Iltapäivän täpötäydessä bussissa on hiljaista. Harmaakasvoiset aikuiset istuvat niska kumarassa älyvekottimiensa äärellä. Bussin keskiosassa istuu pikkuinen isänsä kanssa, ihmisten kasvoja katsellen. ”Isi, tollakin sedällä on pippeli. Ja tolla tädillä on pimppi”, pieni koilottaa kirkkaalla ja korkealla äänellä. Isä pitää katseensa kiinni ikkunan harmaassa maisemassa ja näyttää ärtyneeltä, muttei sano mitään. Pieni lisää volyymia uinuvan isän herättämiseksi: ”Eiks niin isi, että kaikilla pojilla on pippeli ja kaikilla tytöillä pimppi?”

”Ei tuollaisia vessajuttuja täällä. Pitääkö pestä suu saippualla, jos ei lopu?” isä viimein murahtaa tiukasti. Lapsi hiljenee ja hentoiset kulmat painuvat kurttuun. Istuu sitten loppumatkan hiljaa katsellen edelleen bussilastillista harmaita aikuisia miettien seuraavaksi ihmisten muita ihmeellisyyksiä.

Haastava tilanne vanhemmalle, myönnetään. Mutta katsotaanpa asiaa myös lapsen näkökulmasta käsin.

Pienen maailmassa pimppi ja pippeli ovat ihmeellisyyksiä, joita tutkitaan siinä missä nenää, korvia, silmäripsiä ja varpaanväleistä löytyviä sukanhaituvia. Ne ovat erityisiä kummallisuuksia, joiden hienouteen, herkkyyteen kuten myös luonnollisuuteen lapsi kaipaa turvallista ja myönteistä aikuista rinnalleen.

”Meidän ope on sanonut, että vessasanoja ovat lavuaari, pönttö, saippua, käsipyyhe ja kraana”, kertoi eräs eskarilainen minulle. ”Pimppi ja pippeli ovat sellaisia luonnollisia juttuja, joista voi puhua muutenkin kuin vessassa”, kuusivuotias kuvaili. Voi miten viisaan opettajan lapsi olikaan päiväkodissa saanut!

Aikuisen tärkein tehtävä on kyykistyä lapsen maailman tasolle ihmettelemään ihmisen ihmeellisyyksiä lapsen näkökulmasta käsin. Samanaikaisesti on olennaista tuoda pohdintoihin mukaan aikuisen rinnakkainen ymmärrys asioista ja turvallinen rajaaminen. Sanoillaan ja sanomattomuuksillaan aikuinen luo merkityksiä lapsen tunteisiin, seksuaalisuuteen, omaan kehoon ja läheisyyteen, joita kannetaan mukana läpi elämän.

Suuren ymmärryksen ja lempeyden lahjan saa lapsi, jolle jää tilaa ihmetellä ihmisen ihmeellisyyksiä niin omassa kehossaan kuin ympärillään ymmärtävän aikuisen kanssa. Joskus sopivat sanat kuitenkin katoavat ja häpeä valtaa tilaa, vaikka aikuinen toisin tahtoisi toimiakin. Silloin tekee mieli turvautua ajatukseen siitä, etteivät nämä asiat kuulu lapselle ja selviävät kyllä iän myötä muutoinkin. Vessajuttuja?

Pissa, kakka, pieru, pimppi, pippeli ja vauvansiemenet ovat esimerkkejä pikkulapsen elämän ihmeellisyyksistä. Niin kuin ovat pihan leppäkerttu, suihkukoneen pilvivana, kultaisena putoilevat lehdet ja loiskivat lätäköt.

Vanhemman tulee kantaa vastuu ihmiseksi kasvattamisesta myös seksuaalisuuden alueella, tuntuu se hankalalta tai helpolta. Avuksi voi ottaa yhdessä ihmeteltäviä kirjoja tai pohtia lasta kuullen tavallisia arjen herkkiä tilanteita. Tärkeintä eivät ole täydelliset sanat, vaan luonteva asenne ja turvallisuus vailla häpeää.

Aivan kuten eräs mainio isä toimi saunan suihkuhetkessä poikansa kanssa. Pikkuinen poika yritti ottaa tutkittavakseen isin paaaaljon isompaa pippeliä, sopivasti kun silmien korkeudella kainaloita pestessä siinä heilui. ”Hei, se on muuten mun oma”, aloitti isä lujan lempeästi poikaansa rajaten. ”Sovitaanko, että näitä pippeleitä voi hipelöidä ja tutkiskella vaikka kuinka, mutta mun on mun ja sun on sun”, jatkoi isä rentoon tyyliinsä.

”Joo sovitaan”, vastasi poika, hymy huulillaan keikkuen. Hipsi sitten saunan lämpöön ja tutkiskeli hetken mielenkiinnolla omaansa. Pian olikin taas aika heittää maailman suurin löylykauhallinen vettä ja kertoilla päivän hurjasta jalkapallopelistä.

Väestöliiton uusi satukirjasarja, Onnikujan kaverukset, riemastuttaa lasta ja antaa aikuiselle välineen keskustella lapsen kanssa tunteista, rakkaudesta, kehosta ja seksuaalisuudesta. Tutustu ja tilaa Onnikujan kaverukset nettikaupastamme!

Seison lasteni kanssa haukotellen iltapäiväruuhkassa ruokakaupan kassajonossa. Kurahousut hiostavat ja jono etenee madellen. Silmät eksyvät kassan edessä kukkoilevaan lehtihyllyyn. Pikkuinen lukeva lapseni alkaa tavata hitaasti ja kuuluvasti juorulehden keltaisin suurkirjaimin julistavaa kansitekstiä: ”Matti Nykänen kertoo: Meillä ei ollut seksiä.”

Bäng! Tiedän kyllä mitä seuraavaksi on odotettavissa, ja sieltähän se heti perään tuleekin: ”Ääääiiiti, mitä tarkoittaa seksi?”

Kyllä, olen kokenut ammattilainen seksuaalisuuden teemoissa, mutta silti, maitoa ostavana ihan tavallisena äitinä, takeltelen hieman sanoissani Stockan kassatädin katseen alla. ”No, se on sellaista tosi läheistä kosketusta, jota aikuiset voivat tehdä keskenään. Tai siis yleensä ne aikuiset, jotka tosi kovasti rakastavat toisiaan. Mutta se on myös tosi henkilökohtainen juttu, ihan niiden kahden välinen vaan, koska se on niin tärkeä ja herkkä asia.”

Huh, selvisin, aika hyvinkin, ehdin hetken verran ajatella rintaa röyhistellen. Mutta lapsipa on äitiään viisaampi ja jatkaa kysyen: ”Hmm… Jos se on niiden kahden välinen herkkä juttu, niin miksi sitten toi setä kertoo siitä lehdessä?”

Siihen ei tälläkään äidillä ollut vastausta, niin kummalliselta se äidin ja ammattilaisenkin vinkkelistä välillä tuntuu. Pitääkö siis pikkulapsille ylipäätään puhua seksistä? Ja voiko seksistä puhumiselta välttyä, edes maitokaupan kassajonoissa?

Seksi ei kuulu pikkulapsen elämään, mutta seksuaalisuus kuuluu. Seksuaalisuus on kuin sateenvarjotermi, jonka alle mahtuu lähes koko elämän kirjo. Seksuaalisuudessa kasvatamme taitoja läheisyyteen, kosketukseen, sukupuolisuuteen, tunteisiin ja ihmissuhteisiin. Ne ovat väistämättä asioita, joita ihmiseksi kasvaminen vaatii päivittäistä työstöä – siis pikkulapsenkin elämässä.

Moni vieroksuu seksuaalisuudesta puhumista lapsille, koska uumoilee sen tarkoittavan seksistä jauhamista – sitä kun tulee kassajonoissakin ja televisio-ohjelmissa monen vanhemman mielestä aivan liiaksi muutoinkin. Seksuaalisuudesta taas tulee puhua, mutta lapsen näkökulmasta käsin.

Lapsen näkökulmasta seksuaalisuus on kiehtova, ihmeellinen ja suurta uteliaisuutta herättävä maailma. Kenellä on pimppi, entä kellä pippeli? Miksi pojan pissa lentää pidemmälle? Miksi mummilta puuttuu toinen rinta? Saako pimppiin koskea? Miten lapset menevät mahaan ja miten ihmeessä sieltä pois pääsevät? Eikö poika voi koskaan odottaa vauvaa, eikö tytöille ikinä kasva suurta siementehdasta?

Pikkulapsen seksuaalisuuden kohtaaminen on myös arkista hellittelyä, rajojen rakkaudellista asettamista ja asioiden yhdessä pohtimista. Aikuisella ei ole tärkeintä olla suuria ja valmiita sanoja sekä hienoja lisääntymisteorioita, vaan sen sijaan enemmänkin halua ja kykyä pohtia lapsen kanssa yhdessä ihmisen ja elämän ihmeellisyyksiä vailla häpeää ja hiljaisuutta.

Juurikin tässä ajassa, jossa seksi on vallannut yltiömäisesti tilaa, on lempeälle ja inhimilliselle seksuaalikasvatukselle yhä suurempi tilaus. Suorittavan, makeilevan, törsäilevän ja törkeän seksishown rinnalle kaivataan herkkää pohdintaa, lempeää uteliaisuutta, kauniita sanoja kehosta ja tunteita tunnistavaa ilmapiiriä.

Jos siis vielä pohdit sitä, kuuluvatko seksuaalisuuden aiheet pikkulapsiperheeseenne, pysähdy vielä hetkeksi uudelleen. Ihmisyyden ihmettely, lämmin läheisyys, kehon kaikki ihanuudet, erityisen intiimit alueet ja elämän alkamisen uskomattomuus – eivätkö muka kuulu?

Niin. Halusitpa tai et, annat merkityksiä seksuaalisuuden teemoille joka päivä arjen juoksussa. Koskettamisen lempeydessä tai kovuudessa, kysymyksiä torjuessasi tai niihin vastatessasi, puhumattomuudellasi tai kuuntelevilla korvillasi.

Millaisen merkityksen seksuaalisuus saa sinun lapsesi silmissä, sinun kasvattamanasi? Millaisia eväitä se antaa hänen elämänmatkansa varrelle?

******************

Väestöliiton uusi satukirjasarja, Onnikujan kaverukset, riemastuttaa lasta ja antaa aikuiselle välineen keskustella lapsen kanssa tunteista, rakkaudesta, kehosta ja seksuaalisuudesta. Tutustu ja tilaa Onnikujan kaverukset nettikaupastamme!