Tag Archives: lapset

Uusperheeksi ulkopuolisuuden kivun kautta

Posted on by
Vastaus

Uusperheet ovat lisääntyneet Suomessa koko ajan 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2014 niitä oli jo yli 50 000. Kaikista alle täysi-ikäisistä lapsista jopa 10 prosenttia elää uusperheessä. Uusperheet voivat olla hyvin erilaisia. Osassa niistä on vain toisen vanhemman biologisia lapsia ja osassa molempien. Lisäksi perheeseen voi kuulua myös uusparin yhteisiä lapsia. Lapset saattavat asua koko ajan perheessä tai sitten he käyvät vain viikonloppuisin.

Kaikkia suomalaisia perheitä yhdistää kasvaminen perheeksi. Kasvun vaiheet vain poikkeavat toisistaan riippuen siitä millainen perhe on kyseessä. Ydinperheessä vanhemmilla on ensin rakastumisen kahdenkeskinen vaihe, jossain kohtaa tulevat lapset ja pikkuhiljaa muodostuu perhe. Uusperheessä ei ole kahdenkeskistä vaihetta vaan lapset ovat heti osana perhettä. Bonusäiti tai isä muodostaa suhdetta lapsiin samaan aikaan kun aikuisten rakkaussuhde kehittyy ja syvenee. Myös lapset ottavat vastaan uuden tulokkaan, joka vie vanhemman huomiota. Tilanne nostaa herkästi esille mustasukkaisuuden tai ulkopuolisuuden tunteita. Kaikilla ihmisillä on toive olla jollekin kaikkein tärkein tässä maailmassa. Tärkeissä ja kiintymyksellisissä suhteissa kysymmekin toiselta, olenko sinulle ykkönen? Uusperheissä kokemus saattaa olla se, että kysymykseen vastataan, että et ole ykkönen, mutta olet hyvä kakkonen.

Ulkopuolisuus on ihmiselle kivulias kokemus. Kaikki ihmiset ovat kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta jossain kohtaa elämäänsä. On kuitenkin niin, että jotkut altistuvat tuolle tunteelle elämänsä aikana useammin ja kipeämmin kuin toiset. Uusperheen arki nostaa pintaan kaikki aiemmat osattomuuden kokemukset. Monet tunteet voivat olla niin voimakkaita, että ne tuottavat kokijalleen häpeää. Niitä yritetään siksi usein tukahduttaa tai peitellä. Uusperhe joutuukin kasvamaan yhtenäiseksi perheenjäsenten ulkopuolisuuden ja mustasukkaisuuden tunteiden läpi. Siksi kasvavan uusperheen pinnan alla usein kuohuu. Perheen kasvun kannalta on tärkeää, että kaikkien kokemukset, myös vaikeimmat tunteen, tulevat huomatuksi. Ymmärretyksi tuleminen luo kiintymystä ja rakentaa siltaa uusien perheenjäsenten välille.

Olen ollut havaitsevinani, että julkisuudessa esitellään yleensä valmista uusperhettä, ei keskeneräistä. Siitä saattaa syntyä mielikuva, että uusperheen tulisi olla heti valmis. Kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia ja ihmissuhteet ovat ristiriidattomia. Vaikeiden tunteiden olemassa olon puute herättää ajatuksia siitä, että onko noissa kasvukivuissa ja kuohunnassa jotain niin väärää, että sen esille tuominen on häpeällistä. Kuka aikuinen kehtaa sanoa ääneen, että tuntee mustasukkaisuutta lasta kohtaan tai, että ei kestä ajatusta puolison entisestä elämästä.

Uusperheellisiä usein hyödyttää tieto siitä, että perheeksi kasvaminen on prosessi, joka ei aina ole helppo. Joidenkin tutkimusten mukaan tuo prosessi voi viedä jopa seitsemän vuotta. Valoa kuitenkin häämöttää tunnelin päässä. Kuohunnan jälkeen on mahdollista löytää itsensä perheestä, jossa kaikilla on oma paikkansa. Voi olla, että ihan kaikki odotukset ”ydinperheestä” eivät täyty, mutta jonkinlainen sisäinen rauha tai kompromissi löytyy. Perhe tuntuu omalta.

  • Tutkimustietoa
  • Malinen, Vuokko ja Larkela, Pekka (2011): Parisuhde – uusperheen ydin. Väestöliitto.

Tänään vietetään Kansainvälistä uusperheiden päivää. Iloa päivään!

 

Ovatko perhevapaat vain työmarkkina-asia?

Posted on by
Vastaus

Onko perhevapaiden uudistaminen pelkästään työmarkkina-asia? Onko kyse vain työllisyydestä ja tasa-arvosta vai myös lasten hyvinvoinnista? Vähentääkö uudistus lapsiköyhyyttä vai lisääkö?  Miten erilaiset tavoitteet ja monimuotoisten perheiden tarpeet yhteen sovitetaan?

Tätä soisin budjettiriiheen pian kokoontuvien ministereiden miettivän.

Hesari otsikoi äskettäin sovun perhevapaista alkavan löytyä mutta pienten lasten kotihoidon tuesta vielä kiistellään. Valmistelutyötä ennakoitiin tehtävän puhtaasti kolmikantaisesti – työntekijöiden ja työnantajien etujärjestöjen sekä valtion edustajien työryhmässä.  Pelkään pahoin, että silloin perhevapaat siirtyvät perhepolitiikan ytimestä työllisyys- ja kilpailukykyasioiksi.  Mahtaako silloin jäädä aikaa lapsivaikutusten arviointiin?

Työmarkkinajärjestöt julkistivatkin perjantaina kannanoton, jossa ne kiirehtivät hallitusta aloittamaan perhevapaauudistuksen. Tavoitteista ei löytynyt lasten hyvinvointia.

Valmistelua pitää johtaa lapsen edun periaatteen, johon valtio on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa sitoutunut. Lasten hyvinvoinnin näkökulmaa vahvistamaan tarvitaan valmisteluun lapsi- ja perhejärjestöjen sekä tutkimuksen asiantuntijat. Esimerkiksi Väestöntutkimuslaitos julkistaa lokakuussa perhevapaiden pohjoismaisen vertailun, joka antaa suhteellisuuden tajua oma järjestelmämme arviointiin.

Toivon, että puolueet ja poliittisten päättäjät itse ottavat keskeisen roolin valmistelussa. Toki työmarkkinatahoilla on siinä paikkansa, koska ne rahoittavat ansiosidonnaiset etuudet.

Mediakin voisi selvittää isien ja äitien näkemyksiä asiasta. Perheiden omat näkemykset ”kiistanalaisesta” pienten lasten kotihoidon tuesta ovat eri tavoin painottuneita kuin työmarkkinatahojen ja monien puolueidenkin. Väestöliiton perhebarometrin valossa kotihoidontuki ei näytä kiistanalaiselta vaan etenkin pienten lasten vanhempien laajasti arvostamalta.

Se ei olekaan ihme, koska lasten kotihoidon tuki on palvelusetelityyppinen ja joustava etuus, jota hyödynnetään oman perheen sisällä erilaisissa elämäntilanteissa, isovanhempien tai muun sukulaisen tai ulkopuolisen hoitajan palkkaamisessa sekä yksityisen päivähoidon ostamisessa. Näitä hyviä puolia ei pitäisi uudistuksissa menettää.

Budjettiriihestä odotan päätöstä jatkuvalle spekuloinnille vapaiden muutoksista. Lähivuodet voisi jo rauhoittaa. Perheillä on oikeus saada hyvissä ajoin tietoa, milloin mahdolliset uudistukset tulevat voimaan. Perhepolitiikan pitää olla pitkäjänteistä ja ennakoitavaa.

Perhevapaiden uudistamisen ehdotuksissa on mukana tasa-arvon kaapuun kiedottuja etuuksien tosiasiallisia leikkauksia. Etenkin nämä ovat omiaan vaikuttamaan perheiden suunnitelmiin ja jopa syntyvyyteen. Parempi olisi tehdä isompien remonttien valmistelu rauhassa ja tähdätä seuraavalle vaalikaudelle. Pienten askelten uudistamista voi tehdä toki nopeammalla tahdilla.

Monet uudistajat ovat puhuneet ”nollasummapelistä” eli siitä että ns. uutta rahaa ei uudistukseen käytetä. Miksi näin? Perheiden etuuksien reaaliarvohan on laskenut 1990-luvun alusta, lapsilisän osalta noin 30 prosenttia. Se on enemmän kuin monen muun väestöryhmän esimerkiksi eläkeläisten osalta. Uudistuksesta on vaikea saada lasten hyvinvointia ja isien hoitovastuuta lisäävää, jos ansiosidonnaista vapaata ei pidennetä. Siihen tarvitaan lisää rahaa.

Perhebarometreissä perheet toivoivat enemmän joustoa työelämään ja myös osa-aikatyön mahdollisuuksia. Ruotsissa äitien ja isien tasaisemmin jaettu hoitovastuu perustuu paljolti myös osa-aikatyön hyödyntämiseen. Lapsetkin pitävät eniten lyhyistä hoitopäivistä.

Perhevapaauudistuksen pitää tuoda enemmän joustavuutta ja vähentää jäykkyyksiä. Isille ja äideille pitää antaa mahdollisuuksia toimia myös tiiminä oman lapsensa hyvinvoinnin kannalta parhaaksi katsomallaan tavalla.

Suomessa ei ole hyvät perinteet uudistamisessa, joka perustuu tutkimukseen tai asiakaskokemukseen. Yleensä työryhmässä tai neuvottelussa päätetään poliittisesti sopivasta paketista. Jälkeenpäin sitten ihmetellään ei-toivottuja vaikutuksia ja sitä miten ihmiset käyttäytyivätkin uudistuksen jälkeen niin kovin yllättävästi.

Eikö perhevapaiden valmistelussa kannattaisi arvioida etukäteen vaikutuksia lapsiin sekä isien ja äitien todellisiin käyttäytymismuutoksiin? Olisivatko erilaisten perheiden asiakasraadit oikea tapa lähteä selvittämään parhaiten toimivaa kokonaisuutta? Mutu-tuntuma ei tähän riitä.

Mitä yksittäistä päätöstä toivoisin budjettiriihestä nuorten perheiden tueksi? Perheiden tasa-arvoa lisäisi äitiyspäivärahan alimman eli vähimmäispäivärahan tason korotus samalle tasolle kuin työmarkkinatuki. Se myös tukisi lapsiköyhyyden vähentämistä. Eniten lapsilukutoiveet ja syntyvyys ovat nimittäin vähentyneet heikossa työmarkkina-asemassa olevien ja heikosti koulutettujen parien perheissä. Perheellistymisestä ei saa tulla Suomessa hyväosaisten etuoikeus. 

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Ajatuksista on matkaa tekoihin

Posted on by
Vastaus

Free Stock Photos

Moni ihminen on joskus pelännyt omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Toisinaan ajatuksia voi jopa säikähtää ja ahdistua siitä, mitä mielessä on. ”Enkö rakasta kumppaniani, kun ajattelen näin?” ”Voisinko satuttaa jotakuta, kun olen niin vihainen?” Silloin voi olla vaikea rauhoittaa omaa itseä, ja tunne saa entistä isomman roolin.

Joskus syyllisyys omista ajatuksista ja tunteista aiheuttaa jopa pakonomaisen tarpeen ”tunnustaa” ne. Joskus se voi helpottaa omaa oloa, mutta aina se ei ole paras vaihtoehto: ”Mulla on huono omatunto, kun en pidä sua oikein hauskana ihmisenä – mutta olet silti tärkeä ystävä!” Tunteet ja ajatukset eivät samalla tavalla satuta muita, kuin sanat ja teot.

Ajatusten ja tekojen erottaminen on tärkeä taito. Kaikenlaiset ajatukset ja tunteet kuuluvat elämään. Ajatuksille ei ole rajoituksia, mutta teoilla on: pohjimmainen raja kulkee siinä, että itseä tai toisia ei saa fyysisesti satuttaa.

Kielletyt tunteet?

Yhteiskunnassa eri tunteita pidetään usein eri arvoisina. Filosofian professori Loyal Rue onkin todennut, että kulttuuri moralisoi ihmisen tunne-elämää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on puhuttu niin sanotusta ”onnellisuuden pakkomielteestä” (happiness obsession). Myös suomalaisessa kulttuurissa on rohkaistu enemmän positiivisten kuin negatiivisten tunteiden ilmaisemiseen. Vanhempien kunnioitus on voinut tarkoittaa sitä, että vanhemmille ei saa kiukutella.

Länsimaissa kristinusko on vaikuttanut monella tapaa siihen, mitä tunteita pidetään suotavina ja mitä ei. Raamatun Uudessa Testamentissa on useita tunteisiin liittyviä kannanottoja. Uudessa Testamentissa verrataan kahta tunnetta tekoon: 1) vihaa verrataan murhaan (Matt.5:21–22; 1. Joh. 3:15) ja 2) naisen katsomista himoiten verrataan aviorikokseen (Matt. 5: 27). Näissä tunteissa, vihassa ja seksuaalisessa himossa, on ollut jotain, mikä herättää erityistä syyllisyyttä. Niitä ei saisi edes olla mielessä. Voiko tämä kertoa jotakin tunnekulttuuristamme vielä nykypäivänä?

Kasvatuskulttuuri on muuttunut, sillä lapsia kannustetaan nykyään osoittamaan enemmän erilaisia tunteita. Lapselle on tärkeää opettaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Lapsi saa olla innostunut, kiukkuinen, kateellinen, raivoissaankin. Lapsi saa olla utelias omasta kehosta ja seksuaalisuudesta. Hän saa olla riemuissaan tai pettynyt. Tunteiden vallassa ei kuitenkaan toimita ”päättömästi”, vaan niitä käsitellään sanojen avulla. Tunteet ja ajatukset on tärkeää erottaa teoista. Esimerkiksi uhmaikäiselle voi sanoa, että kiukku on ymmärrettävää, mutta ketään ei saa lyödä. Vanhempi voi sisällyttää viestiinsä toivon: kiukku menee kyllä ohi, haava paranee, jouluna saa sitten lahjoja, viikon päästä nähdään taas serkkuja.

Tunteiden hyväksyminen

Ihminen käy elämässä läpi tunteiden kirjon. Kriiseihin kuuluu sellaisia tunteita, joita ei olisi voinut edes kuvitella: syvää epätoivoa, koko kehossa tuntuvaa raivoa, kostonhalua, riipaisevaa yksinäisyyttä. Myös arkiseen elämään kuuluvat muutokset voivat herättää erilaisia tunteita: omat ikävaiheet ja vanheneminen, parisuhteen erilaiset vaiheet, lasten ikävaiheet ja esimerkiksi työelämän muutokset nostavat monenlaisia tunteita pintaan.

Ihmiset ovat erilaisia siinä, miten he voivat hyväksyä kokevansa näitä erilaisia tunteita: voiko tunteen tunnistaa ja voiko sen äärelle rauhassa pysähtyä? Pelottaako, että oma tunne muuttuu hallitsemattomaksi teoksi? Voiko tunnetta sietää, vai ryhtyykö ihminen tekemään nopeita ”siirtoja”, jotta pääsisi tunteesta äkkiä eroon?

Hätiköityjä päätöksiä näissä tilanteissa ehkäisee se, että henkilö voi käsitellä tunteitaan ja ajatuksiaan omassa mielessään ja luotettavien läheisten kanssa – nopean toiminnan sijaan. Silloin voimme välttyä monilta ylilyönneiltä sekä turhalta kärsimykseltä ihmissuhteissa. On ok vihata, inhota tai himoita ja haluta. Siitä on pitkä matka lyönteihin, pettämiseen ja muihin läheisiä satuttaviin tekoihin. Antaa tunteiden tulla ja mennä. Niitä voi tutkiskella rauhassa. Niistä voi puhua omien läheisten tai jonkun ulkopuolisen kanssa. Tunteista voi kirjoittaa ja niitä voi käsitellä myös erilaisen taiteen avulla, esimerkiksi piirtämällä tai musiikin kautta. Jotkut tunteet tarvitsevat mahdollisuuden ”jäähdyttelyyn”: sitä voi olla esimerkiksi puhelu ystävälle, tai ”happihyppely” kesken parisuhderiidan. Tunteiden käsitteleminen kaikessa rauhassa voi auttaa pohtimaan, miten kukin oikeasti haluaisi tilanteessa toimia.

Tunteet eivät ole oikein tai väärin. Mutta tunteita voi ilmaista rakentavasti tai tuhoavasti. Vanha sanonta voi auttaa tässä: kannattaa laskea kymmeneen, ennen kuin toimii.

Lähteet:

Fonagy, P. & Gergely, G. & Jurist, E. & Target, M. (2002) Affect Regulation, Mentalization, and the Development of the Self. New York: Other Press.

Nurminen, E. (2013) Kristinusko ja affektisäätelyn normit Uuden testamentin tekstissä sekä psykoterapeuttien raportoimina. Helsingin yliopisto (Uskontotieteen pro gradu -tutkielma).

Riis, O. & Woodhead, L. (2010) A Sociology of Religious Emotion. Oxford: University Press.

Rue, L. D. (2005) Religion is not about God: how spiritual traditions nurture our biological nature and what to expect when they fail. New Brunswick: Rutgers University Press.

Hyväpaha lähimmäinen

Posted on by
1

Yksi ihmiselämän perustaitoja on sen ymmärtäminen, että samassa ihmisessä voi olla sekä hyvää että pahaa. Tämä taito joutuu koetukselle erilaisissa ihmissuhteissa, kuten parisuhteessa, vanhempi-lapsi-suhteessa, työpaikalla ja ystävien kanssa. Ihminen tasapainottelee läpi elämän sen kanssa, että läheiset voivat tarjota sekä iloa että pettymyksiä. Esimerkiksi keskellä parisuhderiitaa kukin yrittää muistaa, että tässä on oma rakas puoliso, joka ei todennäköisesti halua mitään pahaa, vaan on omalla tahollaan myös loukkaantunut.

Mitä suurempi loukkaantuminen toista ihmistä kohtaan on, sitä vaikeampaa on nähdä toisessa myös hyvät puolet. Jossain määrin meille jokaiselle on hankalaa pitää yllä hyvää mielikuvaa toisistamme, kun olemme suuttuneita, loukkaantuneita tai pettyneitä.

Kehityksen näkökulma

Pienen lapsen kehitykseen kuuluu mustavalkoisuus. Lapsen mielipide läheisistä muuttuu sen mukaan, tarjoavatko nämä hänelle mielihyvää vai eivät. Vanhempi on tilanteesta riippuen joko ”ihana” tai ”tyhmä”. Esimerkiksi kielteinen päätös lelukaupassa voi saada aikaan itkupotkuraivarin. Tämä kuuluu yleensä ihan normaaliin kehitykseen. Lapsi ei osaa vielä hallita suuttumuksen ja pettymyksen tunteitaan, tai sanoittaa niitä. Maailma kaatuu, kun asiat eivät mene niin, kuin lapsi toivoisi. Ja kaikki on tietenkin vanhemman syytä!

Lapsi sisäistää hiljalleen noin kolmen vuoden iässä, että sama ihminen voi tuottaa sekä mielihyvää että turhautumista. Vanhempi voi olla sekä ”hyvä” että ”paha” yhtä aikaa. Positiivinen kehitys edellyttää sitä, että aikuinen pystyy ottamaan vastaan sekä lapsen ilon että raivon purkaukset – asettaen turvallisesti rajoja. Kokonaisvaltainen käsitys muista ihmisistä ja maailmasta edellyttää sitä, että lapsi on itse tullut vastaanotetuksi kokonaisena ihmisenä. Aikuinen sanoittaa lapsen tunteita, kiukkua, nälkää tai väsymystä, tai mitä ikinä lapsi mahtaakin kokea, ja kestää nämä tunteet.

Joskus lapsi sekoittaa omat ja vanhemman tunteet keskenään. Kun lasta kiukuttaa, vanhempi on hänen mielestään tyhmä ja haluaa tahallaan jotain pahaa. Lapsi katsoo vihaisesti kulmiensa alta ja tokaisee, ”en rakasta sinua”. Hän voi kokea tämän tarkoittavan, ettei vanhempi rakasta myöskään häntä. Lapsi voi hämmästyä, kun vanhempi uhmakohtauksen keskellä sanookin, ”mutta minä rakastan sinua, ja siksi laitan rajoja”. Kiukkukohtauksissa rauhallisena pysyvä vanhempi luo turvaa: vaikka lapsi suuttuu, aikuinen pysyy samana, kuin ennenkin: turvallisena ja rakastavana. Helpommin sanottu kuin tehty!

Ihmisen kehitys jatkuu koko elämän. Niin lapset kuin aikuisetkin joutuvat tilanteisiin, joissa taito yhdistää sekä hyvää että pahaa samaan ihmiseen on todella koetuksella. Vihan tunteet ovat tarpeen, kun toinen loukkaa tai kohtelee huonosti. Viha auttaa irrottautumaan esimerkiksi haitallisesta parisuhteesta. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Merkittävää on, pystyykö ihminen aikuisena käyttäytymään vihaisuudesta huolimatta asiallisesti muita kohtaan. Pystyykö ihminen olemaan reilu, oikeudenmukainen, ei-kostava, ei-väkivaltainen vihaisuudesta huolimatta? Aikuinen, joka on saanut riittävän hyvin työstettyä hyvän ja pahan yhdistämistä, ei näe pettymyksen aiheuttajaa johdonmukaisesti vain ”pahana”. Hän ei käsittele vihan tunteitaan ensisijaisesti toiminnalla, kuten vanhempaansa läimäyttävä 2-vuotias. Ajatukset ovat hänelle eri asia kuin teot.

Mustavalkoisuus aikuisen ihmissuhteissa

Ilman kykyä yhdistää hyvää ja pahaa, aikuinenkin heijastaa toisiin ihmisiin sellaisia ominaisuuksia ja tunteita, joita hänellä itsellään on. Häntä ei ehkä lapsena autettu kestämään omia negatiivisia tunteita, eikä hän kestä niitä nytkään. Kaikki negatiivinen on helpompi nähdä läheisessä ihmisessä, kuin itsessä. Se, mistä hän syyttää muita, on joskus jotain, mitä hänen on itsessään vaikea kestää.

Läheiset voivat olla hämillään. Miten joku voi ymmärtää tilanteita niin väärin – ja syyttää heitä jostain sellaisesta, mitä he eivät ole tehneet? Kun hyvän ja pahan yhdistäminen ei onnistu, ihminen  luulee tietävänsä, minkälaisia toiset ovat, ja mitä he ajattelevat ja tuntevat. Uteliaisuudelle ja kysymyksille ei ole tilaa. Läheiset elävät jatkuvassa valmistilassa, koska he eivät voi tietää, mikä laukaisee rakkaassa ihmisessä taas muutoksen – ja saa hänet katsomaan ehdottomien mustien lasien läpi.

Kyvyttömyys nähdä ”harmaan eri sävyjä” voi vaikeuttaa ihmissuhteita. Unelmien kumppani muuttuukin yhtäkkiä pahimmaksi viholliseksi. Ystävä muuttuukin salaman nopeasti epäluotettavaksi petturiksi. Yksikin väärä sana voi aiheuttaa voimakkaan reaktion tai jopa välien katkaisemisen. Mustavalkoisuuden työstäminen esimerkiksi psykoterapiassa voi johtaa helpottavaan huomioon: riidoista ja suuttumuksesta voikin selvitä ilman, että menettää toisen ihmisen? Läheiset eivät haluakaan minua tahallaan hylätä tai satuttaa?

Miten tätä taitoa voi harjoitella?

Jokaisella meistä on hetkiä, jolloin on vaikea ajatella asioita monesta eri näkökulmasta. Ajattelu on erityisen vaikeaa silloin, kun tunteet käyvät kuumana, tai kun riita osuu johonkin itselle kipeään kohtaan. Hyvänä neuvona on yrittää pysähtyä, kun tunteet lyövät yli – pyrkiä ajattelemaan ja tutkimaan omia tunteita ennen kuin toimii niiden mukaan. Mikä laukaisi oman reaktion? Mitä vihan alla on? Usein kyse voi pohjimmiltaan olla pelosta tai häpeästä. Ihminen voi pelätä esimerkiksi yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista. Kuka tahansa voi ajautua läheisessä ihmissuhteessa kielteiselle kehälle, jos esimerkiksi kokee, ettei kelpaa toiselle.

Turvallisissa ihmissuhteissa tilanteita voi korjata myös jälkikäteen: pyytää anteeksi ja sanoa, että ”nyt pystyn taas kuuntelemaan sinua. Selvitetään tilanne.” Turvallisia ihmissuhteita ei määritä riidattomuus vaan se, voivatko toisilleen rakkaat ihmiset selvittää välinsä jälkikäteen, nähdä oman osuutensa riitelyssä ja pahoitella sitä aidosti.

Ihmissuhde- ja parisuhdevaikeuksiin voivat auttaa myös esimerkiksi ”mentalisaatioryhmät”, joissa opetellaan omien ja toisten tunteiden tunnistamista ja pohditaan ihmissuhteita yhdessä.

Tukea saatavilla:

Lue myös:

Voisiko Suomi olla maailman onnellisimpien lasten maa?

Posted on by
Vastaus

Voisivatko satavuotiaan Suomen päättäjät tavoitella sitä, että Suomessa eläisivät maailman onnellisimmat lapset?

Lasten hyvinvointi on itsenäisen Suomen menestystarina. Sata vuotta sitten kulkutaudit ja nälkä riivasivat, äitejä ja vauvoja kuoli synnytyksiin, lapset puursivat pelloilla ja tehtaissa.

Etenkin sotien jälkeen päättäjät olivat kaukoviisaita. Lapsiin investoitiin lapsilisien, äitiyspakkauksen, kouluruokailun ja neuvolajärjestelmän perustamisena.

Hyvinvointivaltion laajeneminen toi peruskoulun, päivähoidon sekä erilaiset vanhempainvapaat. Lapsikuolleisuus on erittäin vähäistä.

Oppimistulokset ovat olleet hyviä ilman ylenmääräistä kilpailemista. Lasten itsetuntoa kohensi kasvatuskäytäntöjen muutos, kun kuritusväkivallan käyttö kiellettiin 1984.

1990-luvun jälkeen lapsi ja perhepolitiikka on ollut puolustustaistelua leikkauksia vastaan. Perhe-etuudet eivät ole pärjänneet valtiontalouden kurimuksissa.

Epävakaisessa työelämässä nuoret punnitsevat tarkkaan perheen perustamisen. Epävarmuus tulevasta näkyy syntyvyyden alentumisena.

Lasten hyvinvoinnin kokemus on mennyt hyvään suuntaan. Enemmistö lapsista on tyytyväisiä elämäänsä. He pystyvät keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan. Heitä ei kiusata koulussa ja heillä on kavereita ja harrastuksia.

Lapsuus kuitenkin eriarvoistuu. Pienellä osalla lapsia kasvuolot eivät tue hyvinvointia. Lokeroitunut palvelujärjestelmä ei ole kyennyt tilannetta korjaamaan.

Sopivaa tukea ei saada kotiin oikeaan aikaan. Se näkyy lasten kodin ulkopuolelle sijoitusten jatkuvana lisääntymisenä. Lasten ja nuorten mielenterveydestä on tullut uusi kansanterveyshaaste.

Miten lasten hyvinvoinnin menestystarina voisi jatkua? Voisivatko satavuotiaan Suomen päättäjät tavoitella sitä, että Suomessa eläisivät maailman onnellisimmat lapset? Mihin nyt pitäisi investoida?

Lapsen onnellisuus kasvaa ihmissuhteissa. Lapsen ja vanhemman hyvä vuorovaikutus ja kodin myönteinen ilmapiiri luovat lapsen hyvinvoinnin perustan.

Kiintymyssuhteiden häiriöt ja epätarkoituksenmukaiset kasvatuskäytännöt tuottavat pahoinvointia ja syrjäytymistä ja johtavat työkyvyttömyyseläkkeisiin aikuisiällä.

Tukemalla kotikasvatusta ja vanhemmuuden laatua voitaisiin ehkäistä tehokkaasti eriarvoistumista ja mielenterveysongelmia. Huomattava osa lasten sijoituksista kodin ulkopuolelle pystyttäisiin ehkäisemään tuella, joka auttaisi vanhempien uupumusta, ratkoisi perheen ristiriitoja ja sovittaisi vanhempien kasvatustyylin paremmin lapsen tarpeisiin.

Nyt ongelmat usein kiertyvät sukupolvelta toiselle.

Palveluissa lasten ja perheiden tarpeet tulee kohdata paremmin kokonaisuutena eikä hallinnonalalähtöisesti. Varhaiskasvatuksella voidaan tukea lasten yhdenvertaisuutta, mutta se ei onnistu pelkästään lapseen yksilönä kohdistuvilla toimilla.

Myös koulun pedagogisten keinojen mahdollisuudet tulevat pian vastaan. Käytöshäiriöiden, koulurauhaongelmien tai kiusaamisen juurisyiden ratkomiseen on usein otettava koko perhe mukaan.

Vanhemmuuden tuesta pitäisi tehdä jokaiselle perheelle arkista ja sujuvaa, ei poikkeuksellista.

Uusista perhelähtöisistä keinoista on erinomaista tutkimusnäyttöä esimerkiksi Turun yliopiston Voimaperheet -ohjelmasta tai Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmistä.

Ruotsissa on hyviä tuloksia saatu jokaiselle isälle ja äidille tarjottavasta ”Vanhemmuustaitojen ABC:stä.

Vanhempia ei pidä jättää tärkeässä kasvatustehtävässään yksin. Johdonmukainen ja vaikuttava myönteisen vanhemmuuden tuki osana neuvolan, varhaiskasvatuksen ja koulun toimintaa olisi tehokas lasten mielenterveyden edistäjä ja eriarvoisuuden vähentäjä.

Paljon tarjottavaa on myös järjestöillä ja seurakunnilla.

Ehdotan satavuotiaan Suomen ”Pohjois-Karjala -projektiksi” vanhemmuuden tuen kansallista ohjelmaa.

Voimme tehdä Suomesta maailman onnellisimpien lasten maan tukemalla lasten ja vanhempien hyvää vuorovaikutusta ja kodin myönteistä ilmapiiriä niin, että se on jokaisen perheen saavutettavissa.

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Väestöliiton ­puheenjohtaja.

This blog is also posted on our website by the name Could Finland become the country with the world’s happiest children?

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kantrissa eli Maaseudun tulevaisuuden kuukausilehdessä 17.5.2017

 

Vanhemmuutta tukemalla estetään lasten eriarvoistumista

Posted on by
1

Kansainvälisesti vertaillen suomalaiset lapset voivat keskimäärin hyvin. Ongelma on, että lasten hyvinvointi eriarvoistuu ja erilaistuu. Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä, mutta pienellä osalla lapsia ongelmat kuitenkin kärjistyvät.

Lasten ja nuorten mielenterveyden pulmia voisi jopa kuvata uudeksi kansanterveysongelmaksi. Tiedämme että niiden taustalla on usein ihmissuhteisiin ja niiden jatkuvuuteen liittyviä pulmia, yksinäisyyttä, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen vajeita, pitkäaikaista kiusaamista esimerkiksi erilaisuuden takia sekä vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmia, perheväkivaltaa ja vaikeita huoltajuuskiistoja. Nämä ongelmat kasautuessaan luovat koulusta, kaveripiiristä ja työstä syrjään jäämisen kierteitä, joiden katkaisemiseen tarvitaan lapseen ja nuoreen mutta usein myös heidän vanhempiinsa ja koko perheeseen vaikuttavaa tukea ja apua.

Lastensuojelutarpeiden taustalta löytyy vanhemmuuden ja kasvatuksen osaamisen vajeita. THL:n tutkimusten mukaan huomattava osa lasten kodin ulkopuolelle tapahtuvista sijoituksista pystyttäisiin ehkäisemään tuella, joka auttaisi vanhempien uupumusta, ratkoisi perheen ristiriitoja ja vuorovaikutusongelmia sekä sovittaisi vanhempien kasvatustyylin paremmin lapsen tarpeisiin.

Niin mielenterveysongelmia kuin lasten eriarvoistumistakin voitaisiin ehkäistä tehokkaasti tukemalla vanhemmuutta ja uudistamalla kasvatuskäytäntöjä. Mahdollisimman monella lapsella pitäisi olla mahdollisuus myönteiseen vuorovaikutukseen omien vanhempiensa kanssa.  Monesti myös koulurauhaongelmien ja erilaisten käytöshäiriöiden juurisyyt liittyvät lapsen kodin olosuhteisiin. Tehokas vanhemmuuden tuki edistäisi lasten oppimista. Näyttöön perustuvia, tutkitusti tehokkaita vanhemmuuden tuen työkaluja tarvitaan sosiaali- ja terveyspalveluissa mutta myös osaksi perusopetusta ja varhaiskasvatusta.

Yhdenvertaisesti ja matalalla kynnyksellä perheiden saatavilla oleva vanhemmuuden tuki olisi mainio väline jatkaa lasten hyvinvoinnin suomalaista menestystarinaa. Sitähän lasten kasvuolojen kehitys sadan vuoden perspektiivissä itsenäisessä Suomessa on ollut. Huikea loikka köyhästä ja tautien riivaamasta maasta maailman lasten hyvinvoinnin kärkisijoille. Jatkossa: mitä paremmin kykenemme tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään sitä paremmat ovat lasten hyvinvoinnin edellytykset.

Kysyntää kasvatuksen tuelle on niin pienten lasten kuin murrosikäistenkin perheissä. Tukea pitäisi saada sujuvasti niin julkisista palveluista, järjestöiltä kuin seurakuntienkin toiminnasta niin kasvokkain kuin digipalveluinakin.

Vanhemmuuden tuen vahvistaminen on tavoitteena myös lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa.  LAPE koettaa parantaa etenkin lasten psykososiaalista hyvinvointia ja tukemalla heidän läheisiä ihmissuhteitaan. Lapsen hyvinvointi ja onnellisuus kasvavat kotona ja lähisuhteissa.

Yhtenä konkreettisena toimena LAPE levittää neljää näyttöön perustuvaa vanhemmuuden tuen menetelmää sivistyksen ja soten ammattilaisille.  Pohjatyötä on tehty Kasvun tuki– konsortiossa, joka on ottanut mallia muiden pohjoismaiden vastaavista toimintamalleista sekä Duodecimin Käypä hoito– toiminnasta.

LAPE tavoitteena on tarjota lapselle nuorelle ja vanhemmille sopivaa tukea oikeaan aikaan ammattikunnista ja hallinnonaloista riippumatta.  LAPE ennakoi myös kunta- maakunta- tehtävien muutoksia, kun sivistyspalvelut jäävät kunnan ja sote -palvelut siirtyvät maakunnan järjestämisvastuulle. Lasten kannalta tarvitaankin oikeastaan SI-SOTE -ajattelua eli sekä koulun, varhaiskasvatuksen, nuorisotyön, sosiaali- ja terveyspalveluiden rajat sekä järjestöjen ja yksityisten ja julkisten palveluiden rajat ylittävää uudistamista.

SI –SOTE –muutosta ja vanhemmuuden tukea konkretisoi lapsi- ja perhepalvelut yhteen kokoava monialainen perhekeskustoimintamalli, jota kehitetään nyt 18 maakunnassa. Perhekeskuksen ytimessä on kaikki lapsiperheet tavoittava neuvola ja mukana ovat lapsiperheiden sosiaalipalvelut. Samalla se linkittyy varhaiskasvatuksen eri muotoihin sekä järjestöjen ja seurakuntien kanssa tehtävään työhön. Vanhemmuuden tuen menetelmiä levitetään osana perhekeskustyötä. LAPE kouluttaa ammattilaisia soveltamaan parhaita menetelmiä perheiden kanssa tehtävässä työssä.

Miten saadaan LAPEssa aloitettu työ sekä järjestöjen monien eri hankeavustusten kautta tekemä vanhemmuuden tuki jatkumaan ja vakiintumaan?  Suomessa on hyviä kokemuksia pitkäjänteisestä väestötasoisesta vaikuttamisesta esimerkiksi Pohjois-Karjala –projektissa jossa sydänterveyttä saatiin kohennettua. Samoin sotien jälkeen nostettiin lasten ja perheiden asiat politiikan keskiöön ja alennettiin lapsikuolleisuutta ja äitien terveyttä.  Rokotusohjelmilla on tehokkaasti vähennetty tartuntatautien leviämistä.

Seuraava väestötasoisen vaikuttamisen ”hyvinvointiloikka” tulisi ottaa lasten mielenterveysongelmien ja eriarvoistumisen ehkäisyssä tuomalla vanhemmuuden tuki helposti erilaisten, monimuotoisten perheiden ja eri- ikäisten lasten saataville.  Olen Pentti Arajärven kanssa ehdottanut Suomeen perustettavaksi pitkäjänteistä vanhemmuuden tuen ohjelmaa, joka arkipäiväistää kotikasvatuksen tuen ja tuo sen sujuvaksi osaksi kaikkia palveluita.

Kansallinen vanhemmuuden tuen ohjelma voisi verkostoida yhteen alan erilaisia toimijoita, varmistaa lasten yhdenvertaisuutta sekä arvioida eri menetelmien vaikuttavuutta, kouluttaa ammattilaisia sekä tukea myös väestötasoista viestintää vanhemmuustaidoissa.

Olemme Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston puitteissa laatineet vastikään eri perhejärjestöjen kanssa yhteisen ehdotuksen eduskunnan Suomi100 – toimikunnalle.  Mikäpä olisi parempi päätös itsenäisyyden juhlavuodelle!

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Väestöliiton puheenjohtaja, Lapsi – ja perhepalveluiden muutosohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja sekä Itsenäisyyden juhlavuoden rahaston (ITLA) hallituksen varapuheenjohtaja

 

Yhdessä jaettu matka

Posted on by
Vastaus

 

Harmaantunut mies taluttaa puolisoaan pitkin kirkon käytävää. Eletty elämä näkyy molemmista.  Askel on jo hieman lyhentynyt, hartiat painuneet hitusen kumaraan. Kuitenkin ote, jolla toista tuetaan surun hetkellä, on tuttu ja vakaa. Kilometrejä on taitettu paljon, paljon on yhdessä koettu. Pettymyksiäkin on tullut, kipeitäkin. Niistä on menty eteenpäin, joskus hampaat kiristellen. Pikku hiljaa on kasvettu toiseen kiinni, annettu anteeksi. Niin paljon on kuitenkin yhdessä rakennettu, ettei sitä ole haluttu rikkomaan ruveta. Pikku hiljaa on myös hyväksytty riippuvuus toisesta. Otettu vastuu siitä, että tuommoisen valitsin. Hänen rinnallaan elin. Itsekään en aina ollut helppo puoliso, joskus kiukkuinen ja vaikeakin. Toinen ei lähtenyt siitä huolimatta, pysyi ja jaksoi.

Elämä jakautuu erilaisiin osiin. Elämän alkupäässä haetaan kokemuksia ja eletään kaasu pohjassa. Tehdään hulluja, tyhmiäkin asioita. Sitä kautta opitaan itsestä ja toisista ja talletetaan pankkiin hienoja muistoja. Monet rakastuvat tässä elämän vaiheessa. On ihanaa paistatella toisen ihailussa, ihanaa kokea olevansa yhtä jonkun kanssa. Pieneksi hetkeksi voi päästä lähelle paratiisia, kokemusta siitä että itse on täysi, mitään ei puutu.

Kun kumppani on valittu ja elämää jatketaan yhdessä, rakastuminen vaihtuu pikku hiljaa kiintymykseksi ja kumppanuudeksi. Keskellä elämää yritetään selvitä yhdessä työstä, pitää parisuhde hengissä ja mahdollisesti kasvattaa lapsi tai lapsia. Molemmat miettivät tahoillaan, mitä on vielä edessä ja mitä olisi mahdollista saavuttaa. Huomio on samaan aikaan itsessä ja muissa, myös yhteiskunnallisissa asioissa. Tässä vaiheessa halutaan usein jättää oma jälki. Tehdä jotakin, jolla on jotain merkitystä. Samaan aikaan halutaan myös elää syvästi ja monipuolisesti.

Toisaalta keski-iässä mennään eteenpäin kieli vyön alla siinä harhassa, että jossain vaiheessa tullaan valmiiksi. Vaikka matkan rajallisuus alkaa tulla todemmaksi, se peittyy kiireen keskelle.

Silloin mieli saattaa joskus eksyä ajatukseen, että paratiisi olisi vielä mahdollinen, mutta oma puoliso on sen tiellä. Vastuuta omasta elämästä, onnesta ja parisuhteesta halutaan vältellä. On kipeää huomata, että itsestä ei tulekaan sitä täydellistä versiota, johon joskus uskoi, vaan minuus jää loppuun saakka keskeneräiseksi. Sama on totta myös puolison kohdalla. Keski-iän kipu liittyykin sen hyväksymiseen, että näillä eväillä mennään ja hyvä niin.

Eläkkeelle siirtyessä hälinä ympärillä lakkaa. Minäkuvaa ei voi enää ruokkia samalla tavalla saavutuksilla kuin aikaisemmin. Huomio siirtyy ulkoisista asioista sisäisiin arvoihin. Monet eivät sure itse työn lähtemistä elämästä, vaan yleensä hyviä ihmissuhteita. Ihmisiä, joiden kanssa tuota työtä yhdessä tehtiin. Niitä, jotka valitsivat elämäntehtävänsä samoin, tukivat vaikeissa kohdissa ja iloitsivat onnistumisista.

Monet pelkäävät vanhuutta. Se on ymmärrettävää. Vanhuus symboloi luopumista, viimeisenä myös omasta minuudesta. Tässä elämänvaiheessa on kuitenkin myös paljon kauneutta. Kun kaikki turha riisutaan pois, jää jäljelle olennainen. Kiitollisuus on sitä, että joku jakoi matkaa. Oli siinä rinnalla, kun elämä kävi vaikeaksi. On vielä siinä, kun kaikkein pelottavin on edessä, päästäminen irti omasta itsestä.

Nykyään tiedetään, että ihmisten siteiden merkitys on hyvin paljolti turvallisuudessa. Me haemme toisistamme turvaa. Jos ihmisiltä kysyisi mikä heitä pelottaa eniten, niin suurin osa heistä kuvaisi luultavasti yksinäisyyttä. Kiitä tänään kaikkia niitä, jotka ovat kulkeneet rinnallasi. Ihan vaan siitä kulkemisesta.

Elämänkaaripsykologia. Lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1991

Työpaikan perheystävällisyys arjessa

Posted on by
Vastaus

Törmäsin netissä Lotta Niemisen tekemään julisteeseen, jossa lukee ”sinun arkesi on jonkun lapsuus”.

Lause herätti miettimään, miten lasteni arki rakentuu minun käydessäni töissä? Miten arkea voisi tehdä paremmaksi yhteisellä vapaa-ajalla? Aamulla on kiire ja illalla väsyttää. Lakkasin hokemasta kiirettä, vaikka ei se tietenkään ollut mihinkään kadonnut. Juna lähtee, kun se lähtee. Ja sillä junalla pitäisi matkustaa tunnin verran töihin päästäkseen.

Oman työpaikkani perheystävällisyys näkyy arjessani monin tavoin. Liukuva työaika helpottaa kuopuksen päiväkotikuljetuksissa. Voin tehdä etätöitä silloin tällöin. Tiedän etukäteen, jos työpäivästä on tulossa pitkä, joten pystyn sopimaan lapsen hakemisesta. Töissä ymmärretään, että joskus pitää mennä lapsen koululle arviointikeskusteluun tai hakea sairastunut lapsi eskarista. Kouluikäiset lapseni tietävät, että minulle voi soittaa töihin, jos on jotain hätää. Saan vuosilomani sijoitettua koulujen loma-aikaan. Meillä on myös mahdollisuus vaihtaa lomaraha vapaaksi. Se auttaa koululaisten pitkän kesäloman järjestelyissä.

Minulta työpaikan perheystävälliset käytännöt ovat säästäneet paljon energiaa, jonka voin suunnata työhöni. Asiantuntijatyössä on tiukkoja työskentelyjaksoja, joina ajatukset pyörivät tiiviisti jonkin kehitettävän asian ympärillä, jotta tulosta syntyy. Ennen deadlineja päivät voivat venyä pitkiksi. Lisäksi järjestötyöhön liittyy matka-, ilta- ja viikonlopputyötä, koska silloin tavataan yhdistysten vapaaehtoisia. Perhearjen kannalta siinä on paljon hyviä puolia, koska hektisempinä kausina kertyvä työaika tuottaa joustomahdollisuuksia arkipäiville. Esimerkiksi kun lapset olivat pieniä, pystyin joskus järjestämään arkiviikolle lepopäivän saldotunteja käyttämällä.

Mitä tulee lasten arkeen, olen itse tehnyt valintoja. Tällä hetkellä työskentelen 1,5 tunnin matkan päässä kotoa. En ole pyytänyt lyhennettyä työaikaa, vaikka työpaikallani siihenkin suhtaudutaan myönteisesti. Sekä omani että lasten isän työpaikan liukuva työaika ovat mahdollistaneet työssäkäynnin pitkästä matkasta huolimatta. Lapset ovat saaneet olla heille tutuissa päiväkodissa ja koulussa, eikä perheen ole tarvinnut muuttaa työn perässä.  Minullekin on ollut tärkeää tuntea koulun ja päivähoidon aikuiset. Arjen lapsiystävällisyyttä pohdiskellessa tulee tarkkailtua, millaisella mielellä lapset ovat. Iltaisin kyselen, mitä he ovat tehneet päivällä. Luemme, pelaamme, katsomme telkkaria, teemme ruokaa. Silloin kukin ehtii puhua, mistä haluaa. Joskus rupean kirjoittamaan työsähköposteja – mutta lapset osaavat kätevästi keskeyttää tarvittaessa.

Ja kyllä sillä työpaikan perheystävällisyydellä on merkitystä myös vanhempien jaksamiselle ja hyvinvoinnille. Kannattaa lukea Miia Ojasen juuri julkaistu väitöskirja ” Työn ja perheen ristiriidat, sairauspoissaolot ja avioeroriski suomalaisilla palkansaajilla.”

Jenni Helenius
asiantuntija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Kirjoittaja on kolmen lapsen äiti, joka on työskennellyt MLL:ssa mm. perhekeskustoiminnan, ehkäisevän päihdetyön, nuorisotyön sekä arviointitehtävissä. KM ja vanhemmuutta tutkiva tohtoriopiskelija Tampereen yliopistossa.

Miten tästä tunteesta pääsee eroon?

Posted on by
Vastaus
elinanurminen_loka2016

Kuva: Psychotherapynewyork-sivusto

On ymmärrettävää, että ihminen haluaa päästä eroon ahdistuksesta ja pahasta olosta. Parempaa oloa ja mielihyvää voi etsiä esimerkiksi harrastamalla liikuntaa ja viettämällä aikaa läheisten kanssa. Pidempikestoista pahaa oloa, kuten masennusta ja ahdistusta, hoidetaan usein psykoterapialla. Pahaan oloon sisältyy paradoksi: se vaikea tunne, mistä haluaisi päästä eroon, voikin vaatia todellista pysähtymistä tunteen ääreen.

Meillä jokaisella on kokemus siitä, voiko toinen ihminen kestää meidän pahaa oloamme. Pienen lapsen pahalla ololla ei ole sanoja. Se tulee esiin itkuna ja huutona, esimerkiksi nälän tai mahakivun vuoksi. Samoin jokainen on vauvana kokenut, kestikö hoitava aikuinen tätä pahaa oloa, jolle ei ollut sanoja. Tiesikö aikuinen, mitä vauva kaipaa ja pystyikö hän vastaamaan vauvan tarpeeseen. Kestikö aikuinen vauvan hätääntymistä silloinkin, kun vauvan paha olo ei heti helpottanut?

Nämä muistin ulottumattomissa olevat kokemuksemme muokkaavat käsitystä siitä, miten voimme selvitä ahdistuksen kanssa: onko minun ahdistukseni siedettävissä, kestävätkö muut minun tunteeni, kestänkö ne itse – ja saanko apua, jos tarvitsen sitä? Hiljalleen vanhemman kyky ottaa vastaan lapsen ahdistusta hätääntymättä itse, sekä mahdollisuudet helpottaa vauvan pahaa oloa, muuttuvat ihmisen omaksi kyvyksi rauhoittaa itseään ja luottaa muiden ihmisten tukeen.

Joskus pahaa oloa poteva aikuinen haluaisi pikaisen ratkaisun tilanteeseensa. Löytyisikö tehokas pilleri, jolla pahan olon saisi pois ilman sen kummempaa vaivannäköä? Miten päästä eroon surusta, ikävästä tai alakulosta? Aikuinen ihminen kysyy nyt omin sanoin: Mistä tämä ahdistus johtuu? Hän haluaa helpotusta pahalle ololle ja miettii, pystyykö kukaan auttamaan häntä.

Paha olo on normaali reaktio kriisissä, ja se helpottaa yleensä ajan kanssa, kun ihminen saa riittävästi tukea. Hetkellinen paha olo voi mennä ohi esimerkiksi puhumalla läheisten kanssa ja vähentämällä työkuormitusta. Joku käsittelee asioita omassa mielessään ja saa siitä riittävästi selvyyttä elämäänsä.

Joskus paha olo ei helpota arkisin keinoin. Siitä ei pääse eroon hyvinvointioppailla. Pahan olon vältteleminen tai hukuttaminen vaikka työntekoon ei auta, kun saman olon kanssa painiskelee vuodesta toiseen.

Esimerkiksi psykodynaamisessa psykoterapiassa on tavoitteena tutkia rauhassa asiakkaan mielessä olevaa ja pyrkiä ymmärtämään asiakkaan kokemusta. Psykoterapiassa voi parhaimmillaan kokea, että joku ihminen kestää minun tunteeni eikä yritä päästä niistä eroon. Turvallisessa psykoterapiasuhteessa on mahdollisuus käydä läpi omia tunteita uudella tavalla, asettumalla kipeän ja tuskallisen ääreen. Ja huomaamalla, että tästä voi selvitä yhdessä. Aivan kuin vanhemman ja lapsen välillä, psykoterapeutin ja asiakkaan välillä oleva turvallisuuden tunne voi siirtyä asiakkaan omaan elämään psykoterapian jälkeen: pystyn rauhoittamaan itseäni ja suhtautumaan hyväksyvästi omiin kokemuksiini. Pystyn havainnoimaan ja tutkimaan tunteitani ilman, että yrittäisin päästä niistä eroon.

Lähde:

P.B.Sorensen (1997) Thoughts on the containing process from the perspective of infant/mother relations. Kirjassa S.Reid (ed): Developments in Infant Observation, 113-122. Routledge.

 

Elämänmittainen unelma

Posted on by
Vastaus
raisa-ja-susse

Kuva: Heidi-Hanna Karhu

Olemme kaksi aikuista naista, ja tehneet yhdessä töitä kolmekymmentä vuotta. Kun kummankin kuuskymppiset lähestyivät, mietimme mitä me haluamme oikeasti. Meille arvoista suurin on se, että lapsillamme ja lastenlapsillamme olisivat asiat paremmin kuin meillä. Että voimme turvata myönteistä kehitystä yhteiskunnassa niin, että tulevilla lapsilla kaikki olisi vieläkin paremmin.

Innostuksenamme on ollut seksuaaliterveys terveydenhuollossa, tutkimuksena ja rinnalla eläen, syrjäytyneitä ja vammaisia erityisesti kannatellen. Lapsia ja nuoria, joiden herkkyys ja haavoittuvuus ovat koskettaneet syvästi. Niin helposti lapsen ajatukseksi iskostuu ”olen huono”. Se ajatus on myrkyllinen. Ja samalla, niin paljon voi tehdä se, jolla on aikaa pysähtyä, uskoa ja olla rinnalla.

Se, missä edelleen on puutetta, on pienten lasten seksuaalisuuden tuki ja suoja. Jos lapset ovat aarteemme, puhumme lapsista arvostavasti. Ymmärretäänkö kehittyvien aivojen erityisyys ja suojataanko sitä? Vai vaaditaanko lapsilta ja nuorilta samaa sietokykyä kuin aikuisilta?

Lapsen seksuaalisuus on toivon, onnellisuuden ja ihmisoikeuksien asia. Lapsi on luonnostaan onnellinen kehossaan, ja erityisen onnellinen, kun saa käyttää ja näyttää, tuntea ja tutkia sekä löytää ja oppia kehostaan. Toivomme, kuten lapset itse, että pienen lapsen seksuaalisuus opitaan näkemään luontevana ja normaalina osana kasvua ja kehitystä, ja erilaisena kuin nuorten ja aikuisten seksuaalisuus. Lasten seksuaalikasvatuksessa painopiste on kehon kokemisessa. Lapsuuden seksuaalisuuden portailla vahvistuvat kehoitsetunto ja lapsen ilo, onni ja oikeus omaan kehoonsa. Lapsella on oikeus ihmetellä ja kysyä. Lapsella on oikeus olla tietämätön ja saada itselle tärkeää tietoa. Lapsella on oikeus olla turvassa.

Filosofi Jari Ehrnrooth tiivistää upeasti yhdennentoista käskynsä: Kunnioita ja rakasta lapsiasi niin, että kauan eläisit heissä kuolemasi jälkeen ja että he voisivat kehittyä paremmiksi ihmisiksi, kuin sinun on suotu koskaan tulla. Niin herkässä on lapsen ja nuoren omanarvontunto ja niin tärkeä rinnalla kulkijan viesti: Sinun ei tarvitse pärjätä yksin, olen tässä, sinua varten.

turvataidot-ja-lapsen-keho-painoPienten lasten seksuaalikasvatus on herkkä ja arka aihe, jossa jokaisen euron eteen on kikkailtava. Halusimme tehdä jotakin kaunista ja tärkeää. Kesäkuussa pidimme aurinkoisen, iloisen ja musiikillisen yhteisen syntymäpäiväjuhlan, jonka lahjarahoilla taitettiin ja painettiin viisituhatta ihanaa, oranssia lasten turvataitojulistetta jaettaviksi päivähoitoon ja alakouluille. Julisteet kertovat lapselle omasta, arvokkaasta kehosta, oikeudesta sanoa ei ja saada apua.

Tulosta juliste itsellesi.

Raisa Cacciatore, lastenpsykiatri
Susse Ingman-Friberg, kätilö (YAMK)

Lahjoitukset lasten seksuaalikasvatukselle onnistuvat lahjoitustilillä FI63 1745 3000 0979 58 Kirjoita viestikenttään viitetieto: LASEKE