About Anna Kokko

Anna Kokko (VTM) toimii Väestöliitossa perhe- ja työelämäkysymysten erityisasiantuntijana. Hän on työuransa aikana toiminut Perheystävällinen työpaikka -hankkeiden päällikkönä, erilaisissa kehittämis- ja suunnittelutehtävissä sekä aktiivisena perheystävällisen työkulttuurin puolestapuhujana mediassa. Tällä hetkellä hän on mukana pilotoimassa uutta Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaa yritysten ja organisaatioiden käyttöön. Perheystävällinen työpaikka -sivusto osoitteessa: http://www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/perheystavallinen-tyopaikka/ Maailman paras syy -kampanjasivusto: http://parassyy.fi/

Kehittyminen kirpaisee

blogibanneri_parassyy_584x100

 

vt6_taala_akirask_2016_04-6

Kuva: Aki Rask

Kehittyminen kirpaisee. Tämä koskee sekä yksittäisiä ihmisiä että kokonaisia organisaatioita. Kehittyminen on kivuliasta, koska silloin saattaa joutua tunnustamaan, että joku aiempi ajattelumalli tai toimintatapa ei ole ollutkaan kestävä. Asioita on alettava tehdä eri lailla tai ainakin niihin on asennoiduttava uudella tavalla.

Jos työyhteisöä ovat esimerkiksi hiertäneet pitkään tasa-arvoon liittyvät epäkohdat, on hyvä aloittaa tasa-arvosuunnitelman päivittämisestä ja siihen liittyvien konkreettisten toimenpiteiden edistämisestä.

Tavoitteita on aina mietittävä aikataulujen ja vastuunhenkilöiden kautta, koska Mr tai Mrs Jokunen harvoin on käytettävissä tai ainakaan hän ei toimi sitoutuneesti kehittämisen moottorina. Jokunen on aina joku ihminen, vastuuseen nimetty tai nimitetty.

Esimerkiksi rakennusyhtiö Skanskassa on huomattu, että etenkin naisilla kriittiset vuodet pysyä työmaiden työnjohtotehtävissä ajoittuvat nimenomaan lasten syntymän ja pikkulapsivaiheen paikkeille. Miehet ovat tyypillisesti jo vakiinnuttaneet paikkansa, osaamisensa ja verkostonsa, kun nainen vasta alkaa nousun työurallaan. Nainen on usein pikkulapsivuosien aikana siirtynyt työmailta toimistolle: työn ja perheen yhteensovittamisen haaste työmailla on käynyt usein liian suureksi ja riskit arjen toimivuuden kannalta liian isoiksi. Perhe-elämän säästämiseksi urahaaveet työmaatehtävissä ja linjajohdossa on kannattanut mieluummin laittaa sivuun.

Mitä tekee valveutunut ja kehittämishaluinen rakennusyhtiö? Se ei sano: ”On paljon helpompaa, että miehet hoitavat nämä aikataulullisesti vaativat työmaahommat.” Päinvastoin aletaan miettiä, kuten Skanskassa juuri nyt tehdään, miten työmaiden aukioloaikoja ja työvuoroja voidaan suunnitella niin että naisilla – yhtä lailla kuin miehilläkin – on tasaveroinen mahdollisuus toimia työn- ja linjajohtotehtävissä, perheellistymisestä huolimatta.  Samalla hoituu tämä fakta: työmaapäällikkyydestä saa esimieskokemusta ja siitä kertyy merkintä CV:hen. Muutos ja uudenlainen ajattelu herättää organisaatiossa aina toki kritiikkiäkin, mutta tavoite tasa-arvon puolesta toivottavasti voittaa vähitellen.

Tarvitaan siis raikasta asennetta ja ravistelevia tekoja. On uskottava siihen, että toimivia ja tasapuolisia ratkaisuja löytyy. Mikään ei ole mahdotonta maassa, jossa on kehitetty nyhtökaura ja Angry Birds ja jossa on yksi maailman ensimmäisistä naispresidenteistä. Mikään ei ole mahdotonta, vaikka perheystävällisyyden kehittyminen työpaikalla välillä vähän kirpaiseekin.

Anna Kokko on mukana kehittämässä Väestöliitossa uutta Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaa yritysten ja organisaatioiden käyttöön.

 

Etänä lähellä

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_192044153Etätyössä jälleen. Teen samoja asioita kuin työhuoneellakin, paitsi että pääsen töihin käsiksi heti kodin tyhjennyttyä aamulla: käyn läpi sähköposteja, sovin tapaamisia, kirjoitan, soitan puheluja, toteutan suunniteltuja asioita. Aivojen paras vire tulee käyttöön saumatta heti aamusta. Keskellä päivää syön pikaisesti lounaan, joka syntyi eilen kokatusta ruuasta. Työn imu vie mennessään.

Etätyössä säästyy aikaa ja voimia, ja tämän plussasaldon moni vanhempi käyttää paitsi tehokkaaseen työntekoon, myös arkisten asioiden hoitamiseen. Erään tutkimuksen mukaan isät tekevät tyypillisesti etätyötä, koska voivat keskittyä silloin häiriöttömästi työntekoon. Äidit pääsääntöisesti suosivat etätyötä kombo-mahdollisuuden vuoksi: näin he pystyvät juohevasti nivomaan yhteen työnteon, vanhemmuuden ja kodinhoidon vastuut, kuten pyykinpesun, kotona olon lasten tullessa koulusta ja erilaiset kodin askareet. Asia ei tietenkään ole näin mustavalkoinen eikä aina sukupuolisidonnainen, mutta isoilla kyselyaineistoilla tällaisia tuloksia nousee esiin. Itse olen tässä suhteessa sekä nainen että mies: arvostan paitsi työskentelyrauhaa myös työ- ja kotielämän sfäärien komboa.

Ainoa mitä ei etänä tapahdu, on työtovereiden ja yhteistyökumppanien kohtaaminen täysin samassa tilassa kasvokkain. Mutta tähänkin löytyy jo välineitä, jotka minimoivat haitat. Kuvapuheluita ja videoneuvotteluja voidaan käyttää fiksusti työnteon tukemiseen. Työpaikalla ollaan silloin kuin se oikeasti on järkevää. Aika ja energia siirtyvät tarkoituksenmukaisiin asioihin eivätkä valu työmatkoilla teiden varsille. Ajasta ja paikasta riippumattoman ja tehokkaan työnteon toteutumisen esteinä ovat usein lähinnä työyhteisön piintyneet asenteet, luottamuksen puute ja liiallisen kontrollin tarve.

Oma isäni teki usein etätöitä jo silloin, kun koko sanaa etätyö ei vielä ollut olemassakaan. Kirjoituskoneen nakutus ja keskustelunpätkät lankapuhelimesta kantautuivat päätyhuoneesta muualle asuntoon 1970-80-luvuilla, kun nykyisiä etätyöskentelyä tukevia välineitä ei ollut keksittykään. Isä teki töitä lähellä muuta perhettä ja edisti samalla kodin arkea, ja pidin sitä itsestäänselvyytenä. Hänen uransa ei tästä kärsinyt, ja perhe-elämä kiitti. Samaa mallia haluan toteuttaa omassa arjessanikin. Töitä tehdään käytännössä aivoilla ja käsillä. Monissa ammateissa ja elämäntilanteissa niille suotuisa työpiste on koti.

Aika ei silti koskaan työpäivän aikana tunnu riittävän kaikkeen tarpeelliseen ja kiinnostavaa, ei kotona eikä työhuoneellakaan. Priorisointia on tehtävä jatkuvasti. Nopeasti katoaa arjen tasapaino, jos ei pidä varaansa. Ajankäytön balanssi häiriintyy tilapäisesti myös elämään kuuluvien sattumusten ja arkisten yllätysten vuoksi: joku lapsista sairastuu, uusia idea vaatii enemmän työaikaa kuin oli ajatellut, on hoidettava kasaantuneita juoksevia asioita, kouluun tai harrastuksiin liittyen tulee extra-tehtäviä tai valmisteluja, jotka koskevat lasten lisäksi myös meitä vanhempia. Oman perheemme arjessa on viime vuosina ollut vaiheita, jolloin en tiedä, miten olisimme selvinneet ilman etätöiden mukana tulevaa joustoa. Työnantajille kiitos.

Pahimmillaan etäpäivän voisi toki käyttää kaikkeen sekalaiseen puuhasteluun, kuten järjestämättömien kaappien siivoukseen tai kynsien lakkaamiseen. Onni on, jos ei pidä kaappien siivoamisesta eikä kynsien lakkaamisesta, kuten en minäkään. Silloin sisäisen pomon ei tarvitse olla kovin tiukka työn suhteen: Tulosta syntyy oikeiden työtehtävien parissa. Silti kotona on vanhempi, kun lapset lähtevät aamulla kouluun, ja joku kun he sieltä tulevat. Etänä lähellä.

Anna Kokko toimii Väestöliitossa Perheystävällisesti töissä -hankkeen erityisasiantuntijana.

Iltalenkillä

shutterstock_4898665Tapasin sattumalta iltalenkillä lähiseudulla asuvan isoisän. Hänellä on kohta vuoden ikäinen pojanpoika. Juttelimme niitä-näitä ja mies päivitteli, kuinka miniä on jo menossa töihin, vaikka lapsi on täyttämässä vasta vuoden. Lapsen näkökulmasta olenkin samaa mieltä. Perheen äitiä voin myös ymmärtää: töihin on joskus tarpeellista, mukavaa tai välttämätöntä palata. Siksi kysyinkin tältä seniorikansalaiselta, ”eikö perheen isä voisi vuorostaan jäädä hoitovapaalle?”

Kysymys taisi tulla puskan takaa. Tämä noin 65-vuotias mies ei ollut ehkä ikinä ajatellut, että miehen pitämä vanhempain- tai hoitovapaa olisi oikeasti joku vaihtoehto, ainakaan heidän suvussaan ja lähipiirissään.

Satuin tuona iltana olemaan puheliaalla tuulella, enkä päästänyt asiaa käsistäni. Syntyikin vilkas keskustelu perhevapaista, naisten työurista, määräaikaisista työsuhteista, palkoista ja eläkkeiden kertymisistä. Puhuimme myös isistä, työelämän muutoksista ja lapsiperheiden arjesta.

Olimme loppujen lopuksi pitkälti yhtä mieltä siitä, että isä voi äidin tavoin olla pätevä 1-2-vuotiaan hoitaja kotona. Tai ainakin hänestä voi kokemuksen karttuessa yhtä lailla kehkeytyä hyvä ruokkija, pesijä, ulkoilu- ja leikkikaveri, kuhmuun puhaltaja ja iltapäiväunille nukuttaja.

En tiedä, muuttuiko maailma tuon keskustelun jälkeen yhtään. Mutta ainakin yksi ihminen jäi miettimään, mitä kaikkia lyhyt- ja pitkäkestoisia vaikutuksia perhevapailla on paitsi lapsille, myös naisten työssäkäynnille ja työmarkkina-asemalle. Ilman yksittäisten isien tekemiä päätöksiä perhevapaalle jäämisestä, naiset ovat vielä 2010-luvullakin aivan liian yksin työ- ja perhe-elämää koskevissa päätöksissään. Ja he liian yksin kantavat kaikki riskit, joita töistä poissaolo tai lapsen aikainen isoon hoitoryhmään siirtyminen aiheuttaa. Kiintiöimällä perhevapaita lisää isille, asiaa voidaan edistää osittain, mutta suurin muutettava asia ovat silti asenteet ja toimintamallit.

Ymmärrän kuitenkin myös sitä isää, joka ei jää pois töistä pitkäksi aikaa perhevapaalle: riskitöntä se ei ole aina hänellekään. Silti toivoisin kesän aikana kuulevani, että juuri tuossa vauvaperheessä päädyttiinkin nykyaikaiseen järjestelyyn: lasta ei viedä päiväkotiin vielä 1-vuotiaana, vaan isä siirtyy vuorostaan päävastuuseen lapsen kotihoidosta. Samalla hän kantaa osaltaan tähän mittavaan ja hyvään sijoitukseen sisältyvän jonkinasteisen mutta ei mahdottoman työmarkkinariskin.

Jaettu työ – uskallatko ehdottaa?

shutterstock_171009593

Hakusanalla ’jaettu työ’ ei netistä löydy juuri mitään, englanniksi vähän enemmän: job sharing.

Jaetussa työssä kaksi ihmistä jakaa yhden kokoaikaisen työn ja toimenkuvan. Työnantaja saa siis periaatteessa kaksi ihmistä, kahdet aivot, tekemään yhtä työtä. Oikeastaan työnantaja saa enemmänkin, sillä kahden ihmisen panos, ideat ja taidot ovat yleensä enemmän kuin osiensa summa. Toimenkuvat voivat olla täysin samat, tai sitten molemmilla on myös omia vastuualueita.

Oletko koskaan miettinyt, kuinka jaettu työ toimisi nykyisessä tehtävässäsi? Riittäisikö osa-aikainen palkka, jos saisit sen sijaan enemmän aikaa ja joustoa arkiviikkoon ja toisen henkilön jakamaan työtehtäviäsi? Tai jos ylipäätään saisit sitä kautta jatkaa työssäsi?
Haaveita jaetusta osa-aikaisesta työstä varmasti on, mutta käytännössä tällainen järjestely ei ole millään tavoin kiinteä osa suomalaista työkulttuuria. Jaettuja töitä ei tarjota, eikä niitä juurikaan toteuteta. Muualta maailmasta löytyy esimerkkejä Euroopan maista, USA:sta ja Australiasta, jossa jo rekrytointi-ilmoituksessa on haettu kahta osa-aikaista työntekijää täyttämään yksi kokoaikainen työ.

Jaettuun työhön voidaan päätyä yhtä lailla esimiehen kuin työntekijän aloitteesta. Koska työttömyyden vuoksi tekijöitä olisi tälläkin hetkellä tarjolla avoimiin kokoaikaisiin työpaikkoihin enemmän kuin työtä on antaa, moni ei varmaankaan tule kevyin perustein ja aktiivisesti ehdottaneeksi oman työaikansa puolittamista. Kukaan ei halua aiheuttaa epäilyjä laiskuudesta tai työhaluttomuudesta ehdottamalla työtehtävänsä jakamista kahtia, vaikka pitkällä tähtäimellä jaettu työ voi palvella monia päämääriä yhteisen hyvän nimissä: työntekijöiden jaksamista, perheiden hyvinvointia ja toimeentuloa sekä työnantajan intressejä ja vastuuta.

Epävarmassa talous- ja työmarkkinatilanteessa työtä tehdään usein koko- tai yliaikaisesti − stressaantuen, peläten tai käyden läpi yt-neuvotteluja tai ahdistuen tekemättömien töiden pinosta. Vuorokauden tunnit ovat kortilla. Voisiko jaettu työ toimia ratkaisuna ruuhkaisiin vuosiin tai esimerkiksi apukeinona niinä ylimenokausina, kun työyhteisössä on taloudellisia vaikeuksia ja osaa väestä uhkaa irtisanominen?

Mitä jaettu työ vaatii? Se vaatii hyvää suunnittelua ja koordinointia, esimiehen vaivannäköä, toimivaa tiedonkulkua ja yhteisiä palavereja. Neuvotteluja ja pysymistä sovituissa työajoissa ja tehtävissä. Joustavuutta esimerkiksi työntekijän tai hänen lapsensa sairastuessa. Työntekijöiden on sovittava myös työparina yhteen, täydentäen toistensa osaamista ja vahvuuksia.

Lisäkustannuksia jaetusta työstä syntyy jonkin verran esimerkiksi palkkojen sivukuluista, työsuhde-eduista ja työvälineistä, mutta palkinnoksi työnantaja saa parhaimmillaan kaksi motivoitunutta ja sitoutunutta, tehokasta ja tuottavaa työntekijää.

Työntekijä: Uskaltaisitko itse, tämän hetken työmarkkinoilla, ehdottaa tällaista järjestelyä, pelkäämättä että sinut leimataan työtä vieroksuvaksi laiskottelijaksi? Mikä on ajan ja rahan suhde omassa elämässäsi? Oletko halukas muutokseen työtä jakamalla?

Työnantaja: Pallo kahden palkkaamisesta yhden paikalle on sinulla. Kerro meille jos olet onnistunut tässä!
____________

Maailmalla jaetusta työstä on kokemusta enemmän kuin Suomessa. Lue lisää aiheesta:

https://www.hr.cornell.edu/life/support/job_sharing.html
https://hbr.org/2013/09/how-to-make-a-job-sharing-situation-work/
http://www.hr.duke.edu/benefits/family/flexwork/options/sharing.php
http://www.workforce.com/articles/sample-job-sharing-policy-and-request-form

Kestokykyä arjessa

DSC_2717
Viime aikoina netissä ovat levinneet omakohtaiset blogit ja kommentoinnit perheen ja työn yhteensovittamisesta: Onko edes mahdollista tehdä riittävä määrä töitä ja samoina vuosina hoitaa riittävän hyvin kotia ja lapsia?

Kirjoituksista huomaa, kuinka moni kokee asian omakseen: Teksteissä mietitään, miten järjestän tämän päivän? Miten varaudun yllätyksiin ja yllättäviin tilanteisiin? Mihin aikaani käytän? Kenen kanssa eri asioiden hoitamista ja vastuita jaan? Entä miksi koko ajan tuntuu, että aikaa olisi käytössä päivittäin liian vähän? Kiire painaa, ja tekemättömien töiden ja tehtävien lista kasvaa.

Työpaikkoja on tällä hetkellä tarjolla vähemmän kuin on työtä toivovia. Ne puolestaan, joilla työpaikka on, pyrkivät pitämään siitä kiinni. Toiset lähettävät hakemuksia, tai luovuttavat. Työteko ei jakaudu tasapuolisesti, ei siis myöskään perusturvallisuus ja toimeentulo.

Lapsiperheiden vanhemmilta vaaditaan paljon joustavuutta ja ajankäytön hallintaa. Sitä tarvitaan niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Perheen tarpeet, työn tavoitteet ja vaatimukset sekä oma muu elämä siinä keskellä – tai sivussa. On oltava joustava mieli ja keho.

Iän mukana joustavuus usein vähenee: ei ole samantekevää, milloin ja mitä syöt, milloin ja missä nukut, kuinka pitkiä työpäiviä teet, miten rentoudut vapaa-aikanasi. Työn ja muun elämän rajanveto ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on elämänmittainen kenttä isoja ja pieniä asioita. Haasteet vaihtelevat eri aikoina. Esimerkiksi yöheräämisten ja pätkittäisten unien syyt vaihtelevat: herättäjiä voivat olla vauva, leikki-ikäinen, kotiin myöhään palaava murrosikäinen, sairauksien aiheuttamat kivut, vaihdevuodet tai kuorsaava puoliso. Osaan tilanteista voi jonkin verran yrittää vaikuttaa. Joissakin taas asiaa tai ongelmaa on siedettävä jonkin aikaa, tai muutettava jotakin todella radikaalisti.

Joskus on kysyttävä vain yksinkertaisesti, miten selviän tästä päivästä, miten jaksan huomiseen. Toivottavaa on, ettei näitä päiviä ole monta peräkkäin. Usein erilaisissa kuormittavissa elämäntilanteissa ja kriiseissä näitä sietokykyä mittaavia päiviä on kuitenkin monella enemmän kuin toivoisi. On asioita, jotka kasaantuvat, ja asioita joihin ei toiveista huolimatta pysty paljonkaan vaikuttamaan.

Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden, kuten sanotaan. Toivotaan siis, että mahdollisimman monella olisi juuri nyt, juuri tänään, elämäntilanteessaan siedettävä olla. Parhaimmillaan asiat voivat olla peräti mukavasti.

Työntekoa, tasapainoa

pilvetOletko sinäkin juuri nyt elämänvaiheessa, jossa työtä ja tehtäviä, asioita ja ideoita olisi edistettäväksi tyypillisesti enemmän kuin tekijöitä? Koetko sen omassa kehossasi? Jatkuvasti, välillä tai ehkä päivittäin?

Oletko jutellut ystävien tai työtovereiden kanssa, jotka jakavat samantyyppisen tunteen? Uskoakseni on mahdotonta löytää sellaista vanhempaa, joka ei tunnistaisi mistä tässä nyt puhutaan – tai sitten jotakin on erittäin paljon pielessä, tai harvinaisella tavalla järjestettynä.

Perheiden arkea voivat yhtä hyvin haastaa vanhempien kovat työpaineet ja stressi, mutta myös työttömyys, sairaus tai toimeentulovaikeudet. Miksi kohtuullista ja toimivaa työnjakoa on käytännössä joskus niin vaikea toteuttaa? Miksi meillä on yhteiskunnassamme niin paljon työtaakan alle uupuvia, työstressin takia huonosti öitään nukkuvia ja toisaalta työttömyydestä masentuvia?

Onko ongelma yksilöiden, työpaikkojen vai koko yhteiskunnan? Varmasti kaikkien. Kyse on järjestelmästä, jossa eri osien liikahtelu tai paikallaan pysyminen vaikuttaa systeemin muihin osiin.

Me ihmiset olemme erilaisia. Osa jaksaa uurastaa vuosikaudet pitkiä työperiodeja isojen tavoitteiden, muuttuvien tilanteiden ja haasteiden keskellä uupumatta, osa tarvitsee enemmän rauhaa ja palautumisaikaa. Kestämme paineita ja ristiriitoja hyvin eri tavalla. Osalle työtehtävät ja tekemättömät asiat aiheuttavat pääosin positiivista stressiä, osalla negatiivista. Kehot kuormittuvat eri tavoilla.

Työn puute vai liika työmäärä? Uran luominen, kiire, perheen aika, mielen rauha? Onko pääpaino työssä vai perheessä? Kumpaan ryhmään sinä juuri nyt kuulut? Vai oletko niitä, joilla on töitä juuri sopiva määrä? Ainakin nyt. Tai oletko edes ehtinyt miettiä tätä asiaa? Oletko kysynyt itseltäsi, mitä viestejä aivosi ja muu kehosi antaa sinulle?

Tutkimusten mukaan hyvinvointia lisäävät työssä erityisesti lähimmän esimiehen asenne ja suhtautuminen sekä omaan työhön vaikuttamismahdollisuudet.

Syyllisyyden kokeminen töistä ja tehtävistä sekä kotona että työpaikalla, vastuu perheen ja työyhteisön asioista, on myös terve ilmiö ihmisen psyykessä. Näin totesi psykologian tohtori Taina Laajasalo Ylen Aamu-TV:ssä. Syyllisyys myös pakottaa meidän muutokseen: rakentamaan arkea, niin että se mahdollisimman hyvää. Ja jos kaikki keinot on jo käytetty, jäljelle jää lähinnä mielen sisäinen rauha.

Haasta järjestelmämme, joka on ihmisten luoma. Katso elämääsi hetken etäämpää ja mieti, mihin olet menossa, yksin ja muiden kanssa. Tee asioita, mutta tee niitä myös toisin.

Yhtälö: Työ + perhe + muu elämä

Työn, perheen ja muun elämän erottamiselle on tarvetta, mutta tarve voi olla aivan erilainen eri ihmisillä. Yksi ideoi tulevia työasioitaan saunan lauteilla, toinen rentoutuu työpaikan taukohuoneessa musiikkia kuunnellen. Joku tarvitsee kolmen viikon matkan Kaukoitään päästäkseen kunnolla irti työvelvoitteista. Sähköpostia on paras olla katsomatta silloin. Jollekin voi riittää tieto, ettei hänen tarvitse pariin päivään lähteä työpaikalle, vaan voi olla rauhassa kotona, joko yksin tai perheenjäsenten kanssa.

Yhteistä ihmisten vapaa-ajalle ja perheajalle − erotuksena työajasta − on se että ihminen kokee, ettei hänen tarvitse olla työasioiden vuoksi käytettävissä ja vastuussa, päivystämässä tai suunnittelemassa mitään. Saa olla irti. Saa päästää hetkeksi irti, kun muut hoitavat ja kantavat vastuun. Tämä tunne on vapauttava – aivan kuin hetkeksi paluu huolettoman lapsuuden illuusioon.

Silti harvalla aikuisella vapaa-aikakaan on täysin vailla vastuuta. Moni vanhempi toimii lomillakin perheen kokkina, uimavalvojana ja matkanjärjestäjänä. Useat työikäiset huolehtivat ikääntyvistä omaisistaan. Ihmiset kunnostavat kiinteistöjä ja itseään: remontoivat kotiaan tai mökkiään ja kuntoilevat. Perheaika ja muu elämä täyttyvät erilaisista arkisista mutta myös juhlavistakin puuhasteluista.

Onnistuneeseen vapaa-ajan, perheen ja työn yhtälöön vaikuttaa moni seikka, kuten työn luonne ja kuormittavuus, terveydentila, oma ikä, puolison terveys, perhekoko ja lasten ikä. Jokainen työtä tekevä, joka kuuntelee omaa kehoaan, saattaa kuitenkin aavistaa ja tuntea missä omat ajan ja jaksamisen rajat kulkevat. Toivottavasti ne osuvat suhteellisen hyvin kohdalleen sen kanssa, mitä työn puolesta asetetaan tavoitteiksi.

Kun taloudellisten suhdanteiden vuoksi tällä hetkellä työ kasaantuu epätasaisesti, on työn/työttömyyden, perheen/perheettömyyden ja ajan/ajanpuutteen maailma moninainen. Ne joilla töitä on, tekevät sitä monen edestä. Osa puolestaan kärsii työn epävarmuudesta, työn menetyksestä, osa myös kelluvasta arjesta.

On osin yksilöllistä, miten rajanvetoja tehdään, eli miten selkeästi kukin haluaa pitää erossa työn ja muun elämän saarekkeensa. On myös yksilöllistä, miten helppoa kenenkin on päästää irti työn velvoitteista. Onko monen edes mahdollista täysin rentoutua epävarmuuden keskellä, tai kuinka paljon huolta useat kasaantuvat hoitamattomat asiat eri ihmisissä herättävät?

Jotkut asiat ovat kuitenkin myös yhteisesti sovittavia: Joissakin yrityksissä on laadittu järkeviä sisäisiä pelisääntöjä: Tallenna mielenkiintoinen viestisi luonnoksiin ja lähetä se eteenpäin vasta työajalla! Sähköpostia ei siis lähetetä kollegoille vielä aamutuimaan 4.30, vaikka sattuisikin olemaan silloin itse parhaassa työvireessä. Näin ei aiheuteta toisille tunnetta, että he laiskoina ovat haaskanneet aikaansa nukkumiseen, kun ahkerat ovat olleet jo tuntikausia työasioiden äärellä. Nukkuminen voi harvoin olla yliarvostettua, varsinkaan maassa jossa toistuvista uniongelmista kärsii liian moni työikäinen.

Joissakin yrityksissä puolestaan on sovittu, ettei kokouksia ja palavereja aloiteta iltapäivällä niin myöhään, että pienten lasten vanhemmille aiheutuu vaikeuksia ehtiä hakemaan jälkikasvua ajoissa hoidosta. Tällaiset pelisäännöt lisäävät selkeyttä ja auttavat linjaamaan työn, perheen ja muun elämän välisiä rajoja.

Jotakin on asenteissa ja teoissa muutettava, jos joku sortuu kuvittelemaan, että MINUN puhdas pöytäni on tärkeämpi kuin sinun vapaa-aikasi, perheaikasi tai rentoutumisesi. Tai jos pyhiä ja vapaapäiviä ei enää osata tai haluta erottaa arjesta. Enkä puhu tässä nyt niistä työpaikoista ja tehtävistä, joihin kuuluu olennaisena osana päivystyksiä tai työntekoa kaikkina vuoden päivinä, kuten sairaaloissa, teollisuuslaitoksissa ja monissa asiakasneuvontapisteissä. Joillakin työpaikoilla rajanveto työn ja vapaa-ajan välillä tapahtuu esimerkiksi toimivana työvuorosuunnitteluna, oikeudenmukaisina lomajärjestelyinä tai kätevänä työaikaliukumien käyttönä.

Juttelin jokin aika sitten pitkään liike-elämässä työskennelleen naisen kanssa. Hän kertoi, kuinka aiemmassa työpaikassaan äärikokemuksiin kuului hetki, jolloin jouluaattoaamuna sähköpostiin oli kilahtanut raportti ja viestikentässä luki saatteena: Ehditkö palata tähän parin päivän kuluttua? Tämä tapaus jättää lähes sanattomaksi.

____________________________________________________________________________________________
Väestöliitto on mukana hallituksen Työelämä 2020 -hankkeen blogikampanjassa. Hankkeen tavoite on rakentaa Suomen työelämästä Euroopan paras vuoteen 2020 mennessä. Blogikampanjassa eri organisaatiot kertovat eri näkökulmista, mitä ne tekevät paremman työelämän eteen. Tarkoituksena on jakaa oppeja ja vinkkejä sekä lisätä keskustelua työelämän kehittämisestä. Lisätietoja hankkeesta: http://www.tyoelama2020.fi

Ekvation: Arbete + familj + fritid

Det finns ett behov av att skilja på arbete, familj och fritid, men behovet kan se helt olika ut hos olika personer. Där någon kommer på arbetsidéer i bastun, kopplar en annan av genom att lyssna på musik i vilrummet på arbetsplatsen. Någon behöver en tre veckor lång resa till Fjärran Östern för att helt koppla av från arbetet. Då lönar det sig att även låta e-posten vila. För någon annan kan det räcka att veta, att man inte behöver infinna sig på arbetsplatsen under ett par dagar, utan kan njuta av lugnet hemma ensam eller med familjen.

Gemensamt för fritid och tid med familjen – till skillnad från arbetstid – är att personen upplever, att han eller hon inte behöver vara tillgänglig för arbetsärenden eller bära ansvar för, uppdatera eller planera saker med koppling till arbetet. Man är fri. Man får släppa taget för en stund och låta andra ha hand om saker och ting och bära ansvaret. Detta är en befriande känsla – för en stund känner man sig lika bekymmerslös som i barndomen.

Få vuxna saknar dock helt ansvar även under fritiden. Många föräldrar är även under semestern familjens kock, badvakt och researrangör. Många personer i arbetsför ålder tar hand om äldre anhöriga. Människor rustar upp fastigheter och sig själva: de renoverar hemmet eller stugan och motionerar. Tiden med familjen och fritiden tas upp av olika vardagliga och mer festliga sysslor.
Hur man lyckas lösa ekvationen fritid, familj och arbete påverkas av flera faktorer, såsom arbetets art och hur belastande det är, hälsotillstånd och ålder, make/makas hälsa, familjens storlek och barnens ålder. Var och en i arbetslivet som lyssnar på sin egen kropp kan dock själv ana och känna var gränserna för den egna tiden och orken går. Förhoppningsvis stämmer de relativt väl överens med de mål uppställts för arbetet.

På grund av de ekonomiska konjunkturerna för tillfället varierar arbetsmängderna, och arbetet karaktäriseras av variationer i arbete/arbetslöshet, familj/familjelöshet samt tid/tidsbrist. De som har arbete arbetar för flera. En del lider för sin del av osäkert arbete, rädsla för att förlora arbetet, och en del även av en odefinierad vardag.

Det är till en del individuellt var gränsen dras, eller hur tydligt olika personer vill skilja åt arbete och resten av livet. Det är även individuellt hur lätt olika personer har att koppla av på fritiden. Är det ens möjligt för många att helt koppla av mitt i den osäkerhet man upplever, och hur mycket oro väcker arbetsärenden som samlas på hög hos olika personer?

Vissa saker kan dock gemensamt anpassas: Inom vissa företag har man utarbetat vettiga interna spelregler: Spara ditt intressanta meddelande som utkast och skicka iväg det först under arbetstid! Man skickar alltså inte e-post till kollegorna klockan halv fem på morgonen, även om man själv råkar arbeta som bäst då. På detta vis får man inte mottagarna att känna sig lata, då de slösat bort sin tid på att sova medan flitiga kollegor redan jobbat i flera timmar. Sömn är sällan överskattat, särskilt inte i ett land där alltför många i arbetsför ålder lider av återkommande sömnproblem.

I vissa företag har man för sin del kommit överens om att möten inte inleds på eftermiddagen vid en så sen tidpunkt att det blir svårt för föräldrar med små barn att hinna hämta barnen på dagis i tid. Spelregler av detta slag ökar tydligheten och gör det lättare att skapa gränser mellan arbete, familj och fritid.

Vissa attityder och handlingar kräver förändring: om någon inbillar sig, att det faktum att MITT bord är rent är viktigare än din fritid, familjetid eller fritid. Eller om man inte längre kan eller vill koppla av under helger och lediga dagar. Nu talar jag inte om de arbetsplatser och uppdrag, där jour eller arbete under årets alla dagar är en grundläggande del, såsom sjukhus, industrianläggningar och många gånger inom kundrådgivning. En fungerande gräns mellan arbete och fritid skapas på arbetsplatser exempelvis med fungerande arbetsskiftsplanering, rättvisa semesterarrangemang och användning av flexibel arbetstid.

Jag talade för en tid sedan med en kvinna med en längre tid i affärslivet bakom sig. Hon berättade hur hon på sin tidigare arbetsplats upplevt den extremsituationen, att en rapport plingat till i e-postens brevlåda på julaftonens morgon med följande meddelande: Kan du återkomma angående denna inom ett par dagar? Detta gör en nästan mållös.

Anna Kokko (PM) är expert inom familje- och arbetslivsfrågor på Väestöliitto. Hon har varit projektchef för projektet Perheystävällinen työpaikka (En familjevänlig arbetsplats), inom ramen för vilket man har utvecklat och testat nya verktyg för att stödja familjevänliga arbetsplatser. En omfattande webbplats på temat En familjevänlig arbetsplats (på finska) finns på adressen: http://www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/

Onko harrastamisen määrä lähtenyt lapasesta?

Joulukuussa on hyvä hetki tarkistaa, jatkatteko keväällä samaan tyyliin vai olisiko syytä tehdä muutoksia: Pitääkö lapsi harrastuksistaan? Onko harrastusten määrä viikossa sopiva, vai onko tilanne jossain vaiheessa lähtenyt vahingossa lapasesta?

Joskus varsinkin urheilun puolella voi treenien, kisojen ja turnausten määrä vaivihkaa kasvaa suureksi, kun lapset kasvavat. Joukkueen ja valmentajien tihentyviä kalenterimerkintöjä päivitetään sopimaan omiin aikatauluihin. Perheiden aika kuluu sujuvasti lapsen harrastuksen parissa viikonloppuja myöten. Ja mitä useampi lapsi harrastaa aktiivisesti, sitä enemmän harrastukset myös ottavat aikaa. Perheiden näkökulmasta lapsen tai nuoren harrastus on paljon muutakin kuin treeneissä käyntiä: yhteisten aikataulujen suunnittelua, kimppakyytien sopimista, uusien varusteiden hankkimista, kisamatkoille valmistautumista ja leireille pakkaamista – sekä paljon muuta. Lapsen harrastuksen ja innon tukeminen on kuitenkin pääsääntöisesti erittäin kivaa ja palkitsevaa.

Entä jos epäilys harrastuksen vaativuudesta ja ajankäytöstä alkaa vaivata? Kätevä tapa arvioida lapsen tai nuoren urheiluharrastuksen määrää on tehdä pikatesti: Jos lapsesi urheilee tai liikkuu noin 10 tuntia viikossa, on kyse vielä puhtaasti harrastamisesta. Jos tuntimäärä kipuaa noin 15 tunnin paikkeille, kyse on oikeastaan jo valmentamisesta kilpailumielessä. Ja mikäli tunteja alkaa kertyä viikkoa kohden yli 20, ollaan selkeästi huipulle tähtäävässä valmennuksessa.

Tee siis tämä testi, ja ole tarvittaessa jopa vähän kuriton: Jos tuntimäärä alkaa kivuta liian korkeaksi ja perheessä on ruvettu väsymään harrastamisen määrään, voi olla aika ryhtyä toimenpiteisiin. Vain sinä ja lapsesi tiedätte lapsen liikunnan kokonaismäärän viikossa. Joskus teidän on tehtävä itsenäisiä, lapsen tai perheen parhaaksi terveen itsekkäitäkin päätöksiä suhteessa harrastukseen, mikäli tahti ei seuran tai joukkueen puolella muutu. Lapsen ilmeistä, virkeydestä ja innosta lähteä harrastukseen voit vanhempana helposti nähdä, onko harrastusmäärä lapselle sopiva vai tapahtuuko jatkuvasti ’överit’. Joskus yksi ylimääräinen lepopäivä voi palkita paljon parempana jaksamisena seuraavina päivinä ja viikkoina.

Vaikka osalla lapsista ongelmana on liian vähäinen päivittäinen liikunta, voi osalla riski olla päinvastainen. Vanhempien vastuulla on silloin toimia lempeästi mutta jämäkästi myös – ja varsinkin – harrastuksissa, jotta ne pysyvät harrastuksina.

Lyhennetyn työajan ilosanoma

Kohtuullisuus oli jo antiikin hyve. Kohtuullisuus koskee nykyäänkin monia asioita, vaikka sana ei ole muodikas. Yhteiskunta ja talous pyörivät kiihtyvällä nopeudella. Pohjoismaisessa seminaarissa muutama vuosi sitten asiantuntija totesi: lataamme päiviin sisältöä ja tekemistä ikään kuin vuorokaudessa olisi 30 tuntia ja viikossa 10 päivää.

Työajan lyhentämisellä on sekä käsitteenä että ajatuksena ristiriitainen kaiku: lyhennyksen ei ole aina koettu onnistuneen, koska työtehtävät ovat pysyneet samoina. Ainoat muuttuneet asiat ovat ehkä palkka, joka on pienentynyt, paineet jotka ovat kasvaneet, tai työyhteisö, joka on tullut kateelliseksi lyhennyksestä. Käytäväpuheissa supistaan ehkä ilkeästi perheasioiden vuoksi myönnetystä ylimääräisestä viikoittaisesta vapaapäivästä. Puhuttaisiinko siis mieluummin työajan ja -määrän kohtuullistamisesta?

Ajatuksesta toteutukseen

Hyvä ajatus kohtuullisesta työajasta jää monilla ideatasolle myös siksi, että haluttaisiin kyllä lyhentää työaikaansa mutta ei palkkaa. Käteen jäävä kuukausittainen palkkasumma on monelle pienipalkkaiselle ratkaiseva este lyhennyksen toteuttamiselle. Tai sitten osa-aikaista työtä ei ole tarjolla eikä sitä myöskään haluta työpaikalla kehittää.

Työpaikoilla on varmistettava, että toivottu työajan lyhennys tai osa-aikaisuus todella tarkoittaa kohtuullista työmäärää suhteessa käytettävissä olevaan aikaan. Jos työtehtäviä ei osata järkevästi arvioida, suunnitella tai jakaa, tai ei osata luopua jostain alustavasta suunnitelmasta tai projektista, jää työajan lyhennys tai osa-aikaisuus helposti vain maininnaksi paperille. Esimiehillä on tämän järjestelyn onnistuneessa toteuttamisessa tärkeä rooli.

Järki käteen korvauksissa

Työelämää koskevissa poliittisissa päätöksissä on toivon mukaan myös järki mukana: jos työssäkäyvä lyhentää työaikaansa muutamaksi vuodeksi lapsen tai muun lähiomaisen hoivan vuoksi, on kansantaloudellisesti järkevää tukea häntä taloudellisesti. Hyöty näkyy paitsi välittömästi, myös pitkällä aikavälillä.

Moni lisäksi luulee, ettei voi ottaa työpaikallaan puheeksi työajan lyhentämistä, koska ei itse kuulu Kela-korvauksen piiriin lapsen iän vuoksi. Tämä ei ole totta. Kyllä 4-, 5- tai 6-vuotiaankin vanhempi voi lyhentää työaikaansa. Yhteiskunta vain ei rahallisesti tue ratkaisua mitenkään. Soisi kyllä että tukisi. Asiaa on viestitetty poliittisille päättäjille jo pitkään.

Asiat ratkeavat yleensä parhaiten sopimalla ja neuvottelemalla. Epäonnistuessaan työajan lyhennys tai osa-aikatyö vain lisää työntekijällä kuormituksen tunnetta ja huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä. Tai se lisää työtovereiden kuormittumista, jos he puolestaan joutuvat venymään järjestelyn vuoksi.

Pettymystä syntyy väistämättä, jos arkeen ei tullutkaan sitä toivottua sujuvuutta, tai jopa rentoutta, jota toiveissa ja unelmissa oli. Hyvän kierre ja ilosanoma kohtuullisesta työajasta ruuhkavuosina tai muussa elämäntilanteessa ei silloin pääse leviämään eteenpäin.