Author Archives: Anna Kokko

About Anna Kokko

Anna Kokko (VTM) toimii Väestöliitossa perhe- ja työelämäkysymysten erityisasiantuntijana. Hän on työuransa aikana toiminut erilaisissa kehittämis- ja suunnittelutehtävissä, projektipäällikkönä sekä aktiivisena perheystävällisen työkulttuurin ja tasa-arvon puolestapuhujana. Tällä hetkellä hän toimii asiantuntijana ja yritysvalmentajana työnantajille suunnatussa Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.

Helppoa kuin heinänteko!

Posted on by
Vastaus

Väestöliitto parisuhde- ja perhekuvat. Kuva: Katja Tähjä

Miten voi olla, että perhevapaiden uudistaminen pysähtyy Suomessa kerta toisensa jälkeen, eikä valmista tule?

Perhevapaamallin kehittämisessä on kokeiltu numeroita, sanoja, retoriikkaa, puoluepolitiikkaa ja tunteisiin vetoamista, myös monia yhdistelmiä näiden väliltä. 6+6+6. 5+5+5. 9+9.

Kaikki te nokkelat ja kekseliäät ihmiset: Rakentakaa yksinkertainen järjestelmä, joka toimii kuin ihmisen mieli, ja hyväksykää myös jonkun toisen tekemä ehdotus. Se voi olla ratkaisun ydin.

Toimiva perhevapaasysteemi ja vanhempien joustavasti jakamat vapaat ovat investointi yhteiseen laariin, jossa kaikki voittavat ‒ ja joku vielä enemmän: lapsi.

Olette muissakin asioissa vieneet linjakkaasti läpi organisaatiouudistuksia, kehityshankkeita ja rakennuttaneet rautatieverkostoja. Olette johtaneet digijärjestelmien kehittämisiä ja perustelleet tarvittavia uudistuksia budjettineuvotteluissa. Näitä uudistuksia kutsutaan investoinneiksi.

Olette johtaneet yksiköitä, varuskuntia, sairaaloita ja maakuntauudistuksia. Olette olleet rohkeita sotureita, viisaita suvun vanhimpia, dynaamisia joukko-osastojen päälliköitä ja tehokkaita suuryritysten toimitusjohtajia.

Kertokaa ja näyttäkää, miten perhevapaauudistus viedään maaliin. Millä tempuilla vapaiden hakuprosessi ja tukikuukausien käyttö tehdään niin vaivattomaksi ja mukavaksi, että se koukuttaa myös isiä kuin penkkiurheilu tai nettisurffailu?

Kuka ottaa vastuun, tai jopa kunnian siitä, että viimeistään seuraavalla hallituskaudella Suomeen saadaan perhevapaajärjestelmä, joka virtaviivaisuudessaan vetää vertoja mille tahansa keksinnölle? Voisimmeko jopa olla parempia mallinlaatijoita ja vapaiden käyttäjiä kuin Ruotsi ja Tanska?

Kisa alkaa nyt! Mitkä maat voittavat isien pitämien perhevapaiden määrissä? Mitkä firmat vievät kansainvälisesti voiton äiti- ja isäystävällisyydessä sekä vanhempien tasa-arvoisessa kohtelussa? Best Fatherhood Company Award voisi olla hyvä kannustin, se vain pitäisi ensin perustaa.

Ei kai perhevapaajärjestelmän muuttaminen ja isien käyttämien vapaiden lisääminen niin kovin vaikeaa ole? Avaruusteknologia on.

Miten perheiden sisäiset neuvottelut vapaiden käyttämisestä saadaan tuntumaan paritanssilta, jossa kumpikaan osapuoli ei vie eikä vikise? Senhän pitää olla helppoa kuin heinänteko!

*******

Kirjoittaja Anna Kokko toimii perhe ja työ -kysymysten asiantuntijana Väestöliitossa. Hän on ollut mukana kehittämässä perhevapaiden Joustomallia ja seurannut lähietäisyydeltä perhevapaista käytävää keskustelua vuosien ajan. Perhevapaita hän on pitänyt kolmen lapsen kanssa yhteensä 5,5 vuotta ja ollut osittaisella hoitovapaalla ja osa-aikatyössä useissa jaksoissa lasten ollessa pieniä.

 

Toivoa kiireen ja uupumisen keskellä

Posted on by
Vastaus

Väsymistä ja unettomuutta ilmenee eri ikäisillä eri syistä. Juuri julkistettujen tutkimustulosten mukaan yli puolet suomalaisvanhemmista kokee, että uupuminen ja väsymys ovat vaikuttaneet heidän toiveisiinsa hankkia lisää lapsia. Tutkimukseen vastasi yli 1700 vanhempaa, joilla on alaikäisiä lapsia. Tulos on hämmentävä ja lisää kierroksia myllyyn syntyvyyden alenemista ja kansakunnan tilaa koskeviin tulevaisuuden skenaarioihin.

Nuori aikuinen uupuu antaessaan näyttöjä työelämässä. Hän rakentaa potentiaalisen perheensä tulevaisuutta ja oman elämänsä pilareita, yrittää varmistaa paikkaansa ja itsenäisen elämän edellytyksiä.

Pienten lasten vanhemmat uupuvat, kun yöunet jäävät toistuvasti lyhyiksi tai vuosikausien ajaksi katkonaisiksi. Jaksettava silti on: On oltava yhtä tehokas ja aikaansaava töissä kuin se ikätoveri tai kollega, joilla ei ole ehkä muista syistä johtuvien uni- tai asuntovelkojen lisäksi ole hoivavastuita kotona. Velka ja paineet kasautuvat vähitellen. Unen häiriöistä ja aivojen kuormittumisesta tulee usein pitkäkestoinen kierre.

Varttuneet keski-ikäiset puolestaan kantavat isoja vastuita työelämässä. He ovat juosseet elämänsä maratonia töissä ja kotona jo parikymmentä vuotta. Kestävyyttä on joko kertynyt, tai sitten voimat ovat paikoitellen katkenneet. Kun varttuneet kertovat nuorille aikuisille, kuinka uupuneita hekin ovat, he toisaalta tekevät palveluksen avoimuudellaan, toisaalta vievät pois toivoa asioiden helpottamisesta vuosien saatossa. Ja surullista kyllä, kaikki ovat tavallaan oikeassa.

Organisaatioissa on meneillään jatkuvien väliaikaismuutosten tila. Toimeentulon epävarmuus, alustatalouteen liittyvät haasteet, eri ikäisistä tai erityistä tukea tarvitsevista perheenjäsenistä huolehtiminen ja samalla omasta terveydestä ja jaksamisesta vastuunkanto on palapeli, jonka kokoamiseen meitä ei ole tällaisenaan täysin valmisteltu. Yksittäisillä ihmisillä on paljon sitoumuksia ja velvoitteita. Ilokin helposti katoaa. Entä ystävien tai naapurien apu? Koska hekin ovat samassa tilanteessa, apua ja tukea ei kehtaa pyytää. Eikä oikein jaksaisikaan.

Jotakin on siis vinossa, kun yhä useammilla aikaansaavilla ja elämänmyönteisillä ihmisillä alkaa ilmetä unettomuutta, päänsärkyä, pitkittynyttä migreeniä, verenpaineen nousua ja sydänoireita, uupumisasteista väsymistä ja luopumista elämän keskeisitä iloa tuottavista asioista, kuten lapsiluvun täyttymisestä. Oireita on toki ollut ennenkin, mutta nyt niistä puhutaan avoimesti. Olemme koko ajan kooltamme kutistuva kansakunta, jossa yhä pienempi osa väestöstä huolehtii yhä useammista ihmisistä ja asioita.

On inhimillisesti ajatellen yksilötasolla järkevää vähentää ennalta kuormittavien asioiden ja vastuiden määrää, jos kokee uupumisen uhkaa tai on väsymyksen kierteessä. Tämä koskee myös niinkin isoa asiaa kuin lapsiluvun tavoittelua. Iso lapsiluku ei sinänsä ole itseisarvo, sen sijaan se, kokevatko ihmiset voivansa toteuttaa perhekoon unelmansa (joka monilla olisi kaksi lasta), on olennainen kysymys. On surullista, jos unelma katkeaa jo alkumetreillä pitkäkestoisen henkisen tai fyysisen stressin ja uupumisen vuoksi. Tällä on merkitystä paitsi yksittäisten ihmisten ja pariskuntien, myös kansakunnan tasolla.

Suomalaisten ahkeruus ja omalla työllä toimeentulon hankkiminen ovat syvään rakennettuja ominaisuuksia, joita perinteisesti olemme arvostaneet. Jos kokemus arjen jonkinasteisesta hallinnasta ja ennustettavuudesta ovat jatkuvasti törmäyskurssilla jaksamisen kanssa, on korjausliikkeitä tehtävä sekä toimintamalleissa että asenteissa. Ne saattavat edellyttää aikalisiä, luovuutta, neuvotteluja ja arvomuutoksia. Hyvinvointiyhteiskunnasta on valitettavan lyhyt matka pahoinvointieriskunnaksi.

Onneksi vastavoimia on nähtävillä. Ne voimat vähentävät kulutusta, karsivat kiirettä ja kilpailua, ja luovat toivoa. Ne ovat ihmisten tekoja.

Iso askel henkilölle, valtava askel henkilökunnalle.

Posted on by
Vastaus

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolustaminen työelämässä vaatii rohkeutta. Epäasiallisen kohtelun tai väkivallan vastustaminen vie usein valtavasti energiaa ja aikaa. Tällaiselle matkalle lähteminen ei ole helppoa.

Viime aikoina on, useammin kuin koskaan, voinut lukea ja seurata ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja taisteluja työelämän syrjinnän ja monien epäkohtien keskellä. Tuntuu, ettei mene päivääkään ilman uutta paljastusta, tuoretta tapausta, ilmiantoa. Pitkään suljettuna olleita pandoran lippaita on avattu.

Ongelmien ja rakenteiden läpinäkyväksi tekeminen on vaatinut monia vahvoja ja pelottomia yksilöitä ‒ yksin ja yhdessä. Työnantajien reagointi epäkohtien ilmaannuttua on ollut varsin näkyvää. Piiloon ei enää voi mennä. Median voima on ollut tässä ilmeinen, somen valta suuri.

Myös tutkimukset kertovat karua kieltään. Tuore työsyrjintää koskeva raportti osoittaa, että naiset kokevat kaikkia työsyrjinnän muotoja Suomessa neljä kertaa useammin kuin miehet. Sukupuoleen kohdistuva syrjintä koskee naisia jopa kymmenkertaisesti miehiin verrattuna.

Yksi tyypillisin työsyrjinnän muoto ilmenee työpaikkojen suosikkijärjestelminä. Niiden avulla ja niiden sisällä miehet päihittävät naiset monin verroin. Sukupuolia kohdellaan raportin mukaan edelleen työpaikoilla eriarvoisesti koskien tiedonsaantia, palkkausta, etenemismahdollisuuksia, koulutukseen pääsyä tai työvuorojen jakoa.

Toivon hartaasti, että lähitulevaisuudessa ei tarvitsisi enää nähdä lukuja, jotka osoittavat työpaikkojen syrjintätilanteita olevan näin runsaasti. Jokaisen ihmisen, sukupuoleen katsomatta, on päästävä vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin ja siirtymään lähtökohtaisesti samoille starttiviivoille. Etumatkaa ei saa antaa sukupuolen perusteella.

Miksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole vieläkään täysin toteutuneet, edes suomalaisessa työelämässä? Koska täältäkin löytyy taistelua rahan, ajan ja valta-aseman käyttämisestä, vastakkaisia intressejä ja kilpailevia arvoja sekä piintyneitä toimintamalleja. Kaikkea tätä ei voida todennäköisesti kokonaan kitkeä. Mutta mitä tuoreesta keskustelusta, julkisista anteeksipyynnöistä, vastuun ottamisesta ja rakenteiden avaamisesta seuraa, voi olla jotakin paljon nykyistä parempaa ja edistyksellisempää.

Nuoret, joiden kanssa juttelen päivittäin, kokevat ilahduttavan paljon tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koulussa, kaverisuhteissa ja harrastuksissa. Sukupuolten moninaisuus saa jalansijaa, ja kiusaamista sekä epäasiallista kohtelua kitketään jo päiväkodeissa ja alakouluissa. Toivoa siis on.

Vanhaa iskulausetta mukaillen, tasa-arvon edistyminen on iso askel henkilölle, ja valtava askel henkilökunnalle. Näin myös Oy Suomi Ab:ssa, sen kaikilla tasoilla. On osattava luovia erilaisten ihmistyyppien, alakulttuurien ja arvomaailmojen keskellä, pyrittävä olemaan reiluja, kunnioitettava ihmisyyttä ja tasa-arvoa.

Onneksi kun näkökulmaa terävöittävät sukupuolisilmälasit kerran laittaa nenälleen, ei eteen avartuvasta ja selkenevästä maailmakuvasta enää halua luopua. Tasa-arvo ja tasapuolisen kohtelun edistäminen on näkyvä päivittäinen ihmisoikeusasia.

Hankalan ihmisen leima helpommin kuin palkankorotus

Posted on by
2

Kansainvälisenä naistenpäivänä haluan olla optimisti: tasa-arvoon ja tasapuoliseen kohteluun liittyvien epäkohtien korjaamisessa on otettu hyviä askeleita eteenpäin, ja otetaan edelleen.

Tämän viikon ilahduttavimpia uutisia naisten aseman edistämiselle työelämässä on ollut Keski-Pohjanmaalla käyttöön otettu uudistus, jolla halutaan helpottaa kotiäitien paluuta työelämään lastenhoitovuosien jälkeen. Kunta ottaa veloituksetta vastuuta lastenhoidosta, sillä aikaa kun perheen äiti voi pohjustaa siirtymistään työelämään perhevapailta: äiti(ihminen) saa päivittää oman cv:nsä ja hakea töitä. Toivon vilpittömästi tämän mallin levittämistä muihinkin Suomen kuntiin, jopa maailmalle. Kyseessä on tasa-arvoteko, ainakin niin kauan kun äidit käyttävät suurimman osan kaikista perhevapaista.

Keski-Pohjanmaan kehitysaskel tulikin tarpeeseen sen jälkeen kun vuosikausia pohjustettu perhevapaauudistus kaatui jälleen kerran Suomessa kuralätäkköön. Se mitä naapurimaassamme Ruotsissa pystyttiin uudistamaan jo viime vuosituhannella, jää tällä vauhdilla meillä todennäköisesti poliittisten riitojen alle vielä 2020-luvullakin. Mikä mahalasku Suomi, kohta 101-vuotias tasa-arvon mallimaaksikin kutsuttu.

Muita vahvoja näyttöjä naisten tasa-arvon edistymisestä ovat olleet käytännönläheinen 100 tasa-arvotekoa -hanke Suomessa sekä taantumuksellisia rakenteita oikaissut #metoo -kampanja.

Helsingin Sanomat otti jälleen eilen pääkirjoituksessa kantaa työelämän tasa-arvoon: ”Vanhemmuuden kuorma ei jakaudu tasaisesti, vaan nimenomaan nuoret naiset joutuvat tinkimään useammasta asiasta perheen kasvaessa.” Syntyvyysluvut eivät kovin helposti ole nousemaan päin, jos naisten jakamat kokemukset ja puskaradiotieto työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta eivät muutu nykyistä houkuttelevimmiksi.

Kriittinen kohtalonkysymys eli siirtyminen perhevapailta töihin, on itsellenikin tuttu kymmenen vuoden takaa. Varsinkin aivan uuteen työpaikkaa rekrytoituminen kolmen alle kouluikäisen lapsen äidiltä oli viimeisten perhevapaavuosien jälkeen mittava henkinen, ajankäytöllinen ja logistinen ponnistus. Haastekerrointa lisäsi, että mieheni työskenteli siihen aikaan joka toinen viikko työn vuoksi eri paikkakunnalla. Käänteisesti voi sanoa, että pääseminen uuteen työpaikkaan onnistui nimenomaan vahvan tahdonvoiman, luovan ideoinnin, äitienergian sekä kolmen itseäni varttuneemman naisen visionäärisyyden avulla: he tukivat rekrytoitumistani eri keinoin. Lämpimät kiitokset jokaiselle heistä, samoin kuin puolisolleni, joka on aina kannustanut minua myös työuralle ja uusiin haasteisiin sekä kantanut kortensa perheen arjessa.

Naisten, miesten ja kaikkien sukupuolten tasa-arvo toteutuu, kun ihmiset voivat tehdä omannäköisiään mutta samalla toisiaan kunnioittavia valintoja elämässään. Usein helpompaa kuin epäkohtien vastustaminen olisi hiljakseen sopeutua ristiriitatilanteisiin, olla valittamatta. Kyseenalaistavista naisista harvoin kaikki pitävät. Ääneen epäkohtia tai omakohtaisia kokemuksiaan ja kaltoinkohteluaan kertovat saavat liian usein osakseen sääliä, hymähtelyä, ongelmien lakaisua maton alle tai alistamisen jatkumista. Hankalan ihmisen leiman saa otsaansa helpommin kuin palkankorotuksen.

Naisten päivänä on jaksettava yhä uudelleen korostaa, että tasa-arvon ydintä on, että jokainen voi sukupuoleen katsomatta vaikuttaa perhekokoonsa, koulutukseensa, työtehtäviinsä, parisuhteeseensa, työhönsä, rahankäyttöönsä, kohteluunsa töissä ja vapaa-ajalla – siis kaikkeen. On toki aina myös asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta ne eivät saa olla kiinni sukupuolesta. Kenenkään ei pidä sallia näkemystensä vähättelyä, taloudellisesti tai muuten alisteista asemaa tai rajojensa loukkaamisia.

Naistenpäivää on vietetty tavalla tai toisella jo vuodesta 1911. Niin kauan kuin maailma ei ole tasa-arvon osalta vielä riittävän valmis, tämä päivä on varmaankin aivan paikallaan.

 

Kehittyminen kirpaisee

Posted on by
Vastaus

blogibanneri_parassyy_584x100

 

vt6_taala_akirask_2016_04-6

Kuva: Aki Rask

Kehittyminen kirpaisee. Tämä koskee sekä yksittäisiä ihmisiä että kokonaisia organisaatioita. Kehittyminen on kivuliasta, koska silloin saattaa joutua tunnustamaan, että joku aiempi ajattelumalli tai toimintatapa ei ole ollutkaan kestävä. Asioita on alettava tehdä eri lailla tai ainakin niihin on asennoiduttava uudella tavalla.

Jos työyhteisöä ovat esimerkiksi hiertäneet pitkään tasa-arvoon liittyvät epäkohdat, on hyvä aloittaa tasa-arvosuunnitelman päivittämisestä ja siihen liittyvien konkreettisten toimenpiteiden edistämisestä.

Tavoitteita on aina mietittävä aikataulujen ja vastuunhenkilöiden kautta, koska Mr tai Mrs Jokunen harvoin on käytettävissä tai ainakaan hän ei toimi sitoutuneesti kehittämisen moottorina. Jokunen on aina joku ihminen, vastuuseen nimetty tai nimitetty.

Esimerkiksi rakennusyhtiö Skanskassa on huomattu, että etenkin naisilla kriittiset vuodet pysyä työmaiden työnjohtotehtävissä ajoittuvat nimenomaan lasten syntymän ja pikkulapsivaiheen paikkeille. Miehet ovat tyypillisesti jo vakiinnuttaneet paikkansa, osaamisensa ja verkostonsa, kun nainen vasta alkaa nousun työurallaan. Nainen on usein pikkulapsivuosien aikana siirtynyt työmailta toimistolle: työn ja perheen yhteensovittamisen haaste työmailla on käynyt usein liian suureksi ja riskit arjen toimivuuden kannalta liian isoiksi. Perhe-elämän säästämiseksi urahaaveet työmaatehtävissä ja linjajohdossa on kannattanut mieluummin laittaa sivuun.

Mitä tekee valveutunut ja kehittämishaluinen rakennusyhtiö? Se ei sano: ”On paljon helpompaa, että miehet hoitavat nämä aikataulullisesti vaativat työmaahommat.” Päinvastoin aletaan miettiä, kuten Skanskassa juuri nyt tehdään, miten työmaiden aukioloaikoja ja työvuoroja voidaan suunnitella niin että naisilla – yhtä lailla kuin miehilläkin – on tasaveroinen mahdollisuus toimia työn- ja linjajohtotehtävissä, perheellistymisestä huolimatta.  Samalla hoituu tämä fakta: työmaapäällikkyydestä saa esimieskokemusta ja siitä kertyy merkintä CV:hen. Muutos ja uudenlainen ajattelu herättää organisaatiossa aina toki kritiikkiäkin, mutta tavoite tasa-arvon puolesta toivottavasti voittaa vähitellen.

Tarvitaan siis raikasta asennetta ja ravistelevia tekoja. On uskottava siihen, että toimivia ja tasapuolisia ratkaisuja löytyy. Mikään ei ole mahdotonta maassa, jossa on kehitetty nyhtökaura ja Angry Birds ja jossa on yksi maailman ensimmäisistä naispresidenteistä. Mikään ei ole mahdotonta, vaikka perheystävällisyyden kehittyminen työpaikalla välillä vähän kirpaiseekin.

Anna Kokko on mukana kehittämässä Väestöliitossa uutta Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaa yritysten ja organisaatioiden käyttöön.

 

Etänä lähellä

Posted on by
Vastaus

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_192044153Etätyössä jälleen. Teen samoja asioita kuin työhuoneellakin, paitsi että pääsen töihin käsiksi heti kodin tyhjennyttyä aamulla: käyn läpi sähköposteja, sovin tapaamisia, kirjoitan, soitan puheluja, toteutan suunniteltuja asioita. Aivojen paras vire tulee käyttöön saumatta heti aamusta. Keskellä päivää syön pikaisesti lounaan, joka syntyi eilen kokatusta ruuasta. Työn imu vie mennessään.

Etätyössä säästyy aikaa ja voimia, ja tämän plussasaldon moni vanhempi käyttää paitsi tehokkaaseen työntekoon, myös arkisten asioiden hoitamiseen. Erään tutkimuksen mukaan isät tekevät tyypillisesti etätyötä, koska voivat keskittyä silloin häiriöttömästi työntekoon. Äidit pääsääntöisesti suosivat etätyötä kombo-mahdollisuuden vuoksi: näin he pystyvät juohevasti nivomaan yhteen työnteon, vanhemmuuden ja kodinhoidon vastuut, kuten pyykinpesun, kotona olon lasten tullessa koulusta ja erilaiset kodin askareet. Asia ei tietenkään ole näin mustavalkoinen eikä aina sukupuolisidonnainen, mutta isoilla kyselyaineistoilla tällaisia tuloksia nousee esiin. Itse olen tässä suhteessa sekä nainen että mies: arvostan paitsi työskentelyrauhaa myös työ- ja kotielämän sfäärien komboa.

Ainoa mitä ei etänä tapahdu, on työtovereiden ja yhteistyökumppanien kohtaaminen täysin samassa tilassa kasvokkain. Mutta tähänkin löytyy jo välineitä, jotka minimoivat haitat. Kuvapuheluita ja videoneuvotteluja voidaan käyttää fiksusti työnteon tukemiseen. Työpaikalla ollaan silloin kuin se oikeasti on järkevää. Aika ja energia siirtyvät tarkoituksenmukaisiin asioihin eivätkä valu työmatkoilla teiden varsille. Ajasta ja paikasta riippumattoman ja tehokkaan työnteon toteutumisen esteinä ovat usein lähinnä työyhteisön piintyneet asenteet, luottamuksen puute ja liiallisen kontrollin tarve.

Oma isäni teki usein etätöitä jo silloin, kun koko sanaa etätyö ei vielä ollut olemassakaan. Kirjoituskoneen nakutus ja keskustelunpätkät lankapuhelimesta kantautuivat päätyhuoneesta muualle asuntoon 1970-80-luvuilla, kun nykyisiä etätyöskentelyä tukevia välineitä ei ollut keksittykään. Isä teki töitä lähellä muuta perhettä ja edisti samalla kodin arkea, ja pidin sitä itsestäänselvyytenä. Hänen uransa ei tästä kärsinyt, ja perhe-elämä kiitti. Samaa mallia haluan toteuttaa omassa arjessanikin. Töitä tehdään käytännössä aivoilla ja käsillä. Monissa ammateissa ja elämäntilanteissa niille suotuisa työpiste on koti.

Aika ei silti koskaan työpäivän aikana tunnu riittävän kaikkeen tarpeelliseen ja kiinnostavaa, ei kotona eikä työhuoneellakaan. Priorisointia on tehtävä jatkuvasti. Nopeasti katoaa arjen tasapaino, jos ei pidä varaansa. Ajankäytön balanssi häiriintyy tilapäisesti myös elämään kuuluvien sattumusten ja arkisten yllätysten vuoksi: joku lapsista sairastuu, uusia idea vaatii enemmän työaikaa kuin oli ajatellut, on hoidettava kasaantuneita juoksevia asioita, kouluun tai harrastuksiin liittyen tulee extra-tehtäviä tai valmisteluja, jotka koskevat lasten lisäksi myös meitä vanhempia. Oman perheemme arjessa on viime vuosina ollut vaiheita, jolloin en tiedä, miten olisimme selvinneet ilman etätöiden mukana tulevaa joustoa. Työnantajille kiitos.

Pahimmillaan etäpäivän voisi toki käyttää kaikkeen sekalaiseen puuhasteluun, kuten järjestämättömien kaappien siivoukseen tai kynsien lakkaamiseen. Onni on, jos ei pidä kaappien siivoamisesta eikä kynsien lakkaamisesta, kuten en minäkään. Silloin sisäisen pomon ei tarvitse olla kovin tiukka työn suhteen: Tulosta syntyy oikeiden työtehtävien parissa. Silti kotona on vanhempi, kun lapset lähtevät aamulla kouluun, ja joku kun he sieltä tulevat. Etänä lähellä.

Anna Kokko toimii Väestöliitossa Perheystävällisesti töissä -hankkeen erityisasiantuntijana.

Iltalenkillä

Posted on by
Vastaus

shutterstock_4898665Tapasin sattumalta iltalenkillä lähiseudulla asuvan isoisän. Hänellä on kohta vuoden ikäinen pojanpoika. Juttelimme niitä-näitä ja mies päivitteli, kuinka miniä on jo menossa töihin, vaikka lapsi on täyttämässä vasta vuoden. Lapsen näkökulmasta olenkin samaa mieltä. Perheen äitiä voin myös ymmärtää: töihin on joskus tarpeellista, mukavaa tai välttämätöntä palata. Siksi kysyinkin tältä seniorikansalaiselta, ”eikö perheen isä voisi vuorostaan jäädä hoitovapaalle?”

Kysymys taisi tulla puskan takaa. Tämä noin 65-vuotias mies ei ollut ehkä ikinä ajatellut, että miehen pitämä vanhempain- tai hoitovapaa olisi oikeasti joku vaihtoehto, ainakaan heidän suvussaan ja lähipiirissään.

Satuin tuona iltana olemaan puheliaalla tuulella, enkä päästänyt asiaa käsistäni. Syntyikin vilkas keskustelu perhevapaista, naisten työurista, määräaikaisista työsuhteista, palkoista ja eläkkeiden kertymisistä. Puhuimme myös isistä, työelämän muutoksista ja lapsiperheiden arjesta.

Olimme loppujen lopuksi pitkälti yhtä mieltä siitä, että isä voi äidin tavoin olla pätevä 1-2-vuotiaan hoitaja kotona. Tai ainakin hänestä voi kokemuksen karttuessa yhtä lailla kehkeytyä hyvä ruokkija, pesijä, ulkoilu- ja leikkikaveri, kuhmuun puhaltaja ja iltapäiväunille nukuttaja.

En tiedä, muuttuiko maailma tuon keskustelun jälkeen yhtään. Mutta ainakin yksi ihminen jäi miettimään, mitä kaikkia lyhyt- ja pitkäkestoisia vaikutuksia perhevapailla on paitsi lapsille, myös naisten työssäkäynnille ja työmarkkina-asemalle. Ilman yksittäisten isien tekemiä päätöksiä perhevapaalle jäämisestä, naiset ovat vielä 2010-luvullakin aivan liian yksin työ- ja perhe-elämää koskevissa päätöksissään. Ja he liian yksin kantavat kaikki riskit, joita töistä poissaolo tai lapsen aikainen isoon hoitoryhmään siirtyminen aiheuttaa. Kiintiöimällä perhevapaita lisää isille, asiaa voidaan edistää osittain, mutta suurin muutettava asia ovat silti asenteet ja toimintamallit.

Ymmärrän kuitenkin myös sitä isää, joka ei jää pois töistä pitkäksi aikaa perhevapaalle: riskitöntä se ei ole aina hänellekään. Silti toivoisin kesän aikana kuulevani, että juuri tuossa vauvaperheessä päädyttiinkin nykyaikaiseen järjestelyyn: lasta ei viedä päiväkotiin vielä 1-vuotiaana, vaan isä siirtyy vuorostaan päävastuuseen lapsen kotihoidosta. Samalla hän kantaa osaltaan tähän mittavaan ja hyvään sijoitukseen sisältyvän jonkinasteisen mutta ei mahdottoman työmarkkinariskin.

Jaettu työ – uskallatko ehdottaa?

Posted on by

shutterstock_171009593

Hakusanalla ’jaettu työ’ ei netistä löydy juuri mitään, englanniksi vähän enemmän: job sharing.

Jaetussa työssä kaksi ihmistä jakaa yhden kokoaikaisen työn ja toimenkuvan. Työnantaja saa siis periaatteessa kaksi ihmistä, kahdet aivot, tekemään yhtä työtä. Oikeastaan työnantaja saa enemmänkin, sillä kahden ihmisen panos, ideat ja taidot ovat yleensä enemmän kuin osiensa summa. Toimenkuvat voivat olla täysin samat, tai sitten molemmilla on myös omia vastuualueita.

Oletko koskaan miettinyt, kuinka jaettu työ toimisi nykyisessä tehtävässäsi? Riittäisikö osa-aikainen palkka, jos saisit sen sijaan enemmän aikaa ja joustoa arkiviikkoon ja toisen henkilön jakamaan työtehtäviäsi? Tai jos ylipäätään saisit sitä kautta jatkaa työssäsi?
Haaveita jaetusta osa-aikaisesta työstä varmasti on, mutta käytännössä tällainen järjestely ei ole millään tavoin kiinteä osa suomalaista työkulttuuria. Jaettuja töitä ei tarjota, eikä niitä juurikaan toteuteta. Muualta maailmasta löytyy esimerkkejä Euroopan maista, USA:sta ja Australiasta, jossa jo rekrytointi-ilmoituksessa on haettu kahta osa-aikaista työntekijää täyttämään yksi kokoaikainen työ.

Jaettuun työhön voidaan päätyä yhtä lailla esimiehen kuin työntekijän aloitteesta. Koska työttömyyden vuoksi tekijöitä olisi tälläkin hetkellä tarjolla avoimiin kokoaikaisiin työpaikkoihin enemmän kuin työtä on antaa, moni ei varmaankaan tule kevyin perustein ja aktiivisesti ehdottaneeksi oman työaikansa puolittamista. Kukaan ei halua aiheuttaa epäilyjä laiskuudesta tai työhaluttomuudesta ehdottamalla työtehtävänsä jakamista kahtia, vaikka pitkällä tähtäimellä jaettu työ voi palvella monia päämääriä yhteisen hyvän nimissä: työntekijöiden jaksamista, perheiden hyvinvointia ja toimeentuloa sekä työnantajan intressejä ja vastuuta.

Epävarmassa talous- ja työmarkkinatilanteessa työtä tehdään usein koko- tai yliaikaisesti − stressaantuen, peläten tai käyden läpi yt-neuvotteluja tai ahdistuen tekemättömien töiden pinosta. Vuorokauden tunnit ovat kortilla. Voisiko jaettu työ toimia ratkaisuna ruuhkaisiin vuosiin tai esimerkiksi apukeinona niinä ylimenokausina, kun työyhteisössä on taloudellisia vaikeuksia ja osaa väestä uhkaa irtisanominen?

Mitä jaettu työ vaatii? Se vaatii hyvää suunnittelua ja koordinointia, esimiehen vaivannäköä, toimivaa tiedonkulkua ja yhteisiä palavereja. Neuvotteluja ja pysymistä sovituissa työajoissa ja tehtävissä. Joustavuutta esimerkiksi työntekijän tai hänen lapsensa sairastuessa. Työntekijöiden on sovittava myös työparina yhteen, täydentäen toistensa osaamista ja vahvuuksia.

Lisäkustannuksia jaetusta työstä syntyy jonkin verran esimerkiksi palkkojen sivukuluista, työsuhde-eduista ja työvälineistä, mutta palkinnoksi työnantaja saa parhaimmillaan kaksi motivoitunutta ja sitoutunutta, tehokasta ja tuottavaa työntekijää.

Työntekijä: Uskaltaisitko itse, tämän hetken työmarkkinoilla, ehdottaa tällaista järjestelyä, pelkäämättä että sinut leimataan työtä vieroksuvaksi laiskottelijaksi? Mikä on ajan ja rahan suhde omassa elämässäsi? Oletko halukas muutokseen työtä jakamalla?

Työnantaja: Pallo kahden palkkaamisesta yhden paikalle on sinulla. Kerro meille jos olet onnistunut tässä!
____________

Maailmalla jaetusta työstä on kokemusta enemmän kuin Suomessa. Lue lisää aiheesta:

https://www.hr.cornell.edu/life/support/job_sharing.html
https://hbr.org/2013/09/how-to-make-a-job-sharing-situation-work/
http://www.hr.duke.edu/benefits/family/flexwork/options/sharing.php
http://www.workforce.com/articles/sample-job-sharing-policy-and-request-form

Kestokykyä arjessa

Posted on by

DSC_2717
Viime aikoina netissä ovat levinneet omakohtaiset blogit ja kommentoinnit perheen ja työn yhteensovittamisesta: Onko edes mahdollista tehdä riittävä määrä töitä ja samoina vuosina hoitaa riittävän hyvin kotia ja lapsia?

Kirjoituksista huomaa, kuinka moni kokee asian omakseen: Teksteissä mietitään, miten järjestän tämän päivän? Miten varaudun yllätyksiin ja yllättäviin tilanteisiin? Mihin aikaani käytän? Kenen kanssa eri asioiden hoitamista ja vastuita jaan? Entä miksi koko ajan tuntuu, että aikaa olisi käytössä päivittäin liian vähän? Kiire painaa, ja tekemättömien töiden ja tehtävien lista kasvaa.

Työpaikkoja on tällä hetkellä tarjolla vähemmän kuin on työtä toivovia. Ne puolestaan, joilla työpaikka on, pyrkivät pitämään siitä kiinni. Toiset lähettävät hakemuksia, tai luovuttavat. Työteko ei jakaudu tasapuolisesti, ei siis myöskään perusturvallisuus ja toimeentulo.

Lapsiperheiden vanhemmilta vaaditaan paljon joustavuutta ja ajankäytön hallintaa. Sitä tarvitaan niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Perheen tarpeet, työn tavoitteet ja vaatimukset sekä oma muu elämä siinä keskellä – tai sivussa. On oltava joustava mieli ja keho.

Iän mukana joustavuus usein vähenee: ei ole samantekevää, milloin ja mitä syöt, milloin ja missä nukut, kuinka pitkiä työpäiviä teet, miten rentoudut vapaa-aikanasi. Työn ja muun elämän rajanveto ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on elämänmittainen kenttä isoja ja pieniä asioita. Haasteet vaihtelevat eri aikoina. Esimerkiksi yöheräämisten ja pätkittäisten unien syyt vaihtelevat: herättäjiä voivat olla vauva, leikki-ikäinen, kotiin myöhään palaava murrosikäinen, sairauksien aiheuttamat kivut, vaihdevuodet tai kuorsaava puoliso. Osaan tilanteista voi jonkin verran yrittää vaikuttaa. Joissakin taas asiaa tai ongelmaa on siedettävä jonkin aikaa, tai muutettava jotakin todella radikaalisti.

Joskus on kysyttävä vain yksinkertaisesti, miten selviän tästä päivästä, miten jaksan huomiseen. Toivottavaa on, ettei näitä päiviä ole monta peräkkäin. Usein erilaisissa kuormittavissa elämäntilanteissa ja kriiseissä näitä sietokykyä mittaavia päiviä on kuitenkin monella enemmän kuin toivoisi. On asioita, jotka kasaantuvat, ja asioita joihin ei toiveista huolimatta pysty paljonkaan vaikuttamaan.

Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden, kuten sanotaan. Toivotaan siis, että mahdollisimman monella olisi juuri nyt, juuri tänään, elämäntilanteessaan siedettävä olla. Parhaimmillaan asiat voivat olla peräti mukavasti.

Työntekoa, tasapainoa

Posted on by
1

pilvetOletko sinäkin juuri nyt elämänvaiheessa, jossa työtä ja tehtäviä, asioita ja ideoita olisi edistettäväksi tyypillisesti enemmän kuin tekijöitä? Koetko sen omassa kehossasi? Jatkuvasti, välillä tai ehkä päivittäin?

Oletko jutellut ystävien tai työtovereiden kanssa, jotka jakavat samantyyppisen tunteen? Uskoakseni on mahdotonta löytää sellaista vanhempaa, joka ei tunnistaisi mistä tässä nyt puhutaan – tai sitten jotakin on erittäin paljon pielessä, tai harvinaisella tavalla järjestettynä.

Perheiden arkea voivat yhtä hyvin haastaa vanhempien kovat työpaineet ja stressi, mutta myös työttömyys, sairaus tai toimeentulovaikeudet. Miksi kohtuullista ja toimivaa työnjakoa on käytännössä joskus niin vaikea toteuttaa? Miksi meillä on yhteiskunnassamme niin paljon työtaakan alle uupuvia, työstressin takia huonosti öitään nukkuvia ja toisaalta työttömyydestä masentuvia?

Onko ongelma yksilöiden, työpaikkojen vai koko yhteiskunnan? Varmasti kaikkien. Kyse on järjestelmästä, jossa eri osien liikahtelu tai paikallaan pysyminen vaikuttaa systeemin muihin osiin.

Me ihmiset olemme erilaisia. Osa jaksaa uurastaa vuosikaudet pitkiä työperiodeja isojen tavoitteiden, muuttuvien tilanteiden ja haasteiden keskellä uupumatta, osa tarvitsee enemmän rauhaa ja palautumisaikaa. Kestämme paineita ja ristiriitoja hyvin eri tavalla. Osalle työtehtävät ja tekemättömät asiat aiheuttavat pääosin positiivista stressiä, osalla negatiivista. Kehot kuormittuvat eri tavoilla.

Työn puute vai liika työmäärä? Uran luominen, kiire, perheen aika, mielen rauha? Onko pääpaino työssä vai perheessä? Kumpaan ryhmään sinä juuri nyt kuulut? Vai oletko niitä, joilla on töitä juuri sopiva määrä? Ainakin nyt. Tai oletko edes ehtinyt miettiä tätä asiaa? Oletko kysynyt itseltäsi, mitä viestejä aivosi ja muu kehosi antaa sinulle?

Tutkimusten mukaan hyvinvointia lisäävät työssä erityisesti lähimmän esimiehen asenne ja suhtautuminen sekä omaan työhön vaikuttamismahdollisuudet.

Syyllisyyden kokeminen töistä ja tehtävistä sekä kotona että työpaikalla, vastuu perheen ja työyhteisön asioista, on myös terve ilmiö ihmisen psyykessä. Näin totesi psykologian tohtori Taina Laajasalo Ylen Aamu-TV:ssä. Syyllisyys myös pakottaa meidän muutokseen: rakentamaan arkea, niin että se mahdollisimman hyvää. Ja jos kaikki keinot on jo käytetty, jäljelle jää lähinnä mielen sisäinen rauha.

Haasta järjestelmämme, joka on ihmisten luoma. Katso elämääsi hetken etäämpää ja mieti, mihin olet menossa, yksin ja muiden kanssa. Tee asioita, mutta tee niitä myös toisin.