Author Archives: Elina Nurminen

About Elina Nurminen

Psykologi, TM

Kumppanin valinta: onko koulutustasolla väliä?

Posted on by
Vastaus

Kuva: Pinterest

Tuoreen katsauksen mukaan (2018) naiset suorittavat OECD-maissa useammin korkeakoulututkinnon kuin miehet: keskimäärin 38 % 25-34-vuotiaista miehistä on suorittanut korkeakoulututkinnon, kun naisilla vastaava luku on 50 %. Kuluneen 10 vuoden aikana ero miesten ja naisten koulutustasoissa on suurentunut.

Historiallinen muutos on kohdannut myös deittailukulttuurin: ensimmäistä kertaa kumppania etsivä, hedelmällisessä iässä oleva nainen on keskimäärin koulutetumpi kuin kumppania etsivä samanikäinen mies. Kumppaniehdokkaita ei välttämättä löydy kaikille opinnoista tai työelämästä.

Yksi ratkaisu tähän voi olla nettideittailu, sillä se laajentaa kumppania etsivän sinkun maailmaa omien koulutus- ja työpiirien ulkopuolelle. Toisaalta nettideittisivustoilla saatetaan kysyä hyvinkin tarkasti ihannekumppanin koulutustasosta ja vastaavasti karsia ehdokkaita koulutuksen perusteella.

Australialaisessa tutkimuksessa (2017) tarkasteltiin 41936 nettideittailijan kontakteja neljän kuukauden ajalta. Deittailijat olivat iältään 18-80-vuotiaita. Analysoituaan 219013 kontaktia tutkijat havaitsivat, että korkeasti koulutetut deittailijat pyrkivät löytämään kumppanin samalta koulutustasolta, missä he itse ovat. Koulutuksen merkitys vähentyi kuitenkin iän myötä.

Elina Mäenpää tutki väitöskirjassaan (2015) koulutustason merkitystä suomalaisten parinvalinnassa. Aineistona oli vuosina 1957-1979 syntyineiden naisten avo- ja avioliitot, kun naiset olivat 30-vuotiaita. Väitöskirjan tulokset osoittivat, että suomalaiset suosivat samaa koulutustasoa olevia puolisoita. Jopa 45 % pareista oli sama koulutustaso. Koulutustason samankaltaisuus oli tärkeintä korkeasti koulutetuille, ja isot erot puolisoiden koulutustasossa olivat hyvin harvinaisia. Mäenpää on antamissaan haastatteluissa todennut, että koulutuseroa voi joskus kompensoida esimerkiksi miehen korkeampi palkka.

On tärkeää pitää myös mielessä, että koulutustason merkitys parinvalinnassa on Suomessa pienempi, kuin monissa muissa Euroopan maissa, kuten esimerkiksi Norjassa tai Saksassa.

Onko koulutuksella väliä?

Mäenpään suomalaisessa aineistossa kumppaneiden sama koulutustaso pienensi eron riskiä. Erityisesti korkeasti koulutettujen kohdalla eron riski pieneni, kun kumppaneilla oli sama koulutustaso.

Koulutustason vaikutuksesta parisuhteen kestävyyteen on saatu hyvin erilaisia tuloksia Yhdysvalloissa: sosiologian professori Christine Schwartz kollegoineen kävi läpi amerikkalaisia parisuhdetilastoja vuosilta 1950-2004 ja selvitti, lisääntyvätkö avioerot, jos nainen on koulutetumpi ja tienaa enemmän. Kävi ilmi, että jos vaimo oli miestään koulutetumpi, avioeroriski kasvoi – mutta tämä vaikutus on kadonnut viime aikoina. Schwartzin mukaan tutkimukset osoittivat, että toisin kuin aikaisempina vuosikymmeninä, 1990-luvulla avioituneet amerikkalaispariskunnat ovat siirtyneet uuteen aikaan, jolloin naisen korkeampi tulotaso ei ole ollut enää yhteydessä suurempaan avioeroriskiin. Tulokset tukevat tutkijan mukaan sitä, että parisuhteessa siirrytään enemmän tasa-arvoiseen kumppanuuteen, pois jäykistä sukupuolirooleista.

Koulutus on vain yksi ulottuvuus

Ihmiset ovat erilaisia siinä, mitä he arvostavat elämässä ja kumppanissa. Jotkut toivovat voivansa jakaa kumppanin kanssa ammattiin liittyviä pohdintoja, toiset haluavat keskustella enemmän muista asioista. Voi olla esimerkiksi hyvin tyydyttävää keskustella työkavereiden kanssa työasioista, ja kotona päästä aivan muihin ajatuksiin.

Sinkku voi pohtia myös, vaikuttaako kumppanin koulutustaso keskusteluihin muista asioista, kuten politiikasta, uskonnosta, lasten kasvatuksesta, harrastuksista, hauskanpidosta, taiteesta tai kulttuurista. Kumppaneiden arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kohdata tai olla kohtaamatta hyvin monella muulla tasolla, koulutustaustasta riippumattakin. On luonnollista toivoa, että kumppani olisi samalla aaltopituudella ja ymmärtäisi omia kokemuksia ja ajatuksia.

Osuuko omaan kipupisteeseen?

Erot koulutustasossa voivat aktivoida kielteisiä vuorovaikutuskehiä, jos ne osuvat henkilön omiin kipupisteisiin. Kipupisteet ovat tyypillisesti riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita, tai yksinäisyyden kokemusta tunnetasolla. Kumppaniehdokkaan korkeampi koulutustaso voi osua esimerkiksi omiin itsetunto-ongelmiin. Matalammin koulutettu voi vaikka kokea olevansa huonompi, kuin korkeasti koulutettu puoliso. Silloin kyse voi olla yhtä paljon ihmisen omista kipupisteistä, kuin kumppaniehdokkaan koulutustasosta. Pohjimmiltaan parisuhteessa on tärkeää voida tuntea, että kumppanilta saa tunnetason tukea silloin, kun sitä tarvitsee. On tärkeää voida kokea kelpaavansa, riittävänsä ja olevansa rakas.

Joissain tapauksissa koulutustaustan pähkäily voi kertoa myös siitä, että syvään tunneyhteyteen heittäytyminen pelottaa ja kauhistuttaa – on helpompaa pohtia älyllisesti faktoja ja löytää ehkä vikojakin potentiaalisesta kumppanista, kuin ottaa riski ja luottaa toiseen.

Mitä kumppaniehdokkaan koulutustaso sinulle merkitsee? Onko koulutustason merkitys muuttunut sinulle iän tai kokemusten myötä?

Lähteet:

Education at a Glance 2018 (Summary in Finnish) / Koulutuskatsaus 2018: OECD Indicators / OECD:n indikaattorit

Eika, L.; Mogstad M. & Zafar, B. (2014) Educational assertive mating and household income inequality, National Bureau of economic research.

Domański, H. & Przybysz, D. (2007) Educational homogamy in 22 European countries, European Societies, 9(4), 495-526.

Helsingin sanomat 18.5.2015 ”Väitöskirja: Eron riski pienenee, jos kumppaneilla on sama koulutustaso”, toimittaja Heidi Asplund.

Mäenpää, E. (2015) Socio-economic homogamy and its effects on the stability of cohabiting unions. Väitöskirja: Helsingin yliopisto.

Schwartz, C. R. & Hongyun, H. (2014) The Reversal of the Gender Gap in Education and Trends in Marital Dissolution. American Sociological Review 79(4), 605-29

Schwartz, C. R. & Pilar, G-P. (2016) Trends in Relative Earnings and Marital Dissolution: Are Wives Who Outearn Their Husbands Still More Likely to Divorce? RSF: The Russell Sage Journal of the Social Sciences. 2(4), 218-36

De Hauw, Y.;Grow, A. & Bavel, J. V. (2017) The Reversed Gender Gap in Education and Assortative Mating in Europe. European Journal of Population, 33(4), 445–474.

Whyte, S. & Torgler, B. (2017) Things change with age: Educational assortment in online dating. Personality and Individual Differences, 109, 5-11.

Kohtalona yksin jääminen?

Posted on by
Vastaus

Kuva: Can Stock Photo.

Tutkimukset ovat osoittaneet yksinäisyyden olevan yhteydessä vakaviin psyykkisiin ja fyysisiin haittoihin, kuten esimerkiksi masennukseen, alkoholismiin, sydän- ja verisuonisairauksiin, uniongelmiin, immuunipuolustusjärjestelmän muutoksiin, Alzheimerin tautiin, yleiseen huonontuneeseen terveydentilaan ja jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Yksinäisyyteen liittyy syvää inhimillistä kärsimystä, ja se on myös kansanterveydellinen riski.

Eräässä tutkimuksessa suomalaisista noin viidesosa tunsi yksinäisyyttä silloin tällöin (2007). Noin 4,3 % suomalaisista tunsi olonsa yksinäisiksi koko ajan tai suurimman osan ajasta. Sinkkuus ja yksin asuminen voivat tutkimusten mukaan altistaa yksinäisyyden kokemuksille. Tämä ei tietenkään koske kaikkia yksinasuvia. Parisuhde ei myöskään automaattisesti  takaa sitä, ettei ihminen tuntisi itseään yksinäiseksi: Väestöliiton Perhebarometrin (2016) mukaan naimisissa olevista naisista noin 6 % ja miehistä noin 3 % tuntee itsensä melko yksinäiseksi. Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontulan mukaan noin neljäsosa parisuhteessa olevista on kokenut itsensä ainakin vähän yksinäiseksi. Naiset kokevat parisuhteessa useammin tunneperäistä yksinäisyyttä, kuin miehet.

Joillekin yksin jääminen voi tuntua lähes ”kohtalon tahdolta” omassa elämässä. Tällaisen ”yliluonnollisen” tahdon edessä ihminen voi tuntea voimattomuutta ja toivottomuutta.

Pitkäaikaiseen yksinäisyyteen voi olla lukemattomia erilaisia syitä ja taustatekijöitä. Psykologian historiassa kokemusta yksin jäämisen ”kohtalosta” on tulkittu monella tapaa. Yhden näkökulman mukaan ihminen voi tiedostamattaan ohjata elämäänsä siihen suuntaan, että hänen traumansa yksin jäämisestä toistuu. Ihminen voi esimerkiksi valita sellaisia kumppaneita, jotka eivät ole luotettavia. Psykoanalyytikko Anna Potamianoun mukaan ihminen voi ”kohtaloaan” pohtiessa havaita itsensä ulkopuolella, kohtalossa, jotain selaista, mikä hänellä on sisimmässään – kuten hylätyksi tulemisen kokemuksen. Toistuva ”kohtalo” on mahdollisuus tarkastella omia kipeitä kokemuksia, jotka ovat jo tapahtuneet. Se voi olla väylä tietoisesti muistaa omia aikaisempia kokemuksia. Tämä näkemys ”yksin jäämisen kohtalosta” on tietenkin vain yksi tapa pohtia asiaa, eikä sitä voi soveltaa yleisellä tasolla.

Lopputyöni tuloksia

Tutkin psykoterapiakoulutukseni laadullisessa lopputyössä (2018) yksin jäämisen kohtalon kokemusta parisuhteessa ja parisuhdetta etsiessä. Yksin jäämisen määritelmä lopputyössäni käsitti sekä  tunnetasolla yksin jäämisen että konkreettisen yksin jäämisen.

Toteutin tutkielmani internetpohjaisen kyselylomakkeen avulla. Kyselyyn vastasi 29 henkilöä. Kyseessä on pieni laadullinen otos, joka ei ole edustava eikä näitä tuloksia voi yleistää. Tulokset kuvaavat ainoastaan tähän kyselyyn vastanneiden kokemuksia. Kyselyyn vastanneet olivat Väestöliiton sivustojen lukijoita.

Kyselyyn vastanneista 90 % oli naisia. Vastaajista suurin osa, 76 %, oli sinkkuja. Kyselyyn vastanneilla yleisin syy kokea yksin jäämistä liittyikin kumppanin puuttumiseen. Yleisimmät yksin jäämisen kokemukset tutkittavien menneissä, muissa ihmissuhteissa olivat pulmat lapsuuden ja nuoruuden kaverisuhteissa (34 %), ongelmat isäsuhteessa (28 % vastaajista) sekä erilaiset hylätyksi tulemisen kokemukset omien vanhempien taholta (28 % vastaajista). Lisäksi noin 24 % vastaajista kuvasi, kuinka he eivät olleet saaneet tunnetason tukea vanhemmiltaan.

Monista vastauksista heijastui voimakas tunne yksin jäämisestä. Edes kumppanin löytyminen tai perheen perustaminen eivät välttämättä helpottaneet tutkittavien yksin jäämisen pelkoa – moni uskoi, että heidän kohtalonsa tulisi lopulta kuitenkin olemaan yksin jääminen ja hylätyksi tuleminen kumppanin taholta.

Tutkittavat välttelivät pohtimasta tarkemmin, miten yksin jäämisen kokemus vaikuttaa heidän omaan käyttäytymiseensä. Sen sijaan he kuvasivat, miten vaikeaa heidän on luottaa ja uskoa, että jotain hyvää tulisi heidän elämäänsä. Häpeä, arvottomuus ja kelpaamattomuuden tunne korostuivat joidenkin tutkittavien kertomuksissa. Joistain tarinoista paistoi läpi myös viha yksin jäämisestä. Tämä saattoi näkyä esimerkiksi kumppaniehdokkaiden moittimisena.

Eräs kyselyyn vastanneista henkilöistä kuvasi oivaltaneensa jotain täyttäessään kyselyä: jopa varhaisimmat elämänkokemukset, vauvaiästä lähtien ovat voineet vaikuttaa hänen kokemukseensa yksin jäämisestä. Samalla hän oivalsi, että näitä asioita voi työstää ja käsitellä.

Joskus toisiin ihmisiin luottaminen voi tuntua mahdottomalta – ja aina sopivaa kumppania ei jostain muusta syystä löydy. Jokaisen elämä on kuitenkin arvokas sellaisenaan. On merkityksellistä voida pohtia omaa ”yksin jäämisen kohtaloa” ja etsiä ymmärrystä omaa elämäntarinaa ja omia kokemuksia kohtaan. Tunnistamalla menneiden kokemusten vaikutus nykyisyyteen, ihminen voi ehkä helpottaa ankaria ajatuksia itseään kohtaan: itsessä ei ole mitään vikaa, kyse voi olla toistuvasta traumasta tai muusta epäonnesta.

Menneisyyden pohtiminen ei poista nykyhetken kipua yksinäisyydestä. Se voi kuitenkin tuoda armollisuutta omaa itseä kohtaan. Jotkut kuvaavat tätä armollisuutta ”sisäisen lapsen” avulla: aikuisina me voimme lohduttaa sisäistä lastamme, joka ei aikoinaan tullut ymmärretyksi ja lohdutetuksi jäädessään yksin. Oman trauman käsittely voi parhaimmillaan vaikuttaa niin, että on mahdollista vielä luottaa toiseen ihmiseen ja omaan kelpaavuuteen.

Yksinäisyyden torjuntaa

Kyselyssäni selvitin yksinäisyyden tunteita parisuhteessa ja parisuhteen etsimisessä. Parisuhteessa nousevat pintaan syvimmät kokemukset suhteessa olemisesta toiseen ihmiseen. Monet kuvaavat pärjäävänsä muutoin hyvin, mutta parisuhde tai sen puuttuminen ovat iso kipupiste elämässä. Parisuhde on näyttämö kaikelle rakkaudelle, mitä olemme elämässämme saaneet – ja kaikelle yksin jäämiselle, mitä olemme kokeneet.

Tunnetason yksin jääminen tai konkreettiset hylätyksi tulemiset ovat yksi keskeinen syy hakeutua myöhemmin psykoterapiaan. Kuntoutuksen lisäksi olisi tärkeää keskittyä kaikin tavoin yksinäisyyden torjuntaan ihmisen lapsuudesta lähtien. Torjumalla yksinäisyyttä torjumme monenlaista sairautta ja pahoinvointia, mikä on myös yhteiskunnan taloudellinen etu. Yksinäisyyden torjunnan tulisi olla koko ihmiselämän läpäisemää järjestelmällistä toimintaa. Sen tulisi alkaa jo raskaus- ja pikkuvauvavaiheessa, vanhempien tukemisesta ja laiminlyöntien huomaamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa riittäviä resursseja neuvoloille, lastensuojeluun, kunnalliseen paripsykoterapiaan, perheneuvoloille ja esimerkiksi kouluterveydenhoitoon. Kokemus rakastetuksi ja autetuksi tulemisesta kantaa ihmistä läpi elämän, parisuhteeseen ja omaan vanhemmuuteen saakka. Se voi tuntua kohtalolta, mutta osittain tämä kohtalo on myös yhteiskunnan ja vanhempien käsissä, ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen.

Lähteet:

Cacioppo, J. T., Hughes, M. E., Waite, L.J., Hawkley, L. C. & Thisted, R. A. (2006) Loneliness as a specific risk factor for depressive symptoms: cross-sectional and longitudinal analyses. Psychology and aging, 21(1), 140–51.

Cacioppo, J. T., Hawkley, L. C. & Thisted, R. A. (2010) Perceived social isolation makes me sad: 5-year cross-lagged analyses of loneliness and depressive symptomatology in the Chicago Health, Aging, and Social Relations Study. Psychology and aging, 25(2), 453–63.

Cacioppo, J. T., Hawkley, L. C., Crawford, L. E., Ernst, J. M., Burleson, M. H., Kowalewski, R. B., ym. (2002) Loneliness and Health: Potential Mechanisms. Psychosomatic Medicine, 64(3), 407–17.

Kontula, O. (2016) Lemmen paula. Seksuaalinen hyvinvointi parisuhdeonnen avaimena. Perhebarometri 2016. Katsauksia/Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. E50/2016

Moisio, P. & Rämö, T. Koettu yksinäisyys demografisten ja sosioekonomisten taustatekijöiden mukaan Suomessa vuosina 1994 ja 2006. Yhteiskuntapolitiikka 72(4), 392-401.

Potamianou, A. (2017) Revisiting the destiny compulsion. International Journal of Psychoanalysis, 98(1), 55-69.

Pressman, S. D., Cohen, S., Miller, G.E., Barkin, A., Rabin, B.S. & Treanor, J.J. (2005) Loneliness, social network size, and immune response to influenza vaccination in college freshmen. Health Psychology, 24(3), 297–306.

Rico-Uribe, L. A., Caballero, F.F., Olaya, B., Tobiasz-Adamczyk, B., Koskinen, S., Leonardi, M. ym. (2016) Loneliness, Social Networks, and Health: A Cross-Sectional Study in Three Countries. PLoS One. 2016;11(1):e0145264

Rico-Uribe, L. A., Caballero, F. F., Martín-María, N., Cabello M, Ayuso-Mateos, J. L. & Miret, M. (2018) Association of loneliness with all-cause mortality: A meta-analysis. PLoS ONE 13(1): e0190033. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0190033

Väliniemi-Laurson, J., Borg, P. & Keskinen, V. (toim.). 2016. Yksin kaupungissa. Helsingin kaupunki: Helsingin kaupungin tietokeskus. 12–25.Wilson, R. S., Krueger, K. R., Arnold, S.E., Schneider, J. A., Kelly, J. F., Barnes, L.L., ym.  (2007) Loneliness and risk of Alzheimer disease. Archives of General Psychiatry, 64(2), 234–40

Åkerlind, I. & Hörnquist, J. (1992) Loneliness and alcohol abuse: A review of evidences of an interplay. Social science & medicine, 34(4), 405–414.

Pitkä parisuhde on muutoksessa elämistä

Posted on by
Vastaus

Kuva: Flickr, Francisco Osorio

”Katso, tuossa me ollaan teinejä, eikä meillä ollut huolen häivää.” Iäkkäämpi pariskunta katselee valokuvia perhealbumista. ”Tuossa sinä olit jäänyt työttömäksi ja olit aika masentunut. Lapset olivat pieniä, ja me vain mietimme rahahuolia koko ajan.”  ”Tuossa minulla oli se vaihe, kun halusin yhtäkkiä taas seikkailla maailmalla. Ja sinä olisit halunnut nauttia kotielämästä.”  ”Tuossa olen sairaana. Tuntuu, että koko sosiaalinen elämämme ja parisuhteemmekin jäi silloin sivuun.” ”Tuossa sinä jäit eläkkeelle ja omistauduimme yhdessä lapsenlapsille. Tuntuu, että sinä taas avauduit maailmalle ja minulle.”

Pitkä parisuhde voi kuulostaa tasaiselta ja pysyvältä elämäntilanteelta. Parisuhde voikin tuoda turvaa ja tasaisuutta elämään. Elämä ja parisuhde ovat kuitenkin jatkuvaa muutosta: kummatkin puolisot muuttuvat eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa, ympärillä olevat asiat muuttuvat, perhe voi kasvaa tai olla kasvamatta, lapsilla on eri ikävaiheita, yhteiskunta ja työelämä sekä kummankin työtilanne muuttuvat. Pitkä parisuhde on jatkuvassa muutoksessa elämistä – yhdessä. Katsellessasi parisuhteesi ”kuva-albumia” jälkikäteen, voit ehkä kokea, että olet ihan eri ihminen, kuin tavatessasi puolisosi ensimmäisen kerran, ja että puolisosi on myös muuttunut. Ihminen on jatkuvassa muutostilassa niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Erilaisia kehitysvaiheita

Pohditaan ensin yksilön omaa kehitystä. Kehityspsykologi Erik H. Erikson jakoi ihmisen kehityksen karkeasti kahdeksaan eri vaiheeseen. Pariskunta voi käydä näitä vaiheita läpi hieman eri tahtiin, ja jokin vaihe voi olla yhdelle helpompi, kuin toiselle. Pohditaan tässä nyt nuoruuden ja aikuisuuden vaiheita: Erikson kuvaa 12-18-vuotiaiden kokeilevan erilaisia rooleja ja etsivän omaa identiteettiään. Arvot ja uskomukset voivat korostua tuossa iässä. Tietty alakulttuuri voi yhdistää nuoria pareja. Eriksonin mukaan keskiössä on tämän jälkeen (18-40-vuotiailla) rakkaus ja läheisyys: löytyykö elämään rakkautta ja läheisyyttä, vai uhkaako yksinäisyyden tunne? Pari voi olla kehityksessään eri vaiheessa esimerkiksi siinä, millä tavalla ja missä tahdissa he haluavat sitoutua.

Eriksonin mukaan keski-iän (40-65-vuotiaat) kehitykselle on merkittävää kokemus kuulumisesta yhteiskuntaan sekä kokemus siitä, että on hyödyksi muille. Oman käden jälki tuntuu tärkeältä, esimerkiksi työelämässä tai lasten kasvatuksessa. Työttömyys ja ulkopuolisuuden tunteet yhteiskunnasta vaarantavat ihmisen hyvinvointia. Niillä on suuri merkitys myös parisuhteen hyvinvointiin. Yli 65-vuotiaana ihminen saattaa puolestaan tarkastella elettyä elämää. Kokemus siitä, että on tyytyväinen elämään ja saavuttamiinsa asioihin, on tärkeää ihmisen kehityksessä. Pariskunnalla voi olla erilainen tunne siitä, menivätkö asiat elämässä, niin kuin he toivoivat.

Myös parisuhteessa on omat kehitysvaiheensa: puhutaan huumavaiheesta, erillistymisvaiheesta ja kumppanuusvaiheesta. Huuman jälkeen voi tuntua haastavalta, kun puolisoiden erillisyys ja erilaisuus korostuvat parisuhteessa. Kumppanuusvaihe edellyttää toisen hyväksymistä omana itsenään.

Jos sinulla on uusperhe, siinäkin eletään oma kehityskaarensa. On jopa sanottu, että uusperheen kehityksessä on seitsemän eri vaihetta, joissa kuljetaan unelmakuvista ristiriitoihin ja lopulta vakiintumiseen ja tilanteen helpottumiseen.

Yksi merkittävä muutosvaihe parisuhteessa voi olla lapsen saaminen. Raskaus ja lapsen saaminen aktivoivat omia kokemuksia lapsena olosta, rakastetuksi tulemisesta ja kelpaavuudesta. Jos näissä kokemuksissa on jotain traumaattista, ihminen voi muuttua myös parisuhteessa erilaiseksi. Hän voi pyrkiä selviytymään pintaan nousseiden traumaattisten kokemusten kanssa tavalla, joka voi tuntua puolisosta vieraalta. Myös lasten eri ikävaiheet nostavat pintaan kokemuksia omasta lapsuudesta: esimerkiksi uhmaikäisen vanhempi joutuu kohtaamaan omaa aggressiotaan uudella tavalla, tai murrosikäisen heräävä seksuaalisuus voi puolestaan nostaa pintaan oman suhtautumisemme kehoomme ja seksuaalisuuteemme. Nämä vaiheet voivat koetella myös vanhempien parisuhdetta.

Parisuhde ei kuulostakaan enää ”elämiseltä onnellisena elämän loppuun saakka”, kuten saduissa sanotaan. Oikeassa elämässä parisuhteen seikkailut vasta alkavat, kun kumppanit löytävät toisensa.

Parisuhteen tilannepäivitys

Toisinaan muutos omassa itsessä, puolisossa tai parisuhteen tunnelmissa voi tuntua niin suurelta, että siitä on vaikea selvitä yhdessä. ”Erilleen kasvamista” ennaltaehkäisee sen tiedostaminen, että kukaan ei ole lopun elämää samanlainen – ja että stressaavissa tilanteissa meistä jokaisella on omat suojakilvet päällä. Pitkä parisuhde edellyttää säännöllistä tilannepäivitystä: kuka minä olen tänä päivänä? Kuka puolisoni on? Mistä hän pitää, ja mitä hän haluaa elämältä? Missä tilanteessa parisuhteemme on? Kaipaako puolisoni nyt erityistä tukeani, ja minkälaista se tuki voisi olla? Mistä unelmoimme? Tunneyhteys pätkii ajoittain kaikissa parisuhteissa, ja se voi olla joskus pitkiäkin aikoja poikki. Keskeinen kysymys on, voiko yhteyden omaan kumppaniin löytää aina uudelleen.

Voisitko tänään pysähtyä katsomaan puolisoasi ihan rauhassa: mitä kuuluu ihmiselle, jonka kanssa valitsit olla? Mitä hän tarvitsisi sinulta tänään, jotta hän voisi kokea olevansa sinulle rakas? Mitä toivoisit itse?

Entä: mistä olet kiitollinen kumppanillesi ja parisuhteellenne?

 

 

Sinkku, sinä ansaitset hyvää

Posted on by
Vastaus

Yksi rakastuu aina ”renttuihin”. Toinen jää ikuiseksi kakkoseksi päihteille. Kolmas odottaa puhelinsoittoa pettyen aina uudelleen.

Parisuhdetta etsiessään ihminen saattaa toistaa peruskokemusta omasta itsestään: olenko arvokas, rakkauden arvoinen, tärkeä, kelpaava? Voinko luottaa siihen, ettei minua hylätä? Tunne omasta arvosta ja kelpaavuudesta kehittyy jo suhteessa lapsuuden hoitajiin, ja siihen vaikuttavat myös myöhemmät tärkeät ihmissuhteet.

Yksi tapa toistaa omaa traumaattista kokemusta on hakeutua parisuhteisiin, jotka muistuttavat aikaisempia, traumaattisia ihmissuhteita. Moni kuvaa, kuinka ei edes kiinnostu turvallisista kumppaniehdokkaista. Vetovoima herää sellaisissa suhteissa, joissa tuttu tunne itsestä ja tuttu kokemus toisesta ihmisestä toistuvat. Tilanteen tuttuus voi estää huomaamasta, että kumppaniehdokkaan käytös ylittää omat rajat ja haavoittaa. Kaikki merkit ovat ilmassa, ja läheiset saattavat huolestua tilanteesta. Sinkussa voi kuitenkin herätä toive, että rakkaus muuttaa kaiken.

Voi olla helpompi hoivata toista, kuin itseä: ehkä ymmärrät ja löydät helposti selityksiä kumppaniehdokkaan satuttavalle käytökselle. Ymmärrystä tarvitaankin aina puolin ja toisin, sillä jokaisella on oma menneisyytensä ja omat pelkonsa. Kumppaniehdokkaan omat traumat eivät kuitenkaan ole oikeutus kohdella toista huonosti. Turvalliseen rakkauteen kuuluvat myös turvalliset rajat. Nämä rajat voivat tulla esiin jo alkumetreillä: kuinka kumppaniehdokas lähestyy sinua esimerkiksi Tinderissä? Minkälaisia treffejä hän ehdottaa? Onko tapailusuhde tasapuolinen? Kunnioittaako hän toiveitasi läheisyydestä, parisuhteen etenemisestä tai sitoutumisesta?

Keskeinen kysymys kuuluukin, milloin orastavan parisuhteen hankaluudet ovat kasvun mahdollisuus kummallekin, ja milloin ne haavoittavat. Rakkaus ei paranna päihdeongelmaa tai traumoja. Niihin täytyy etsiä apua ammattiauttajalta. Väkivalta ei missään muodossa kuulu turvalliseen parisuhteeseen. Henkistä väkivaltaa voi olla myös vaikka epäkunnioittava viestittely nettideittisivustolla.

Rakkautta etsiessä onkin tärkeää etsiä rakkautta myös omasta sisimmästä – itseä kohtaan. Olisiko mahdollista ”rakastaa oma itse hyvään parisuhteeseen”? Uskotko, että sinä ansaitset hyvää?

 

”Me too” parisuhteessa

Posted on by
Vastaus

Kuva: James Brey

Viime syksynä alkanut ”Me too” -kampanja on nostanut esiin naisten kokeman seksuaalisen häirinnän yleisyyden.

Kampanjan myötä moni nainen uskaltautui kertomaan häirinnän kokemuksistaan erityisesti työelämässä, oppilaitoksissa ja julkisissa tiloissa. Väkivallan tekijä ei aina kuitenkaan ole tuntematon huutelija tai työpaikan ahdistelija. Väkivalta voi tapahtua myös siinä ihmissuhteessa, jonka tulisi olla kaikkein turvallisin: parisuhteessa.

Raiskaus ja seksuaalinen ahdistelu eivät ole sellaisia parisuhteen ongelmia, joita voisi hoitaa pariterapialla. Ne ovat rikoksia. Niin kauan, kun toisen itsemääräämisoikeutta loukataan parisuhteessa, turvallisen parisuhteen luominen ei ole mahdollista. Suomessa raiskaus avioliitossa muuttui rikokseksi vasta vuonna 1994.

Me too -kampanja valaisi seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan liittyviä valtasuhteita. Kuten moni kampanjaan osallistunut totesi, ei ole helppoa kertoa häirinnän kokemuksista, jos hintana saattaa olla oma työpaikka, tai jos kokemuksia vähätellään. Parisuhteessa tapahtuvaa häirintää voi olla erityisen vaikea paljastaa: suurta osaa parisuhteessa tapahtuneista raiskauksista ei ilmoiteta poliisille. Tähän voi liittyä monia syitä. Väkivaltaa seuraa usein ”hyvittelyjakso”, mikä voi aiheuttaa hyvin ristiriitaisia tunteita uhrissa. Uhri saattaa syyllistää itseään ja hävetä tapahtunutta. Uhrilla voi olla huolta siitä, mitä kumppanille tapahtuisi ilmiannon jälkeen. Avun hakemiseen voi liittyä myös pelkoa häirinnän pahenemisesta, perheen hajoamisesta tai siitä, mitä kumppani voisi tehdä itselleen tai vaikka lapsille kuultuaan ilmiannosta. Moni pelkää, ettei heitä uskottaisi: kun muita todistajia ei ole, on vain sana sanaa vastaan.

Seksuaalista ahdistelua voi olla parisuhteessa monenlaista. Seksiin voi liittyä pelkoa, kiristämistä tai vaikka erolla uhkailua. Sellainen seksi, johon liittyy jokin uhkaus tai pelottelua, on aina seksuaalista väkivaltaa.

”Ein” sanominen ja rajan vetäminen ei ole aina yksiselitteistä. Traumaattisissa tilanteissa ihminen saattaa nimittäin jähmettyä ja lamaantua. Uhri saattaa ikään kuin irrottautua itsestään, katsoa tilannetta ulkopuolelta, jotta selviäisi siitä. Suostumuksen puutetta onkin ehdotettu uudeksi raiskauksen määritelmäksi rikoslaissa. Se, että ei sano ”eitä”, voi juurikin kertoa tilanteen traumaattisuudesta, eikä siitä, että suostuisi kosketukseen.

Seksuaalinen väkivalta voi olla myös henkistä. Kumppanin ulkonäön tai seksuaalisuuden kielteinen kommentointi, tai vertaaminen seksuaalisesti muihin, voi tuhota toisen itsetuntoa. Moni kokee, että luottamusta on vaikea palauttaa parisuhteessa tällaisten kommenttien jälkeen.

Jokaiselle pohdittavaa

Seksuaaliset tarpeet menevät harvoin täysin yksiin, ja usein yksi on aloitteellisempi kuin toinen. Onkin tärkeää, että parisuhteessa on tilaa avoimesti keskustella myös seksuaalisista tarpeista.

Joskus hellyyden kaipuuseen voi liittyä pakottavaa sävyä kenellä vain: ”Halaa nyt.” Keskeistä on, uskooko ihminen kumppaninsa ”ein” siinä kohdassa, omasta loukkaantumisen ja torjutuksi tulemisen tunteestaan huolimatta – vai jatkuuko lähestyminen. Toisen haluttomuus, voi näkyä myös pään kääntämisenä tai fyysisenä vetäytymisenä. Sekin on ”ein” sanomista.

Toista pakottamalla ei pääse lähelle. Yleensä kumppani vetäytyy enemmän silloin, jos hänen rajojaan rikotaan tai häntä yritetään pakottaa. Rajojen rikkominen voi nostaa pintaan myös aikaisempia traumaattisia kokemuksia siitä, kun omia rajoja ei ole kunnioitettu. Jos tiedät, että kumppanisi rajoja on joskus rikottu, ole erityisen hienotunteinen lähestyessäsi häntä.

Jokaisessa parisuhteessa on hyvä keskustella siitä, missä rajat menevät. Minkälainen kosketus tuntuu hyvältä, ja minkälainen ei? Milloin toisen houkutteleminen läheisyyteen muuttuu ahdistavaksi? Mikä lisää turvallisuuden tunnetta parisuhteen seksuaalisuudessa, ja mikä vähentää sitä? Onko turvallista sanoa ”ei”, ja mitä siitä seuraa? Entä kuinka se näkyy kumppanista, jos hän ei halua kosketusta – sanooko hän suoraan ”ei”, vai näkyykö se muulla tavoin?

Tukea ja lisätietoa:

Raiskauskriisikeskus Tukinainen

Rikosuhripäivystys

Nettiturvakoti

Väkivaltaa kokeneille naisille 

Väkivaltaa tehneille naisille

Väkivaltaa kokeneille miehille

Väkivaltaa tehneille miehille

 

 

 

Aina sama kaava treffeillä?

Posted on by
1

Kuva: PrimeYours

Deittailuun voi soveltaa tunnekeskeisen pariterapian ”kehä-mallia”. Kyseessä on vuorovaikutuskehä, jossa deittikaverit vaikuttavat toisiinsa omalla käytöksellään. Esimerkiksi kiinnostus toisen harrastuksia kohtaan voi luoda positiivista vuorovaikutuskehää. Positiivisella kehällä syntyy myönteinen yhteys ja kokemus siitä, että on arvostettu ja kiinnostava toisen silmissä.

Kielteisellä kehällä deittailijat puolestaan aktivoivat toistensa pelkoja, kuten torjutuksi tulemisen pelkoa. Esimerkiksi vastauksen viivyttäminen, eräänlainen ”pelaaminen”, voi aktivoida toisen pelkoa tulla hylätyksi. Kun pelko aktivoituu, ihminen pyrkii suojautumaan sitä vastaan itselleen ominaisella tavalla, esimerkiksi vetäytymällä. Kielteinen kehä on valmis.

Deittailu on erityisen altis kielteisille kehille, koska torjuntoja voi tulla usein, ja pikaisessa deittailun maailmassa toisten tunteita ei huomioida aina niin aktiivisesti. Näiden kokemusten vuoksi ihminen voi olla ”puolustusasemissa” jo lähtiessään treffeille.

On toisaalta luonnollista, että jokaisen treffikaverin kanssa ei synkkaa tai synny vuosisadan rakkaustarinaa. Voisi olla uuvuttavaa lähettää kaikille Tinder-matcheille yltiöystävällinen viesti, jos heitä on paljon – ja myös harhaanjohtavaa, jos ei ole kiinnostunut heistä kaikista. Sen sijaan kielteisen kehän tarkastelusta on hyötyä silloin, jos huomaamme ihmissuhteidemme toistavan samaa kaavaa.

Toistuvien kaavojen taustalla voi olla aikaisempia kokemuksiamme läheisistä ihmissuhteista. Mikäli meillä itsellämme on kokemus, että emme ole rakkauden arvoisia, tai ettemme voi luottaa muihin ihmisiin, nämä syvemmät tunteet aktivoituvat herkästi treffeillä. Saatamme selittää torjunnat niin, että ne vahvistavat omia pelkojamme. Silloin myös kielteinen vuorovaikutuskehä vahvistuu.

Saatamme unohtaa, että myös me itse vaikutamme siihen, minkälainen deittailun ”kehästä” tulee. Puolet deittailun kehästä on omaa osuuttamme.

Kolme tasoa

Deittailukehän voi jakaa karkeasti kolmeen eri tasoon: 1) käyttäytymiseen 2) suojatunteisiin 3) syvempiin tunteisiin.

Syvemmät tunteet ovat esimerkiksi pelkoja: ihminen voi pelätä esimerkiksi, ettei hän kelpaa tai riitä sellaisena, kuin on. Myös häpeä on tyypillinen syvempi tunne. Voit pohtia, mitä esimerkiksi pelkäät eniten treffeillä. Mikä on sinulle tyypillisin pelko tai häpeän aihe? Kysymys ei ole helppo, ja sen ajatteleminen voi tuntua kivuliaaltakin.

Emme aina olekaan tietoisia näistä syvemmistä tunteistamme. Niin sanotut suojatunteet voivat olla enemmän pinnalla. Tyypillisiä suojatunteita ovat esimerkiksi turhautuminen tai ärtymys. Nämä tunteet voivat myös helpommin näkyä deittikumppanille.

Voi olla, että treffikumppani ei kuitenkaan tiedä näistä tunteista mitään. Hän näkee päällepäin vain sen, miten toinen käyttäytyy. Kaksi tyypillistä tapaa käyttäytyä deittailun kielteisellä kehällä ovat vetäytyminen ja takertuminen. Jos tulee torjuttu tai epävarma olo, kunkin oma käyttäytymismalli eli selviytymisstrategia aktivoituu. Vetäytyvyys voi näkyä esimerkiksi vaikeutena ”avautua” syvemmistä aiheista, tai vaikeutena edetä suhteessa. Ihminen on oppinut ehkä lapsuudessaan, että paras tapa säädellä vaikeita tunteita on käsitellä niitä yksin. Takertuvuus puolestaan voi näkyä esimerkiksi hyökkäävyytenä tai vaikka ”viestipommituksena”. Takertuvasti kiintynyt ihminen voi helposti tulkita, että ”nyt se hylkäsi mut”. Takertuva on koko ajan varuillaan, ettei toinen vain ”katoa”.

Deittikumppanin käyttäytyminen ”osuu” syvempiin tunteisiimme. Positiivisella kehällä toisen avoin kiinnostus voi saada meidät tuntemaan itsemme tärkeäksi ja hyväksytyksi. Se rauhoittaa pelkoamme. Kun on hyvä olo toisen seurassa, voi haluta olla hänen kanssaan jatkossakin. Kielteisellä kehällä esimerkiksi liian vähäinen yhteydenpito voi herättää epävarmuuden siitä, onko merkityksellinen toiselle.

Mikä on sinun käyttäytymismallisi?

On helpompi ajatella, että ”ei ole ketään kiinnostavia ihmisiä” tai että ”kukaan ei kiinnostu minusta”, kuin pohtia, miten itse ylläpitää deittailun vuorovaikutuskehää. Esimerkiksi takertuminen voi joskus saada toisen vetäytymään ja hakemaan omaa tilaa. Vetäytyminen voi puolestaan saada toisen takertumaan tai vaikka luovuttamaan.

Oman osuuden hahmottaminen deittailun kehässä voi syventää itsetuntemusta. Miten itse ylläpidät turvallista tai turvatonta tunnelmaa treffeillä?

Deittailun kehä ei ole sattumaa. Ihminen toistaa kokemuksiaan lapsuuden tärkeistä ihmissuhteista vielä aikuisena, deittaillessa ja parisuhteessa. Emme välttämättä tiedosta sitä, miten syvemmät tunteemme, kuten pelkomme, näkyvät käyttäytymisessämme deittikumppanille – ja miten ne vaikuttavat vuorovaikutukseen. Deittailun ”kaavan” ratkaisemisessa ensimmäinen askel on tunnistaa oma osuus deittailukehällä.

Jos haluat lisätietoa kielteisistä kehistä, voit katsoa Tunnekeskeisen parisuhdekurssin 2. jakson asiantuntijavideon täältä.

Epävarma parisuhteesta, varma lapsesta?

Posted on by
Vastaus

Flickr, Faith Kashefska Lefever

Joskus ihminen voi olla varmempi halustaan tulla vanhemmaksi, kuin omasta parisuhteestaan. Ehkä kymmenen vuoden seurustelun jälkeen jompikumpi huomaakin, että valitsisi nyt toisenlaisen kumppanin. Lasta olisi kuitenkin jo yritettävä, viimeiset hetket ovat käsillä. Onko järkeä epäillä suhdetta, jossa kaikki unelmat olisivat käden ulottuvilla? Onko suurempi riski lähteä suhteesta vai jäädä siihen?

Kolme-nelikymppisenä aloitetussa parisuhteessa tilanne voikin olla se, että perheen perustamisen aika tulee, ennen kuin edes tuntee omaa kumppania kovin hyvin. Ensitreffeiltä saakka keskeinen kysymys saattaa olla, voisiko tämä henkilö olla potentiaalinen isä tai äiti omalle lapselle. Halu saada lapsi voi jo alun perin saada ihmisen sitoutumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka ei tunnu oikealta. ”Nyt tai ei koskaan!”

Moni kuvaa esimerkiksi naimisiin menemisen tuntuvan suuremmalta sitoutumiselta, kuin lapsen saamisen. Lapsen vanhempina kumppanit ovat kuitenkin sidotut toisiinsa lopun elämää – verrattuna siihen, jos lapseton pari päättäisi erota. Moni eropari kohtaa toisiaan vielä kiikkustuolissa, lastenlastensa juhlissa.

Joskus lapsesta voi tulla kuin ratkaisu siihen epävarmuuteen, jota ihminen tuntee suhteessa kumppaniinsa. Epävarmuus parisuhteesta voikin nopeuttaa vauvapäätöstä. Joku voi haluta saada lapsen äkkiä, ennen kuin suhde ehtii päättyä. Se voi olla tapa sitoa kumppania omaan itseen, tai varmistaa vanhemmaksi tuleminen. Onko tämä järkevää taktikointia vai kumppanin hyväksikäyttöä? Voi olla esimerkiksi epäreilua kertoa kumppanille viiden vuoden päästä, että ”oikeastaan en ollut sinusta riittävän kiinnostunut”. Toisaalta harva katuu pitkällä tähtäimellä sitä, että on saanut lapsen. Päätös lapsesta voi myös olla kumppanien yhteinen, vaikka epävarmuus parisuhteesta olisikin tiedossa.

Ihmisen ”itseisarvo”

Elämä on täynnä ristiriitoja, joihin ei ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia. Kukaan ei voi tietää toisen puolesta, mikä on oikea ratkaisu parisuhteessa tai perheen perustamisessa. Jos joudumme jatkuvasti pohtimaan, onko parisuhteemme ”se oikea”, silloin on syytä hiljentää vauhtia ja käsitellä asiaa vielä. Toisaalta elämässä on hyvä kohdata myös realiteetit: jokaisessa parisuhteessa huuma hellittää, eikä kukaan puoliso tunnu joka päivä maailman ihanimmalta. Mikäli haluamme lapsia, sille on biologiset rajat, ja joskus on vain tehtävä päätös, haluaako lapsen vai ei.

Hyvä neuvo on, että jokaisella ihmisellä tulee aina olla ”itseisarvo”. Puoliso ei voi olla pelkkä väline lapsentekoon. Onnellisessa parisuhteessa tarvitaan molemminpuolista kunnioitusta. Se on myös lapsen etu. Vanhempien hyvinvointi lisää lapsen hyvinvointia.

Lapsi ei myöskään voi olla väline parisuhteen ristiriitojen käsittelemiseen. Lapsi ei voi olla vastuussa siitä, pysyvätkö hänen vanhempansa yhdessä vai eivät. Monilla pareilla lapsen saaminen myös heikentää tyytyväisyyttä parisuhteeseen.

Iän tuomat rajoitteet voivat pakottaa kohtaamaan epävarmuuden omasta parisuhteesta. Se on mahdollisuus työstää ja tutkia asiaa. Kyseessä on sinun arvokas elämäsi. On tärkeää, että voit pohtia, mitä haluat elämässäsi. Olisiko mahdollista ottaa esimerkiksi puolen vuoden aikalisä ja pohtia perinpohjin, mihin suuntaan lähdet – tai jäät?

Voinko rakastaa uudelleen?

Posted on by
Vastaus

Young widow lying in bed missing her husband, kuva Dreamtime

Kuolema kuuluu elämään. ”Elämän loppuun saakka” kestävässä parisuhteessa jompikumpi kumppaneista joutuu väistämättä kohtaamaan oman puolisonsa kuoleman. Se on sanoinkuvaamaton menetys.

Rakkaan mukana ihminen menettää sen osan itsestään, jota hän pystyi kokemaan ja toteuttamaan vain puolisonsa kanssa. Enää ei ole mahdollista kertoa sisäpiirivitsejä tai katsoa toista tietäen, että hän ymmärtää oman ajatuksen jo pienestä vihjeestä. Tutustuessaan jossain vaiheessa uusiin ihmisiin, leskeksi jäänyt saattaa kokea saman pettymyksen aina uudelleen: kenenkään muun kanssa ei ole mahdollista kokea juuri sitä samaa, kahdenkeskistä, ainutlaatuista aaltopituutta, kuin menetetyn puolison kanssa. Ei ole mahdollista kokea myöskään omaa itseä enää samalla tavalla kuin menetetyssä vuorovaikutussuhteessa. Jäljellä ovat vain muistot ja mielikuvat.

Surevaa ei välttämättä auta lohdun sanat siitä, että suru kyllä vielä helpottuu. Surusta irti päästäminen voi tuntua siltä, kuin päästäisi irti omasta menehtyneestä puolisostaan. Suruprosessiin kuuluu se, että mielenkiinto ulkomaailmaa kohtaan vähenee. On yleistä, että sureva tuntee kuolleen henkilön olevan edelleen läsnä, joko omassa mielessä tai jossain toisessa maailmassa. Ei ole epätavallista käydä keskusteluja menetetyn rakkaan kanssa omassa mielessä tai kuulla vaikka hänen askeliaan kotona.

Suruprosessiin kuuluvat  monenlaiset tunteet

On tavallista, että ihminen idealisoi  menetettyä rakastaan. Menetetty kumppani ei välttämättä ole mielessä kokonaisena itsenään, huonoine ja hyvine puolineen. Hyvät muistot korostuvat monesti puolison kuoleman jälkeen.

Sureva voi haluta säilyttää rakkaansa vaatteita ja tavaroita – ja myös henkisiä arvoja tai tiettyjä tapoja. Sureva voi miettiä monessa kohtaa, mitä kuollut toivoisi. Joskus voimakas samaistuminen omaan menetettyyn rakkaaseen voi estää elämän uudistumista. Menetetyn rakkaan tavaroista luopuminen tai uusien tapojen omaksuminen voi surijan mielessä tuntua lähes ”uskottomuudelta”, puhumattakaan ajatuksesta uudesta parisuhteesta.

Ylipäätään puolison kuolemaan liittyy usein syyllisyyden tunnetta. Syyllisyys voi liittyä menneen parisuhteen kulkuun ja ajatukseen siitä, mitä olisi voinut tehdä toisin. Mutta myös surun helpottuminen voi aiheuttaa syyllisyyttä ja häpeää. Voi tulla tunne, ettei ole riittävän hyvä kumppani, jos surun tunne vähenee. ”Yli pääseminen” voi jollain tiedostamattomalla tasolla tuntua jopa siltä, kuin hyväksyisi rakkaan kuoleman tai kuin olisi toivonut eroon pääsyä hänestä.

Puolison kuolema voi aktivoida myös aikaisemmat suruprosessit ja niihin liittyvät tunteet.

Rakkaan kuolema voi nostaa pintaan myös aivan toisenlaisia tunnelmia: raivoa siitä, että puoliso hylkäsi – tai halua etsiä syyllisiä puolison kuolemaan. On tärkeää voida käsitellä kaikkia esiin nousevia tunteita, jotta suruprosessi pääsee jatkumaan.

Myös ulkopuoliset reagoivat läheisensä suruun. He voivat pohtia, puhuuko leski heidän mielestään liikaa tai liian vähän kuolleesta. Heidän voi toisaalta olla vaikea tietää, miten suhtautua isoon menetykseen ja surevaan läheiseensä. Myös surun helpottuminen voi herättää tunteita muissa ihmisissä. Uuden puolison löytymisestä saatetaan iloita, mutta joskus se voidaan kokea myös loukkaavana tai paheksuttavana asiana – läheiset voivat haluta vielä pitää kiinni ajasta, jolloin kuollut oli täällä.

Suru kulkee mukana – myös uuteen parisuhteeseen

Psykoanalyytikko Otto Kernberg on kirjoittanut puolison kuolemaa seuraavasta suruprosessista. Kernbergin mukaan suruaika ei ole välttämättä rajattu, niin että suru olisi jossain vaiheessa loppuun surtu. Kernberg havaitsi tekemissään haastatteluissa sekä omien kokemustensa myötä, että suru voi muuttaa ihmisen persoonaa pysyvästi. Ihminen voi esimerkiksi samaistua menettämäänsä puolisoon rakentavalla tavalla. Se voi olla uusi, voimauttava suremisen muoto. Ihminen voi löytää uusia merkityksiä elämäänsä esimerkiksi jatkamalla rakkaansa elämäntyötä. Suru voi tulla esiin myös siten, että ihminen löytää uusia ulottuvuuksia elämästä, esimerkiksi taiteesta, uskonnosta tai ihmissuhteista.

Puolison kuolema johtaakin usein henkilökohtaiseen muutokseen: sureva voi haluta olla ”parempi” ihminen nykyisissä ja uusissa ihmissuhteissa. Uudessa parisuhteessa se voi olla voimavara. Ihminen voi haluta rikastuttaa uutta parisuhdetta niillä opeilla, joita hän on saanut edellisestä suhteestaan menetetyn puolison kanssa. Suruprosessi voi lisätä kiitollisuutta uudesta suhteesta ja mahdollisuudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Voi olla lohduttavaa myös ajatella, että menetetty puoliso olisi toivonut, että löydämme uuden onnen ja että menemme eteenpäin elämässä.

Kernbergin mukaan kyky rakastaa uudelleen helpottuu, jos ihminen voi hyväksyä surun pysyvänä prosessina, osana omaa itseä. Surun ei tarvitse loppua, mutta se saa uusia muotoja ja kypsyy elämän varrella. Jos uusi kumppani ymmärtää menetystä, sekin voi syventää uutta parisuhdetta. Ymmärrys edellyttää sitä, että uusi kumppani hyväksyy ja sietää sen, että henkilö tuntee edelleen kiintymystä menehtynyttä puolisoaan kohtaan.

Ymmärrystä tarvitaan puolin ja toisin: on tärkeää, että uusi puoliso voi myös omalta osaltaan kertoa, miltä hänestä tuntuu kumppaninsa aikaisemman puolison muisteleminen ja siihen liittyvä suru. Esimerkiksi aikaisemman, menehtyneen kumppanin tavarat ja valokuvat voivat herättää ulkopuolisuuden tunteita tai ärtymystäkin uudessa kumppanissa. Myös nämä tunteet tarvitsevat myötätuntoista ymmärrystä. Uusi rakkaus on uusi mahdollisuus kummallekin kokea itsensä rakastetuksi ja saada lohtua omiin tunteisiinsa. Turvallisessa parisuhteessa surukin saa elää ja löytää uusia ilmenemismuotoja, kuten kiitollisuutta uudesta parisuhteesta.

Lähteet:

Ikonen, P. (2001). Suru. Kirjassa: Psykoanalyyttisia tutkielmia, 99-106, Nuorisopsykoterapiasäätiö.

Kernberg, O. (2010) Some Observations on the Process of Mourning. International Journal of Psycho-Analysis, 91(3), 601-619.

Quinodoz, J-M. (2007) Teaching Freud´s ”Mourning and Melancholia”. Kirjassa: On Freud´s Mourning and Melancholia, ed. Fiorini, L.G. Bokanowski, T. & Lewkowicz, S., 179-193, Lontoo: Karnac.

Kulkevatko hyvinvointi ja menestys käsi kädessä?

Posted on by
Vastaus

Champions team, Getty Images

Uskonnon tunnilla puhuttiin menestysteologiasta. Kyseessä on suuntaus, jossa uskotaan ”hyvän kristityn” menestyvän myös muuten elämässään: hänellä on rahaa ja terveyttä, on kalliita vaatteita ja hienot puitteet muutenkin. Toisinaan tuntuu, että yhteiskunnassa on myös ”menestyspsykologiaa”. Onnistumiset työelämässä ja jatkuva eteneminen voidaan nähdä osoituksena siitä, että ihminen voi psyykkisesti hyvin. Ihanteena on aikaansaava, taloudellisesti ja sosiaalisesti menestynyt henkilö, joka ei uuvu edes ruuhkavuosina.

Usein tämä voi pitää myös paikkansa: hyvinvointi ja menestyminen työelämässä voivat kulkea käsi kädessä. Oman tahdon kehittyminen lapsena edesauttaa ihmistä tunnistamaan, mitä hän itse haluaa, ja pyrkimään kohti omia tavoitteitaan. Vanhempien kannustus ja tuki auttavat uskomaan itseen. Hyvä mielenterveys pitää laaja-alaisesti yllä toimintakykyä ja jaksamista arjessa. Kun on hyvä olla, on helpompi suunnitella elämää ja tuntea, että on ”oman elämänsä herra”. Positiivinen, sitkeä asenne elämässä voi jo itsessään auttaa ihmissuhteissa ja työelämässä: ”Mä kyllä näytän niille.”

Menestyminen opinnoissa tai työssä tukee toisaalta mielenterveyttä. On tärkeää voida tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön ja päästä hyödyntämään omia vahvuuksia ja osaamista. Työn lisäämä taloudellinen turva myös vähentää stressiä päivästä toiseen selviämisessä.

Menestyminen voi kuitenkin kertoa myös huonovointisuudesta. Tunteita voi tukahduttaa kiristämällä tahtia elämässä. Ahdistus pysyy poissa, kun suorittaa. Joskus tiukka aikataulu voi kertoa jopa pakonomaisesta ajattelusta, jossa paha olo pidetään poissa vaikka oman terveyden kustannuksella.

Elämässä tulee vastaan tilanteita, joita ei voi itse valita. Kukaan ei voi valita esimerkiksi lapsuuden perhettään. Jos joutuu kotona koko ajan pelkäämään tai huolehtimaan, voi olla, ettei aivoissa ole tilaa uuden opettelulle. Työttömyys ahdistaa monen ihmisen ja perheiden elämää. Samoin myös liian kovat vaatimukset työelämässä ja pelko työn menettämisestä koettelevat hyvinvointia. Kuka tahansa voi kohdata jossain elämän vaiheessa yllättävän kriisin, joka horjuttaa hyvinvointia.

Vaikeassa elämäntilanteessa ”menestystä” mitataankin erilaisin mittarein: kuka osaa turvautua muihin ihmisiin? Kuka pystyy puhumaan tunteistaan ilman, että alkaa säädellä niitä jollain toimimattomalla konstilla, esimerkiksi päihteillä? Kuka osaa surra? Kuka osaa näyttää myös heikkoutensa? Kuka pystyy ajattelemaan asioita ilman, että hätääntyy ja alkaa vältellä omia ajatuksiaan? Kuka selviää menetyksistä menettämättä itseään?

Kärsimyksessä ei ole mitään romantisoivaa, mutta jokaisen elämään kuuluu omat haasteensa ja surunsa.

Elämässä tarvitaan sekä kykyä tavoitella unelmia ja ahkeroida niiden eteen, että kykyä pysähtyä kuuntelemaan itseään esimerkiksi epäonnistumisten ja vaikeuksien keskellä. Surua tai kärsimystä ei voi aikatauluttaa. Hyvinvointi ja sitä myötä menestys on myös sitä, että ihminen antaa tunteiden tulla ja pystyy kohtaamaan tunteitaan läheisten ihmisten tai ammattilaisen tukemana.

Saako rakkaasi olla oma itsensä?

Posted on by
Vastaus

”Ihmisellä on syvä tarve vastavuoroiseen suhteeseen, jossa hän voi löytää itsensä – ja toisen”, psykoanalyytikko Riitta Tähkä on todennut.

Ihminen kasvaa omaksi itsekseen läheisissä ihmissuhteissa. Paras pohja vauvan kehitykselle on vanhemman kyseenalaistamaton rakkaus ja läsnäolo. Vanhempi vastaa lapsen tarpeisiin, rauhoittelee hänen hätäänsä ja ihailee häntä. Mitä enemmän lapsella on rakastavia kokemuksia, sitä paremmin hän pystyy kasvamaan omaksi, erilliseksi itsekseen – ja näkemään muut ihmiset sellaisina, kuin he ovat, omina yksilöinään.

Yksilöllinen puoliso vai ”apuminä”?

Lapsuuden kokemukset rakkaudesta heijastuvat myös aikuisiän parisuhteisiin. Tämä voi näkyä esimerkiksi seuraavalla kahdella tavalla:

Ensinnäkin, ihmisellä voi olla turvallinen olo oman itsensä kanssa ja sitä myötä turvallinen olo myös toisen kanssa. Turvallinen olo oman itsen kanssa auttaa nimittäin näkemään kumppanin selkeämmin sellaisena kuin tämä todellisuudessa on. Silloin esimerkiksi erimielisyydet eivät uhkaa omaa turvallisuuden tunnetta, vaan on helpompi hyväksyä, että kun on kaksi ihmistä, on myös kahdenlaisia ajatuksia, toiveita, tunteita ja tarpeita. Voidaan sanoa, että kumppanilla on silloin tilaa olla ”yksilöllinen oma itsensä”. Selvennän tätä esimerkillä:

Esimerkiksi jos kumppani ei jonain iltana jaksa halata tai jutella, henkilö kunnioittaa tätä ja pystyy antamaan tilaa toiselle. On turvallista luottaa kumppaniin ja olla terveellä tavalla riippuvainen hänestä. Ei tarvitse olla kuin ”löyhässä hirressä”, koko ajan varuillaan, että toinen voi kadota lopullisesti, jos ei nyt olla lähellä ja koko ajan yhdessä. Kumppanin erillään oleminen tai eri mieltä oleminen ei silloin suista ihmistä turvattomuuden tunteisiin. Kummankin tarpeille ja tunteille on tilaa. Parisuhde on silloin aidosti vastavuoroinen.

Toiseksi voimme käyttää läheisiämme tavallista enemmän omia tarpeitamme varten. Sanotaan, että oma rakas on silloin kuin ”apuminä”, ensi sijassa tasapainottamassa omaa olemistamme tai omia turvattomuuden tunteitamme. Voidaan ajatella, että ihmisen ”palapelistä” puuttuu yksi pala, ja hän tarvitsee kumppania täyttämään tuon puuttuvan kohdan. Kyse ei ole silloin ensisijassa rakkaudesta vaan omasta tarpeesta kokea itsensä kokonaiseksi. Esimerkiksi jos kumppani kaipaa hetken rauhaa työpäivän jälkeen, saatamme suuttua ja pakottaa häntä: nyt sinä olet minua varten, nyt kyllä jutellaan ja halataan. Parisuhteesta puuttuu silloin aito vastavuoroisuus. Kumppanilla ei ole mahdollisuutta kuunnella omia tarpeitaan ja ilmaista niitä itselleen sopivassa tahdissa. Ihminen voi kokea, että pakottaminen on ainoa keino saada yhteys kumppaniin. On vaikea luottaa siihen, että kumppani kyllä kömpii kainaloon, kun hän on valmis siihen – ja että kumppani on aina turvana, vaikkei hän olisikaan heti saatavilla.

Kaikissa parisuhteissa on kumpaakin näistä. Kukaan ei voi olla vain ehyt, oma itsensä ja sitä myötä nähdä oma kumppani joka hetki yksilöllisenä ihmisenä, jolla on omat tarpeensa. Kuitenkin joidenkin on helpompi sietää oman kumppanin erillisyyttä kuin toisten.

Erillisyys tulisi myös erottaa vetäytymisestä. Vetäytyminen saa kenet tahansa reagoimaan ja hakemaan jopa epätoivoisesti yhteyttä toiseen. Toisaalta pakottava suhtautuminen voi lisätä kumppanin halua vetäytyä ja ottaa omaa tilaa.

Menetystilanne voi paljastaa

Pohjimmainen kykymme erillisyyteen näkyy siinä ihmissuhteessa, joka on meille kaikkein merkityksellisin. Voimme kokea toimivamme hyvin vaikka töissä tai tuttavien kanssa, mutta parisuhde saattaa tuoda esiin syvällä olevan vaikeuden olla kokonainen, erillinen itsensä.

Erityisesti ero- ja menetystilanteissa voi tulla esiin se, mitä kumppani on meille edustanut: yksilöllistä ihmistä vai ”apuminää”. Voit pohtia vaikka aikaisempia erotilanteita elämässäsi. Jos kumppani on saanut olla oma itsensä, oma yksilönsä, selviämme rankasta suruprosessista paremmin. Voimme pitkällä tähtäimellä pystyä suremaan menetystämme.

Jos kumppani on edustanut meille jotain sellaista, mikä puuttuu meistä itsestämme – jos olemme ikään kuin käyttäneet häntä oman sisäisen tasapainomme ylläpitämisessä – menettäminen on entistä vaikeampaa. Yksin oleminen voi ahdistaa silloin kahta kauheammin, koska ihminen kokee menettäneensä osan itsestään toisen mukana. Silloin voi nousta tarve korvata menetetty kumppani mahdollisimman nopeasti esimerkiksi uudella parisuhteella. Kuten sanottu, kaikkiin parisuhteisiin liittyy myös näitä jälkimmäisiä tunnelmia.

Uusi mahdollisuus

Vastavuoroinen ihmissuhde ei synny pakottamisesta. Kun ihminen oivaltaa, että rakkaalla on omat tarpeet ja tunteet, voi syntyä syvempi rakkaussuhde. Kun olet utelias ja valmis kuuntelemaan, löydät ehkä suuremman aarteen kuin mitä osasit edes toivoa. Väärinkäsitykset vähenevät, kun pystyt erottamaan omat pelkosi kumppanisi ajatuksista. Kaikki se mielenkiintoinen ja uusi maailma voi löytyä ihan vierestäsi.

Lähteet:

Tähkä, R. (2005) Erillisyydestä ja vastavuoroisuudesta. Teoksessa: Saarinen, Lehtonen, Miettinen & Rajala (toim.) Pintaa syvemmälle. Itä-Suomen Psykoterapiayhdistyksen 25-vuotisjuhlakirja. Helsinki: Yliopistopaino, 2005.

Tähkä, V. (1993) Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen hoitaminen. WSOY.