Author Archives: Elina Nurminen

About Elina Nurminen

Psykologi, TM

Epävarma parisuhteesta, varma lapsesta?

Posted on by
Vastaus

Flickr, Faith Kashefska Lefever

Joskus ihminen voi olla varmempi halustaan tulla vanhemmaksi, kuin omasta parisuhteestaan. Ehkä kymmenen vuoden seurustelun jälkeen jompikumpi huomaakin, että valitsisi nyt toisenlaisen kumppanin. Lasta olisi kuitenkin jo yritettävä, viimeiset hetket ovat käsillä. Onko järkeä epäillä suhdetta, jossa kaikki unelmat olisivat käden ulottuvilla? Onko suurempi riski lähteä suhteesta vai jäädä siihen?

Kolme-nelikymppisenä aloitetussa parisuhteessa tilanne voikin olla se, että perheen perustamisen aika tulee, ennen kuin edes tuntee omaa kumppania kovin hyvin. Ensitreffeiltä saakka keskeinen kysymys saattaa olla, voisiko tämä henkilö olla potentiaalinen isä tai äiti omalle lapselle. Halu saada lapsi voi jo alun perin saada ihmisen sitoutumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka ei tunnu oikealta. ”Nyt tai ei koskaan!”

Moni kuvaa esimerkiksi naimisiin menemisen tuntuvan suuremmalta sitoutumiselta, kuin lapsen saamisen. Lapsen vanhempina kumppanit ovat kuitenkin sidotut toisiinsa lopun elämää – verrattuna siihen, jos lapseton pari päättäisi erota. Moni eropari kohtaa toisiaan vielä kiikkustuolissa, lastenlastensa juhlissa.

Joskus lapsesta voi tulla kuin ratkaisu siihen epävarmuuteen, jota ihminen tuntee suhteessa kumppaniinsa. Epävarmuus parisuhteesta voikin nopeuttaa vauvapäätöstä. Joku voi haluta saada lapsen äkkiä, ennen kuin suhde ehtii päättyä. Se voi olla tapa sitoa kumppania omaan itseen, tai varmistaa vanhemmaksi tuleminen. Onko tämä järkevää taktikointia vai kumppanin hyväksikäyttöä? Voi olla esimerkiksi epäreilua kertoa kumppanille viiden vuoden päästä, että ”oikeastaan en ollut sinusta riittävän kiinnostunut”. Toisaalta harva katuu pitkällä tähtäimellä sitä, että on saanut lapsen. Päätös lapsesta voi myös olla kumppanien yhteinen, vaikka epävarmuus parisuhteesta olisikin tiedossa.

Ihmisen ”itseisarvo”

Elämä on täynnä ristiriitoja, joihin ei ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia. Kukaan ei voi tietää toisen puolesta, mikä on oikea ratkaisu parisuhteessa tai perheen perustamisessa. Jos joudumme jatkuvasti pohtimaan, onko parisuhteemme ”se oikea”, silloin on syytä hiljentää vauhtia ja käsitellä asiaa vielä. Toisaalta elämässä on hyvä kohdata myös realiteetit: jokaisessa parisuhteessa huuma hellittää, eikä kukaan puoliso tunnu joka päivä maailman ihanimmalta. Mikäli haluamme lapsia, sille on biologiset rajat, ja joskus on vain tehtävä päätös, haluaako lapsen vai ei.

Hyvä neuvo on, että jokaisella ihmisellä tulee aina olla ”itseisarvo”. Puoliso ei voi olla pelkkä väline lapsentekoon. Onnellisessa parisuhteessa tarvitaan molemminpuolista kunnioitusta. Se on myös lapsen etu. Vanhempien hyvinvointi lisää lapsen hyvinvointia.

Lapsi ei myöskään voi olla väline parisuhteen ristiriitojen käsittelemiseen. Lapsi ei voi olla vastuussa siitä, pysyvätkö hänen vanhempansa yhdessä vai eivät. Monilla pareilla lapsen saaminen myös heikentää tyytyväisyyttä parisuhteeseen.

Iän tuomat rajoitteet voivat pakottaa kohtaamaan epävarmuuden omasta parisuhteesta. Se on mahdollisuus työstää ja tutkia asiaa. Kyseessä on sinun arvokas elämäsi. On tärkeää, että voit pohtia, mitä haluat elämässäsi. Olisiko mahdollista ottaa esimerkiksi puolen vuoden aikalisä ja pohtia perinpohjin, mihin suuntaan lähdet – tai jäät?

Voinko rakastaa uudelleen?

Posted on by
Vastaus

Young widow lying in bed missing her husband, kuva Dreamtime

Kuolema kuuluu elämään. ”Elämän loppuun saakka” kestävässä parisuhteessa jompikumpi kumppaneista joutuu väistämättä kohtaamaan oman puolisonsa kuoleman. Se on sanoinkuvaamaton menetys.

Rakkaan mukana ihminen menettää sen osan itsestään, jota hän pystyi kokemaan ja toteuttamaan vain puolisonsa kanssa. Enää ei ole mahdollista kertoa sisäpiirivitsejä tai katsoa toista tietäen, että hän ymmärtää oman ajatuksen jo pienestä vihjeestä. Tutustuessaan jossain vaiheessa uusiin ihmisiin, leskeksi jäänyt saattaa kokea saman pettymyksen aina uudelleen: kenenkään muun kanssa ei ole mahdollista kokea juuri sitä samaa, kahdenkeskistä, ainutlaatuista aaltopituutta, kuin menetetyn puolison kanssa. Ei ole mahdollista kokea myöskään omaa itseä enää samalla tavalla kuin menetetyssä vuorovaikutussuhteessa. Jäljellä ovat vain muistot ja mielikuvat.

Surevaa ei välttämättä auta lohdun sanat siitä, että suru kyllä vielä helpottuu. Surusta irti päästäminen voi tuntua siltä, kuin päästäisi irti omasta menehtyneestä puolisostaan. Suruprosessiin kuuluu se, että mielenkiinto ulkomaailmaa kohtaan vähenee. On yleistä, että sureva tuntee kuolleen henkilön olevan edelleen läsnä, joko omassa mielessä tai jossain toisessa maailmassa. Ei ole epätavallista käydä keskusteluja menetetyn rakkaan kanssa omassa mielessä tai kuulla vaikka hänen askeliaan kotona.

Suruprosessiin kuuluvat  monenlaiset tunteet

On tavallista, että ihminen idealisoi  menetettyä rakastaan. Menetetty kumppani ei välttämättä ole mielessä kokonaisena itsenään, huonoine ja hyvine puolineen. Hyvät muistot korostuvat monesti puolison kuoleman jälkeen.

Sureva voi haluta säilyttää rakkaansa vaatteita ja tavaroita – ja myös henkisiä arvoja tai tiettyjä tapoja. Sureva voi miettiä monessa kohtaa, mitä kuollut toivoisi. Joskus voimakas samaistuminen omaan menetettyyn rakkaaseen voi estää elämän uudistumista. Menetetyn rakkaan tavaroista luopuminen tai uusien tapojen omaksuminen voi surijan mielessä tuntua lähes ”uskottomuudelta”, puhumattakaan ajatuksesta uudesta parisuhteesta.

Ylipäätään puolison kuolemaan liittyy usein syyllisyyden tunnetta. Syyllisyys voi liittyä menneen parisuhteen kulkuun ja ajatukseen siitä, mitä olisi voinut tehdä toisin. Mutta myös surun helpottuminen voi aiheuttaa syyllisyyttä ja häpeää. Voi tulla tunne, ettei ole riittävän hyvä kumppani, jos surun tunne vähenee. ”Yli pääseminen” voi jollain tiedostamattomalla tasolla tuntua jopa siltä, kuin hyväksyisi rakkaan kuoleman tai kuin olisi toivonut eroon pääsyä hänestä.

Puolison kuolema voi aktivoida myös aikaisemmat suruprosessit ja niihin liittyvät tunteet.

Rakkaan kuolema voi nostaa pintaan myös aivan toisenlaisia tunnelmia: raivoa siitä, että puoliso hylkäsi – tai halua etsiä syyllisiä puolison kuolemaan. On tärkeää voida käsitellä kaikkia esiin nousevia tunteita, jotta suruprosessi pääsee jatkumaan.

Myös ulkopuoliset reagoivat läheisensä suruun. He voivat pohtia, puhuuko leski heidän mielestään liikaa tai liian vähän kuolleesta. Heidän voi toisaalta olla vaikea tietää, miten suhtautua isoon menetykseen ja surevaan läheiseensä. Myös surun helpottuminen voi herättää tunteita muissa ihmisissä. Uuden puolison löytymisestä saatetaan iloita, mutta joskus se voidaan kokea myös loukkaavana tai paheksuttavana asiana – läheiset voivat haluta vielä pitää kiinni ajasta, jolloin kuollut oli täällä.

Suru kulkee mukana – myös uuteen parisuhteeseen

Psykoanalyytikko Otto Kernberg on kirjoittanut puolison kuolemaa seuraavasta suruprosessista. Kernbergin mukaan suruaika ei ole välttämättä rajattu, niin että suru olisi jossain vaiheessa loppuun surtu. Kernberg havaitsi tekemissään haastatteluissa sekä omien kokemustensa myötä, että suru voi muuttaa ihmisen persoonaa pysyvästi. Ihminen voi esimerkiksi samaistua menettämäänsä puolisoon rakentavalla tavalla. Se voi olla uusi, voimauttava suremisen muoto. Ihminen voi löytää uusia merkityksiä elämäänsä esimerkiksi jatkamalla rakkaansa elämäntyötä. Suru voi tulla esiin myös siten, että ihminen löytää uusia ulottuvuuksia elämästä, esimerkiksi taiteesta, uskonnosta tai ihmissuhteista.

Puolison kuolema johtaakin usein henkilökohtaiseen muutokseen: sureva voi haluta olla ”parempi” ihminen nykyisissä ja uusissa ihmissuhteissa. Uudessa parisuhteessa se voi olla voimavara. Ihminen voi haluta rikastuttaa uutta parisuhdetta niillä opeilla, joita hän on saanut edellisestä suhteestaan menetetyn puolison kanssa. Suruprosessi voi lisätä kiitollisuutta uudesta suhteesta ja mahdollisuudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Voi olla lohduttavaa myös ajatella, että menetetty puoliso olisi toivonut, että löydämme uuden onnen ja että menemme eteenpäin elämässä.

Kernbergin mukaan kyky rakastaa uudelleen helpottuu, jos ihminen voi hyväksyä surun pysyvänä prosessina, osana omaa itseä. Surun ei tarvitse loppua, mutta se saa uusia muotoja ja kypsyy elämän varrella. Jos uusi kumppani ymmärtää menetystä, sekin voi syventää uutta parisuhdetta. Ymmärrys edellyttää sitä, että uusi kumppani hyväksyy ja sietää sen, että henkilö tuntee edelleen kiintymystä menehtynyttä puolisoaan kohtaan.

Ymmärrystä tarvitaan puolin ja toisin: on tärkeää, että uusi puoliso voi myös omalta osaltaan kertoa, miltä hänestä tuntuu kumppaninsa aikaisemman puolison muisteleminen ja siihen liittyvä suru. Esimerkiksi aikaisemman, menehtyneen kumppanin tavarat ja valokuvat voivat herättää ulkopuolisuuden tunteita tai ärtymystäkin uudessa kumppanissa. Myös nämä tunteet tarvitsevat myötätuntoista ymmärrystä. Uusi rakkaus on uusi mahdollisuus kummallekin kokea itsensä rakastetuksi ja saada lohtua omiin tunteisiinsa. Turvallisessa parisuhteessa surukin saa elää ja löytää uusia ilmenemismuotoja, kuten kiitollisuutta uudesta parisuhteesta.

Lähteet:

Ikonen, P. (2001). Suru. Kirjassa: Psykoanalyyttisia tutkielmia, 99-106, Nuorisopsykoterapiasäätiö.

Kernberg, O. (2010) Some Observations on the Process of Mourning. International Journal of Psycho-Analysis, 91(3), 601-619.

Quinodoz, J-M. (2007) Teaching Freud´s ”Mourning and Melancholia”. Kirjassa: On Freud´s Mourning and Melancholia, ed. Fiorini, L.G. Bokanowski, T. & Lewkowicz, S., 179-193, Lontoo: Karnac.

Kulkevatko hyvinvointi ja menestys käsi kädessä?

Posted on by
Vastaus

Champions team, Getty Images

Uskonnon tunnilla puhuttiin menestysteologiasta. Kyseessä on suuntaus, jossa uskotaan ”hyvän kristityn” menestyvän myös muuten elämässään: hänellä on rahaa ja terveyttä, on kalliita vaatteita ja hienot puitteet muutenkin. Toisinaan tuntuu, että yhteiskunnassa on myös ”menestyspsykologiaa”. Onnistumiset työelämässä ja jatkuva eteneminen voidaan nähdä osoituksena siitä, että ihminen voi psyykkisesti hyvin. Ihanteena on aikaansaava, taloudellisesti ja sosiaalisesti menestynyt henkilö, joka ei uuvu edes ruuhkavuosina.

Usein tämä voi pitää myös paikkansa: hyvinvointi ja menestyminen työelämässä voivat kulkea käsi kädessä. Oman tahdon kehittyminen lapsena edesauttaa ihmistä tunnistamaan, mitä hän itse haluaa, ja pyrkimään kohti omia tavoitteitaan. Vanhempien kannustus ja tuki auttavat uskomaan itseen. Hyvä mielenterveys pitää laaja-alaisesti yllä toimintakykyä ja jaksamista arjessa. Kun on hyvä olla, on helpompi suunnitella elämää ja tuntea, että on ”oman elämänsä herra”. Positiivinen, sitkeä asenne elämässä voi jo itsessään auttaa ihmissuhteissa ja työelämässä: ”Mä kyllä näytän niille.”

Menestyminen opinnoissa tai työssä tukee toisaalta mielenterveyttä. On tärkeää voida tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön ja päästä hyödyntämään omia vahvuuksia ja osaamista. Työn lisäämä taloudellinen turva myös vähentää stressiä päivästä toiseen selviämisessä.

Menestyminen voi kuitenkin kertoa myös huonovointisuudesta. Tunteita voi tukahduttaa kiristämällä tahtia elämässä. Ahdistus pysyy poissa, kun suorittaa. Joskus tiukka aikataulu voi kertoa jopa pakonomaisesta ajattelusta, jossa paha olo pidetään poissa vaikka oman terveyden kustannuksella.

Elämässä tulee vastaan tilanteita, joita ei voi itse valita. Kukaan ei voi valita esimerkiksi lapsuuden perhettään. Jos joutuu kotona koko ajan pelkäämään tai huolehtimaan, voi olla, ettei aivoissa ole tilaa uuden opettelulle. Työttömyys ahdistaa monen ihmisen ja perheiden elämää. Samoin myös liian kovat vaatimukset työelämässä ja pelko työn menettämisestä koettelevat hyvinvointia. Kuka tahansa voi kohdata jossain elämän vaiheessa yllättävän kriisin, joka horjuttaa hyvinvointia.

Vaikeassa elämäntilanteessa ”menestystä” mitataankin erilaisin mittarein: kuka osaa turvautua muihin ihmisiin? Kuka pystyy puhumaan tunteistaan ilman, että alkaa säädellä niitä jollain toimimattomalla konstilla, esimerkiksi päihteillä? Kuka osaa surra? Kuka osaa näyttää myös heikkoutensa? Kuka pystyy ajattelemaan asioita ilman, että hätääntyy ja alkaa vältellä omia ajatuksiaan? Kuka selviää menetyksistä menettämättä itseään?

Kärsimyksessä ei ole mitään romantisoivaa, mutta jokaisen elämään kuuluu omat haasteensa ja surunsa.

Elämässä tarvitaan sekä kykyä tavoitella unelmia ja ahkeroida niiden eteen, että kykyä pysähtyä kuuntelemaan itseään esimerkiksi epäonnistumisten ja vaikeuksien keskellä. Surua tai kärsimystä ei voi aikatauluttaa. Hyvinvointi ja sitä myötä menestys on myös sitä, että ihminen antaa tunteiden tulla ja pystyy kohtaamaan tunteitaan läheisten ihmisten tai ammattilaisen tukemana.

Saako rakkaasi olla oma itsensä?

Posted on by
Vastaus

”Ihmisellä on syvä tarve vastavuoroiseen suhteeseen, jossa hän voi löytää itsensä – ja toisen”, psykoanalyytikko Riitta Tähkä on todennut.

Ihminen kasvaa omaksi itsekseen läheisissä ihmissuhteissa. Paras pohja vauvan kehitykselle on vanhemman kyseenalaistamaton rakkaus ja läsnäolo. Vanhempi vastaa lapsen tarpeisiin, rauhoittelee hänen hätäänsä ja ihailee häntä. Mitä enemmän lapsella on rakastavia kokemuksia, sitä paremmin hän pystyy kasvamaan omaksi, erilliseksi itsekseen – ja näkemään muut ihmiset sellaisina, kuin he ovat, omina yksilöinään.

Yksilöllinen puoliso vai ”apuminä”?

Lapsuuden kokemukset rakkaudesta heijastuvat myös aikuisiän parisuhteisiin. Tämä voi näkyä esimerkiksi seuraavalla kahdella tavalla:

Ensinnäkin, ihmisellä voi olla turvallinen olo oman itsensä kanssa ja sitä myötä turvallinen olo myös toisen kanssa. Turvallinen olo oman itsen kanssa auttaa nimittäin näkemään kumppanin selkeämmin sellaisena kuin tämä todellisuudessa on. Silloin esimerkiksi erimielisyydet eivät uhkaa omaa turvallisuuden tunnetta, vaan on helpompi hyväksyä, että kun on kaksi ihmistä, on myös kahdenlaisia ajatuksia, toiveita, tunteita ja tarpeita. Voidaan sanoa, että kumppanilla on silloin tilaa olla ”yksilöllinen oma itsensä”. Selvennän tätä esimerkillä:

Esimerkiksi jos kumppani ei jonain iltana jaksa halata tai jutella, henkilö kunnioittaa tätä ja pystyy antamaan tilaa toiselle. On turvallista luottaa kumppaniin ja olla terveellä tavalla riippuvainen hänestä. Ei tarvitse olla kuin ”löyhässä hirressä”, koko ajan varuillaan, että toinen voi kadota lopullisesti, jos ei nyt olla lähellä ja koko ajan yhdessä. Kumppanin erillään oleminen tai eri mieltä oleminen ei silloin suista ihmistä turvattomuuden tunteisiin. Kummankin tarpeille ja tunteille on tilaa. Parisuhde on silloin aidosti vastavuoroinen.

Toiseksi voimme käyttää läheisiämme tavallista enemmän omia tarpeitamme varten. Sanotaan, että oma rakas on silloin kuin ”apuminä”, ensi sijassa tasapainottamassa omaa olemistamme tai omia turvattomuuden tunteitamme. Voidaan ajatella, että ihmisen ”palapelistä” puuttuu yksi pala, ja hän tarvitsee kumppania täyttämään tuon puuttuvan kohdan. Kyse ei ole silloin ensisijassa rakkaudesta vaan omasta tarpeesta kokea itsensä kokonaiseksi. Esimerkiksi jos kumppani kaipaa hetken rauhaa työpäivän jälkeen, saatamme suuttua ja pakottaa häntä: nyt sinä olet minua varten, nyt kyllä jutellaan ja halataan. Parisuhteesta puuttuu silloin aito vastavuoroisuus. Kumppanilla ei ole mahdollisuutta kuunnella omia tarpeitaan ja ilmaista niitä itselleen sopivassa tahdissa. Ihminen voi kokea, että pakottaminen on ainoa keino saada yhteys kumppaniin. On vaikea luottaa siihen, että kumppani kyllä kömpii kainaloon, kun hän on valmis siihen – ja että kumppani on aina turvana, vaikkei hän olisikaan heti saatavilla.

Kaikissa parisuhteissa on kumpaakin näistä. Kukaan ei voi olla vain ehyt, oma itsensä ja sitä myötä nähdä oma kumppani joka hetki yksilöllisenä ihmisenä, jolla on omat tarpeensa. Kuitenkin joidenkin on helpompi sietää oman kumppanin erillisyyttä kuin toisten.

Erillisyys tulisi myös erottaa vetäytymisestä. Vetäytyminen saa kenet tahansa reagoimaan ja hakemaan jopa epätoivoisesti yhteyttä toiseen. Toisaalta pakottava suhtautuminen voi lisätä kumppanin halua vetäytyä ja ottaa omaa tilaa.

Menetystilanne voi paljastaa

Pohjimmainen kykymme erillisyyteen näkyy siinä ihmissuhteessa, joka on meille kaikkein merkityksellisin. Voimme kokea toimivamme hyvin vaikka töissä tai tuttavien kanssa, mutta parisuhde saattaa tuoda esiin syvällä olevan vaikeuden olla kokonainen, erillinen itsensä.

Erityisesti ero- ja menetystilanteissa voi tulla esiin se, mitä kumppani on meille edustanut: yksilöllistä ihmistä vai ”apuminää”. Voit pohtia vaikka aikaisempia erotilanteita elämässäsi. Jos kumppani on saanut olla oma itsensä, oma yksilönsä, selviämme rankasta suruprosessista paremmin. Voimme pitkällä tähtäimellä pystyä suremaan menetystämme.

Jos kumppani on edustanut meille jotain sellaista, mikä puuttuu meistä itsestämme – jos olemme ikään kuin käyttäneet häntä oman sisäisen tasapainomme ylläpitämisessä – menettäminen on entistä vaikeampaa. Yksin oleminen voi ahdistaa silloin kahta kauheammin, koska ihminen kokee menettäneensä osan itsestään toisen mukana. Silloin voi nousta tarve korvata menetetty kumppani mahdollisimman nopeasti esimerkiksi uudella parisuhteella. Kuten sanottu, kaikkiin parisuhteisiin liittyy myös näitä jälkimmäisiä tunnelmia.

Uusi mahdollisuus

Vastavuoroinen ihmissuhde ei synny pakottamisesta. Kun ihminen oivaltaa, että rakkaalla on omat tarpeet ja tunteet, voi syntyä syvempi rakkaussuhde. Kun olet utelias ja valmis kuuntelemaan, löydät ehkä suuremman aarteen kuin mitä osasit edes toivoa. Väärinkäsitykset vähenevät, kun pystyt erottamaan omat pelkosi kumppanisi ajatuksista. Kaikki se mielenkiintoinen ja uusi maailma voi löytyä ihan vierestäsi.

Lähteet:

Tähkä, R. (2005) Erillisyydestä ja vastavuoroisuudesta. Teoksessa: Saarinen, Lehtonen, Miettinen & Rajala (toim.) Pintaa syvemmälle. Itä-Suomen Psykoterapiayhdistyksen 25-vuotisjuhlakirja. Helsinki: Yliopistopaino, 2005.

Tähkä, V. (1993) Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen hoitaminen. WSOY.

 

Vanhempi, tue nuoren kaverisuhteita

Posted on by
Vastaus

Nuoruusikä on herkkää aikaa. Nuoret voivat etsivät itseään, kokeilla erilaisia rooleja kaveripiirissä ja suuntautua poispäin lapsuuden perheestään. Moni nuori solmii läheisiä ystävyyssuhteita, ja ensimmäiset seurustelukokemukset voivat myös herättää monenlaisia tunteita. Nuoruusiässä moni kokee myös ensimmäisen kerran pulmia ihmissuhteissaan ja mielenterveydessään. Nuoruusikä onkin hyvä aika tukea nuorten sosiaalisia suhteita ja ennaltaehkäistä aikuisiän mielenterveysongelmia.

Tuoreessa Cambridgen yliopiston tutkimuksessa (2017) tarkasteltiin 14-24-vuotiaiden nuorten hyvinvointia suhteessa perheen ja ystävien antamaan tukeen. Tutkimuksessa havaittiin, että sekä perheen että ystävien tuki oli tärkeä positiivinen ennustaja nuorten hyvinvoinnille, mutta että ystävien tuki ennusti nuorten hyvinvointia voimakkaammin. Kun samoja nuoria tutkittiin uudelleen vuoden päästä, ystävien tuki oli edelleen positiivisessa yhteydessä nuorten hyvinvointiin – mutta vanhempien tuki sen sijaan oli negatiivisesti yhteydessä nuorten hyvinvointiin. Näytti siis siltä, että vanhempi tuki vähensi nuorten hyvinvointia, ja ystävien tuki lisäsi sitä.

Nuoruusiässä ystävien merkitys kasvaa. Nuori irrottautuu vanhemmistaan ja rakentaa uusia tärkeitä, läheisiä suhteita perheen ulkopuolella. Ystävien puuttuminen, yksinäisyys ja ulkopuolelle jääminen häiritsevät nuoruusiän kehitystä, riippumatta hyvistä suhteista vanhempien kanssa.

Vanhemman tärkeänä tehtävänä on tukea nuoren kaverisuhteita. Näin voi tehdä esimerkiksi kannustamalla nuorta harrastuksiin, kuskaamalla tapaamaan ystäviä ja pitämällä ovet auki nuoren ystäville.

Vanhempi myös näyttää mallia perheessä siinä, miten ihmissuhteissa toimitaan: miten lähestytään uusia ihmisiä ja pidetään yllä ihmissuhteita, miten selvitään konflikteista ja miten vaikeista tunteista voi puhua. Turvallinen kokemus suhteesta omaan vanhempaan voi auttaa luomaan läheisiä suhteita kavereihinkin. Jos kotona on vaikeaa, hyvät kaverisuhteet voivat toisaalta tarjota nuorelle uudenlaisen väylän läheisiin ihmissuhteisiin.

Vanhempi ei aina huomaa, että omiin oloihin vetäytyvä nuori saattaa olla yksinäinen – nuorethan vetäytyvät muutenkin vanhemmistaan. Jos nuori on jatkuvasti yksin vapaa-ajalla, voi kuitenkin olla syytä huolestua. Nuoren yksinäisyys voi tulla esiin esimerkiksi loma-aikoina, jos nuorella ei ole kavereita arjen rutiinien ulkopuolella. Leirit ja harrastukset voivat auttaa saamaan yhteyden ikätovereihin myös loma-aikoina.

Joskus vanhempi voi olla hyvillään, kun nuori viihtyy itsekseen tai vanhempien seurassa. Voi tuntua vaikealtakin, kun nuori kasvaa ja irrottautuu. Aina ei myöskään tunnu kivalta, jos nuori tuo perjantai-iltana ison kaveriporukan kotiin, kun itse tulee väsyneenä töistä viikonlopun viettoon. Nämä tunteet, kuten luopumisen tuska, kuuluvat asiaan, kun nuori rakentaa omaa elämäänsä. Ne eivät kuitenkaan saa vaikuttaa nuoren mahdollisuuteen solmia perheen ulkopuolisia ihmissuhteita, jotka tukevat hänen hyvinvointiaan.

Nuori tarvitsee rajoja, mutta hän tarvitsee myös vapautta viettää aikaa ystävien kanssa ja pitää yllä hänelle merkityksellisiä kaverisuhteita.

Lähde:

van Harmelen ym. (2017) Adolescent friendships predict later resilient functioning across psychosocial domains in a healthy community cohort. Psychological medicine, 47, 2312-2322.

Lisätietoa:

Tukipalvelu murrosikäisten nuorten vanhemmille

 

 

Oletko ”ajeeraaja”?

Posted on by
Vastaus

Kumpi seuraavista on sinulle tyypillisempi toimintatapa, kun jokin tilanne tuntuu hankalalta: 1) mietit ennen kuin toimit 2) toimit, ennen kuin mietit. Mikäli valitsit jälkimmäisen, saatat olla ajeeraaja.

Tämä on toki kärjistys. Kaikista meistä saattaa joskus tuntua siltä, että jotain mielessä olevaa tunnetta tai asiaa on vaikea sietää. Voimme huomata jälkikäteen, että toimimme miettimättä lainkaan. Toimintaan keskittyminen voi kuulua myös sokkireaktioon, mutta silloin tunteet tulevat yleensä jälkikäteen. Toisinaan tunteiden käsittely toiminnan avulla voi jäädä ihmiseltä itseltään tiedostamattomaksi. Ajeeraaminen voi siis olla selviytymiskeino, jota ei itse tunnista lainkaan.

Ajeeraus tarkoittaa jonkin mielessä olevan käsittelemistä ulkoisella toiminnalla. Tätä kuvaa myös termin englannin kielinen versio ”acting out”. Jonkin asian kokeminen korvataan toiminnalla ja tekemisellä. Ajeeraus on tapa käsitellä tunteita, joiden ääreen on vaikea pysähtyä. Ajeeraamalla asiat ja tunteet voivat jäädä käsittelemättä.

Ajeerausta on monenlaista. Jo sanonnan mukaan ihminen voi esimerkiksi juoda tai syödä suruunsa. Esimerkiksi nopeat päätökset voivat kertoa ajeeraamisesta. Samoin suorittaminen työ- tai perhe-elämässä voi pitää tunteet loitolla.

Ajeerauksen vastakohta on tunteiden kokeminen. Siihen kuuluu tunteiden käsitteleminen ennen toiminnallisia ratkaisuja. Tällaista tunteiden tutkimista voi olla henkilön omat pohdinnat tai esimerkiksi tunteista puhuminen yhdessä jonkun kanssa. Omaa toimintaa pohtiessa voi joskus löytää tietyn kaavan, jolla ajautuu ajeeraamaan hankalilta tuntuvissa tilanteissa. Se, mikä on hankalaa kenellekin, on yksilöllistä.

Erotilanteissa ajeeraaminen on hyvin yleistä. Silloin tunteet tuntuvat usein sietämättömiltä ja niitä haluaisi vältellä. Jollekulle jo puolison harkitsemattomat erouhkailut laukaisevat toimintaketjun: täytyy äkkiä katsoa, minkälaisia asuntoja on tarjolla, mielessä voi olla jo suunnitelma siitä, kumpi saa mitkäkin lautaset ja mukit, joku ehtii jo treffipalstallekin riidan seurauksena. Pettäminen voi joskus olla ajeerausta, jos ihminen ei pysty käsittelemään omia tunteitaan, joita parisuhteessa herää.

Toiminta ei toki automaattisesti tarkoita sitä, että ihminen ei käsittelisi tunteitaan. Omaa mieltä voi selvittää myös toiminnan kautta tai sen ohessa. Rakentava toiminta auttaa tilanteen käsittelemisessä, toisin kuin ajeeraus. Rakentava toiminta ei ole tunteiden tukahduttamista. Toiseksi rakentava toiminta ei satuta itseä eikä toisia, kuten esimerkiksi liiallinen päihteidenkäyttö. Ajeeraus voi vaikeuttaa ihmissuhteiden muodostumista ja niiden ylläpitämistä.

Ajeeraus helpottaa hetkellisesti, mutta se ei useinkaan kehitä ihmistä – ainakaan hankalan tilanteen tai tunteen osalta. On mahdollista oppia uusia tapoja käsitellä tunteita. Mitä tulee tunteisiin tutustumiseen, meistä jokaisella riittää siinä sarkaa loppuelämäksi. Joihinkin tunteisiin tutustuminen yksin voi tuntua pelottavalta, mutta turvallisissa ihmissuhteissa, ystävyys- tai esimerkiksi parisuhteessa, voi olla helpompi tutustua myös hankalilta tuntuviin tunteisiin. Tunteisiin tutustuminen voi pitää sisällään esimerkiksi omien tunteiden tunnistamista, tutkimista, sietämistä ja tunteiden jakamista puhumalla toiminnan sijaan.

Voit pohtia seuraavia kysymyksiä:

1) Minkälaiset tilanteet tuntuvat sinusta erityisen hankalilta? Mitä esimerkiksi pelkäät?
2) Minkälaisia toiminnallisia selviytymiskeinoja sinulla on?
3) Auttavatko ne sinua?
4) Miten nämä toiminnalliset keinot vaikuttavat ihmissuhteisiisi?

Hyvä itsetunto voi suojata parisuhderiidoilta

Posted on by
Vastaus

Teimme kerran pysäyttävän harjoituksen tunnekeskeisellä pariterapiakurssilla. Kokeilimme pareittain, miltä ”nalkuttaminen” tuntuu. Minä esitin puolisoa, joka otti vastaan kritiikkiä kumppaniltaan. Harjoitus toistettiin kaksi kertaa: ensimmäisellä kerralla hoin mielessäni, että olen riittämätön ja huono puoliso. Toisella kerralla ajattelin kritiikkiä kuunnellessani, että olen riittävä ja kelpaava, hyvä puoliso.

Riittämättömyyden tunteessa oli raskasta kuunnella kritiikkiä. Tunsin olevani surkea ja epäonnistunut. Olisi tehnyt mieli puolustautua ja tiuskaista takaisin. Ehkä parasta olisi ollut vain päästä pois tuosta tilanteesta. Huokailin hiljaa itsekseni ja tunsin epätoivoa. Hartiani lyyhistyivät, ja tuijotin levottomasti seiniä.

Toisessa harjoituksessa ajattelin olevani ihana kumppani. ”Olen riittävä ja hyvä.” Tällä kertaa kritiikki ei saanutkaan minua tuntemaan itseäni huonoksi. Tunsin, kuinka ryhtini suoristui, ja koko kehoni kasvoi. Sanoin ”puolisolleni”, että ei hätää, kyllä tämä tilanne tästä selviää. Minä autan. Älä huoli. Katsoin ”puolisoani” ja tunsin olevani vakaa kuin kallio. Harjoitus oli silmiä avaava. Koin lyhyessä hetkessä kaksi täysin päinvastaista tunnetta, vaikka ”puolisoni” viesti oli sama kummassakin tilanteessa. Kokemus oli erilainen myös ”puolisolleni”: sen sijaan, että tuijottelin seiniä, otin yhteyden häneen, ja hänkin rauhoittui.

Oma minäkäsitys vaikuttaa tunnetasolla siihen, pystyykö ihminen ottamaan vastaan kritiikkiä tai tyytymättömyyttä. Riittämättömyyden tunteessa kaikenlainen kritiikki, rakentava tai ei, on uhka omalle itsetunnolle. Kritiikki ikään kuin vahvistaa kielteisiä tunteita omasta itsestä.

Riittämättömyyden tunne voi olla peräisin jo lapsuudesta tai nuoruudesta. Ihminen on saattanut kokea esimerkiksi isän, äidin tai vaikka kavereiden kanssa, että hän on vääränlainen ja riittämätön. Parisuhteessa riittämättömyyttä tunteva pyrkii suojaamaan itsetuntoaan eri tavoin puolustautumalla, esimerkiksi vetäytymällä tai hyökkäämällä.

Kritiikin vastaanottaminen ei toki ole mukava tilanne kenellekään. Itsevarma puoliso kuitenkin tietää pystyvänsä vastaamaan kumppanin tarpeisiin eikä ensimmäiseksi kyseenalaista omaa itseään. Tässä kohdassa on kuitenkin tärkeää sanoa: henkinen väkivalta, kuten persoonaan menevä arvostelu, on eri asia kuin tyytymättömyydestä kertominen tai rakentava kritiikki parisuhteesta. Henkinen väkivalta satuttaa ja syö kenen tahansa itsetuntoa.

Parisuhderiita leimahtaa helpommin, jos kumppani koskettaa toisen kipupistettä. Riittämättömyyden tunne voi olla tällainen kipupiste. Kritisointi ja ”nalkuttaminen” osuvat usein kumppanin riittämättömyyden tunteisiin, vaikka kritisoiva osapuoli ei välttämättä olekaan tästä tietoinen. Omia kipupisteitä onkin tärkeää voida jakaa kumppanille.

Voit pohtia, miten sinä näet itsesi silloin, kun saat kritiikkiä puolisoltasi. Näetkö itsesi riittävänä vai riittämättömänä?

Voit kysyä itseltäsi esimerkiksi seuraavat kysymykset:

1) Mitä sinussa tapahtuu, kun kumppanisi kritisoi sinua tai toimintaasi? Pohdi, minkälaisia ajatuksia, tunteita ja kehollisia reaktioita sinulla on siinä tilanteessa.

2) Mikä on selviytymiskeinosi, kun tunnet näin? Mitä teet silloin, kun saat kritiikkiä puolisoltasi?

3) Onko riittämättömyyden tunne sinulle tuttu lapsuuden tai nuoruuden ihmissuhteistasi?

4) Voisitko kertoa näistä pohdinnoista kumppanillesi?

Parisuhteen H-hetket

Posted on by
Vastaus

Helping a friend in need, Getty Images

Parisuhteessa voi olla tiettyjä, ratkaisevia hetkiä. Niin sanottuja H-hetkiä. Mieleesi saattaa tulla seurustelun aloittaminen, ehkä häät tai yhteenmuutto, ehkä ensitreffit. Nämä ovat kaikki tärkeitä hetkiä, jotka voivat jäädä mieleen loppuelämäksi. Merkittävimmät parisuhteen H-hetket saattavat kuitenkin olla aivan toisenlaisia hetkiä. Tällaiset erittäin ratkaisevat H-hetket ovat niitä hetkiä, kun kumppanisi tarvitsee sinua erityisen paljon.

Parisuhteen H-hetki on usein jollain tavalla stressaava tai merkittävä hetki. Ihminen on silloin erityisen haavoittuva ja herkillä. H-hetkeen liittyvä stressi voi joskus tulla ulkoisista asioista, kuten muuttuneesta perhetilanteesta tai esimerkiksi työkuormituksesta. Esimerkiksi vauvan syntymä on iso muutos, jonka moni kokee parisuhteen H-hetkenä – kummankin on silloin tärkeää voida kokea, ettei jää yksin tai ulkopuolelle. Stressi voi myös tulla sisältäpäin, jos jokin tapahtuma tai tilanne laukaisee vanhoja traumoja ihmisessä. Pelottavissa, järkyttävissä tilanteissa jokainen tarvitsee läheisensä tukea. H-hetket ovat mahdollisuus syventää parisuhdetta ja saada kokemus siitä, että kumppaniin voi aina turvautua.

Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen kumppani. Pariterapiassa tulee monesti esiin, että parisuhteessa on ”haavoja”, jotka ovat syntyneet näissä H-hetkissä. Kumppani on voinut esimerkiksi tuntea jääneensä aivan yksin tärkeällä hetkellä. Haava ei aina ole näkyvissä, se voi jäädä erilaisten riitojen ja ärtymyksen alle. Haava voi kuitenkin olla syy siihen, että luottamus ei palaudu parisuhteessa hyvistä yrityksistä huolimatta.

Tässä kaksi fiktiivistä tarinaa siitä, miten haava voi syntyä parisuhteen H-hetkellä:

Sarin vanhemmat riitelivät usein humalassa. Erityisen vaikeita olivat perhejuhlat ja loma-ajat, joita Sari oppi pelkäämään jo pienenä. Aikuisena Sari päätti, ettei halua alkoholia omaan joulupöytäänsä. Eräänä jouluna hänen puolisonsa kuitenkin päätti nauttia yhden lasillisen viiniä, Sarin ”nalkutuksesta” piittaamatta. Nyt puoliso ei voi ymmärtää, miksi yksi viinilasi pilasi koko joulun, ja miksi asiasta edelleen keskustellaan. Hän ajattelee Sarin ylireagoineen.

Jussi oli odottanut ensimmäisen lapsen syntymää kuin kuuta taivaalta. Hän rakasti hoitaa vauvaansa  ja piti myös pitkän isyysvapaan. Kerran Jussin avovaimo naureskeli koko suvun kuullen: ”miehillä ei kyllä ole äidin vaistoa, sen huomaa Jussistakin.” Jussi koki tämän erittäin nöyryyttävänä ja epäkiitollisena kommenttina. Avovaimo oli ihmeissään: eikö Jussi ymmärrä huumoria.

H-hetki saattaa ensi näkemältä vaikuttaa ”pikkujutulta”. Haavojen syntymistä näissä hetkissä voi olla vaikea ymmärtää ulkoapäin. On tärkeää oivaltaa, miksi toinen tarvitsee kumppania niin paljon juuri tuona hetkenä. Taustalla voi olla myös lapsuuden tunnelmia tai loukkaavia kokemuksia aikaisemmista parisuhteista.

Parisuhteen loukkaantumisista ja haavoista on mahdollista päästä yli, jos kumpikin niin tahtoo. Aito anteeksipyytäminen ja anteeksi antaminen edellyttävät vastuunottamista omasta toiminnasta. On tärkeää ymmärtää, että oma toiminta on voinut loukata kumppania, vaikka itse ei ole niin lainkaan tarkoittanut eikä halunnut. Anteeksi pyytämiseen tarvitaan kykyä sietää ja elää läpi omia syyllisyyden tunteita: voit ehkä kokea, että kumppanisi ”syyllistää” sinua, sen sijaan, että eläisit läpi syyllisyyden tunteesi. Liian usein me välttelemme kokemasta syyllisyyttä tilanteissa, joissa se voisi viedä ihmisiä lähemmäs toisiaan. Kun katsot kumppaniasi silmiin ja näytät, että tunnet todella syyllisyyttä, ja että ymmärrät, miten kipeä tilanne hänelle oli, muutos voi tapahtua. Myötätunnon osoittaminen auttaa haavan käsittelemisessä.

Haavoja voi myös ennaltaehkäistä, ja sitä myötä parisuhdekriisejä. Ota todesta se, kun kumppanisi pyytää sinua avukseen. Vaikka tilanne ei sinusta tuntuisi ihmeemmältä, hyväksy, että kumppanillesi se on tärkeä hetki. Tässä tarvitaan toisen erilaisuuden hyväksymistä. Jos et pysty huomioimaan kumppaniasi tärkeällä hetkellä, koeta tutkia, mistä on kysymys. Miksi et tällä hetkellä voi vastata kumppanisi tarpeisiin?

Ennakoikaa tilanteita, joissa tarvitsette toisianne. Kukaan ei pysty lukemaan ajatuksia. Kerro, että tämä on nyt minun H-hetkeni. Tutustukaa toistenne kipukohtiin ja olkaa valmiita antamaan kaikki tukenne, kun H-hetki lähestyy.

Lisätietoa:

Parisuhteen haavoista (nettikurssi, ks. jakso 7)

Parisuhteellakin on stressiraja

Posted on by
Vastaus

”Kaikkihan me ollaan kivoja Kanarialla”, totesi eräs viisas kollega. Rentona, levänneenä, ja mukavia asioita tehden ihmisen parhaat puolet voivat tulla esiin.

Entä sitten räntäsateessa, kun illat pimenevät, ja puolisot rojahtavat iltaisin väsyneinä kotisohvalle? Kumpikin on herkkänä sille, onko toinen kuulolla, auttaako toinen, ajatteleeko toinen minun hyvinvointiani. Kummallakin on odotuksia toisiaan kohtaan. Kumppaneiden voi olla helpompi ottaa vastaan kuin antaa huomiota toiselle.

Työkavereille ja puolitutuille on helppoa olla mukava. Läheisessä parisuhteessa ihminen näyttää itsestään myös ”kääntöpuolet”.  Kumppanin ilme voi muuttua kotiin tullessa, kun ovi sulkeutuu. Small talk jää, ja todelliset tunteet, kuten väsymys, nousevat pintaan. Arki voi olla monille ihanaa ja tasaista elämää, mutta puolison kanssa jaetaan myös arjen rankimmat hetket. Kaikissa parisuhteissa on vaikeampia aikoja. Erityisesti lasten syntymä lisää tyytymättömyyttä parisuhteeseen. Myös esimerkiksi työelämän ongelmat tai työttömyys voivat heijastua parisuhteen hyvinvointiin.

Työ- tai vaikkapa opiskeluun liittyvästä stressistä selviäminen vaatii aikaa ja palautumista. Samoin parisuhde tarvitsee palautumista stressistä.

Jokaisella parilla on omat tapansa ennaltaehkäistä stressiä. Samoin kumppaneilla on erilaisia keinoja palautua parisuhdetta koettelevista elämänvaiheista. Todennäköistä on, että kumppaneilla on myös keskenään erilaiset tavat selvitä stressistä. Yksi saattaa ehkä lisätä kierroksia, toinen voi vetäytyä omiin oloihinsa. On tärkeää ymmärtää, että kumpikin yrittää omalla tavallaan selvitä haastavasta tilanteesta.

Parisuhdetta voi vaalia yrittämällä pitää stressi siedettävissä mittasuhteissa. Ruohonjuuritasolla ihminen joutuu rajaamaan menojaan ja sanomaan myös ”ei”. Välillä on pysähdyttävä, ja joskus parisuhteelle on vain raivattava aikaa.

Stressaavan arjen keskellä voi muistuttaa itseään siitä, että kumppani ei ole vastustaja vaan kanssamatkaaja. Yhdessä voi pyrkiä tekemään arjesta sellaista, että parisuhde kestää rankemman vaiheen yli – kunnes taas olette teidän ”Kanariallanne”. Jos palautumista ei ole näköpiirissä, sitä voi myös surra yhdessä.

Missä menee sinun parisuhteesi stressiraja? Miten voit kertoa puolisollesi, että nyt liikutaan lähellä stressirajan rotkoa, ja että jotain olisi tehtävä asialle? Ketkä ovat ne läheiset, jotka tukevat parisuhdettanne? Keiltä voi pyytää apua?

Entä millä keinoin parisuhteenne palautuu stressistä? Onko teillä viime aikoina ollut riittävästi aikaa palautumiseen, parina?

Oma arjen Kanaria voi olla pieniä tekoja. Kysy, mitä puolisosi kaipaisi tänä arkipäivänä.

Lähteitä:

Gottman, J. M. & Gottman, J. S. (2007) And Baby Makes Three: The six-step plan for preserving marital intimacy and rekindling romance after baby arrives. New York: Crown.

Haid, Marja-Lena & Seiffge-Krenke, Inge (2013). Effects of (un)employment on young couple´s health and life satisfaction. Psychology & Health, 28(3), 284-301.

Parisuhteen tueksi:

Perheaikaa -sivusto

Tietoa ja palveluita

Ajatuksista on matkaa tekoihin

Posted on by
Vastaus

Free Stock Photos

Moni ihminen on joskus pelännyt omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Toisinaan ajatuksia voi jopa säikähtää ja ahdistua siitä, mitä mielessä on. ”Enkö rakasta kumppaniani, kun ajattelen näin?” ”Voisinko satuttaa jotakuta, kun olen niin vihainen?” Silloin voi olla vaikea rauhoittaa omaa itseä, ja tunne saa entistä isomman roolin.

Joskus syyllisyys omista ajatuksista ja tunteista aiheuttaa jopa pakonomaisen tarpeen ”tunnustaa” ne. Joskus se voi helpottaa omaa oloa, mutta aina se ei ole paras vaihtoehto: ”Mulla on huono omatunto, kun en pidä sua oikein hauskana ihmisenä – mutta olet silti tärkeä ystävä!” Tunteet ja ajatukset eivät samalla tavalla satuta muita, kuin sanat ja teot.

Ajatusten ja tekojen erottaminen on tärkeä taito. Kaikenlaiset ajatukset ja tunteet kuuluvat elämään. Ajatuksille ei ole rajoituksia, mutta teoilla on: pohjimmainen raja kulkee siinä, että itseä tai toisia ei saa fyysisesti satuttaa.

Kielletyt tunteet?

Yhteiskunnassa eri tunteita pidetään usein eri arvoisina. Filosofian professori Loyal Rue onkin todennut, että kulttuuri moralisoi ihmisen tunne-elämää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on puhuttu niin sanotusta ”onnellisuuden pakkomielteestä” (happiness obsession). Myös suomalaisessa kulttuurissa on rohkaistu enemmän positiivisten kuin negatiivisten tunteiden ilmaisemiseen. Vanhempien kunnioitus on voinut tarkoittaa sitä, että vanhemmille ei saa kiukutella.

Länsimaissa kristinusko on vaikuttanut monella tapaa siihen, mitä tunteita pidetään suotavina ja mitä ei. Raamatun Uudessa Testamentissa on useita tunteisiin liittyviä kannanottoja. Uudessa Testamentissa verrataan kahta tunnetta tekoon: 1) vihaa verrataan murhaan (Matt.5:21–22; 1. Joh. 3:15) ja 2) naisen katsomista himoiten verrataan aviorikokseen (Matt. 5: 27). Näissä tunteissa, vihassa ja seksuaalisessa himossa, on ollut jotain, mikä herättää erityistä syyllisyyttä. Niitä ei saisi edes olla mielessä. Voiko tämä kertoa jotakin tunnekulttuuristamme vielä nykypäivänä?

Kasvatuskulttuuri on muuttunut, sillä lapsia kannustetaan nykyään osoittamaan enemmän erilaisia tunteita. Lapselle on tärkeää opettaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Lapsi saa olla innostunut, kiukkuinen, kateellinen, raivoissaankin. Lapsi saa olla utelias omasta kehosta ja seksuaalisuudesta. Hän saa olla riemuissaan tai pettynyt. Tunteiden vallassa ei kuitenkaan toimita ”päättömästi”, vaan niitä käsitellään sanojen avulla. Tunteet ja ajatukset on tärkeää erottaa teoista. Esimerkiksi uhmaikäiselle voi sanoa, että kiukku on ymmärrettävää, mutta ketään ei saa lyödä. Vanhempi voi sisällyttää viestiinsä toivon: kiukku menee kyllä ohi, haava paranee, jouluna saa sitten lahjoja, viikon päästä nähdään taas serkkuja.

Tunteiden hyväksyminen

Ihminen käy elämässä läpi tunteiden kirjon. Kriiseihin kuuluu sellaisia tunteita, joita ei olisi voinut edes kuvitella: syvää epätoivoa, koko kehossa tuntuvaa raivoa, kostonhalua, riipaisevaa yksinäisyyttä. Myös arkiseen elämään kuuluvat muutokset voivat herättää erilaisia tunteita: omat ikävaiheet ja vanheneminen, parisuhteen erilaiset vaiheet, lasten ikävaiheet ja esimerkiksi työelämän muutokset nostavat monenlaisia tunteita pintaan.

Ihmiset ovat erilaisia siinä, miten he voivat hyväksyä kokevansa näitä erilaisia tunteita: voiko tunteen tunnistaa ja voiko sen äärelle rauhassa pysähtyä? Pelottaako, että oma tunne muuttuu hallitsemattomaksi teoksi? Voiko tunnetta sietää, vai ryhtyykö ihminen tekemään nopeita ”siirtoja”, jotta pääsisi tunteesta äkkiä eroon?

Hätiköityjä päätöksiä näissä tilanteissa ehkäisee se, että henkilö voi käsitellä tunteitaan ja ajatuksiaan omassa mielessään ja luotettavien läheisten kanssa – nopean toiminnan sijaan. Silloin voimme välttyä monilta ylilyönneiltä sekä turhalta kärsimykseltä ihmissuhteissa. On ok vihata, inhota tai himoita ja haluta. Siitä on pitkä matka lyönteihin, pettämiseen ja muihin läheisiä satuttaviin tekoihin. Antaa tunteiden tulla ja mennä. Niitä voi tutkiskella rauhassa. Niistä voi puhua omien läheisten tai jonkun ulkopuolisen kanssa. Tunteista voi kirjoittaa ja niitä voi käsitellä myös erilaisen taiteen avulla, esimerkiksi piirtämällä tai musiikin kautta. Jotkut tunteet tarvitsevat mahdollisuuden ”jäähdyttelyyn”: sitä voi olla esimerkiksi puhelu ystävälle, tai ”happihyppely” kesken parisuhderiidan. Tunteiden käsitteleminen kaikessa rauhassa voi auttaa pohtimaan, miten kukin oikeasti haluaisi tilanteessa toimia.

Tunteet eivät ole oikein tai väärin. Mutta tunteita voi ilmaista rakentavasti tai tuhoavasti. Vanha sanonta voi auttaa tässä: kannattaa laskea kymmeneen, ennen kuin toimii.

Lähteet:

Fonagy, P. & Gergely, G. & Jurist, E. & Target, M. (2002) Affect Regulation, Mentalization, and the Development of the Self. New York: Other Press.

Nurminen, E. (2013) Kristinusko ja affektisäätelyn normit Uuden testamentin tekstissä sekä psykoterapeuttien raportoimina. Helsingin yliopisto (Uskontotieteen pro gradu -tutkielma).

Riis, O. & Woodhead, L. (2010) A Sociology of Religious Emotion. Oxford: University Press.

Rue, L. D. (2005) Religion is not about God: how spiritual traditions nurture our biological nature and what to expect when they fail. New Brunswick: Rutgers University Press.