Aina valmis?

Seksuaalikasvatuksessa tarjotaan nuorille tietoa turvallisemmasta seksistä sekä raskauksien että seksitautien ehkäisyn kannalta. Asiallinen tieto näyttää tuottaneen tulosta, sillä teiniraskaudet ja raskauden keskeytykset nuorilla ovat vähentyneet.

THL:n vuoden 2015 kouluterveyskyselyn mukaan noin kolmasosa vastanneista kuitenkin kertoo, etteivät he viimeisen yhdynnän yhteydessä käyttäneet minkäänlaista ehkäisyä. Pojista noin kaksi kolmasosaa kertoo käyttäneensä kondomia viimeisessä yhdynnässä. Sen käytöstä muissa seksikontakteissa, johon liittyy seksitautien tartuntariski, ei kysellä.

Kondomeista puhuminen on arkipäiväistynyt Suomessa. Siinä missä ehkäisyvalistus oli ennen pelottelua tai kömpelöhköä leikkiä vihannesten ja hedelmien kanssa, nykyään useat tahot tarjoavat monipuolista tietoa neuvonnan, netin, puhelinsovellusten ja eri tempausten kautta. Koulussa ja nuorten tapahtumissa kortsuja jaetaan joskus ilmaiseksi, jolloin niihin on helppo tutustua etukäteen. Epävarman hohotuksen saattelemana ne menevät hyvään tarkoitukseen, joskaan eivät aina aivan alkuperäiseen.

Silti kumi jää joskus h-hetkellä käyttämättä. Miksi?

Puhe kondomeista jää helposti hyvin tekniseksi tai hyväntahtoiseksi paasaukseksi siitä, miten kortonki kulkee aina mukana hänellä, joka on aina valmiina. Selkeät ja rohkaisevat käyttöohjeet ja helppo saatavuus ovat taatusti olleet merkityksellisiä kortsujen käyttämisen suhteen. Mutta osataanko asiasta puhua tavalla, joka tavoittaa myös heidät, jotka eivät samaistu tällaisiin partiopoikaoletuksiin? Turvallisemmassa seksissä on kysymys muustakin kuin ehkäisyvälineistä. Mitkä asiat voivat vaikuttaa siihen, pystytäänkö turvallisemmasta seksistä ja kondomin käytöstä neuvottelemaan, jos ne eivät olekaan itsestäänselvyyksiä?

Kyse ei aina ole periaatteista tai kondomien saatavuudesta. Kondomin käyttöön ja puheeksi ottamiseen voi myös vaikuttaa yllättävät lerpahdukset, suorituspaineet, jännitykset ja päihteidenkäyttö; itseen tai hyvännäköiseen, maineikkaaseen kumppaniin liittyvät odotukset ja oletukset ja käsitykset siitä, millaista seksiä haluaisi tai ”pitäisi” harrastaa; luottamus kumppaniin ja siihen, että ei tule torjutuksi.

Millainen merkitys on itsetunnolla ja sillä, mitä seksillä haetaan? Seksi ei aina tapahdu luotetun ja pitkäaikaisen kumppanin kanssa. Kovasti kaivattua läheisyyttä, hetkellistä nautintoa, kokemusta ja vahvistetuksi tulemista etsitään myös satunnaiselta kumppanilta. Kykeneekö hänelle kertoa omista epävarmuuksista tai mieltymyksistä?  Joskus seksi on myös vastikkeellista, jolloin valta-asetelmat ja omista rajoista kiinni pitäminen voivat olla vieläkin monimutkaisempia. Asiaan vaikuttanee myös tiedon saatavuus siitä, miten mahdollisimman turvallisesti harrastetaan joitakin, ehkä toissijaisina tai kinkkeinä pidettyjä seksikäytäntöjä. Myös sisäistetyillä asenteilla vastuusta ja siitä, kenen hyvinvointi on tärkeä, kenen vähemmän tärkeä, voi olla vaikutusta.

Ruotsissa RFSL Ungdom on julkaissut mainion rajanvetojen puheeksi ottamisen menetelmäoppaan Gränser. Se on ensisijaisesti suunnattu sateenkaari-ihmisille, mutta herättää tärkeitä ajatuksia kenelle tahansa, vaikkapa juuri turvallisemmasta seksistä ja ehkäisystä neuvottelemiseen. Yleispäteviä ohjeita joka tilanteeseen ei löydy, mutta omien rajojen, kipukohtien ja ylpeyden aiheiden pohtiminen etukäteen – ja muistutus siitä, että näitä asioita miettii muutkin – voi auttaa huolehtimaan enemmän sekä itsestään että pitkäaikaisesta tai hetkellisestä seksikumppanista.

 

 

Missiona huutaminen ja epätoivo

”Joskus luulee olevansa epätäydellinen, mutta onkin vain nuori.” –Italo Calvino

Poika huutaa ja vittuilee pahaa oloaan puhelimessa. Vastaaja yrittää saada selville vihan alkuperää. Ei poika itsekään tiedä. On vain paha olla. Ja tulevaisuus näyttää mustalta. Paha olo ulkoistetaan erilaisuuteen, tässä tapauksessa homoihin ja maahanmuuttajiin. Vaikeaksi tilanteen tekee se, että pojalla ei ole mitään perusteluita vihan kohteelleen. Ei luettua kirjaa, ei tilastoja, ei tutkittua tietoa kritiikille, ei elävää esimerkkiä elämästä. Emme löydä kaikesta keskitietä, mutta kun suurin vyöry on otettu vastaan, voimme toivotella päivänjatkoja.

Viimeisimmän nuorisobarometrin mukaan kyynisyys ja epäluottamus ovat nopeasti lisääntyneet nuorten keskuudessa. Luottamus on heikentynyt niin kanssaihmisiin, Suomen tulevaisuuteen asuinmaana kuin koko maailmankin tulevaisuuteen. Tämä kuuluu ja vaikuttaa jo liian monen pojan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Onneksi barometrissä oli myös positiivisia asioita kuten se, että osa nuorista on suvaitsevaisempia ja avarakatseisempia kuin aiempi sukupolvi.

Suomi on jakaantumassa yhä enemmän niihin jotka pärjäävät ja niihin jotka eivät pärjää. Myös alueellinen eriarvoisuus on hälyttävää. Samaan aikaan poikien sivistystason tippuminen ja lukutaidottomuus kasvattaa alustan sekä rasismille että äärimmäiselle radikalisoitumiselle. Eriarvoisuuden lisääntymiselle ei kannatta antaa yhtään enempää jalansijaa. Se ei tulevaisuudessa vähennä väkivaltaa ja vihapuhetta tai tuo yhteiskuntaamme tasa-arvoisemmaksi.

Mitä aikaisemmin puhumme ja kannustamme poikia löytämään elämälleen jotain arvokasta tai jotain minkä vuoksi tehdä asioita, sen paremmin pojilla menee. Mitä enemmän pojille luetaan ääneen tai kuuntelutetaan äänikirjoja, sen vahvemmin he tulevaisuudessa tarttuvat kirjaan. Mitä moninaisemmin kannustamme poikia löytämään myös muita polkuja kuin ”perinteiset miesten työt” tai stereotyyppiset roolit, sen parempi mahdollisuus pojilla on löytää oma tiensä.

Myös terve kilvoittelu voi olla hyvä asia. Esimerkkinä tästä on Patrik Laine, joka laukoi kiekkoja takapihalla kun muut tuskailivat tylsyyttä lähikaupan pihalla. Olisi myös hienoa, jos pojat alkaisivat saamaan kannustusta ja kunnioitusta viiteryhmässään, kun he pärjäävät koulussa tai lukevat. Tämä vaati isoa muutosta ja petraamista meidän aikuisten keskuudessa.

Mikäli haluamme tehdä jotain, se kannattaa tehdä nyt. Vika ei ole pojissa tai nuorissa. Ongelma on meissä aikuisissa, jotka emme luo uskoa tulevaan, vaan puramme pahan olon vihapuheeseen sekä annamme eriarvoisuuden kasvaa.

Poikien Puhelimen missio on alusta asti perustunut poikien tulevaisuudenuskon ja itsetunnon nostamiseen moninaisessa yhteiskunnassa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että työtämme tarvitaan vielä kauan.

 

 

Kiusaamisen lopettaminen vaatii sinnikkyyttä

Kuulemme kiusattujen tarinoita Poikien Puhelimessa yhtenään. Aina emme ole kuitenkaan taho, jonka puoleen käännytään ensimmäisenä. Liian usein käy ilmi, että kiusaamisesta on jo kerrottu. Vanhemmille, opettajille, rehtorille. Silti kiusaamista ei ole saatu loppumaan.

Keinot kiusaamisen vähentämiseen ovat olemassa, mutta usein erityisesti pitkäaikaisen kiusaamisen lopettamiseen menee aikaa ja tarvitaan useita keinoja. Näin asioiden ei tietenkään pitäisi olla, mutta käytännön kokemuksemme mukaan sinnikkyys on asiassa usein välttämätöntä.

Olemme Poikien Puhelimessa päätyneet nuoren kanssa yhteistyössä purkamaan kiusaamisen lopettamista selviin erillisiin osioihin. Tämä helpottaa nuorelle tilanteen hahmottamista ja antaa tavoitteita, joita kohti pyrkiä.

  1. Kiusaamisesta on kerrottava opettajalle ja vanhemmille, tai muulle luotettavalle aikuiselle. Jos opettaja ei puutu asiaan riittävästi, tilanteesta tulee kertoa rehtorille ja muille opettajille.
  1. Kiusaamiseen puututtaessa kiusaaja tulee saada ymmärtämään, että hän toimii väärin eikä hänen toimintansa ole hyväksyttävää. Tätä voi tehdä esimerkiksi sanoittamalla kiusaajan toimintaa kovaan ääneen. Harva haluaa kuulla koulun pihalla tai käytävällä toisen juontavan omaa kiusaamistaan ja muuta pahantekoaan selväsanaisesti.
  1. Kannattaa pyytää kavereita, sisaruksia tai muuta luotettavaa henkilöä mukaan kiusaustilanteeseen, sekä todistamaan, että kertomaan niistä. Yhdessä on helpompi mennä kertomaan asiasta.
  1. Kiusaamistilanteiden ylöskirjaaminen on tärkeää. Kaikista kiusaamisista kannattaa tehdä muistiinpanot. Jos kiusaaminen tapahtuu sähköisesti, kannattaa viestit säilyttää. Mitä paremmat todisteet tapahtuneesta on, sitä varmemmin siihen tulla puuttumaan.
  1. Kiusatuksi joutuminen ei ole oma vika. Omaa persoonallisuuttaan ei pitäisi tarvita muuttaa tämän takia. Yleensä kiusaaminen on kiusaajille tapa yrittää saada arvostusta ryhmässä ja saada mielihyvää toisen alistamisesta. Omien selviytymiskeinojen muuttaminen voi olla kuitenkin hyödyllistä. Helposti ärsyyntyvä on helppo kiusattava. Kun kiusaajat tietävät jonkun reagoivan helposti nälvimiseen, he saattavat keskittyä tämän kiusaamiseen. Itsehillinnän, rauhallisena pysymisen ja vastaan sanailemisen opettelu voi olla yksi keino vähentää kiusausta. Tähän ei tietenkään pitäisi joutua, kiusaus pitäisi saada loppumaan muilla keinoin.
  1. Joskus kaikki keinot ovat käytetty, mutta kiusaamista ei silti saada loppumaan. Joskus joudutaan pohtia jopa koulun vaihtamista. Se voi lopettaa kiusaamisen. Se on silti väärin, koska aikuisten vastuunottokyky tilanteesta on pettänyt, eivätkä kiusaajat joudu vastuuseen. Uudessa koulussa on myös mahdollisuus joutua kiusatuksi.
  1. Jos kiusaamiseen ei löydy apua koulun sisältä tai siihen liittyy pahoinpitelyä, kannattaa tehdä rikosilmoitus poliisille. Kannattaa myös tehdä itsestään ja kiusaajista lastensuojeluilmoitus. Ilmoituksen saatuaan viranomaiset puuttuvat muiden riittämättömään toimintaan.

Helposta asiasta ei ole siis kyse eikä yksittäinen ratkaisu todennäköisesti pure. Kokemuksesta voimme kuitenkin sanoa, että jos asiassa on sinnikäs, tilanne ennen pitkää helpottaa ja kiusaaminen loppuu. Itsestään näin ei käy. Kiusaamiseen on puututtava silloin, kun sitä tapahtuu.

Ystävyyttä etsimässä

shutterstock_234576763”Ei sitä voi tähän jättää, mä oon huolissani siitä!” nuori mies karjuu Poikien Puhelimeen. Vihaisuus sekaantuu itkuiseen huoleen. Ystävä on pulassa. Tunne on ehdotonta ja pakahduttavaa, toimintaa vaativaa. Sen tunteen vuoksi käydään läpi keinoja, etsitään väyliä hakea apua – ja kundi lähtee toteuttamaan suunnitelmaa!

Itsensä vuoksi hän ei sitä tekisi. Kaverin vuoksi? Tietenkin.

Aikuiset eivät puhu ystävyyssuhteistaan tarpeeksi usein tällä tavalla. Ystävyys on nuorten tarinoissa keskeisimpiä elementtejä elämässä. Siihen liittyy suuria tunteita, ajankäyttöä ja riitojakin. Siihen nähden, kuinka ajattelemattomia ja jopa julmia lapset voivat olla, he ovat herkkiä ystävyyssuhteidensa hoidossa. Ystävyys on heille iso asia.

Ja niin on sen puutekin. Nuorten hyvinvointi, itsetunto, itseilmaisu ja aivan silkka onnellisuuskin tuntuvat lakastuvan yksinäisyydessä. He tarvitsevat vertaisuutta, he tarvitsevat jonkun johon luottaa. Ystävän, jonka kanssa nauraa, jonka kanssa olla oma itsensä.

Poikien Puhelimen tuhansista kaveruutta käsitelleistä keskusteluista meille on jäänyt muutamia mottoja, joita niin lasten kuin aikuistenkin kannattaisi miettiä elämässään:

  • Ystävyys ei tapahdu vahingossa, vaan sitä on vaalittava. Kulkematon polku kasvaa lopulta umpeen. Pidä ystävistäsi kiinni.
  • Vaikean paikan tullen ystävyys punnitaan. Vaikka ystävä ei olisi parhaimmillaan tuskallisimmilla hetkillään, hän tarvitsee apua juuri silloin.
  • Ilman ystävyyttä ihminen tulee vähäisemmäksi, jopa kärsii. Aikuisten maailmassa työ, harrasteet, parisuhde ja perhe liian helposti vievät kaiken huomion. Silti ystävyydessä olemme oma itsemme eri tavalla, kuin missään näistä ympäristöistä. Tee ystävyydelle aikaa.

Millä tolalla nämä asiat ovat sinun elämässäsi?

Hyvää ystävänpäivää!

Aseksuaalien vuoro

shutterstock_154595420– Olemme aseksuaaleja: me emme ole rikki, me halutaan tulla näkyväksi eivätkä traumat tehneet meistä aseksuaaleja.

Helsinki Pride-viikolla tapaamamme nuorten viesti kiteytyy tavallaan tuttuun lauseeseen. Samoilla sanoilla on aikaisemmin haastettu homouteen, biseksuaalisuuten ja transihmisyyteen kohdistuvia ennakkoluuloja. Nyt ovat asialla aseksuaalit.

Nuorten kertomukset siitä, miten heidän ulostuloihin aseksuaalisuuden kanssa reagoidaan, muistuttavat monella tavalla lesbo-, homo-, bi-, ja transnuorten kokemuksia. Aseksuaalisuudesta kertominen herättää usein vähättelyä, kieltämistä, sääliä, ongelmatisointia tai hämmentyneitä, tunkeutuvia kysymyksiä.

Ihminen, joka on aseksuaalinen, saattaa romanttisella tasolla ihastua mitä tahansa sukupuolta oleviin ihmisiin ja näin ollen kokea myös jokin hetero-, homo-, bi- tai pan- etuliitteistä itsensä kuvaavaksi. Aseksuaali ei kuitenkaan tunne eroottista vetoa muita ihmisiä kohtaan. Hän voi olla täysin välinpitämätön suhteessa kaikenlaiseen seksin tekemiseen. Hän saattaa silti tehdä sitä, hyvästä tahdosta ja hyvässä seurassa, ilman että kokemus olisi millään lailla traumatisoiva. Hän voi kokea itsessään seksuaalisuutta, haluamatta kuitenkaan jakaa sitä muiden kanssa. Siitä huolimatta, hän saattaa nauttia intiimistä ja eksklusiivisista ihmissuhteista, joissa voi kokea lämpöä ja läheisyyttä.

Ihmisen yksilöllinen kokemus omasta seksuaalisuudesta voi vaihdella elämänkaaren aikana. Joskus toisen on vaikeaa ymmärtää kokemusta, mihin ei millään pysty samastumaan. Tätä on pitkän kaavan kautta opittu lhb-ihmisten suhteen. Aseksuaalisuuden kanssa tuntuu vielä olevan vaikeaa. Ajassa, jossa seksuaalisuudesta, himosta ja nautinnosta on lupaa puhua enemmän ja vapaammin kuin ehkä ikinä aikaisemmin, kokemusta aseksuaalisuudesta saatetaan tyrmätä. Olemme onnistuneet horjuttamaan hetero- ja sukupuolinormeja, mutta vahvana, sukupuoleen ja suuntautumiseen katsomatta jyllää seksinormi: sun pitää haluta, sun pitää olla haluttava. Saat haluta mitä vain, mutta jos et halua ollenkaan, ikinä, olet outo.

Sille, mikä rikkoo normeja, kaivataan usein selitys. Sen löytäminen voi olla kiinnostavaa, mutta se ei ole aina tarpeellista. Jos on tyytyväinen elämäänsä sellaisena kuin se on, kannattaa keskittyä siihen. Ei tarvitse korjata se, mikä ei ole rikki. Joskus löytää itsestään uusia puolia, joskus ei. Sen mukaan saa kukin määritellä itsensä, olla määrittelemättä ja määritellä uudelleen.

A-sanan kautta voi moni peilata kokemuksiaan, ja se ansaitsee lisää näkyvyyttä. Se ei poista sitä, että kenellä tahansa voi olla seksuaalisuutensa kanssa asioita, joita on hyvä käsitellä ja työstää itsekseen, kumppani(e)nsa tai ammattilaisen kanssa. Yhtä lailla kuin L:n, H:n ja B:n kanssa, A:n huomioiminen helpottaisi elämää monelle, jotka tällä hetkellä kokevat itsensä näkymättömiksi, joilta puuttuu sanoja itsensä tai läheistensä ymmärtämiselle tai joita yksinkertaisesti nyppii liialliset oletukset, ihmeelliset ennakkoluulot ja oudot kysymykset.

Miten sinä kohtaat minut?

shutterstock_107158634Pojat ja nuoret miehet miettivät sukupuoltaan Poikien Puhelimessa, mitä se tarkoittaa, miten olla poika tai miten kasvaa mieheksi. Keskustelut ovat liikuttavia ja joskus hämmentäviä. Annamme miehenä olemisesta kuvan, joka on mahdollisimman laaja-alainen ja monimuotoinen. Kuulemamme mukaan omanlaiseensa miehuuteen valmiit pojat eivät läheskään aina saa ajatuksilleen vastakaikua arjessaan.

Kaksi fuksipukeutunutta nuorta tyttöä sadevaatteissaan on jäämässä junasta. Nuori mies säntää äkkiä heidän peräänsä. Tytöt katsovat peloissaan luomien alta mustahupparista miestä. Junanvaunun matkustajat valmistautuvat näppäilemään hätänumeroon. Mies ojentaa toisen tytön jättämän hupparin ja palaa katse maassa penkilleen. Viimeinen hänen rekisteröimänsä asia on kiitos ja hymy tytöltä.

Poikien kasvu mieheksi on huomattavasti värikkäämpää ja monimuotoisempaa, kuin 20 vuotta sitten. Silti ajoittain käymme keskusteluita, joissa poika tai nuori mies tulee kohdatuksi sukupuolensa yleistettynä edustajana koulussa, lähipiirissään, vapaa-ajallaan tai kaveriryhmässä.

Päiväkodissa isää lähestyy toisen pojan äiti. Äiti kertoo kirjoittaneensa kirjeen isän vaimolle, koska hänen poikansa on puhunut isän pojasta paljon ja haluaisi leikkiä pojan kanssa myös vapaa-ajalla. Isä nyökkäilee hämmentyneenä ja ottaa kirjeen vaivaantuneena. Kiskoo päällystakin päälleen ja poistuu aamuiseen räntäsateeseen.

On todella antoisaa kuulla kun pojat ja nuoret miehet haluavat rakastaa, hoitaa lapsia, hyväksyä seksuaaliset suuntautumiset ja sukupuolen moninaisuuden, puhua tunteistaan, kyseenalaistaa miehisyyden myyttejä sekä rooleja. Tilastojen valossa ja puhelimessa kuulemamme perusteella pojat ovat valmiita tulemaan onnellisiksi kukin omalla tavallaan – ja ovat myös valmiita sallimaan sen muille. Vastapainoksi kuulemme myös toisenlaista, kapeampaa käsitystä miehisyydestä.

Mies kävelee kauppakeskuksessa, väistelee ihmismassaa kuulokkeet korvilla. ”Ohita oikealta ohita oikealta” mies toistelee itsekseen. Suoraan kohti marssi keski-ikäinen naishenkilö. ”Vasemmalle, oikealle, minne väistän?” , miettii mies. ”Tulee suoraan kohti. Pelottaa. Osuma. Ei edes yrittänyt väistää. Hävettää.” -Saatanan juntti, kuuluu vielä yleisen hälinän läpi. Mies jatkaa matkaa ja miettii, että on syntynyt Helsingissä.

Nuoret ovat avarakatseisempia ja antavat enemmän tilaa monimuotoiselle miehisyydelle. Mitäpä, jos me aikuiset seuraisimme perässä? Olisimmeko esimerkkeinä tuleville sukupolville positiiviseina miehen malleina, sellaisina, joilla ei ole historian taakkaa ja pakon kaheleita kannettavanamme. Ne ovat nimittäin raskas taakka kantaa.

Monimuotoista miesten päivää!

Isänpäivän hiljaisuus

silhouette-1082129_1920Pikkupojat huutavat. Kiroilevat. Jurottavat ja haukkuvat tuttujaan rivosti. Kiljuvat mitä ehtivät, koettavat provosoida, kyselevät seksistä ja pienempien kiusaamisesta. Puhelin menee välillä kiinni kun joku loukkaantuu ja pojat nujakoivat. Sitten taas soitetaan.

Aika tavallisia Poikien Puhelimen 12-vuotiaita.

Juttelua jatketaan, vääntäen, filosofoiden, rajoja asettaen ja pöljimmille jutuille nauraen. Mutta sitten poikien ääni muuttuu. Siihen tulee asiallisuutta ja terää. Puhutaan nimittäin pyöristä ja mopoista.

Paljonko pojat tietävät niistä? Valtavasti. Hammasrattaistoa optimoidaan, kierteet on mietitty. Voimansiirto on suunniteltu, osia ostetaan käytettynä ja toteutus on alkanut.

Pohdin miten huutavat, kaoottiset, iloiset remupojat muuttuvat yht’äkkiä asiantuntijoiksi ja alan kysellä miten tämä kaikki on opittu. Isä opetti. Ja setä neuvoi ja naapurin äijä möi vanhat osat, jotka oli jääneet talliin.

Pojat ovat päässeet osaksi miesten maailmaa ja heille se on ollut tärkeää.

Tarina toistuu Poikien Puhelimessa kerran toisensa jälkeen. Joku isä opettaa legoilla rakentamista, joku pelaa tietokoneella, joku ottaa mehtätöihin mukaan, joku lähtee yhdessä lenkille, eräät lähtevät veneilemään ja joku lukee kirjoja lasten kanssa.

Ja pojat muistavat juuri sen. Sen jutun, jossa he ovat olleet mukana.

Johon he ovat päässeet osalliseksi.

Kaikkea vanhemmat eivät tietenkään saa opetettua, kuten tarinan pojistakin kävi ilmi. Mutta jos edes ne tärkeimmät saisi opetettua ja maailmaa avattua aikuisen miehen näkökulmasta piirunkaan verran.

Sillä surullisimpia keskusteluja ovat ne, joissa isien opetusten kohdalla lapsilla on vain hiljaisuus.

Hyvää isänpäivää!

Pitääkö numerosta tehdä numeroa?

shutterstock_321375020Iltapäiväkerhon mehuhetkeen kuului rituaali. Kun duralexlasi oli juotu tyhjään, pohjasta piti kurkata siihen painettu sarjanumero. Se ennusti tai paljasti milloin mitäkin, mutta ennen kaikkea poika- tai tyttöystävien määrää. Asialle naurettiin ja lähdettiin sitten pidemmittä pohdiskelutta leikkimään. Hyvä niin.

Onnen luvut puhuttavat myös aikuisiässä. Ne voivat linkittyä vaikkapa kokemukseen itsevarmuudesta, vahvistetuksi tulemisesta tai itselle tärkeisiin arvoihin. Luvut 0, 6, 11, 57 tai 99 aiheuttavat neutraalia nyökkäilyä, kantaa ottavaa hiljaisuutta tai kummastelua ääneen. Toisille ne ovat samantekeviä.

Monenko kanssa olet harrastanut seksiä? Voiko siihen vastata rehellisesti, pitäisikö heittää alakanttiin vai yläkanttiin? Entä jos ei muista? Entä jos omasta mielestä tieto ei kuulu muille? Millaisen kuvan haluaa itsestään antaa? Vaikka kysyjä ei teekään numerosta numeroa, niin tekee moni muu. Sopivasta lukumäärästä on monenlaisia näkemyksiä, jotka vaihtelevat seurasta toiseen ja myös sukupuolesta riippuen. Ei tarvitse kovinkaan paljoa pintaa rapistella huomatakseen, että seksikumppanien määrä aiheuttaa edelleen naisten ja miesten kohdalla erilaisia mieliyhtymiä.

Seksikumppaneiden lukumäärästä voi olla ammattilaiselle mielekästä kysellä, mikäli kerää juuri tätä asiaa käsittelevää tilastoa, ja tietää miksi. Kysymykseen (lomakkeissa joskus valmiine vastausvaihtoehtoineen) liittyy kuitenkin niin paljon arvoja ja ennakkokäsityksiä, että siihen lukee helposti mukaan tunkeutuva ja arvottava sävy, vaikka se ei millään lailla olisi kysyjän tarkoitus.

Yksilöllisissä kohtaamistilanteissa kuten vastaanotolla, voi nuorelle jäädä epäselväksi, mitä kysymyksellä ajetaan takaa. Millaisia johtopäätöksiä tehdään? Vastauksen perusteella on varmaankin mahdollista keskustella riskikäyttäytymisestä tai siitä, mitä kukin elämässään toivoo, tavoittelee, suree tai pelkää. Kannattaa kuitenkin miettiä, millaista olettamista kysymyksen esittäminen ja siihen saadut erilaiset vastaukset kummassakin osapuolessa aktivoivat. Seuraako siitä avoin ja voimaannuttava keskustelu, vai outo fiilis leimatuksi ja lokeroiduksi tulemisesta?

Voiko tärkeitä aiheita ottaa puheeksi avoimempia kysymyksiä käyttäen? Oletko tyytyväinen itseesi ja ihmissuhteisiisi? Onko sinun helppoa/vaikeaa kertoa seksiasioissa, mitä haluat, mitä et ja neuvotella siitä? Koetko että seksikontakteissa toteutuu rajojen kunnioittaminen, puolin ja toisin? Näihin kysymyksiin ei välttämättä ole helpompaa vastata, mutta jotenkin niissä on enemmän keskiössä yksilö ja hänen ihmissuhteet kuin se, miltä hänen tilanteensa näyttää tilastojen valossa.

Jos lukuja haluaa edelleen käyttää keskustelun pohjana, voisi jälleen – ainakin ajatusleikkinä – varustautua duralexlasein ja pitää virittäytyvä mehuhetki. Virkistymisen jälkeen voi kurkata sarjanumeroa ja pohtia, mihin kaikkiin mittaavissa oleviin asioihin se voisikaan viitata. Ovatko luvut merkityksellisiä omassa elämässä, taustaa, nykytilaa ja toivetilaa ajatellen? Jos ovat, niin millä lailla?

Poikien valinta – tanssi vai yksin jääminen

dancing-156041_1280”Miten mä saan tyttöystävän?”. Soittaja on teini-ikäinen poika pienestä kaupungista. Hän opiskelee amiksessa metallipuolella. Vapaa-aika kuluu kavereiden kanssa autoja tuunatessa ja konsolipelien parissa. Koulussa omalla alalla ei tyttöjä ole ja baariinkaan ei vielä pääse!

Kuulemme Poikien Puhelimessa päivittäin, kuinka pojat pähkäilevät miten ja mistä he saisivat naisen.

Mutta mitä poika voi tehdä sydämensä kaipuun täyttämiseksi?

Suosittelemme aloittamaan uuden harrastuksen.

Vaikkapa tanssin.

”No en vittu varmana alota.” ”Ehämmä osaa tanssia!”. ”Homojen hommaa.” Kommentit eivät varsinaisesti yllätä.

Tanssiryhmään hakeutuminen voikin tuntua nololta. Kaveritkin tulevat varmasti kuittailemaan. Harrastusta emme kuitenkaan suosittele silkkaa ilkeyttämme. Päinvastoin.

Ei joka kaverista tule oman elämänsä Billy Elliotia, eikä ole tarkoituskaan. Päämäärä on toinen: Saada pojat kohtaamaan tyttöjä, edes jossain!

Tanssi on vain yksi esimerkki tavoista, joilla pojat voivat erottua edukseen ja saada kontaktia tyttöihin. Tanssitaitoisella kaverilla on enemmän vientiä, oli paikkana sitten yökerhon tanssilattia tai lavatanssit. Yhteiset kiinnostuksen aiheet tai yhteinen harrastus antavat jo paljon parempaa saumaa suhteen ylläpitämiselle kuin se, ettei keskenään olisi mitään yhdistävää tekijää.

Lisäksi, mitäpä tilanteessa on menetettävää? Hyvällä lykyllä voi löytää itselleen mieluisan harrastuksen ja sen ansiosta seurustelukumppaninkin. Samalla oppii tekemään valintoja muiden mielipiteistä piittaamatta ja kulkemaan omaa polkuaan. Menestys elämässä lienee parhaimpia tapoja näyttää pitkää nenää ivaajille. Se edellyttää yleensä riskien ottoa.

Tanssin pitäminen feminiinisenä harrastuksena on esimerkki haitallisten stereotypioiden ylläpitämisestä. Feminiinisyydessä sen kummemmin kuin tanssissakaan ei ole mitään pahaa. Joidenkin miehiselle itsetunnolle ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kolauksen.

Poikien Puhelimessa teemme ruohonjuuritason vaikuttamistyötä asennekasvatuksen keinoin. Miespuolisina vastaajina voimme välittää monipuolista kuvaa siitä, mitä mies voi olla.

Keskustelemalla poikien kanssa arvoista ja asenteista voidaan laajentaa heidän kuvaansa ja käsitystään maailmasta sekä mitä voi omassa roolissaan tehdä. Näitä on hyvä pohdiskella ja sanoittaa ääneen. Miksi pojat kokevat ettei tiettyjä juttuja voi tehdä?

Usein ympäristö ja lähipiirissä vallitseva arvomaailma ohjailevat nuoren valintoja. Valinnat voidaan tehdä kyseenalaistamatta, pitäen niitä itsestäänselvyytenä.

Tanssin kaltaisilla esimerkeillä rohkaisemme laatikon ulkopuoliseen ajatteluun. Jos tuntuu että omien kuvioiden parista on mahdotonta löytää kumppania, on muutos kokeilemisen arvoinen asia. Mikäli tanssi ajatuksena kauhistuttaa, on elämä onneksi paljon monimuotoisempaa. Mikä ikinä se oma juttu onkaan, vain kokeilemalla asian voi selvittää. Sitä etsiessä ei kannata kuunnella muita, vaan omaa päätään.

Miesten on otettava vastuu väkivallan vähentämisestä

shutterstock_151887479Miehet tekevät suurimman osan suomalaisesta väkivallasta. Miesten asenteiden muuttaminen niin väkivallan uhreja kohtaan kuin väkivallan tekemistäkin kohtaan on suomalaisen väkivallan vähentämisen tärkein tehtävä.

Tasa-arvotyössä on tehokkainta etsiä ryhmä, jota tietty ongelma vahingoittaa ja alkaa ratkaista ongelmaa ensin heidän osaltaan. Lähtökohdaksi ei voida ottaa, että kaikkia ongelmia ratkaistaisiin kerralla. On voitava nostaa esiin yksittäinen ratkaistava asia kerrallaan, riippumatta onko kyse esimerkiksi naisten vai miesten epätasa-arvo-ongelmista. Miestyön kentässä on paljon erityiskysymyksiä, jotka ovat hyvin mieskeskeisiä – väkivalta on eräs näistä. Yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin kannalta on tehokasta keskittää resursseja ja keskusteluaikaa miehiin, jotka ovat yliedustettuna niin rikosten tekijöinä kuin uhreinakin.

Miesten tasa-arvo ry tuomitsi 7.9.2016 Ville Niinistön lausunnon, joissa Niinistö vaati miehiä ottamaan vastuuta miesten tekemästä väkivallasta. Heidän mukaansa on populistista vihanlietsontaa, uhrien asemaa vähättelevää ja seksististä lähteä ratkomaan väkivallan ongelmaa mieslähtöisesti.

Tämä on mielestäni täysin väärä lähtökohta keskusteluun väkivallasta yleensä ja seksuaalisesta häirinnästä erityisilmiönä. On ensiarvoisen tärkeää, että yhteiskunnassamme ilmeneviä väkivallan muotoja puretaan pala kerrallaan. On väärin ajatella, että yhden ihmisryhmän kokeman tai tekemän vääryyden vähentäminen olisi poissa muiden hyvinvoinnista.

Sisällöllisesti Niinistö on oikeassa nostaessaan esiin sukupuolten ja sukupolvien eron seksuaalisessa häirinnässä. Miehet ovat tehneet seksuaalisesta häirinnästä valtaosan, kuten muustakin väkivallasta. On olennaista, että miehet myöntävät ongelman olemassaolon ja puuttuvat siihen. Nyt kasvavat miessukupolvet ovat usealla saralla vähemmän väkivaltaisia kuin aiemmat sukupolvet, eikä tämä näy vain miesten vaan myös esimerkiksi väkivaltaan kuolleiden naisten määrän hitaana, mutta varmana vähenemisenä (Rikosuhritutkimus 2015). Tuloksiin on päästy tunnekasvatusta, väkivallattomuutta ja tasa-arvoa korostavalla koulutuksella, jota on kohdistettu erityisesti miehiin. Toivottavaa on, että tällaista työtä kohdistetaan jatkossa naisiinkin, mutta erityisesti miehiin keskittyneen väkivallan vastaisen työn menestystä ei voida kieltää.

Oman työurani aikana olen kohdannut joitain tuhansia väkivaltaa tehneitä tai sitä kohdanneita, pääosin nuoria miehiä. Heille väkivalta on ollut akuutti ongelma ja pääosin juuri miesten välinen ongelma. Itse ihmettelen, kuinka suuri osa nuorista yhäkin on perinteisten väkivaltakäsitysten alla – kykenemättömänä ottamaan vastuuta tekemästään väkivallasta tai hahmottamaan itseään sen uhriksi. On surullista seurata, kuinka miehet omalla väkivallallaan menettävät läheisensä, joutuvat ongelmiin lain kanssa, menettävät arvostuksen niin omissa kuin muidenkin silmissä. Tarpeeksi ajoissa kohdattuina he kuitenkin kykenevät vielä muuttamaan käsityksiään ja etsimään elämälleen uutta, heille itselleen ja heidän läheisilleen parempaa suuntaa.

Ei näihin miehiin keskittyminen ole seksismiä. Se on tasa-arvotyötä, josta hyötyvät kaikki.