Koulurauhaa ja normibingoa

Viimeisessä THL:n Kouluterveyskyselyssä alakoululaisista 7,1 prosenttia ja yläkoululaisista 5,8 prosenttia ilmoitti joutuneensa koulukiusatuksi vähintään kerran viikossa. Määrä on laskenut tasaisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tämä on myönteinen kehitys, vaikka se on pieni lohdutus kaikille heille, jotka tällä hetkellä joutuvat kiusatuksi tai  kantavat aikaisempia kokemuksia taakkanaan.

Tärkeä lisä Kouluterveyskyselyyn oli kysymys syrjivän kiusaamisen kokemuksista, eli kiusaamisesta, joka liittyy ulkonäköön, sukupuoleen, ihonväriin tai kieleen, vammaisuuteen, perheeseen tai uskontoon. Kysymysasettelussa tiedusteltiin näitä kokemuksia koko edellisen lukuvuoden ajalta, sekä kouluympäristössä että vapaa-ajalla, jolloin myöntävästi vastanneiden määrä on odotetusti isompi. Tällaisia kokemuksia oli 19 prosentilla alakoulujen, 26 prosenttia yläkoulujen, 11 prosenttia lukioiden ja 13 prosenttia ammatillisten oppilaitosten vastanneista. Syrjivän kiusaamisen kokemuksissa yleisimmät syrjintäperusteet ovat ulkonäkö (useammin tytöillä kuin pojilla) ja sukupuoli (useammin pojilla kuin tytöillä). Mielenkiintoista on tarkastella näitä lukuja paikkakunnittain: mistä kertoo esimerkiksi se, jos jollakin paikkakunnalla lähes viidesosa pojista ovat kokeneet sukupuolen ilmaisuun liittyvää kiusaamista ja vain pari prosenttia tytöistä?

Koulukiusaamisessa ei aina ole selkeästi tunnistettavissa mikään perinteisessä yhdenvertaisuuskeskustelussa tunnistettu syrjintäperuste. Kiusatuksi saattaa joutua mistä tahansa syystä. Silti taustalla on yleensä aavistettavissa kyseisessä ympäristössä vallitseva normi, josta poikkeaminen altistaa kiusaamiselle. Kiusaamiseen puuttumisessa ja sen ennaltaehkäisemissä onkin tärkeää tarkastella ja ravistella ympäristön normatiivisia rakenteita.

Millaisia haukkumasanoja kuuluu omilla koulukäytävillä? Mistä ne kertovat? Poikien Puhelimessa ei loman jälkeen tarvitse monta päivää olla vastaamassa, ennen kuin saa normibingon: edelleen kuuluu läski (ulkonäkö), homo ja huora (sukupuolen ilmaisu), n-sana (ihonväri), autisti (toimintakyky) ja lesta (uskonto). Omista kouluajoista tulee mieleen muitakin sanoja, joita ei tarvitse toistaa, mutta jotka joskus ajattelemattomasti ja usein julmasti osoittivat kaapin paikkaa myös aggressiohallintakykyjen tai sosioekonomisen taustan suhteen.

Sen sijaan, että fokus on normibingoa purettaessa aina vähemmistöissä, kannattaa pohtia, millainen ja miten tulisi muka olla, välttääkseen joutumista kyseisen huutelun kohteeksi. Näin voidaan tunnistaa kussakin ympäristössä vallitsevat normit ja miten ne toimivat. Miettiä mistä ne ovat lähtöisin, miten ne muuttuvat, miten niitä vaalitaan – muunkin kuin haukkumasanojen avulla? Milloin niistä hyötyy, milloin kärsii ja millainen olisikaan se ”kaikin puolin normaali ihminen”, joka kaikilla mittareilla olisi sopivan keskivertoinen? Sellainenkin on lupa olla, mutta erittäin harva on. Normeja tiedostamalla ei välttämättä poisteta syrjivää kiusaamista, mutta sen kautta voi oppia puhumaan liikoja vaativista ihanteista, ulossulkemisen mekanismeista sekä havaitsemaan miten valtaa käytetään niin koulun arjessa kuin yhteiskunnassa ylipäätänsä.

Tarvitaan välineitä ja selviytymisstrategioita kiusaamistilanteiden katkaisemiseksi niin uhreille, sivusta seuraajille kuin niille kiusaamiseen osallistujille, jotka haluaisivat oikeasti viheltää pelin poikki. Se vaatii rohkeutta ja usein sinnikkyyttä. Vaikka kiusaamisesta ja häirinnästä tulee kertoa aikuiselle, lasten ja nuorten on hyvää harjoitella keinoja päällä olevan tilanteen pysäyttämiseksi. Sanoittamaan ääneen se, mikä tapahtuu; kertoa miksi se on väärin ja vaatia muutosta. Jos tätä harjoitellaan yhdessä, sivusta seuraajalle voi olla matalampi kynnys lähteä puolustuskannalle ja luottaa siihen, että hän saa muitakin tuekseen.

Lukuvuoden alussa olisikin tärkeää, että jokaisessa koulussa varattaisiin runsaasti aikaa ryhmäytymiseen, johon tutustumisen ja yhteisen, rennon hauskanpidon lisäksi kuuluisi myös osuuksia kunnioittamisesta sekä toisaalta kiusaamisesta ja häirinnästä ja niihin puuttumisesta. Huonetaulujen sisältöjä kannattaa avata mahdollisimman konkreettisesti ja oppilaita ottaa mukaan koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitteluun. Kouluterveyskyselyn tuloksia voisi käyttää mielenkiintoisena keskustelupohjana.

Koulurauhan toteutumiseen voi vaikuttaa paitsi oppilaitosten ammattilaiset, oppilaat ja opiskelijat, välillisesti myös meidän muidenkin aikuisten esimerkki: kadulla ja julkissa liikennevälineissä, harrastus- ja urheilupiirissä sekä kodeissa. Välittäkäämme.

ANDERS HULDÉN
Kirjoittaja on Poikien Puhelimen työntekijä

Kertoako vai ei?

Meillä on ystäviä ja tuttavia, joista osa tietää että lapsellani on sukupuoliristiriita ja osa, jotka ovat tulleet meille tutuiksi vasta sen jälkeen, kun olemme alkaneet kutsua häntä tytöksi ja uudella nimellä. Näille ”uusille” tuttaville ja ystäville olen alusta asti puhunut lapsestani ainoastaan tyttönä enkä ole maininnut sukupuoliristiriidasta mitään. Mielestäni se on ollut luontevaa niin ja varsinkin tällä hetkellä, kun lapseni on yhdeksän vuotias eikä hänelle ole tullut vielä mitään murrosiän merkkejä, niin uskon, että kenelläkään ei ole edes epäilystä, että sukupuoleltaan hän olisi jotakin muuta kuin tyttö.

Toisinaan kuitenkin mietin, että olisiko minun hyvä kertoa asiasta esimerkiksi aikuisille ihmisille. Uskon, että lapseni ei halua, että asiasta puhutaan ja sen vuoksi en ole asiasta kertonut. Olen ajatellut, että se kertomisen aika on väistämättä jossakin kohtaa edessä, kun ulkoisia murrosiän muutoksia alkaa tulemaan. Toki sydämestäni toivon, että sitä ennen vielä olisi mahdollisuus saada blokkerihoitoa meillekin Suomeen tai sitten murrosiän muutokset olisivat hyvin vähäiset ja jotenkin peitettävissä lapseni kohdalla. Näin ehkä vältyttäisiin suuremmilta murheilta.

Miksi sitten mietin, että ehkä aikuisille olisi hyvä kertoa. Ajattelen, että entä jos meidän oma ”salaisuus” paljastuu yllättäin. Joku lapseni kaveri vaikka huomaa pippelin ja jos tämä lapsi ei vaikka osaa käsitellä asiaa, hän ei ole koskaan törmännyt vastaavaan tai on ollut tilanteissa joissa on vaikka ilmennyt suvaitsemattomuutta. Voiko silloin asia kääntyä ikäväksi lastani kohtaan. Joutuuko hän silloin kiusaamisen kohteeksi, joutuuko hän kuulemaan ilkeitä asioita tai vaikka menettää kaverin sen vuoksi.

Olisiko kuitenkin parempi, että jakaisin tietoutta etukäteen, kertoisin asioista. Kertoisin meidän tarinan. Osaisivatko ihmiset silloin suhtautua ”yllätykseen” paremmin. Silloin he voisivat myös kysellä asiasta minulta ja voisin jakaa heille tarvittavat asiat. Silloin he myös ehkä suhtautuisivat asiaan eri lailla myös yleisellä tasolla. Voisin antaa heille eväitä, miten asiaa käsitellä lasten ja nuorten kanssa. Törmäsin hetki sitten lapseni kaveriin, joka tietää lapseni tarinan. Hän alkoi kuitenkin meillä kylässä ollessa homotella jotakin muuta ihmistä, ei meidän lasta. Puutuin heti asiaan ja aluksi kyselin, tietääkö hän mitä se tarkoittaa. Kerroin myös ystäväpiirissäni olevan useamman homon ja että en missään nimessä hyväksy, että minun kodissani kukaan haukkuu ketään homoksi. Uskon ja toivon, että jaoin edes pienen palan suvaitsevaisuuden siementä myös hänelle. Ehkä pitäisi jakaa myös hänen vanhemmilleen? Mietin myös tuossa kohtaa, että jännä juttu, että en ole ikinä kuullut oman lapseni suusta, että hän haukkusi ketään homoksi.

Olen varmasti epäonnistunut useammassa kasvatustehtävässä, toivottavasti kuitenkin suurimmassa osassa onnistunut. Tässä sukupuoliristiriita asiassa aioin tehdä kaikkeni, jotta onnistun ja lapsellani on mahdollisimman hyvä olla.

Kuka täällä saa näkyä ja kenen ääni kuulua?

Näkyminen on olemassa olemista. Se mitä katsomme ja näemme, on meille totta ja olemassa. Kun sydämensä särkenyt poistaa valokuva-albumista tai puhelimesta ex-rakkaansa kuvat, hän tekee symbolisen teon: ”En enää näe sinua, et ole enää olemassa minulle.” Koulukiusattu suttaa tussilla kiusaajansa kasvot luokkakuvasta ja symbolisesti estää tätä enää näkemästä – ”Et voi enää satuttaa minua. Et ole olemassa minulle.”

Tämä ajatus on laajennettavissa yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolle. Miten näytämme tai teemme näkyväksi kaikki yhteisömme jäsenet? Saavatko kaikki luvan olla yhtä paljon esillä, siis yhtä paljon olemassa? Miten esimerkiksi mediakuvastossa näkyväksi tulevat vähemmistöihin kuuluvat tai henkilöt, joiden ei katsota olevan tuottavia yhteiskunnan jäseniä? Leikataanko yhteiskunnan luokkakuvasta pois he, joiden ääni ei kanna ja joiden tarina on vain osalle samaistuttavissa? Onko niin, että täällä saa näkyä ja kuulua vain he, joilla on eniten valtaa ja kovin ääni?

Se, joka ei näy, on näkymätön.

Ihmisellä on tarve tulla katsotuksi, siis nähdyksi. Pieni lapsi kasvaa katseista, hän kokee olevansa olemassa ja rakastettu katseiden kautta. Identiteettimme kehittyy kohtaamisista, siitä miten meidät on nähty. Onko katse ollut lempeä ja kunnioittava vai ivallinen, loukkaava, julma?

Katseiden puuttuminen on yhtä kuin näkymättömyyys. Näkymättömät lapset kasvavat näkymättömiksi aikuisiksi, joilta puuttuu kokemus omasta arvokkuudesta.

On välttämätöntä, että kaikki yhteisöjemme jäsenet tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Jokaisen tarina on tärkeä. Erityisesti vähemmistöihin kuuluvilla on paljon kokemuksia ohitetuksi tulemisesta, ymmärtämättömistä kohtaamista, syrjinnästä ja ulkopuolelle sulkemisesta.

Juuri siksi olen onnellinen siitä, että Väestöliiton Nuorisotyöryhmä päätti toteuttaa Helsinki Pride -viikon yhteyteen näyttelyn, jossa 10 sukupuolivähemmistöön kuuluvaa nuorta tulee näkyviksi. Meillä on kunnia nähdä heidät valokuvien kautta juuri niin, kuin he itse ovat halunneet ja itsensä määrittäneet. Heidän äänensä kuuluu nyt suodattamattomana ja aitona. Tämä on ainutlaatuisen tärkeää ja merkityksellistä. Yhteiskunnassa meistä jokaisella on oikeus tulla todeksi myös muiden katseissa.

Väestöliiton Nuorisotyöryhmän ja Annantalon yhdessä tuottama näyttely ”Mun vuoro puhua” on nähtävissä 25.-29.6.2018 Helsingissä osoitteessa Annankatu 30, Annantalon takapiha A-lava. Tapahtuma on osa Helsinki Pride -viikkoa ja sen avajaiset 25.6. osa Nuorten Pride -viikon tapahtumia.

Kuva: Ales Cerin /Freeimages.com

 

 

Sámegielat kondomat dorjot seksuála vuoigatvuođaid

Deiven muitalastit moatte suopmelaš olbmái ahte lean dárkkisteamen davvisámegielat kondomadeavsttaid riektačállima. Sii reaškkašedje ja vehá imaštalle, galgetgo vel kondomaid geavahanrávvagat leat sámegillii. “Buot máilmme hommát”, gullui kommeantan. Muhto sámegiella dieđus heive juohke áidna dillái ja dannego eatnigiella lea olbmo čiekŋaleamos ja dehálaččamus giella, dasa lea dárbu maiddái seksuála vuoigatvuođaid ollašuhttimis.

Dan veardde mii mu beljiide lea gullostan, sámenuorat baicce atnet hirbmat positiiva áššin sámegielat kondomadeavsttaid. Gelddolaš dilis soaitá leat álkit beassat lohkat geavahanrávvagiid iežas gillii dannego daid ipmirda dalle buorebut. Ii soaitte váldogiella orrut buot lunddolaččamus gulahallangaskaoapmi nu intima dilis. Dasa lassin sámegielat veršuvdna orru muđuidge vehá čielgasut go álgodeaksta.

Buot ovcci sámegiela leat áitatvuložat earenoamážit Davviriikkaid garra assimilerenpolitihkaid geažil. Sámegielat kondomadeavsttat dorjot iežaset beales maiddái giellaealáskahttima ja sámit miehtá Sámi – eai dušše Suomas – besset geavahit daid. Go Nuoraidráđis lei sáhka kondomaid nuppi gielas, válljiimet golmma sámegiela lassin eaŋgalsgiela. Dalle kondomat leat buot sápmelaččaid geavahusas, vaikko ovdamearkka dihte lullisápmelaš ii dievaslaččat ipmirdivčče ovdamearkka dihte čállon davvisámegiela. Vaikko sámegiella ii leat buot sápmelaččaide vuosttas giella, lea dehálaš beassat geavahit ráhkes gielaža buotlágan oktavuođain.

Siika-Jovnna Gáhteriinná Risten, Sámedikki Nuoraidráđi ságadoalli

Saamenkieliset kondomit seksuaalioikeuksia tukemassa

Satuin kertomaan muutamalle suomalaiselle kaverille, että olen tarkistamassa pohjoissaamenkielisten kondomitekstien oikeinkirjoitusta. Reaktiot olivat huvittuneita ja hieman yllättyneitä: pitääkö kondomien käyttöohjeidenkin olla saameksi? ”Kaikkea sitä”, kuului kommenttina. Mutta saamen kieli tietysti sopii jokaiseen tilanteeseen ja koska äidinkieli on ihmisen syvin ja tärkein kieli, sille on tarvetta myös seksuaalisten oikeuksien toteuttamisessa.

Sen verran mitä minun korviini on kantautunut, saamelaisnuoret pitävät omankielisiä kondomitekstejä ehdottomasti positiivisena asiana. Jännittävässä tilanteessa saattaa olla helpompi päästä lukemaan käyttöohjeita omalla kielellä, koska ne ymmärtää silloin paremmin. Valtakieli ei välttämättä ole kaikista luonnollisin kommunikaatioväline niin intiimissä tilanteessa. Lisäksi saamenkielinen versio saattaa olla aavistuksen selkeämpi kuin alkuteksti.

Kaikki yhdeksän saamen kieltä ovat uhanalaisia erityisesti Pohjoismaiden kovien assimilaatiopolitiikoiden vuoksi. Saamenkieliset kondomitekstit tukevat omalta osaltaan myös kielenelvytystä ja saamelaiset kautta Saamenmaan – eivät vain Suomessa – pääsevät hyödyntämään niitä. Kun Nuorisoneuvostossa oli puhetta kondomien toisesta kielestä, valitsimme kolmen saamen kielen lisäksi englannin. Silloin kondomit ovat kaikkien saamelaisten käytössä, vaikka esimerkiksi eteläsaamelainen ei täydellisesti ymmärtäisikään esimerkiksi kirjoitettua pohjoissaamea. Vaikka saame ei ole kaikille saamelaisille ensimmäinen kieli, on tärkeää päästä käyttämään rakasta kieltä kaikenlaisissa tilanteissa.

Risten Mustonen, Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvoston puheenjohtaja

Vapauden ja vallan tasapainottamisen taito

Janis Joplinin kappale Me and Bobby McGee kuvaa rakastumista, jätetyksi tulemista ja vapauden kokemusta. Laulussa rakastuminen tekee toisesta ihmisestä oman elämän keskipisteen. Tunne on niin kokonaisvaltainen, että edes kodittomuus ei haittaa rakastunutta. Kun laulun Bobby jättää kertojan, tämä tajuaa, ettei hänellä ole kotia eikä mitään muutakaan menetettävää, jäljellä on ainoastaan vapaus. Laulu herättää kysymyksen vapauden ja rakkauden suhteesta toisiinsa.

Ei tarvitse olla koditon ja elää boheemia elämää 60-luvun Amerikassa tietääkseen jotain siitä kokonaisvaltaisen tyhjyyden tunteesta, jota jätetyksi tuleminen voi aiheuttaa. Vaikka ero ei muuttaisi arjen ulkoisia puitteita lainkaan, horjuttaa se yleensä kaikkien eron osapuolien elämää. Usein jättäjä on jollain tasolla ollut toisen elämän keskipiste, sillä seurustelusuhteen luonteeseen lähes kuuluu antaa toiselle ihmiselle erityinen, keskeinen paikka omassa elämässä. Olkoonkin eron sattuessa kuinka vapaa valitsemaan ja tekemään elämällään mitä vain, tämä ajatus ei aina lohduta.

Arkiajattelussa vapaus mielletään usein sanana positiiviseksi, kun taas valta kenties uhkaavaksi, hieman negatiiviseksikin. Kuitenkin kaikkia ihmissuhteita voidaan katsoa vallan näkökulmasta – valta kun voidaan määritellä jonkun mahdollisuudeksi vaikuttaa johonkin tai johonkuhun. Ihmissuhteet ovat yhteyttä ihmisten välillä ja yhteys vaatii aina vuorovaikutusta, ja vuorovaikutukseen sananmukaisesti sisältyy mahdollisuus vaikuttaa toiseen, siis vallan käsite. Ihmisen perustarve hyväksytyksi ja nähdyksi tulemisesta täyttyy aina suhteissa toisiin ihmisiin. Toive hyväksynnästä saa meidät olemaan alttiita toisten käyttäytymiselle ja muuttamaan omaa toimintaamme ja olemistamme toisen vaikutuksesta.

Vuorovaikutusta, valtasuhteita ja vallankäyttöä ei voi jättää huomioimatta ihmissuhteita tarkasteltaessa. Näkökulma vallasta tulee erityisen selvästi näkyviin ihastuessa. Monelle on tuttua, kuinka nopea katseiden kohtaaminen, lyhyt ystävällinen arkipäiväinen keskustelu tai muu yllättävä tapaaminen ihastuksen kanssa pelastaa koko päivän. Yhtä lailla tunnistamme sen, miten hyväkin ilta voi mennä pieleen, jos ihastus ei ilmestykään paikalle tai ei itse keksi luontevaa tapaa vaihtaa paikkaa omien kavereiden luota siihen porukkaan, jossa ihastus on. Ihastuessa ikään kuin tiedostamatta luovuttaa vallan onnellisuudestaan – siis vapauden vaikuttaa siihen itse – itsensä ulottumattomiin, tässä tapauksessa ihastuksensa kohteelle.

Elämässä tuskin tulee eteen hetkeä, jolloin olisi täysin vapaa, täysin toisen vallan alla tai pitäisi hallussaan täyttä valtaa toiseen. Ihmissuhteet ovat kompromisseja, jossa annetaan osa omasta vapaudestaan pois ja hyväksytään, että toisella on valtaa käyttäytymisellään vaikuttaa omiin tunteisiin. Jätetyksi tuleminen on konkreettinen esimerkki tästä, sillä usein se havainnollistaa kipeästi, miten tunne satuttaa vaikka kivun haluaisi ajatella järjellä pois. Ylipäätään tunteet ovat asia, johon oma valtamme ei koskaan täysin yllä, sillä toiset ihmiset vaikuttavat niihin, halusimme tai emme. Tunteet kuitenkin ohjaavat motiivien, tietojenkäsittelyn ja tavoitteiden kanssa toimintaamme, auttavat sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin ja ennen kaikkea tekevät elämästä mielenkiintoista.

Tunteista ja vallasta puhuttaessa on myös muistettava sana vastuu. Vallan muodostuminen on jossain määrin yhtä mielivaltaista kuin tunteidenkin jatkuva muuttuminen, ja tässä täytyy muistaa vastuunsa toista ihmistä kohtaan. Vastuu ei tarkoita mahdottomia asioita. Konkreettisia keinoja vastuun ottamiseen ovat esimerkiksi avoimuus omista tunteista, ystävällisyys, empatia ja toisen arvostaminen myös silloin, kun toiveet ihmissuhteen laadusta ovat erilaiset. Valtaa on helppo käyttää väärin erityisesti silloin, kun omat tunteet toista kohtaan ovat pienemmät kuin toisen itseä kohtaan, sillä epäsuhtaisten tunteiden luoma valta antaa mahdollisuuden pompotella toista turhaan tai käyttää toisen kiintymistä hyväksi. Välillä väärin kohdeltu saattaa tiedostaa, ettei suhde ole terveellinen, mutta tunteet ohjaavat toimintaa niin vahvasti, että järjellä ajattelusta huolimatta jää itselle haitalliseen suhteeseen.

Hyvässä seurustelusuhteessa kaikkien vapaus ja vallankäyttö ovat tasapainossa. Omien kiinnostuksenkohteiden ja ystävyyssuhteiden säilyttäminen on tärkeää paitsi vähentämään tyhjyyden kokemusta silloin, jos suhde päättyy, myös inhimillistämään toiselle asetettuja vaatimuksia. Harvoin yksi ihminen voi vastata kaikkiin tarpeisiin ja olla niin täydellinen, että tämän kaikesta ihanuudesta ja ihmeellisyydestä huolimatta koko elämä kannattaa rakentaa yksin hänen ympärilleen. Vaikka syvät tunteet toista kohtaan väistämättä vievät omaa elämää ja onnellisuutta koskevaa valtaa pois itseltä, osa vallasta ja vapaudesta on hyvä pitää myös itsellä. Loppupeleissä elämän suuret ja pienet päätökset ovat silti eniten oman vallan alla, vaikka tunteet ja ihmissuhteet ihanasti pakkaa sekoittavatkin.

Se, että antaa toisen ihmisen tulla tärkeäksi osaksi elämäänsä, tarkoittaa aina riskiä hyvän menettämisestä. Suuri osa ihmisistä on valmis ottamaan tämän riskin, sillä vapaus vietynä niin pitkälle, ettei ole mitään mitä menettää, tuo harvalle onnea. Kysymystä vapauden, tunteiden ja vallan suhteesta pohtivat monet muutkin kuin Janis Joplin, kenties siksi, että elämämme merkityksellisyyden sanotaan rakentuvan suhteessa ja suhteissa toisiin ihmisiin. Taitoa onkin tasapainottaa valtaa ja vapautta niin, että elämä suhteineen olisi itselle ja muille mahdollisimman hyvää.

Tua Wideman
Kirjoittaja on Väestöliiton nuorisotyöryhmän jäsen

Kirjoitus on osa nuorten seurustelua käsittelevää #munvalinta-kampanjaa 23.-27.4.2018. Seuraa kampanjaa sivulla www.vaestoliitto.fi/munvalinta, sekä Instagramissa @nuortenvaestoliitto ja Nuorten Väestöliiton ja Poikien Puhelimen YouTube-kanavilla.

Seksuaalikasvatus on ihmisoikeus!

”Koulu on monelle nuorelle ainut paikka, josta voi saada luotettavaa tietoa seksuaalisuudesta”

Nuoren seksuaalinen kehitys on asia, joka tapahtuu jokaisen nuoren kohdalla. Jokainen nuori tarvitsee aikuisen tukea eli seksuaalikasvatusta oman kasvunsa tueksi. Seksuaalikasvatus voi olla virallista tai epävirallista. Virallinen on muun muassa koulun opetuksessa ja terveydenhuollossa tapahtuvaa opetusta, ohjausta ja neuvontaa. Epävirallista seksuaalikasvatusta tapahtuu koulun ulkopuolella nuoren kotona tai vapaa-ajalla.

Virallinen seksuaalikasvatus ei ole opettajien ja terveydenhoitajien oma valinta toteuttaako sitä vai ei. Näitä ammattilaisia sitovat seksuaalioikeuksien lisäksi muun muassa opetussuunnitelma, viranomaisten suositukset ja terveydenhuollon lait ja asetukset. Näiden mukaan nuorille on annettava laadukasta ja oikea-aikaista seksuaalikasvatusta ja ammattilaisilla on oltava riittävää osaamista sen toteuttamiseen. Nuorilla on hyvin erilaiset lähtökohdat, kotien tilanteet vaihtelevat, eikä kukaan voi taata huoltajien mahdollisuuksia ja osaamista seksuaalikasvatuksen antamiseen. Monille nuorille tieto tulee kavereilta tai netistä ja muualta mediasta.

Koulun terveydenhuolto ja terveystiedon opetus ovat monelle olla ainoat tahot, joista nuori saa luotettavaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta seksuaaliterveysasioissa.

Asiantuntijoidemme kokemuksen mukaan koulu on usein juuri se paikka, jossa nuoret haluaisivat valistusta saada. Oppitunneilla saatu tieto on luotettavampaa kuin keskustelupalstoilta luettu, eikä sen kuulemiseksi tarvitse nähdä vaivaa tai paljastaa ajatuksiaan muille.

Nuorten seksuaalioikeudet eivät toteudu, jos ammattilaisilla ei ole tietoa ja koulutusta nuoren seksuaalikehityksestä ja sen tukemisesta. Onko koulun ammattilaisten peruskoulutuksessa näitä tärkeitä teemoja? Olemme kysyneet sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisilta ja ammattiin opiskelevalta (Terveydenhoitajapäivät, Educa-messut, Hyvinvointiareena) heidän kokemuksiaan ja toiveitaan omasta peruskoulutuksestaan ja siellä saatuun opetukseen nuorten seksuaalikehityksestä ja sen tukemisesta, seksuaaliterveydestä ja seksuaalikasvatuksesta. Jotkut kertoivat, että peruskoulutukseen kuului ko. koulutusta ja silloin teemojen kerrottiin olleen perusasioita, kuten äitiysterveys ja ehkäisy. Moni vastanneista oli käynyt erillisen kurssin, koulutuksen tai muun vapaasti valittavan koulutuksen omatoimisesti.

”Terveydenhoitajakoulutukseen sisältyy vähän aiheeseen liittyvää tietoa, mutta aivan liian vähän”.

”Perusopetusta eli tuo vapaavalintainen 5 op pitäisi saada kaikille yhteiseksi. Enemmän tietoa seksuaaliterveydestä joka ikävaiheeseen liittyen. Lasten, nuorten, miesten ja naisten, ikääntyneiden.”

”Perustietoa lisää, kohtaamista, sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden ero ja muodot, sekä seksuaaliseen kaltoinkohteluun liittyvät asiat”.

Vastaajat toivoivat peruskoukutuksessa käsiteltävän perusasioiden lisäksi erityisesti seksuaalisuuden puheeksi ottamista ja asiakkaan kohtaamista, käytännön ohjaustaitoja, seksuaalisen kaltoinkohtelun ja väkivallan tukemista, eri ihmisryhmien ja ikäryhmien seksuaalisuutta (vammaisuus, lapset, ikääntyneet, saman sukupuoliset, sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuus jne.), ihmis- ja seksuaalioikeuksia. Myös monikulttuurisuus tuo omat haasteensa nykypäivän valistukselle. Näiden teemojen tulisi olla perustietoa nuoria ja ylipäänsä ihmisiä kohtaaville ammattilaisille. Seksuaalioikeudet eivät voi toteutua, mikäli ammattilaisilla ei ole riittävää osaamista.

Kumita on sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama ja Väestöliiton toteuttama valistuskampanja yläkouluikäisille. Kampanjan tavoite on edistää nuorten seksuaalioikeuksia, lisätä nuorten tietoja, kertoa kondomista myönteiseen sävyyn seksitautien ja ei-toivottujen raskauksien ehkäisymenetelmänä ja madaltaa kondomin käyttöä. ”Tiedäthän miten tärkeä olet? – Kumita, kun on se aika.”

Väestöliiton Kumita-kampanjassa on tuotettu aineistoa ammattilaisten työn tueksi, mm. videot kouluterveydenhoitajan vastaanottotilanteesta ja terveystiedon tunnista.

Kumita 2018 alkaa taas. Aiemmista kampanjoista on saatu nuorilta mm. seuraavaa  palautetta:

  • Suurin osa vastaajista toivoo saavansa tietoa kondomin käytöstä oppitunnilla tai terkkarilta (kysymys: miten toivot)
  • yli 60 prosenttia toivoo saavansa koulusta eli terkkari ja opettaja (keneltä toivot)
  • On tärkeää, että koulusta saa ilmaisen kondomin ja valistuksen sen käyttöön (yli 60 %)

www.kumita.fi
Kumitan facebook-sivu

Laura Kormano ja Tuulia Råmark

Hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäivän vietto on rantautunut Suomeen kovalla rytinällä. Ystävänpäivästä on tullut epävirallinen juhla, jonka kaupallisuutta ei voi olla havaitsematta. Kaupat täyttyvät jo hyvissä ajoin kaikesta vaaleanpunaisesta ja sydämenmuotoisesta. Yhdysvalloissa St. Valentine’s day on tärkeä juhlapäivä, jota vietetään yleisesti romanttisissa merkeissä oman kumppanin kanssa. Suomessa ystävänpäivä on keskittynyt juurikin ystävyyden juhlimiseen ja ajan viettämiseen omien läheisten kanssa.

Ala- ja yläkoulussa ystävänpäivää juhlistettiin erilaisin ohjelmanumeroin, joista kenties suosituin oli Salainen ystävä. Jokaiselle arvottiin oma salainen ystävä, jota tuli huomioida ystävänpäiväviikolla mahdollisimman paljon ja omalla tyylillään, kuitenkaan paljastumatta. Salaisen ystävän lisäksi huomiota saivat myös muut kaverit ja ystävät, joille annettiin kortteja ja pieniä lahjoja.

Näin vanhempana ystävänpäiväkorttien ja –lahjojen antaminen on jäänyt, ja ystävänpäivän vietto on keskittynyt ystävien kanssa yhdessäoloon. Ystävien ohella ystävänpäivää on alettu Suomessakin vähitellen viettää myös oman kumppanin kanssa. Onko ystävänpäivä ihana, vaaleanpunaisella sokerikuorrutteella päällystetty päivä muistaa ystävää vai onko ystävänpäivällä merkitystä? Tarvitaanko ystävänpäivää todella?

Ystävänpäivän suunnitelmista on keskusteltu lähipiirissäni jo hyvissä ajoin ennen varsinaista h-hetkeä. Toinen menee kaverinsa kanssa elokuviin, toinen aikoo mennä illalliselle poikaystävänsä kanssa. Eräs tuttavani myös totesi, kuinka yksinäiseksi hän tuntee itsensä ystävänpäivänä. Läheisimmät ystävät viettävät ystävänpäivän puolisoidensa kanssa, ja oman kumppanin puuttuessa päivä kuluu toisten ystävänpäivänviettoa Instagramissa ja Facebookissa seuraten.

Pienet juhlapäivät toki piristävät arjen kiireiden keskellä, mutta tarvitaanko jokin tietty päivä muistuttamaan meitä siitä, kuinka tärkeitä ystävät tai omat läheiset meille ovat? Eikö omia rakkaitaan tulisi huomioida myös normaalina arkena? Mikään ei estä meitä ostamasta suklaalevyä tai kukkakimppua ystävälle tavallisena keskiviikkonakin, mutta ystävänpäivä toimii meille hyvänä muistutuksena ystävien tärkeydestä. Kiireisessä arjessa ystävien kanssa vietetty aika voi jäädä vähäiseksi, ja ystävänpäivänä onkin hyvä tilaisuus viettää aikaa läheisten kanssa tai muistaa heitä erilaisin tavoin. Muistetaan kuitenkin pitää huolta läheisimmistämme myös tavallisina arkipäivinäkin.

Hyvää ystävänpäivää!

 

 

Some kaipaa myönteistä puhetta, ei vihapuhetta

Tällä viikolla vietetään sekä mediataitoviikkoa että Väestöliiton nuorisotyöryhmän järjestämää Veckan Sexiä, seksuaalikasvatukseen ja -oikeuksiin liittyvää teemaviikkoa. Sosiaalisen median ja muun internetin käyttäminen taitavasti ja seksuaalikasvatus kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti: usein etenkin nuoret hakevat tietoa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista juuri netistä, koska “oikeassa elämässä” tapahtuva seksuaalikasvatus ei vastaan kaikkiin niihin tarpeisiin, joita erilaisilla nuorilla on. Internetin tietomäärä voi helpottaa nuorten elämää, mutta sosiaalisen median ilmapiirillä on myös negatiivisia vaikutuksia.

Monet sosiaalisen median palvelut kuten Facebook, Instagram ja Twitter ovat laatineet käyttäjilleen säännöt, jotka mm. kieltävät väkivaltaisen, seksuaalisen ja laittoman toiminnan somessa. Sosiaalinen media on osa jokaisen nuoren elämää tavalla tai toisella, ja se on tuonut kiusaajat myös kodin sisälle. Missä menee seksuaalisten puheiden tai vihapuheen raja? Miten vihapuhetta ja seksuaalissävytteistä puhetta sisältävä postauksia voitaisiin vähentää?

Varsinaisen vihapuheen lisäksi sosiaalisessa mediassa esiintyy valtavasti negatiivista kommentointia. Me nuorisotyöryhmäläiset olemme kiinnittäneet huomiota etenkin seksi- ja kehopositiivisten postausten keräämiin ilkeisiin kommentteihin. Nämä postaukset yrittävät purkaa yhteyskunnassamme tiukasti asustelevia normeja – seksi ei ole häpeän asia, ja itseään voi rakastaa vartalostaan riippumatta. Jostain aina kuitenkin mönkii esiin ilkeäsuisia ihmisiä, jotka naureskelevat tai täysin lyttäävät hyväntahtoiset postaukset.

Someajan nuorille tällaiset positiiviset postaukset ovat tärkeitä – emme enää näe vain yhtä elämisen mallia valtamediasta, vaan voimme somen kautta löytää vakuutuksia siitä, että mekin olemme oikeanlaisia ja hyviä, vaikka emme täysin noudattaisi yhteiskunnan vanhanaikaisia ja tukahduttavia normeja. Siksi positiivisen sisällön saama negatiivinen huomio on ongelmallista: nuorten vapautta elää rajoitetaan sekä “oikeassa elämässä” että virtuaalisesti.

Mikä siis avuksi? Onko parasta vain pysytellä poissa sosiaalisesta mediasta, joka on samanaikaisesti sekä taivas että helvetti; toisaalta tärkeä henkireikä vapauttavine sanomineen ja samanmielisine ystävineen, toisaalta täynnä kommentteja, jotka kiskovat muita alaspäin? On oltava jokin muu vaihtoehto.

Loukkaava tai ahdisteleva puhe ei lähde somesta ihmettelemällä, sivusta seuraamalla tai voivottelemalla. Tarvitaan hyvää ja täsmällistä valistusta siitä, mitä on loukkaava puhe ja miten jokainen voi osaltaan ehkäistä sen vaikutuksia. Tarvitaan enemmän resursseja esimerkiksi laittomuuden piiriin kuuluvien tapausten läpikäymiseen ja niiden tunnistamiseen. Tarvitaan lisää tietoisuutta loukkaavan laajuudesta sekä sen aiheuttamien sivuilmiöiden tunnistamisesta. Sosiaalinen media ongelmineen ei ole katoamassa, vaan se kehittyy koko ajan ja nopeammin kuin ikinä ennen.

Kirjoittajat ovat Väestöliiton nuorisotyöryhmän jäseniä
Lisätietoja ryhmästä

Miksi homous on jossain kielletty?

Kysymys:
Miksi homous on niin monessa maassa kielletty lailla?

Petteri vastaa:
Homoseksuaalisuuden historia on moninainen. Jopa yhden kulttuurin tai valtion sisällä
suhtautuminen on voinut paikallisesti vaihdella huomattavastikin, eikä tahtotila
lainsäädännön noudattamiseen aina ole yhtenäinen. Homoseksuaalista suuntautumista
itsessään ei oikeastaan voi tehdä laittomaksi, useistakaan syistä, mutta kahden tai
useamman samaa sukupuolta olevien ihmisten väliset seksiteot voi. Nuo ”sodomialait”
eivät siten koske ainoastaan homoja, biseksuaaleja tai muita seksuaalivähemmistöjä,
vaan ihan kaikkia ihmisiä. Yllättävän usein tämä pätee myös ihmisiin, joiden ajattelemme olevan heteroja.

Ei ole täysin selvää, kuinka monessa maassa homoseksuaaliset teot ovat edelleen
kriminalisoituja, mutta todennäköisesti luku asettuu jonnekin seitsemänkymmenen
yläpuolelle. Käytännössä kaikki noista valtioista sijaitsevat globaalissa etelässä,
enimmäkseen Afrikassa, Lähi-Idässä ja Aasiassa.

Syitä sille, miksi tuo luku on noin korkea, täytyy etsiä kolonialismista. Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi länsimaissa johti aikanaan myös samojen säädösten sisällyttämiseen siirtomaiden rikoslakeihin. Perinteisesti seksuaalisuuden
monimuotoisuutta oli suvaittu monilla alueilla, kuten osissa Afrikkaa, jossa nykyisin on
käynnissä ikään kuin itsenäisen linjan hakeminen siirtomaahallitsijoiksi mielletyistä
länsimaista, mutta kolonialistisen järjestelmän levitessä tuotiin myös ”luonnonvastaiset
teot” rikoslakien piiriin huomattavassa osassa maailmaa.

Toisen maailmansodan jälkeinen dekolonisaatioprosessi johti entisten siirtomaahallintojen purkamiseen, mutta vanha lainsäädäntö jäi edelleen voimaan. Iso-Britannia kyllä dekriminalisoi homoseksuaalisuuden 60-luvun loppupuolella, mutta tapahtuessaan sillä ei enää ollut vaikutusta entisten siirtomaiden lainsäädäntöön.

Toinen selitys liittyy kulttuuriin ja uskonnollisuuteen. Länsimaissa seksuaalinormeja
säätelevä lainsäädäntö murrettiin sekularisaatiokehityksen ja yleisen arvojen
vapaamielistymisen seurauksena, mutta Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-Idässä
samankaltainen kehitys ei ole ollut vielä yhtä voimakasta. Toisaalta myös  demokraattisen hallintomuodon leviäminen on osaltaan vaikuttanut.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Kurkistus kulisseihin: harjoittelijana Väestöliitossa

Uutiset Osmo Kontulan suomalaisten seksuaalisuuteen liittyvistä tutkimustuloksista ja Raisa Cacciatoren antamat lasten kehitykseen liittyvät asiantuntijalausunnot lienevät ensimmäisiä muistiin jääneitä mielleyhtymiäni Väestöliitosta. Molemmat olivat jääneet mieleeni jo reilun kymmenen vuoden takaa. Varmasti Väestöliitolla on näppinsä pelissä myös seksuaaliterveyteen, nuoriin ja perheisiin liittyvissä asioissa ja eikös se jotain terapiapalveluitakin taida tarjota, ajattelin viime keväänä, ennen kuin oppimistehtävään liittyen tutustuin Väestöliiton toimintaan paremmin.

Onneksi tutustuin. Kirjoitan tätä blogimerkintää nimittäin omassa työpisteessäni Väestöliiton Kansainvälisen kehityksen yksikössä, jossa tällä hetkellä olen opintoihini liittyvässä harjoittelussa. Takana on kahdeksan työn- ja oppimisentäyteistä viikkoa Poikien Puhelimessa sekä nykyisessä yksikössä. Niiden aikana olen saanut  rautaisannoksen järjestöosaamista, tietoa ja taitoa, ammatillista itsetuntemusta, näkemystä hankkeiden ja toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen ja läpileikkauksen Väestöliiton toimintaan. Perinteisissä mielikuvissa harjoittelijan hommaksi miellettyyn kahvinkeittoon en ole joutanut – tämä tosin lienee kaikkien väestöliittolaisten kahvin ystävien onni.

Kahvinkeiton sijaan olen tähänastisessa harjoittelussani päässyt mm. kartoittamaan yhteistyökumppaneita ja -mahdollisuuksia, osallistumaan Väestöliiton nuorten työryhmän toimintaan, suunnittelemaan tulevia tapahtumia ja päivittämään eri yksiköiden sähköisiä kanavia. Olen saanut myös kuulla ja oppia monista toiminnan kehittämiseen liittyvistä hankkeista ja projekteista sekä viestintään liittyvistä asioista, tekemään muistioita, kehittämään yksiköiden toimintaa mm. keräämällä yhteen yksiköitä hyödyttävää tietoa ja tuomaan toimintaan pyynnöstä uusia näkemyksiä. Olen päätynyt astelemaan eduskuntatalon portaistakin sisään.

Epämukavuusalueellakin on käyty ja toivottavasti tulevien viikkojen aikana käydään vielä uudelleen. Juuri tästä onnistuneessa harjoittelussa on kysymys: omien osaamisen rajojen rikkomisesta rohkeasti, tarvittaessa apua pyytäen ja saaden ja oman ammattitaidon kehittämisestä. Vastavuoroisesti koen, että harjoittelijana olen pystynyt tuomaan yksiköiden toimintaan sellaista näkemystä, ideoita, palautetta ja voimavaroja, mitkä ovat hyödyttäneet Väestöliittoa. Win-win, sanoisi amerikkalainen.

Väestöntutkimuslaitos. Väestöliiton Terapiapalvelut Oy. Väestöliiton Kotisisar. Poikien Puhelin. Nuoret, parisuhde, vanhemmuus, kansainvälinen kehitys, monikulttuurisuus, työ ja perhe… Väestöliiton toiminnan hahmottaminen yksiköittäin ja tiimeittäin ei johda ihan lyhyeen listaukseen. Toiminnan laaja-alaisuus oli minulle yllätys, vaikkei tuo alkuperäinen, vajaan vuoden takainen ennakkokäsitykseni Väestöliitosta aivan pieleen osunutkaan. Hyvin nopeasti selväksi on kuitenkin käynyt se, että Väestöliiton toiminta on erityisen asiantuntevaa, organisoitunutta ja moniammatillista ja että täällä töissä olevat ihmiset kokevat työhönsä sellaista paloa, että se varmasti koituu asiakkaiden ja sidosryhmien hyödyksi.

Erityisesti Väestöliiton poikaspesifi osaaminen ja tehokkaaksi hioutunut kehitysyhteistyöpoliittinen osaaminen, joita olen päässyt lähietäisyydeltä seuraamaan, ovat tehneet suuren vaikutuksen. Ilahduttavaa oli törmätä myös oman alan ammattilaisiin, yhteisöpedagogeihin, jotka ovat päätyneet jakamaan omaa ammattitaitoaan osaksi Väestöliiton moniammatillista työyhteisöä. Mainiota on ollut myös havaita, että työntekijöiden tiukka asiaosaaminen ja asiantuntijuus jättävät tilaa myös rennon työilmapiirin luomiseen.

Kirjoittaja on yhteisöpedagogiopiskelija ja harjoittelijana Väestöliitossa.