Mielikuvitusystävät

#mannankanssa

mannankanssa2Oltiin Mannan kanssa iltapalalla, kun hän kertoi yllättävän uutisen. Hänellä on uusi serkku, Salla. Salla aikoo tulla aika usein käymään meillä.

Perheessämme ovat vierailleet usein myös Ella ja Anna. Tutustuin Ellaan ensimmäisen kerran pitkällä mökkimatkalla. Isoveli ja -sisko jäivät sillä kertaa kaupunkiin, ja kuopuksen viihdyttäminen oli työn ja tuskan takana.

Jossain vaiheessa matkaa aloin ihmetellä, kenen kanssa lapsi juttelee takapenkillä. Kuvailee maisemia, vastaa kuulumattomiin kysymyksiin, nauraa äänettömille vitseille.

Ella piti Mannalle seuraa koko mökkiviikonlopun ajan. Hiekkaleikeissä teekupit katettiin kahdelle. Sisällä ei saanut istua tietylle tuolille, ettei vahingossa rusentaisi uutta ystävää. Itse asiassa pikkusiskoa, lapsi keksi. – Ella on mun yksivuotias pikkusisko! Ja sillä on isosisko Anna, joka myös on mun pikkusisko! Mutta niillä on eri vanhemmat! Anna on kohta kolme! Posket paloivat innosta.

Mietin, tikahtuuko tuo nyt tähän vallan, ja pitääkö minun lähteä leikkiin mukaan vai toitottaa reaalimaailman lainalaisuuksia. Ei ollut minusta toitottajaksi, ei kohonnut etusormi. Niin leppoisasti sujui reissu Ellan avustuksella.

Lapsen mielikuvitusystävä sai minut miettimään, miten on omien ystävyyssuhteitteni laita. Onko minulla enää ruuhkavuosien jäljiltä ystäviä, joita tavata in real life? En käy enää teatterissa tai leffassa kavereiden kanssa. Lasketaanko puoliso ystäväksi? Lasketaanko lounastreffit kavereiden kanssa muutaman kerran vuodessa? Ovatko Facebook-ystävät aikuisen mielikuvitusystäviä vai todellista sosiaalista elämää? Tukeeko aktiivinen some-elämä eristäytymistä vai sosiaalisuutta? Eli olenko yksin vai kavereiden ympäröimä, kun jutustelen netissä?

Ajan myötä Ellan kanssa alkoi tulla riitoja. Joskus Ella heittäytyi pikkuvauvaksi ja itki ja itki. Ellasta tuli kätevä syntipukki. Kuiski korvaan: Älä pese hampaita, älä suostu aamuisin mihinkään, juokse piiloon kun äiti hakee päiväkodista, ota äidin tavara ja piilota se kenkään, karju niille, kerro kakkavitsit ruokapöydässä, kaada lautanen, unohda nukkumaanmeno. #känkkäränkkäsoirepeatilla

Ei ollutkaan suuri yllätys, kun lapsi kertoi, ettei Ella käy meillä enää nyt kun Salla-serkku on tullut mukaan kuvioihin.
– Eikö? Miksi ei?
– Sen vanhemmat ei päästä sitä enää meille. Kun tää on niin kaukana.
– Harmittaako se sua?
– Ei. Sallalla on värjätty tukka, koska Salla on jo iso tyttö.

Saa nähdä, minkälaisiin vesiin sukellamme Sallan seurassa. Nykyään meillä asuu myös Pomo. Pomo on melko harkitseva. Manna tottelee Pomoa. Meidän vanhempien kannattaakin käydä Pomon juttusilla. Toivo elää, että hurlumhei-vuosien jälkeen sääntöjen noudattaminen nousisi nyt uuteen arvoon.

Olo on myös haikea. Vastahan se syntyi, kohta jo värjää tukkaa. Miten nopeasti haihtuvatkaan hauraan aurinkoiset lapsuuspäivät. Suljen silmät, näen järven välkkeen, tunnen karhean hiekan jalkapohjia vasten, kuulen linnut koivupuissa, moottoriveneet ulapalla ja lasten ilonkiljahdukset aitan edustalla. Vaikka Manna porhaltaa täyttä vauhtia eteenpäin, minä pysähdyn aina välillä ikävöimään ja kiittämään pientä Ella-ystävää.


#mannankanssa on blogisarja, jossa pienen lapsen ja aikuisen maailmat kohtaavat arkisissa tilanteissa.

Perheystävällisyys näkyy arjen käytännöissä

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_233909791Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) työ tähtää lasten oikeuksien ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen. Vaikuttamistyössämme olemme mukana luomassa visioita lapsi- ja perheystävällisestä yhteiskunnasta. Perheystävällinen työpaikka -hanke on haastanut meitä pohtimaan myös oman työyhteisömme perheystävällisyyttä.

Työpaikkamme ilmapiiri oli työntekijöille suunnatun kyselyn perusteella jo valmiiksi lapsi- ja perheystävällinen. Oli helppo todeta, että kyse on konkreettisten käytäntöjen miettimisestä ja hienosäätämisestä. Miten lapsi- ja perheystävällisyys näkyy hallinnollisissa rutiineissa? Entä arkisissa ratkaisuissa: siinä, miten perheystävällisyyttä sovelletaan nopeasti eteen tulevissa tilanteissa? Tai toisaalta: millaisia suunnitelmallisia ja tasa-arvoisuutta lisääviä keinoja on perheystävällisyyden lisäämiseen?

Järjestötyö on ihan omanlaistaan työtä. Sitä tehdään yhdessä vapaaehtoisten ja yhteistyöverkostojen kanssa. Töissä ollaan monenlaisiin kellonaikoihin, koti- ja ulkomaanmatkoilla, toimistolla ja osittain kotona etätyönä. Järjestöjen vapaaehtoisia tavataan lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin. Työ edellyttää tekijältään oma-aloitteisuutta ja joustavuutta. Toisaalta se mahdollistaa myös työntekijöiden toivomia joustomahdollisuuksia. Nämä positiiviset asiat tulee vain osata yhdistää.

Arjessa joustomahdollisuus voi tarkoittaa esimerkiksi loman pitämistä koululaisten loma-aikaan, toimivapaan, osa-aikatyön tai tilapäisen etätyön mahdollisuutta perhesyistä. Elämässä on hetkiä, jolloin joustoja saatetaan erityisesti tarvita, kuten lapsen aloittaessa koulun tai päivähoidon, tai jos joku perheessä sairastuu vakavasti.

Käytännössä molemminpuolinen joustavuus tarkoittaa, että työajanseurannan ja etätyökäytäntöjen pitää olla selkeitä. Yhteiset pelisäännöt ovat tärkeitä. Digitaalinen työskentely-ympäristö mahdollistaa etätyön tekemisen. Joustavat työskentelyratkaisut nivotaan esimiestyössä työehtosopimuksiin ja lakeihin. Lisäksi huolehditaan siitä, että työntekijöitä kohdellaan tasa-arvoisesti.

Keskeistä on kuitenkin myös keskusteluyhteyden rakentaminen ja ylläpitäminen. MLL:ssa pyritään siihen, että työnantajan ja -tekijän keskusteluihin liittyisi työpaikan perheystävällisyys rekrytoinneista kehityskeskusteluihin ja tiimipalavereihin asti. Kehittämistyön vaikuttavuutta voidaan seurata jatkossa esimerkiksi kyselyiden avulla, seuraamalla sairauspoissaolojen kehitystä sekä etätöiden ja käytettyjen perhevapaiden määrää.

MLL:n näkökulmasta työpaikan perheystävällisyys on vanhemmuuden tukemista ja lapsen hyvän arjen rakentamista.

Paula Kaivosoja
henkilöstöpäällikkö

 

Karaisemalla kasvatettu

shutterstock_102593036Pieni poika seisoo liian suurissa luistimissa jäämäen laella ja katsoo epävarmana alaspäin. Mäen alla pojan isä huutaa, että tule nyt vain alas sieltä. Isot kyyneleet tekevät pojan silmistä kiiltävät. Hän näyttää harkitsevalta. Katsoo mäkeä ja isäänsä, sitten taas mäkeä. Isän ilmeestä näkee, että hän ei hyväksyisi luovuttamista. Poika liukuu mäen alas jalat vispaten. Ei kaadu, mutta se ei ole kaukana. Pojan kasvoilta voi nähdä helpotuksen, kun hän töpöttelee luistimillaan radan reunaan. Isä vaikuttaa tyytyväiseltä itseensä.

Tilanteesta voisi ajatella, että poika voitti itsensä. Että hän meni omaa pelkoaan päin ja oppi itseluottamusta. Toisaalta siitä voisi ajatella, että poika pakotti itsensä, koska pelkäsi menettävänsä isän kiintymyksen. Oliko tilanne tällöin voitto vai häviö?

Lapsi pyrkii olemaan vanhemmalleen mieliksi. Hän ymmärtää, että oma selviytyminen on kiinni läheisistä aikuisista. Yhteys vanhempaan yritetään varmistaa niillä keinoin, jotka ovat aikaisemmin osoittautuneet toimiviksi. Jos vanhempi huomaa lapsen silloin, kun tämä on reipas. Yrittää lapsi olla kaikin tavoin juuri sitä. Karaisemisesta tuleekin helposti tulkinta, että siinä pyritään eroon jostakin. Siinä ikään kuin ”piiskataan” jotain pois lapsesta. Lapselle opetetaan, että joku osa itsestä tulisi saada ulkoistettua ja hävitettyä.

Tarvitsevuuden, pelon ja hädän peittelemisessä on Suomessa pitkät juuret. Kylmä ja karu maa on suosinut niitä, jotka menevät rohkeasti eteenpäin. Ravinnon puutteessa heiveröisimmät ovat menehtyneet. Tässä ympäristössä vanhemmat ovat varmasti kokeneet, että lapsille pitää opettaa selviytymistä. Havaitsin tämän seuratessani yhtä jo iäkkäämpää isovanhempaa ryömivän vauvan kanssa. Vauva yritti takertua havittelemaansa leluun, mutta isovanhempi siirsi aina lelua hieman eteenpäin. Jo näin pienelle ihmiselle tuli opettaa, että saadakseen haluamansa pitää tehdä kovasti töitä.

Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa, että yleinen kasvatusilmapiiri Suomessa on jäänyt lapsen itsenäisyyttä ja pärjäävyyttä korostavaksi, ikään kuin Siperia opettaa -ajatuksella. Mitä Siperia oikeastaan opettaa? Se opettaa, että maailma on paikka, jossa pitää ajatella omaa selviytymistä. Että pelolle tai hädälle ei saa antaa tilaa. Ne tulee piilottaa itseltä ja muilta. Maailma on niiden, jotka onnistuvat esittämään vahvaa. Tällaisessa maailmassa ei ole tilaa ymmärrykselle tai sallivuudelle.

Jotkut kritisoivat, että nykyiset vanhemmat pehmittävät lapsen polkua liiaksi. Että lapsista kasvaa vielä suurempaa pullamössöä kuin 70- tai 80 -luvulla syntyneistä. On kuitenkin eri asia huomioida lapsen kokemukset ja tunteet, kuin suojata lasta elämältä. Lapsen pitää saada harjoitella ja kokeilla, mutta lapselle sopivaan tahtiin. Kun tunteet kasvavat liian voimakkaiksi, lapsi ei opi. Tai lapsi oppii, mutta vain olemaan kuuntelematta itseään.

Viherkasvien hoito-oppaassa todetaan, että taimet, jotka ovat kasvaneet riittävän vahvoiksi, voidaan viedä ulos kasvamaan. Karaisu on kuitenkin tehtävä vähitellen. Silloin kun taimilla on menossa nopean kehityksen aika, liian nopea lämpötilan lasku aiheuttaisi kasvun pysähdyksen. On myös huomioitava, että mitä huonompiin olosuhteisiin taimet joutuvat, sitä alhaisimmissa lämpötiloissa niitä on karaistava.

Siedättäminen vaikeisiin tilanteisiin ja tunteisiin pitäisi tapahtua pikkuhiljaa. Kuten viherkasvin, myös lapsen olemusta tulisi tarkkailla ja huomioida, jos karaisemisessa edetään liian nopeasti. Lisäksi pelkoa ei tulisi kohdata yksin, vaan yhdessä toisen ihmisen kanssa. Vähitellen pelko kutistuu pienemmäksi ja kädestä pitävä vanhempi hyväksi sisäiseksi kanssakulkijaksi.

 

Pareista huolehtiminen – taloudellisinta kuntapolitiikkaa

shutterstock_141473482Pariterapia edistyy maailmalla hyvää vauhtia. Pariterapian menetelmät kehittyvät ja menetelmiä seurataan. Tällä hetkellä tutkituin suuntaus on Tunnekeskeinen pariterapia.

Tunnekeskeista pariterapiaa koskevat tutkimukset kertovat, että hoidon päättyessä 70–73 prosenttia pareista ei enää koe olevansa parisuhdevaikeuksissa. Pariterapiassa onnistumisia mitataan ja hyviä käytäntöjä jaetaan eteenpäin ammattilaisten kesken. Pariterapiaa hakevat parit saavat apua. Paljon henkilökohtaista kärsimystä jää pois, kun pari autetaan takaisin sille arvostuksen ja huomioimisen asteelle, joka heillä oli suhteen alkuaikoina.

Toisten parien tilanne on sellainen, etteivät he halua jatkaa liittoa. Heitä voidaan auttaa eteenpäin rauhanomaiseen eroon ja yhteisvanhemmuuteen. Parisuhdeongelmista ja erosta ei tarvitse selviytyä yksin. Onnistunut apu ehkäisee terveys – ja mielenterveysongelmia sekä henkilökohtaisia romahduksia. Se edistää myös eroperheiden lasten parempaa psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia.

Kuntien maksuttomissa Perheneuvoloiden palveluissa on pitkät jonot. Palveluja on henkilökunnan vähyyden vuoksi jouduttu rajaamaan siten, että kaikissa kunnissa lapsettomat parit eivät pääse avun piiriin lainkaan. Silti kahden aikuisen perhe on Suomen yleisin perhemuoto. Kuntien perheneuvolat ovat joutuneet rajaamaan myös hoitojen kestoa.

Suomalaiset parit tarvitsevat parisuhdetaitoja, tukea vuorovaikutukseen, kannustusta hyviin käytäntöihin ja neuvontaa riitojen bestsellereissä. Siis kotitöissä, talousasioissa, taisteluissa yhteisestä ajasta ja lapsiperheitä ravistelevissa riidoissa lasten kasvatuksesta. Keskellä  ”perherumbaa” ihminen tarvitsee hellyyttä, lämpöä, kosketusta ja seksiä. Se on parasta suojaa elämän ja talven pakkasiin.

Kunnat, haluatteko säästää? Pareista ja perheistä huolehtiminen on taloudellisinta kunnallispolitiikkaa. Vetoamme kuntapäättäjiin, että parisuhdepalveluiden saatavuutta parannettaisiin. Parisuhdetyötä tekevien koulutuksesta ja riittävästä henkilöresursoinnista on pidettävä huoli. Parit, joilla ei ole lapsia, hyötyvät suuresti parisuhteen hoidosta. Heille on taattava samat parisuhdepalvelut kuin perheellisille. On huolehdittava siitä, että myös köyhyysloukossa elävät saavat pariterapiaa.

Sähköisiä parisuhdepalveluita on tarjottu Väestöliitossa menestyksekkäästi jo yli kymmenen vuoden ajan. Tutkimukset kertovat, että sähköisillä menetelmillä saadaan aikaiseksi erinomaisia tuloksia. Lisäksi sähköiset menetelmät ovat käsillä vuorokauden ja vuoden ympäri ja ne ovat matalan kynnyksen palveluita parhaimmillaan. Esimerkkinä mainittakoon Väestöliiton Tunnekeskeinen nettiparisuhdekurssi, ja HUS:n kanssa yhteistyönä tehty parisuhteen omahoidon ohjelma.

Väestöliiton sähköiset parisuhdepalvelut ovat kuntalaisten palveluksessa koko maassa. On tärkeää, että on olemassa monenlaista apua. Kuvitelkaa tilanne, että  puhelin-, netti-  ja psykologin vastauspalveluita olisi kunnissa saatavilla kaikille tarvitseville. Niissä asiakasta autettaisiin akuutissa hädässä ja häntä ohjattaisiin eteenpäin  tarvittavan avun piiriin.

Yksikään pari ei saisi jäädä parisuhdeongelmissaan suojattomaksi – vaille tietoa, apua tai neuvontaa syvemmästä terapeuttisesta avusta.

Ystävyyttä etsimässä

shutterstock_234576763”Ei sitä voi tähän jättää, mä oon huolissani siitä!” nuori mies karjuu Poikien Puhelimeen. Vihaisuus sekaantuu itkuiseen huoleen. Ystävä on pulassa. Tunne on ehdotonta ja pakahduttavaa, toimintaa vaativaa. Sen tunteen vuoksi käydään läpi keinoja, etsitään väyliä hakea apua – ja kundi lähtee toteuttamaan suunnitelmaa!

Itsensä vuoksi hän ei sitä tekisi. Kaverin vuoksi? Tietenkin.

Aikuiset eivät puhu ystävyyssuhteistaan tarpeeksi usein tällä tavalla. Ystävyys on nuorten tarinoissa keskeisimpiä elementtejä elämässä. Siihen liittyy suuria tunteita, ajankäyttöä ja riitojakin. Siihen nähden, kuinka ajattelemattomia ja jopa julmia lapset voivat olla, he ovat herkkiä ystävyyssuhteidensa hoidossa. Ystävyys on heille iso asia.

Ja niin on sen puutekin. Nuorten hyvinvointi, itsetunto, itseilmaisu ja aivan silkka onnellisuuskin tuntuvat lakastuvan yksinäisyydessä. He tarvitsevat vertaisuutta, he tarvitsevat jonkun johon luottaa. Ystävän, jonka kanssa nauraa, jonka kanssa olla oma itsensä.

Poikien Puhelimen tuhansista kaveruutta käsitelleistä keskusteluista meille on jäänyt muutamia mottoja, joita niin lasten kuin aikuistenkin kannattaisi miettiä elämässään:

  • Ystävyys ei tapahdu vahingossa, vaan sitä on vaalittava. Kulkematon polku kasvaa lopulta umpeen. Pidä ystävistäsi kiinni.
  • Vaikean paikan tullen ystävyys punnitaan. Vaikka ystävä ei olisi parhaimmillaan tuskallisimmilla hetkillään, hän tarvitsee apua juuri silloin.
  • Ilman ystävyyttä ihminen tulee vähäisemmäksi, jopa kärsii. Aikuisten maailmassa työ, harrasteet, parisuhde ja perhe liian helposti vievät kaiken huomion. Silti ystävyydessä olemme oma itsemme eri tavalla, kuin missään näistä ympäristöistä. Tee ystävyydelle aikaa.

Millä tolalla nämä asiat ovat sinun elämässäsi?

Hyvää ystävänpäivää!

Maksuton ehkäisy avartaa maailmaa

shutterstock_390676132Tiesitkös, että nuorille aikuisille, eli 20-24-vuotiaille, tehdään lukumääräisesti eniten abortteja, vaikka raskaudenkeskeytysluvut ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan Suomessa? Nuoret aikuiset saavat myös kiusallisen kärkipaikan klamydiatartuntojen toteamismäärissä. Hoitamaton klamydia voi aiheuttaa muun muassa hedelmällisyyden alenemista, ja suurin harmi klamydiassa on sen yleinen oireettomuus. Ilman asianmukaista ehkäisyä klamydiaa voi tartuttaa muihin täysin tietämättään. Aika tautista hommaa.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma vuosille 2014–2020 suosittaa ehkäisyn maksuttomuutta nuorille, eli alle 25-vuotiaiden tulee saada raskaudenehkäisy, niin kondomit kuin hormonaalinen ehkäisy, maksutta. Suomessa jo muutama kunta tarjoaa ilmaisen ehkäisyn nuorille. Way to go, ottakaas loputkin mallia!

Maksuton ehkäisy koskettaisi jokaista alle 25-vuotiasta nuorta, olisi heillä itselleen varaa hankkia sitä tai ei. Itselleen sopivan hormonaalisen ehkäisyn löytämiseen voi mennä hetki, ja joskus sopivin on myös kallein. Nykymaailmassa varallisuus ei saa olla este sopivalle ehkäisymuodolle,vaan on tärkeää, että nuoret löytävät itselleen sopivimman ehkäisymuodon melkein hinnalla millä hyvänsä.

Jos alle 25-vuotiaat saisivat ehkäisyvälineet maksutta, edistäisi se niin valtakunnallista seksuaaliterveyttä kuin myös yksilön omaa terveyttä ja elämänsuunnittelua. Huonoon elämäänvaiheeseen saatu lapsi voi joissain tapauksissa pysäyttää vanhempien opiskelun, ajaa heidät matalapalkkaisiin töihin tai jopa kouluttautumattomina työttömiksi. Elämä on kuitenkin täynnä valintoja, ja jokainen tekee itselleen sopivaksi kokemat päätöksensä, ja se on ihan okei. Vahinkojen syynä ja parhaan valinnan esteenä ei kuitenkaan saisi olla raha.

Maksuttomuus on myös harppaus kohti terveempää seksuaalikasvatusta. Ehkäisystä tulee puhua enemmän, siitä tulee tehdä arkisempaa ja hyväksyttävämpää. Maksuttomuus lieventää tabun ja hyssyttelyn leimaa, ja ehkäisystä tulee jokaista koskettavaa. Jokaisen tulisi tietää mitä ehkäisyvälinettä käyttää ja kenen kanssa, omasta ja kumppanin sukupuolesta riippumatta. Tieto on voimaa ja valtaa, myös ehkäisyasioissa.

Renja Tolvanen, 24, Väestöliiton Nuorisotyöryhmän jäsen
Nuorisotyöryhmä aloitti työskentelynsä helmikuun alkupuolella. Tämä 19-25-vuotiasta koostuva vaikuttajaryhmä on Väestöliiton nuorten ääni ja tiukka kansalaisvaikuttajaelin.

 

Pahinta mitä voi tapahtua

On, se että seksuaalirikostuomiot ja rikosprosessin pituus voivat vaikuttaa rikoksesta kertomatta jättämiseen.

shutterstock_142225300Olen tavannut miltei sata lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista ”Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin” – hankkeessa. Seksuaalisen väkivallan ja kaltoinkohtelun rikosprosessit ovat osa heidän työarkeaan.

Nuorten kanssa työtä tekevien kentältä kuuluu huolestuttavia viestejä siitä, että osa alaikäisistä nuorista on kieltäytynyt kertomasta kokemastaan seksuaalirikoksesta. Syynä nuoren päätökseen ovat olleet ammattilaisten kertoman mukaan rikosprosessin raskaus ja pituus sekä tuomioiden lyhyys.

Nuori, jonka seksuaalista itsemäärämisoikeutta on vahingoitettu, on järkyttynyt, musertunut, peloissaan. Nuorelta joka on joutunut rikoksen kohteeksi, vaaditaan paljon rohkeutta, voimia ja päättäväisyyttä. Ensimmäinen ja se suurin voimanponnistus koetaan silloin, kun hän kertoo asiastaan jollekin luotettavaksi koetulle ihmiselle.

Kokemuksesta puhuminen voi realisoida tapahtunutta aivan uudella tavalla. Kerrottuaan läheisilleen tapahtuneesta ja kohdatessaan heidän hämmennyksensä ja sanattomuutensa asian edessä, eräs nuori mietti: Onko tämä pahinta, mitä minulle voi tapahtua? Nuori joutuu toistamaan traumaattista kokemustaan uudelleen ja uudelleen viranomaisille, läheisilleen, mahdolliselle kumppanilleen. Nuoren mielessä risteilee ajatukset: Mitä minulle tapahtui? Tapahtuiko tämä todella? Teinkö minä väärin? Miksi tämä tapahtui juuri minulle? Mitä tämä tarkoittaa? Toivunko koskaan? Olenko iäksi muuttunut?

Rikosoikeudelliset prosessit kestävät kuukausia, toisinaan jopa vuosia. Asiaa käsitellään oikeudessa tuntemattomien ihmisten edessä. Heitä on paljon, tekijä voi olla samassa tilassa. Tekijällä on asianajaja, joka puolustaa tekijää ja kyseenalaistaa uhrin kertomaa.

Oikeudenkäynneissä uhrien haavat revitään jälleen auki. Kaikki se syyllisyys, häpeä, rikos ja sen muisteleminen tapahtuvat kertojalleen ikään kuin uudelleen. Muistot ja teot elävät kehossa ja mielessä, ne hengittävät surusta.

Nuorilla on vahva oikeudenmukaisuuden taju. Alhaiset tuomiot, ja rikosprosessien pitkäaikaisuus ovat ongelmallisia. Nuori voi miettiä, miksi hän lähtisi tähän kaikkeen, kun takuita oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ei välttämättä ole. Nuori punnitsee tarkkaan kertomisestaan aiheutuneet haitat ja hyödyt. Jos ne eivät ole tasapainossa, nuori voi puristaa huulensa yhteen, sulkea suun.

Seksuaalirikoksen kohteeksi joutuminen rikkoo julmasti uhrin yksilökohtaisia oikeuksia. Alaikäisen uhrin tulee saada asianmukaista, kunnioittavaa, hienotunteista ja ammattiaitoista kohtaamista ja apua tukipalveluissa sekä rikosprosessissa. Seksuaalirikoksen aiheuttamiin psyykkisiin, sosiaalisiin, fyysisiin ja taloudellisiin haittoihin tulisi kiinnittää riittävästi huomiota tuomioistuimissa. Tuomiot, jotka ovat linjassa teon vakavuuden (seksuaalirikos) sekä uhriin kohdistuneiden haittojen kanssa, rohkaisevat nuorta kertomaan kokemastaan. Kun nuori uskaltautuu kertomaan tapahtuneesta, hänelle voidaan tarjota asiankuuluvia tukitoimia ja sitä kautta edistää hänen hyvinvointiaan.

Maaret Kallion kirjoittama kirja ”Oon siellä jossain mun” käsittelee seksuaalisesta väkivallasta toipumista ja auttamisen keinoja.Se opastaa uhrin läheisiä ja hänet kohtaavia ammattilaisia siinä, miten seksuaalista väkivaltaa kokenutta ihmistä voi ja kannattaa auttaa. Kirja on ostettavissa Väestöliiton nettikaupasta sekä ladattavissa PDF-versiona.

Rakkauskirjeistä seksipikaviesteihin

Vuorovaikutusta, itsensä ilmaisemista ja virittäytymistä

vaestoliitto_seksiviestijuliste_pngSeksiviestittely on monelle nuorelle osa seurustelusuhdetta. Eikä ihme. SoMe ja Nuoret 2016 – tutkimuksen mukaan 86 % nuorista käyttää sosiaalista mediaa keskustellakseen ystävien kanssa. Sama päätee luultavasti myös seurustelusuhteisiin. Sosiaalisen median pikaviestikanavat (esimerkiksi WhatsApp) täydentävät vahvasti nuorten reaalielämän vuorovaikutusta. Kirjoitetun tekstin lisäksi kuvilla ja videoilla on iso asema nuorten kommunikaatiossa.

Tutkimusten mukaan nuori haluaa seksiviesteillä vahvistaa seurustelusuhdetta tai siirtää seurustelun sellaiselle tasolle, jossa seksuaalinen toiminta tulee osaksi seurustelusuhdetta. Tällöin seksiviestittely voi toimia vinkkinä kumppanille, että olisi aika käydä keskustelua suhteen suuntaamisesta rakastelun ja seksin tasolle. Viestien avulla aloitteen tekeminen ja aiheesta keskusteleminen voi olla myös helpompaa kuin kasvotusten juttelemalla.

Alun perin iloa, piristystä ja mielihyvää tuovaksi tarkoitettuja seksiviestejä käytetään myös koston välineenä. Eteenpäin levitetyt seksiviestit ovat takuuvarma tapa loukata entistä kumppania. Seurustelevan parin onkin tärkeää pohtia, mikä on suhteen yhteinen toimintakulttuuri ja säännöt. Seurusteluun, sen paremmin kuin seksiviestittelyynkään, – ei kuulu painostaminen, manipuloiminen, pakottaminen tai kiristäminen. Ei edes suhteen päättyessä.

Moni aikuinen, vanhempi ja kasvattaja miettii ehkä nyt omaa suhtautumistaan nuorten seksiviesteihin. Miten asiasta pitäisi puhua teinin kanssa, kun omassa mielessä mahdollisesti pyörii uhat, epätietoisuus ja pelkoa tihkuvat mielikuvat?

Seurusteluun liittyvää seksiviestittelyä kannattaa lähestyä yleisellä tasolla, sillä nuori on todennäköisesti haluton juttelemaan asiasta omien kokemustensa kautta.  Keskustelu on hyödyllistä käydä ilman moraalinsekaista tunnevyöryä. Keskustelun ydin voi olla siinä, kuinka viestitellä mahdollisimman turvallisesti ja seurustelukumppania sekä itseä kunnioittavasti.

Nuoren kanssa kannattaa yhdessä pohtia normeja, tabuja, näkökulmia ja tapoja toisten ihmisten kunnioittamiseen liittyen. Jutella omien toiveiden esittämisestä, omien arvojen takana seisomisesta ja rajojen säilyttämisestä. Tärkeää on myös omien tunteiden ja ajatusten arvostaminen.

Nuorelle voi kertoa, että arvostaa hänen näkökulmiaan. Avata sydän ja korva hänen kysymyksille, vastaväitteille, pohdinnoille. Nuori tarvitsee aikuista vierelleen, myös seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa.

Väestöliitto on yhteistyökumppanina 6. – 12.2.2017 vietettävässä Mediataitoviikossa. Sen tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen.

Anne Pelander ja Kirsi Porras

#mediataitoviikko #mediakasvatus #nuortenväestöliitto #seksiviestit

Varhaiskasvatuksessa ovet avoinna lasten seksuaalikasvatukselle

shutterstock_64332163Varhaiskasvatuksessa seksuaalikasvatuksen alue on ollut sekava, ellei kaoottinen. Lapsen seksuaalinen kehitys on välillä sivuutettu tai tuomittu, välillä taas luontevasti kohdattu. Jokainen tahollaan on tehnyt omat ratkaisut seksuaalikasvatuksen laadusta ja määrästä. Ohjeet ovat yleensä puuttuneet.

Tutkimuksessamme tuli esiin monenkirjavaa kokemusta. Osa kasvattajista kieltäytyi vastaamasta mitään lasten kysymyksiin ja osa piti aihetta normaalina osana työtä. Koulutus oli niukkaa jos ollenkaan. Erityisesti turvataidoista ja raskaudesta puhumiseen ei ollut koulutusta.

Miten on nyt? Viime vuonna julkaistu valtakunnallinen ohjaava Vasu (1) on nyt ensimmäistä kertaa kuntia velvoittava. Vasu siis määrää, eikä vain suosita. Onko viimein aika nostaa lasten seksuaaliterveyden tuki tälle vuosituhannelle, vai voiko ammattilainen edelleen tehdä oman pään mukaan?

’Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi omana itsenään sekä yhteisönsä jäsenenä’, sanoo Vasu.

Siis myös kun lapsi ilmentää seksuaalista kehitystään. Laseke-tutkimuksemme (2) mukaan kahdeksan kymmenestä varhaiskasvatuksen ammattilaisesta totesi, että jotkut oman ryhmän lapsista tutkivat tai näyttävät toisille kehon yksityisiä paikkoja. Seitsemän kymmenestä totesi että oman ryhmän lapsista jonkun unnuttavan toisten nähden.

Lapsi on toimija, kehittyvä ja aktiivinen osallinen kasvatuksessa. Lapsi kertoo teoin ja sanoin mikä juuri nyt häntä mietityttää. Ammattilaisilla pitää olla tietoa ja taitoa suhtautua hienotunteisesti ja niin, että lapsi tulee oman ikätasoisen luonnollisen kehityksensä kautta ymmärretyksi ja huomioon otetuksi.

’Lapsella on oikeus saada tietoa monipuolisesti, käsitellä tunteita ja ristiriitoja sekä kokeilla ja opetella uusia asioita.’

Lapset ilmentävät seksuaalisuuttaan jatkuvasti sekä kysymällä että leikeissään. Kaikenlaiset kehot kiinnostavat, samoin sukupuolen erot ja tavat ja myös ihastumisen tunteita käsitellään ja näytetään taajaan. Ikätoveriryhmä jakaa samat kiinnostuksen ja uteliaisuuden kohteet ja he juttelevat kaikesta.

Lapsilla on siis oikeus saada tietoa myös seksuaalisuudesta. Lasten kysymykset liittyvät etenkin kehoon ja tunteisiin. Näin ollen pienten lasten seksuaalikasvatusta voi kutsua nimellä kehotunnekasvatus (3), erotuksena nuorten valistamisesta.

’Lapsia ohjataan kunnioittamaan ja suojelemaan omaa ja toisten kehoa.’

Kehoon tutustuminen onkin pieten lasten kehityksen keskiössä. Lapsi oppii hallitsemaan kehoaan ja hän tutustuu siihen myös katsoen, koskettaen ja kysellen. Lapsen kehoitsetunto on hyvä ja hän suhtautuu luontevasti kaikkeen kehossaan. Tätä myönteisyyttä ja luontevuutta pitää tukea, eikä tuhota.

Lapsi tarvitsee nimen kaikille kehon osille, tietoa itsemääräämisoikeudesta ja asiallista kasvatusta siitä, että kehossa on erityisen omia ja yksityisiä paikkoja. Vasun lause tarkoittaa, että ammattilaiset koulutetaan tukemaan ja suojaamaan pikkulapsen kehonkuvaa ja kehoitsetuntoa.

’Lapsia rohkaistaan kysymään, ja lasten kysymyksiin vastataan.’

Ammattilaisten pitää siis vastata myös, kun lapsi kysyy seksuaalisuuden asioista. Mutta osaavatko he? Tutkimuksemme mukaan erityisesti raskaudesta puhuminen ja turvataito-kasvatus olivat vailla koulutusta.

Lapset ovat usein kiinnostuneita siitä, mistä vauvat tulevat, koska omaan tai kaverin perheeseen odotetaan sisarusta. Ammattilaisilla täytyy olla koulutusta vastata luontevasti ja ilman tuomitsevia asenteita. Enää ei voida hyväksyä, että lapset saavat sattumanvaraista tietoa ja suhtautumista seksuaali- ja lisääntymisterveyden kysymyksiinsä.

’Turvallisuuden edistämiseen kuuluu myös turvallisuuskasvatus.’

Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset eivät vähene. Kuitenkin juuri turvataidoista puuttui koulutusta ja tietoa tutkimuksemme mukaan. Kun oikeita sanoja ei ole, on mahdotonta avata lapsen kanssa keskustelua vakavista asioista. Lapsille onkin opetettava taitoja, eikä vain säikytettävä: Miten arvostetaan omaa vaistoa, miten sanotaan ei ja lähdetään pois ja miten asiasta voi ja saa puhua aikuisille.

WHO (4) suosittaa, että lapsille on opetettava aina tietoja, taitoja ja myönteinen asenne. Tämä tarkoittaa myös sitä, että rankaiseva asenne ei ole oikea, kun lapsella on kysymyksiä seksuaalisuuteensa liittyen. Oikeat sanat ja turvallinen avoin puhumisen ilmapiiri lisäävät lasten turvaa .

Vastaan siis alun kysymykseen: Kyllä. Ilokseni voin nähdä, että nyt Vasu velvoittaa ottamaan lapsen huomioon myös seksuaalisena ja tukemaan häntä. Itse sanaa seksuaalikasvatus ei käytetä, mutta ei sanota niinkään, etteikö vasu kattaisi myös seksuaalikasvatusta.

Lasten seksuaaliterveys on yksi herkimmistä ja tärkeimmistä suojelun kohteista. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tarvitsevat kipeästi koulutusta ja malleja toteuttaakseen lasten kehotunnekasvatusta ajanmukaisella ja lasta arvostavalla tavalla. Jokaiseen paikalliseen vasuun tulee selkeästi kuvata, miten omassa kunnassa tuetaan ja suojataan lasten seksuaalista kehitystä.

Viitteet:
1. Vasu = Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Opetushallitus määräsi 18.10.2016 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisesti. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittavat paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2017 alkaen.
2. LASEKE-tutkimukset ”Pusuhippaa, lääkärileikkejä ja haikaravauvoja – tavallista arkea tai tarua päivähoidon ja kotien arjesta”: 1. Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset, 2013, N=507 ja 2. Pienten lasten vanhemmat 2014, N=614.
3. Kehotunnekasvatus
4. WHO:n seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa 2010  ja toinen

Perheen hyljeksimät mustat lampaat

shutterstock_133489463Ihminen on laumaeläin, jolla on voimakas tarve kuulua joukkoon. Yksilön tunne yhteenkuuluvuudesta muodostuu läheisessä yhteydessä toisiin ihmisiin. Tavallisimmin yhteydenpito lapsuudenperheeseen tuottaa myönteisiä kokemuksia, ja perhe muodostaa ihmisen yhteenkuuluvuuden perustan. Samankaltaisena on hyvä olla laumassa. Mutta entä kun olet hiukan erilainen?

Tuore tutkimus selvitti, miten mielipiteiden tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi hyljeksityt perheenjäsenet selviytyivät laumansa ulkopuolisuudesta.  Torjunnasta seurasi psyykkisiä ja psykosomaattisia seurauksia hylätyille perheenjäsenille. He kokivat masennusta, ahdistusta ja yksinäisyyttä.

Hylätyille on olemassa nimikin: heitä kutsutaan mustiksi lampaiksi. He ovat erilaisia kuin muut perheenjäsenet, ja tästä syystä he joutuvat perheen ulkopuolelle. Perheen mustat lampaat kuuluvat perheeseen, mutta hyljeksittyinä.  Perheen sisäiset puhelut, viestit ja tapaamiset vahvistavat hylkäämistä kerta toisensa jälkeen.

Moni tutkituista mustista lampaista rakensi itselleen uuden perheen samankaltaisista ystävistä ja tuttavista.  Yhtälailla moni piti etäisyyttä hylkääjiinsä. Eräs keino suojautua oli rajoittaa tietoa, jota lähtöperhe sai torjumastaan jäsenestä. Tämä tapahtui välttelemällä riitaa aiheuttavia puheenaiheita. Monet hylätyistä vähättelivät tarvettaan hyväksyvään lähtöperheeseen. Toiset taas vähensivät perheensä vaikutusvaltaa elämässään. Oman näköinen elämä oli torjutuille tärkeää ja monet kieltäytyivät näkemästä itseään uhreina. Tutkimuksen mustat lampaat selviytyivät, mutta eivät vaurioitta. Ulkopuolisuus sattui kipeästi, vaikka moni yritti pysyä urheana. Oma elämäntapa oli mustille lampaille ylläpitämisen arvoinen, vaikka sen hinta oli perheen läheisyyden ja tuen menettäminen.

Perheenjäseniä vieroksutaan, tuomitaan ja hylätään erilaisuuden vuoksi yhä vieläkin. Tämän suurempaa petosta lauman jäsenelle ei voi olla. ’Jos poikkeat kaavasta, et kuulu joukkoon’. ’Jos tuotat meille häpeää, häivy’. ’ Ellet täytä vaatimuksiamme, emme halua olla missään tekemisissä’. ‘Et kelpaa meille. Tuossa on ovi’.  Tänäkin päivänä perusturvallisuuden kotipesä, perhe, voi olla vastuussa ihmisen yksilöllisyyden ja oikeuksien polkemisesta.

Entä kun asiat menevät toisinpäin. Entä kun erilainen perheenjäsen on hyväksytty, kuuluu joukkoon ja hänen valintansa ovat yhtä arvokkaita kuin toisten? En ole törmännyt tutkimukseen aiheesta, mutta kokemukseni terapeuttina kertoo, että hyväksynnästä seuraa ihmisen itsetunnolle pelkkää hyvää. Tulee mieleen muuan taiteilija Andy Warhol, joka pienenä leikkasi paperinukkeja ja pukeutui tytöksi. Hän oli äidin poika lapsesta aikuisuuteen, paperinukkeineen kaikkineen, ja maailmansuuruinen itsetunto seurasi häntä hänen kuolemaansa saakka.

Lähde: Hall, Elizabeth Dorrance: The communicative process of resilience for marginalized family members.  Journal of Social and Personal Relationships Dec 22,2016