Kun sinkku hylkää ystävänsä

kun-sinkku-jattaa-ystavansa-kuva-tenmania-sivustoLapsuuden kaverilla oli syntymäpäiväkutsut. Sinkkuystävä ei saapunut paikalle. Eräiden hääjuhlien aikaan sinkulle tuli yllättävä meno. Leffailloissa häntä ei ole näkynyt. Sama sinkkukaveri vaihtaa äkkiä puheenaihetta, kun ystävä kertoo olevansa raskaana. Eikö häntä kiinnosta?

Kolmikymppisten naisten ystäväpiirissä tapahtuu yllättäviä muutoksia. Yksi on löytänyt uuden kumppanin eronsa jälkeen, toinen menee naimisiin, sinkkukaveri jatkaa sinkkuelämäänsä. Tässä ei ole mitään yllättävää – mutta järkytys voi olla se, että pitkäaikaisesta, rakkaimmasta sinkkuystävästä ei kuulu enää mitään. Hän on vaihtanut kaveriporukkaa.

On ymmärrettävää, että parisuhdetta etsivä sinkku haluaa vertaistensa seuraan. Hän tuskin löytää uutta kumppania ystäviensä perhetapaamisista. Ei kukaan jaksa kuunnella hää- tai vauvajuttuja loputtomiin.

Suurin syy sinkkuystävän vetäytymiseen on kuitenkin se, että toisten perheellistyminen sattuu. Sisimmässä mylläävät kateus, viha ja ulkopuolisuuden tunne. Kipu on niin suuri, että sinkku ei pysty olemaan enää yksissäkään baby shower -juhlissa.

Vetäytyminen on ymmärrettävää. Kavereiden vauvojen keskellä sinkun mielessä pyörii: miksi minä en ole löytänyt puolisoa? Saanko ikinä lapsia? Olen erilainen, erilainen, erilainen. En kuulu tänne. Haluan vain päästä pois tästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti. Jossain vaiheessa ajatus voi kääntyä: enhän minä edes halua tuollaista perinteistä, tylsää elämää.

Tuskan välttäminen, vetäytyminen perheellisten ystävien elämästä, voi siis toimia ensiapuna sinkun ahdistukseen. Pitkällä tähtäimellä vetäytyminen on kuitenkin tunteiden käsittelemistä toiminnalla – täytyy lähteä pois kaikista tilanteista, jotka kolhaisevat omia kipupisteitä.

Joskus pettymyksen tunteita täytyy käsitellä ensin muualla, esimerkiksi psykoterapiassa, jotta voi kohdata ahdistusta herättäviä tilanteita silmästä silmään, kestää omat tunteensa.

Ystävyyssuhteet muuttuvat. Ystävyydeltä voi kadota sisältö, jos toinen on aina vaihtamassa vaippoja tai viettämässä koti-iltaa. Samalla on surullista, että toisilleen rakkaat ihmiset etääntyvät toisistaan. Kyse ei ole vain sinkun yksin jäämisen tunteista. Perheellistyvät voivat kokea, että sinkku on ”hylännyt” heidät. Voi olla iso pettymys huomata, että perheen perustaminen oli ystävälle liikaa. Perheellinen voi kaivata yhteyttä rakkaaseen sinkkukaveriinsa – ja kokea jäävänsä ystävyydessä ypöyksin.

Lue myös toinen näkökulma aiheeseen:
Menetettyä parisuhdetta saa surra, mutta ystävää ei

Milloin rakkaus syntyy?

shutterstock_219630088Ystäväni kertoi minulle joskus oman puolisonsa tapaamisesta. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui sokkotreffeillä. Rakkaus ei roihahtanut saman tien, vaan se vei aikaa. Ystäväni totesi, että puoliso oli alussa paljon innostuneempi kuin hän itse. Toisen innostus sai kuitenkin jatkamaan tapailua. Mielenkiinnosta kysyin, milloin hän sitten ihastui tai tiesi, että jutusta voisi tulla jotakin. Ystävä kertoi, että ihastuminen tapahtui hetkellä, jolloin hänellä oli murheita. Hän avautui huolistaan ja koki, että puoliso todella kuunteli ja osasi lohduttaa.

Aikaisemmin on todistettu, että keinotekoisesti tuotetut negatiiviset tunteet lisäävät seksuaalisen vetovoiman todennäköisyyttä. Dutton ja Aron (1974) huomasivat, että kun miespuolisten koehenkilöiden piti suorittaa pelottava tehtävä tai he odottivat joutuvansa kokemaan kipua, he viehättyivät todennäköisemmin paikalla olevasta naisesta. Tämän tutkijat ajattelivat johtuvan siitä, että kehon fyysisiä reaktioita tulkittiin seksuaalisiksi. Toinen mahdollinen selitys voisi olla, että koehenkilöiden kiintymyskäyttäytyminen aktivoitui stressaavassa tilanteessa. Ahdistavan tilanteen keskellä on todennäköisempää hakea tukea paikalla olevalta ihmiseltä, ja kohdistaa tähän toiveita. Jos tämä osoittaa lämpöä, vaikka hymyllä, on ihastumiselle luotu oivallinen alusta.

Voidaankin ajatella, että avun pyytäminen ja siihen vastaaminen luovat kiintymyksen. Meissä ihmisissä on kaksi puolta. Puoli, joka taaperon itseriittoisuudella ajattelee pärjäävänsä kaikessa. Sekä toinen puoli, joka ymmärtää ja tiedostaa oman riippuvuutensa. Parisuhteelle ei tee hyvää, jos liiaksi kääntyy itseriittoisuuden puolelle. Harhassa, jossa ajattelee selviävänsä elämästä ilman muita, ei puolisollakaan ole paikkaa, johon asettua.

Itseriittoisuuden harha näkyy arjessa silloin, kun ihminen alkaa elää niin kuin puolisoa ei olisikaan. Työn ja perhe-elämän vaikeudet sekä omat kehityshaasteet suoritetaan ilman toisen apua. Jos on oikein tiukka paikka, käännytään ehkä ystävien puoleen. Vähitellen ihminen alkaa uskoa, että ei itse asiassa tarvitse toista selvitäkseen elämästä. Tämä voi olla suhteen kuolinlaukaus. Muistan yhden naisen, joka kuvasi huomanneensa miehen palattua ulkomaankomennukselta kotiin, että ei itse asiassa tarvitse tätä enää. Kun riittävän kauan pinnistelee itsekseen ja etsii muita tuen tarjoajia, ei tarvetta toiselle enää ole.

Tarve toiseen voidaan kuitenkin joskus herättää henkiin. Tämä tapahtuu palaamalla niihin vaikeisiin hetkiin, jolloin tuen tarve olisi ollut olemassa eikä toinen ollut paikalla. Kun pieni lapsi kokee jääneensä yksin ilman vanhemman läsnäoloa, hän protestoi. Suurin osa vanhemmista ymmärtää, että tässä hetkessä tulee ottaa vastaan lapsen pettymys ja suuttumus ja varmistella, että nyt olen tässä, kaikki on hyvin. Aikuisuuden ihmissuhteissa tämä jää kuitenkin usein tekemättä. Syyllisyyden tunnetta voi olla vaikea sietää ja siksi puolustaudutaan. Suhteen kannalta olisi kuitenkin tärkeää kuulla puolison protesti. Kestää toisen kiukku siitä, että ei osannut lohduttaa tai ei ymmärtänyt olla paikalla. Jos oikein hyvin käy, pahoittelu ja syliin ottaminen voi korjata kiintymyksen haavoja. Luottamus ja tarve toiseen voi herätä uudelleen.

Muistakaamme siis, että ajoittainen romahtaminen on hyväksi parisuhteelle. Kun joutuu oman pienuutensa kanssa vastatusten ja ilmaisemaan toiselle, että en ehkä pärjääkään yksin tässä kaikessa, syntyy hyvää riippuvuutta. Ei patologiaa, ei ”läheisriippuvuutta” vaan oikeaa hyvää läheisyyttä, jossa voimme tarvita toista ja tulla tuetuksi.

Lähde: Dutton, D. ja Aron, A. (1974). Some evidence for heightened sexual attraction under conditions of high anxiety. Journal of Personality and Social Psychology. Vol 30, 4, 510-517.

Muutos

shutterstock_202507969Elämä aina yllättää. Kaikki ei menekään kuten olin käsikirjoituksessani suunnitellut. Enkö voikaan hallita ja suunnitella kaikkea, enkö voikaan aina etukäteen varautua elämän mukanaan tuomiin yllätyksiin?

Muutos ja elämän mukanaan tuoma yllätys voi olla positiviinen tai negatiivinen lähtökohdaltaan. Ja muutos tuo hyvää, sanotaan. Mutta osaanko, uskallanko luottaa muutokseen? Muutos nimittäin tekee aina kipeää. Jollain tavalla. Ei ole helppoa hypätä uuteen ja tuntemattomaan, vaikka tiedossa olisikin jotain hyvää ja itseä kiinnostavaa. Entä silloin, kun yllättävä muutos on negatiivinen asia sinulle itsellesi? Hämmentävä tai jopa pelottava? Kuinka voit millään tapaa tällöin suuntautua muutokseen tai hyväksyä sitä osaksi elämääsi?

Mielemme terveydelle on tärkeää, että voimme joskus laajentaa näkökulmiamme edes hitusen, out of the box. Elämässä kaikki asiat eivät aina ole päivänselviä, oikeita tai vääriä, mustia tai valkoisia. Tällaisiakin asioita toki on, ja se on hyvä. Tiedetään milloin on hyvä käydä nukkumaan, että jaksetaan toimia työelämässä ja leikkiä päiväkodissa. Tiedetään mitä on järkevää syödä, tai miten pukeutua pakkasella, jotta emme palellu. Mutta ihmisyys jättää myös tilaa suurelle määrälle harmaita alueita. Kysymyksiä siitä, milloin on hyvä kuunnella järkeään ja milloin sydäntään. Kysymyksiä siitä, milloin on tärkeä vaan asettua olemaan ja milloin toimimaan. Kysymyksiä siitä, millainen on minuuteni juuri nyt ja millainen se oli mahdollisesti eilen tai vuosi sitten.

Uskallanko siis hyväksyä myös muutoksen elämässäni? Harmauden sävyt, ilon ja surun rajapinnat ja elämän kurjatkin asiat osaksi elämää ja ihmisyyttä siten, että tätä kautta kenties elämän valopilkut saavat vielä enemmän tilaa loistaa? Sillä elämä on. Ainaista muutosta.

Huostaanotettu nuori kaipaa tietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta

shutterstock_265295996

Vuonna 2008 Väestöliittoon tuli runsaasti yhteydenottopyyntöjä lastensuojelulaitosten työntekijöiltä. Työntekijät etsivät nuorille suunnattua tietoa liittyen seksuaaliseen häirintään, väkivaltaan ja vastikkeelliseen seksiin. Väestöliiton työntekijät huolestuivat lastensuojelutyöntekijöiden kertomista seksuaalisen kaltoinkohtelun ilmiöistä, jotka puheluiden perusteella olivat arkipäivää lastensuojelunuorilla. Työntekijämme pohtivat, kuinka väkivalta voi olla näin yleistä, vaikka kyse on huostaanotetuista nuorista.

Suomessa sijoitettiin vuonna 2015 kodin ulkopuolelle 17 664 lasta ja nuorta. Sukupuolijakauma on suhteellisen tasainen tyttöjen ja poikien kesken.kodin_ulkopuolelle_sijoitetut_lapset_ja_nuoret

Väestöliitto halusi jalkautua lastensuojelulaitoksiin, tavata työntekijöitä ja kohdata sijoitettuja nuoria. Nuorten toimintojemme työntekijät hakivat eri tahoilta hankerahoitusta, jolla selvitettäisiin lastensuojelutyöntekijöiden ja laitoksissa asuvien nuorten tiedontarpeita. Rahoitusta haettiin kotimaisilta rahoittajilta ja säätiöiltä, mutta työhön ei saatu varoja. Hylätyt hankehakemukset herättivät työntekijöiden mielenkiinnon. Oliko aihe tabu vai miksi näinkin tärkeään teemaan ei saada rahoitusta? Väestöliitto lähestyi tuolloin myös silloista peruspalveluministeriä, ja lastensuojelunuorten tilanteesta tehtiin aloite YK:n ihmisoikeusneuvostoon.

Vuonna 2013 yhdysvaltalainen MSD for mothers -säätiö antoi ”Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin” -hankkeelle vuodeksi toimintarahan. Viimeisen kolmen vuoden aikana hanketta on ansiokkaasti rahoittanut Päivikki ja Sakari Sohlbergin -säätiö. Vuosi 2016 oli hankkeen viimeinen toimintavuosi.

Kokemuksiani lastensuojelun kentältä

Viimeisen neljän vuoden aikana, olen vieraillut kaikissa Suomen koulukodeissa ja työmatkakilometrejä on mittarissa useita satoja. Olen tavannut uusia ihmisiä, kuullut erilaisia murteita, mutta näin hanketyöntekijän näkökulmasta katsottuna parasta antia ovat olleet koulukodeissa työskentelevät ammattilaiset. Lastensuojelun ammattilaisilla on paljon motivaatiota, tietoja ja osaamista, joka on vaikuttavaa ja ihailtavaa. Koulukodeissa olevat nuoret puolestaan ovat haastaneet, naurattaneet, herkistäneet ja herättäneet minussa uusia ajatuksia.

Tarvekartoitusten kautta olemme saaneet tietoomme teemoja, joista ammattilaiset ja nuoret tarvitsevat lisäkoulutusta tai tietoa. Lastensuojelutyöntekijät tarvitsevat lisää tietoa seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta ja seksuaalista väkivaltaa kokeneen nuoren kohtaamisesta. Nämä tarpeet mukailevat myös kansainvälisiä tutkimuksia, joiden mukaan lastensuojelunuorilla on suurempi riski joutua seksuaalisen väkivallan kohteeksi kuin muilla nuorilla.

Nuoret tarvitsevat ajanmukaista ja laadukasta seksuaalikasvatusta. Tarvekartoituksemme perusteella nuoret halusivat lisää tietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta, häirinnästä, suojaikärajoista ja vastikkeellisesta seksistä. Toisaalta nuoret toivoivat tietoa tunteista, ihmissuhteista ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Eli, vaikka sijoitetuilla nuorilla saattaa olla seksuaalikasvatuksessa joitain erityistarpeita, he pohtivat samoja aiheita kuin kuka tahansa meistä; kuka minä olen, mitä minä tunnen ja kuinka olen vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Nuorten kanssa työtä tekevien peruskoulutukseen ei sisälly seksuaalisuuteen liittyviä opintoja. Kuitenkin nuoruuden yksi tärkeimmistä kehitystehtävistä on seksuaalisuuden haltuunotto. Suomessa lastensuojelulaitoksiin sijoitetaan juurikin murrosikäisiä nuoria, joten aihe seuraa nuorta myös lastensuojeluympäristöön. Kuinka työntekijät voivat kasvattaa ja opettaa asioita, joista heillä itsellään ei ole ajanmukaista tietoa tai joiden käsittelyyn heillä ei ole välineitä?

Miltei jokaisessa tarvekartoituksessa koulukodin työntekijät toivoivat, että työyhteisö sekä johtoporras suhtautuisivat seksuaalisuuteen liittyviin teemoihin asiallisesti. Tämä on tärkeä toive. Seksuaalisuuden teemat ovat opeteltavissa mutta ne eivät ole sisäsyntyisiä.

Väestöliitto on mukana Anna ääni lapselle -kampanjassa
Seuraa kampanjaa Twitterissä @AaniLapselle #äänilapselle
Facebookissa Anna ääni lapselle! Ge barnen din röst!

Pelkäätkö lentämistä?

wing-221526_1920Et ole yksin! Tiedätkö, että joka kolmas lentokoneessa matkustava tuntee ainakin jonkin verran epämukavuutta lennolla. Henkilökunta on tottunut auttamaan. Kemiallisista keinoista on joskus enemmän haittaa kuin hyötyä. Tässä muita vinkkejä matkalle, osa vinkeistä Finnairin sivulta.

1. Erilaisten liikennevälineiden turvallisuuden vertailu osoittaa, että lentäminen on tilastollisesti turvallisin tapa matkustaa.
2. Lentomatkan riskialttein kohta on matka lentoasemalle. Siitä eteenpäin olet maailman luotettavimman ja turvallisimman koneiston vastuulla.
3. Muista että turvallisuudestasi on vastaamassa suuri määrä vastuullisia ammattilaisia. Mitään toimialaa ei säännellä ja valvota yhtä tarkasti kuin ilmailua. Nämä huippukoulutetut ammattilaiset ovat puolellasi. Hekin haluavat turvallisesti tänään perille.
4. Lentopelko on irrationaalista eli se ei perustu todelliseen vaaraan. Vahvista järjen ääntä ja hyväksy tunteet ja kehon reaktiot siinä rinnalla.
5. Lentopelko on opittu reaktio ja koska se on opittua, siitä on myös mahdollista oppia pois ja saada pelko hallintaan. Varo opettamasta pelkoa muille.
6. Vie ajatukset muualle. Älä keskity pelkoon, se kasvaa jos sille antaa tilaa ajatuksissaan. Keskity siihen, mitä näet, haistat, tunnet tai vaikka kännykän kuviin tai kynsien viilaamiseen. Mikä tahansa yksityiskohta voi viedä keskittymisesi pois hahmottomasta pelosta.
7. Muistele ja eläydy turvapaikkaan eli johonkin ihanaan mielikuvaan. Kuvittele joku tosi rauhallinen ja turvallinen ihminen vierellesi ja juttele ajatuksissasi hänen kanssaan.
8. Pelon unohtaa helpoiten, kun on kiinnostavaa tekemistä. Jos sinulla on tabletti tai tietokone, katso lempisarjaasi tai tee ristikkoa. Jos toisten puhe häiritsee, käytä korvatulppia.
9. Ota mukaan miellyttävää musiikkia tai rentouttava suosikkikirja tai Raisan tai jonkun muun rentoutusäänite.
10. Valitse käytäväpaikka, jos sinulla on myös ahtaan paikan kammoa. Käytäväpaikalta on helppo nousta jaloittelemaan ja ilmakin tuntuu kiertävän väljemmässä tilassa paremmin.
11. Tekstaa tsempparihenkilöllesi aina ennen nousuja ja laskeutumisen jälkeen. Et tunne olevasi yksin ja unohdettu, vaan olet turvallisesti jonkun ajatuksissa.
12. Keskity päämäärään, minne olet menossa: vaikeuksien kautta voittoon! No pain, no gain! Tsemppaa ja haasta itseäsi. Kuvittele yksityiskohtaisesti se, mitä matkan avulla saavutat ja keskity tähän tärkeään tavoitteeseesi!
13. Huomaa, että se mitä juuri teet ja opit on rohkeutta. Kun jokin itselle arvokas asia (matkan tarkoitus) on tärkeämpää kuin se, mitä pelon tunne käskee välttämään, sitä kutsutaan rohkeudeksi. Kun tunnistat arvoja elämässäsi ja seuraat niitä, olet rohkea!
14. Lentopelkoon voi auttaa todella hyvin esim. emdr tai hypnoosihoito. Hakeudu rohkeasti ammattiauttajan pakeille.

Ja sitten vain hyvää matkaa!

Rakkauden vuosi 2017

shutterstock_92075405Tammikuu: Uuden vuoden lupaukset käytäntöön. Jos kumppanisi lopettaa tupakoinnin tai laihduttaa tai tekee sovintoa vanhan riidan yli, tue häntä.

Helmikuu: Ystävänpäivän aikaa. Mitä vain toivotkin, sanothan sen. Ei toinen osaa lukea ajatuksiasi, ei vielä. Sitten kun olette vanha pari, hän osaa.

Maaliskuu: Kalpea kuukausi, kalpea naama. Mistä väriä? Hankkikaa kotiin värikäs lautapeli ja pelatkaa. Kummasta tuli Monopolin voittaja?

Huhtikuu: Kevät, ihana kevät. Mitä ihanaa teille kahdelle? Linnutkin laulavat jo puissa. Yhdessä kuoroon?

Toukokuu: On valoisaa, mutta vielä kylmää. Miten mukavaksi voisi tehdä yhteisen ikkunanpesun? Rokkia ja rakkautta?

Kesäkuu: Paljain varpain nurmelle. Aurinkoa on ja kesäsadetta. Aurinko paistaa molempien sydämii,n kun sanotte toisillenne: rakastan sinua. Sanokaa se usein.

Heinäkuu: Kuuma. Sängyssä pärjää pelkällä lakanapeitolla. Varsinkin kun ihana sekstailu on kesäloman tärkein ja kuumin juttu. Lomalla hotelliseksi.

Elokuu: Luonto muuttuu tummanvihreäksi. Täyteläiset syyskesän kukat kukkivat. Rakkauden saa kukkimaan sanoilla. Kerro, mitä rakkaassasi arvostat.

Syyskuu: Työtä ja kiirettä, kinaakin tulee. Miten ratkot riidat? Jos jäät vaille huomiota ja aikaa, kerro miltä se tuntuu. Kerro ajoissa, ja kumppanisi vastaa kutsuun.

Lokakuu: Talvea kohti, lämmintä esille. Mikä hurmaava keitto lumoaisi tuoksullaan kotiin palaavan väsyneen rakkaan?

Marraskuu: Pakkanen koristelee ikkunat ja puut kuurallaan. Millaiset tunnelmavalot teidän lemmenpesään?

Joulukuu: Lahjoja ja salaisuuksia. Tavallinen lahja voi olla lähinnä sydäntä. Kaikki rakkaan ilahduttaminen tulee sinulle moninkertaisena takaisin.

Mitä, jos ei ole lainkaan ”joustava”

shutterstock_264056435Yhteiskunta ja työelämä odottavat nykyään ihmisiltä joustavuutta. Hyvää työntekijää kuvataan sellaiseksi, joka mukautuu uuteen ympäristöön ja pystyy suoriutumaan paineistetussakin tilanteessa. Vaikka työnkuva muuttuisi ja vaatisi uusia kykyjä, joustava ihminen kasvaa saappaisiinsa nopeasti. Hän ei ahdistu, ei koe riittämättömyyttä, ei jää sairaslomalle, eikä kuormita muita murheillaan. Stressin hän selättää päättävyydellä ja sisukkuudella.

Nämä joustavat ihmiset myös hyppäävät kuin kissat jaloilleen elämän kriisikohdissa. Elämä on kivikkoinen polku. Ihminen joutuu sen varrella kohtaamaan erilaisia menetyksiä ja luopumisia ja sureminen kuuluu osaksi sitä. Joustava ihminen osaa surra juuri oikein. Hän ei jää murheen alhoon asumaan, vaan sisukkuudella kaivaa itsensä ylös kuopasta. Hän ei näe esteitä, vaan ainoastaan mahdollisuuksia.

Kaiken joustavuutta korostavan puheen keskellä huomaan miettiväni, että mitä, jos ihminen näkeekin pelkkiä esteitä? On hienoa, että positiivinen psykologia suuntaa meitä ajattelemaan myönteisesti. Välillä tuntuu kuitenkin, että kaikki positiivisuuden ja sisukkuuden korostaminen ei anna ihmiselle lupaa romahtaa. Hyvinvointipuhe tuntuu olevan suunnattu hyvinvoiville ihmisille, jotka sitten joustavat vielä entistä paremmin. Ne, jotka eivät ole niin joustavia voivat kokea huonommuutta, kun eivät kaikista ohjeista huolimatta saa itseään tai omaa elämäänsä kasaan.

On olemassa ihmisryhmä, joka oman historiansa ja geneettisen perimänsä vuoksi, ei ole niin joustavia. Työpaikan suunnan muutos, jossa oma työpöytä vaihtuu toiseksi ja vanha tuttu työnkuva viedään, voi oikeasti suistaa ahdistukseen tai masennukseen. Organisaation uudistuksessa ei näy mahdollisuuksia, vaan ainoastaan luopumista ja turvattomuutta. Se, että tuntee kaiken keskellä omien voimien hiipuvan, voi aiheuttaa häpeää. Ihminen voi kokea olevansa vääränlainen. Kyllä tästä olisi pitänyt selvitä.

Samoin elämänkriisi, ero tai vaikka läheisen kuolema voi olla niin kova paikka, että toimintakyky menee kokonaan. Surussa ei vain piipahdeta, siellä rämmitään kumisaappaat jalassa. Ei päiviä tai viikkoja, vaan vuosia. Kriisi voi viedä psyykkiset toimintakeinot kokonaan niin, että ihminen tarvitsee sairaalahoitoa. Kaiken surun lisäksi lisäkuormaa voi aiheuttaa itsesyytökset siitä, että surusta olisi jo pitänyt päästä eteenpäin.

Joustavista ihmisistä käytetään vertauskuvaa, että he ovat kuin bambun versot hurrikaanin keskellä. Juuret ovat niin syvällä maassa, että ne vain heiluvat katkeamatta, vaikka ympärillä myrskyää. Täytyy todeta, että mielikuva on hieno. Realiteetti kuitenkin on, että jotkut murtuvat useasta kohtaa. Silloin tarvitaan erityistä hienovaraisuutta ja pehmeät kädet, joilla ehkä viedään johonkin turvallisempaan maastoon. Hoidetaan ja odotellaan, että lähtisikö vielä uudelleen kasvuun. Sopii toivoa, että mahdollisimman moni lähtisi.

Mistä löydät joulurauhan?

joulublogi-shutterstockSuurin osa ihmisistä viettää joulua läheisten kanssa. Se voi tuntua ihanalta, jos olet kaivannut nähdä vanhempiasi, sisaruksiasi, kummilapsiasi tai ystäviäsi. Mukana on ehkä omia tai toisten jälkikasvua. Teillä saattaa olla omat jouluperinteenne suvussa. Koet olosi turvalliseksi ja vapaaksi ilman arjen huolia.

Tiivis yhdessäolo voi aiheuttaa myös riitoja ja pettymyksiä, jos odotukset eivät kohtaa. Aikaisemmat vanhempi-lapsi-roolit alkavat taas elämään jouluna, kun jo aikuiset perheen jäsenet taantuvat menneiden joulujen tunnelmaan. Tämä on aika tavallista. Useimmat selviävät näistä keskustelemalla ja säätelemällä sitä, kuinka monta päivää yhteistä joulua juhlitaan.

Aika läheisten kanssa voi merkitä myös toisenlaista joulutunnelmaa. ”Joulu on pahin”, moni lapsuuden perhettään miettivä sanoo. Monien jouluun kuuluu esimerkiksi humalainen vanhempi.

Joulu on loma-aikaa, ja lomalla on tärkeää palautua. Aikuinen voi valita itse, kenen kanssa lomansa viettää – toisin kuin lapsi. Vaikka loma päihdeongelmaisen vanhemman tai riitelevän suvun keskellä ei palauta, moni päätyy silti saman joulupöydän ääreen vuodesta toiseen. Tätä selittää paljolti syyllisyyden tunne. Tuntuu vaikealta sanoa: ”tänä jouluna minun ei tarvitse olla humalaisen sukulaisen kanssa. Minun ei tarvitse viettää jouluani peläten perheväkivaltaa. Ei tarvitse kuunnella pahoja puheita tai olla toisten kaatopaikkana. Nyt olen aikuinen, voin jo itse päättää. En ole enää avuton.”

Voit pohtia, mikä ohjaa sinun tapaasi viettää joulua 2016. Onko se ilo, toive mukavasta yhdessäolosta? Hakeudutko paikkaan, jossa voit levätä ja olla rauhassa? Vai ohjaavatko valintaasi velvollisuuden tunne, syyllisyys tai pelko? Keneltä odotat lupaa viettää sellaista joulua, kuin itse haluat? Kenen suuttumusta mahdat pelätä?

Jossain vaiheessa aikuisuutta monet ottavat joulun omiin käsiinsä. He viettävät joulun ehkä kahdestaan kumppanin tai oman perheensä kanssa, he lähtevät ystävien kesken matkalle ja nauttivat joulurauhasta etelän auringon alla. Joku haluaa kutsua vielä laajemman suvun koolle. Voit keksiä omat perinteesi.

Ethän ohita omia tarpeitasi tänä jouluna. Kukaan muu ei voi tietää, mikä on sinulle oikea tapa viettää tuleva joulu.

Toivon sinulle todellista joulurauhaa ja rentouttavaa lomaa!

Pikkujoulut – Viisikko pulassa!

#mannankanssa

Päätettiin Mannan kanssa järjestää minipikkujoulut. Sellaiset, joiden yläikäraja on 6 vuotta. Ja joissa pidetään hauskaa.

20161204_130414Siispä tuumasta toimeen. Laadimme laajan ja kattavan neljän hengen kutsulistan ja lähetimme kutsut perille nykyaikaisesti mobiiliviestinnän keinoin. Emme askarrelleet kutsukortteja, ettei kenellekään sellaiselle mini-ihmiselle, jota emme kutsuneet, tulisi päiväkodissa paha mieli.

Seuraavaksi suunnittelimme monipuolisen ja runsaan menun. Mitäs suolaista siellä pikkujouluissa voisi tarjota? Manna ehdotti sipsejä. Menu alkoi hahmottua. Sipsien lisäksi tarvittaisiin jotakin makeaa. Leivotaan piparkakkuja tietenkin senkin höpsö, Manna lähes karjaisi. Näin päätettiin. Ostin marketista valmistursokkeita, valkoista, vihreää ja vaaleanpunaista.

Entä voisimmeko tehdä yhdessä vieraiden kanssa joulukortteja ja viedä niitä päiväkotikavereille ja sukulaisille? Ehdotus hyväksyttiin. Käväisin askartelupuodissa ostamassa korttipohjat ja huopakangasta. Helppo homma. Iloisesti kohti pikkujouluiltaa.

Vaan ei matkaa ilman mutkaa. Ensin iski jouluflunssa, sitten toinen jouluflunssa. Vai olivatko ne kaikki sitä samaa tänä syksynä riehunutta. Isosiskolla ja isoveljellä oli päivisin kokeita ja iltaisin harrastusmenoja. Töissä oli pitkiä päiviä, kotona kaikki olivat väsyneitä ja kireitä. Pimeys laskeutui, ja aamuisin oli lähes mahdotonta kampeutua ylös sängystä. Mieleen hiipi ajatus luovuttamisesta. Viisikko pulassa!

Otin Mannan kainaloon ja olin juuri kertomassa, että pikkujoulut on peruttu, koska äiti on rikki poikki, kaikki muut kipeitä eikä mistään tule mitään. Mutta Manna ehti puhua ensin; höpöttää siitä, miten kivaa tulee, miten kaikki jo odottavat minipikkujouluja, miten hän aikoo kuorruttaa piparkakku-ukoille peppuja *räkänauru* ja näyttää oman huoneen lelut kavereille.

Kun Tärkeä Päivä koitti, ne tupsahtivat sisään punaposkisina kuin satujen tontut. Iloiset ja innokkaat touhuajat. Joululevy soimaan, tonttulakki päähän, essu vyötäisille ja – rip rap tip tap – leivontahommiin! Nuo valloittavat pienet ihmiset ja joulumielemme pelastajat upottivat kätensä taikinaan ja mussuttivat huippuleipureiden tapaan ison osan siitä raakana, lainasivat kohteliaasti kuorrutetta kaverillekin. Leikkasivat, liimasivat, raksuttivat tyytyväisinä sipsejä. Kodissamme oli yhtäkkiä kaikki hyvän fiiliksen ainekset: leikkiä, sotkua ja naurua.

20161204_125833

20161204_141321

Illan päätteeksi lösähdin sohvalle ja kirjoitin kännykän memoon kolmen kohdan muistilistan itselleni: Kuuntele lasta. Pidä kiinni sovituista asioista. Kohtaaminen kannattaa. Näillä mennään kohti joulua ja sen yli.

#mannankanssa on blogisarja, jossa pienen lapsen ja aikuisen maailmat kohtaavat arkisissa tilanteissa.

”Jos haluat astiaston suomeksi, paina 1” – sote, äidinkieli ja perustuslaki

shutterstock_271845803Eduskunta hyväksyi 13.12. mallin, jossa Vaasan keskussairaala luopuu sote-uudistuksen yhteydessä laajasta päivystysvastuusta. Sen potilaat ohjataan tarvittaessa Seinäjoelle. Kaikki oppositiopuolueiden edustajat äänestivät ehdotusta vastaan. Eduskuntakäsittelyä edeltänyt sosiaali- ja terveysvaliokunnan äänestys ratkesi äärimmäisen niukasti, äänillä 8-7. Useat eri tahojen laskelmat siitä, että Vaasan sairaalan nykyisen toimintatason säilyttäminen olisi ollut vähintään yhtä edullista kuin nykyinen malli, ohitettiin. Pohjanmaan poikkeuksellisen vilkkaan väestönkasvun seuraukset terveyspalveluille ohitettiin myös.

Perustuslakivaliokunta totesi sairaaloiden päivystyksestä, että Seinäjoella on turvattava terveydenhoito myös ruotsin kielellä. Hallitus ei ole kertonut, miten tämä käytännössä tapahtuisi. Epäilyt siitä, että perustuslakivaliokunnalle toimitetut mietinnöt ja potilaita koskevat luvut olivat olleet vaillinaisia ja suorastaan virheellisiä, ohitettiin. Lakioppineiden huoli siitä, että perustuslakivaliokuntaa käytetään poliittisesti tarkoituksenmukaisesti, ohitettiin myös. Arvatkaa, mitä tapahtui eduskunnassa ehdotukselle siitä, että Vaasan sairaalan toimintaa vielä käsiteltäisiin perustuslakivaliokunnassa?

En ole kuullut kenenkään ulkopuolisen asiantuntijan väittävän, että tässä olisi kyse sosiaali- ja terveydenhoidon laadusta tai tehokkuudesta. En ole kuullut kenenkään epäilevän, ettei kyse olisi pohjimmiltaan puolue- ja kielipolitiikasta.

Sosiaalitieteissä niin sanottu standpoint-teoria korostaa sitä, että eri väestöryhmillä on erilainen kokemus todellisuudesta. Naiset tietävät, miltä tuntuu olla näkymätön veljeilevien miesten keskuudessa, seksuaaliset vähemmistöt tietävät, miltä tuntuu katsoa rakkausleffoja, joita ei ole tehty heitä varten. Ja Suomessa asuva ruotsinkielinen tietää, miltä tuntuu kuin omaa äidinkieltä jatkuvasti latistetaan. Arki on täynnä pieniä, yhtä ärsyttäviä kuin käsittämättömiä puutteita. Helsingin kaupunki, Suomen Akatemia, Helsingin yliopisto, Korkeasaari: tässä sattumanvaraisesti ensiksi mieleen tulevia tahoja, joiden pitäisi toimia ruotsiksi mutta kuluneen vuoden aikana se ”unohtui”, näyttelystä, juhlapuheesta, kylteistä.

Kun soitat puhelinpalveluun, kysytään haluatko astiaston ruotsiksi? ”Vill du ha servis på svenska, tryck 2.” Service, eli palvelu, joka lausutaan eri lailla, ei tule silloin heti mieleen. Tästä ei kukaan ruotsia puhuva älähdä, tietenkään. Emme halua olla hankalia, ylimielisiä, vaivaksi. Jos myyjä, lääkäri tai virkailija puhuukin ruotsia, olet yllättynyt ja kiitollinen. Harvoin tulee edes mieleen vaatia ruotsinkielistä palvelua – ei edes silloin, kun se on perustuslaillinen oikeus.

Mutta en usko, että valtaväestö huomaa, saati ymmärtää, miltä tuntuu jatkuvasti arvailla mitä tarkoitetaan, niellä ärtymystä, olla kysymättä eikö virastoissa tosiaan löydy yhtään ihmistä joka hallitsee ruotsia ja voisi hoitaa käännökset? Miltä suomea puhuvilta tuntuisi, jos pulla olisi pula, auto olisi outo, ja hätä olisi heti – tai sanojen sijaan olisi vain aukko, jota kukaan ei huomaa, jos et siitä älähdä – joka päivä, mitä odottamattomimmissa ja, korostan, julkista palvelua tarjoavissa yhteyksissä.

Korostan myös, että häiritsevää tässä eivät ole eri murteet, korostukset tai pienet arkiset virheet. Teen niitä itse suomeksi koko ajan, eikä minua lainkaan vaivaa jos virkamies tai lääkäri, joka haluaa harjoittaa ruotsiaan, tekee samoin. Kaikki elävä, puhuttu ruotsi on osa ruotsin kieltä. Mutta typistetty, mukiloitu, paperista luettu anonyymi ”pakkoruotsi” on sen hauta.

Joskin hauska hauta: Facebook-sivusto Dåliga översättningar svenska-finska kokoaa parhaimmat helmet, kuten mainos: ”Fiksun ostamisen puolesta – Fittiga köp”. (Jos fiffiga-sanasta vaihtaa kaksi f-kirjainta t:ksi, sana fiksu muuttuu v-sanaksi.) Erheistä koottu kirja Tack för ditt förstånd! on myyntihitti ja hyvä joululahjavinkki.

Mutta vaikka kieli hautautuu, ihmiset eivät kuole ruotsinkieliseen astiastoon. Sairaaloissa sen sijaan kuollaan. Niissä myös kärsitään, pelätään ja tervehdytään. Kuumeisen, loukkaantuneen tai iäkkään ihmisen kielitaito heikkenee. Siksi myös aikuiselämänsä pitkälti suomeksi eläneillä ruotsinkielisillä on yleensä vahva tarve puhua lääkärin kanssa ruotsia. Silloin löytää itse sanoja ja ymmärtää, mitä lääkäri vastaa.

Isoäidilläni oli läheinen ystävä, joka 80-vuotiaana sairastui ihottumaan. Hän oli jo vanhainkodissa, ja lääkäri tuli käymään. Missä kutiaa, lääkäri kysyi suomeksi, kuten tavallista, koska ei halunnut, uskaltanut, osannut tai viitsinyt puhua ruotsia. Ystävä vaan ei millään muistanut oikeaa sanaa suomeksi. Kunnes se vihdoin tuli mieleen: hymyhuulet! Niissä sattuu. Vasta lääkärin lähdettyä hän tajusi virheensä. Piti sanoa häpyhuulet. Hän soitti valtavan nolona isoäidilleni, jolta tarina sitten lähti liikkeelle. Olen muistanut sen niin pitkään, koska se on paitsi surkuhupaisa myös niin kaunis. Iäkäs nainen, joka vahingossa muuntaa kieltä hieman aistillisempaan suuntaan.

Ruotsinkielisiä asuu Pohjanmaalla melkein 100 000. Miten Seinäjoella aiotaan heitä kuunnella ja heidän kanssaan kommunikoida? En ole ollut potilaana Seinäjoella, enkä siis tiedä, voihan olla että siellä, toisin kuin pääkaupunkiseudulla, saa hienosti palvelua molemmilla kotimaisilla kielillä. Ja vielä niillä Pohjanmaan murteilla, joita itse en millään ymmärrä. Ei, en kadehdi niitä seinäjokisia terveysalan ihmisiä, jotka saavat närpesiskaa puhuvan potilaan hoidettavakseen omalla kouluruotsilla!

Päätöksestä ei näytä vielä nousseen sen suurempaa mekkalaa suomenkielisten kesken. Ministerit puhuvat kauniisti perheiden moninaisuuden huomioimisesta, mutta ruotsin- ja kaksikielisten perheiden peruspalvelut eivät tunnu sisältyvän tähän ”moninaisuuteen”. Sen sijaan sellaisilla vaikuttajilla, kuten Osmo Soinivaara, on pokkaa väittää, että jos Seinäjoen kielivaatimuksen muodollisesti täyttävät lääkärit ja hoitajat eivät pohjanmaalaisille kelpaa, niin kannattaisi luopua koko ruotsin kielitaidon vaatimuksista.

Näin puhuu vain ihminen, jonka pulla ei ole pula, jolta lääkäri ei käännä katsetta pois ilmoittaakseen suuttuneesti seinälle: en sitten puhu äidinkieltäsi ja joka ei eläintarhassa joudu keksimään lapselle eläinten nimiä omasta päästään, koska perustuslaissa taattu käännös sattui taas kerran unohtumaan. Jolle ei tule mieleen, että voisihan sitä myös vaatia, että kielivaatimus ja perustuslaki täyttyisivät ihan oikeasti, eikä vain vastentahtoisen muodollisesti.

Vaasan sairaalan päivystysvastuun suhteen tarvitaan nyt laajakatseista, Suomen historiaa, väestörakennetta, ja tulevaisuutta ajattelevaa valtionpäämiestä. Tasavallan presidentillä olisi esimerkiksi mahdollisuus pyytää, että perustusvaliokunta perehtyy eduskunnan päätökseen tarkemmin.