Kohtalona yksin jääminen?

Posted on by
Vastaus

Kuva: Can Stock Photo.

Tutkimukset ovat osoittaneet yksinäisyyden olevan yhteydessä vakaviin psyykkisiin ja fyysisiin haittoihin, kuten esimerkiksi masennukseen, alkoholismiin, sydän- ja verisuonisairauksiin, uniongelmiin, immuunipuolustusjärjestelmän muutoksiin, Alzheimerin tautiin, yleiseen huonontuneeseen terveydentilaan ja jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Yksinäisyyteen liittyy syvää inhimillistä kärsimystä, ja se on myös kansanterveydellinen riski.

Eräässä tutkimuksessa suomalaisista noin viidesosa tunsi yksinäisyyttä silloin tällöin (2007). Noin 4,3 % suomalaisista tunsi olonsa yksinäisiksi koko ajan tai suurimman osan ajasta. Sinkkuus ja yksin asuminen voivat tutkimusten mukaan altistaa yksinäisyyden kokemuksille. Tämä ei tietenkään koske kaikkia yksinasuvia. Parisuhde ei myöskään automaattisesti  takaa sitä, ettei ihminen tuntisi itseään yksinäiseksi: Väestöliiton Perhebarometrin (2016) mukaan naimisissa olevista naisista noin 6 % ja miehistä noin 3 % tuntee itsensä melko yksinäiseksi. Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontulan mukaan noin neljäsosa parisuhteessa olevista on kokenut itsensä ainakin vähän yksinäiseksi. Naiset kokevat parisuhteessa useammin tunneperäistä yksinäisyyttä, kuin miehet.

Joillekin yksin jääminen voi tuntua lähes ”kohtalon tahdolta” omassa elämässä. Tällaisen ”yliluonnollisen” tahdon edessä ihminen voi tuntea voimattomuutta ja toivottomuutta.

Pitkäaikaiseen yksinäisyyteen voi olla lukemattomia erilaisia syitä ja taustatekijöitä. Psykologian historiassa kokemusta yksin jäämisen ”kohtalosta” on tulkittu monella tapaa. Yhden näkökulman mukaan ihminen voi tiedostamattaan ohjata elämäänsä siihen suuntaan, että hänen traumansa yksin jäämisestä toistuu. Ihminen voi esimerkiksi valita sellaisia kumppaneita, jotka eivät ole luotettavia. Psykoanalyytikko Anna Potamianoun mukaan ihminen voi ”kohtaloaan” pohtiessa havaita itsensä ulkopuolella, kohtalossa, jotain selaista, mikä hänellä on sisimmässään – kuten hylätyksi tulemisen kokemuksen. Toistuva ”kohtalo” on mahdollisuus tarkastella omia kipeitä kokemuksia, jotka ovat jo tapahtuneet. Se voi olla väylä tietoisesti muistaa omia aikaisempia kokemuksia. Tämä näkemys ”yksin jäämisen kohtalosta” on tietenkin vain yksi tapa pohtia asiaa, eikä sitä voi soveltaa yleisellä tasolla.

Lopputyöni tuloksia

Tutkin psykoterapiakoulutukseni laadullisessa lopputyössä (2018) yksin jäämisen kohtalon kokemusta parisuhteessa ja parisuhdetta etsiessä. Yksin jäämisen määritelmä lopputyössäni käsitti sekä  tunnetasolla yksin jäämisen että konkreettisen yksin jäämisen.

Toteutin tutkielmani internetpohjaisen kyselylomakkeen avulla. Kyselyyn vastasi 29 henkilöä. Kyseessä on pieni laadullinen otos, joka ei ole edustava eikä näitä tuloksia voi yleistää. Tulokset kuvaavat ainoastaan tähän kyselyyn vastanneiden kokemuksia. Kyselyyn vastanneet olivat Väestöliiton sivustojen lukijoita.

Kyselyyn vastanneista 90 % oli naisia. Vastaajista suurin osa, 76 %, oli sinkkuja. Kyselyyn vastanneilla yleisin syy kokea yksin jäämistä liittyikin kumppanin puuttumiseen. Yleisimmät yksin jäämisen kokemukset tutkittavien menneissä, muissa ihmissuhteissa olivat pulmat lapsuuden ja nuoruuden kaverisuhteissa (34 %), ongelmat isäsuhteessa (28 % vastaajista) sekä erilaiset hylätyksi tulemisen kokemukset omien vanhempien taholta (28 % vastaajista). Lisäksi noin 24 % vastaajista kuvasi, kuinka he eivät olleet saaneet tunnetason tukea vanhemmiltaan.

Monista vastauksista heijastui voimakas tunne yksin jäämisestä. Edes kumppanin löytyminen tai perheen perustaminen eivät välttämättä helpottaneet tutkittavien yksin jäämisen pelkoa – moni uskoi, että heidän kohtalonsa tulisi lopulta kuitenkin olemaan yksin jääminen ja hylätyksi tuleminen kumppanin taholta.

Tutkittavat välttelivät pohtimasta tarkemmin, miten yksin jäämisen kokemus vaikuttaa heidän omaan käyttäytymiseensä. Sen sijaan he kuvasivat, miten vaikeaa heidän on luottaa ja uskoa, että jotain hyvää tulisi heidän elämäänsä. Häpeä, arvottomuus ja kelpaamattomuuden tunne korostuivat joidenkin tutkittavien kertomuksissa. Joistain tarinoista paistoi läpi myös viha yksin jäämisestä. Tämä saattoi näkyä esimerkiksi kumppaniehdokkaiden moittimisena.

Eräs kyselyyn vastanneista henkilöistä kuvasi oivaltaneensa jotain täyttäessään kyselyä: jopa varhaisimmat elämänkokemukset, vauvaiästä lähtien ovat voineet vaikuttaa hänen kokemukseensa yksin jäämisestä. Samalla hän oivalsi, että näitä asioita voi työstää ja käsitellä.

Joskus toisiin ihmisiin luottaminen voi tuntua mahdottomalta – ja aina sopivaa kumppania ei jostain muusta syystä löydy. Jokaisen elämä on kuitenkin arvokas sellaisenaan. On merkityksellistä voida pohtia omaa ”yksin jäämisen kohtaloa” ja etsiä ymmärrystä omaa elämäntarinaa ja omia kokemuksia kohtaan. Tunnistamalla menneiden kokemusten vaikutus nykyisyyteen, ihminen voi ehkä helpottaa ankaria ajatuksia itseään kohtaan: itsessä ei ole mitään vikaa, kyse voi olla toistuvasta traumasta tai muusta epäonnesta.

Menneisyyden pohtiminen ei poista nykyhetken kipua yksinäisyydestä. Se voi kuitenkin tuoda armollisuutta omaa itseä kohtaan. Jotkut kuvaavat tätä armollisuutta ”sisäisen lapsen” avulla: aikuisina me voimme lohduttaa sisäistä lastamme, joka ei aikoinaan tullut ymmärretyksi ja lohdutetuksi jäädessään yksin. Oman trauman käsittely voi parhaimmillaan vaikuttaa niin, että on mahdollista vielä luottaa toiseen ihmiseen ja omaan kelpaavuuteen.

Yksinäisyyden torjuntaa

Kyselyssäni selvitin yksinäisyyden tunteita parisuhteessa ja parisuhteen etsimisessä. Parisuhteessa nousevat pintaan syvimmät kokemukset suhteessa olemisesta toiseen ihmiseen. Monet kuvaavat pärjäävänsä muutoin hyvin, mutta parisuhde tai sen puuttuminen ovat iso kipupiste elämässä. Parisuhde on näyttämö kaikelle rakkaudelle, mitä olemme elämässämme saaneet – ja kaikelle yksin jäämiselle, mitä olemme kokeneet.

Tunnetason yksin jääminen tai konkreettiset hylätyksi tulemiset ovat yksi keskeinen syy hakeutua myöhemmin psykoterapiaan. Kuntoutuksen lisäksi olisi tärkeää keskittyä kaikin tavoin yksinäisyyden torjuntaan ihmisen lapsuudesta lähtien. Torjumalla yksinäisyyttä torjumme monenlaista sairautta ja pahoinvointia, mikä on myös yhteiskunnan taloudellinen etu. Yksinäisyyden torjunnan tulisi olla koko ihmiselämän läpäisemää järjestelmällistä toimintaa. Sen tulisi alkaa jo raskaus- ja pikkuvauvavaiheessa, vanhempien tukemisesta ja laiminlyöntien huomaamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa riittäviä resursseja neuvoloille, lastensuojeluun, kunnalliseen paripsykoterapiaan, perheneuvoloille ja esimerkiksi kouluterveydenhoitoon. Kokemus rakastetuksi ja autetuksi tulemisesta kantaa ihmistä läpi elämän, parisuhteeseen ja omaan vanhemmuuteen saakka. Se voi tuntua kohtalolta, mutta osittain tämä kohtalo on myös yhteiskunnan ja vanhempien käsissä, ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen.

Lähteet:

Cacioppo, J. T., Hughes, M. E., Waite, L.J., Hawkley, L. C. & Thisted, R. A. (2006) Loneliness as a specific risk factor for depressive symptoms: cross-sectional and longitudinal analyses. Psychology and aging, 21(1), 140–51.

Cacioppo, J. T., Hawkley, L. C. & Thisted, R. A. (2010) Perceived social isolation makes me sad: 5-year cross-lagged analyses of loneliness and depressive symptomatology in the Chicago Health, Aging, and Social Relations Study. Psychology and aging, 25(2), 453–63.

Cacioppo, J. T., Hawkley, L. C., Crawford, L. E., Ernst, J. M., Burleson, M. H., Kowalewski, R. B., ym. (2002) Loneliness and Health: Potential Mechanisms. Psychosomatic Medicine, 64(3), 407–17.

Kontula, O. (2016) Lemmen paula. Seksuaalinen hyvinvointi parisuhdeonnen avaimena. Perhebarometri 2016. Katsauksia/Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. E50/2016

Moisio, P. & Rämö, T. Koettu yksinäisyys demografisten ja sosioekonomisten taustatekijöiden mukaan Suomessa vuosina 1994 ja 2006. Yhteiskuntapolitiikka 72(4), 392-401.

Potamianou, A. (2017) Revisiting the destiny compulsion. International Journal of Psychoanalysis, 98(1), 55-69.

Pressman, S. D., Cohen, S., Miller, G.E., Barkin, A., Rabin, B.S. & Treanor, J.J. (2005) Loneliness, social network size, and immune response to influenza vaccination in college freshmen. Health Psychology, 24(3), 297–306.

Rico-Uribe, L. A., Caballero, F.F., Olaya, B., Tobiasz-Adamczyk, B., Koskinen, S., Leonardi, M. ym. (2016) Loneliness, Social Networks, and Health: A Cross-Sectional Study in Three Countries. PLoS One. 2016;11(1):e0145264

Rico-Uribe, L. A., Caballero, F. F., Martín-María, N., Cabello M, Ayuso-Mateos, J. L. & Miret, M. (2018) Association of loneliness with all-cause mortality: A meta-analysis. PLoS ONE 13(1): e0190033. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0190033

Väliniemi-Laurson, J., Borg, P. & Keskinen, V. (toim.). 2016. Yksin kaupungissa. Helsingin kaupunki: Helsingin kaupungin tietokeskus. 12–25.Wilson, R. S., Krueger, K. R., Arnold, S.E., Schneider, J. A., Kelly, J. F., Barnes, L.L., ym.  (2007) Loneliness and risk of Alzheimer disease. Archives of General Psychiatry, 64(2), 234–40

Åkerlind, I. & Hörnquist, J. (1992) Loneliness and alcohol abuse: A review of evidences of an interplay. Social science & medicine, 34(4), 405–414.

Poliisiksi vähemmistötaustasta?

Posted on by
Vastaus

Kuva: Jarhe Photography

Toimittaja soitti ja kyseli, miksi täällä Suomessa kasvaneet maahanmuuttajataustaiset nuoret eivät hae opiskelemaan poliisiksi. Jäin itse puhelun jälkeen pohtimaan nuorten ammattitoiveita.

Suomessa alkaa olemaan paljon eri kulttuureista tulleita. Työn tekeminen olisi helpompaa, jos asiakkaan kulttuuri ja kieli olisi myös osalle virkamiehistä ja poliiseista tuttua.

Hyvin harmillinen este monen maahanmuuttajataustaisen nuoren ammattialan valinnoille kumpuaa siitä, ettei nuori koe kuuluvansa tähän yhteiskuntaan. Kuulumisen vaikeus johtuu viime vuosien negatiivisesta ilmapiiristä, poliittisesta keskustelusta ja päättäjien valinnoista. Osa nuorista pyrkii valitsemaan ”kansainvälisen vaihtoehdon” eli sellaisen ammatin, jota pystyy harjoittamaan muualla kuin Suomessa. Sairaanhoitajana, liiketalouden osaajana, putkiasentajana tai lääkärinä voi toimia kaikkialla maailmassa. Valitettavasti osa maahanmuuttajataustaisista nuoristamme ei koe Suomea kotimaaksi, eivätkä he pysty kuvittelemaan asuvansa täällä ikuisesti. Poliisi ammattina sitoisi ammatinharjoittajaa aina koulutuksen antaneen maahan, eli tässä tapauksessa Suomeen.

Päättäjien valinnat myös vaikuttavat suuresti, kun on kyse poliisiksi kouluttautumisesta. On ollut puhetta kaksoiskansalaisuudesta ja siitä kuinka rajattaisiin kaksoiskansalaisia tietyillä aloilla. Tämä ehkä koskettaa poliiseja ja muitakin viranomaistöitä. Jos uran ja työn kehityksessä ovat kaksoiskansalaisuus tai nuoren maahanmuuttajan sukulaiskytkökset omaan kotimaahan esteenä uralla edistymisessä, tulee tämä vaikuttamaan ammattivalinnoissa. Ei voi ajatella, että nuori hakeutuisi poliisiksi ja haluaisi eläkkeensä saakka tehdä vain partiointityötä. Ihminen haluaa kehittyä urallaan ja työssään.

Yksi este poliisinhommiin ja muihin julkisen puolen töihin pelätään olevan puutteellinen ruotsin kielen taito eli virkamiesruotsi. Omassa työssä olen törmännyt tapauksiin, joissa nuori on hakenut valtiolle töihin, mutta haku päättyy virkamiesruotsin puutteeseen. Asiaa on yritetty selvittää mm. vähemmistövaltuutetun kanssa. Ohjeistus sieltä on ollut, että ”työtiimissä” riittää jos esim. yksi tiimijäsen osaa ruotsia.  Mutta tätä ei juuri julkisen puolen rekrytoinneissa huomioida.

Miksei riittäisi, että poliisipartion tai ylipäätänsä turvallisuusalan toinen virkailija osaisi suomen lisäksi ruotsia ja toinen suomen lisäksi jotain muuta kieltä?

Toivoisin rakentavaa poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua seuraaviin vaaleihin eikä äänten kalastelua helpoilla tempuilla. Leimaava keskustelu ei palvele meidän yhteiskuntaamme. Kärjistävä keskustelu tuo eriarvoisuutta ja vastakkaisasettelua. Jos nuoren ei anneta kuulua ”meihin”, ei poliisin hommatkaan häntä houkuttele.

 

Mikä on minulle tärkeää – Kristiina

Posted on by
Vastaus

 Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä (2/5)

Suomessa kasvaa nopeasti väestönosa, jolla on sukujuuria eri puolilta maailmaa. He ymmärtävät kulttuuritaustansa ja perintönsä rikkauden ja haluan juhlia sitä heidän kanssaan tässä blogissa kuvien kanssa.

Esittelen viisi eri taustoista tulevaa ihmistä, jotka kertovat hieman itsestään ja muutaman esineen avulla määrittelevät ja esittelevät kultturitaustaansa.

Englannissa syntynyt Kristiina on asunut Suomessa viime joulukuusta lähtien barbadolais-englantilaisen miehensä kanssa. Hänen äitinsä on suomalainen, ja isänsä englantilainen.

”En ole koskaan tuntenut olevani täysin suomalainen. Suomenkielen tasoni ei ole täydellinen, vaikka olemme lomaillee Suomessa joka kesä.

Harkitsimme pitkään ajatusta tulla asumaan Suomeen. Kun lopulta löysimme molemmat Suomesta työpaikan, jossa työkieli on englanti, päätimme muuttaa tänne. Olemme hyvin vaikuttuneita huomattuamme, että Suomessa ihminen voi helposti aloittaa uuden elämän.

Siitä hetkesti alkaen, kun muutin Suomeen, olen tuntenut kuuluvani tänne. Olen myös huomannut, kuinka suomalainen saatan olla. Opin esimerkiksi äidiltäni kuinka paljon hiljaisuus voi merkitä. Esimerkiksi vastauksena kysymykseen hiljaisuus voi merkitä, ettei vastaaja ole asiasta täysin samaa mieltä.

Olen luonteeltani rauhallinen ja yksityisyyttä arvostava henkilö. Pidän myös yksin olemisesta.  Monet ihmiset saatavat olla kauhuissaan, jos joutuvat olemaan yksin. Kasvoin Englannissa kulttuurissa, jossa ollaan jatkuvasti ihmisten seurassa. En tunne montaa englantilaista, joka ei haluaisi viettää aikaa muiden ihmisten seurassa.

Haluan omaksua myös suomalaisen osani, puhua paremmin kieltä ja luottaa paremmin taitooni kommunikoida. Olen myös kasvanut siihen, että nainen voi olla henkisesti ja myös fyysisesti vahva: Englannissa voitin vuonna 2017 British National Powerlifting mestaruuden. En kilpasi, mutta olin iloinen saadessani pätevyyden. Suomalaiset naiset ovat vahvoja, ja minun isobritannilaiset ystäväni arvostuvat sitä. Olin heille ​​mallina vahvuudesta ja annoin uskoa siihen, että he voivat luottaa itseensä sellaisina kun ovat.

Tässä kuvassa voitte nähdä British National Powerlifting paidan, Mermite-levitteen ja suomalaiset muumimukini ”

******************

Minisarjamme  Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä ilmestyy viitenä peräkkäisenä keskiviikkona, ensimmäinen julkaistaan 31.10. ja viimeinen 28.11.

 

Kehotunnekasvatusta, ei aikuisviihdettä

Posted on by
Vastaus

Sanat sisältävät merkityksiä. Sanat herättävät päässämme kuvia ja ajatuksia.
On käytettävä oikeita sanoja. Mitä ne oikein ovat, ne oikeat sanat? Kuka määrittää oikean ja väärän? Ovatko pimppi tai pippeli vääriä sanoja, siis pitääkö olla vagina, vulva, penis ja glans? Onko vauvan koti väärä sana, ja mitä väärää siinä on?

Seksuaalikasvatus-sana häiritsi pahasti vanhempia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia tutkimuksessamme, joka koski pienten lasten kasvatusta.

”Seksi ja lapsuus eivät kuulu yhteen”, sanottiin.

Sen sijaan seksuaalikasvatuksen ammattilaiset sanoivat, ettei seksuaalikasvatus-sana heitä ahdista. Mutta entä jos tämä sana ahdistaa vanhempia, vieläpä niin paljon, että he sulkevat korvansa? Onko heitä varta vasten sokeerattava? Vanhemman päässä herää pelottavia mielikuvia ja ajatuksia. Silloin lapsi jää ilman tärkeää kasvatusta, johon lapsella on oikeus.

Olisi parasta, että vanhemmat ymmärtäisivät lapsuuden kehon, tunteiden, nautinnon ja seksuaalisuden – samoin kuin seksuaalikasvatuksen – olevat eri kuin aikuisten. Lapsen kehitysvaihetta vastaavilla asioilla voi olla lapsen kehitysvaiheeseen sopivat sanat. Kuten unnutus. Lasten kohdalla vanhempien asenne on ratkaiseva. Kunnioitetaan sitä!

Siksi on myös sana kehotunnekasvatus. Se avaa etenkin vanhemmille lasten seksuaalikasvatuksen ideaa ja painotusta: omaan kehoon tutustumista, tunteiden hallintaa ja turvataitoja. Tuo sen lähemmäs lapsuutta. Se on oikea sana Kotimaisten kielten keskuksen mukaan.

Lapsille nämä asiat ovat tietenkin luonnollisia ja iloisia. Lapsia seksi tai seksuaalisuus eivät ahdista, ellei heitä ahdisteta. Lasten häirintä voi myös tapahtua väärällä aikuispainotteisella tiedolla, eli pornolla.

Porno on kiihottamiseen, siis tunteitten herättämiseen tehtyä materiaalia.

Emme kutsu sitä aikuisviihteeksi, kun puhumme lapsille. Se luo väärän mielikuvan. Ikään kuin aikuiset viihtyisivät näin, pornoa katsellen tai tehden. Se antaa lapselle väärän kuvan aikuisuudesta, viihteestä ja seksuaalisuudesta.

Viihde on arkinen sana, kuten aikuinenkin. Pidetään ne sanat turvallisina.

Tiedetään, että ne aikuiset ovat onnellisimpia, joilla on ihan oikea ihmissuhde ja omanlaista, kahden välistä seksiä. Se ei ole viihdettä vaan hellyyttä, nautintoa ja läheisyyttä.

Tärkeintä on, että omat vanhemmat löytävät itselle luontevat sanat, joilla voivat antaa lapsille kehotunnekasvatusta ja turvataitoja. Ja että lapset voivat ja uskaltavat näistä asioista puhua turvallisen aikuisten kanssa.

Näin lepytät sisäisen nalkuttajasi

Posted on by
Vastaus

Oletko aina vähän tyytymätön? Huomaatko herkästi epäkohdat? Kulutatko rutkasti rahaa erilaisiin hyvinvointia lisääviin aktiviteetteihin, kuten hierontaan, joogaan ja kalliisiin kylpyläviikonloppuihin? On olemassa myös ilmainen ja pysyvää hyvää oloa tuottava asia – kiitollinen mieli. Tutkimukset osoittavat, että kiitolliset ihmiset ovat onnellisempia. Vaikka normaaliin elämään kuuluukin ahdistusta ja tympeää arkea, jatkuvaa sisäistä marinaa voi yrittää hillitä.

Voimme opettaa aivojamme huomaamaan elämän hyvät asiat. Oppiminen tapahtuu siten, että ihminen harjoittelee kohdistamaan huomionsa hyviin asioihin elämässään. Tarkkaavaisuus on kuin taskulamppu: mihin valo kohdistuu, sen kohdan näemme kirkkaampana. Mitä useammin ajattelemme hyviä asioita, sitä useammin koemme iloa ja opimme automaattisesti näkemään iloisia asioita ympärillämme.

Kokeile näitä

Huolimatta pettymyksistä elämäsi varrella, voit oppia myönteisempää ajattelua. Pienet päivittäiset rutiinit auttavat sinua harjoittelussa. Treenaamisen edetessä voit lisätä positiivisten tunteiden määrää vaihtelemalla harjoituksia, sillä rutiinit kyllästyttävät aivoja. Seuraavien vinkkien avulla pääset alkuun.

  • Arki on usein täynnä velvollisuuksia eikä stressaantuneena tule mieleen mukavia asioita. Siksi on hyvä rakentaa ympärillesi pieniä muistutuksia asioista, joista olet kiitollinen. Ehkä kännykkäsi näytöllä on lapsesi tai sinulle tärkeän ihmisen kuva. Vaihda näytön kuvaa riittävän usein, jotta kuva herättää huomiosi. Jos matkustelu ilahduttaa sinua, ripusta jo ostetut lentoliput seinälle. Myönteiset mietelauseet eteisen liitutaulussa muokkaavat automaattista ajatteluasi. Voit valita muistuttajaksi myös minkä tahansa asian tai paikan, jonka ohitat joka aamu. Päätä, että esimerkiksi bussipysäkki symboloi sinulle sitä onnekkuutta, että elät maassa, jossa on turvallista liikkua julkisilla.
  • Jos töihin lähteminen tuntuu vastenmieliseltä, yritä olla kiitollinen siitä, että sinulla on työ. Muistele niitä opiskeluaikoja, kun haaveilit työstä ja muhkeammasta kukkarosta. Nyt voit olla kiitollinen saavutettuasi paikan työelämässä. Ehkä nykyinen työnantajasi oli tuolloin vain kaukainen unelma. Työpaikan avaimet voivat toimia muistuttajanasi siitä, että olet arvostettu ja luotettu ihminen – haltuusi on annettu koko firman kiinteistö.
  • Syödessäsi ruokaa, yritä olla kiitollinen siitä, että saat valita mitä syöt. Olet onnekas, kun voit vaihdella ruokalajiasi. Syömiseen liittyy usein myös sosiaalista kanssakäymistä. Voit aterioidessasi muistuttaa itseäsi siitä, kuinka onnekas olet ystävistä ja perheestäsi.
  • Pyyteletkö herkästi anteeksi pieniä virheitäsi? Sen sijaan, että pahoittelet myöhästymistäsi, kokeile seuraavalla kerralla kiitosta anteeksipyynnön sijaan. Kiitä siitä, että ystäväsi jaksoi odottaa sinua. Tällä eleellä saat ystäväsikin huomaamaan, kuinka kärsivällinen hän olikaan odottaessaan sinua.
  • Kirjoitatko itsellesi ”to do” -listoja? Tehtävien sijaan kokeile päivän päätteeksi ”ta-daa” -listaa. Mieti pieniä onnistumisia päiväsi varrelta. Huomioi mukavat ihmiskohtaamiset ja hengähdystauot.
  • Levolle käydessäsi kiinnitä huomiosi siihen, kuinka ihanaa on käydä sängylle pötköttelemään. Korosta nukkumaanmenon miellyttävyyttä keskittymällä tunnustelemaan, miltä puhtaat lakanat tuntuvat poskeasi vasten. Huokailemalla ääneen opetat myös jälkikasvullesi nautiskelemisen taitoa. Viivy tässä tekemättömyyden tilassa.

Ja lopuksi

Muista, että kiitollisuus on valinta. Voit päättää, vahvistatko mielessäsi kiitosta vai kaunaa. Jos valitset kaunan, viet tilaa kiitokselta. Jos päätät ajatella hyviä asioita elämässäsi, siitä hyötyy mielesi, kehosi ja läheisesi. Kiitä itseäsi myös siitä, että valitsit kiitoksen.

Lähteet:
 “This daily gratitude routine can train your brain to be happier”. Artikkeli on julkaistu 26.9.2018 nbcnews.com -sivustolla. Linkki artikkeliin https://www.nbcnews.com/better/health/daily-gratitude-routine-can-train-your-brain-be-happier

Fritz, M. M., & Lyubomirsky, S. (in press). Whither happiness? When, how, and why might positive activities undermine well-being. In J. P. Forgas & R. F. Baumeister (Eds.), The social psychology of living well. New York: Psychology Press.

Mikä on minulle tärkeää – Sabina

Posted on by
Vastaus

 Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä (1/5)

Suomessa kasvaa nopeasti väestönosa, jolla on sukujuuria eri puolilta maailmaa. He ymmärtävät kulttuuritaustansa ja perintönsä rikkauden ja haluan juhlia sitä heidän kanssaan tässä blogissa kuvien kanssa.

Esittelen viisi eri taustoista tulevaa ihmistä, jotka kertovat hieman itsestään ja muutaman esineen avulla määrittelevät ja esittelevät kultturitaustaansa.

Sabina on syntynyt Ruotsissa. Hänen isänsä on italialainen ja äiti suomalainen. Lapsena hän on asunut sekä Suomessa että Italiassa. Sen jälkeen hän on viettänyt 4 vuotta Espanjassa ja Algeriassa sekä viimeksi palannut Suomeen 13 vuotta sitten.

”Olen muuttanut usein eri maiden välillä, mikä tarkoittaa, etten ole voinut tuoda mukanani kuin pienen määrän tavaraa. Muutaman asian ja esineen olen kuitenkin aina tuonut mukanani uuteen maahan.

Ensimmäinen valitsemani asia on italialainen mutteripannu ja siihen liittyvä kahvinjuontitottumukseni. Se on tärkeä osa minua ja kulttuuriani.  Minulla on pitkään ollut sama isoäidiltäni saatu pannu. Ostan siihen vain uuden suodattimen Italiassa käydessäni.

Toinen esine on Arabian Muumi-kahvikuppi. Sen olen muuttaessani ottanut myös aina mukaani. Se on ikäänkuin suomalainen puoleni. Tykkään paljon suomalaisesta muotoilusta, ja Muumikirjat olivat tärkeä osa lapsuuttani.

Viimeiseksi on tämä musta keraaminen lintu Ruotsista. Vanhempani saivan sen lahjaksi kummisedältäni ja kummitädiltäni, kun äitini odotti minua. Pelastin sen roskakorista, kun vanhempani olivat eroamassa. Uskomatonta, ettei lintu ole mennyt rikki vaikka on yli 30 vuotta vanha ja muuttanut kanssani maasta toiseen.”

*********************

Uusi minisarjamme  Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä ilmestyy viitenä peräkkäisenä keskiviikkona, alkaen 31.10. ja jatkuen 28.11. asti.

 

 

Miltä arvosi todella näyttävät?

Posted on by
Vastaus

Olen ollut elämäni varrella useaan otteeseen laatimassa työyhteisölle arvoja. Pohdinnan keskiössä on näissä keskusteluissa ollut se, minkä arvojen pohjalta omaa työtä halutaan tehdä. Yleensä työryhmän sisällä on vallinnut vahva yhteinen ymmärrys nimetyistä arvoista. Vaikka arvot ovat osoittautuneet samankaltaisiksi, on työntekijöiden välillä ollut suuria eroja siinä, miten ne ovat näkyneet toiminnassa. Yksi on kohdellut kaikkia asiakkaita samoin periaattein ja kunnioittavasti, toinen taas sortunut joidenkin kohdalla juoruiluun tai epäasialliseen käytökseen.

Nykyään työpaikoilla puhutaan paljon myös arvojohtamisesta. Monet yritykset käyttävät paljon rahaa johdon arvojen kirkastamiseen. Koulutus ei kuitenkaan aina takaa sitä, että koulutuspäivien anti oikeasti tulee sisällytettyä johdon jokapäiväisiin valintoihin. Arvokeskusteluissa voidaan esimerkiksi puhua työpaikasta, jossa jokaisella on ääni tai työpaikasta, jossa muutos lähtee aina alhaalta ylöspäin. Kuitenkin käytäntö voi olla ihan muuta. Korulauseet unohtuvat, kun kiire astuu kuvaan ja johdon pitää tehdä nopeita päätöksiä.

Olen myös työssäni parien kanssa törmännyt samankaltaiseen ilmiöön. Otetaan esimerkiksi pari, jonka molemmat osapuolet kertovat vastaanotolla toivovansa luottamuksellista ja turvallista ihmissuhdetta. Puheiden tasolla parin arvot vaikuttavat samankaltaisilta; halutaan sitoutua ja luoda yhteistä tulevaisuutta. Tapaamisen jälkeinen käytös saattaa kieliä kuitenkin ihan toisenlaisista arvoista. On vaikea ymmärtää, mihin kauniit sanat katosivat, kun Tinderiä selataan jo vastaanoton oven sulkeutuessa.

Puuttuminen koulukiusaamiseen on myös vahvasti arvoista kielivä asia. Kun vanhempi koulun vanhempainillassa nyökyttelee ja on yhtä mieltä kiusaamisen vastaisen työn tärkeydestä, mutta lipeää otteesta, kun pitäisi ryhtyä puheesta tekoihin, voi miettiä, mitkä todelliset arvot ovat.

Viimeinen ja kivulias ero arvojen ja toiminnan välillä näkyy suhteessa ilmastonmuutokseen. Suurin osa ihmisistä ilmoittaa erilaisissa kyselyissä, että luonnosta huolehtiminen on itselle tärkeä arvo. Facebookista voi hyvin seurata arvojen ja toiminnan ristiriitaa. Luonnon rakastaminen ei estä katumaasturilla ajelemista tai toista peräkkäistä lomalentoa Thaimaaseen.

Se, että tietää, että jokin on oikein, ei vielä muuta mitään. Se, että tekee jotain oikein, voi oikeasti muuttaa jotakin.

Homo sapiens on laiska eläin. En huomiollani halua tuomita ketään, vaan lähinnä nostaa ilmiötä esiin. Tunnistan saman piirteen myös itsessäni. Kaupan tiskillä väsymys hiipii monesti arvojen ja toiminnan väliin; kasvisruoka vaihtuu valmislihapulliksi. Tämän huomaaminen on tuskallista, eikä mitenkään mieltä ylentävää.

Arvojen ja oman käytöksen ristiriita voi johtua itsekritiikin puutteesta, halusta antaa itsestä hyväksyttävämpi kuva tai heikosta itsetuntemuksesta. Saattaa olla, että ihminen ei ehkä ole riittävästi vahvistanut omia arvojaan tai miettinyt, mitä nuo arvot olisivat, jos ne puettaisiin tekojen kielelle.

Totuus kuitenkin on, että ilman sitoutumista juuri arvojen mukaiseen toimintaan, ei synny kehitystä. Kukaan ei hyödy arvojen kirkastamisesta, jos se ei johda mihinkään. Arvosi näkyvät tekoina, eivät sanoina.

Rakkaus, pakkomielle vai terve kaksinaisuus

Posted on by
Vastaus

”Rakkauteen kuuluu pakkomielteistä käytöstä ja se voi pilata elämän, kuten päihteiden käyttökin” (Lucy Brown, Neurologi)

Kun rakkaus iskee, se on valtavaa, ihanaa ja elämää suurempaa. Elämä ja eläminen näyttäytyvät vaaleanpunaiselta, loputtomalta ja valoisalta. Rakastuminen on tunne joka ottaa meidät haltuunsa ja ohjaa käyttäytymistämme. Kokemus on yleensä alussa hyvinkin myönteistä ja elämänhaluista. Varsinkin jos molemmat osapuolet kokevat ja tuntevat saman.

Rakkauteen liittyy joskus myös kipua ja pelkoa, jatkuvaa kaipausta, hätää jätetyksi tulemisesta ja oman minuuden katoamista. Voiko sitä silloin enää kutsua rakkaudeksi?

En tiedä.

Mutta terapeuttina asiakastyössäni voin kuitenkin todeta, että monet ihmiset joutuvat tämän kyseisen mielentilan orjiksi. Tämä on ilmiö joka muistuttaa muodoltaan riippuvuutta enemmän kuin tervettä intohimoa ja välittämistä. Tunne joka alun perin kuvaa rakkautta muuttuukin tuskalliseksi kokonaisvaltaiseksi hädäksi jossa pelko, että toinen jättää, on sanoinkuvaamattoman ahdistavaa. Tunne on jatkuvaa ja käyttäytymisessä (oireilussa) on piirteitä riippuvuudesta. En puhu läheisriippuvuudesta, joka sijoittuu toisen ihmisen sairaskuvan huolehtimiseen vaan läheisriippuvuudesta, joka perustuu yksinäisen ihmissielun kaipuun olla symbioottisessa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Ilmiö jossa yksilö haluaa olla jatkuvassa kanssakäymisessä kohteen kanssa. Suhde muuttuu sairaalloisen tiiviiksi ja oma identiteetti katoaa. Kaipuu toisen ihmisen sisimpään ja yhteensulautumiseen valtaa koko olemuksen. Mikään ei riitä. Mikään ei auta. Mikään ei lohduta. Kaipuu on, vaikka toinen läsnä.

”Vaikka olen hänen seurassaan 24 tuntia vuorokaudessa, kaipaan häntä. Heräsin keskellä yöllä mielettömään ahdistukseen. Katsoin vierellä olevaa ihmistä ja olin aivan hädissäni siitä, etten pystynyt menemään hänen sisäänsä, olla yksi yhteen ja hengittää hänen kauttaan…”

Tämä on kuvaava ilmaisu siitä, miten kaipuu on loputon. Olemassaolo perustuu toisen ihmisen hyväksyntään (joka sitten ei kuitenkaan missään muodossa riitä).

Uskon että suhteissa, jossa mainittu läheisriippuvuus ilmenee, toinen osapuoli, johon riippuvuus kohdistuu, on jollain tavalla saavuttamaton. Ainakin henkisellä tasolla. Suhde on vuorovaikutukseltaan epätasapainossa. Toinen tekee kaikkensa saadakseen huomiota ja läheisyyttä vaikka toinen osapuoli on etäinen ja saavuttamaton. Ehkä kyseessä on vaikeus aitoon kohtaamiseen.

Ja mitä jos onkin näin?

Ihmisen keho muistaa olotilan, jossa on ollut symbioottisessa tilassa äidin kanssa kohdussa. Tätä turvallista ja täyttä tilaa emme ikinä sen jälkeen (synnyttyämme) pysty samalla tavalla kokemaan. Kehomme kuitenkin muistaa ja kaipaa jatkuvasti tätä samaa täydellistä kokonaisuutta, jonka silloin koimme. Kokemusta siitä, että on yksi yhteen toisen ihmisen kanssa. Uskon, että ihminen pyrkii löytämään tai etsii tätä oloa loppuelämänsä aikana tavalla tai toisella. Osalla ihmisillä tämä kaipuu kohdistuu pakopaikkoihin kuten esim. pelaamiseen, päihteisiin tai työhön. Ja osalla taas se ilmenee juuri mainitulla tavalla, rakkauden ja läheisyyden jatkuvana kaipuuna.

Läheiset, aidot ja hyvät kohtaamiset voivat eheyttää ja ennaltaehkäistä oireilua. Mutta tyhjä, ontto olo ihmisen kehossa ja epätietoisella tasolla mielessä on subjektiivinen kokemus ja voi kuitenkin, huolimatta perusturvasta, tuottaa elinikäistä ahdistusta ja pelkoa. Onttoa tilaa ei saada täytettyä.

Kaikilla on kyky kohdata elämänhaasteita rakkaudella. Sen löytää itsestään kun uskaltaa kohdata haavoittuvaisuutensa. Ja silloin tekee ehkä myös parempia valintoja ja on itsensä puolella.

Kukaan ei voi rakastaa meitä ehjäksi. Meidän on rakastettava itseämme.

********************
Mikaela Nyholm on ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Hän ottaa asiakkaita vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa, kielinä suomi, ruotsi ja englanti. Jos kaipaat apua, tietoa tai tukea elämän kriisitilanteissa, uupumisessa, syömishäiriöissä, läheisriippuvuudessa, nuoren aikuisen elämänhallinnassa ja parisuhdeongelmissa, voit varata aja hänelle www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

 

 

 

 

Sisu, kirouksemme?

Posted on by
Vastaus

Sodat. Millä siellä pärjättiin? Sisulla.

Nyt mennään! Oli mikä väsymys tahansa. Pelkoa ei Suomen poika tunne. Jos joku tunsi, se oli seonnut. Tai ammuttiin. Uupumus, kipu, ahdistus, kaikki kielletty. Syöpäläisistä viis. Ja siitä, että kaverit kaatuu syliin.

Kotirintamalla naiset pärjää. Ilman miestä, hammasta purren, kukonlaulun aikaan ylös, hoida talo, lapset, pellot, karja. Sisulla. Pienimmät lukittiin tupaan. Uupumusta ei tunnettu. Ei pelkoa, ahdistusta, avuttomuutta. Kaikki kielletty.

Lapset kasvoivat, jälleenrakensivat, kasvattivat lapsensa. Hyväksyttiinkö uupumus tai pelko? Päihteet, työnteko ja ankaruus auttoivat kieltämisessä.

Metsässä, pihoilla, koulussa pärjäävät lapset, yksin on pärjättävä. Pure hammasta! Isot pojat ei itke! Työteliäs! Kouluun hiihdetään yksin pimeässä. On ennenkin pärjätty, eikä meillä silloin ollut edes kenkiä.

Itsemurhat ja väkivalta, ei ennenkään ole valitettu.

Vanhemmat pärjäsivät. Häpeä ellet saa pidettyä firmaa, vaimoa ja lapsia kurissa. Ennenkin pärjättiin. Kotiapulaiset, kotiavut karsittiin, vie lapset aamulla eri suuntiin, ehdi kahdeksaksi, hymyile, työn perässä, työn ehdoilla. Pure hammasta ja tottele. Kiltti tyttö. Reipas poika.

Nyt me ällistellään, kun meidän nuoret menee Balille. Aurinkoon, jonnekin missä voi hengittää ja synkkä suomalaisuus ei ahdista. Ei kutsu työ, lapset, asuntolaina. Miksi ne jättää rakkaan oravanpyörämme? Tämän vuoksi taisteltiin! Mikseivät ole reippaita? Onko avaruudesta iskenyt joku kumma virus kaikkiin nuoriimme?

Kaikki kielletyt tunteet riehumassa oman nahan sisällä. Menevät etsimään itseään, myyvät kaiken, löytävät sata samanlaista.

Miksi ihmeessä?

Pitkä parisuhde on muutoksessa elämistä

Posted on by
Vastaus

Kuva: Flickr, Francisco Osorio

”Katso, tuossa me ollaan teinejä, eikä meillä ollut huolen häivää.” Iäkkäämpi pariskunta katselee valokuvia perhealbumista. ”Tuossa sinä olit jäänyt työttömäksi ja olit aika masentunut. Lapset olivat pieniä, ja me vain mietimme rahahuolia koko ajan.”  ”Tuossa minulla oli se vaihe, kun halusin yhtäkkiä taas seikkailla maailmalla. Ja sinä olisit halunnut nauttia kotielämästä.”  ”Tuossa olen sairaana. Tuntuu, että koko sosiaalinen elämämme ja parisuhteemmekin jäi silloin sivuun.” ”Tuossa sinä jäit eläkkeelle ja omistauduimme yhdessä lapsenlapsille. Tuntuu, että sinä taas avauduit maailmalle ja minulle.”

Pitkä parisuhde voi kuulostaa tasaiselta ja pysyvältä elämäntilanteelta. Parisuhde voikin tuoda turvaa ja tasaisuutta elämään. Elämä ja parisuhde ovat kuitenkin jatkuvaa muutosta: kummatkin puolisot muuttuvat eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa, ympärillä olevat asiat muuttuvat, perhe voi kasvaa tai olla kasvamatta, lapsilla on eri ikävaiheita, yhteiskunta ja työelämä sekä kummankin työtilanne muuttuvat. Pitkä parisuhde on jatkuvassa muutoksessa elämistä – yhdessä. Katsellessasi parisuhteesi ”kuva-albumia” jälkikäteen, voit ehkä kokea, että olet ihan eri ihminen, kuin tavatessasi puolisosi ensimmäisen kerran, ja että puolisosi on myös muuttunut. Ihminen on jatkuvassa muutostilassa niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Erilaisia kehitysvaiheita

Pohditaan ensin yksilön omaa kehitystä. Kehityspsykologi Erik H. Erikson jakoi ihmisen kehityksen karkeasti kahdeksaan eri vaiheeseen. Pariskunta voi käydä näitä vaiheita läpi hieman eri tahtiin, ja jokin vaihe voi olla yhdelle helpompi, kuin toiselle. Pohditaan tässä nyt nuoruuden ja aikuisuuden vaiheita: Erikson kuvaa 12-18-vuotiaiden kokeilevan erilaisia rooleja ja etsivän omaa identiteettiään. Arvot ja uskomukset voivat korostua tuossa iässä. Tietty alakulttuuri voi yhdistää nuoria pareja. Eriksonin mukaan keskiössä on tämän jälkeen (18-40-vuotiailla) rakkaus ja läheisyys: löytyykö elämään rakkautta ja läheisyyttä, vai uhkaako yksinäisyyden tunne? Pari voi olla kehityksessään eri vaiheessa esimerkiksi siinä, millä tavalla ja missä tahdissa he haluavat sitoutua.

Eriksonin mukaan keski-iän (40-65-vuotiaat) kehitykselle on merkittävää kokemus kuulumisesta yhteiskuntaan sekä kokemus siitä, että on hyödyksi muille. Oman käden jälki tuntuu tärkeältä, esimerkiksi työelämässä tai lasten kasvatuksessa. Työttömyys ja ulkopuolisuuden tunteet yhteiskunnasta vaarantavat ihmisen hyvinvointia. Niillä on suuri merkitys myös parisuhteen hyvinvointiin. Yli 65-vuotiaana ihminen saattaa puolestaan tarkastella elettyä elämää. Kokemus siitä, että on tyytyväinen elämään ja saavuttamiinsa asioihin, on tärkeää ihmisen kehityksessä. Pariskunnalla voi olla erilainen tunne siitä, menivätkö asiat elämässä, niin kuin he toivoivat.

Myös parisuhteessa on omat kehitysvaiheensa: puhutaan huumavaiheesta, erillistymisvaiheesta ja kumppanuusvaiheesta. Huuman jälkeen voi tuntua haastavalta, kun puolisoiden erillisyys ja erilaisuus korostuvat parisuhteessa. Kumppanuusvaihe edellyttää toisen hyväksymistä omana itsenään.

Jos sinulla on uusperhe, siinäkin eletään oma kehityskaarensa. On jopa sanottu, että uusperheen kehityksessä on seitsemän eri vaihetta, joissa kuljetaan unelmakuvista ristiriitoihin ja lopulta vakiintumiseen ja tilanteen helpottumiseen.

Yksi merkittävä muutosvaihe parisuhteessa voi olla lapsen saaminen. Raskaus ja lapsen saaminen aktivoivat omia kokemuksia lapsena olosta, rakastetuksi tulemisesta ja kelpaavuudesta. Jos näissä kokemuksissa on jotain traumaattista, ihminen voi muuttua myös parisuhteessa erilaiseksi. Hän voi pyrkiä selviytymään pintaan nousseiden traumaattisten kokemusten kanssa tavalla, joka voi tuntua puolisosta vieraalta. Myös lasten eri ikävaiheet nostavat pintaan kokemuksia omasta lapsuudesta: esimerkiksi uhmaikäisen vanhempi joutuu kohtaamaan omaa aggressiotaan uudella tavalla, tai murrosikäisen heräävä seksuaalisuus voi puolestaan nostaa pintaan oman suhtautumisemme kehoomme ja seksuaalisuuteemme. Nämä vaiheet voivat koetella myös vanhempien parisuhdetta.

Parisuhde ei kuulostakaan enää ”elämiseltä onnellisena elämän loppuun saakka”, kuten saduissa sanotaan. Oikeassa elämässä parisuhteen seikkailut vasta alkavat, kun kumppanit löytävät toisensa.

Parisuhteen tilannepäivitys

Toisinaan muutos omassa itsessä, puolisossa tai parisuhteen tunnelmissa voi tuntua niin suurelta, että siitä on vaikea selvitä yhdessä. ”Erilleen kasvamista” ennaltaehkäisee sen tiedostaminen, että kukaan ei ole lopun elämää samanlainen – ja että stressaavissa tilanteissa meistä jokaisella on omat suojakilvet päällä. Pitkä parisuhde edellyttää säännöllistä tilannepäivitystä: kuka minä olen tänä päivänä? Kuka puolisoni on? Mistä hän pitää, ja mitä hän haluaa elämältä? Missä tilanteessa parisuhteemme on? Kaipaako puolisoni nyt erityistä tukeani, ja minkälaista se tuki voisi olla? Mistä unelmoimme? Tunneyhteys pätkii ajoittain kaikissa parisuhteissa, ja se voi olla joskus pitkiäkin aikoja poikki. Keskeinen kysymys on, voiko yhteyden omaan kumppaniin löytää aina uudelleen.

Voisitko tänään pysähtyä katsomaan puolisoasi ihan rauhassa: mitä kuuluu ihmiselle, jonka kanssa valitsit olla? Mitä hän tarvitsisi sinulta tänään, jotta hän voisi kokea olevansa sinulle rakas? Mitä toivoisit itse?

Entä: mistä olet kiitollinen kumppanillesi ja parisuhteellenne?