Nuoren on saatava olla myös pieni

Kuva: Maaret Kallio

Kuva: Maaret Kallio

Jos nyt tapaisin kadulla yläasteen opettajani, nolostuisin taatusti. Toivoisin ettei minua muistettaisi, mutta se olisi valitettavan epätodennäköistä. Olin juuri yksi sellaisista nuorista, joita opettajana ei ensimmäisenä halaja tunneilleen. Äänekäs, pelleilevä, tirskuva ja uhmakas nuori.

Minulla kesti kauan oppia katselemaan lämmöllä ja hyväksynnällä nuorta itseäni. Ymmärtää, että en ollutkaan niin kuriton, kamala ja ikävä, vaan ennen kaikkea nuori, lapsellinen ja kaipaava. Temperamentiltani olen aina ollut vauhdikas, mutta samanaikaisesti sisältä kovin herkkä. Mitä huonommin tulee herkkyytensä kanssa toimeen, sitä enemmän se on piilotettava kovuuden ja vauhdikkuuden taakse suojaan.

Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla olen saanut vuosia ottaa monenlaisia nuoria vastaan terapiatyössäni. Näitä herkkiä, kärkkäitä, raivokkaita, vetäytyviä, fiksuja, ujoja ja mustavalkoisia nuoria. Ja olen vilpittömästi vaikuttunut joka ikisestä. Olen kerta toisensa jälkeen hämmästellyt heissä olevaa syvää viisautta sekä tuntenut syvää lämpöä pienuuden ja tarvitsevuuden kohdalla.

Nuoressa on samanaikaisesti kaksi puolta, molemmat matkalla lapsuudesta aikuisuuteen. Nuoruus ei ole välipysäkki, mutta sen olemuksessa on jotain lapsuudesta viivähtävää ja aikuisuudesta aavistavaa. Nuoressa on sekä pieni lapsi että voimistuva aikuinen, joiden molempien on tärkeää tulla hienotunteisesti kohdatuksi.

Aikuinen nuoressa kaipaa tulla otetuksi vakavasti ja kuulluksi. Tämän puolen kanssa on osattava neuvotella, kuunnella hänen punnittuja ja voimakkaita mielipiteitään arvostuksella. Aikuinen hänessä janoaa annettua luottamusta ja vastuuta.

Lapsi hänessä tulee usein näkyviin hitaammin ja intiimimmissä tilanteissa. Sen puolen tarpeet ovat toisenlaiset ja tunteet herkästi pinnassa. Lapsi hänessä kaipaa emotionaalista syliä, lohdutusta ja turvaa. Lapsi hänessä toivoo rakkaudellisia rajoja ja aikuisen selkärankaa, johon hän voi kivuissaan käpertyä.

Kovaksi kasvaneita on maailmamme pullollaan, eikä yhtään enemmälle löydy tarvetta. Nuoruus on merkittävä ikävaihe itsenäistymisen ja riippuvuuden teemoja ratkaistaessa. Niiden soisi ratkeavan siten, että oppisi olemaan lujasti riippuvainen ja turvallisesti pieni voidakseen itsenäistyä kohti aikuisuutta. Omaa herkkyyttä ja pienuutta ei saisi joutua nuoruuden itsenäistymisissä sulkemaan tai peittämään, vaan oppia olemaan sen kanssa läsnä ja lähellä lempeällä lujuudella.

Henkinen tarvitsevuus ja kaipaavuus eivät katoa meistä koskaan. Siksi on erityisen tärkeää opetella nuoren kanssa uusia tapoja ilmaista omaa herkkyyttään ja haavoittuvuuttaan, ilman että jää yksin sen armoille tai joutuu sen sulkemaan pois olemuksestaan salaiseksi osaksi sisälleen. Kuten pieni lapsi, myös nuori kaipaa yhä turvallista kosketusta, niin fyysisesti kuin emotionaalisesti.

Sinä aikuinen, uskalla kohdata ambivalentti nuori – saman paketin pienuus ja aikuisuus. Arvosta ja vaali molempia puolia hänessä. Ole hänelle esimerkki siitä, että aikuisuudessakin voi tuntea ja haavoittua, mutta myös kantaa vastuuta ja puolustaa oikeuksia. Uskalla olla nuorelle luja aikuinen, mutta anna hänen nähdä myös herkkää lastasi.

One thought on “Nuoren on saatava olla myös pieni

  1. Vau, mikä teksti. Tämän voisi lukea ihan jokainen nuorta kasvattava aikuinen, mutta myös aikuisuuden ja lapsuuden rajalla kamppaileva nuori. Täytin juuri tammikuussa itse 18 ja aikuisuus tuntuu olevan niin lähellä, saan äänestää ja sain myös juuri ajokortin. Aikuisuus ja sen tuomat ilot houkuttelevat ja tuntuvat hyvältä, mutta samalla lapsuus vetää puoleensa. Milloin minusta kasvoi näin vanha? Miksi kaikki olettavat nyt yhtäkkiä minun olevan aikuinen ja käyttäytyvän kuin aikuinen? Lapsuus ja nuoruus ovat kuitenkin vielä olan takana. Joskus se kiukku iskee ja tekee mieli maata maassa ja heitellä tavaroita. Joskus taas tuntuu niin aikuiselta. Olen oman perheeni kanssa huomannut, että kun vaikka tappelen kahdeksan vuotta nuoremman siskoni kanssa, äitini vaatii minulta aikuisuutta ”käyttäydy kuin aikuiset, tuo on lapsellista”, mutta kun haluan vastuuta ja tunnetta, että minut otetaan vakavasti, en olekaan aikuinen. Ja kun omatkin tunteet ovat niin sekavassa tilassa, ei tiedä haluaako kaasuttaa vai jarruttaa. Haluaa aikuisuutta, mutta kaipaa lapsuutta ja omia vanhempia, niin ei tiedä miten siinä sitten olisi.. Toivon, että joskus saadessani lapsia, muistan tämän haastavan elämänvaiheen ja yritän ymmärtää omia lapsiani.

    Kiitos vielä tekstistä!

    Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s