Nuorelle nettikielto ja hyväksikäyttäjä ladon taakse?

Seksuaalinen hyväksikäyttö digitaalisen median keinoin oli eilisen MOT-ohjelman aiheena. Keskustelu aiheesta nostatti jälleen voimakkaita tunteita pintaan. Nuorten pariin seksuaalisella mielenkiinnolla hakeutuvia aikuisia toivotaan milloin tiltattavan ladon takana, milloin kastroitavan. Samanaikaisesti nuorille vaadittiin nettikieltoa ja kännyköiden poistoa. Niinkö yksinkertaista olisi seksuaalisen hyväksikäytön ratkaiseminen?

Vaikka hyväksikäyttäviä tekoja on hyvin vaikea ymmärtää, ei ihmisen ymmärtäminen saisi jäädä yksin tekojen tarkasteluun. Myös nuorelle tai aikuiselle, joka pitää lapsista tavalla, jolla ei pitäisi pitää, tulisi olla mahdollisuus hakea ja saada apua. Teot ovat kohtuuttomia, mutta juuri sen vuoksi niin tekijä kuin nuori kaipaa apua. Kauhistelulla tai mustavalkoisella jaottelulla ei tule kumpikaan osapuoli autetuksi.

Hyväksikäyttöä argumentoidaan myös nuorta syyllistäen. Sanotaan nuoren olleen itse kontaktille aloitteellinen ja seksistä kiinnostunut. Lisäksi muistetaan hänen postanneen flirttaavia kuvia ja rakentaneen kontaktipintoja nettiin.
Väite nuoren vastuusta seksuaalisessa hyväksikäytössä on kestämätön. Räikeästi vertaamalla voisi myös antaa 4-vuotiaan syödä karkkipussin iltapalaksi, koska hän niin tahtoo. Tai väistää aikuisen vastuu ja kärrätä kaljaa pussikaupalla teineille, koska nuori kaupan edessä niin pyysi. Nuoruusikäisellä on paljon toiveita, ajatuksia ja tunteita, muttei koskaan tasa-arvoista vastuuta ja tietoisuutta suhteessa aikuiseen.

Ajassamme ihannoidaan nuoruutta ja seksikkyyttä ylen määrin. On oltava kuuma ja nuorekas, vaikka ikävuodet karkaisivat kauas nuoruusiän. Myös tarjolla olemisen kulttuuri on voimallinen. On näytettävä hyvältä, oltava alati edustava ja ennen kaikkea tarjolla kaikenlaisissa medioissa – ja mieluiten seksikkäästi. Näissä aalloissa hämmentyy aikuinenkin, miten ei siis nuori, joka kehityksellisesti on eri tasolla ja yhä aikuisen suojeluksen tarpeessa?

Nuorekkuuden päälle ymmärretään liiaksikin, muttei vieläkään nuoruuden päälle. Tämän ajan nuoret ovat emotionaalisesti yhtä keskeneräisiä kuin me nyt aikuiset olimme nuoruudessamme. Nuori voi tuntea lupailevan kuvan netissä olevan hyvä idea, saahan sillä nopeasti tunteen kiinnostavuudesta ja huomiosta. Pitkän ajan tähtäimellä seksuaalinen kontakti aikuisen kanssa muuttuu kuitenkin joksikin aivan toiseksi. Häpeä ja syyllisyys pitävät suun kiinni, vaikka vaikeat mutta samalla yksityiseksi koetut teot vaativat tulla jaetuksi jonkun turvallisen aikuisen kanssa.

Nuoren halulla tai aktiivisuudella ei ole seksuaalisessa hyväksikäytössä merkitystä. Merkityksellistä sen sijaan on ymmärtää nuoruutta kehitysvaiheena, jossa huomionhaku, seuraamusten arviointi, kapea tietoisuus ja seksuaalinen kiinnostus ovat osa normaalia kehitystä. Aikuiselle sen sijaan kuuluu vastuu ja oikeus hakea apua, jos oma mieli vetää lasten ja nuorten puoleen tavalla, joka voi vahingoittaa.

Ei siis koneita kiinni nuorilta, muttei myöskään aikuisia ladon taakse. Sen sijaan kaivataan tiivistä yhdessä oloa nuoren kanssa ja itsemääräämisoikeuden sekä oman arvokkuuden opettamista läsnäolevissa hetkissä aina vauva-ajasta alkaen. Lisäksi tarvitaan ihmisen ymmärtämistä siinäkin kohdin, jossa hyväksikäytöstä haaveileva kaipaa apua.

Tämä maailma ei ole musta, eikä vastakkaisesti myöskään vitivalkoinen.

 

Lisää aiheesta:

Tänäänkin oikeussalissa istuu syytön nuori

Nuorten seksuaalioikeudet

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.