Kun puoliso ei halua pariterapiaan

Minulta kysytään usein, mitä tehdä, kun puoliso ei halua tulla pariterapiaan? Apua hakeva toivoo muutosta pitkäaikaiseen ongelmaan ja kokee olevansa umpikujassa. Tilanne on turhauttava. Ei ole harvinaista, että terapiaan tullaan toisen painostamana ”ultimaatumin”, kuten erouhkauksen antamisen jälkeen.

Usein ihmisten odotus pariterapialle on, että pariterapeutti voisi ”korjata” heidän puolisonsa. Valitettavan usein tämä odotus sisältyy siihen, miten he esittelevät pariterapian kumppanilleen. Jotta pariterapia voi toimia, täytyy kummankin osapuolen ottaa vastuu omasta osuudestaan ongelmallisen tilanteen rakentumisessa. Molemmilla on 100 prosentin vastuu omasta 50 prosentin osuudestaan suhteessa.

Lukkiutuneessa tilanteessa on hyvä yrittää ymmärtää, mistä puolison vastahangassa on kysymys? Mikä mielikuva hänellä on pariterapiasta? Oma agenda kannattaa laittaa keskustelussa hetkeksi sivuun ja yrittää eläytyä uteliaisuudella kumppanin näkökulmaan. Tämä ei ole helppoa, koska tilanne yleensä suututtaa ja turhauttaa.

Tavallinen huoli kumppanilla on pelko siitä, että pariterapiaan tullaan tuomiolle. On hyvä tehdä kumppanille selväksi, ettei ole etsimässä pariterapeutista liittolaista, joka yhtyy syytöksiin kumppanin huonosta käytöksestä ja tuo lisäpontta vaatimuksille saada hänet muuttumaan. Ammattitaitoinen pariterapeutti on tasapuolinen ja molempien puolella. Hänen tehtävänsä on ymmärtää tilannetta molempien lähtökohdista.

Monille ihmisille ei ole helppoa avautua yksityisasioistaan vieraalle ihmisille. Paljastumisen pelko ja häpeän tunne ovat syitä terapian välttelylle. Parisuhteen ongelmat voidaan kokea henkilökohtaisena epäonnistumisena. Pariterapiassa on vaikeampi kuin yksilöterapiassa hallita sitä, mitä puolia itsestään tuo esille. Kumppani yleensä ottaa kiusalliset ja ongelmalliset asiat esille hanakasti. Yksilöterapiaa on verrattu hehkulamppuun joka valaisee ihmisen ongelmallisia ja itselle tuntemattomia puolia. Pariterapiaa voisi verrata stadionin valaistukseen. Tästä syystä muutos toisaalta pariterapiassa voi parhaimmillaan olla nopeampaa kuin yksilöterapiassa.

Puolison korvissa pariterapian ehdottaminen voi kuulostaa lopun alulta. Saattaa olla hyödyllistä kertoa, miten tärkeä suhde itselle on ja miten itse haluaa oppia uusia keinoja, jos tavoite on tämänkaltainen.

Ihminen saattaa kuvitella, että tulemalla terapiaan sitoudutaan suhteen jatkamiseen. Pariterapiassa työskennellään asiakkaiden tavoitteiden pohjalta. Onnellisemman suhteen eteen työskentely tai eron jälkipyykki voivat olla terapian tavoitteita. Terapiaan voi hakeutua myös epäselvässä tilanteessa, kun ei tiedä, mitä tehdä tai kumppaneilla on erisuuntaiset halut. Ammattitaitoinen terapeutti kunnioittaa asiakkaiden itsemääräämisoikeutta, eikä aseta tavoitteita heidän puolestaan.

Harvinainen ei ole tilanne, missä toinen osapuoli ei näe suhteessa mitään ongelmaa. Miksi lähteä pariterapiaan, kun ei ole mitään ongelmaa? Kieltäminen on mielen suojakeino henkistä kipua vastaan. Ongelman kieltäminen voi suojata itsetuntoa tai antaa aikalisän yllättävän tilanteen käsittelylle. Osa parin ongelmaa tällaisessa tilanteessa voi olla myös se, miten välinpitämättömästi toinen reagoi kumppanin avunpyyntöön. Siinä vaiheessa, kun puoliso ehdottaa terapiaa, tilanne on yleensä vakava. Jos toisen hätä on niin suuri, että hän haluaa pariterapiaa, täytyy hänen hätänsä ottaa vakavasti ja ongelmaan täytyy alkaa yhdessä etsiä ratkaisuja. Parisuhteessa toisen ongelma on molempien ongelma.

Joissain tapauksissa puoliso ei usko terapiaan. On totta, että pariterapia ei aina auta tai ole hyödyllistä.  Esimerkiksi tunnekeskeisestä pariterapiasta on kuitenkin hyötyä 70-90 prosentille pareista. On järkevää varata tutustumiskäynti yhdelle tai useammalle terapeutille, jotka sopivat henkilöinä molemmille. Kannattaa valita terveydenhuollon ammattilainen, jolla on psykoterapeutin pätevyys ja riittävä kokemus ja koulutus parien hoitoon. Kumppanin voi olla helpompi suostua määräaikaiseen kokeiluun.

Rahanmeno on ymmärrettävä syy, miksi ihmiset empivät terapiaan menemistä. Terapia ei ole halpaa. Toisaalta menemättä jättäminenkin voi käydä kalliiksi. Maksuttomia terapiapalveluita pareille tarjoavat perheneuvolat ja perheasiain neuvottelukeskukset tietyin ehdoin. Väestöliiton terapiapalvelut tarjoavat maksullista terapiaa.

Kumppania ei voi pakottaa terapiaan. Jos kumppani ei halua terapiaan, voi tulla yksinkin. Joskus kumppani haluaa tulla seuraavalle kerralle kertomaan oman puolensa tarinasta. Joskus hän tulee terapeutin kutsusta. Neutraalin osapuolen ystävällisesti esittämä kutsu, josta on lupa kieltäytyä, voi olla helpommin tartuttava tarjous kuin painostus.

Suhteessa on aina kaksi osapuolta, eikä yksin voi suhdetta muuttaa. Silti parisuhdeongelmien helpottamiseksi voidaan työskennellä myös toisen osapuolen kautta. Kun esimerkiksi kumppanin syyttely ja yritykset muuttaa häntä vähentyvät, syntyy tilaa parin kasvulle. Muutos itsessä voi sysätä alkuun muutoksen toisessa. Yksilöterapia voi myös antaa riittävän tuen elämään ilman suhdetta.

Oletko ”ajeeraaja”?

Kumpi seuraavista on sinulle tyypillisempi toimintatapa, kun jokin tilanne tuntuu hankalalta: 1) mietit ennen kuin toimit 2) toimit, ennen kuin mietit. Mikäli valitsit jälkimmäisen, saatat olla ajeeraaja.

Tämä on toki kärjistys. Kaikista meistä saattaa joskus tuntua siltä, että jotain mielessä olevaa tunnetta tai asiaa on vaikea sietää. Voimme huomata jälkikäteen, että toimimme miettimättä lainkaan. Toimintaan keskittyminen voi kuulua myös sokkireaktioon, mutta silloin tunteet tulevat yleensä jälkikäteen. Toisinaan tunteiden käsittely toiminnan avulla voi jäädä ihmiseltä itseltään tiedostamattomaksi. Ajeeraaminen voi siis olla selviytymiskeino, jota ei itse tunnista lainkaan.

Ajeeraus tarkoittaa jonkin mielessä olevan käsittelemistä ulkoisella toiminnalla. Tätä kuvaa myös termin englannin kielinen versio ”acting out”. Jonkin asian kokeminen korvataan toiminnalla ja tekemisellä. Ajeeraus on tapa käsitellä tunteita, joiden ääreen on vaikea pysähtyä. Ajeeraamalla asiat ja tunteet voivat jäädä käsittelemättä.

Ajeerausta on monenlaista. Jo sanonnan mukaan ihminen voi esimerkiksi juoda tai syödä suruunsa. Esimerkiksi nopeat päätökset voivat kertoa ajeeraamisesta. Samoin suorittaminen työ- tai perhe-elämässä voi pitää tunteet loitolla.

Ajeerauksen vastakohta on tunteiden kokeminen. Siihen kuuluu tunteiden käsitteleminen ennen toiminnallisia ratkaisuja. Tällaista tunteiden tutkimista voi olla henkilön omat pohdinnat tai esimerkiksi tunteista puhuminen yhdessä jonkun kanssa. Omaa toimintaa pohtiessa voi joskus löytää tietyn kaavan, jolla ajautuu ajeeraamaan hankalilta tuntuvissa tilanteissa. Se, mikä on hankalaa kenellekin, on yksilöllistä.

Erotilanteissa ajeeraaminen on hyvin yleistä. Silloin tunteet tuntuvat usein sietämättömiltä ja niitä haluaisi vältellä. Jollekulle jo puolison harkitsemattomat erouhkailut laukaisevat toimintaketjun: täytyy äkkiä katsoa, minkälaisia asuntoja on tarjolla, mielessä voi olla jo suunnitelma siitä, kumpi saa mitkäkin lautaset ja mukit, joku ehtii jo treffipalstallekin riidan seurauksena. Pettäminen voi joskus olla ajeerausta, jos ihminen ei pysty käsittelemään omia tunteitaan, joita parisuhteessa herää.

Toiminta ei toki automaattisesti tarkoita sitä, että ihminen ei käsittelisi tunteitaan. Omaa mieltä voi selvittää myös toiminnan kautta tai sen ohessa. Rakentava toiminta auttaa tilanteen käsittelemisessä, toisin kuin ajeeraus. Rakentava toiminta ei ole tunteiden tukahduttamista. Toiseksi rakentava toiminta ei satuta itseä eikä toisia, kuten esimerkiksi liiallinen päihteidenkäyttö. Ajeeraus voi vaikeuttaa ihmissuhteiden muodostumista ja niiden ylläpitämistä.

Ajeeraus helpottaa hetkellisesti, mutta se ei useinkaan kehitä ihmistä – ainakaan hankalan tilanteen tai tunteen osalta. On mahdollista oppia uusia tapoja käsitellä tunteita. Mitä tulee tunteisiin tutustumiseen, meistä jokaisella riittää siinä sarkaa loppuelämäksi. Joihinkin tunteisiin tutustuminen yksin voi tuntua pelottavalta, mutta turvallisissa ihmissuhteissa, ystävyys- tai esimerkiksi parisuhteessa, voi olla helpompi tutustua myös hankalilta tuntuviin tunteisiin. Tunteisiin tutustuminen voi pitää sisällään esimerkiksi omien tunteiden tunnistamista, tutkimista, sietämistä ja tunteiden jakamista puhumalla toiminnan sijaan.

Voit pohtia seuraavia kysymyksiä:

1) Minkälaiset tilanteet tuntuvat sinusta erityisen hankalilta? Mitä esimerkiksi pelkäät?
2) Minkälaisia toiminnallisia selviytymiskeinoja sinulla on?
3) Auttavatko ne sinua?
4) Miten nämä toiminnalliset keinot vaikuttavat ihmissuhteisiisi?

Hyvä itsetunto voi suojata parisuhderiidoilta

Teimme kerran pysäyttävän harjoituksen tunnekeskeisellä pariterapiakurssilla. Kokeilimme pareittain, miltä ”nalkuttaminen” tuntuu. Minä esitin puolisoa, joka otti vastaan kritiikkiä kumppaniltaan. Harjoitus toistettiin kaksi kertaa: ensimmäisellä kerralla hoin mielessäni, että olen riittämätön ja huono puoliso. Toisella kerralla ajattelin kritiikkiä kuunnellessani, että olen riittävä ja kelpaava, hyvä puoliso.

Riittämättömyyden tunteessa oli raskasta kuunnella kritiikkiä. Tunsin olevani surkea ja epäonnistunut. Olisi tehnyt mieli puolustautua ja tiuskaista takaisin. Ehkä parasta olisi ollut vain päästä pois tuosta tilanteesta. Huokailin hiljaa itsekseni ja tunsin epätoivoa. Hartiani lyyhistyivät, ja tuijotin levottomasti seiniä.

Toisessa harjoituksessa ajattelin olevani ihana kumppani. ”Olen riittävä ja hyvä.” Tällä kertaa kritiikki ei saanutkaan minua tuntemaan itseäni huonoksi. Tunsin, kuinka ryhtini suoristui, ja koko kehoni kasvoi. Sanoin ”puolisolleni”, että ei hätää, kyllä tämä tilanne tästä selviää. Minä autan. Älä huoli. Katsoin ”puolisoani” ja tunsin olevani vakaa kuin kallio. Harjoitus oli silmiä avaava. Koin lyhyessä hetkessä kaksi täysin päinvastaista tunnetta, vaikka ”puolisoni” viesti oli sama kummassakin tilanteessa. Kokemus oli erilainen myös ”puolisolleni”: sen sijaan, että tuijottelin seiniä, otin yhteyden häneen, ja hänkin rauhoittui.

Oma minäkäsitys vaikuttaa tunnetasolla siihen, pystyykö ihminen ottamaan vastaan kritiikkiä tai tyytymättömyyttä. Riittämättömyyden tunteessa kaikenlainen kritiikki, rakentava tai ei, on uhka omalle itsetunnolle. Kritiikki ikään kuin vahvistaa kielteisiä tunteita omasta itsestä.

Riittämättömyyden tunne voi olla peräisin jo lapsuudesta tai nuoruudesta. Ihminen on saattanut kokea esimerkiksi isän, äidin tai vaikka kavereiden kanssa, että hän on vääränlainen ja riittämätön. Parisuhteessa riittämättömyyttä tunteva pyrkii suojaamaan itsetuntoaan eri tavoin puolustautumalla, esimerkiksi vetäytymällä tai hyökkäämällä.

Kritiikin vastaanottaminen ei toki ole mukava tilanne kenellekään. Itsevarma puoliso kuitenkin tietää pystyvänsä vastaamaan kumppanin tarpeisiin eikä ensimmäiseksi kyseenalaista omaa itseään. Tässä kohdassa on kuitenkin tärkeää sanoa: henkinen väkivalta, kuten persoonaan menevä arvostelu, on eri asia kuin tyytymättömyydestä kertominen tai rakentava kritiikki parisuhteesta. Henkinen väkivalta satuttaa ja syö kenen tahansa itsetuntoa.

Parisuhderiita leimahtaa helpommin, jos kumppani koskettaa toisen kipupistettä. Riittämättömyyden tunne voi olla tällainen kipupiste. Kritisointi ja ”nalkuttaminen” osuvat usein kumppanin riittämättömyyden tunteisiin, vaikka kritisoiva osapuoli ei välttämättä olekaan tästä tietoinen. Omia kipupisteitä onkin tärkeää voida jakaa kumppanille.

Voit pohtia, miten sinä näet itsesi silloin, kun saat kritiikkiä puolisoltasi. Näetkö itsesi riittävänä vai riittämättömänä?

Voit kysyä itseltäsi esimerkiksi seuraavat kysymykset:

1) Mitä sinussa tapahtuu, kun kumppanisi kritisoi sinua tai toimintaasi? Pohdi, minkälaisia ajatuksia, tunteita ja kehollisia reaktioita sinulla on siinä tilanteessa.

2) Mikä on selviytymiskeinosi, kun tunnet näin? Mitä teet silloin, kun saat kritiikkiä puolisoltasi?

3) Onko riittämättömyyden tunne sinulle tuttu lapsuuden tai nuoruuden ihmissuhteistasi?

4) Voisitko kertoa näistä pohdinnoista kumppanillesi?

Riittävästi lähellä – sopivasti erillään

Uhmakas ja kiukutteleva lapsi pyytää sylissä: ”laita turvavyöt tiukemmalle!”. Turvavyöt tässä tapauksessa ovat lapsen ympärille kiedotut kädet.

Ihmisellä on kaksi peruspyrkimystä. Toisaalta on tarve liittyä ja päästä turvallisesti toista ihmistä lähelle. Yhtäältä on tarve erillisyyteen ja itsenäisyyteen. Molempia asioita tarvitaan sopivasti. Läheiset ihmissuhteet läpi elämän ovat näiden tarpeiden neuvottelua ja tasapainon hakemista.

Tove Janssonin sadussa muumiperheen kotiin asettui näkymätön lapsi, Ninni. Hän on sadussa korostuneen mukautuvainen ja kiltti pikkutyttö. ”Sinä et koskaan saa omia kasvoja, ellet opi tappelemaan!”, haastoi Pikku-Myy Ninniä. Muumien hyvissä hoteissa vietetty aika auttoi Ninniä uskaltamaan olla vihainen. Hän puraisi isää häntään ja sai samassa kasvonsa takaisin. Hänestä tuli näkyvä.

Turvallinen läheisyys toiseen ihmiseen mahdollistaa itsenäiseksi, omaksi itsekseen kasvamisen. Kiukun ja eri mieltä olemisen ilmaisut ovat itsenäistymisen rakennusainetta.

Psykologi David Wallin on kirjoittanut siitä, miten uhmaiässä lapsen mieli kehittyy. On tärkeää, että lapsi tajuaa, että hän haluaa jotakin sellaista, mitä aikuinen ei halua. Ensin lapsi voi alkaa yrittää kiukkuisena pakottaa aikuista taipumaan tahtoonsa. Samalla lapsi saattaa kokea aikuisen pakottavana, koska tilanne loukkaa lapsen siihenastista ymmärrystä itsestään suhteessa toiseen. Pieni lapsi ei vielä ymmärrä toisen ihmisen mieltä erillisenä omastaan. Kun lapsi epäonnistuu yrityksessään pakottaa vanhempaa toimimaan haluamallaan tavalla ja vanhempi kestää lapsen kiukun, ilman kostoa tai vetäytymistä, oppii lapsi asteittain ymmärtämään, että toinen ihminen on erillinen. Toisella on ihan omia haluja ja tarpeita.

Suotuisassa kehityksessä lapsi oppii ymmärtämään kahden erilaisen näkökulman olemassaolon. Lapsen mielessä syntyy tilaa sille, että ihmisillä on erilaisia tarpeita, eriäviä tahtoja ja näkemyksiä.  Keskustelulla ja ymmärryksellä voidaan ylittää yhteen sopimattomien halujen ongelma, ilman pakottamista tai alistumista. Samalla ollaan todempina ja läheisemmin myös yhdessä.

Aikuisuudessa on vaikea olla lähellä toista, jollei lapsuudessa ole riittävästi saanut mahdollisuutta kasvaa erilleen. Jotta ei tuntisi olevansa yksin, ja voidakseen kokea vastavuoroisuutta, on tärkeää hyväksyä toisen itsenäinen asema. Toinen ihminen on itsenäisesti olemassa, erillinen, ei vain tarpeiden tyydytyksen kohde tai väline. Toista ei voi omistaa, kontrolloida tai pakottaa sopeutumaan tahtomaansa muottiin.

Mitä kielletympää tunteiden ilmaiseminen on ollut tai mitä heikompiin seurauksiin se on  ihmisen kasvussa johtanut, sitä vaikeampi tunteita ja tarpeita on ilmaista. Ihminen voi jäädä piiloon. Hänestä voi tulla näkymätön, kuten sadun Ninnistä. Toisaalta ihminen voi alkaa selviytyä niin, että hän ryhtyy ilmaisemaan tarvitsevuuttaan epäsuorasti ja pakottavasti. Manipuloiva, katkera vaativuus voi kertoa elämänmittaisesta vaille jäämisestä. Pakottavuus ja vaativuus parisuhteessa voi suoda hetken tyydytystä. Samalla se kororostaa yksinäisyyttä – kumppanin poissaolevuutta. Pakotettuna rakkaus ei tunnu miltään.

Turvattomassa vuorovaikutuksessa lapsi joutuu eriasteisesti luopumaan mahdollisuudesta tunnetason yhteyteen vanhempansa kanssa. Lapsi oppii manipuloimaan itseään tai vanhempaansa ylläpitääkseen läheisyyttä. Turvallisessa vuorovaikutuksessa ihmiselle syntyy kokemus takaisin kyllin hyvään läheisyyteen löytämisestä myös silloin, kun suhteessa on eripuraa ja ristiriitoja.

Kirjallisuutta:

Jansson, T. (1962). Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. WSOY.

Lehtovuori, P. (2006). Kyllin lähellä, riittävän kaukana. Therapeia-säätiö.

Wallin, D. (2007). Attachment in Psychotherapy. Guilford Press.

Itseapuoppaiden kulta-aika

Maailma pursuaa tällä hetkellä itseapuoppaita. Elämme psykologisen tiedon kulta-aikaa. Yritykset satsaavat positiivisen psykologian tuomaan ymmärrykseen ihmisen kukoistamisesta. Parisuhteessa elävät etsivät tietoa siitä, miten 20 vuoden suhteen voi pitää elävänä ja kiihkeänä. Lasten vanhemmat lukevat miten lasta tulisi tukea hyvään itsetuntoon ja koska harrastaminen tulisi aloittaa. Sitten ovat tietysti vielä yksilöt, jotka ostavat hyllymetreittäin kirjoja, joiden kannessa lukee, kuinka levätä ja hyväksyä itsensä.

Ihminen käyttää paljon aikaa ja energiaa itsensä kehittämiseen. Kuten yleensä, myös tällä kolikolla on kaksi puolta. Kukaan ei varmasti haluaisi palata takaisin ahdasmieliseen, pieneen yhteisöön, jossa kaikki erilaisuus pitää piilottaa. Aikaan, jolloin pienellä ihmisellä ei ole mahdollisuutta isoille unelmille tai erilaiselle elämänpolulle. Hurraa, sille, että nykyään suvaitsevuus ja inhimillisyys saavat palstatilaa. Kolikon kielteinen puoli on kuitenkin se, että suomalaiseen yhteiskuntaan alkaa tulla amerikkalaisia piirteitä. Sähköpostiin tulee mainoksia luennoista, joilla voimautua ja saavuttaa kaikki unelmansa. Viesti kuuluu, että kaikki on mahdollista. Aikaisemmin kaikki ei ehkä aina ollut mahdollista, mutta jonkinlainen ihan riittävän tuntuinen elämä oli.

Anthony Giddens (1991) kirjoittaa, että nykyisessä modernissa yhteiskunnassa minäkokemus, identiteetti on asia jota on mahdoton paeta. Aikaisemmin oli paljon ihmisiä, jotka eivät juuri elämänsä aikana miettineet tai kyseenalaistaneet omaa identiteettiään. Suutarin lapsesta tuli suutari. Ei sitä, että miksi minusta tuli suutari tarvinnut erityisesti perustella tai selitellä kenellekään. Nykyään myös sellaiset ihmiset, jotka eivät ole juuri joutuneet ajattelemaan omaa identiteettiään, joutuvat perustelemaan sitä muille. Elämme ajassa, jossa olemme paljon tietoisempia itsestämme. Tietoisia siitä kuka olemme suhteessa toisiin ja mikä arvomme on suhteessa toisiin?

Identiteetin ja riittävän hyvän minäkokemuksen ylläpitäminen oli koko ajan tapahtuvaa tietoista tai tiedostamatonta työtä. Sosiaalisen median kautta tämä työ on tullut myös näkyväksi. Itsensä alituinen määrittely on raskasta ja toisinaan myös ahdistavaa. En voi olla ajattelematta, että erityisesti tämä aika vaikuttaa niihin, joiden identiteetti on vielä hauras tai keskeneräinen, nuoriin.

Psykologian professori Katariina Salmela-Aro (2016) havaitsi, että noin 40 %:lla 23 -vuotiaista suomalaisista nuorista aikuisista oli ainakin jossain määrin hajanainen identiteetti. Hajanaiseen identiteettiin liittyi kielteisesti värittyneitä pohdintoja siitä, että ”kuka minä olen”. Niillä nuorilla, joilla oli erityisen hajanainen identiteetti, oli hankaluuksia sitoutua opiskeluun, työhön tai ihmissuhteisiin. Heillä omat tavoitteet näyttivät myös liittyvän itseen ja itsessä märehtimiseen.

Vapaus on ihmiselle samaan aikaan sekä siunaus, että vankila. Silloin, kun ihminen on juurtunut ja kiinnittynyt johonkin ja elää rakastavassa ympäristössä, tuo vapaus luo rajattoman määrän mahdollisuuksia. Toisaalta taas ihminen, joka ei ole voinut kasvaa omaksi itsekseen rakastavan huolenpidon pedillä, valintojen moninaisuus voi olla ahdistavaa. Silloin tilanteeseen ei auta luento kukoistamisesta, vaan tarvitaan tukevampaa apua. Tarvitaan ihminen joka on valmis kulkemaan rinnalla vähän pidempään. Tutustuminen on aikavievää, silloinkin kun kysymys on itsestä.

Lue lisää:

  • Marttinen, E., Dietrich, J., & Salmela-Aro, K. (2016). Dark shadows of rumination: Finnish young adults’ identity profiles, personal goals and concerns. Journal of Adolescence, 47, 185-196.
  • Giddens Anthony (1991) Modernity and Self-Identity. Self and Society in the Late Modern Age. Stanford University Press

 

Parisuhteen H-hetket

Helping a friend in need, Getty Images

Parisuhteessa voi olla tiettyjä, ratkaisevia hetkiä. Niin sanottuja H-hetkiä. Mieleesi saattaa tulla seurustelun aloittaminen, ehkä häät tai yhteenmuutto, ehkä ensitreffit. Nämä ovat kaikki tärkeitä hetkiä, jotka voivat jäädä mieleen loppuelämäksi. Merkittävimmät parisuhteen H-hetket saattavat kuitenkin olla aivan toisenlaisia hetkiä. Tällaiset erittäin ratkaisevat H-hetket ovat niitä hetkiä, kun kumppanisi tarvitsee sinua erityisen paljon.

Parisuhteen H-hetki on usein jollain tavalla stressaava tai merkittävä hetki. Ihminen on silloin erityisen haavoittuva ja herkillä. H-hetkeen liittyvä stressi voi joskus tulla ulkoisista asioista, kuten muuttuneesta perhetilanteesta tai esimerkiksi työkuormituksesta. Esimerkiksi vauvan syntymä on iso muutos, jonka moni kokee parisuhteen H-hetkenä – kummankin on silloin tärkeää voida kokea, ettei jää yksin tai ulkopuolelle. Stressi voi myös tulla sisältäpäin, jos jokin tapahtuma tai tilanne laukaisee vanhoja traumoja ihmisessä. Pelottavissa, järkyttävissä tilanteissa jokainen tarvitsee läheisensä tukea. H-hetket ovat mahdollisuus syventää parisuhdetta ja saada kokemus siitä, että kumppaniin voi aina turvautua.

Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen kumppani. Pariterapiassa tulee monesti esiin, että parisuhteessa on ”haavoja”, jotka ovat syntyneet näissä H-hetkissä. Kumppani on voinut esimerkiksi tuntea jääneensä aivan yksin tärkeällä hetkellä. Haava ei aina ole näkyvissä, se voi jäädä erilaisten riitojen ja ärtymyksen alle. Haava voi kuitenkin olla syy siihen, että luottamus ei palaudu parisuhteessa hyvistä yrityksistä huolimatta.

Tässä kaksi fiktiivistä tarinaa siitä, miten haava voi syntyä parisuhteen H-hetkellä:

Sarin vanhemmat riitelivät usein humalassa. Erityisen vaikeita olivat perhejuhlat ja loma-ajat, joita Sari oppi pelkäämään jo pienenä. Aikuisena Sari päätti, ettei halua alkoholia omaan joulupöytäänsä. Eräänä jouluna hänen puolisonsa kuitenkin päätti nauttia yhden lasillisen viiniä, Sarin ”nalkutuksesta” piittaamatta. Nyt puoliso ei voi ymmärtää, miksi yksi viinilasi pilasi koko joulun, ja miksi asiasta edelleen keskustellaan. Hän ajattelee Sarin ylireagoineen.

Jussi oli odottanut ensimmäisen lapsen syntymää kuin kuuta taivaalta. Hän rakasti hoitaa vauvaansa  ja piti myös pitkän isyysvapaan. Kerran Jussin avovaimo naureskeli koko suvun kuullen: ”miehillä ei kyllä ole äidin vaistoa, sen huomaa Jussistakin.” Jussi koki tämän erittäin nöyryyttävänä ja epäkiitollisena kommenttina. Avovaimo oli ihmeissään: eikö Jussi ymmärrä huumoria.

H-hetki saattaa ensi näkemältä vaikuttaa ”pikkujutulta”. Haavojen syntymistä näissä hetkissä voi olla vaikea ymmärtää ulkoapäin. On tärkeää oivaltaa, miksi toinen tarvitsee kumppania niin paljon juuri tuona hetkenä. Taustalla voi olla myös lapsuuden tunnelmia tai loukkaavia kokemuksia aikaisemmista parisuhteista.

Parisuhteen loukkaantumisista ja haavoista on mahdollista päästä yli, jos kumpikin niin tahtoo. Aito anteeksipyytäminen ja anteeksi antaminen edellyttävät vastuunottamista omasta toiminnasta. On tärkeää ymmärtää, että oma toiminta on voinut loukata kumppania, vaikka itse ei ole niin lainkaan tarkoittanut eikä halunnut. Anteeksi pyytämiseen tarvitaan kykyä sietää ja elää läpi omia syyllisyyden tunteita: voit ehkä kokea, että kumppanisi ”syyllistää” sinua, sen sijaan, että eläisit läpi syyllisyyden tunteesi. Liian usein me välttelemme kokemasta syyllisyyttä tilanteissa, joissa se voisi viedä ihmisiä lähemmäs toisiaan. Kun katsot kumppaniasi silmiin ja näytät, että tunnet todella syyllisyyttä, ja että ymmärrät, miten kipeä tilanne hänelle oli, muutos voi tapahtua. Myötätunnon osoittaminen auttaa haavan käsittelemisessä.

Haavoja voi myös ennaltaehkäistä, ja sitä myötä parisuhdekriisejä. Ota todesta se, kun kumppanisi pyytää sinua avukseen. Vaikka tilanne ei sinusta tuntuisi ihmeemmältä, hyväksy, että kumppanillesi se on tärkeä hetki. Tässä tarvitaan toisen erilaisuuden hyväksymistä. Jos et pysty huomioimaan kumppaniasi tärkeällä hetkellä, koeta tutkia, mistä on kysymys. Miksi et tällä hetkellä voi vastata kumppanisi tarpeisiin?

Ennakoikaa tilanteita, joissa tarvitsette toisianne. Kukaan ei pysty lukemaan ajatuksia. Kerro, että tämä on nyt minun H-hetkeni. Tutustukaa toistenne kipukohtiin ja olkaa valmiita antamaan kaikki tukenne, kun H-hetki lähestyy.

Lisätietoa:

Parisuhteen haavoista (nettikurssi, ks. jakso 7)

Parisuhteellakin on stressiraja

”Kaikkihan me ollaan kivoja Kanarialla”, totesi eräs viisas kollega. Rentona, levänneenä, ja mukavia asioita tehden ihmisen parhaat puolet voivat tulla esiin.

Entä sitten räntäsateessa, kun illat pimenevät, ja puolisot rojahtavat iltaisin väsyneinä kotisohvalle? Kumpikin on herkkänä sille, onko toinen kuulolla, auttaako toinen, ajatteleeko toinen minun hyvinvointiani. Kummallakin on odotuksia toisiaan kohtaan. Kumppaneiden voi olla helpompi ottaa vastaan kuin antaa huomiota toiselle.

Työkavereille ja puolitutuille on helppoa olla mukava. Läheisessä parisuhteessa ihminen näyttää itsestään myös ”kääntöpuolet”.  Kumppanin ilme voi muuttua kotiin tullessa, kun ovi sulkeutuu. Small talk jää, ja todelliset tunteet, kuten väsymys, nousevat pintaan. Arki voi olla monille ihanaa ja tasaista elämää, mutta puolison kanssa jaetaan myös arjen rankimmat hetket. Kaikissa parisuhteissa on vaikeampia aikoja. Erityisesti lasten syntymä lisää tyytymättömyyttä parisuhteeseen. Myös esimerkiksi työelämän ongelmat tai työttömyys voivat heijastua parisuhteen hyvinvointiin.

Työ- tai vaikkapa opiskeluun liittyvästä stressistä selviäminen vaatii aikaa ja palautumista. Samoin parisuhde tarvitsee palautumista stressistä.

Jokaisella parilla on omat tapansa ennaltaehkäistä stressiä. Samoin kumppaneilla on erilaisia keinoja palautua parisuhdetta koettelevista elämänvaiheista. Todennäköistä on, että kumppaneilla on myös keskenään erilaiset tavat selvitä stressistä. Yksi saattaa ehkä lisätä kierroksia, toinen voi vetäytyä omiin oloihinsa. On tärkeää ymmärtää, että kumpikin yrittää omalla tavallaan selvitä haastavasta tilanteesta.

Parisuhdetta voi vaalia yrittämällä pitää stressi siedettävissä mittasuhteissa. Ruohonjuuritasolla ihminen joutuu rajaamaan menojaan ja sanomaan myös ”ei”. Välillä on pysähdyttävä, ja joskus parisuhteelle on vain raivattava aikaa.

Stressaavan arjen keskellä voi muistuttaa itseään siitä, että kumppani ei ole vastustaja vaan kanssamatkaaja. Yhdessä voi pyrkiä tekemään arjesta sellaista, että parisuhde kestää rankemman vaiheen yli – kunnes taas olette teidän ”Kanariallanne”. Jos palautumista ei ole näköpiirissä, sitä voi myös surra yhdessä.

Missä menee sinun parisuhteesi stressiraja? Miten voit kertoa puolisollesi, että nyt liikutaan lähellä stressirajan rotkoa, ja että jotain olisi tehtävä asialle? Ketkä ovat ne läheiset, jotka tukevat parisuhdettanne? Keiltä voi pyytää apua?

Entä millä keinoin parisuhteenne palautuu stressistä? Onko teillä viime aikoina ollut riittävästi aikaa palautumiseen, parina?

Oma arjen Kanaria voi olla pieniä tekoja. Kysy, mitä puolisosi kaipaisi tänä arkipäivänä.

Lähteitä:

Gottman, J. M. & Gottman, J. S. (2007) And Baby Makes Three: The six-step plan for preserving marital intimacy and rekindling romance after baby arrives. New York: Crown.

Haid, Marja-Lena & Seiffge-Krenke, Inge (2013). Effects of (un)employment on young couple´s health and life satisfaction. Psychology & Health, 28(3), 284-301.

Parisuhteen tueksi:

Perheaikaa -sivusto

Tietoa ja palveluita

Hyvät tv-sarjat ovat parisuhteiden pelastus

Näin totesi eräs tuttavani jokunen aika sitten. Hän saattoi päästä lähemmäksi totuutta kuin arvasikaan. Hektinen arki etäännyttää helposti puolisosta. Työ, lastenhoito, harrastukset ja moni muu asia kalastaa päivästä suurimman palan. Puolittain nääntyneet aikuiset eivät jaksa enää yhdeksän aikaan miettiä parisuhdetta tai keskittyä puolison hyvinvointiin. Molemmat tarvitsevat oman hengähdystauon. Onneksi tuo hengähdystauko voi olla myös yhteinen.

Muistan nähneeni joskus sarjakuvan joka surkuhupaisella tavalla kuvasi arkista rakkaussuhdetta. Sarjakuvan ensimmäisessä ruudussa kulahtaneen näköinen pariskunta katseli sohvalla vierekkäin istuen televisiota. Seuraavassa ruudussa parisuhteen toinen osapuoli totesi puolisolleen, että sinun kanssasi on sitten niin kiva katsoa televisiota. Viimeisessä ruudussa pari istui jälleen hiljaa. Tätä voisi ehkä kutsua inhorealismiksi. Toisaalta syvemmällä tasolla sarjakuvan tekijä oli havainnut jotain hyvin oleellista. Loppujen lopuksi yhdessä jaetut tavalliset asiat tuovat ihmisille onnea.

Gottman ja Driver (2004) havaitsivat, että ohimenevät arjessa jaetut pienet keskustelut tai tekemisen hetket olivat tärkeämpiä parisuhteen hyvinvoinnille, kuin vakavat ja tunteisiin pureutuvat keskustelut. Tunteista keskustellessa voi parhaimmillaan ymmärtää toista paremmin ja päästä lähemmäksi toista. Toisaalta joskus tunteista voidaan puhua lakkaamatta ja silti kokea toinen etäiseksi.

Kun tekee päivittäin töitä suomalaisten parisuhteiden parissa, saa olla näköalapaikalla siihen, että mikä suomalaisia parisuhteissa hiertää. Hyvin usein ongelmaksi koetaan se, että suhteessa ei riittävästi puhuta tunteista. Tunteiden puhuminen on nostettu niin suureen osaan, että monet kokevat sen olevan itseisarvo. Tutkimusten valossa näyttää kuitenkin siltä, että tunteista puhuminen ei ole ainoa keino lähentää suhdetta puolisoon tai elää riittävän hyvässä ihmissuhteessa.

Gottmanin ja Driverin (2004) tulos heijastaa sitä, että parisuhteessa on tärkeää säilyttää toinen riittävän lähellä itseä. Yhteys toiseen pysyy, kun pieniä asioita jaetaan pitkin päivää. Sillä ei ole niin väliä, että mihin tuo keskustelu liittyy. Toiselle voi puhua lempisarjan edellisjaksosta tai pyykkipulvereiden koostumuseroista. Saman voi ajaa yhdessä tehty kauppareissu tai illallisen valmistus.

Viime aikoina on nostettu paljon esiin sitä, miten älylaitteet vievät perheenjäseniä ja puolisoita kauemmas toisistaan. Näin tapahtuukin silloin, jos molemmat tuijottavat omaa padiään eri huoneissa. Yhteys voi kuitenkin syntyä, kun molempien huomion kohteena on sama asia. Boothbyn ja kumppanien (2014) tutkimuksessa havaittiin, että yhdessä toisen kanssa samanaikaisesti jaetut kokemukset voimistavat niiden merkitystä. Sanat eivät ole välttämättömiä, jotta voidaan jakaa tunteita.

Myös fyysisen läheisyyden ylläpito on suhteen yhteydelle tärkeää. Kosketus ja toisen lähellä olo saa lähestymishormonin erityksen käyntiin. Stressihormonin eritys vähenee ja tekee yhä helpommaksi mennä lähelle toista. Parhaimmillaan päästään hyvälle kehälle, jossa molemmat tekevät töitä suhteen eteen. Tässä tulee myös esille TV -sarjojen plussat. Jos läheisyyttä on muutoin vähän, TV -sarjan katsomisen aikana on hyvä mahdollisuus kömpiä viereen. Sohvalla oleminen on luonteva tilanne, johon ei liity samanlaista torjunnan riskiä, kuin ehkä jossain toisessa tilanteessa.

Parisuhdetta voi verrata aikuisen ja lapsen väliseen kiintymykselliseen suhteeseen. Elääkseen ja voidakseen hyvin suhteessa olijat tarvitsevat kokemuksen toisen tavoitettavuudesta fyysisellä ja psyykkisellä tasolla. Jos lapsi jätetään ilman joka päiväisiä pieniä yhdessä jaettuja hetkiä, lapsi voi silminnähden huonosti. Usein unohdamme, että näin käy myös aikuiselle. Syyskesä ja pimenevät illat antavat hyvän syyn olla lähellä. Käyttäkää sitä hyväksi.

Driver J., Gottman, J.(2004) Daily Marital Interactions and Positive Affect During Marital Conflict Among Newlywed Couples. Family Process, Vol 43 (3), s. 301-314.

Boothby, E, Clark, M.Bargh, J (2014) Shared experiences are Amplified. Psychological Science. Vol 25 (12), s. 2209-2216.

Kaikki parisuhteet ovat samanarvoisia

Transnuoren aatteita 5

Miten transihmisten parisuhteet poikkeavat muiden ihmisten suhteista? Joitain asioita voi olla, mutta se on niin yksilöllinen asia, että se riippuu pitkälti henkilöistä. Joitakin yhteneväisyyksiä kuitenkin on.Transihmisten parisuhteet ovat yhtä hyviä ja samanarvoisia kuin kenen tahansa muunkin. Niistä kuitenkin löytyy joitakin eroja kahden cisheteron suhteeseen verrattuna. Cis kuvaa henkilöä jonka sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn mukaiset.

Kaksi cisheteroa aika epätodennäköisesti miettivät yhdessä toisen testosteroni- tai estrogeenihoidon tuomia vaikutuksia tai hei eivät käy yhdessä läpi sukupuolenkorjausprosessia. Transsukupuolisuus tuo parisuhteeseen ymmärrystä erilaisuudesta, taitoa hyväksyä erilaisuutta ja joillekin mahdollisesti myös apua itsetutkiskeluun tai oman kehon hyväksymiseen.

Transsukupuolisuudessa on tietenkin myös omat haasteensa. Esimerkiksi jos seurustelun alkaessa kumppani ei tiedä toisen olevan trans, kynnys kertoa asiasta voi kasvaa ajan myötä. Transsukupuolisuudesta puhuminen voi olla vaikeaa toiselle tai molemmille osapuolille. Mielestäni asiasta on tärkeää puhua, jotta toista voi ymmärtää ja tukea. Esimerkiksi transihmisen kanssa seurustellessa on tärkeää puhua siitä, mihin saa koskea ja mihin ei. Tämä tietenkin pätee jokaiseen suhteeseen, mutta transihmisten kokema kehoristiriita ja siitä johtuva ahdistus lisäävät tarvetta puhua asiasta.

Myös ihastuminen  voi tuoda transsukupuoliselle henkilölle aika paljonkin stressiä. Asiasta kertominen on monelle kova paikka jo muutenkin, mutta jos samassa syssyssä täytyy kertoa transsukupuolisuudestaankin, se on vielä isompi haaste. Voi tulla olo, että transsukupuolisuudesta kertoessa toisen tunteet haihtuvat, varsinkin jos tämä on seksuaalisesti kiinnostunut ainoastaan esimerkiksi naisista tai miehistä.

Omalla kohdallani näin on käynyt ja kyllä se on jättänyt pienen pelon puhua asiasta. Ihastuin heterotyttöön, joka ajatteli minun olevan ihan biologisestikin poika. Aluksi hän kertoi minulle olevansa ihastunut minuun. Samalla kerroin omista tunteistani. Muutaman päivän kuluttua päätin kertoa hänelle olevani transsukupuolinen. Se oli hänelle yllätys ja hän sanoi tarvitsevansa jonkin verran aikaa asian käsittelemiseen. Vähän ajan kuluttua tyttö kertoi, ettei pysty olemaan yhdessä kanssani asian tuoman oudon tunteen ja pienen ahdistuksen takia. Olihan se surullista, mutta ymmärrän kyllä häntä. Lopulta päätimme pysyä ystävinä. Itseäni ärsyttää se, että jotkut kutsuvat kyseisen tytön kaltaisia transfobisiksi. Ei se ole sitä. Jokaisella on oikeus omaan seksuaalisuuteensa ja omista tunteistaan päättämiseen.Transsukupuolisuuteni ei muuten häirinnyt kyseistä tyttöä.

Ennen tätä seurustelin puolitoista vuotta toisen tytön kanssa. Kun aloimme seurustella, en heti kertonut hänelle olevani transpoika, vaan hän ajatteli minun olevan  vain poikamainen tyttö. Kun olimme seurustelleet melkein puoli vuotta, päätin ottaa asian esiin. Tyttö otti asian hyvin ja kertoi aavistaneen sitä. Transsukupuolisuus ei ollut hänelle ongelma, mutta esimerkiksi uuden nimen opettelu oli vaikeaa ja se vei aikaa. Hänen kanssaan oli helppoa puhua kaikesta sen jälkeen, kun olin kertonut transsukupuolisuudesta. Sain tukea, jota en aikaisemmin ollut niinkään saanut. Tunsin oloni hyväksytyksi ja rakastetuksi. Lopulta kuitenkin erosimme syksyllä 2016. Olimme kai kasvaneet liikaa erillemme.

Suhteen jälkeen en ollut heti kiinnostunut etsimään uutta kumppania, mutta myöhemmin on tullut kiinnostusta alkaa ehkä seurustelemaan taas. Kumppanin voi löytää hyvällä tuurilla omasta kaveripiiristä. Jos haluaa uusia ihania ihmisiä elämäänsä, esimerkiksi some on hyvä vaihtoehto, jos ihmisiin tutustuminen esimerkiksi tapahtumissa tuntuu liian hurjalta.

Jokaisessa parisuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa, eikä transsukupuolisen kanssa seurustelu ole sen kummempaa. Oikean ihmisen löytäessä voi puhua lähes kaikesta.

Jusa

Ajatuksista on matkaa tekoihin

Free Stock Photos

Moni ihminen on joskus pelännyt omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Toisinaan ajatuksia voi jopa säikähtää ja ahdistua siitä, mitä mielessä on. ”Enkö rakasta kumppaniani, kun ajattelen näin?” ”Voisinko satuttaa jotakuta, kun olen niin vihainen?” Silloin voi olla vaikea rauhoittaa omaa itseä, ja tunne saa entistä isomman roolin.

Joskus syyllisyys omista ajatuksista ja tunteista aiheuttaa jopa pakonomaisen tarpeen ”tunnustaa” ne. Joskus se voi helpottaa omaa oloa, mutta aina se ei ole paras vaihtoehto: ”Mulla on huono omatunto, kun en pidä sua oikein hauskana ihmisenä – mutta olet silti tärkeä ystävä!” Tunteet ja ajatukset eivät samalla tavalla satuta muita, kuin sanat ja teot.

Ajatusten ja tekojen erottaminen on tärkeä taito. Kaikenlaiset ajatukset ja tunteet kuuluvat elämään. Ajatuksille ei ole rajoituksia, mutta teoilla on: pohjimmainen raja kulkee siinä, että itseä tai toisia ei saa fyysisesti satuttaa.

Kielletyt tunteet?

Yhteiskunnassa eri tunteita pidetään usein eri arvoisina. Filosofian professori Loyal Rue onkin todennut, että kulttuuri moralisoi ihmisen tunne-elämää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on puhuttu niin sanotusta ”onnellisuuden pakkomielteestä” (happiness obsession). Myös suomalaisessa kulttuurissa on rohkaistu enemmän positiivisten kuin negatiivisten tunteiden ilmaisemiseen. Vanhempien kunnioitus on voinut tarkoittaa sitä, että vanhemmille ei saa kiukutella.

Länsimaissa kristinusko on vaikuttanut monella tapaa siihen, mitä tunteita pidetään suotavina ja mitä ei. Raamatun Uudessa Testamentissa on useita tunteisiin liittyviä kannanottoja. Uudessa Testamentissa verrataan kahta tunnetta tekoon: 1) vihaa verrataan murhaan (Matt.5:21–22; 1. Joh. 3:15) ja 2) naisen katsomista himoiten verrataan aviorikokseen (Matt. 5: 27). Näissä tunteissa, vihassa ja seksuaalisessa himossa, on ollut jotain, mikä herättää erityistä syyllisyyttä. Niitä ei saisi edes olla mielessä. Voiko tämä kertoa jotakin tunnekulttuuristamme vielä nykypäivänä?

Kasvatuskulttuuri on muuttunut, sillä lapsia kannustetaan nykyään osoittamaan enemmän erilaisia tunteita. Lapselle on tärkeää opettaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Lapsi saa olla innostunut, kiukkuinen, kateellinen, raivoissaankin. Lapsi saa olla utelias omasta kehosta ja seksuaalisuudesta. Hän saa olla riemuissaan tai pettynyt. Tunteiden vallassa ei kuitenkaan toimita ”päättömästi”, vaan niitä käsitellään sanojen avulla. Tunteet ja ajatukset on tärkeää erottaa teoista. Esimerkiksi uhmaikäiselle voi sanoa, että kiukku on ymmärrettävää, mutta ketään ei saa lyödä. Vanhempi voi sisällyttää viestiinsä toivon: kiukku menee kyllä ohi, haava paranee, jouluna saa sitten lahjoja, viikon päästä nähdään taas serkkuja.

Tunteiden hyväksyminen

Ihminen käy elämässä läpi tunteiden kirjon. Kriiseihin kuuluu sellaisia tunteita, joita ei olisi voinut edes kuvitella: syvää epätoivoa, koko kehossa tuntuvaa raivoa, kostonhalua, riipaisevaa yksinäisyyttä. Myös arkiseen elämään kuuluvat muutokset voivat herättää erilaisia tunteita: omat ikävaiheet ja vanheneminen, parisuhteen erilaiset vaiheet, lasten ikävaiheet ja esimerkiksi työelämän muutokset nostavat monenlaisia tunteita pintaan.

Ihmiset ovat erilaisia siinä, miten he voivat hyväksyä kokevansa näitä erilaisia tunteita: voiko tunteen tunnistaa ja voiko sen äärelle rauhassa pysähtyä? Pelottaako, että oma tunne muuttuu hallitsemattomaksi teoksi? Voiko tunnetta sietää, vai ryhtyykö ihminen tekemään nopeita ”siirtoja”, jotta pääsisi tunteesta äkkiä eroon?

Hätiköityjä päätöksiä näissä tilanteissa ehkäisee se, että henkilö voi käsitellä tunteitaan ja ajatuksiaan omassa mielessään ja luotettavien läheisten kanssa – nopean toiminnan sijaan. Silloin voimme välttyä monilta ylilyönneiltä sekä turhalta kärsimykseltä ihmissuhteissa. On ok vihata, inhota tai himoita ja haluta. Siitä on pitkä matka lyönteihin, pettämiseen ja muihin läheisiä satuttaviin tekoihin. Antaa tunteiden tulla ja mennä. Niitä voi tutkiskella rauhassa. Niistä voi puhua omien läheisten tai jonkun ulkopuolisen kanssa. Tunteista voi kirjoittaa ja niitä voi käsitellä myös erilaisen taiteen avulla, esimerkiksi piirtämällä tai musiikin kautta. Jotkut tunteet tarvitsevat mahdollisuuden ”jäähdyttelyyn”: sitä voi olla esimerkiksi puhelu ystävälle, tai ”happihyppely” kesken parisuhderiidan. Tunteiden käsitteleminen kaikessa rauhassa voi auttaa pohtimaan, miten kukin oikeasti haluaisi tilanteessa toimia.

Tunteet eivät ole oikein tai väärin. Mutta tunteita voi ilmaista rakentavasti tai tuhoavasti. Vanha sanonta voi auttaa tässä: kannattaa laskea kymmeneen, ennen kuin toimii.

Lähteet:

Fonagy, P. & Gergely, G. & Jurist, E. & Target, M. (2002) Affect Regulation, Mentalization, and the Development of the Self. New York: Other Press.

Nurminen, E. (2013) Kristinusko ja affektisäätelyn normit Uuden testamentin tekstissä sekä psykoterapeuttien raportoimina. Helsingin yliopisto (Uskontotieteen pro gradu -tutkielma).

Riis, O. & Woodhead, L. (2010) A Sociology of Religious Emotion. Oxford: University Press.

Rue, L. D. (2005) Religion is not about God: how spiritual traditions nurture our biological nature and what to expect when they fail. New Brunswick: Rutgers University Press.