About Anna Rotkirch

perhetutkija, Väestöntutkimuslaitoksen johtaja, Väestöliitto

”Jos haluat astiaston suomeksi, paina 1” – sote, äidinkieli ja perustuslaki

shutterstock_271845803Eduskunta hyväksyi 13.12. mallin, jossa Vaasan keskussairaala luopuu sote-uudistuksen yhteydessä laajasta päivystysvastuusta. Sen potilaat ohjataan tarvittaessa Seinäjoelle. Kaikki oppositiopuolueiden edustajat äänestivät ehdotusta vastaan. Eduskuntakäsittelyä edeltänyt sosiaali- ja terveysvaliokunnan äänestys ratkesi äärimmäisen niukasti, äänillä 8-7. Useat eri tahojen laskelmat siitä, että Vaasan sairaalan nykyisen toimintatason säilyttäminen olisi ollut vähintään yhtä edullista kuin nykyinen malli, ohitettiin. Pohjanmaan poikkeuksellisen vilkkaan väestönkasvun seuraukset terveyspalveluille ohitettiin myös.

Perustuslakivaliokunta totesi sairaaloiden päivystyksestä, että Seinäjoella on turvattava terveydenhoito myös ruotsin kielellä. Hallitus ei ole kertonut, miten tämä käytännössä tapahtuisi. Epäilyt siitä, että perustuslakivaliokunnalle toimitetut mietinnöt ja potilaita koskevat luvut olivat olleet vaillinaisia ja suorastaan virheellisiä, ohitettiin. Lakioppineiden huoli siitä, että perustuslakivaliokuntaa käytetään poliittisesti tarkoituksenmukaisesti, ohitettiin myös. Arvatkaa, mitä tapahtui eduskunnassa ehdotukselle siitä, että Vaasan sairaalan toimintaa vielä käsiteltäisiin perustuslakivaliokunnassa?

En ole kuullut kenenkään ulkopuolisen asiantuntijan väittävän, että tässä olisi kyse sosiaali- ja terveydenhoidon laadusta tai tehokkuudesta. En ole kuullut kenenkään epäilevän, ettei kyse olisi pohjimmiltaan puolue- ja kielipolitiikasta.

Sosiaalitieteissä niin sanottu standpoint-teoria korostaa sitä, että eri väestöryhmillä on erilainen kokemus todellisuudesta. Naiset tietävät, miltä tuntuu olla näkymätön veljeilevien miesten keskuudessa, seksuaaliset vähemmistöt tietävät, miltä tuntuu katsoa rakkausleffoja, joita ei ole tehty heitä varten. Ja Suomessa asuva ruotsinkielinen tietää, miltä tuntuu kuin omaa äidinkieltä jatkuvasti latistetaan. Arki on täynnä pieniä, yhtä ärsyttäviä kuin käsittämättömiä puutteita. Helsingin kaupunki, Suomen Akatemia, Helsingin yliopisto, Korkeasaari: tässä sattumanvaraisesti ensiksi mieleen tulevia tahoja, joiden pitäisi toimia ruotsiksi mutta kuluneen vuoden aikana se ”unohtui”, näyttelystä, juhlapuheesta, kylteistä.

Kun soitat puhelinpalveluun, kysytään haluatko astiaston ruotsiksi? ”Vill du ha servis på svenska, tryck 2.” Service, eli palvelu, joka lausutaan eri lailla, ei tule silloin heti mieleen. Tästä ei kukaan ruotsia puhuva älähdä, tietenkään. Emme halua olla hankalia, ylimielisiä, vaivaksi. Jos myyjä, lääkäri tai virkailija puhuukin ruotsia, olet yllättynyt ja kiitollinen. Harvoin tulee edes mieleen vaatia ruotsinkielistä palvelua – ei edes silloin, kun se on perustuslaillinen oikeus.

Mutta en usko, että valtaväestö huomaa, saati ymmärtää, miltä tuntuu jatkuvasti arvailla mitä tarkoitetaan, niellä ärtymystä, olla kysymättä eikö virastoissa tosiaan löydy yhtään ihmistä joka hallitsee ruotsia ja voisi hoitaa käännökset? Miltä suomea puhuvilta tuntuisi, jos pulla olisi pula, auto olisi outo, ja hätä olisi heti – tai sanojen sijaan olisi vain aukko, jota kukaan ei huomaa, jos et siitä älähdä – joka päivä, mitä odottamattomimmissa ja, korostan, julkista palvelua tarjoavissa yhteyksissä.

Korostan myös, että häiritsevää tässä eivät ole eri murteet, korostukset tai pienet arkiset virheet. Teen niitä itse suomeksi koko ajan, eikä minua lainkaan vaivaa jos virkamies tai lääkäri, joka haluaa harjoittaa ruotsiaan, tekee samoin. Kaikki elävä, puhuttu ruotsi on osa ruotsin kieltä. Mutta typistetty, mukiloitu, paperista luettu anonyymi ”pakkoruotsi” on sen hauta.

Joskin hauska hauta: Facebook-sivusto Dåliga översättningar svenska-finska kokoaa parhaimmat helmet, kuten mainos: ”Fiksun ostamisen puolesta – Fittiga köp”. (Jos fiffiga-sanasta vaihtaa kaksi f-kirjainta t:ksi, sana fiksu muuttuu v-sanaksi.) Erheistä koottu kirja Tack för ditt förstånd! on myyntihitti ja hyvä joululahjavinkki.

Mutta vaikka kieli hautautuu, ihmiset eivät kuole ruotsinkieliseen astiastoon. Sairaaloissa sen sijaan kuollaan. Niissä myös kärsitään, pelätään ja tervehdytään. Kuumeisen, loukkaantuneen tai iäkkään ihmisen kielitaito heikkenee. Siksi myös aikuiselämänsä pitkälti suomeksi eläneillä ruotsinkielisillä on yleensä vahva tarve puhua lääkärin kanssa ruotsia. Silloin löytää itse sanoja ja ymmärtää, mitä lääkäri vastaa.

Isoäidilläni oli läheinen ystävä, joka 80-vuotiaana sairastui ihottumaan. Hän oli jo vanhainkodissa, ja lääkäri tuli käymään. Missä kutiaa, lääkäri kysyi suomeksi, kuten tavallista, koska ei halunnut, uskaltanut, osannut tai viitsinyt puhua ruotsia. Ystävä vaan ei millään muistanut oikeaa sanaa suomeksi. Kunnes se vihdoin tuli mieleen: hymyhuulet! Niissä sattuu. Vasta lääkärin lähdettyä hän tajusi virheensä. Piti sanoa häpyhuulet. Hän soitti valtavan nolona isoäidilleni, jolta tarina sitten lähti liikkeelle. Olen muistanut sen niin pitkään, koska se on paitsi surkuhupaisa myös niin kaunis. Iäkäs nainen, joka vahingossa muuntaa kieltä hieman aistillisempaan suuntaan.

Ruotsinkielisiä asuu Pohjanmaalla melkein 100 000. Miten Seinäjoella aiotaan heitä kuunnella ja heidän kanssaan kommunikoida? En ole ollut potilaana Seinäjoella, enkä siis tiedä, voihan olla että siellä, toisin kuin pääkaupunkiseudulla, saa hienosti palvelua molemmilla kotimaisilla kielillä. Ja vielä niillä Pohjanmaan murteilla, joita itse en millään ymmärrä. Ei, en kadehdi niitä seinäjokisia terveysalan ihmisiä, jotka saavat närpesiskaa puhuvan potilaan hoidettavakseen omalla kouluruotsilla!

Päätöksestä ei näytä vielä nousseen sen suurempaa mekkalaa suomenkielisten kesken. Ministerit puhuvat kauniisti perheiden moninaisuuden huomioimisesta, mutta ruotsin- ja kaksikielisten perheiden peruspalvelut eivät tunnu sisältyvän tähän ”moninaisuuteen”. Sen sijaan sellaisilla vaikuttajilla, kuten Osmo Soinivaara, on pokkaa väittää, että jos Seinäjoen kielivaatimuksen muodollisesti täyttävät lääkärit ja hoitajat eivät pohjanmaalaisille kelpaa, niin kannattaisi luopua koko ruotsin kielitaidon vaatimuksista.

Näin puhuu vain ihminen, jonka pulla ei ole pula, jolta lääkäri ei käännä katsetta pois ilmoittaakseen suuttuneesti seinälle: en sitten puhu äidinkieltäsi ja joka ei eläintarhassa joudu keksimään lapselle eläinten nimiä omasta päästään, koska perustuslaissa taattu käännös sattui taas kerran unohtumaan. Jolle ei tule mieleen, että voisihan sitä myös vaatia, että kielivaatimus ja perustuslaki täyttyisivät ihan oikeasti, eikä vain vastentahtoisen muodollisesti.

Vaasan sairaalan päivystysvastuun suhteen tarvitaan nyt laajakatseista, Suomen historiaa, väestörakennetta, ja tulevaisuutta ajattelevaa valtionpäämiestä. Tasavallan presidentillä olisi esimerkiksi mahdollisuus pyytää, että perustusvaliokunta perehtyy eduskunnan päätökseen tarkemmin.

Montako lasta haluat?

 Syntyvyyden lasku tarkoittaa, että moni toivottu lapsi jää saamatta

Olin puhumassa lukiolaisille lastenhankinnasta. Yksi kertoi suunnittelevansa neljää lasta, yksi tiesi ettei halua niitä lainkaan. Hiljainen enemmistö kuunteli heitä tarkasti. Arvelin heidän sijoittuvan toiveissaan näiden välille, noin kahden lapsen kohdalle. Ajattelin, vaikka en sitä tietenkään sanonut ääneen, että näiden nuorten ihanteet tulevat pikemmin alittumaan kuin ylittymään.

Meillä syntyy hyvin vähän ei-toivottuja lapsia. Tämä kuuluu hyvinvointivaltion ja seksuaalivalistuksemme suuriin saavutuksiin.

Samalla meillä jää moni toivottu lapsi syntymättä. Tämä on hyvinvointivaltion ja perhesuunnittelun uusi haaste.

Ylen A2 Lisääntymis-illassa keskustellaan  siitä, mitä päättäjien tulisi tehdä laskevan syntyvyyden Suomessa. Samalla viikolla Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos viettää 70-v. juhliaan. Juhlaseminaari  Tieteiden talossa, jota voi seurata myös netistä, koskee muun muassa talouden kriisin vaikutuksia Euroopan syntyvyyteen.

Lasten saanti on ollut tutkimuslaitoksen keskeisimpiä aiheita aina vuodesta 1947 asti. Väestötieteen vuosikirjamme ensimmäisissä numeroissa ilmestyi Armas Niemisen kirjoittama artikkeli ”Tietoja Helsingin suurista ja keskisuurista perheistä sekä niiden oloista vuonna 1943” ja Leena Valvanteen tutkimus ”Syntyvyyden säännöstelyn sosiaalisesta ja terveydellisestä taustasta Suomessa”. Painopisteet ovat noista ajoista toki muuttuneet. Sodan jälkeisessä Suomessa pohdittiin asumisen ahdinkoa. Elin- ja koulutustason noustessa vanhemmuuden myöhentyminen ja lapsettomuus nousivat tutkimusaiheiksi, ja tuorein Perhebarometrimme etsi vastauksia kysymykseen syntyvyyden uudesta laskusta.

Miten tämän päivän syntyvyyden laskuun tulisi suhtautua? Siitä on liiankin helppo olla yleisesti ja epämääräisesti ”huolissaan”. A2-illan traileri kysyy, romahtaako yhteiskunta kun lapsia syntyy vähemmän? Lyhyt vastaus on: ei. Ainakaan näin ei ole käynyt viimeisen sadan vuoden jatkuvan syntyvyyden laskun aikana.

lapsilukukaavio

Usein jäämme seuraamaan vain keskimääräistä lapsilukua, joka on nyt muuttunut vuoden 2010 1,87 lapsesta naista kohden tämän vuoden noin 1,65 lapseen. Olennaista olisi kuitenkin nähdä keskiarvolukujen takaa ne oikeat ihmiset jotka lapsia tekevät, tai haluaisivat tehdä, ja heidän erilaiset elämäntilanteensa.

Myös suomalaisten lapsilukua koskevat ihanteet näyttävät nyt olevan laskussa. 2010 -luvun syntyvyyttä koskevissa kyselyissä aiempaa useampi ei halunnut lapsia lainkaan, ja harvempi halusi kolmea tai useampaa lasta. Samanlaista viestiä saa tuoreimmasta Eurobarometristä (ks Kuvio).

Niin ihanteet kuin lapsilukukin ovat pienentyneet eniten niissä väestöryhmissä, joissa on vähemmän koulutusta ja resursseja. Lapsettomuus on myös yleisintä pientuloisimmilla naisilla ja miehillä. Keskiluokka taas pohtii tarkasti mahdollisuuksiaan yhdistää työtä ja perhettä niin, että vastuullinen vanhemmuus varmasti toteutuisi. On paradoksi, että meillä on miltei maailman anteliain kokoelma perhepoliittisia etuuksia, ja silti vanhemmaksitulo askarruttaa ja ahdistaa niin monia nuoria aikuisia.

Syntyvyyden huolen, sikäli kun sellaista on, voisi kanavoida seuraavasti:

  1. Kohotamme tietoa lisääntymisterveydestä ja hedelmällisyydestä, ja tuemme hedelmöityshoitoja kaipaavia. Vastentahtoinen lapsettomuus ja raskaaksitulovaikeudet ovat yleinen ja edelleen liian usein vaiettu tai väheksytty ongelma.
  2. Suomeen on ehkä juurtumassa pienten perheiden ihanne. Jos yhä useampi toivoo nolla tai vain yhtä lasta, emme leimaa tätä huonoksi vaihtoehdoksi.
  3. Lopetamme jo toista hallituskautta jatkuneen julkisen keskustelun lapsiperheiden palvelujen leikkaamisesta. Se antaa vääriä signaaleja. Ihmisen käyttäytyminen seuraa herkästi vertaisten ja yleisen ilmapiirin viestejä siitä, onko nyt sopiva hetki saada lapsia vai kannattaako odottaa parempia aikoja.
  4. Lopetamme lapsiperheiden palvelujen leikkaamisen. Työn ja perheen yhdistämisen haasteet ovat yhtä tärkeämpi tekijöitä niille nuorille aikuisille, jotka nyt lykkäävät ensimmäisen lapsen saantia. Päivähoitomaksut ja hoitovapaat taas merkitsevät paljon niissä perheissä, joissa pohditaan seuraavan lapsen saamista.
  5. Unohdamme toiveet siitä, että syntyvyyden nosto korjaisi väestön ikääntymiseen liittyviä haasteita. Se on jo liian myöhäistä, vaikka vauvabuumi alkaisi heti huomenna. Sitä paitsi vauvoja ei tehdä bruttokansantuotetta varten, vaan päinvastoin.

Lähteet:

Anneli Miettinen: Miksi syntyvyys laskee? Perhebarometri 2016. Väestöliitto.
Lassi Lainiala: Toiveesta toteutukseen. Suomalaisten lastenhankintaa selittäviä tekijöitä. Väestöliitto 2012.

Kuka pelkää syntyvyyden laskua?

Suomalaisten syntyvyys jatkaa laskua neljättä vuotta peräkkäin, kuten Tilastokeskuksen tuoreista luvuista selviää. Olemme tottuneet pitämään Suomea eurooppalaisittain suhteellisen korkean syntyvyyden maana (”melkein 1.9”). Näin ei enää ole. Suomalainen nainen synnyttää keskimäärin 1,71 lasta.

Kuten alla olevasta kuviosta ilmenee, vuonna 2010 Suomen syntyvyys oli jopa 1,87. Ruotsissa vastaava luku on viime vuosina ollut 1,91, Ranskassa 2,08. Tanskassa taas syntyvyys on jo pitkään olut 1,7 tienoilla, ja monissa Euroopan maissa se on sitäkin alhaisempi. Suomessa 1,7  sivuavia syntyvyyslukuja esiintyi niin 1980-luvun kun 1990-luvun lopussaSyntyvyys.

Suomalaisen lastensaannin maisema on myös hyvin vaihteleva. Monet eivät saa koskaan omia lapsia. Samalla meillä on paljon perheitä, joihin syntyy kolme tai neljä lasta. Pohjoismaissa ja Ranskassa taas kahden lapsen perhe on yleisempi ja poikkeukset siitä harvinaisempia.

Suomalaisten perheellistyminen vaihtelee myös alueittain. Erittelimme lapsettomien osuutta maakunnittain. Kuten kuviosta ilmenee, lapsettomien osuus 40-50-vuotiailla naisilla on korkein pääkaupunkiseudulla. Miesten kohdalla taas Itä-Suomen maakunnat ovat niitä, joissa on eniten lapsettomia.

lapsettomatKuvio: Miettinen, Väestöliitto. Lähde: Tilastokeskus.

Myös monilukuisten lapsiperheiden osalta on kiintoisia eroja. Tässä miesten ja naisten kuviot ovat samankaltaisia: Pohjanmaalla on eniten suurperheitä, etelässä vähiten.

3plus

Kuvio: Miettinen, Väestöliitto. Lähde: Tilastokeskus

Pitääkö syntyvyyden laskusta tai alueellisista eroista huolestua? Kuka pelkää perheiden pienenemistä?

Perheiden moninaisuutta lapsiluvun suhteen voi pitää rikkautena. Syntyvyyden lasku ei sekään välttämättä sinänsä ole mikään suuri ongelma. Väestö ikääntyy koko maapallolla. Se on muutos, jonka taustalla on paljon hyvää – esimerkiksi toimintakyvyn ja terveydentilan yleinen paraneminen lähes kaikissa yhteiskunnissa. Väestön ikääntymisen synnyttämiin haasteisiin on myös tarjolla toimivia yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja. Ekologisen kestävyyden kannalta voi olla toivottavaakin, ettei länsimaihin synny hirveästi lisää maapallon resursseja kohtuuttomasti kuluttavia kansalaisia.

Lapsiluku on kuitenkin ongelma esimerkiksi silloin, kun se nivoutuu toivottua pienempään lapsilukuun. Juuri Suomessa on Euroopan suurin ero toivotun ja toteutuneen lapsiluvun välillä. Saamme selvästi vähemmän lapsia kuin mitä toivoisimme. Tällä hetkellä syntyvyyden lasku johtuu paljolti taloudellisesta epävarmuudesta, joka vaikeuttaa parisuhteiden solmimista ja perheen perustamista. Muutos verottaa kansalaisten hyvinvointia.

Me Väestöliitossa kannatamme perhesuunnittelua laajassa mielessä. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus halutessaan niin ehkäisyvälineiden käyttöön kuin lasten saantiinkin siihen sopivassa elämänvaiheessa.

Väestöliitto on ollut edelläkävijä sekä kondomimyynnin että hedelmöityshoitojen alueella. Tänään toivomme, että pian valittava eduskunta näkisi väestöpolitiikan inhimillisen ulottuvuuden ja tukisi ihmisten perhetoiveiden toteuttamista.

 

 

 

 

 

Maailman paras perhepolitiikka 2020

shutterstock_41291716Suomella on maailman parhaimpia perhepoliittisia järjestelmiä. Lamasta huolimatta Suomi on toistaiseksi onnistunut vähentämään lapsiköyhyyttä. Äsken Suomi sai kärkipaikan OECD maiden naisystävällisyyttä arvioimassa vertailussa.

Perhepolitiikkaa on kuitenkin viime aikoina tehty ilman selkeitä linjauksia ja tavoitteita. Edellisen hallituksen niin sanotun perhepakettiin liittyvä sotku on toivottavasti jäänyt historiaan. Seuraava hallitus voisi ylpeästi mainostaa ja kehittää maailman parasta perhepolitiikkaa. Nimenomaan taloudellisen laskukauden aikana pitää satsata lapsiin ja perheisiin, periaatteina tahto, tasa-arvo ja tutkimus.

  • Tahtotila
    Subjektiivinen päivähoito-oikeus on suomalainen sosiaalinen innovaatio ja kansallisen ylpeyden aihe, siinä missä naisten äänioikeus tai peruskoulu. Pienten lasten vanhempien hoitovapaat nauttivat laajaa kannatusta. Nämä etuudet takasivat 1990-luvun aikana sen, ettei syntyvyys laskenut. Yleensä syntyvyys laskee lamojen aikana, kuten Suomessa nyt.
    Voisimme lopullisesti unohtaa mikä puolue alun perin mitäkin uudistusta esitti. Olennaista on, että etuus edistää lasten ja perheiden hyvinvointia. Perhevapaat eivät kaipaa lisää byrokraattista, pienten erityisryhmien valvontaa. Sen sijaan tulisi lisätä vapaiden ajoituksen joustoja sekä opiskelun, lastenhoidon ja palkkatyön yhdistämisen vaihtoehtoja. Lapsiperheet kaipaavat joustoja jopa enemmän kuin rahallista tukea.
  • Tasa-arvo
    Tarvitaan kohdistettua, kannustavaa tukea tasa-arvon edistämiseksi eri perhemuotojen sekä sukupuolten välillä. Erityistä huomiota kaipaavat epätyypillistä työtä tekevät vanhemmat, monilapsiset perheet sekä yksinhuoltajat. Äitien työskentely epätyypilliseen aikaan on kasvanut voimakkaasti. Samalla yksinhuoltajien työssäkäynti on vähentynyt. Toisaalta pienten lasten isät tekevät usein hyvin pitkiä työpäiviä, ja suomalaiset isyysvapaat eivät vieläkään yllä Pohjoismaiselle tasolle.
  • Tutkimustieto
    Perhepolitiikkaa on viime vuosina tehty kapeasta työmarkkinoiden näkökulmasta, ilman kattavia kustannusarvioita. Nyt voisi hyödyntää suomalaista ja kansainvälistä tutkittua tietoa niin lasten ja perheiden hyvinvoinnista kuin väestökehityksestä. Erityisesti pitäisi pohtia perhevapaiden vaikutuksia koko elämänkaareen. Jos kansalaiset elävät satavuotiaiksi, työllistymispolitiikan keskeinen ongelma ei ehkä ole se, viettävätkö pienten lasten vanhemmat yhteensä 12, 18 vai 24 kuukautta kotona lasta hoitamassa. Sen sijaan on keksittävä, miten parhaiten edistää aikuisten koulutusta ja ansiotyötä koko aikuiselämän aikana ja tukea siirtymisiä eri elämänvaiheista toisiin.

Mitä perhepoliittisia etuuksia aikuisväestö ja lapsiperheet erityisesti kaipaavat selvitettiin Väestöliiton 2014 Perhebarometrissa Perhepolitiikka kriisin aikana.

Viisautta varhaiskasvatukseen

shutterstock_189340439Tällä viikolla hallitus ratkaisee varhaiskasvatuslain yhteydessä tekemiensä muutosten kohtalon. Vielä on aikaa olla heikentämättä kahta tärkeää etuutta:  oikeutta subjektiiviseen päivähoitoon ja mahdollisuutta päättää, miten kotihoidon tuki jaetaan lapsen vanhempien kesken. Nyt myönnetään jo julkisuudessa, ettei muutoksista synny säästöjä. Sen sijaan halutaan uskoa, että ne luovat lisää työpaikkoja, vastoin monien työmarkkinoiden asiantuntijoiden arvioita. Tässä oma top-5 listani siitä, miksi muutokset ovat turhia.

  1. Miksi romuttaa globaalisti ihailtua keksintöä ilman kunnon syytä? Niiden perheiden määrä, jossa toinen lapsi on kotona ja toinen lapsi käy kokopäiväisesti tarhassa, on häviävän pieni – erään arvion mukaan vain yksi (1!)) prosentti.
  2. Miksi puuttua perheiden etuuksiin ilman arvioita siitä, miten ne vaikuttavat lapsiin? Niin YK, lapsiasiavaltuutettu kuin Lastentarhanopettajien liittokin korostavat kaikki, että muutosta on arvioitava lasten kannalta.
  3. Miksi leikata perheiden etuuksia tilanteessa, jossa syntyvyys laskee neljättä vuotta peräkkäin? Kotihoidon tuki vaikutti 1990-luvulla siihen, ettei Suomen syntyvyys laskenut silloisen laman aikana.
  4. Miksi kohdistaa muutokset juuri köyhimpiin perheisiin? Kotihoidontukea käyttävät erityisesti vähemmän koulutetut ja monilapsiset äidit, joilla ei ole vakituista työpaikkaa.
  5. Miksi leimata juuri toisen lapsen kanssa kotona olevia vanhempia? On varmasti joitain lapsia, jotka viettävät ylipitkiä päiviä päivähoidossa. Tästä tulisi voida keskustella niin julkisuudessa kuin päiväkotien henkilökunnan ja vanhempien välillä. Silti en usko, että pitkät tarhapäivät koskevat vain vauvojen isompia sisaruksia (joita oli ylipäänsä vähän, ks kohta 1). Kuten mm. Naisasialiitto Union korostaa, kaikilla lapsilla tulisi olla oikeus hyvään varhaiskasvatukseen.

 

 

Hyvinvointiyhteiskunta ei tue itsekkyyttä, vaan auttamista

Professori Urpo Kankaan ehdotus siitä, että aikuisten lasten olisi osallistuttava vanhempiensa hoitokustannuksiin, herätti vahvoja reaktioita. Kankaan mukaan (Ylen uutiset 26.2) varakkaat lapset ovat usein välinpitämättömiä köyhiä vanhempiaan kohtaan. Hän myös rinnasti ehdotuksensa siihen, että vanhempien oletetaan tukevan alaikäisiä lapsia ja puolisoiden oletetaan tukevan toisiaan taloudellisesti.

Esitys on täysin vastoin väestön ja erityisesti ikäihmisten omia toivomuksia. Sen lisäksi se ei huomioi perhesuhteille ominaista auttamista. Sukupolvien välinen apu on tehokkainta ja mielekkäintä silloin, kun se kulkee vanhemmilta nuoremmille.

Sukupolvien ketju-tutkimuksessa olemme vuosina 2007 ja 2012 selvittäneet suomalaisten mielipiteitä vanhusten tukemisesta ja hoidosta. Vastaajina olivat suuriin ikäluokkiin kuuluvat, vuosina 1945-50 syntyneet suomalaiset sekä heidän aikuiset lapsensa. Molempien sukupolven enemmistö, noin 60 prosenttia katsoo, että ikäihmisten taloudellinen tukeminen tulisi olla yksinomaan tai pääasiassa yhteiskunnan vastuulla. Muiden mielestä kyse on molempien vastuusta ja vain harva pitää sitä perheenjäsenten velvollisuutena.

Selvitimme myös näkemyksiä vanhusten hoivaamisesta, kuten peseytymisestä, pukeutumisesta ja syöttämisestä. Noin puolet vastaajista on sitä mieltä, että näidenkin asioiden tulisi olla yksinomaan tai pääasiassa yhteiskunnan vastuulla. Mielenkiintoista on, että aikuiset lapset korostavat perheenjäsenten velvollisuutta hieman enemmän kuin mitä vanhemmat sukupolvet itse tekevät!

Oletus lapsista, jotka viis veisaavat tukea tarvitsevista vanhemmistaan, ei saa tukea. Päinvastoin piirtyy kuva vanhemmista, jotka ennen kaikkea haluavat välttää olevansa ”taakka” lapsille.

On kummallista, ettei perheoikeuden professori tunne perhesukupolville ominaista auttamisen muotoa. Siinä pätee nyrkkisääntö sukupolvissa alaspäin kulkevasta avusta. Vanhemmat panostavat kaikkialla enemmän lapsiinsa kuin nämä heihin. Mikäli ikäihmiset voivat valita, he mieluummin auttavat nuoria kuin odottavat, että nuoret auttaisivat heitä. Tämä ei sulje pois vastavuoroista auttamista tai vähennä lasten kiitollisuutta, vaan tukee sitä.

Toki aikuiset lapset ottavat taloudellisen vastuun iäkkäistä vanhemmistaan ja muista sukulaisista silloin, kun on pakko. Samoin he auttavat tarvittaessa muita sukulaisiaan: Kankaan logiikalla voisi yhtä hyvin esittää, että aikuisten sisarusten on tuettava tosiaan taloudellisesti tarvittaessa.

Suomessa joka toinen suuren ikäluokan edustaja antaa vuosittain taloudellista tukea aikuisille lapsilleen. Yleensä kyse on yli 250 euron summasta. Omia sisaruksia tai iäkkäitä vanhempia autetaan moninkertaisesti vähemmän sekä pienemmillä summilla. Vanhempien apu nuoremmille sukupolville kohdistuu juuri eniten apua tarvitsevaan perheenjäseneen. Työttömyyden tai kodittomuuden iskiessä, perheväkivaltaa paetessa tai muun kriisin ensivaiheissa ihmiset turvautuvat usein ensiksi omien vanhempiensa tukeen. Näin tarjoutuu nopeasti ja joustavasti hengähdystauko, jonka aikana ehtii koota itsensä ja tehdä uusia elämänsuunnitelmia.

Lastensa lisäksi vanhemmat sukupolvet voivat myös luoda läheisiä ja tukevia suhteita lapsenlapsiin. Tutkimusten mukaan juuri läheinen suhde isovanhempiin suojaa pientä lasta ja nuorta ydinperheiden kohtaamien kriisien aikana, esimerkiksi vanhemman työttömyyden aiheuttamalta stressiltä. Näitä läheisiä perhesuhteita on enemmän maissa, joissa on kehittynyt hyvinvointivaltio. Jos isovanhemmat ovat terveitä ja heillä on kohtuullinen eläke, he voivat vierailla usein tai kutsua kylään, jolloin perhesuhteet vahvistuvat.

Siten vanhukset antavat Pohjoismaissa Etelä-Euroopan maita monipuolisemmin tukea lapsilleen ja lastenlapsilleen. Kun vastuu sukulaisten elättämisestä siirretään perheelle, yleensä naisten harteille, kärsivät sen sijaan sekä perhesuhteiden määrä että laatu.

Lähteet:

Sukupolvien välinen vuorovaikutus-tutkimusraportti

Anna Rotkirch: Yhdessä – Kasvatus ei ole yksilölaji

Antavatko vanhemmat enemmän vai vähemmän aikaa lapsilleen?

Vanhemmat viettävät roimasti vähemmän aikaa lastensa kanssa tänään, verrattuna kymmenen vuotta sitten vallinneen tilanteeseen. Tämä mielenkiintoinen uutinen Tilastokeskuksen tuoreesta julkaisusta oli laittaa aamukahvini väärään kurkkuun.

Itse kun olen toistuvasti esittänyt, että vanhemmat hoitavat lapsia yhä enemmän. Mediassa moititaan usein kiireellisiä ja ylityöllistettyjä nykypäivän vanhempia, joilla ei muka ole tarpeeksi aikaa lapsilleen. Tähän olen vastannut, ettei vanhemmuus suinkaan ole niin hukassa kuin voisi luulla.

Keskimäärin niin isät ja äidit hoitavat lapsiaan enemmän nyt verrattuna 1980- ja 90-lukuun. Erityisesti isät ovat panostaneet lastensa kasvatukseen. He antavat nykyisin noin 80% enemmän aikaa alle kouluikäisille lapsilleen kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kuten Lapsiperheiden ajankäyttöä koskevasta tutkimuksestamme ilmeni.

annar2

Lastenhoitoon käytetty aika, työssäkäyvät vanhemmat (kaikki vuoden päivät) Kuvio: Anneli Miettinen, Väestöliitto

Ovatko tutkijat siis ihan eri mieltä?  Miten samat suomalaisvanhemmat voivat antaa sekä enemmän ja vähemmän aikaa lapsilleen?

Vastaus löytyy siitä, että ajankäyttöä voi mitata eri lailla. Väestöliitossa katsoimme lastenhoitoon käytettyä aikaa. Siihen laskettiin laajasti eri asioita kuten peseminen, pukeminen, leikkiminen, läksyjen tekeminen ja harrastuksiin vieminen. Tämä aika siis on lisääntynyt.  Erityisesti harrastuksiin viemiseen ja hakemiseen on alettu käyttää yhä enemmän aikaa perheen arjesta.

Tilastokeskuksen tuoreessa julkaisussa taas katsotaan sitä, kenen kanssa aikuinen kertoo tehneensä jotain. Vertailtiin sitä, miten usein vanhempi esimerkiksi kertoo ulkoilleensa, tehneensä ruokaa, tai katsoneensa telkkaria yhdessä alle kymmenen vuotiaan lapsen kanssa. Ja tämä aika on selvästi vähentynyt.

Ehkä tuloksia voisi yhdistää toteamalla, että lapsia hoidetaan enemmän, mutta yhteistä aikaa on vähemmän.

Miksi näin sitten on käynyt, ja miten huolestuttava asia se on?

Tuore tulos on huono uutinen sikäli, että yhdessä vietetty aika lujittaa suhteita. Näin on kaikissa ihmissuhteissa, myös perheen sisällä.

Emme kuitenkaan tiedä tarkemmin, missä kohdin muutos on tapahtunut. Onko kyse siitä, että yhdessä telkkarin edessä vietetty aika on vaihtunut siihen, että perheen jäsenet istuvat jokainen erikseen oman ruutunsa ääressä?

Toinen selitys voisi olla se, että lapset harrastavat yhä enemmän. Ehkä vanhemmat eivät ole niinkään enemmän poissa lastensa elämästä, vaan lapset osallistuvat useammin ohjattuun toimintaan kuten iltapäivähoitoon ja kerhoihin. Sellainen muutos ei olisi niin huolestuttava lapsen kehityksen ja perheiden hyvinvoinnin kannalta.

Mikä on synnyttäjän ”parasta ennen”?

Heli Vaarasen laajaa huomiota herättänyt blogi aloitti keskustelun lasten saamisesta. Ja erityisesti siitä, ettei äidiksi tahtovan naisen kannata lykätä ensimmäistä lastaan liian myöhään.

Sana perhesuunnittelu on perinteisesti liitetty yksinomaan ehkäisyyn. Nyt tulisi pystyä puhumaan myös ehkäisyn pois jättämisestä.

Tiedämme että suurin osa lapsettomista suomalaisista toivoisi lapsia itselleen. Vain joka kymmenes lapseton aikuinen ei halua lapsia, ja toisella kymmenesosalla on ongelmia tulla raskaaksi. Näiden ääripäiden väliltä löytyy se suuri lapsettomien enemmistö, joka haluaisi lapsia – yleensä useampaa, eli kahta tai kolmea – mutta ei eri syistä yritä saada niitä vielä

Miten tästä tulisi keskustella? Siinä vaikeampi kysymys. Se, mikä on jollekin tervetullut tieto, voi toisen mielestä tuntua tunkeilevalta. Tosin olen myös kuullut kertomuksia siitä, miten aluksi liian suorasanaiseksi koettu kehotus miettiä lastensaamista on hyvällä lailla herättänyt pohtimaan omaa elämäntilannetta ja valintojaan.

Kerrataan pääasiat varmuuden vuoksi. Terveellä naisella on korkea hedelmällisyys 20-vuotiaasta aina 35 vuotiaaksi asti. Sen jälkeen hedelmällisyys laskee nopeasti vuosi vuodelta.

Tuoreessa tanskalaistutkimuksessa tutkittiin raskautta yrittävien pariskuntien todennäköisyyttä onnistua. Kuviossa vertaillaan onnistumisen todennäköisyyttä tilanteeseen, jossa nainen on 20 vuotta vanha. Kuten siitä ilmenee, tilanne on aika erilainen ensimmäistä lasta yrittävien (”nulliparous” kuviossa) kohdalla verrattuna niihin, joilla on jo ainakin yksi lapsi (”parous”).

Ensimmäisen lapsen kohdalla on aina vaikeampaa tulla raskaaksi. Lapsettomien naisten kohdalla hedelmällisyys on korkeimmillaan 30-vuotiaana ja laskee sitten nopeasti.

Kun kyse on toisesta tai kolmannesta lapsesta, nainen tulee keskimäärin aika helposti raskaaksi aina 35-vuotiaaksi asti. Sitten mahdollisuus pienenee, joskin vähemmän jyrkästi kuin lapsettomalla naisella. Mahdollisuudet onnistua ovat kauttaaltaan korkeammat – nainen on jo kyennyt tulemaan kerran raskaaksi ja ruumis on saanut harjoitella. Toki iän myötä toiset riskit lisääntyvät, muun muassa liittyen lapsen terveyteen.

Lähde: Rothman et al. 2013Aina välillä törmää pariskuntiin, jotka vaikuttavat olevan täysin tietämättömiä naisen iän vaikutuksesta raskauden mahdollisuuteen. Lontoossa tapaamani mies kertoi partnerinsa potevan vauvakuumetta, mutta että he ovat päättäneet odottaa kunnes molempien väitöskirjat ovat valmistuneet. Miten vanha puolisosi on, utelin. 42, kuului vastaus. Tällaisissa tapauksissa lykkääminen on varsinaista rulettia.

Miten laaja tietämättömyys hedelmällisyydestä sitten on täällä kotimaassa? Hankalaa sanoa. Kun kysyttiin eurooppalaisilta mihin ikään asti nainen voi saada lapsia, suomalaiset vastasivat 45 ikävuotta.

Se on suunnilleen oikein. Juuri 45 ikävuotta pidetään usein lääketieteessä takarajana. Samalla 40-vuotiaita synnyttäjiä on nykyään aika vähän, ja moni pitää heitä ”liian vanhana”. Sosiaaliset mielipiteet hyvän vanhemman iästä ovat usein vielä rajoitetuimpia kuin ruumiimme.

Mikä on synnyttäjän ”parasta ennen”? Jos kokeilet raskautta ensimmäistä kertaa, ei kannata odottaa kolmekymppisten toista puoliskoa. Mikäli toivot useampaa kuin yhtä lasta, niin suomalaisten keskimääräinen ensimmäisen lastensaanti-ikä, noin 29-30 ikävuotta, on ihan hyvä.

Yksilöiden terveys, hedelmällisyys, toiveet ja elämäntilanteet muuttuvat. Kenenkään ei kannata liikaa ahdistua keskiarvojen yleisistä linjauksista. Jos huoli omasta lastenhankinnasta iskee, voi lääkäriltä tai psykologilta saada itseään koskevaa tietoa ja neuvoja.

Lähteet

Miettinen, Anneli ja Anna Rotkirch: Milloin on lapsen aika? Perhebarometri 2008. Helsinki: Väestöliitto
Rothman, K. J., Wise, L. a, Sørensen, H. T., Riis, A. H., Mikkelsen, E. M., & Hatch, E. E. (2013). Volitional determinants and age-related decline in fecundability: a general population prospective cohort study in Denmark. Fertility and sterility, 99(7), 1958–64. doi:10.1016/j.fertnstert.2013.02.040
Billari, F. C., Kohler, H.-P., Andersson, G., & Lundström, H. (2007). Approaching the Limit : Long-Term Trends in Late and Very Late Fertility. Population & Development Review, 33(March), 149–170.
Billari, F. C., Goisis, A., Liefbroer, A. C., & Settersten, R. A. (2011). Social age deadlines for the childbearing of women and men, 26(3), 616–622. doi:10.1093/humrep/deq360

Rakkaus on kovaa kamaa. Silti poliitikot näkevät väestössä vain ikäihmisiä.

Kun poliitikot puhuvat väestöstä he puhuvat ikääntymisestä ja päinvastoin. On kuin väestötieteen johdantokurssista tuttu pyhä kolminaisuus – väestömuutos koostuu syntyvyyden, maahanmuuton ja kuolleisuuden muutoksista – olisi kutistunut siihen yhteen ja viimeiseen. Ehkä päättäjämme eivät koskaan eksyneet väestötieteen kursseille, se kun ei vielä 80- ja 90-luvulla ollut kovin seksikäs ala (ja keskittyi silloin Helsingin yliopistossa, kas kummaa, kuolleisuuteen). Tai ehkä päättäjät katsovat syntyvyyslukujen tasaisuutta Suomessa viime vuosikymmenten aikana ja ajattelevat ettei ole syytä huoleen. 1.8, 1.9 oletettua lasta keskimäärin naista kohti.

Mutta tuossa arviossa ei näy lapsiluvun vaihtelu. Syntyvyys on niinkin korkea siksi, että aika moni saa kolme tai neljä lasta. Meillä on kuitenkin myös erittäin paljon lapsettomuutta. Omasta sukupolvestani, 60-luvun puolivälissä syntyneistä, noin joka viides nainen ja joka neljäs mies on lapseton. Se on valtava määrä!

Lapsettomista suuri valtaosa haluaisi tulla vanhemmaksi. Tutkimustemme mukaan vain noin kymmenen prosenttia lapsettomista on tietoisesti toivonut lapsettomuutta. Koko väestöstä se on 4-5 prosentin luokkaa. Suomessa vallitsee Euroopan ennätys toivotun ja toteutetun lapsiluvun välillä.

Nyt lapsettomuus on lisääntymässä. Syntyvyys notkahtaa. Jos olisin poliitikko, ajattelisin väestöpolitiikkaa myös sen uusintamisen kannalta.

Hallitusohjelmassa mainitaan tosin, ohimennen, ettei syntyvyyden olisi hyvä pienentyä koska silloin talous kärsii. Herää kysymys kumpi palvelee toista. Ovatko ihmiset olemassa taloutta varten vai päinvastoin? En myöskään ole kuullut kenenkään päättäjän kommentoivan sitä, että syntyvyys nyt laskee. Tai sitä, että syntyvyystilastojen takana on muutakin kuin kansantaloudellinen huoli: Ihmisiä jotka eivät löydä kumppania. Töistä irtisanouttuja, jotka eivät uskalla hankkia ensimmäistä lasta elämäntilanteen epävarmuuden vuoksi. Työttömyyden aiheuttamia riitaisia parisuhteita ja eroja.  Raskaaksitulovaikeuksia, jonka hoitoon ei saa riittävästi tukea.

Rakkaus on kovaa kamaa. Rakastumisen ja lapsen kaipuun tunteista väestö syntyy. Talous kärsii väestöpohjan heikkenemisestä, mutta ennen kaikkea siitä kärsivät ihmiset.

Yhteiskunta-aiheiset artikkelit

Rajut vaihtelut EU-maiden imetyksessä

Tiedätkö miten paljon imettäminen vaihtelee EUssa?

Yllätyin itse erojen suuruudesta: Belgiassa melkein puolet äideistä eivät anna lainkaan lapselle pelkästään rintamaitoa. Joko lasta ei imetetä, tai korviketta annetaan alusta lähtien maidon lisäksi. Virossa näin toimii vain joka kymmenes äiti. Maailman terveysjärjestö WHO, kuten tiedämme, suosittelee  täysimetystä kunnes lapsi täyttää kuusi kuukautta.

Pelkällä rintamaidolla elää 46-kuukautisista ruotsalaisista vauvoista 65 %.  Sama pätee noin puoleen virolaisista, unkarilaisista, italialaisista ja espanjalaisista vauvoista. Saksassa vain 37 % ja Belgiassa 20 % kuuluvat tähän luokkaan.

Vertailun tarkoitus oli katsoa miten imetys vaikuttaa lapsen ylipainoon. Tutkimuksessa löydettiin selvää näyttöä siitä, että juuri nuo 4-6 kuukautta vähentävät ylipainoa 2-9 vuotiailla.

Tulokset korostavat samalla, miten tärkeitä pitkät vanhempainvapaat ovat imettämiselle.  Kärkisijoilla olevassa Unkarissa, Virossa ja Ruotsissa on Euroopan pisimmät perhevapaat.

Entä Suomi? Maamme loisti poissaolollaan tuostakin vertailevasta eurooppalaista tutkimuksesta. Muistaakseni emme ole aivan Ruotsin tasolla.

Lähde: Infant feeding practices and prevalence of obesity in eight European countries – the IDEFICS study