Mielesi muuttuu kyllä vielä – vanhempien jakamat perhevapaat

”Mielesi muuttuu kyllä vielä”. ”Miksi nykyajan naiset hankkii lapsia ja sitten vasta miettii kuka ne hoitais?” ”Onpa hienoa, että isäkin osallistuu lasten hoitoon”. ”Onpa teillä nyt niin modernia”. ”Tämä on nyt ilmeisesti sitä nykyaikaa!”

Nämä olivat kommentteja, joita sain kuulla esikoistani odottaessani viisi vuotta sitten. Kerroin kaikille, että aion olla lapsen kanssa kotona perhevapailla yhdeksän kuukautta ja sitten lapsen isä jatkaa siihen asti, kunnes lapsi on 1 vuotta 1 kk ja aloittaa päiväkodin.

Sain tietenkin myös positiivia kommentteja, mutta yleensä aina jotain kommentteja. Tuntui kuin olisimme keksineet jonkin uuden mullistavan asian: isä hoitaa omia lapsiaan. Harmillisesti tästä oli kyse. No myönnetään, että meillä oli poikkeukselliset työnantajat, joiden työehdot helpottivat tasa-arvoista ratkaisuamme taloudellisesti. TES:ien ehdot ovat monesti erilaisia äideille ja isille, mikä ei suinkaan ole omiaan edistämään perhevapaiden jakamista ja tasa-arvoisten ratkaisujen yleistymistä.

Ei ollut suuri yllätys, että varsinkin edellisten sukupolvien edustajien oli vaikea ymmärtää ratkaisuamme. Sekin hämmästytti, että Kela jätti molempien lapsieni kohdalla huomioimatta merkkaamani ajan, jolle hain vanhempainvapaata ja laittoi tuen automaattisesti koko vanhempainvapaan kohdalta minulle, äidille.

Miten päädyimme tähän mullistavaan ratkaisuun? Samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin yhteisiin hommiin, sovittiin vaan että hoidetaan lapsi noin fifty-sixty. Perhevapaajärjestelmän jäykkyys asetti reunaehdot ja toimittiin niiden mukaan. Alusta asti päätimme, että jos näyttää siltä että meidän lapsi ei vielä sopeudu päiväkotiin niin tehdään muita ratkaisuja. Samaan ratkaisuun päädyttiin molempien lasten kanssa.

Mutta kaikki meni hyvin. Isän biologia ei asettanutkaan rajoitteita kodin pyörittämiselle. Myöhemmin lapsi viihtyi myös päiväkodissa ja minä sain nauttia työnteosta.

Toisen lapsen raskausaikana kommentit hoitojärjestelyistä olivat kadonneet. Mutta saimme yllättäen vahvaa painostusta päiväkodilta vähentää vanhemman lapsen päiväkotiaikaa. Se oli ahdistavaa. Mutta koska se tuntui melko yleiseltä käytännöltä, päätimme lyhentää lapsen viikkoa kahdella päivällä. Kotipäivät olivat välillä melko haasteellisia kaikille osapuolille. Oli aivan ihania päiviä. Ja sitten oli niitä päiviä kun en ollut nukkunut yhtään ja esikoinen sai katsella pädiä koko päivän. Tukiverkot tulivat tehokkaaseen käyttöön.

Hoidimme kuopusta hoitojakson lopuksi muutaman kuukauden osapäiväjärjestelyllä, niin että olimme puolison kanssa puoliksi töissä ja puoliksi kotona. Se onnistui, vaikka kaikki olikin aika sekavaa. Huolimatta loistavasta järjestelystä työnantajan kanssa oloni oli riittämätön. Ratkaisua kyllä helpotti, että koti, työpaikat ja päiväkoti ovat kaikki muutaman postinumeron sisällä. Se mahdollisti jouston joka suuntaan.

Kaiken kaikkiaan lasten kanssa kotona olo perhevapailla on mielenkiintoista aikaa ihmisen elämässä. Tuntuisi erikoiselta, että sen saisi kokea vain toinen vanhemmista.

Ja alun kommentteihin olisin halunnut sanoa: Vaikka mieleni olisikin muuttunut, sillä ei ole merkitystä. Isällä on yhtäläinen oikeus ja tarve olla lapsensa kanssa, päätökset tehdään yhdessä. On vain hyvä, että useammat kasvattavat lapsiani: koen että se on meidän lapsillemme parasta. Isä ei osallistu, vaan on täysin lastenhoitoon kykenevä henkilö. Ja jos tämä nyt onkin modernia, niin toivon sen huomenna olevan aivan tavallista.

Riikka Kaukoranta on vaikuttamistyön asiantuntija, joka rakastaa sitä, että elämässä on balanssi. Silloin on hyvä, kun on sopivasti kaikkea.

Työ joustaa, jos tilanne sitä vaatii

Päätös osallistua Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaan sai Hydac Oy:lla alkunsa halusta kehittää työyhteisön hyvinvointia. Yrityksemme kuuluu perheomisteiseen konserniin, jonka vaikutuksesta pyrimme vaalimaan yrityskulttuurissamme perheystävällisiä ja työntekijöiden yksilökohtaisia elämäntilanteita kunnioittavia toimintatapoja.

Perheystävällinen työpaikka -ohjelman mukainen perheen määrittely kattaa ne henkilöt, jotka yksilö katsoo kuuluviksi omaan perheeseensä, oli kyseessä sitten lapset tai bonuslapset, puoliso, vanhemmat, sisarukset ym.

Arvostamme Hydacilla ohjelman laajaa perhekäsitettä ja koemme sen omaksi. Henkilöstömme keski-ikä on noin 40 vuotta ja monella perheeseen kuuluukin alaikäisiä tai ihan pieniä lapsia, omia tai uusperheen myötä elämäntarinaan tulleita. Haluamme parhaamme mukaan mahdollistaa vanhempien täysipainoisen osallistumisen lastensa elämään sekä reagoinnin joustavasti yllättäviin tilanteisiin. Myös muiden perheenjäsenten kokemat tilanteet, jotka saattavat hetkellisesti viedä työntekijän ajatuksia ja energiaa muualle kuin työhön, pyritään kohtaamaan inhimillisesti ja joustavasti. Työnantajan vastuuseen kuuluu tällaisissa tilanteissa tukea työntekijää ja hänen jaksamistaan.

Olemme miesvaltainen työyhteisö: noin 80 % henkilöstöstä on miehiä ja 20 % naisia. Nykyään lakisääteiset asetukset mahdollistavat pidempikestoiset perhevapaat isillekin ja muutosta on jo hieman havaittavissa yrityksessämme. Miespuoleiset työntekijämme ovat enenevissä määrin hyödyntäneet isyys-, vanhempain- ja hoitovapaita. Tämä on ehdottomasti rikkaus sekä lapselle, isälle että muulle perheelle. Isien kannustaminen laajempaan perhevapaiden käyttöön ei ainoastaan tuo lisäarvoa meille työnantajana vaan saamme siten olla mukana edistämässä tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

Kuten varmasti monessa muussakin yrityksessä, on käytännöissämme ja yrityskulttuurissamme edelleen kehitettävää. Sen vuoksi halusimmekin lähteä mukaan Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaan. Alkukartoitusvaiheen osana tuotettu kysely tuotti jo monia arvokkaita kehitysideoita.

Tähänastisia käytännön tapoja, joilla on pyritty helpottamaan työn ja muun elämän yhteensovittamista, ovat olleet mm. etätyö ja liukuva työaika, saldovapaiden järjestyminen lyhyemmälläkin varoajalla ja jopa puolisoiden tai perheen loma-aikajärjestelyiden huomioon ottaminen mahdollisuuksien mukaan. Näiden käytännön toimien tasapuolinen toteutuminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää.

Oikeudenmukaisuus, tasa-arvoisuus ja joustavuus ovat toki subjektiivisia kokemuksia, mutta työntekijöiden hyvinvoinnin näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää, että työyhteisön jäsenten kokemukset olisivat edes jossain määrin samankaltaisia.

Osana kehityskulkua kohti Perheystävällinen työpaikka -tunnusta haluamme panostaa etenkin henkilöstömenettelyjen yhdenmukaiseen ja tasapuoliseen soveltamiseen työtehtävästä riippumatta, ohjeiden ja sääntöjen selkeyteen sekä erilaisten työn ja perheen yhteensovittamisen ratkaisumahdollisuuksien avoimempaan viestintään. Olemme jo tarkentaneet yrityskohtaisia ohjeistuksia ja jatkossa panostamme niiden saatavuuteen. Otamme työn ja muun elämän yhteensovittamisen haasteet säännölliseksi seurannan kohteeksi sisällyttämällä teemaa kehityskeskusteluihin. Tällä tavoin esimiehet pystyvät toivon mukaan herkemmin olemaan läsnä työntekijöille, jos elämäntilanne sitä vaatii. Avoimempi viestintä kumpuaa taasen yrityskulttuurista ja sen kehitykseen vaikuttaa myös laajempi yhteiskunnallinen konteksti asenneilmapiireineen ja lakien asettamine mahdollisuuksineen.

Vaalimme yrityksessämme ajatusta, että työasiat ovat aina järjesteltävissä, jos työntekijän perhetilanne sellaista vaatii. Oli kyseessä sitten lyhyt- tai pitkäkestoisempi vaikutin. Tähtäämme aitoon kehitykseen ollessamme mukana Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa ja toivomme luovamme hyvinvointia sekä työntekijöillemme että heidän läheisillensä.

Hydac Oy mukana Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa

Elina Saarentaus

Kirjoittaja on Hydac Oy:n HR-koordinaattori ja pienen taaperon äiti. Kokemuksiin kuuluu kokoaikaisen työn sekä perheen aikataulujen ja tilanteiden yhteensovittamisen ajoittainen haasteellisuus, joka on kuitenkin ollut sujuvaa empaattisen esimiehen ja joustavien työaika- ja poissaolojärjestelyjen avulla.

Toivoa kiireen ja uupumisen keskellä

Väsymistä ja unettomuutta ilmenee eri ikäisillä eri syistä. Juuri julkistettujen tutkimustulosten mukaan yli puolet suomalaisvanhemmista kokee, että uupuminen ja väsymys ovat vaikuttaneet heidän toiveisiinsa hankkia lisää lapsia. Tutkimukseen vastasi yli 1700 vanhempaa, joilla on alaikäisiä lapsia. Tulos on hämmentävä ja lisää kierroksia myllyyn syntyvyyden alenemista ja kansakunnan tilaa koskeviin tulevaisuuden skenaarioihin.

Nuori aikuinen uupuu antaessaan näyttöjä työelämässä. Hän rakentaa potentiaalisen perheensä tulevaisuutta ja oman elämänsä pilareita, yrittää varmistaa paikkaansa ja itsenäisen elämän edellytyksiä.

Pienten lasten vanhemmat uupuvat, kun yöunet jäävät toistuvasti lyhyiksi tai vuosikausien ajaksi katkonaisiksi. Jaksettava silti on: On oltava yhtä tehokas ja aikaansaava töissä kuin se ikätoveri tai kollega, joilla ei ole ehkä muista syistä johtuvien uni- tai asuntovelkojen lisäksi ole hoivavastuita kotona. Velka ja paineet kasautuvat vähitellen. Unen häiriöistä ja aivojen kuormittumisesta tulee usein pitkäkestoinen kierre.

Varttuneet keski-ikäiset puolestaan kantavat isoja vastuita työelämässä. He ovat juosseet elämänsä maratonia töissä ja kotona jo parikymmentä vuotta. Kestävyyttä on joko kertynyt, tai sitten voimat ovat paikoitellen katkenneet. Kun varttuneet kertovat nuorille aikuisille, kuinka uupuneita hekin ovat, he toisaalta tekevät palveluksen avoimuudellaan, toisaalta vievät pois toivoa asioiden helpottamisesta vuosien saatossa. Ja surullista kyllä, kaikki ovat tavallaan oikeassa.

Organisaatioissa on meneillään jatkuvien väliaikaismuutosten tila. Toimeentulon epävarmuus, alustatalouteen liittyvät haasteet, eri ikäisistä tai erityistä tukea tarvitsevista perheenjäsenistä huolehtiminen ja samalla omasta terveydestä ja jaksamisesta vastuunkanto on palapeli, jonka kokoamiseen meitä ei ole tällaisenaan täysin valmisteltu. Yksittäisillä ihmisillä on paljon sitoumuksia ja velvoitteita. Ilokin helposti katoaa. Entä ystävien tai naapurien apu? Koska hekin ovat samassa tilanteessa, apua ja tukea ei kehtaa pyytää. Eikä oikein jaksaisikaan.

Jotakin on siis vinossa, kun yhä useammilla aikaansaavilla ja elämänmyönteisillä ihmisillä alkaa ilmetä unettomuutta, päänsärkyä, pitkittynyttä migreeniä, verenpaineen nousua ja sydänoireita, uupumisasteista väsymistä ja luopumista elämän keskeisitä iloa tuottavista asioista, kuten lapsiluvun täyttymisestä. Oireita on toki ollut ennenkin, mutta nyt niistä puhutaan avoimesti. Olemme koko ajan kooltamme kutistuva kansakunta, jossa yhä pienempi osa väestöstä huolehtii yhä useammista ihmisistä ja asioita.

On inhimillisesti ajatellen yksilötasolla järkevää vähentää ennalta kuormittavien asioiden ja vastuiden määrää, jos kokee uupumisen uhkaa tai on väsymyksen kierteessä. Tämä koskee myös niinkin isoa asiaa kuin lapsiluvun tavoittelua. Iso lapsiluku ei sinänsä ole itseisarvo, sen sijaan se, kokevatko ihmiset voivansa toteuttaa perhekoon unelmansa (joka monilla olisi kaksi lasta), on olennainen kysymys. On surullista, jos unelma katkeaa jo alkumetreillä pitkäkestoisen henkisen tai fyysisen stressin ja uupumisen vuoksi. Tällä on merkitystä paitsi yksittäisten ihmisten ja pariskuntien, myös kansakunnan tasolla.

Suomalaisten ahkeruus ja omalla työllä toimeentulon hankkiminen ovat syvään rakennettuja ominaisuuksia, joita perinteisesti olemme arvostaneet. Jos kokemus arjen jonkinasteisesta hallinnasta ja ennustettavuudesta ovat jatkuvasti törmäyskurssilla jaksamisen kanssa, on korjausliikkeitä tehtävä sekä toimintamalleissa että asenteissa. Ne saattavat edellyttää aikalisiä, luovuutta, neuvotteluja ja arvomuutoksia. Hyvinvointiyhteiskunnasta on valitettavan lyhyt matka pahoinvointieriskunnaksi.

Onneksi vastavoimia on nähtävillä. Ne voimat vähentävät kulutusta, karsivat kiirettä ja kilpailua, ja luovat toivoa. Ne ovat ihmisten tekoja.

När livet händer

I olika situationer som människor möter under livet vare sig det handlar om sorg eller glädje spelar arbetsgivarens agerande roll.

För några veckor sedan blev jag farmor för tredje gången – vilken lycka – vilken ära! Vem är denna nya lilla varelse som kommit till oss? Kommer hon att likna sina syskon? Vilka personlighetsdrag kommer hon att visa osv?

Eftersom man inte kunde veta exakt när babyn skulle bestämma sig för att komma till världen, hade jag i god tid berättat för min chef och för mina kollegor att jag troligen kommer att behövas för de äldre syskonen i familjen när deras föräldrar tar emot den nya babyn på BB. Och det fick jag full förståelse och uppbackning för. Tack vare arbetsgivarens attityd visste jag att det var ok att jag ombokade de arbetsuppgifter jag hade i kalendern för att finnas till hands i min familj. I praktiken gick det sedan så att jag och barnbarnens bonusfarfar fick en rolig dag tillsammans med de äldre syskonen innan hela familjen återvände hem med en ny familjemedlem att förundras över och att bekanta sig med.

Jag har också varit med om motsatsen – att överraskande förlora en nära anhörig. Också då var min upplevelse att arbetsgivaren bemötte mig med känslighet och respekt utan att för den skull överösa mig med frågor om mitt mående, orkande osv. Att dom, så att säga, på lagom avstånd ”höll ett öga” på mig. Det bemötande betydde mycket för mig i den situationen. Det hjälpte mig att öppet tala om mina upplevelser och känslor.  Och min öppenhet hjälpte också mina kollegor att förhålla sig till mig och min sorg på ett bra och stödjande sätt. Jag fick sakta men säkert komma tillbaka till arbetsplatsen och mina uppgifter här. Jag fick också stöd av företagsvårdens läkare och psykolog.

I mitt dagliga arbete med frånskilda föräldrar och deras barn hör jag ofta att de vuxna, men också att barnen oroar sig över hur vardagen ska rulla efter den stora livsförändring som skilsmässa alltid är. Barnen funderar över hur den ena eller båda föräldrarna ska orka med vardagen efter skilsmässan. De funderar på vem som ska föra dem till träningarna och hjälpa med matematikläxan. Inte sällan hör jag att barnen går omkring och oroar sig för hur familjens pengar ska räcka till när föräldrarna bor i två olika hem.

Att bli ensam förälder i familjen i samband med en separation ställer vardagsorken på prov för de flesta. Då man själv är trött och psykiskt påverkad av det som händer, borde man som allra mest orka vara en trygg, pedagogisk förälder till sina barn. Något som inte alltid är så lätt.

Skilsmässa i familjen förändrar livet för alla inblandade. Alla familjemedlemmar behöver tid och ro för att anpassa sig till den nya livssituationen.

I olika kriser och förändringar som människor kan möta i livet tycker jag att det viktigt att man kan kommunicera öppet med sin arbetsgivare om det utmaningar som pågår i ens liv, och som för tillfället eller på längre sikt kan påverka arbetshälsan och den egna orken. Kanske behöver man sjukskriva sig en tid och samla krafter till en fungerande vardag.  Oftast är det möjligt att hitta lösningar som passar båda parter oberoende om det handlar om en kortare eller lite längre period. Att vi alla ska orka med- och kunna sköta våra arbeten är i både arbetstagarens och arbetsgivarens intresse.

Anne Bjaerre
Hon är sakkunnig inom barn- och familjearbete på Barnavårdsföreningen i Finland.

Ei ole pakko mennä epämukavuusalueelle

Kevät on jo pitkällä ja kesä häämöttää ovella. Moni on vuoden työrupeamasta väsynyt ja kaipaa irrottautumista sisäisistä ja ulkoisista odotuksista. Silloin, kun työn vaatimukset ovat olleet kohtuulliset ja oman osaamisen rajoissa, väsymys menee levolla ohi. Siihen saattaa ehkä mennä noin viikko, kun jännitykset poistuvat lihaksista ja kehon yliviritystila hiljenee. Monet hakeutuvat virittyneisyytensä kanssa luontoon, joka ystävällisesti tahdistaa elimistön takaisin siihen rytmiin, joka ihmiselle on evoluution kautta muodostunut. Ikävä kyllä, on kuitenkin olemassa myös ihmisiä, joiden kroppa ei valitettavasti palaudu viikossa. Loman alussa mielessä siintää jo syksyn vaatimukset, ja keho ei kaikesta huoltamisesta huolimatta tunnu palautuvan.

Ylellä esitetty dokumentti ruotsalaisesta DJ:stä ja musiikintekijästä Aviciistä, tai oikealta nimeltään Timistä, on koskettava kuvaus uupumisesta. Omiin silmiin se on kertomus herkästä ihmisestä, jonka on vaikea tunnistaa omia rajoja tai suojata itseä. Muusikon ympärillä pyörivät ”työnantajat” buukkaavat keikkoja nuorelle miehelle hengästyttävään tahtiin. Tim itse avautuu kameralle omasta ujoudestaan ja esiintymisen rankkuudesta. Tim kertoo, että hän alkoi lääkitä jäykkyyttään ja jännittämistään alkoholilla, että selviäisi keikoistaan. Vähitellen muusikon terveys rapautui. Erityisen liikuttava kohta dokumentissa on se, jossa Tim kertoo tutustuneensa psykoanalyytikko Carl Gustav Jungiin ja löytäneensä tämän kehittämät erilaiset persoonallisuustyypit. Tim selittää innostuneena hieman hölmistyneille ystävilleen, että hän on vihdoin ymmärtänyt mikä hänen ongelmansa on. Hän on introvertti, mutta yrittää olla jotakin muuta. Dokumentissa seurataan, miten Tim yrittää muokata itsestään fyysisesti ja henkisesti voimakkaampaa, jotta jaksaisi vastata ympäristön odotuksiin. Lopussa Tim kuitenkin päätyy pitkän prosessin jälkeen lopettamaan keikkailun. Kuten tiedämme, herkän Timin tarina päättyi lopulta hyvin surullisesti.

Timin tarina voisi olla myös monen muun nuoren aikuisen tarina. Moni nuori yrittää kovasti muokata itseään ympäristön vaatimusten mukaiseksi. Media ja yleinen keskustelu nostaa esiin sitä, miten jokaisen ihmisen on hyvä työskennellä omien puutteiden kanssa ja mennä epämukavuusalueelle. Jopa itsen huoltaminen tuntuu olevan velvollisuus, jolla voidaan taata jaksaminen yhä kiihtyvässä työelämän tahdissa. Välillä tuntuu siltä, että omien rajoitteiden yli kasvaminen on lähes jokaisen ihmisen kansalaisvelvollisuus. Psykologiliiton blogissa Vesa Nevalainen kirjoittaa: Nykyinen ympäristö odottaa, että jokaisen on uskallettava lähes joka päivä tuntemattomille vesille ja yli oman mukavuusalueensa. Epämukavuusalueella oleminen on ihmiselle kuitenkin hyvin stressaava kokemus. Jos siellä joutuu olemaan liian usein, ihminen väsyy ja uupuu.

Vaarana on, että pian meillä on ympärillä ihmisiä, jotka yrittävät puskea itseään lähes mahdottomiin odotuksiin ja uupuvat. Pahimmillaan he näkevät syyn omassa ominaislaadussaan, kokevat ulkopuolisuutta ja putoavat kelkasta. Lisääntynyt kilpailu työpaikoista ehkäisee myös monen nuoren ihmisen uskallusta lähestyä esimiestä omien toiveiden kanssa. Nuori voi tyytyä ylhäältä tulleisiin vaatimuksiin, niitä kyseenalaistamatta. Sitten, kun riittävän kauan puskee itseä odotettuun muottiin, kehon yliviritys voi jäädä pysyvästi päälle. Tutkimukset osoittavat, että ihmisen jaksamisen kannalta on tärkeää, että hän voi itse vaikuttaa työhönsä. Työn ei siis tulisi olla esimiehen taholta ladeltuja vaatimuksia, vaan vuoropuhelua, jossa työntekijän omat toiveet tulisivat kuulluksi. Toinen jaksamiseen vaikuttava asia on muiden antama tuki työyhteisössä. Nämä muutamat asiat voisivat jo tehdä aika suuren muutoksen monen nuoren hyvinvointiin.

Kaikkien ihmisten velvollisuus ei ole oleskella epämukavuusalueella ja yrittää muokata itsestään työnantajalle sopivaa versiota. Ihminen voi myös päättää tutustua siihen, millainen on ihmisenä ja toteuttaa asioita, jotka tuntuvat itsestä luontevilta. Jokainen voi kuunnella, mikä on oman kehon kulkemisen tahti ja mistä asioista syntyy nautintoa. Kun ihminen alkaa tunnistaa omaa ominaislaatuaan, hän usein herää eloon. Silloin ihminen on yleensä luova ja uutta tuottava. Tämän luulisi olevan myös työnantajan intressi. Saattaa myös olla, että kun ei ole pakkoa, ihminen itse lähtee omasta tahdostaan tuonne paljon puhutulle epämukavuusalueelle.

Aronsson, G, Theorell, T ja muut (2017). A systematic review including meta-analysis of work environment and burnout symptoms. BMC Public Health, 17:264.

Avicii: True Stories: https://areena.yle.fi/1-4424819

Arki nykyajassa?

Mistä on Sun arki tehty? Palaveri, palaveri, tiivistystä ja uudistusta. Muutosta ja uudelleen organisointia. Venytystä Ja vanutusta. Työnkiertoa ja uuden oppimista. Ja sitten kaikki jälleen uusiksi, muutaman vuoden sisään tehdään kenties kaikki jälleen uudella tavalla ja päädytään kenties siihen tilanteeseen josta muutama vuosi sitten irtauduttiin. Kuulostaako tutulta?

”Miten minä oikeasti jaksan tässä rumbassa?”, kysyin itseltäni eräänä päivänä.

Vastasin: Jaksan hyvin, kun keskityn olennaiseen!

”Mitä se on työelämässä?”, kysyin itseltäni. Se on aitoa läsnäoloa, kohtaamista arjessa, halua uuden oppimiseen, mutta samalla itseni säilyttämiseen sellaisena kuin olen. Sen ymmärtämistä mitkä asiat hallitsen ja missä voin oppia uutta ja kehittyä. Sen ymmärtämistä, että voin joskus sukeltaa hieman epämukavuusalueelle, sillä tällöin voin löytää itsestäni myös uutta. Mutta erityisesti sen ymmärtämistä, että annan itselleni myös aikaa uusien asioiden sulatteluun ja tilaa sille työlle jossa olen omimmillani. Olennaista tässä kaikessa on toimiva tiimi ja johto, josta saa tukea ja sparrausta omaan työhön.

Samat lainalaisuudet pätevät osaltaan sekä työssä kuin henkilökohtaisessa elämässämme.

Läsnäolo, kohtaaminen ja joustavuus uusia tilanteita kohdatessa. Siinä lääkkeet tämän hetken arkeen ja työelämään? Elämä on aina muuttuvaa ja olemme muuttuvaisia olentoja, me ihmiset. Tunteet ovat osa meitä ihmisiä ja niin saakin olla. Niille tulee olla aika paikka ja niitä saa tuntea ja kokea, myös työelämässä.

Realiteetit tulee kuitenkin tunnistaa ja niiden kanssa tulee oppia elämään. Työmaailma on muuttunut paljon viimeisen kymmenen ja viiden vuoden sisällä. Myös meiltä aikuisilta vaaditaan paljon uusia taitoja nykyajassa. Vanhemmuudessamme meidän tulee omaksua kenties erilaisia taitoja kuin silloin kun itse olin lapsi. Tämä kaikki ei ole aina helppoa.

Annetaan itsellemme ja toisillemme siis aikaa. Aikaa sopeutua muutokseen, aikaa oppi uutta. Aikaa kehittyä ja haastaa itseään. Aikaa antaa anteeksi itselleen ja toisillemme, sillä olemme myös erehtyväisiä ihmisiä.

Oleellista nimittäin on, että osaamme keskittyä hetkeen ja olla inhimillisiä ihmisiä toinen toisillemme. Niin työssä kuin kotonakin.

 

Iso askel henkilölle, valtava askel henkilökunnalle.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolustaminen työelämässä vaatii rohkeutta. Epäasiallisen kohtelun tai väkivallan vastustaminen vie usein valtavasti energiaa ja aikaa. Tällaiselle matkalle lähteminen ei ole helppoa.

Viime aikoina on, useammin kuin koskaan, voinut lukea ja seurata ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja taisteluja työelämän syrjinnän ja monien epäkohtien keskellä. Tuntuu, ettei mene päivääkään ilman uutta paljastusta, tuoretta tapausta, ilmiantoa. Pitkään suljettuna olleita pandoran lippaita on avattu.

Ongelmien ja rakenteiden läpinäkyväksi tekeminen on vaatinut monia vahvoja ja pelottomia yksilöitä ‒ yksin ja yhdessä. Työnantajien reagointi epäkohtien ilmaannuttua on ollut varsin näkyvää. Piiloon ei enää voi mennä. Median voima on ollut tässä ilmeinen, somen valta suuri.

Myös tutkimukset kertovat karua kieltään. Tuore työsyrjintää koskeva raportti osoittaa, että naiset kokevat kaikkia työsyrjinnän muotoja Suomessa neljä kertaa useammin kuin miehet. Sukupuoleen kohdistuva syrjintä koskee naisia jopa kymmenkertaisesti miehiin verrattuna.

Yksi tyypillisin työsyrjinnän muoto ilmenee työpaikkojen suosikkijärjestelminä. Niiden avulla ja niiden sisällä miehet päihittävät naiset monin verroin. Sukupuolia kohdellaan raportin mukaan edelleen työpaikoilla eriarvoisesti koskien tiedonsaantia, palkkausta, etenemismahdollisuuksia, koulutukseen pääsyä tai työvuorojen jakoa.

Toivon hartaasti, että lähitulevaisuudessa ei tarvitsisi enää nähdä lukuja, jotka osoittavat työpaikkojen syrjintätilanteita olevan näin runsaasti. Jokaisen ihmisen, sukupuoleen katsomatta, on päästävä vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin ja siirtymään lähtökohtaisesti samoille starttiviivoille. Etumatkaa ei saa antaa sukupuolen perusteella.

Miksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole vieläkään täysin toteutuneet, edes suomalaisessa työelämässä? Koska täältäkin löytyy taistelua rahan, ajan ja valta-aseman käyttämisestä, vastakkaisia intressejä ja kilpailevia arvoja sekä piintyneitä toimintamalleja. Kaikkea tätä ei voida todennäköisesti kokonaan kitkeä. Mutta mitä tuoreesta keskustelusta, julkisista anteeksipyynnöistä, vastuun ottamisesta ja rakenteiden avaamisesta seuraa, voi olla jotakin paljon nykyistä parempaa ja edistyksellisempää.

Nuoret, joiden kanssa juttelen päivittäin, kokevat ilahduttavan paljon tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koulussa, kaverisuhteissa ja harrastuksissa. Sukupuolten moninaisuus saa jalansijaa, ja kiusaamista sekä epäasiallista kohtelua kitketään jo päiväkodeissa ja alakouluissa. Toivoa siis on.

Vanhaa iskulausetta mukaillen, tasa-arvon edistyminen on iso askel henkilölle, ja valtava askel henkilökunnalle. Näin myös Oy Suomi Ab:ssa, sen kaikilla tasoilla. On osattava luovia erilaisten ihmistyyppien, alakulttuurien ja arvomaailmojen keskellä, pyrittävä olemaan reiluja, kunnioitettava ihmisyyttä ja tasa-arvoa.

Onneksi kun näkökulmaa terävöittävät sukupuolisilmälasit kerran laittaa nenälleen, ei eteen avartuvasta ja selkenevästä maailmakuvasta enää halua luopua. Tasa-arvo ja tasapuolisen kohtelun edistäminen on näkyvä päivittäinen ihmisoikeusasia.

Perheystävällinen työpaikka -ohjelma laajensi perhekäsitystä MLL:ssa

Kuva: MLL

Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaan osallistuminen tarkoitti Mannerheimin Lastensuojeluliitossa työpaikan käytäntöjen tarkastelua ja arviointia erityisesti sukupolvinäkökulmasta. Liiton keskeisin arvo on lapsen ja lapsuuden arvostus. Siksi on luonnollista, että lomia ja työaikoja suunniteltaessa on otettu huomioon työntekijöiden perhetilanteet sekä muun muassa lasten päivärytmi ja koulujen loma-ajat. Työaika joustaa MLL:n keskustoimistossa niin paljon kuin laki suinkin sallii. Työasiat on perheen erityistilanteissa pyritty järjestämään lapsen edun mukaisesti.

Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa mukana olo laajensi näkökulmaamme. Lasten lisäksi myös perheen muut läheissuhteet, esimerkiksi ikääntyneet vanhemmat ja lapsenlapset voivat tarvita työntekijältä aikaa hoivaan ja huolenpitoon.

Toteutimme pienryhmiä, joissa työntekijät pohtivat ja arvioivat työpaikkamme käytäntöjä eri tilanteissa. Olemme nyt todenneet ääneen sen, mistä aikaisemmin ei ole työyhteisötasolla keskusteltu: lasten ohella myös muut perheenjäsenet ovat perusteltuja syitä toteuttaa joustoja ja perheystävällistä työkulttuuria. Ajattelen, että keskustelut lisäsivät työntekijöidemme osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.

Työelämää säätelevät lakien lisäksi monet työnantajakohtaiset ohjeet, säännöt ja käytännöt. Niillä luodaan selkeyttä ja tasapuolisuutta työpaikan arkeen. Ohjeiden lisäksi työpaikan kulttuuri, perusolettamukset ja kirjoittamattomat periaatteet vaikuttavat toimintaamme. Jos asioita ei ole kirjattu tai niistä ei ole keskusteltu, ne jäävät yksittäisen työntekijän tulkinnan varaan. Kun tilanteet otetaan puheeksi, voidaan korjata vääriä tai vanhentuneita olettamuksia ja vähentää arkuutta tuoda esille omaan elämään liittyviä asioita, jotka vaikuttavat usein myös työntekoon ja työaikoihin.

Perheystävällinen työpaikka -ohjelman paras anti meille olikin asioiden puheeksi ottaminen ja rohkeus keskustella. Kaikkia toiveita ja ehdotuksia ei ole vielä voitu toteuttaa, mutta opimme, että perhesyistä pitää puhua eri foorumeissa. Perheen ja työn yhteensovittamisen kysymyksiä nostetaan nyt myös kehityskeskusteluihin, ja aihepiiriä käsitellään säännöllisesti neuvottelukunnassa, jossa työntekijät ja työnantaja yhdessä kehittävät työyhteisön toimintaa.

Itse olen nyt kolmen aikuisen lapsen äiti. Kun lapsemme olivat pieniä, hoidin heitä kotona joitakin vuosia, koska mieheni työ vaati paljon matkustamista. Vastuu arjesta jäi paljolti yksin minulle. Kun siirryin työelämään ja lapset menivät päiväkotiin, mieheni ryhtyi yrittäjäksi. Alkuun teimme molemmat töitä kotoa käsin ja vuorottelimme menomme niin, että vastuu kotikentästä oli aina toisella. Työn ja perheen yhteensovittaminen oli joustavaa palapeliä, jossa oli pakko kehittää organisointitaitoja ja luottaa toisen vanhemman tapaan hoitaa asiat kotona. Niille taidoille on ollut paljon käyttöä myöhemminkin työelämässä.

Perheystävällinen työpaikka -tunnus on Mannerheimin Lastensuojeluliitolle kunnia-asia. Toivomme, että yhä useammat työnantajat näkevät perheen ja työelämän yhteensovittamisen arvona, jota kannattaa edistää.

Milla Kalliomaa
Kirjoittaja  toimii MLL:n pääsihteerinä. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri varhaiskasvatuksen alalta. Hän on tehnyt työtä järjestöjohtamisen tehtävissä yli 20 vuoden ajan.

 

 

Hankalan ihmisen leima helpommin kuin palkankorotus

Kansainvälisenä naistenpäivänä haluan olla optimisti: tasa-arvoon ja tasapuoliseen kohteluun liittyvien epäkohtien korjaamisessa on otettu hyviä askeleita eteenpäin, ja otetaan edelleen.

Tämän viikon ilahduttavimpia uutisia naisten aseman edistämiselle työelämässä on ollut Keski-Pohjanmaalla käyttöön otettu uudistus, jolla halutaan helpottaa kotiäitien paluuta työelämään lastenhoitovuosien jälkeen. Kunta ottaa veloituksetta vastuuta lastenhoidosta, sillä aikaa kun perheen äiti voi pohjustaa siirtymistään työelämään perhevapailta: äiti(ihminen) saa päivittää oman cv:nsä ja hakea töitä. Toivon vilpittömästi tämän mallin levittämistä muihinkin Suomen kuntiin, jopa maailmalle. Kyseessä on tasa-arvoteko, ainakin niin kauan kun äidit käyttävät suurimman osan kaikista perhevapaista.

Keski-Pohjanmaan kehitysaskel tulikin tarpeeseen sen jälkeen kun vuosikausia pohjustettu perhevapaauudistus kaatui jälleen kerran Suomessa kuralätäkköön. Se mitä naapurimaassamme Ruotsissa pystyttiin uudistamaan jo viime vuosituhannella, jää tällä vauhdilla meillä todennäköisesti poliittisten riitojen alle vielä 2020-luvullakin. Mikä mahalasku Suomi, kohta 101-vuotias tasa-arvon mallimaaksikin kutsuttu.

Muita vahvoja näyttöjä naisten tasa-arvon edistymisestä ovat olleet käytännönläheinen 100 tasa-arvotekoa -hanke Suomessa sekä taantumuksellisia rakenteita oikaissut #metoo -kampanja.

Helsingin Sanomat otti jälleen eilen pääkirjoituksessa kantaa työelämän tasa-arvoon: ”Vanhemmuuden kuorma ei jakaudu tasaisesti, vaan nimenomaan nuoret naiset joutuvat tinkimään useammasta asiasta perheen kasvaessa.” Syntyvyysluvut eivät kovin helposti ole nousemaan päin, jos naisten jakamat kokemukset ja puskaradiotieto työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta eivät muutu nykyistä houkuttelevimmiksi.

Kriittinen kohtalonkysymys eli siirtyminen perhevapailta töihin, on itsellenikin tuttu kymmenen vuoden takaa. Varsinkin aivan uuteen työpaikkaa rekrytoituminen kolmen alle kouluikäisen lapsen äidiltä oli viimeisten perhevapaavuosien jälkeen mittava henkinen, ajankäytöllinen ja logistinen ponnistus. Haastekerrointa lisäsi, että mieheni työskenteli siihen aikaan joka toinen viikko työn vuoksi eri paikkakunnalla. Käänteisesti voi sanoa, että pääseminen uuteen työpaikkaan onnistui nimenomaan vahvan tahdonvoiman, luovan ideoinnin, äitienergian sekä kolmen itseäni varttuneemman naisen visionäärisyyden avulla: he tukivat rekrytoitumistani eri keinoin. Lämpimät kiitokset jokaiselle heistä, samoin kuin puolisolleni, joka on aina kannustanut minua myös työuralle ja uusiin haasteisiin sekä kantanut kortensa perheen arjessa.

Naisten, miesten ja kaikkien sukupuolten tasa-arvo toteutuu, kun ihmiset voivat tehdä omannäköisiään mutta samalla toisiaan kunnioittavia valintoja elämässään. Usein helpompaa kuin epäkohtien vastustaminen olisi hiljakseen sopeutua ristiriitatilanteisiin, olla valittamatta. Kyseenalaistavista naisista harvoin kaikki pitävät. Ääneen epäkohtia tai omakohtaisia kokemuksiaan ja kaltoinkohteluaan kertovat saavat liian usein osakseen sääliä, hymähtelyä, ongelmien lakaisua maton alle tai alistamisen jatkumista. Hankalan ihmisen leiman saa otsaansa helpommin kuin palkankorotuksen.

Naisten päivänä on jaksettava yhä uudelleen korostaa, että tasa-arvon ydintä on, että jokainen voi sukupuoleen katsomatta vaikuttaa perhekokoonsa, koulutukseensa, työtehtäviinsä, parisuhteeseensa, työhönsä, rahankäyttöönsä, kohteluunsa töissä ja vapaa-ajalla – siis kaikkeen. On toki aina myös asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta ne eivät saa olla kiinni sukupuolesta. Kenenkään ei pidä sallia näkemystensä vähättelyä, taloudellisesti tai muuten alisteista asemaa tai rajojensa loukkaamisia.

Naistenpäivää on vietetty tavalla tai toisella jo vuodesta 1911. Niin kauan kuin maailma ei ole tasa-arvon osalta vielä riittävän valmis, tämä päivä on varmaankin aivan paikallaan.

 

Joulumuori matkaan jo käy

Olen joulun projektipäällikkö ja logistiikkavastaava, Joulumuori. Nyt olen pakannut matkalaukun ja lähden kohta reissaamaan.

Joulupukki on satojen vuosien ajan noussut porosaattueessa lentoon aattona, nähnyt eri maanosia, ollut uutisissa, vilkuttanut iloisesti hymyillen miljardeille katsojille. Minä olen katsellut tätä kauempaa, mutta tietysti muita upeita asioita lähempää.

Olen kasvattanut satoja tonttuja, kuurannut partoja, parsinut harmaita ja punaisia sukkia, keittänyt tuhansia litroja joulupuuroa vuosian aikana. Olen opastanut ja kasvattanut aina uusia tonttusukupolvia tekemään lahjoja ja jakamaan iloa mukanaan.

Aloitan aina tulevan uuden joulun valmistelut jo edellisen vuoden tammikuussa. Silloin mietin perusteellisesti, mitä Korvatunturilla opimme ohikiitäneestä joulusta, sujuiko kaikki suurin piirtein suunnitelmien mukaisesti, mikä yllätti, mikä aiheutti riitaa tai kiukkuilua. Onnistuivatko lahjavalinnat, ja vallitsiko pääsääntöisesti rauha ja hyvä mieli?

Mietin monesti, kuinka ihanaa olisi päästä joskus matkustamaan. Näkisin paikkoja, joihin lahjapakettimme viedään, näkisin erilaisia perheitä ja ihmisiä, erilaisia jouluporukoita ‒ myös niitä joilla läheisiä ei ole. Mikä joulussa koskettaa ja liikuttaa, miten erilaisia joulut ovat eri puolilla maailmaa?

Olen pakannut jo matkalaukun, sinne myös aurinkolasit. En ole koskaan käynyt Rovaniemeä ja Suomen napapiiriä etelämpänä. Tänä jouluna pääsen ensimmäistä kertaa lentämään, myös kauniisiin ja lämpimiin uusiin maihin.

Tämän joulun valmistelut olen tehnyt eri tavalla. Olen kertonut tontuillemme, mihin kaikki koristeet on pakattu, mikä on haudutetun puuron salaisuus, ja missä vaiheessa manteli sinne heitetään. Olen opettanut joululaulujen sanoja pienimmille tonttulapsille ja opastanut isompia tonttuja porojen ruokinnassa ja jouluaaton eri vaiheiden valmistelussa.

Joulupukille tämä on tietysti kaikkein suurin muutos. Hän on niin tottunut siihen, että olen paikalla aina, varsinkin koko joulun ajan. Tänä vuonna en ole siellä, olen muualla. Kelkan takavalot vilkkuvat, kun pääsen vuorostani matkalle maailman ympäri.

Työtä toki on paljon työmatkallakin, monta vuorokautta peräjälkeen. Mutta ehkä rennompiakin hetkiä on välillä. Onneksi mukanani on osaava joukko kokeneita mestaritonttuja, ettei tarvitse jokaista reittiä ja kaikkia uusia asioita ihan yksin opetella. Vaikka ei pieni seikkailukaan ole pahitteeksi ‒ Maailma kutsuu!

Joulumuoriblogi löytyy myös ruotsiksi, saksaksi ja turkiksi

Noelbabanin karisinin yolculugu basladi