Rakastaminen eroaa rakastumisesta siinä, että siihen kuuluu enemmän keskenään ristiriitaisia tunteita. Yhtä aikaa voit rakastaa omaa kumppaniasi ja vihastua hänelle, ja yhtä aikaa voit olla kumppanisi rakkauden ja ärtymyksen kohde. On taitolaji voida kokea ja sietää yhtä aikaa erilaisia tunteita samaa ihmistä kohtaan.
Keskenään ristiriitaisia tunteita, kuten rakkautta ja vihaa, onkin usein vaikea käsitellä parisuhteessa. Voi herätä huoli, onko kumppani sittenkin väärin valittu. Näinkin voi joskus olla, mutta taustalla voi olla myös toive rakastumisvaiheen jatkumisesta. Syvempi kumppanuus syntyy, kun kumppania ei enää tarvitse idealisoida, ja on lupa tuntea erilaisia tunteita häntä kohtaan. Ihminen pystyy silloin ärsyyntymään puolison sanoista tai teoista, ja silti haluaa olla yhdessä hänen kanssaan.
Keskeinen kysymys on, voitko luottaa rakkauden säilymiseen, jos suutut kumppanillesi tai hän suuttuu sinulle. Voitko kokea rakkautta ja vihaa samaan aikaan, luottaa siihen, että rakkaus ei lopu, vaikka suututtaisi? Vai pelkäätkö, että puolisosi ei kestä vihaasi ja että yhteys menee poikki? Arki voi tuntua epävarmalta, jos luottamus parisuhteessa on riippuvainen kumppanin kulloisestakin tunnetilasta. Parisuhde voi silloin olla yhtä tasoittelua, tyynnyttelyä ja ennakoimista.
Vihan eri muodot
Vihan tunnetta on monenlaista. Viha voi suojata rajojamme ja pitää parisuhteen ”raiteillaan” tilanteissa, jolloin kumppani loukkaa. Viha voi olla myös eräänlainen ”suojatunne”, joka peittää alleen muita tunteita, kuten pelkoja, huolia tai häpeää. Moni suuttuu esimerkiksi silloin, kun pelkää, ettei kumppani välitä tai rakasta. Vihastuminen voi olla protestia sitä vastaan, että kumppani tuntuu etäiseltä. Jos pari välttää vihan tunteen syvempää käsittelyä, myös sen alla olevat syvemmät pelot voivat jäädä käsittelemättä.
Toiseksi viha voi olla myös intensiteetiltään erilaista. Pienet ärtymykset kuuluvat arkeen. Isomman raivon kanssa ihminen tuntee monesti avuttomuutta ja vaarana voi olla, että tunteet kuohuvat yli sanoissa tai teoissa. Jos viha on kovin kielletty tunne parisuhteessa, se voi myös patoutua ja tulla kertaheitolla voimakkaammin esiin, kuin oli tarkoituskaan. Henkinen tai fyysinen väkivalta ei missään muodossa kuulu parisuhteeseen.
Yleinen virhepäätelmä on, että viha tai ärtymys kohdistuisi puolisoon henkilönä. Tämä virhepäätelmä voi tapahtua kumpaankin suuntaan: vihastuessasi voit mustavalkoisesti ajatella, että puolisosi on huono, vääränlainen tai pahantahtoinen. Moni meistä tunnistaa tämän mustavalko-moodin, jossa käsitys puolisosta muuttuu esimerkiksi riidassa täysin kielteiseksi.
Vaikka et itse kokisi näin ja haluaisit ilmaista ärtymystä esimerkiksi puolisosi käyttäytymistä kohtaan, puolisosi voi kuitenkin kokea, että hän on ihmisenä riittämätön ja kelvoton silmissäsi. Huono itsetunto ja hylätyksi tulemisen kokemukset voivat vaikeuttaa ärtymyksen kuulemista ja sen ymmärtämistä, että suuttumus ei kohdistu omaan persoonaan vaan toimintaan.
Jokainen meistä on vastuussa omasta toiminnastamme parisuhteessa. Jos kumppanisi on sinulle vihainen, se ei siis tarkoita, että olisit huono ihminen tai ettei hän rakastaisi sinua. Kumppanin suuttumus auttaa sinua ymmärtämään, mikä kumppaniasi loukkaa tai satuttaa, ja auttaa sinua muuttamaan käyttäytymistäsi tarpeen mukaan. Kuten vanha sanonta kuuluu, ”asiat riitelevät, eivät ihmiset”.
Viha käsitellen voimavaraksi
Kulttuurissamme vihan tunteet on monesti nähty kielteisinä, varsinkin tyttöjen ja naisten kohdalla. Moni puhuu vihasta negatiivisena tunteena, josta haluaisi päästä eroon. Tunteet eivät kuitenkaan itsessään ole negatiivisia tai positiivisia. Viha on tärkeä voimavara ja kertoo, jos rajojamme rikotaan, tai jos tunneyhteys parisuhteessa pätkii. Vihan tunteessa ei ole mitään pahaa tai väärää. Tunne on kuitenkin eri asia kuin teko.
Voimme ilmaista vihan tunnetta rakentavalla tai tuhoavalla tavalla. Kykyyn valita näiden välillä vaikuttaa tunnetilan voimakkuus: mitä voimakkaampi tunnetila on, sitä vaikeampi on ajatella, mitä sanoo toiselle ja kuinka toimii. Parisuhde kärsii harkitsemattomista sanoista tai teoista. Jos kiihdymme vihaisina liikaa, onkin ensin hyvä rauhoittaa oma tunnetila. Vihan tunteiden ilmaiseminen edellyttää kykyä ajatella, miten omat sanat ja toiminta vaikuttavat kumppaniin ja parisuhteeseen.
On tärkeää pohtia myös sitä, miten kumppaniin ja parisuhteeseen vaikuttaa, jos emme voi ilmaista omia pettymyksen ja ärtymyksen tunteitamme. Tunteilla on tapana ”tihkua” esiin jotain muuta kautta, passiivis-aggressiivisesti. Tämä voi näkyä esimerkiksi välinpitämättömänä asenteena. Vihastuminen saattaa muuttua myös katkeruudeksi, jos sillä ei ole lupaa olla olemassa.
Tapaamme tunnistaa, kokea ja ilmaista vihan tunteita vaikuttaa se, miten vihan tunteita käsiteltiin lapsuuden perheessämme ja miten opimme käsittelemään vihaa aikaisemmissa elämänvaiheissa. On ymmärrettävää pelätä puolison suuttumusta, jos vihan tunteisiin on liittynyt uhkaus hylkäämisestä tai vaikka väkivallan pelkoa. Saitko olla turvallisesti vihainen ja samalla varma siitä, että omat läheisesi rakastavat sinua eivätkä hylkää? Hylkääminen voi olla myös tunnetason hylkäämistä, mykkäkoulua tai vetäytymistä. Entä tunnetko suuttumuksestasi syyllisyyttä, vaikka ilmaisisitkin sitä rakentavalla tavalla?
Vaikeus käsitellä vihan tunteita kumppanin kanssa on yleinen syy hakeutua myös paripsykoterapiaan. Oman kumppanin kanssa voi vihan tunteisiin tutustua uudella tavalla ja huomata, että rakkaus ei lopukaan, jos ei aina miellytä toista tai kulje varpaisillaan. Paripsykoterapia voi auttaa pääsemään pintaa syvemmälle, tutkimaan, miksi jokin asia loukkasi tai suututti. Kohtaamalla kipeältä tuntuvia tunteita voikin löytää syvemmän ja kestävämmän yhteyden omaan kumppaniin.
Lisätietoa aiheesta:
Ketola-Huttunen, T. & Pruuki, H. (2018) Vihainen nainen. Hyvä, paha aggressio. Kirjapaja.
Väestöliiton blogi 
olen aina lukenut blogisi: =)
TykkääTykkää