Iso askel henkilölle, valtava askel henkilökunnalle.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolustaminen työelämässä vaatii rohkeutta. Epäasiallisen kohtelun tai väkivallan vastustaminen vie usein valtavasti energiaa ja aikaa. Tällaiselle matkalle lähteminen ei ole helppoa.

Viime aikoina on, useammin kuin koskaan, voinut lukea ja seurata ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja taisteluja työelämän syrjinnän ja monien epäkohtien keskellä. Tuntuu, ettei mene päivääkään ilman uutta paljastusta, tuoretta tapausta, ilmiantoa. Pitkään suljettuna olleita pandoran lippaita on avattu.

Ongelmien ja rakenteiden läpinäkyväksi tekeminen on vaatinut monia vahvoja ja pelottomia yksilöitä ‒ yksin ja yhdessä. Työnantajien reagointi epäkohtien ilmaannuttua on ollut varsin näkyvää. Piiloon ei enää voi mennä. Median voima on ollut tässä ilmeinen, somen valta suuri.

Myös tutkimukset kertovat karua kieltään. Tuore työsyrjintää koskeva raportti osoittaa, että naiset kokevat kaikkia työsyrjinnän muotoja Suomessa neljä kertaa useammin kuin miehet. Sukupuoleen kohdistuva syrjintä koskee naisia jopa kymmenkertaisesti miehiin verrattuna.

Yksi tyypillisin työsyrjinnän muoto ilmenee työpaikkojen suosikkijärjestelminä. Niiden avulla ja niiden sisällä miehet päihittävät naiset monin verroin. Sukupuolia kohdellaan raportin mukaan edelleen työpaikoilla eriarvoisesti koskien tiedonsaantia, palkkausta, etenemismahdollisuuksia, koulutukseen pääsyä tai työvuorojen jakoa.

Toivon hartaasti, että lähitulevaisuudessa ei tarvitsisi enää nähdä lukuja, jotka osoittavat työpaikkojen syrjintätilanteita olevan näin runsaasti. Jokaisen ihmisen, sukupuoleen katsomatta, on päästävä vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin ja siirtymään lähtökohtaisesti samoille starttiviivoille. Etumatkaa ei saa antaa sukupuolen perusteella.

Miksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole vieläkään täysin toteutuneet, edes suomalaisessa työelämässä? Koska täältäkin löytyy taistelua rahan, ajan ja valta-aseman käyttämisestä, vastakkaisia intressejä ja kilpailevia arvoja sekä piintyneitä toimintamalleja. Kaikkea tätä ei voida todennäköisesti kokonaan kitkeä. Mutta mitä tuoreesta keskustelusta, julkisista anteeksipyynnöistä, vastuun ottamisesta ja rakenteiden avaamisesta seuraa, voi olla jotakin paljon nykyistä parempaa ja edistyksellisempää.

Nuoret, joiden kanssa juttelen päivittäin, kokevat ilahduttavan paljon tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koulussa, kaverisuhteissa ja harrastuksissa. Sukupuolten moninaisuus saa jalansijaa, ja kiusaamista sekä epäasiallista kohtelua kitketään jo päiväkodeissa ja alakouluissa. Toivoa siis on.

Vanhaa iskulausetta mukaillen, tasa-arvon edistyminen on iso askel henkilölle, ja valtava askel henkilökunnalle. Näin myös Oy Suomi Ab:ssa, sen kaikilla tasoilla. On osattava luovia erilaisten ihmistyyppien, alakulttuurien ja arvomaailmojen keskellä, pyrittävä olemaan reiluja, kunnioitettava ihmisyyttä ja tasa-arvoa.

Onneksi kun näkökulmaa terävöittävät sukupuolisilmälasit kerran laittaa nenälleen, ei eteen avartuvasta ja selkenevästä maailmakuvasta enää halua luopua. Tasa-arvo ja tasapuolisen kohtelun edistäminen on näkyvä päivittäinen ihmisoikeusasia.

Kulkevatko hyvinvointi ja menestys käsi kädessä?

Champions team, Getty Images

Uskonnon tunnilla puhuttiin menestysteologiasta. Kyseessä on suuntaus, jossa uskotaan ”hyvän kristityn” menestyvän myös muuten elämässään: hänellä on rahaa ja terveyttä, on kalliita vaatteita ja hienot puitteet muutenkin. Toisinaan tuntuu, että yhteiskunnassa on myös ”menestyspsykologiaa”. Onnistumiset työelämässä ja jatkuva eteneminen voidaan nähdä osoituksena siitä, että ihminen voi psyykkisesti hyvin. Ihanteena on aikaansaava, taloudellisesti ja sosiaalisesti menestynyt henkilö, joka ei uuvu edes ruuhkavuosina.

Usein tämä voi pitää myös paikkansa: hyvinvointi ja menestyminen työelämässä voivat kulkea käsi kädessä. Oman tahdon kehittyminen lapsena edesauttaa ihmistä tunnistamaan, mitä hän itse haluaa, ja pyrkimään kohti omia tavoitteitaan. Vanhempien kannustus ja tuki auttavat uskomaan itseen. Hyvä mielenterveys pitää laaja-alaisesti yllä toimintakykyä ja jaksamista arjessa. Kun on hyvä olla, on helpompi suunnitella elämää ja tuntea, että on ”oman elämänsä herra”. Positiivinen, sitkeä asenne elämässä voi jo itsessään auttaa ihmissuhteissa ja työelämässä: ”Mä kyllä näytän niille.”

Menestyminen opinnoissa tai työssä tukee toisaalta mielenterveyttä. On tärkeää voida tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön ja päästä hyödyntämään omia vahvuuksia ja osaamista. Työn lisäämä taloudellinen turva myös vähentää stressiä päivästä toiseen selviämisessä.

Menestyminen voi kuitenkin kertoa myös huonovointisuudesta. Tunteita voi tukahduttaa kiristämällä tahtia elämässä. Ahdistus pysyy poissa, kun suorittaa. Joskus tiukka aikataulu voi kertoa jopa pakonomaisesta ajattelusta, jossa paha olo pidetään poissa vaikka oman terveyden kustannuksella.

Elämässä tulee vastaan tilanteita, joita ei voi itse valita. Kukaan ei voi valita esimerkiksi lapsuuden perhettään. Jos joutuu kotona koko ajan pelkäämään tai huolehtimaan, voi olla, ettei aivoissa ole tilaa uuden opettelulle. Työttömyys ahdistaa monen ihmisen ja perheiden elämää. Samoin myös liian kovat vaatimukset työelämässä ja pelko työn menettämisestä koettelevat hyvinvointia. Kuka tahansa voi kohdata jossain elämän vaiheessa yllättävän kriisin, joka horjuttaa hyvinvointia.

Vaikeassa elämäntilanteessa ”menestystä” mitataankin erilaisin mittarein: kuka osaa turvautua muihin ihmisiin? Kuka pystyy puhumaan tunteistaan ilman, että alkaa säädellä niitä jollain toimimattomalla konstilla, esimerkiksi päihteillä? Kuka osaa surra? Kuka osaa näyttää myös heikkoutensa? Kuka pystyy ajattelemaan asioita ilman, että hätääntyy ja alkaa vältellä omia ajatuksiaan? Kuka selviää menetyksistä menettämättä itseään?

Kärsimyksessä ei ole mitään romantisoivaa, mutta jokaisen elämään kuuluu omat haasteensa ja surunsa.

Elämässä tarvitaan sekä kykyä tavoitella unelmia ja ahkeroida niiden eteen, että kykyä pysähtyä kuuntelemaan itseään esimerkiksi epäonnistumisten ja vaikeuksien keskellä. Surua tai kärsimystä ei voi aikatauluttaa. Hyvinvointi ja sitä myötä menestys on myös sitä, että ihminen antaa tunteiden tulla ja pystyy kohtaamaan tunteitaan läheisten ihmisten tai ammattilaisen tukemana.

Hankalan ihmisen leima helpommin kuin palkankorotus

Kansainvälisenä naistenpäivänä haluan olla optimisti: tasa-arvoon ja tasapuoliseen kohteluun liittyvien epäkohtien korjaamisessa on otettu hyviä askeleita eteenpäin, ja otetaan edelleen.

Tämän viikon ilahduttavimpia uutisia naisten aseman edistämiselle työelämässä on ollut Keski-Pohjanmaalla käyttöön otettu uudistus, jolla halutaan helpottaa kotiäitien paluuta työelämään lastenhoitovuosien jälkeen. Kunta ottaa veloituksetta vastuuta lastenhoidosta, sillä aikaa kun perheen äiti voi pohjustaa siirtymistään työelämään perhevapailta: äiti(ihminen) saa päivittää oman cv:nsä ja hakea töitä. Toivon vilpittömästi tämän mallin levittämistä muihinkin Suomen kuntiin, jopa maailmalle. Kyseessä on tasa-arvoteko, ainakin niin kauan kun äidit käyttävät suurimman osan kaikista perhevapaista.

Keski-Pohjanmaan kehitysaskel tulikin tarpeeseen sen jälkeen kun vuosikausia pohjustettu perhevapaauudistus kaatui jälleen kerran Suomessa kuralätäkköön. Se mitä naapurimaassamme Ruotsissa pystyttiin uudistamaan jo viime vuosituhannella, jää tällä vauhdilla meillä todennäköisesti poliittisten riitojen alle vielä 2020-luvullakin. Mikä mahalasku Suomi, kohta 101-vuotias tasa-arvon mallimaaksikin kutsuttu.

Muita vahvoja näyttöjä naisten tasa-arvon edistymisestä ovat olleet käytännönläheinen 100 tasa-arvotekoa -hanke Suomessa sekä taantumuksellisia rakenteita oikaissut #metoo -kampanja.

Helsingin Sanomat otti jälleen eilen pääkirjoituksessa kantaa työelämän tasa-arvoon: ”Vanhemmuuden kuorma ei jakaudu tasaisesti, vaan nimenomaan nuoret naiset joutuvat tinkimään useammasta asiasta perheen kasvaessa.” Syntyvyysluvut eivät kovin helposti ole nousemaan päin, jos naisten jakamat kokemukset ja puskaradiotieto työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta eivät muutu nykyistä houkuttelevimmiksi.

Kriittinen kohtalonkysymys eli siirtyminen perhevapailta töihin, on itsellenikin tuttu kymmenen vuoden takaa. Varsinkin aivan uuteen työpaikkaa rekrytoituminen kolmen alle kouluikäisen lapsen äidiltä oli viimeisten perhevapaavuosien jälkeen mittava henkinen, ajankäytöllinen ja logistinen ponnistus. Haastekerrointa lisäsi, että mieheni työskenteli siihen aikaan joka toinen viikko työn vuoksi eri paikkakunnalla. Käänteisesti voi sanoa, että pääseminen uuteen työpaikkaan onnistui nimenomaan vahvan tahdonvoiman, luovan ideoinnin, äitienergian sekä kolmen itseäni varttuneemman naisen visionäärisyyden avulla: he tukivat rekrytoitumistani eri keinoin. Lämpimät kiitokset jokaiselle heistä, samoin kuin puolisolleni, joka on aina kannustanut minua myös työuralle ja uusiin haasteisiin sekä kantanut kortensa perheen arjessa.

Naisten, miesten ja kaikkien sukupuolten tasa-arvo toteutuu, kun ihmiset voivat tehdä omannäköisiään mutta samalla toisiaan kunnioittavia valintoja elämässään. Usein helpompaa kuin epäkohtien vastustaminen olisi hiljakseen sopeutua ristiriitatilanteisiin, olla valittamatta. Kyseenalaistavista naisista harvoin kaikki pitävät. Ääneen epäkohtia tai omakohtaisia kokemuksiaan ja kaltoinkohteluaan kertovat saavat liian usein osakseen sääliä, hymähtelyä, ongelmien lakaisua maton alle tai alistamisen jatkumista. Hankalan ihmisen leiman saa otsaansa helpommin kuin palkankorotuksen.

Naisten päivänä on jaksettava yhä uudelleen korostaa, että tasa-arvon ydintä on, että jokainen voi sukupuoleen katsomatta vaikuttaa perhekokoonsa, koulutukseensa, työtehtäviinsä, parisuhteeseensa, työhönsä, rahankäyttöönsä, kohteluunsa töissä ja vapaa-ajalla – siis kaikkeen. On toki aina myös asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta ne eivät saa olla kiinni sukupuolesta. Kenenkään ei pidä sallia näkemystensä vähättelyä, taloudellisesti tai muuten alisteista asemaa tai rajojensa loukkaamisia.

Naistenpäivää on vietetty tavalla tai toisella jo vuodesta 1911. Niin kauan kuin maailma ei ole tasa-arvon osalta vielä riittävän valmis, tämä päivä on varmaankin aivan paikallaan.

 

Lapsen etu ja perheiden monimuotoisuus perhevapaauudistuksen lähtökohdiksi

Ministeri Annika Saarikko ilmoitti perjantaina 9.2. keskeyttäneensä perhevapaauudistuksen valmistelun. Moni, myös perhe- ja peruspalveluministeri itse samoin kuin opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ilmaisivat pettymystään. Myös lapsi- ja perhejärjestöjen keskuudessa olimme toivoneet perheille ja lapsille myönteisiä uudistuksia. Tätä kirjoittaessani hallituksen trio ei ole vielä kokoontunut, emmekä tiedä, jatkaako hallitus valmistelua vai ei.

Lapsi- ja perhejärjestöt laativat viime keväänä yhteisen kannanoton perhevapaiden uudistuksesta ja kannanottoon on ehtinyt liittyä jo 18 järjestöä.

Lapsi- ja perhejärjestöt esittävät, että

•   Lapsen etu on ensisijainen perhevapaita koskevassa uudistamistyössä. Lasten ja perheiden erilaiset ja yksilölliset tarpeet huomioidaan. Erityyppisten perheiden yhdenvertaisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.
•   Ansiosidonnaista vanhempainvapaata pidennetään kokonaisuudessaan siihen asti, kunnes lapsi on täyttänyt 18 kuukautta. Isälle kiintiöityä ansiosidonnaista vapaata pidennetään lyhentämättä äidin ja tällä hetkellä tarjolla olevaa ansiosidonnaista vapaata.
•   Perhevapaat jaetaan lähtökohtaisesti kummankin vanhemman kesken tasan. Vanhemmat voivat kuitenkin halutessaan luopua osasta omaa perhevapaataan ja siirtää toiselle vanhemmalle osuutensa, lukuun ottamatta kiintiöityä osuutta. Vanhempi voi myös siirtää osan perhevapaasta jollekin toiselle henkilölle (isovanhempi, muu henkilö), joka vastaa lapsen hoitamisesta.
•   Vanhempainpäivärahan minimitasoa nostetaan.
•   Kotihoidontukea porrastetaan niin, että tuki on korkeampaa alkuvaiheessa ja laskee lapsen iän myötä.
•   Varhaiskasvatuksen tarjontaa ja laatua varmistetaan niin, että ryhmät ovat kooltaan lapsen ikävaiheeseen sopivia ja pysyviä ja että henkilökunta on pysyvää ja pätevää.

Tämä on tavoitetila, jota kohti tulee edetä asteittain. Perhevapaita koskevaan valmisteluun tulee poliittisen johdon, työmarkkinajärjestöjen ja virkamiesten ohella aidosti osallistaa myös lapsi- ja perhejärjestöjen edustajat. Nyt perhejärjestöjä kuultiin erilisissä tilaisuuksissa, mutta emme saaneet tietoja valmistelluista vaihtoehdoista tai niiden vaikutusarvioinneista emmekä voineet tehdä parannusehdotuksia.

Palkansaajat, yrittäjät ja työnantajat kantavat vanhempainpäivärahojen rahoituksesta merkittävää vastuuta. Lasten ja perheiden asia ei kuitenkaan ole vain työelämään liittyvä kysymys. Sukupuolten tasa-arvoa työelämässä tulee parantaa. Tasa-arvoon ei päästä yksinomaan nykyisiä perhe-etuuksia leikkaamalla tai uudelleenjärjestelemällä niitä perheiden sisällä ja perheiden kesken, vaan tasa-arvo vaatii paljon laajempaa koulutuksen ja työelämän rakenteiden kyseenalaistamista.

Perhevapaiden uudistamisessa on tärkeää ennen päätöksentekoa arvioida vaikutuksia eri näkökulmista. Näitä ovat lasten etu, erilaisten perheiden toimeentulo ja  vanhemmuuden sekä työn, yrittäjyyden ja opiskelun yhteensovittaminen. Eri malleista on tärkeä käydä avointa keskustelua ennen ratkaisun lukkoonlyömistä. Lasten turvalliseen kasvuun ja hyvinvointiin tarvitaan koko yhteiskunta mukaan. Myös lasten tuomasta onnesta, ilosta ja heidän aikanaan yhteiskunnan hyväksi antamastaan panoksesta hyödymme lopulta me kaikki.

Perheystävällisyys työelämän vahvuutena

Olemme Suomessa viimeiset kymmenen vuotta taistelleet työelämämme ehkä suurimpien haasteiden kanssa. Vaikeuksien syövereissä suljemme usein silmämme meitä ympäröiville hyville asioille. Se on harmi, koska juuri niiden avulla voimme jälleen nousta kukoistukseen. Tähän mahdollisuuteen päätimme tarttua Työelämä 2020 -hankkeessa ja muotoilimme työelämästä brändin, joka keskittyy vahvuuksiimme.

Suomen työelämässä on kansainvälisten tutkimusten ja vertailujen valossa paljon voimavaroja, joita hyödyntämällä voimme vahvistaa kilpailukykyämme. Menestyksemme pohjautuu vahvaan osaamiseen, yhdessä tekemiseen ja turvalliseen ympäristöön. Nämä kolme vahvuutta ovat syntyneet ajan myötä ja luovat hyvän pohjan uudistuvalle työlle ja työelämälle. Uudistumisessa vallitsee kaksi voimakasta muutosajuria, digitalisaatio ja työn merkityksellisyys. Molemmissa piilee valtavia mahdollisuuksia ja ne tukevat toinen toisiaan.

Työn tekeminen muuttaa muotoaan. Työhön liittyvät rajapinnat, kuten aika ja paikka hämärtyvät ja samalla korostuu tasapainon löytäminen työn ja muun elämän välillä. Suomessa on yrityksiä, joissa on asetettu tavoitteeksi kahdeksan tunnin työpäivän riittävyys. Jos kahdeksan tuntia ei riitä, se kertoo tehottomuudesta. Kahdeksan tunnin päivän ei tarvitse tarkoittaa toimistolla olemista klo 8-16 vaan se voi koostua erilaisista osista riippuen työtehtävästä, asiakkaiden odotuksista tai perhetilanteesta. Työn tulos puhuu puolestaan.

Meillä täällä Suomessa onkin hyvät edellytykset oman työn räätälöintiin ja yhteensovittamiseen muun elämän kanssa. Joustavat työaikajärjestelyt sekä etätyö ovat tutkimusten mukaan yleistyneet vuosi vuodelta. Suomessa on käytössä tarvittavaa teknologiaa ja digivalmiutemme ovat huippuluokkaa. Osaamme myös tehdä itsenäisesti työtä, emmekä tarvitse työnjohtajaa kertomaan, mitä seuraavaksi pitää tehdä.

Meidän on hyvä tunnistaa, että tutkimusten mukaan olemme muihin Euroopan maihin verrattuna onnistuneet hyvin työn ja perheen yhteensovittamisessa. Tämä tutkimustulos vahvistaa Suomen asemaa kilpailussa kansainvälisistä osaajista edellytyksenä, että osaamme laajentaa maakuvamarkkinointia koskemaan myös työelämän laadullisia vahvuuksia.

Kaikissa työelämän painopistealueissa on silti vielä kehitettävää, myös työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Toivottavasti hyvät tutkimustulokset kannustavat edelleen työpaikkoja keskusteluun aiheesta – missä olemme esimerkillisiä ja mitä voimme vielä kehittää?

Työpaikoilla on käytössään paljon mahdollisuuksia työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Ratkaisevaa kuitenkin on, miten mahdollisuudet ovat sisäistetty osaksi arjen työtä. Kokevatko työntekijät, että heitä kuullaan ja huomioidaan kokonaisvaltaisesti? Haetaanko aidosti ratkaisuja työtilanteiden ja työuran eri vaiheissa? Onko työn ja muun elämän tasapainonäkökulma osana työpaikan kulttuuria? Näitä kysymyksiä tulisi miettiä jokaisella työpaikalla, työssään menestyvä työntekijä nimittäin muuttaa hyvän tunteen hyväksi tulokseksi.

Margita Klemetti
Kirjoittaja toimii Työelämä 2020 -hankkeen johtajana työ- ja elinkeinoministeriössä. Yhdessä laajan työelämäverkoston kanssa hän on rakentamassa suomalaisesta työelämästä Euroopan parasta vuoteen 2020.

Tule kuulemaan lisää perheystävällisyydestä yrityksen kilpailuetuna Miksi yrityksesi kannattaa olla perheystävällinen? –seminaariin 31.10.2017. Seminaarin ohjelma ja ilmoittautuminen löytävät täältä.

 

Parisuhteellakin on stressiraja

”Kaikkihan me ollaan kivoja Kanarialla”, totesi eräs viisas kollega. Rentona, levänneenä, ja mukavia asioita tehden ihmisen parhaat puolet voivat tulla esiin.

Entä sitten räntäsateessa, kun illat pimenevät, ja puolisot rojahtavat iltaisin väsyneinä kotisohvalle? Kumpikin on herkkänä sille, onko toinen kuulolla, auttaako toinen, ajatteleeko toinen minun hyvinvointiani. Kummallakin on odotuksia toisiaan kohtaan. Kumppaneiden voi olla helpompi ottaa vastaan kuin antaa huomiota toiselle.

Työkavereille ja puolitutuille on helppoa olla mukava. Läheisessä parisuhteessa ihminen näyttää itsestään myös ”kääntöpuolet”.  Kumppanin ilme voi muuttua kotiin tullessa, kun ovi sulkeutuu. Small talk jää, ja todelliset tunteet, kuten väsymys, nousevat pintaan. Arki voi olla monille ihanaa ja tasaista elämää, mutta puolison kanssa jaetaan myös arjen rankimmat hetket. Kaikissa parisuhteissa on vaikeampia aikoja. Erityisesti lasten syntymä lisää tyytymättömyyttä parisuhteeseen. Myös esimerkiksi työelämän ongelmat tai työttömyys voivat heijastua parisuhteen hyvinvointiin.

Työ- tai vaikkapa opiskeluun liittyvästä stressistä selviäminen vaatii aikaa ja palautumista. Samoin parisuhde tarvitsee palautumista stressistä.

Jokaisella parilla on omat tapansa ennaltaehkäistä stressiä. Samoin kumppaneilla on erilaisia keinoja palautua parisuhdetta koettelevista elämänvaiheista. Todennäköistä on, että kumppaneilla on myös keskenään erilaiset tavat selvitä stressistä. Yksi saattaa ehkä lisätä kierroksia, toinen voi vetäytyä omiin oloihinsa. On tärkeää ymmärtää, että kumpikin yrittää omalla tavallaan selvitä haastavasta tilanteesta.

Parisuhdetta voi vaalia yrittämällä pitää stressi siedettävissä mittasuhteissa. Ruohonjuuritasolla ihminen joutuu rajaamaan menojaan ja sanomaan myös ”ei”. Välillä on pysähdyttävä, ja joskus parisuhteelle on vain raivattava aikaa.

Stressaavan arjen keskellä voi muistuttaa itseään siitä, että kumppani ei ole vastustaja vaan kanssamatkaaja. Yhdessä voi pyrkiä tekemään arjesta sellaista, että parisuhde kestää rankemman vaiheen yli – kunnes taas olette teidän ”Kanariallanne”. Jos palautumista ei ole näköpiirissä, sitä voi myös surra yhdessä.

Missä menee sinun parisuhteesi stressiraja? Miten voit kertoa puolisollesi, että nyt liikutaan lähellä stressirajan rotkoa, ja että jotain olisi tehtävä asialle? Ketkä ovat ne läheiset, jotka tukevat parisuhdettanne? Keiltä voi pyytää apua?

Entä millä keinoin parisuhteenne palautuu stressistä? Onko teillä viime aikoina ollut riittävästi aikaa palautumiseen, parina?

Oma arjen Kanaria voi olla pieniä tekoja. Kysy, mitä puolisosi kaipaisi tänä arkipäivänä.

Lähteitä:

Gottman, J. M. & Gottman, J. S. (2007) And Baby Makes Three: The six-step plan for preserving marital intimacy and rekindling romance after baby arrives. New York: Crown.

Haid, Marja-Lena & Seiffge-Krenke, Inge (2013). Effects of (un)employment on young couple´s health and life satisfaction. Psychology & Health, 28(3), 284-301.

Parisuhteen tueksi:

Perheaikaa -sivusto

Tietoa ja palveluita

TE-palvelut tukevat yhteensovittamisen palapeliä

Työ on osa elämää iloineen ja suruineen. Siihen käytämme viikossa selkeän siivun käytettävissä olevista tunneistamme. Työhön liittyvät asiat vievät aikaa opiskelijoillakin ja niillä jotka etsivät työtä. Tämän lisäksi työ kulkee ajatuksissamme kohtaamisissa, kotitöissä, levossa ja valmistautumisessa seuraavaan päivään.

Te-palveluissa ydintehtävänä on saada työnhakijat ja työpaikat kohtaamaan ja huolehtia työttömyysturvaan liittyvistä TE-palveluille säädetyistä tehtävistä. TE-puhelinpalvelut ovat yksi asiakkaan palvelukanava tietokoneasioinnin ja TE-toimistossa kasvokkain asioinnin ohella. Myös ammatinvalintapsykologeja löytyy valtakunnallisista puhelinpalveluista, olen yksi heistä.

Psykologien tarjoamassa Uraohjauksessa on mahdollista miettiä ammatinvalintaan ja työelämään liittyviä kysymyksiä. Keskustelujen myötä voi saada parhaimmillaan rakennettua itselleen työ- ja kotiasioiden muodostaman palapelin, joka mahtuu käytettävissä olevien voimavarojen ja ajan sisään. Hahmottelemme keskustellen elämän kokonaisuutta, muutoshaluja ja tarpeita. Mietimme itsetuntemukseen liittyviä asioita ja sovellamme niitä koulutus- ja työpaikkavalintoihin sekä työssä toimimiseen. Mietimme myös tavoitteiden asettamista: mikä on motivoiva ja sopivankokoinen tavoite kussakin elämänvaiheessa, joka toisi myönteisiä tuloksia työelämässä. Mietimme mihin voimat riittävät ja missä kohti rima on hyvä pitää kunkin elämän osa-alueen kohdalla jotta elämä etenee tavoitteiden suunnassa.

Aina elämässä ei pärjää yksin, siitäkin keskustellaan ja mietitään roolikysymyksiä: onko vastuuta mahdollista jakaa perheessä uudelleen ja hyödyntää tarjolla olevia palveluja. Voidaan tarvita terveydenhuollon tukea, kunnallisia palveluja ja lapsiperheen kotipalvelua. Terveydelliset haasteet tuovat omia huomioonotettavia seikkoja työssä jaksamisessa ja esimerkiksi ammatillisen kuntoutuksen hakeminen on usein ainutkertainen ja uusi elämäntilanne jossa asiakas kaipaa apua ja tukea monelta taholta että asia etenee ja voi löytää uuden työn johon kouluttautua ja saada taloudellista tukea muutosprosessiin.

Keräämiemme tietojen mukaan viime vuonna noin puolet Uraohjaukseen soittaneista asiakkaista oli 30-50 vuotiaita ja useimmiten soittajana oli nainen. Meille soittaa sekä työssä olevia että työttömiä yhtä paljon. Useimmiten asiakkaiden tilanteet liittyvät omiin uratoiveisiin, heillä on käsitys mitä he eivät enää halua tehdä tai puolestaan oma toive mihin suuntaan he haluavat työssään kehittyä. Moni kokee pulmia työllistymisessään mieluisiin työtehtäviin, monilla on terveyden kannalta huomioonotettavia seikkoja.

Koulutustietoja koskevat kysymykset ohjaamme TE-puhelinpalvelujen Koulutusneuvonta –puhelinlinjalle, usein keskustelemme myös aikuiskoulutukseen tai avoimiin AMK- tai yliopisto-opintoihin hakeutumisesta. Mietimme miten asiakas voisi hakeutua mieluisiin työtehtäviin, tarvitseeko hän tätä varten täydennyskoulutusta vai peräti kouluttautumista uudelle alalle. Terveydellisten seikkojen kohdalla keskustelemme eri tahojen roolista ammatillisen kuntoutuksen asioiden hoidossa ja siitä millaisia rajoituksia terveydentila omille työelämän valinnoille asettaa.

Jos edellä kuvailluissa teemoissa tunnistat puhuttelevia aiheita, voit käydä tutustumassa Suotuisa Suunta –blogiimme sivuilla.  Sieltä löytyy myös Uraohjauksen yhteystiedot ja palveluajat. Jos haluat tavata ammatinvalintapsykologin kasvokkain TE-toimistossa, löydät ammatinvalinta- ja uraohjauksen ajanvaraustavat ja yhteystiedot paikallisten TE-palvelujen sivuilta.

Heli Pakonen
Kirjoittaja on psykologi ja työskentelee TE-puhelinpalvelujen Uraohjauksessa

 

Mikä susta tulee isona?

blogibanneri_parassyy_584x100sledding-1431789_1920Olen työelämässäni kohdannut burnoutin, konkursseja, velkahelvettiä, työttömyyttä sekä tietysti läjän onnistumisia ja fantastisia työkavereita. Olen tehnyt 18 tuntisia työpäiviä. Olen tehnyt etätyötä. Olen irtisanoutunut töistä. Olen saanut potkut. Olen toteuttanut unelmiani töiden kautta.

Monimuotoisuus pätee myös perhe-elämään. Tosin sillä erotuksella että suhteeni on vuoristoradallaan kestänyt pidempään kuin yksikään yksittäinen työ. Lisäksi minua on siunattu kahdella oivalla lapsella, jotka eivät onneksi ole ainakaan vielä vanhempiensa työelämäurien traumatisoimia.

Olen saanut seurata lasteni kasvua isyyden tarjoamalta aitiopaikalta. Ensimmäiset kymmenen vuotta menivät paljolti työn ehdoilla. Nyt olen ollut käytettävissä enemmän. Olen huomannut että nyt pelkkä läsnäolo riittää usein. Vanhemmuuden roolit ovat selkiytyneet ja hioutuneet. Enää ei tarvitse pohtia erikseen työminää ja perheminää. On vain minä, joka käyttää persoonaansa joustavasti ja tarpeellisesti arkihaasteiden tullessa eteen.

Välillä olen toki pysähtynyt miettimään, että miten sitä ruuhkavuosina jaksoi itkukohtaukset ja vaipparallit. Miten sitä opiskelija-aikoina pärjäsi makaronivellillä ja vaatimattomalla opintotuella. Valvotut yöt ovat vaihtuneet tulevaisuuden ja hyvinvoinnin pohdintaan. Olenko osannut antaa kotiruoan lisäksi lapsilleni muitakin eväitä elämään. Jaksanko jatkossa näyttää lohdullista ja toiveikasta esimerkkiä itse teoillani ja valinnoillani.

Tutkimusten mukaan nykynuori vaihtaa työpaikkaa yli 15 kertaa ennen  40. ikävuottaan. Työelämä on rajussa murroksessa, jonka näkee myös päivittäisissä uutisoinneissa. Työelämän rakenteet menevät uusiksi, muutostahti kiihtyy.

Tulevaisuudessa lasteni työnkuvia voivat olla personal brand trainer, mikrobimaalari, kantasoluista tehtävien ihmisvaraosien valmistaja, 3d-räätäli, nanohyönteishoitaja tai joukkorahoituslobbari. Koneet ja robotit hoitavat rutiinihommat,  ihmiselle jäävät luovuutta, intuitiota ja keksimistä vaativat työt. Jatkossa nuorilta aikuisilta ei kysytä mikä sinusta tulee isona vaan minkä projektin tai unelman aiot toteuttaa seuraavaksi. Tätä olen opetellut kysymään itseltänikin.

Jollain lailla me pohjoismaissa olemme palanneet hyvinvointivaltion myötä antiikin Kreikan olosuhteisiin. Ihmisillä on ainakin teoriassa enemmän aikaa ajatella, leikkiä sekä kohdata toisiaan. Ihmisorjia ei enää ole ja teknologiakin on valjastettu toistaiseksi hyvään renkisuhteeseen.

Meistä entisistä avainkaulalapsista  on tullut jonkin sortin helikopterivanhempia. Ehkä seuraava sukupolvi  luo oman fiksumman hippiytensä ja löytää valinnanvapautensa sallimat mahdollisuudet robotisaation, kansainvälistymisen ja ilmastonmuutoksen ristipaineessa.

Tavoitteenani on elää satavuotiaaksi. Olen siis vielä oman matkani ensimmäisellä etapilla. Uusia töitä ja projekteja on tulossa. Jos en jostain syystä voi rahoittaa omien lasteni opiskelu- ja työkokeiluja sataprosenttisesti, toivottavasti elämäni kokemus ja rakkaus ovat heille kovaa valuuttaa. Edes sitten joskus myöhemmin. Kun he miettivät omaa vanhemmuuttaan.

Viisi ohjetta lapsilleni

  1. Ole yritteliäs, vaikka sinusta ei tule yrittäjää.
  2. Löydä intohimosi ja kutsumuksesi. Yritä löytää niiden kautta itsellesi ammatti tai edes keikkatöitä.
  3. Kokeile ja mokaa,  älä anna liian helpolla periksi unelmistasi.
  4. Apua saa, kun uskaltaa pyytää. Hullu enää yksin yrittää ja murehtii.
  5. Vanhemmillesi sinä olet aina ”lapsi”, silloinkin kun itse täytät 50 vuotta.

Vesa Ilola
Kirjoittaja on ratkaisumuotoilija, joka haluaa kehittää piirun verran parempaan (työ)elämää eri rooleissaan. Hänellä on 15- ja 12-vuotiaat lapset, joten työelämä on perheessä läsnä kaikissa aikamuodoissa. Vesa on ollut mukana vanhempaintoiminnassa yhdeksän vuotta. Hän miettii yhä mikä hänestä tulee isona.

Äidille sopiva työpaikka on kaikille hyvä työpaikka

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_194586539Puhelin piippaa aamulla: ”Jaakko kuumeessa. Tulen iltapäivällä, jos mummi ehtii hoitamaan.” Syksyn flunssakausi on siis käynnistynyt. Toivottavasti ei enempää tällä viikolla, huokaa esimies.

Nuorilla vanhemmilla, etenkin äideillä, on vahva riskirekrytoinnin leima, sillä pikkulapsiperheessä sairastumisia ja poissaoloja ei voi välttää eikä vanhempainvapaiden määrää ja pituutta etukäteen arvata. Moni rekrytoija miettiikin tarkkaan, valitseeko hakijan, jonka lapset ovat vasta suunnitelmissa tai ihan pieniä, vai sen, jonka pahimmat ruuhkavuodet ovat jo ohi. Tai valitseeko naisen vai miehen.

Haasteita toki on, mutta silti riskileima on liian vahva. Oman kokemukseni mukaan moni pienten lasten vanhempi osoittautuu – tai oppii nopeasti – loistavaksi organisoijaksi. Kun tekemistä ja huolehdittavaa on paljon, tehokkuus yllättäen kasvaa, mikä ei työnantajan kannalta ole ollenkaan huono juttu.

Nykyinen työelämä on niin vaativaa, että työ voi pahimmillaan viedä lähes kaiken valveillaoloajan. Osa tekee iltatöitä seuraavaa YT-kierrosta kauhulla odotellen, osalla se kuuluisa työn imu on niin kova, että työ menee kaiken muun edelle: lapsetkin tietävät, että lomalle mennään vasta kun ”äitin pojekti” on valmis.

Esimiehen tehtävä on määrittää tavoitteet, sopia työnjaosta ja auttaa ratkomaan ongelmat. Esimiehen tehtävä on huolehtia myös alaistensa jaksamisesta. Silloin kun työtilanne vaatii kaikilta venymistä, silloin kun ruuhkavuodet kasaavat kuormaa, mutta myös silloin, kun työ meinaa imaista kokonaan.

Työn ja perheen yhteensovittaminen on varmasti suurin haaste lapsiperheille, mutta aikatauluttaminen tai työhön täysillä panostaminen voi olla vaikeaa muissakin elämänvaiheissa ja hyvin monenlaisista syistä. Voi olla huoli ikääntyvistä vanhemmista, kotona meneillään rakennusprojekti tai mieltä painamassa kesken jäänyt gradu. Myös isot vastoinkäymiset, sairastuminen, kuolema, työttömyys tai parisuhdekriisi osuvat monen elämään ja vaikuttavat työvireeseen.

Esimieheltä odotetaan yhä enemmän valmentajan ominaisuuksia: kannustusta, sparrausta, esimerkkiä ja empatiaa. Inhimillisyys on tulevaisuuden johtajan tärkein ominaisuus, oli erään johtajakyselyn tiivistys.

Inhimillinen johtaminen edellyttää, että esimies tuntee porukkansa ja ymmärtää ihmisten arkea. Esimerkiksi se, miten paljon ilta- tai viikonloppukokouksia järjestetään, miten tiivis elo- tai joulukuun työkalenteri on, tai kuinka paljon työtä voi tehdä etänä, on monelle oleellinen asia.

Kaikkein tärkeintä on huolehtia, ettei kenenkään työkuorma ole kohtuuton ja että aikatauluissa on sen verran väljyyttä, että yllättävät tilanteet pystytään ratkomaan.

Pienten lasten äitejä ei kannattaisi missään tapauksessa ohittaa työnhakijoina. Päinvastoin, heidän tarpeitaan voisi käyttää mittarina hyvien työjärjestelyjen kehittämisessä. Se mikä sopii pienen lapsen vanhemmalle, on hyvä järjestely monelle muullekin.

Liisa Partio
Kirjoittaja on Mannerheimin Lastensuojeluliiton viestintäjohtaja

Lue lisää esimiehen hyvistä käytännöistä.

Onnekas työelämässä

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_234525340Onnekas. Näin luonnehtisin omaa taivaltani työelämässä. Koko työurani ajan olen saanut esimiehiltäni tukea perhe-elämän ja työn yhteensovittamiseen. Alussa kyse saattoi olla enemmänkin tuurista, mutta nykyisin yksityiselämän ja työn yhteensovittamiseen on jo joukko kirjattuja toimintamalleja.

Termi perhe-elämä on muuttunut viidessätoista vuodessa yksityiselämäksi. Nyt kaikilla, ei vain pienten lasten vanhemmilla, on samat mahdollisuudet työn ja yksityiselämän yhteen sovittamiseen. Työaika joustaa oli sitten syynä mikä tahansa: omaishoito, harrastus, luottamustoimi.

Taannoin Väestöliiton tapahtumassa tekemäni pikatesti antoi työnantajalleni täydet pisteet perheystävällisyydessä. Tosin minunkin oli tunnustettava, että edellinen työtehtäväni ei ollut ihan niin perheystävällinen kuin nykyinen, joka ei ole niin paikasta tai henkilöstä kiinni.

Millaisia yksityiselämän ja työelämän yhteensovittamista helpottavia asioita on käytössäni? Ensinnäkin teen lyhennettyä työpäivää. Työaika on myös joustava. Työtä voin tehdä toimipaikassa, kotona tai missä vaan eli joskus olen esimerkiksi kuskannut koululaisia liikuntatunnille jäähalliin ja tehnyt siellä töitä odotellessani.

Kun työsuhde perustuu luottamukseen ja esimiestyö on ammattimaista, homma onnistuu.

Työskentelypaikan, samoin kuin erikoiset työskentelyajat, merkitsen sähköiseen kalenteriin. Sieltä esimies ja työkaveritkin ne näkevät. Kellokortteja ei käytetä, vaan toteutunut työaika merkitään työajantallennussovellukseen. Pikaviestintäsovelluksen avulla parityöskentelyä voi tehdä, vaikka ei istuttaisi vierekkäin. Joskus 10 vuotta sitten näistä videoyhteyksistä tai älypuhelimista vain vitsailtiin, mutta nythän ne ovat arkipäivää.

Tärkeää on mielestäni ollut myös esimiesten antama henkilökohtainen tuki. Vaikka pelkkä työajan jousto periaatteessa riittää, on minulle ollut merkitystä sillä, että esimies on erikseen tukenut yllättävissä koululaisten kanssa eteen tulleissa ongelmissa. Olen tiennyt, että sijainen voi ottaa tehtäväni, vaikka siihen ei ole tarvinnut turvautua.

Mitä toivoisin vielä? Toivoisin, että vaikka lapset kasvavat isoiksi, olisi vielä mahdollista tehdä lyhyenpää työaikaa. Näin jaksaisi olla aktiivinen vielä vapaa-ajallakin. Nyt olen ollut mukana koulun vanhempainyhdistyksen toiminnassa sekä erilaisissa kaupungin järjestämissä työpajoissa, joissa on esimerkiksi ideoitu uudenlaisia palveluita seudullemme. Koen, että hyväntekeväisyysharrastus tai järjestötoiminta, silloin kun siinä voi hyödyntää omia taitojaan tai ominaisuuksiaan ja sitä on sopiva määrä, antaa hyvää mieltä ja usein siinä saa kokea onnistumisen riemua.

Anne Pakarinen
Kirjoittaja on kolmen lapsen äiti, joka työskentelee viestintäasiantuntijana Maanmittauslaitoksessa ja on aktiivinen tamperelaisessa Koulu ja Koti ry:ssä.