Raportoinnin nousu

Menin 2000 -luvun alussa töihin psykologiksi Helsingin perheneuvolaan. Työhön kuului lasten ja perheiden tapaamiset sekä käyntien kirjaaminen. Raportointi tehtiin pahviliuskalle, johon oli kirjattu perheen tiedot ja tulosyy. Pahviliuskalle merkittiin päivämäärä, jolloin perhe kävi vastaanotolla sekä nimet niistä perheenjäsenistä, jotka olivat tapaamisessa läsnä. Tapaamisten sisältöjä ei kirjattu. Kun perhe lopetti asiakkuuden, työskentelystä tehtiin yhteenveto joka liitettiin pahviliuskan väliin. Näitä papereita säilytettiin kahden lukon takana perheneuvolan takahuoneessa. Kun asiakkuudesta oli kulunut riittävän pitkä aika, paperit pantiin silppuriin. Tätä silpomistyötä sain olla hiljaisina kesäkuukausina tekemässä. Se oli jollain tapaa hyvin tyydyttävää. Sinne silppuriin menivät parisuhdepulmat, masennukset ja käytöshäiriöt, katosivat kauas ajan virtaan.

Sitten joku jossakin ylempänä tuli ajatelleeksi, että tämä kirjaus ei ollut millään tavalla riittävää. Asiakkaiden ja työntekijöiden oikeusturva oli uhattuna. Kaikki käynnit tulisi kirjata tarkasti ja oikeastaan vielä useaan otteeseen. Ensin käynnit ja puhelut kirjattaisiin ja vielä erikseen yhteenvedot työskentelystä ja tutkimuksista. Työntekijät saivat laskeutua kirjaamisen aikakauteen, jossa aikaa meni lähes yhtä paljon kirjoittamiseen kuin asiakastapaamisiin. Suurin osa työntekijöistä pohti kieli keskellä suuta, että mitä tapaamisesta tulisi kirjata. Monet kokivat voimakasta sisäistä ristiriitaa: Esimiehet muistuttelivat työntekijöiden ja asiakkaiden oikeuksista ja uhkista ja toisaalta henkilökohtaisesti tuntui vaikealta kirjata perheen yksityisasioita johonkin ”pilveen”.  Työntekijät ratkaisivat tämän ristiriidan hieman eri tavoin: Toiset miettivät omaa ja asiakkaan oikeusturvaa ja kirjasivat kaiken hyvin tarkasti, jotkut taas kuuntelivat omatuntoaan ja eivätkä kirjanneet oikeastaan juuri mitään.

Toki kirjaamisohjelmissa oli myös hyvät puolensa. Ne toivat vapautuksen paperiarkistoista. Saattoivat ne tuoda myös hieman ryhtiä siihen, että työskentelyn tavoitteet tuli kirjattua selkeämmin sekä hoidon eteneminen raportoitua. Toisinaan tuli kuitenkin tunne, että raportoinnilla yritettiin hallita jotain sellaista joka ei ollut hallittavissa. Kun oli mustaa valkoisella, koki todella tehneensä töitä.

Törmäsin ihan lähiaikoina perheneuvolatyöntekijään joka kertoi, että nyt on tullut taas uusia kirjaamissääntöjä. Tästä päivästä lähtien kaikki ajanvaraukseen tulevat puhelut tulee kirjata kantaan. Jos, siis soitat vanhempana kysyäksesi neuvoa, mitä pitäisi tehdä kun teini masturboi liikaa, niin tämä kirjataan kantaan, vaikka et tulisi lainkaan asiakkaaksi. Kirjaus myös tehdään nuoren nimellä ja hän voi sen käydä myöhemmin lukemassa. Aikaisemmin ajanvarauspuhelu kirjattiin vain, jos perhe tuli asiakkaaksi. Jokaisen puhelun kirjaaminen on lisännyt paljon työtaakkaa. Tilanne on myös aiheuttanut moraalista ristiriitaa, koska joidenkin asioiden pohtiminen ilman kirjaamista tulisi olla mahdollista. Työntekijä totesikin, että joskus saattaa käydä niin, että hän ”ei oikein kuule” nimeä.

Raportoinnin historia nousi mieleeni, kun nyt puhutaan paljon siitä, että kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten tulisi liittyä kantaan. Huomaan olevani jälleen saman ristiriidan kourissa, kun joskus aikanaan perheneuvolassa. Ylhäältä tulee viestiä, että tämä on hyvä asia ja kaikkien oikeusturva. Kuitenkin mielessäni kysyn, kenen oikeusturva tässä toteutuu? Ketä varten käyntejä kirjataan?

Kannan merkitys on tärkeä, kun pohditaan ihmisen fyysistä terveyttä. Kuitenkin monissa perheiden tai yksilöiden psyykkisissä kysymyksissä sen hyödyllisyyttä on vaikea hahmottaa. Ainakin se herättää mielessä mahdollisuuden kammottavaan dystopiaan: Mitä, jos joku alkaa käyttämään tietoja väärin?

Psykoterapiaprosessin autuus on juuri siinä, että ihmistä ei ole lyöty lukkoon kielellisiin määreisiin. Itsestä voi löytyä erilaisia tasoja ja puolia, joiden merkitys prosessin myötä muuttuu ja muovautuu. Siksi käyntien kirjaaminen tuntuu monista psykoterapeuteista eettisesti ja moraalisesti väärältä. Käyntien kirjaaminen voi myös vääristää yksilön käsitystä itsestään oman elämänsä subjektina ja toimijana. Se voi viedä pois dialogista ja kohti ”potilaana oloa”, jossa asiakkaalla on tunne, että hoitotaho tietää parhaiten.

Kantakeskustelu käy tällä hetkellä kuumana. En voi sanoa olevani erityisasiantuntija tässä kysymyksessä, mutta ajatuksia se herättää. Jokainen voikin kysyä itseltään, että haluaisinko minä, että terapiaprosessini kirjattaisiin kantaan? En minä ainakaan.

Kun puoliso ei halua pariterapiaan

Minulta kysytään usein, mitä tehdä, kun puoliso ei halua tulla pariterapiaan? Apua hakeva toivoo muutosta pitkäaikaiseen ongelmaan ja kokee olevansa umpikujassa. Tilanne on turhauttava. Ei ole harvinaista, että terapiaan tullaan toisen painostamana ”ultimaatumin”, kuten erouhkauksen antamisen jälkeen.

Usein ihmisten odotus pariterapialle on, että pariterapeutti voisi ”korjata” heidän puolisonsa. Valitettavan usein tämä odotus sisältyy siihen, miten he esittelevät pariterapian kumppanilleen. Jotta pariterapia voi toimia, täytyy kummankin osapuolen ottaa vastuu omasta osuudestaan ongelmallisen tilanteen rakentumisessa. Molemmilla on 100 prosentin vastuu omasta 50 prosentin osuudestaan suhteessa.

Lukkiutuneessa tilanteessa on hyvä yrittää ymmärtää, mistä puolison vastahangassa on kysymys? Mikä mielikuva hänellä on pariterapiasta? Oma agenda kannattaa laittaa keskustelussa hetkeksi sivuun ja yrittää eläytyä uteliaisuudella kumppanin näkökulmaan. Tämä ei ole helppoa, koska tilanne yleensä suututtaa ja turhauttaa.

Tavallinen huoli kumppanilla on pelko siitä, että pariterapiaan tullaan tuomiolle. On hyvä tehdä kumppanille selväksi, ettei ole etsimässä pariterapeutista liittolaista, joka yhtyy syytöksiin kumppanin huonosta käytöksestä ja tuo lisäpontta vaatimuksille saada hänet muuttumaan. Ammattitaitoinen pariterapeutti on tasapuolinen ja molempien puolella. Hänen tehtävänsä on ymmärtää tilannetta molempien lähtökohdista.

Monille ihmisille ei ole helppoa avautua yksityisasioistaan vieraalle ihmisille. Paljastumisen pelko ja häpeän tunne ovat syitä terapian välttelylle. Parisuhteen ongelmat voidaan kokea henkilökohtaisena epäonnistumisena. Pariterapiassa on vaikeampi kuin yksilöterapiassa hallita sitä, mitä puolia itsestään tuo esille. Kumppani yleensä ottaa kiusalliset ja ongelmalliset asiat esille hanakasti. Yksilöterapiaa on verrattu hehkulamppuun joka valaisee ihmisen ongelmallisia ja itselle tuntemattomia puolia. Pariterapiaa voisi verrata stadionin valaistukseen. Tästä syystä muutos toisaalta pariterapiassa voi parhaimmillaan olla nopeampaa kuin yksilöterapiassa.

Puolison korvissa pariterapian ehdottaminen voi kuulostaa lopun alulta. Saattaa olla hyödyllistä kertoa, miten tärkeä suhde itselle on ja miten itse haluaa oppia uusia keinoja, jos tavoite on tämänkaltainen.

Ihminen saattaa kuvitella, että tulemalla terapiaan sitoudutaan suhteen jatkamiseen. Pariterapiassa työskennellään asiakkaiden tavoitteiden pohjalta. Onnellisemman suhteen eteen työskentely tai eron jälkipyykki voivat olla terapian tavoitteita. Terapiaan voi hakeutua myös epäselvässä tilanteessa, kun ei tiedä, mitä tehdä tai kumppaneilla on erisuuntaiset halut. Ammattitaitoinen terapeutti kunnioittaa asiakkaiden itsemääräämisoikeutta, eikä aseta tavoitteita heidän puolestaan.

Harvinainen ei ole tilanne, missä toinen osapuoli ei näe suhteessa mitään ongelmaa. Miksi lähteä pariterapiaan, kun ei ole mitään ongelmaa? Kieltäminen on mielen suojakeino henkistä kipua vastaan. Ongelman kieltäminen voi suojata itsetuntoa tai antaa aikalisän yllättävän tilanteen käsittelylle. Osa parin ongelmaa tällaisessa tilanteessa voi olla myös se, miten välinpitämättömästi toinen reagoi kumppanin avunpyyntöön. Siinä vaiheessa, kun puoliso ehdottaa terapiaa, tilanne on yleensä vakava. Jos toisen hätä on niin suuri, että hän haluaa pariterapiaa, täytyy hänen hätänsä ottaa vakavasti ja ongelmaan täytyy alkaa yhdessä etsiä ratkaisuja. Parisuhteessa toisen ongelma on molempien ongelma.

Joissain tapauksissa puoliso ei usko terapiaan. On totta, että pariterapia ei aina auta tai ole hyödyllistä.  Esimerkiksi tunnekeskeisestä pariterapiasta on kuitenkin hyötyä 70-90 prosentille pareista. On järkevää varata tutustumiskäynti yhdelle tai useammalle terapeutille, jotka sopivat henkilöinä molemmille. Kannattaa valita terveydenhuollon ammattilainen, jolla on psykoterapeutin pätevyys ja riittävä kokemus ja koulutus parien hoitoon. Kumppanin voi olla helpompi suostua määräaikaiseen kokeiluun.

Rahanmeno on ymmärrettävä syy, miksi ihmiset empivät terapiaan menemistä. Terapia ei ole halpaa. Toisaalta menemättä jättäminenkin voi käydä kalliiksi. Maksuttomia terapiapalveluita pareille tarjoavat perheneuvolat ja perheasiain neuvottelukeskukset tietyin ehdoin. Väestöliiton terapiapalvelut tarjoavat maksullista terapiaa.

Kumppania ei voi pakottaa terapiaan. Jos kumppani ei halua terapiaan, voi tulla yksinkin. Joskus kumppani haluaa tulla seuraavalle kerralle kertomaan oman puolensa tarinasta. Joskus hän tulee terapeutin kutsusta. Neutraalin osapuolen ystävällisesti esittämä kutsu, josta on lupa kieltäytyä, voi olla helpommin tartuttava tarjous kuin painostus.

Suhteessa on aina kaksi osapuolta, eikä yksin voi suhdetta muuttaa. Silti parisuhdeongelmien helpottamiseksi voidaan työskennellä myös toisen osapuolen kautta. Kun esimerkiksi kumppanin syyttely ja yritykset muuttaa häntä vähentyvät, syntyy tilaa parin kasvulle. Muutos itsessä voi sysätä alkuun muutoksen toisessa. Yksilöterapia voi myös antaa riittävän tuen elämään ilman suhdetta.

Joulu uusperheessä

Onko Joulu uusperheessä stressiä ja hankalia tunteita vai iloa ja leppoisaa yhdessäoloa?

Joulu lähestyy ja monessa uusperheessä se herättää monenlaisia ajatuksia, kysymyksiä ja tunteita. Missä joulua vietetään, millä kokoonpanolla olemme, kuka ostaa ja kenelle lahjoja, miten minun lapset ja miten sinun ovat paikalla vai ovatko? Mitkä ovat ex-puolisoiden roolit joulussamme ja kokeeko joku taas tunnetta, että ei kuulu joukkoon?

Joulu ja muut juhlapyhät ovat usein haastavia uusperheissä, ja jo niiden suunnittelu voi aiheuttaa paljon riitaa. Erityisesti jouluun liittyy paljon odotuksia ja toiveita. Myös historialla on merkityksensä joulun viettoon liittyvissä perinteissä ja järjestelyissä. Uusperheissä jouluperinteitä on monessa kerroksessa, on molempien uuspuolisoiden lapsuudenperheiden jouluperinteet ja molempien ex-perheiden jouluperinteet. Jos jouluperinteet ovat olleet kovin erilaisia, niin se saattaa lisätä yhteentörmäyksen riskiä uusperheen joulua suunnitellessa.

Onnistunut joulun suunnittelu vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta sekä valmiutta tehdä kompromisseja. Tässä saattaa auttaa se, että joulua ajattelee lasten kannalta ja että hyväksyy ajatuksen, että joulun ei tarvitse olla täydellinen. Tärkeintä on, että asiat sujuvat riittävän hyvin ja yhdessäolosta ja tunnelmasta voidaan nauttia rauhassa.

Uusperheen joulun suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa. Hyvä tavoite on, että jokaisen uusperheen jäsenen jokin toive toteutuisi. Keskustelu kannattaa aloittaa uuspuolison kanssa. Usein lasten joulunvietto biologisten vanhempien kanssa ratkaistaan niin, että lapset vuorottelevat. He voivat olla joko eri joulupyhien päivinä eri vanhempien luona tai lapset voivat olla vuorojouluina toisen vanhemman luona. Monissa uusperheissä joulua vietetään myös etu- tai jälkikäteen suhteessa varsinaisiin joulunpyhiin. Tärkeintä on, että uusperhe löytää ratkaisun, joka sopii juuri heille. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole.

Jouluun liittyy helposti paljon tunteita, joista osa voi olla hankaliakin. On toiveita, ajatuksia ja odotuksia, ja aina kaikki niistä eivät pääse toteutumaan. Tämä voi herättää pettymystä, loukkaantumista, ulkopuolisuuden tunnetta, syyllisyyttä, kiukkua ja surua. Omiin hankaliin tunteisiin on hyvä suhtautua lempeydellä ja ymmärryksellä. Kannattaa ajatella, että ne ovat vain tunteita, ne ovat ymmärrettäviä ja menevät ohi. On myös tärkeää, että hankalista tunteista on lupa puhua. Puhuminen jäsentää asioita ja vähentää siten mahdollista riitaa, hankalaa käytöstä tai toimintaa.

Tärkeää on pysähtyä aidosti kuuntelemaan puolisoa ilman, että keskeyttää toista, ja yrittää ymmärtää hänen ajatuksiaan, toiveitaan ja tunteitaan. Asioiden miettiminen ja ratkaisujen löytyminen yhdessä lähentää uusparia ja lisää parin välistä tunneyhteyttä. Mietittäviä asioita voivat olla joulunviettopaikka, kokoonpanot, aikataulut, kuljetukset, miten joulujärjestelyjen vastuut jaetaan, lasten lahjat. Lasten lahjoissa tasapuolisuus on tärkeää. Tätä asiaa uusperheen aikuisten kannattaa miettiä ja keskustella yhdessä etukäteen. Sukulaisille voi esittää toiveita lahjojen suhteen.

Uusperheen onnistuneen joulun ja uusperheen perheytymisen kannalta on hyvä, että uusperhe luo omat jouluperinteensä. Tavoitteena kannattaa olla, että syntyisi yhteisiä tapoja ja asioita, joista tulisi jokajouluisia perinteitä. Keskustelemalla uuspuolison ja uusperheen lasten kanssa löydetään ne asiat, jotka tekevät joulusta juuri meidän perheen näköisen. Yhdessä ponnistelun ja tekemisen myötä uusperheen joulusta voi tulla lämmin ja läheinen yhdessäolon juhla.

Anne Huolman
Perheterapeutti ja uusperheneuvoja

Kirjoittaja ottaa vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa ja hänelle voi varata ajan nettiajanvarauksen kautta

Ennaltaehkäise elokuun eropaperit!

Kesä on tulossa, kiireinen työvuosi alkaa olla lopuillaan. Kaikki arjen sankarit saavat pienen paussin toistuvista rutiineista ja vaatimuksista. Tuleva tauko saa aikaan sen, että pintaan pyrkivät ne inhimilliset tarpeet, toiveet ja odotukset, joita arjessa on ohittanut. Monet ajattelevat, että vihdoin saan aikaa itselleni ja huomiota puolisoltani. Pulmaksi voi osoittautua se, että puoliso ajattelee ihan samoin. Syrjäytetyt tarpeet elävät molempien sisällä pienessä nipussa.  Loma tuo ne esiin, mutta ikävä kyllä usein väärässä muodossa protestointina, riitoina ja mököttämisenä.

Pariterapiapalveluihin hakeutuminen yleensä hiljenee, kun kevät liukuu pidemmälle kohti kesää. Terapeutit lisäävät tyhjiä aikoja elokuulle, jolloin töitä on niin paljon kuin ehtii tehdä. Sama tapahtuu, kun lähestytään joulua. Syksyn aikana työ hiljenee, jotta taas tammikuussa pääsee täyttämään kalenterit. Washingtonin yliopistossa tehdyssä tutkimuksissa havaittiin, että eroja haettiin eniten maaliskuussa sekä elokuussa. Suomessa tilanne on hyvin samankaltainen. Erohakemuksia jätetään eniten heti joulun jälkeen tammikuussa sekä heti kesäloman jälkeen elokuussa.

Mitä tässä tapahtuu? Onko niin, että loman ajatellaan olevan viimeinen oljenkorsi. Ajattelevatko ihmiset, että jos jaksan pinnistää vielä kesäkuun loppuun, niin sitten saan kompensaation kaikille menneille ohituksille ja pettymyksille. Kesä hoitaa ja parantaa haavat. Ikävä kyllä näin ei usein käy.

Jokainen ihminen on oman subjektiivisuutensa vanki. Meidän on luontevampaa ja helpompaa tavoittaa omat kokemuksemme ja tarpeemme, kuin toisen tarpeet ja kokemukset. Vietämme suurimman osan aikaa omassa seurassamme, omien ajatustemme kanssa. Tästä syystä alamme herkästi myös elää omia ajatuksiamme. Parisuhteessa tämä tarkoittaa sitä, että kiireisen vuoden aikana tehdyt päätelmät puolison käytöksestä mellastavat nyt mielessä. Kiihkeärytmisessä arjessa ei yleensä pysähdytä kysymään, että meniköhän tämä tulkintani sinusta nyt ihan metsään. Nopeat päätelmät ovat yleensä myös melko kielteisiä. Tällekin on oma syynsä. Mielemme on luotu tulkitsemaan mahdollisia uhkia. Siksi mieli saattaa olla täynnä sellaisia ajatuksia kuten että puoliso on itsekäs, välinpitämätön, laiska tai hänellä on väärät arvot.

Kun toisen mielen maisemaa on tulkittu vuoden mittaan itselle kielteiseksi ja turvattomaksi, ei siihen tutustuminenkaan tunnu kovin houkuttelevalta. Silloin aletaan lomankin aikana yhä etenevässä määrin pyrkiä kauemmas toisen mielestä, ei sitä kohti. Mieli on ennakoiva masiina. Sen ajatukset, tulkinnat ja toimintamallit tuovat meille turvaa. Joskus on todella hankalaa kyseenalaistaa sen toimivuutta. Siksi saattaa tuntua turvallisemmalta jäädä omaan ehkä virheelliseen todellisuuteen, kuin kyseenalaistaa sitä. Psyykkiset suojat kasvavat suuremmiksi ja suuremmiksi ja ihminen kokee itsensä yhä yksinäisemmäksi. Omien alkuperäisten tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen tulee yhä hankalammaksi.

Kun jää kuuntelemaan vain omia ajatuksia on vaarana, että todella jää yksin. Jaettu todellisuus, edes hetkittäin, on se lohtu jota kohti ihminen elämässään pyrkii. Puoliso ei yleensä ole peto, vaan samalla tavalla inhimillinen, tunteva ja toivova kuin itse.  Siksi olisi tärkeää, että oman mielen vastustuksesta huolimatta pyrkisi kohti toisen mieltä. Kysyisi, että kuinka sinun vuotesi on sujunut? Miten sinä voit? Pikku hiljaa päästäisi toisen myös omaan mieleen. Kertoisi miten itse voi ja mitä toiselta tässä kohtaa tarvitsisi.

Jos toisen mieli on päässyt ihan liian kauaksi, tämä voi olla hyvin vaikeaa. Silloin kannattaa ottaa apua vastaan, kun sitä on tarjolla, ennen lomia. Joskus asioiden päivittäminen terapeutin kanssa voi ehkäistä sen, että ei päädy osaksi elokuun tilastoja.

Väestöliiton terapiapalvelut ovat auki myös heinäkuussa.

Pietikäinen Arto (2011) Joustava mieli parisuhteessa. Duodecim.

Varo auttamistyön harmaita markkinoita

Mielenterveysalan hyvä työllisyystilanne on houkutellut alalle epävirallisia yrittäjiä. Epäviralliset toimijat myyvät palveluitaan laillisia kanavia pitkin, mutta ilman ammattioikeuksia ja laissa muotoiltua suhdetta vastuulliseen auttamistyöhön. Asiakas on harmailla markkinoilla lainsuojaton.

Kuluttajalle tilanne on vaikeaselkoinen: vaikka hinta on sama, ja pakkaus näyttää päällepäin samalta, ei sisältö ole vertailukelpoista.

Epävirallisilla auttajilla voi olla uskottavan kuuloisia tittelirimpsuja. Apua etsivän ja jopa ammattilaisten on vaikea saada nimikeviidakosta selvää.

Esimerkiksi ”terapeutti”, ”yksilöterapeutti”, ”pariterapeutti”, ”mentori”, ”neuvoja”, ”parisuhdevalmentaja”, ”asiantuntija”, ”psykologinen vyöhyketerapeutti” tai ”keskusteluterapeutti” eivät ole laillistettuja pätevyyksiä.

Kuka tahansa voi käyttää näitä nimikkeitä ilman koulutusta tai hyvin suppealla koulutuksella. Jos edellä mainittuihin nimikkeisiin liittyy koulutusta, se on sääntelemätöntä, eikä lainsäädäntömme tunnusta sitä. Epävirallista auttajaa ei koske esimerkiksi vaitiolovelvollisuus. Heitä eivät ohjaa yhtenäiset eettiset periaatteet tai tarvittava lainsäädäntö asiakkaiden oikeusturvasta.

Psykoterapeutit, psykiatrit ja psykologit sen sijaan ovat laillistettuja ja nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattilaisia. Heillä on määrätyn pituinen ja sisältöinen koulutus, joka valmistaa heidät työhönsä. Opiskelijat valitaan koulutuksiin soveltuvuuden perusteella.

Terveydenhuollon ammattilaisia sitoo laki potilaan asemasta ja oikeuksista. Heitä koskee lakisääteinen vaitiolovelvollisuus. Esimerkiksi psykologeja sitovat lisäksi omat ammattieettiset periaatteet. Potilaan asemaa sääntelevät myös potilasvahinkolaki, henkilörekisterilaki ja laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Potilaalla on valitusoikeus ja lakisääteinen potilasvakuutus. Terveydenhuollon ammattilaiset toimivat sosiaali- ja terveysalan valvontaviranomaisten alaisuudessa. He voivat menettää ammattioikeutensa perustelluista syistä, toisin kuin harmaiden markkinoiden toimijat.

Terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus käyttää menetelmiä, joiden vaikuttavuus on tieteellisesti osoitettu. Tieteellinen tieto on luonteeltaan itseään korjaavaa, kasautuvaa ja kehittyvää. Kun liikutaan harmailla markkinoilla, on epäselvää, mihin tieto- ja taitopohjaan auttamistyö ylipäätään perustuu?

Harmaallakin alueella käytössä voi olla menetelmiä, joilla on tieteellinen tausta. Itseoppineisuuden tai lyhyen koulutuksen varassa on kuitenkin erittäin vaikea hahmottaa menetelmiin liittyviä rajoituksia tai tilanteita, jolloin menetelmän käytöstä voi olla selvää haittaa.

Apua tarvitseva ihminen on riippuvainen auttajastaan. Virallisen järjestelmän piirissä on pyritty estämään tilanteet, joissa valta-asetelmaa voisi käyttää väärin. Ammattietiikka ja lainsäädäntö auttavat tunnistamaan eettisesti ongelmallisia tilanteita ja löytämään niihin kestäviä ratkaisuja.

Virallisessa järjestelmässä ammattiauttaja ei ole ajatustensa kanssa yksin edes silloin, kun hän työskentelee konkreettisesti yksin. Hän seisoo jättiläisen olkapäillä. Tuo jättiläinen on tieteellinen tietopohja ja tiedonhankinta, ammattietiikka, julkinen valvonta, lainsäädäntö, hyvät hoitokäytännöt ja hoitopolut, työnohjaus, ammattikunnan järjestäytynyt tuki sekä erilaiset yhteisöllisen laadunvalvonnan ja riskienhallinnan mekanismit.

Harmailla markkinoilla toimitaan soolona, kyseenalaisin valmiuksin ja täysin olemattomin suojaavin rakentein.

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattioikeudet voi helposti käydä tarkistamassa Valviran rekisteristä.

Tätisetä

 Mikä on tätisetä?

Ihmetteli 6-vuotias veljentyttäreni Aino kuultuaan innostuneet kommenttini Jemina the Great American show -esityksestä. Kabareessa lanseerattiin uusi termi muun sukupuoliselle. Tätisetä. Makustelin uutta termiä ja sana tuntui suuhuni sopivalta ja helpolta ymmärtää seksuaalista monimuotoisuutta kuvaavien termien viidakossa.

Tätisedässä on enemmän prinsessaa kuin muissa sedissä, oli vastaukseni Ainolle. Vastaus oli hänelle riittävä. Odotin uusia kysymyksiä aiheesta, mutta niitä ei tullut. Sain aikaa miettiä, kuinka lapsi hahmottaa maailman ja seksuaalisen monimuotoisuuden. Tädit, sedät ja tätisedät ovat kaikki samalla viivalla lapsen maailmassa.

Tasa-arvoiset ongelmat

Parisuhteen tai yksilön ongelmat ja kriisit ovat tasa-arvoisia, niitä tulee kaikille ihmisille. Terapeutin vastaanotolla ovat kaikki henkilöt samalla viivalla. Iällä, sukupuolella, sukupuolisella suuntautumisella tai parisuhteen pituudella ei ole merkitystä jos parisuhteessa on ongelmia. Jos tuntuu, että ongelmista ei selviä omin voimin on hyvä hakea apua yhdessä tai yksin. Terapeutin vastaanotolle voi tulla myös huoltokäynnille pohtimaan yhdessä parisuhteen tilaa ja kehitystä. Parisuhde vaatii hoivaa ja huoltoa.

Parisuhteen hoito

Parisuhdetta on hyvä hoitaa päivittäin. Pienet asiat kuten yhteinen aika arjessa, halaaminen ja silmiin katsominen tuovat puolison lähemmäksi ja lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on myös tärkeää ja omille rentoutumishetkille on myös tärkeää varata aikaa.  Yhteinen elämä on helpompaa kun kumpikin voi hyvin.

Jos tuntuu, että tarvitset apua omaan tai yhteiseen hyvinvointiinne voit varata ajan vastaanotolle. Vastaanotolle on kaikkien turvallista tulla yksin tai yhdessä.

Eriikka Sailo
pari- ja seksuaaliterapeutti
Eriikka Sailolta voi varata ajan Väestöliiton terapiapalveluiden nettiajanvarauksesta.
http://www.eriikkasailo.com

 

 

 

 

 

 

Pelon voittaminen

TERAPIATUOKIO

Pelon tunne on meille kaikille suhteellisen tuttu tunne, tavalla tai toisella. On normaalia pelätä asioita tai tilanteita, joissa olemme itse hengenvaarassa tai meille tärkeä ihminen on vaarassa. Me tarvitsemme pelon tunnetta, se pitää meidät elossa. Kehomme reagoi vahvasti tunteeseen valmistautumalla pakene-taistele -tilanteeseen. Reaktio on nopea, emme tajua sitä ennen kuin ymmärrämme kehomme toiminnan. Mutta mitä tapahtuu kun pelko ottaa vallan tilanteessa, jolloin emme ole todellisessa vaarassa? Kun pelon tunne alkaa määrittelemään meidän arjen valintoja, meidän, läheisten ja ystävien?

Ajatukseni kumpuavat ohjelmasta Kummalliset kammot. Sain upean tilaisuuden tehdä töitä määrätietoisten, luottavaisten 30 henkilön kanssa joiden elämän haasteina oli fobia: käärmeet, hämähäkit, ahtaat paikat, vesi, koirat, piikit, hammaslääkäri, linnut, korkeat paikat ja klovnit.

Osallistujien kanssa käytiin läpi kehon fyysiset reaktiot sekä mielen katastrofiajattelu. Harjoiteltiin kohtaamaan pienin askelin pelon kohde ja välillä pysähdyttiin rauhoittamaan kehon vahvaa viestiä ”pakene”. Opeteltiin muuttamaan katastrofiajattelu selviytymisajatteluksi, lauseiksi: ”minä selviän tästä.”, ”tämä on kohta ohi”, ”minulla ei ole mitään hätää”. Tämän lisäksi osallistujat tekivät kotona hengitys- ja lihasrentoutumisharjoituksia. Näin he oppivat miten suuri merkitys on oikeanlaisella hengityksellä tilanteessa jossa keho ja mieli pyrkivät viestittämään suuresta vaarasta. Harjoitusten myötä he kohtasivat pelkonsa. He saivat uuden kokemuksen, he olivat toimijoita tilanteesta josta aikaisemmin olivat paenneet.

Väistämättä mieleeni on palautunut oma fobia, se klassinen käärmepelko. Rakas isoäitini, hyvää tarkoittaen ja minua suojellen, iskosti käärmepelon mieleeni mökkikesinä. Pelkoni vahvistui noin 10-vuotiaana, kun partioretkellä seisoin hakkuuaukealla ja kaverini totesi: ”Älä liiku, pysy paikallasi.” Katsoin jalkani juureen ja kauhukseni huomasin kyykäärmeen, tuon Suomen luonnon ainoan myrkyllisen olennon. Koko kehoni singahti takavasemmalle, juoksin nopeammin kuin koskaan. Sydän hakkasi, jalat tärisivät, hikoilutti, ainoa ajatus päässäni ”kuolen”. Olo rauhoittui, kun käärme hävisi paikalta ja retki jatkui. Käärmepelkoni oli kuitenkin saanut vahvistusta.

Vihdoin aikuisiällä jouduin tilanteeseen jolloin en voinut enää perääntyä. Tulin valituksi työpaikkaan jossa oli kaksi käärmettä, niiden hoitaminen oli osa jokaisen työnkuvaa. Ei auttanut enää paeta, oli vihdoinkin kohdattava. Tutustuin asiaan ja käärmeeseen lajina. Katselin noita kahta otusta, lasin läpi. Ensin kauempaa, sitten lähempää. Rauhallisesti, omassa tahdissa.  Rauhoitellen kehoa ja mieltäni. Se tunne kun ensimmäisen kerran otin käärmeen käteeni, oli mahtava. Olin voittanut pelkoni, vaikka kyyneleen valuivat ja sydän hakkasi.

Sen tunteen sain jakaa uudelleen 30 henkilön kanssa viime talven aikana. Soisin tämän kenelle tahansa, se antaa uskoa tulevaan ja itseen, sitä tunnetta ei voita mikään.

Olkoon fobia mikä tahansa, sen voi kohdata ja voittaa. Pelon tunteesta ei tarvitse, ei kuulukaan, luopua. Sen kanssa voi elää, antamatta sen ohjata.

Pidän seuraavasta pelon määritelmästä: ”Jonkin uhan kohtuuton yliarviointi, johon liittyy oma selviytymiskyvyn aliarviointi.” (Bourne E.2010)

Milja Ilkka
Kirjoittaja toimii ammatinharjoittajana Väestöliiton Terapiapalveluissa. Hän esiintyy juuri alkaneessa sarjassa Kummallisia fobioita.

 

 

Mikä on säästöjen hintalappu?

shutterstock_286384004

 

 

 

 

 

 

 

Aamulehti uutisoi, että valtio aikoo säästää satoja miljoonia euroja lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveyshoidoista.

Samaan aikaan suuri osa suomalaisista jää nytkin vaille tarvitsemaansa mielenterveyshoitoa. Valtioneuvoston selvityksen mukaan mielenterveyshoitoa saa vain puolet hoitoa tarvitsevista.

Vakavasti masentuneista nuorista vain alle puolet saa psykiatrista hoitoa. Suomalaisnuoret ovat maailman itsetuhoisimpia. Itsemurha on suomalaisten nuorten toiseksi yleisin kuolinsyy. Pelkästään masennuksen takia jää eläkkeelle 8 suomalaista päivässä. Viime vuosina nimenomaan nuorten eläkkeelle jäävien määrä on kasvanut.

Masennuksen hoitoennuste on erittäin hyvä, jos asianmukaiseen hoitoon vain pääsisi.

Mielenterveyden häiriöt ovat yleisin sairastavuuden ja vajaakuntoisuuden syy koko maailmassa. Maailman terveysjärjestö WHO ennustaa, että yksinomaan masennus on suurimman sairaustaakan aiheuttaja maapallolla vuonna 2030. Suomessa mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen.

Hoidoista säästäminen lisää kuolleisuutta, sairastavuutta ja inhimillistä kärsimystä. Säästöt tekevät vakavimman kansanterveydellisen uhkamme torjumisesta erityisen vaikeaa. On epäjohdonmukaista, että samalla pyritään pidentämään työuria.

Psykoterapian saatavuus työikäisille parantui merkittävästi vuonna 2011, kun kuntoutuspsykoterapian tarjoamisesta tuli Kelan lakisääteinen velvollisuus. Samanaikaisesti aikuisten työkyvyttömyyseläkkeet mielenterveyssyistä ovat vähentyneet kolmanneksella. Viime vuosina myös Suomen kansainvälisesti korkea itsemurhakuolleisuus on kääntynyt selvään laskuun. Näitä saavutettuja voittoja työikäisten mielenterveydessä ei Sote-uudistuksella saa vesittää. Sote-uudistuksessa aikuisten mielenterveyshoidon toimivimman osan eli Kelan kuntoutuspsykoterapioiden tulevaisuus on vaakalaudalla. On tärkeää, ettei julkisten palveluiden hyvin toimivia osia Soten myötä romuteta. Mielenterveyshoidon saatavuutta tulee parantaa myös lapsille ja nuorille.

Mielenterveysongelmien taloudelliset kustannukset yhteiskunnalle eivät pääosin synny hoidosta, vaan hoitamatta jättämisestä. Psykoterapia ei ole halpaa, mutta se on kustannustehokas hoitomuoto, kun laskelmiin otetaan mukaan hoitamatta jättämisen kulut.

Yhden työmarkkinoilta syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle työuran aikana nousevat 1,4 miljoonaan euroon. Vuositasolla syrjäytymisen kustannukset ovat vähintään 30 000€.  Kertaviikkoisen psykoterapian vuosikustannukset ovat noin 4000€. Riippumattomien laskelmien mukaan esimerkiksi rötöstelyyn ajautuneen nuoren perheterapeuttiseen hoitoon panostettu euro tulee veronmaksajille 9-kertaisena takaisin.

Hoito on sijoitus tulevaisuuteen, jota meillä ei ole varaa jättää tekemättä.
Inhimillinen kärsimys on rahassa mittaamatonta.