Suhteellisuudentajua perhevapaakeskusteluun

Moni perhevapaauudistaja katsoo Ruotsiin. Elinkeinoelämä ihastelee alle 3-vuotiaiden lasten äitien meitä korkeampaa työllisyysastetta. Ratkaisuksi tarjotaan pienten lasten kotihoidon tuen keston lyhentämistä  mutta ei ansiosidonnaisen vapaan pidentämistä.

Sukupuolten tasa-arvon kannalta  Ruotsissa huomio kiinnittyy isien Suomea ahkerampaan perhevapaiden käyttöön.  Ratkaisuksi  moni tarjoaa perhevapaiden tiukempaa kiintiöintiä isän ja äidin osuuksiin.  Esillä ovat olleet 4+4+4, 5+5+5 tai 6+6+6 – mallit.

Uudistus ei myöskään saisi maksaa mitään tai mieluummin kustannusten pitäisi vähentyä.

Suhteellisuudentajua tähän keskusteluun tuo eri pohjoismaiden perhevapaajärjestelmien vertailu, jonka Väestöntutkimuslaitos ja Ajatuspaja Agenda julkaisivat äskettäin. Ruotsin hyvät työllisyys- ja tasa-arvotulokset kyllä innostavat, mutta yhtä lailla pitäisi innostua niistä keinoista, joilla ne on saavutettu. Tältä osin suomalainen keskustelu ei ole ajan tasalla.

Ruotsissa tuloksia ei ole saavutettu tiukoilla kiintiöillä vaan joustavuudella. Isän kiintiö (3 kk) on toki kuukauden Suomea pidempi mutta ei lähelläkään kuutta kuukautta. Äidin kiintiö on sama (3 kk) ja yhteisesti jaettava osuus on 10 kk.  Perhe voi melkoisilla vapausasteilla räätälöidä omaan elämäntilanteeseensa sopivan tukikokonaisuuden.  Vapaita voi käyttää aina lapsen kouluikään asti. Vapaita voi pitää osa-aikaisesti.

Etenkin pienten lasten äidit tekevät  Ruotsissa  huomattavasti enemmän osa-aikatyötä kuin Suomessa. Tämä myös selittää korkeampaa työllisyysastetta.  Ruotsissa osa-aikainen varhaiskasvatus on yli 3-vuotiaille maksutonta (15 tuntia viikossa).

Ruotsissa perhevapaisiin käytetään Suomea huomattavasti enemmän julkisia varoja.  Vanhempainpäivärahat ovat tasoltaan Suomea korkeammat. Korvaustasot ovat etenkin pieni- ja keskituloisille Suomea anteliaammat.  Ansiosidonnaiset vapaat ovat pidemmät. Nämä varmasti houkuttavat myös isiä vapaiden pitoon.

Eli otetaan oppia Ruotsista: tehdään perhevapaista nykyistä joustavammin monimuotoisten perheiden erilaisiin arjen tilanteisiin soveltuvia ja investoidaan lapsiin ja perheisiin eli pidennetään ansiosidonnaisia vapaita.

Perhevapaiden uudistamista ei pitäisi myöskään tehdä Suomessa niin perinteisellä etujärjestövalmistelulla. Uudistusvaihtoehtojen testaajiksi tarvitaan erilaisia perheitä, isiä ja äitejä, jotka päätöksiä käytännössä tekevät.  Hallituksen kokeilukulttuuria olisi hyvä soveltaa myös perhevapaisiin. Tutkijat voivat auttaa asiakasraatien ja testiryhmien kokoamisessa.  Uudistuksen pitää toimia myös käytännössä eikä vain teoriassa.

Perhevapaakeskustelussa  vanhemmuus näyttäytyy kovin usein rasitteena  työnantajalle ja kansantaloudelle. Omien pienten lasten hoitaminen on oudoksuttava urauhrauksena. Parisuhde ja perheellistyminen eivät ole kuitenkaan pääosin talousargumenttien vaan elämän mielekkyyden punnusten varassa. Lapsethan ovat ilo eivätkä taakka.  Hyvinvointia tai kansakunnan vahvuutta ei mittaa pelkästään kansantuote vaan myös ihmisten onnellisuus.  Tähän kuuluu myös mahdollisuus omien arvojen mukaisiin valintoihin ja omaan elämään vaikuttamiseen.  Perhe on parhaimmillaan puolisoiden tiimi, joka yhteistyössä toimii lapsen parhaaksi.

Vanhempien ratkaisuihin vaikuttavat omat arvot mutta myös arjen reunaehdot. Niitä asettavat työajat, työmatkat, lapsen ominaisuudet ja tarpeet, vanhempien elämäntilanne sekä perheiden monimuotoisuus.  Suomessa tehdään vuoro-, ilta- ja yötyötä myös pikkulapsiperheissä enemmän kuin monessa muussa maassa.  Epätyypilliset työt ja yrittäjäasema asettavat omia rajojaan etenkin jos asuntolainat on samalla maksettavana. Näissä tilanteissa tarvitaan joustavuutta niin perhevapailta kuin äideiltä ja isiltäkin.

Itse asiassa pienten lasten kotihoidon tuki on ollut nykyisen järjestelmämme joustavimpia osasia koska sitä voi käyttää palvelusetelin tavoin.  Näitä hyviä puolia ei pitäisi hukata.  Joustavuutta pitää lisätä samalla kun ilman muuta isien hoitovastuuta vahvistetaan.

Mutta miten saadaan isät käyttämään edes nykyiset kahden kuukauden vapaansa? Siihen tarvitaan työpaikoilla toimintakulttuurin muutosta.  Työnantajat ovat avainasemassa siinä miten työpaikoista tehdään perheystävällisiä niin että isien osallistuminen lasten hoitoon on sääntö eikä poikkeus

Pienten lasten kotihoidon tuen suosio selittyy myös osin työelämän nykytilanteesta.  Kilpailullisuus, pitkät työpäivät, matkatyöt ja iltatyöt voivat johtaa siihen, että työelämää ja riittävän hyvän vanhemmuuden tavoitteita ei saa yhteen sovitettua. Yksinhuoltajavanhemmilla tämä on kaikkein vaikeinta.

Moni hoitaa pieniä lapsia kotona koska ei luota päivähoidon laatuun. Hoitajien pysyvyys ja osaaminen lapsen kohtaamisessa, pienet ryhmäkoot sekä lyhyet matkat auttaisivat tässä suhteessa.  Hyvä vaihtoehto on myös osa-aikatyö, jolloin lastenkin hoitopäivät jäisivät kohtuullisen pituisiksi.  Siitä kyllä lapsetkin pitävät.

Perhevapaakeskustelussa kuuluu nyt vahvimmin hyvin koulutettujen, vakituisessa työssä olevien ääni. Kannattaa kuulostella myös siinä suhteessa perheiden moninaisuutta.   Syntyvyys on  alentunut eniten heikosti koulutettujen ja vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien nuorten parissa.  Perheellistymisestä ei saa tehdä hyväosaisten etuoikeutta.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Tutustu Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen ja Ajatushautomo Agendan Kolme myyttiä perhevapaista, Pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussajulkaisuun

Missiona huutaminen ja epätoivo

”Joskus luulee olevansa epätäydellinen, mutta onkin vain nuori.” –Italo Calvino

Poika huutaa ja vittuilee pahaa oloaan puhelimessa. Vastaaja yrittää saada selville vihan alkuperää. Ei poika itsekään tiedä. On vain paha olla. Ja tulevaisuus näyttää mustalta. Paha olo ulkoistetaan erilaisuuteen, tässä tapauksessa homoihin ja maahanmuuttajiin. Vaikeaksi tilanteen tekee se, että pojalla ei ole mitään perusteluita vihan kohteelleen. Ei luettua kirjaa, ei tilastoja, ei tutkittua tietoa kritiikille, ei elävää esimerkkiä elämästä. Emme löydä kaikesta keskitietä, mutta kun suurin vyöry on otettu vastaan, voimme toivotella päivänjatkoja.

Viimeisimmän nuorisobarometrin mukaan kyynisyys ja epäluottamus ovat nopeasti lisääntyneet nuorten keskuudessa. Luottamus on heikentynyt niin kanssaihmisiin, Suomen tulevaisuuteen asuinmaana kuin koko maailmankin tulevaisuuteen. Tämä kuuluu ja vaikuttaa jo liian monen pojan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Onneksi barometrissä oli myös positiivisia asioita kuten se, että osa nuorista on suvaitsevaisempia ja avarakatseisempia kuin aiempi sukupolvi.

Suomi on jakaantumassa yhä enemmän niihin jotka pärjäävät ja niihin jotka eivät pärjää. Myös alueellinen eriarvoisuus on hälyttävää. Samaan aikaan poikien sivistystason tippuminen ja lukutaidottomuus kasvattaa alustan sekä rasismille että äärimmäiselle radikalisoitumiselle. Eriarvoisuuden lisääntymiselle ei kannatta antaa yhtään enempää jalansijaa. Se ei tulevaisuudessa vähennä väkivaltaa ja vihapuhetta tai tuo yhteiskuntaamme tasa-arvoisemmaksi.

Mitä aikaisemmin puhumme ja kannustamme poikia löytämään elämälleen jotain arvokasta tai jotain minkä vuoksi tehdä asioita, sen paremmin pojilla menee. Mitä enemmän pojille luetaan ääneen tai kuuntelutetaan äänikirjoja, sen vahvemmin he tulevaisuudessa tarttuvat kirjaan. Mitä moninaisemmin kannustamme poikia löytämään myös muita polkuja kuin ”perinteiset miesten työt” tai stereotyyppiset roolit, sen parempi mahdollisuus pojilla on löytää oma tiensä.

Myös terve kilvoittelu voi olla hyvä asia. Esimerkkinä tästä on Patrik Laine, joka laukoi kiekkoja takapihalla kun muut tuskailivat tylsyyttä lähikaupan pihalla. Olisi myös hienoa, jos pojat alkaisivat saamaan kannustusta ja kunnioitusta viiteryhmässään, kun he pärjäävät koulussa tai lukevat. Tämä vaati isoa muutosta ja petraamista meidän aikuisten keskuudessa.

Mikäli haluamme tehdä jotain, se kannattaa tehdä nyt. Vika ei ole pojissa tai nuorissa. Ongelma on meissä aikuisissa, jotka emme luo uskoa tulevaan, vaan puramme pahan olon vihapuheeseen sekä annamme eriarvoisuuden kasvaa.

Poikien Puhelimen missio on alusta asti perustunut poikien tulevaisuudenuskon ja itsetunnon nostamiseen moninaisessa yhteiskunnassa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että työtämme tarvitaan vielä kauan.

 

 

Miksi naisten kehoilla tehdään politiikkaa?

 

 

StockSnap

Hyvää kansainvälistä naisten päivää! Nyt jos koskaan naisten oikeudet tarvitsevat puolustajia.

Tämän päivän kuohuvassa maailmassa naisten oikeudet ovat nousseet poliittisen taistelun välineeksi. Samalla keskusteluista unohtuu ihmisoikeuksien turvaaminen.

Ensi töikseen astututtuaan valtaan Trump kiristi aborttiin liittyvää säätelyä allekirjoittamalla niin kutsutun Global Gag Rulen. Järkytystä aiheuttaa erityi­sesti se, että presidentti Trump ulotti Global Gag ­Rulen koskemaan ­kaikkia terveysjärjestöjä, joiden toiminta tai arvot millään tavalla sivuavat turvallista aborttia.

Samaan aikaan Euroopassa aborttia vastustava ja konservatiivisia perhearvoja peräänkuuluttava liikehdintä on nostanut päätään. Europarlamentaarikko Heidi Hautalan tekemän selvityksen mukaan EU:n alueelle toimii tällä hetkellä yli 500 aborttia vastustavaa ryhmää. Liikkeellä ovat voimakkaat lobbauskoneistot, jotka haluavat mm. muuttaa Euroopan unionin kielen konservatiivisemmaksi niin, että se ei sisällä viittauksia naisten oikeuksiin tai seksuaalioikeuksiin.

Miksi naisten oikeudet ovat nousseet tämän päivän poliittiseksi taistelutantereeksi? Miten on mahdollista, että poliittisessa retoriikassa painotetaan moraalia ja eettisyyttä puhumatta naisten itsemääräämisoikeudesta ja oikeudesta kehon koskemattomuuteen? Miten yksilön oikeudet voidaan mitätöidä politiikan nimissä?

Ominaista esimerkiksi aborttia vastustavalle keskustelulle on se, että sitä käyvät lähinnä miehet ja sen pohjana ovat uskonnolliset arvovalinnat. Yhdysvalloissa tehdyn selvityksen perusteella katolisen kirkon edustaja esiintyi television aborttikeskusteluissa asiantuntijana 6 kertaa useammin kuin esimerkiksi gynekologi. On vaikea ajatella, että jostain toisesta ihmisoikeuskysymyksestä konsultoitaisiin ensin kirkon edustajaa, ennen kuin ääni annetaan esimerkiksi kohderyhmälle itselleen. Tässä tapauksessa tytöille ja naisille, jotka loistavat politisoituneessa aborttikeskustelussa poissaolollaan.

Naisten oikeuksia mitätöivä politiikka perustuu naisiin kohdistuvaan vihapuheeseen, jota on vaikea huomata: kyse ei ole suorasta huorittelusta vaan sortavien arvojen normalisoimisesta politiisessa puheessa.

Kansainvälisenä naisten päivänä vuonna 2017 on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen meistä laittaa pisteen naisvihamieliselle puheelle ja sitä kautta tasa-arvoa vesittävälle politiikalle.

Me olemme kaikki vastuussa siitä, minkälaisessa maailmassa lapsemme kasvavat. Kenenkään ei pitäisi kokea, että hänen ihmisarvonsa on pienempi kuin muiden jonkun ominaisuuden, esimerkiksi sukupuolen, takia. Ihmisoikeudet tarvitsevat meitä kaikkia.

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

 

 

 

 

 

 

Perheystävällisyys näkyy arjen käytännöissä

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_233909791Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) työ tähtää lasten oikeuksien ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen. Vaikuttamistyössämme olemme mukana luomassa visioita lapsi- ja perheystävällisestä yhteiskunnasta. Perheystävällinen työpaikka -hanke on haastanut meitä pohtimaan myös oman työyhteisömme perheystävällisyyttä.

Työpaikkamme ilmapiiri oli työntekijöille suunnatun kyselyn perusteella jo valmiiksi lapsi- ja perheystävällinen. Oli helppo todeta, että kyse on konkreettisten käytäntöjen miettimisestä ja hienosäätämisestä. Miten lapsi- ja perheystävällisyys näkyy hallinnollisissa rutiineissa? Entä arkisissa ratkaisuissa: siinä, miten perheystävällisyyttä sovelletaan nopeasti eteen tulevissa tilanteissa? Tai toisaalta: millaisia suunnitelmallisia ja tasa-arvoisuutta lisääviä keinoja on perheystävällisyyden lisäämiseen?

Järjestötyö on ihan omanlaistaan työtä. Sitä tehdään yhdessä vapaaehtoisten ja yhteistyöverkostojen kanssa. Töissä ollaan monenlaisiin kellonaikoihin, koti- ja ulkomaanmatkoilla, toimistolla ja osittain kotona etätyönä. Järjestöjen vapaaehtoisia tavataan lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin. Työ edellyttää tekijältään oma-aloitteisuutta ja joustavuutta. Toisaalta se mahdollistaa myös työntekijöiden toivomia joustomahdollisuuksia. Nämä positiiviset asiat tulee vain osata yhdistää.

Arjessa joustomahdollisuus voi tarkoittaa esimerkiksi loman pitämistä koululaisten loma-aikaan, toimivapaan, osa-aikatyön tai tilapäisen etätyön mahdollisuutta perhesyistä. Elämässä on hetkiä, jolloin joustoja saatetaan erityisesti tarvita, kuten lapsen aloittaessa koulun tai päivähoidon, tai jos joku perheessä sairastuu vakavasti.

Käytännössä molemminpuolinen joustavuus tarkoittaa, että työajanseurannan ja etätyökäytäntöjen pitää olla selkeitä. Yhteiset pelisäännöt ovat tärkeitä. Digitaalinen työskentely-ympäristö mahdollistaa etätyön tekemisen. Joustavat työskentelyratkaisut nivotaan esimiestyössä työehtosopimuksiin ja lakeihin. Lisäksi huolehditaan siitä, että työntekijöitä kohdellaan tasa-arvoisesti.

Keskeistä on kuitenkin myös keskusteluyhteyden rakentaminen ja ylläpitäminen. MLL:ssa pyritään siihen, että työnantajan ja -tekijän keskusteluihin liittyisi työpaikan perheystävällisyys rekrytoinneista kehityskeskusteluihin ja tiimipalavereihin asti. Kehittämistyön vaikuttavuutta voidaan seurata jatkossa esimerkiksi kyselyiden avulla, seuraamalla sairauspoissaolojen kehitystä sekä etätöiden ja käytettyjen perhevapaiden määrää.

MLL:n näkökulmasta työpaikan perheystävällisyys on vanhemmuuden tukemista ja lapsen hyvän arjen rakentamista.

Paula Kaivosoja
henkilöstöpäällikkö

 

Otetaan heidät mukaan ja annetaan mahdollisuus!

syria-1682292_1280Kansainvälistä Suvaitsevaisuuden päivää on vietetty YK:n julistamana 20 vuotta. Juhlan kunniaksi haluan jakaa ajatuksia ammattilaisena ja myös omia kokemuksia pakolaisena.

Suvaitsevaisuuden päivänä YK muistuttaa kaikkia kunnioittamaan ihmisten moninaisuutta, vapautta ja tasa-arvoa. YK kannustaa erilaisten kulttuurien, yhteiskuntien ja ihmisten väliseen yhteistyöhön, arvostukseen ja vuorovaikutukseen.

Suvaitsevaisuus on ehdoton edellytys sille, että uussuomalaiset pystyvät asettumaan tiiviisti yhteiskuntaan sen kokonaisvaltaisina ja aktiivisina jäseniä. Ilman meidän kaikkien ymmärrystä ja tukea tämä ei onnistu.

Työssäni Väestöliitossa olen huomannut, kuinka moni uusi tulija eksyy meidän hienossa ja monimutkaisessa yhteiskunnassa. Olen myös huomannut, että kotouttamistyö ei tapahdu pelkästään viranomaistyönä vaan tarvitaan meitä kaikkia.

Viime syksynä Suomeen tuli ennätyksellisen paljon turvapaikanhakijoita. Itse teen jonkin verran asiakastyötä heidän parissaan. Yksi oleskeluluvan saanut turvapaikanhakija ilmoitti, että on saanut oleskelulupapäätöksen ja nyt pystyn rauhallisella mielellä keskittymään suomen kielen oppimiseen. Hänellä on selkeät suunnitelmat: Ensin opiskelen suomea ja sitten opiskelen ammatin ja/tai hankin työtä.

Mutta pian turvapaikan saatuaan hän huomasi, että kun on saanut luvan jäädä Suomeen, niin vasta sitten alkaa meidän palveluviidakon läpikäynti. Ensimmäisenä pitäisi saada asunto. Asunnon saaminen ei ole nykyään helppoa, varsikaan jos henkilö on maahanmuuttaja eikä osaa vielä suomea.

Tällä onnekkaalla asiakkaalla on vapaaehtoinen tukihenkilö:

”Kun soittelin vuokranantajille, että etsimme asiakkaalle asuntoa ja voisimmeko tulla näytölle, niin useat sanoivat, ettei ole mitään maahanmuuttajavuokralaista vastaan. Mutta sitten rivien välistä kuitenkin kuuli, että mieluummin joku työssäkäyvä, joka puhuisi edes englantia.”

Ymmärrän, että vuokranantaja miettii asiointikieltä. Mutta toisaalta kuinka monella vasta maahan tulleella tai oleskeluluvan saaneella muuttajalla/pakolaisilla on heti alussa työtä ja englannin tai suomen kielen taitoa? Taas toisaalta kun on saanut asunnon, kyllä asiointi on kokemusteni mukaan hoitunut vaikkei aluksi yhteistä kieltä oikein olisikaan. Sillä ihminen oppii ja on kekseliäs löytämään ratkaisun!

Se, että ihmisellä ei ole vielä kunnollista suomen kielen taitoa, ei tee ihmisestä ”huonoa” tai ”epäluotettavaa”.  On annettava mahdollisuus myös elämäänsä täällä vasta rakentavalle.  Onneksi tämä ihminen sai asunnon ennakkoluulottomalta vuokranantajalta.

Vapaaehtoinen tukihenkilö kertoo kokemuksiaan:

”on paljon asioita, jotka vaan olisivat todella hankalia ilman tukihenkilöä. Juurikin kaikki henkilökorttiasiat, pankkiasiat.. Kelan työmarkkinatukilomake oli sellainen, että itsekin raavin päätäni sen kanssa monessa kohdassa.

Jos ”viraston kieli” on syntyjään suomalaisellekin haastava, miten maahanmuuttaja kykenee asioimaan kielitaitottomana tai vieraalla kielellä? Meillä on hieno mutta monimutkainen palvelujärjestelmä. Kuinka moni ymmärtää esim. Kelan lähettämiä päätöksiä?

”Viranomaistyö ei mielestäni sillä tavalla riitä, että ilman vapaaehtoistyötä tulija jää usein moneksi kuukaudeksi odottelemaan asioita, jotka hoituvat suitsait sukkelaan. Pankkitiliähän ei kukaan viranomainen heille esimerkiksi avaa, ja sitten etuudet pitää hakea jostain pankin konttorista, ja kulkea käteisen kanssa ympäriinsä.

Naapurikin voi olla ja on hyvä kotouttaja. Itse muistan kun vasta olimme tulleet Suomeen, kuinka tärkeä rooli meidän naapureilla taloyhtiössä oli meidän kotoutumisessa. Kuinka ennakkoluulottomasti he tulivat meidän elämään mukaan. Toki me itse myös olimme aktiivisia ja kiinnostuneita uudesta yhteiskunnasta.

Oli tärkeätä ja kullan arvoista saada tavallisilta ihmisiltä luottamusta ja tukea päästä taas omille jaloille. Opimme kantapään kautta monia asioita, mutta kyllä meillä oli myös ihania tukihenkilöitä tukenamme.

Ollaan ennakkoluulottomia ja suvaitsevaisia ja uskotaan ihmisten ihmisyyteen! Yhteistyöllä pääsemme tavoitteisiin – viranomaiset, järjestöt ja vapaaehtoiset.

Maailmassa on lähes 45 miljoonaa pakolaista. Vastuu pakolaisten suojelusta kuuluu koko kansainväliselle ja kansalliselle yhteisölle.

 

 

 

Kehittyminen kirpaisee

blogibanneri_parassyy_584x100

 

vt6_taala_akirask_2016_04-6

Kuva: Aki Rask

Kehittyminen kirpaisee. Tämä koskee sekä yksittäisiä ihmisiä että kokonaisia organisaatioita. Kehittyminen on kivuliasta, koska silloin saattaa joutua tunnustamaan, että joku aiempi ajattelumalli tai toimintatapa ei ole ollutkaan kestävä. Asioita on alettava tehdä eri lailla tai ainakin niihin on asennoiduttava uudella tavalla.

Jos työyhteisöä ovat esimerkiksi hiertäneet pitkään tasa-arvoon liittyvät epäkohdat, on hyvä aloittaa tasa-arvosuunnitelman päivittämisestä ja siihen liittyvien konkreettisten toimenpiteiden edistämisestä.

Tavoitteita on aina mietittävä aikataulujen ja vastuunhenkilöiden kautta, koska Mr tai Mrs Jokunen harvoin on käytettävissä tai ainakaan hän ei toimi sitoutuneesti kehittämisen moottorina. Jokunen on aina joku ihminen, vastuuseen nimetty tai nimitetty.

Esimerkiksi rakennusyhtiö Skanskassa on huomattu, että etenkin naisilla kriittiset vuodet pysyä työmaiden työnjohtotehtävissä ajoittuvat nimenomaan lasten syntymän ja pikkulapsivaiheen paikkeille. Miehet ovat tyypillisesti jo vakiinnuttaneet paikkansa, osaamisensa ja verkostonsa, kun nainen vasta alkaa nousun työurallaan. Nainen on usein pikkulapsivuosien aikana siirtynyt työmailta toimistolle: työn ja perheen yhteensovittamisen haaste työmailla on käynyt usein liian suureksi ja riskit arjen toimivuuden kannalta liian isoiksi. Perhe-elämän säästämiseksi urahaaveet työmaatehtävissä ja linjajohdossa on kannattanut mieluummin laittaa sivuun.

Mitä tekee valveutunut ja kehittämishaluinen rakennusyhtiö? Se ei sano: ”On paljon helpompaa, että miehet hoitavat nämä aikataulullisesti vaativat työmaahommat.” Päinvastoin aletaan miettiä, kuten Skanskassa juuri nyt tehdään, miten työmaiden aukioloaikoja ja työvuoroja voidaan suunnitella niin että naisilla – yhtä lailla kuin miehilläkin – on tasaveroinen mahdollisuus toimia työn- ja linjajohtotehtävissä, perheellistymisestä huolimatta.  Samalla hoituu tämä fakta: työmaapäällikkyydestä saa esimieskokemusta ja siitä kertyy merkintä CV:hen. Muutos ja uudenlainen ajattelu herättää organisaatiossa aina toki kritiikkiäkin, mutta tavoite tasa-arvon puolesta toivottavasti voittaa vähitellen.

Tarvitaan siis raikasta asennetta ja ravistelevia tekoja. On uskottava siihen, että toimivia ja tasapuolisia ratkaisuja löytyy. Mikään ei ole mahdotonta maassa, jossa on kehitetty nyhtökaura ja Angry Birds ja jossa on yksi maailman ensimmäisistä naispresidenteistä. Mikään ei ole mahdotonta, vaikka perheystävällisyyden kehittyminen työpaikalla välillä vähän kirpaiseekin.

Anna Kokko on mukana kehittämässä Väestöliitossa uutta Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaa yritysten ja organisaatioiden käyttöön.

 

Seksuaalioikeudet ovat avain parempaan tulevaisuuteen

Stephane Bidouze_Shutterstock.com (2)

Kuva: Stephane Bidouze/Shutterstock.com

Huomenna 11.7. vietetään Maailman Väestöpäivää, jolloin nostetaan esiin maailman väestöön liittyviä kysymyksiä.

Väestöliitto on huolestunut siitä, että nuoret on heikosti huomioitu vuoden alussa voimaan astuneessa YK:n kestävän kehityksen ohjelma Agenda 2030:ssa. Kestävän kehityksen 17 tavoitetta ja 169 alatavoitetta tähtäävät äärimmäisen köyhyyden poistamiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen ihmisten hyvinvoinnin, ympäristön ja talouden näkökulmista. Laajuudestaan huolimatta tavoitteet eivät kuitenkaan ole kaikenkattavia. Ne ovat neuvotteluilla saavutettuja kompromisseja ja vaikenevat monista tärkeistä kokonaisuuksista – kuten seksuaalioikeuksista.

Millaista maailmaa sitten tavoittelemme ja kenen ehdoilla? ”Ketään ei jätetä jälkeen”, julistaa toimintaohjelma, mutta unohtaa kuitenkin nuorten roolin. Siitäkin huolimatta, että 10–24-vuotiaita on maailmassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin – joissakin maissa jopa kolmannes väestöstä. Voiko kestävää kehitystä ylipäätään saavuttaa ilman, että nuoret tunnustetaan aktiivisiksi toimijoiksi ja otetaan osallisiksi päätöksentekoon?

Nuorten hyvinvointiin panostaminen on oleellista koko maailman tulevaisuuden kannalta. Koulutus ja työmahdollisuudet ovat keskeisiä, mutta samalla nuoret tulee huomioida myös terveyttä ja tasa-arvoa koskevissa tavoitteissa. Laadukas seksuaalikasvatus ja tieto omaan seksuaalisuuteen liittyvistä oikeuksista auttavat nuoria tekemään itselle edullisia valintoja ja kunnioittamaan toisten valintoja. Perhesuunnittelun tavoitteena taas on, että jokaisella on mahdollisuus päättää lastensa lukumäärästä ja syntymien ajoituksesta. Todellisuudessa perhesuunnittelulla on myös paljon laajempia kehitysvaikutuksia mukaan lukien tasapainoinen väestönkehitys.

Maailmassa on edelleen yli 225 miljoonaa naista ja tyttöä, jotka haluaisivat käyttää laadukasta ja luotettavaa ehkäisyä, mutta heillä ei ole siitä tietoa tai päätäntäoikeutta. Ehkäisyn saatavuus voi olla heikkoa tai siihen ei ole varaa. Tämä tarkoittaa vuosittain 74 miljoonaa suunnittelematonta raskautta ja 22 miljoonaa turvatonta aborttia. Monissa maissa lapsiavioliitot lisäävät teiniraskauksien määrää. Vaikka lakien tulisi suojella alaikäisiä avioliitoilta, jopa 39 000 tyttöä naitetaan joka päivä. Nuoren tytön tullessa raskaaksi hänen elämänsä muuttuu. Muutos on harvoin käänne parempaan. Koulunkäynti voi keskeytyä, työmahdollisuudet hävitä ja alttius köyhyyteen, syrjäytymiseen ja riippuvuuteen lisääntyä.

Nuorten määrän kasvaessa maailmanlaajuisesti, seksuaalioikeuksien merkitys korostuu entisestään. Vastaamalla perhesuunnittelun tarpeisiin voisimme vähentää äitiyskuolleisuutta kolmanneksella, pelastaa satojentuhansien vastasyntyneiden hengen ja estää 75 % hiv-tartunnoista. Tähän tähtää myös vuonna 2012 solmittu Bill ja Melinda Gates -säätiön rahoittama perhesuunnittelun kumppanuusohjelma (FP2020). Ohjelman tavoitteena on, että yhä useammalla on mahdollisuus päättää lapsiluvustaan, ja vuoteen 2020 mennessä 120 miljoonaa naista ja tyttöä lisää voi halutessaan käyttää ehkäisyvälineitä. Suomi on sitoutunut globaaliin vastuunkantoon kestävän kehityksen ohjelmassa ja naisten ja tyttöjen oikeudet on asetettu Suomen kehityspolitiikan päätavoitteeksi. Nyt on varmistettava tavoitteiden toimeenpano.

Tavoitteet ovat universaaleja ja koskettavat kaikkia, eivät vain kehittyviä maita. Suomessa järjestöt ja yksittäiset kunnat ovat tehneet arvokasta työtä nuorten seksuaalioikeuksien edistämiseksi. Tästä ovat esimerkkinä Maksuton ehkäisy -kuntalaisaloitteet. Tahtotilaa siis on, mutta Suomen on myös kannettava vastuunsa nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä ja seksuaalioikeuksien toteutumisesta jotta edistämistyö ei jää hajanaiseksi ja alueellisesti eriarvoistavaksi.

Puheissa ja julistuksissa nuoret usein huomioidaan ja heidän muutosvoimansa tunnistetaan. Kestävään kehitykseen vaaditaan kuitenkin muutakin kuin korulauseita. Väestöliitto pitää tärkeänä, että Suomi aidosti osallistaa ja sitouttaa nuoret mukaan heitä itseään koskevaan päätöksentekoon.

Jos todella haluamme luoda kestävää kehitystä, nuorten on annettava vaikuttaa siihen, millaista maailmaa tavoittelemme.

Hilkka Vuorenmaa ja Sanni Isometsä
Kirjoittavat työskentelevät Väestöliiton kansainvälisen kehityksen yksikössä

 

.

 

 

Olisiko sinulla varaa perheeseen?

shutterstock_328366364

Kuva: vlada93/shutterstock

Pienehkössä suomalaisessa radanvarsikaupungissa asuu lapsiperhe. Aivan tavallinen perhe, johon kuuluu äiti, isä, kolmevuotias tytär ja kolmen kuukauden ikäinen pieni vauva. Irakilaistaustainen isä on ollut Suomessa jo seitsemän vuotta, samasta maasta kotoisin oleva äiti pari vuotta vähemmän. Pariskunnan molemmat lapset ovat syntyneet Suomessa. Isä käy töissä ravintolan autonkuljettajana, äiti on kotona lasten kanssa. Kuten kaikki vanhemmat, myös tämän perheen isä ja äiti haluavat elää, tehdä töitä ja kasvattaa lapsiaan turvallisessa ympäristössä, jossa ei tarvitse pelätä sotaa, vainoa tai väkivaltaa. He haluavat antaa lapsilleen eheän lapsuuden ja tulevaisuuden.

Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä lakiesitys, joka toteutuessaan heikentäisi ennestään pakolaistaustaisten maahanmuuttajien oikeuksia ja mahdollisuuksia saada elää perheensä kanssa Suomessa. Uudessa laissa muun muassa toimeentuloedellytyksiä ollaan kiristämässä huomattavasti: perheenyhdistämistä hakevan henkilön, jolla on puoliso ja kaksi lasta, nettotulojen pitäisi olla vähintään 2600 euroa kuussa. Toimeentuloedellytys koskisi myös alaikäisenä yksin Suomeen tulleita lapsia. Todellisuudessa moni suomalainenkaan ei tienaa tuota summaa.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella tulee olla oikeus molempiin vanhempiinsa sekä turvattuun ja onnelliseen lapsuuteen. Suomikin on sitoutunut noudattamaan sopimusta. Lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan lain voimaantuleminen tarkoittaisi kuitenkin käytännössä sitä, etteivät lapsen oikeudet enää toteudu Suomessa.  (HS 5.6.). Jo ennestäänkin tiukan lain tiukennukset tekisivät hallaa myös suomalaiselle tasa-arvon periaatteelle, sillä ne asettaisivat perheet keskenään entistä epätasa-arvoisempaan asemaan.

THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan lapsuudenperheestä erossaolo vaikuttaa negatiivisesti maahanmuuttajien kotoutumiseen. Erossaololla on tutkimuksen mukaan yhteys myös univaikeuksiin sekä masennus- ja ahdistusoireisiin. Kotoutumista ja hyvinvointia edistäisi taas kielen oppimisen ja työn saamisen lisäksi se, että perheet saisivat elää yhdessä, vailla jatkuvaa huolta ja ahdistusta konfliktialueille jääneiden perheenjäsenten puolesta.

Alussa mainittu irakilaistaustainen perhe on puhuttanut viime päivinä paljon julkisuudessa. Perheen äitiä ja kolmevuotiasta lasta, mahdollisesti myös vauvaa ollaan karkottamassa Suomesta, koska Maahanmuuttoviraston mukaan perheen toimeentuloedellytykset eivät täyty, eikä äidillä ja lapsilla ole perusteita hakea turvapaikkaa suojelun perusteella. Korkein hallinto-oikeus on tällä hetkellä tilapäisesti jäädyttänyt karkottamispäätöksen (HS 7.6.), mutta se ei vielä takaa sitä, että perhe saisi pysyä yhdessä.

Irakilaistaustainen perhe ei ole suinkaan ainoa Suomessa, joka on ollut tai on parhaillaan vastaavanlaisessa, raastavassa ja epäinhimillisessä tilanteessa. Jos valmisteilla oleva lain tiukennukset astuvat voimaan, yhä useampaa perhettä uhkaa hajoaminen ja osan perheenjäsenistä joutuminen takaisin epävakaille konfliktialueille. Jos laki astuu voimaan, myöskään valtaosa alaikäisinä yksin maahan tulleista pakolaislapsista ei luultavasti enää koskaan tule näkemään perheenjäseniään.

Mitä perhe sinulle merkitsee? Onko se elämän perusta, turvan ja välittämisen lähde, yhteiskunnan pienin perusyksikkö, vai kenties sellaista ylellisyyttä, johon vain hyvin toimeentulevilla, ”oikean” kansallisuuden omaavilla saisi olla varaa? Mitä sinä tekisit, jos sinun perhettäsi, ystäväperhettäsi tai naapurisi perhettä uhkaisi rikkoutuminen toimeentuloedellytysten ja byrokratian vaikeuden vuoksi?

Sonja Papunen
Kirjoittaja on korkeakouluharjoittelija Väestöliiton Monikulttuurisessa osaamiskeskuksessa

Blogin kuvalla ei ole yhteyttä jutussa käsiteltävään perheeseen

Miksi miehet lääppivät porukalla?

644254817_831fd53248_z (1)

Kuva: Michal Svec, Flickr

Juna matkalla Delhiin on pysäytetty pienelle asemalle opiskelijamellakoinnin vuoksi. Parituhatta ihmistä yrittää päästä pois täältä takahikiältä ennen yön laskeutumista syöksymällä kohti muutamaa tarjolla olevaa bussia. Ryntään bussin ovea kohden. Takaa työntää satojen ihmisten massa.

Takanani olevat nuoret miehet työntävät käsiään jalkoväliini, puristelevät rintojani ja nauravat kun alan huutaa raivosta ja koetan kääntyä estääkseni heitä ja lyödäkseni. Ihmismassa estää edes nostamatta kättä, olen kahlittu vain sietämään heidän törkeytensä. Lopulta massa työntää minutkin bussiin sisälle.

Itken vihasta, raivosta, nöyryytyksestä. Minua kohdellaan kuin eläintä – pahantekijöitä ei haittaa vaikka kaikki näkevät mitä he tekevöt. Nuo siat vain naureskelevat tyytyväisinä hupiinsa. Vieressäni olevat kyselevät, mikä hätänä. Kerron että minua on loukattu ja osoitan syyllisiä.

Vanhempi intialaisnainen sanoo avoimuudestani järkyttyneenä, etttei tästä missään nimessä pidä puhua ääneen! Hänen mielestään häpäisen itseni ja teen asiasta pahemman puhumalla. ”Älä koskaan kerro tästä kenellekään”, hän vannottaa. Se kun tahraisi minun maineeni. Miehet nyt vain käyttäytyvät noin tungoksessa. Kenellekään ei tule mieleenkään torua miehiä.

Kuvatun kaltainen avoin seksuaalinen joukkoahdistelu on ollut Suomessa harvinaista. Täällä lääpitään, ahdistellaan ja raiskataan lähinnä yksikseen ja muilta salaa eikä uhria samassa mitassa syyllistetä kuin tuossa Intian-kokemuksessani. Julkisessa tilassa ja ihmisjoukoissa ei tarvtise ensimmäisenä pelätä, että joku alkaa kouria.

Lähi-idästä tulevien turvapaikanhakijoiden mukana on rantautunut pohjoiseurooppalaisesta poikkeava tapa suhtautua naisiin julkisessa tilassa. Kyse ei kuitenkaan ole kulttuurierosta tai uskonnosta, kuten helposti ajatellaan. Kyse on ennemminkin erilaisesta sukulaisuuden merkityksestä.

Avataanpa asiaa hiukan. Useimmissa Lähi-Idän, Etelä-Aasian ja Välimeren alueen yhteiskunnissa sukulinja isältä pojalle, pojanpojalle ja niin edelleen antaa turvan ja elannon sekä määrittelee arjen miehille ja naisille.

Naiset ovat tällaisessa yhteiskunnassa liikkuvia osia miesten sukujen välillä. He jättävät synnyinperheensä avioituessaan. Heidän täytyy sulautua miehensä sukuun ja tulla hyväksytyksi sen jälkeläisten synnyttäjänä. Siksi nuori nainen on arvokas, mutta myös haavoittuva ja uhkaava. Tytön koskemattomuutta on varjeltava lahjana tulevalle avioperheelle. Nuorta vaimoa on varjeltava suvun kunnian tai puhtauden vuoksi.

Tyttöjen ja naisten liikkeitä kodin ulkopuolella rajoitetaan. Nuori nainen vailla suvun suojaa on vapaata riistaa. Toisten miesten arvoa voidaan uhmata loukkaamalla ’heidän naistensa’ kunniaa tai puhtautta. Julkisessa tilassa liikkuminen on siksi etenkin nuorille naisille riskialtista. Mutta vanhemmiten naisen arvostus ja vapaudet kasvavat jopa suuremmiksi kuin mihin olemme täällä tottuneet.

Koulutettujen kaupunkilaisten parissa Lähi-Idässä ja Intiassa elämäntapa on usein etääntynyt yllä kuvatusta maanviljelys- ja pienyrittäjäluokkien vähän karrikoidusti esitetystä ajattelutavasta. Bagdadilaisen opettajan elämä voi olla lähempänä meikäläistä kuin pikkukylästä tulevaa maanmiestään. Kulttuurit ja elämäntavat muuttuvat alati ja ovat täynnä jakoja, joita emme ulkoapäin heti huomaa.

Suomessa miesten linjasuvuilla ei ole koskaan ollut vastaavaa merkitystä kuin esimerkiksi Lähi-Idässä. Tästä kertoo elävästi 1600-1700-luvuilla Tiina Miettisen Piikojen valtakunta. Ei siis ihme, että ajattelutavat hämmentävät puolin ja toisin.

Uuteen maahan muuttaessa on opittava uudenlaisia tapoja. Tytöt ja pojat ovat tekemisissä arjessa koulussa, kaveripiireissä ja harrastuksissa toisin kuin joissakin tulijoiden lähtömaissa.

Tulijoiden vanhat arvostukset ja ajattelumallit eivät kuitenkaan häviä käden käänteessä. Porukalla voi tulla tehdyksi asioita, joita ei yksin tekisi tai hyväksyisi. Mutta yksilön koskemattomuudesta sukupuolesta ja iästä riippumatta ei voida tinkiä missään tilanteessa. Tarvitaan seksuaalikasvatusta, vuoropuhelua ja tietoa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Näitä tarjoamme Väestöliitossa.

Kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen työhön

shutterstock_237625108Minulla, kohta maisteriksi valmistuvalla opiskelijalla, pyörivät tulevaisuus ja erilaiset työmahdollisuudet paljon mielessä. Saman ikäinen malawilainen nainen saattaa myös pohtia näitä asioita, mutta ongelmat ja lähtökohdat ovat aivan erilaisia.

25-vuotias malawilaisnainen on todennäköisesti naimisissa ja hänellä on lapsia, oli hän tahtonut niitä tai ei. Minä olen saanut päättää itse. Minulla on kohta korkeakoulututkinto, hänellä suoritettuna luultavasti peruskoulu, jos sitäkään. Minä kirjoitan hänestä, mutta hän ei välttämättä osaisi lukea tätä, sillä Malawin maaseudulla lukutaidottomuus on yhä yleistä.

Naiset jäävät työelämän ulkopuolelle

Tuntuu absurdilta verrata Suomen ja Malawin työllisyystilanteita ja ongelmia toisiinsa, sillä Malawi on yksi maailman köyhimmistä maista. Lähes puolet malawilaisista tytöistä on naimisissa ennen 18 vuoden ikää ja vain noin viidesosa malawilaisista jatkaa opintojaan peruskoulun jälkeen. Suurin osa malawilaisista asuu maaseudulla ja maatalous työllistää 80 prosenttia maan väestöstä, joten etätyöpäivästä tai reiluista kahvitauoista puhuminen on keskiverto malawilaiselle vierasta.

Kuten monessa muussakin kehitysmaassa, myös Malawissa naisten työllisyystilanne on huomattavasti huonompi kuin miesten. Kodin ja lasten hoitaminen on Malawissa yleisesti ottaen naisten vastuulla, joten palkallisen työn tekemiseen jää naisilla aikaa vain vähän.

Suuri ongelma naisten työllistymisen takana on matala koulutustaso. Koulun keskeyttäminen väliaikaisesti tai pysyvästi ja luokkien käyminen uudestaan ei ole harvinaista. Noin neljäsosa tyttöjen koulun keskeyttämisistä johtuu raskaaksi tulemisesta. Kun ei ole mahdollisuutta käydä koulua, on vaikea saada tietoa omista oikeuksistaan ja myös kunnollisen työn saaminen on haastavaa.

Ratkaisuna perhesuunnittelu

Seksuaalioikeuksia edistämällä ja laadukkaita seksuaaliterveyspalveluita tarjoamalla voidaan suoraan parantaa naisten työllistymismahdollisuuksia ja samalla edistää tasa-arvoa ja kestävää kehitystä. Kun tytöillä ja naisilla on tietoa ehkäisystä, mahdollisuus perhesuunnitteluun ja sitä kautta mahdollisuus päättää lapsilukunsa, jää heille enemmän aikaa palkallisen työn tekemiselle. On myös tutkittu, että naiset käyttävät suuremman osan palkastaan lapsiensa kouluttamiseen kuin miehet. Naisten työllistymisen edistämiseen on koko yhteisön kannalta kannattavaa panostaa.

Jokaisella, niin suomalaisella kuin malawilaisella, on oikeus ihmisarvoiseen työhön. Toivon, että malawilaisella 25-vuotiaalla naisella on joku päivä samanlaiset lähtökohdat työn tekemiseen kuin minulla. Toivon myös, että tulevaisuudessa on päivä, jolloin myös malawilaisilla on mahdollisuus pohtia, pitävätkö he etätyöpäivän vai eivät. Tällä hetkellä mahdollisuutta ei ole.

************************

Tänään 7.10. vietetään Kunnon Työn päivää. Me Väestöliitossa haluamme nostaa tänään esille globaalin näkökulman ja antaa välähdyksen siihen, mitä työ merkitsee yhteistyömaassamme, Malawissa erityisesti naisille