”Mielesi muuttuu kyllä vielä”. ”Miksi nykyajan naiset hankkii lapsia ja sitten vasta miettii kuka ne hoitais?” ”Onpa hienoa, että isäkin osallistuu lasten hoitoon”. ”Onpa teillä nyt niin modernia”. ”Tämä on nyt ilmeisesti sitä nykyaikaa!”
Nämä olivat kommentteja, joita sain kuulla esikoistani odottaessani viisi vuotta sitten. Kerroin kaikille, että aion olla lapsen kanssa kotona perhevapailla yhdeksän kuukautta ja sitten lapsen isä jatkaa siihen asti, kunnes lapsi on 1 vuotta 1 kk ja aloittaa päiväkodin.
Sain tietenkin myös positiivia kommentteja, mutta yleensä aina jotain kommentteja. Tuntui kuin olisimme keksineet jonkin uuden mullistavan asian: isä hoitaa omia lapsiaan. Harmillisesti tästä oli kyse. No myönnetään, että meillä oli poikkeukselliset työnantajat, joiden työehdot helpottivat tasa-arvoista ratkaisuamme taloudellisesti. TES:ien ehdot ovat monesti erilaisia äideille ja isille, mikä ei suinkaan ole omiaan edistämään perhevapaiden jakamista ja tasa-arvoisten ratkaisujen yleistymistä.
Ei ollut suuri yllätys, että varsinkin edellisten sukupolvien edustajien oli vaikea ymmärtää ratkaisuamme. Sekin hämmästytti, että Kela jätti molempien lapsieni kohdalla huomioimatta merkkaamani ajan, jolle hain vanhempainvapaata ja laittoi tuen automaattisesti koko vanhempainvapaan kohdalta minulle, äidille.
Miten päädyimme tähän mullistavaan ratkaisuun? Samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin yhteisiin hommiin, sovittiin vaan että hoidetaan lapsi noin fifty-sixty. Perhevapaajärjestelmän jäykkyys asetti reunaehdot ja toimittiin niiden mukaan. Alusta asti päätimme, että jos näyttää siltä että meidän lapsi ei vielä sopeudu päiväkotiin niin tehdään muita ratkaisuja. Samaan ratkaisuun päädyttiin molempien lasten kanssa.
Mutta kaikki meni hyvin. Isän biologia ei asettanutkaan rajoitteita kodin pyörittämiselle. Myöhemmin lapsi viihtyi myös päiväkodissa ja minä sain nauttia työnteosta.
Toisen lapsen raskausaikana kommentit hoitojärjestelyistä olivat kadonneet. Mutta saimme yllättäen vahvaa painostusta päiväkodilta vähentää vanhemman lapsen päiväkotiaikaa. Se oli ahdistavaa. Mutta koska se tuntui melko yleiseltä käytännöltä, päätimme lyhentää lapsen viikkoa kahdella päivällä. Kotipäivät olivat välillä melko haasteellisia kaikille osapuolille. Oli aivan ihania päiviä. Ja sitten oli niitä päiviä kun en ollut nukkunut yhtään ja esikoinen sai katsella pädiä koko päivän. Tukiverkot tulivat tehokkaaseen käyttöön.
Hoidimme kuopusta hoitojakson lopuksi muutaman kuukauden osapäiväjärjestelyllä, niin että olimme puolison kanssa puoliksi töissä ja puoliksi kotona. Se onnistui, vaikka kaikki olikin aika sekavaa. Huolimatta loistavasta järjestelystä työnantajan kanssa oloni oli riittämätön. Ratkaisua kyllä helpotti, että koti, työpaikat ja päiväkoti ovat kaikki muutaman postinumeron sisällä. Se mahdollisti jouston joka suuntaan.
Kaiken kaikkiaan lasten kanssa kotona olo perhevapailla on mielenkiintoista aikaa ihmisen elämässä. Tuntuisi erikoiselta, että sen saisi kokea vain toinen vanhemmista.
Ja alun kommentteihin olisin halunnut sanoa: Vaikka mieleni olisikin muuttunut, sillä ei ole merkitystä. Isällä on yhtäläinen oikeus ja tarve olla lapsensa kanssa, päätökset tehdään yhdessä. On vain hyvä, että useammat kasvattavat lapsiani: koen että se on meidän lapsillemme parasta. Isä ei osallistu, vaan on täysin lastenhoitoon kykenevä henkilö. Ja jos tämä nyt onkin modernia, niin toivon sen huomenna olevan aivan tavallista.
Riikka Kaukoranta on vaikuttamistyön asiantuntija, joka rakastaa sitä, että elämässä on balanssi. Silloin on hyvä, kun on sopivasti kaikkea.
Näkyminen on olemassa olemista. Se mitä katsomme ja näemme, on meille totta ja olemassa. Kun sydämensä särkenyt poistaa valokuva-albumista tai puhelimesta ex-rakkaansa kuvat, hän tekee symbolisen teon: ”En enää näe sinua, et ole enää olemassa minulle.” Koulukiusattu suttaa tussilla kiusaajansa kasvot luokkakuvasta ja symbolisesti estää tätä enää näkemästä – ”Et voi enää satuttaa minua. Et ole olemassa minulle.”
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolustaminen työelämässä vaatii rohkeutta. Epäasiallisen kohtelun tai väkivallan vastustaminen vie usein valtavasti energiaa ja aikaa. Tällaiselle matkalle lähteminen ei ole helppoa.
Kansainvälisenä naistenpäivänä haluan olla optimisti: tasa-arvoon ja tasapuoliseen kohteluun liittyvien epäkohtien korjaamisessa on otettu hyviä askeleita eteenpäin, ja otetaan edelleen.
Ministeri Annika Saarikko ilmoitti perjantaina 9.2. keskeyttäneensä perhevapaauudistuksen valmistelun. Moni, myös perhe- ja peruspalveluministeri itse samoin kuin opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ilmaisivat pettymystään. Myös lapsi- ja perhejärjestöjen keskuudessa olimme toivoneet perheille ja lapsille myönteisiä uudistuksia. Tätä kirjoittaessani hallituksen trio ei ole vielä kokoontunut, emmekä tiedä, jatkaako hallitus valmistelua vai ei.
Moni perhevapaauudistaja katsoo Ruotsiin. Elinkeinoelämä ihastelee alle 3-vuotiaiden lasten äitien meitä korkeampaa työllisyysastetta. Ratkaisuksi tarjotaan pienten lasten kotihoidon tuen keston lyhentämistä mutta ei ansiosidonnaisen vapaan pidentämistä.
”Joskus luulee olevansa epätäydellinen, mutta onkin vain nuori.” –Italo Calvino
Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) työ tähtää lasten oikeuksien ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen. Vaikuttamistyössämme olemme mukana luomassa visioita lapsi- ja perheystävällisestä yhteiskunnasta. Perheystävällinen työpaikka -hanke on haastanut meitä pohtimaan myös oman työyhteisömme perheystävällisyyttä.