Author Archives: nuortenhurma

About nuortenhurma

HURMA on nuorten lehti seksuaalioikeuksista. Lehteä tekee viiden nuoren porukka, jota yhdistää palo ajaa kaikkien ihmisten seksuaalista tasavertaisuutta. Koska nuorten äänellä on aina varaa olla vähän äänekkäämpi.

Miten ulos kaapista vanhemmille?

Posted on by
Vastaus

Kysymys:

Oon 15-v homopoika. Mulle mun seksuaalinen suuntautuminen on ihan selvä homma. Huolta aiheuttavat vanhemmat. Miten muut on tullu ulos kaapista vanhemmille? Mitä ne on sanonut?

Petteri vastaa:

Ei-heteroseksuaalisen identiteetin löytyminen on aina jossain määrin stressipitoinen tapahtuma, mutta tuplasti sitä kun se tapahtuu tietyissä nuoruuden nivelvaiheissa, erityisesti murrosiässä. Normista eroavalla seksuaalisuudella ei sinänsä ole mitään suoraa negatiivista vaikutusta hyvinvointiin, mutta — kuten tässäkin tapauksessa — huolta herättää pitkälti ympäristön reaktiot.

Kaapista tuleminen nuorena, eli edelleen vanhemmista riippuvaisena, ei ole aina, eikä edes välttämättä usein, täysin mahdollista. Iältään tai asemaltaan vertaisille kertominen on monien mielestä helpompaa kuin vanhemmilleen. Itsekin aloitin koko prosessin niin.

Vanhempien reaktion pelkääminen on aika ymmärrettävää. Nuoret ovat edelleen taloudellisesti riippuvaisessa asemassa, sekä vanhempien huoltajuuden alaisia. Näissä kahdessa pointissa piilee myös ne reunaehdot: kaapista tulemista ei voi suositella, jos on realistinen pelko siitä, että taloudellinen tai fyysinen turvallisuus vaarantuu. Nämä ovat kuitenkin yksilöllisiä asioita: ulkopuolinen ei voi antaa varmuutta siitä, onko kaapista tuleminen järkevää.

Kaikesta huolimatta, kaapista tuleminen sujuu ihmisillä pääosin hyvin. Pelko reaktioista tuntuu monista lähes ylitsepääsemättömältä, mutta huomattava enemmistö kaapista tulleista kertoo ihmissuhteiden laadun vain parantuneen, vaikka alkureaktiot voivatkin olla hankalia.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Petteri vastaa kysymyksiin seksuaalisesta monimuotoisuudesta. Onko sinulla kysyttävää? Voit lähettää kysymyksen osoitteeseen hurmapetteri@gmail.com

Miksi homo on haukkumasana?

Posted on by
Vastaus

Miksi homo on haukkumasana?

Petteri vastaa:
Homoseksuaalisuuden historia on varsin pitkä — ainakin joitain tuhansia vuosia. Suuri osa siitä ajasta homoja on karsastettu ja kohdeltu muita huonommin.

Homoksi haukkuminen on tapa käyttää valtaa, irroittaa kohteeksi joutunut sosiaalisesta ympäristöstään ja osoittaa ettei hän ole samalla tavalla osa tätä yhteiskuntaa kuten tavanomaisempaa seksuaalista suuntautumista ilmentävät ovat.

Esimerkiksi kouluissa homottelulla voidaan nähdä olevan sekä seksuaalisuutta että sukupuolen ilmentämistä valvova ja kontrolloiva merkitys, opettajien homottelun kohdalla mukaan tulee myös tavoite kyseenalaistaa hänen auktoriteettinsa. Heteroseksuaalisuus nähdään edelleen vähemmistöseksuaalisuuksia validimpina ja arvokkaampana, jolloin elämän murrosvaiheissa, kuten yläkouluissa ja toisella asteella, voidaan kokea tarpeelliseksi ilmentää heteroseksuaalisuutta ulossulkevalla kielenkäytöllä.

Homottelu asettaa vähemmistöön kuuluvan kohteen siihen — ainakin joissain tapauksissa — kiusalliseen tilanteeseen että hän joutuu pohtimaan onko järkevämpää kieltää seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen, ja siten valehdella suuntautumisestaan, vai ei. Sen sijaan toisen heteroseksuaalisuuden avoimesti kyseenalaistava ihminen voi ajatella pönkittävänsä näin julkikuvaa omasta heteroseksuaalisuudestaan, riippumatta siitä mikä se todellinen suuntautuminen on.

Koska homoseksuaalisuutta ja heteroseksuaalisuutta arvotetaan eri tavoin, on
homottelu myös tapa järjestää ihmisiä arvohierarkiaan. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta hierarkioiden luominen ja ylläpitäminen on sietämätöntä, joten kaikkien täytyy osallistua näiden rakenteiden purkamiseen. Homottelun lopettaminen, ja siihen puuttuminen silloin kuin siihen törmää, on hyvä alku.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Jokainen ihminen on hetero*

Posted on by
Vastaus

shutterstock_402928954Mikä tekee seksuaalivähemmistöjen yhteiskunnallisesta asemasta niin heikon? Onko se homofobia vai heteronormatiivisuus? Homofobia oikeuttaa joidenkin mielissä syrjinnän ja jopa väkivallan, kun taas heteronormatiivinen kulttuuri suojaa niiltä. Jokainen ihminen on hetero, kunnes toisin todistetaan – eikä heteroita syrjitä tai pahoinpidellä identiteetin vuoksi. Kaapista tuleminen on toki yhä useammin ilon aihe: eräänlainen osoitus henkilökohtaisesta rohkeudesta, moraalisesta integriteetistä, mitä näitä nyt oli. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se syy miksi seksuaalivähemmistöiltä tällainen suoritus vaaditaan: meidän yhteinen heteronormatiivinen kulttuurimme.

Jokainen osallistuu sen ylläpitämiseen: heterot, homot, ihan kaikki. Jos jossain on tilausta norminpurkutalkoille, niin tässä. Ei kysytä enää miesoletetuilta, että onko tyttöystävää, rohkaista sanomalla että kyllä se vaimo vielä löytyy tai tarpeettomasti sukupuoliteta  ohimennen  tehtyjä kommentteja. Jätetään ihmisille tilaa määritellä itse itsensä, omista lähtökohdistaan. Sen eri vähemmistöryhmien kokeman irrallisuuden tunteen ruokkiminen arvottavalla ja sukupuolittavalla kielenkäytöllä ei ole eettistä eikä tarkoituksenmukaista. Siitä on täysin mahdollista pidättäytyä kokonaan – jopa varsin pienin henkilökohtaisin uhrauksin.

Heteronormi on sosiaalisesti ja kulttuurisesti tuotettu, ei siis mikään luonnonlaki. Itse asiassa se haastetaan joka kerta kun joku ei-hetero niin sanotusti tuo sen toisenkin jalkansa pois Narniasta. Vähemmistöseksuaalisuuden julki tuominen on edelleen enemmän tai vähemmän vallankumouksellista – eräänlainen henkilökohtaisen poliittisen aktivismin lakipiste. Mikään ei vähennä ennakkoluuloja tai pura stereotyypioita yhtä tehokkaasti kuin sen osoittaminen, että hlbtiq-ihmisten asema koskettaa omaakin lähipiiriä. Seksuaalivähemmistöjen asia on meidän. Tasa-arvoisen avioliittolain kaataminen tai syrjinnän legitimisointi ei kosketa vain noita muita ihmisiä tuolla jossain etelän suurissa kaupungeissa vaan myös sitä omaa veljenpoikaa missä päin Suomea sitä ikinä sitten asutaankin.

Ikävä kyllä tilanteessa jossa ihmisoikeudet nähdään pelinappuloina – hallitusohjelmien kynnyskysymyksinä, luovuttamattomina mutta joustavina tai täysistuntosalin puheenvuoroja ansaitsemattomina – täytyy maailman luonnollisimpien asioiden luonne politisoituneina ilmiöinä hyväksyä. Avoin homoseksuaalisuus ei ole uhka kenellekään, mutta niin vain jotkut valvoo öitä sen vuoksi – että sellainen siitä voidaan rakentaa. Ei oteta sitä haasteena, vaan muistutuksena siitä että kerran voitettuja oikeuksia pitää olla valmis puolustamaan.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen.

Onko kaapissa tylsää: suosittelen nettiyhteyttä

Posted on by
Vastaus

petterivastaaPidemmän päälle kaapissa voi tulla vähän tylsää. Suosittelen nettiyhteyttä.

Hurmalehden suosittu Kysy homolta –palsta vastaa nuorten kysymyksiin myös Väestöliiton blogissa! Tällä kertaa puhutaan kaapista ulos tulemisesta.

Kysymys:

Mitä hyötyä on kaapista ulos tulemisessa? Tuttavistani suurin osa suhtautuisi minuun luultavasti huonommin kaapista tulon jälkeen kuin ennen sitä, eikä tämä paljastus takaisi partnerinkaan löytymistä. Minulle on kerrottu, että kaapista saa tulla silloin kun haluaa.
Tämä sisältää oletuksen siitä, että jossain vaiheessa täytyy tulla ulos. Tavallaan haluaisin, mutta miksei voisi vain olla avoin näistä asioista pienen porukan kesken?
Nimimerkki M

Petteri vastaa:

Kaapin tyhjentämisen riskit ja sen hyödyt voivat vaihdella paljonkin ihmisten yksilöllisten tilanteiden mukaan. Perinteisesti on ajateltu että jos odottaa negatiivista reaktiota niin vanhemmilleen kannattaa kertoa vasta, kun ei enää asu kotona tai ole heistä taloudellisesti riippuvainen, niin yksinkertaistettu ohje kuin se onkin. Se valta-asema vanhemman ja lapsen välillä tekee heille kertomisesta usein vaikeimman päätöksen jonka kaapista tulemisen suhteen joutuu — tai pääsee — tekemään. Kovin suuria johtopäätöksiä ennalta koetusta pelosta tai jännittämisestä ei silti kannata vetää: ihmiset säännönmukaisesti yliarvioivat vanhempien negatiivisen reaktion intensiteetin ja todennäköisyyden.

Yhdysvalloissa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan kaksi kolmesta homomiehestä piti vanhemmilleen kertomista vaikeana, mutta näistä vain 12 prosenttia koki suhteen heikentyneen sen seurauksena. Loput 88 prosenttia koki suhteen joko voimistuneen tai pysyneen samanlaatuisena, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö tämä pätisi myös muihin ihmissuhteisiin.

Tässä edelleen varsin heteronormatiivisessa kulttuurissa ihmisen oletetaan olevan hetero kunnes toisin todistetaan. Kaapista tulemisen riitti on merkittävä kokemus, koska sillä osoitetaan tämä oletus vääräksi, samalla kun asetetaan itsensä alttiiksi kaikille niille negatiivisille lieveilmiöille joita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat edelleen kokemaan. Riski kokea syrjintää tai väkivaltaa on ihan todellinen — vaikkakin yhä harvinaisempaa se on. Miten nämä riskit arvottaa on syytä jättää henkilökohtaisen harkinnan varaan.

Toisaalta myöskään kaapissa pysyminen ei ole riskitöntä. Niin merkittävän identiteettiä koskevan salaisuuden pitäminen altistaa häpeälle, syyllisyydentunteelle ja ahdistukselle. Homoseksuaalisuus itsessään ei ole syy näille oireille, vaan seksuaaliidentiteetin salailu ja negatiivisille asenteille altistuminen. Nämä asenteet –   vaikkei niin ajattelisi – vähenevät kaapista tulemisen jälkeen. Seksuaalivähemmistöt on helppo tuomita silloin kun heitä ei tunne tai tiedä, mutta kontakti selvästi hälventää ennakkoluuloja ja stereotypioita. Torjunnan pelosta tulee helposti itseään toteuttava ennustus: kaapista ei uskalla tulla koska pelkää negatiivisia reaktioita, ja siten jättää antamatta mahdollisuuden ihmisille muuttaa näitä asenteita.

Selektiivinen paljastaminen (se pieni piiri) tuo tiettyyn pisteeseen asti samoja etuja kuin kokonaisvaltainenkin: itsetunto paranee, luottamus kasvaa ja ihmissuhteista tulee merkityksellisempiä. Joissain tapauksissa kaapinoven raottaminen mahdollistaa yhteisöllisyyden kokemuksia muiden sateenkaarevien kanssa. Verkostakin näitä yhteisöjä voi löytää. Kertomisen ihmisille joiden voi olettaa suhtautuvan positiivisesti — tai vähintäänkin neutraalisti — voi ottaa eräänlaisena kuivaharjoitteluna. Kaapista tuleminen on aina prosessi: se ei ole kerralla ohi. Sen saa tehdä monta kertaa, ja monille eri ihmisille.

Siihen kyllä tottuu, ja se arkipäiväistyy vähitellen.

Vielä mitä siihen kumppanin löytymiseen tulee: sellaisen löytymistä edistää kun ihmiset tietää mistä sukupuolesta olet kiinnostunut.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen. Petterin palstaan voi tutustua osoitteessa www.hurmalehti.fi. Uusi kysymys ja vastaus julkaistaan kuukauden ensimmäisellä viikolla

Seksuaalikasvatus osaksi kotouttamisohjelmaa

Posted on by
Vastaus

vl-nuoret_2011_014Eri osapuolten – sekä maahanmuuttajien että kotouttajien – tietämättömyys ja ennakkoluulot ovat suuria kotouttamista hidastavia tekijöitä. Tähän tulisi puuttua kaikin keinoin.

Kun ihminen tulee toisesta maasta ja toisenlaisesta kulttuurista tänne Suomeen, hänelle tulisi aivan ensin kertoa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja myös meidän suomalaisten tapakulttuurista. Usein esimerkiksi Lähi-idän maista tulevat miehet tulkitsevat suomalaisten naisten pukeutumisen väärin. Tämä väärinkäsitys voi johtaa ei-toivottuihin tilanteisiin.

Muistan hyvin, kun 14-vuotias yksin Suomeen tullut turvapaikanhakija kertoi minulle, että hänelle oli vaikeuksia katsoa opettajaan päin tunnilla, sillä kesäkurssilla opettaja pukeutui hänen mielestään liian paljastaviin vaatteisiin. Poika ei vaikuttanut epäkohteliaalta, hän vain ihmetteli, miten opettaja voi pukeutua ”ilotytön” vaatteisiin. Hänen maassaan vain ilotytöt pukeutuvat paljastaviin vaatteisiin. Muut naiset peittävät koko vartalonsa kankailla.

Viime vuoden lopulla Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikkahakijoita tuli vuoden 2015 aikana 32 500. Heistä noin 80 % on alle 34-vuotiaita, iso osa alle 18-vuotiaita.  Alaikäisiä harvoin palautetaan sodassa oleviin maihin, joten suurin osa näitä alaikäisistä saa todennäköisesti oleskeluluvan. Herää kysymys: miten nämä alaikäiset kotoutetaan ja saadaan osaksi suomalaista yhteiskuntaa? Mielestäni tämän haasteen selvittämiseen tarvitaan kaikkia tahoja valtiosta, yksityisiin ja kolmannen sektorin toimijoihin.

Kaikilla on oikeus tietoon. Myös seksuaalioikeuksista puhuminen tulisi olla osa kotouttamisohjelmaa.

Aziza Hossaini
Kirjoittaja on Hurmalehden nuorten toimituksen jäsen

Väestöliitto on vahvasti mukana Rakkautta&Anarkiaa- elokuvafestivaaleilla, jossa ”Kenelle seksi kuuluu?”-teemakokonaisuus nostaa esille seksuaalisuuden monimuotoisuuden. Viikko huipentuu perjantaina 23.9. Savoyssa järjestettävään tilaisuuteen, jossa Aziza puhuu maahanmuuttajien seksuaalioikeuksista.

Tutustu teemaviikon ohjelmaan ja tule mukaan!

KYSY HOMOLTA vastaa syyskuun kysymykseen

Posted on by
Vastaus

petterivastaaHurmalehden huippusuosittu juttusarja Kysy Homolta on taas täällä! Syyskuussa kysytään,onko homo, jos on kerran harrastanut seksiä pojan kanssa.

Kysymys:
Oonko homo jos olen kerran harrastanut seksiä pojan kanssa (oon itse poika), mutta tykkään kuitenkin tytöistä?

Petteri vastaa:
Seksuaalinen suuntautuminen on yllättävän vaikea (ja joskus tarpeeton) määritellä. Nyky-yhteiskunnassa sen on totuttu tarkoittavan seksuaalista ja romanttista suuntautumista, jotka molemmat kohdistuvat johonkin tiettyyn sukupuoleen. Useimmilla ihmisillä näin todennäköisesti onkin, mutta ei kaikilla. Jotkut ihastuvat samaa sukupuolta oleviin vaikka eivät ole heistä seksuaalisesti kiinnostuneita. Toiset harrastavat seksiä samaa sukupuolta olevien kanssa olematta romanttisesti kiinnostuneita.

Ihmisistä, jotka eivät koe sijoittuvansa suoraan homon tai biseksuaalin lokeroon, vaikka saattavat harrastaa seksiä toisen samaa sukupuolta olevan kanssa, voidaan käyttää joskus termejä bi-curious tai heteroflexible. Vähemmistöidentiteetti voi monista tuntua vapauttavalta. Varsin usein kuulee jonkun sanovan että sanojen — vaikkapa homoseksuaalisuuden — löytäminen ikään kuin asettaa kokemuksen itsestä valoon. Toisaalta varsinkin nuoruudessa voidaan lokeroida itseä ja muita vähän liiankin innokkaasti. Seksuaalisuus ei välttämättä ole asia joka aina ja ikuisesti pysyy täysin samanlaisena. Jokaisella täytyy olla oikeus itse määritellä itsensä, oli se identiteetti sitten mikä hyvänsä ja kuinka pitkään tahansa. Tärkeintä joka tapauksessa on se että tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä.

Jos pitää toisista pojista niin sitten se vain on niin. Se mitä se tarkoittaa omalle identiteetille on kysymys johon täytyy vastata itse, eikä sitä tarvitse tehdä juuri nyt. Kokeileminen on aivan luonnollinen osa nuoruutta, mutta se täytyy tehdä yhteisymmärryksessä, ja turvallisesti.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen.

Väestöliitto on vahvasti mukana Rakkautta&Anarkiaa- elokuvafestivaaleilla, jossa ”Kenelle seksi kuuluu?”-teemakokonaisuus nostaa esille seksuaalisuuden monimuotoisuuden. Viikko huipentuu perjantaina 23.9. Savoyssa järjestettävään tilaisuuteen.

Tutustu teemaviikon ohjelmaan ja tule mukaan!

Lapselliset

Posted on by
Vastaus

shutterstock_100919923“Noh, milloinkas sinä hankit lapsia?”

Tässä lausahdus, jonka jokainen nuori aikuinen on kuullut ainakin kerran.  Monen tekisi mieli tuon kysymyksen kuullessaan irvistää. Sen sijaan tilanteessa yleensä puserretaan kohtelias hymy ja mumistaan jotakin kiusaantuneena, yleensä:

“Katsotaan sitä sitten ajallaan.”

Sukujuhlien suosikkikysymys

Suurin osa kyselijöistä tarkoittaa hyvää; ikään kuin kyselee kuulumisia ja jutustelee mukavia. Erityisesti vanhemmille sukupolville tämä voi olla tapa löytää jotakin samaistuttavaa puhuttavaa sukujuhlissa tai kahvipöydän ääressä.

Moni tällainen kyselijä ei kuitenkaan ymmärrä, miksi nuori aikuinen – yleensä nuori nainen – menee niin kiusaantuneeksi tai kuinka tungettelevalta kysymys voi tuntua. Syitä on useita, esimerkiksi:

  1. “En tiedä, haluanko koskaan edes lapsia”

Kukapa sanoisi sitä ääneen? Moni nimittäin tiedostaa tähän vastaukseen liitetyn voimakkaan kielteisen leiman ja tarpeen selitellä.  Kulttuurimme nimittäin kuuluu, että lasten hankkimista ei tarvitse koskaan perustella. Lasten hankkiminen tuntuu olevan itsestäänselvyys – erityisesti vanhemmille ikäpolville ja lapset jo tehneille samanikäisille ihmisille.

  1. “En ole edes varma, haluanko elää parisuhteessa”

Moni sinkku päätyy yleensä naurahtamaan vaivaantuneena ja vakuuttelee, että kyllä se kohta varmaan tärppää ja kumppani löytyy. Tällainen vastaus on helpompi kuin omien pohdintojen avaaminen – osa ei halua ylipäätään parisuhdetta, osa taas saattaa työstää seksuaalista identiteettiään tai haluaa keskittyä opiskelu- tai työuraansa – heistä monikaan ei ala kakkulautanen kädessä asiaa selostamaan.

  1. “Yritämme kovasti saada lasta, mutta ei vaan onnistu”

Tässä tilanteessa asiasta kyseleminen on erityisen riipaisevaa. Taustalla saattaa olla keskenmenoja, sairauksia, rankkoja hedelmöityshoitoja, vuosien toivotonta yrittämistä ja jaksamisen rakoilua. Huolettomaan tyyliin heitetty kysymys lastenteosta voi tuntua lyödyn lyömiseltä.

  1. No nyt on lapsia saatu. Mitäs nyt?

Kyselyt eivät lopu silloinkaan, jos lapsia on jo siunaantunut. Silloin siirrytään utelemaan, että “no milloinkas teette seuraavan?” Taaskin kyselijät varmaan tarkoittavat hyvää.

Samanlainen tilanne on häissä, joissa samana päivänä vihityltä pariskunnalta aletaan jo kysellä lapsenteosta. Tai tilanteissa, joissa nuorten naisten kuoharilasin tyhjenemistä kytätään silmä kovana tai heidän vatsojensa muotoja tai viimeaikaisia painonmuutoksia ruoditaan.

Ehkäpä olisi aika pysähtyä hetkeksi ja miettiä, emmekö voisi juhlia häissä nimenomaan häitä? Olla vahtimatta toisten valintoja, kun emme tiedä niiden taustoja? Kysyä aidosti toistemme kuulumisia? Emmekö voisi arvostaa onnenhetkiä ja saavutuksia tässä ja nyt, ilman seuraavan virstanpylvään asettamista?

Sillä jos emme pysty siihen, niin elämme ikuisessa kisassa, jota ei voi voittaa – ikään kuin jauhaisimme raivoisasti karkkia suussa ja ahtaisimme jo uutta karkkia tilalle ennen kuin edellistä on edes nielaistu. Nauttimatta karkin makeasta mausta, ahmien vain ahmimisen takia.

Tiedättehän, vähän niin kuin lapset joskus tekevät.

Pia-Leena Heikkilä
Kirjoittaja on Hurman toimituskunnan jäsen

 

Miltä syrjintä tuntuu?

Posted on by
Vastaus

shutterstock_142975636Sydän hakkaa, kädet hikoavat, uni ei tule. Kaikki tuntuu olevan mustaa. Henkeä ahdistaa. Huomista ei näe, liekö edes olemassa. Sinut pitäisi tappaa, hakata, hiljentää. Tulla “juttelemaan” kotiovelle, bileissä, koulussa, töissä. Nurkan takana, kaupassa, kadunkulmassa. Olet virhe, paha, syntinen, tiesi uppiniskaisesti valinnut. Mikset vain voisi jo muuttua. Et saisi näkyä, puhua, hengittää, rakastaa. Et saisi olla olemassa.

Mietit, mitä uskallat pukea päälle. Jos laitat liehuvan villatakin, kyseenalaistetaanko ihmisarvosi? Tuijotetaanko sinua, huudellaanko sinulle, muuttuuko ilmapiiri jäätäväksi kun astut huoneeseen? Mitä vastaat, kun joku kysyy, millainen asu sinulla oli rippijuhlissasi? Uskallatko puhua itsestäsi, kumppanistasi, parisuhteestasi, elämästäsi? Uskallatko jakaa kokemuksiasi tai muistojasi? Että pidit pienenä barbeilla leikkimisestä, tai että halusit olla aina leikeissä äiti, tai että halusit pussata naapurin Kuismaa?

Tuhahtaako kaukainen sukulainen nähdessäsi sinut sukujuhlissa? Uskallatko mennä vessaan, pukuhuoneeseen, rannalle, baariin? Kertooko joku sinulle, että joudut helvettiin? Että olet sairas, että sinunlaisesi pitäisi lukita laitokseen? Suunniteletko elämääsi sen mukaan, missä ja kenen seurassa sinun ei tarvitse keskittyä pelkäämiseen?

Kertooko rakkaasi siitä, kuinka hänelle taas oli lauottu loukkauksia nyyttäreissä? Soittaako äitisi ja mainitsee, että Lyydia-täti oli jälleen manannut siskonsa lapsen alimpaan helvettiin? Tuijotetaanko sinua ja kumppaniasi kadulla, kun kävelette käsi kädessä? Puristatko toisen kättä tiukemmin, kiertyykö käsivartesi toisen ympärille, kuiskaatko jotakin lohduttavaa, osoitatko lintua tai kukkaa tai kylttiä, jotta toinen ei huomaisi, jotta edes toinen voisi säästyä?

Miltä sinusta tuntuisi?

17.5. vietetään kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää (IDAHOT; International Day Against Homophobia and Transphobia), jolloin tuodaan esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamaa syrjintää ja kamppailua sitä vastaan. Suppeasta nimestään huolimatta päivänä keskitytään myös esimerkiksi biseksuaalisuuteen tai intersukupuolisuuteen liittyvään syrjintään.

Minkä pienen asian sinä voisit tänään tehdä, jotta maailma olisi turvallisempi paikka olla?

Sakris Kupila

Kirjoittaja on kohdannut arjessaan syrjintää ja pelkää enemmän kuin tarvitsisi. Hän uskoo kuitenkin ihmisiin ja valoisaan, turvalliseen tulevaisuuteen.

Oikea tapa olla homo

Posted on by
Vastaus

petterivastaaPetteri vastaa kysymyksiin seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta. Onko sinulla kysyttävää? Voit lähettää kysymyksen osoitteeseen hurmapetteri@gmail.com

Uusi kysymys ja vastaus julkaistaan jokaisen kuukauden ensimmäisenä päivänä osoitteessa hurmalehti.fi

Kysymys:
Pitääkö olla tietynlainen ihminen jos on homo? Niin kun esimerkiksi hirveen naismainen? Kun mä tykkään pojista mutta oon omasta mielestä ihan tavallinen niin mietin, että oonko vääränlainen homo.

Petteri vastaa:
“Ai ootko sä homo?”
Kysymys on monille tuttu. Stereotyyppinen kuva feminiinisestä homosta pitää kyllä osittain paikkansa, sillä homoja on kaikenlaisia, myös feminiinisiä. Seksuaalinen suuntautuminen ei mitenkään määritä ihmisen olemusta, kiinnostuksen kohteita tai maskuliinisuutta, eikä seksuaali­- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaa usein erota kadulla. Jokainen homo on ihan oikeanlainen homo omana itsenään.

Stereotyypit tuskin kuitenkaan vastaavat todellisuutta täydellisesti: esimerkiksi Briteissä 18­-24-­vuotiaista vain noin puolet identifioituu täysin heteroseksuaalisiksi, loput enemmän tai vähemmän ei­-heteroseksuaaliksi. On vaikea kuvitella että noin laajasta ihmisryhmästä voi tehdä yleistyksiä millään merkittävällä tavalla. Ihmiset, myös homot, kannattaakin pyrkiä näkemään ennen kaikkea yksilöinä. Kaikki feminiiniset pojat eivät ole homoja, eivätkä kaikki homot feminiinisiä. On ihan okei olla vaan sellainen kuin on.

Seksuaali­- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluminen ei edellytä keneltäkään mitään. Homokin saa olla tavallinen, maskuliininen, feminiininen, tai jotain ihan muuta. Osaltaan media ja erityisesti televisio vaikuttaa siihen, millaisia homojen odotetaan olevan, joskin viime aikoina meidät on jo kuvattu inhimillisempinä, moniulotteisimpina henkilöinä. Vielä viime vuosikymmenellä homot esitettiin lähinnä karikatyyreina, vitsien loppulauseina ja koomisena kevennyksenä. Kaappien ovien avautuminen on tuonut selkeämmin esille sen koko seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten kirjon. Tärkeitä homoroolimalleja nuorille on tarjolla Suomessakin jo huomattava määrä: kansanedustajia, menestyneitä kilpauimareita, näyttelijä-­kirjailijoita sekä näkyviä toimittajia ja muusikoita.

Seksuaalisuus – ja sukupuolisuus – on ennen kaikkea ihmisen itsensä määrittelemää. Kenelläkään muulla ei ole sanottavaa siihen, miten ne saa kokea. Mitään oikeaa tapaa  olla homo ei ole, joten ole vapaasti ihan sellainen kuin olet.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.