Itse olet hullu!

”Olet hullu”, huutaa vanhempi. ”Sanot aina noin! Et tajua mistään mitään!”
Toinen vastaa: ”Ei pidä paikkaansa, johan selitin, minähän pyysin jo anteeksi, olin kiireessä! Sanoin ajattelemattomasti!”

Mutta. Ensimmäinen on jo kiihdyttänyt vauhtinsa täystuhoon. Paluuta ei ole, jompikumpi on leimattava kokonaan huonoksi. Tuhottava. Jommankumman on poistuttava näyttämöltä itsetunnolta ja persoonalta kelpaamattomana.

Ensimmäinen sanoo: ”Väität siis, että olen valehtelija! Väität siis että minä olen väärässä!” ja lähtee ulos paiskaten oven. Onneksi.

Nuori huokaisee helpotuksesta. Tällä kertaa ei tullut väkivaltaa. Enempää. Nuori huokaisee helpotuksesta myös, koska tällä kertaa kohteena ei ollut hän. Ja samalla hän tietää, että toisella kertaa hän on.

Vanhempien malli riitelyyn on rankka. Annetaan leimoja: hullu, itsekkäin tuntemani tyyppi, tyhmä, sika. Tarkoituksena mitätöidä persoona, antaa kelpaamaton leima, osoittaa toinen kokonaan pahaksi.
Saada murennettua jommankumman itsetunto. Leimata ja todistaa jompikumpi kokonaan huonoksi.
Sen sijaan, että puhuttaisiin asiasta, tapahtumasta, ja yritettäisiin ymmärtää ja päästä siitä yhteiseen käsitykseen. Että luotettaisiin siihen, että pohjimmiltaan kumpikin toivoo rauhaa, ymmärrystä ja arvostusta.

Tällä riitelytyylillä sellainen tulos on mahdoton. Nuori on koulussa oppinut rakentavaa riitelyä. Silloin pyritään kuuntelemaan, kuulemaan toisen näkökulma miksi hän sanoi tai teki jotain. Mitä hän tarkoitti? Mitä hän tarvitsi? On opeteltu kuuntelun taitoa.
Ja sitten miten omalta puolelta voi kertoa samat asiat haastamatta ja loukkaamatta lisää: Miltä se tuntui, miten ymmärsin, mitä pelkäsin, mitä tarvitsin.

Rakentavassa riitelyssä haetaan yhteisymmärrystä onnettomasta tapahtumasta, joka satutti tai loukkasi. Tavoitteena on parantunut kunnioitus ja läheisyys riitelijöiden välillä. Se on mahdollista. Mutta ei vanhempien mallilla. Jos riitelyssä heitetään leimoja ja nimitellään, silloin taistellaan siitä, kumpi mitätöi kumman. Se ei koskaan ole rakentavaa tai edistä kenenkään hyvinvointia. Se on vain surullista ja alkeellista. Kuin päiväkodista.

Nuori katsoo surullisena paikalle jäänyttä vanhempaa. Varmaankin hänen isovanhempiensa kotona on aina toimittu näin. Saadakseen todellista tukea ja olkapään ja itkeäkseen tuskan pois, nuori soittaa kaverilleen. On aika aloittaa uusi aika.

Tärkeä, vaikea äitienpäivä

Ellille

Koulussa oli kivaa! Sai kavereita, seuraa, leppoisaa jutustelua. Oli toisia, saman ikäisiä lapsia, joilla ei ollut koko ajan kiire tai ”tärkeää tekemistä”. Naurettiin, leikittiin, pelattiin.

Lapsen haaste on pärjätä lapsijoukossa. Olisi kiva olla tykätty! Kuusikymmenluvulla olin kuitenkin kummajainen yksinhuoltajan lapsena. Ja vielä isä-yksinhuoltajan. Outo lintu. Selustassa vähemmän aikuisia, vähemmän voimaa ja hoivaa. Aina eväät, tumput, luistimet unohtuneina.

Äitienpäivänä opettaja puhui kauniita sanoja äideistä: miten ihania rakkaat äidit meille ovat ja miten he hoitavat meitä. Alettiin tehdä äitienpäiväkortteja, jokainen sai taitetun puhtaan kartongin. Minulle tuli pala kurkkuun.

Oli siitä ennenkin puhuttu, kaikkien piti se kyllä tietää. Äkkiä sellaiset seikat katoavat toisten lasten mielestä. Kaikilla kahdensanvuotiailla on äiti, lasten kokemuksessa. Itsestään selvä asia. Äiti on maailman keskipiste. Onhan se pakko olla? Mutta että opettajakin ohittaa sen.

Olin ihan hiljaa, kunnes joku havaitsi jumini. Ei minulla ole äitiä, mutisin. Ja ennen kuin opettaja ehtii sanoa mitään, kuuluu luokasta: Miten niin ei ole äitiä? Kaikilla on äiti! Ja niin pilasin koko luokan iloisen tunnelman. Se muuttui kireäksi, ärtyneeksi hämmennykseksi. Tuijotin pulpettia etten näkisi kasvoja ja odotin ensimmäistä ivaa. Ja minä kun niin halusin, että kaikilla olisi hyvä mieli.

Kelle minä tän kortin teen? Enkelille? Haudalle? Isälle? Oikeaa vastausta ei ollut. Mistä minä olisin tiennyt. Tarvitsin apua, enhän voinut tehdä korttia olemattomalle. Olisi kai ollut parasta tehdä niin ja säästää muut hämmennykseltä.

Mun äiti on kuollut, sanoin kuitenkin päättäväisesti. Kauhistuneita, inhon sekaisia ilmeitä, kuten aina. Ne viestivät että olen tyhmä ja tylsä kun puhun tällaisia. Kuka sua sitten muka hoitaa? sanoi joku, ja halusin paeta. Halusin unohtaa koko kahden vuoden takaisen kuoleman, äidin ja enkelit. Haluan olla kuin muut! Olen reipas. Keksin jotain.

Teen kortin Ellille, sanoin. Elli oli sukulaismummeli, joka oli tullut meille auttamaan. Elli sai korttinsa. Seuravana vuonna Elli oli lähtenyt. Sama näytelmä toistui. Jouduin kiemurtelemaan kiperistä ja satuttavista tilanteista yhä uudelleen.

Äitienpäivä on hieno päivä ja tärkeä juhla! Miten nautinkaan omien lasteni kanssa äitienpäivistä ja suloisista korteista. Äidit ovat upeita ja kiitoksensa ansainneet! Ja jos oma opettajani olisi heti alussa puhunut äitienpäivästä, että kiitetään jotakuta rakasta, läheistä, joka meistä huolehtii ja hoivaa, kuten äitiä, minulla ja kaltaisillani olisi ollut helpompaa. Lapsen vastuuksi ei jäisi olla ongelma ja ilonpilaaja, vaan asia olisi tehty normaaliksi.

Aikuiset unohtavat joskus erityislapset ja heidän näkökulmansa. Läheisenpäivä on ihan hyvä ajatus.

Seksuaalikasvatusta vai hihittelyä

Uimareissulla eskari-ikäisten kanssa ollut työntekijä kertoi: Kahviossa yksi lapsi alkoi hihittää ja sanoi että olitko sinä saunassa tyttöjen kanssa alasti. Juttelimme että käydäänkö saunassa vaatteet tai uikkarit päällä. Siellä hikoillaan ja hiki pitää pestä pois. Ja on tärkeä pestä itsensä hyvin ja varsinkin tietyt paikat: hiukset, kainalot, pimppi, pippeli, pylly ja varpaat. Muut lapset eivät nauraneet ja tai reagoineet oikeastaan mitenkään, olihan pesuista heille jo puhuttu. Heille oli tuttua myös se, että uimapuvun alla ovat omat paikat joista saa itse päättää. Tämäkin lapsi rauhoittui huomattavasti, kun sai iän mukaista tietoa ja taitoa.

Kymmenvuotiaiden terveystiedon ja biologian opettaja kertoi: Yksi lapsista alkoi tyrskähdellä ja näyttää merkitseviä kummia katseita toisille lapsille, kun puhuttiin lisääntymisestä. Kysyin mikä naurattaa ja hän sanoi: Mitä tarkoittaa kastikkeet naamalle? Selvästi sanat tulivat siis pornosta. Muut lapset olivat rauhallisia, heille oli puhuttu jo aiemmin median turvallinen käyttö. He tiesivät, että noita asioita ei lasten kuulu katsoa eikä ainakaan uskoa. Puhuimme siitä, mitä internetissä voi nähdä. Se liittyy seksuaalisuuteen, mutta on näyteltyä ja suurenneltua. Seksuaalisuudessa tärkeintä on vapaaehtoisuus ja se, että aina voi itse päättää katsooko tuollaisia kuvia tai mitä haluaa tehdä. Saatiin aikaan asiallinen ja hyvä keskustelu ja ilmeily loppui siihen.

Viisitoistavuotiaat kuuntelivat ehkäisyasiaa ja turvataitoja. Yläkoulun opettaja kertoi: Yksi nuori näytti kännykkäänsä ”salaa” toisille, piiloutui pulpetin taa ja hörisi. Kysyin haluaako hän kertoa kaikille mikä huvittaa, jolloin hän vaikeni, mutta virnuili edelleen ympäriinsä. Kerroin erilaisista tietolähteistä, netin kaupallisista kanavista ja terveystietoon liittyvistä luotettavista lähteistä, kuten Väestöliiton sivut. Toiset nuoret alkoivat kysellä ja tilanne rauhoittui.

Avoimuus, oikea ikätasoinen tieto ja keskusteluyhteys turvallisen aikuisen kanssa on parasta seksuaalikasvatusta kaiken ikäisille.

Pimppikö häpeä?

Tyttölapsi kumartuu tutkimaan miltä hänen pimppinsä näyttää. Aikuinen tuhahtaa: ”Anna olla rauhassa!”. Tyttönen hämmentyy, säikähtää ja nolostuu. Jos pimppi, pippeli ja peppu ovat häpeän ja nolouden asioita, lapset eivät ikinä opi olemaan tyytyväisiä kehoonsa tai edes kertomaan ahdisteluista.

Arkuus puhua asioista niiden oikeilla nimillä voi johtua omasta epävarmuudesta ja siitä, ettei vanhempi itse ole sinut seksuaalisuutensa tai kehonsa kanssa. Vanhemmat ajattelevat myös, ettei pienen lapsen kuulu tietää näitä asioita, sanoo seksuaaliterapeutti Oona Turunen Aamulehdessä 24.5.2017. Tyttöjen sukupuolielin on muutenkin piilossa. Se, ettei siitä edes puhuta oikealla nimellä, voi lisätä lapsen hämmennystä ja häpeää, Turunen sanoo. Hänen mukaansa tyttöjä kannattaa rohkaista tutustumaan omaan alapäähän heti, kun he osoittavat siihen kiinnostusta. Lapsen kiinnostusta ei pidä tuomita, vaan hänelle voi sanoa että hei, sun pimppi on tosi kaunis ja ihana, Turunen neuvoo. Lapselle puhuttaessa on hyvä käyttää niitä sanoja, jotka tuntuvat itsestä luontevilta ja mukavilta.

Juuri näin on. Tutkimuksemme mukaan alle kouluikäisiä lapsia kiinnostavat oma keho, erilaiset kehot ja kehojen vertailu. Tämä on herkkyysvaihe, jolloin keho otetaan omaksi. Se on paras hetki tukea kehonkuvaa: omanlainen keho on joka paikasta hyvä ja arvokas. Ensin tarvitaan paljon myönteisiä viestejä, tietoja taitoja ja hyvä asenne, jotta voidaan opettaa tärkeät turvataidot. Lasta ei pidä nuhdella ja rankaista ikätasoisuudesta. Sitä paitsi miksi tytön keholla pitäisi olla enemmän hävettävää kuin pojan keholla? Pojan pippelin näytöille useammin vain naureskellaan.

Lasten seksuaalikasvatukseen liittyy hämmästyttäviä myyttejä ja uskomuksia. Yksi on se, että jos lapselle antaa lisää tietoa kehosta, se altistaa lasta hyväksikäytölle. Asiahan on päinvastoin. Tietämättömyys, puhumattomuus, sanattomuus ja häpeä vaientavat lapsen tehokkaasti. Lapsen on mahdotonta ottaa esille asia, josta aikuiset nuhtelevat.

Toinen myytti on se, että kehossa on niin yksityisiä paikkoja, ettei niistä voi puhua. Tällöin unohdetaan, että jo pikkulasta ”valistavat” niin ikätoverit, isommat lapset ja nuoret, kuin satunnaiset, kysymysten aikana paikalla olevat aikuiset, kuten isovanhemmat ja naapurit – eli koko kylä. Lisäksi media tavoittaa heidät päivittäin.

Kolmanneksi osa haluaa rajata seksuaalikasvatuksen vain kotiin. Tutkimuksemme mukaan vanhemmatkin kaipaavat kipeästi aiheesta tietoa, oikeita sanoja ja malleja. Tilastokeskuksen mukaan pienten lasten seksuaalisen hyväksikäytön rikostilastot eivät laske. Tiedetään, että lasta hyväksikäyttävä henkilö on useimmiten lähipiiristä. Jotain on aika tehdä lasten suojaamiseksi.

Tutkimuksemme mukaan nyt päiväkodeissa ja varhaiskasvatuksessa on tilanne, jossa ammattilaisten koulutus ei vastaa käytännön tarpeita lapsen seksuaalisen kehityksen suojaamisessa ja tukemisessa. Lapsen normaalista kehityksestä kumpuavasta uteliaisuudesta lasta voidaan rankaista ja tuomita. Toisaalta lapsen oireilu sairauden tai kaltoinkohtelun vuoksi voi jäädä tunnistamatta ja vaille apua. Tilanne on turvaton pikkulapsille ja perheille.

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma VASU2017 sisältää kaikki kokonaisvaltaisen, ikätasoisen seksuaalikasvatuksen elementit. On aika herätä pienten lasten seksuaalioikeuksien tunnustamiseen ja kokonaisvaltaisen kehityksen, terveyden ja hyvinvoinnin tukeen ja turvaamiseen!

************************************
Aihetta käsitellään torstaina1.6. Eduskunnan kansalaisinfossa
klo 17.30 alkavassa tilaisuudessa Lasten seksuaalikasvatus osana kehotunnekasvatusta.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Tervetuloa!
Aika: 1.6.2017 klo 17.30-19.30
Paikka: Eduskunnan kansalaisinfo, Arkadiankatu 3, Pikkuparlamentti.

Varhaiskasvatuksessa ovet avoinna lasten seksuaalikasvatukselle

shutterstock_64332163Varhaiskasvatuksessa seksuaalikasvatuksen alue on ollut sekava, ellei kaoottinen. Lapsen seksuaalinen kehitys on välillä sivuutettu tai tuomittu, välillä taas luontevasti kohdattu. Jokainen tahollaan on tehnyt omat ratkaisut seksuaalikasvatuksen laadusta ja määrästä. Ohjeet ovat yleensä puuttuneet.

Tutkimuksessamme tuli esiin monenkirjavaa kokemusta. Osa kasvattajista kieltäytyi vastaamasta mitään lasten kysymyksiin ja osa piti aihetta normaalina osana työtä. Koulutus oli niukkaa jos ollenkaan. Erityisesti turvataidoista ja raskaudesta puhumiseen ei ollut koulutusta.

Miten on nyt? Viime vuonna julkaistu valtakunnallinen ohjaava Vasu (1) on nyt ensimmäistä kertaa kuntia velvoittava. Vasu siis määrää, eikä vain suosita. Onko viimein aika nostaa lasten seksuaaliterveyden tuki tälle vuosituhannelle, vai voiko ammattilainen edelleen tehdä oman pään mukaan?

’Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi omana itsenään sekä yhteisönsä jäsenenä’, sanoo Vasu.

Siis myös kun lapsi ilmentää seksuaalista kehitystään. Laseke-tutkimuksemme (2) mukaan kahdeksan kymmenestä varhaiskasvatuksen ammattilaisesta totesi, että jotkut oman ryhmän lapsista tutkivat tai näyttävät toisille kehon yksityisiä paikkoja. Seitsemän kymmenestä totesi että oman ryhmän lapsista jonkun unnuttavan toisten nähden.

Lapsi on toimija, kehittyvä ja aktiivinen osallinen kasvatuksessa. Lapsi kertoo teoin ja sanoin mikä juuri nyt häntä mietityttää. Ammattilaisilla pitää olla tietoa ja taitoa suhtautua hienotunteisesti ja niin, että lapsi tulee oman ikätasoisen luonnollisen kehityksensä kautta ymmärretyksi ja huomioon otetuksi.

’Lapsella on oikeus saada tietoa monipuolisesti, käsitellä tunteita ja ristiriitoja sekä kokeilla ja opetella uusia asioita.’

Lapset ilmentävät seksuaalisuuttaan jatkuvasti sekä kysymällä että leikeissään. Kaikenlaiset kehot kiinnostavat, samoin sukupuolen erot ja tavat ja myös ihastumisen tunteita käsitellään ja näytetään taajaan. Ikätoveriryhmä jakaa samat kiinnostuksen ja uteliaisuuden kohteet ja he juttelevat kaikesta.

Lapsilla on siis oikeus saada tietoa myös seksuaalisuudesta. Lasten kysymykset liittyvät etenkin kehoon ja tunteisiin. Näin ollen pienten lasten seksuaalikasvatusta voi kutsua nimellä kehotunnekasvatus (3), erotuksena nuorten valistamisesta.

’Lapsia ohjataan kunnioittamaan ja suojelemaan omaa ja toisten kehoa.’

Kehoon tutustuminen onkin pieten lasten kehityksen keskiössä. Lapsi oppii hallitsemaan kehoaan ja hän tutustuu siihen myös katsoen, koskettaen ja kysellen. Lapsen kehoitsetunto on hyvä ja hän suhtautuu luontevasti kaikkeen kehossaan. Tätä myönteisyyttä ja luontevuutta pitää tukea, eikä tuhota.

Lapsi tarvitsee nimen kaikille kehon osille, tietoa itsemääräämisoikeudesta ja asiallista kasvatusta siitä, että kehossa on erityisen omia ja yksityisiä paikkoja. Vasun lause tarkoittaa, että ammattilaiset koulutetaan tukemaan ja suojaamaan pikkulapsen kehonkuvaa ja kehoitsetuntoa.

’Lapsia rohkaistaan kysymään, ja lasten kysymyksiin vastataan.’

Ammattilaisten pitää siis vastata myös, kun lapsi kysyy seksuaalisuuden asioista. Mutta osaavatko he? Tutkimuksemme mukaan erityisesti raskaudesta puhuminen ja turvataito-kasvatus olivat vailla koulutusta.

Lapset ovat usein kiinnostuneita siitä, mistä vauvat tulevat, koska omaan tai kaverin perheeseen odotetaan sisarusta. Ammattilaisilla täytyy olla koulutusta vastata luontevasti ja ilman tuomitsevia asenteita. Enää ei voida hyväksyä, että lapset saavat sattumanvaraista tietoa ja suhtautumista seksuaali- ja lisääntymisterveyden kysymyksiinsä.

’Turvallisuuden edistämiseen kuuluu myös turvallisuuskasvatus.’

Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset eivät vähene. Kuitenkin juuri turvataidoista puuttui koulutusta ja tietoa tutkimuksemme mukaan. Kun oikeita sanoja ei ole, on mahdotonta avata lapsen kanssa keskustelua vakavista asioista. Lapsille onkin opetettava taitoja, eikä vain säikytettävä: Miten arvostetaan omaa vaistoa, miten sanotaan ei ja lähdetään pois ja miten asiasta voi ja saa puhua aikuisille.

WHO (4) suosittaa, että lapsille on opetettava aina tietoja, taitoja ja myönteinen asenne. Tämä tarkoittaa myös sitä, että rankaiseva asenne ei ole oikea, kun lapsella on kysymyksiä seksuaalisuuteensa liittyen. Oikeat sanat ja turvallinen avoin puhumisen ilmapiiri lisäävät lasten turvaa .

Vastaan siis alun kysymykseen: Kyllä. Ilokseni voin nähdä, että nyt Vasu velvoittaa ottamaan lapsen huomioon myös seksuaalisena ja tukemaan häntä. Itse sanaa seksuaalikasvatus ei käytetä, mutta ei sanota niinkään, etteikö vasu kattaisi myös seksuaalikasvatusta.

Lasten seksuaaliterveys on yksi herkimmistä ja tärkeimmistä suojelun kohteista. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tarvitsevat kipeästi koulutusta ja malleja toteuttaakseen lasten kehotunnekasvatusta ajanmukaisella ja lasta arvostavalla tavalla. Jokaiseen paikalliseen vasuun tulee selkeästi kuvata, miten omassa kunnassa tuetaan ja suojataan lasten seksuaalista kehitystä.

Viitteet:
1. Vasu = Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Opetushallitus määräsi 18.10.2016 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisesti. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittavat paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2017 alkaen.
2. LASEKE-tutkimukset ”Pusuhippaa, lääkärileikkejä ja haikaravauvoja – tavallista arkea tai tarua päivähoidon ja kotien arjesta”: 1. Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset, 2013, N=507 ja 2. Pienten lasten vanhemmat 2014, N=614.
3. Kehotunnekasvatus
4. WHO:n seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa 2010  ja toinen

Pelkäätkö lentämistä?

wing-221526_1920Et ole yksin! Tiedätkö, että joka kolmas lentokoneessa matkustava tuntee ainakin jonkin verran epämukavuutta lennolla. Henkilökunta on tottunut auttamaan. Kemiallisista keinoista on joskus enemmän haittaa kuin hyötyä. Tässä muita vinkkejä matkalle, osa vinkeistä Finnairin sivulta.

1. Erilaisten liikennevälineiden turvallisuuden vertailu osoittaa, että lentäminen on tilastollisesti turvallisin tapa matkustaa.
2. Lentomatkan riskialttein kohta on matka lentoasemalle. Siitä eteenpäin olet maailman luotettavimman ja turvallisimman koneiston vastuulla.
3. Muista että turvallisuudestasi on vastaamassa suuri määrä vastuullisia ammattilaisia. Mitään toimialaa ei säännellä ja valvota yhtä tarkasti kuin ilmailua. Nämä huippukoulutetut ammattilaiset ovat puolellasi. Hekin haluavat turvallisesti tänään perille.
4. Lentopelko on irrationaalista eli se ei perustu todelliseen vaaraan. Vahvista järjen ääntä ja hyväksy tunteet ja kehon reaktiot siinä rinnalla.
5. Lentopelko on opittu reaktio ja koska se on opittua, siitä on myös mahdollista oppia pois ja saada pelko hallintaan. Varo opettamasta pelkoa muille.
6. Vie ajatukset muualle. Älä keskity pelkoon, se kasvaa jos sille antaa tilaa ajatuksissaan. Keskity siihen, mitä näet, haistat, tunnet tai vaikka kännykän kuviin tai kynsien viilaamiseen. Mikä tahansa yksityiskohta voi viedä keskittymisesi pois hahmottomasta pelosta.
7. Muistele ja eläydy turvapaikkaan eli johonkin ihanaan mielikuvaan. Kuvittele joku tosi rauhallinen ja turvallinen ihminen vierellesi ja juttele ajatuksissasi hänen kanssaan.
8. Pelon unohtaa helpoiten, kun on kiinnostavaa tekemistä. Jos sinulla on tabletti tai tietokone, katso lempisarjaasi tai tee ristikkoa. Jos toisten puhe häiritsee, käytä korvatulppia.
9. Ota mukaan miellyttävää musiikkia tai rentouttava suosikkikirja tai Raisan tai jonkun muun rentoutusäänite.
10. Valitse käytäväpaikka, jos sinulla on myös ahtaan paikan kammoa. Käytäväpaikalta on helppo nousta jaloittelemaan ja ilmakin tuntuu kiertävän väljemmässä tilassa paremmin.
11. Tekstaa tsempparihenkilöllesi aina ennen nousuja ja laskeutumisen jälkeen. Et tunne olevasi yksin ja unohdettu, vaan olet turvallisesti jonkun ajatuksissa.
12. Keskity päämäärään, minne olet menossa: vaikeuksien kautta voittoon! No pain, no gain! Tsemppaa ja haasta itseäsi. Kuvittele yksityiskohtaisesti se, mitä matkan avulla saavutat ja keskity tähän tärkeään tavoitteeseesi!
13. Huomaa, että se mitä juuri teet ja opit on rohkeutta. Kun jokin itselle arvokas asia (matkan tarkoitus) on tärkeämpää kuin se, mitä pelon tunne käskee välttämään, sitä kutsutaan rohkeudeksi. Kun tunnistat arvoja elämässäsi ja seuraat niitä, olet rohkea!
14. Lentopelkoon voi auttaa todella hyvin esim. emdr tai hypnoosihoito. Hakeudu rohkeasti ammattiauttajan pakeille.

Ja sitten vain hyvää matkaa!

Elämänmittainen unelma

raisa-ja-susse

Kuva: Heidi-Hanna Karhu

Olemme kaksi aikuista naista, ja tehneet yhdessä töitä kolmekymmentä vuotta. Kun kummankin kuuskymppiset lähestyivät, mietimme mitä me haluamme oikeasti. Meille arvoista suurin on se, että lapsillamme ja lastenlapsillamme olisivat asiat paremmin kuin meillä. Että voimme turvata myönteistä kehitystä yhteiskunnassa niin, että tulevilla lapsilla kaikki olisi vieläkin paremmin.

Innostuksenamme on ollut seksuaaliterveys terveydenhuollossa, tutkimuksena ja rinnalla eläen, syrjäytyneitä ja vammaisia erityisesti kannatellen. Lapsia ja nuoria, joiden herkkyys ja haavoittuvuus ovat koskettaneet syvästi. Niin helposti lapsen ajatukseksi iskostuu ”olen huono”. Se ajatus on myrkyllinen. Ja samalla, niin paljon voi tehdä se, jolla on aikaa pysähtyä, uskoa ja olla rinnalla.

Se, missä edelleen on puutetta, on pienten lasten seksuaalisuuden tuki ja suoja. Jos lapset ovat aarteemme, puhumme lapsista arvostavasti. Ymmärretäänkö kehittyvien aivojen erityisyys ja suojataanko sitä? Vai vaaditaanko lapsilta ja nuorilta samaa sietokykyä kuin aikuisilta?

Lapsen seksuaalisuus on toivon, onnellisuuden ja ihmisoikeuksien asia. Lapsi on luonnostaan onnellinen kehossaan, ja erityisen onnellinen, kun saa käyttää ja näyttää, tuntea ja tutkia sekä löytää ja oppia kehostaan. Toivomme, kuten lapset itse, että pienen lapsen seksuaalisuus opitaan näkemään luontevana ja normaalina osana kasvua ja kehitystä, ja erilaisena kuin nuorten ja aikuisten seksuaalisuus. Lasten seksuaalikasvatuksessa painopiste on kehon kokemisessa. Lapsuuden seksuaalisuuden portailla vahvistuvat kehoitsetunto ja lapsen ilo, onni ja oikeus omaan kehoonsa. Lapsella on oikeus ihmetellä ja kysyä. Lapsella on oikeus olla tietämätön ja saada itselle tärkeää tietoa. Lapsella on oikeus olla turvassa.

Filosofi Jari Ehrnrooth tiivistää upeasti yhdennentoista käskynsä: Kunnioita ja rakasta lapsiasi niin, että kauan eläisit heissä kuolemasi jälkeen ja että he voisivat kehittyä paremmiksi ihmisiksi, kuin sinun on suotu koskaan tulla. Niin herkässä on lapsen ja nuoren omanarvontunto ja niin tärkeä rinnalla kulkijan viesti: Sinun ei tarvitse pärjätä yksin, olen tässä, sinua varten.

turvataidot-ja-lapsen-keho-painoPienten lasten seksuaalikasvatus on herkkä ja arka aihe, jossa jokaisen euron eteen on kikkailtava. Halusimme tehdä jotakin kaunista ja tärkeää. Kesäkuussa pidimme aurinkoisen, iloisen ja musiikillisen yhteisen syntymäpäiväjuhlan, jonka lahjarahoilla taitettiin ja painettiin viisituhatta ihanaa, oranssia lasten turvataitojulistetta jaettaviksi päivähoitoon ja alakouluille. Julisteet kertovat lapselle omasta, arvokkaasta kehosta, oikeudesta sanoa ei ja saada apua.

Tulosta juliste itsellesi.

Raisa Cacciatore, lastenpsykiatri
Susse Ingman-Friberg, kätilö (YAMK)

Lahjoitukset lasten seksuaalikasvatukselle onnistuvat lahjoitustilillä FI63 1745 3000 0979 58 Kirjoita viestikenttään viitetieto: LASEKE

Lapsi oppii enemmän ilosta kuin pelosta

shutterstock_83552767Moni vanhempi uskoo edelleen kurituksen voimaan lasten kasvatuksessa. Uskomuksensa mukaan aikuinen luulee kasvattavansa lapsesta tai nuoresta hyvin käyttäytyvää, reipasta, rohkeaa ihmistä.

Tutkimusten mukaan kurittamalla ei kuitenkaan ole lainkaan hyödyllisiä vaikutuksia. Sen sijaan sillä on yhteys lukuisiin haitallisiin asioihin.

Kehityspsykologi, prof. Elizabeth Gershoff on arvioinut eri tutkimuksien tuloksia kurituksen vaikutuksista. Kuritus aiheuttaa aggressiota, epäsosiaalista käytöstä, käytös- ja mielenterveyshäiriöitä, kielteistä lapsi-vanhempi-suhdetta, heikentynyttä kognitiivista kyvykkyyttä ja heikkoa itsetuntoa. Lapsena koettu kuritus liittyy vielä aikuisuudessa lisääntyneeseen epäsosiaaliseen käytökseen, mielenterveysongelmiin ja hyväksyvään asenteeseen kuritusväkivaltaa kohtaan (2016, J Family Relations).

Lapsi tietää, että hän on pieni ja täysin riippuvainen perheestään. Hän etsii ja testaa jatkuvasti strategioita selvitä perheessään parhaalla mahdollisella tavalla. Pieni lapsi vaistoaa, että jos hän joutuu perheestään syrjään, hänellä ei ole tulevaisuutta. Siksi lapsi keskittyy pitämään yllä suhdettaan aikuisiin kaikin mahdollisin tavoin.

Lapsi ei kuvittele, että hänellä olisi valta ymmärtää tai muuttaa perhettään. Lapsi keskittyy muuttamaan ja muokkaamaan omaa itseään koko ajan, jotta hän pysyisi mukana parhaalla mahdollisella tavalla juuri tässä perheessä, jossa hän kasvaa.

Kaikissa tilanteissa lapsi toimii omasta näkökulmastaan loogisesti, toteuttaen tarvetta olla tärkeä ja tarpeellinen tälle perheelle. Lapsella on vain lapsellisia keinoja oivaltaa, mitä eri tilanteissa kannattaisi tehdä.

Lapsen toimintamalli perheessä voi olla häirikön rooli. Hän haluaa tulla näkyväksi tekemällä vääriä tekoja ja saada huomiota edes häsläämällä vääriä asioita. Sekin on lapsen keino yrittää rakentaa siltaa aikuisiin. Se on yritys löytää hyvinvointia rakentava yhteys vanhemman kanssa. Se voi olla epätoivoinen keino olla olemassa, tulla huomatuksi, osana perhettä.

Tämän vuoksi aikuisten tulisi ahkerammin muuttaa omaa käytöstään, jos lapsi oireilee. Rankaisut muuttuvat helposti vain rajumpaan suuntaan, koska ne eivät auta lasta. Jos aikuisilla ei ole kapasiteettia, energiaa ja oivallusta nähdä lapsen tarpeita, heidän kannattaa hakea apua ja neuvoja. Aikuisen toimiessa väärin lapsi joutuu muokkaamaan itseään ja se tapahtuu helposti epäsuotuisaan suuntaan. Näin psyykkiset ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Aikuinen, katsoessaan sinua peläten tai luottaen, lapsesi muuttaa itseään.

******************************************

Tukkapöllystä ja sättimisestä kannustavaan kasvatukseen
#Kasvatuspuntari – kampanja kutsuu vanhemmat puntaroimaan omia kasvatustapojaan

Kannustavan kasvatuksen kampanja

Lapsi- ja perhejärjestöt lohduttavat, ettei haastavissakaan tilanteissa tarvitse turvautua väkivaltaan vaan vaihtoehtoisia tapoja on tarjolla.  Kannustavia kasvatuskeinoja, tukea ja tietoa on koottu yhteen #Kasvatuspuntari – kampanjan kotisivulle: www.kasvatuspuntari.fi

Väestöliiton verkkopalveluissa, Perheaikaa.fi ja vaestoliitto.fi/vanhemmuus sekä Ensi- ja turvakotien liiton Nettiturvakodin chatissa 29.8–9.9. on mahdollisuus keskustella asiantuntijoiden kanssa kasvatuskysymyksistä.

#Kasvatuspuntari kampanjan toteuttavat: Ensi- ja turvakotien liitto, Suomen UNICEF, Väestöliitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Suomen Vanhempainliitto ja Emma & Elias -ohjelma.

Mukana kampanjassa on myös Siskonpeti – sketsisarja, joka pureutuu viihteen keinoin vallitseviin kasvatusasenteisiin.

Vanhempi, ole arvokas!

shutterstock_336970313Lapsi joka kohdataan myötätunnolla, oppii empatiaa. Miten se tehdään käytännössä? Ellei myötätuntoa itse ole saanut, sitä on vaikea myös antaa. Oletko itse oppinut hyväksymään ja myötäelämään itsesi kanssa, itseäsi kohtaan? Myötätunto ja hyväksyminen lähtevät ensin itsestä – siis itsemyötätunnosta.

Arjessa ehkä sen huomaa, että vaikka haluaa ja on päättänyt olla empaattinen ja kannustava vanhempi tai kumppani, suusta tulee turhan kovia sanoja, turhan karulla äänellä. Lohtua ja läheisyyttä hakeva tuleekin työnnettyä pois tai vilpitön innostus latistettua. Jopa silloin kun toisella oikeasti olisikin hauskaa!

Väkivaltaa voi ja pitää ennaltaehkäistä. Hyvinvoiva, onnellinen ihminen ei ammu lapsia ja nuoria, jotka edustavat elämäniloa, toivoa ja tulevaisuutta. Myötätuntoinen ihminen ei halua tappaa. Jos haluamme taistella väkivaltaa vastaan, on lisättävä hyvinvointia, toivoa ja onnellisuutta. Hyvinvointia syntyy kun tulee kohdatuksi empaattisesti ja oikeudenmukaisesti. Empatia on myötäelämisen taito. Sitä voi opetella.

Myötätunto vähentää omaa ja toisten kärsimystä ja osaltaan lisää hyvinvointia.

Meistä jokainen on arvokkainta mitä on. Sinulla on oikeus tulla kohdatuksi myötätuntoisesti, mutta vain itseesi ja omaan käyttäytymiseesi voit todella vaikuttaa. Siksi onkin tärkeää osoittaa myötätuntoa juuri itseään kohtaan. Itsemyötätunto on sitä että arvostaa itseään ja suhtautuu lempeydellä omiin tekoihinsa ja tunteisiinsa. Jotta voit todella olla myötätuntoinen muita kohtaan on sinun ensin opittava olemaan myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Muutoksen on lähdettävä sisältä, muuten se jää pintapuoliseksi. Kyseessä on siis elämän mittainen matka joka vaatii paljon harjoittelua.

Opettele myötäelämisen taito

Opettele myötätuntoa ensin itseäsi kohtaan. Se on tarpeen aina vastoinkäymisen ja mokan hetkellä ja lapset ottavat mallin sinusta. Myötätuntotutkijan, professori Neffin mukaan itsemyötätunto tarkoittaa neljää askelta.

1. Huomaa kärsimys. Kun itse voit huonosti, älä pakene päihteisiin, ruokaan tai riitelyyn. Lakkaa väheksymästä omaa kärsimystäsi. Katso asiaa asiana ja hyväksy tilasi. Tervehdi itseäsi rauhallisesti silmiin katsoen: tässä olen taas, kärvistellen, valvoen, ahdistuen.
2. Suhtaudu lämmöllä. Toimi lempeydellä, kuten toimisit parasta ystävääsi kohtaan. Lohduta. Ymmärrä. Rohkaise. Kannusta. Halaa itseäsi, kiedo kirjavaan peittoon, tarjoa itsellesi ja tuskallesi kuppi teetä.
3. Pysy rinnalla. Moni hylkää itsensä karkeilla ajatuksilla tai solvaavalla sisäisellä puheella. Sano, että ei hätää, tästä selvitään, taas etsitään keinot ja luotetaan, uskotaan, toivotaan ja yritetään. Yksi hyvin nukuttu yö, yksi soitto ystävälle, yksi hikinen lenkki tai aamu-uinti kirpeässä järvessä jo tekee ihmeitä. Tunteet ja tunnelmat muuttuvat.
4. Yleistä. Jos muistat, että virheet ja vastoinkäymiset ovat inhimillisiä, kaikille ihmisille kuuluvia asioita, se helpottaa. Et ole ainoa jolle käy näin tai joka tuntee näin, päinvastoin kaikki ihmiset kokevat samoja asioita. Olet samanlainen ja samanarvoinen, tämä yhdistää sinut kaikkiin muihin. Et ole yksin.

Nämä askeleet ovat tärkeitä jokaiselle epäonnistumisten tai onnettomuuksien hetkellä. Oman pahan olon vahvistaminen tai itseruoskinta tuskin antavat voimaa ja viisautta selviytyä ja voida paremmin. Ja mikä tärkeintä, oman itsesi kohtaaminen myötätunnolla kehittää sinua lempeämmäksi ja myötätuntoisemmaksi myös muita kohtaan. Samalla kun lisäät omaa hyvinvointiasi, lisäät sitä myös muilla.

Myötäelämisen taitoa voi soveltaa kaikkiin omiin tunteisiinsa, myös iloon ja onneen. Sama kaava toimii myötätuntoisena suhtautumisena myös lapsen tai kumppanin tunnetiloihin.

Koe rinnalla, anna surun tulla ja ilon kuplia. Tunteita on monenlaisia, kaikilla. Ne voi hyväksyä ja elää myötätuntoisesti.

Väestöliiton nettipalvelu Urpot.fi tarjoaa tukea ja tietoa murrosikäisen nuoren vanhemmalle

Lähteitä

K. D. Neff: Self-compassion, self-esteem, and well-being. Social and personality psychology compass, Vol 5/1, 1–12, 2011.
K. D. Neff, P. McGeheef: Self-compassion and psychological resilience among adolescents and young adults. Self and Identity, Vol 9/3. 2010.
K. D. Neff, S.S. Rude, K. L. Kirkpatrick: An examination of self-compassion in relation to positive psychological functioning and personality traits. J of Res in Personality. Vol 41/4, 908-916, 2007.

About the Book

 

Kullan arvoinen kehoitsetunto

shutterstock_394746478Kehoitsetunto on sitä miten niin me aikuiset, kuin myös nuoret tai jo pienetkin lapset pitävät ja nauttivat kehostaan, miten he arvostavat ja rakastavat omaa kehoaan, mitä tykkäävät olla omissa nahoissaan ja ajattelevat omasta kehostaan.

Kehoitsetunto kehittyy pikkulapsivuosina. Syntymästä asti lapsi kokee ylpeyttä kehostaan. Kasvatuksen tulisi tukea sitä niin, että jokainen lapsi tuntisi olevansa sellaisenaan oikeanlainen täysin riippumatta siitä millainen keho on.

Se tarkoittaa, että kenenkään kehoja ei kommentoida rumasti, ei selän takana eikä muutenkaan. Tämähän on isommilta opittu tapa ja yksi julmimmista kiusaamiskeinoista lapsilla ja nuorilla. Omaa kehoa kun ei voi vaihtaa eikä muuttaa.

Hyväksyvästä ja rakastavasta katseesta ja kannustavista lauseista lapsi saa vahvistuksen sille, että hän kelpaa ja on hyväksytty. Jos vanhemmalla tai kasvattajilla sen sijaan on arvioivat mittalasit silmillä, se hämmentää. Jos aina kuulee aikuisen suusta arvottavan kommentin: oletpas kömpelö tai ketterä, niin siro tai pullukka, tosi kaunis tai ruma kun väännät naamaa noin.

On tuskallista olla jatkuvasti arvioinnin kohteena! Kuka enää uskaltaa astua esiin? Kuka kehtaa tanssia tanssin, lurauttaa laulun, jos aikuisen arvioinnin piiska heti sivaltaa, tuomiten milloin hyväksynnän vaakakuppiin, milloin huonoon kastiin.

Huomauttelun ohella mahdollinen kuritus satuttaa ja rikkoo kehoitsetunnon. On tärkeää tukea lasten kehoitsetuntoa. Näin lapsi oppii kunnioittamaan ja arvostamaan monenlaisuutta, tasa-arvoa, ainutlaatuisuutta ja itseään.

Kehoitsetunto rakentuu koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. Nuori, joka rakastaa ja arvostaa kehoaan, myös suojaa sitä, ei anna kenenkään kaltoin itseään kohdella tai koskettaa, eikä rääkkää, myy tai vahingoita itse omaa kehoaan.

Opetetaan ja osoitetaan että jokaisen erilainen keho on arvokas ja kunnioitettava aarre, jota pitää ja saa hoitaa ja helliä.

Lisää tietoa Lapsi ja seksuaalisuus –sivustolta sekä Urpot.fi-sivulta.