Kehotunnekasvatusta, ei aikuisviihdettä

Sanat sisältävät merkityksiä. Sanat herättävät päässämme kuvia ja ajatuksia.
On käytettävä oikeita sanoja. Mitä ne oikein ovat, ne oikeat sanat? Kuka määrittää oikean ja väärän? Ovatko pimppi tai pippeli vääriä sanoja, siis pitääkö olla vagina, vulva, penis ja glans? Onko vauvan koti väärä sana, ja mitä väärää siinä on?

Seksuaalikasvatus-sana häiritsi pahasti vanhempia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia tutkimuksessamme, joka koski pienten lasten kasvatusta.

”Seksi ja lapsuus eivät kuulu yhteen”, sanottiin.

Sen sijaan seksuaalikasvatuksen ammattilaiset sanoivat, ettei seksuaalikasvatus-sana heitä ahdista. Mutta entä jos tämä sana ahdistaa vanhempia, vieläpä niin paljon, että he sulkevat korvansa? Onko heitä varta vasten sokeerattava? Vanhemman päässä herää pelottavia mielikuvia ja ajatuksia. Silloin lapsi jää ilman tärkeää kasvatusta, johon lapsella on oikeus.

Olisi parasta, että vanhemmat ymmärtäisivät lapsuuden kehon, tunteiden, nautinnon ja seksuaalisuden – samoin kuin seksuaalikasvatuksen – olevat eri kuin aikuisten. Lapsen kehitysvaihetta vastaavilla asioilla voi olla lapsen kehitysvaiheeseen sopivat sanat. Kuten unnutus. Lasten kohdalla vanhempien asenne on ratkaiseva. Kunnioitetaan sitä!

Siksi on myös sana kehotunnekasvatus. Se avaa etenkin vanhemmille lasten seksuaalikasvatuksen ideaa ja painotusta: omaan kehoon tutustumista, tunteiden hallintaa ja turvataitoja. Tuo sen lähemmäs lapsuutta. Se on oikea sana Kotimaisten kielten keskuksen mukaan.

Lapsille nämä asiat ovat tietenkin luonnollisia ja iloisia. Lapsia seksi tai seksuaalisuus eivät ahdista, ellei heitä ahdisteta. Lasten häirintä voi myös tapahtua väärällä aikuispainotteisella tiedolla, eli pornolla.

Porno on kiihottamiseen, siis tunteitten herättämiseen tehtyä materiaalia.

Emme kutsu sitä aikuisviihteeksi, kun puhumme lapsille. Se luo väärän mielikuvan. Ikään kuin aikuiset viihtyisivät näin, pornoa katsellen tai tehden. Se antaa lapselle väärän kuvan aikuisuudesta, viihteestä ja seksuaalisuudesta.

Viihde on arkinen sana, kuten aikuinenkin. Pidetään ne sanat turvallisina.

Tiedetään, että ne aikuiset ovat onnellisimpia, joilla on ihan oikea ihmissuhde ja omanlaista, kahden välistä seksiä. Se ei ole viihdettä vaan hellyyttä, nautintoa ja läheisyyttä.

Tärkeintä on, että omat vanhemmat löytävät itselle luontevat sanat, joilla voivat antaa lapsille kehotunnekasvatusta ja turvataitoja. Ja että lapset voivat ja uskaltavat näistä asioista puhua turvallisen aikuisten kanssa.

Sisu, kirouksemme?

Sodat. Millä siellä pärjättiin? Sisulla.

Nyt mennään! Oli mikä väsymys tahansa. Pelkoa ei Suomen poika tunne. Jos joku tunsi, se oli seonnut. Tai ammuttiin. Uupumus, kipu, ahdistus, kaikki kielletty. Syöpäläisistä viis. Ja siitä, että kaverit kaatuu syliin.

Kotirintamalla naiset pärjää. Ilman miestä, hammasta purren, kukonlaulun aikaan ylös, hoida talo, lapset, pellot, karja. Sisulla. Pienimmät lukittiin tupaan. Uupumusta ei tunnettu. Ei pelkoa, ahdistusta, avuttomuutta. Kaikki kielletty.

Lapset kasvoivat, jälleenrakensivat, kasvattivat lapsensa. Hyväksyttiinkö uupumus tai pelko? Päihteet, työnteko ja ankaruus auttoivat kieltämisessä.

Metsässä, pihoilla, koulussa pärjäävät lapset, yksin on pärjättävä. Pure hammasta! Isot pojat ei itke! Työteliäs! Kouluun hiihdetään yksin pimeässä. On ennenkin pärjätty, eikä meillä silloin ollut edes kenkiä.

Itsemurhat ja väkivalta, ei ennenkään ole valitettu.

Vanhemmat pärjäsivät. Häpeä ellet saa pidettyä firmaa, vaimoa ja lapsia kurissa. Ennenkin pärjättiin. Kotiapulaiset, kotiavut karsittiin, vie lapset aamulla eri suuntiin, ehdi kahdeksaksi, hymyile, työn perässä, työn ehdoilla. Pure hammasta ja tottele. Kiltti tyttö. Reipas poika.

Nyt me ällistellään, kun meidän nuoret menee Balille. Aurinkoon, jonnekin missä voi hengittää ja synkkä suomalaisuus ei ahdista. Ei kutsu työ, lapset, asuntolaina. Miksi ne jättää rakkaan oravanpyörämme? Tämän vuoksi taisteltiin! Mikseivät ole reippaita? Onko avaruudesta iskenyt joku kumma virus kaikkiin nuoriimme?

Kaikki kielletyt tunteet riehumassa oman nahan sisällä. Menevät etsimään itseään, myyvät kaiken, löytävät sata samanlaista.

Miksi ihmeessä?

Onko lapsella seksuaalisuutta tai seksuaalioikeuksia?

Lapsen seksuaalioikeudet puhuttavat. Professori Puolimatka kauhisteli kesällä (27.7.18)  tulevaisuudenkuvaa, jonka peikkona hän näki lasten seksuaalioikeudet. Me Väestöliitossa näemme juuri niiden puuttumisen lasten tervettä kehitystä ja oikeussuojaa vakavasti uhkaavana asiana.

Mitä ihmettä on lasten seksuaalikasvatus? Suositimme, että seksuaalikasvatus olisi tullut mukaan valtakunnallisen varhaiskasvatuksen sisältöön. Vielä sanaa ei siellä näy, vaikka sisällöt melko hyvin löytyvät. Upeana esimerkkinä kuitenkin kuusitoista Suomen kuntaa nosti näkyviin omassa varhaiskasvatuksen suunnitelmassaan kehotunnekasvatuksen, sisältäen ikätasoisen seksuaalikasvatuksen ja turvataidot.

Lapsien seksuaalisuus on vanhempien kuvaamana eri asia kuin aikuisen seksuaalisuus. Lapsi on utelias, opettelee omaa kehoaan, leikkii, oppii normeja ja asenteita. Samalla kun opitaan vessa-asioita ja hygieniaa, opitaan sääntöjä yksityisyydestä, sekä kuka saa katsoa ja koskea lasta. Lapsen seksuaalisuus on iloista, pelleilevää, kokemista ja löytämistä. Sitä pitää suojata. Siksi lapsellakin ovat omat oikeudet!

Lapsen seksuaalisuutta tuetaan lapsen tasolla, ikä- ja kehitysvaiheen mukaan. Vanhemmat voivat vahvistaa pienen lapsen itsetuntoa ja keinoja kunnioittaa itseään ja toisia. Lapsen seksuaalisuutta suojataan kertomalla lapsen oikeudesta omaan kehoon sekä turvataidoista.

Lapsia syntyy vähän. Näiltä harvoiltakin puuttuu mahdollisuus tietoon turvataidoista ja oikeudesta seksuaaliseen koskemattomuuteen. Ammattilaisen virkavelvoitteena ei ole kertoa lapselle näistä oikeuksista, vaikka ne ovat osa ihmisoikeuksia ja siten jokaiselle kuuluvia. Lapset vain eivät kuule niistä. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön rikosilmoitukset eivät vähene.

Monet vanhemmat hakevat tietoa, valistavat ja vahvistavat lapsiaan. Kaikki eivät tule sitä tehneeksi. Liian monen lapsen perheen ahdinko ja turvattomuus yhdistettynä lastensuojelun ja poliisin kuormittuneisuuteen jättää lapset pärjäämään tietämättöminä ja helppoina saaliina. Joidenkin lasten omassa perhepiirissä on vaara.

Väestöliitto on vuodesta 2015 tarjonnut perheiden ja ammattilaisten tueksi Lapsi ja seksuaalisuus -sivustolla maksutonta tietoa muun muassa lasten seksuaalioikeuksista, malleja ja materiaaleja turvataito- ja seksuaalikasvatukseen lasten terveen kehityksen turvaksi. Yhä suurempi osa lapsia tavoitetaan ja turvataan.

Tärkein lapsen seksuaalinen oikeus on saada kehittyä omassa tahdissa ja häiritsemättä, tuettuna ja suojattuna omanlaiseen seksuaalisuuteen. Onko sinun lapsellasi yksinoikeus omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa? Haluatko, että lapsesi ikätasoista, tasa-arvoon ja hyvään kehonkuvaan perustuvaa seksuaalisuutta suojataan? Se tapahtuu takaamalla lasten oikeudet, myös seksuaalioikeudet.

Tutustu turvataito -videoon

Itse olet hullu!

”Olet hullu”, huutaa vanhempi. ”Sanot aina noin! Et tajua mistään mitään!”
Toinen vastaa: ”Ei pidä paikkaansa, johan selitin, minähän pyysin jo anteeksi, olin kiireessä! Sanoin ajattelemattomasti!”

Mutta. Ensimmäinen on jo kiihdyttänyt vauhtinsa täystuhoon. Paluuta ei ole, jompikumpi on leimattava kokonaan huonoksi. Tuhottava. Jommankumman on poistuttava näyttämöltä itsetunnolta ja persoonalta kelpaamattomana.

Ensimmäinen sanoo: ”Väität siis, että olen valehtelija! Väität siis että minä olen väärässä!” ja lähtee ulos paiskaten oven. Onneksi.

Nuori huokaisee helpotuksesta. Tällä kertaa ei tullut väkivaltaa. Enempää. Nuori huokaisee helpotuksesta myös, koska tällä kertaa kohteena ei ollut hän. Ja samalla hän tietää, että toisella kertaa hän on.

Vanhempien malli riitelyyn on rankka. Annetaan leimoja: hullu, itsekkäin tuntemani tyyppi, tyhmä, sika. Tarkoituksena mitätöidä persoona, antaa kelpaamaton leima, osoittaa toinen kokonaan pahaksi.
Saada murennettua jommankumman itsetunto. Leimata ja todistaa jompikumpi kokonaan huonoksi.
Sen sijaan, että puhuttaisiin asiasta, tapahtumasta, ja yritettäisiin ymmärtää ja päästä siitä yhteiseen käsitykseen. Että luotettaisiin siihen, että pohjimmiltaan kumpikin toivoo rauhaa, ymmärrystä ja arvostusta.

Tällä riitelytyylillä sellainen tulos on mahdoton. Nuori on koulussa oppinut rakentavaa riitelyä. Silloin pyritään kuuntelemaan, kuulemaan toisen näkökulma miksi hän sanoi tai teki jotain. Mitä hän tarkoitti? Mitä hän tarvitsi? On opeteltu kuuntelun taitoa.
Ja sitten miten omalta puolelta voi kertoa samat asiat haastamatta ja loukkaamatta lisää: Miltä se tuntui, miten ymmärsin, mitä pelkäsin, mitä tarvitsin.

Rakentavassa riitelyssä haetaan yhteisymmärrystä onnettomasta tapahtumasta, joka satutti tai loukkasi. Tavoitteena on parantunut kunnioitus ja läheisyys riitelijöiden välillä. Se on mahdollista. Mutta ei vanhempien mallilla. Jos riitelyssä heitetään leimoja ja nimitellään, silloin taistellaan siitä, kumpi mitätöi kumman. Se ei koskaan ole rakentavaa tai edistä kenenkään hyvinvointia. Se on vain surullista ja alkeellista. Kuin päiväkodista.

Nuori katsoo surullisena paikalle jäänyttä vanhempaa. Varmaankin hänen isovanhempiensa kotona on aina toimittu näin. Saadakseen todellista tukea ja olkapään ja itkeäkseen tuskan pois, nuori soittaa kaverilleen. On aika aloittaa uusi aika.

Tärkeä, vaikea äitienpäivä

Ellille

Koulussa oli kivaa! Sai kavereita, seuraa, leppoisaa jutustelua. Oli toisia, saman ikäisiä lapsia, joilla ei ollut koko ajan kiire tai ”tärkeää tekemistä”. Naurettiin, leikittiin, pelattiin.

Lapsen haaste on pärjätä lapsijoukossa. Olisi kiva olla tykätty! Kuusikymmenluvulla olin kuitenkin kummajainen yksinhuoltajan lapsena. Ja vielä isä-yksinhuoltajan. Outo lintu. Selustassa vähemmän aikuisia, vähemmän voimaa ja hoivaa. Aina eväät, tumput, luistimet unohtuneina.

Äitienpäivänä opettaja puhui kauniita sanoja äideistä: miten ihania rakkaat äidit meille ovat ja miten he hoitavat meitä. Alettiin tehdä äitienpäiväkortteja, jokainen sai taitetun puhtaan kartongin. Minulle tuli pala kurkkuun.

Oli siitä ennenkin puhuttu, kaikkien piti se kyllä tietää. Äkkiä sellaiset seikat katoavat toisten lasten mielestä. Kaikilla kahdensanvuotiailla on äiti, lasten kokemuksessa. Itsestään selvä asia. Äiti on maailman keskipiste. Onhan se pakko olla? Mutta että opettajakin ohittaa sen.

Olin ihan hiljaa, kunnes joku havaitsi jumini. Ei minulla ole äitiä, mutisin. Ja ennen kuin opettaja ehtii sanoa mitään, kuuluu luokasta: Miten niin ei ole äitiä? Kaikilla on äiti! Ja niin pilasin koko luokan iloisen tunnelman. Se muuttui kireäksi, ärtyneeksi hämmennykseksi. Tuijotin pulpettia etten näkisi kasvoja ja odotin ensimmäistä ivaa. Ja minä kun niin halusin, että kaikilla olisi hyvä mieli.

Kelle minä tän kortin teen? Enkelille? Haudalle? Isälle? Oikeaa vastausta ei ollut. Mistä minä olisin tiennyt. Tarvitsin apua, enhän voinut tehdä korttia olemattomalle. Olisi kai ollut parasta tehdä niin ja säästää muut hämmennykseltä.

Mun äiti on kuollut, sanoin kuitenkin päättäväisesti. Kauhistuneita, inhon sekaisia ilmeitä, kuten aina. Ne viestivät että olen tyhmä ja tylsä kun puhun tällaisia. Kuka sua sitten muka hoitaa? sanoi joku, ja halusin paeta. Halusin unohtaa koko kahden vuoden takaisen kuoleman, äidin ja enkelit. Haluan olla kuin muut! Olen reipas. Keksin jotain.

Teen kortin Ellille, sanoin. Elli oli sukulaismummeli, joka oli tullut meille auttamaan. Elli sai korttinsa. Seuravana vuonna Elli oli lähtenyt. Sama näytelmä toistui. Jouduin kiemurtelemaan kiperistä ja satuttavista tilanteista yhä uudelleen.

Äitienpäivä on hieno päivä ja tärkeä juhla! Miten nautinkaan omien lasteni kanssa äitienpäivistä ja suloisista korteista. Äidit ovat upeita ja kiitoksensa ansainneet! Ja jos oma opettajani olisi heti alussa puhunut äitienpäivästä, että kiitetään jotakuta rakasta, läheistä, joka meistä huolehtii ja hoivaa, kuten äitiä, minulla ja kaltaisillani olisi ollut helpompaa. Lapsen vastuuksi ei jäisi olla ongelma ja ilonpilaaja, vaan asia olisi tehty normaaliksi.

Aikuiset unohtavat joskus erityislapset ja heidän näkökulmansa. Läheisenpäivä on ihan hyvä ajatus.

Seksuaalikasvatusta vai hihittelyä

Uimareissulla eskari-ikäisten kanssa ollut työntekijä kertoi: Kahviossa yksi lapsi alkoi hihittää ja sanoi että olitko sinä saunassa tyttöjen kanssa alasti. Juttelimme että käydäänkö saunassa vaatteet tai uikkarit päällä. Siellä hikoillaan ja hiki pitää pestä pois. Ja on tärkeä pestä itsensä hyvin ja varsinkin tietyt paikat: hiukset, kainalot, pimppi, pippeli, pylly ja varpaat. Muut lapset eivät nauraneet ja tai reagoineet oikeastaan mitenkään, olihan pesuista heille jo puhuttu. Heille oli tuttua myös se, että uimapuvun alla ovat omat paikat joista saa itse päättää. Tämäkin lapsi rauhoittui huomattavasti, kun sai iän mukaista tietoa ja taitoa.

Kymmenvuotiaiden terveystiedon ja biologian opettaja kertoi: Yksi lapsista alkoi tyrskähdellä ja näyttää merkitseviä kummia katseita toisille lapsille, kun puhuttiin lisääntymisestä. Kysyin mikä naurattaa ja hän sanoi: Mitä tarkoittaa kastikkeet naamalle? Selvästi sanat tulivat siis pornosta. Muut lapset olivat rauhallisia, heille oli puhuttu jo aiemmin median turvallinen käyttö. He tiesivät, että noita asioita ei lasten kuulu katsoa eikä ainakaan uskoa. Puhuimme siitä, mitä internetissä voi nähdä. Se liittyy seksuaalisuuteen, mutta on näyteltyä ja suurenneltua. Seksuaalisuudessa tärkeintä on vapaaehtoisuus ja se, että aina voi itse päättää katsooko tuollaisia kuvia tai mitä haluaa tehdä. Saatiin aikaan asiallinen ja hyvä keskustelu ja ilmeily loppui siihen.

Viisitoistavuotiaat kuuntelivat ehkäisyasiaa ja turvataitoja. Yläkoulun opettaja kertoi: Yksi nuori näytti kännykkäänsä ”salaa” toisille, piiloutui pulpetin taa ja hörisi. Kysyin haluaako hän kertoa kaikille mikä huvittaa, jolloin hän vaikeni, mutta virnuili edelleen ympäriinsä. Kerroin erilaisista tietolähteistä, netin kaupallisista kanavista ja terveystietoon liittyvistä luotettavista lähteistä, kuten Väestöliiton sivut. Toiset nuoret alkoivat kysellä ja tilanne rauhoittui.

Avoimuus, oikea ikätasoinen tieto ja keskusteluyhteys turvallisen aikuisen kanssa on parasta seksuaalikasvatusta kaiken ikäisille.

Pimppikö häpeä?

Tyttölapsi kumartuu tutkimaan miltä hänen pimppinsä näyttää. Aikuinen tuhahtaa: ”Anna olla rauhassa!”. Tyttönen hämmentyy, säikähtää ja nolostuu. Jos pimppi, pippeli ja peppu ovat häpeän ja nolouden asioita, lapset eivät ikinä opi olemaan tyytyväisiä kehoonsa tai edes kertomaan ahdisteluista.

Arkuus puhua asioista niiden oikeilla nimillä voi johtua omasta epävarmuudesta ja siitä, ettei vanhempi itse ole sinut seksuaalisuutensa tai kehonsa kanssa. Vanhemmat ajattelevat myös, ettei pienen lapsen kuulu tietää näitä asioita, sanoo seksuaaliterapeutti Oona Turunen Aamulehdessä 24.5.2017. Tyttöjen sukupuolielin on muutenkin piilossa. Se, ettei siitä edes puhuta oikealla nimellä, voi lisätä lapsen hämmennystä ja häpeää, Turunen sanoo. Hänen mukaansa tyttöjä kannattaa rohkaista tutustumaan omaan alapäähän heti, kun he osoittavat siihen kiinnostusta. Lapsen kiinnostusta ei pidä tuomita, vaan hänelle voi sanoa että hei, sun pimppi on tosi kaunis ja ihana, Turunen neuvoo. Lapselle puhuttaessa on hyvä käyttää niitä sanoja, jotka tuntuvat itsestä luontevilta ja mukavilta.

Juuri näin on. Tutkimuksemme mukaan alle kouluikäisiä lapsia kiinnostavat oma keho, erilaiset kehot ja kehojen vertailu. Tämä on herkkyysvaihe, jolloin keho otetaan omaksi. Se on paras hetki tukea kehonkuvaa: omanlainen keho on joka paikasta hyvä ja arvokas. Ensin tarvitaan paljon myönteisiä viestejä, tietoja taitoja ja hyvä asenne, jotta voidaan opettaa tärkeät turvataidot. Lasta ei pidä nuhdella ja rankaista ikätasoisuudesta. Sitä paitsi miksi tytön keholla pitäisi olla enemmän hävettävää kuin pojan keholla? Pojan pippelin näytöille useammin vain naureskellaan.

Lasten seksuaalikasvatukseen liittyy hämmästyttäviä myyttejä ja uskomuksia. Yksi on se, että jos lapselle antaa lisää tietoa kehosta, se altistaa lasta hyväksikäytölle. Asiahan on päinvastoin. Tietämättömyys, puhumattomuus, sanattomuus ja häpeä vaientavat lapsen tehokkaasti. Lapsen on mahdotonta ottaa esille asia, josta aikuiset nuhtelevat.

Toinen myytti on se, että kehossa on niin yksityisiä paikkoja, ettei niistä voi puhua. Tällöin unohdetaan, että jo pikkulasta ”valistavat” niin ikätoverit, isommat lapset ja nuoret, kuin satunnaiset, kysymysten aikana paikalla olevat aikuiset, kuten isovanhemmat ja naapurit – eli koko kylä. Lisäksi media tavoittaa heidät päivittäin.

Kolmanneksi osa haluaa rajata seksuaalikasvatuksen vain kotiin. Tutkimuksemme mukaan vanhemmatkin kaipaavat kipeästi aiheesta tietoa, oikeita sanoja ja malleja. Tilastokeskuksen mukaan pienten lasten seksuaalisen hyväksikäytön rikostilastot eivät laske. Tiedetään, että lasta hyväksikäyttävä henkilö on useimmiten lähipiiristä. Jotain on aika tehdä lasten suojaamiseksi.

Tutkimuksemme mukaan nyt päiväkodeissa ja varhaiskasvatuksessa on tilanne, jossa ammattilaisten koulutus ei vastaa käytännön tarpeita lapsen seksuaalisen kehityksen suojaamisessa ja tukemisessa. Lapsen normaalista kehityksestä kumpuavasta uteliaisuudesta lasta voidaan rankaista ja tuomita. Toisaalta lapsen oireilu sairauden tai kaltoinkohtelun vuoksi voi jäädä tunnistamatta ja vaille apua. Tilanne on turvaton pikkulapsille ja perheille.

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma VASU2017 sisältää kaikki kokonaisvaltaisen, ikätasoisen seksuaalikasvatuksen elementit. On aika herätä pienten lasten seksuaalioikeuksien tunnustamiseen ja kokonaisvaltaisen kehityksen, terveyden ja hyvinvoinnin tukeen ja turvaamiseen!

************************************
Aihetta käsitellään torstaina1.6. Eduskunnan kansalaisinfossa
klo 17.30 alkavassa tilaisuudessa Lasten seksuaalikasvatus osana kehotunnekasvatusta.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Tervetuloa!
Aika: 1.6.2017 klo 17.30-19.30
Paikka: Eduskunnan kansalaisinfo, Arkadiankatu 3, Pikkuparlamentti.

Varhaiskasvatuksessa ovet avoinna lasten seksuaalikasvatukselle

shutterstock_64332163Varhaiskasvatuksessa seksuaalikasvatuksen alue on ollut sekava, ellei kaoottinen. Lapsen seksuaalinen kehitys on välillä sivuutettu tai tuomittu, välillä taas luontevasti kohdattu. Jokainen tahollaan on tehnyt omat ratkaisut seksuaalikasvatuksen laadusta ja määrästä. Ohjeet ovat yleensä puuttuneet.

Tutkimuksessamme tuli esiin monenkirjavaa kokemusta. Osa kasvattajista kieltäytyi vastaamasta mitään lasten kysymyksiin ja osa piti aihetta normaalina osana työtä. Koulutus oli niukkaa jos ollenkaan. Erityisesti turvataidoista ja raskaudesta puhumiseen ei ollut koulutusta.

Miten on nyt? Viime vuonna julkaistu valtakunnallinen ohjaava Vasu (1) on nyt ensimmäistä kertaa kuntia velvoittava. Vasu siis määrää, eikä vain suosita. Onko viimein aika nostaa lasten seksuaaliterveyden tuki tälle vuosituhannelle, vai voiko ammattilainen edelleen tehdä oman pään mukaan?

’Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi omana itsenään sekä yhteisönsä jäsenenä’, sanoo Vasu.

Siis myös kun lapsi ilmentää seksuaalista kehitystään. Laseke-tutkimuksemme (2) mukaan kahdeksan kymmenestä varhaiskasvatuksen ammattilaisesta totesi, että jotkut oman ryhmän lapsista tutkivat tai näyttävät toisille kehon yksityisiä paikkoja. Seitsemän kymmenestä totesi että oman ryhmän lapsista jonkun unnuttavan toisten nähden.

Lapsi on toimija, kehittyvä ja aktiivinen osallinen kasvatuksessa. Lapsi kertoo teoin ja sanoin mikä juuri nyt häntä mietityttää. Ammattilaisilla pitää olla tietoa ja taitoa suhtautua hienotunteisesti ja niin, että lapsi tulee oman ikätasoisen luonnollisen kehityksensä kautta ymmärretyksi ja huomioon otetuksi.

’Lapsella on oikeus saada tietoa monipuolisesti, käsitellä tunteita ja ristiriitoja sekä kokeilla ja opetella uusia asioita.’

Lapset ilmentävät seksuaalisuuttaan jatkuvasti sekä kysymällä että leikeissään. Kaikenlaiset kehot kiinnostavat, samoin sukupuolen erot ja tavat ja myös ihastumisen tunteita käsitellään ja näytetään taajaan. Ikätoveriryhmä jakaa samat kiinnostuksen ja uteliaisuuden kohteet ja he juttelevat kaikesta.

Lapsilla on siis oikeus saada tietoa myös seksuaalisuudesta. Lasten kysymykset liittyvät etenkin kehoon ja tunteisiin. Näin ollen pienten lasten seksuaalikasvatusta voi kutsua nimellä kehotunnekasvatus (3), erotuksena nuorten valistamisesta.

’Lapsia ohjataan kunnioittamaan ja suojelemaan omaa ja toisten kehoa.’

Kehoon tutustuminen onkin pieten lasten kehityksen keskiössä. Lapsi oppii hallitsemaan kehoaan ja hän tutustuu siihen myös katsoen, koskettaen ja kysellen. Lapsen kehoitsetunto on hyvä ja hän suhtautuu luontevasti kaikkeen kehossaan. Tätä myönteisyyttä ja luontevuutta pitää tukea, eikä tuhota.

Lapsi tarvitsee nimen kaikille kehon osille, tietoa itsemääräämisoikeudesta ja asiallista kasvatusta siitä, että kehossa on erityisen omia ja yksityisiä paikkoja. Vasun lause tarkoittaa, että ammattilaiset koulutetaan tukemaan ja suojaamaan pikkulapsen kehonkuvaa ja kehoitsetuntoa.

’Lapsia rohkaistaan kysymään, ja lasten kysymyksiin vastataan.’

Ammattilaisten pitää siis vastata myös, kun lapsi kysyy seksuaalisuuden asioista. Mutta osaavatko he? Tutkimuksemme mukaan erityisesti raskaudesta puhuminen ja turvataito-kasvatus olivat vailla koulutusta.

Lapset ovat usein kiinnostuneita siitä, mistä vauvat tulevat, koska omaan tai kaverin perheeseen odotetaan sisarusta. Ammattilaisilla täytyy olla koulutusta vastata luontevasti ja ilman tuomitsevia asenteita. Enää ei voida hyväksyä, että lapset saavat sattumanvaraista tietoa ja suhtautumista seksuaali- ja lisääntymisterveyden kysymyksiinsä.

’Turvallisuuden edistämiseen kuuluu myös turvallisuuskasvatus.’

Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset eivät vähene. Kuitenkin juuri turvataidoista puuttui koulutusta ja tietoa tutkimuksemme mukaan. Kun oikeita sanoja ei ole, on mahdotonta avata lapsen kanssa keskustelua vakavista asioista. Lapsille onkin opetettava taitoja, eikä vain säikytettävä: Miten arvostetaan omaa vaistoa, miten sanotaan ei ja lähdetään pois ja miten asiasta voi ja saa puhua aikuisille.

WHO (4) suosittaa, että lapsille on opetettava aina tietoja, taitoja ja myönteinen asenne. Tämä tarkoittaa myös sitä, että rankaiseva asenne ei ole oikea, kun lapsella on kysymyksiä seksuaalisuuteensa liittyen. Oikeat sanat ja turvallinen avoin puhumisen ilmapiiri lisäävät lasten turvaa .

Vastaan siis alun kysymykseen: Kyllä. Ilokseni voin nähdä, että nyt Vasu velvoittaa ottamaan lapsen huomioon myös seksuaalisena ja tukemaan häntä. Itse sanaa seksuaalikasvatus ei käytetä, mutta ei sanota niinkään, etteikö vasu kattaisi myös seksuaalikasvatusta.

Lasten seksuaaliterveys on yksi herkimmistä ja tärkeimmistä suojelun kohteista. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tarvitsevat kipeästi koulutusta ja malleja toteuttaakseen lasten kehotunnekasvatusta ajanmukaisella ja lasta arvostavalla tavalla. Jokaiseen paikalliseen vasuun tulee selkeästi kuvata, miten omassa kunnassa tuetaan ja suojataan lasten seksuaalista kehitystä.

Viitteet:
1. Vasu = Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Opetushallitus määräsi 18.10.2016 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisesti. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittavat paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2017 alkaen.
2. LASEKE-tutkimukset ”Pusuhippaa, lääkärileikkejä ja haikaravauvoja – tavallista arkea tai tarua päivähoidon ja kotien arjesta”: 1. Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset, 2013, N=507 ja 2. Pienten lasten vanhemmat 2014, N=614.
3. Kehotunnekasvatus
4. WHO:n seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa 2010  ja toinen

Pelkäätkö lentämistä?

wing-221526_1920Et ole yksin! Tiedätkö, että joka kolmas lentokoneessa matkustava tuntee ainakin jonkin verran epämukavuutta lennolla. Henkilökunta on tottunut auttamaan. Kemiallisista keinoista on joskus enemmän haittaa kuin hyötyä. Tässä muita vinkkejä matkalle, osa vinkeistä Finnairin sivulta.

1. Erilaisten liikennevälineiden turvallisuuden vertailu osoittaa, että lentäminen on tilastollisesti turvallisin tapa matkustaa.
2. Lentomatkan riskialttein kohta on matka lentoasemalle. Siitä eteenpäin olet maailman luotettavimman ja turvallisimman koneiston vastuulla.
3. Muista että turvallisuudestasi on vastaamassa suuri määrä vastuullisia ammattilaisia. Mitään toimialaa ei säännellä ja valvota yhtä tarkasti kuin ilmailua. Nämä huippukoulutetut ammattilaiset ovat puolellasi. Hekin haluavat turvallisesti tänään perille.
4. Lentopelko on irrationaalista eli se ei perustu todelliseen vaaraan. Vahvista järjen ääntä ja hyväksy tunteet ja kehon reaktiot siinä rinnalla.
5. Lentopelko on opittu reaktio ja koska se on opittua, siitä on myös mahdollista oppia pois ja saada pelko hallintaan. Varo opettamasta pelkoa muille.
6. Vie ajatukset muualle. Älä keskity pelkoon, se kasvaa jos sille antaa tilaa ajatuksissaan. Keskity siihen, mitä näet, haistat, tunnet tai vaikka kännykän kuviin tai kynsien viilaamiseen. Mikä tahansa yksityiskohta voi viedä keskittymisesi pois hahmottomasta pelosta.
7. Muistele ja eläydy turvapaikkaan eli johonkin ihanaan mielikuvaan. Kuvittele joku tosi rauhallinen ja turvallinen ihminen vierellesi ja juttele ajatuksissasi hänen kanssaan.
8. Pelon unohtaa helpoiten, kun on kiinnostavaa tekemistä. Jos sinulla on tabletti tai tietokone, katso lempisarjaasi tai tee ristikkoa. Jos toisten puhe häiritsee, käytä korvatulppia.
9. Ota mukaan miellyttävää musiikkia tai rentouttava suosikkikirja tai Raisan tai jonkun muun rentoutusäänite.
10. Valitse käytäväpaikka, jos sinulla on myös ahtaan paikan kammoa. Käytäväpaikalta on helppo nousta jaloittelemaan ja ilmakin tuntuu kiertävän väljemmässä tilassa paremmin.
11. Tekstaa tsempparihenkilöllesi aina ennen nousuja ja laskeutumisen jälkeen. Et tunne olevasi yksin ja unohdettu, vaan olet turvallisesti jonkun ajatuksissa.
12. Keskity päämäärään, minne olet menossa: vaikeuksien kautta voittoon! No pain, no gain! Tsemppaa ja haasta itseäsi. Kuvittele yksityiskohtaisesti se, mitä matkan avulla saavutat ja keskity tähän tärkeään tavoitteeseesi!
13. Huomaa, että se mitä juuri teet ja opit on rohkeutta. Kun jokin itselle arvokas asia (matkan tarkoitus) on tärkeämpää kuin se, mitä pelon tunne käskee välttämään, sitä kutsutaan rohkeudeksi. Kun tunnistat arvoja elämässäsi ja seuraat niitä, olet rohkea!
14. Lentopelkoon voi auttaa todella hyvin esim. emdr tai hypnoosihoito. Hakeudu rohkeasti ammattiauttajan pakeille.

Ja sitten vain hyvää matkaa!

Elämänmittainen unelma

raisa-ja-susse

Kuva: Heidi-Hanna Karhu

Olemme kaksi aikuista naista, ja tehneet yhdessä töitä kolmekymmentä vuotta. Kun kummankin kuuskymppiset lähestyivät, mietimme mitä me haluamme oikeasti. Meille arvoista suurin on se, että lapsillamme ja lastenlapsillamme olisivat asiat paremmin kuin meillä. Että voimme turvata myönteistä kehitystä yhteiskunnassa niin, että tulevilla lapsilla kaikki olisi vieläkin paremmin.

Innostuksenamme on ollut seksuaaliterveys terveydenhuollossa, tutkimuksena ja rinnalla eläen, syrjäytyneitä ja vammaisia erityisesti kannatellen. Lapsia ja nuoria, joiden herkkyys ja haavoittuvuus ovat koskettaneet syvästi. Niin helposti lapsen ajatukseksi iskostuu ”olen huono”. Se ajatus on myrkyllinen. Ja samalla, niin paljon voi tehdä se, jolla on aikaa pysähtyä, uskoa ja olla rinnalla.

Se, missä edelleen on puutetta, on pienten lasten seksuaalisuuden tuki ja suoja. Jos lapset ovat aarteemme, puhumme lapsista arvostavasti. Ymmärretäänkö kehittyvien aivojen erityisyys ja suojataanko sitä? Vai vaaditaanko lapsilta ja nuorilta samaa sietokykyä kuin aikuisilta?

Lapsen seksuaalisuus on toivon, onnellisuuden ja ihmisoikeuksien asia. Lapsi on luonnostaan onnellinen kehossaan, ja erityisen onnellinen, kun saa käyttää ja näyttää, tuntea ja tutkia sekä löytää ja oppia kehostaan. Toivomme, kuten lapset itse, että pienen lapsen seksuaalisuus opitaan näkemään luontevana ja normaalina osana kasvua ja kehitystä, ja erilaisena kuin nuorten ja aikuisten seksuaalisuus. Lasten seksuaalikasvatuksessa painopiste on kehon kokemisessa. Lapsuuden seksuaalisuuden portailla vahvistuvat kehoitsetunto ja lapsen ilo, onni ja oikeus omaan kehoonsa. Lapsella on oikeus ihmetellä ja kysyä. Lapsella on oikeus olla tietämätön ja saada itselle tärkeää tietoa. Lapsella on oikeus olla turvassa.

Filosofi Jari Ehrnrooth tiivistää upeasti yhdennentoista käskynsä: Kunnioita ja rakasta lapsiasi niin, että kauan eläisit heissä kuolemasi jälkeen ja että he voisivat kehittyä paremmiksi ihmisiksi, kuin sinun on suotu koskaan tulla. Niin herkässä on lapsen ja nuoren omanarvontunto ja niin tärkeä rinnalla kulkijan viesti: Sinun ei tarvitse pärjätä yksin, olen tässä, sinua varten.

turvataidot-ja-lapsen-keho-painoPienten lasten seksuaalikasvatus on herkkä ja arka aihe, jossa jokaisen euron eteen on kikkailtava. Halusimme tehdä jotakin kaunista ja tärkeää. Kesäkuussa pidimme aurinkoisen, iloisen ja musiikillisen yhteisen syntymäpäiväjuhlan, jonka lahjarahoilla taitettiin ja painettiin viisituhatta ihanaa, oranssia lasten turvataitojulistetta jaettaviksi päivähoitoon ja alakouluille. Julisteet kertovat lapselle omasta, arvokkaasta kehosta, oikeudesta sanoa ei ja saada apua.

Tulosta juliste itsellesi.

Raisa Cacciatore, lastenpsykiatri
Susse Ingman-Friberg, kätilö (YAMK)

Lahjoitukset lasten seksuaalikasvatukselle onnistuvat lahjoitustilillä FI63 1745 3000 0979 58 Kirjoita viestikenttään viitetieto: LASEKE