Ennakkoluuloja, suvaitsemattomuutta vai tiedon puutetta?

Omiin ennakkoluuloihini törmäsin, kun huomasin, että lapseni ei haluakkaan olla poika. Olin aluksi melko kauhuissani ja mietin, että mitä se konkreettisesti tulevaisuudessa tarkoittaa. Ensimmäisenä tuli mieleen sukupuolenvaihdosleikkaus. Ajatus tuntui tuntemattomalta, oudolta ja pelottavalta. Ajattelin, että prosessi on pelottavan suuri ja leikkauksissakin on aina riskinsä.

Aloin etsiä tietoa, kävin kuuntelemassa transaiheisia luentoja ja keskustelin ammatti-ihmisten kanssa. Eräs kokemuspuhuja, transnainen, sai silmäni ehkä eniten aukeamaan ja ymmärsin, että monet asiat tuli nyt  helpommin käsiteltäviksi. Hän sai minut myös ymmärtämään kuinka merkityksellinen tuo sukupuolenvaihdosprosessikin voi osalle olla. Ja jos se on merkityksellinen ja se on se juttu, jolla oma lapseni saavuttaa kokemuksen hyväksyä oma kehonsa, pystyy olemaan tyytyväinen itseensä ja saavuttaa sen, jonka takia on joutunut lapsuutensa ja nuoruutensa elämään ristiriidassa, niin miksi minä en sitä hyväksyisi.

Olen kuullut joitakin ikäviä kommentteja aikuisilta ihmisiltä, joissa äitiyttäni, vastuuntuntoani ja kasvatustaitojani on kritisoitu. Se tuntuu todella pahalta. Miten voi olla vastuuton äiti ja kasvattaa väärin, jos hyväksyy oman lapsensa sellaisena kuin hän on? Hyväksyntä on mielestäni se ainoa oikea tapa tässäkin asiassa. Jos kotona ei saa hyväksyntää, niin edessä oleva tien on aika kivinen. Kun oma perhe ja läheiset hyväksyvät lapsen omana itsenään, on hänen myös helpompi kohdata ympäristön ennakkoluuloja.

Olen myös törmännyt somemaailmassa kirjoituksiin, joissa sukupuolivähemmistöistä on kirjoitettu ala-arvoisesti. Avointa kirjoittelua aikuisilta ihmisiltä, jotka ovat kohdistuneet esimerkiksi sellaiseen, että lapsi ei halua luokitella itseään pojaksi eikä tytöksi. Tällaiset halveksuvat kirjoitukset saavat minut aina ensin vihaiseksi, mutta sitten mietin, että varmasti asiaan liittyy juurikin paljon tietämättömyyttä. Jos ihmiset ottaisivat selvää ja oppisivat tietämään enemmän asiasta, uskoisin heidän myös ymmärtävän paremmin.

Se on yksi syy miksi tälläkin hetkellä haluan jakaa näitä ajatuksiani ja toivon, että kirjoitukseni edes vähän vähentäisivät ennakkoluuloja ja toisivat lisää ymmärtäväisyyttä sukupuolen moninaisuutta kohtaan. Annetaan jokaisen olla sellainen, kuin itse haluaa. Sellaiseksi millaisena tuntee olonsa hyväksi. Kohdataan ihmiset ihmisinä ei sukupuolina.

Mietin useasti, että vau minkä rikkauden olen oppinut lapseni kautta. Vau minkä kasan olen saanut itselleni lisää suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan. Ei ole merkitystä onko tyttö, poika vai joku muu tai vaikka kaikkea. Sillä on merkitystä, että jokaisen oma valinta tulee hyväksytyksi. Olen myös oppinut lisä annoksen epäitsekkyyttä. Jos lapsi kokee syntyneensä väärään sukupuoleen ja sitten tuo esille, että toivoo nyt tästä eteenpäin itseään kutsuttavankin tytöksi, niin on mielestäni aika itsekästä ajatella, että minä en sitä tekisi. Ei ole kysymys minun sukupuolestani. En voi koskaan ymmärtää täysin, miltä tuo asia hänestä tuntuu, mutta voin täysillä tukea ja kunnioittaa hänen kokemustaan.

Valo voittaa!

Kuuntelin vierestä 5-vuotiaan pojan ja tämän isän välistä keskustelua. Poika oli innoissaan joulun odotuksesta. Hän näytti kuitenkin huomaavan epäsuhdan oman innostuksensa ja isän hiljaisen kielteisyyden välillä. Hän kääntyi isänsä puoleen ja kysyi: ”odottaako isi joulua?”. Isä totesi, että hän ei erityisesti pidä joulusta ja että joulu on oikeastaan kapitalistien ylläpitämä markkinatalouden juhla. Poika mietti hetken ja totesi sitten isälleen, että jos ei olisi joulua, niin ei olisi myöskään lomaa päiväkodista eikä töistä. Silloin ei voisi olla yhdessä.

Suomessa on monia ihmisiä, joita joulu ei kirkollisena juhlapyhänä juurikaan kosketa. On niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon, niitä, joiden vakaumuksessa ei juhlita joulua ja niitä, jotka kuuluvat kirkkoon, mutta eivät koe kristinuskon sanomaa itselle läheisenä. Kaikille suomalaisille juhlapyhät tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden levätä tai viettää aikaa läheisten kanssa. Se tarjoaa pienen paussin, hiljenemisen hetken, vuoden pimeimmän ajan jälkeen.

Juhli nyt sitten vaikka valon voittoa tai Jeesus-lapsen syntymää, on molemmissa taustalla ihmisiä yhdistävä viesti:

Meitä kaikkia yhdistää, tämä joskus pidempi ja joskus lyhyempi, ”maallinen vaellus”. Toisinaan se on pimeässä tarpomista, raskasta ja yksinäistä ja toisinaan täynnä iloa ja odotusta. Elämme maassa, jossa valoa on kitsaasti, tänä vuonna tavallistakin kitsaammin. Se, että on yhdessä selvitetty jälleen yksi pimeän aika, on jo saavutus sinänsä. Pikkuhiljaa valo alkaa lisääntyä ja elämä alkaa uudelleen virrota. Sitä sietääkin juhlia.

Ihmisiä yhdistää myös se, että olemme kaikki olleet joskus pieniä, kuten kristinuskossa kuvattu Jeesus-lapsi. Kaikki meistä ovat syntyneet tähän maailmaan vailla kokemuksia, auki ja vastaanottavaisena. Jokainen meistä voi hetkittäin tavoittaa muistikuvan siitä, että millaista oli silloin, kun elämä oli vielä pääosin edessä. Ajan, jolloin pettymykset ja vastoinkäymiset eivät vielä olleet muovanneet suojaa kokemuksille ja tunteille. Hetket, jolloin vielä pystyi uskomaan ihmeisiin ja itkeä animaation sulanutta lumiukkoa. Vanhempi tuttavani totesi joskus, että aikuisuudessa lapsen kokemusmaailmaa ei saisi päästää lipumaan liian kauas.

Aikuisuus tuo kokemuksiin paljon realiteetteja. Joskus niin paljon, että ihminen voi kyynistyä. Monissa lapsille suunnatuissa filmeissä kuvataankin monesti vanhempi mies tai nainen, joka on lopettanut uskomasta ihmeisiin. Maailma on ainoastaan se mitä nähdään. On kuitenkin olemassa myös maailma joka on todellisen ja sisäisen välillä. Se on se maailma, jossa leikki, luovuus ja toivo elävät. Monesti tuo maailma on helpommin lasten ulottuvilla.

Kun pohdin joulun merkitystä, niin minulle siinä on kysymys niiden asioiden nostamisesta esiin, jotka yhdistävät meitä muihin. Joulu on läheisten muistamista, liittymistä toisiin. Jollekin tuo toinen voi olla perheenjäsen, toiselle ystävä tai naapuri ja kolmannelle kristinuskon jumala. Yksinäinenkin voi liittyä muihin mielikuvissaan, jos pystyy tavoittamaan niitä sisäisiä kumppaneita, jotka ovat joskus olleet itselle hyviä.

Jouluna muistetaankin hetki sitä, että millaista on syntyä ihmiseksi. Loppujen lopuksi omat kokemukset eivät ole kovin kaukana toisten kokemuksista. Ne eivät ole erillisiä tai erottelevia. Kaikki voivat tavoittaa matkaltaan kärsimystä, epäonnistumisia, puutteita, kuten myös ilon pisaroita ja toivoa. Kun tunnistamme, että olemme tasa-arvoisia ja riippuvaisia toisistamme, voimme löytää anteeksiantoa ja ymmärrystä muita ja itseämme kohtaan. Muistetaan siis jouluna hetki toisiamme läheisen myötätunnolla ja rakkaudella.

Kristin Neff (2003) Self-Compassion : An Alternative Conceptualization of a HealthyAttitudeToward Oneself(August 2002), p. 85-101.

 

Joulumuori matkaan jo käy

Olen joulun projektipäällikkö ja logistiikkavastaava, Joulumuori. Nyt olen pakannut matkalaukun ja lähden kohta reissaamaan.

Joulupukki on satojen vuosien ajan noussut porosaattueessa lentoon aattona, nähnyt eri maanosia, ollut uutisissa, vilkuttanut iloisesti hymyillen miljardeille katsojille. Minä olen katsellut tätä kauempaa, mutta tietysti muita upeita asioita lähempää.

Olen kasvattanut satoja tonttuja, kuurannut partoja, parsinut harmaita ja punaisia sukkia, keittänyt tuhansia litroja joulupuuroa vuosian aikana. Olen opastanut ja kasvattanut aina uusia tonttusukupolvia tekemään lahjoja ja jakamaan iloa mukanaan.

Aloitan aina tulevan uuden joulun valmistelut jo edellisen vuoden tammikuussa. Silloin mietin perusteellisesti, mitä Korvatunturilla opimme ohikiitäneestä joulusta, sujuiko kaikki suurin piirtein suunnitelmien mukaisesti, mikä yllätti, mikä aiheutti riitaa tai kiukkuilua. Onnistuivatko lahjavalinnat, ja vallitsiko pääsääntöisesti rauha ja hyvä mieli?

Mietin monesti, kuinka ihanaa olisi päästä joskus matkustamaan. Näkisin paikkoja, joihin lahjapakettimme viedään, näkisin erilaisia perheitä ja ihmisiä, erilaisia jouluporukoita ‒ myös niitä joilla läheisiä ei ole. Mikä joulussa koskettaa ja liikuttaa, miten erilaisia joulut ovat eri puolilla maailmaa?

Olen pakannut jo matkalaukun, sinne myös aurinkolasit. En ole koskaan käynyt Rovaniemeä ja Suomen napapiiriä etelämpänä. Tänä jouluna pääsen ensimmäistä kertaa lentämään, myös kauniisiin ja lämpimiin uusiin maihin.

Tämän joulun valmistelut olen tehnyt eri tavalla. Olen kertonut tontuillemme, mihin kaikki koristeet on pakattu, mikä on haudutetun puuron salaisuus, ja missä vaiheessa manteli sinne heitetään. Olen opettanut joululaulujen sanoja pienimmille tonttulapsille ja opastanut isompia tonttuja porojen ruokinnassa ja jouluaaton eri vaiheiden valmistelussa.

Joulupukille tämä on tietysti kaikkein suurin muutos. Hän on niin tottunut siihen, että olen paikalla aina, varsinkin koko joulun ajan. Tänä vuonna en ole siellä, olen muualla. Kelkan takavalot vilkkuvat, kun pääsen vuorostani matkalle maailman ympäri.

Työtä toki on paljon työmatkallakin, monta vuorokautta peräjälkeen. Mutta ehkä rennompiakin hetkiä on välillä. Onneksi mukanani on osaava joukko kokeneita mestaritonttuja, ettei tarvitse jokaista reittiä ja kaikkia uusia asioita ihan yksin opetella. Vaikka ei pieni seikkailukaan ole pahitteeksi ‒ Maailma kutsuu!

Joulumuoriblogi löytyy myös ruotsiksi, saksaksi ja turkiksi

Noelbabanin karisinin yolculugu basladi

Tomtemor är redan på väg!

Det är jag, tomtemor, som är projektledare och logistikchef inför julen. Jag har packat min resväska och snart skall jag ut och resa.

I hundratals år har jultomten åkt iväg med sina renar på julaftonen, sett olika kontinenter, setts i nyhetssändningar, vinkat glatt till en miljard publik. Jag har följt med detta på avstånd.

Jag har uppfostrat hundratals tomtar, tvättat skägg, lappat grå och röda strumpor, samt kokat tusentals liter julgröt under åren som gått. Jag har handlett och uppfostrat nya tomtegenrationer, att tillverka julklappar och dela glädje omkring sig.

Jag börjar alltid förbereda den kommande julen i början av januari. Då tänker jag noggrant efter, vad vi lärde oss av julen som nyss varit, gick allt något så där enligt planerna, var det något som överraskade, och vilka situationer väckte gräl eller ilska. Lyckades vi med valet av presenter och var alla nöjda och belåtna?

Jag undrade ofta hur underbart det skulle vara att en gång kunna resa. Då fick jag en möjlighet att se de platser där våra julklappar delas ut, jag kunde se olika familjer och människor, olika slag av julfirare – även de som inte har några nära. Vad är det i julen som berör och väcker känslor, hur olika julen är runt om i världen?

Jag har redan packat min resväska, även solglasögonen är med. Jag har aldrig varit söder om Rovaniemi och den Finska Polcirkeln. Den här julen kommer jag att flyga för första gången, bland annat till vackra och varma nya länder.

Förberedelserna för den här julen är gjorda på ett annat sätt. Jag har berättat för alla våra tomtar var alla juldekorationer finns, vad hemligheten är med julgröten och i vilket skede mandeln sätts i gröten. Jag har lärt julsånger för de yngsta tomtebarnen och berättat för de större tomtarna om utfodringen av renarna samt om de olika skedena av förberedelserna inför julafton.

För jultomten är det naturligtvis den största förändringen. Han är så van vid det att jag är till hands vid alla tidpunkter, främst under julhelgen. I år är jag inte där, jag är någon annanstans. Kälkens bakljus blinkar, då det är min tur att resa runt om i världen.

Det finns mycket arbete att göra, också under arbetsresan. Men tidvis också mer avslappnade stunder. Lyckligtvis har jag med mig en skicklig grupp erfarna tomtemästare, så att jag inte behöver ensam fundera över varje rutt och lära alla nya saker ensam. Men inte är det illa med lite äventyr – Välkommen till världen!

Tomtemor blog också på finska, tyska och turkisk

Noelbabanin karisinin yolculugu basladi

Joulun kuuma peruna

Yhteisöllisen joulun järjestäminen kaikkine vaivannäköineen on monen isovanhemman hieno tapa osoittaa rakkautta ja huolenpitoa ylisukupolvisesti. Vastineeksi hän saa kokea itsensä tarpeelliseksi ja tärkeäksi. Joulunlaittoon sisältyy paljon vahvoja tunteita ja perinteiden kunnioittamista. Sen vuoksi suvun yhteen kokoavan joulun järjestäminen on monelle isovanhemmalle merkityksellinen asia ja vuoden kohokohta.

Kun jokin asia on itselle hyvin merkityksellinen ja tärkeä, voi olla vaikea ymmärtää, etteivät läheiset ja rakkaat ihmiset aina jaakaan samaa intohimoa. Isovanhempien aikuisilla lapsilla on omat parisuhteensa ja perheensä, missä luodaan uusia perinteitä. Heillä on siihen täysi oikeus. Katso tästä linkistä videoJoulun kuuma peruna”.

Välimatkat kahteen ”mummolaan” voivat olla varsin pitkät. Lapsuudenkoti ei tunnu aikuisesta lapsesta enää kodilta. Sinne tullaan vieraaksi. Monen päivän oleilu ”toisten nurkissa” ei välttämättä houkuta. Myös vävyillä ja miniöillä ovat omat mielipiteensä. Joulu omassa kodissa puolison ja lasten kanssa voi olla se odotettu rauhoittumisen hetki kiireisen arjen katkaisijana.  

Sanotaan, että yksilökeskeisyys on viime aikoina lisääntynyt yhteisöllisyyden kustannuksella. Eri sukupolvet voivat pitää eri asioita tärkeinä ja toisen ratkaisuja voi olla vaikea hyväksyä. Isovanhemmatkin voisivat miettiä uusia tapoja viettää joulua. Voisivatko he pistäytyä lastensa luona? Voisivatko he mennä jonnekin valmiiseen pöytään toisten hemmoteltavaksi, sen sijaan, että hankkisivat joulun tunteen aikaa vievästä puurtamisesta toisten eteen? Onko jotain muita sukulaisia tai yksinäisiä ystäviä tai tuttuja, joita voisi kutsua yhteisen pöydän ääreen? Mikseivät isovanhemmat voisi lähteä myös pienelle matkalle tai esimerkiksi kylpylään seniorilomalle viettämään nautinnollista, erilaista joulua? Myös isovanhemmilla on lupa höllätä vaatimuksistaan ja alkaa suoda pientä hemmottelua ja nautintoa elämäänsä.

Joulu uusperheessä

Onko Joulu uusperheessä stressiä ja hankalia tunteita vai iloa ja leppoisaa yhdessäoloa?

Joulu lähestyy ja monessa uusperheessä se herättää monenlaisia ajatuksia, kysymyksiä ja tunteita. Missä joulua vietetään, millä kokoonpanolla olemme, kuka ostaa ja kenelle lahjoja, miten minun lapset ja miten sinun ovat paikalla vai ovatko? Mitkä ovat ex-puolisoiden roolit joulussamme ja kokeeko joku taas tunnetta, että ei kuulu joukkoon?

Joulu ja muut juhlapyhät ovat usein haastavia uusperheissä, ja jo niiden suunnittelu voi aiheuttaa paljon riitaa. Erityisesti jouluun liittyy paljon odotuksia ja toiveita. Myös historialla on merkityksensä joulun viettoon liittyvissä perinteissä ja järjestelyissä. Uusperheissä jouluperinteitä on monessa kerroksessa, on molempien uuspuolisoiden lapsuudenperheiden jouluperinteet ja molempien ex-perheiden jouluperinteet. Jos jouluperinteet ovat olleet kovin erilaisia, niin se saattaa lisätä yhteentörmäyksen riskiä uusperheen joulua suunnitellessa.

Onnistunut joulun suunnittelu vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta sekä valmiutta tehdä kompromisseja. Tässä saattaa auttaa se, että joulua ajattelee lasten kannalta ja että hyväksyy ajatuksen, että joulun ei tarvitse olla täydellinen. Tärkeintä on, että asiat sujuvat riittävän hyvin ja yhdessäolosta ja tunnelmasta voidaan nauttia rauhassa.

Uusperheen joulun suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa. Hyvä tavoite on, että jokaisen uusperheen jäsenen jokin toive toteutuisi. Keskustelu kannattaa aloittaa uuspuolison kanssa. Usein lasten joulunvietto biologisten vanhempien kanssa ratkaistaan niin, että lapset vuorottelevat. He voivat olla joko eri joulupyhien päivinä eri vanhempien luona tai lapset voivat olla vuorojouluina toisen vanhemman luona. Monissa uusperheissä joulua vietetään myös etu- tai jälkikäteen suhteessa varsinaisiin joulunpyhiin. Tärkeintä on, että uusperhe löytää ratkaisun, joka sopii juuri heille. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole.

Jouluun liittyy helposti paljon tunteita, joista osa voi olla hankaliakin. On toiveita, ajatuksia ja odotuksia, ja aina kaikki niistä eivät pääse toteutumaan. Tämä voi herättää pettymystä, loukkaantumista, ulkopuolisuuden tunnetta, syyllisyyttä, kiukkua ja surua. Omiin hankaliin tunteisiin on hyvä suhtautua lempeydellä ja ymmärryksellä. Kannattaa ajatella, että ne ovat vain tunteita, ne ovat ymmärrettäviä ja menevät ohi. On myös tärkeää, että hankalista tunteista on lupa puhua. Puhuminen jäsentää asioita ja vähentää siten mahdollista riitaa, hankalaa käytöstä tai toimintaa.

Tärkeää on pysähtyä aidosti kuuntelemaan puolisoa ilman, että keskeyttää toista, ja yrittää ymmärtää hänen ajatuksiaan, toiveitaan ja tunteitaan. Asioiden miettiminen ja ratkaisujen löytyminen yhdessä lähentää uusparia ja lisää parin välistä tunneyhteyttä. Mietittäviä asioita voivat olla joulunviettopaikka, kokoonpanot, aikataulut, kuljetukset, miten joulujärjestelyjen vastuut jaetaan, lasten lahjat. Lasten lahjoissa tasapuolisuus on tärkeää. Tätä asiaa uusperheen aikuisten kannattaa miettiä ja keskustella yhdessä etukäteen. Sukulaisille voi esittää toiveita lahjojen suhteen.

Uusperheen onnistuneen joulun ja uusperheen perheytymisen kannalta on hyvä, että uusperhe luo omat jouluperinteensä. Tavoitteena kannattaa olla, että syntyisi yhteisiä tapoja ja asioita, joista tulisi jokajouluisia perinteitä. Keskustelemalla uuspuolison ja uusperheen lasten kanssa löydetään ne asiat, jotka tekevät joulusta juuri meidän perheen näköisen. Yhdessä ponnistelun ja tekemisen myötä uusperheen joulusta voi tulla lämmin ja läheinen yhdessäolon juhla.

Anne Huolman
Perheterapeutti ja uusperheneuvoja

Kirjoittaja ottaa vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa ja hänelle voi varata ajan nettiajanvarauksen kautta

Lapsista ja perheistä kasvaa onnellinen Suomi

Itsenäisen Suomen historia on lasten hyvinvoinnin menestystarina.  Harppaus kehitysmaasta monien hyvinvointimittareiden mitalisarjaan on huikea.

Usein Suomen kansainvälisinä saavutuksina muistetaan oppimistuloksia, naisten oikeuksia, demokratiaa, sananvapautta ja hyvää hallintoa. Lasten hyvinvointi olisi syytä lisätä samaan listaan.

Eduskunnan juhlaistunnossa tänään puhemies Lohela konkretisoi oivallisesti ison kehityskaaren. Vuosisadan alun Suomessa lapsia myytiin huutolaisiksi eniten tarjonneille. Sieltä on tietoisin päätöksin askellettu Suomeen, joka on oppimisen, vauvojen terveyden ja turvallisen kasvuympäristön ”supervalta”.

Askeleita parempaa ei ole otettu itsestään. Ne ovat olleet  usein mielipidevaikuttajien ja järjestöjen pohjustamia ja sitten puolueiden kannattamia ja ajamia. Väestöliitto ja sen ensimmäinen perustaja V.J Sukselainen oli perhepolitiikan monen sotien jälkeisen innovaation puuhamies. Toimitusjohtajamme Jaakko Itälä vaikutti tasa-arvoisemman koulun puolesta.

Suomen lasten hyvinvoinnin menestystarinaan ovat kietoutuneet sekä sivistyksen ja koulutuksen että sosiaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden toimet.  Ennen sotia kansakoulun laajentaminen tarjosi paikan paitsi oppia, myös jakaa vaatteita ja ruokaa lapsille. Työnteko vaihtui koulupäiviiin. Sotien jälkeen investoitiin lapsilisään, äitiyspakkaukseen, kodinhoitajiin ja neuvolaan.   Päivähoito ja vanhempainvapaat ovat laajenneet 1980-luvulta lähtien.

Suurin lasten hyvinvoinnin edistysaskel on ollut peruskoulu, joka  tarjosi jokaiselle mahdollisuudet jatko-opintoihin vanhempien taustasta tai varallisuudesta riippumatta. Ammatillisen koulutuksen laajeneminen ja maakuntayliopistot toivat väylät joiden kautta ”kenestä tahansa saattoi tulla mitä tahansa”.

Entä nyt? Mikä on tahtotila? Eduskunnan juhlaistunnon puheet kuunneltuani jäin toiveikkaalle mielelle.  Lasten hyvinvoinnin merkitys Suomen kannalta ymmärrettiin, Päättämällä osakesijoituksesta uudistetulle ITLA-säätiölle eduskunta antoi hyvän signaalin koko yhteiskunnalle siitä, että lasten hyvinvointi on itsenäisen Suomen esityslistan kärjessä ja että se yhdistää puolueita, jotka monesta muusta asiasta ovat erimielisiä.

Monessa puheessa toistui tavoite Suomesta joka on hyvä ja yhdenvertainen kaikille lapsille –  perheystävällisyydestä ja onnellisuudestakin mainittiin. Monessa puheessa sanottiin eri sanoin tavoite pitää Suomi maana, jossa jokaiselle kaikki on mahdollista. Kenenkään ei saisi jäädä ulkopuolelle. Oppimistulosten tasa-arvoa pitää vaalia. Vanhemmuudelle haluttiin tukea: kaikki alkaa kodista, moni totesi.

Näistä teemoista puhuivat juhlaistunnossa niin kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen, SDP:n Antti Lindtman, Keskustan Antti Kaikkonen, vihreiden Krista Mikkonen,  KD:n Peter Östman, sinisten Tiina Elovaara ja perussuomalaisten Arja Juvonen. Vasemmistoliiton Anna-Kaisa Pekonen sekä RKP:n Anna-Maja Henriksson puhuivat lisäksi hyvin avoimuudesta, suvaitsevaisuudesta ja vihapuheen ehkäisystä.

Kalle Jokinen vertasi oivallisesti nyt päätetty ITLAn uudistamista SITRA-säätiön perustamiseen vuonna 1967.  SITRAn perustaminen oli kauaskantoista. Se on monella tavalla osoittanut suuntaa, innovoinut ja antanut aineksia päättäjille. ITLAsta voi tulla aikaa myöten yhtä lailla merkittävä vaikuttaja lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kansallisen tahtotilan ja strategian suuntaajana. Kun taustalla on koko eduskunta, asiasta ei tule hallitus-oppositio- riitakysymystä.

Uuden ITLAn työlistalla on ensimmäisenä kansallinen vanhemmuuden tuen ohjelma, jota se lähtee suunnittelemaan yhdessä muiden alan toimijoiden, myös Väestöliiton kanssa. Lastensuojelun, neuvolan, koulun ja varhaiskasvatuksen ammattilaisille halutaan antaa näyttöön perustuvia menetelmiä lasten ja vanhempien hyvän vuorovaikutuksen tukemiseen. Tämä on jatkoa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmasta rahoitetulle Kasvun tuki-työlle.

Tarkoitus on yhdessä eri toimijoiden kanssa lisätä myös väestöviestintää, jolla tuetaan jokaisen isän ja äidin, vanhemman, kasvatustietoisuutta ja ymmärrystä omasta tärkeästä tehtävästään.

Tulevaisuudessakin lasten hyvinvointiin tarvitaan sekä koulun että sosiaali- ja terveystoimen, sivistyksen ja sosiaalisen turvallisuuden toimia. Koulu on tässäkin keskiössä. Tulevaisuuden peruskoulu voisi toimia monella tapaa nykyistä tehokkaammin lasten hyvinvoinnin kokonaisvaltaisena tukijana uudessa kunnassa.

Lapsen hyvinvointi kasvaa läheisissä ihmissuhteissa. Hyvinvoiva lapsi oppii ja kasvaa. Koulun oppimistuloksia ei pystytä kohentamaan pelkästään pedagogisilla toimilla. Lisäksi tarvitaan lasten kasvuympäristöön, kodin ilmapiiriin ja kannustavuuteen vaikuttamista.  Parempi vanhempien tukeminen on myös tehokasta eriarvoisuuden vähentämistä. Näillä asioilla toimii uudistettu ITLA-säätiö. Nämä tavoitteet ovat myös Väestöliitolle läheisiä ja tärkeitä.

Vaikutetaan yhdessä lasten hyvinvoinnin menestystarinan jatkumiseksi!

Maria Kaisa Aula
Maria Kaisa Aula on Väestöliiton puheenjohtaja ja ITLA :n hallituksen varapuheenjohtaja.

Lisää eduskunnan juhlapäätöksestä www.eduskunta.fi

Hän haluaakin olla tyttö – kunnioitetaan sitä

Olen sukupuoliristiriitaa kokevan lapsen äiti. Lapseni täyttää juuri 9-vuotta. Kirjoitan tätä blogia vanhempana, äitinä. Blogissa on tarkoitus tuoda esille tuntemuksiani ja ajatuksiani, joita olen kokenut aiheesta lapseni rinnalla. Suurin syy tämän blogin kirjoittamiseen on tietoisuuden lisääminen. Toivon, että blogista olisi hyötyä samanlaisessa elämän tilanteessa oleville vanhemmille. Toivoisin blogin myös herättävän inhimillistä ymmärrystä asiaa kohtaan ja sitä kautta hyväksymään sukupuoliristiriitaa kokevat lapset samanlaisina ja yhdenvertaisina kuin kaikki muutkin lapset.

Olen huomannut, että nykyhetken lapset ja nuoret ovat paljon avarakatseisempia, kuin aiemmin. Enemmän olen törmännyt aikuisten hämmennykseen ja ikävä kyllä myös suvaitsemattomaan käytökseen. Toivon, että kirjoitukseni auttaisi myös tässä asiassa eli tuomaan ihmisille avointa mieltä kohtamaan jokaisen lapsen ja nuoren juuri sellaisena, kun hän haluaa olla ja kunnioittamaan jokaisen valintaa.

Muistan, että ensimmäisen kerran oman lapseni kohdalla muutin jokseenkin stereotyyppistä ajatteluani, kun lapsemme oli 3-4 –vuotias. Hän toi esille halunsa mm. käyttää koruja, pukeutua pinkkiin, hameisiin ja glitteriin, leikkiä barbeilla. Ajattelin, että mikäpäs siinä. Se mistä hän tykkää, sitä toivetta toteutetaan kotona. Kyllä me hänet vietiin jääkiekkoakin pelaamaan, mutta hyvin nopeasti kävi selväksi, että se ei ollut hänen juttunsa, joten lopetimme käynnin siellä. Myöhemmin hokkarit vaihtuivat lapsen omasta tahdosta kaunareihin.

Olen pyrkinyt tähän asti elämään sen mukaisesti, mitä lapsi itse haluaa tähän asiaan liittyen valita. Lapsen tahtisesti. Kuunnellen, kysellen ja aistien hänen toiveitaan ja sitten toimimaan sen mukaisesti. Tällä linjalla olen myös suunnitellut jatkavani.

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Tämä blogi aloittaa uuden sarjan, jossa äiti kertoo ajatuksistaan, tuntemuksistaan ja elämästään vanhempana.

Seksuaalikasvatusta vai hihittelyä

Uimareissulla eskari-ikäisten kanssa ollut työntekijä kertoi: Kahviossa yksi lapsi alkoi hihittää ja sanoi että olitko sinä saunassa tyttöjen kanssa alasti. Juttelimme että käydäänkö saunassa vaatteet tai uikkarit päällä. Siellä hikoillaan ja hiki pitää pestä pois. Ja on tärkeä pestä itsensä hyvin ja varsinkin tietyt paikat: hiukset, kainalot, pimppi, pippeli, pylly ja varpaat. Muut lapset eivät nauraneet ja tai reagoineet oikeastaan mitenkään, olihan pesuista heille jo puhuttu. Heille oli tuttua myös se, että uimapuvun alla ovat omat paikat joista saa itse päättää. Tämäkin lapsi rauhoittui huomattavasti, kun sai iän mukaista tietoa ja taitoa.

Kymmenvuotiaiden terveystiedon ja biologian opettaja kertoi: Yksi lapsista alkoi tyrskähdellä ja näyttää merkitseviä kummia katseita toisille lapsille, kun puhuttiin lisääntymisestä. Kysyin mikä naurattaa ja hän sanoi: Mitä tarkoittaa kastikkeet naamalle? Selvästi sanat tulivat siis pornosta. Muut lapset olivat rauhallisia, heille oli puhuttu jo aiemmin median turvallinen käyttö. He tiesivät, että noita asioita ei lasten kuulu katsoa eikä ainakaan uskoa. Puhuimme siitä, mitä internetissä voi nähdä. Se liittyy seksuaalisuuteen, mutta on näyteltyä ja suurenneltua. Seksuaalisuudessa tärkeintä on vapaaehtoisuus ja se, että aina voi itse päättää katsooko tuollaisia kuvia tai mitä haluaa tehdä. Saatiin aikaan asiallinen ja hyvä keskustelu ja ilmeily loppui siihen.

Viisitoistavuotiaat kuuntelivat ehkäisyasiaa ja turvataitoja. Yläkoulun opettaja kertoi: Yksi nuori näytti kännykkäänsä ”salaa” toisille, piiloutui pulpetin taa ja hörisi. Kysyin haluaako hän kertoa kaikille mikä huvittaa, jolloin hän vaikeni, mutta virnuili edelleen ympäriinsä. Kerroin erilaisista tietolähteistä, netin kaupallisista kanavista ja terveystietoon liittyvistä luotettavista lähteistä, kuten Väestöliiton sivut. Toiset nuoret alkoivat kysellä ja tilanne rauhoittui.

Avoimuus, oikea ikätasoinen tieto ja keskusteluyhteys turvallisen aikuisen kanssa on parasta seksuaalikasvatusta kaiken ikäisille.

Isänä olemisen ylpeys

”Osanamme ei ole loputon murhe, vaan ikuinen toivo.”
– Michael Tippet, A Child of Our Time, 1944

Vuoden isä-palkinto jaettiin jälleen Smolnassa. Arvokas paikka takasi hienot puitteet, mutta vielä vaikuttavampaa oli tapa, jolla palkitut puhuivat isyydestä.  Puheissa korostuivat isyyden monet kasvot, kun isät kuvasivat liikuttavalla tavalla isyyden haasteita, mutta ennen kaikkea siitä koettua ylpeyttä.  Nimenomaan ylpeys ja siitä kumpuavat kertomukset isyydestä ovat niitä, joita soisi kuulevan enemmänkin julkisessa keskustelussa.

Suomen satavuotiaan historian saatossa olemme kuulleet myös traumatisoituneista tai poissaolevista isistä, alkoholismista ja väkivallasta, perhevapaiden käyttämättömyydestä ja vastuuttomasta aikuisuudesta. Valitettavasti nämä tarinat elävät edelleen, mutta onneksemme ne eivät määrittele satavuotiasta isyyttämme.

Toivoisin, että isyydestä puhuttaessa korostettaisiinkin enemmän välittämistä ja huolenpitoa, vastuunottoa sekä uhrauksia, rakkautta, halaamista  – ylpeyttä omasta vanhemmuudesta. Sitä isyys ja vanhemmuus ovat aina olleet ja tämän kokemuksen toivon yhä vahvistuvan.

Isyys, tai vanhemmuus ylipäätään, ei ole koskaan helppoa. Joillekin se on luontevampaa kuin toisille. Isyys vaatiikin aina kasvamista, joka pitää sisällään epäonnistumista, itsensä vajavuuden hyväksymistä, iloa ja onnistumista, rakkauden ja vihan tunteiden vuoropuhelua, pysähtymistä ja anteeksiantamista, mutta ennen kaikkea yksilöllistä oman isyyden tien löytämistä. Isyys ei ole aina biologista, vaan se voi olla myös sosiaalista tai kasvatuksellista.

Kukaan meistä ei ole täydellinen. Kukaan ei ole edes lähellä sitä. Eikä tarvitsekaan. Tulevaisuuden isille on tärkeää tarjota tarinoita siitä, mikä isyydessä on hyvää ja kunnioitettavaa. On aika katsoa eteenpäin. Aika antaa tuleville sukupolville myös muunlaisia tarinoita.

Kysyimme nyt miestenviikolla Poikien Puhelimeen soittavilta, mikä on parasta isässä ja tässä muutama esimerkki:

”Isä on vaan hyvä ja rakas.”

”Se kun saa pelata iskän kanssa fudista ja bränkätä iskää. ”

”Iskältä saa viikkorahaa kun hoitaa tiskit.”

Toivotan koko sydämestäni onnellista ja rakastavaa isänpäivää Isälleni, Vuoden Isille Antero Lindbergille, Janne Nordmanille ja Miika Niemelälle sekä kaikille itsensä Isäksi kokeville tai sen arvonimen itsensä suoville!