Sisu, kirouksemme?

Sodat. Millä siellä pärjättiin? Sisulla.

Nyt mennään! Oli mikä väsymys tahansa. Pelkoa ei Suomen poika tunne. Jos joku tunsi, se oli seonnut. Tai ammuttiin. Uupumus, kipu, ahdistus, kaikki kielletty. Syöpäläisistä viis. Ja siitä, että kaverit kaatuu syliin.

Kotirintamalla naiset pärjää. Ilman miestä, hammasta purren, kukonlaulun aikaan ylös, hoida talo, lapset, pellot, karja. Sisulla. Pienimmät lukittiin tupaan. Uupumusta ei tunnettu. Ei pelkoa, ahdistusta, avuttomuutta. Kaikki kielletty.

Lapset kasvoivat, jälleenrakensivat, kasvattivat lapsensa. Hyväksyttiinkö uupumus tai pelko? Päihteet, työnteko ja ankaruus auttoivat kieltämisessä.

Metsässä, pihoilla, koulussa pärjäävät lapset, yksin on pärjättävä. Pure hammasta! Isot pojat ei itke! Työteliäs! Kouluun hiihdetään yksin pimeässä. On ennenkin pärjätty, eikä meillä silloin ollut edes kenkiä.

Itsemurhat ja väkivalta, ei ennenkään ole valitettu.

Vanhemmat pärjäsivät. Häpeä ellet saa pidettyä firmaa, vaimoa ja lapsia kurissa. Ennenkin pärjättiin. Kotiapulaiset, kotiavut karsittiin, vie lapset aamulla eri suuntiin, ehdi kahdeksaksi, hymyile, työn perässä, työn ehdoilla. Pure hammasta ja tottele. Kiltti tyttö. Reipas poika.

Nyt me ällistellään, kun meidän nuoret menee Balille. Aurinkoon, jonnekin missä voi hengittää ja synkkä suomalaisuus ei ahdista. Ei kutsu työ, lapset, asuntolaina. Miksi ne jättää rakkaan oravanpyörämme? Tämän vuoksi taisteltiin! Mikseivät ole reippaita? Onko avaruudesta iskenyt joku kumma virus kaikkiin nuoriimme?

Kaikki kielletyt tunteet riehumassa oman nahan sisällä. Menevät etsimään itseään, myyvät kaiken, löytävät sata samanlaista.

Miksi ihmeessä?

Tavallinen arki ja vanhemmuus

Kuulemme paljon puhuttavan vanhemmuudesta, arjesta ja lapsiperheiden haasteista. Me asiantuntijat annamme vinkkejä siihen, kuinka löydät 5 vinkkiä ”Helpotusta lapsiperheen arkeen” tai ”Näin jaksat taaperoikäisen tai murkun vanhempana”.

Mikä oikeasti on tärkeää?

Mitä tapahtuisi, jos et hakisikaan kysymyksiisi vastausta asiantuntijoilta ja someseiniltä, vaan sen sijaan kuuntelisit sisintäsi? Entä jos helpotus arkeesi löytyy sinusta ja löydät vastaukset sieltä, kuinka helpottaa Sinun elämäsi arkea ja läheistesi tätä päivää?

Mitä tapahtuisi, jos kysyisit tänään omalta lapseltasi ja nuoreltasi, mikä hänen mielestään olisi tärkeintä, johon panostatte yhdessä perheenä nyt tänä päivänä?

Mitä tapahtuisi, jos jaksaisitkin tavallisena arki-iltana kuunnella puolisosi jorinoita tai vaikka katsella vierellä jalkapalloa sen sijaan , että murehtisit siitä, että hän ei ole varannut teille kynttiläillallista gourmet-ravintolasta? Hän on kuitenkin rinnallasi, lähelläsi ja tavoitettavanasi, juuri tänä arki-iltana ja voit jakaa hänelle omia toiveitasi ja ajatuksiasi.

Mitä tapahtuisi, jos huomioisit mahdolliset omat vanhempasi ja kuulisit heitä juuri tänään: heidän toiveitaan ja tarpeitaan, sen sijaan että pohdit sitä että saat harmaita hiuksia kun he eivät muista kaikkia arjen yksityiskohta? Sillä voi myös olla niin, että joku tavallinen päivä he eivät enää ole läsnä sinulle ja mahdollisille lapsillesi

Entä mitä tapahtuisi, jos kiittäisitkin huomenna esimiestäsi? Siitä, että saat olla työssä, kehittää itseäsi ja osaamistasi, sen sijaan että murehdit tai napiset takanapäin kun kaikki asiat aina ovat organisaatiossa muutoksessa? Voit esittää rakentavia parannusehdotuksia työhön, sillä hyvä esimies kyllä ne huomioi, mutta ei välttämättä aina siinä aikataulussa kuin itse toivoisimme.

Ystäväni kysyi minulta taannoin, mitä toivoisin tulevaisuudelta ja elämältä viiden vuoden päästä. Vastaus oli mielessäni päivänselvä. Toivoisin lapselleni samaa iloa ja arjen touhua elämäänsä kuin hän kokee juuri tänään, tavallisena koulupäivänä. Sillä se riittäisi: eli tavallinen arki, tavallinen elämä, jossa minä saan olla tavallisena vanhempana mukana.

Mielesi muuttuu kyllä vielä – vanhempien jakamat perhevapaat

”Mielesi muuttuu kyllä vielä”. ”Miksi nykyajan naiset hankkii lapsia ja sitten vasta miettii kuka ne hoitais?” ”Onpa hienoa, että isäkin osallistuu lasten hoitoon”. ”Onpa teillä nyt niin modernia”. ”Tämä on nyt ilmeisesti sitä nykyaikaa!”

Nämä olivat kommentteja, joita sain kuulla esikoistani odottaessani viisi vuotta sitten. Kerroin kaikille, että aion olla lapsen kanssa kotona perhevapailla yhdeksän kuukautta ja sitten lapsen isä jatkaa siihen asti, kunnes lapsi on 1 vuotta 1 kk ja aloittaa päiväkodin.

Sain tietenkin myös positiivia kommentteja, mutta yleensä aina jotain kommentteja. Tuntui kuin olisimme keksineet jonkin uuden mullistavan asian: isä hoitaa omia lapsiaan. Harmillisesti tästä oli kyse. No myönnetään, että meillä oli poikkeukselliset työnantajat, joiden työehdot helpottivat tasa-arvoista ratkaisuamme taloudellisesti. TES:ien ehdot ovat monesti erilaisia äideille ja isille, mikä ei suinkaan ole omiaan edistämään perhevapaiden jakamista ja tasa-arvoisten ratkaisujen yleistymistä.

Ei ollut suuri yllätys, että varsinkin edellisten sukupolvien edustajien oli vaikea ymmärtää ratkaisuamme. Sekin hämmästytti, että Kela jätti molempien lapsieni kohdalla huomioimatta merkkaamani ajan, jolle hain vanhempainvapaata ja laittoi tuen automaattisesti koko vanhempainvapaan kohdalta minulle, äidille.

Miten päädyimme tähän mullistavaan ratkaisuun? Samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin yhteisiin hommiin, sovittiin vaan että hoidetaan lapsi noin fifty-sixty. Perhevapaajärjestelmän jäykkyys asetti reunaehdot ja toimittiin niiden mukaan. Alusta asti päätimme, että jos näyttää siltä että meidän lapsi ei vielä sopeudu päiväkotiin niin tehdään muita ratkaisuja. Samaan ratkaisuun päädyttiin molempien lasten kanssa.

Mutta kaikki meni hyvin. Isän biologia ei asettanutkaan rajoitteita kodin pyörittämiselle. Myöhemmin lapsi viihtyi myös päiväkodissa ja minä sain nauttia työnteosta.

Toisen lapsen raskausaikana kommentit hoitojärjestelyistä olivat kadonneet. Mutta saimme yllättäen vahvaa painostusta päiväkodilta vähentää vanhemman lapsen päiväkotiaikaa. Se oli ahdistavaa. Mutta koska se tuntui melko yleiseltä käytännöltä, päätimme lyhentää lapsen viikkoa kahdella päivällä. Kotipäivät olivat välillä melko haasteellisia kaikille osapuolille. Oli aivan ihania päiviä. Ja sitten oli niitä päiviä kun en ollut nukkunut yhtään ja esikoinen sai katsella pädiä koko päivän. Tukiverkot tulivat tehokkaaseen käyttöön.

Hoidimme kuopusta hoitojakson lopuksi muutaman kuukauden osapäiväjärjestelyllä, niin että olimme puolison kanssa puoliksi töissä ja puoliksi kotona. Se onnistui, vaikka kaikki olikin aika sekavaa. Huolimatta loistavasta järjestelystä työnantajan kanssa oloni oli riittämätön. Ratkaisua kyllä helpotti, että koti, työpaikat ja päiväkoti ovat kaikki muutaman postinumeron sisällä. Se mahdollisti jouston joka suuntaan.

Kaiken kaikkiaan lasten kanssa kotona olo perhevapailla on mielenkiintoista aikaa ihmisen elämässä. Tuntuisi erikoiselta, että sen saisi kokea vain toinen vanhemmista.

Ja alun kommentteihin olisin halunnut sanoa: Vaikka mieleni olisikin muuttunut, sillä ei ole merkitystä. Isällä on yhtäläinen oikeus ja tarve olla lapsensa kanssa, päätökset tehdään yhdessä. On vain hyvä, että useammat kasvattavat lapsiani: koen että se on meidän lapsillemme parasta. Isä ei osallistu, vaan on täysin lastenhoitoon kykenevä henkilö. Ja jos tämä nyt onkin modernia, niin toivon sen huomenna olevan aivan tavallista.

Riikka Kaukoranta on vaikuttamistyön asiantuntija, joka rakastaa sitä, että elämässä on balanssi. Silloin on hyvä, kun on sopivasti kaikkea.

Kun perheessä on sairautta

Mitä se sinulle merkitsee, kun perheessäsi on sairautta? Onko se sitä, että koko maailman käsikirjoitus menee uusiksi, ja joudut alkamaan katsomaan elämääsi aivan erilaisten lasien läpi? Onko se sitä, että haluat elää kuin viimeistä päivää, jos viimeinen päivä voi olla lähellä? Vai onko se sitä, että keskityt vaan hetkeen, minuutti, vartti, puoli tuntia kerrallaan, ja jossain kohtaa huomaatkin, että hei, on mennyt jo tunti etten ole ajatellut asiaa ollenkaan?

Mitä se sinulle merkitsee, kun perheessäsi on sairautta? Onko se sitä, että suunnittelet seuraavan matkan ja varaat sen tai ostat järkyttävän kalliit farkut tai uuden huonekalun kotiisi vaan sen vuoksi kun sattui sillä hetkellä tuntumaan siltä kun se piristää arkeasi? Vai onko se sitä, että joudut alkamaan pohtimaan tarkemmin elämää ja taloutta, jos ruokakuntaan on mahdollista tulla lähiaikoina jopa suuri muutos tai lovi sairauden vuoksi?

Mitä se sinulle merkitsee, kun perheessä on sairautta? Onko se sitä, että joudut pohtimaan, miten olla lapselle läsnä, mahdollisesti molempina vanhempina, kun toinen ei välttämättä pysty täysin fyysisesti tai henkisesti olemaan aina läsnä? Vai onko se sitä, että keskityt erityisesti siihen, että molempien vanhempien vanhemmuus säilyy, jotta lapsi kokee, että hänellä on mahdollisesti läsnä edes jollain tavalla kaksi vanhempaa?

Mitä se sinulle merkitsee, kun perheessä on sairautta? Onko se sitä, että elämääsi voi aikatauluttaa tutkimukset, kontrollit, odotus, pettymys, suru ja viha ja jälleen kenties aito toivo ja onnellisuuskin? Onko se sitä, että tuntuu kuin joutuisit rinnalla kulkijana välillä väistämättä omaksumaan äidin, isän, ystävän, kumppanin, terapeutin, sairaanhoitajan, kuntoutusohjaajan, lääkärin, papin, assistentin ja projektikoordinaattorin roolit? Vai onko se sitä, että keskityt olemaan juuri se toiselle joka olet lähtökohtaisestikin olet, omana itsenäsi ja jätät ammattilaisille heidän tekemänsä työt ja muille läheisille ja muille verkostoille oman osansa.

Mitä se sinulle merkitsee, kun perheessä on sairautta? Onko se sitä että elämän rajallisuus tulee väistämättä osaksi arkea ja elämää? Vai onko se sitä, että elät ahnaammin elämääsi juuri tällä hetkellä, tässä ja nyt, nauttien kaikesta pienestä jota on ympärilläsi ja huolehtien erityisesti myös itsestäsi. Sillä sitä elämä on, se on rajallista, muuttuvaista, yllättävää ja katkeransuloista, mutta se on läsnä tässä ja juuri nyt, myös sinulle, kenen perheessä kenties on sairautta.

Mitä Se siis Sinulle merkitsee, sinulle, jonka perheessä on kenties sairautta?

Tänään (27.9.) tästä aiheesta facebook-live klo 13 Perheajan facebooksivulla.
Tule mukaan!

**************************

Teksti on kirjoitettu osana Parisuhdekeskus Katajan Tukea parisuhteeseen kun perheessä on sairautta –asiantuntijaryhmän jäsenyyttä

Miksi uusperhe-elämä voi tuntua vaikealta?

Kuva: RogerMosley, http://www.Pixabay.com

Moni uusparisuhteessa elävä pohtii uusperheen mukana tulleita haasteita ja vaikeita tunteita. Moni tunnistaa riittämättömyyden, ulkopuolisuuden ja kiukun tunteita. Ne ovat yleisiä uusperheen herättämiä tunteita ja normaali reaktio uusperhemaailmassa, mutta monelle, joka on uusparisuhteessa ensimmäistä kertaa, uusia ja yllättäviä.

Ikävä ulkopuolisuuden tunne on yksi tavallisimmista uusperheen jäsenten hankalista tunteista ja sitä voi tuntea perheenjäsenistä kuka tahansa. Usein se on sitä sille aikuiselle, jolla ei ole omia biologisia lapsia. Ulkopuolisuuden tunteen heräämiseen vaikuttaa se, että historia ja ex-puoliso ovat aina läsnä uusperheen elämässä. Tärkeintä on tunnistaa ja hyväksyä se. Hankalat tunteet menevät ohi, kun niitä ei välttele, vaan antaa niille luvan tulla.

Yksi yleisimmistä uuspuolisoiden esittämistä kysymyksistä on kysymys täytyykö toisen biologista lasta rakastaa. Vastaus on, että ei tarvitse. Tärkeintä on antaa aikaa suhteen rakentumiselle ja pyrkiä olemaan vastuullinen ja välittävä aikuinen lapselle. Uusparin on hyvä keskustella keskenään lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Biologisen vanhemman tuki uudelle puolisolle uusperheroolin löytymisessä on aina tärkeää ja erityisen tärkeää se on uudelle puolisolle, jolla itsellään ei ole biologisia lapsia.

Monesti aiemman parisuhteen keskeneräinen eroprosessi heijastuu uusperheen elämään ja vaikeuttaa uusparisuhteen rakentumista. Se lisää ristiriitojen riskiä sekä suhteessa entiseen kumppaniin että uuteen puolisoon ja usein se vaikeuttaa vanhemmuuden jakamista. Jos entisen puolison prosessi on vielä kesken, saattaa se tulla esiin epäasiallisena keskusteluna, joka usein loukkaa nykyistä puolisoa. Asiallinen ja rauhallinen käytös entistä kumppania kohtaan on usein ajan kanssa paras tapa saada asiat sujumaan.

Uusparisuhteen rakentumiselle ja uusperheen vahvistumiselle on tärkeää rakentaa selkeät rajat uusperheeseen. Rajojen luominen on uusparin tehtävä ja heidän on hyvä keskustella keskenään, miten meidän perheessä toimitaan, mitkä ovat kenenkin roolit ja mihin kaikkeen suostutaan. Tämä vahvistaa nykyisen puolison tunnetta siitä, että hän on tärkeä puolisolleen.

Uusperheen muodostumisessa on neljä kehitysvaihetta – unelma onnesta, hämmennys, rähinä ja perheytyminen. Tämä prosessi vie yleensä 4-7 vuotta ja siihen sisältyy monia vaikeita tunteita. Omista tunteistaan on hyvä olla rehellinen ja puhua niistä. Uuspareja auttaa selviämään uusperheen haasteista, kun he kertovat toisilleen vaikeista tunteista ja miettivät yhdessä, kuinka toimia erilaisissa tilanteissa. Vahva parisuhde on uusperheen ydin. Ajan kanssa perheen jäsenet löytävät kukin paikkansa, uusperheeseen muodostuu pelisäännöt ja rakentuu me-henki. Parhaimmillaan uusperheen elämä on rikasta, siinä on välittämistä ja tunteiden paljoutta.

************************

Anne Huolman on perheterapeutti ja uusperheneuvoja ja hän ottaa asiakkaita vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa. Jos kaipaat apua, tietoa tai tukea uusparisuhde- tai uusperheasioihin, niin varaa aika hänelle www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

Helppoa kuin heinänteko!

Väestöliitto parisuhde- ja perhekuvat. Kuva: Katja Tähjä

Miten voi olla, että perhevapaiden uudistaminen pysähtyy Suomessa kerta toisensa jälkeen, eikä valmista tule?

Perhevapaamallin kehittämisessä on kokeiltu numeroita, sanoja, retoriikkaa, puoluepolitiikkaa ja tunteisiin vetoamista, myös monia yhdistelmiä näiden väliltä. 6+6+6. 5+5+5. 9+9.

Kaikki te nokkelat ja kekseliäät ihmiset: Rakentakaa yksinkertainen järjestelmä, joka toimii kuin ihmisen mieli, ja hyväksykää myös jonkun toisen tekemä ehdotus. Se voi olla ratkaisun ydin.

Toimiva perhevapaasysteemi ja vanhempien joustavasti jakamat vapaat ovat investointi yhteiseen laariin, jossa kaikki voittavat ‒ ja joku vielä enemmän: lapsi.

Olette muissakin asioissa vieneet linjakkaasti läpi organisaatiouudistuksia, kehityshankkeita ja rakennuttaneet rautatieverkostoja. Olette johtaneet digijärjestelmien kehittämisiä ja perustelleet tarvittavia uudistuksia budjettineuvotteluissa. Näitä uudistuksia kutsutaan investoinneiksi.

Olette johtaneet yksiköitä, varuskuntia, sairaaloita ja maakuntauudistuksia. Olette olleet rohkeita sotureita, viisaita suvun vanhimpia, dynaamisia joukko-osastojen päälliköitä ja tehokkaita suuryritysten toimitusjohtajia.

Kertokaa ja näyttäkää, miten perhevapaauudistus viedään maaliin. Millä tempuilla vapaiden hakuprosessi ja tukikuukausien käyttö tehdään niin vaivattomaksi ja mukavaksi, että se koukuttaa myös isiä kuin penkkiurheilu tai nettisurffailu?

Kuka ottaa vastuun, tai jopa kunnian siitä, että viimeistään seuraavalla hallituskaudella Suomeen saadaan perhevapaajärjestelmä, joka virtaviivaisuudessaan vetää vertoja mille tahansa keksinnölle? Voisimmeko jopa olla parempia mallinlaatijoita ja vapaiden käyttäjiä kuin Ruotsi ja Tanska?

Kisa alkaa nyt! Mitkä maat voittavat isien pitämien perhevapaiden määrissä? Mitkä firmat vievät kansainvälisesti voiton äiti- ja isäystävällisyydessä sekä vanhempien tasa-arvoisessa kohtelussa? Best Fatherhood Company Award voisi olla hyvä kannustin, se vain pitäisi ensin perustaa.

Ei kai perhevapaajärjestelmän muuttaminen ja isien käyttämien vapaiden lisääminen niin kovin vaikeaa ole? Avaruusteknologia on.

Miten perheiden sisäiset neuvottelut vapaiden käyttämisestä saadaan tuntumaan paritanssilta, jossa kumpikaan osapuoli ei vie eikä vikise? Senhän pitää olla helppoa kuin heinänteko!

*******

Kirjoittaja Anna Kokko toimii perhe ja työ -kysymysten asiantuntijana Väestöliitossa. Hän on ollut mukana kehittämässä perhevapaiden Joustomallia ja seurannut lähietäisyydeltä perhevapaista käytävää keskustelua vuosien ajan. Perhevapaita hän on pitänyt kolmen lapsen kanssa yhteensä 5,5 vuotta ja ollut osittaisella hoitovapaalla ja osa-aikatyössä useissa jaksoissa lasten ollessa pieniä.

 

Onko lapsella seksuaalisuutta tai seksuaalioikeuksia?

Lapsen seksuaalioikeudet puhuttavat. Professori Puolimatka kauhisteli kesällä (27.7.18)  tulevaisuudenkuvaa, jonka peikkona hän näki lasten seksuaalioikeudet. Me Väestöliitossa näemme juuri niiden puuttumisen lasten tervettä kehitystä ja oikeussuojaa vakavasti uhkaavana asiana.

Mitä ihmettä on lasten seksuaalikasvatus? Suositimme, että seksuaalikasvatus olisi tullut mukaan valtakunnallisen varhaiskasvatuksen sisältöön. Vielä sanaa ei siellä näy, vaikka sisällöt melko hyvin löytyvät. Upeana esimerkkinä kuitenkin kuusitoista Suomen kuntaa nosti näkyviin omassa varhaiskasvatuksen suunnitelmassaan kehotunnekasvatuksen, sisältäen ikätasoisen seksuaalikasvatuksen ja turvataidot.

Lapsien seksuaalisuus on vanhempien kuvaamana eri asia kuin aikuisen seksuaalisuus. Lapsi on utelias, opettelee omaa kehoaan, leikkii, oppii normeja ja asenteita. Samalla kun opitaan vessa-asioita ja hygieniaa, opitaan sääntöjä yksityisyydestä, sekä kuka saa katsoa ja koskea lasta. Lapsen seksuaalisuus on iloista, pelleilevää, kokemista ja löytämistä. Sitä pitää suojata. Siksi lapsellakin ovat omat oikeudet!

Lapsen seksuaalisuutta tuetaan lapsen tasolla, ikä- ja kehitysvaiheen mukaan. Vanhemmat voivat vahvistaa pienen lapsen itsetuntoa ja keinoja kunnioittaa itseään ja toisia. Lapsen seksuaalisuutta suojataan kertomalla lapsen oikeudesta omaan kehoon sekä turvataidoista.

Lapsia syntyy vähän. Näiltä harvoiltakin puuttuu mahdollisuus tietoon turvataidoista ja oikeudesta seksuaaliseen koskemattomuuteen. Ammattilaisen virkavelvoitteena ei ole kertoa lapselle näistä oikeuksista, vaikka ne ovat osa ihmisoikeuksia ja siten jokaiselle kuuluvia. Lapset vain eivät kuule niistä. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön rikosilmoitukset eivät vähene.

Monet vanhemmat hakevat tietoa, valistavat ja vahvistavat lapsiaan. Kaikki eivät tule sitä tehneeksi. Liian monen lapsen perheen ahdinko ja turvattomuus yhdistettynä lastensuojelun ja poliisin kuormittuneisuuteen jättää lapset pärjäämään tietämättöminä ja helppoina saaliina. Joidenkin lasten omassa perhepiirissä on vaara.

Väestöliitto on vuodesta 2015 tarjonnut perheiden ja ammattilaisten tueksi Lapsi ja seksuaalisuus -sivustolla maksutonta tietoa muun muassa lasten seksuaalioikeuksista, malleja ja materiaaleja turvataito- ja seksuaalikasvatukseen lasten terveen kehityksen turvaksi. Yhä suurempi osa lapsia tavoitetaan ja turvataan.

Tärkein lapsen seksuaalinen oikeus on saada kehittyä omassa tahdissa ja häiritsemättä, tuettuna ja suojattuna omanlaiseen seksuaalisuuteen. Onko sinun lapsellasi yksinoikeus omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa? Haluatko, että lapsesi ikätasoista, tasa-arvoon ja hyvään kehonkuvaan perustuvaa seksuaalisuutta suojataan? Se tapahtuu takaamalla lasten oikeudet, myös seksuaalioikeudet.

Tutustu turvataito -videoon

Tunteiden KonMari

Opiskelupaikka jätti motivoituneen hakijan ulkopuolelle.
Toisen rakkaus pakkasi ja sanoi: ’Tää oli nyt tässä’. Kuului enää oven kolahdus.
Kolmas vei lemmikin viimeistä kertaa eläinlääkäriin.

Tunteet vyöryvät mieleesi, vaikka pistäisit hanttiin. Pettymys, viha, suru.
Juuri ne, joita vähiten haluaisit tavata tässä ja nyt.
Anna niiden silti saapua luoksesi ja toivota tervetulleeksi.
Anna niiden viipyä rauhassa ja voimistua.
Tunne niitä rohkeana yksin, jaa luottoihmisesi kanssa.

Lisää vielä kipeää tunnetta, älä tukahduta sitä. Mene mukavuusalueesi ulkopuolelle, siihen tunteeseen, jonka vallasta järkesi käskee sinua syöksymään päätä pahkaa pois.
Anna kyynelten tulla, vaikka kulkisit työmatkalla lähijunassa tai ostoksilla lähimarketissa.
Ainahan sanotaan, että sinulla on lupa tuntea kaikenlaisia tunteita.

Sinä uskallat antaa tunteittesi tulla, sillä tiedät, että tunteita tulee ja menee, eikä mikään tunne jää pysyvästi päälle. Kun olet ollut aikasi rauhassa tunteessasi, huomaat, että se alkaa pikkuhiljaa vaimentua ja sulaa. Alat tuntea aitoa helpotusta. Ei sellaista nami-nami-pikahelpotusta, johon usein sorrumme kieltäessämme itseltämme kivuliaiden tunteiden olemassaolon ja läpikäynnin tarpeen, vaan tunnemme aidosti huojentuneen mielen. Tulet palaamaan vielä useasti menetykseesi, mutta nyt tiedät, miten olosi helpottuu aidosti. Ei ole hyviä tai huonoja tunteita. Ne kaikki kuuluvat elämään.

Kun annat itsellesi luvan tuntea, suret samalla myös menneitä, läpikäymättömiä suruja, kohtaat vanhoja pettymyksiä tai vapautat nielemääsi kaunaa. Voit yllättyä, miten paljon olet säilönyt sisääsi vaiettuja tunteita, jotka ovat ehkä kehollisesti joskus vihjanneet sinulle toiveesta päästä vapauteen. Olisiko nyt kesällä aika sisäiselle suursiivoukselle ja tarpeettomasta luopumiselle, tunteiden KonMarille?

Itse olet hullu!

”Olet hullu”, huutaa vanhempi. ”Sanot aina noin! Et tajua mistään mitään!”
Toinen vastaa: ”Ei pidä paikkaansa, johan selitin, minähän pyysin jo anteeksi, olin kiireessä! Sanoin ajattelemattomasti!”

Mutta. Ensimmäinen on jo kiihdyttänyt vauhtinsa täystuhoon. Paluuta ei ole, jompikumpi on leimattava kokonaan huonoksi. Tuhottava. Jommankumman on poistuttava näyttämöltä itsetunnolta ja persoonalta kelpaamattomana.

Ensimmäinen sanoo: ”Väität siis, että olen valehtelija! Väität siis että minä olen väärässä!” ja lähtee ulos paiskaten oven. Onneksi.

Nuori huokaisee helpotuksesta. Tällä kertaa ei tullut väkivaltaa. Enempää. Nuori huokaisee helpotuksesta myös, koska tällä kertaa kohteena ei ollut hän. Ja samalla hän tietää, että toisella kertaa hän on.

Vanhempien malli riitelyyn on rankka. Annetaan leimoja: hullu, itsekkäin tuntemani tyyppi, tyhmä, sika. Tarkoituksena mitätöidä persoona, antaa kelpaamaton leima, osoittaa toinen kokonaan pahaksi.
Saada murennettua jommankumman itsetunto. Leimata ja todistaa jompikumpi kokonaan huonoksi.
Sen sijaan, että puhuttaisiin asiasta, tapahtumasta, ja yritettäisiin ymmärtää ja päästä siitä yhteiseen käsitykseen. Että luotettaisiin siihen, että pohjimmiltaan kumpikin toivoo rauhaa, ymmärrystä ja arvostusta.

Tällä riitelytyylillä sellainen tulos on mahdoton. Nuori on koulussa oppinut rakentavaa riitelyä. Silloin pyritään kuuntelemaan, kuulemaan toisen näkökulma miksi hän sanoi tai teki jotain. Mitä hän tarkoitti? Mitä hän tarvitsi? On opeteltu kuuntelun taitoa.
Ja sitten miten omalta puolelta voi kertoa samat asiat haastamatta ja loukkaamatta lisää: Miltä se tuntui, miten ymmärsin, mitä pelkäsin, mitä tarvitsin.

Rakentavassa riitelyssä haetaan yhteisymmärrystä onnettomasta tapahtumasta, joka satutti tai loukkasi. Tavoitteena on parantunut kunnioitus ja läheisyys riitelijöiden välillä. Se on mahdollista. Mutta ei vanhempien mallilla. Jos riitelyssä heitetään leimoja ja nimitellään, silloin taistellaan siitä, kumpi mitätöi kumman. Se ei koskaan ole rakentavaa tai edistä kenenkään hyvinvointia. Se on vain surullista ja alkeellista. Kuin päiväkodista.

Nuori katsoo surullisena paikalle jäänyttä vanhempaa. Varmaankin hänen isovanhempiensa kotona on aina toimittu näin. Saadakseen todellista tukea ja olkapään ja itkeäkseen tuskan pois, nuori soittaa kaverilleen. On aika aloittaa uusi aika.

Koululaisen vanhemman arki -osa 3

Kohta on lauantai ja vuoden viimeinen koulupäivä!

Järkyttävää! Mihin Tämä vuosi oikein hurahti? Juurihan minä suunnittelin, että mitä ihmettä lapsi voisi laittaa päälleen ensimmäisenä koulupäivänä! Nyt syksyiset vaatteet ovat jo käyneet pieneksi ja uusien ostamisessa ei meikäläisen, äidin mielipide todellakaan enää riitä :).

Niin, lapset kasvavat joka päivä! On upeaa nähdä se pieni, asteittainen kehittyminen lasten toiminnassa ja ajattelussa joka kertoo siitä, että lapsi kasvaa, aistii ympäröivää maailmaa ja opettelee koko ajan elämää.

Tämä sama asia näkyy sekä pienten, että vähän isompienkin lasten ja nuorten kohdalla.

Opetellaan, harjoitellaan, onnistutaan, kaadutaan, mokataan ja taas noustaan ylös ja jatketaan. Minua ei välttämättä enää tarvita niin tarkasti sen pohtimisessa mitä lapsi laittaa tavallisena koulu- tai kesäpäivänä päälleen, kuten silloin kun hän oli vauva. Mutta tämä isompi lapsi tarvitsee edelleen minun tukea muissa tavallisissa arjen asioissa, kuten arjen rytmin ylläpidossa, eli siinä että muistetaan syödä, nukkua ja liikkua säännöllisesti ja terveellisesti. Sen muistuttamisessa, että läksyt tehdään ensin ja sitten vasta viiletellään leikkimässä kavereiden kanssa lähimetsässä, että ei tarvitse rättipoikkiväsyneenä koulutehtäviä tehdä kiukkuisena illalla.

Minua tarvitaan sen muistuttamisessa, monenko aikaan pitää sieltä ulkoa tulla sisälle iltatoimiin ja nukkumaan. Minua tarvitaan edelleen arjessa, siinä että olen turvallisesti läsnä ja tavoitettavissa, antamassa läheisyyttä ja tukea. Silloin kun polveen tulee naarmu ja tarvitsee sitä hoitaa ja putsata, tai kun on muita harmituksen hetkiä. Minua tarvitaan edelleen kehumisessa ja kannustamisessa lapsen iloista, kuten siinä miten upeasti vaikka joku legojen rakentaminen tai muu lapsen kiinnostuksen kohde on lapsella sujunut tai onnistunut ja minua tarvitaan haasteellisissa tilanteissa auttamaan, kun joku asia ei niin onnistukaan.

Minua tarvitaan rajojen ja reunaehtojen asettamisessa, kuten sen pohtimisessa miten pitkään voi pelata kännykällä peliä, tai voiko ylipäätään pelata ollenkaan. Ja minua tarvitaan kaverisuhteiden, harrastustoiminnan ja lapsen kaikkien verkostojen mahdollistamisessa. Ja minua tarvitaan sen muistuttamisessa ja mallin näyttämisessä siinä, kuinka erilaisten ihmisten kanssa toimiessa tulee muistaa kaikkien kunnioittaminen, kohteliaisuus ja ystävällisyys.

Nautitaan siis näiden upeiden tyyppien, ihanien lasten ja nuorten tukemista ja auttamista ja ollaan heille läsnä arjessa!

Pohdin syksyn ekaluokkalaisten listaa oppimisen edellytyksistä ja tärkeimmistä asioista, eli:

  1. Työrauhan antaminen itselle ja muille
  2. Taito kuunnella muita ja uskallus kertoa omia ajatuksia ja mielipiteitä
  3. Oman vuoron odottaminen ja kohtelias käytös, muiden huomioiminen

Nämä taidot ovat pohjana oppimiselle. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen kehittyvät näiden taitojen rinnalla. Toivon, että tämä lista jatkuu oleellisena osana koululaisten arkea myös tulevina kouluvuosina!

Ihanaa ja rentouttavaa kesälomaa kaikille koululaisille ja vanhemmille!