Sammuneen otsassa ei lue kyllä

 – raiskauslainsäädännön muuttaminen suostumusperustaiseksi on tärkeä viesti nuorille

Olen kohdannut syksyn aikana nuorten seksuaalineuvontachatissa useampia nuoria, jotka ovat joutuneet raiskatuiksi ollessaan sammuneita tai voimakkaasti päihtyneitä. Tekijät eivät ole olleet mitään puskaraiskaajia, vaan seurustelukumppaneita, kavereita ja muita tuttuja.

Kun sanoitan chatissa uhrille, että sinut on raiskattu, saan poikkeuksetta vastaukseksi, että eihän se ollut raiskaus, kun en sanonut ei eikä tekijä käyttänyt väkivaltaa. Koska kyseessä ei ollut ”oikea raiskaus”, uhrit eivät myöskään tee rikosilmoitusta. Nuoret ovat valitettavan tietoisia nykyisen raiskauslainsäädäntömme epäkohdista. Siksi on tärkeää, että laki muutetaan selkeästi suostumusperustaiseksi.

Chatissa tapaamiani uhreja yhdistää valtava häpeä, jonka takia teosta ei ole puhuttu kenellekään eikä ikinä aiotakaan puhua. Apua he ovat pystyneet hakemaan juuri chatin verran ja keskustelukin alkaa usein jollain ihan muulla, vaikkapa kysymyksellä seksitaudeista, joka ei tietysti ole ihan kepeä aihe sekään. Pistää tietysti miettimään, kuinka paljon on niitä uhreja, jotka eivät pysty puhumaan asiasta edes kasvottoman chat-työntekijän kanssa.

Vaikka nuori ei muistaisi sammuneena tai voimakkaasti päihtyneenä kokemansa seksuaalisen väkivallan yksityiskohtia tai muistaisi siitä vain osia, se koetaan erittäin nöyryyttävänä, loukkaavana ja hävettävänä. Asiantuntijoiden mukaan nuori voi kokea epäonnistuneensa itsenäistymisessä, kun ei ole pystynyt hallitsemaan päihteiden käyttöään eikä suojaamaan itseään. Psyykkinen oireilu voi olla pitkäkestoista ja rajua, ja se voi johtaa koko selviytymisen ja itsearvostuksen romahtamiseen sekä itsetuhoisuuteen.

Seksuaalineuvontachatissa pääsen juttelemaan vain uhrien kanssa, mutta huomaan miettiväni yhä useammin keitä ovat nämä tekijät. Mikä heidän seksuaali- ja tunnetaitokasvatuksessaan ja ylipäätään ihmiseksi kasvamisessa on mennyt niin pahasti pieleen, että he toimivat noin? Ymmärtävätkö he edes tekevänsä väärin ja mahdollisesti aiheuttavansa toiselle ihmiselle vaikean trauman? Miten heidän elämänsä jatkuu teon jälkeen ja tuleeko taas uusia uhreja? Myös heidän kannaltaan olisi tärkeää, että jo laki määrittelisi sen, että seksiä ei voi olla ilman jokaisen osapuolen suostumusta.

Itsensä tiedottomaksi juominen ei tietenkään ole millään lailla järkevää tai suositeltavaa. Silti meillä jokaisella on oltava oikeus siihen, että siitä aiheutuva kipu lähtee seuraavan päivän potemisella, unella ja buranalla ja häpeä viimeistään seuraavissa bileissä, kun huomaa taas osaavansa pitää hauskaa kohtuullisemmallakin juomisella.

Maria Nikunlaakso
Kirjoittaja on nuorten seksuaalisuuden asiantuntija, sosiologi ja seksuaaliterapeutti.

Lisää aiheesta:
Lupa koskea – mikä on suostumus (Väestöliiton blogi 28.11.2017)
Suostumus2018-kansalaisaloite

 

Pioneerihommia nuorten seksuaaliterveyden edistämisessä

Aloitin työni Väestöliitossa melko pian valmistuttuani terveydenhoitajaksi keväällä 2001. Tuona samana syksynä Väestöliiton Nuorten Avoimet Ovet (ent. Avoimet Ovet) tuli teini-ikään täyttäessään 13 vuotta. Silloin nuoria kohdattiin etupäässä vastaanotoilla ja toiminnassa kehitettiin  nuorten seksuaaliterveysanamneesi kohtaamisen tueksi ja malliksi muillekin.  Kävimme kouluilla pitämässä seksuaalikasvatustuokioita ja  vanhempainiltoja ja koulutimme ammattilaisia, kirjoitimme kirjoja ja oppaita nuorten kohtaamisesta ja seksuaaliterveydestä.

Asiakkaita riitti yllin kyllin ja vastaanotoille heitä ohjautui eniten koulujen terveydenhuollon kautta. Yleisin käyntisyy oli ehkäisyn aloittaminen, joten suurin osa kävijöistä oli tyttöjä. Kohtaamisten kautta saimme tietoa siitä, millaisten seksuaaliterveyteen liittyvien asioiden kanssa nuoret elävät ja millaisia henkilökohtaisia kysymyksiä heillä on. Väestöliittoon oli hiljattain perustettu Miehen Aika-projekti, jonka tarkoitus oli muun muassa tarjota myös pojille omia palveluita ja materiaaleja mieheksi kasvamisen ja seksuaalisen kehityksen tueksi. Silti kokemus oli se, ettei poikia tavoitettu samalla lailla kuin tyttöjä. Lisäksi haasteena oli se, että toiminta kohdistui lähinnä pääkaupunkiseudulle.

Suunnitelmat olivatkin jo pitkällä http://www.seksuaaliterveys.org- internetpalvelun perustamiseksi, josta kaikki sukupuoleen ja asuinpaikkaan katsomatta voisivat löytää tietoa ja esittää oman kysymyksensä nettipalstalla ja varata ajan kahdenkeskeiseen ”One-to-One”-keskusteluun. Siihen aikaan oli olemassa eri tahojen avoimia chatteja, joissa kuka tahansa saattoi sanoa mitä tahansa ilman erityistä moderointia. Itsekin kokeilimme yleisen, moderoidun chatin pitämistä, mutta se osoittautui epäeettiseksi tavaksi tehdä seksuaalikasvatusta. Se mahdollisti epäasiallisen käyttäytymisen ja chat lopetettiinkin melko pikaisesti.

Väestöliiton palvelut olivat ensimmäisiä sähköisiä nuorille kohdistettuja neuvontapalveluja koko Suomessa ja melko ainutlaatuisia myös rajojen ulkopuolella. Nuoret saivat mahdollisuuden tuoda luottamuksella ja nimettömästi esiin omia henkilökohtaisimpia asioitaan ja huoliaan. Verkkotyön kautta saimme ensiarvoisen tärkeää tietoa siitä, mitä nuoret haluavat tietää ja mihin kaipaavat tukea ja apua. Saimme olla ensimmäisten joukoissa kokeilemassa palveluiden toimivuutta ja kohtaamassa verkkopalveluiden mahdollisuuksia ja uhkia, esimerkiksi nimettömyyteen, vaitiolo- ja ilmoitusvelvollisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kokemuksen kartuttua loimme kohtaamisen malleja verkkotyöhön. Tulipa minulta siinä kehittelyn tiimellyksessä kerran kadotettua koko Väestöliiton sivusto bittitaivaaseen… Kantapään kautta opittiin!

Nuo samat elementit palveluissa ovat pysyneet tähänkin päivään saakka (tietopankit, vastaanotto ja kysy asiantuntijalta-palsta). Nuorten tuomat aiheet ja kysymykset ovat osin pysyneet samoina, osin muuttuneet ajan ja sen ilmiöiden myötä. Esimerkiksi porno ja sen tuomat vääristyneet odotukset ja suorituspaineet puhututtivat jossain vaiheessa paljon, kun pornon saatavuus yleistyi. Myöhemmin pohdittiin seksuaalista suuntautumista ja tuotiin esiin seksuaalista häirintää ja väkivaltaa sen eri muodoissaan. Ehkäisy, seksitaudit ja omaan kehoon liittyvät kysymykset ovat ikuisia kestoaiheita palveluissa.

Palatakseni hetkeksi kasvotusten tapahtuviin vastaanottoihin en voi olla mainitsematta sitä, että myös siellä havaittiin uusia asioita ja ilmiöitä. Tästä tärkeimpänä aiheena nuorten kokema seksuaalinen kaltoinkohtelu. Koska nuorilta kysyttiin asiasta aina, huomaisimme sen yleisyyden, johon tarvittaisiin lisää tietoa ja keinoja sen kohtaamiseen. Myöhemmin saimme silloiselta RAY:lta projektirahaa NUSKA-projektille, jossa luotiin kohtaamis- ja verkostoitumismalli seksuaalisesti kaltoinkohdeltujen nuorten auttamiseksi. Tämä oli ainutlaatuista työtä ilmiön ympärillä siihen aikaan.

Olen saanut pitkän Väestöliittourani ajan olla aitiopaikalla seuraamassa nuorten seksuaaliterveyden edistämisen ja seksuaalikasvatuksen pioneerityötä. Olen kiitollinen kaikille Väestöliitossa kohtaamilleni ihmisille heidän jättämistään jäljistä minuun ja omaan ammatillisuuteeni. Toimin Väestöliitossa vuosien 2001-2018 välillä projektityöntekijänä, projektikoordinaattorina, kehityspäällikkönä ja viimeisimpänä asiantuntija-tiimiesimiehenä. Saatoin lähteä Väestöliitosta, mutta Väestöliitto ei minusta!

Onnea aikuinen, 30-vuotias Väestöliiton Nuorten toiminnot!

Tuulia Råmark
Kirjoittaja työskenteli Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla, Nuorten Avoimissa Ovissa ja nuorten tiimissä useissa tehtävissä vuosina 2001-2018

 

Ihminen voi kestää paljonkin pahaa, mutta toivottomuutta ei koskaan

 

 

 

En tietenkään voi kertoa ihmisistä, joita Väestöliiton työvuosina kohtasin. Mutta sen voin kertoa, että mitä syvemmälle työ seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan parissa ulottui, sitä laajemmaksi se myös mielessäni levisi.

Joskus liiankin.

Pahan äärellä työskenteleminen ei jätä ketään koskettamatta. Jotkut työntekijät se kovettaa kylmäksi, toiset uuvuttaa uhrautujiksi. Parhaimmillaan se herättää tahtoa työskennellä sinnikkäästi toivon puolesta ja nähdä hyvää pahaa tarkemmin.

Olen itsekin kokenut vaaranpaikkoja työvuosien alkutaipaleella. Hetkiä, joissa tuntui, että pahaa tapahtuu niin paljon, ettei hyvä voi koskaan voittaa. Aikoja, jolloin ajattelin seksuaalista väkivaltaa tapahtuvan koko ajan ja kaikkialla. Kotien hiljaisten seinien sisällä, autokoulun ajotunneilla, uimahalliretkillä, iloisten juhlien piiloissa, tennisvalmentajan otteissa, koulun oppitunneilla, kesäisillä mökkimatkoilla ja uskonnon tai sukulaisten hämärässä huomassa.

Ja niinhän sitä tapahtuukin. Seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta ei katso paikkaa, aikaa, eikä ihmistä. Se ei koskaan ole uhrin näkökulmasta käsin ansaittua, toivottua, haettua tai aiottua.

Seksuaalinen väkivalta ja kaltoinkohtelu koskettaa aina kovimmin sen kokijaa. Surullisten ilmiöiden ja ihmisten tuskallisten kokemusten äärellä työskenteleminen aiheuttaa riskin myös työntekijälle. Kun on työn puolesta jatkuvasti tekemisissä ihmisyyden raadollisen puolen kanssa, on rinnalla kulkijankin suojattava mieltään tarkasti.

Kun elämässä kohtaa paljon pahaa, on vastalääkkeidenkin oltava erityisen vahvoja.

Siksi yksi tärkeimmistä opeistani väkivallan parissa tehtävän työni tiimoilta oli hyvän etsiminen, turvallisuuden vahvistaminen ja itsensä suojaaminen. Toivon tavoittaminen itsensä ja toisen kanssa. Pahuudesta huolimatta maailmassa, yhteiskunnassa ja ennen kaikkea meissä ihmisissä hyvää on aina huomattavasti enemmän. Paha ei aina suinkaan saa palkkaansa, mutta voittajaksi sitä ei voi koskaan vihkiä.

Väkivallan parissa työskennellessä jouduin pakostakin opettelemaan hyvän vaalimista. Sitä, että rajasin romaaneista ja telkkarista kaiken ”väkivaltaviihteen” ulos. Sitä, että juurrutin itseäni yhä syvemmin luontoon, musiikkiin ja estetiikkaan. Että valvoin vielä tarkemmin, keiden kanssa olen vapaa-ajallani ja mistä saan ladattua voimavarojani.

Ihminen kestää paljonkin pahaa, mutta ympärilleen laskeutuvaa toivottomuutta ei koskaan. Eikä toivoa voi kannatella toiselle, ellei itsellä ole siihen vankkaa otetta.

Siksi onkin muistettava, että mitä enemmän on toivottomuutta, sitä vahvemmin on vahvistettava toivoa. Tuoda valoja varjojen rinnalle. Valaa tietoisesti itseen voimaa, jotta voi jakaa sitä toisillekin. Nähdä työn merkityksellisyys ja tärkeys silloinkin, kun tilanne tuntuu uuvuttavalta ja avuttomuus tahtoo astua valtaan.

On turha kirota pimeää ja vihata synkkyyttä, jos ei tee elettäkään valon välittämiseksi.

Aloittaessamme työnteon seksuaalisen kaltoinkohtelun ja väkivallan parissa, asiasta puhuttiin vielä huomattavasti vähemmän kuin tänä päivänä. Reilussa kymmenessä vuodessa on tapahtunut suurta muutosta, jonka edistämistä on edelleen sitkeästi jatkettava. Kaikista ei silti ole rohkeiksi puhujiksi ja sanansaattajiksi, eikä tarvitsekaan olla. Vaikka on tärkeää vaikuttaa, on vielä tärkeämpää vaikuttaa itseensä ja läheisiinsä. Tukea toipumistaan, vahvistaa toivoaan.

Siksi on syytä kysyä samaa kysymystä kahdesta näkökulmasta: Miten voin auttaa itseäni? Miten voin viedä valoa lähelläni tänäänkin?

Ja vasta sitten: Miten voin vaikuttaa laajemmin? Mitä voin tehdä, että hyvä voittaa jatkossakin pahan?

Maaret Kallio
Kallio työskenteli Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalla erityisasiantuntijana vuosina 2006-2015.  

Tällä tekstillään hän tahtoo lämpimästi onnitella Nuorten toimintoja, jotka ovat auttaneet lukemattomia nuoria jo 30 vuoden ajan vahvalla asiantuntijatyöllä ja kohtaamisen myötätuntoisilla taidoilla.

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

 

 

 

Seksuaaliterveysklinikan lääkärinä

Elina Hermannson, lastenlääkäri-kollega, houkutteli minut hakemaan Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan lääkärin tointa 2000-luvun alussa, kun hän siirtyi muualle töihin. Siitä on jo niin kauan aikaa, etten edes tarkkaan muista koska. Luultavasti vuoden 2005 syksyllä.

Olin vasta valmistunut lastenlääkäri ja työ kiinnosti minua, vaikka en sen sisällön monipuolisuutta edes tajunnut ennen kuin aloitin työt. Alussa olin, kuten työkaverit sanoivat, ulkona kuin lumiukko. Tiimityö, kouluttaminen, verkostoituminen, vaikuttaminen ja työn kehittäminen olivat oikeastaan aivan uusia työnteon alueita, johon hyvinkin ammattikoulumainen lääkärikoulutus ei ollut antanut eväitä. Aivan upean tiimin mukana sain enemmän kuin pystyin itse antamaan.

Nuorten vointia sekä työn vaikuttavuutta seurattiin vastaanoton jälkeisillä kyselyillä. Säännöllisissä yhteiskokouksissa arvioimme mennyttä ja kehitimme parempaa tapaa hoitaa nuoria. NUSKA-projekti lähti käyntiin kyselyjen ja aktiivisten terveydenhoitajien aloitteesta. Työnohjauksesta syntyi myös uusia väyliä viedä seksuaaliterveyttä nuorille eteenpäin, muun muassa kirja ”Puhutaan seksuaalisuudesta”.

Netti-vastaanottoja ja koko internetin mahdollisuuksia tiedon ja neuvojen antajana kehitettiin kiihtyvällä vauhdilla. Jo jätettyäni Väestöliiton Tuija Rinkinen teki väitöskirjan näistä netin seksuaaliterveysvastaanottojen kehityksestä ja ”anatomiasta”.

Töihin oli hyvä mennä, koska ilmapiiri oli kannustava Seksuaaliterveysklinikan johtoa myöten. Mutta muistelen kaiholla myös itse upeaa vanhaa Väestöliiton taloa Kalevankadulla. Lounaspaikkoja oli lähellä paljon ja tuntui jotenkin ihanalta, kun oli kaiken kuhinan keskellä aamuisin töihin tullessa ja iltapäivisin (Stockan kautta J) kotiin lähtiessä.

Viihdyin Väestöliitossa yli kolme vuotta. Tuliaisina uuteen työpaikkaani sain viedä halun kehittää toimintaa jatkuvasti, halun ylläpitää hyvää henkeä lähityökavereiden kanssa, halun kouluttaa ja saada koulutusta nuorisoa koskevissa asioissa ja ymmärryksen siitä, ettei asioita hoideta yksin vaan yhdessä.

Anna Kotiranta

Kirjoittaja on Lasten ja Nuorten sairaalan nuorisovastaanoton vastaava lääkäri, joka työskenteli Väestöliittossa vuosina 2005-2008.

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

Väestöliitto nuorten seksuaaliterveyden edistäjänä

”Nuorisoneuvonnan aloittaminen Väestöliitossa perustuu siihen näkemykseen, että nuorison seksuaalisuuteen ja seurusteluun liittyy paljon sellaisia kysymyksiä, joihin heillä ei ole helppo saada apua”.

Näillä sanoilla aloitettiin Nuorten Avoimet Ovet (NAO)-toiminta Väestöliitossa Helsingissä 24. elokuuta vuonna 1988. Tarkoituksena oli viiden vuoden aikana todistaa mallin toimivuus, saada kunnat innostumaan asiasta ja perustamaan kattava nuorisoneuvontapisteiden verkko yli koko maan. Rahoituksen myönsi RAY, ja toiminnan aloittaja ja kehittäjä oli ylilääkäri Juhani Toivonen.

Vuoden 1972 kansanterveyslain myötä ehkäisyneuvoloita oli luotu Suomen joka kuntaan Lääkintöhallituksen tarkassa ohjauksessa. Ehkäisypillerit olivat olleet ”vain aikuisille”, mutta kun 80-luvulla osoitettiin, että myös nuoret voivat turvallisesti käyttää niitä ilman haittaa hormonaaliselle kehitykselle, nuorten e-pillerin käyttö yleistyi nopeasti. Klamydia opittiin tunnistamaan 80-luvun loppupuolella, ja sen esiintyvyys oli huipussaan NAO toiminnan alkaessa.

Tarve NAOlle oli suuri, sillä koulujen seksuaaliopetus oli vielä hyvin vaihtelevaa ja yleensä niukkaa. Oli se kehittynyt siitä mitä itse sain 60-luvulla. Liikunnan opettajani oli suosittu entinen maajoukkueen jalkapallon pelaaja. Hän totesi: ”Pojat, on olemassa tippuri ja kuppa, ja nyt mennään pelaamaan jalkapalloa”. Ja sitten pelattiin jalkapalloa. Tästä on koulujen seksuaaliopetus kehittynyt vähitellen maailman parhaimpien joukkoon, ja Väestöliitolla on ollut siinä kehityksessä tärkeä rooli.

NAO:n alkuvaiheessa klinikalla pidettiin runsaasti nuorten vastaanottoa, ja myös seksuaalikasvatusluentoja kouluissa. Kerättiin kokemusta, luotiin ja julkaistiin toimintamalleja. Vähitellen toiminnan painopiste muuttui nuorten seksuaaliterveyden toimintamallien juurruttamiseen julkisessa terveydenhuollossa, sekä seksuaaliopetuksen kouluttajien kouluttamiseen. Omaa nuorten vastaanottoa ja koululuentoja vähennettiin.

Seksuaalisuuden Portaat julkaistiin vuonna 2000 kuvaamaan kokonaisvaltaisesti seksuaalisuuden asteittaista kehittymistä. Se on ollut tärkeä tunnekasvatusmalli seksuaalikasvatuksessa ja puhuu nuorten oikeudesta kasvurauhaan. Terveystiedon oppiaineen luomisessa seksuaaliopetus sai tärkeän roolin, ja Väestöliiton henkilöillä oli merkittävä osa oppisisältöjen ideoinnissa. Terveystieto tuli peruskoulussa pakolliseksi vuosina 2004-2006, ja opettajia koulutettiin siihen myös Väestöliiton toimesta. Samaten olimme mukana oppikirjojen luomisessa.

Kun 1990-luvun loppupuolella laman jäljiltä kunnat vähensivät ehkäisevää terveydenhuoltoa kuten kouluterveydenhuoltoa, ja samalla vähennettiin tai lopetettiin seksuaaliopetus monessa koulussa, nähtiin jyrkkä nuorten seksuaaliterveyden huononeminen. Suurta huolta herättivät ehkäisyn laiminlyönti ja teini-ikäisten aborttien nousu, joista oli käytettävissä tilastoja. Tilanne lähti taas paranemaan vuoden 2004 jälkeen systemaattisen kansallisen seksuaaliopetuksen kehittymisen myötä. Myös kouluterveydenhuolto ja panostaminen nuorten ehkäisypalveluihin ovat hiljalleen kehittyneet myönteiseen suuntaan. Tosin seksuaalisen hyvinvoinnin suhteen on käytettävissä melko niukasti mittareita.

NAO:n 30 vuoden historiaan on kuulunut monta eri toimintaa, mukaan lukien monenlaisia kondomi-kampanjoita. Aborttioikeuden puolesta on kirjoitettu mielipiteitä säännöllisesti kymmenen vuoden välein. NUSKA-projekti on ollut hyvin tärkeä, sillä siinä keskityttiin nuorten seksuaalisen hyväksikäytön kohtaamiseen ja ennaltaehkäisemiseen. NUSKA tuotti materiaaleja oikeuden lausunnoista peleihin ja julisteisiin, sekä auttoi nuoria vastaanotoilla. Kuten monen Väestöliiton kehittämän toiminnan suhteen, julkinen sektori on vähitellen ottanut vastuuta tästäkin toiminnasta.

Internetin kehittyminen on oleellisesti muuttanut NAO:nkin toimintaa. Jo varhain kehitettiin kysymys-vastauspalvelu, one-to-one -vastaanotto ja tietopankki. Tehtiinpä väitöskirjakin mitä nuoret netissä kysyvät.

Seksuaaliterveys on hyvin kansainvälistä. IPPF:n jäsenyys on tarjonnut tärkeän ideologisen ohjenuoran. Väestöliitto on omalta osaltaan edistänyt seksuaaliterveyttä ja seksuaalioikeuksia globaalisti. Usein törmätään klassiseen kysymykseen: ”To do things right, or to do the right things?” Miten rajalliset resurssit käytetään? Poliittinen vaikuttamistyö on myös osa toimintaa.

Väestöliitto on NAO toiminnalla oleellisesti pystynyt edistämään nuorten seksuaaliterveyttä. Toiminnan perusta on hyvä asiantuntemus, jonka kolme tukipilaria ovat nuorten vastaanotto, opetus, ja tutkimustoiminta. Näitä kaikkia elementtejä tarvitaan hyvään toimintaan.

Dan Apter
Kirjoittaja työskenteli Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan ylilääkärinä vuosina 1997-2015

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

 

Vuosituhannen vaihde Nuorten Avoimissa Ovissa

Heti erikoistuttuani aloitin vakituisen työn Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalla kesällä 1998. Olimme maan ainoa erikoislääkärijohtoinen moniammatillinen seksuaaliterveyden yksikkö. Nuoria olin hoitanut jo yli kymmenen vuoden ajan ja pitänyt vastaanottoa myös Väestöliitossa.

Silloin oli suurta huolta nuorten seksuaaliterveydessä. Auroran ja Folkhälsanin nuorisovastaanotoille tuli yhä useammin tyttöjä, joilla ei ollut aavistustakaan siitä, ettei keskeytetty yhdyntä ole tehokas ehkäisy. Yhä useammalla ei ollut alkeellistakaan tietoa omasta anatomiastaan. Ehkäisyneuvolat ja kouluterveydenhuolto oli ajettu alas, eikä seksuaalikasvatusta ollut monissa kouluissa lainkaan. Vanhemmat kuvittelivat, että asiat opittiin edelleen koulussa ja kouluissa luotettiin, että vanhemmat puhuvat. Nuorten abortit lisääntyivät hälyttävästi.

Silloin teimme tempauksia ja mekastimme mediassa. ”Kun on aika rakastaa” oli kahden viikon kampanja, jolloin pikavauhdilla vastattiin kaikkiin nuorten kysymyksiin netissä. Sivustolla kävi tuhansia nuoria ja kysymyksiä satoi. Tästä lähti ajatus uudesta nettipalvelusta, jossa nuorille tarjottiin reaaliaikainen asiantuntijan vastaanotto.

Klinikka oli vauhdikas asiantuntija-, kehittämis-, tutkimus- ja hoitoyksikkö. Toimintamme oli vireää ja laajaa. Meillä työskenteli useiden erikoisalojen lääkäreitä, psykologeja, sairaanhoitaja, erikoissairaanhoitajia, kätilöitä, terveydenhoitaja, kasvatustieteen maisteri ja myös eri alojen opiskelijoita. Päivät olivat vaihtelevia, sillä nuoret tulivat ja menivät, me reissasimme kouluissa ja rakensimme messuja sekä tapahtumia.

Keskiössä olivat uusien työtapojen luominen ja koulutustoiminta. NAO vieraili kouluissa ja koululaisryhmiä vastaanotettiin klinikalla, jossa oli myös gynekologinen vastaanotto. Kävijöistä suurin osa oli tyttöjä, joten pojille perustettiin Nuorten Miesten Vastaanotto.

Jo tällöin toivottiin opetuksen kohdistamista yhä nuoremmille ikäryhmille. Totesimme, että lapset suhtautuvat esiopetus- ja ala-asteikäisinä asiallisesti ja innostuneen uteliaasti seksuaalisuuteen. Kirjoitimme Seksuaalisuuden portaat -mallin Opetushallitukselle peruskoulujen käyttöön ja synnytimme Vauvasta naperoiseksi -vihkosen. Kehitimme alakoulujen seksuaalikasvatukseen Ihmisterveysoppi-aineiston, jota testattiin vetämällä oppitunteja Herttoniemen ala-asteen 1.-4.-luokilla.

Lehtiartikkeleilla ja yleisöluennoilla pyrimme lisäämään kansan tietoutta seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyteen liittyvissä ajankohtaisissa asioissa. Samalla toteutettiin tärkeää asennemuokkausta. Minulla oli tiivis pitkä yhteistyökuvio Opetushallituksen kanssa jo 90-luvun alusta. Siellä suunnittelimme sisältöjä seksuaalisuudesta terveystietoon eri luokka-asteille. Puhuimme koulujen terveystiedon tärkeydestä myös mediassa. Seksuaaliterveysasioiden merkitys tehtiin tiettäväksi, myyttejä ja tabuja purettiin sekä neuvottiin tervettä, vastuullista suhtautumista omaan ja kumppanin seksuaaliterveyteen. Onneksi terveystieto tuli pian pakolliseksi ja nuorten seksuaaliterveys lähti saman tien paranemaan.

Silloinkin kirjoitettiin Hesariin mielipiteitä aborttioikeuden puolesta. Paljon siis tehtiin täysin samoja asioita kuin nyt. Joka vuosi kypsyy uusi nuorten sukupolvi joka tarvitsee samat tiedot, taidot ja tuen omalle seksuaalisuudelleen kuin aiemmatkin sukupolvet. Tämä työ säilyttää aina ajankohtaisuutensa ja tärkeydensä!

Raisa Cacciatore
Kirjoittaja on lastenpsykiatri ja asiantuntijalääkäri. Hän on työskennellyt Väestöliitossa vuodesta 1998, ensin seksuaaliterveysklinikalla ja myöhemmin perhe- ja vanhemmuustiimeissä

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

 

 

Hiv on seksitauti eikä se tartu lääkittynä

Vuoden 2018 Kesäkumikesä oli kuuma ja vilkas. Seksuaaliterveyden asiantuntijat kiersivät kesän tapahtumia, jakoivat ilmaiseksi kesäkumeja ja antoivat Naimamaisteritestin festarikävijöille tehtäväksi.

Naimaisteritestissä on kuusi kysymystä, jotka liittyivät seksitauteihin ja turvallisempaan seksiin. Samainen testi on myös sähköisenä versiona ja siihen vastasi tänä vuonna ennätysmäärä, eli yli 10 000 ihmistä!

Tänään on maailman Aids-päivä. Tänä vuonna teemapäivän perusajatuksena onkin se, että hivin ympäriltä halutaan murtaa myyttejä mutta myös iloita siitä, että Suomi on hiv-hoidon huippumaa, ovathan hiv-tartunnat täällä maailman alhaisimmalla tasolla.

Yksi tärkeimmistä välineistä seksitautien ehkäisyssä onkin se, että seksuaaliterveyden edistämis- ja kasvatustyötä tekevillä on seksitauteihin liittyvää oikeaa ja ajanmukaista tietoa. Seksitautitestit ja niihin liittyvät lääkitykset ovat kehittyneet ja ehkäisytavat ovat monipuolistuneet.

Kesäkumikampanjan pääpainona vuonna 2018 on ollut turvallisemman seksin teemat kuten seksitaudit, suuseksissä suojautuminen, liukuvoiteiden sopivuus kondomien kanssa, HPV ja seksitautitestaus. Lomakkeessa myös kysyttiin nuorten mielipidettä siitä, voiko  kondomin poistaa seksissä ilman, että asiasta yhteisesti puhutaan.

Yksi haastavimmista Naimamaisteritestin kysymyksistä oli tänäkin kesänä: Mikä on hivin yleisin tarttumistapa Suomessa? Vastausvaihtoehtoina ovat: a) Heteroseksi, eli emätinyhdyntä ja anaaliyhdyntä ilman kondomia, B) Yhteiset huumeruiskut vai C) Vessanpytyn rengas.

Sähköisen Naimamaisteritestin tilastojen mukaan miltei 1000 nuorta ajatteli, että yleisin hivin tarttumistapa ovat yhteiset huumeruiskut ja 200 vastaajaa epäili hivin yleisimmäksi tarttumistavaksi vessanpytyn rengasta.

Seksualiterveyden edistäjät hokevat kuin mantraa: seksitaudit selvitetään testaamalla. Kesäkumikampanjassa olemme kuulleet surullisen usein siitä, että hivtestejä on hankalaa saada teetettyä. Kuitenkin hiv- tartuntojen leviämistä estetään parhaiten niin, että tiedetään oma, aktiivinen hivstatus ja seksissä käytetään niin kondomiehkäisyä kuin suuseksisuojiakin. Hiv on Suomessa pitkälti seksitauti.

Hiviin liittyviä myyttejä on paljon mutta niiden vastalääkeenä toimii tieto.  Tiesitkö sinä, että hivin lääkitys on kehittynyt niin paljon että lääkittynä hiv ei tartu henkilöltä toiseen? Hiv ei enää vaikuta eliniän odotteeseen, lääkittynä hiv ei estä perheellistymistä ja seksi suojaamattomanakin on turvallista.

Siis, mikä olikaan Suomessa yleisin hivin tarttumistapa? No se on suojaamaton emätin- ja anaaliyhdyntä.

Oletko sinä Naimamaisteri? Tee testi!
Testaa tietosi Hivistä
Suomen Hiv-strategia 2018-2020.

Kesäkumikampanjan toteuttavat YleX, Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee kampanjaa.

 

 

 

 

Kehotunnekasvatusta, ei aikuisviihdettä

Sanat sisältävät merkityksiä. Sanat herättävät päässämme kuvia ja ajatuksia.
On käytettävä oikeita sanoja. Mitä ne oikein ovat, ne oikeat sanat? Kuka määrittää oikean ja väärän? Ovatko pimppi tai pippeli vääriä sanoja, siis pitääkö olla vagina, vulva, penis ja glans? Onko vauvan koti väärä sana, ja mitä väärää siinä on?

Seksuaalikasvatus-sana häiritsi pahasti vanhempia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia tutkimuksessamme, joka koski pienten lasten kasvatusta.

”Seksi ja lapsuus eivät kuulu yhteen”, sanottiin.

Sen sijaan seksuaalikasvatuksen ammattilaiset sanoivat, ettei seksuaalikasvatus-sana heitä ahdista. Mutta entä jos tämä sana ahdistaa vanhempia, vieläpä niin paljon, että he sulkevat korvansa? Onko heitä varta vasten sokeerattava? Vanhemman päässä herää pelottavia mielikuvia ja ajatuksia. Silloin lapsi jää ilman tärkeää kasvatusta, johon lapsella on oikeus.

Olisi parasta, että vanhemmat ymmärtäisivät lapsuuden kehon, tunteiden, nautinnon ja seksuaalisuden – samoin kuin seksuaalikasvatuksen – olevat eri kuin aikuisten. Lapsen kehitysvaihetta vastaavilla asioilla voi olla lapsen kehitysvaiheeseen sopivat sanat. Kuten unnutus. Lasten kohdalla vanhempien asenne on ratkaiseva. Kunnioitetaan sitä!

Siksi on myös sana kehotunnekasvatus. Se avaa etenkin vanhemmille lasten seksuaalikasvatuksen ideaa ja painotusta: omaan kehoon tutustumista, tunteiden hallintaa ja turvataitoja. Tuo sen lähemmäs lapsuutta. Se on oikea sana Kotimaisten kielten keskuksen mukaan.

Lapsille nämä asiat ovat tietenkin luonnollisia ja iloisia. Lapsia seksi tai seksuaalisuus eivät ahdista, ellei heitä ahdisteta. Lasten häirintä voi myös tapahtua väärällä aikuispainotteisella tiedolla, eli pornolla.

Porno on kiihottamiseen, siis tunteitten herättämiseen tehtyä materiaalia.

Emme kutsu sitä aikuisviihteeksi, kun puhumme lapsille. Se luo väärän mielikuvan. Ikään kuin aikuiset viihtyisivät näin, pornoa katsellen tai tehden. Se antaa lapselle väärän kuvan aikuisuudesta, viihteestä ja seksuaalisuudesta.

Viihde on arkinen sana, kuten aikuinenkin. Pidetään ne sanat turvallisina.

Tiedetään, että ne aikuiset ovat onnellisimpia, joilla on ihan oikea ihmissuhde ja omanlaista, kahden välistä seksiä. Se ei ole viihdettä vaan hellyyttä, nautintoa ja läheisyyttä.

Tärkeintä on, että omat vanhemmat löytävät itselle luontevat sanat, joilla voivat antaa lapsille kehotunnekasvatusta ja turvataitoja. Ja että lapset voivat ja uskaltavat näistä asioista puhua turvallisen aikuisten kanssa.

”Jos sitä alettaisiin pitää normaalina, ei tabuna”

Joka viides yläkouluikäinen ei käyttänyt viimeisimmässä yhdynnässään mitään ehkäisyä, kertoo Kouluterveyskysely, ja se on paljon!

Tänään 26.9., Maailman ehkäisypäivänä, käynnistyy Kumita-kampanja, jossa Väestöliitto on lähettänyt yli 72 000 kondomia 829 yläkouluun. Kondomit jaetaan kasiluokkalaisille joko laajan terveystarkastuksen yhteydessä tai terveystiedon oppitunnilla. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittaman Kumitan tavoitteena on edistää nuorten kondomin käyttöä ja seksuaaliterveyttä. Kampanja kunnioittaa nuorten eritahtista kehittymistä ja antaa jokaiselle oman kasvurauhan.

Kasiluokkalaiset toivovat koululta tietoa kondomin käytöstä

Asiallisen tiedon saaminen parantaa nuoren kykyä pitää itsestään huolta ja välttää riskeihin joutumista. Seksuaalisuudesta, seksistä tai ehkäisystä puhuminen ei altista riskikäyttäytymiselle, eikä ole kimmoke aikaisemmin aloitettaviin seksikokemuksiin.

Kumita-kampanjan kyselyyn vastanneista nuorista yli 80 prosenttia toivoo saavansa tietoa kondomin käytöstä suullisesti terveydenhoitajalta ja osa myös terveystiedon tunnilla. Vertailun vuoksi verkosta tietoa haluaa alle puolet ja vanhemmilta vain joka kuudes. Opettajat ja kouluterveydenhoitajat ovat usein ainoa taho, joilta nuori saa asiallista tietoa ja henkilökohtaista neuvontaa seksuaaliterveydestä. Suurin osa vastaajista piti tärkeänä, että koulusta saa ilmaisen kondomin ja opastusta sen käyttöön.

Nuorten mielestä kondomeista pitäisi puhua yhä enemmän ja avoimemmin:
”Jos kondomin hankkimiseen liittyvä kiusallisuus saataisiin pois nuorten ja aikuistenkin ajatuksista.”
”Näistä hommista pitäis puhua niinku ne on.”
”Jos sitä alettaisiin pitää normaalina, ei tabuna.”

Tässä on mietittävää aikuisille ja kasvattajille.

Laura Kormano
Kirjoittaja on Kumita -hankkeen koordinaattori

 

Ehkäisy – konkreettinen väline ihmisoikeuksiin

Kuva: Killroy Productions/Shutterstock.com

Mikä tilanne?

Saanko jälleen kertoa teille tästä hämmentävän isosta luvusta: 214 miljoonaa naista haluaisi käyttää ehkäisyä, mutta ei voi. Syitä on monia: Ei ole rahaa ostaa, pillereitä ja kortsuja ei ole saatavilla missään, puoliso ei anna lupaa käyttää ehkäisyä, paikallisen kirkon mielestä ehkäisy on syntiä. Tai sitten ei ole tietoa, että ehkäisyn käyttö on ihan turvallista, virallista seksuaalikasvatusta ei ole annettu. Muutamia mainitakseni.

214 miljoonaa on yhtä paljon väkeä kuin kaikki suomalaiset, ranskalaiset, saksalaiset ja italialaiset yhteensä. Mutta nämä 214 miljoonaa naista eivät asu Euroopassa, vaan lähinnä kehittyvissä maissa. Eli siellä missä muutenkin esiintyy elämänhaasteita ja näillä pienillä asioilla voisi olla suuri merkitys hyvinvoinnille.

No mitä sitten?

Kun täällä nuorelle tarjotaan kunnan puolesta maksuttomia ehkäisyvälineitä, kyse on itseään suuremmasta asiasta. Tuskinpa siinä tilanteessa osapuolet kortsuja vaihtaessa yhdessä riemuitsevat, että ”Haa tässäpä ihmisoikeudet etenee kohisten!” Mutta itse asiassa siitä siinä isossa kuvassa on kyse.

Ilman ehkäisyä suunnittelemattomien raskauksien määrä kasvaa. Oikeus päättää omasta kehostaan ei toteudu.

Ilman ehkäisyä äitiys- ja vastasyntyneiden kuolemat lisääntyvät. Oikeus suojella itseään ja läheisiään ei toteudu.

Ilman ehkäisyä seksitaudit kuten hiv ja klamydia leviävät. Oikeus seksuaaliterveyteen ei toteudu.

Ilman ehkäisyä seksuaalisuudesta ja kaikesta sen upeudesta on vaikea nauttia. Oikeus omaan seksuaalisuuteen ei toteudu.

Ja jos nyt kasvatetaan vielä tätä kuvaa, niin on vaikea nähdä miten kestävä kehitys voisi edetä ilman ehkäisyä. Kestävän kehityksen eteen tarvitaan kaikkia. Mutta jos nuori joutuu jättämään koulut kesken suunnittelemattomien raskauksien takia ja kaikki energia menee ruoan hankkimiseen, niin kestävä kehitys jää kakkoseksi.  Silloin ollaan valinnan edessä: ostaako perheelleen ruokaa vai itselleen ehkäisyvälineitä. Miten itse valitsisit?

Onko tilanne nyt sitten ihan toivoton?

No ei todellakaan! itse asiassa muutamat sellaiset maat, joilla on mahdollisuus auttaa kehittyviä maita, päättivät yhdessä panostaa ehkäisyn, tiedon ja palvelujen saatavuuden parantamiseen muutama vuosi takaperin. Ja tuloksia on syntynyt. Silloin ehkäisyä vaille oli 225 miljoonaa naista, joten jotain edistystä on tapahtunut. Mutta hommaa vielä riittää. Nämä maat ovat asettaneet tavoitteeksi, että vuoteen 2020 mennessä ehkäisyä ja palveluita olisi lisää 120 miljoonalle naiselle! Tätä tavoitetta on helppo kannattaa. Suomi voi osaltaan jyvittää kehitysyhteistyöstään rahoja perhesuunnittelulle.

Ja sinä voit vaatia Suomen rahakirstunpäälläistujia suuntamaan varat oikein!

Huomenna, 26.9. vietetään Maailman ehkäisypäivää.

Lähteitä: