Seksuaalikasvatus edistää seksuaalioikeuksien toteutumista

Kuvitus: Ainoa Graphic Design / ainoa.fi

Tänään, 4.9.2018 vietetään kansainvälistä seksuaaliterveyden päivää.

Maailman seksuaaliterveysjärjestö WAS* korostaa seksuaalioikeuksien toteutumisen merkitystä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Väestöliitto on yli 70 vuoden historiansa aikana tehnyt paljon töitä sen eteen, että seksuaalioikeudet toteutuvat Suomessa ja maailmalla.

Seksuaaliterveys on seksuaalisuuteen liittyvän fyysisen, emotionaalisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Seksuaalikasvatuksella tarkoitetaan seksuaaliterveyteen liittyvän tiedon, palvelujen ja opetuksen tarjoamista.  Seksuaalikasvatus on yksi hyvin konkreettinen tapa edistää seksuaalioikeuksien toteutumista – ja tuntuukin siltä, että seksuaalikasvatuksesta puhutaan nyt enemmän kuin koskaan.

Tunne-, turva- ja vuorovaikutustaidot korostuvat tämän ajan seksuaalikasvatuksessa. Nuoret elävät maailmassa, jossa läsnäolevilla aikuisilla on suuri merkitys oikean tiedon jakamisessa sekä turvallisempien tilojen luomisessa.

Nuoret haluavat seksuaalikasvatusta, koska niitä tietoja hyödynnetään paljolti jokapäiväisessä arkielämässä.  Useimman nuoren elämässä ovat läsnä pohdinnot murrosiästä, kehojen moninaisuudesta, sukupuolesta, identiteetistä, ihmissuhteista, seksistä,  seksuaalisesta nautinnosta, ehkäisystä ja seksuaalisesta häirinnästä. Erityisesti näihin teemoihin liittyvät tiedot ja taidot seuraavat heitä läpi elämän.

On tärkeää,  että seksuaalikasvatustyötä tekevällä ammattilaisella on paikka, aikaa ja mahdollisuuksia tarkastella ammatillisesti omaa seksuaalisuuttaan ja siihen liittyviä arvoja ja asenteita.  Kun ammattilaisen työkalupakissa on monipuolisesti erilaisia työtapoja, se auttaa kaikkia! Vaihtelevat ja aktivoivat opetusmetodit hyödyttävän kaikenlaisia oppijoita.

Seksuaalioikeudet on tärkeää huomioida myös kouluympäristössä. Niitä voi havainnollistaa ja käsitellä oppilaiden kanssa Seksuaalioikeudet huoneentaulun välityksellä. Seksuaalioikeudet -checklist materiaalin avulla koulussa voi pohtia sitä, mitä seksuaalioikeudet tarkoittavat käytännössä ja arkielämässä.

*Maailman seksuaaliterveysjärjestö WAS (World Association of Sexual Health)

 

 

Aborttikeskustelu meni metsään

Kuva: Flickr

Minun on vaikea kuvitella, että yksikään ihminen haluaisi maailmaan lisää abortteja. Kuitenkin taas Suomessakin erittäin ajankohtaiseksi noussut aborttikeskustelu toistelee samoja, jo aikansa eläneitä argumentteja.

Kyllä, joillakin ihmisillä on uskonnollinen ja moraalinen vastustus aborttia vastaan. Heillä on siihen oikeus. Kuitenkaan emme voi perustaa ihmisten elämään vaikuttavia poliittisia päätöksiä yksittäisten ihmisten vakaumusten varaan.

Kenenkään uskonnollinen vakaumus ei saa asettaa vaakalaudalle miljoonien tyttöjen ja naisten itsemääräämisoikeutta, ihmisarvoa ja oikeutta päättää omasta lisääntymisestään. 

Aborttikeskustelu menee hakoteille silloin, kun päättäjät käyttävät henkilökohtaista uskontoaan argumentoinnin välineenä. Tämä kuulostaa siltä, kuin palaisimme vuosikymmeniä tai satoja ajassa taaksepäin. Keskustelemmeko seuraavaksi siitä, kenen uskonto ja moraali on kaikista arvokkain ja oikein? Kenellä on oikea maailmankuva ja ihmiskäsitys? Vai pitäisikö meidän kuitenkin keskittyä kunnioittamaan kansainvälisen yhteisön sopimia ihmisoikeuksia, jotka takaavat jokaiselle naiselle itsemäärämisoikeuden omaan kehoon?

Kaiken moraalisen juupas-eipäs –keskustelun keskellä unohtuu se, että me tiedämme, miten abortteja vähennetään. Meillä on tähän kaikki keinot, mutta abortin kieltäminen lailla ei tutkimusten mukaan ole sellainen. Sen sijaan aborttioikeutta rajoittavat lait aiheuttavat sietämätöntä inhimillistä kärsimystä tyttöjen ja naisten turvautuessa vaarallisiin keinoihin keskeyttää ei-toivottu raskaus.

Abortteja vähennetään tarjoamalla laadukasta seksuaalikasvatusta ja ehkäisyvälineitä, sekä suojelemalla tyttöjä väkivallalta.

Voisimmeko aloittaa aborttikeskustelun uudelleen ja pohtia, miten jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen oikeus tietoon, palveluihin ja koskemattomuuteen saadaan varmistettua?

Kertoako vai ei?

Meillä on ystäviä ja tuttavia, joista osa tietää että lapsellani on sukupuoliristiriita ja osa, jotka ovat tulleet meille tutuiksi vasta sen jälkeen, kun olemme alkaneet kutsua häntä tytöksi ja uudella nimellä. Näille ”uusille” tuttaville ja ystäville olen alusta asti puhunut lapsestani ainoastaan tyttönä enkä ole maininnut sukupuoliristiriidasta mitään. Mielestäni se on ollut luontevaa niin ja varsinkin tällä hetkellä, kun lapseni on yhdeksän vuotias eikä hänelle ole tullut vielä mitään murrosiän merkkejä, niin uskon, että kenelläkään ei ole edes epäilystä, että sukupuoleltaan hän olisi jotakin muuta kuin tyttö.

Toisinaan kuitenkin mietin, että olisiko minun hyvä kertoa asiasta esimerkiksi aikuisille ihmisille. Uskon, että lapseni ei halua, että asiasta puhutaan ja sen vuoksi en ole asiasta kertonut. Olen ajatellut, että se kertomisen aika on väistämättä jossakin kohtaa edessä, kun ulkoisia murrosiän muutoksia alkaa tulemaan. Toki sydämestäni toivon, että sitä ennen vielä olisi mahdollisuus saada blokkerihoitoa meillekin Suomeen tai sitten murrosiän muutokset olisivat hyvin vähäiset ja jotenkin peitettävissä lapseni kohdalla. Näin ehkä vältyttäisiin suuremmilta murheilta.

Miksi sitten mietin, että ehkä aikuisille olisi hyvä kertoa. Ajattelen, että entä jos meidän oma ”salaisuus” paljastuu yllättäin. Joku lapseni kaveri vaikka huomaa pippelin ja jos tämä lapsi ei vaikka osaa käsitellä asiaa, hän ei ole koskaan törmännyt vastaavaan tai on ollut tilanteissa joissa on vaikka ilmennyt suvaitsemattomuutta. Voiko silloin asia kääntyä ikäväksi lastani kohtaan. Joutuuko hän silloin kiusaamisen kohteeksi, joutuuko hän kuulemaan ilkeitä asioita tai vaikka menettää kaverin sen vuoksi.

Olisiko kuitenkin parempi, että jakaisin tietoutta etukäteen, kertoisin asioista. Kertoisin meidän tarinan. Osaisivatko ihmiset silloin suhtautua ”yllätykseen” paremmin. Silloin he voisivat myös kysellä asiasta minulta ja voisin jakaa heille tarvittavat asiat. Silloin he myös ehkä suhtautuisivat asiaan eri lailla myös yleisellä tasolla. Voisin antaa heille eväitä, miten asiaa käsitellä lasten ja nuorten kanssa. Törmäsin hetki sitten lapseni kaveriin, joka tietää lapseni tarinan. Hän alkoi kuitenkin meillä kylässä ollessa homotella jotakin muuta ihmistä, ei meidän lasta. Puutuin heti asiaan ja aluksi kyselin, tietääkö hän mitä se tarkoittaa. Kerroin myös ystäväpiirissäni olevan useamman homon ja että en missään nimessä hyväksy, että minun kodissani kukaan haukkuu ketään homoksi. Uskon ja toivon, että jaoin edes pienen palan suvaitsevaisuuden siementä myös hänelle. Ehkä pitäisi jakaa myös hänen vanhemmilleen? Mietin myös tuossa kohtaa, että jännä juttu, että en ole ikinä kuullut oman lapseni suusta, että hän haukkusi ketään homoksi.

Olen varmasti epäonnistunut useammassa kasvatustehtävässä, toivottavasti kuitenkin suurimmassa osassa onnistunut. Tässä sukupuoliristiriita asiassa aioin tehdä kaikkeni, jotta onnistun ja lapsellani on mahdollisimman hyvä olla.

Oikeus turvalliseen aborttiin, oikeus elää

Irlanti äänesti 25.5. humaanimman aborttilainsäädännön puolesta. Ympäri Eurooppaa ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien puolustajat hurrasivat kehityksen puolesta. Toisenlaistakin ääntä kuultiin. Muun muassa Suomen ulkoministeri Timo Soini esitteli blogissaan henkilökohtaisia mielipiteitään Irlannin äänestystuloksesta. Myöhemmin sekä nykyinen että edeltävä ulkomaankauppaministeri kiirehtivät huomauttamaan, että kyseessä ei ole Suomen virallinen linja. Päinvastoin. Suomi on viime aikoina nimenomaan aktiivisesti edistänyt seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Ja hyvä niin. Se on päätös, joka pelastaa ihmishenkiä.

Seksuaalioikeuksista yksi fataalein on juurikin oikeus päättää lapsiluvustaan. Joka vuosi 56 miljoonaa kertaa joku nainen jossain päätyy epätoivoiseen tilanteeseen. Hän on tullut tahtomattaan raskaaksi eikä näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin päättää raskaus. Suurin osa näistä naisista asuu kehitysmaissa ja maissa, joissa turvallisesti suoritettua aborttia ei ole saatavilla. Mutta hengenvaarallisia keinoja löytyy aina. Joka vuosi 25 miljoonaa kertaa abortti tehdään vaarallisissa olosuhteissa. Kymmeniä tuhansia yrittäneistä kuolee. Nämä kuolemat ovat täydellisen turhia ja järkyttäviä. Ja ne olisivat täydellisen estettävissä. Tutkimukset eivät tue väitettä, että aborttien kieltäminen vähentäisi tehtyjen aborttien määrä. Mutta kuoleman määrää se kyllä lisää.

Keinoja raskaudenkeskeytysten vähentämiseen kyllä löytyy. Paras tapa vähentää abortteja ovat seksuaalikasvatus ja ehkäisyvälineet. Suomi on tästä malliesimerkki. Kun seksuaalikasvatusta alettiin taas 90-luvun laman jälkeen lisätä, aborttiluvut kääntyivät laskuun ja ovat nyt maailman alhaisimpia.

Väestöliiton kehityspoliittisen ohjelman yksi neljästä painopisteestä on oikeus turvalliseen aborttiin. Se on painopiste, koska olemme elämän puolella.

Sámegielat kondomat dorjot seksuála vuoigatvuođaid

Deiven muitalastit moatte suopmelaš olbmái ahte lean dárkkisteamen davvisámegielat kondomadeavsttaid riektačállima. Sii reaškkašedje ja vehá imaštalle, galgetgo vel kondomaid geavahanrávvagat leat sámegillii. “Buot máilmme hommát”, gullui kommeantan. Muhto sámegiella dieđus heive juohke áidna dillái ja dannego eatnigiella lea olbmo čiekŋaleamos ja dehálaččamus giella, dasa lea dárbu maiddái seksuála vuoigatvuođaid ollašuhttimis.

Dan veardde mii mu beljiide lea gullostan, sámenuorat baicce atnet hirbmat positiiva áššin sámegielat kondomadeavsttaid. Gelddolaš dilis soaitá leat álkit beassat lohkat geavahanrávvagiid iežas gillii dannego daid ipmirda dalle buorebut. Ii soaitte váldogiella orrut buot lunddolaččamus gulahallangaskaoapmi nu intima dilis. Dasa lassin sámegielat veršuvdna orru muđuidge vehá čielgasut go álgodeaksta.

Buot ovcci sámegiela leat áitatvuložat earenoamážit Davviriikkaid garra assimilerenpolitihkaid geažil. Sámegielat kondomadeavsttat dorjot iežaset beales maiddái giellaealáskahttima ja sámit miehtá Sámi – eai dušše Suomas – besset geavahit daid. Go Nuoraidráđis lei sáhka kondomaid nuppi gielas, válljiimet golmma sámegiela lassin eaŋgalsgiela. Dalle kondomat leat buot sápmelaččaid geavahusas, vaikko ovdamearkka dihte lullisápmelaš ii dievaslaččat ipmirdivčče ovdamearkka dihte čállon davvisámegiela. Vaikko sámegiella ii leat buot sápmelaččaide vuosttas giella, lea dehálaš beassat geavahit ráhkes gielaža buotlágan oktavuođain.

Siika-Jovnna Gáhteriinná Risten, Sámedikki Nuoraidráđi ságadoalli

Saamenkieliset kondomit seksuaalioikeuksia tukemassa

Satuin kertomaan muutamalle suomalaiselle kaverille, että olen tarkistamassa pohjoissaamenkielisten kondomitekstien oikeinkirjoitusta. Reaktiot olivat huvittuneita ja hieman yllättyneitä: pitääkö kondomien käyttöohjeidenkin olla saameksi? ”Kaikkea sitä”, kuului kommenttina. Mutta saamen kieli tietysti sopii jokaiseen tilanteeseen ja koska äidinkieli on ihmisen syvin ja tärkein kieli, sille on tarvetta myös seksuaalisten oikeuksien toteuttamisessa.

Sen verran mitä minun korviini on kantautunut, saamelaisnuoret pitävät omankielisiä kondomitekstejä ehdottomasti positiivisena asiana. Jännittävässä tilanteessa saattaa olla helpompi päästä lukemaan käyttöohjeita omalla kielellä, koska ne ymmärtää silloin paremmin. Valtakieli ei välttämättä ole kaikista luonnollisin kommunikaatioväline niin intiimissä tilanteessa. Lisäksi saamenkielinen versio saattaa olla aavistuksen selkeämpi kuin alkuteksti.

Kaikki yhdeksän saamen kieltä ovat uhanalaisia erityisesti Pohjoismaiden kovien assimilaatiopolitiikoiden vuoksi. Saamenkieliset kondomitekstit tukevat omalta osaltaan myös kielenelvytystä ja saamelaiset kautta Saamenmaan – eivät vain Suomessa – pääsevät hyödyntämään niitä. Kun Nuorisoneuvostossa oli puhetta kondomien toisesta kielestä, valitsimme kolmen saamen kielen lisäksi englannin. Silloin kondomit ovat kaikkien saamelaisten käytössä, vaikka esimerkiksi eteläsaamelainen ei täydellisesti ymmärtäisikään esimerkiksi kirjoitettua pohjoissaamea. Vaikka saame ei ole kaikille saamelaisille ensimmäinen kieli, on tärkeää päästä käyttämään rakasta kieltä kaikenlaisissa tilanteissa.

Risten Mustonen, Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvoston puheenjohtaja

Seksuaalikasvatus on ihmisoikeus!

”Koulu on monelle nuorelle ainut paikka, josta voi saada luotettavaa tietoa seksuaalisuudesta”

Nuoren seksuaalinen kehitys on asia, joka tapahtuu jokaisen nuoren kohdalla. Jokainen nuori tarvitsee aikuisen tukea eli seksuaalikasvatusta oman kasvunsa tueksi. Seksuaalikasvatus voi olla virallista tai epävirallista. Virallinen on muun muassa koulun opetuksessa ja terveydenhuollossa tapahtuvaa opetusta, ohjausta ja neuvontaa. Epävirallista seksuaalikasvatusta tapahtuu koulun ulkopuolella nuoren kotona tai vapaa-ajalla.

Virallinen seksuaalikasvatus ei ole opettajien ja terveydenhoitajien oma valinta toteuttaako sitä vai ei. Näitä ammattilaisia sitovat seksuaalioikeuksien lisäksi muun muassa opetussuunnitelma, viranomaisten suositukset ja terveydenhuollon lait ja asetukset. Näiden mukaan nuorille on annettava laadukasta ja oikea-aikaista seksuaalikasvatusta ja ammattilaisilla on oltava riittävää osaamista sen toteuttamiseen. Nuorilla on hyvin erilaiset lähtökohdat, kotien tilanteet vaihtelevat, eikä kukaan voi taata huoltajien mahdollisuuksia ja osaamista seksuaalikasvatuksen antamiseen. Monille nuorille tieto tulee kavereilta tai netistä ja muualta mediasta.

Koulun terveydenhuolto ja terveystiedon opetus ovat monelle olla ainoat tahot, joista nuori saa luotettavaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta seksuaaliterveysasioissa.

Asiantuntijoidemme kokemuksen mukaan koulu on usein juuri se paikka, jossa nuoret haluaisivat valistusta saada. Oppitunneilla saatu tieto on luotettavampaa kuin keskustelupalstoilta luettu, eikä sen kuulemiseksi tarvitse nähdä vaivaa tai paljastaa ajatuksiaan muille.

Nuorten seksuaalioikeudet eivät toteudu, jos ammattilaisilla ei ole tietoa ja koulutusta nuoren seksuaalikehityksestä ja sen tukemisesta. Onko koulun ammattilaisten peruskoulutuksessa näitä tärkeitä teemoja? Olemme kysyneet sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisilta ja ammattiin opiskelevalta (Terveydenhoitajapäivät, Educa-messut, Hyvinvointiareena) heidän kokemuksiaan ja toiveitaan omasta peruskoulutuksestaan ja siellä saatuun opetukseen nuorten seksuaalikehityksestä ja sen tukemisesta, seksuaaliterveydestä ja seksuaalikasvatuksesta. Jotkut kertoivat, että peruskoulutukseen kuului ko. koulutusta ja silloin teemojen kerrottiin olleen perusasioita, kuten äitiysterveys ja ehkäisy. Moni vastanneista oli käynyt erillisen kurssin, koulutuksen tai muun vapaasti valittavan koulutuksen omatoimisesti.

”Terveydenhoitajakoulutukseen sisältyy vähän aiheeseen liittyvää tietoa, mutta aivan liian vähän”.

”Perusopetusta eli tuo vapaavalintainen 5 op pitäisi saada kaikille yhteiseksi. Enemmän tietoa seksuaaliterveydestä joka ikävaiheeseen liittyen. Lasten, nuorten, miesten ja naisten, ikääntyneiden.”

”Perustietoa lisää, kohtaamista, sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden ero ja muodot, sekä seksuaaliseen kaltoinkohteluun liittyvät asiat”.

Vastaajat toivoivat peruskoukutuksessa käsiteltävän perusasioiden lisäksi erityisesti seksuaalisuuden puheeksi ottamista ja asiakkaan kohtaamista, käytännön ohjaustaitoja, seksuaalisen kaltoinkohtelun ja väkivallan tukemista, eri ihmisryhmien ja ikäryhmien seksuaalisuutta (vammaisuus, lapset, ikääntyneet, saman sukupuoliset, sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuus jne.), ihmis- ja seksuaalioikeuksia. Myös monikulttuurisuus tuo omat haasteensa nykypäivän valistukselle. Näiden teemojen tulisi olla perustietoa nuoria ja ylipäänsä ihmisiä kohtaaville ammattilaisille. Seksuaalioikeudet eivät voi toteutua, mikäli ammattilaisilla ei ole riittävää osaamista.

Kumita on sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama ja Väestöliiton toteuttama valistuskampanja yläkouluikäisille. Kampanjan tavoite on edistää nuorten seksuaalioikeuksia, lisätä nuorten tietoja, kertoa kondomista myönteiseen sävyyn seksitautien ja ei-toivottujen raskauksien ehkäisymenetelmänä ja madaltaa kondomin käyttöä. ”Tiedäthän miten tärkeä olet? – Kumita, kun on se aika.”

Väestöliiton Kumita-kampanjassa on tuotettu aineistoa ammattilaisten työn tueksi, mm. videot kouluterveydenhoitajan vastaanottotilanteesta ja terveystiedon tunnista.

Kumita 2018 alkaa taas. Aiemmista kampanjoista on saatu nuorilta mm. seuraavaa  palautetta:

  • Suurin osa vastaajista toivoo saavansa tietoa kondomin käytöstä oppitunnilla tai terkkarilta (kysymys: miten toivot)
  • yli 60 prosenttia toivoo saavansa koulusta eli terkkari ja opettaja (keneltä toivot)
  • On tärkeää, että koulusta saa ilmaisen kondomin ja valistuksen sen käyttöön (yli 60 %)

www.kumita.fi
Kumitan facebook-sivu

Laura Kormano ja Tuulia Råmark

Koulussa, kavereiden kanssa, harrastuksissa…

Olen todella kiitollinen, miten hienosti päiväkodissa lapseni kiinnostuksenkohteita tuettiin ja se oli heille ihan itsestään selvää. Muistan kuinka hain häntä hoidosta ja milloin hän oli pukeutunut minkäkinlaiseen prinsessamekkoon tai johonkin muuhun hienoon rooliasuun. Kukaan hoitajista ei kyseenalaistanut lapseni asu- tai leikkivalintoja. Se oli heille aivan täysin ”normaalia”. He myös antoivat paljon ihailua ja kehumisia lastani kohtaan. Uskon, että he ovat omalta osaltaan antaneet lapselleni hyvän itsetunnon palasia.

Vielä päiväkodissa lapseni lempikaveri oli poika, mutta esikouluun lapseni meni uuteen paikkaan ja eskarin aikana hän alkoi enimmäkseen leikkiä tyttöjen kanssa, mikä on jatkunut tähän päivään saakka.  Sen olen laittanut merkille, että lapseni ei ole koskaan jättänyt ketään leikeistä pois ja helposti on aina sujuneet leikit sekä poikien että tyttöjen kanssa. Meidän läheisessä ystäväperheessä on kaksi poikaa, ja lapset ovat säännöllisesti leikkineet aivan vauvasta lähtien. Leikit ovat jatkuneet yhtä luonnollisesti kaiken aikaa. Koulun lapseni aloitti samassa paikassa, kuin missä oli eskarissa. Tämä oli tietoinen valinta meiltä vanhemmilta. Ajattelin, että on helpottavaa hänelle, jos tottuu ja tutustuu koulun ihmisiin jo eskariaikana. Lapseni on aina ollut hyvin avoin ja sosiaalinen luonne. Hän on hyvin kiinnostunut muista ihmisistä ja iloisesti kohtaa uudet tuttavuudet.

Kun lapseni ilmoitti olevansa tyttö, haluaisi itseään kutsuttavan tytöksi ja vaihtoi kutsumanimensä, hän oli juuri aloittamassa toista luokkaa koulussa.  Kaikki on mennyt koulussa hyvin. Opettaja on todella luonnollisesti suhtautunut asiaan. Olemme yhdessä keskustelleet asian läpi ja olemme samalla linjalla asiasta. Opettaja tukee täysillä lastani. Hän järjestää tarvittaessa liikuntatunneilla oman pukeutumishuoneen lapselleni. Uinnista olemme saaneet vapautuksen, koska se olisi ollut hänelle liian ahdistavaa. Tiedän, että osa sukupuoliristiriitaa kokevista lapsista pukeutuu esimerkiksi omaan sukupuoli-identiteettiin sopivaan uima-asuun. Mekin olemme miettineet uima-asua, jossa alaosassa olisi mekko. Emme ole vielä löytäneet sellaista ja siitäkin huolimatta koulukavereiden kanssa uiminen olisi liian epämiellyttävä kokemus lapselleni.

Myös luokkakaverit perheemme ja läheistemme ohella ovat opetelleet lapsemme uuden kutsumanimen. Joillekin luokassa uusi nimi ja se, että nyt lapsi onkin tyttö, on aiheuttanut hämmennystä. Tätä on opettaja käynyt niiden lapsien kanssa läpi. Sen jälkeen asia on ollut kunnossa. Tyttökaverit olivat heti nimenmuutoksen alusta asti aivan fine tilanteeseen. Kukaan ei ihmetellyt tai kyseenalaistanut asiaa, ja paras ystävä ei ole sen koommin enää vahingossakaan vanhalla nimellä lastani kutsunut.  Nimenmuutos on tehty myös Wilmaan. Sekin meni todella helposti. Kysyin asiaa opettajalta, joka kävi asian läpi koulusihteerin kanssa ja niin nimi muuttui jo samana päivänä Wilmaan. Olen kuullut tästä asiasta erinäisiä haasteita vastaavassa tilanteessa olevien lasten osalta.

Harrastuksissa saattaa olla haasteita. Itse olen huomannut, kuinka tarpeettomasti tietyissä lajeissa jo pienet lapset jaotellaan sukupuolen mukaan joko tyttöjen tai poikien ryhmiin. Toki on esimerkiksi taideharrastuksia, joissa ei ole sukupuolen mukaan jaottelua. Lapseni on kuitenkin aina ollut kova liikkumaan, ja hyvin liikunnallinen ja taitava. On kokeiltu jo useampaa lajia ja onneksi joukosta on löytynyt laji, jossa hän saa olla juuri oma itsensä ja toteuttaa toivomaansa sukupuoli-identiteettiä. Hän pääsee olemaan samalla lailla mukana kuin muutkin tytöt aina kisapukuja, koristeita ja kampauksia myöten. Nostan isosti hattua valmentajalle, joka ei tiennyt sukupuoliristiriidasta juuri mitään ennen kuin tutustui lapseeni, mutta hän osasi suhtautua asiaan niin, että tunsin kovasti kiitollisuutta. Hän kertoi reilusti, että ei tiedä asiasta, mutta haluaa ottaa selvää ja kyseli minulta, miten pitäisi käytännön asioissa toimia, jotta lapsella on hyvä olla. Myös harrastusseura tukee lastani tässäkin asiassa täysillä. Nyt olemme aloittamassa uutta harrastusta lisäksi ja saa nähdä, kuinka siellä asiat menee. Nyt on kuitenkin siinä mielessä helppoa, että lapseni voi heti aloittaa harrastuksen tyttönä eli mennä omana itsenään.

 

Some kaipaa myönteistä puhetta, ei vihapuhetta

Tällä viikolla vietetään sekä mediataitoviikkoa että Väestöliiton nuorisotyöryhmän järjestämää Veckan Sexiä, seksuaalikasvatukseen ja -oikeuksiin liittyvää teemaviikkoa. Sosiaalisen median ja muun internetin käyttäminen taitavasti ja seksuaalikasvatus kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti: usein etenkin nuoret hakevat tietoa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista juuri netistä, koska “oikeassa elämässä” tapahtuva seksuaalikasvatus ei vastaan kaikkiin niihin tarpeisiin, joita erilaisilla nuorilla on. Internetin tietomäärä voi helpottaa nuorten elämää, mutta sosiaalisen median ilmapiirillä on myös negatiivisia vaikutuksia.

Monet sosiaalisen median palvelut kuten Facebook, Instagram ja Twitter ovat laatineet käyttäjilleen säännöt, jotka mm. kieltävät väkivaltaisen, seksuaalisen ja laittoman toiminnan somessa. Sosiaalinen media on osa jokaisen nuoren elämää tavalla tai toisella, ja se on tuonut kiusaajat myös kodin sisälle. Missä menee seksuaalisten puheiden tai vihapuheen raja? Miten vihapuhetta ja seksuaalissävytteistä puhetta sisältävä postauksia voitaisiin vähentää?

Varsinaisen vihapuheen lisäksi sosiaalisessa mediassa esiintyy valtavasti negatiivista kommentointia. Me nuorisotyöryhmäläiset olemme kiinnittäneet huomiota etenkin seksi- ja kehopositiivisten postausten keräämiin ilkeisiin kommentteihin. Nämä postaukset yrittävät purkaa yhteyskunnassamme tiukasti asustelevia normeja – seksi ei ole häpeän asia, ja itseään voi rakastaa vartalostaan riippumatta. Jostain aina kuitenkin mönkii esiin ilkeäsuisia ihmisiä, jotka naureskelevat tai täysin lyttäävät hyväntahtoiset postaukset.

Someajan nuorille tällaiset positiiviset postaukset ovat tärkeitä – emme enää näe vain yhtä elämisen mallia valtamediasta, vaan voimme somen kautta löytää vakuutuksia siitä, että mekin olemme oikeanlaisia ja hyviä, vaikka emme täysin noudattaisi yhteiskunnan vanhanaikaisia ja tukahduttavia normeja. Siksi positiivisen sisällön saama negatiivinen huomio on ongelmallista: nuorten vapautta elää rajoitetaan sekä “oikeassa elämässä” että virtuaalisesti.

Mikä siis avuksi? Onko parasta vain pysytellä poissa sosiaalisesta mediasta, joka on samanaikaisesti sekä taivas että helvetti; toisaalta tärkeä henkireikä vapauttavine sanomineen ja samanmielisine ystävineen, toisaalta täynnä kommentteja, jotka kiskovat muita alaspäin? On oltava jokin muu vaihtoehto.

Loukkaava tai ahdisteleva puhe ei lähde somesta ihmettelemällä, sivusta seuraamalla tai voivottelemalla. Tarvitaan hyvää ja täsmällistä valistusta siitä, mitä on loukkaava puhe ja miten jokainen voi osaltaan ehkäistä sen vaikutuksia. Tarvitaan enemmän resursseja esimerkiksi laittomuuden piiriin kuuluvien tapausten läpikäymiseen ja niiden tunnistamiseen. Tarvitaan lisää tietoisuutta loukkaavan laajuudesta sekä sen aiheuttamien sivuilmiöiden tunnistamisesta. Sosiaalinen media ongelmineen ei ole katoamassa, vaan se kehittyy koko ajan ja nopeammin kuin ikinä ennen.

Kirjoittajat ovat Väestöliiton nuorisotyöryhmän jäseniä
Lisätietoja ryhmästä

Nautinnosta ja kehitysyhteistyöstä

Seksi ei ole yhtä kuin seksitaudit, lisääntymiselimet, teiniraskaudet, ongelmat, vauriot. Siitä me seksiä harrastaneet aikuiset taidamme olla yhtä mieltä. Luulen, tai ainakin toivon, että suurin osa ihmisistä ajattelee seksin olevan hauskaa, iloista, ihanaa läheisyyttä ja kyllä vain – nautinnollista.

Vai olenko sittenkin väärässä? Usein tuntuu siltä, että jopa seksuaalisuuteen suhteellisen vapaamielisesti suhtautuvassa kansainvälisessä seksuaaliterveys- ja -oikeuskeskustelussa sekä seksuaalikasvatuksessa seksistä puhutaan lähinnä ongelmaperusteisesti: Seksi näyttäytyy vaarallisena asiana, johon liittyy valtavia ongelmia. Viestit keskittyvät seksin harrastamisen ikäviin ja surullisiin seurauksiin, joita luonnollisesti on olemassa, eikä niitä voi vähätellä.

Mutta voiko nautinto oikeasti olla sellainen asia, josta voidaan puhua vasta sitten, kun kaikki vaarat ja riskit, eli niin sanotut oikeat asiat on käsitelty? Ovatko seksi ja sen tuoma nautinto täysin toisarvoisia asioita suurten kehityskysymysten joukossa? Voiko tehdä sellaisen päätelmän, että ihmiset esimerkiksi pakolaisleireillä, kehittyvien maiden perinteisissä kyläyhteisöissä tai seksuaalisuuteen näennäisesti pidättyvästi suhtautuvissa kulttuureissa eivät olisi kiinnostuneita siitä, miltä seksi tuntuu tai sen pitäisi tuntua? Jos seksi ja seksuaalisuus ovat tabuja joissakin kulttuureissa, tarkoittaako se sitä, ettei seksistä ja nautinnosta saa puhua?

Ei, ei ja ei. Nautinnosta saa ja pitää puhua!

Kuvitelkaa, miten mullistavaa ja äärimmäisen voimaannuttavaa tieto oikeudesta nautintoon voi parhaimmillaan olla. Erityisesti maailman naisten käsiin pudotettuna tämä tieto voi olla elämänmullistava. Nautinnosta puhuminen on vallankumouksellista. Seksiin ei tarvitsekaan suostua jostain toisten määrittelemästä halusta tai syystä (miehen nautinto, lisääntyminen) vaan sen täytyy tuntua itsestäkin hyvältä ja sitä pitää saada haluta. Maailman naisilla pitää olla oikeus haluta nautinnollista seksiä. Mikä seksuaalisuudessa voisi antaa tämän vahvemman tunteen itsemääräämisoikeudesta?

Jos halutaan antaa tytöille ja naisille valtaa ja voimaa sanoa: ”Ei, tämä ei tunnu minusta hyvältä, en halua tätä, tämä tilanne tuntuu minusta oudolta ja epämiellyttävältä, en halua jatkaa, en halua että kosket minua noin”, eikö voimakkain ja tehokkain keino tähän ole nostaa jalustalle seksin nautinnollisuus? Seksin ja läheisyyden kuuluu tuntua hyvälle, ja jos se ei siltä tunnu, sitä ei tarvitse harrastaa.

Olen tehnyt Väestöliitossa töitä globaalien seksuaalioikeuskysymysten ja kehitysyhteistyön parissa yli 11 vuotta. Tänä aikana ei nautinnosta ole kansainvälisillä foorumeilla puhuttu juuri lainkaan. Tulevissa blogeissa kerron lisää seksuaalioikeuksia edistävistä kehitysyhteistyöhankkeistamme Malawissa, Nepalissa ja Keski-Aasiassa.

Miksi homous on jossain kielletty?

Kysymys:
Miksi homous on niin monessa maassa kielletty lailla?

Petteri vastaa:
Homoseksuaalisuuden historia on moninainen. Jopa yhden kulttuurin tai valtion sisällä
suhtautuminen on voinut paikallisesti vaihdella huomattavastikin, eikä tahtotila
lainsäädännön noudattamiseen aina ole yhtenäinen. Homoseksuaalista suuntautumista
itsessään ei oikeastaan voi tehdä laittomaksi, useistakaan syistä, mutta kahden tai
useamman samaa sukupuolta olevien ihmisten väliset seksiteot voi. Nuo ”sodomialait”
eivät siten koske ainoastaan homoja, biseksuaaleja tai muita seksuaalivähemmistöjä,
vaan ihan kaikkia ihmisiä. Yllättävän usein tämä pätee myös ihmisiin, joiden ajattelemme olevan heteroja.

Ei ole täysin selvää, kuinka monessa maassa homoseksuaaliset teot ovat edelleen
kriminalisoituja, mutta todennäköisesti luku asettuu jonnekin seitsemänkymmenen
yläpuolelle. Käytännössä kaikki noista valtioista sijaitsevat globaalissa etelässä,
enimmäkseen Afrikassa, Lähi-Idässä ja Aasiassa.

Syitä sille, miksi tuo luku on noin korkea, täytyy etsiä kolonialismista. Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi länsimaissa johti aikanaan myös samojen säädösten sisällyttämiseen siirtomaiden rikoslakeihin. Perinteisesti seksuaalisuuden
monimuotoisuutta oli suvaittu monilla alueilla, kuten osissa Afrikkaa, jossa nykyisin on
käynnissä ikään kuin itsenäisen linjan hakeminen siirtomaahallitsijoiksi mielletyistä
länsimaista, mutta kolonialistisen järjestelmän levitessä tuotiin myös ”luonnonvastaiset
teot” rikoslakien piiriin huomattavassa osassa maailmaa.

Toisen maailmansodan jälkeinen dekolonisaatioprosessi johti entisten siirtomaahallintojen purkamiseen, mutta vanha lainsäädäntö jäi edelleen voimaan. Iso-Britannia kyllä dekriminalisoi homoseksuaalisuuden 60-luvun loppupuolella, mutta tapahtuessaan sillä ei enää ollut vaikutusta entisten siirtomaiden lainsäädäntöön.

Toinen selitys liittyy kulttuuriin ja uskonnollisuuteen. Länsimaissa seksuaalinormeja
säätelevä lainsäädäntö murrettiin sekularisaatiokehityksen ja yleisen arvojen
vapaamielistymisen seurauksena, mutta Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-Idässä
samankaltainen kehitys ei ole ollut vielä yhtä voimakasta. Toisaalta myös  demokraattisen hallintomuodon leviäminen on osaltaan vaikuttanut.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.