Category Archives: Parit ja sinkut

Pitkä parisuhde on muutoksessa elämistä

Posted on by
Vastaus

Kuva: Flickr, Francisco Osorio

”Katso, tuossa me ollaan teinejä, eikä meillä ollut huolen häivää.” Iäkkäämpi pariskunta katselee valokuvia perhealbumista. ”Tuossa sinä olit jäänyt työttömäksi ja olit aika masentunut. Lapset olivat pieniä, ja me vain mietimme rahahuolia koko ajan.”  ”Tuossa minulla oli se vaihe, kun halusin yhtäkkiä taas seikkailla maailmalla. Ja sinä olisit halunnut nauttia kotielämästä.”  ”Tuossa olen sairaana. Tuntuu, että koko sosiaalinen elämämme ja parisuhteemmekin jäi silloin sivuun.” ”Tuossa sinä jäit eläkkeelle ja omistauduimme yhdessä lapsenlapsille. Tuntuu, että sinä taas avauduit maailmalle ja minulle.”

Pitkä parisuhde voi kuulostaa tasaiselta ja pysyvältä elämäntilanteelta. Parisuhde voikin tuoda turvaa ja tasaisuutta elämään. Elämä ja parisuhde ovat kuitenkin jatkuvaa muutosta: kummatkin puolisot muuttuvat eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa, ympärillä olevat asiat muuttuvat, perhe voi kasvaa tai olla kasvamatta, lapsilla on eri ikävaiheita, yhteiskunta ja työelämä sekä kummankin työtilanne muuttuvat. Pitkä parisuhde on jatkuvassa muutoksessa elämistä – yhdessä. Katsellessasi parisuhteesi ”kuva-albumia” jälkikäteen, voit ehkä kokea, että olet ihan eri ihminen, kuin tavatessasi puolisosi ensimmäisen kerran, ja että puolisosi on myös muuttunut. Ihminen on jatkuvassa muutostilassa niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Erilaisia kehitysvaiheita

Pohditaan ensin yksilön omaa kehitystä. Kehityspsykologi Erik H. Erikson jakoi ihmisen kehityksen karkeasti kahdeksaan eri vaiheeseen. Pariskunta voi käydä näitä vaiheita läpi hieman eri tahtiin, ja jokin vaihe voi olla yhdelle helpompi, kuin toiselle. Pohditaan tässä nyt nuoruuden ja aikuisuuden vaiheita: Erikson kuvaa 12-18-vuotiaiden kokeilevan erilaisia rooleja ja etsivän omaa identiteettiään. Arvot ja uskomukset voivat korostua tuossa iässä. Tietty alakulttuuri voi yhdistää nuoria pareja. Eriksonin mukaan keskiössä on tämän jälkeen (18-40-vuotiailla) rakkaus ja läheisyys: löytyykö elämään rakkautta ja läheisyyttä, vai uhkaako yksinäisyyden tunne? Pari voi olla kehityksessään eri vaiheessa esimerkiksi siinä, millä tavalla ja missä tahdissa he haluavat sitoutua.

Eriksonin mukaan keski-iän (40-65-vuotiaat) kehitykselle on merkittävää kokemus kuulumisesta yhteiskuntaan sekä kokemus siitä, että on hyödyksi muille. Oman käden jälki tuntuu tärkeältä, esimerkiksi työelämässä tai lasten kasvatuksessa. Työttömyys ja ulkopuolisuuden tunteet yhteiskunnasta vaarantavat ihmisen hyvinvointia. Niillä on suuri merkitys myös parisuhteen hyvinvointiin. Yli 65-vuotiaana ihminen saattaa puolestaan tarkastella elettyä elämää. Kokemus siitä, että on tyytyväinen elämään ja saavuttamiinsa asioihin, on tärkeää ihmisen kehityksessä. Pariskunnalla voi olla erilainen tunne siitä, menivätkö asiat elämässä, niin kuin he toivoivat.

Myös parisuhteessa on omat kehitysvaiheensa: puhutaan huumavaiheesta, erillistymisvaiheesta ja kumppanuusvaiheesta. Huuman jälkeen voi tuntua haastavalta, kun puolisoiden erillisyys ja erilaisuus korostuvat parisuhteessa. Kumppanuusvaihe edellyttää toisen hyväksymistä omana itsenään.

Jos sinulla on uusperhe, siinäkin eletään oma kehityskaarensa. On jopa sanottu, että uusperheen kehityksessä on seitsemän eri vaihetta, joissa kuljetaan unelmakuvista ristiriitoihin ja lopulta vakiintumiseen ja tilanteen helpottumiseen.

Yksi merkittävä muutosvaihe parisuhteessa voi olla lapsen saaminen. Raskaus ja lapsen saaminen aktivoivat omia kokemuksia lapsena olosta, rakastetuksi tulemisesta ja kelpaavuudesta. Jos näissä kokemuksissa on jotain traumaattista, ihminen voi muuttua myös parisuhteessa erilaiseksi. Hän voi pyrkiä selviytymään pintaan nousseiden traumaattisten kokemusten kanssa tavalla, joka voi tuntua puolisosta vieraalta. Myös lasten eri ikävaiheet nostavat pintaan kokemuksia omasta lapsuudesta: esimerkiksi uhmaikäisen vanhempi joutuu kohtaamaan omaa aggressiotaan uudella tavalla, tai murrosikäisen heräävä seksuaalisuus voi puolestaan nostaa pintaan oman suhtautumisemme kehoomme ja seksuaalisuuteemme. Nämä vaiheet voivat koetella myös vanhempien parisuhdetta.

Parisuhde ei kuulostakaan enää ”elämiseltä onnellisena elämän loppuun saakka”, kuten saduissa sanotaan. Oikeassa elämässä parisuhteen seikkailut vasta alkavat, kun kumppanit löytävät toisensa.

Parisuhteen tilannepäivitys

Toisinaan muutos omassa itsessä, puolisossa tai parisuhteen tunnelmissa voi tuntua niin suurelta, että siitä on vaikea selvitä yhdessä. ”Erilleen kasvamista” ennaltaehkäisee sen tiedostaminen, että kukaan ei ole lopun elämää samanlainen – ja että stressaavissa tilanteissa meistä jokaisella on omat suojakilvet päällä. Pitkä parisuhde edellyttää säännöllistä tilannepäivitystä: kuka minä olen tänä päivänä? Kuka puolisoni on? Mistä hän pitää, ja mitä hän haluaa elämältä? Missä tilanteessa parisuhteemme on? Kaipaako puolisoni nyt erityistä tukeani, ja minkälaista se tuki voisi olla? Mistä unelmoimme? Tunneyhteys pätkii ajoittain kaikissa parisuhteissa, ja se voi olla joskus pitkiäkin aikoja poikki. Keskeinen kysymys on, voiko yhteyden omaan kumppaniin löytää aina uudelleen.

Voisitko tänään pysähtyä katsomaan puolisoasi ihan rauhassa: mitä kuuluu ihmiselle, jonka kanssa valitsit olla? Mitä hän tarvitsisi sinulta tänään, jotta hän voisi kokea olevansa sinulle rakas? Mitä toivoisit itse?

Entä: mistä olet kiitollinen kumppanillesi ja parisuhteellenne?

 

 

Jumissa uskottomuuskriisissä

Posted on by
Vastaus

Yksi tavallisimpia kriisin aiheuttajia parisuhteessa on uskottomuus. Kohdatessaan uskottomuuskriisin monet parit yrittävät pärjätä voimakkaiden tunteiden ja turvattomuuden kanssa keskenään. Useat myös hakevat ammattiapua. Kun asiat menevät hyvin, uskottomuus käynnistää parin välillä prosessin, jossa läheisyyttä aletaan uudelleen rakentamaan. Pettäjä osoittaa katumustaan, pyytää vilpittömästi anteeksiantoa, muuttaa toimintaansa ja yrittää löytää käsitystä omalle käytökselleen. Haavoitettu osapuoli taas yrittää löytää ymmärrystä sille, että miksi meille kävi näin ja etsii itsestään anteeksiantoa toisen virheille.

Joskus käy kuitenkin niin, että keskusteluyrityksistä huolimatta kriisiin jäädään jumiin. Pari pyörii samalla riitelyn kehällä viikosta tai kuukaudesta toiseen.  Olen havainnut, että tällaisissa jumeissa on aika usein kysymys kahdesta vaihtoehtoisesta tilanteesta.

Ensimmäisessä tilanteessa uskoton ei ole kantanut riittävää vastuuta omasta teostaan. Tällä tarkoitan sitä, että uskoton ei ole pyytänyt anteeksi tavalla joka olisi riittävästi korjannut tapahtunutta. Tällöin loukattu osapuoli ei ole nähnyt kumppanissaan sellaista katumusta, joka olisi osoittanut, että loukatun osapuolen kipu merkitsee kumppanille jotakin.  Hän ei ole ehkä myöskään nähnyt, että tapahtunut olisi käynnistänyt riittävää sisäistä prosessia uskottomassa kumppanissa. Tämän prosessin uupuminen voi saada loukatun osapuolen miettimään, että jos mikään ei muutu, niin pettäminen voi tapahtua koska vain uudelleen.

Mikä sitten saa uskottoman välttämään anteeksipyyntöä ja katumuksen näyttämistä? Kun on toiminut väärin, itseen katsominen aiheuttaa häpeää. Saattaa olla, että uskoton on oppinut elämänsä varrella välttämään hankalia tunteita ja piilottamaan toisilta omaa avuttomuuttaan. Parin välillä häpeän välttäminen voi näkyä niin, että kun loukattu osapuoli yrittää puhua tapahtuneesta, uskoton vetäytyy tai hermostuu. Tällöin loukattu jää ilman kokemusta jonka hän tarvitsisi – kokemusta, että oma pettymys otettaisiin vastaan ja sitä pahoiteltaisiin. Riittävää anteeksipyyntöä ja loukkaamisten korjaamista ei tapahdu. Saattaa olla, että pari jatkaa yhdessä, mutta haava on yhä auki. Läheisyyttä ei synny, koska loukattu osapuoli ei koe suhteessa riittävää turvallisuuden tunnetta. Pahimmillaan hän jää vahtaamaan ja kontrolloimaan puolison elämää ja yrittää sillä ratkaista puuttuvan tunnetason turvan.

Toisessa tilanteessa, pulmat syntyvät loukatun osapuolen hankaluudesta säädellä omia tunteitaan. Puolison uskottomuus on iso haava itsetunnolle. Se panee miettimään, olenko riittävä, kun joku toinen on ajanut ohitseni. Jos itsetunto on haavoittunut elämän aikana jo useamman kerran aikaisemmin, voi tunteiden säätelyn tehtävä käydä todella raskaaksi. Pintaan saattaa nousta kaikki aiemman elämän loukkaukset ja ohittamiset, jotka vaativat saada jotain korvausta. Jos on vielä niin, että ei ole voinut aiemmassa elämässään luottaa omiin läheisimpiin ihmisiin, perusturvallisuudentunne järkkyy herkemmin.

Joskus on niin, että vaikka uskoton olisi katunut tekoaan, pyytänyt monta kertaa anteeksi ja yrittänyt muuttaa itseään, se ei riitä loukatulle. Kielteisten tunteiden voima, pettymys, viha, raivo, suru, pelko ja epätoivo, voi ajaa loukatun osapuolen aina uudelleen säätelemättömään tilaan, jossa vastuu tunteiden hallinnasta sysätään toiselle. Uskoton joutuu syytetyn nurkkaan, josta pois pääseminen tuntuu mahdottomalta. Toivo voi kadota suhteesta ja uskoton alkaa valmistelemaan lähtöä tai kuolettaa omat tarpeensa.

Vaikka jokainen pari elää tässä hetkessä, mukana elää myös molempien historia. Kriisissä aiemman elämän haavat nousevat pintaan ja tulevat parin välille. Ihminen ei valitse sitä, mihin olosuhteisiin hän syntyy tai missä ympäristössä hän viettää elämän alkutaipaleen. Siksi on hyvä olla myös armollinen. On rankkaa kohdata tilanne, jossa toinen ei pysty ottamaan vastuuta ja pyytämään anteeksi. On myös rankkaa huomata se, ettei itse kykene anteeksiantoon. Näiden jumikohtien tunnistaminen voi kuitenkin olla uuden alku. Se voi auttaa löytämään suunnan, johon tähdätään joko yhdessä tai sitten joskus erillään.

 

Miksi uusperhe-elämä voi tuntua vaikealta?

Posted on by
Vastaus

Kuva: RogerMosley, http://www.Pixabay.com

Moni uusparisuhteessa elävä pohtii uusperheen mukana tulleita haasteita ja vaikeita tunteita. Moni tunnistaa riittämättömyyden, ulkopuolisuuden ja kiukun tunteita. Ne ovat yleisiä uusperheen herättämiä tunteita ja normaali reaktio uusperhemaailmassa, mutta monelle, joka on uusparisuhteessa ensimmäistä kertaa, uusia ja yllättäviä.

Ikävä ulkopuolisuuden tunne on yksi tavallisimmista uusperheen jäsenten hankalista tunteista ja sitä voi tuntea perheenjäsenistä kuka tahansa. Usein se on sitä sille aikuiselle, jolla ei ole omia biologisia lapsia. Ulkopuolisuuden tunteen heräämiseen vaikuttaa se, että historia ja ex-puoliso ovat aina läsnä uusperheen elämässä. Tärkeintä on tunnistaa ja hyväksyä se. Hankalat tunteet menevät ohi, kun niitä ei välttele, vaan antaa niille luvan tulla.

Yksi yleisimmistä uuspuolisoiden esittämistä kysymyksistä on kysymys täytyykö toisen biologista lasta rakastaa. Vastaus on, että ei tarvitse. Tärkeintä on antaa aikaa suhteen rakentumiselle ja pyrkiä olemaan vastuullinen ja välittävä aikuinen lapselle. Uusparin on hyvä keskustella keskenään lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Biologisen vanhemman tuki uudelle puolisolle uusperheroolin löytymisessä on aina tärkeää ja erityisen tärkeää se on uudelle puolisolle, jolla itsellään ei ole biologisia lapsia.

Monesti aiemman parisuhteen keskeneräinen eroprosessi heijastuu uusperheen elämään ja vaikeuttaa uusparisuhteen rakentumista. Se lisää ristiriitojen riskiä sekä suhteessa entiseen kumppaniin että uuteen puolisoon ja usein se vaikeuttaa vanhemmuuden jakamista. Jos entisen puolison prosessi on vielä kesken, saattaa se tulla esiin epäasiallisena keskusteluna, joka usein loukkaa nykyistä puolisoa. Asiallinen ja rauhallinen käytös entistä kumppania kohtaan on usein ajan kanssa paras tapa saada asiat sujumaan.

Uusparisuhteen rakentumiselle ja uusperheen vahvistumiselle on tärkeää rakentaa selkeät rajat uusperheeseen. Rajojen luominen on uusparin tehtävä ja heidän on hyvä keskustella keskenään, miten meidän perheessä toimitaan, mitkä ovat kenenkin roolit ja mihin kaikkeen suostutaan. Tämä vahvistaa nykyisen puolison tunnetta siitä, että hän on tärkeä puolisolleen.

Uusperheen muodostumisessa on neljä kehitysvaihetta – unelma onnesta, hämmennys, rähinä ja perheytyminen. Tämä prosessi vie yleensä 4-7 vuotta ja siihen sisältyy monia vaikeita tunteita. Omista tunteistaan on hyvä olla rehellinen ja puhua niistä. Uuspareja auttaa selviämään uusperheen haasteista, kun he kertovat toisilleen vaikeista tunteista ja miettivät yhdessä, kuinka toimia erilaisissa tilanteissa. Vahva parisuhde on uusperheen ydin. Ajan kanssa perheen jäsenet löytävät kukin paikkansa, uusperheeseen muodostuu pelisäännöt ja rakentuu me-henki. Parhaimmillaan uusperheen elämä on rikasta, siinä on välittämistä ja tunteiden paljoutta.

************************

Anne Huolman on perheterapeutti ja uusperheneuvoja ja hän ottaa asiakkaita vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa. Jos kaipaat apua, tietoa tai tukea uusparisuhde- tai uusperheasioihin, niin varaa aika hänelle www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

Sinkku, sinä ansaitset hyvää

Posted on by
Vastaus

Yksi rakastuu aina ”renttuihin”. Toinen jää ikuiseksi kakkoseksi päihteille. Kolmas odottaa puhelinsoittoa pettyen aina uudelleen.

Parisuhdetta etsiessään ihminen saattaa toistaa peruskokemusta omasta itsestään: olenko arvokas, rakkauden arvoinen, tärkeä, kelpaava? Voinko luottaa siihen, ettei minua hylätä? Tunne omasta arvosta ja kelpaavuudesta kehittyy jo suhteessa lapsuuden hoitajiin, ja siihen vaikuttavat myös myöhemmät tärkeät ihmissuhteet.

Yksi tapa toistaa omaa traumaattista kokemusta on hakeutua parisuhteisiin, jotka muistuttavat aikaisempia, traumaattisia ihmissuhteita. Moni kuvaa, kuinka ei edes kiinnostu turvallisista kumppaniehdokkaista. Vetovoima herää sellaisissa suhteissa, joissa tuttu tunne itsestä ja tuttu kokemus toisesta ihmisestä toistuvat. Tilanteen tuttuus voi estää huomaamasta, että kumppaniehdokkaan käytös ylittää omat rajat ja haavoittaa. Kaikki merkit ovat ilmassa, ja läheiset saattavat huolestua tilanteesta. Sinkussa voi kuitenkin herätä toive, että rakkaus muuttaa kaiken.

Voi olla helpompi hoivata toista, kuin itseä: ehkä ymmärrät ja löydät helposti selityksiä kumppaniehdokkaan satuttavalle käytökselle. Ymmärrystä tarvitaankin aina puolin ja toisin, sillä jokaisella on oma menneisyytensä ja omat pelkonsa. Kumppaniehdokkaan omat traumat eivät kuitenkaan ole oikeutus kohdella toista huonosti. Turvalliseen rakkauteen kuuluvat myös turvalliset rajat. Nämä rajat voivat tulla esiin jo alkumetreillä: kuinka kumppaniehdokas lähestyy sinua esimerkiksi Tinderissä? Minkälaisia treffejä hän ehdottaa? Onko tapailusuhde tasapuolinen? Kunnioittaako hän toiveitasi läheisyydestä, parisuhteen etenemisestä tai sitoutumisesta?

Keskeinen kysymys kuuluukin, milloin orastavan parisuhteen hankaluudet ovat kasvun mahdollisuus kummallekin, ja milloin ne haavoittavat. Rakkaus ei paranna päihdeongelmaa tai traumoja. Niihin täytyy etsiä apua ammattiauttajalta. Väkivalta ei missään muodossa kuulu turvalliseen parisuhteeseen. Henkistä väkivaltaa voi olla myös vaikka epäkunnioittava viestittely nettideittisivustolla.

Rakkautta etsiessä onkin tärkeää etsiä rakkautta myös omasta sisimmästä – itseä kohtaan. Olisiko mahdollista ”rakastaa oma itse hyvään parisuhteeseen”? Uskotko, että sinä ansaitset hyvää?

 

Jos haluat hyvän terveyden, katso ihmissuhteitasi!

Posted on by
Vastaus

Monet ihmiset laittavat nykyään paljon aikaa ja energiaa oman terveyden ylläpitämiseen. Lääkäreiden kehotuksesta muistetaan liikkua ja syödä hedelmiä tai vältetään tupakointia ja liiallista alkoholinkäyttöä. Harva ihminen tulee ajatelleeksi, että omaan terveyteen vaikuttaa yhtä paljon oman parisuhteen laatu kuin tehdyt lenkit ja syödyt omenat. Tai, että hyvin riitaisa suhde voi olla yhtä iso riski terveydelle kuin tupakointi tai päihteet.

Yli 25 vuotta sitten House ja hänen kollegansa osoittivat, että vahvemmat sosiaaliset verkostot ovat yhteydessä pienempään kuolleisuuteen. Tästä alkoi keskustelu ihmissuhteiden merkityksestä yksilön elämään ja terveyteen. Erityisesti laadultaan hyvät ihmissuhteet näyttävät suojaavan elämään kuuluvien vastoinkäymisten vaikutuksilta. Tiedetään, että hyväksi koettu parisuhde on yhteydessä hyvään elämänlaatuun ja terveyteen ja huonoksi koettu parisuhde on yhteydessä moniin sairauksiin.

Miksi tai mitä kautta tuo parisuhteen laatu sitten vaikuttaa terveydentilaamme? Sitä on yritetty selvittää. On havaittu, että riitaisa ja toimimaton parisuhde lisää riskiä masennukselle ja ahdistukselle. On myös huomattu, että uniongelmat ovat tavallisempia onnettomassa suhteessa. Parisuhteen ongelmat saattavat siis vaikuttaa mielenterveysongelmien syntyyn ja sitä kautta terveyteen. Toisaalta on viitteitä, että huono parisuhde vaikuttaa terveyteen, vaikka mielenterveysongelmia ei olisi tai niiden vaikutus olisi kontrolloitu.

Parisuhde on yksi ihmisen elämän pisimmistä ja tiiviimmistä ihmissuhteista. Kahden aikuisen liittoon syntyy sen lähentymisen myötä samoja piirteitä, kuin lapsen ja vanhemman varhaiseen suhteeseen. Omasta puolisosta tulee se, kenen puoleen käännytään hädässä. Hän on se, jonka kasvot lohduttavat omassa mielessä silloin, kun joutuu vaikeaan kohtaan. On helpottavaa ajatella, että elämässä on joku jatkuva ihmissuhde, jonka turvaan voi luottaa. Parisuhde voi olla ihmiselle merkittävä apu tunteiden säätelyssä.

Reis ja hänen tutkijakollegansa (2006) huomasivat, että parisuhteessa erityisen merkittävää näytti olevan se, kuinka vastaanottavaiseksi ihmiset kokivat oman puolisonsa. He kehittivät kyselyn, jossa he pyysivät ihmisiä arvioimaan, kuinka hyvin he kokivat puolisonsa kuuntelevan ja ymmärtävän heitä, tuntevan ja hyväksyvän heidät ja vastaavan heidän tuen tarpeeseensa.

Uudessa pitkittäistutkimuksessaan Slatcher ja muut (2015) osoittivat, että se kuinka vastaanottavaiseksi ihmiset kokivat oman puolisonsa, oli yhteydessä siihen, että millaista heidän stressihormoninsa tuotanto oli 10 vuotta myöhemmin. Kun puoliso koettiin turvalliseksi ja vastaanottavaiseksi, olivat kortisolipiikit päivän mittaan terveellisempiä, kuin huonoksi koetussa suhteessa. Aikaisemmin on havaittu, että ihmisen varhaisten ihmissuhteiden laatu ja hoiva voivat vaikuttaa stressihormonien tuotantoon. Tämä tutkimus tuo esiin, että myös aikuisuuden ihmissuhteiden laatu vaikuttaa pitkällä aikavälillä terveyteemme.

Mitä tästä kaikesta sitten pitäisi ajatella? Alku voisi olla se, että pysähtyisi miettimään,  tunnenko minä omassa suhteessani, että puolisoni

  1. ymmärtää minua
  2. arvostaa minua
  3. välittää ja huolehtii minusta

Entä kumppanisi, miten hän mahtaa kokea sinut? Kun elämä heittelee, niin voiko hän kokea, että pystyy kertomaan sinulle huolistaan ja luottaa siihen, että ymmärrät, hyväksyt hänet ja tarjoat apuasi? Jos tunnistat epäröiväsi, on aika tehdä liikkeitä parempaan suuntaan. Lenkin ja omenan syönnin välissä voit kysyä puolisolta, että mitä kuuluu ja voinko olla jossain avuksi.

  • Robles, T. ym. 2014. Marital Quality and Health: A meta-analytic review. Psychologicall Bulletin. 140(1).
  • House, JS.  ym. 1988. Social relationships and health. Science. 29:540(5).
  • Whisman, M. A., & Uebelacker, L. A. (2003). Comorbidity of relationship distress and mental and physical health problems. In D. K. Snyder and M. A. Whisman (Eds.), Treating difficult couples: Helping clients with coexisting mental and relationship disorders (pp. 3-26). New York: Guilford Press.
  • Reis, H. ym. 2006. Perceived Partner Responsiveness Scale (PPRS). The sourcebook of listening research. Methodology and measures. First edition. John Wiley and Sons.
  • Slatcher, R. ym. 2015. Perceived Partner Responsiveness Predicts Diurnal Cortisol Profiles 10 Years Later. Psychological Science. 26(7):972-982.

 

”Me too” parisuhteessa

Posted on by
Vastaus

Kuva: James Brey

Viime syksynä alkanut ”Me too” -kampanja on nostanut esiin naisten kokeman seksuaalisen häirinnän yleisyyden.

Kampanjan myötä moni nainen uskaltautui kertomaan häirinnän kokemuksistaan erityisesti työelämässä, oppilaitoksissa ja julkisissa tiloissa. Väkivallan tekijä ei aina kuitenkaan ole tuntematon huutelija tai työpaikan ahdistelija. Väkivalta voi tapahtua myös siinä ihmissuhteessa, jonka tulisi olla kaikkein turvallisin: parisuhteessa.

Raiskaus ja seksuaalinen ahdistelu eivät ole sellaisia parisuhteen ongelmia, joita voisi hoitaa pariterapialla. Ne ovat rikoksia. Niin kauan, kun toisen itsemääräämisoikeutta loukataan parisuhteessa, turvallisen parisuhteen luominen ei ole mahdollista. Suomessa raiskaus avioliitossa muuttui rikokseksi vasta vuonna 1994.

Me too -kampanja valaisi seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan liittyviä valtasuhteita. Kuten moni kampanjaan osallistunut totesi, ei ole helppoa kertoa häirinnän kokemuksista, jos hintana saattaa olla oma työpaikka, tai jos kokemuksia vähätellään. Parisuhteessa tapahtuvaa häirintää voi olla erityisen vaikea paljastaa: suurta osaa parisuhteessa tapahtuneista raiskauksista ei ilmoiteta poliisille. Tähän voi liittyä monia syitä. Väkivaltaa seuraa usein ”hyvittelyjakso”, mikä voi aiheuttaa hyvin ristiriitaisia tunteita uhrissa. Uhri saattaa syyllistää itseään ja hävetä tapahtunutta. Uhrilla voi olla huolta siitä, mitä kumppanille tapahtuisi ilmiannon jälkeen. Avun hakemiseen voi liittyä myös pelkoa häirinnän pahenemisesta, perheen hajoamisesta tai siitä, mitä kumppani voisi tehdä itselleen tai vaikka lapsille kuultuaan ilmiannosta. Moni pelkää, ettei heitä uskottaisi: kun muita todistajia ei ole, on vain sana sanaa vastaan.

Seksuaalista ahdistelua voi olla parisuhteessa monenlaista. Seksiin voi liittyä pelkoa, kiristämistä tai vaikka erolla uhkailua. Sellainen seksi, johon liittyy jokin uhkaus tai pelottelua, on aina seksuaalista väkivaltaa.

”Ein” sanominen ja rajan vetäminen ei ole aina yksiselitteistä. Traumaattisissa tilanteissa ihminen saattaa nimittäin jähmettyä ja lamaantua. Uhri saattaa ikään kuin irrottautua itsestään, katsoa tilannetta ulkopuolelta, jotta selviäisi siitä. Suostumuksen puutetta onkin ehdotettu uudeksi raiskauksen määritelmäksi rikoslaissa. Se, että ei sano ”eitä”, voi juurikin kertoa tilanteen traumaattisuudesta, eikä siitä, että suostuisi kosketukseen.

Seksuaalinen väkivalta voi olla myös henkistä. Kumppanin ulkonäön tai seksuaalisuuden kielteinen kommentointi, tai vertaaminen seksuaalisesti muihin, voi tuhota toisen itsetuntoa. Moni kokee, että luottamusta on vaikea palauttaa parisuhteessa tällaisten kommenttien jälkeen.

Jokaiselle pohdittavaa

Seksuaaliset tarpeet menevät harvoin täysin yksiin, ja usein yksi on aloitteellisempi kuin toinen. Onkin tärkeää, että parisuhteessa on tilaa avoimesti keskustella myös seksuaalisista tarpeista.

Joskus hellyyden kaipuuseen voi liittyä pakottavaa sävyä kenellä vain: ”Halaa nyt.” Keskeistä on, uskooko ihminen kumppaninsa ”ein” siinä kohdassa, omasta loukkaantumisen ja torjutuksi tulemisen tunteestaan huolimatta – vai jatkuuko lähestyminen. Toisen haluttomuus, voi näkyä myös pään kääntämisenä tai fyysisenä vetäytymisenä. Sekin on ”ein” sanomista.

Toista pakottamalla ei pääse lähelle. Yleensä kumppani vetäytyy enemmän silloin, jos hänen rajojaan rikotaan tai häntä yritetään pakottaa. Rajojen rikkominen voi nostaa pintaan myös aikaisempia traumaattisia kokemuksia siitä, kun omia rajoja ei ole kunnioitettu. Jos tiedät, että kumppanisi rajoja on joskus rikottu, ole erityisen hienotunteinen lähestyessäsi häntä.

Jokaisessa parisuhteessa on hyvä keskustella siitä, missä rajat menevät. Minkälainen kosketus tuntuu hyvältä, ja minkälainen ei? Milloin toisen houkutteleminen läheisyyteen muuttuu ahdistavaksi? Mikä lisää turvallisuuden tunnetta parisuhteen seksuaalisuudessa, ja mikä vähentää sitä? Onko turvallista sanoa ”ei”, ja mitä siitä seuraa? Entä kuinka se näkyy kumppanista, jos hän ei halua kosketusta – sanooko hän suoraan ”ei”, vai näkyykö se muulla tavoin?

Tukea ja lisätietoa:

Raiskauskriisikeskus Tukinainen

Rikosuhripäivystys

Nettiturvakoti

Väkivaltaa kokeneille naisille 

Väkivaltaa tehneille naisille

Väkivaltaa kokeneille miehille

Väkivaltaa tehneille miehille

 

 

 

Mielenterveyspalvelut turvattava sote-uudistuksessa

Posted on by
Vastaus

Sote-uudistuksen tavoitteita ovat palveluiden saatavuuden parantuminen, kustannusten hillitseminen, terveyserojen kaventaminen ja kansalaisten tasa-arvon lisääminen. Nämä tavoitteet ovat hyviä ja tärkeitä – mutta mielenterveyshoidossa uhkaa käydä päinvastoin.

Sote-keskusten tehtäväksi ei ole määritelty perustason mielenterveyspalveluiden tarjoamista, toisin kuin laissa terveyskeskusten toiminnasta. Esitysluonnoksessa valinnanvapauslaiksi ei löydy mainintaa mielenterveyspalveluista. Alueuudistuksen sivuilla tiedotetaan, että maakunta voi jatkossa ”jalkauttaa” mielenterveyspalveluita Sote-keskuksiin. 18 itsehallintoaluetta jatkossa päättää siitä, mitä mielenterveyspalveluita on saatavilla.

Jos mielenterveyspalveluita ei laissa säädetä, on todennäköistä, että jatkossa palvelut järjestetään kirjavasti ja etäisyys palveluihin pääsemiseksi kasvaa. On olemassa vaara, että sote-keskukset alkavat vältellä kalliiden mielenterveyspotilaiden listautumista asiakkaiksi.

Perustason palveluiden toimimattomuus todennäköisesti kasvattaa kustannuksia, koska suurin osa mielenterveysongelmien kustannuksista liittyy hoitamatta jättämiseen, ei ennaltaehkäisyn tai hoidon tarjoamiseen. Kuluja syntyy paitsi menetettynä työpanoksena, sairauspäivärahoina ja sosiaaliturvana, myös oikeuslaitoksen ja vankeinhoidon kuluina. Vanhempien hoitamattomat mielenterveysongelmat ovat lasten ja nuorten syrjäytymisen riskitekijä. Näitä kerrannaisvaikutuksia ei kyllin ole arvioitu säästösuunnitelmissa.

Masennus on suurin työkyvyttömyyseläkkeiden syy Suomessa. Keskimäärin yhdeksän suomalaista päivässä jää työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia. Mielenterveysongelmien kustannukset yhteiskunnalle vastaavat menetettynä työpanoksena viidennestä valtion budjetista. Olisiko tämä kymmenen miljardin euron vastaus kestävyysvajeeseen? Voisiko Suomi olla mielenterveyden mallimaa? Miksi emme suhtaudu tilanteeseen kuin vakavimpaan kansanterveyttä uhkaavaan kriisiin?

Mielenterveyspalveluja puretaan Sote-uudistuksessa rytinällä paitsi perusterveydenhuollon tasolla, myös kuntoutuksen tasolla. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa, joka on toimivin osa suomalaista mielenterveystyötä, on esitetty lakkautettavaksi. Kelan kuntoutuspsykoterapia on kuntoutujalle laissa säädetty oikeus. Kuntoutuspsykoterapiassa asiakkaan valinnanvapaus toimii nykyisellään hyvin. Kuntoutuksen uudistamiskomitea raportissaan katsoi, että Kelan kuntoutuspsykoterapia lakkautetaan vasta, kun maakunnat ovat rauhassa järjestäytyneet. Nyt kuntoutuspsykoterapioiden lakkauttamista viedään läpi nopeutetussa aikataulussa.

Kuntoutuspsykoterapian rahoituksesta suurin osa tulee yrittäjien ja palkansaajien vakuutusmaksuista. Nämä varat eivät siirry maakuntiin. Kun mielen sairaudet ovat jo nyt rajusti alihoidettuja, miksi luopua 37 miljoonan euron korvamerkitystä rahoituksesta kuntoutukseen? Uhkana on hoidon saatavuuden heikentyminen.

Mielenterveyspotilaiden sairastavuus ja lyhentynyt elinikä Suomessa vastaavat osin kehitysmaiden tasoa. Miten sote-uudistuksessa vastataan näihin hyvinvointiyhteiskunnan sisäisiin eriarvoistumisen ”taskuihin”?

En ole huoleni kanssa yksin. Kaikki keskeisimmät mielenterveysalan järjestöt ovat tuoneet esiin huolen mielenterveyspalveluiden heikentymisestä sote-uudistuksessa. Myös ministeröiden antamassa vaikutusarvioinnissa on tuotu esiin, että eriarvoisuuden vähentyminen ja säästöjen toteutuminen on epävarmaa. Terveysyritysten toimintamahdollisuudet uudistuksen myötä kasvavat, mutta se ei ole ollut uudistuksen alkuperäinen tavoite.

Verrattuna mihin tahansa terveydenhuollossa vakiintuneeseen hoitomuotoon, psykoterapia on tehokasta hoitoa. Noin 80 % potilaista hyötyy psykoterapiasta lääketieteellisen tutkimuksen standardit täyttävissä tutkimuksissa. Silti psykoterapiaan kohdistuu enemmän julkista kyseenalaistamista, kuin muihin terveydenhuollossa vakiintuneisiin hoitomuotoihin. Puhumisella kerran viikossa voidaan hoitaa ongelmia, mitkä usein ovat syntyneet vuosien tai vuosikymmenten kuluessa, kasautuneiden epäedullisten ympäristötekijöiden, kehityksellisten, sosiaalisten ja geneettisten tekijöiden sekä psyykkisten traumojen yhdysvaikutuksista.

On tärkeää, että monipuolisia lääkkeettömiä ja tehokkaita hoitomuotoja on myös sote-ajan Suomessa saatavilla. Mielen sairaudet eivät ole vain kemiallisia epätasapainotiloja aivoissa. Mielen terveys ja sairaus muovautuvat vuorovaikutussuhteissa toisiin ihmisiin.  Sairaudet, mitkä saavat alkunsa ihmissuhteista, merkityksistä tai niiden tyhjiössä, ovat hoidettavissa suhteessa turvallisen toisen ihmisen kanssa, merkityksiä etsivässä dialogissa. Tämä on psykologisen hoidon ydin, mikä ei saa jäädä medikalisaation jalkoihin. Psykologinen hoito on samalla biologista. Sen vaikutukset näkyvät suotuisina muutoksina aivojen rakenteessa.

On eettisesti kestävää, että hoidon järjestämistä ei priorisoida vain välineellisillä perusteluilla, kuten työkyvyn ylläpidolla. Fyysisiä sairauksia, kuten syöpää, hoidetaan, koska kärsimyksen lievittäminen on inhimillistä ja oikein. Lääkärin valan hengessä näin tehdään, riippumatta siitä, kuntoutuuko potilas koskaan työkykyiseksi. Samoin periaattein myös mielenterveyshoidon tulee kuulua kaikille sitä tarvitseville.

Aina sama kaava treffeillä?

Posted on by
1

Kuva: PrimeYours

Deittailuun voi soveltaa tunnekeskeisen pariterapian ”kehä-mallia”. Kyseessä on vuorovaikutuskehä, jossa deittikaverit vaikuttavat toisiinsa omalla käytöksellään. Esimerkiksi kiinnostus toisen harrastuksia kohtaan voi luoda positiivista vuorovaikutuskehää. Positiivisella kehällä syntyy myönteinen yhteys ja kokemus siitä, että on arvostettu ja kiinnostava toisen silmissä.

Kielteisellä kehällä deittailijat puolestaan aktivoivat toistensa pelkoja, kuten torjutuksi tulemisen pelkoa. Esimerkiksi vastauksen viivyttäminen, eräänlainen ”pelaaminen”, voi aktivoida toisen pelkoa tulla hylätyksi. Kun pelko aktivoituu, ihminen pyrkii suojautumaan sitä vastaan itselleen ominaisella tavalla, esimerkiksi vetäytymällä. Kielteinen kehä on valmis.

Deittailu on erityisen altis kielteisille kehille, koska torjuntoja voi tulla usein, ja pikaisessa deittailun maailmassa toisten tunteita ei huomioida aina niin aktiivisesti. Näiden kokemusten vuoksi ihminen voi olla ”puolustusasemissa” jo lähtiessään treffeille.

On toisaalta luonnollista, että jokaisen treffikaverin kanssa ei synkkaa tai synny vuosisadan rakkaustarinaa. Voisi olla uuvuttavaa lähettää kaikille Tinder-matcheille yltiöystävällinen viesti, jos heitä on paljon – ja myös harhaanjohtavaa, jos ei ole kiinnostunut heistä kaikista. Sen sijaan kielteisen kehän tarkastelusta on hyötyä silloin, jos huomaamme ihmissuhteidemme toistavan samaa kaavaa.

Toistuvien kaavojen taustalla voi olla aikaisempia kokemuksiamme läheisistä ihmissuhteista. Mikäli meillä itsellämme on kokemus, että emme ole rakkauden arvoisia, tai ettemme voi luottaa muihin ihmisiin, nämä syvemmät tunteet aktivoituvat herkästi treffeillä. Saatamme selittää torjunnat niin, että ne vahvistavat omia pelkojamme. Silloin myös kielteinen vuorovaikutuskehä vahvistuu.

Saatamme unohtaa, että myös me itse vaikutamme siihen, minkälainen deittailun ”kehästä” tulee. Puolet deittailun kehästä on omaa osuuttamme.

Kolme tasoa

Deittailukehän voi jakaa karkeasti kolmeen eri tasoon: 1) käyttäytymiseen 2) suojatunteisiin 3) syvempiin tunteisiin.

Syvemmät tunteet ovat esimerkiksi pelkoja: ihminen voi pelätä esimerkiksi, ettei hän kelpaa tai riitä sellaisena, kuin on. Myös häpeä on tyypillinen syvempi tunne. Voit pohtia, mitä esimerkiksi pelkäät eniten treffeillä. Mikä on sinulle tyypillisin pelko tai häpeän aihe? Kysymys ei ole helppo, ja sen ajatteleminen voi tuntua kivuliaaltakin.

Emme aina olekaan tietoisia näistä syvemmistä tunteistamme. Niin sanotut suojatunteet voivat olla enemmän pinnalla. Tyypillisiä suojatunteita ovat esimerkiksi turhautuminen tai ärtymys. Nämä tunteet voivat myös helpommin näkyä deittikumppanille.

Voi olla, että treffikumppani ei kuitenkaan tiedä näistä tunteista mitään. Hän näkee päällepäin vain sen, miten toinen käyttäytyy. Kaksi tyypillistä tapaa käyttäytyä deittailun kielteisellä kehällä ovat vetäytyminen ja takertuminen. Jos tulee torjuttu tai epävarma olo, kunkin oma käyttäytymismalli eli selviytymisstrategia aktivoituu. Vetäytyvyys voi näkyä esimerkiksi vaikeutena ”avautua” syvemmistä aiheista, tai vaikeutena edetä suhteessa. Ihminen on oppinut ehkä lapsuudessaan, että paras tapa säädellä vaikeita tunteita on käsitellä niitä yksin. Takertuvuus puolestaan voi näkyä esimerkiksi hyökkäävyytenä tai vaikka ”viestipommituksena”. Takertuvasti kiintynyt ihminen voi helposti tulkita, että ”nyt se hylkäsi mut”. Takertuva on koko ajan varuillaan, ettei toinen vain ”katoa”.

Deittikumppanin käyttäytyminen ”osuu” syvempiin tunteisiimme. Positiivisella kehällä toisen avoin kiinnostus voi saada meidät tuntemaan itsemme tärkeäksi ja hyväksytyksi. Se rauhoittaa pelkoamme. Kun on hyvä olo toisen seurassa, voi haluta olla hänen kanssaan jatkossakin. Kielteisellä kehällä esimerkiksi liian vähäinen yhteydenpito voi herättää epävarmuuden siitä, onko merkityksellinen toiselle.

Mikä on sinun käyttäytymismallisi?

On helpompi ajatella, että ”ei ole ketään kiinnostavia ihmisiä” tai että ”kukaan ei kiinnostu minusta”, kuin pohtia, miten itse ylläpitää deittailun vuorovaikutuskehää. Esimerkiksi takertuminen voi joskus saada toisen vetäytymään ja hakemaan omaa tilaa. Vetäytyminen voi puolestaan saada toisen takertumaan tai vaikka luovuttamaan.

Oman osuuden hahmottaminen deittailun kehässä voi syventää itsetuntemusta. Miten itse ylläpidät turvallista tai turvatonta tunnelmaa treffeillä?

Deittailun kehä ei ole sattumaa. Ihminen toistaa kokemuksiaan lapsuuden tärkeistä ihmissuhteista vielä aikuisena, deittaillessa ja parisuhteessa. Emme välttämättä tiedosta sitä, miten syvemmät tunteemme, kuten pelkomme, näkyvät käyttäytymisessämme deittikumppanille – ja miten ne vaikuttavat vuorovaikutukseen. Deittailun ”kaavan” ratkaisemisessa ensimmäinen askel on tunnistaa oma osuus deittailukehällä.

Jos haluat lisätietoa kielteisistä kehistä, voit katsoa Tunnekeskeisen parisuhdekurssin 2. jakson asiantuntijavideon täältä.

Näillä vinkeillä saavutat menestystä ja onnellisuutta!

Posted on by
Vastaus

Mediassa meiltä psykologeilta usein kysytään vinkkilistoja onnellisuuden ja hyvinvoinnin parantamiseen. Kaivataan yksinkertaisia neuvoja siihen, miten omassa elämässä tulisi toimia. On inhimillistä haluta ”vinkkiä” tai ohjetta, mutta useimmat ongelmat ovat monimutkaisia, eikä selkeitä, kirkkaita vastauksia ole.

Historiallisesti itseapukirjat ovat olleet oppaita elämiseen. Niissä on pyritty antamaan ihmisille selkeitä ohjeita siihen, kuinka tulisi elää. Alun perin lähtökohta oli enemmän yhteisöllinen kuin yksilöllinen. Oppaissa kerrottiin, miten opitaan olemaan parempia kansalaisia. Pikku hiljaa ohjeet ovat muuttuneet yksilöllisempään suuntaan. Siihen, kuinka ihminen voi elämänsä aikana saavuttaa tärkeimpänä pitämiään asioita. Klikkijournalismin aikakautena on siirrytty parissa minuutissa lehdestä tai sosiaalisesta mediasta luettaviin ohjeistuksiin.

Kun lehti pyytää kolmea tehokkainta vinkkiä parisuhteen hyvinvoinnin parantamiseen, on toki mahdollista tuoda esiin joitakin yleisiä näkökulmia. Samalla tällainen tiedonvälityksen formaatti on osa psykologisen osaamisen banalisoitumista.

Vinkkien toimivuus on hyvin yksilöllistä. Maijaa, joka elää väkivaltaisessa parisuhteessa alkoholistin kanssa, auttavat todennäköisesti erilaiset näkökulmat kuin Teemua, joka on pitkän liittonsa varrella etääntynyt puolisostaan. ”Yksi koko” ei sovi kaikille. Jokainen ihminen on pienoismaailmansa. Vinkit saavat erilaisia merkityksiä. Ne kuullaan ja vastaanotetaan eri tavalla. Joku ihminen odottaa saavansa toisilta ohjeita, koska kokee olevansa kyvytön toimimaan itseohjautuvasti. Tällöin ulkopuolelta tulevat vinkit eivät välttämättä ole sitä, mitä ihminen pohjimmiltaan tarvitsisi. Jollekulle toiselle ulkopuolisen vinkit ovat luonteeltaan tungettelevia ja määritteleviä.

Toisaalta vinkkien pohjaton tarve kertoo jotain syvää ihmisyydestä, toiveesta, että joku toinen päättäisi omasta puolesta ja kertoisi mitä tehdä. Jokainen meistä on ollut joskus pieni. On ollut aika, jolloin olemme kääntyneet jonkun suuremman puoleen kysymyksissämme. Kasvaminen tai kehittyminen onkin vastuun ottamista omasta elämästä. Tämä ei ole helppoa ja erityisesti elämän kriisikohdissa koemme usein olevamme ”pieniä suuressa maailmassa”. Silloin parhaiten toimii se, että joku turvallinen ihminen on tukena ja herättää kysymyksillä omaa ajattelua, eikä anna valmiita vastauksia.

Vinkkien kohdalla unohtuu se, että ongelmien ratkaisu on usein prosessi. Harva ihminen pystyy vinkkilistan luettuaan tekemään selkeitä muutoksia elämäänsä. Muutokset vaativat usein pitkää asioiden toistoa ja pyörittelyä, ennen kuin jostain vanhasta ollaan valmiita luopumaan.

Vaikka psykologisen tiedon perusteella on mahdollista esittää erilaisia yleistyksiä, on psykologin ja psykoterapeutin asiantuntemus erityisesti myös sen tunnistamista, että ymmärryksemme ja tulkintamme ovat epävarmoja. Tämän epävarmuuden esittäminen saattaa joskus herättää toimittajassa tai avunhakijassa vastustusta ja turhautumista. Se ei ollutkaan sitä, mitä haettiin. Saattaa olla, että tavoitteista joudutaankin neuvottelemaan uudelleen. Jos toinen hakee selkeitä totuuksia tai suoria ohjeita, voi yhteistyö olla vaikeaa.

Psykologiassa termi ”mentalisaatio” tarkoittaa mielen ymmärtämistä. Se on tunteiden ja ajatusten tunnistamista ja ymmärtämistä itsessä ja toisessa. Mentalisaatioon kuuluu ymmärrys siitä, että oma ja toisen mieli ovat erillisiä, erilaisia. Mielen tilat eivät ole läpinäkyviä, vaan ne täytyy päätellä ja päättely on aina jossain määrin epävarmaa. Mentalisaatio on ei-tietävää, aitoa ponnistelua ihmisen yksilöllisen maailman tavoittamiseksi.

Mentalisaatio auttaa ymmärtämään muita ja tulemaan itse ymmärretyksi. Useimmissa mielenterveysongelmissa ihmisen mentalisaatio on alentunut kokonaisvaltaisesti tai joiltain osin. Kyky havainnoida, tunnistaa ja ymmärtää oman ja toisen mielen toimintaa onkin asia, mitä terapiassa ”treenataan”. Mentalisaatio on suojaava tekijä vastoinkäymisiä vastaan. Se auttaa rauhoittamaan vaikeita tunteita, vahvistaa kokemusta elämän mielekkyydestä ja ennakoitavuudesta.

Asiantuntijaroolista käsin annettu vinkkilista, jossa ei tehdä näkyväksi tulkinnan rajoja, on lähtökohdiltaan epämentalisoiva. Tällainen neuvonta voi olla jopa vahingollista ihmisille, joiden mentalisaation kyky on haavoittuva. Siinä vaiheessa, kun terapeutti alkaa tiuhaan käyttää sanoja ”tietenkin” tai ”varmasti”, tulisi havahtua olemaan varuillaan siitä, että hänen mentalisaation kykynsä on alentunut.

Kuten edesmennyt teologi ja eetikko Martti Lindqvist asian ilmaisi:

”Ihmisen tarina on aina suunnattomasti rikkaampi ja todempi kuin yksikään siihen ympätty selitys tai teoria. Jokaisella teorialla on alkuehdot ja rajat, jotka ylittäessään se muodostuu hämääväksi, kohtuuttoman yksinkertaistavaksi ja kohdettaan loukkaavaksi.”

Psykologin osaamisen ydin ei ole helppojen vastauksien antamisessa. Psykologin tehtävänä on kunnioittaa ihmisen omaa aktiivisuutta ja itsemääräämisoikeutta. On tärkeää, että jokainen tekee viimekädessä itse omat ratkaisunsa.

Lotta Heiskanen, psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti
Anna Salmi, psykologi, psykoterapeutti

Lähde:
Lindqvist, M. (1998). Auttajan varjo. Pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Otava

 

Parisuhteen kipinä kadoksissa

Posted on by
Vastaus

Varpaankynnet on lakattu ja uudet bikinit hankittu. Ihanaa päästä vihdoinkin rentoutumaan yhteiselle lomalle puolison kanssa, mietin tyytyväisenä. Kesälomaa on odotettu koko kevät ja lomamatkaa suunniteltu kauan. Matkarahojakin on säästetty pitkään. Kaikki on kunnossa ihanaa yhteistä viikkoa varten, jolta odotamme hyvää ruokaa, lämpöä ja aurinkoa. Matkalla puolisoni sairastui vatsatautiin, lompakkoni varastettiin ja ilma oli kylmä.  Seksiäkin olisi pitänyt ehtiä harrastaa, mutta se jäi muiden haasteiden jalkoihin. Kuulostaako tutulta?  Parisuhteen uudelleen lämmittely ajoittuu usein kesälomaan, johon liittyy paljon paineita molemmilla puolisoilla.

Kesälomalla on usein tarkoitus päästää irti arjen haasteista ja aikatauluista. Moni pariskunta toivoo löytävänsä uudelleen kipinän ja ilon parisuhteeseen ja erityisesti seksiin. Miten se onkin niin vaikeaa, vaikka yhdessäolo on muuten mukavaa.

Syitä on monia. Arjen haasteet vaikuttavat monilla pareilla seksielämän laatuun. Stressaava, vaativa työ saattaa tulla ajatuksiin jo illalla ja sen vuoksi keskittyminen puolison huomioimiseen ja rentouttavaan seksiin voi tuntua mahdottomalta vaatimukselta. Työpäivästä palautuminen saattaa viedä suurimman osan vapaa-ajasta, ja silloin rauhalliseen yhdessäoloon ei jää riittävästi aikaa. Kesäloma ei aina riitä tämän tunneaukon kiinni kuromiseen, mutta auttaa varmasti pienentämään sitä. Arkeen olisikin hyvä varata säännöllisesti pieniä yhteisiä palautumishetkiä omien hetkien lisäksi. Kumppanin jatkuva huomioiminen arjessa vähentää kesälomaan kohdistuvia paineita.

Arjen parisuhderutiinit pitävät yllä tunnesidettä ja luovat turvallisuuden tunnetta. Turvallisuuden tunne auttaa rentoutumaan, ja rentoutuneena on helpompi ajatella nautintoa ja seksiä. Aikuinenkin kaipaa arjessa kumppaninsa hellää katsetta ja kosketusta, joka viestii hyväksyntää ja rakkautta. Arkisten asioiden hoitoon tarvittavien tekstiviestien lomaan voi laittaa tunnekieltä tai käyttää kuvia ja hymiöitä. Joskus hymiöt ja sydämetkin voivat auttaa kertomaan tärkeistä tunteista, joita ei muista kertoa. Kauniiden asioiden kertominen omalle kumppanille on tärkeää. Kesälomalla on hyvää aikaa keskittyä kuuntelemaan kumppanin ajatuksia, kun arjen haasteiden helpottaminen antaa tilaa omille ajatuksille ja tunteille.

Hyviä hellyyshetkiä oman kumppanin kanssa ja rentouttavaa kesää!

Eriikka Sailo

Kirjoittaja on seksuaaliterapeutti, jolla on vastaanotto Väestöliiton Terapiapalveluissa. Ajanvaraus netissä. http://www.vaestoliitonterapia.fi