Category Archives: Parit ja sinkut

Kumppanin valinta: onko koulutustasolla väliä?

Posted on by
Vastaus

Kuva: Pinterest

Tuoreen katsauksen mukaan (2018) naiset suorittavat OECD-maissa useammin korkeakoulututkinnon kuin miehet: keskimäärin 38 % 25-34-vuotiaista miehistä on suorittanut korkeakoulututkinnon, kun naisilla vastaava luku on 50 %. Kuluneen 10 vuoden aikana ero miesten ja naisten koulutustasoissa on suurentunut.

Historiallinen muutos on kohdannut myös deittailukulttuurin: ensimmäistä kertaa kumppania etsivä, hedelmällisessä iässä oleva nainen on keskimäärin koulutetumpi kuin kumppania etsivä samanikäinen mies. Kumppaniehdokkaita ei välttämättä löydy kaikille opinnoista tai työelämästä.

Yksi ratkaisu tähän voi olla nettideittailu, sillä se laajentaa kumppania etsivän sinkun maailmaa omien koulutus- ja työpiirien ulkopuolelle. Toisaalta nettideittisivustoilla saatetaan kysyä hyvinkin tarkasti ihannekumppanin koulutustasosta ja vastaavasti karsia ehdokkaita koulutuksen perusteella.

Australialaisessa tutkimuksessa (2017) tarkasteltiin 41936 nettideittailijan kontakteja neljän kuukauden ajalta. Deittailijat olivat iältään 18-80-vuotiaita. Analysoituaan 219013 kontaktia tutkijat havaitsivat, että korkeasti koulutetut deittailijat pyrkivät löytämään kumppanin samalta koulutustasolta, missä he itse ovat. Koulutuksen merkitys vähentyi kuitenkin iän myötä.

Elina Mäenpää tutki väitöskirjassaan (2015) koulutustason merkitystä suomalaisten parinvalinnassa. Aineistona oli vuosina 1957-1979 syntyineiden naisten avo- ja avioliitot, kun naiset olivat 30-vuotiaita. Väitöskirjan tulokset osoittivat, että suomalaiset suosivat samaa koulutustasoa olevia puolisoita. Jopa 45 % pareista oli sama koulutustaso. Koulutustason samankaltaisuus oli tärkeintä korkeasti koulutetuille, ja isot erot puolisoiden koulutustasossa olivat hyvin harvinaisia. Mäenpää on antamissaan haastatteluissa todennut, että koulutuseroa voi joskus kompensoida esimerkiksi miehen korkeampi palkka.

On tärkeää pitää myös mielessä, että koulutustason merkitys parinvalinnassa on Suomessa pienempi, kuin monissa muissa Euroopan maissa, kuten esimerkiksi Norjassa tai Saksassa.

Onko koulutuksella väliä?

Mäenpään suomalaisessa aineistossa kumppaneiden sama koulutustaso pienensi eron riskiä. Erityisesti korkeasti koulutettujen kohdalla eron riski pieneni, kun kumppaneilla oli sama koulutustaso.

Koulutustason vaikutuksesta parisuhteen kestävyyteen on saatu hyvin erilaisia tuloksia Yhdysvalloissa: sosiologian professori Christine Schwartz kollegoineen kävi läpi amerikkalaisia parisuhdetilastoja vuosilta 1950-2004 ja selvitti, lisääntyvätkö avioerot, jos nainen on koulutetumpi ja tienaa enemmän. Kävi ilmi, että jos vaimo oli miestään koulutetumpi, avioeroriski kasvoi – mutta tämä vaikutus on kadonnut viime aikoina. Schwartzin mukaan tutkimukset osoittivat, että toisin kuin aikaisempina vuosikymmeninä, 1990-luvulla avioituneet amerikkalaispariskunnat ovat siirtyneet uuteen aikaan, jolloin naisen korkeampi tulotaso ei ole ollut enää yhteydessä suurempaan avioeroriskiin. Tulokset tukevat tutkijan mukaan sitä, että parisuhteessa siirrytään enemmän tasa-arvoiseen kumppanuuteen, pois jäykistä sukupuolirooleista.

Koulutus on vain yksi ulottuvuus

Ihmiset ovat erilaisia siinä, mitä he arvostavat elämässä ja kumppanissa. Jotkut toivovat voivansa jakaa kumppanin kanssa ammattiin liittyviä pohdintoja, toiset haluavat keskustella enemmän muista asioista. Voi olla esimerkiksi hyvin tyydyttävää keskustella työkavereiden kanssa työasioista, ja kotona päästä aivan muihin ajatuksiin.

Sinkku voi pohtia myös, vaikuttaako kumppanin koulutustaso keskusteluihin muista asioista, kuten politiikasta, uskonnosta, lasten kasvatuksesta, harrastuksista, hauskanpidosta, taiteesta tai kulttuurista. Kumppaneiden arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kohdata tai olla kohtaamatta hyvin monella muulla tasolla, koulutustaustasta riippumattakin. On luonnollista toivoa, että kumppani olisi samalla aaltopituudella ja ymmärtäisi omia kokemuksia ja ajatuksia.

Osuuko omaan kipupisteeseen?

Erot koulutustasossa voivat aktivoida kielteisiä vuorovaikutuskehiä, jos ne osuvat henkilön omiin kipupisteisiin. Kipupisteet ovat tyypillisesti riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita, tai yksinäisyyden kokemusta tunnetasolla. Kumppaniehdokkaan korkeampi koulutustaso voi osua esimerkiksi omiin itsetunto-ongelmiin. Matalammin koulutettu voi vaikka kokea olevansa huonompi, kuin korkeasti koulutettu puoliso. Silloin kyse voi olla yhtä paljon ihmisen omista kipupisteistä, kuin kumppaniehdokkaan koulutustasosta. Pohjimmiltaan parisuhteessa on tärkeää voida tuntea, että kumppanilta saa tunnetason tukea silloin, kun sitä tarvitsee. On tärkeää voida kokea kelpaavansa, riittävänsä ja olevansa rakas.

Joissain tapauksissa koulutustaustan pähkäily voi kertoa myös siitä, että syvään tunneyhteyteen heittäytyminen pelottaa ja kauhistuttaa – on helpompaa pohtia älyllisesti faktoja ja löytää ehkä vikojakin potentiaalisesta kumppanista, kuin ottaa riski ja luottaa toiseen.

Mitä kumppaniehdokkaan koulutustaso sinulle merkitsee? Onko koulutustason merkitys muuttunut sinulle iän tai kokemusten myötä?

Lähteet:

Education at a Glance 2018 (Summary in Finnish) / Koulutuskatsaus 2018: OECD Indicators / OECD:n indikaattorit

Eika, L.; Mogstad M. & Zafar, B. (2014) Educational assertive mating and household income inequality, National Bureau of economic research.

Domański, H. & Przybysz, D. (2007) Educational homogamy in 22 European countries, European Societies, 9(4), 495-526.

Helsingin sanomat 18.5.2015 ”Väitöskirja: Eron riski pienenee, jos kumppaneilla on sama koulutustaso”, toimittaja Heidi Asplund.

Mäenpää, E. (2015) Socio-economic homogamy and its effects on the stability of cohabiting unions. Väitöskirja: Helsingin yliopisto.

Schwartz, C. R. & Hongyun, H. (2014) The Reversal of the Gender Gap in Education and Trends in Marital Dissolution. American Sociological Review 79(4), 605-29

Schwartz, C. R. & Pilar, G-P. (2016) Trends in Relative Earnings and Marital Dissolution: Are Wives Who Outearn Their Husbands Still More Likely to Divorce? RSF: The Russell Sage Journal of the Social Sciences. 2(4), 218-36

De Hauw, Y.;Grow, A. & Bavel, J. V. (2017) The Reversed Gender Gap in Education and Assortative Mating in Europe. European Journal of Population, 33(4), 445–474.

Whyte, S. & Torgler, B. (2017) Things change with age: Educational assortment in online dating. Personality and Individual Differences, 109, 5-11.

Hankalat tunteet parisuhteessa

Posted on by
Vastaus

”Puolisoni ei huomioi minua riittävästi.” ”Olemme niin erilaisia ja arvostamme täysin eri asioita.” ”Emme keskustele mistään enää yhdessä.” ” Pienistä ja mitättömistäkin asioista saamme rankan riidan aikaiseksi.” Tällaisten kokemusten kuuleminen on varsin tavallista pariterapian vastaanotolla.

Mitä pidempiaikainen tärkeä ihmissuhde on, sitä suuremmalla koetuksella on kyky elää lähellä toista ihmistä. Mitä läheisempi tämä suhde on, sitä paljaampana kumpikin joutuu kohtaamaan sekä itsensä että toisen. Omat hankalat elämänkokemukset, tunne-elämän vaikeudet sekä kielteiset ajattelutavat tulevat myös suhteen toisen osapuolen kannettaviksi yhteiselämän aikana.

Terapiavastaanotolla puolisot voivat valittaa sitä, että ovat niin erilaisia ja siksi heille tulee riitoja. Totta kai he ovat erilaisia! Hehän ihastuivat toisiinsa ehkä juuri tämän asian vuoksi. Heitä viehätti toisen persoonan erilaisuus, temperamenttierot (eli käyttäytymis- ja reagointityylit), erilaiset elämänkokemukset, ajattelutavat ja tunteiden ilmaisun tavat. Erilaisuus on siis ollut heissä suhteen alusta lähtien. Mielenkiintoista onkin se, miten erilaisuudesta voi jossain vaiheessa tulla sellainen pulma, joka aiheuttaa suhteeseen lähinnä vain ongelmia.

Parisuhteen jatkumisen myötä puolisoiden erilaisuus voi vahvistaa yhteenkuulumattomuuden kokemusta. Jos yhteyden ylläpitoa ja läheisyyttä kumppaniin ei arjessa toimimalla vahvisteta, niin turhautuminen ja kielteiset tunteet lisääntyvät. Hankalat erimielisyydet johtavat helposti tilanteisiin, joissa toiselle sanotaan asioita, joita ei koskaan pitäisi sanoa. Toimintamalliksi voi kehittyä avoin toisen syyttely ja oman pahan olon purkaminen toiseen. Jotkut puolisot voivat moittia suuren osan valveillaoloajasta kumppaniaan ja muistuttaa toista siitä, mikä hänessä on vikana.

Toisaalta on myös parisuhteita, joissa kaikki mahdolliset hankalat tunteet ja ristiriidat lakaistaan maton alle. Niitä ei osata tai haluta käsitellä. Riitelyyn voi myös liittyä paljon uhkakuvia. Muistot omien vanhempien tuhoisista riidoista tai omasta selvittelijän roolista näissä tilanteissa, voivat johtaa elinikäiseen lupaukseen olla koskaan riitelemättä oman kumppanin kanssa. Tällöin on kehitettävä taidokkaita väistelykeinoja ja varottava sohaisemasta mihinkään kipinäpesäkkeeseen. Tässä tilanteessa parisuhteen merkittävät asiat voivat jäädä täysin keskustelematta. Toisen tunteminen ja aito ymmärtämys häntä kohtaan eivät myöskään kehity.

Oleellista parisuhteen hyvinvoinnin kannalta on se, että ristiriitoja ei vältellä, vaan niihin tartutaan rohkeasti ja niistä keskustellaan toista kunnioittavasti. Jotta suhde säilyisi toimivana, tarvitaan siis totuudellista ja rehellistä puhetta. Rehellinen puhe ei kuitenkaan ole sama asia kuin sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Myöskään totuudellisuus ei ole sitä, että riidan hetkellä nostaa esiin joka ikisen tunteensa toista kohtaan. On sen sijaan pohdittava mitä, miten, milloin ja kuinka paljon kannattaa toiselle sanoa eri tilanteissa. Kärsivällisyys, rauhallisuus ja harkinta auttavat ristiriitatilanteissa paremmin kuin spontaanius sanoa mitä sattuu tai aggressiivisuus, puolustautuminen ja vasta-argumenttien esittäminen.

Hankalimmissakin parisuhteen riidoissa tapahtuu usein toistuvia yrityksiä korjata tilannetta ja muuttaa vallitsevaa tunnelmaa. Epäonnistumiset näissä yrityksissä johtavat kylläkin lopulta turhautumiseen. Sen sijaan niissä onnistuminen ei näyttäisi olevan riippuvainen itse ratkaisumenetelmistä, vaan ihan muista seikoista. Kuten kyvystä säilyttää oma rauhallisuutensa ahdistavien asioiden äärellä.

Parisuhteen tasapainoon ja tyytyväisyyteen vaikuttaa keskeisesti se, miten kumppanit pystyvät kahdenkeskiseen vuoropuheluun. Vuoropuhelussa kumppanit pyrkivät luomaan kuuntelevan ja pohtivan tilan, jossa kriittinen arviointi ei kohdistu vaan toiseen vaan myös itseen. Kyky käsitellä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä kehittyy vain itsetuntemuksen kautta. Onnistunut vuoropuhelu voi auttaa tässä kehityksessä silloin, kun voi olla varma siitä, että saa myös kritiikin ohella ymmärtämystä ja myötätuntoa toiselta. Onnistunut vuoropuhelu ei siis ole toisen voittamiseen pyrkivää viestintää.

Tutkitusti kaksi kolmesta parisuhteen riidoista liittyy nk. pysyviin ongelmiin, joita ei ehkä kyetä ratkaisemaan koskaan. Näitä ovat esimerkiksi kumppaneiden luonteenpiireistä tai erilaisista tarpeista syntyvät riidat. Kun puolisoista toinen on pedanttinen ja toinen suurpiirteinen, niin arkielämän järjestämisessä on väistämättä aina myös ristiriitoja. Tai jos toinen puolisoista tarvitsee paljon turvallisuutta ja toinen haluaa erityisen paljon vapautta ja itsellisyyttä, niin riitojen aiheet ovat ennustettavissa.

Erilaisuuden ja siitä aiheutuvien ristiriitojen kanssa selviytymisessä onkin niiden ratkaisemisen sijaan useimmiten enemmän kyse siitä, miten opimme elämään ongelmien ja hankalien tunteiden kanssa. Tällöin kumppanin huonot piirteet tai käyttäytymistavat voidaan kokea hänen omina kasvukohtinaan, jotka eivät kylläkään hetkessä poistu – jos koskaan. Ne eivät kuitenkaan ole esteenä sen kokemiseen, että hän on rakas ja läheinen ihminen.

Päivi Jokimies

Kirjoittaja on pari-ja perhepsykoterapeutti, seksuaaliterapeutti ja sosiaalityöntekijä, joka työskentelee Väestöliiton terapiapalveluissa. Hänen erikoisalaansa ovat olleet vuodesta 2005 päihde- ja mielenterveysongelmat. Hän on myös työskennellyt vanhempien ja lasten kanssa sekä erilaisten seksuaalisten kysymysten parissa. Hän on vastaanotolla kohdannut myös ihmisiä, joilla on ollut hyvin traumaattisia elämänkokemuksia.
Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

Mietiskelyn lähteinä:

John Gottman & Julie Gottman & Joen DeClaire: Kuinka uudistat avioliittosi. Kokemuksia rakkauslaboratoriosta. Rasalas 2006.

Kaija Maria & Lari Junkkari: Läsnä ja lähellä. Seksuaalinen viisaus parisuhteessa. Otava 2006.

 

Mielenterveyden rakennusaineet

Posted on by
Vastaus

Mielenterveys ja parisuhde ovat hyviä kumppaneita toisilleen.

Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee mielenterveyden hyvinvoinnin tilana, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan. Sigmund Freud muotoilee mielenterveyden kyvyksi rakastaa ja tehdä työtä.

Mielenterveys ei synny tyhjiössä, eikä kehity ilman riittävän hoivaavaa ja vastavuoroista suhdetta. Katse suuntautuu elämän ensimmäisiin vuosiin.

Varhaisista vuorovaikutustilanteista meille syntyy kokemus itsestämme ja perusta sille, minkälaisia odotuksia luomme tuleviin ihmissuhteisiimme. Millä tavalla itkumme ja naurumme on tulkittu ja miten meitä on katsottu ja koskettu. Nämä kokemukset elävät mielessämme sisäistyksinä, joiden läpi katsomme lapsiamme ja kumppaniamme.

Itse ajattelen mielenterveyttä kykynä elää itsensä varassa ja samanaikaisesti kykynä turvautua toiseen. Esimerkiksi masennuksessa nämä kyvyt heikkenevät ja johtavat pahimmassa tapauksessa sulkeutumiseen ja yksinäisyyteen. Paniikkihäiriössä ja ahdistuneisuudessa etenkin kyky turvautua itseen heikkenee.

Parisuhteen ongelmat heijastelevat aina myös omia kiintymyssuhdesisäistyksiämme. Parisuhde herättää syvällä olevat kiintymyssuhdetarpeemme ja pelkomme, jotka pahimmillaan estävät meitä solmimaan suhteen tai aidosti antautumaan sille.

Emme anna toisen tulla lähelle. Pakenemme työhön tai harrastuksiin. Ja samalla vain toivomme, että toinen näkisi nalkutuksen taakse, ottaisi kainaloon ja kysyisi, mitä kuuluu.

Ydinongelma parisuhteissa on usein vastavuoroisuuden puuttuminen. Kuten pieni vauva, tarvitsemme toista ihmistä peiliksemme. Valitettavan monet meistä ovat kuitenkin oppineet mallin, jossa tukeutuminen toiseen ei ole suositeltavaa. Kyllä minä pärjään.

Mielen kantokyvyllä on rajansa. Kriisit, kuten työttömyys, lapsettomuus tai sairastuminen, repivät pariskuntia erilleen. Toisaalta myös se tavallinen arki uhkaa ja etäännyttää.

Parhaassa tapauksessa parisuhde tukee sen molempien osapuolien mielenterveyttä. Kun koemme päivittäin tulevamme kohdatuksi ja nähdyksi, se hoivaa myös mielenterveyttämme.

Parisuhteessa on tärkeää luoda keskinäisiä rituaaleja, tapoja, jotka ovat kiinnipitävää liimaa. Muuttaessani aikoinani Ranskaan opiskelemaan ihastuin paitsi lukuisiin leipomoihin, myös ranskalaisten tapaan puhutella toisiaan. Mon ami, ma chérie. Rakas, kulta, söpöläinen. Hellittelysanojen käyttö kuulostaa suomalaiseen korvaan aluksi liioittelulta, mutta se toimii. Yksittäisellä sanalla tulee sanotuksi paljon. Minä huomaan sinut ja olen sinua varten.

Itseä ja parisuhdetta voi hoitaa terapialla ja pariterapialla. Terapian teho perustuu vuorovaikutuksellisuuteen, johdonmukaisiin kohtaamisiin, jossa ihminen tulee nähdyksi aidoimmillaan. Pariterapiaan voi uskaltautua myös silloin, kun asiat eivät vielä ole umpikujassa.

Parisuhteen hoivaamisen voi nähdä myös oman mielenterveyden hoivaamisena.

Marika Mattila

Olen psykologi ja työskentelen ammatinharjoittajana Väestöliiton terapiapalveluissa. Ammatillinen kiinnostukseni ja perehtyneisyyteni kohdistuu etenkin tunne-elämän häiriöiden, masennuksen ja ahdistuksen hoitoon sekä perheeseen, parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyviin teemoihin.
Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

Kohtalona yksin jääminen?

Posted on by
Vastaus

Kuva: Can Stock Photo.

Tutkimukset ovat osoittaneet yksinäisyyden olevan yhteydessä vakaviin psyykkisiin ja fyysisiin haittoihin, kuten esimerkiksi masennukseen, alkoholismiin, sydän- ja verisuonisairauksiin, uniongelmiin, immuunipuolustusjärjestelmän muutoksiin, Alzheimerin tautiin, yleiseen huonontuneeseen terveydentilaan ja jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Yksinäisyyteen liittyy syvää inhimillistä kärsimystä, ja se on myös kansanterveydellinen riski.

Eräässä tutkimuksessa suomalaisista noin viidesosa tunsi yksinäisyyttä silloin tällöin (2007). Noin 4,3 % suomalaisista tunsi olonsa yksinäisiksi koko ajan tai suurimman osan ajasta. Sinkkuus ja yksin asuminen voivat tutkimusten mukaan altistaa yksinäisyyden kokemuksille. Tämä ei tietenkään koske kaikkia yksinasuvia. Parisuhde ei myöskään automaattisesti  takaa sitä, ettei ihminen tuntisi itseään yksinäiseksi: Väestöliiton Perhebarometrin (2016) mukaan naimisissa olevista naisista noin 6 % ja miehistä noin 3 % tuntee itsensä melko yksinäiseksi. Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontulan mukaan noin neljäsosa parisuhteessa olevista on kokenut itsensä ainakin vähän yksinäiseksi. Naiset kokevat parisuhteessa useammin tunneperäistä yksinäisyyttä, kuin miehet.

Joillekin yksin jääminen voi tuntua lähes ”kohtalon tahdolta” omassa elämässä. Tällaisen ”yliluonnollisen” tahdon edessä ihminen voi tuntea voimattomuutta ja toivottomuutta.

Pitkäaikaiseen yksinäisyyteen voi olla lukemattomia erilaisia syitä ja taustatekijöitä. Psykologian historiassa kokemusta yksin jäämisen ”kohtalosta” on tulkittu monella tapaa. Yhden näkökulman mukaan ihminen voi tiedostamattaan ohjata elämäänsä siihen suuntaan, että hänen traumansa yksin jäämisestä toistuu. Ihminen voi esimerkiksi valita sellaisia kumppaneita, jotka eivät ole luotettavia. Psykoanalyytikko Anna Potamianoun mukaan ihminen voi ”kohtaloaan” pohtiessa havaita itsensä ulkopuolella, kohtalossa, jotain selaista, mikä hänellä on sisimmässään – kuten hylätyksi tulemisen kokemuksen. Toistuva ”kohtalo” on mahdollisuus tarkastella omia kipeitä kokemuksia, jotka ovat jo tapahtuneet. Se voi olla väylä tietoisesti muistaa omia aikaisempia kokemuksia. Tämä näkemys ”yksin jäämisen kohtalosta” on tietenkin vain yksi tapa pohtia asiaa, eikä sitä voi soveltaa yleisellä tasolla.

Lopputyöni tuloksia

Tutkin psykoterapiakoulutukseni laadullisessa lopputyössä (2018) yksin jäämisen kohtalon kokemusta parisuhteessa ja parisuhdetta etsiessä. Yksin jäämisen määritelmä lopputyössäni käsitti sekä  tunnetasolla yksin jäämisen että konkreettisen yksin jäämisen.

Toteutin tutkielmani internetpohjaisen kyselylomakkeen avulla. Kyselyyn vastasi 29 henkilöä. Kyseessä on pieni laadullinen otos, joka ei ole edustava eikä näitä tuloksia voi yleistää. Tulokset kuvaavat ainoastaan tähän kyselyyn vastanneiden kokemuksia. Kyselyyn vastanneet olivat Väestöliiton sivustojen lukijoita.

Kyselyyn vastanneista 90 % oli naisia. Vastaajista suurin osa, 76 %, oli sinkkuja. Kyselyyn vastanneilla yleisin syy kokea yksin jäämistä liittyikin kumppanin puuttumiseen. Yleisimmät yksin jäämisen kokemukset tutkittavien menneissä, muissa ihmissuhteissa olivat pulmat lapsuuden ja nuoruuden kaverisuhteissa (34 %), ongelmat isäsuhteessa (28 % vastaajista) sekä erilaiset hylätyksi tulemisen kokemukset omien vanhempien taholta (28 % vastaajista). Lisäksi noin 24 % vastaajista kuvasi, kuinka he eivät olleet saaneet tunnetason tukea vanhemmiltaan.

Monista vastauksista heijastui voimakas tunne yksin jäämisestä. Edes kumppanin löytyminen tai perheen perustaminen eivät välttämättä helpottaneet tutkittavien yksin jäämisen pelkoa – moni uskoi, että heidän kohtalonsa tulisi lopulta kuitenkin olemaan yksin jääminen ja hylätyksi tuleminen kumppanin taholta.

Tutkittavat välttelivät pohtimasta tarkemmin, miten yksin jäämisen kokemus vaikuttaa heidän omaan käyttäytymiseensä. Sen sijaan he kuvasivat, miten vaikeaa heidän on luottaa ja uskoa, että jotain hyvää tulisi heidän elämäänsä. Häpeä, arvottomuus ja kelpaamattomuuden tunne korostuivat joidenkin tutkittavien kertomuksissa. Joistain tarinoista paistoi läpi myös viha yksin jäämisestä. Tämä saattoi näkyä esimerkiksi kumppaniehdokkaiden moittimisena.

Eräs kyselyyn vastanneista henkilöistä kuvasi oivaltaneensa jotain täyttäessään kyselyä: jopa varhaisimmat elämänkokemukset, vauvaiästä lähtien ovat voineet vaikuttaa hänen kokemukseensa yksin jäämisestä. Samalla hän oivalsi, että näitä asioita voi työstää ja käsitellä.

Joskus toisiin ihmisiin luottaminen voi tuntua mahdottomalta – ja aina sopivaa kumppania ei jostain muusta syystä löydy. Jokaisen elämä on kuitenkin arvokas sellaisenaan. On merkityksellistä voida pohtia omaa ”yksin jäämisen kohtaloa” ja etsiä ymmärrystä omaa elämäntarinaa ja omia kokemuksia kohtaan. Tunnistamalla menneiden kokemusten vaikutus nykyisyyteen, ihminen voi ehkä helpottaa ankaria ajatuksia itseään kohtaan: itsessä ei ole mitään vikaa, kyse voi olla toistuvasta traumasta tai muusta epäonnesta.

Menneisyyden pohtiminen ei poista nykyhetken kipua yksinäisyydestä. Se voi kuitenkin tuoda armollisuutta omaa itseä kohtaan. Jotkut kuvaavat tätä armollisuutta ”sisäisen lapsen” avulla: aikuisina me voimme lohduttaa sisäistä lastamme, joka ei aikoinaan tullut ymmärretyksi ja lohdutetuksi jäädessään yksin. Oman trauman käsittely voi parhaimmillaan vaikuttaa niin, että on mahdollista vielä luottaa toiseen ihmiseen ja omaan kelpaavuuteen.

Yksinäisyyden torjuntaa

Kyselyssäni selvitin yksinäisyyden tunteita parisuhteessa ja parisuhteen etsimisessä. Parisuhteessa nousevat pintaan syvimmät kokemukset suhteessa olemisesta toiseen ihmiseen. Monet kuvaavat pärjäävänsä muutoin hyvin, mutta parisuhde tai sen puuttuminen ovat iso kipupiste elämässä. Parisuhde on näyttämö kaikelle rakkaudelle, mitä olemme elämässämme saaneet – ja kaikelle yksin jäämiselle, mitä olemme kokeneet.

Tunnetason yksin jääminen tai konkreettiset hylätyksi tulemiset ovat yksi keskeinen syy hakeutua myöhemmin psykoterapiaan. Kuntoutuksen lisäksi olisi tärkeää keskittyä kaikin tavoin yksinäisyyden torjuntaan ihmisen lapsuudesta lähtien. Torjumalla yksinäisyyttä torjumme monenlaista sairautta ja pahoinvointia, mikä on myös yhteiskunnan taloudellinen etu. Yksinäisyyden torjunnan tulisi olla koko ihmiselämän läpäisemää järjestelmällistä toimintaa. Sen tulisi alkaa jo raskaus- ja pikkuvauvavaiheessa, vanhempien tukemisesta ja laiminlyöntien huomaamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa riittäviä resursseja neuvoloille, lastensuojeluun, kunnalliseen paripsykoterapiaan, perheneuvoloille ja esimerkiksi kouluterveydenhoitoon. Kokemus rakastetuksi ja autetuksi tulemisesta kantaa ihmistä läpi elämän, parisuhteeseen ja omaan vanhemmuuteen saakka. Se voi tuntua kohtalolta, mutta osittain tämä kohtalo on myös yhteiskunnan ja vanhempien käsissä, ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen.

Lähteet:

Cacioppo, J. T., Hughes, M. E., Waite, L.J., Hawkley, L. C. & Thisted, R. A. (2006) Loneliness as a specific risk factor for depressive symptoms: cross-sectional and longitudinal analyses. Psychology and aging, 21(1), 140–51.

Cacioppo, J. T., Hawkley, L. C. & Thisted, R. A. (2010) Perceived social isolation makes me sad: 5-year cross-lagged analyses of loneliness and depressive symptomatology in the Chicago Health, Aging, and Social Relations Study. Psychology and aging, 25(2), 453–63.

Cacioppo, J. T., Hawkley, L. C., Crawford, L. E., Ernst, J. M., Burleson, M. H., Kowalewski, R. B., ym. (2002) Loneliness and Health: Potential Mechanisms. Psychosomatic Medicine, 64(3), 407–17.

Kontula, O. (2016) Lemmen paula. Seksuaalinen hyvinvointi parisuhdeonnen avaimena. Perhebarometri 2016. Katsauksia/Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. E50/2016

Moisio, P. & Rämö, T. Koettu yksinäisyys demografisten ja sosioekonomisten taustatekijöiden mukaan Suomessa vuosina 1994 ja 2006. Yhteiskuntapolitiikka 72(4), 392-401.

Potamianou, A. (2017) Revisiting the destiny compulsion. International Journal of Psychoanalysis, 98(1), 55-69.

Pressman, S. D., Cohen, S., Miller, G.E., Barkin, A., Rabin, B.S. & Treanor, J.J. (2005) Loneliness, social network size, and immune response to influenza vaccination in college freshmen. Health Psychology, 24(3), 297–306.

Rico-Uribe, L. A., Caballero, F.F., Olaya, B., Tobiasz-Adamczyk, B., Koskinen, S., Leonardi, M. ym. (2016) Loneliness, Social Networks, and Health: A Cross-Sectional Study in Three Countries. PLoS One. 2016;11(1):e0145264

Rico-Uribe, L. A., Caballero, F. F., Martín-María, N., Cabello M, Ayuso-Mateos, J. L. & Miret, M. (2018) Association of loneliness with all-cause mortality: A meta-analysis. PLoS ONE 13(1): e0190033. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0190033

Väliniemi-Laurson, J., Borg, P. & Keskinen, V. (toim.). 2016. Yksin kaupungissa. Helsingin kaupunki: Helsingin kaupungin tietokeskus. 12–25.Wilson, R. S., Krueger, K. R., Arnold, S.E., Schneider, J. A., Kelly, J. F., Barnes, L.L., ym.  (2007) Loneliness and risk of Alzheimer disease. Archives of General Psychiatry, 64(2), 234–40

Åkerlind, I. & Hörnquist, J. (1992) Loneliness and alcohol abuse: A review of evidences of an interplay. Social science & medicine, 34(4), 405–414.

Näin lepytät sisäisen nalkuttajasi

Posted on by
Vastaus

Oletko aina vähän tyytymätön? Huomaatko herkästi epäkohdat? Kulutatko rutkasti rahaa erilaisiin hyvinvointia lisääviin aktiviteetteihin, kuten hierontaan, joogaan ja kalliisiin kylpyläviikonloppuihin? On olemassa myös ilmainen ja pysyvää hyvää oloa tuottava asia – kiitollinen mieli. Tutkimukset osoittavat, että kiitolliset ihmiset ovat onnellisempia. Vaikka normaaliin elämään kuuluukin ahdistusta ja tympeää arkea, jatkuvaa sisäistä marinaa voi yrittää hillitä.

Voimme opettaa aivojamme huomaamaan elämän hyvät asiat. Oppiminen tapahtuu siten, että ihminen harjoittelee kohdistamaan huomionsa hyviin asioihin elämässään. Tarkkaavaisuus on kuin taskulamppu: mihin valo kohdistuu, sen kohdan näemme kirkkaampana. Mitä useammin ajattelemme hyviä asioita, sitä useammin koemme iloa ja opimme automaattisesti näkemään iloisia asioita ympärillämme.

Kokeile näitä

Huolimatta pettymyksistä elämäsi varrella, voit oppia myönteisempää ajattelua. Pienet päivittäiset rutiinit auttavat sinua harjoittelussa. Treenaamisen edetessä voit lisätä positiivisten tunteiden määrää vaihtelemalla harjoituksia, sillä rutiinit kyllästyttävät aivoja. Seuraavien vinkkien avulla pääset alkuun.

  • Arki on usein täynnä velvollisuuksia eikä stressaantuneena tule mieleen mukavia asioita. Siksi on hyvä rakentaa ympärillesi pieniä muistutuksia asioista, joista olet kiitollinen. Ehkä kännykkäsi näytöllä on lapsesi tai sinulle tärkeän ihmisen kuva. Vaihda näytön kuvaa riittävän usein, jotta kuva herättää huomiosi. Jos matkustelu ilahduttaa sinua, ripusta jo ostetut lentoliput seinälle. Myönteiset mietelauseet eteisen liitutaulussa muokkaavat automaattista ajatteluasi. Voit valita muistuttajaksi myös minkä tahansa asian tai paikan, jonka ohitat joka aamu. Päätä, että esimerkiksi bussipysäkki symboloi sinulle sitä onnekkuutta, että elät maassa, jossa on turvallista liikkua julkisilla.
  • Jos töihin lähteminen tuntuu vastenmieliseltä, yritä olla kiitollinen siitä, että sinulla on työ. Muistele niitä opiskeluaikoja, kun haaveilit työstä ja muhkeammasta kukkarosta. Nyt voit olla kiitollinen saavutettuasi paikan työelämässä. Ehkä nykyinen työnantajasi oli tuolloin vain kaukainen unelma. Työpaikan avaimet voivat toimia muistuttajanasi siitä, että olet arvostettu ja luotettu ihminen – haltuusi on annettu koko firman kiinteistö.
  • Syödessäsi ruokaa, yritä olla kiitollinen siitä, että saat valita mitä syöt. Olet onnekas, kun voit vaihdella ruokalajiasi. Syömiseen liittyy usein myös sosiaalista kanssakäymistä. Voit aterioidessasi muistuttaa itseäsi siitä, kuinka onnekas olet ystävistä ja perheestäsi.
  • Pyyteletkö herkästi anteeksi pieniä virheitäsi? Sen sijaan, että pahoittelet myöhästymistäsi, kokeile seuraavalla kerralla kiitosta anteeksipyynnön sijaan. Kiitä siitä, että ystäväsi jaksoi odottaa sinua. Tällä eleellä saat ystäväsikin huomaamaan, kuinka kärsivällinen hän olikaan odottaessaan sinua.
  • Kirjoitatko itsellesi ”to do” -listoja? Tehtävien sijaan kokeile päivän päätteeksi ”ta-daa” -listaa. Mieti pieniä onnistumisia päiväsi varrelta. Huomioi mukavat ihmiskohtaamiset ja hengähdystauot.
  • Levolle käydessäsi kiinnitä huomiosi siihen, kuinka ihanaa on käydä sängylle pötköttelemään. Korosta nukkumaanmenon miellyttävyyttä keskittymällä tunnustelemaan, miltä puhtaat lakanat tuntuvat poskeasi vasten. Huokailemalla ääneen opetat myös jälkikasvullesi nautiskelemisen taitoa. Viivy tässä tekemättömyyden tilassa.

Ja lopuksi

Muista, että kiitollisuus on valinta. Voit päättää, vahvistatko mielessäsi kiitosta vai kaunaa. Jos valitset kaunan, viet tilaa kiitokselta. Jos päätät ajatella hyviä asioita elämässäsi, siitä hyötyy mielesi, kehosi ja läheisesi. Kiitä itseäsi myös siitä, että valitsit kiitoksen.

Lähteet:
 “This daily gratitude routine can train your brain to be happier”. Artikkeli on julkaistu 26.9.2018 nbcnews.com -sivustolla. Linkki artikkeliin https://www.nbcnews.com/better/health/daily-gratitude-routine-can-train-your-brain-be-happier

Fritz, M. M., & Lyubomirsky, S. (in press). Whither happiness? When, how, and why might positive activities undermine well-being. In J. P. Forgas & R. F. Baumeister (Eds.), The social psychology of living well. New York: Psychology Press.

Miltä arvosi todella näyttävät?

Posted on by
Vastaus

Olen ollut elämäni varrella useaan otteeseen laatimassa työyhteisölle arvoja. Pohdinnan keskiössä on näissä keskusteluissa ollut se, minkä arvojen pohjalta omaa työtä halutaan tehdä. Yleensä työryhmän sisällä on vallinnut vahva yhteinen ymmärrys nimetyistä arvoista. Vaikka arvot ovat osoittautuneet samankaltaisiksi, on työntekijöiden välillä ollut suuria eroja siinä, miten ne ovat näkyneet toiminnassa. Yksi on kohdellut kaikkia asiakkaita samoin periaattein ja kunnioittavasti, toinen taas sortunut joidenkin kohdalla juoruiluun tai epäasialliseen käytökseen.

Nykyään työpaikoilla puhutaan paljon myös arvojohtamisesta. Monet yritykset käyttävät paljon rahaa johdon arvojen kirkastamiseen. Koulutus ei kuitenkaan aina takaa sitä, että koulutuspäivien anti oikeasti tulee sisällytettyä johdon jokapäiväisiin valintoihin. Arvokeskusteluissa voidaan esimerkiksi puhua työpaikasta, jossa jokaisella on ääni tai työpaikasta, jossa muutos lähtee aina alhaalta ylöspäin. Kuitenkin käytäntö voi olla ihan muuta. Korulauseet unohtuvat, kun kiire astuu kuvaan ja johdon pitää tehdä nopeita päätöksiä.

Olen myös työssäni parien kanssa törmännyt samankaltaiseen ilmiöön. Otetaan esimerkiksi pari, jonka molemmat osapuolet kertovat vastaanotolla toivovansa luottamuksellista ja turvallista ihmissuhdetta. Puheiden tasolla parin arvot vaikuttavat samankaltaisilta; halutaan sitoutua ja luoda yhteistä tulevaisuutta. Tapaamisen jälkeinen käytös saattaa kieliä kuitenkin ihan toisenlaisista arvoista. On vaikea ymmärtää, mihin kauniit sanat katosivat, kun Tinderiä selataan jo vastaanoton oven sulkeutuessa.

Puuttuminen koulukiusaamiseen on myös vahvasti arvoista kielivä asia. Kun vanhempi koulun vanhempainillassa nyökyttelee ja on yhtä mieltä kiusaamisen vastaisen työn tärkeydestä, mutta lipeää otteesta, kun pitäisi ryhtyä puheesta tekoihin, voi miettiä, mitkä todelliset arvot ovat.

Viimeinen ja kivulias ero arvojen ja toiminnan välillä näkyy suhteessa ilmastonmuutokseen. Suurin osa ihmisistä ilmoittaa erilaisissa kyselyissä, että luonnosta huolehtiminen on itselle tärkeä arvo. Facebookista voi hyvin seurata arvojen ja toiminnan ristiriitaa. Luonnon rakastaminen ei estä katumaasturilla ajelemista tai toista peräkkäistä lomalentoa Thaimaaseen.

Se, että tietää, että jokin on oikein, ei vielä muuta mitään. Se, että tekee jotain oikein, voi oikeasti muuttaa jotakin.

Homo sapiens on laiska eläin. En huomiollani halua tuomita ketään, vaan lähinnä nostaa ilmiötä esiin. Tunnistan saman piirteen myös itsessäni. Kaupan tiskillä väsymys hiipii monesti arvojen ja toiminnan väliin; kasvisruoka vaihtuu valmislihapulliksi. Tämän huomaaminen on tuskallista, eikä mitenkään mieltä ylentävää.

Arvojen ja oman käytöksen ristiriita voi johtua itsekritiikin puutteesta, halusta antaa itsestä hyväksyttävämpi kuva tai heikosta itsetuntemuksesta. Saattaa olla, että ihminen ei ehkä ole riittävästi vahvistanut omia arvojaan tai miettinyt, mitä nuo arvot olisivat, jos ne puettaisiin tekojen kielelle.

Totuus kuitenkin on, että ilman sitoutumista juuri arvojen mukaiseen toimintaan, ei synny kehitystä. Kukaan ei hyödy arvojen kirkastamisesta, jos se ei johda mihinkään. Arvosi näkyvät tekoina, eivät sanoina.

Rakkaus, pakkomielle vai terve kaksinaisuus

Posted on by
Vastaus

”Rakkauteen kuuluu pakkomielteistä käytöstä ja se voi pilata elämän, kuten päihteiden käyttökin” (Lucy Brown, Neurologi)

Kun rakkaus iskee, se on valtavaa, ihanaa ja elämää suurempaa. Elämä ja eläminen näyttäytyvät vaaleanpunaiselta, loputtomalta ja valoisalta. Rakastuminen on tunne joka ottaa meidät haltuunsa ja ohjaa käyttäytymistämme. Kokemus on yleensä alussa hyvinkin myönteistä ja elämänhaluista. Varsinkin jos molemmat osapuolet kokevat ja tuntevat saman.

Rakkauteen liittyy joskus myös kipua ja pelkoa, jatkuvaa kaipausta, hätää jätetyksi tulemisesta ja oman minuuden katoamista. Voiko sitä silloin enää kutsua rakkaudeksi?

En tiedä.

Mutta terapeuttina asiakastyössäni voin kuitenkin todeta, että monet ihmiset joutuvat tämän kyseisen mielentilan orjiksi. Tämä on ilmiö joka muistuttaa muodoltaan riippuvuutta enemmän kuin tervettä intohimoa ja välittämistä. Tunne joka alun perin kuvaa rakkautta muuttuukin tuskalliseksi kokonaisvaltaiseksi hädäksi jossa pelko, että toinen jättää, on sanoinkuvaamattoman ahdistavaa. Tunne on jatkuvaa ja käyttäytymisessä (oireilussa) on piirteitä riippuvuudesta. En puhu läheisriippuvuudesta, joka sijoittuu toisen ihmisen sairaskuvan huolehtimiseen vaan läheisriippuvuudesta, joka perustuu yksinäisen ihmissielun kaipuun olla symbioottisessa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Ilmiö jossa yksilö haluaa olla jatkuvassa kanssakäymisessä kohteen kanssa. Suhde muuttuu sairaalloisen tiiviiksi ja oma identiteetti katoaa. Kaipuu toisen ihmisen sisimpään ja yhteensulautumiseen valtaa koko olemuksen. Mikään ei riitä. Mikään ei auta. Mikään ei lohduta. Kaipuu on, vaikka toinen läsnä.

”Vaikka olen hänen seurassaan 24 tuntia vuorokaudessa, kaipaan häntä. Heräsin keskellä yöllä mielettömään ahdistukseen. Katsoin vierellä olevaa ihmistä ja olin aivan hädissäni siitä, etten pystynyt menemään hänen sisäänsä, olla yksi yhteen ja hengittää hänen kauttaan…”

Tämä on kuvaava ilmaisu siitä, miten kaipuu on loputon. Olemassaolo perustuu toisen ihmisen hyväksyntään (joka sitten ei kuitenkaan missään muodossa riitä).

Uskon että suhteissa, jossa mainittu läheisriippuvuus ilmenee, toinen osapuoli, johon riippuvuus kohdistuu, on jollain tavalla saavuttamaton. Ainakin henkisellä tasolla. Suhde on vuorovaikutukseltaan epätasapainossa. Toinen tekee kaikkensa saadakseen huomiota ja läheisyyttä vaikka toinen osapuoli on etäinen ja saavuttamaton. Ehkä kyseessä on vaikeus aitoon kohtaamiseen.

Ja mitä jos onkin näin?

Ihmisen keho muistaa olotilan, jossa on ollut symbioottisessa tilassa äidin kanssa kohdussa. Tätä turvallista ja täyttä tilaa emme ikinä sen jälkeen (synnyttyämme) pysty samalla tavalla kokemaan. Kehomme kuitenkin muistaa ja kaipaa jatkuvasti tätä samaa täydellistä kokonaisuutta, jonka silloin koimme. Kokemusta siitä, että on yksi yhteen toisen ihmisen kanssa. Uskon, että ihminen pyrkii löytämään tai etsii tätä oloa loppuelämänsä aikana tavalla tai toisella. Osalla ihmisillä tämä kaipuu kohdistuu pakopaikkoihin kuten esim. pelaamiseen, päihteisiin tai työhön. Ja osalla taas se ilmenee juuri mainitulla tavalla, rakkauden ja läheisyyden jatkuvana kaipuuna.

Läheiset, aidot ja hyvät kohtaamiset voivat eheyttää ja ennaltaehkäistä oireilua. Mutta tyhjä, ontto olo ihmisen kehossa ja epätietoisella tasolla mielessä on subjektiivinen kokemus ja voi kuitenkin, huolimatta perusturvasta, tuottaa elinikäistä ahdistusta ja pelkoa. Onttoa tilaa ei saada täytettyä.

Kaikilla on kyky kohdata elämänhaasteita rakkaudella. Sen löytää itsestään kun uskaltaa kohdata haavoittuvaisuutensa. Ja silloin tekee ehkä myös parempia valintoja ja on itsensä puolella.

Kukaan ei voi rakastaa meitä ehjäksi. Meidän on rakastettava itseämme.

********************
Mikaela Nyholm on ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Hän ottaa asiakkaita vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa, kielinä suomi, ruotsi ja englanti. Jos kaipaat apua, tietoa tai tukea elämän kriisitilanteissa, uupumisessa, syömishäiriöissä, läheisriippuvuudessa, nuoren aikuisen elämänhallinnassa ja parisuhdeongelmissa, voit varata aja hänelle www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

 

 

 

 

Pitkä parisuhde on muutoksessa elämistä

Posted on by
Vastaus

Kuva: Flickr, Francisco Osorio

”Katso, tuossa me ollaan teinejä, eikä meillä ollut huolen häivää.” Iäkkäämpi pariskunta katselee valokuvia perhealbumista. ”Tuossa sinä olit jäänyt työttömäksi ja olit aika masentunut. Lapset olivat pieniä, ja me vain mietimme rahahuolia koko ajan.”  ”Tuossa minulla oli se vaihe, kun halusin yhtäkkiä taas seikkailla maailmalla. Ja sinä olisit halunnut nauttia kotielämästä.”  ”Tuossa olen sairaana. Tuntuu, että koko sosiaalinen elämämme ja parisuhteemmekin jäi silloin sivuun.” ”Tuossa sinä jäit eläkkeelle ja omistauduimme yhdessä lapsenlapsille. Tuntuu, että sinä taas avauduit maailmalle ja minulle.”

Pitkä parisuhde voi kuulostaa tasaiselta ja pysyvältä elämäntilanteelta. Parisuhde voikin tuoda turvaa ja tasaisuutta elämään. Elämä ja parisuhde ovat kuitenkin jatkuvaa muutosta: kummatkin puolisot muuttuvat eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa, ympärillä olevat asiat muuttuvat, perhe voi kasvaa tai olla kasvamatta, lapsilla on eri ikävaiheita, yhteiskunta ja työelämä sekä kummankin työtilanne muuttuvat. Pitkä parisuhde on jatkuvassa muutoksessa elämistä – yhdessä. Katsellessasi parisuhteesi ”kuva-albumia” jälkikäteen, voit ehkä kokea, että olet ihan eri ihminen, kuin tavatessasi puolisosi ensimmäisen kerran, ja että puolisosi on myös muuttunut. Ihminen on jatkuvassa muutostilassa niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Erilaisia kehitysvaiheita

Pohditaan ensin yksilön omaa kehitystä. Kehityspsykologi Erik H. Erikson jakoi ihmisen kehityksen karkeasti kahdeksaan eri vaiheeseen. Pariskunta voi käydä näitä vaiheita läpi hieman eri tahtiin, ja jokin vaihe voi olla yhdelle helpompi, kuin toiselle. Pohditaan tässä nyt nuoruuden ja aikuisuuden vaiheita: Erikson kuvaa 12-18-vuotiaiden kokeilevan erilaisia rooleja ja etsivän omaa identiteettiään. Arvot ja uskomukset voivat korostua tuossa iässä. Tietty alakulttuuri voi yhdistää nuoria pareja. Eriksonin mukaan keskiössä on tämän jälkeen (18-40-vuotiailla) rakkaus ja läheisyys: löytyykö elämään rakkautta ja läheisyyttä, vai uhkaako yksinäisyyden tunne? Pari voi olla kehityksessään eri vaiheessa esimerkiksi siinä, millä tavalla ja missä tahdissa he haluavat sitoutua.

Eriksonin mukaan keski-iän (40-65-vuotiaat) kehitykselle on merkittävää kokemus kuulumisesta yhteiskuntaan sekä kokemus siitä, että on hyödyksi muille. Oman käden jälki tuntuu tärkeältä, esimerkiksi työelämässä tai lasten kasvatuksessa. Työttömyys ja ulkopuolisuuden tunteet yhteiskunnasta vaarantavat ihmisen hyvinvointia. Niillä on suuri merkitys myös parisuhteen hyvinvointiin. Yli 65-vuotiaana ihminen saattaa puolestaan tarkastella elettyä elämää. Kokemus siitä, että on tyytyväinen elämään ja saavuttamiinsa asioihin, on tärkeää ihmisen kehityksessä. Pariskunnalla voi olla erilainen tunne siitä, menivätkö asiat elämässä, niin kuin he toivoivat.

Myös parisuhteessa on omat kehitysvaiheensa: puhutaan huumavaiheesta, erillistymisvaiheesta ja kumppanuusvaiheesta. Huuman jälkeen voi tuntua haastavalta, kun puolisoiden erillisyys ja erilaisuus korostuvat parisuhteessa. Kumppanuusvaihe edellyttää toisen hyväksymistä omana itsenään.

Jos sinulla on uusperhe, siinäkin eletään oma kehityskaarensa. On jopa sanottu, että uusperheen kehityksessä on seitsemän eri vaihetta, joissa kuljetaan unelmakuvista ristiriitoihin ja lopulta vakiintumiseen ja tilanteen helpottumiseen.

Yksi merkittävä muutosvaihe parisuhteessa voi olla lapsen saaminen. Raskaus ja lapsen saaminen aktivoivat omia kokemuksia lapsena olosta, rakastetuksi tulemisesta ja kelpaavuudesta. Jos näissä kokemuksissa on jotain traumaattista, ihminen voi muuttua myös parisuhteessa erilaiseksi. Hän voi pyrkiä selviytymään pintaan nousseiden traumaattisten kokemusten kanssa tavalla, joka voi tuntua puolisosta vieraalta. Myös lasten eri ikävaiheet nostavat pintaan kokemuksia omasta lapsuudesta: esimerkiksi uhmaikäisen vanhempi joutuu kohtaamaan omaa aggressiotaan uudella tavalla, tai murrosikäisen heräävä seksuaalisuus voi puolestaan nostaa pintaan oman suhtautumisemme kehoomme ja seksuaalisuuteemme. Nämä vaiheet voivat koetella myös vanhempien parisuhdetta.

Parisuhde ei kuulostakaan enää ”elämiseltä onnellisena elämän loppuun saakka”, kuten saduissa sanotaan. Oikeassa elämässä parisuhteen seikkailut vasta alkavat, kun kumppanit löytävät toisensa.

Parisuhteen tilannepäivitys

Toisinaan muutos omassa itsessä, puolisossa tai parisuhteen tunnelmissa voi tuntua niin suurelta, että siitä on vaikea selvitä yhdessä. ”Erilleen kasvamista” ennaltaehkäisee sen tiedostaminen, että kukaan ei ole lopun elämää samanlainen – ja että stressaavissa tilanteissa meistä jokaisella on omat suojakilvet päällä. Pitkä parisuhde edellyttää säännöllistä tilannepäivitystä: kuka minä olen tänä päivänä? Kuka puolisoni on? Mistä hän pitää, ja mitä hän haluaa elämältä? Missä tilanteessa parisuhteemme on? Kaipaako puolisoni nyt erityistä tukeani, ja minkälaista se tuki voisi olla? Mistä unelmoimme? Tunneyhteys pätkii ajoittain kaikissa parisuhteissa, ja se voi olla joskus pitkiäkin aikoja poikki. Keskeinen kysymys on, voiko yhteyden omaan kumppaniin löytää aina uudelleen.

Voisitko tänään pysähtyä katsomaan puolisoasi ihan rauhassa: mitä kuuluu ihmiselle, jonka kanssa valitsit olla? Mitä hän tarvitsisi sinulta tänään, jotta hän voisi kokea olevansa sinulle rakas? Mitä toivoisit itse?

Entä: mistä olet kiitollinen kumppanillesi ja parisuhteellenne?

 

 

Jumissa uskottomuuskriisissä

Posted on by
1

Yksi tavallisimpia kriisin aiheuttajia parisuhteessa on uskottomuus. Kohdatessaan uskottomuuskriisin monet parit yrittävät pärjätä voimakkaiden tunteiden ja turvattomuuden kanssa keskenään. Useat myös hakevat ammattiapua. Kun asiat menevät hyvin, uskottomuus käynnistää parin välillä prosessin, jossa läheisyyttä aletaan uudelleen rakentamaan. Pettäjä osoittaa katumustaan, pyytää vilpittömästi anteeksiantoa, muuttaa toimintaansa ja yrittää löytää käsitystä omalle käytökselleen. Haavoitettu osapuoli taas yrittää löytää ymmärrystä sille, että miksi meille kävi näin ja etsii itsestään anteeksiantoa toisen virheille.

Joskus käy kuitenkin niin, että keskusteluyrityksistä huolimatta kriisiin jäädään jumiin. Pari pyörii samalla riitelyn kehällä viikosta tai kuukaudesta toiseen.  Olen havainnut, että tällaisissa jumeissa on aika usein kysymys kahdesta vaihtoehtoisesta tilanteesta.

Ensimmäisessä tilanteessa uskoton ei ole kantanut riittävää vastuuta omasta teostaan. Tällä tarkoitan sitä, että uskoton ei ole pyytänyt anteeksi tavalla joka olisi riittävästi korjannut tapahtunutta. Tällöin loukattu osapuoli ei ole nähnyt kumppanissaan sellaista katumusta, joka olisi osoittanut, että loukatun osapuolen kipu merkitsee kumppanille jotakin.  Hän ei ole ehkä myöskään nähnyt, että tapahtunut olisi käynnistänyt riittävää sisäistä prosessia uskottomassa kumppanissa. Tämän prosessin uupuminen voi saada loukatun osapuolen miettimään, että jos mikään ei muutu, niin pettäminen voi tapahtua koska vain uudelleen.

Mikä sitten saa uskottoman välttämään anteeksipyyntöä ja katumuksen näyttämistä? Kun on toiminut väärin, itseen katsominen aiheuttaa häpeää. Saattaa olla, että uskoton on oppinut elämänsä varrella välttämään hankalia tunteita ja piilottamaan toisilta omaa avuttomuuttaan. Parin välillä häpeän välttäminen voi näkyä niin, että kun loukattu osapuoli yrittää puhua tapahtuneesta, uskoton vetäytyy tai hermostuu. Tällöin loukattu jää ilman kokemusta jonka hän tarvitsisi – kokemusta, että oma pettymys otettaisiin vastaan ja sitä pahoiteltaisiin. Riittävää anteeksipyyntöä ja loukkaamisten korjaamista ei tapahdu. Saattaa olla, että pari jatkaa yhdessä, mutta haava on yhä auki. Läheisyyttä ei synny, koska loukattu osapuoli ei koe suhteessa riittävää turvallisuuden tunnetta. Pahimmillaan hän jää vahtaamaan ja kontrolloimaan puolison elämää ja yrittää sillä ratkaista puuttuvan tunnetason turvan.

Toisessa tilanteessa, pulmat syntyvät loukatun osapuolen hankaluudesta säädellä omia tunteitaan. Puolison uskottomuus on iso haava itsetunnolle. Se panee miettimään, olenko riittävä, kun joku toinen on ajanut ohitseni. Jos itsetunto on haavoittunut elämän aikana jo useamman kerran aikaisemmin, voi tunteiden säätelyn tehtävä käydä todella raskaaksi. Pintaan saattaa nousta kaikki aiemman elämän loukkaukset ja ohittamiset, jotka vaativat saada jotain korvausta. Jos on vielä niin, että ei ole voinut aiemmassa elämässään luottaa omiin läheisimpiin ihmisiin, perusturvallisuudentunne järkkyy herkemmin.

Joskus on niin, että vaikka uskoton olisi katunut tekoaan, pyytänyt monta kertaa anteeksi ja yrittänyt muuttaa itseään, se ei riitä loukatulle. Kielteisten tunteiden voima, pettymys, viha, raivo, suru, pelko ja epätoivo, voi ajaa loukatun osapuolen aina uudelleen säätelemättömään tilaan, jossa vastuu tunteiden hallinnasta sysätään toiselle. Uskoton joutuu syytetyn nurkkaan, josta pois pääseminen tuntuu mahdottomalta. Toivo voi kadota suhteesta ja uskoton alkaa valmistelemaan lähtöä tai kuolettaa omat tarpeensa.

Vaikka jokainen pari elää tässä hetkessä, mukana elää myös molempien historia. Kriisissä aiemman elämän haavat nousevat pintaan ja tulevat parin välille. Ihminen ei valitse sitä, mihin olosuhteisiin hän syntyy tai missä ympäristössä hän viettää elämän alkutaipaleen. Siksi on hyvä olla myös armollinen. On rankkaa kohdata tilanne, jossa toinen ei pysty ottamaan vastuuta ja pyytämään anteeksi. On myös rankkaa huomata se, ettei itse kykene anteeksiantoon. Näiden jumikohtien tunnistaminen voi kuitenkin olla uuden alku. Se voi auttaa löytämään suunnan, johon tähdätään joko yhdessä tai sitten joskus erillään.

 

Miksi uusperhe-elämä voi tuntua vaikealta?

Posted on by
Vastaus

Kuva: RogerMosley, http://www.Pixabay.com

Moni uusparisuhteessa elävä pohtii uusperheen mukana tulleita haasteita ja vaikeita tunteita. Moni tunnistaa riittämättömyyden, ulkopuolisuuden ja kiukun tunteita. Ne ovat yleisiä uusperheen herättämiä tunteita ja normaali reaktio uusperhemaailmassa, mutta monelle, joka on uusparisuhteessa ensimmäistä kertaa, uusia ja yllättäviä.

Ikävä ulkopuolisuuden tunne on yksi tavallisimmista uusperheen jäsenten hankalista tunteista ja sitä voi tuntea perheenjäsenistä kuka tahansa. Usein se on sitä sille aikuiselle, jolla ei ole omia biologisia lapsia. Ulkopuolisuuden tunteen heräämiseen vaikuttaa se, että historia ja ex-puoliso ovat aina läsnä uusperheen elämässä. Tärkeintä on tunnistaa ja hyväksyä se. Hankalat tunteet menevät ohi, kun niitä ei välttele, vaan antaa niille luvan tulla.

Yksi yleisimmistä uuspuolisoiden esittämistä kysymyksistä on kysymys täytyykö toisen biologista lasta rakastaa. Vastaus on, että ei tarvitse. Tärkeintä on antaa aikaa suhteen rakentumiselle ja pyrkiä olemaan vastuullinen ja välittävä aikuinen lapselle. Uusparin on hyvä keskustella keskenään lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Biologisen vanhemman tuki uudelle puolisolle uusperheroolin löytymisessä on aina tärkeää ja erityisen tärkeää se on uudelle puolisolle, jolla itsellään ei ole biologisia lapsia.

Monesti aiemman parisuhteen keskeneräinen eroprosessi heijastuu uusperheen elämään ja vaikeuttaa uusparisuhteen rakentumista. Se lisää ristiriitojen riskiä sekä suhteessa entiseen kumppaniin että uuteen puolisoon ja usein se vaikeuttaa vanhemmuuden jakamista. Jos entisen puolison prosessi on vielä kesken, saattaa se tulla esiin epäasiallisena keskusteluna, joka usein loukkaa nykyistä puolisoa. Asiallinen ja rauhallinen käytös entistä kumppania kohtaan on usein ajan kanssa paras tapa saada asiat sujumaan.

Uusparisuhteen rakentumiselle ja uusperheen vahvistumiselle on tärkeää rakentaa selkeät rajat uusperheeseen. Rajojen luominen on uusparin tehtävä ja heidän on hyvä keskustella keskenään, miten meidän perheessä toimitaan, mitkä ovat kenenkin roolit ja mihin kaikkeen suostutaan. Tämä vahvistaa nykyisen puolison tunnetta siitä, että hän on tärkeä puolisolleen.

Uusperheen muodostumisessa on neljä kehitysvaihetta – unelma onnesta, hämmennys, rähinä ja perheytyminen. Tämä prosessi vie yleensä 4-7 vuotta ja siihen sisältyy monia vaikeita tunteita. Omista tunteistaan on hyvä olla rehellinen ja puhua niistä. Uuspareja auttaa selviämään uusperheen haasteista, kun he kertovat toisilleen vaikeista tunteista ja miettivät yhdessä, kuinka toimia erilaisissa tilanteissa. Vahva parisuhde on uusperheen ydin. Ajan kanssa perheen jäsenet löytävät kukin paikkansa, uusperheeseen muodostuu pelisäännöt ja rakentuu me-henki. Parhaimmillaan uusperheen elämä on rikasta, siinä on välittämistä ja tunteiden paljoutta.

************************

Anne Huolman on perheterapeutti ja uusperheneuvoja ja hän ottaa asiakkaita vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa. Jos kaipaat apua, tietoa tai tukea uusparisuhde- tai uusperheasioihin, niin varaa aika hänelle www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.