Category Archives: Parit ja sinkut

Laskeudu lomalle rauhassa

Posted on by
Vastaus

Kesäloma lähestyy. Kalenteri on täynnä. Monta asiaa täytyy vielä ehtiä tehdä ennen lomaa. Moni jaksaa juuri ja juuri pinnistellä kesälomalle saakka. Ensimmäisellä lomaviikolla onkin tavallista sairastaa flunssaa tai kärsiä päänsärystä muutaman päivän. Miksi piti vetää itsensä niin uuvuksiin? Voisiko lomalle lähteä toisella tavalla, vähemmän uupuneena?

Tutkimuksista tiedetään , että loman vaikutukset eivät kestä pitkään. Jos arkena raataa itsensä uuvuksiin, muutaman viikon loma ei auta jaksamaan taas toista samanlaista vuotta. Lepoa täytyy olla myös arjessa.

Voisitko tänä vuonna laskeutua lomalle rauhassa? Kalenteria voi rauhoittaa jo pari viikkoa ennen lomaa. Voit pohtia, mitä ihania loma-asioita voisit tehdä jo nyt. Joka päivä olisi hyvä olla edes yksi hetki, jolloin voit rentoutua ja tehdä jotain sellaista, mikä palauttaa. Mieti, mitkä asiat tuovat sinulle nautintoa ja rauhoittavat.

Kykyyn säädellä stressiä vaikuttaa se, miten meitä itseämme on rauhoitettu lapsena. Perheissä on erilaisia tapoja rauhoittua arjen keskellä, esimerkiksi päiväunille tai iltapuulle. Jos lapsella on ollut huolta tai murhetta, vanhemman rauhallisuus tai toisaalta hätäännys vaikuttavat siihen, minkälaiset eväät ihmisellä on rauhoittaa itseään stressaavissa tilanteissa aikuisena. Rauhoittumis- ja rentoutumistaitoja voi opetella läpi elämän. On tärkeää, että ihmisellä on käytössään päivittäisiä keinoja, joilla hän voi lievittää stressiä ja väsymystä. Aikuisena ihminen on itselleen vanhempi: hän ”vie” itsensä nukkumaan ajoissa ja huolehtii, ettei mene ylikierroksille.

Jokapäiväinen rauhoittumis- tai hemmotteluhetki voi lisätä myös itsetuntemusta. Joudut miettimään, mistä oikeasti pidät ja mitä oikeasti haluat tehdä tai olla tekemättä. Niille, keiden on vaikea kuunnella omaa tahtoa ja omia tunteita, voi olla avuksi pohtia tietoisemmin pieniä asioita: mitä haluat syödä tänään, minkä vaate tuntuu hyvältä päälläsi, kuinka paljon jaksat kuunnella tai lukea ahdistaviakin uutisia maailmalta, tarvitseeko kehosi liikuntaa ja jos tarvitsee, niin mikä tuntuisi oikeasti hyvältä.

Päivittäinen hemmotteluhetki on kaukainen ajatus, jos elät tällä hetkellä kriisissä tai muutoin ahdistuksen keskellä. Akuutti tai aikaisemmin koettu trauma voi saada ihmisen mielen ja kehon hälytystilaan, jolloin voi olla vaikea nukkua tai rentoutua. Kriisinkin keskellä on kuitenkin tärkeää, että pidät arjen rutiineista huolta: pyrit jollain konstilla saamaan unta ja syömään säännöllisesti, päivä kerrallaan. Jaksamiseen voi hakea tukea läheisiltä ja ammattilaisilta.

Pysähdy kuuntelemaan omaa oloasi. Mieti kolme asiaa, jotka tuntuvat sinusta hyvältä. Minkä niistä voisit tehdä tänään?

Lähteet:

de Bloom, J., Geurts, S. & Kompier, M. (2013) Vacation (after- ) effects on employee  health and well-being, and the role of vacation activities, experiences, and sleep. Journal of Happiness Studies, 14(2), 613-633.

de Bloom, J., Kompier, M., Geurts, S., de Weerth, D., Taris, T. & Sonnentag, S. (2009) Do We Recover from Vacation? Meta-analysis of Vacation Effects on Health and Well-being. Journal of Occupational Health, 51, 13-25.

Tukea rentoutumiseen:

Tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista

Tietoa rentoutumisesta

Rentoutus osana elämäntapaa

Kriisiapua kesällä:

Valtakunnallinen kriisipuhelin

Kriisikeskukset

Selma-oma-apuohjelma

Omahoito-ohjelmia ja -oppaita

Ennaltaehkäise elokuun eropaperit!

Posted on by
Vastaus

Kesä on tulossa, kiireinen työvuosi alkaa olla lopuillaan. Kaikki arjen sankarit saavat pienen paussin toistuvista rutiineista ja vaatimuksista. Tuleva tauko saa aikaan sen, että pintaan pyrkivät ne inhimilliset tarpeet, toiveet ja odotukset, joita arjessa on ohittanut. Monet ajattelevat, että vihdoin saan aikaa itselleni ja huomiota puolisoltani. Pulmaksi voi osoittautua se, että puoliso ajattelee ihan samoin. Syrjäytetyt tarpeet elävät molempien sisällä pienessä nipussa.  Loma tuo ne esiin, mutta ikävä kyllä usein väärässä muodossa protestointina, riitoina ja mököttämisenä.

Pariterapiapalveluihin hakeutuminen yleensä hiljenee, kun kevät liukuu pidemmälle kohti kesää. Terapeutit lisäävät tyhjiä aikoja elokuulle, jolloin töitä on niin paljon kuin ehtii tehdä. Sama tapahtuu, kun lähestytään joulua. Syksyn aikana työ hiljenee, jotta taas tammikuussa pääsee täyttämään kalenterit. Washingtonin yliopistossa tehdyssä tutkimuksissa havaittiin, että eroja haettiin eniten maaliskuussa sekä elokuussa. Suomessa tilanne on hyvin samankaltainen. Erohakemuksia jätetään eniten heti joulun jälkeen tammikuussa sekä heti kesäloman jälkeen elokuussa.

Mitä tässä tapahtuu? Onko niin, että loman ajatellaan olevan viimeinen oljenkorsi. Ajattelevatko ihmiset, että jos jaksan pinnistää vielä kesäkuun loppuun, niin sitten saan kompensaation kaikille menneille ohituksille ja pettymyksille. Kesä hoitaa ja parantaa haavat. Ikävä kyllä näin ei usein käy.

Jokainen ihminen on oman subjektiivisuutensa vanki. Meidän on luontevampaa ja helpompaa tavoittaa omat kokemuksemme ja tarpeemme, kuin toisen tarpeet ja kokemukset. Vietämme suurimman osan aikaa omassa seurassamme, omien ajatustemme kanssa. Tästä syystä alamme herkästi myös elää omia ajatuksiamme. Parisuhteessa tämä tarkoittaa sitä, että kiireisen vuoden aikana tehdyt päätelmät puolison käytöksestä mellastavat nyt mielessä. Kiihkeärytmisessä arjessa ei yleensä pysähdytä kysymään, että meniköhän tämä tulkintani sinusta nyt ihan metsään. Nopeat päätelmät ovat yleensä myös melko kielteisiä. Tällekin on oma syynsä. Mielemme on luotu tulkitsemaan mahdollisia uhkia. Siksi mieli saattaa olla täynnä sellaisia ajatuksia kuten että puoliso on itsekäs, välinpitämätön, laiska tai hänellä on väärät arvot.

Kun toisen mielen maisemaa on tulkittu vuoden mittaan itselle kielteiseksi ja turvattomaksi, ei siihen tutustuminenkaan tunnu kovin houkuttelevalta. Silloin aletaan lomankin aikana yhä etenevässä määrin pyrkiä kauemmas toisen mielestä, ei sitä kohti. Mieli on ennakoiva masiina. Sen ajatukset, tulkinnat ja toimintamallit tuovat meille turvaa. Joskus on todella hankalaa kyseenalaistaa sen toimivuutta. Siksi saattaa tuntua turvallisemmalta jäädä omaan ehkä virheelliseen todellisuuteen, kuin kyseenalaistaa sitä. Psyykkiset suojat kasvavat suuremmiksi ja suuremmiksi ja ihminen kokee itsensä yhä yksinäisemmäksi. Omien alkuperäisten tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen tulee yhä hankalammaksi.

Kun jää kuuntelemaan vain omia ajatuksia on vaarana, että todella jää yksin. Jaettu todellisuus, edes hetkittäin, on se lohtu jota kohti ihminen elämässään pyrkii. Puoliso ei yleensä ole peto, vaan samalla tavalla inhimillinen, tunteva ja toivova kuin itse.  Siksi olisi tärkeää, että oman mielen vastustuksesta huolimatta pyrkisi kohti toisen mieltä. Kysyisi, että kuinka sinun vuotesi on sujunut? Miten sinä voit? Pikku hiljaa päästäisi toisen myös omaan mieleen. Kertoisi miten itse voi ja mitä toiselta tässä kohtaa tarvitsisi.

Jos toisen mieli on päässyt ihan liian kauaksi, tämä voi olla hyvin vaikeaa. Silloin kannattaa ottaa apua vastaan, kun sitä on tarjolla, ennen lomia. Joskus asioiden päivittäminen terapeutin kanssa voi ehkäistä sen, että ei päädy osaksi elokuun tilastoja.

Väestöliiton terapiapalvelut ovat auki myös heinäkuussa.

Pietikäinen Arto (2011) Joustava mieli parisuhteessa. Duodecim.

Varo auttamistyön harmaita markkinoita

Posted on by
1

Mielenterveysalan hyvä työllisyystilanne on houkutellut alalle epävirallisia yrittäjiä. Epäviralliset toimijat myyvät palveluitaan laillisia kanavia pitkin, mutta ilman ammattioikeuksia ja laissa muotoiltua suhdetta vastuulliseen auttamistyöhön. Asiakas on harmailla markkinoilla lainsuojaton.

Kuluttajalle tilanne on vaikeaselkoinen: vaikka hinta on sama, ja pakkaus näyttää päällepäin samalta, ei sisältö ole vertailukelpoista.

Epävirallisilla auttajilla voi olla uskottavan kuuloisia tittelirimpsuja. Apua etsivän ja jopa ammattilaisten on vaikea saada nimikeviidakosta selvää.

Esimerkiksi ”terapeutti”, ”yksilöterapeutti”, ”pariterapeutti”, ”mentori”, ”neuvoja”, ”parisuhdevalmentaja”, ”asiantuntija”, ”psykologinen vyöhyketerapeutti” tai ”keskusteluterapeutti” eivät ole laillistettuja pätevyyksiä.

Kuka tahansa voi käyttää näitä nimikkeitä ilman koulutusta tai hyvin suppealla koulutuksella. Jos edellä mainittuihin nimikkeisiin liittyy koulutusta, se on sääntelemätöntä, eikä lainsäädäntömme tunnusta sitä. Epävirallista auttajaa ei koske esimerkiksi vaitiolovelvollisuus. Heitä eivät ohjaa yhtenäiset eettiset periaatteet tai tarvittava lainsäädäntö asiakkaiden oikeusturvasta.

Psykoterapeutit, psykiatrit ja psykologit sen sijaan ovat laillistettuja ja nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattilaisia. Heillä on määrätyn pituinen ja sisältöinen koulutus, joka valmistaa heidät työhönsä. Opiskelijat valitaan koulutuksiin soveltuvuuden perusteella.

Terveydenhuollon ammattilaisia sitoo laki potilaan asemasta ja oikeuksista. Heitä koskee lakisääteinen vaitiolovelvollisuus. Esimerkiksi psykologeja sitovat lisäksi omat ammattieettiset periaatteet. Potilaan asemaa sääntelevät myös potilasvahinkolaki, henkilörekisterilaki ja laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Potilaalla on valitusoikeus ja lakisääteinen potilasvakuutus. Terveydenhuollon ammattilaiset toimivat sosiaali- ja terveysalan valvontaviranomaisten alaisuudessa. He voivat menettää ammattioikeutensa perustelluista syistä, toisin kuin harmaiden markkinoiden toimijat.

Terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus käyttää menetelmiä, joiden vaikuttavuus on tieteellisesti osoitettu. Tieteellinen tieto on luonteeltaan itseään korjaavaa, kasautuvaa ja kehittyvää. Kun liikutaan harmailla markkinoilla, on epäselvää, mihin tieto- ja taitopohjaan auttamistyö ylipäätään perustuu?

Harmaallakin alueella käytössä voi olla menetelmiä, joilla on tieteellinen tausta. Itseoppineisuuden tai lyhyen koulutuksen varassa on kuitenkin erittäin vaikea hahmottaa menetelmiin liittyviä rajoituksia tai tilanteita, jolloin menetelmän käytöstä voi olla selvää haittaa.

Apua tarvitseva ihminen on riippuvainen auttajastaan. Virallisen järjestelmän piirissä on pyritty estämään tilanteet, joissa valta-asetelmaa voisi käyttää väärin. Ammattietiikka ja lainsäädäntö auttavat tunnistamaan eettisesti ongelmallisia tilanteita ja löytämään niihin kestäviä ratkaisuja.

Virallisessa järjestelmässä ammattiauttaja ei ole ajatustensa kanssa yksin edes silloin, kun hän työskentelee konkreettisesti yksin. Hän seisoo jättiläisen olkapäillä. Tuo jättiläinen on tieteellinen tietopohja ja tiedonhankinta, ammattietiikka, julkinen valvonta, lainsäädäntö, hyvät hoitokäytännöt ja hoitopolut, työnohjaus, ammattikunnan järjestäytynyt tuki sekä erilaiset yhteisöllisen laadunvalvonnan ja riskienhallinnan mekanismit.

Harmailla markkinoilla toimitaan soolona, kyseenalaisin valmiuksin ja täysin olemattomin suojaavin rakentein.

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattioikeudet voi helposti käydä tarkistamassa Valviran rekisteristä.

Voiko tyytyminen olla hyvää elämää?

Posted on by
1

Kuva: Videezy-sivusto

Menestystarinoissa sankari pudottaa painoaan 20 kg, juoksee maratonin, multitaskaa ja tekee väitöskirjaa äitiyslomallaan. Hän hyppää pois oravanpyörästä, luopuu huippuammatistaan ja kouluttautuu uudelleen. Hän näyttää keski-ikäisenä vielä paremmalta kuin kaksikymmentä vuotta sitten.

Moni meistä haluaa kehittää itseään mahdollisimman hyväksi. Edellä mainitut esimerkit ovat hienoja saavutuksia. Unelmien seuraaminen lisää tyytyväisyyttä elämään ja vähentää katkeruutta. Silloin ihminen tuntee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. On tärkeää voida kokea itsensä oman elämän päähenkilöksi, ei sivustakatsojaksi. Yleensä teemme myös arjessa jatkuvia korjausliikkeitä kohentaakseemme omaa hyvinvointiamme niin psyykkisesti kuin fyysisesti.

Tarkastellaan aihetta nyt eri näkökulmasta. Joskus toive paremmasta elämästä voi nimittäin myös heikentää hyvinvointia. Yksi hyvän mielenterveyden mittareista onkin taito hyväksyä elämän realiteettejä – siis tyytyä.

Pienellä lapsella ei ole vielä tätä taitoa. Hän kokee, että kaikki on hänelle mahdollista. Ihmisen kehitykseen kuuluu tästä kaikkivoipaisuuden tunteesta luopuminen ja oman pienuuden hyväksyminen. Käytännössä tämä tarkoittaa kykyä hyväksyä oma, ja toisten ihmisten, epätäydellisyys sekä rajallisuus. Tyytymisen taito näkyy kykynä sietää turhautumista ja pettymystä elämässä. Läheisten kanssa on jouduttava kestämään heidän vikojaan ja toisaalta sellaisia hyviä ominaisuuksia, jotka herättävät itsessä esimerkiksi kateutta. Kaikkivoipaisuudesta luopuminen auttaa ihmistä luomaan sellaisia ihmissuhteita, jotka perustuvat tosiasioihin.

Jatkuva haikailu voi kertoa todellisesta muutoksen tarpeesta mutta myös vaikeudesta hyväksyä realiteettejä. Tosiasioiden kohtaamisessa ja hyväksymisessä voi silloin auttaa pyrkimys ”riittävän hyvään”: ihminen hyväksyy sen, että hän on riittävän hyvä vanhempi, hänellä on riittävän hyvä parisuhde tai riittävän hyvä sinkkuelämä, riittävän hyvä koulutus tai työpaikka, hän tekee riittävästi töitä ja pitää itsestään riittävän hyvää huolta.

Tyytyminen ”riittävän hyvään” voi tukea ihmisen itsetuntoa. Hän on riittävä omana itsenään, ja muut ovat riittäviä hänelle virheineen päivineen. Oman rajallisuuden tunnistaminen vähentää tarvetta verrata itseä toisiin ihmisiin ja kokea huonommuuden tunteita. Tyytyminen voi lisätä onnellisuutta.

Elämä on tasapainottelua unelmien seuraamisen ja tyytymisen välillä: miten voi kuunnella omia tunteitaan ja huolehtia itsestään? Ja miten voi kohdata sitä, että elämä on tässä ja nyt – riittävän hyvää elettäväksi?

Lähteet:

Lemma, A. (2016) Introduction to the Practice of Psychoanalytic Psychotherapy. Wiley Blackwell.

 

Hyvään elämään kuuluu myös kärsimys

Posted on by
Vastaus

Viime aikoina lehdissä on kirjoitettu paljon lapsettomuudesta. Päättäjät ovat huolissaan väestön määrän putoamisesta. Tilastot kertovat, että lapsia tehdään koko ajan vähemmän. Osa ihmisistä on lapsettomia omasta tahdostaan ja heidän valintaansa tulee kunnioittaa. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta saa lasta vaikka kuinka haluaisivat.

Ihmisten erilaiset elämäntilanteet häviävät tilastoiden keskiarvoihin. Lehtien otsikot voivat tuntua tahattomasti lapsettomista kipeältä. Moni heistä saattaa ajatella, että kyllähän sitä lapsia tekisi, jos se olisi mahdollista.

Jokaisella lapsettomalla ihmisellä on oma tarinansa lapsettomuudesta. Se saattaa olla tarina siitä, kuinka koko elämä on mennyt oikean kumppanin etsintään. Rakkaussuhteita on ollut, mutta ne ovat päättyneet ennen vakiintumista. Lapsettomuuden tarina voi myös kertoa rakkauden löytymisestä, mutta sen jäämisestä lapsen osalta hedelmättömäksi. Elämä on ollut molemmille vuoristorataa, jossa toiveet, kaipaus, odotus ja pettymys ovat vuorotelleet. Sekä rakkauden etsijä, että sen löytäjä voivat olla molemmat uupuneita, uupuneita odottamaan ja pettymään toiveessaan saada oma lapsi.

Jossain vaiheessa jokainen ihminen väsyy kaipaamiseen. Voi olla helpottavaa tulla ikään, jolloin lasten saanti tulee biologisesti mahdottomaksi. Vaikka olisi surrut omaa lapsettomuuttaan jo pitkään, saattaa tuntua helpottavalta päästää viimeisestäkin toivon rippeestä irti. Silloin elämää voi alkaa rakentamaan niille odotuksille, jotka ovat vielä mahdollisia.

Irti päästäminen vuosikymmenien mittaisista haaveista ei ole kuitenkaan helppoa. Kun on odottanut ja tehnyt paljon töitä jonkin asian suhteen, voi tulla tunne, että pettymykselle pitäisi olla joku kohde. On hankalaa kun ei ole ketään johon kohdistaa kaikkea sitä tunteiden sekamelskaa. On aika persoonatonta olla vihainen elämälle. Ihmisille opetetaan pienestä pitäen, että kaikille pitää olla reilu ja kohtuullinen. Elämä ei kuitenkaan aina ole reilu takaisin. Vaikka tekisi kaiken oikein, ei aina saavuta mitä haluaa.

Lapsettomuuden suru on kummallista surua. On helpompaa lohduttaa läheisensä menettänyttä kuin ihmistä joka suree jotakin joka ei ole koskaan elänyt. Kysymys on kuitenkin samalla tavalla menetyksestä. Sisäisestä potentiaalista, lapsesta joka on elänyt ihmisen mielessä hyvin pitkään, mutta ei ole koskaan saanut muotoa. Nykyään tiedetään, että suru ei ole kaunis kaari joka alkaa menetyksestä ja päättyy hyväksymiseen. Suru tekee pienen pesän ja on aina olemassa, toisinaan pienempänä ja toisinaan suurempana. Yleensä heräten eloon aina silloin kuin menetyksestä muistutetaan. Myös normit, joita yhteiskunnassa luodaan, saattavat joskus ylläpitää surua. On kipeää huomata, että itseltä uupuu jotain sellaista jota valtaosalla on.

Voiko menetyksestä huolimatta elää hyvää elämää? Suomen Kuvalehti järjesti 2009 kirjoituskilpailun teemalla ”hyvä elämä”. Kirjoittajat olivat enimmäkseen ihmisiä, joiden elämässä oli ollut isoja suruja, ei niitä joiden elämä oli mennyt oppikirjan mukaan. Kaikki kirjoittajat olivat erilaisissa elämäntilanteissa, oli leskiä, perheellisiä ja sinkkuja. Kirjoituksista saattoi tehdä muutamia tärkeitä huomioita. Hyvään elämään kuuluu myös kärsimys. Kukaan ei pysty sitä välttämään. Oma asenne ja pyrkimys pienistä asioista ja hetkistä nauttimiseen auttaa. Se, että tulee taloudellisesti toimeen tuo turvan, rikas ei tarvitse olla. Viimeisenä ja kaikkein tärkeimpänä ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, hyviä ihmissuhteita.

Positiivisen psykologian tutkimuksissa on saatu samankaltaisia tuloksia. Ihmisille tärkeintä näyttää olevan se, että he itse kokevat elävänsä merkityksellistä elämää. Ihminen tunnistaa omat hyvät ominaisuutensa ja pystyy käyttämään näitä johonkin yhteiseen hyvään. Ihminen tarvitsee myös kokemuksen sitoutumisesta ja kuulumisesta johonkin. Se voi olla sitoutumista toiseen ihmiseen, ihmisiin tai sitoutumista johonkin itselle tärkeään asiaan.

Jokaisen ihmisen kipu on aina ainutlaatuisesti koettu. Voimme kuitenkin yrittää ymmärtää jotakin tuosta kärsimyksestä, koska surua me koemme kaikki. Yhteiskunnassa olisikin tärkeä viljellä enemmän sitä asennetta, että pyrittäisiin näkemään yhdistäviä asioita, ei erottavia. Tällä hetkellä valtamediassa vilisee kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat, lapsettomat parit ja perheelliset, parisuhteessa elävät ja sinkut. Listaa voisi jatkaa pitkään. Olisi hyvä aina ajoittain muistaa, että ihmisiä lopulta yhdistävät useammat asiat kuin erottelevat.

Oxford Handbook of Positive Psychology (2009). Snyder, C.R ja Lopez, S.J. Oxford univercity Press.

Huomenna, 13.5. vietetään Lapsettomien lauantaita.

Yhdessä jaettu matka

Posted on by
Vastaus

 

Harmaantunut mies taluttaa puolisoaan pitkin kirkon käytävää. Eletty elämä näkyy molemmista.  Askel on jo hieman lyhentynyt, hartiat painuneet hitusen kumaraan. Kuitenkin ote, jolla toista tuetaan surun hetkellä, on tuttu ja vakaa. Kilometrejä on taitettu paljon, paljon on yhdessä koettu. Pettymyksiäkin on tullut, kipeitäkin. Niistä on menty eteenpäin, joskus hampaat kiristellen. Pikku hiljaa on kasvettu toiseen kiinni, annettu anteeksi. Niin paljon on kuitenkin yhdessä rakennettu, ettei sitä ole haluttu rikkomaan ruveta. Pikku hiljaa on myös hyväksytty riippuvuus toisesta. Otettu vastuu siitä, että tuommoisen valitsin. Hänen rinnallaan elin. Itsekään en aina ollut helppo puoliso, joskus kiukkuinen ja vaikeakin. Toinen ei lähtenyt siitä huolimatta, pysyi ja jaksoi.

Elämä jakautuu erilaisiin osiin. Elämän alkupäässä haetaan kokemuksia ja eletään kaasu pohjassa. Tehdään hulluja, tyhmiäkin asioita. Sitä kautta opitaan itsestä ja toisista ja talletetaan pankkiin hienoja muistoja. Monet rakastuvat tässä elämän vaiheessa. On ihanaa paistatella toisen ihailussa, ihanaa kokea olevansa yhtä jonkun kanssa. Pieneksi hetkeksi voi päästä lähelle paratiisia, kokemusta siitä että itse on täysi, mitään ei puutu.

Kun kumppani on valittu ja elämää jatketaan yhdessä, rakastuminen vaihtuu pikku hiljaa kiintymykseksi ja kumppanuudeksi. Keskellä elämää yritetään selvitä yhdessä työstä, pitää parisuhde hengissä ja mahdollisesti kasvattaa lapsi tai lapsia. Molemmat miettivät tahoillaan, mitä on vielä edessä ja mitä olisi mahdollista saavuttaa. Huomio on samaan aikaan itsessä ja muissa, myös yhteiskunnallisissa asioissa. Tässä vaiheessa halutaan usein jättää oma jälki. Tehdä jotakin, jolla on jotain merkitystä. Samaan aikaan halutaan myös elää syvästi ja monipuolisesti.

Toisaalta keski-iässä mennään eteenpäin kieli vyön alla siinä harhassa, että jossain vaiheessa tullaan valmiiksi. Vaikka matkan rajallisuus alkaa tulla todemmaksi, se peittyy kiireen keskelle.

Silloin mieli saattaa joskus eksyä ajatukseen, että paratiisi olisi vielä mahdollinen, mutta oma puoliso on sen tiellä. Vastuuta omasta elämästä, onnesta ja parisuhteesta halutaan vältellä. On kipeää huomata, että itsestä ei tulekaan sitä täydellistä versiota, johon joskus uskoi, vaan minuus jää loppuun saakka keskeneräiseksi. Sama on totta myös puolison kohdalla. Keski-iän kipu liittyykin sen hyväksymiseen, että näillä eväillä mennään ja hyvä niin.

Eläkkeelle siirtyessä hälinä ympärillä lakkaa. Minäkuvaa ei voi enää ruokkia samalla tavalla saavutuksilla kuin aikaisemmin. Huomio siirtyy ulkoisista asioista sisäisiin arvoihin. Monet eivät sure itse työn lähtemistä elämästä, vaan yleensä hyviä ihmissuhteita. Ihmisiä, joiden kanssa tuota työtä yhdessä tehtiin. Niitä, jotka valitsivat elämäntehtävänsä samoin, tukivat vaikeissa kohdissa ja iloitsivat onnistumisista.

Monet pelkäävät vanhuutta. Se on ymmärrettävää. Vanhuus symboloi luopumista, viimeisenä myös omasta minuudesta. Tässä elämänvaiheessa on kuitenkin myös paljon kauneutta. Kun kaikki turha riisutaan pois, jää jäljelle olennainen. Kiitollisuus on sitä, että joku jakoi matkaa. Oli siinä rinnalla, kun elämä kävi vaikeaksi. On vielä siinä, kun kaikkein pelottavin on edessä, päästäminen irti omasta itsestä.

Nykyään tiedetään, että ihmisten siteiden merkitys on hyvin paljolti turvallisuudessa. Me haemme toisistamme turvaa. Jos ihmisiltä kysyisi mikä heitä pelottaa eniten, niin suurin osa heistä kuvaisi luultavasti yksinäisyyttä. Kiitä tänään kaikkia niitä, jotka ovat kulkeneet rinnallasi. Ihan vaan siitä kulkemisesta.

Elämänkaaripsykologia. Lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1991

Tätisetä

Posted on by
1

 Mikä on tätisetä?

Ihmetteli 6-vuotias veljentyttäreni Aino kuultuaan innostuneet kommenttini Jemina the Great American show -esityksestä. Kabareessa lanseerattiin uusi termi muun sukupuoliselle. Tätisetä. Makustelin uutta termiä ja sana tuntui suuhuni sopivalta ja helpolta ymmärtää seksuaalista monimuotoisuutta kuvaavien termien viidakossa.

Tätisedässä on enemmän prinsessaa kuin muissa sedissä, oli vastaukseni Ainolle. Vastaus oli hänelle riittävä. Odotin uusia kysymyksiä aiheesta, mutta niitä ei tullut. Sain aikaa miettiä, kuinka lapsi hahmottaa maailman ja seksuaalisen monimuotoisuuden. Tädit, sedät ja tätisedät ovat kaikki samalla viivalla lapsen maailmassa.

Tasa-arvoiset ongelmat

Parisuhteen tai yksilön ongelmat ja kriisit ovat tasa-arvoisia, niitä tulee kaikille ihmisille. Terapeutin vastaanotolla ovat kaikki henkilöt samalla viivalla. Iällä, sukupuolella, sukupuolisella suuntautumisella tai parisuhteen pituudella ei ole merkitystä jos parisuhteessa on ongelmia. Jos tuntuu, että ongelmista ei selviä omin voimin on hyvä hakea apua yhdessä tai yksin. Terapeutin vastaanotolle voi tulla myös huoltokäynnille pohtimaan yhdessä parisuhteen tilaa ja kehitystä. Parisuhde vaatii hoivaa ja huoltoa.

Parisuhteen hoito

Parisuhdetta on hyvä hoitaa päivittäin. Pienet asiat kuten yhteinen aika arjessa, halaaminen ja silmiin katsominen tuovat puolison lähemmäksi ja lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on myös tärkeää ja omille rentoutumishetkille on myös tärkeää varata aikaa.  Yhteinen elämä on helpompaa kun kumpikin voi hyvin.

Jos tuntuu, että tarvitset apua omaan tai yhteiseen hyvinvointiinne voit varata ajan vastaanotolle. Vastaanotolle on kaikkien turvallista tulla yksin tai yhdessä.

Eriikka Sailo
pari- ja seksuaaliterapeutti
Eriikka Sailolta voi varata ajan Väestöliiton terapiapalveluiden nettiajanvarauksesta.
http://www.eriikkasailo.com

 

 

 

 

 

 

Psykoterapiakoulutus on harvojen etuoikeus

Posted on by
Vastaus

Psykoterapia on keskustelumuotoista hoitotyötä yksilöiden sekä parien ja perheiden kanssa. Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus tarjota asukkailleen tarvittavat psykoterapiapalvelut. Kansaneläkelaitoksen tukemat kuntoutuspsykoterapiat täydentävät kunnallisia palveluita. Myös esimerkiksi seurakunnat tarjoavat lyhytkestoista psykoterapiaa.

Psykoterapian tavoitteena on muun muassa ihmisen toimintakyvyn ylläpitäminen ja inhimillisen kärsimyksen vähentäminen, mutta sillä on myös merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä. Mielenterveysongelmat ovat Suomessa yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Vuodesta 2006 vuoteen 2014 mielenterveyskuntoutujien määrä lähes kaksinkertaistui (Kela). Vanhempien mielenterveysongelmat vaikuttavat myös lasten hyvinvointiin ja kehitykseen.

Psykoterapia on vaikuttavaa auttamistyötä. Esimerkiksi Kelan kuntoutuspsykoterapiaa saaneista noin 75 % on opiskelu- tai työkykyisiä psykoterapian päättyessä.

Suuresta tarpeesta huolimatta psykoterapiakoulutukseen hakeutuvat kohtaavat merkittäviä taloudellisia haasteita. Psykoterapiakoulutus on muuttunut yhä enemmän omakustanteiseksi, ja koulutuksen kulut ovat lisääntyneet huomattavasti. Psykoterapiakoulutus kestää yleensä noin 3-4 vuotta, ja siihen kuuluu seminaareja, potilastyötä, työnohjausta sekä koulutettavan oma psykoterapia. Yliopisto veloittaa lisäksi lukukausimaksuja. Psykoterapiakoulutuksen kokonaiskustannukset voivat olla jopa yli 60 000 euroa.

Vanhemmat kollegat kertovat, että aikaisemmin esimerkiksi kunnallinen työnantaja saattoi maksaa suuren osan koulutuskuluista. Nykyisin on mahdollista saada palkallisia koulutuspäiviä, jotka harvoin kuitenkaan riittävät kattamaan arkipäivinä järjestettävät seminaarit.

Verottaja on omalta osaltaan lisännyt psykoterapiakoulutuksen kuluja. Vuonna 2014 korkein hallinto-oikeus päätti, että psykoterapiakoulutuksen kulut ovat verovähennyskelvottomia. Tätä perusteltiin sillä, että koulutus johtaa uuteen ammattinimikkeeseen. Psykologiliitto on todennut, että päätös on aiheuttanut merkittäviä ongelmia koulutettaville. Uudesta ammattinimikkeestä huolimatta psykoterapiakoulutus on usein täydennyskoulutusta. Esimerkiksi monissa psykologin toimissa edellytetään psykoterapeutin pätevyyttä.

Verottajan uusimman päätöksen mukaan (2015) yliopiston alihankkijoiden toteuttama psykoterapiakoulutus muuttuu arvonlisäverolliseksi. Käytännössä moni psykoterapiakoulutus toteutuu yhteistyössä yliopiston ja erilaisten koulutusyhteisöjen kanssa. Näissä koulutuksissa verouudistus merkitsee 24 % korotuksia koulutuksen seminaarimaksuihin. Tämä lisäys voi nostaa esimerkiksi nelivuotisen koulutuksen hintaa noin 4000 eurolla. Verottajan korotuspäätökset ovat kohtuuttomia psykoterapiakoulutettaville. Yliopiston lukukausimaksut sekä potilastyön työnohjaus ovat edelleen arvonlisäverottomia.

Mielenterveysongelmista kuntoutuminen on vakava asia niin yksilötasolla kuin kansantaloudellisestikin. Psykoterapiakoulutettavan varallisuus ei voi olla tärkein kriteeri koulutukseen hakeutumisessa. Jo nyt on nähtävissä, että psykoterapiakoulutuksiin ei aina löydy riittävästi osallistujia: mielenkiinto psykoterapiatyöhön ei riitä, kun rahat loppuvat. Terveydenhuollon ammattinimikkeeseen johtavien koulutusten tulisi olla tasapuolisesti maksuttomia.

Lähteet:

vero.fi

Kela

Kuva: generateonlinewealth-sivusto

Jääkö nuori aikuinen ikuisesti odottamaan?

Posted on by
Vastaus

Mistä on nuori aikuinen tehty? Opinnoista sekä työn, parisuhteen ja oman paikan etsinnästä. Yrityksestä ja erehdyksestä, vapaudesta ja vallasta valita, uhkakuvista ja epävarmuudesta.

Olen ollut viime kuukaudet Väestöliiton harjoittelijana. Tänä aikana olen saanut kohdata nuoria aikuisia ja kuulla heidän ajatuksiaan perheestä, lapsista ja aikuisuuteen astuvan elämänvaiheesta. Vaikka julkisuudessa kuva elämänvalinnoista olisikin moninaistunut, muodostuu nuorten aikuisten kertomuksista enemmän ja vähemmän yhtenäinen tarina:

Aikuisuuden rakentaminen aloitetaan etsimällä opiskelupaikka. Opintojen aika on kokeilua: muodostetaan sosiaalisia suhteita, lähdetään lapsuudenkodista, kokeillaan eri kumppaneita ja muutetaan yhteen, harrastetaan, tuijotetaan koko sunnuntai sängyssä Netflixiä, ostetaan spontaanisti äkkilähtö ulkomaille.

Aika kuluu, ja kolmenkymmenen rajapyykki lähestyy. Moni nainen pohtii, kuinka pitkään biologista kelloa uskaltaa torkuttaa. Vähintäänkin eri tahoilta muistutetaan, ettei lorvia voi ikuisesti. On siis aika luoda vakaa pohja, valmistua, etsiä töitä ja asettua aloilleen. Tätä ennen kuitenkin suoritetaan viimeinen siirtymäriitti aikuisuuteen – tehdään reppureissu Aasiaan.

Kun on nähty ja koettu tarpeeksi, tullaan aikuisiksi. Jämähdetään. Hankitaan ne kaksi ja puoli lasta, mutta ei enempää kuin kolme, jotta mahdutaan vielä henkilöautoon, eikä myöskään yhtä, siitä tulisi vain haastava persoona. Nuoruus on ohi, on jouduttu ruuhkavuosien kelkkaan.

Moni nuori aikuinen elää kymmenien ovien odotusaulassa: mikä ovi avata, mikä sulkea? Minkä kynnyksen yli uskaltaisin astua? Samalla kun tahdotaan kokeilla mahdollisimman montaa vaihtoehtoa, ei haluta kuitenkaan sulkea lopullisesti yhtään ovea.

Ovien valintaan käytetään erilaisia kompasseja. Joillakin tunne tai sydän sanoo, mihin kahvaan tarttua, toisilla taas omien vanhempien valinnat ja kavereiden tai sisarusten esimerkit osoittavat suunnan. Osaa ulkopuolelta tulevat epämääräiset paineet puskevat luonnonilmiön tavoin vääjäämättä kohti ennalta määrättyä tietä.

Jos pohtii mahdollisten maailmojen avaruutta, vaihtoehtoisia valintoja ja kulkureittejä, on kuin komeetoilla ratoja. Mutta onko sittenkään? Niin kuin eräs nuori aikuinen totesi, on mukavaa ajatella kaiken olevan mahdollista, vaikka makaisi vain koko päivän sohvalla. Vapaus ja mahdollisuuksien aukeus on tärkeintä juuri mielen tasolla: jos minulle tulee tunne, että haluan lähteä huomenna maailmanympärysmatkalle, se on teoriassa mahdollista. Lukkoon lyödyt valinnat sulkevat vapauden portin säppiin.

Lapsi-oven avaaminen vaikuttaa erityisen lopulliselta: ken tästä portista käy, joutuu pimeään tunneliin, jossa ensimmäinen valonkajo häämöttää lähes kahdenkymmenen vuoden päässä. Kiintymysvanhemmuus, loputon univelka, sormiruokailu ja itsesurvotut vauvansoseet, vararikkoon ajavat harrastukset ja keittiön seinään kiinnitetyt minuuttiaikataulut ovat tulleet tutuksi, vaikka lapsiperheitä ei lähipiirissä olisi yhtäkään.

Julkisuuden kuva vanhemmuudesta vaikuttaa varsin vaativalta. Vaikka lapsi toisaalta on ilon ja tulevaisuuden tuoja, se voi olla myös kuin parasiitti, joka imee kaiken elämän vanhemmista. Lasta varten kaiken on oltava valmista. Taloudellinen vakaus huolettaa monia, sillä lapselle halutaan lahjoittaa se mahdollisuuksien tarjotin, mistä itse on ehkä jouduttu luopumaan. Materian lisäksi jälkikasvulle halutaan antaa sitä, mitä moni ehkä omassa lapsuudessa jäi vaille: aikaa ja huomiota. Uran luominen ja omat harrastukset loppuvat, kun lapsi tulee taloon.

Onko kuva lapsiperheestä ja elämänkulusta näin yksipuolinen? Missä on lisää tarinoita uran ja perheen yhdistämisestä tai vanhempien vastuun jakamisesta tasapuolisesti? Entä missä on kertomuksia perhe-elämän iloista, onnellisesta yksilapsisesta perheestä tai lapsettoman elämän täysipainoisuudesta? Toivottavasti tulevaisuudessa tehtäisiin päätöksiä, jotka toisivat joustavuutta ja mahdollisuuksia toteuttaa erilaisia elämänvalintoja.

Valintojen odotusaulassa ei kannata epäröidä liian pitkään. Vaaditaan rohkeutta tehdä omia ratkaisuja ja kantaa vastuu niistä. Valinnan tehdessä ottaa toki riskin, sillä kukaan ei takaa, että kokeilemasi ovi avautuu tai pitää takanaan sellaisen elämän, mitä olet odottanut. Mitä, jos valinta vain kaduttaa eikä voikaan enää palata?

Odotusaulassa ikuisesti arpominen vaikuttaa kuitenkin ikävimmältä ratkaisulta. Kaikki mahdollisuudet ovat ehkä silmiesi edessä, mutta joku muu sulkee ovet puolestasi. Joskus pitää muistaa, että kaikki valinnat eivät olekaan lopullisia, toisinaan voi palata. Yhden oven takaa voi myös vankityrmän sijaan avautua monta uutta mahdollisuutta. Entä mitä, jos avatun oven takana on jotakin paljon odotettua parempaa? Mitä, jos valintojen seurauksena onkin omannäköinen ja rikas elämä täynnä päätöksiä, joiden takana voi seisoa?

Väestöliitto tekee lastenhankinnan muuttuvasta maisemasta Perhebarometrin, joka ilmestyy syksyllä 2017.

Eropäätös on vaikea ja tuskallinen

Posted on by
Vastaus

Parisuhdetietoa on maailma pullollaan, mutta psykologian alan tutkija Sarah Allen kiinnitti huomiota aukkoon tutkimuksessa: Siihen hetkeen, kun ei oikein enää olla parisuhteessa, muttei vielä erottukaan. Miten ihmiset päättävät erostaan? Ja mistä toiset saavat päähänsä olla sittenkin eroamatta? Tutkijat halusivat ymmärtää ”ei kenenkään maata” parisuhdevaikeuksien ja eropäätöksen välillä.

Eropäätös on vaikein päätös mitä voi tehdä, ja tuskallisin. Sitä verrataan jopa rakkaan puolison kuolemaan. Vaikeille päätöksille on leimallista, että niillä on pitkäaikaiset vaikutukset. Vaikeaa päätöstä vaativa tilanne on uusi. Ei ole kokemusta, eikä kukaan voi tehdä päättelyä puolestasi. Vaikeista päätöksistä juuri eropäätös on päätös, jonka kohdalla harvoilla on tietoa kaikista eroon vaikuttavista tekijöistä. Eropäätös joudutaan lopultakin usein tekemään umpimähkään.

Ihminen on  järkiperäinen olento ja haluaisi tehdä ainakin ne vaikeimmat ja suurimmat päätöksensä järjellä. Kuitenkin parisuhdeongelmien kasaantuessa kuumina hiilinä pään päälle, ihminen alkaakin tuntea tunteita. Hän tuntee pelkoa, ja rakkaus läikähtelee hänen sisällään. Hän tuntee kiintymystä ja suunnatonta vihaa. Tunteet saavat ihmisen poikkeamaan järjen äänestä.

Tutkimuksen maailmassa perheille lähetetään järkeenkäypiä kyselyitä, tutkimuksia, joihin voi vastata rationaalisesti ja odotetusti. Perustellut, kootut vastaukset ovat tervetulleita. Mutta todellisuus ihmissuhteissa voi näyttää aivan toiselta.

Nobel – palkinnon voittanut psykologi ja talousteoreetikko Daniel Kahneman (2011) päätteli, että tunteet ovat suuressa osassa kaikkea päätöksentekoa. Järkiperäisiä perusteluja voi viljellä mielin määrin, mutta ellei päätökseen sisälly tunnetta, päätös voi jäädä hyvinkin tekemättä. Kun ihminen sitoutuu päätökseen, se tapahtuu tunteen, ei järjen kautta. Puhdas järjenkäyttö on harvinaista. Ihmistä voi ajaa vaikkapa tavoite tehdä hyvää toisille ja noudattaa hyvää tapaa huonon sijaan.

Siltikin ihmiset ovat liian pimennossa tehdessään eropäätöksiään. Tarvittaisiin parempaa ”eropäätöksen teoriaa” , sillä päätös on vaikea ja monet tarvitseva apua päätöksentekoon. Eron voimakkaista seurauksista kärsivät monet ihmiset. Eropäätöksen tunnepitoisuus tulisi avata ja ymmärtää, sen sijaan että se halutaan järkiperäistää.

On eropäätöksiä jotka ovat helpompia kuin toiset. Väkivaltaisesta suhteesta on päästävä ulos, ja liitoissa vailla sukupuolielämää on yleensä yksi tai kaksi erittäin huonosti voivaa ihmistä.  Silti muissakin liitoissa pohditaan eroa ja erotaan. Pitkästyminen ja kyllästyminen ovat joitakin aikamme erojen syitä. Jotta perhetutkijat voisivat paremmin ymmärtää eroamisen päätöksentekoa, heidän on otettava suuremmassa määrin huomioon paitsi järki, myös epärationaalisuus, tunnepohjainen edestakaisin sahaaminen päättämisen ja päättämättömyyden väillä, ja kaikki se inhimillinen haahuilu, mitä päätöksen tekeminen vaatii.

Monet eroajatusten kanssa tuskailevat sanovat muuttavansa mieltään useita kertoja päivässä. Kunnes tulee seuraava hetki,  ja seuraava ”järkähtämätön” päätös, joka tunnin kuluttua jälleen muuttuu. Perhe-elämä on yhtä emotionaalista sotkua, tutkijat toteavat, mutta se on todellisuutta, jonka varaan ihmiset rakentavat elämänsä.