Ajatuksista on matkaa tekoihin

Free Stock Photos

Moni ihminen on joskus pelännyt omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Toisinaan ajatuksia voi jopa säikähtää ja ahdistua siitä, mitä mielessä on. ”Enkö rakasta kumppaniani, kun ajattelen näin?” ”Voisinko satuttaa jotakuta, kun olen niin vihainen?” Silloin voi olla vaikea rauhoittaa omaa itseä, ja tunne saa entistä isomman roolin.

Joskus syyllisyys omista ajatuksista ja tunteista aiheuttaa jopa pakonomaisen tarpeen ”tunnustaa” ne. Joskus se voi helpottaa omaa oloa, mutta aina se ei ole paras vaihtoehto: ”Mulla on huono omatunto, kun en pidä sua oikein hauskana ihmisenä – mutta olet silti tärkeä ystävä!” Tunteet ja ajatukset eivät samalla tavalla satuta muita, kuin sanat ja teot.

Ajatusten ja tekojen erottaminen on tärkeä taito. Kaikenlaiset ajatukset ja tunteet kuuluvat elämään. Ajatuksille ei ole rajoituksia, mutta teoilla on: pohjimmainen raja kulkee siinä, että itseä tai toisia ei saa fyysisesti satuttaa.

Kielletyt tunteet?

Yhteiskunnassa eri tunteita pidetään usein eri arvoisina. Filosofian professori Loyal Rue onkin todennut, että kulttuuri moralisoi ihmisen tunne-elämää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on puhuttu niin sanotusta ”onnellisuuden pakkomielteestä” (happiness obsession). Myös suomalaisessa kulttuurissa on rohkaistu enemmän positiivisten kuin negatiivisten tunteiden ilmaisemiseen. Vanhempien kunnioitus on voinut tarkoittaa sitä, että vanhemmille ei saa kiukutella.

Länsimaissa kristinusko on vaikuttanut monella tapaa siihen, mitä tunteita pidetään suotavina ja mitä ei. Raamatun Uudessa Testamentissa on useita tunteisiin liittyviä kannanottoja. Uudessa Testamentissa verrataan kahta tunnetta tekoon: 1) vihaa verrataan murhaan (Matt.5:21–22; 1. Joh. 3:15) ja 2) naisen katsomista himoiten verrataan aviorikokseen (Matt. 5: 27). Näissä tunteissa, vihassa ja seksuaalisessa himossa, on ollut jotain, mikä herättää erityistä syyllisyyttä. Niitä ei saisi edes olla mielessä. Voiko tämä kertoa jotakin tunnekulttuuristamme vielä nykypäivänä?

Kasvatuskulttuuri on muuttunut, sillä lapsia kannustetaan nykyään osoittamaan enemmän erilaisia tunteita. Lapselle on tärkeää opettaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Lapsi saa olla innostunut, kiukkuinen, kateellinen, raivoissaankin. Lapsi saa olla utelias omasta kehosta ja seksuaalisuudesta. Hän saa olla riemuissaan tai pettynyt. Tunteiden vallassa ei kuitenkaan toimita ”päättömästi”, vaan niitä käsitellään sanojen avulla. Tunteet ja ajatukset on tärkeää erottaa teoista. Esimerkiksi uhmaikäiselle voi sanoa, että kiukku on ymmärrettävää, mutta ketään ei saa lyödä. Vanhempi voi sisällyttää viestiinsä toivon: kiukku menee kyllä ohi, haava paranee, jouluna saa sitten lahjoja, viikon päästä nähdään taas serkkuja.

Tunteiden hyväksyminen

Ihminen käy elämässä läpi tunteiden kirjon. Kriiseihin kuuluu sellaisia tunteita, joita ei olisi voinut edes kuvitella: syvää epätoivoa, koko kehossa tuntuvaa raivoa, kostonhalua, riipaisevaa yksinäisyyttä. Myös arkiseen elämään kuuluvat muutokset voivat herättää erilaisia tunteita: omat ikävaiheet ja vanheneminen, parisuhteen erilaiset vaiheet, lasten ikävaiheet ja esimerkiksi työelämän muutokset nostavat monenlaisia tunteita pintaan.

Ihmiset ovat erilaisia siinä, miten he voivat hyväksyä kokevansa näitä erilaisia tunteita: voiko tunteen tunnistaa ja voiko sen äärelle rauhassa pysähtyä? Pelottaako, että oma tunne muuttuu hallitsemattomaksi teoksi? Voiko tunnetta sietää, vai ryhtyykö ihminen tekemään nopeita ”siirtoja”, jotta pääsisi tunteesta äkkiä eroon?

Hätiköityjä päätöksiä näissä tilanteissa ehkäisee se, että henkilö voi käsitellä tunteitaan ja ajatuksiaan omassa mielessään ja luotettavien läheisten kanssa – nopean toiminnan sijaan. Silloin voimme välttyä monilta ylilyönneiltä sekä turhalta kärsimykseltä ihmissuhteissa. On ok vihata, inhota tai himoita ja haluta. Siitä on pitkä matka lyönteihin, pettämiseen ja muihin läheisiä satuttaviin tekoihin. Antaa tunteiden tulla ja mennä. Niitä voi tutkiskella rauhassa. Niistä voi puhua omien läheisten tai jonkun ulkopuolisen kanssa. Tunteista voi kirjoittaa ja niitä voi käsitellä myös erilaisen taiteen avulla, esimerkiksi piirtämällä tai musiikin kautta. Jotkut tunteet tarvitsevat mahdollisuuden ”jäähdyttelyyn”: sitä voi olla esimerkiksi puhelu ystävälle, tai ”happihyppely” kesken parisuhderiidan. Tunteiden käsitteleminen kaikessa rauhassa voi auttaa pohtimaan, miten kukin oikeasti haluaisi tilanteessa toimia.

Tunteet eivät ole oikein tai väärin. Mutta tunteita voi ilmaista rakentavasti tai tuhoavasti. Vanha sanonta voi auttaa tässä: kannattaa laskea kymmeneen, ennen kuin toimii.

Lähteet:

Fonagy, P. & Gergely, G. & Jurist, E. & Target, M. (2002) Affect Regulation, Mentalization, and the Development of the Self. New York: Other Press.

Nurminen, E. (2013) Kristinusko ja affektisäätelyn normit Uuden testamentin tekstissä sekä psykoterapeuttien raportoimina. Helsingin yliopisto (Uskontotieteen pro gradu -tutkielma).

Riis, O. & Woodhead, L. (2010) A Sociology of Religious Emotion. Oxford: University Press.

Rue, L. D. (2005) Religion is not about God: how spiritual traditions nurture our biological nature and what to expect when they fail. New Brunswick: Rutgers University Press.

Miten käsitellä uskottomuutta parisuhteessa?

Uskottomuuden jälkeen parilla on vaihtoehtoina

a) jatkaa yhdessä kuten ennenkin
b) erota tai
c) jatkaa yhdessä, mutta pyrkiä parisuhteeseen, joka on laadultaan paljon parempi kuin koskaan ennen.

Ihka ensimmäinen asia on sen märittäminen, mitä pari haluaa. Jos he haluavat jatkaa yhdessä ja parantaa parisuhteensa laatua, on syytä laatia yhteinen tavoite tulossa oleville vaativille keskusteluille. Hyvä yhteinen tavoite olisi ymmärtää yhdessä, mitä tapahtui ja miksi. Kertoa yhdessä tarina, miksi tämä tapahtui meille, miten me siihen ajauduimme ja miten me päätimme silti jatkaa yhdessä ja pyrkiä parempaan. Miten me kaksi valitsimme toisemme näiden tapahtumien jälkeen. Käytän me-muotoa, sillä kuntoutumiselle on suunnattomaksi eduksi se, että molemmat ottavat vastuuta parisuhteen etääntymisestä ja ymmärtävät kuntoutumisen olevan kahden kauppa.

Ylipääsy uskottomuudesta on hyvin vaikea asia, sillä kummankin tulee kuunnella toista ja validoida se, mitä toinen kertoo kokemuksistaan ja elämästään näiden tapahtuminen aikana ja jälkeen. Usein uskoton kumppani olisi valmis menemään nopeasti eteenpäin parisuhteen uutta rakkausvaihetta kohti, mutta loukattu partneri  tarvitsee hyvin paljon kuuntelua, tukea ja ymmärrystä sekä  vastuksia ja niiden toistoa. Hänen elämänsä ja luottamuksensa on järkkynyt ja hän ansaitsee siis paljon aikaa kootakseen käsityksensä puolisostaan ja parisuhteestaan uudelleen, uudelle pohjalle. Uskottomuuden jälkeen parisuhteen kuntoutumisessa mennään eteenpäin loukatun puolison tahtiin.

Eräs tuskallinen reaktio, joka usein kohtaa uskottomuudesta kärsineitä puolisoita, on tuskallisten muistojen palaaminen välähdyksinä mieleen elokuvista, kaduista tai kaupungeista, esineistä tai vaikkapa uskottoman puolison onnellisista  ilmeistä, jotka loukattu yhdistää menneeseen uskottomuuteen. Olisi helpompaa vetäytyä vihan, syytösten ja huolestumisen taakse, mutta ne eivät vie eteenpäin suhdetta. Kun kipeä muisto iskee, voi pyytää puolisolta heti tukea tyyliin: ” tarvitsen sinulta nyt todella lujan rutistuksen, sillä elokuva toi ikävät muistot mieleeni”.

Kuntoutuminen vaatii luottamuksen palautusta. Luottamus täytyy ansaita takaisin ajan kanssa, mutta silti se vaatii myös vakuutteluja ja sanoja. ”Rakastan sinua ja vain sinua”. Ihminen tarvitsee jonkin asteista luottamusta tulevaan – sillä vaikka ihminen on ihastuva ja rakastuva olento, eikä ihastuminen ja rakastuminen aina katso siviilisäätyä, puoliso tarvitsee tiedon siitä, että ”me olemme molemmat sitoutuneet tosissamme ja aiomme tosissamme pyrkiä uskolliseen, toiset ulossulkevaan suhteeseen.”

Ihminen on heikko, ja etäisyys parisuhteessa voi jättää ammottavan aukon ihmisen tarpeelle tulla huomioiduksi ja arvostetuksi. Silti keskustelut uskottomuudesta tulisi käydä näkökulmasta, joka korostaa vastuuta. ”Olin suhteessamme yksinäinen ja kaipasin kuuntelijaa. Otin askeleen ulkopuolisen henkilön suuntaan, ja minä kannan siitä vastuun”.

Mitä se sitten tarkoittaa, kun uskoton osapuoli ottaa vastuun? Hän pyytää aidosti anteeksi aiheuttamaansa kärsimystä. Hän kuuntelee ja asettuu puolisonsa asemaan ja kertoo, miten hän käsittää nyt, miltä toisesta tuntuu. Hän poistaa esteet anteeksiannon tieltä, eli lopettaa suhteen ja kaiken yhteydenpidon pettämiskumppaniin. Myös loukatulla on oma vastuunsa. Hänen tulee käsittää, että painostamalla tai alistamalla uskotonta hän ei tule saavuttamaan läheisyyttä ja luottamusta, joita todella kaipaa. Haukkujen sijaan voisi sanoa: ”kaipaan sinua lähelleni”.

Parisuhteen kuntoutuminen uskottomuudesta on vaikeaa, ehkä vaikeinta, mitä koskaan olet tehnyt. Auta omaa kuntoutumistasi kuuntelemalla, jakamalla vastuuta ja poistamalla esteitä anteeksiannon tieltä. Listatkaa molemmat, mistä asioista te olette onnettomia, ja mitä te tarvitsette parisuhteeltanne nyt ja tulevaisuudessa. Näin tekemällä luotte parhaan perustan omalle ja parisuhteen kehittymiselle kohti suurempaa onnellisuutta.

Heli Vaaranen
psykoterapeutti, parisuhdetiimin esimies, Väestöliitto

Ryhmä uskottomuuden kokeneille pareille
Väestöliitossa alkaa uusi ryhmä, jossa parin on mahdollista saada vertaistukea ja ammatillista apua haasteelliseen elämäntilanteeseen uskottomuuden jälkeen.
Ryhmä kokoontuu syksyn aikana 6 kertaa maanantai-iltaisin klo 18 – 20. Ensimmäinen kokoontuminen 11.9. Ryhmän hinta on 600€/pari.Ilmoittautuminen sähköpostilla 31.8 mennessä osoitteeseen terapiapalvelut@vaestoliitto.fi.
Ryhmän ohjaajina toimivat psykoterapeutti Milja Ilkka, psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti Johanna Ervast ja pari- ja seksuaaliterapeutti Eriikka Sailo.
Lisätietoja

Rakkauteen kuuluu myös erillisyys

Kuva: Independent UK

Parisuhteen onnellisuuteen ei vaikuta ainoastaan se, kuinka paljon parilla on kahdenkeskistä aikaa tai kuinka paljon he puhuvat asioista keskenään. Parisuhteen hyvinvointiin vaikuttaa myös kummankin oma hyvinvointi: miten kumppanit voivat psyykkisesti ja fyysisesti. Tärkeä asia voi olla myös se, kuuluvatko kumppanit johonkin parisuhteen ulkopuoliseen yhteisöön, tai onko heillä omia intohimon kohteita. Omat ystävät ja harrastukset voivat tukea parisuhteenkin hyvinvointia. Myös saman katon alla tarvitaan sellaisia hetkiä, että voi olla yhdessä mutta erillään, vaikka ihan hiljaa omia juttuja puuhaillen. Tämä ei merkitse sitä, että muut asiat olisivat tärkeämpiä kuin oma kumppani. Turvallisessa parisuhteessa on turvallista olla myös erillään.

Kyky kestää erillisyyttä on varhainen osa ihmisen persoonallisuutta. Tätä kehitystä voi häiritä erilaiset kaltoinkohtelut tai vaikkapa liian takertuva vanhempi. Aikuisena vaikeus olla yksin näyttäytyy muun muassa mustasukkaisuutena ja ahdistusherkkyytenä.

Usein noin kahden ensimmäisen seurusteluvuoden jälkeen tulee ”parisuhteen erillistymisvaihe”. Silloin kumppanit kokevat tarvetta löytää oma yksilöllisyytensä symbioottisen huuman jälkeen. Tätä voi verrata siihen, kun pieni lapsi ymmärtää, että äiti onkin hänestä erillinen ihminen, jolla on oma tahto ja omat kokemukset. Samalla tavalla parisuhteen kehitys edellyttää sen ymmärtämistä, että kumppani ei ole oman itsen jatkumo vaan erillinen ihminen. Tämä voi tuntua pettymykseltä. Eikö kumppani olekaan kaikki tarpeet tyydyttävä onnen ja ymmärryksen lähde? Eriytymisvaiheessa pari usein ajautuu riitoihin. Hiljalleen kumppanit löytävät uuden tavan olla yhdessä, erillisinä yksilöinä. Tätä seuraa parisuhteen ”kumppanuus-vaihe”.

Eriytymättömyys näkyy parisuhteessa monin tavoin. Eri mieltä oleminen voi tuntua pelottavalta, eikä riitoja välttämättä ole ollenkaan. Koko ajan on varmistettava, että ei vahingossakaan loukkaa tai suututa toista – ja samalla omat tunteet ja ajatukset tukahtuvat. Toisaalta kumppanit voivat riidellä paljonkin, sillä jatkuva yhdessä oleminen saa paineet kasvamaan – elämä on yhtä isoissa tunteissa vellomista, eikä kumpikaan saa ”happea”. Jatkuva puhuminen ei välttämä kerro hyvästä kommunikaatiosta vaan vaikeudesta olla erillään kumppanista. Toimimaton riippuvuus kumppanista näkyy usein myös seksuaalisen halun vähenemisenä. Erillisyys saa aikaan ikävän ja halun hakeutua toisen luo.

On tavallista, että yksi kumppaneista kaipaa läheisyyttä enemmän kuin toinen. Erillisyyden herättämiä tunteita voi tutkia omassa mielessä. On hyvä tunnistaa, että itse voi omalla takertumisellaan myös ahdistaa kumppania ja ajaa tätä tiedostamattomasti kauemmas. Toisaalta, jos oma rakas on aina vetäytymässä, tämä herättää väistämättä yksin jäämisen ja torjutuksi tulemisen tunteita – ja saa hakemaan yhteyttä toiseen yhä enemmän. Kyseessä on itseään ylläpitävä kehä. Se ei ole kummankaan vika. Kumpikin yrittää selvitä kielteisellä kehällä parhaiksi oppimillaan keinoilla.

Erillisyys ei merkitse tunnetason kylmyyttä tai toisen sivuuttamista. Turvallinen läheisyys mahdollistaa turvallisen erillisyyden. Tässäkin toimii vertaus lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta: lapsi tutkii maailmaa, tulee välillä tankkaamaan turvaa vanhemman sylistä, leikkiessään lapsi kääntyy katsomaan: onko isä tai äiti siellä? Ja jatkaa leikkejään. Samoin parisuhteessa on turvallista tutkia maailmaa ja toteuttaa itseään, kun tietää, että kumppaniin saa tunnetason yhteyden. Kumpikin voi luottaa siihen, että toinen on tukena eikä hylkää.

Elämänhistoria määrittää osaltaan sitä, kuinka turvalliseksi henkilö kokee olonsa parisuhteessa. Omat reaktiot voivatkin olla niitä tunteita, joita on kokenut oman vanhemman tai muun läheisen kanssa. Täytyykö takertua toiseen, jotta voi olla varma rakkauden säilymisestä? Parisuhteesta voi tulla uusi näyttämö yksin jäämiselle tai tukahduttavalle läheisyydelle. Jokainen ihminen joutuu ainakin jossain määrin tasapainottelemaan elämässä näiden kahden välillä: erillisyyden ja läheisyyden.

Parisuhde on uusi mahdollisuus käsitellä omia tunteita. Onnellinen parisuhde tarvitsee sekä tunnetason läheisyyttä että kummallekin mahdollisuutta olla oma itsensä, yksilöinä.

Lisätietoa:

Hyväpaha lähimmäinen

Yksi ihmiselämän perustaitoja on sen ymmärtäminen, että samassa ihmisessä voi olla sekä hyvää että pahaa. Tämä taito joutuu koetukselle erilaisissa ihmissuhteissa, kuten parisuhteessa, vanhempi-lapsi-suhteessa, työpaikalla ja ystävien kanssa. Ihminen tasapainottelee läpi elämän sen kanssa, että läheiset voivat tarjota sekä iloa että pettymyksiä. Esimerkiksi keskellä parisuhderiitaa kukin yrittää muistaa, että tässä on oma rakas puoliso, joka ei todennäköisesti halua mitään pahaa, vaan on omalla tahollaan myös loukkaantunut.

Mitä suurempi loukkaantuminen toista ihmistä kohtaan on, sitä vaikeampaa on nähdä toisessa myös hyvät puolet. Jossain määrin meille jokaiselle on hankalaa pitää yllä hyvää mielikuvaa toisistamme, kun olemme suuttuneita, loukkaantuneita tai pettyneitä.

Kehityksen näkökulma

Pienen lapsen kehitykseen kuuluu mustavalkoisuus. Lapsen mielipide läheisistä muuttuu sen mukaan, tarjoavatko nämä hänelle mielihyvää vai eivät. Vanhempi on tilanteesta riippuen joko ”ihana” tai ”tyhmä”. Esimerkiksi kielteinen päätös lelukaupassa voi saada aikaan itkupotkuraivarin. Tämä kuuluu yleensä ihan normaaliin kehitykseen. Lapsi ei osaa vielä hallita suuttumuksen ja pettymyksen tunteitaan, tai sanoittaa niitä. Maailma kaatuu, kun asiat eivät mene niin, kuin lapsi toivoisi. Ja kaikki on tietenkin vanhemman syytä!

Lapsi sisäistää hiljalleen noin kolmen vuoden iässä, että sama ihminen voi tuottaa sekä mielihyvää että turhautumista. Vanhempi voi olla sekä ”hyvä” että ”paha” yhtä aikaa. Positiivinen kehitys edellyttää sitä, että aikuinen pystyy ottamaan vastaan sekä lapsen ilon että raivon purkaukset – asettaen turvallisesti rajoja. Kokonaisvaltainen käsitys muista ihmisistä ja maailmasta edellyttää sitä, että lapsi on itse tullut vastaanotetuksi kokonaisena ihmisenä. Aikuinen sanoittaa lapsen tunteita, kiukkua, nälkää tai väsymystä, tai mitä ikinä lapsi mahtaakin kokea, ja kestää nämä tunteet.

Joskus lapsi sekoittaa omat ja vanhemman tunteet keskenään. Kun lasta kiukuttaa, vanhempi on hänen mielestään tyhmä ja haluaa tahallaan jotain pahaa. Lapsi katsoo vihaisesti kulmiensa alta ja tokaisee, ”en rakasta sinua”. Hän voi kokea tämän tarkoittavan, ettei vanhempi rakasta myöskään häntä. Lapsi voi hämmästyä, kun vanhempi uhmakohtauksen keskellä sanookin, ”mutta minä rakastan sinua, ja siksi laitan rajoja”. Kiukkukohtauksissa rauhallisena pysyvä vanhempi luo turvaa: vaikka lapsi suuttuu, aikuinen pysyy samana, kuin ennenkin: turvallisena ja rakastavana. Helpommin sanottu kuin tehty!

Ihmisen kehitys jatkuu koko elämän. Niin lapset kuin aikuisetkin joutuvat tilanteisiin, joissa taito yhdistää sekä hyvää että pahaa samaan ihmiseen on todella koetuksella. Vihan tunteet ovat tarpeen, kun toinen loukkaa tai kohtelee huonosti. Viha auttaa irrottautumaan esimerkiksi haitallisesta parisuhteesta. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Merkittävää on, pystyykö ihminen aikuisena käyttäytymään vihaisuudesta huolimatta asiallisesti muita kohtaan. Pystyykö ihminen olemaan reilu, oikeudenmukainen, ei-kostava, ei-väkivaltainen vihaisuudesta huolimatta? Aikuinen, joka on saanut riittävän hyvin työstettyä hyvän ja pahan yhdistämistä, ei näe pettymyksen aiheuttajaa johdonmukaisesti vain ”pahana”. Hän ei käsittele vihan tunteitaan ensisijaisesti toiminnalla, kuten vanhempaansa läimäyttävä 2-vuotias. Ajatukset ovat hänelle eri asia kuin teot.

Mustavalkoisuus aikuisen ihmissuhteissa

Ilman kykyä yhdistää hyvää ja pahaa, aikuinenkin heijastaa toisiin ihmisiin sellaisia ominaisuuksia ja tunteita, joita hänellä itsellään on. Häntä ei ehkä lapsena autettu kestämään omia negatiivisia tunteita, eikä hän kestä niitä nytkään. Kaikki negatiivinen on helpompi nähdä läheisessä ihmisessä, kuin itsessä. Se, mistä hän syyttää muita, on joskus jotain, mitä hänen on itsessään vaikea kestää.

Läheiset voivat olla hämillään. Miten joku voi ymmärtää tilanteita niin väärin – ja syyttää heitä jostain sellaisesta, mitä he eivät ole tehneet? Kun hyvän ja pahan yhdistäminen ei onnistu, ihminen  luulee tietävänsä, minkälaisia toiset ovat, ja mitä he ajattelevat ja tuntevat. Uteliaisuudelle ja kysymyksille ei ole tilaa. Läheiset elävät jatkuvassa valmistilassa, koska he eivät voi tietää, mikä laukaisee rakkaassa ihmisessä taas muutoksen – ja saa hänet katsomaan ehdottomien mustien lasien läpi.

Kyvyttömyys nähdä ”harmaan eri sävyjä” voi vaikeuttaa ihmissuhteita. Unelmien kumppani muuttuukin yhtäkkiä pahimmaksi viholliseksi. Ystävä muuttuukin salaman nopeasti epäluotettavaksi petturiksi. Yksikin väärä sana voi aiheuttaa voimakkaan reaktion tai jopa välien katkaisemisen. Mustavalkoisuuden työstäminen esimerkiksi psykoterapiassa voi johtaa helpottavaan huomioon: riidoista ja suuttumuksesta voikin selvitä ilman, että menettää toisen ihmisen? Läheiset eivät haluakaan minua tahallaan hylätä tai satuttaa?

Miten tätä taitoa voi harjoitella?

Jokaisella meistä on hetkiä, jolloin on vaikea ajatella asioita monesta eri näkökulmasta. Ajattelu on erityisen vaikeaa silloin, kun tunteet käyvät kuumana, tai kun riita osuu johonkin itselle kipeään kohtaan. Hyvänä neuvona on yrittää pysähtyä, kun tunteet lyövät yli – pyrkiä ajattelemaan ja tutkimaan omia tunteita ennen kuin toimii niiden mukaan. Mikä laukaisi oman reaktion? Mitä vihan alla on? Usein kyse voi pohjimmiltaan olla pelosta tai häpeästä. Ihminen voi pelätä esimerkiksi yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista. Kuka tahansa voi ajautua läheisessä ihmissuhteessa kielteiselle kehälle, jos esimerkiksi kokee, ettei kelpaa toiselle.

Turvallisissa ihmissuhteissa tilanteita voi korjata myös jälkikäteen: pyytää anteeksi ja sanoa, että ”nyt pystyn taas kuuntelemaan sinua. Selvitetään tilanne.” Turvallisia ihmissuhteita ei määritä riidattomuus vaan se, voivatko toisilleen rakkaat ihmiset selvittää välinsä jälkikäteen, nähdä oman osuutensa riitelyssä ja pahoitella sitä aidosti.

Ihmissuhde- ja parisuhdevaikeuksiin voivat auttaa myös esimerkiksi ”mentalisaatioryhmät”, joissa opetellaan omien ja toisten tunteiden tunnistamista ja pohditaan ihmissuhteita yhdessä.

Tukea saatavilla:

Lue myös:

Kaksi näkökulmaa

Saattaa olla, että joku teistä on joskus kuullut tai lukenut tarinan vanhasta naisesta ja hiiristä. Tarina kertoo kiltistä, ystävällisestä vanhasta rouvasta joka elää pienessä talossaan rauhallista elämää. Ainoa elämää synkentävä asia, on kamalat hiiret, jotka pyörivät rouvan harmina. Ne kakkivat kaikkialle ja syövät ruuat kaapeista. Juuri, kun lukija on päässyt samaistumaan vanhaan rouvaan, tarina kääntyykin aivan päälaelleen Tarinan kertoja alkaakin kuvata söpöä ja pelokasta hiiriperhettä, joka yrittää selviytyä elämässään. Heidän ainoa ongelmansa on kamala vanha nainen, joka haluaa listiä heidät.

Kaksi eri näkökulmaa hämmentää lukijaa. Molempien kokemus tuntuu yhtä lailla ymmärrettävältä. Tämä sama tilanne tulee usein esiin parien kanssa. Saman sadun voisikin muuttaa koskemaan parisuhdetta.

Olipa kerran Maija joka oli hyvä äiti ja vaimo. Hän hoiti kodin, pesi pyykit, imuroi, huolehti lapsista ja teki vielä kaiken tämän rinnalla palkkatöitä.  Maija koki tekevänsä parhaansa sen eteen, että kaikilla olisi perheessä hyvä olla. Maijalla oli vain yksi pulma, hänen puolisonsa Matti. Matti näytti olevan kiinnostunut vain töistään. Kotiin tultua Matti makasi sohvalla tablettia hipelöiden tai häipyi pihalle touhuamaan omiaan. Matti oli laiska ja välinpitämätön eikä osannut arvostaa Maijaa.

Olipa kerran Matti. Matti oli tavallinen suomalainen mies. Hän rakasti vaimoaan Maijaa ja oli aina ollut tälle uskollinen puoliso. Matti oli luetettava ja rehellinen mies joka puhui aina asiaa. Matti oli tehnyt pitkää päivää töissä lasten syntymästä lähtien, koska oli halunnut perheelleen vakaan toimeentulon. Matti halusi pitää perheestään huolta. Matilla oli vain yksi ongelma, hänen vaimonsa Maija. Maija oli aina tyytymätön Mattiin. Hän haukkui Mattia ja kritisoi kaikkea mitä tämä teki.

Kahden erilaisen näkökulman pitäminen samaan aikaan mielessä, onnistuu meiltä ihmisiltä toisinaan paremmin ja toisinaan huonommin. Parisuhteessa eläminen on kaikille haasteellista, kun omien kokemusten tarkastelusta tulisi pystyä joustavasti hyppäämään toisen tunteiden, kokemusten ja aikomusten ymmärtämiseen. Tämä vaatii ponnisteluja ja tunnetta siitä, että toisen mieleen tutustuminen on riittävän turvallista.

Turvallisuuden tunteeseen taas vaikuttavat ne kokemukset, joita jokainen on aiemmassa elämässään saanut. Jos oman vanhemman mieli on lapsuudessa tuntunut epävakaalta tai torjuvalta, voi toisen mieleen tutustuminen tuntua pelottavalta.  Silloin turvaudutaan omaan mieleen, historian kokemuksiin ja sen tuomiin malleihin. Oma mieli voi kertoa, että ei tuohon toiseen kannata luottaa, ei se välitä minusta tai jään kuitenkin yksin ja hylätyksi.

Aina ei kuitenkaan tarvitse olla edes vaikeita lapsuuden kokemuksia, että oma ajattelu kapenee. Joskus turvattomuuden voi tehdä se, että suhteessa on pitkään ollut vallalla kielteisen vuorovaikutuksen kehä. Kehällä on reagoitu toisen sanomisiin ja toimintaan nopeasti, ilman ymmärrystä toisen tunteista tai tarpeista. Pikku hiljaa aletaan uskoa, että toinen kokee tai tuntee juuri niin kuin itse ajattelee toisen kokevan tai tuntevan.

Myös mediassa otetaan herkästi parisuhteesta joku yksi näkökulma jota nostetaan. Se voi olla vaikeat kritisoivat ja nalkuttavat vaimot tai poissaolevat, puhumattomat miehet. On helpompaa pitää mielessä vain yhtä todellisuutta kerrallaan. Silloin voi samaistua vain omiin ajatuksiin, eikä tarvitse ponnistella ristiriitaisten todellisuuksien kanssa. Pelkän yhden todellisuuden ymmärtäminen ei ikävä kyllä auta ihmistä kehittymään ja jättää lopulta tyhjäksi ja yksinäiseksi.

Niemelä, Teija (2010) Toisen mielen ymmärtäminen parisuhteessa. Kognitiivisen psykoterapian verkkolehti, 7, 1, 48-70.

 

Laskeudu lomalle rauhassa

Kesäloma lähestyy. Kalenteri on täynnä. Monta asiaa täytyy vielä ehtiä tehdä ennen lomaa. Moni jaksaa juuri ja juuri pinnistellä kesälomalle saakka. Ensimmäisellä lomaviikolla onkin tavallista sairastaa flunssaa tai kärsiä päänsärystä muutaman päivän. Miksi piti vetää itsensä niin uuvuksiin? Voisiko lomalle lähteä toisella tavalla, vähemmän uupuneena?

Tutkimuksista tiedetään , että loman vaikutukset eivät kestä pitkään. Jos arkena raataa itsensä uuvuksiin, muutaman viikon loma ei auta jaksamaan taas toista samanlaista vuotta. Lepoa täytyy olla myös arjessa.

Voisitko tänä vuonna laskeutua lomalle rauhassa? Kalenteria voi rauhoittaa jo pari viikkoa ennen lomaa. Voit pohtia, mitä ihania loma-asioita voisit tehdä jo nyt. Joka päivä olisi hyvä olla edes yksi hetki, jolloin voit rentoutua ja tehdä jotain sellaista, mikä palauttaa. Mieti, mitkä asiat tuovat sinulle nautintoa ja rauhoittavat.

Kykyyn säädellä stressiä vaikuttaa se, miten meitä itseämme on rauhoitettu lapsena. Perheissä on erilaisia tapoja rauhoittua arjen keskellä, esimerkiksi päiväunille tai iltapuulle. Jos lapsella on ollut huolta tai murhetta, vanhemman rauhallisuus tai toisaalta hätäännys vaikuttavat siihen, minkälaiset eväät ihmisellä on rauhoittaa itseään stressaavissa tilanteissa aikuisena. Rauhoittumis- ja rentoutumistaitoja voi opetella läpi elämän. On tärkeää, että ihmisellä on käytössään päivittäisiä keinoja, joilla hän voi lievittää stressiä ja väsymystä. Aikuisena ihminen on itselleen vanhempi: hän ”vie” itsensä nukkumaan ajoissa ja huolehtii, ettei mene ylikierroksille.

Jokapäiväinen rauhoittumis- tai hemmotteluhetki voi lisätä myös itsetuntemusta. Joudut miettimään, mistä oikeasti pidät ja mitä oikeasti haluat tehdä tai olla tekemättä. Niille, keiden on vaikea kuunnella omaa tahtoa ja omia tunteita, voi olla avuksi pohtia tietoisemmin pieniä asioita: mitä haluat syödä tänään, minkä vaate tuntuu hyvältä päälläsi, kuinka paljon jaksat kuunnella tai lukea ahdistaviakin uutisia maailmalta, tarvitseeko kehosi liikuntaa ja jos tarvitsee, niin mikä tuntuisi oikeasti hyvältä.

Päivittäinen hemmotteluhetki on kaukainen ajatus, jos elät tällä hetkellä kriisissä tai muutoin ahdistuksen keskellä. Akuutti tai aikaisemmin koettu trauma voi saada ihmisen mielen ja kehon hälytystilaan, jolloin voi olla vaikea nukkua tai rentoutua. Kriisinkin keskellä on kuitenkin tärkeää, että pidät arjen rutiineista huolta: pyrit jollain konstilla saamaan unta ja syömään säännöllisesti, päivä kerrallaan. Jaksamiseen voi hakea tukea läheisiltä ja ammattilaisilta.

Pysähdy kuuntelemaan omaa oloasi. Mieti kolme asiaa, jotka tuntuvat sinusta hyvältä. Minkä niistä voisit tehdä tänään?

Lähteet:

de Bloom, J., Geurts, S. & Kompier, M. (2013) Vacation (after- ) effects on employee  health and well-being, and the role of vacation activities, experiences, and sleep. Journal of Happiness Studies, 14(2), 613-633.

de Bloom, J., Kompier, M., Geurts, S., de Weerth, D., Taris, T. & Sonnentag, S. (2009) Do We Recover from Vacation? Meta-analysis of Vacation Effects on Health and Well-being. Journal of Occupational Health, 51, 13-25.

Tukea rentoutumiseen:

Tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista

Tietoa rentoutumisesta

Rentoutus osana elämäntapaa

Kriisiapua kesällä:

Valtakunnallinen kriisipuhelin

Kriisikeskukset

Selma-oma-apuohjelma

Omahoito-ohjelmia ja -oppaita

Ennaltaehkäise elokuun eropaperit!

Kesä on tulossa, kiireinen työvuosi alkaa olla lopuillaan. Kaikki arjen sankarit saavat pienen paussin toistuvista rutiineista ja vaatimuksista. Tuleva tauko saa aikaan sen, että pintaan pyrkivät ne inhimilliset tarpeet, toiveet ja odotukset, joita arjessa on ohittanut. Monet ajattelevat, että vihdoin saan aikaa itselleni ja huomiota puolisoltani. Pulmaksi voi osoittautua se, että puoliso ajattelee ihan samoin. Syrjäytetyt tarpeet elävät molempien sisällä pienessä nipussa.  Loma tuo ne esiin, mutta ikävä kyllä usein väärässä muodossa protestointina, riitoina ja mököttämisenä.

Pariterapiapalveluihin hakeutuminen yleensä hiljenee, kun kevät liukuu pidemmälle kohti kesää. Terapeutit lisäävät tyhjiä aikoja elokuulle, jolloin töitä on niin paljon kuin ehtii tehdä. Sama tapahtuu, kun lähestytään joulua. Syksyn aikana työ hiljenee, jotta taas tammikuussa pääsee täyttämään kalenterit. Washingtonin yliopistossa tehdyssä tutkimuksissa havaittiin, että eroja haettiin eniten maaliskuussa sekä elokuussa. Suomessa tilanne on hyvin samankaltainen. Erohakemuksia jätetään eniten heti joulun jälkeen tammikuussa sekä heti kesäloman jälkeen elokuussa.

Mitä tässä tapahtuu? Onko niin, että loman ajatellaan olevan viimeinen oljenkorsi. Ajattelevatko ihmiset, että jos jaksan pinnistää vielä kesäkuun loppuun, niin sitten saan kompensaation kaikille menneille ohituksille ja pettymyksille. Kesä hoitaa ja parantaa haavat. Ikävä kyllä näin ei usein käy.

Jokainen ihminen on oman subjektiivisuutensa vanki. Meidän on luontevampaa ja helpompaa tavoittaa omat kokemuksemme ja tarpeemme, kuin toisen tarpeet ja kokemukset. Vietämme suurimman osan aikaa omassa seurassamme, omien ajatustemme kanssa. Tästä syystä alamme herkästi myös elää omia ajatuksiamme. Parisuhteessa tämä tarkoittaa sitä, että kiireisen vuoden aikana tehdyt päätelmät puolison käytöksestä mellastavat nyt mielessä. Kiihkeärytmisessä arjessa ei yleensä pysähdytä kysymään, että meniköhän tämä tulkintani sinusta nyt ihan metsään. Nopeat päätelmät ovat yleensä myös melko kielteisiä. Tällekin on oma syynsä. Mielemme on luotu tulkitsemaan mahdollisia uhkia. Siksi mieli saattaa olla täynnä sellaisia ajatuksia kuten että puoliso on itsekäs, välinpitämätön, laiska tai hänellä on väärät arvot.

Kun toisen mielen maisemaa on tulkittu vuoden mittaan itselle kielteiseksi ja turvattomaksi, ei siihen tutustuminenkaan tunnu kovin houkuttelevalta. Silloin aletaan lomankin aikana yhä etenevässä määrin pyrkiä kauemmas toisen mielestä, ei sitä kohti. Mieli on ennakoiva masiina. Sen ajatukset, tulkinnat ja toimintamallit tuovat meille turvaa. Joskus on todella hankalaa kyseenalaistaa sen toimivuutta. Siksi saattaa tuntua turvallisemmalta jäädä omaan ehkä virheelliseen todellisuuteen, kuin kyseenalaistaa sitä. Psyykkiset suojat kasvavat suuremmiksi ja suuremmiksi ja ihminen kokee itsensä yhä yksinäisemmäksi. Omien alkuperäisten tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen tulee yhä hankalammaksi.

Kun jää kuuntelemaan vain omia ajatuksia on vaarana, että todella jää yksin. Jaettu todellisuus, edes hetkittäin, on se lohtu jota kohti ihminen elämässään pyrkii. Puoliso ei yleensä ole peto, vaan samalla tavalla inhimillinen, tunteva ja toivova kuin itse.  Siksi olisi tärkeää, että oman mielen vastustuksesta huolimatta pyrkisi kohti toisen mieltä. Kysyisi, että kuinka sinun vuotesi on sujunut? Miten sinä voit? Pikku hiljaa päästäisi toisen myös omaan mieleen. Kertoisi miten itse voi ja mitä toiselta tässä kohtaa tarvitsisi.

Jos toisen mieli on päässyt ihan liian kauaksi, tämä voi olla hyvin vaikeaa. Silloin kannattaa ottaa apua vastaan, kun sitä on tarjolla, ennen lomia. Joskus asioiden päivittäminen terapeutin kanssa voi ehkäistä sen, että ei päädy osaksi elokuun tilastoja.

Väestöliiton terapiapalvelut ovat auki myös heinäkuussa.

Pietikäinen Arto (2011) Joustava mieli parisuhteessa. Duodecim.

Varo auttamistyön harmaita markkinoita

Mielenterveysalan hyvä työllisyystilanne on houkutellut alalle epävirallisia yrittäjiä. Epäviralliset toimijat myyvät palveluitaan laillisia kanavia pitkin, mutta ilman ammattioikeuksia ja laissa muotoiltua suhdetta vastuulliseen auttamistyöhön. Asiakas on harmailla markkinoilla lainsuojaton.

Kuluttajalle tilanne on vaikeaselkoinen: vaikka hinta on sama, ja pakkaus näyttää päällepäin samalta, ei sisältö ole vertailukelpoista.

Epävirallisilla auttajilla voi olla uskottavan kuuloisia tittelirimpsuja. Apua etsivän ja jopa ammattilaisten on vaikea saada nimikeviidakosta selvää.

Esimerkiksi ”terapeutti”, ”yksilöterapeutti”, ”pariterapeutti”, ”mentori”, ”neuvoja”, ”parisuhdevalmentaja”, ”asiantuntija”, ”psykologinen vyöhyketerapeutti” tai ”keskusteluterapeutti” eivät ole laillistettuja pätevyyksiä.

Kuka tahansa voi käyttää näitä nimikkeitä ilman koulutusta tai hyvin suppealla koulutuksella. Jos edellä mainittuihin nimikkeisiin liittyy koulutusta, se on sääntelemätöntä, eikä lainsäädäntömme tunnusta sitä. Epävirallista auttajaa ei koske esimerkiksi vaitiolovelvollisuus. Heitä eivät ohjaa yhtenäiset eettiset periaatteet tai tarvittava lainsäädäntö asiakkaiden oikeusturvasta.

Psykoterapeutit, psykiatrit ja psykologit sen sijaan ovat laillistettuja ja nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattilaisia. Heillä on määrätyn pituinen ja sisältöinen koulutus, joka valmistaa heidät työhönsä. Opiskelijat valitaan koulutuksiin soveltuvuuden perusteella.

Terveydenhuollon ammattilaisia sitoo laki potilaan asemasta ja oikeuksista. Heitä koskee lakisääteinen vaitiolovelvollisuus. Esimerkiksi psykologeja sitovat lisäksi omat ammattieettiset periaatteet. Potilaan asemaa sääntelevät myös potilasvahinkolaki, henkilörekisterilaki ja laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Potilaalla on valitusoikeus ja lakisääteinen potilasvakuutus. Terveydenhuollon ammattilaiset toimivat sosiaali- ja terveysalan valvontaviranomaisten alaisuudessa. He voivat menettää ammattioikeutensa perustelluista syistä, toisin kuin harmaiden markkinoiden toimijat.

Terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus käyttää menetelmiä, joiden vaikuttavuus on tieteellisesti osoitettu. Tieteellinen tieto on luonteeltaan itseään korjaavaa, kasautuvaa ja kehittyvää. Kun liikutaan harmailla markkinoilla, on epäselvää, mihin tieto- ja taitopohjaan auttamistyö ylipäätään perustuu?

Harmaallakin alueella käytössä voi olla menetelmiä, joilla on tieteellinen tausta. Itseoppineisuuden tai lyhyen koulutuksen varassa on kuitenkin erittäin vaikea hahmottaa menetelmiin liittyviä rajoituksia tai tilanteita, jolloin menetelmän käytöstä voi olla selvää haittaa.

Apua tarvitseva ihminen on riippuvainen auttajastaan. Virallisen järjestelmän piirissä on pyritty estämään tilanteet, joissa valta-asetelmaa voisi käyttää väärin. Ammattietiikka ja lainsäädäntö auttavat tunnistamaan eettisesti ongelmallisia tilanteita ja löytämään niihin kestäviä ratkaisuja.

Virallisessa järjestelmässä ammattiauttaja ei ole ajatustensa kanssa yksin edes silloin, kun hän työskentelee konkreettisesti yksin. Hän seisoo jättiläisen olkapäillä. Tuo jättiläinen on tieteellinen tietopohja ja tiedonhankinta, ammattietiikka, julkinen valvonta, lainsäädäntö, hyvät hoitokäytännöt ja hoitopolut, työnohjaus, ammattikunnan järjestäytynyt tuki sekä erilaiset yhteisöllisen laadunvalvonnan ja riskienhallinnan mekanismit.

Harmailla markkinoilla toimitaan soolona, kyseenalaisin valmiuksin ja täysin olemattomin suojaavin rakentein.

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattioikeudet voi helposti käydä tarkistamassa Valviran rekisteristä.

Voiko tyytyminen olla hyvää elämää?

Kuva: Videezy-sivusto

Menestystarinoissa sankari pudottaa painoaan 20 kg, juoksee maratonin, multitaskaa ja tekee väitöskirjaa äitiyslomallaan. Hän hyppää pois oravanpyörästä, luopuu huippuammatistaan ja kouluttautuu uudelleen. Hän näyttää keski-ikäisenä vielä paremmalta kuin kaksikymmentä vuotta sitten.

Moni meistä haluaa kehittää itseään mahdollisimman hyväksi. Edellä mainitut esimerkit ovat hienoja saavutuksia. Unelmien seuraaminen lisää tyytyväisyyttä elämään ja vähentää katkeruutta. Silloin ihminen tuntee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. On tärkeää voida kokea itsensä oman elämän päähenkilöksi, ei sivustakatsojaksi. Yleensä teemme myös arjessa jatkuvia korjausliikkeitä kohentaakseemme omaa hyvinvointiamme niin psyykkisesti kuin fyysisesti.

Tarkastellaan aihetta nyt eri näkökulmasta. Joskus toive paremmasta elämästä voi nimittäin myös heikentää hyvinvointia. Yksi hyvän mielenterveyden mittareista onkin taito hyväksyä elämän realiteettejä – siis tyytyä.

Pienellä lapsella ei ole vielä tätä taitoa. Hän kokee, että kaikki on hänelle mahdollista. Ihmisen kehitykseen kuuluu tästä kaikkivoipaisuuden tunteesta luopuminen ja oman pienuuden hyväksyminen. Käytännössä tämä tarkoittaa kykyä hyväksyä oma, ja toisten ihmisten, epätäydellisyys sekä rajallisuus. Tyytymisen taito näkyy kykynä sietää turhautumista ja pettymystä elämässä. Läheisten kanssa on jouduttava kestämään heidän vikojaan ja toisaalta sellaisia hyviä ominaisuuksia, jotka herättävät itsessä esimerkiksi kateutta. Kaikkivoipaisuudesta luopuminen auttaa ihmistä luomaan sellaisia ihmissuhteita, jotka perustuvat tosiasioihin.

Jatkuva haikailu voi kertoa todellisesta muutoksen tarpeesta mutta myös vaikeudesta hyväksyä realiteettejä. Tosiasioiden kohtaamisessa ja hyväksymisessä voi silloin auttaa pyrkimys ”riittävän hyvään”: ihminen hyväksyy sen, että hän on riittävän hyvä vanhempi, hänellä on riittävän hyvä parisuhde tai riittävän hyvä sinkkuelämä, riittävän hyvä koulutus tai työpaikka, hän tekee riittävästi töitä ja pitää itsestään riittävän hyvää huolta.

Tyytyminen ”riittävän hyvään” voi tukea ihmisen itsetuntoa. Hän on riittävä omana itsenään, ja muut ovat riittäviä hänelle virheineen päivineen. Oman rajallisuuden tunnistaminen vähentää tarvetta verrata itseä toisiin ihmisiin ja kokea huonommuuden tunteita. Tyytyminen voi lisätä onnellisuutta.

Elämä on tasapainottelua unelmien seuraamisen ja tyytymisen välillä: miten voi kuunnella omia tunteitaan ja huolehtia itsestään? Ja miten voi kohdata sitä, että elämä on tässä ja nyt – riittävän hyvää elettäväksi?

Lähteet:

Lemma, A. (2016) Introduction to the Practice of Psychoanalytic Psychotherapy. Wiley Blackwell.

 

Hyvään elämään kuuluu myös kärsimys

Viime aikoina lehdissä on kirjoitettu paljon lapsettomuudesta. Päättäjät ovat huolissaan väestön määrän putoamisesta. Tilastot kertovat, että lapsia tehdään koko ajan vähemmän. Osa ihmisistä on lapsettomia omasta tahdostaan ja heidän valintaansa tulee kunnioittaa. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta saa lasta vaikka kuinka haluaisivat.

Ihmisten erilaiset elämäntilanteet häviävät tilastoiden keskiarvoihin. Lehtien otsikot voivat tuntua tahattomasti lapsettomista kipeältä. Moni heistä saattaa ajatella, että kyllähän sitä lapsia tekisi, jos se olisi mahdollista.

Jokaisella lapsettomalla ihmisellä on oma tarinansa lapsettomuudesta. Se saattaa olla tarina siitä, kuinka koko elämä on mennyt oikean kumppanin etsintään. Rakkaussuhteita on ollut, mutta ne ovat päättyneet ennen vakiintumista. Lapsettomuuden tarina voi myös kertoa rakkauden löytymisestä, mutta sen jäämisestä lapsen osalta hedelmättömäksi. Elämä on ollut molemmille vuoristorataa, jossa toiveet, kaipaus, odotus ja pettymys ovat vuorotelleet. Sekä rakkauden etsijä, että sen löytäjä voivat olla molemmat uupuneita, uupuneita odottamaan ja pettymään toiveessaan saada oma lapsi.

Jossain vaiheessa jokainen ihminen väsyy kaipaamiseen. Voi olla helpottavaa tulla ikään, jolloin lasten saanti tulee biologisesti mahdottomaksi. Vaikka olisi surrut omaa lapsettomuuttaan jo pitkään, saattaa tuntua helpottavalta päästää viimeisestäkin toivon rippeestä irti. Silloin elämää voi alkaa rakentamaan niille odotuksille, jotka ovat vielä mahdollisia.

Irti päästäminen vuosikymmenien mittaisista haaveista ei ole kuitenkaan helppoa. Kun on odottanut ja tehnyt paljon töitä jonkin asian suhteen, voi tulla tunne, että pettymykselle pitäisi olla joku kohde. On hankalaa kun ei ole ketään johon kohdistaa kaikkea sitä tunteiden sekamelskaa. On aika persoonatonta olla vihainen elämälle. Ihmisille opetetaan pienestä pitäen, että kaikille pitää olla reilu ja kohtuullinen. Elämä ei kuitenkaan aina ole reilu takaisin. Vaikka tekisi kaiken oikein, ei aina saavuta mitä haluaa.

Lapsettomuuden suru on kummallista surua. On helpompaa lohduttaa läheisensä menettänyttä kuin ihmistä joka suree jotakin joka ei ole koskaan elänyt. Kysymys on kuitenkin samalla tavalla menetyksestä. Sisäisestä potentiaalista, lapsesta joka on elänyt ihmisen mielessä hyvin pitkään, mutta ei ole koskaan saanut muotoa. Nykyään tiedetään, että suru ei ole kaunis kaari joka alkaa menetyksestä ja päättyy hyväksymiseen. Suru tekee pienen pesän ja on aina olemassa, toisinaan pienempänä ja toisinaan suurempana. Yleensä heräten eloon aina silloin kuin menetyksestä muistutetaan. Myös normit, joita yhteiskunnassa luodaan, saattavat joskus ylläpitää surua. On kipeää huomata, että itseltä uupuu jotain sellaista jota valtaosalla on.

Voiko menetyksestä huolimatta elää hyvää elämää? Suomen Kuvalehti järjesti 2009 kirjoituskilpailun teemalla ”hyvä elämä”. Kirjoittajat olivat enimmäkseen ihmisiä, joiden elämässä oli ollut isoja suruja, ei niitä joiden elämä oli mennyt oppikirjan mukaan. Kaikki kirjoittajat olivat erilaisissa elämäntilanteissa, oli leskiä, perheellisiä ja sinkkuja. Kirjoituksista saattoi tehdä muutamia tärkeitä huomioita. Hyvään elämään kuuluu myös kärsimys. Kukaan ei pysty sitä välttämään. Oma asenne ja pyrkimys pienistä asioista ja hetkistä nauttimiseen auttaa. Se, että tulee taloudellisesti toimeen tuo turvan, rikas ei tarvitse olla. Viimeisenä ja kaikkein tärkeimpänä ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, hyviä ihmissuhteita.

Positiivisen psykologian tutkimuksissa on saatu samankaltaisia tuloksia. Ihmisille tärkeintä näyttää olevan se, että he itse kokevat elävänsä merkityksellistä elämää. Ihminen tunnistaa omat hyvät ominaisuutensa ja pystyy käyttämään näitä johonkin yhteiseen hyvään. Ihminen tarvitsee myös kokemuksen sitoutumisesta ja kuulumisesta johonkin. Se voi olla sitoutumista toiseen ihmiseen, ihmisiin tai sitoutumista johonkin itselle tärkeään asiaan.

Jokaisen ihmisen kipu on aina ainutlaatuisesti koettu. Voimme kuitenkin yrittää ymmärtää jotakin tuosta kärsimyksestä, koska surua me koemme kaikki. Yhteiskunnassa olisikin tärkeä viljellä enemmän sitä asennetta, että pyrittäisiin näkemään yhdistäviä asioita, ei erottavia. Tällä hetkellä valtamediassa vilisee kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat, lapsettomat parit ja perheelliset, parisuhteessa elävät ja sinkut. Listaa voisi jatkaa pitkään. Olisi hyvä aina ajoittain muistaa, että ihmisiä lopulta yhdistävät useammat asiat kuin erottelevat.

Oxford Handbook of Positive Psychology (2009). Snyder, C.R ja Lopez, S.J. Oxford univercity Press.

Huomenna, 13.5. vietetään Lapsettomien lauantaita.