Kaikki puhuvat nyt maksuttomasta ehkäisystä. Miten tähän on tultu?

Viime päivinä maksuton ehkäisy on ollut yksi näkyvimmistä aiheista mediassa.  Yle uutisoi maksuttoman ehkäisyn vaikutuksista Vantaalla ja vielä samalla viikolla Ylen Aamu-tv:ssä peruspalvelunimisteri Saarikko esitti toiveen, että ehkäisyn maksuttomuudesta nuorille tulisi maan tapa. Myös Helsingin sanomat otti pääkirjoituksessaan kantaa maksuttoman ehkäisyn laajentamisen puolesta. Väestöliitto näkee maksuttoman ehkäisyn mahdollisuutena tasoittaa nuorten hyvinvointieroja ja saada mahdollisimman moni nuori luotettavan ehkäisyn käyttäjäksi. Asiat etenevät nyt vauhdilla toivottuun suuntaan, joten pysähdytään hetkeksi ja kerrataan, mitä tähän mennessä on tapahtunut.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Ensimmäinen kirjaus maksuttomasta ehkäisystä lienee Väestöliiton Seksuaalipoliittisessa ohjelmassa (2006). Paikoin edelleen yllättävän ajankohtaisessa ohjelmassa esitettiin, että kunnat tarjoaisivat alle 20-vuotiaille ehkäisyvälineet maksutta. Ohjelmaa oli työstetty aikana, jolloin teini-ikäisten aborttien määrä oli nykyhetkeä tuntuvasti suurempi ja toimenpidesuositus oli yritys vaikuttaa huolta herättävään tilanteeseen.

Vuotta myöhemmin ilmestyi STM:n Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2007-2014. Toimintaohjelma oli rakenteeltaan ja sisällöltään pitkälti Väestöliiton ohjelman kaltainen ja myös se sisälsi vastaavan suosituksen; alle 20-vuotiaille ehkäisy maksutta.

Väestöliitto otti maksuttoman ehkäisyn alle 20-vuotiaille eduskuntavaaliteemakseen vuonna 2007, kuntavaaliteemakseen 2008 ja taas eduskuntavaaliteemakseen 2011.

Toimenpidesuositus toistui THL:n Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelmassa vuosille 2014-2020.

Väestöliitossa alettiin pohtia suosituksen ikärajan nostoa 25 vuoteen, sillä raskaudenkeskeytystilastoissa 20-24-vuotiaat eivät näyttäneet pääsevän mukaan samaan laskevaan aborttitrendiin kuin heitä nuoremmat.

Mitä sitten tapahtui?

Toimintaohjelmien julkaisun jälkeen jäimme odottamaan, alkaako kunnissa tapahtua. Kyllä alkoi. Siellä täällä yksittäiset kunnat alkoivat toteuttaa jonkinlaista maksuttoman ehkäisyn tarjonnan mallia. Kuitenkin vasta kun Rauman kaupunki toi alkuvuonna 2015 julki maksuttoman ehkäisyn tuottamat säästöt, alkoi laajempi kuhina.

Yhtäkkiä ympäri Suomen niin tavalliset kuntalaiset, kuin luottamushenkilöt alkoivat vaatia ehkäisyn maksutonta tarjontaa.

Väestöliitto otti teemaan eduskuntavaaliteemakseen 2015. Samana vuonna syntyi Maksuton ehkäisy helsinkiläisnuorille -liike, joka alkoi kerätä kuntalaisaloitteeseen nimiä syksyllä 2015. Vihreät nuoret rummuttivat aloitetta Helsingissä alkuvuonna 2016.

Syksyllä 2016 kansanedustaja Hanna Sarkkinen jätti lakialoitteen laiksi terveydenhuoltolain 13 §:n muuttamisesta. Asian käsittely seisoo yhä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Loppuvuodesta 2016 Väestöliitto kutsui kokoon poliittisia ja ei-poliittisia järjestötoimijoita ja aloimme miettiä yhdessä, miten saada maksuton ehkäisy laajenemaan kansalliseksi toimintakäytännöksi. Syntyi Maksuton ehkäisy -verkosto. Laadimme yhteisen kuntavaaliohjelman, sekä valtuutetuille ja kuntalaisille seikkaperäiset ohjeet asian edistämiseksi omassa kunnassa.

Maksuton ehkäisy -verkosto järjesti helmikuussa 2017 Helsingin yliopistolla kuntavaaliseminaarin, jossa puhuttiin nuorten seksuaaliterveyden edistämisestä seksuaalikasvatuksen, palveluiden ja ehkäisyn saatavuuden näkökulmista. Puheenvuoron piti myös kansanedustaja Annika Saarikko, jonka ministerikausi oli vielä edessäpäin. Paikalla olleille noin sadalle kuulijalle Saarikon puheenvuoro jäi varmasti mieleen, eikä Saarikon viime viikon kannanotto tullut meistä kenellekään yllätyksenä.

Tammikuussa 2018 Helsingin kaupunginvaltuusto päätti maksuttoman ehkäisyn laajentamisesta kaupunginvaltuutettu Reetta Vanhasen aloitteen mukaisesti. Kaupungin nuorille suunnattu iso tiedotuskampanja käynnistyi kesäkuun alussa.

Maaliskuussa 2018 julkaistiin väitöskirjatutkija Frida Gyllenbergin artikkeli maksuttoman ehkäisyn vaikutuksista aborttien määrään Vantaalla. Vuonna 2013 aloitettu ensimmäisen pitkäaikaisen ehkäisyvälineen (kierukka tai kapseli) tarjoaminen maksutta oli johtanut ehkäisyn käytön parantumiseen ja sitä myöten aborttien määrän nopeaan laskuun. Tulokset olivat liki sensaatiomaiset, sillä Vantaa oli saanut vähennettyä kaikkein nuorimpien naisten ryhmässä abortteja jopa 36 %. Tulokset herättivät laajan mediahuomion.

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Tällä hetkellä ehkäisyä maksutta nuorille tarjoaa arviolta 35-45 kuntaa. Päätöksenteon prosessi on käynnissä muutamissa kunnissa.

On selvää, että nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävä toimintamalli on laajennettava koko maan kattavaksi. Vain siten voimme tarjota nuorille yhdenvertaiset ja tasa-arvoiset mahdollisuudet ehkäisyyn asuinpaikkakunnasta ja toimeentulosta riippumatta. Kunta- tai maakuntarajat eivät saa määritellä sitä, mitkä ovat nuoren edellytykset ja keinot suojata itseään ei-suunnitellulta raskaudelta ja seksitaudeilta.

Maksuton ehkäisy -verkostoon kuuluu tänä päivänä poliittisia nuorisojärjestöjä poliittisen kentän joka laidalta, sekä joukko kansalaisjärjestöjä. Verkosto on jo aloittanut valmistautumisen ensi kevään vaaleihin. Maksuton ehkäisy tulee olemaan monien ehdokkaiden ja toivottavasti myös monien puolueiden eduskunta- ja maakuntavaaliteemoja.

Myös Väestöliitto tulee jälleen ottaamaan maksuttoman ehkäisyn eduskunta- ja maakuntavaaliteemakseen. Totta kai.

Kuva: Natalia Pankova /Freeimages.com

Tule istumaan tähän kalliolle, kun tässä on niin ihanaa

Teimme kolmivuotiaan kanssa pienen kävelyretken lähimetsään. Metsä ja polku olivat pojalle tuttuja ja hän vilisti iloisesti edelläni. Kun yritin jo kääntyä takaisin, hän houkutteli minua jatkamaan luvaten, että edessä on vielä hienompia mustikanvarpuja, kukkia ja  puuntaimia, ”lapsipuita”. ” Tämä on meidän kotimetsä, täällä ei ole mitään pelottavaa!” Mielessäni mietin, että ehkäpä lopulta on paljonkin perää niissä vertailuissa, joiden mukaan Suomi on yksi turvallisimpia ja onnellisimpia maita. Luottamus aikuisiin, turvallinen lähiympäristö, monipuolinen ruoka ja puhtaat vaatteet, leikkiin ja oppimiseen innostava varhaiskasvatus – nämä kuuluvat suuren lapsijoukon jokapäiväiseen arkeen.

Parannettavaakin on. Kaikkien lasten tärkeimpiinkään tarpeisiin emme pysty tämän päivän Suomessa vastaamaan. Siksi työtä lapsi- ja perhemyönteisen yhteiskunnan hyväksi on jatkettava. Väestöliiton kevätkokouksessa keskusteltiin vilkkaasti siitä, mistä lapsimyönteisyys rakentuu. Todettiin, että sen tulee lähteä jo hyvästä raskauden ja synnytyksen hoidosta ja sitten tuesta vanhemmuuteen, myös esimerkiksi kotiin annettavien palvelujen muodossa.  Perheiden taloudellinen turva nousi tärkeäksi näkökulmaksi.

Lapsinäkökulman tulee olla esillä niin SOTEn toimeenpanossa kuin sosiaaliturvan uudistamisessa. LAPE-kärkihankkeen työtä on määrätietoisesti jatkettava ja perhekeskukset saatava toimimaan maakunnissa. Eduskunnan juhalpäätöksellä ITLAlle uskotuin varoin tulee vahvistaa vanhemmuuden taitoja.   Lasten oikeuksien vahvistamiseksi hallitus on nyt kesäkuussa asettanut projektin lapsistrategian valmistelemiseksi se on tärkeä askel. Tästä lapsi- ja perhejärjestöt tekivät yhteisen aloitteen keväällä.

Lapset eivät ole yhteisöissämme vain huolenpidon vastaanottajina tai yhteiskunnan kehitystoimien kohderyhmänä. Lapset  – olivatpa he meille läheisiä tai kohtasimmepa heitä vaikka vain ohimennen jossakin arkisessa tilanteessa  –   tuovat meille monia ilon hetkiä. Työmatkalla bussissa tai junassa kuulee usein lasten hauskoja havaintoja. Yhden oman kesäpäiväni kruunasi se, kun kolmivuotias kutsui minua kalliolle viereensä istumaan. ”Istu tähän, tässä on niin ihanaa. Katso, aurinko paistaa!”

Eija Koivuranta
Väestöliiton toimitusjohtaja

Milloin lasta tulisi yrittää?

”Hänen mahdollisuutensa saada oma lapsi olivat hetkessä pudonneet lähes nollaan. Hän muistaa huutaneensa kuin villieläin, heittäneensä kirjoja, papereita, läppärinsä – ja romahtaneensa maahan.”
Näin kerrotaan teknologiayrittäjä Brigitte Adamsista, naisesta joka neljä vuotta sitten oli keulakuva sille, miten lastenhankintaa on nykytekniikalla mahdollista siirtää.

Muutama vuosi sitten kaunis ja menestynyt Brigitte mainosti lehtien kansissa ratkaisuaan: pakasta munasolujasi, vapauta uraasi! Freeze your eggs, free your career. Näin Adams teki, ja näin Adams erehtyi.
Kun Adams 45-vuotiaana halusi käyttää talteen otettuja munasolujaan, osoittautui, että harva aikoinaan kerätyistä munasoluista oli ylipäänsä käyttökelpoinen. Yksi ainut munasolu hedelmöittyi onnistuneesti, ja sekin päättyi keskenmenoon. Sen yhteydessä Adams koki yllä kuvattuja tunteita. Miksi ei puhuta siitä, että asiat voivat mennä myös pieleen, hän kysyy nyt, jäkiviisaana.

Mietin tuota kysymystä. Eikö kukaan tosiaan puhunut epäonnistumisesta ja riskeistä? Millä tavalla olisi pitänyt kertoa, että Adams olisi kuunnellut?

Väestöliitto tarjosi munasolujen pakastamisen mahdollisuutta samoihin aikoihin kuin Adams pakasti omiaan. Kyse on valtavan hienosta keinosta tukea hedelmällisyyden säilymistä esimerkiksi eri sairauksien tai leikkausten yhteydessä. Pohdimme silloin Väestöliitossakin paljon sitä, miten munasolujen pakastamisesta pitäisi tiedottaa nuorille naisille.
Pelkäsimme, että se kannustaisi juuri Adamsin kaltaiseen toimintaan: pakastamiseen pomon vuoksi, perheellistymisen lykkäämiseen työelämän paineissa. Sitä hedelmöityshoitoja antavat lääkärit eivät suinkaan toivoneet. Päinvastoin, he korostivat, ettei munasolujen pakastaminen koskaan ole omien biologisten lasten saamisen takuu.

Tiedot munasolujaan pakastaneiden naisten lastensaannista ovat vielä alustavia. Menetelmä on uusi ja arviot heittävät. Yksi katsaus arvioi, että noin joka seitsemäs pakastettu ja sittemmin hedelmöittynyt munasolu johtaa elävänä syntyneeseen lapseen. Toinen yhteenveto toteaa, että 36-vuotiaana kymmenen munasolua pakastaneella naisella on noin 30 prosentin todennäköisyys synnyttää elävä lapsi niiden avulla.

Keskeistä tässä ei ole tarkka prosenttiluku, vaan viisas neuvo: jos munasolujen pakastaminen on lisääntymissuunnitelmasi B, sinulla tulee olla suunnitelma C.

Adamsin omasta blogista löytää häkellyttävän rohkeaa itsekritiikkiä:

”Kun pakastin munasolujani tiesin, ettei ole mitään takuita. Suostuin silti ottamaan riskin. Niiden kuuden vuoden aikana kun munasoluni olivat jäissä, vakuutin itselleni, että säännöt eivät koske minua.”

Ihmismieli ei toimi loogisesti. Muistamme ne faktat, joihin haluamme uskoa. Torjumme ne tiedot, jotka uhkaavat nykyistä ymmärrystä ja suunnitelmia tai, jotka tuntuvat ylipääsemättömän vaikeilta tai surullisilta.

Miten pitkään voi lykätä?

Kun lukee Adamsin kokemuksista, on helppo ajatella, että tuollaiset urapaineet ja ylimitoitettu usko lääketieteellisiin ratkaisuihin koskevat vain Yhdysvaltoja. Maata, jossa vanhempainvapaita ei ole nimeksikään ja jossa trendikkäät työyhteisöt tarjoavat munasolujen pakastamista työsuhde-etuna. On helppo uskotella, että kyllä meillä Suomessa tosiasiat tiedostetaan. Näin ei ole. Päinvastoin, törmään jatkuvasti samaan asennoitumiseen meilläkin.

42-vuotias helsinkiläisnainen kertoo, että he ovat nyt alkaneet puolison kanssa puhumaan siitä, haluaisivatko he joskus lapsia. Toinen korkeasti koulutettu ja fiksu nainen kertoo ystäväpiiristään, jossa 38-vuotiaat lapsettomat naiset pohtivat milloin viimeistään pitäisi alkaa yrittää lasta. ”Onko se 40, vai 45?”

Jähmetyn, enkä tiedä mitä sanoa. Sillä oikea vastaus kuuluu: tuollaisten pohdintojen aika oli kymmenen vuotta sitten. Hetki, jolloin vanhemmaksi toivovan kannattaisi ryhtyä suunnitelmiaan toteuttamaan, on 30 vuotta. Ikä, jolloin aivan viimeistään tulee  alkaa yrittää lasta, on 35.

Lapsia toki syntyy 40 vuotta täyttäneille, mutta ani harvoin. 98 prosenttia suomalaisista naisista saa esikoisensa ennen kuin täyttää 40 vuotta. Eli vain kaksi prosenttia esikoisista syntyy 40 ikävuoden ohittaneille naisille. Kaksi tuhannesta esikoisesta syntyy naiselle, joka on täyttänyt 45 vuotta. Vuonna 2016 tämä tarkoitti, että yli 44-vuotiaille naisille syntyi esikoisia 37 kappaletta koko Suomessa.

Julkaisimme äsken uutta tutkimustietoa siitä, miten suomalaisten parien raskaaksi tuleminen vaikeutuu iän myötä. Jo ennen 35 ikävuotta raskaaksitulovaikeudet kasvoivat monikertaisesti.

Tällaiset tilastot tulevat ilmeisesti ikävänä yllätyksenä. Mediasta kun saa toistuvasti onnellisia kuvauksia äitiyttä lykänneistä naisista. Esimerkiksi Dagens Nyheter kertoi äsken 47-vuotiaana lapsen saaneesta äidistä otsikolla ”Iäkkäämpi vanhempi on hieman kypsempi”. Mitään tietoja siitä, miten äärimmäisen harva nainen synnyttää tuossa iässä, ei artikkelissa annettu.

Olen alkanut pitää tuon tyyppistä journalismia suorastaan vastuuttomana. Yhtä hyvin voisi uutisoida laajasti ja kannustavasti ihmisistä, jotka ovat tupakoineet päivittäin mutta elävät täysin terveinä 80-vuotiaina. Sellaista sattuu, ja se on onnenpotku kyseisille henkilöille. Mutta sen varaan ei kenenkään kannata laskea.

20-vuotiaan äitiydestä harvoin uutisoidaan myönteisesti, päälle 40-vuotiaiden kyllä. Miksi näin on? Siksikö, että toimittajat itse usein kuuluvat korkeasti koulutettujen lykkääjien piiriin?

Kerrataan. 20–35-vuotiaana ihminen on usein vielä hyvin hedelmällinen. Noin 35-vuoden jälkeen naisen hedelmällisyys heikkenee selvästi. Siksi 35 on se ikä, jota kutsutaan naisen ”varoitusvaloksi”. Ei 40. Ei 45. Vaan 35.

Toistan toimittajille näitä lukuja ja mietin, aiheutanko vääränlaista ahdistusta. Tiedän, että lasten saaminen ja vanhemmuus ovat arkoja asioita. Henkilökohtaisia, intiimejä. Kuten 30 vuotta täyttänyt ystäväni kuvailee: ”Kuuntelen syntyvyydestä uutisia ja painan tietoisesti ajatuksia vanhemmuudesta mielestä pois. Ettei sattuisi liikaa.”

Mietin samalla Adamsin tarinaa siitä, kuinka lykkäämisen kansikuvatyttö päätyi huutamaan eläimellisesti lapsettomuuden tuskaa. Sitä tuskaa en toivoisi kenellekään.

Ihminen päättää itse perheellistymisestään, mutta koko yhteiskunnan on hyväksyttävä naisen hedelmällisyyden rajallisuus. Työelämän, median ja kulttuuristen odotustemme tulee tiedostaa ruumiillisuutemme. Jos lapsia haluaa, muun elämän on joustettava, koska hedelmällisyys ei sitä tee.

Lähteet

van Balen, F., Verdurmen, J. E., & Ketting, E. (1997). Age, the desire to have a child and cumulative pregnancy rate. Human Reproduction, 12(3), 623–627.

Berg, V. (2018) Hedelmällisyys laskee ennen 35. ikävuotta. Maaliskuun tietovuoto. Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto.

Cobo, A. ym. (2016) Oocyte vitrification as an efficient option for elective fertility preservation. Fertility and Sterility 105, 3 , 755 – 764.e8.

HFEA (2016) HFEA Fertility treatment 2014 Trends and Figures. http://www.hfea.gov.uk.

Rotkirch, A., Tammisalo, K., Miettinen, A. ja Berg, V. (2017). Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Väestöntutkimuslaitos Katsauksia E51. Helsinki: Väestöliitto.

Iso askel henkilölle, valtava askel henkilökunnalle.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolustaminen työelämässä vaatii rohkeutta. Epäasiallisen kohtelun tai väkivallan vastustaminen vie usein valtavasti energiaa ja aikaa. Tällaiselle matkalle lähteminen ei ole helppoa.

Viime aikoina on, useammin kuin koskaan, voinut lukea ja seurata ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja taisteluja työelämän syrjinnän ja monien epäkohtien keskellä. Tuntuu, ettei mene päivääkään ilman uutta paljastusta, tuoretta tapausta, ilmiantoa. Pitkään suljettuna olleita pandoran lippaita on avattu.

Ongelmien ja rakenteiden läpinäkyväksi tekeminen on vaatinut monia vahvoja ja pelottomia yksilöitä ‒ yksin ja yhdessä. Työnantajien reagointi epäkohtien ilmaannuttua on ollut varsin näkyvää. Piiloon ei enää voi mennä. Median voima on ollut tässä ilmeinen, somen valta suuri.

Myös tutkimukset kertovat karua kieltään. Tuore työsyrjintää koskeva raportti osoittaa, että naiset kokevat kaikkia työsyrjinnän muotoja Suomessa neljä kertaa useammin kuin miehet. Sukupuoleen kohdistuva syrjintä koskee naisia jopa kymmenkertaisesti miehiin verrattuna.

Yksi tyypillisin työsyrjinnän muoto ilmenee työpaikkojen suosikkijärjestelminä. Niiden avulla ja niiden sisällä miehet päihittävät naiset monin verroin. Sukupuolia kohdellaan raportin mukaan edelleen työpaikoilla eriarvoisesti koskien tiedonsaantia, palkkausta, etenemismahdollisuuksia, koulutukseen pääsyä tai työvuorojen jakoa.

Toivon hartaasti, että lähitulevaisuudessa ei tarvitsisi enää nähdä lukuja, jotka osoittavat työpaikkojen syrjintätilanteita olevan näin runsaasti. Jokaisen ihmisen, sukupuoleen katsomatta, on päästävä vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin ja siirtymään lähtökohtaisesti samoille starttiviivoille. Etumatkaa ei saa antaa sukupuolen perusteella.

Miksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole vieläkään täysin toteutuneet, edes suomalaisessa työelämässä? Koska täältäkin löytyy taistelua rahan, ajan ja valta-aseman käyttämisestä, vastakkaisia intressejä ja kilpailevia arvoja sekä piintyneitä toimintamalleja. Kaikkea tätä ei voida todennäköisesti kokonaan kitkeä. Mutta mitä tuoreesta keskustelusta, julkisista anteeksipyynnöistä, vastuun ottamisesta ja rakenteiden avaamisesta seuraa, voi olla jotakin paljon nykyistä parempaa ja edistyksellisempää.

Nuoret, joiden kanssa juttelen päivittäin, kokevat ilahduttavan paljon tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koulussa, kaverisuhteissa ja harrastuksissa. Sukupuolten moninaisuus saa jalansijaa, ja kiusaamista sekä epäasiallista kohtelua kitketään jo päiväkodeissa ja alakouluissa. Toivoa siis on.

Vanhaa iskulausetta mukaillen, tasa-arvon edistyminen on iso askel henkilölle, ja valtava askel henkilökunnalle. Näin myös Oy Suomi Ab:ssa, sen kaikilla tasoilla. On osattava luovia erilaisten ihmistyyppien, alakulttuurien ja arvomaailmojen keskellä, pyrittävä olemaan reiluja, kunnioitettava ihmisyyttä ja tasa-arvoa.

Onneksi kun näkökulmaa terävöittävät sukupuolisilmälasit kerran laittaa nenälleen, ei eteen avartuvasta ja selkenevästä maailmakuvasta enää halua luopua. Tasa-arvo ja tasapuolisen kohtelun edistäminen on näkyvä päivittäinen ihmisoikeusasia.

Hankalan ihmisen leima helpommin kuin palkankorotus

Kansainvälisenä naistenpäivänä haluan olla optimisti: tasa-arvoon ja tasapuoliseen kohteluun liittyvien epäkohtien korjaamisessa on otettu hyviä askeleita eteenpäin, ja otetaan edelleen.

Tämän viikon ilahduttavimpia uutisia naisten aseman edistämiselle työelämässä on ollut Keski-Pohjanmaalla käyttöön otettu uudistus, jolla halutaan helpottaa kotiäitien paluuta työelämään lastenhoitovuosien jälkeen. Kunta ottaa veloituksetta vastuuta lastenhoidosta, sillä aikaa kun perheen äiti voi pohjustaa siirtymistään työelämään perhevapailta: äiti(ihminen) saa päivittää oman cv:nsä ja hakea töitä. Toivon vilpittömästi tämän mallin levittämistä muihinkin Suomen kuntiin, jopa maailmalle. Kyseessä on tasa-arvoteko, ainakin niin kauan kun äidit käyttävät suurimman osan kaikista perhevapaista.

Keski-Pohjanmaan kehitysaskel tulikin tarpeeseen sen jälkeen kun vuosikausia pohjustettu perhevapaauudistus kaatui jälleen kerran Suomessa kuralätäkköön. Se mitä naapurimaassamme Ruotsissa pystyttiin uudistamaan jo viime vuosituhannella, jää tällä vauhdilla meillä todennäköisesti poliittisten riitojen alle vielä 2020-luvullakin. Mikä mahalasku Suomi, kohta 101-vuotias tasa-arvon mallimaaksikin kutsuttu.

Muita vahvoja näyttöjä naisten tasa-arvon edistymisestä ovat olleet käytännönläheinen 100 tasa-arvotekoa -hanke Suomessa sekä taantumuksellisia rakenteita oikaissut #metoo -kampanja.

Helsingin Sanomat otti jälleen eilen pääkirjoituksessa kantaa työelämän tasa-arvoon: ”Vanhemmuuden kuorma ei jakaudu tasaisesti, vaan nimenomaan nuoret naiset joutuvat tinkimään useammasta asiasta perheen kasvaessa.” Syntyvyysluvut eivät kovin helposti ole nousemaan päin, jos naisten jakamat kokemukset ja puskaradiotieto työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta eivät muutu nykyistä houkuttelevimmiksi.

Kriittinen kohtalonkysymys eli siirtyminen perhevapailta töihin, on itsellenikin tuttu kymmenen vuoden takaa. Varsinkin aivan uuteen työpaikkaa rekrytoituminen kolmen alle kouluikäisen lapsen äidiltä oli viimeisten perhevapaavuosien jälkeen mittava henkinen, ajankäytöllinen ja logistinen ponnistus. Haastekerrointa lisäsi, että mieheni työskenteli siihen aikaan joka toinen viikko työn vuoksi eri paikkakunnalla. Käänteisesti voi sanoa, että pääseminen uuteen työpaikkaan onnistui nimenomaan vahvan tahdonvoiman, luovan ideoinnin, äitienergian sekä kolmen itseäni varttuneemman naisen visionäärisyyden avulla: he tukivat rekrytoitumistani eri keinoin. Lämpimät kiitokset jokaiselle heistä, samoin kuin puolisolleni, joka on aina kannustanut minua myös työuralle ja uusiin haasteisiin sekä kantanut kortensa perheen arjessa.

Naisten, miesten ja kaikkien sukupuolten tasa-arvo toteutuu, kun ihmiset voivat tehdä omannäköisiään mutta samalla toisiaan kunnioittavia valintoja elämässään. Usein helpompaa kuin epäkohtien vastustaminen olisi hiljakseen sopeutua ristiriitatilanteisiin, olla valittamatta. Kyseenalaistavista naisista harvoin kaikki pitävät. Ääneen epäkohtia tai omakohtaisia kokemuksiaan ja kaltoinkohteluaan kertovat saavat liian usein osakseen sääliä, hymähtelyä, ongelmien lakaisua maton alle tai alistamisen jatkumista. Hankalan ihmisen leiman saa otsaansa helpommin kuin palkankorotuksen.

Naisten päivänä on jaksettava yhä uudelleen korostaa, että tasa-arvon ydintä on, että jokainen voi sukupuoleen katsomatta vaikuttaa perhekokoonsa, koulutukseensa, työtehtäviinsä, parisuhteeseensa, työhönsä, rahankäyttöönsä, kohteluunsa töissä ja vapaa-ajalla – siis kaikkeen. On toki aina myös asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta ne eivät saa olla kiinni sukupuolesta. Kenenkään ei pidä sallia näkemystensä vähättelyä, taloudellisesti tai muuten alisteista asemaa tai rajojensa loukkaamisia.

Naistenpäivää on vietetty tavalla tai toisella jo vuodesta 1911. Niin kauan kuin maailma ei ole tasa-arvon osalta vielä riittävän valmis, tämä päivä on varmaankin aivan paikallaan.

 

Maailma kuuluu kaikille!

Väestöliiton uusi kehityspoliittinen ohjelma haluaa, että kaikki saavat nauttia yhteiskuntien kehityksestä ja että jokaisen ihmisoikeuksia kunnioitetaan.

Seksuaalioikeudet ovat keskeinen osa ihmisen itsemääräämisoikeutta – oikeutta tehdä omaan terveyteen, kehoon, seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvät päätökset ilman pakottamista tai väkivaltaa. Seksuaalisuuteen liittyvät normit ja tabut sekä suoranainen syrjintä estävät ihmisiä kehittymästä täyteen potentiaalinsa ja nauttimasta omasta seksuaalisuudestaan.

Kenen asiaa ajamme?

Tytöt kohtaavat maailmanlaajuista syrjintää ikänsä ja sukupuolensa vuoksi; tämän vuoksi heitä kutsutaankin välillä maailman suurimmaksi vähemmistöksi.

  • 15 miljoonaa alle 18-vuotiasta tyttöä joutuu joka vuosi naimisiin. Kehitysmaissa yksi kolmesta tytöstä menee naimisiin alaikäisenä.
  • Raskaus ja synnytys ovat kehitysmaissa teini-ikäisten tyttöjen toiseksi yleisin kuolinsyy. Yleisin kuolinsyy ovat itsemurhat.
  • Yli 140 miljoonaa tyttöä ja naista on kokenut sukuelinten silpomisen.
  • 150 miljoonaa alaikäistä tyttöä on joutunut raiskatuksi tai seksuaalisen väkivallan uhriksi.

Syrjintä ja väkivalta estävät tyttöjä kehittymästä täyteen potentiaaliinsa, vaikuttamasta omaan tai yhteiskuntansa kehitykseen ja nauttimasta omasta seksuaalisuudestaan.

Pojat ja miehet tarvitsevat mahdollisuuden saada tarvitsemaansa tietoa. Poikien ja miesten osallistuminen seksuaalioikeuksien edistämiseen on oleellista niiden toteutumisen kannalta. Väestöliitossa on maailman parasta poikaspesifiä osaamista, jota tulemme hyödyntämään kehityspoliittisen ohjelman tavoitteiden saavuttamisessa.

Väestöliitto tunnistaa ja tunnustaa sen, että kaikki ihmiset eivät identifioidu yksiselitteisesti naiseksi tai mieheksi. Jokaisella on oikeus määritellä itse oma sukupuolensa tai olla määrittelemättä sitä.

Ihminen tarvitsee myönteisiä kokemuksia itsestään ja seksuaalisuudestaan läpi elämänkaaren. Monissa yhteiskunnissa kuitenkin lasten, nuorten, vanhusten ja vähemmistöjen seksuaalisuus on tabu, joka johtaa usein seksuaalioikeuksien laiminlyönteihin. Laiminlyönti näkyy esimerkiksi seksuaaliterveydenhoidossa: palveluita tarjotaan monissa maissa usein vain täysi-ikäisille, eikä muiden ikäryhmien tarpeita huomioida. Lisäksi monia ihmisryhmiä, kuten vammaisia ei välttämättä huomioida palveluiden tarjonnassa lainkaan.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä on yleistä kaikkialla maailmassa. Homoseksuaalisuus määritellään edelleen rikokseksi yli 80 maassa. Väestöliitto tukee seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun liittyvien kriminalisointien poistamista sekä muun tällä perusteella syrjivän lainsäädännön ja syrjivien viranomaistoimien poistamista.

Ketään ei saa jättää jättää yhteiskuntien kehityksen ulkopuolelle: Oikeudenmukainen maailma on sellainen, jossa jokainen saa olla oikeanlainen omana itsenään.

Tutustu Väestöliiton kehityspoliittiseen ohjelmaan.

 

 

Lapsen etu ja perheiden monimuotoisuus perhevapaauudistuksen lähtökohdiksi

Ministeri Annika Saarikko ilmoitti perjantaina 9.2. keskeyttäneensä perhevapaauudistuksen valmistelun. Moni, myös perhe- ja peruspalveluministeri itse samoin kuin opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ilmaisivat pettymystään. Myös lapsi- ja perhejärjestöjen keskuudessa olimme toivoneet perheille ja lapsille myönteisiä uudistuksia. Tätä kirjoittaessani hallituksen trio ei ole vielä kokoontunut, emmekä tiedä, jatkaako hallitus valmistelua vai ei.

Lapsi- ja perhejärjestöt laativat viime keväänä yhteisen kannanoton perhevapaiden uudistuksesta ja kannanottoon on ehtinyt liittyä jo 18 järjestöä.

Lapsi- ja perhejärjestöt esittävät, että

•   Lapsen etu on ensisijainen perhevapaita koskevassa uudistamistyössä. Lasten ja perheiden erilaiset ja yksilölliset tarpeet huomioidaan. Erityyppisten perheiden yhdenvertaisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.
•   Ansiosidonnaista vanhempainvapaata pidennetään kokonaisuudessaan siihen asti, kunnes lapsi on täyttänyt 18 kuukautta. Isälle kiintiöityä ansiosidonnaista vapaata pidennetään lyhentämättä äidin ja tällä hetkellä tarjolla olevaa ansiosidonnaista vapaata.
•   Perhevapaat jaetaan lähtökohtaisesti kummankin vanhemman kesken tasan. Vanhemmat voivat kuitenkin halutessaan luopua osasta omaa perhevapaataan ja siirtää toiselle vanhemmalle osuutensa, lukuun ottamatta kiintiöityä osuutta. Vanhempi voi myös siirtää osan perhevapaasta jollekin toiselle henkilölle (isovanhempi, muu henkilö), joka vastaa lapsen hoitamisesta.
•   Vanhempainpäivärahan minimitasoa nostetaan.
•   Kotihoidontukea porrastetaan niin, että tuki on korkeampaa alkuvaiheessa ja laskee lapsen iän myötä.
•   Varhaiskasvatuksen tarjontaa ja laatua varmistetaan niin, että ryhmät ovat kooltaan lapsen ikävaiheeseen sopivia ja pysyviä ja että henkilökunta on pysyvää ja pätevää.

Tämä on tavoitetila, jota kohti tulee edetä asteittain. Perhevapaita koskevaan valmisteluun tulee poliittisen johdon, työmarkkinajärjestöjen ja virkamiesten ohella aidosti osallistaa myös lapsi- ja perhejärjestöjen edustajat. Nyt perhejärjestöjä kuultiin erilisissä tilaisuuksissa, mutta emme saaneet tietoja valmistelluista vaihtoehdoista tai niiden vaikutusarvioinneista emmekä voineet tehdä parannusehdotuksia.

Palkansaajat, yrittäjät ja työnantajat kantavat vanhempainpäivärahojen rahoituksesta merkittävää vastuuta. Lasten ja perheiden asia ei kuitenkaan ole vain työelämään liittyvä kysymys. Sukupuolten tasa-arvoa työelämässä tulee parantaa. Tasa-arvoon ei päästä yksinomaan nykyisiä perhe-etuuksia leikkaamalla tai uudelleenjärjestelemällä niitä perheiden sisällä ja perheiden kesken, vaan tasa-arvo vaatii paljon laajempaa koulutuksen ja työelämän rakenteiden kyseenalaistamista.

Perhevapaiden uudistamisessa on tärkeää ennen päätöksentekoa arvioida vaikutuksia eri näkökulmista. Näitä ovat lasten etu, erilaisten perheiden toimeentulo ja  vanhemmuuden sekä työn, yrittäjyyden ja opiskelun yhteensovittaminen. Eri malleista on tärkeä käydä avointa keskustelua ennen ratkaisun lukkoonlyömistä. Lasten turvalliseen kasvuun ja hyvinvointiin tarvitaan koko yhteiskunta mukaan. Myös lasten tuomasta onnesta, ilosta ja heidän aikanaan yhteiskunnan hyväksi antamastaan panoksesta hyödymme lopulta me kaikki.

Kurkistus kulisseihin: harjoittelijana Väestöliitossa

Uutiset Osmo Kontulan suomalaisten seksuaalisuuteen liittyvistä tutkimustuloksista ja Raisa Cacciatoren antamat lasten kehitykseen liittyvät asiantuntijalausunnot lienevät ensimmäisiä muistiin jääneitä mielleyhtymiäni Väestöliitosta. Molemmat olivat jääneet mieleeni jo reilun kymmenen vuoden takaa. Varmasti Väestöliitolla on näppinsä pelissä myös seksuaaliterveyteen, nuoriin ja perheisiin liittyvissä asioissa ja eikös se jotain terapiapalveluitakin taida tarjota, ajattelin viime keväänä, ennen kuin oppimistehtävään liittyen tutustuin Väestöliiton toimintaan paremmin.

Onneksi tutustuin. Kirjoitan tätä blogimerkintää nimittäin omassa työpisteessäni Väestöliiton Kansainvälisen kehityksen yksikössä, jossa tällä hetkellä olen opintoihini liittyvässä harjoittelussa. Takana on kahdeksan työn- ja oppimisentäyteistä viikkoa Poikien Puhelimessa sekä nykyisessä yksikössä. Niiden aikana olen saanut  rautaisannoksen järjestöosaamista, tietoa ja taitoa, ammatillista itsetuntemusta, näkemystä hankkeiden ja toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen ja läpileikkauksen Väestöliiton toimintaan. Perinteisissä mielikuvissa harjoittelijan hommaksi miellettyyn kahvinkeittoon en ole joutanut – tämä tosin lienee kaikkien väestöliittolaisten kahvin ystävien onni.

Kahvinkeiton sijaan olen tähänastisessa harjoittelussani päässyt mm. kartoittamaan yhteistyökumppaneita ja -mahdollisuuksia, osallistumaan Väestöliiton nuorten työryhmän toimintaan, suunnittelemaan tulevia tapahtumia ja päivittämään eri yksiköiden sähköisiä kanavia. Olen saanut myös kuulla ja oppia monista toiminnan kehittämiseen liittyvistä hankkeista ja projekteista sekä viestintään liittyvistä asioista, tekemään muistioita, kehittämään yksiköiden toimintaa mm. keräämällä yhteen yksiköitä hyödyttävää tietoa ja tuomaan toimintaan pyynnöstä uusia näkemyksiä. Olen päätynyt astelemaan eduskuntatalon portaistakin sisään.

Epämukavuusalueellakin on käyty ja toivottavasti tulevien viikkojen aikana käydään vielä uudelleen. Juuri tästä onnistuneessa harjoittelussa on kysymys: omien osaamisen rajojen rikkomisesta rohkeasti, tarvittaessa apua pyytäen ja saaden ja oman ammattitaidon kehittämisestä. Vastavuoroisesti koen, että harjoittelijana olen pystynyt tuomaan yksiköiden toimintaan sellaista näkemystä, ideoita, palautetta ja voimavaroja, mitkä ovat hyödyttäneet Väestöliittoa. Win-win, sanoisi amerikkalainen.

Väestöntutkimuslaitos. Väestöliiton Terapiapalvelut Oy. Väestöliiton Kotisisar. Poikien Puhelin. Nuoret, parisuhde, vanhemmuus, kansainvälinen kehitys, monikulttuurisuus, työ ja perhe… Väestöliiton toiminnan hahmottaminen yksiköittäin ja tiimeittäin ei johda ihan lyhyeen listaukseen. Toiminnan laaja-alaisuus oli minulle yllätys, vaikkei tuo alkuperäinen, vajaan vuoden takainen ennakkokäsitykseni Väestöliitosta aivan pieleen osunutkaan. Hyvin nopeasti selväksi on kuitenkin käynyt se, että Väestöliiton toiminta on erityisen asiantuntevaa, organisoitunutta ja moniammatillista ja että täällä töissä olevat ihmiset kokevat työhönsä sellaista paloa, että se varmasti koituu asiakkaiden ja sidosryhmien hyödyksi.

Erityisesti Väestöliiton poikaspesifi osaaminen ja tehokkaaksi hioutunut kehitysyhteistyöpoliittinen osaaminen, joita olen päässyt lähietäisyydeltä seuraamaan, ovat tehneet suuren vaikutuksen. Ilahduttavaa oli törmätä myös oman alan ammattilaisiin, yhteisöpedagogeihin, jotka ovat päätyneet jakamaan omaa ammattitaitoaan osaksi Väestöliiton moniammatillista työyhteisöä. Mainiota on ollut myös havaita, että työntekijöiden tiukka asiaosaaminen ja asiantuntijuus jättävät tilaa myös rennon työilmapiirin luomiseen.

Kirjoittaja on yhteisöpedagogiopiskelija ja harjoittelijana Väestöliitossa.

Lapsista ja perheistä kasvaa onnellinen Suomi

Itsenäisen Suomen historia on lasten hyvinvoinnin menestystarina.  Harppaus kehitysmaasta monien hyvinvointimittareiden mitalisarjaan on huikea.

Usein Suomen kansainvälisinä saavutuksina muistetaan oppimistuloksia, naisten oikeuksia, demokratiaa, sananvapautta ja hyvää hallintoa. Lasten hyvinvointi olisi syytä lisätä samaan listaan.

Eduskunnan juhlaistunnossa tänään puhemies Lohela konkretisoi oivallisesti ison kehityskaaren. Vuosisadan alun Suomessa lapsia myytiin huutolaisiksi eniten tarjonneille. Sieltä on tietoisin päätöksin askellettu Suomeen, joka on oppimisen, vauvojen terveyden ja turvallisen kasvuympäristön ”supervalta”.

Askeleita parempaa ei ole otettu itsestään. Ne ovat olleet  usein mielipidevaikuttajien ja järjestöjen pohjustamia ja sitten puolueiden kannattamia ja ajamia. Väestöliitto ja sen ensimmäinen perustaja V.J Sukselainen oli perhepolitiikan monen sotien jälkeisen innovaation puuhamies. Toimitusjohtajamme Jaakko Itälä vaikutti tasa-arvoisemman koulun puolesta.

Suomen lasten hyvinvoinnin menestystarinaan ovat kietoutuneet sekä sivistyksen ja koulutuksen että sosiaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden toimet.  Ennen sotia kansakoulun laajentaminen tarjosi paikan paitsi oppia, myös jakaa vaatteita ja ruokaa lapsille. Työnteko vaihtui koulupäiviiin. Sotien jälkeen investoitiin lapsilisään, äitiyspakkaukseen, kodinhoitajiin ja neuvolaan.   Päivähoito ja vanhempainvapaat ovat laajenneet 1980-luvulta lähtien.

Suurin lasten hyvinvoinnin edistysaskel on ollut peruskoulu, joka  tarjosi jokaiselle mahdollisuudet jatko-opintoihin vanhempien taustasta tai varallisuudesta riippumatta. Ammatillisen koulutuksen laajeneminen ja maakuntayliopistot toivat väylät joiden kautta ”kenestä tahansa saattoi tulla mitä tahansa”.

Entä nyt? Mikä on tahtotila? Eduskunnan juhlaistunnon puheet kuunneltuani jäin toiveikkaalle mielelle.  Lasten hyvinvoinnin merkitys Suomen kannalta ymmärrettiin, Päättämällä osakesijoituksesta uudistetulle ITLA-säätiölle eduskunta antoi hyvän signaalin koko yhteiskunnalle siitä, että lasten hyvinvointi on itsenäisen Suomen esityslistan kärjessä ja että se yhdistää puolueita, jotka monesta muusta asiasta ovat erimielisiä.

Monessa puheessa toistui tavoite Suomesta joka on hyvä ja yhdenvertainen kaikille lapsille –  perheystävällisyydestä ja onnellisuudestakin mainittiin. Monessa puheessa sanottiin eri sanoin tavoite pitää Suomi maana, jossa jokaiselle kaikki on mahdollista. Kenenkään ei saisi jäädä ulkopuolelle. Oppimistulosten tasa-arvoa pitää vaalia. Vanhemmuudelle haluttiin tukea: kaikki alkaa kodista, moni totesi.

Näistä teemoista puhuivat juhlaistunnossa niin kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen, SDP:n Antti Lindtman, Keskustan Antti Kaikkonen, vihreiden Krista Mikkonen,  KD:n Peter Östman, sinisten Tiina Elovaara ja perussuomalaisten Arja Juvonen. Vasemmistoliiton Anna-Kaisa Pekonen sekä RKP:n Anna-Maja Henriksson puhuivat lisäksi hyvin avoimuudesta, suvaitsevaisuudesta ja vihapuheen ehkäisystä.

Kalle Jokinen vertasi oivallisesti nyt päätetty ITLAn uudistamista SITRA-säätiön perustamiseen vuonna 1967.  SITRAn perustaminen oli kauaskantoista. Se on monella tavalla osoittanut suuntaa, innovoinut ja antanut aineksia päättäjille. ITLAsta voi tulla aikaa myöten yhtä lailla merkittävä vaikuttaja lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kansallisen tahtotilan ja strategian suuntaajana. Kun taustalla on koko eduskunta, asiasta ei tule hallitus-oppositio- riitakysymystä.

Uuden ITLAn työlistalla on ensimmäisenä kansallinen vanhemmuuden tuen ohjelma, jota se lähtee suunnittelemaan yhdessä muiden alan toimijoiden, myös Väestöliiton kanssa. Lastensuojelun, neuvolan, koulun ja varhaiskasvatuksen ammattilaisille halutaan antaa näyttöön perustuvia menetelmiä lasten ja vanhempien hyvän vuorovaikutuksen tukemiseen. Tämä on jatkoa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmasta rahoitetulle Kasvun tuki-työlle.

Tarkoitus on yhdessä eri toimijoiden kanssa lisätä myös väestöviestintää, jolla tuetaan jokaisen isän ja äidin, vanhemman, kasvatustietoisuutta ja ymmärrystä omasta tärkeästä tehtävästään.

Tulevaisuudessakin lasten hyvinvointiin tarvitaan sekä koulun että sosiaali- ja terveystoimen, sivistyksen ja sosiaalisen turvallisuuden toimia. Koulu on tässäkin keskiössä. Tulevaisuuden peruskoulu voisi toimia monella tapaa nykyistä tehokkaammin lasten hyvinvoinnin kokonaisvaltaisena tukijana uudessa kunnassa.

Lapsen hyvinvointi kasvaa läheisissä ihmissuhteissa. Hyvinvoiva lapsi oppii ja kasvaa. Koulun oppimistuloksia ei pystytä kohentamaan pelkästään pedagogisilla toimilla. Lisäksi tarvitaan lasten kasvuympäristöön, kodin ilmapiiriin ja kannustavuuteen vaikuttamista.  Parempi vanhempien tukeminen on myös tehokasta eriarvoisuuden vähentämistä. Näillä asioilla toimii uudistettu ITLA-säätiö. Nämä tavoitteet ovat myös Väestöliitolle läheisiä ja tärkeitä.

Vaikutetaan yhdessä lasten hyvinvoinnin menestystarinan jatkumiseksi!

Maria Kaisa Aula
Maria Kaisa Aula on Väestöliiton puheenjohtaja ja ITLA :n hallituksen varapuheenjohtaja.

Lisää eduskunnan juhlapäätöksestä www.eduskunta.fi

Suhteellisuudentajua perhevapaakeskusteluun

Moni perhevapaauudistaja katsoo Ruotsiin. Elinkeinoelämä ihastelee alle 3-vuotiaiden lasten äitien meitä korkeampaa työllisyysastetta. Ratkaisuksi tarjotaan pienten lasten kotihoidon tuen keston lyhentämistä  mutta ei ansiosidonnaisen vapaan pidentämistä.

Sukupuolten tasa-arvon kannalta  Ruotsissa huomio kiinnittyy isien Suomea ahkerampaan perhevapaiden käyttöön.  Ratkaisuksi  moni tarjoaa perhevapaiden tiukempaa kiintiöintiä isän ja äidin osuuksiin.  Esillä ovat olleet 4+4+4, 5+5+5 tai 6+6+6 – mallit.

Uudistus ei myöskään saisi maksaa mitään tai mieluummin kustannusten pitäisi vähentyä.

Suhteellisuudentajua tähän keskusteluun tuo eri pohjoismaiden perhevapaajärjestelmien vertailu, jonka Väestöntutkimuslaitos ja Ajatuspaja Agenda julkaisivat äskettäin. Ruotsin hyvät työllisyys- ja tasa-arvotulokset kyllä innostavat, mutta yhtä lailla pitäisi innostua niistä keinoista, joilla ne on saavutettu. Tältä osin suomalainen keskustelu ei ole ajan tasalla.

Ruotsissa tuloksia ei ole saavutettu tiukoilla kiintiöillä vaan joustavuudella. Isän kiintiö (3 kk) on toki kuukauden Suomea pidempi mutta ei lähelläkään kuutta kuukautta. Äidin kiintiö on sama (3 kk) ja yhteisesti jaettava osuus on 10 kk.  Perhe voi melkoisilla vapausasteilla räätälöidä omaan elämäntilanteeseensa sopivan tukikokonaisuuden.  Vapaita voi käyttää aina lapsen kouluikään asti. Vapaita voi pitää osa-aikaisesti.

Etenkin pienten lasten äidit tekevät  Ruotsissa  huomattavasti enemmän osa-aikatyötä kuin Suomessa. Tämä myös selittää korkeampaa työllisyysastetta.  Ruotsissa osa-aikainen varhaiskasvatus on yli 3-vuotiaille maksutonta (15 tuntia viikossa).

Ruotsissa perhevapaisiin käytetään Suomea huomattavasti enemmän julkisia varoja.  Vanhempainpäivärahat ovat tasoltaan Suomea korkeammat. Korvaustasot ovat etenkin pieni- ja keskituloisille Suomea anteliaammat.  Ansiosidonnaiset vapaat ovat pidemmät. Nämä varmasti houkuttavat myös isiä vapaiden pitoon.

Eli otetaan oppia Ruotsista: tehdään perhevapaista nykyistä joustavammin monimuotoisten perheiden erilaisiin arjen tilanteisiin soveltuvia ja investoidaan lapsiin ja perheisiin eli pidennetään ansiosidonnaisia vapaita.

Perhevapaiden uudistamista ei pitäisi myöskään tehdä Suomessa niin perinteisellä etujärjestövalmistelulla. Uudistusvaihtoehtojen testaajiksi tarvitaan erilaisia perheitä, isiä ja äitejä, jotka päätöksiä käytännössä tekevät.  Hallituksen kokeilukulttuuria olisi hyvä soveltaa myös perhevapaisiin. Tutkijat voivat auttaa asiakasraatien ja testiryhmien kokoamisessa.  Uudistuksen pitää toimia myös käytännössä eikä vain teoriassa.

Perhevapaakeskustelussa  vanhemmuus näyttäytyy kovin usein rasitteena  työnantajalle ja kansantaloudelle. Omien pienten lasten hoitaminen on oudoksuttava urauhrauksena. Parisuhde ja perheellistyminen eivät ole kuitenkaan pääosin talousargumenttien vaan elämän mielekkyyden punnusten varassa. Lapsethan ovat ilo eivätkä taakka.  Hyvinvointia tai kansakunnan vahvuutta ei mittaa pelkästään kansantuote vaan myös ihmisten onnellisuus.  Tähän kuuluu myös mahdollisuus omien arvojen mukaisiin valintoihin ja omaan elämään vaikuttamiseen.  Perhe on parhaimmillaan puolisoiden tiimi, joka yhteistyössä toimii lapsen parhaaksi.

Vanhempien ratkaisuihin vaikuttavat omat arvot mutta myös arjen reunaehdot. Niitä asettavat työajat, työmatkat, lapsen ominaisuudet ja tarpeet, vanhempien elämäntilanne sekä perheiden monimuotoisuus.  Suomessa tehdään vuoro-, ilta- ja yötyötä myös pikkulapsiperheissä enemmän kuin monessa muussa maassa.  Epätyypilliset työt ja yrittäjäasema asettavat omia rajojaan etenkin jos asuntolainat on samalla maksettavana. Näissä tilanteissa tarvitaan joustavuutta niin perhevapailta kuin äideiltä ja isiltäkin.

Itse asiassa pienten lasten kotihoidon tuki on ollut nykyisen järjestelmämme joustavimpia osasia koska sitä voi käyttää palvelusetelin tavoin.  Näitä hyviä puolia ei pitäisi hukata.  Joustavuutta pitää lisätä samalla kun ilman muuta isien hoitovastuuta vahvistetaan.

Mutta miten saadaan isät käyttämään edes nykyiset kahden kuukauden vapaansa? Siihen tarvitaan työpaikoilla toimintakulttuurin muutosta.  Työnantajat ovat avainasemassa siinä miten työpaikoista tehdään perheystävällisiä niin että isien osallistuminen lasten hoitoon on sääntö eikä poikkeus

Pienten lasten kotihoidon tuen suosio selittyy myös osin työelämän nykytilanteesta.  Kilpailullisuus, pitkät työpäivät, matkatyöt ja iltatyöt voivat johtaa siihen, että työelämää ja riittävän hyvän vanhemmuuden tavoitteita ei saa yhteen sovitettua. Yksinhuoltajavanhemmilla tämä on kaikkein vaikeinta.

Moni hoitaa pieniä lapsia kotona koska ei luota päivähoidon laatuun. Hoitajien pysyvyys ja osaaminen lapsen kohtaamisessa, pienet ryhmäkoot sekä lyhyet matkat auttaisivat tässä suhteessa.  Hyvä vaihtoehto on myös osa-aikatyö, jolloin lastenkin hoitopäivät jäisivät kohtuullisen pituisiksi.  Siitä kyllä lapsetkin pitävät.

Perhevapaakeskustelussa kuuluu nyt vahvimmin hyvin koulutettujen, vakituisessa työssä olevien ääni. Kannattaa kuulostella myös siinä suhteessa perheiden moninaisuutta.   Syntyvyys on  alentunut eniten heikosti koulutettujen ja vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien nuorten parissa.  Perheellistymisestä ei saa tehdä hyväosaisten etuoikeutta.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Tutustu Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen ja Ajatushautomo Agendan Kolme myyttiä perhevapaista, Pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussajulkaisuun