Meidän perheessä pelataan paljon lautapelejä. Aika usein pelaaminen loppuu siihen, että joku itkee tai kiukuttelee äänekkäästi sen takia, että häviää. Haluamme kaikki voittaa ja tappio tuntuu sietämättömältä. Peli on loistava pienoismalli lukuisista elämässä vastaan tulevista tilanteista, jossa joku toinen on taitavampi, parempionninen tai keksii (tai huijaa!) tiensä voittoon.  

Joskus olen hermostunut ja julistanut, etten enää pelaa teidän kanssanne ikinä mitään, peleistä kun aina seuraa tällainen itkukonsertti ja kiukkukohtaus. Lapsen pettymyksen käsittely on rasittavaa, välillä mikään ei tunnu lohduttavan, kiva yhteinen hetki tuntuu olevan pilalla ja tuloksena on vaan yleinen paha mieli. Onneksi en ole pitänyt sanaani ja yhä uudestaan olemme pelanneet. Ja yhä edelleen haluamme voittaa ja siinä samalla on kehittynyt taito ja kyky kestää tappioita.

Lähtökohtaisesti haluan suojella lapsiani pettymyksiltä. Joskus ihan pienenä annoin lasteni voittaa välttääkseni suurta draamaa.  Mutta yhä enemmän ymmärrän, että juuri häviäminen on yksi tärkeimmistä taidoista, jonka voin lapselleni opettaa. Tappiot ja epäonnistumiset ja niistä selviytyminen opettavat lasta enemmän kuin ainainen ykkössija. Ja elämä taatusti tarjoilee ajallaan hyvien selviytymisstrategioiden käyttömahdollisuuksia.

Häviäminen saa tuntua tosi kurjalta. Se voi itkettää ja suututtaa. Vaikeat tunteet ja niiden hyväksyminen ovat tärkeä osa lapsen kehitystä. Myötätuntoinen suhtautuminen onkin vanhemman tehtävä: tappio ON kurjaa! Lapsen kokemusta ei saa mitätöidä ”miksi sä nyt otat tämän näin vakavasti?” eikä sille ole syytä nauraa (joskus on pitänyt todella ponnistella myös tämän kanssa!). Lapselle on hyvä kertoa, ettei häviäminen muuta mitään, se ei tee ihmisestä yhtään huonompaa tai voittaminen parempaa. Vanhempi rakastaa ja arvostaa lasta tappionkin hetkellä.

Voittaminen ei opeta meistä itsestämme läheskään niin paljoa kuin häviäminen. Nimenomaan häviäminen auttaa kehittämään luovuutta ja ongelmaratkaisutaitoja. Toki myös voitot ovat välillä tärkeitä, ja parhaalta se maistuukin silloin, kun on joutunut ponnistelemaan voittaakseen. Häviämisen hetkellä tuskin mikään analyysi onnistuu, mutta myöhemmin voi olla tärkeää miettiä, mitä olisin tehnyt toisin?

Häviäminen opettaa erityisesti yrittämisen rohkeutta. Mahtavaa on, jos se synnyttää myös toiveikkuutta: seuraavalla kerralla peli voi mennä toisin? Erilaisia pelejä kokeilemalla lapsi saa tärkeää tietoa siitä, missä hän on taitava ja millaisia taitoja hän voi kehittää lisää. Pelihetkissä on kyse myös siitä, että pidämme hauskaa yhdessä, opimme uutta ja yritämme parhaamme. Lapsi tarvitsee aikuista sanoittamaan ääneen näitä eri puolia pelaamisessa. 

Itse olen ollut huono häviäjä. Koska haluan olla hyvä esimerkki lapsilleni, olen joutunut opettelemaan sivistyneet tavat hävitä ja yritän edellyttää niitä myös lapsiltani. Voittajaa ei haukuta vaan onnitellaan, eikä pelivälineitä heitellä. Voimakkaat tunteet eivät silloin enää ohjaa käytöstäni, vaikka niiden ilmaisuun pitää olla mahdollisuus.

Häviöt ja voitot opettavat myös myötätuntoa. Nykyään lapseni voittavat peleissä niin usein, että he osaavat jo lohduttaa tappion koittaessa minua: ”Äiti, olet edelleen ihan yhtä tärkeä, vaikka hävisitkin. Jos harjoittelet, voit ensi kerralla voittaa!”

Minna Jaakkola
Pari- ja perhesuhteiden asiantuntija