Viime vuoden joulukuun viimeinen päivä oli meille suuri päivä. Vihdoin saimme lukea Väestörekisterikeskuksen sivuilta lapsemme uuden nimen! Tuon sukupuolineutraaliksi tulkitun nimen. Nimenmuutos tuntui myös siksi niin juhlalliselta, että se ei ihan helpolla mennyt läpi.
Suomessa on sukupuolineutraaleja nimiä, joka tarkoittaa sitä, että nimi ei ole sidonnainen sukupuoleen. Nimeä on annettu VRK:n tietojen mukaan yhtälailla tytöille kuin pojillekin. Sitten taas on nimiä, jotka ovat sidonnaisia sukupuoleen. Suomen laki kieltää antamasta esimerkiksi transtytölle nimeä, jota on annettu enemmän tytöille, koska nimi ei vastaa hänen juridista sukupuoltaan. Tämä on mielestäni surullista. Lapsihan tuntee nimenomaan syntyneensä väärään sukupuoleen ja olisi hänen etunsa mukaista, myös saada virallisestikin käyttää kokemaansa sukupuolta vastaavaa nimeä. Esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissahan asiat ovat toisin. Tässä kohtaa minun on hyvä huomauttaa, että Suomen Nimilaki uudistui jonkin verran 2019, mutta en mene siihen tarkemmin, koska se ei koskettanut meidän nimenvaihto prosessia.
Vajaa pari vuotta sitten lapseni halusi vaihtaa kutsumanimeään ja siitä lähtien häntä onkin kutsuttu hänen haluamallaan nimellä niin kotona, kuin koulussakin. Mutta virallisesti tuota nimeä ei ole voitu muuttaa hänelle, joten esimerkiksi passissa hänellä on ollut hänen syntymässään saamansa nimi. Tämä on tuottanut lapselleni mielipahaa ja viime kesän lopussa sain ajatuksen, että voisimmeko vaihtaa hänen viralliseksi nimeksi lempinimen, jonka hänen isänsä hänelle keksi. Tutkin asiaa ja konsultoin paria tuttua, jotka asiasta enemmän tiesivät. Tarkistin Väestörekisterin nimipalvelusta, että kyseistä nimeä on annettu yhtä paljon sekä pojille, että tytöille, joten uskoimme, että tämä voisi mennä läpi. Lapseni hyväksyi asian ja niinpä laitoimme hakemuksen vetämään. Koska Suomessa etunimen vaihtaminen onnistuu pelkällä ilmoituksella, emme laittaneet mitään perusteluja hakemukseen. Jäimme odottamaan muutosta, jonka uskoimme onnistuvan melko nopeasti. Asianhan piti olla selkeä.
Toisin sitten kuitenkin kävi ja aluksi Maistraatti lähetti kotiin kirjeen, jossa pyydettiin perusteluja nimenmuutokselle. Konsultoin taas tuttujani ja sain hyviä vinkkejä, mitä perusteluihin kannattaa kirjoittaa. Perusteluja annoin vedoten lapsen etuun ja että nimeä on annettu sekä tytöille, että pojille, joten nimi voidaan luokitella sukupuolineutraaliksi. Sen jälkeen taas odoteltiin.
Seuraavaksi saapui kirje Maistraatista, jossa ilmoitettiin, että siellä päätöstä ei voida tehdä vaan hakemuksemme on siirretty Nimilautakunnalle, joka tekee päätöksen asiasta. Siinä vaiheessa mietin kuinka vaikeaa ja epäoikeudenmukaista asian käsittely voi olla. Epätoivokin iski. Ajattelin, että jotenkin vielä voisin ymmärtää prosessin kulun, jos yrittäisimme vaihtaa nimeä vastakkaisen sukupuolen nimeksi kuin mitä juridinen sukupuoli on. Vaikka sekin on käsittämätöntä. Eikö se nimenomaan olisi lapsen edun mukaista, että saa nimen jonka kokee itselleen mieluisaksi ja saa kokea sitäkin myötä olevansa omassa haluamassaan sukupuolessa. Saa nimen, jonka kokee oman sukupuoli-identiteettinsä mukaiseksi. Kun kerroin muutamille tutuilleni millaisessa prosessissa olemme, heistä asia oli aivan käsittämätöntä. He eivät olleet edes tulleet ajatelleeksi, että nimiasia menisi tällä tavalla.
Nimilautakunnan päätökseen meni vielä yli kaksi kuukautta, joka johtui pitkästä jonosta ja siitä, että käsittelevät näitä nimenvaihdosasioita kerran kuukaudessa kokouksessaan. Soitin sinnekin kerran tuossa välillä, jolloin sain aikataulun, jolloin voisin kysyä epävirallisen päätöksen. Virallinen päätös tulisi sitten Maistraatin ilmoittamana. Sitten tuli se päivä, jolloin soitin Nimilautakuntaan. Heillä oli edellisenä päivänä ollut kokous, jossa meidänkin nimiasia oli käsitelty. Sain vastauksen, että Nimilautakunta puolsi nimen muutoksen kunhan vain kohta 10 vuotias lapsemme antaisi vielä oman suostumuksensa. Päätös oli menossa seuraavalla viikolla Maistraattiin. Soitin sitten viikon päästä Maistraattiin ja kerroin tilanteesta. Nimilautakunnan päätös ei ollut vielä sinne saapunut, mutta ystävällinen virkailija pyysi meitä jo valmiiksi laittamaan lapsen vapaamuotoisen suostumuksen, jolloin asia etenee heti, kun Nimilautakunnan päätös on heillä.
Sitten koitti Uuden vuoden aatto ja kävin katsomassa Väestörekisterikeskuksen sivuilta ja siellä se oli – uusi nimi. Vihdoin. Olen niin onnellinen vaikka tiedän, että lapseni ei ole täysin tyytyväinen tähän kompromissiratkaisuun vaan toki hän olisi halunnut saada viralliseksi nimekseen nimen, jonka sukupuoli-identiteetin kokee omakseen. Mutta uskon tämän olevan taas yksi askel eteenpäin. Nimi on myöskin mielestäni erittäin kaunis ja voihan olla, että lapseni jossain vaiheessa haluaakin käyttää sitä myös kutsumanimenään. Nimi antaa enemmän mahdollisuuksia, mutta lapseni saa itse päättää.
Meillä on ystäviä ja tuttavia, joista osa tietää että lapsellani on sukupuoliristiriita ja osa, jotka ovat tulleet meille tutuiksi vasta sen jälkeen, kun olemme alkaneet kutsua häntä tytöksi ja uudella nimellä. Näille ”uusille” tuttaville ja ystäville olen alusta asti puhunut lapsestani ainoastaan tyttönä enkä ole maininnut sukupuoliristiriidasta mitään. Mielestäni se on ollut luontevaa niin ja varsinkin tällä hetkellä, kun lapseni on yhdeksän vuotias eikä hänelle ole tullut vielä mitään murrosiän merkkejä, niin uskon, että kenelläkään ei ole edes epäilystä, että sukupuoleltaan hän olisi jotakin muuta kuin tyttö.
Olen todella kiitollinen, miten hienosti päiväkodissa lapseni kiinnostuksenkohteita tuettiin ja se oli heille ihan itsestään selvää. Muistan kuinka hain häntä hoidosta ja milloin hän oli pukeutunut minkäkinlaiseen prinsessamekkoon tai johonkin muuhun hienoon rooliasuun. Kukaan hoitajista ei kyseenalaistanut lapseni asu- tai leikkivalintoja. Se oli heille aivan täysin ”normaalia”. He myös antoivat paljon ihailua ja kehumisia lastani kohtaan. Uskon, että he ovat omalta osaltaan antaneet lapselleni hyvän itsetunnon palasia.
Omiin ennakkoluuloihini törmäsin, kun huomasin, että lapseni ei haluakkaan olla poika. Olin aluksi melko kauhuissani ja mietin, että mitä se konkreettisesti tulevaisuudessa tarkoittaa. Ensimmäisenä tuli mieleen sukupuolenvaihdosleikkaus. Ajatus tuntui tuntemattomalta, oudolta ja pelottavalta. Ajattelin, että prosessi on pelottavan suuri ja leikkauksissakin on aina riskinsä.
Olen sukupuoliristiriitaa kokevan lapsen äiti. Lapseni täyttää juuri 9-vuotta. Kirjoitan tätä blogia vanhempana, äitinä. Blogissa on tarkoitus tuoda esille tuntemuksiani ja ajatuksiani, joita olen kokenut aiheesta lapseni rinnalla. Suurin syy tämän blogin kirjoittamiseen on tietoisuuden lisääminen. Toivon, että blogista olisi hyötyä samanlaisessa elämän tilanteessa oleville vanhemmille. Toivoisin blogin myös herättävän inhimillistä ymmärrystä asiaa kohtaan ja sitä kautta hyväksymään sukupuoliristiriitaa kokevat lapset samanlaisina ja yhdenvertaisina kuin kaikki muutkin lapset.