About Väestöliitto vaikuttaa

Tämä blogi on osa Väestöliiton vaikuttamistoimintaa. Juuri nyt nostamme keskusteluun perheen ja työn yhteensovittamisen kysymyksiä. Lue lisää: www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/

En mä leikkinyt jätkää, mä olin jätkä

Transnuoren aatteita 2

Ajattelin jo ala-asteikäisenä olevani poika, ainakin sisältä. Muistan, kun olin kolmannella luokalla ja toivoin, että kehoni muuttuisi yön aikana pojan kehoksi. Sama toive on mielessä edelleen. Viidennellä luokalla tajusin olevani transsukupuolinen.

Kaverini kertoi mulle, että nykyään ”tyttöjä voidaan muuttaa lääkärissä pojiksi lääkkeillä ja leikkauksilla” ja toisinpäin. Ilmaisu annettakoon kaverilleni anteeksi, sen verran pieniä oltiin tuolloin. Sen jälkeen kuitenkin etsin kotona tietokoneella netistä tietoa asiasta ja ymmärsin. Kerroin pian sen jälkeen samaiselle kaverilleni miltä musta tuntuu. Aina ei voi etukäteen tietää, miten ihmiset suhtautuvat sellaiseen asiaan. Onneksi kaverini otti asian hyvin ja oli todella ymmärtäväinen. Se oli minulle todella tärkeää, sillä sen jälkeen uskalsin olla vielä avoimemmin oma itseni. Sen jälkeen pystyin rauhassa alkaa suunnittelemaan muille kertomista.

Ala-asteella mua kiusattiin jonkin verran koulussa. Minulle huudeltiin välillä todella ikäviä ja törkeitä asioita. Tyypillistä oli mun pukeutumisesta ja pojille tyypillisestä käyttäytymisestä kuittailu. Joidenkin mielestä yritin leikkiä jätkää, mutta en mä leikkinyt. Olin oma itseni. Tottakai silloin ne sanat tuntuivat pahalta, mutta pyrin vain olemaan välittämättä. Outoa oli, että opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen juurikaan. Kiusaaminen onneksi loppui reilusti ennen ala-asteen loppua. Kiusaamisen loppumiseen vaikutti esimerkiksi se, että kiusaajat huomasivat, että en välittänyt heidän sanoistaan. Puhuin asiasta vanhemmilleni ja läheisimmille ystäville, joilta sain tukea ja voimaa sinä aikana.

Lapsena löysin paljon kavereita harrastusten parista, vaikkei niitä koulussa niinkään ollut.  Harrastin pitkään jalkapalloa ja jääkiekkoa. Lopetin molemmat tänä vuonna. Jälkeenpäin on jäänyt vähän harmittamaan ja tahtoisinkin jatkaa jalkapalloa jossain harrasteporukassa.

Olisi ollut mahtavaa päästä pelaamaan jalkapalloa poikien joukkueeseen, mutta en uskaltanut mennä, koska en uskonut pärjääväni. Mahdollisesti myöhemmin hormoneita jonkin aikaa käyttäneenä voisin yrittää johonkin joukkueeseen. Isommissa kaupungeissa on sekajoukkueita ja sellainen olisi mahtava munkin kotikaupungissa.

Suurin osa mun kavereista on ottanut hyvin mun lähtemisen sukupuolenkorjausprosessiin. Vain muutama laittoi muhun välit poikki, todennäköisesti siksi, että he ehkä ajattelivat mun muuttuvan ihan toiseksi ihmiseksi, vaikka ei se niin mene. Kaikki todelliset ystävät ovat kuitenkin pysyneet. Mun ystävät on mun tukijoukko ja turva. Heille on todella helppo puhua varsinkin silloin kun aikuiset eivät ymmärrä. Oon heistä jokaisesta kiitollinen. Musta jokaisen pitäisi kerätä ympärilleen perheen lisäksi myös joukko luotettavia ystäviä.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias nuori. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Transnuoren aatteita

Nyt alkaa uusi blogisarja, jonka kirjoittaja on 16 vuotias Jusa. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Moi! Täällä kirjoittaa kohta 16-vuotias Jusa. Näin aluksi teidän olisi varmaan mukava tietää musta vähän enemmän.

Olen lukiossa ensimmäistä vuotta opiskeleva nuori miehenalku. Olen kiinnostunut monista asioista, kuten urheilusta, musiikista, kielistä ja eri kulttuureista. En harrasta tällä hetkellä mitään aktiivisesti, mutta vapaa-ajalla tykkään soittaa kitaraa ja olla kavereiden kanssa. Haluaisin kuitenkin aloittaa taas tämmöisen pienen tauon jälkeen jonkin joukkuelajin.

Tänne mun olisi tarkoitus kirjoittaa asioista transnuoren näkökulmasta. Mun sukupuolenkorjausprosessi on vielä aivan alkuvaiheessa. Sain lähetteen transpolille viime vuonna kesäkuun alussa ja mun ensimmäinen aika sinne oli 1.2.2017. Käynti sujui mielestäni todella hyvin ja sain paljon hyödyllistä tietoa tulevasta. Odotus tuntuu kuitenkin pitkältä.

Aloin kirjoittamaan tänne blogiin transsukupuolisuudesta ja transsukupuolisena elämisestä näin nuoren näkökulmasta, koska haluan tavoittaa ihmisiä ja kertoo et hei, ei tää ole mikään tabu, me ollaan olemassa ja tästä pitää pystyä puhumaan. Mulla on haave päästä tulevaisuudessa auttamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia nuoria, sillä tiedän, että sellaisia auttajia ja neuvojia kaivataan.

Olen huomannut, että nykyään nuoret ovat usein paljon hyväksyttävämpää kuin aikuiset. Muakin on liian monta kertaa tullut vastaan aikuisia ihmisiä, jotka ovat kovaan ääneen ilmoittaneet, että transsukupuoliset ja homot kuuluisivat mielenterveystutkimuksiin. Mun mielestä se ei todellakaan ole oikein. Sen takia suurin osa mun tulevista teksteistä onkin kirjoitettu vanhemmille ihmisille, että heidän olisi mahdollisesti helpompaa ymmärtää.

Musta kaikilla olisi paljon mukavampaa ja varsinkin henkisesti voitaisiin paremmin, jos kaikki hyväksyvät toisensa sellaisena kuin ovat ja tukisivat toinen toistaan iästä, sukupuolesta, ihonväristä, uskonnosta tai muustakaan taustasta riippumatta. Jokaisella tulisi olla oikeus olla oma itsensä ilman, että tarvitsisi pelätä kenenkään muun reaktioita tai mielipiteitä. Kaikkien pitäisi muistaa, että kehu ja kauniit sanat kuulostavat aina paremmilta kuin toiseen liittyvä negatiivinen kommentointi.

Jusa

Oikeus olla oma itsensä tyttönä, poikana ja siltä väliltä

Lapsiasiavaltuutetun tehtävissä aikoinaan keskustelin usein lasten ja nuorten kanssa ihmisoikeuksista. Pohdimme, mikä on niissä kaikkein tärkeintä.

Monta kertaa päädyimme samaan lopputulokseen: tärkeintä on oikeus olla oma itsensä ja vaikka erilainen kuin muut. Lapset ja nuoret kokevat paljon painetta olla samanlainen kuin muut ja vastata ulkopuolisia odotuksia.

Oikeudessa olla oma itsensä on kyse yhdenvertaisuudesta ja siitä, että lasta tai nuorten ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa tai sisaruksiensa ominaisuuksien takia, ei rodun, kielen, mielipiteen, alkuperän, uskonnon, ihonvärin tai sukupuolen.

Tämä on toki monessa laissa huomattu ja aikuisia patistettu toimimaan syrjinnän estämiseksi. Esimerkiksi koulujen pitää nykyisin tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma. Luin omien lasteni koulun suunnitelman. Siellä käsiteltiin perusteellisesti maahanmuuttajien syrjintää ja kiusaamista. Hyvä näin, mutta suunnitelmassa ei puhuttu mitään sukupuolen moninaisuudesta tai sukupuolivähemmistöjen syrjinnän ehkäisystä.

Kuitenkin juuri sukupuoleen ja sen moninaisuuteen liittyvä kiusaaminen ja syrjintä ovat lasten ja nuorten arjessa usein kaikkein vaikeinta ja satuttavinta.

Sukupuoli ei ole on/off –kategoria vaan pikemminkin jatkumo. Kaikki lapset eivät ole varmoja siitä, ovatko he tyttöjä vai poikia, tai heidän käsityksensä asiasta voivat olla muuttuvia. Kaikki tytöt eivät ole tyttöjä samalla tavalla eivätkä kaikki pojat ole samanlaisia.  Eikä tällä tarvitse olla välttämättä tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa, joka on vielä asia erikseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskysely (2015) tuotti tietoa lasten hyvinvoinnista myös sukupuolen moninaisuuden ja seksuaalisen suuntautumisen kannalta.  Kyselyn tulokset olivat surullisia. Ne kertoivat, että omaan sukupuoleensa tai molempiin sukupuoliin ihastuneet yläkoululaiset olivat huomattavasti yksinäisempiä ja kiusatumpia kuin muut nuoret.

Kaikista 8. ja 9. luokkalaisista pojista 12 prosentilla ja tytöistä 6 prosentilla ei ollut yhtään läheistä ystävää. Mutta pojista jotka olivat ihastuneet samaa tai molempia sukupuolia oleviin peräti 30 prosenttia ja tytöistä 13 prosenttia oli ilman yhtään läheistä ystävää.

Sama ero näkyi koulukiusaamisessa. Vähintään kerran viikossa kiusatuksi joutui vuonna 2015 kuusi prosenttia perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaista. Samaan tai molempiin sukupuoliin ihastuneista pojista peräti 33 % koki itsensä kiusatuksi säännöllisesti ja tytöistä vastaavasti 13 prosenttia.

Ainakin kotona jokaisen pitäisi pystyä olemaan oma itsensä ja vaikka erilainen kuin muut. Omien huolten ja ilojen jakaminen omien vanhempien kanssa sekä kannustava kodin ilmapiiri on lasten ja nuorten mielenterveyden perusta.

Sukupuolen moninaisuus ja oman nuoren kuuluminen sukupuolivähemmistöön ei ole vanhemmillekaan niin yksinkertainen asia kohdata. Yläluokkalaisilla, jotka olivat ihastuneet samaan tai molempiin sukupuoliin tilanne kotona oli paljon huonompi kuin nuorilla keskimäärin. Heistä peräti 25 % eli joka neljäs koki keskusteluvaikeuksia vanhempiensa kanssa. Nuorista keskimäärin vastaavasti noin kahdeksan prosenttia ei juuri koskaan pysty keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan.

Samaan tai molempiin sukupuoliin ihastuneita oli Kouluterveyskyselyssä 2015 kaiken kaikkiaan 6 % perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisista.

Lasten hyvinvointia kannattelevat läheiset ihmissuhteet: omat vanhemmat, muut aikuiset ja kaverit.  Ajattelepa itsesi tilanteeseen, jossa et voi olla oma itsesi kotona etkä koulussa. Lapselle ja nuorelle se on suuri mielenterveyden uhka ja horjuttaja.

Nuorten hyvinvoinnin turvaamisen ja edistämisen kannalta on tärkeää, että Suomessa lisätään tietoa sukupuolen moninaisuudesta sekä myös transihmisyydestä. Tämä edellyttää, että varhaiskasvatuksen ja opetuksen sekä hoitoalan ammattilaisilla on sukupuolen moninaisuudesta asiallista tietoa sekä välineitä tukea lapsia, nuoria sekä heidän vanhempiaan asiassa, joka voi olla monelle vieras.

Väestöliitto on vanhemmuuden tuen sekä perheen ihmissuhteiden asiantuntija ja edistäjä. Haluamme olla mukana helpottamassa sukupuolisesti eri tavoin suuntautuneiden ja transnuorten elämää auttamalla lasten ja nuorten vanhempia ymmärtämään ja hyväksymään omat lapsensa sellaisina Luojan luomina kuin he ovat.

Oma erityiskysymyksensä on alaikäisten sukupuolen vahvistamismenettely, josta on käyty paljon keskustelua muissa Pohjoismaissa. Tanskassa ja Ruotsissa sukupuolen vahvistaminen on mahdollista yli 18-vuotiaille ja Norjassa jo 16-vuotiaille. Ruotsissa on valmistelussa ikärajan alentaminen. Mahdolliset muutokset tulee valmistella YK:n lapsen oikeuksien sopimus huomioiden siten, että lapsen edun sekä lapsen osallisuuden ja lapsen kuulemisen periaatteet toteutuvat uudistuksessa.

Hyvää Pride-kulkuetta !

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Väestöliiton kannanotto sukupuolen moninaisuuden tunnustavan lainsäädännön valmistelusta

 

Perheystävällisyyttä ja joustoja

Lähdimme Miessakeissa mukaan Perheystävällinen työpaikka -ohjelman pilottiorganisaatioksi suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella. Itse Perheystävällinen työpaikka -merkin saaminen ei ollut keskiössä, ensisijaisesti halusimme oppia uutta ja sparrailla jo olemassa olevia perheystävällisiä käytäntöjämme ja joustojamme. Toimme myös kernaasti ajatuksiamme ja ideoitamme esiin ohjelman kehittämistyössä.
Pilottimatka oli, on ja on ollut perusteellinen, mutta avartava.

Olemme miesvaltainen organisaatio – kaikki toimijamme ovat miehiä niin kuin myös asiakkaammekin. Isyyteen, vanhemmuuteen ja perheeseen liittyvät kysymykset ovat esillä lähes kaikessa tekemässämme työssä. Edellä mainituista seikoista huolimatta tai niistä johtuen, meille Miessakeissa on ollut alusta asti luontevaa kehittää perheystävällistä työkulttuuria ja täten luoda riittäviä edellytyksiä työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Tosin käytäntömme on pyritty rakentamaan siten, että ne ottavat huomioon myös muun elämän mahdollisimman inhimillisesti ja joustavasti.

Työn imun ollessa kova järjestötyö vie mennessään – taomme rautaa sen ollessa kuuma ja lämmittelemme ahnaasti jo uusia. Kaltaisellemme organisaatiolle, henkilöstölle ja työlle, mitä teemme, laveat joustot ovat koko toiminnan elinehto ja myös ehdoton kilpailuvaltti rekrytoinneissa. Liukuva työaika, etätyö, työaika- ja lomapankki ja näihin lisättynä vaikkapa työmatka-ajan hyväksyminen työajaksi täysimääräisenä mahdollistavat sen, että työtä voidaan tehdä tarkoituksen mukaisesti myös aika, paikka ja panos huomioiden. Näillä avuin järjestyy myös joustavasti tarvittavaa aikaa perheelle tai muulle tarpeelliselle.

Puhtaasti perheystävällisiksi käytännöiksi meillä lukeutuu palkallinen isyysvapaa sekä lomien kertyminen täysimääräisinä perhevapaa-ajalta. Toki se, että lauantait eivät meillä kuluta lomia tai lomien ajankohtia ei määrätä, lukeutuvat edellisiin vähintäänkin välillisesti. Isien ja isyyden merkityksen ymmärtäminen organisaatiossamme näkyy kannustavana ilmapiirinä, mutta myös mahdollistavina käytäntöinä ajan käyttöön liittyen lapsiin ja perheisiin. Henkilöstömme on muun muassa aktiivisesti mukana lapsiensa neuvolakäynneillä, jäävät kotiin lapsen sairastuessa tai eivät epäröi ottaa puheeksi, jos muun arjen vaatimukset tarvitsisivat työajallisia viilauksia.

Tämä kaikki vaatii toimiakseen hyviä ja selkeitä rakenteita sekä mahdollisuutta, mutta myös rohkeutta tai halua ottaa puheeksi – niin johdolta ja esimiehiltä kuin henkilöstöltäkin. Rohkenen väittää, että Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa mukana olo auttoi meitä selkiyttämään koko organisaationa perheystävällistä toimintakulttuuriamme sekä varmistamaan, että siihen liittyvät käytännöt ovat kaikille mahdollisimman selvät ja ne ovat tarkoitetut käytettäviksi!

Antti Alén
Kirjoittaja on Miessakit ry:n hallinto- ja viestintäpäällikkö

Voisiko Suomi olla maailman onnellisimpien lasten maa?

Voisivatko satavuotiaan Suomen päättäjät tavoitella sitä, että Suomessa eläisivät maailman onnellisimmat lapset?

Lasten hyvinvointi on itsenäisen Suomen menestystarina. Sata vuotta sitten kulkutaudit ja nälkä riivasivat, äitejä ja vauvoja kuoli synnytyksiin, lapset puursivat pelloilla ja tehtaissa.

Etenkin sotien jälkeen päättäjät olivat kaukoviisaita. Lapsiin investoitiin lapsilisien, äitiyspakkauksen, kouluruokailun ja neuvolajärjestelmän perustamisena.

Hyvinvointivaltion laajeneminen toi peruskoulun, päivähoidon sekä erilaiset vanhempainvapaat. Lapsikuolleisuus on erittäin vähäistä.

Oppimistulokset ovat olleet hyviä ilman ylenmääräistä kilpailemista. Lasten itsetuntoa kohensi kasvatuskäytäntöjen muutos, kun kuritusväkivallan käyttö kiellettiin 1984.

1990-luvun jälkeen lapsi ja perhepolitiikka on ollut puolustustaistelua leikkauksia vastaan. Perhe-etuudet eivät ole pärjänneet valtiontalouden kurimuksissa.

Epävakaisessa työelämässä nuoret punnitsevat tarkkaan perheen perustamisen. Epävarmuus tulevasta näkyy syntyvyyden alentumisena.

Lasten hyvinvoinnin kokemus on mennyt hyvään suuntaan. Enemmistö lapsista on tyytyväisiä elämäänsä. He pystyvät keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan. Heitä ei kiusata koulussa ja heillä on kavereita ja harrastuksia.

Lapsuus kuitenkin eriarvoistuu. Pienellä osalla lapsia kasvuolot eivät tue hyvinvointia. Lokeroitunut palvelujärjestelmä ei ole kyennyt tilannetta korjaamaan.

Sopivaa tukea ei saada kotiin oikeaan aikaan. Se näkyy lasten kodin ulkopuolelle sijoitusten jatkuvana lisääntymisenä. Lasten ja nuorten mielenterveydestä on tullut uusi kansanterveyshaaste.

Miten lasten hyvinvoinnin menestystarina voisi jatkua? Voisivatko satavuotiaan Suomen päättäjät tavoitella sitä, että Suomessa eläisivät maailman onnellisimmat lapset? Mihin nyt pitäisi investoida?

Lapsen onnellisuus kasvaa ihmissuhteissa. Lapsen ja vanhemman hyvä vuorovaikutus ja kodin myönteinen ilmapiiri luovat lapsen hyvinvoinnin perustan.

Kiintymyssuhteiden häiriöt ja epätarkoituksenmukaiset kasvatuskäytännöt tuottavat pahoinvointia ja syrjäytymistä ja johtavat työkyvyttömyyseläkkeisiin aikuisiällä.

Tukemalla kotikasvatusta ja vanhemmuuden laatua voitaisiin ehkäistä tehokkaasti eriarvoistumista ja mielenterveysongelmia. Huomattava osa lasten sijoituksista kodin ulkopuolelle pystyttäisiin ehkäisemään tuella, joka auttaisi vanhempien uupumusta, ratkoisi perheen ristiriitoja ja sovittaisi vanhempien kasvatustyylin paremmin lapsen tarpeisiin.

Nyt ongelmat usein kiertyvät sukupolvelta toiselle.

Palveluissa lasten ja perheiden tarpeet tulee kohdata paremmin kokonaisuutena eikä hallinnonalalähtöisesti. Varhaiskasvatuksella voidaan tukea lasten yhdenvertaisuutta, mutta se ei onnistu pelkästään lapseen yksilönä kohdistuvilla toimilla.

Myös koulun pedagogisten keinojen mahdollisuudet tulevat pian vastaan. Käytöshäiriöiden, koulurauhaongelmien tai kiusaamisen juurisyiden ratkomiseen on usein otettava koko perhe mukaan.

Vanhemmuuden tuesta pitäisi tehdä jokaiselle perheelle arkista ja sujuvaa, ei poikkeuksellista.

Uusista perhelähtöisistä keinoista on erinomaista tutkimusnäyttöä esimerkiksi Turun yliopiston Voimaperheet -ohjelmasta tai Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmistä.

Ruotsissa on hyviä tuloksia saatu jokaiselle isälle ja äidille tarjottavasta ”Vanhemmuustaitojen ABC:stä.

Vanhempia ei pidä jättää tärkeässä kasvatustehtävässään yksin. Johdonmukainen ja vaikuttava myönteisen vanhemmuuden tuki osana neuvolan, varhaiskasvatuksen ja koulun toimintaa olisi tehokas lasten mielenterveyden edistäjä ja eriarvoisuuden vähentäjä.

Paljon tarjottavaa on myös järjestöillä ja seurakunnilla.

Ehdotan satavuotiaan Suomen ”Pohjois-Karjala -projektiksi” vanhemmuuden tuen kansallista ohjelmaa.

Voimme tehdä Suomesta maailman onnellisimpien lasten maan tukemalla lasten ja vanhempien hyvää vuorovaikutusta ja kodin myönteistä ilmapiiriä niin, että se on jokaisen perheen saavutettavissa.

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Väestöliiton ­puheenjohtaja.

This blog is also posted on our website by the name Could Finland become the country with the world’s happiest children?

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kantrissa eli Maaseudun tulevaisuuden kuukausilehdessä 17.5.2017

 

Vanhemmuutta tukemalla estetään lasten eriarvoistumista

Kansainvälisesti vertaillen suomalaiset lapset voivat keskimäärin hyvin. Ongelma on, että lasten hyvinvointi eriarvoistuu ja erilaistuu. Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä, mutta pienellä osalla lapsia ongelmat kuitenkin kärjistyvät.

Lasten ja nuorten mielenterveyden pulmia voisi jopa kuvata uudeksi kansanterveysongelmaksi. Tiedämme että niiden taustalla on usein ihmissuhteisiin ja niiden jatkuvuuteen liittyviä pulmia, yksinäisyyttä, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen vajeita, pitkäaikaista kiusaamista esimerkiksi erilaisuuden takia sekä vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmia, perheväkivaltaa ja vaikeita huoltajuuskiistoja. Nämä ongelmat kasautuessaan luovat koulusta, kaveripiiristä ja työstä syrjään jäämisen kierteitä, joiden katkaisemiseen tarvitaan lapseen ja nuoreen mutta usein myös heidän vanhempiinsa ja koko perheeseen vaikuttavaa tukea ja apua.

Lastensuojelutarpeiden taustalta löytyy vanhemmuuden ja kasvatuksen osaamisen vajeita. THL:n tutkimusten mukaan huomattava osa lasten kodin ulkopuolelle tapahtuvista sijoituksista pystyttäisiin ehkäisemään tuella, joka auttaisi vanhempien uupumusta, ratkoisi perheen ristiriitoja ja vuorovaikutusongelmia sekä sovittaisi vanhempien kasvatustyylin paremmin lapsen tarpeisiin.

Niin mielenterveysongelmia kuin lasten eriarvoistumistakin voitaisiin ehkäistä tehokkaasti tukemalla vanhemmuutta ja uudistamalla kasvatuskäytäntöjä. Mahdollisimman monella lapsella pitäisi olla mahdollisuus myönteiseen vuorovaikutukseen omien vanhempiensa kanssa.  Monesti myös koulurauhaongelmien ja erilaisten käytöshäiriöiden juurisyyt liittyvät lapsen kodin olosuhteisiin. Tehokas vanhemmuuden tuki edistäisi lasten oppimista. Näyttöön perustuvia, tutkitusti tehokkaita vanhemmuuden tuen työkaluja tarvitaan sosiaali- ja terveyspalveluissa mutta myös osaksi perusopetusta ja varhaiskasvatusta.

Yhdenvertaisesti ja matalalla kynnyksellä perheiden saatavilla oleva vanhemmuuden tuki olisi mainio väline jatkaa lasten hyvinvoinnin suomalaista menestystarinaa. Sitähän lasten kasvuolojen kehitys sadan vuoden perspektiivissä itsenäisessä Suomessa on ollut. Huikea loikka köyhästä ja tautien riivaamasta maasta maailman lasten hyvinvoinnin kärkisijoille. Jatkossa: mitä paremmin kykenemme tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään sitä paremmat ovat lasten hyvinvoinnin edellytykset.

Kysyntää kasvatuksen tuelle on niin pienten lasten kuin murrosikäistenkin perheissä. Tukea pitäisi saada sujuvasti niin julkisista palveluista, järjestöiltä kuin seurakuntienkin toiminnasta niin kasvokkain kuin digipalveluinakin.

Vanhemmuuden tuen vahvistaminen on tavoitteena myös lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa.  LAPE koettaa parantaa etenkin lasten psykososiaalista hyvinvointia ja tukemalla heidän läheisiä ihmissuhteitaan. Lapsen hyvinvointi ja onnellisuus kasvavat kotona ja lähisuhteissa.

Yhtenä konkreettisena toimena LAPE levittää neljää näyttöön perustuvaa vanhemmuuden tuen menetelmää sivistyksen ja soten ammattilaisille.  Pohjatyötä on tehty Kasvun tuki– konsortiossa, joka on ottanut mallia muiden pohjoismaiden vastaavista toimintamalleista sekä Duodecimin Käypä hoito– toiminnasta.

LAPE tavoitteena on tarjota lapselle nuorelle ja vanhemmille sopivaa tukea oikeaan aikaan ammattikunnista ja hallinnonaloista riippumatta.  LAPE ennakoi myös kunta- maakunta- tehtävien muutoksia, kun sivistyspalvelut jäävät kunnan ja sote -palvelut siirtyvät maakunnan järjestämisvastuulle. Lasten kannalta tarvitaankin oikeastaan SI-SOTE -ajattelua eli sekä koulun, varhaiskasvatuksen, nuorisotyön, sosiaali- ja terveyspalveluiden rajat sekä järjestöjen ja yksityisten ja julkisten palveluiden rajat ylittävää uudistamista.

SI –SOTE –muutosta ja vanhemmuuden tukea konkretisoi lapsi- ja perhepalvelut yhteen kokoava monialainen perhekeskustoimintamalli, jota kehitetään nyt 18 maakunnassa. Perhekeskuksen ytimessä on kaikki lapsiperheet tavoittava neuvola ja mukana ovat lapsiperheiden sosiaalipalvelut. Samalla se linkittyy varhaiskasvatuksen eri muotoihin sekä järjestöjen ja seurakuntien kanssa tehtävään työhön. Vanhemmuuden tuen menetelmiä levitetään osana perhekeskustyötä. LAPE kouluttaa ammattilaisia soveltamaan parhaita menetelmiä perheiden kanssa tehtävässä työssä.

Miten saadaan LAPEssa aloitettu työ sekä järjestöjen monien eri hankeavustusten kautta tekemä vanhemmuuden tuki jatkumaan ja vakiintumaan?  Suomessa on hyviä kokemuksia pitkäjänteisestä väestötasoisesta vaikuttamisesta esimerkiksi Pohjois-Karjala –projektissa jossa sydänterveyttä saatiin kohennettua. Samoin sotien jälkeen nostettiin lasten ja perheiden asiat politiikan keskiöön ja alennettiin lapsikuolleisuutta ja äitien terveyttä.  Rokotusohjelmilla on tehokkaasti vähennetty tartuntatautien leviämistä.

Seuraava väestötasoisen vaikuttamisen ”hyvinvointiloikka” tulisi ottaa lasten mielenterveysongelmien ja eriarvoistumisen ehkäisyssä tuomalla vanhemmuuden tuki helposti erilaisten, monimuotoisten perheiden ja eri- ikäisten lasten saataville.  Olen Pentti Arajärven kanssa ehdottanut Suomeen perustettavaksi pitkäjänteistä vanhemmuuden tuen ohjelmaa, joka arkipäiväistää kotikasvatuksen tuen ja tuo sen sujuvaksi osaksi kaikkia palveluita.

Kansallinen vanhemmuuden tuen ohjelma voisi verkostoida yhteen alan erilaisia toimijoita, varmistaa lasten yhdenvertaisuutta sekä arvioida eri menetelmien vaikuttavuutta, kouluttaa ammattilaisia sekä tukea myös väestötasoista viestintää vanhemmuustaidoissa.

Olemme Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston puitteissa laatineet vastikään eri perhejärjestöjen kanssa yhteisen ehdotuksen eduskunnan Suomi100 – toimikunnalle.  Mikäpä olisi parempi päätös itsenäisyyden juhlavuodelle!

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Väestöliiton puheenjohtaja, Lapsi – ja perhepalveluiden muutosohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja sekä Itsenäisyyden juhlavuoden rahaston (ITLA) hallituksen varapuheenjohtaja

 

Petteri vastaa

Petteri vastaa kysymyksiin seksuaalisesta monimuotoisuudesta.

Kysymys:
Kysymykseni on melko yleinen. Netissä minulle on viestitellyt yksi tyyppi jo melko pitkään. Olen vastaillut hänen viesteihinsä lähinnä sen takia, koska pidän sitä kohteliaana. Hän on ehdotellut tapaamista kasvotusten, mutta minä en jostain syystä ole oikein kiinnostunut hänestä. Toistaiseksi olen pystynyt vetoamaan koulukiireisiin tapaamisen välttämiseksi, mutta koulukiireetkin vähenevät jossain vaiheessa enkä halua valehdella. Miten voisin kohteliaasti ilmoittaa, etten ole kiinnostunut tapaamisesta enkä oikein päivittäisestä juttelemisestakaan?
Nimim. M

Petteri vastaa:
Vaikka pidänkin perinteisiä sananlaskuja vähän kliseisinä, niin tiivistetään vastaus näin: rehellisyys maan perii. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on paras annettavissa oleva neuvo, joskin vähän yksipuolinen. Periaatteessa mitään tarkempaa syytä kiinnostuksen puutteelle ei näissä tilanteissa tarvitse olla, eikä aina olekaan. Siitä huolimatta, jos tietää mistä on kyse, se on ihan hyvä kertoa myös toiselle osapuolelle. Siinäkin tapauksessa on toki hyvä muistaa ettei toimi tarkoituksellisen kivuliaasti. Ihmissuhteet on herkkiä asioita, ja romanttiset suhteet — oli ne yksipuolisia tai ei — ovat erityisen herkkiä.

Rehellisyys on toki jo itsessään arvokasta, mutta romanttisen kiinnostuksen puutteen kommunikoinnissa sillä on muitakin etuja. Populaarikulttuurissa ja ns. in real life -elämässä tavataan usein käyttää muutamaa klisettä: “kyse ei ole sinusta, vaan minusta”, tai “en ole juuri nyt valmis suhteeseen.” Ainakin jälkimmäinen implisiittisesti ilmaisee että mahdollisuuksia suhteeseen voisi olla joskus tulevaisuudessa. Jos itselle on selvää, ettei tulevaisuudessakaan tule tapahtumaan mitään, niin on väärin jättää toinen ihminen siihen käsitykseen että voisi tulla.

Molemmissa esimerkeissä tarkoituksena on ikään kuin pehmentää iskua torjutuksi tulemisesta. On hyvä ajatella myös toisten hyvinvointia, mutta nämä nimenomaiset tavat ovat enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä. Torjuminen — ja torjutuksi tuleminen — voi tuntua hankalalta, mutta itsensä toisen asemaan asettaminen on hyvä tapa ajatella asiaa. Eikö jokainen haluaisi itsekin kuulla sen todellisen syyn eroon?

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen

Do epic things

Olimme perheemme kanssa lomailemassa Kanarialla maaliskuussa. Nautimme lomasta koko perhe, mutta 6-vuotias tyttäreni osasi todella ottaa lomasta kaiken irti. Hänen puheensa, asioiden pohdiskelu sekä valtava kysymysten tulva rytmitti päivää aamusta iltaan. Kysymyksiä riitti sekä perheen jäsenille että muulle matkaseurueellemme. Tyttäreni odotti kaikkien olevan valtavan kiinnostuneita hänen pohdinnoistaan ja hän oli myös itse kiinnostunut kaikesta.

Kun itse pohdin millaisessa asussa voisin mennä uima-altaalle, tyttäreni odotti innoissaan kuka tulisi hänen kanssaan opettelemaan uimista ihanan kylmässä uima-altaassa.  Kun itse pohdin miten saisin pyykit kuivumaan kosteassa ilmastossa ilman kuivausrumpua, tyttäreni iloitsi kun saattoi kulkea koko loman uikkareissa. Tämä pukeutumisen linja muuttui tyttärelläni ainoastaan silloin kun hän osti paksun karhuhupparin, jonka yhdisti sujuvasti kimaltaviin uikkareihin ja glitterillä vuorattuun lippikseen, jossa komeili kirjoitus Do epic things.

Maailma tarjosi tyttärelleni rajattomasti ihania aarteita ja suuri aarre hän oli myös itse omasta mielestään. Ihastellessani tyttäreni asennetta, jäin miettimään, kuinka tuo asenne on häneen tarttunut ja mihin olen sen itse kadottanut? Lapsi kasvaa suurelta osin vanhempiensa ja muiden läheisten ihmisten katseen lämmössä. Nämä katseet saavat hänet kasvamaan, loistamaan ja rakastamaan.

Mihin oma rakkaus itseäni ja maailman ihmeitä kohtaan on karissut? Kuinka minun maailmani tarjoaa arkisia rutiineita ja vastuita eikä eeppisiä seikkailuja ja mahdollisuuksia? Millaisten katseiden kautta minä kasvan, loistan ja rakastan? Voiko olla niin että olen itse sulkenut silmäni seikkailuilta ja mahdollisuuksilta, ajatellen etteivät ne enää ole minulle mahdollisia tai sallittuja?

Kuin sattumalta matkan aikana päässäni alkoivat soida Juha Tapion Rakastettu kappaleen kertosäkeen sanat, jotka vastasivat pohdintoihini.

Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan.

Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan.

Säv ja sanat Juha Tapio

Vastaus minulle on katseessa, siinä kuinka ajattelen muiden katsovan minua ja kuinka itse näen itseni heidän katseensa kautta. Kuin varkain alan nähdä eeppisien seikkailujen mahdollisuuksia, rakastavan katseen hyväksyvässä lämmössä.

Hyvää perheen päivää!

Matleena Aitasalo
Kirjoittaja työskentelee perheasiantuntijana Väestöliiton vanhemmuustiimissä

 

 

 

Tätisetä

 Mikä on tätisetä?

Ihmetteli 6-vuotias veljentyttäreni Aino kuultuaan innostuneet kommenttini Jemina the Great American show -esityksestä. Kabareessa lanseerattiin uusi termi muun sukupuoliselle. Tätisetä. Makustelin uutta termiä ja sana tuntui suuhuni sopivalta ja helpolta ymmärtää seksuaalista monimuotoisuutta kuvaavien termien viidakossa.

Tätisedässä on enemmän prinsessaa kuin muissa sedissä, oli vastaukseni Ainolle. Vastaus oli hänelle riittävä. Odotin uusia kysymyksiä aiheesta, mutta niitä ei tullut. Sain aikaa miettiä, kuinka lapsi hahmottaa maailman ja seksuaalisen monimuotoisuuden. Tädit, sedät ja tätisedät ovat kaikki samalla viivalla lapsen maailmassa.

Tasa-arvoiset ongelmat

Parisuhteen tai yksilön ongelmat ja kriisit ovat tasa-arvoisia, niitä tulee kaikille ihmisille. Terapeutin vastaanotolla ovat kaikki henkilöt samalla viivalla. Iällä, sukupuolella, sukupuolisella suuntautumisella tai parisuhteen pituudella ei ole merkitystä jos parisuhteessa on ongelmia. Jos tuntuu, että ongelmista ei selviä omin voimin on hyvä hakea apua yhdessä tai yksin. Terapeutin vastaanotolle voi tulla myös huoltokäynnille pohtimaan yhdessä parisuhteen tilaa ja kehitystä. Parisuhde vaatii hoivaa ja huoltoa.

Parisuhteen hoito

Parisuhdetta on hyvä hoitaa päivittäin. Pienet asiat kuten yhteinen aika arjessa, halaaminen ja silmiin katsominen tuovat puolison lähemmäksi ja lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on myös tärkeää ja omille rentoutumishetkille on myös tärkeää varata aikaa.  Yhteinen elämä on helpompaa kun kumpikin voi hyvin.

Jos tuntuu, että tarvitset apua omaan tai yhteiseen hyvinvointiinne voit varata ajan vastaanotolle. Vastaanotolle on kaikkien turvallista tulla yksin tai yhdessä.

Eriikka Sailo
pari- ja seksuaaliterapeutti
Eriikka Sailolta voi varata ajan Väestöliiton terapiapalveluiden nettiajanvarauksesta.
http://www.eriikkasailo.com

 

 

 

 

 

 

Pelon voittaminen

TERAPIATUOKIO

Pelon tunne on meille kaikille suhteellisen tuttu tunne, tavalla tai toisella. On normaalia pelätä asioita tai tilanteita, joissa olemme itse hengenvaarassa tai meille tärkeä ihminen on vaarassa. Me tarvitsemme pelon tunnetta, se pitää meidät elossa. Kehomme reagoi vahvasti tunteeseen valmistautumalla pakene-taistele -tilanteeseen. Reaktio on nopea, emme tajua sitä ennen kuin ymmärrämme kehomme toiminnan. Mutta mitä tapahtuu kun pelko ottaa vallan tilanteessa, jolloin emme ole todellisessa vaarassa? Kun pelon tunne alkaa määrittelemään meidän arjen valintoja, meidän, läheisten ja ystävien?

Ajatukseni kumpuavat ohjelmasta Kummalliset kammot. Sain upean tilaisuuden tehdä töitä määrätietoisten, luottavaisten 30 henkilön kanssa joiden elämän haasteina oli fobia: käärmeet, hämähäkit, ahtaat paikat, vesi, koirat, piikit, hammaslääkäri, linnut, korkeat paikat ja klovnit.

Osallistujien kanssa käytiin läpi kehon fyysiset reaktiot sekä mielen katastrofiajattelu. Harjoiteltiin kohtaamaan pienin askelin pelon kohde ja välillä pysähdyttiin rauhoittamaan kehon vahvaa viestiä ”pakene”. Opeteltiin muuttamaan katastrofiajattelu selviytymisajatteluksi, lauseiksi: ”minä selviän tästä.”, ”tämä on kohta ohi”, ”minulla ei ole mitään hätää”. Tämän lisäksi osallistujat tekivät kotona hengitys- ja lihasrentoutumisharjoituksia. Näin he oppivat miten suuri merkitys on oikeanlaisella hengityksellä tilanteessa jossa keho ja mieli pyrkivät viestittämään suuresta vaarasta. Harjoitusten myötä he kohtasivat pelkonsa. He saivat uuden kokemuksen, he olivat toimijoita tilanteesta josta aikaisemmin olivat paenneet.

Väistämättä mieleeni on palautunut oma fobia, se klassinen käärmepelko. Rakas isoäitini, hyvää tarkoittaen ja minua suojellen, iskosti käärmepelon mieleeni mökkikesinä. Pelkoni vahvistui noin 10-vuotiaana, kun partioretkellä seisoin hakkuuaukealla ja kaverini totesi: ”Älä liiku, pysy paikallasi.” Katsoin jalkani juureen ja kauhukseni huomasin kyykäärmeen, tuon Suomen luonnon ainoan myrkyllisen olennon. Koko kehoni singahti takavasemmalle, juoksin nopeammin kuin koskaan. Sydän hakkasi, jalat tärisivät, hikoilutti, ainoa ajatus päässäni ”kuolen”. Olo rauhoittui, kun käärme hävisi paikalta ja retki jatkui. Käärmepelkoni oli kuitenkin saanut vahvistusta.

Vihdoin aikuisiällä jouduin tilanteeseen jolloin en voinut enää perääntyä. Tulin valituksi työpaikkaan jossa oli kaksi käärmettä, niiden hoitaminen oli osa jokaisen työnkuvaa. Ei auttanut enää paeta, oli vihdoinkin kohdattava. Tutustuin asiaan ja käärmeeseen lajina. Katselin noita kahta otusta, lasin läpi. Ensin kauempaa, sitten lähempää. Rauhallisesti, omassa tahdissa.  Rauhoitellen kehoa ja mieltäni. Se tunne kun ensimmäisen kerran otin käärmeen käteeni, oli mahtava. Olin voittanut pelkoni, vaikka kyyneleen valuivat ja sydän hakkasi.

Sen tunteen sain jakaa uudelleen 30 henkilön kanssa viime talven aikana. Soisin tämän kenelle tahansa, se antaa uskoa tulevaan ja itseen, sitä tunnetta ei voita mikään.

Olkoon fobia mikä tahansa, sen voi kohdata ja voittaa. Pelon tunteesta ei tarvitse, ei kuulukaan, luopua. Sen kanssa voi elää, antamatta sen ohjata.

Pidän seuraavasta pelon määritelmästä: ”Jonkin uhan kohtuuton yliarviointi, johon liittyy oma selviytymiskyvyn aliarviointi.” (Bourne E.2010)

Milja Ilkka
Kirjoittaja toimii ammatinharjoittajana Väestöliiton Terapiapalveluissa. Hän esiintyy juuri alkaneessa sarjassa Kummallisia fobioita.