About Väestöliitto vaikuttaa

Tämä blogi on osa Väestöliiton vaikuttamistoimintaa. Nostamme keskusteluun lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin liittyviä asioita, mm. perhevapaakeskustelua sekä perheen ja työn yhteensovittamisen kysymyksiä. Lue lisää: www.vaestoliitto.fi.

Pioneerihommia nuorten seksuaaliterveyden edistämisessä

Aloitin työni Väestöliitossa melko pian valmistuttuani terveydenhoitajaksi keväällä 2001. Tuona samana syksynä Väestöliiton Nuorten Avoimet Ovet (ent. Avoimet Ovet) tuli teini-ikään täyttäessään 13 vuotta. Silloin nuoria kohdattiin etupäässä vastaanotoilla ja toiminnassa kehitettiin  nuorten seksuaaliterveysanamneesi kohtaamisen tueksi ja malliksi muillekin.  Kävimme kouluilla pitämässä seksuaalikasvatustuokioita ja  vanhempainiltoja ja koulutimme ammattilaisia, kirjoitimme kirjoja ja oppaita nuorten kohtaamisesta ja seksuaaliterveydestä.

Asiakkaita riitti yllin kyllin ja vastaanotoille heitä ohjautui eniten koulujen terveydenhuollon kautta. Yleisin käyntisyy oli ehkäisyn aloittaminen, joten suurin osa kävijöistä oli tyttöjä. Kohtaamisten kautta saimme tietoa siitä, millaisten seksuaaliterveyteen liittyvien asioiden kanssa nuoret elävät ja millaisia henkilökohtaisia kysymyksiä heillä on. Väestöliittoon oli hiljattain perustettu Miehen Aika-projekti, jonka tarkoitus oli muun muassa tarjota myös pojille omia palveluita ja materiaaleja mieheksi kasvamisen ja seksuaalisen kehityksen tueksi. Silti kokemus oli se, ettei poikia tavoitettu samalla lailla kuin tyttöjä. Lisäksi haasteena oli se, että toiminta kohdistui lähinnä pääkaupunkiseudulle.

Suunnitelmat olivatkin jo pitkällä http://www.seksuaaliterveys.org- internetpalvelun perustamiseksi, josta kaikki sukupuoleen ja asuinpaikkaan katsomatta voisivat löytää tietoa ja esittää oman kysymyksensä nettipalstalla ja varata ajan kahdenkeskeiseen ”One-to-One”-keskusteluun. Siihen aikaan oli olemassa eri tahojen avoimia chatteja, joissa kuka tahansa saattoi sanoa mitä tahansa ilman erityistä moderointia. Itsekin kokeilimme yleisen, moderoidun chatin pitämistä, mutta se osoittautui epäeettiseksi tavaksi tehdä seksuaalikasvatusta. Se mahdollisti epäasiallisen käyttäytymisen ja chat lopetettiinkin melko pikaisesti.

Väestöliiton palvelut olivat ensimmäisiä sähköisiä nuorille kohdistettuja neuvontapalveluja koko Suomessa ja melko ainutlaatuisia myös rajojen ulkopuolella. Nuoret saivat mahdollisuuden tuoda luottamuksella ja nimettömästi esiin omia henkilökohtaisimpia asioitaan ja huoliaan. Verkkotyön kautta saimme ensiarvoisen tärkeää tietoa siitä, mitä nuoret haluavat tietää ja mihin kaipaavat tukea ja apua. Saimme olla ensimmäisten joukoissa kokeilemassa palveluiden toimivuutta ja kohtaamassa verkkopalveluiden mahdollisuuksia ja uhkia, esimerkiksi nimettömyyteen, vaitiolo- ja ilmoitusvelvollisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kokemuksen kartuttua loimme kohtaamisen malleja verkkotyöhön. Tulipa minulta siinä kehittelyn tiimellyksessä kerran kadotettua koko Väestöliiton sivusto bittitaivaaseen… Kantapään kautta opittiin!

Nuo samat elementit palveluissa ovat pysyneet tähänkin päivään saakka (tietopankit, vastaanotto ja kysy asiantuntijalta-palsta). Nuorten tuomat aiheet ja kysymykset ovat osin pysyneet samoina, osin muuttuneet ajan ja sen ilmiöiden myötä. Esimerkiksi porno ja sen tuomat vääristyneet odotukset ja suorituspaineet puhututtivat jossain vaiheessa paljon, kun pornon saatavuus yleistyi. Myöhemmin pohdittiin seksuaalista suuntautumista ja tuotiin esiin seksuaalista häirintää ja väkivaltaa sen eri muodoissaan. Ehkäisy, seksitaudit ja omaan kehoon liittyvät kysymykset ovat ikuisia kestoaiheita palveluissa.

Palatakseni hetkeksi kasvotusten tapahtuviin vastaanottoihin en voi olla mainitsematta sitä, että myös siellä havaittiin uusia asioita ja ilmiöitä. Tästä tärkeimpänä aiheena nuorten kokema seksuaalinen kaltoinkohtelu. Koska nuorilta kysyttiin asiasta aina, huomaisimme sen yleisyyden, johon tarvittaisiin lisää tietoa ja keinoja sen kohtaamiseen. Myöhemmin saimme silloiselta RAY:lta projektirahaa NUSKA-projektille, jossa luotiin kohtaamis- ja verkostoitumismalli seksuaalisesti kaltoinkohdeltujen nuorten auttamiseksi. Tämä oli ainutlaatuista työtä ilmiön ympärillä siihen aikaan.

Olen saanut pitkän Väestöliittourani ajan olla aitiopaikalla seuraamassa nuorten seksuaaliterveyden edistämisen ja seksuaalikasvatuksen pioneerityötä. Olen kiitollinen kaikille Väestöliitossa kohtaamilleni ihmisille heidän jättämistään jäljistä minuun ja omaan ammatillisuuteeni. Toimin Väestöliitossa vuosien 2001-2018 välillä projektityöntekijänä, projektikoordinaattorina, kehityspäällikkönä ja viimeisimpänä asiantuntija-tiimiesimiehenä. Saatoin lähteä Väestöliitosta, mutta Väestöliitto ei minusta!

Onnea aikuinen, 30-vuotias Väestöliiton Nuorten toiminnot!

Tuulia Råmark
Kirjoittaja työskenteli Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla, Nuorten Avoimissa Ovissa ja nuorten tiimissä useissa tehtävissä vuosina 2001-2018

 

Ihminen voi kestää paljonkin pahaa, mutta toivottomuutta ei koskaan

 

 

 

En tietenkään voi kertoa ihmisistä, joita Väestöliiton työvuosina kohtasin. Mutta sen voin kertoa, että mitä syvemmälle työ seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan parissa ulottui, sitä laajemmaksi se myös mielessäni levisi.

Joskus liiankin.

Pahan äärellä työskenteleminen ei jätä ketään koskettamatta. Jotkut työntekijät se kovettaa kylmäksi, toiset uuvuttaa uhrautujiksi. Parhaimmillaan se herättää tahtoa työskennellä sinnikkäästi toivon puolesta ja nähdä hyvää pahaa tarkemmin.

Olen itsekin kokenut vaaranpaikkoja työvuosien alkutaipaleella. Hetkiä, joissa tuntui, että pahaa tapahtuu niin paljon, ettei hyvä voi koskaan voittaa. Aikoja, jolloin ajattelin seksuaalista väkivaltaa tapahtuvan koko ajan ja kaikkialla. Kotien hiljaisten seinien sisällä, autokoulun ajotunneilla, uimahalliretkillä, iloisten juhlien piiloissa, tennisvalmentajan otteissa, koulun oppitunneilla, kesäisillä mökkimatkoilla ja uskonnon tai sukulaisten hämärässä huomassa.

Ja niinhän sitä tapahtuukin. Seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta ei katso paikkaa, aikaa, eikä ihmistä. Se ei koskaan ole uhrin näkökulmasta käsin ansaittua, toivottua, haettua tai aiottua.

Seksuaalinen väkivalta ja kaltoinkohtelu koskettaa aina kovimmin sen kokijaa. Surullisten ilmiöiden ja ihmisten tuskallisten kokemusten äärellä työskenteleminen aiheuttaa riskin myös työntekijälle. Kun on työn puolesta jatkuvasti tekemisissä ihmisyyden raadollisen puolen kanssa, on rinnalla kulkijankin suojattava mieltään tarkasti.

Kun elämässä kohtaa paljon pahaa, on vastalääkkeidenkin oltava erityisen vahvoja.

Siksi yksi tärkeimmistä opeistani väkivallan parissa tehtävän työni tiimoilta oli hyvän etsiminen, turvallisuuden vahvistaminen ja itsensä suojaaminen. Toivon tavoittaminen itsensä ja toisen kanssa. Pahuudesta huolimatta maailmassa, yhteiskunnassa ja ennen kaikkea meissä ihmisissä hyvää on aina huomattavasti enemmän. Paha ei aina suinkaan saa palkkaansa, mutta voittajaksi sitä ei voi koskaan vihkiä.

Väkivallan parissa työskennellessä jouduin pakostakin opettelemaan hyvän vaalimista. Sitä, että rajasin romaaneista ja telkkarista kaiken ”väkivaltaviihteen” ulos. Sitä, että juurrutin itseäni yhä syvemmin luontoon, musiikkiin ja estetiikkaan. Että valvoin vielä tarkemmin, keiden kanssa olen vapaa-ajallani ja mistä saan ladattua voimavarojani.

Ihminen kestää paljonkin pahaa, mutta ympärilleen laskeutuvaa toivottomuutta ei koskaan. Eikä toivoa voi kannatella toiselle, ellei itsellä ole siihen vankkaa otetta.

Siksi onkin muistettava, että mitä enemmän on toivottomuutta, sitä vahvemmin on vahvistettava toivoa. Tuoda valoja varjojen rinnalle. Valaa tietoisesti itseen voimaa, jotta voi jakaa sitä toisillekin. Nähdä työn merkityksellisyys ja tärkeys silloinkin, kun tilanne tuntuu uuvuttavalta ja avuttomuus tahtoo astua valtaan.

On turha kirota pimeää ja vihata synkkyyttä, jos ei tee elettäkään valon välittämiseksi.

Aloittaessamme työnteon seksuaalisen kaltoinkohtelun ja väkivallan parissa, asiasta puhuttiin vielä huomattavasti vähemmän kuin tänä päivänä. Reilussa kymmenessä vuodessa on tapahtunut suurta muutosta, jonka edistämistä on edelleen sitkeästi jatkettava. Kaikista ei silti ole rohkeiksi puhujiksi ja sanansaattajiksi, eikä tarvitsekaan olla. Vaikka on tärkeää vaikuttaa, on vielä tärkeämpää vaikuttaa itseensä ja läheisiinsä. Tukea toipumistaan, vahvistaa toivoaan.

Siksi on syytä kysyä samaa kysymystä kahdesta näkökulmasta: Miten voin auttaa itseäni? Miten voin viedä valoa lähelläni tänäänkin?

Ja vasta sitten: Miten voin vaikuttaa laajemmin? Mitä voin tehdä, että hyvä voittaa jatkossakin pahan?

Maaret Kallio
Kallio työskenteli Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalla erityisasiantuntijana vuosina 2006-2015.  

Tällä tekstillään hän tahtoo lämpimästi onnitella Nuorten toimintoja, jotka ovat auttaneet lukemattomia nuoria jo 30 vuoden ajan vahvalla asiantuntijatyöllä ja kohtaamisen myötätuntoisilla taidoilla.

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

 

 

 

Seksuaaliterveysklinikan lääkärinä

Elina Hermannson, lastenlääkäri-kollega, houkutteli minut hakemaan Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan lääkärin tointa 2000-luvun alussa, kun hän siirtyi muualle töihin. Siitä on jo niin kauan aikaa, etten edes tarkkaan muista koska. Luultavasti vuoden 2005 syksyllä.

Olin vasta valmistunut lastenlääkäri ja työ kiinnosti minua, vaikka en sen sisällön monipuolisuutta edes tajunnut ennen kuin aloitin työt. Alussa olin, kuten työkaverit sanoivat, ulkona kuin lumiukko. Tiimityö, kouluttaminen, verkostoituminen, vaikuttaminen ja työn kehittäminen olivat oikeastaan aivan uusia työnteon alueita, johon hyvinkin ammattikoulumainen lääkärikoulutus ei ollut antanut eväitä. Aivan upean tiimin mukana sain enemmän kuin pystyin itse antamaan.

Nuorten vointia sekä työn vaikuttavuutta seurattiin vastaanoton jälkeisillä kyselyillä. Säännöllisissä yhteiskokouksissa arvioimme mennyttä ja kehitimme parempaa tapaa hoitaa nuoria. NUSKA-projekti lähti käyntiin kyselyjen ja aktiivisten terveydenhoitajien aloitteesta. Työnohjauksesta syntyi myös uusia väyliä viedä seksuaaliterveyttä nuorille eteenpäin, muun muassa kirja ”Puhutaan seksuaalisuudesta”.

Netti-vastaanottoja ja koko internetin mahdollisuuksia tiedon ja neuvojen antajana kehitettiin kiihtyvällä vauhdilla. Jo jätettyäni Väestöliiton Tuija Rinkinen teki väitöskirjan näistä netin seksuaaliterveysvastaanottojen kehityksestä ja ”anatomiasta”.

Töihin oli hyvä mennä, koska ilmapiiri oli kannustava Seksuaaliterveysklinikan johtoa myöten. Mutta muistelen kaiholla myös itse upeaa vanhaa Väestöliiton taloa Kalevankadulla. Lounaspaikkoja oli lähellä paljon ja tuntui jotenkin ihanalta, kun oli kaiken kuhinan keskellä aamuisin töihin tullessa ja iltapäivisin (Stockan kautta J) kotiin lähtiessä.

Viihdyin Väestöliitossa yli kolme vuotta. Tuliaisina uuteen työpaikkaani sain viedä halun kehittää toimintaa jatkuvasti, halun ylläpitää hyvää henkeä lähityökavereiden kanssa, halun kouluttaa ja saada koulutusta nuorisoa koskevissa asioissa ja ymmärryksen siitä, ettei asioita hoideta yksin vaan yhdessä.

Anna Kotiranta

Kirjoittaja on Lasten ja Nuorten sairaalan nuorisovastaanoton vastaava lääkäri, joka työskenteli Väestöliittossa vuosina 2005-2008.

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

Väestöliitto nuorten seksuaaliterveyden edistäjänä

”Nuorisoneuvonnan aloittaminen Väestöliitossa perustuu siihen näkemykseen, että nuorison seksuaalisuuteen ja seurusteluun liittyy paljon sellaisia kysymyksiä, joihin heillä ei ole helppo saada apua”.

Näillä sanoilla aloitettiin Nuorten Avoimet Ovet (NAO)-toiminta Väestöliitossa Helsingissä 24. elokuuta vuonna 1988. Tarkoituksena oli viiden vuoden aikana todistaa mallin toimivuus, saada kunnat innostumaan asiasta ja perustamaan kattava nuorisoneuvontapisteiden verkko yli koko maan. Rahoituksen myönsi RAY, ja toiminnan aloittaja ja kehittäjä oli ylilääkäri Juhani Toivonen.

Vuoden 1972 kansanterveyslain myötä ehkäisyneuvoloita oli luotu Suomen joka kuntaan Lääkintöhallituksen tarkassa ohjauksessa. Ehkäisypillerit olivat olleet ”vain aikuisille”, mutta kun 80-luvulla osoitettiin, että myös nuoret voivat turvallisesti käyttää niitä ilman haittaa hormonaaliselle kehitykselle, nuorten e-pillerin käyttö yleistyi nopeasti. Klamydia opittiin tunnistamaan 80-luvun loppupuolella, ja sen esiintyvyys oli huipussaan NAO toiminnan alkaessa.

Tarve NAOlle oli suuri, sillä koulujen seksuaaliopetus oli vielä hyvin vaihtelevaa ja yleensä niukkaa. Oli se kehittynyt siitä mitä itse sain 60-luvulla. Liikunnan opettajani oli suosittu entinen maajoukkueen jalkapallon pelaaja. Hän totesi: ”Pojat, on olemassa tippuri ja kuppa, ja nyt mennään pelaamaan jalkapalloa”. Ja sitten pelattiin jalkapalloa. Tästä on koulujen seksuaaliopetus kehittynyt vähitellen maailman parhaimpien joukkoon, ja Väestöliitolla on ollut siinä kehityksessä tärkeä rooli.

NAO:n alkuvaiheessa klinikalla pidettiin runsaasti nuorten vastaanottoa, ja myös seksuaalikasvatusluentoja kouluissa. Kerättiin kokemusta, luotiin ja julkaistiin toimintamalleja. Vähitellen toiminnan painopiste muuttui nuorten seksuaaliterveyden toimintamallien juurruttamiseen julkisessa terveydenhuollossa, sekä seksuaaliopetuksen kouluttajien kouluttamiseen. Omaa nuorten vastaanottoa ja koululuentoja vähennettiin.

Seksuaalisuuden Portaat julkaistiin vuonna 2000 kuvaamaan kokonaisvaltaisesti seksuaalisuuden asteittaista kehittymistä. Se on ollut tärkeä tunnekasvatusmalli seksuaalikasvatuksessa ja puhuu nuorten oikeudesta kasvurauhaan. Terveystiedon oppiaineen luomisessa seksuaaliopetus sai tärkeän roolin, ja Väestöliiton henkilöillä oli merkittävä osa oppisisältöjen ideoinnissa. Terveystieto tuli peruskoulussa pakolliseksi vuosina 2004-2006, ja opettajia koulutettiin siihen myös Väestöliiton toimesta. Samaten olimme mukana oppikirjojen luomisessa.

Kun 1990-luvun loppupuolella laman jäljiltä kunnat vähensivät ehkäisevää terveydenhuoltoa kuten kouluterveydenhuoltoa, ja samalla vähennettiin tai lopetettiin seksuaaliopetus monessa koulussa, nähtiin jyrkkä nuorten seksuaaliterveyden huononeminen. Suurta huolta herättivät ehkäisyn laiminlyönti ja teini-ikäisten aborttien nousu, joista oli käytettävissä tilastoja. Tilanne lähti taas paranemaan vuoden 2004 jälkeen systemaattisen kansallisen seksuaaliopetuksen kehittymisen myötä. Myös kouluterveydenhuolto ja panostaminen nuorten ehkäisypalveluihin ovat hiljalleen kehittyneet myönteiseen suuntaan. Tosin seksuaalisen hyvinvoinnin suhteen on käytettävissä melko niukasti mittareita.

NAO:n 30 vuoden historiaan on kuulunut monta eri toimintaa, mukaan lukien monenlaisia kondomi-kampanjoita. Aborttioikeuden puolesta on kirjoitettu mielipiteitä säännöllisesti kymmenen vuoden välein. NUSKA-projekti on ollut hyvin tärkeä, sillä siinä keskityttiin nuorten seksuaalisen hyväksikäytön kohtaamiseen ja ennaltaehkäisemiseen. NUSKA tuotti materiaaleja oikeuden lausunnoista peleihin ja julisteisiin, sekä auttoi nuoria vastaanotoilla. Kuten monen Väestöliiton kehittämän toiminnan suhteen, julkinen sektori on vähitellen ottanut vastuuta tästäkin toiminnasta.

Internetin kehittyminen on oleellisesti muuttanut NAO:nkin toimintaa. Jo varhain kehitettiin kysymys-vastauspalvelu, one-to-one -vastaanotto ja tietopankki. Tehtiinpä väitöskirjakin mitä nuoret netissä kysyvät.

Seksuaaliterveys on hyvin kansainvälistä. IPPF:n jäsenyys on tarjonnut tärkeän ideologisen ohjenuoran. Väestöliitto on omalta osaltaan edistänyt seksuaaliterveyttä ja seksuaalioikeuksia globaalisti. Usein törmätään klassiseen kysymykseen: ”To do things right, or to do the right things?” Miten rajalliset resurssit käytetään? Poliittinen vaikuttamistyö on myös osa toimintaa.

Väestöliitto on NAO toiminnalla oleellisesti pystynyt edistämään nuorten seksuaaliterveyttä. Toiminnan perusta on hyvä asiantuntemus, jonka kolme tukipilaria ovat nuorten vastaanotto, opetus, ja tutkimustoiminta. Näitä kaikkia elementtejä tarvitaan hyvään toimintaan.

Dan Apter
Kirjoittaja työskenteli Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan ylilääkärinä vuosina 1997-2015

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

 

Lapsistrategia voi vahvistaa hallinnon ihmislähtöisyyttä Suomessa

Kansalliselta lapsistrategialta odotetaan paljon. Odotukset sitouttavat ja luovat kiinnostusta. Omat odotuksensa muhivat toimijoilla eri ministeriöissä, eduskunnassa, kunnissa, poliittisissa puolueissa, lapsi- ja perhejärjestöissä, lapsiasiavaltuutetun toimistossa ja tiedeyhteisössäkin.

Osa odottajista suhtautuu strategiaan epäilevästi. Uusissa ”virityksissä” on aina riski, että ne horjuttavat aiempia tuttuja kuviota.  Lapset, nuoret ja perheet eivät ole olleet kovin usein politiikan teon keskiössä. Mahtaako tästä jäädä mitään villoja?

Kokosin yhteen esillä olleita tarpeita ja sain aikaan seuraavanlaisen listan siitä, mitä lapsistrategialta odotetaan. Lapsistrategian vision ja sen toimeenpanon pitäisi olla

  • valtiokonsernin yhteistä lapsi- ja perheystävällistä tahtotilaa luovaa
  • valtion ohjausta suhteessa kuntiin (sivistystoimi) ja tuleviin maakuntiin (sote) linjaavaa ja johdonmukaistavaa
  • YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista varmistavaa ja eteenpäin vievää
  • pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta lapsi- ja perhepolitiikkaan luovaa
  • aiempien lapsi-, nuoriso- ja perhehankkeiden ja projektien hajanaisuutta kokoavaa
  • hallituskaudet ylittävää mutta sopivia välitavoitteita sisältävää
  • riittävää poliittista konsensusta luovaa
  • myös talouspolitiikan päätöksentekoa ohjaavaa
  • kansalaisyhteiskunnan toimijoiden yhdensuuntaisia toimia mahdollistavaa
  • lapsia, nuoria ja vanhempia osallistavaa
  • elinkeinoelämää, yrityksiä ja työyhteisöjä sitouttavaa
  • nykyisten ja tulevien vanhempien tulevaisuuden luottamusta lisäävää.

Vaativa, mutta ei mahdoton tehtävä.  Hyviä kansainvälisiä malleja vastaavaan työhön löytyy ainakin Irlannista sekä Skotlannista jossa strategia on kansallisesti eri toimijoita sitouttava.

Millä keinoilla rakennetaan lapsiystävällinen Suomi?

Tein harjoitelman. Nämä tavoitteet ovat sikäli helppoja, että ne toimivat siitä riippumatta, miten digitalisaatio, muu teknologinen muutos taikka robotisaatio etenevät.

Suomi v. 2040 on (ainakin nykyistä) lapsiystävällisempi kun vuodesta 2019 alkaen koko ajan

  • lasten ja vanhempien välinen vuorovaikutus on parantunut
  • lasten ja nuorten kokema yksinäisyys on vähentynyt
  • lasten ja nuorten kokema kiusaaminen on vähentynyt
  • lasten ja nuorten kiinnittyminen kouluun on vahvistunut
  • 3-5 -vuotiaiden varhaiskasvatukseen osallistuminen on lisääntynyt
  • koulutuksen keskeytyminen on vähentynyt sekä perusopetuksessa että toisen asteen koulutuksessa
  • lasten ja nuorten kokema kaikenlainen väkivalta on vähentynyt
  • vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien lapsille aiheuttamat haitat ovat vähentyneet
  • vanhempien erojen lapsille aiheuttamat haitat ovat vähentyneet
  • vanhempien kokema työkuormitus on vähentynyt
  • lasten, nuorten ja vanhempien kokema osallisuus palveluissa on parantunut koko ajan
  • lapsiköyhyysaste on alentunut

Useimpia tavoitteita olisi mahdollista seurata myös lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden kannalta eli siten että esimerkiksi sama suunta on myös toimintarajoitteisten, ulkomaista syntyperää olevien, sijoitettujen lasten ja nuorten tai sateenkaarinuorten tai eri puolilla maata asuvien osalta.

Lapsiystävällisessä Suomessa 2040 lisäksi

  • jokaisella lapsella ja nuorella on ainakin yksi harrastus
  • opiskelun tai työelämän ulkopuolella olevien 16-18-vuotiaiden määrä on nolla
  • jokaisella nuorella on 25-ikävuoteen mennessä ainakin toisen asteen tutkinto
  • jokaisella lapsella ja nuorella on lähellään turvallinen ja pysyvä aikuinen
  • jokainen työpaikka on perheystävällinen
  • toivottu ja toteutunut lapsiluku ovat Suomessa lähellä toisiaan
  • lapset ja nuoret eivät koe ilmastoahdistusta ja ilmaston lämpeneminen on onnistuttu yhteisillä kansainvälisillä toimilla rajoittamaan

Olennaista on se, että tavoitteet ovat myös lasten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen kannalta teoreettisesti perusteltuja sekä lapsen oikeuksien sopimuksesta johdettavia.

Yhden uuden odotuksen lapsistrategialle voisin kuitenkin vielä lisätä pitkään listaan. Lapsistrategia voisi toimia suunnannäyttäjänä julkisen hallinnon uudistumisessa eli siilojen purkamisessa ja ihmislähtöisyyden vahvistamisessa. Lapset, nuoret ja perheet ovat ihmisten, väestön ja palveluiden asiakkaiden ryhmä, jolla on monia yhdistäviä tekijöitä.

Palveluiden ja tukien pitäisi löytää paremmin väylät osallistua heidän arkeensa, kun nyt lapset, nuoret ja perheet joutuvat kovin usein sovittumaan hallinnon organisaatioiden rajoihin.  Elämänkaarinen eli väestö- tai asiakasryhmäkohtainen johtaminen on ollut kuntaorganisaatioissa hyvin toiminut väline sektorirajojen ylittämiseen. Siihen tarvitaan esimerkiksi asiakastiedon ja määrärahojen sujuvaa liikkumista.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja
Hankejohtaja, sosiaali- ja terveysministeriö, lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

”Seksuaalinen häirintä on nyt yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä”

Aloittaessani työt Väestöliitossa maaliskuussa 2018, olin ensimmäisten viikkojeni aikana mukana tiedotustilaisuudessa, joka keräsi paikalle urheilutoimittajia.  Olimme myös kollegoideni kanssa kutsuvieraina Suomi-Venäjä jääkiekko-ottelussa, jonka erätauolla haastateltiin Väestöliiton asiantuntijaa.  Onko Väestöliitto vihdoin laittanut menestyksekkään jääkiekkojoukkueen pystyyn? Ehkä vielä viisi vuotta sitten se olisi ollut yhtä todennäköinen vaihtoehto kuin, että puheenaiheena on seksuaalinen häirintä.

Et ole yksin on Suomen ensimmäinen palvelu, joka tarjoaa tukea epäasiallista käytöstä, seksuaalista häirintää tai väkivaltaa kohdanneille urheilijoille, heidän läheisilleen, sekä valmentajille. On merkittävää, että urheilumaailma on ottanut aiheen omakseen ja että tällainen hanke on ylipäänsä saanut rahoitusta.  On huomion arvoista, että Et ole yksin-palvelu ei koske pelkästään kiusaamista ja päihteiden käyttöä.  Nyt ei ole kyse enää pelkästään reilusta pelistä.  Suhtautuminen seksuaaliseen häirintään on muuttunut radikaalisti viime vuosien aikana. Nyt sanotaan suoraan, että urheilukaan ei ole vapaa tästä ilmiöstä, kuten ei mikään osa-alue yhteiskunnassa.

Vuonna 2017 myös Suomeen rantautunut Me Too-liike on pehmittänyt maaperää häirinnän vastaiselle työlle. Seksuaalinen häirintä on nyt yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä.  Ensin herättiin siihen, että seksuaalista häirintää ja väkivaltaa todellakin tapahtuu työpaikoilla, eikä se ole hyväksyttävää. Nyt keskustelu on levinnyt koskemaan myös vapaa-aikaa. Enää seksuaalinen- tai sukupuoleen perustuva häirintä ei mene niin helposti läpi edes läppänä.

Se, että ilmiö on tehty näkyväksi ja tunnustettu, ei tarkoita, että työ olisi tehty. Päinvastoin. Nyt työ voi kunnolla alkaa. Tavoitteena on, että seksuaalinen häirintä ja väkivalta tunnistettaisiin entistä paremmin, sen ennalta ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen olisi olemassa selkeät toimintamallit ja hiljaisuuden kulttuuri seksuaaliseen häirintään liittyen olisi vihdoin ohi.

Vaikka seksuaalinen väkivalta ja häirintä urheilussa ovat nostaneet kohuja ulkomailla, Suomessa aihe ei vielä ollut hanketta suunniteltaessa tullut suuresti esiin. Lajiliitot ottivat asian omakseen jo ennen kuin mitään kohua aiheesta on ehtinyt nousta. Tällainen proaktiivinen lähestyminen ottaa taakkaa pois niiden harteilta, jotka ovat epäasiallista käytöstä kokeneet. Ilmiöön halutaan puuttua ja se tunnistetaan jo ennen kuin sen kohteeksi joutuneiden tarvitsee tulla esiin ja vaatia oikeuksiaan. On aikuisten tehtävä varmistaa, että nuoret urheilijat saavat harjoitella turvassa.

Sen lisäksi, että Et ole yksin-hankkeessa tehtävä työ kertoo jotain olennaista tästä ajasta, on se myös selkeä jatkumo sille työlle, mitä Väestöliitossa on tehty jo pitkään.  Väestöliitossa on vahva asiantuntemus seksuaalisen väkivallan, seksuaali- ja turvataitokasvatuksen sekä nuorten seksuaalineuvonnan parissa.  Tässä tehdään rohkeasti jotain ihan uutta, sillä asiantuntemuksella mitä Väestöliitossa on kymmenien vuosien aikana kerätty.

Onnea Väestöliiton nuorten palveluille 30 vuoden hienosta työstä!  Ennen Väestöliitossa työskentelyäni tiesin Väestöliiton arvostettuna asiantuntijaorganisaationa, enkä tiennyt nuorten tiimin toiminnasta juurikaan. Nyt olen tutustunut tähän innostuneeseen joukkoon, jotka tekevät monipuoliosta ja nuoret keskiössä pitävää työtä suurella sydämellä.  Uskon, että nuorten palvelut tulevat olemaan yhä enemmän helposti verkossa saavutettavia palveluita niissä kanavissa, missä nuoretkin ovat. Tullaan kehittämään ennakkoluulottomasti uusia yhä parempia tapoja toimia nuoria varten ja ehkä jokin päivä perustetaan vielä se jääkiekkojoukkuekin.

Saara Ruotsalainen

Asiantuntija
Et ole yksin -palvelu
Nuorten tiimi

Vuosituhannen vaihde Nuorten Avoimissa Ovissa

Heti erikoistuttuani aloitin vakituisen työn Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalla kesällä 1998. Olimme maan ainoa erikoislääkärijohtoinen moniammatillinen seksuaaliterveyden yksikkö. Nuoria olin hoitanut jo yli kymmenen vuoden ajan ja pitänyt vastaanottoa myös Väestöliitossa.

Silloin oli suurta huolta nuorten seksuaaliterveydessä. Auroran ja Folkhälsanin nuorisovastaanotoille tuli yhä useammin tyttöjä, joilla ei ollut aavistustakaan siitä, ettei keskeytetty yhdyntä ole tehokas ehkäisy. Yhä useammalla ei ollut alkeellistakaan tietoa omasta anatomiastaan. Ehkäisyneuvolat ja kouluterveydenhuolto oli ajettu alas, eikä seksuaalikasvatusta ollut monissa kouluissa lainkaan. Vanhemmat kuvittelivat, että asiat opittiin edelleen koulussa ja kouluissa luotettiin, että vanhemmat puhuvat. Nuorten abortit lisääntyivät hälyttävästi.

Silloin teimme tempauksia ja mekastimme mediassa. ”Kun on aika rakastaa” oli kahden viikon kampanja, jolloin pikavauhdilla vastattiin kaikkiin nuorten kysymyksiin netissä. Sivustolla kävi tuhansia nuoria ja kysymyksiä satoi. Tästä lähti ajatus uudesta nettipalvelusta, jossa nuorille tarjottiin reaaliaikainen asiantuntijan vastaanotto.

Klinikka oli vauhdikas asiantuntija-, kehittämis-, tutkimus- ja hoitoyksikkö. Toimintamme oli vireää ja laajaa. Meillä työskenteli useiden erikoisalojen lääkäreitä, psykologeja, sairaanhoitaja, erikoissairaanhoitajia, kätilöitä, terveydenhoitaja, kasvatustieteen maisteri ja myös eri alojen opiskelijoita. Päivät olivat vaihtelevia, sillä nuoret tulivat ja menivät, me reissasimme kouluissa ja rakensimme messuja sekä tapahtumia.

Keskiössä olivat uusien työtapojen luominen ja koulutustoiminta. NAO vieraili kouluissa ja koululaisryhmiä vastaanotettiin klinikalla, jossa oli myös gynekologinen vastaanotto. Kävijöistä suurin osa oli tyttöjä, joten pojille perustettiin Nuorten Miesten Vastaanotto.

Jo tällöin toivottiin opetuksen kohdistamista yhä nuoremmille ikäryhmille. Totesimme, että lapset suhtautuvat esiopetus- ja ala-asteikäisinä asiallisesti ja innostuneen uteliaasti seksuaalisuuteen. Kirjoitimme Seksuaalisuuden portaat -mallin Opetushallitukselle peruskoulujen käyttöön ja synnytimme Vauvasta naperoiseksi -vihkosen. Kehitimme alakoulujen seksuaalikasvatukseen Ihmisterveysoppi-aineiston, jota testattiin vetämällä oppitunteja Herttoniemen ala-asteen 1.-4.-luokilla.

Lehtiartikkeleilla ja yleisöluennoilla pyrimme lisäämään kansan tietoutta seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyteen liittyvissä ajankohtaisissa asioissa. Samalla toteutettiin tärkeää asennemuokkausta. Minulla oli tiivis pitkä yhteistyökuvio Opetushallituksen kanssa jo 90-luvun alusta. Siellä suunnittelimme sisältöjä seksuaalisuudesta terveystietoon eri luokka-asteille. Puhuimme koulujen terveystiedon tärkeydestä myös mediassa. Seksuaaliterveysasioiden merkitys tehtiin tiettäväksi, myyttejä ja tabuja purettiin sekä neuvottiin tervettä, vastuullista suhtautumista omaan ja kumppanin seksuaaliterveyteen. Onneksi terveystieto tuli pian pakolliseksi ja nuorten seksuaaliterveys lähti saman tien paranemaan.

Silloinkin kirjoitettiin Hesariin mielipiteitä aborttioikeuden puolesta. Paljon siis tehtiin täysin samoja asioita kuin nyt. Joka vuosi kypsyy uusi nuorten sukupolvi joka tarvitsee samat tiedot, taidot ja tuen omalle seksuaalisuudelleen kuin aiemmatkin sukupolvet. Tämä työ säilyttää aina ajankohtaisuutensa ja tärkeydensä!

Raisa Cacciatore
Kirjoittaja on lastenpsykiatri ja asiantuntijalääkäri. Hän on työskennellyt Väestöliitossa vuodesta 1998, ensin seksuaaliterveysklinikalla ja myöhemmin perhe- ja vanhemmuustiimeissä

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

 

 

Väestöliiton Avoimet Ovet seksuaalineuvonnan edelläkävijä Suomessa

Katriina HeSa haastattelussa 23.12.1989

 

Toimin Helsingin kaupungin ehkäisyneuvolassa 1980-luvun loppupuolella.  Lähes päivittäin vastaanotolla oli tilanteita, jolloin kaipasin paikkaa, jossa nuorten asiakkaiden ihan kaikki seksuaaliterveyteen liittyvät asiat voitaisiin hoitaa yhdellä käynnillä. Että kaikki hoituisi ilman, että hän saa mukaansa nipun lähetteitä ja uuden ajan. Että nuori saisi lähetteen sijaan apua heti.

Silloin kaupungin ehkäisyneuvolassa haastattelu ja ehkäisyn aloituskäynti tehtiin eri kerroilla ja nuori asiakas (jonotettuaan jo sitäkin käyntiä) sai ajan vielä lääkärille, joka suoritti lähes aina gynekologisen tutkimuksen. Se kaikki tuntui jotenkin hankalalta ja oli nuorille työläs tapa saada ensimmäinen ehkäisy.

Samaan aikaan toisaalla oli ilmeisesti ajateltu samoin, koska Väestöliiton silloinen ylilääkäri Juhani Toivonen oli Ruotsin Öppna dörrar-mallin (Avoimet Ovet) mukaisesti käynnistänyt nuorten vastaanoton Väestöliiton Perheklinikalle. Mitä Ruotsi edeltä sitä me perästä, ja tässä tapauksessa se oli hyvä idea.

Väestöliitossa haluttiin tarjota nuorille paikka, johon voisi vain kävellä sisään tai soittaa, silloin kun se itselle parhaiten sopi. Paikka, jossa henkilökunta osaisi luontevasti puhua seksuaalisuudesta ja nuori voisi kysyä kaiken sen, mikä tuolloin vielä kovin puutteellisessa seksuaalikasvatuksessa jäi kertomatta.  Alussa lääkärin vastaanotto oli kerran viikossa keskiviikkoisin, sairaanhoitajan antamaa puhelinneuvontaa kolmesti viikossa ja psykologille pääsi tarpeen mukaan.  Kaikki palvelut olivat nuorille tietysti maksuttomia ja edistyksellisesti jo silloin ensimmäisen pilleripaketin ja kondomeja sai mukaansa myös maksutta.

Melko pian aloittamisen jälkeen koulut alkoivat kiinnostua toiminnasta ja Avoimiin Oviin alkoi tulla kyselyjä mahdollisuudesta saada joku puhumaan seksuaalisuudesta kouluille. Alussa ajatus oli olla lähikoulujen oma paikka ja tehdä yhteistyö heidän kanssaan, mutta ilmeisesti asiakaskunta oli tyytyväistä, sillä pian Avoimet Ovet tarjosi kaksi kouluvierailijaa, jolloin kätilö ja kotitalousopettaja pitivät yli 400 luentoa vuodessa. Seksuaalikasvattaminen kouluissa poiki koulutusta myös opettajille ja Väestöliiton seksuaalikasvattajien kirjoittaman käsikirjan seksuaalikasvatustyöhön. Tammi julkaisi ”Kerro meille seksistä” -kirjan vuonna 2002.

Myös sairaanhoitajan tai kätilön vastaanotto avattiin kokopäiväiseksi ja puhelimeenkin voitiin vastata päivittäin. Sähköposti tai nettisivut olivat tuolloin vielä kaukaista tulevaisuutta, sen sijaan posti toi ihan oikeita kirjeitä vastattavaksi.

Niin opettajat ja terveydenhoitajat kuin nuoret itse löysivät paikan nopeasti ja asiakkaita riitti kahdelle hoitajalle kouluvierailujen ja vanhempainiltojen lisäksi. Ruuhkaisimpina aikoina lääkärin vastaanottoja pidettiin kahdesti viikossa.

Näin jälkeenpäin mieleen nousee yksi asia, jota ei ehkä kuitenkaan osattu tehdä tarpeeksi ja se on tietysti tutkimus. Pian saimme tueksemme Koulutusterveyskyselyn, josta sai luotettavaa tietoa nuorten seksuaaliterveydestä ja valinnoista. Toisaalta, kun Avoimien Ovien asiakaskuntana olivat kaikki Suomen nuoret, voi vaikuttavuuden arviointina toimia maan kattava Kouluterveyskysely. Idea nuorten seksuaaliterveystietokilpailuun syntyi sekin koulussa, kun ohikävelevä opettaja huikkasi taloustietokilpailun tuloksista kollegalleen. Harmillista on, että tuota tutkimusta ei ole tehty kuin vuosina 2000 ja 2006.

Hienointa oli, kun asiakkaat saivat asioitaan selvitetyksi. Saatoimme auttaa isoissa ja pienissä murheissa ja ratkaisuja löytyi niin ehkäisyongelmiin, kirvelyihin kuin sydänsuruihinkin. Avoimin Ovien yläikäraja oli 19 vuotta ja aina, kun joku vuosia käynyt nuori kävi viimeisen kerran, oli haikea ja samalla ylpeä olo siitä, että oma nuori oli päässyt elämässään hyvin omille siivilleen ja kätilö oli tehnyt sillä erää tehtävänsä.

Katriina B
Kätilö, neuvoja ja seksuaalikasvattaja
Kirjoittaja toimi Väestöliiton Avoimien Ovien kätilönä vuosina 1988–2000.

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

Sopivaa elämäntilannetta odotellessa

Pro gradu -tutkielmani kertoo suomalaisten korkeakoulutettujen nuorten aikuisten lastenhankinnasta. Kyllä, luit aivan oikein. Minä, nuorena aikuisena, korkeakoulutettuna, lapsettomana ja kaiken lisäksi varhaiskasvattajana halusin tarttua aiheeseen, joka liittyy myös elämäntilanteeseeni. On sanottu, että pro gradu -tutkielman aiheen tulisi innostaa. Tulkitsin, että lukuisat aiheeseen liittyvät kahvipöytäkeskusteluni kuvasivat innostumistani.

Tutkielman tarkoituksena ei ollut tehdä lähes 80 sivuista selontekoa minun ajatuksistani lastenhankintaan liittyen. Sen sijaan tutkielman aineistona on Väestöliiton vuoden 2017 Perhebarometri-tutkimuksen fokusryhmähaastattelut, joista valitsin neljä käsiteltäviksi tutkielmassani. Mitä siis varsinainen tutkimusjoukkoni, korkeakoulutetut nuoret aikuiset, kertoivat aiheesta?

Lapsia halutaan, ei haluta, tai ei tiedetä halutaanko vai ei. Nuoret aikuiset pohtivat asiaa niin työllistymisen, parisuhteen, asumisen kuin yleisesti ottaen sopivan elämäntilanteen kautta. He myös pohtivat, millaista elämä perheellisenä olisi.

Tutkielman teon loppuvaiheessa huomasin, että samat syyt saattoivat niin kannustaa hankkimaan lapsia tai siirtää sitä. Toisin sanoen nuoret aikuiset ajattelivat lastenhankinnan mahdollistajiksi sopivan ja vakaan elämäntilanteen, johon liitettiin kuuluvaksi esimerkiksi vakituinen työ, sopiva puoliso sekä asuinpaikka. Sen seurauksena esimerkiksi oma tai puolison opiskelu saattoikin siirtää lastenhankintaa, koska silloin ei välttämättä ollut vielä tiedossa vakituista työtä.

Nuorten aikuisten elämän eri osa-alueiden tuli olla heidän omasta mielestään riittävän hyvin hallussa. Kuitenkaan nuoret aikuiset eivät kertoneet, milloin asiat ovat riittävän hyvin. Tutkielman teon yhteydessä ja sen jälkeen jäin pohtimaan, onko olemassa jotain tiettyä tekijää, joka ikäänkuin sinetöi päätöksen lastenhankinnasta. Voi olla, ettei yhtä tekijää voi nimetä. Silti havaitsin nuorten aikuisten odottavan jotain, mitä ei haastatteluissa kerrottu.

Varmuutta tai toiveita lastensaantiin eivät lisänneet läheisten, ystävien, tuttujen tai ylipäänsä kadulla vastaan tulevien ihmisten puheet vanhemmuuden kuormituksesta. Toisaalta nuoret aikuiset myös pohtivat, ovatko heidän melko negatiivisesti sävyttyneet mielikuvansa lasten saamisesta täysin realistisia. Nuoret aikuiset myös ihmettelivät, minkä takia lastenhankinnan positiivisista puolista ei puhuta. Voi olla varsin haastavaa pohtia tai kertoa haastattelutilanteessa lastensaannin positiivisista puolista, jos omaa kokemusta ei ole, ja läheiset kertovat vain lyhyistä yöunista sekä arjen haastavuudesta.

En tarkoita, etteikö lapsiperheen haasteista voisi tai kannattaisi puhua. Siitä on tärkeää puhua niin läheisille kuin tarvittaessa asiantuntijoille. Mutta tärkeää on myös kertoa, miten arki lasten kanssa voi olla palkitsevaa, merkittävää ja elämäniloa lisäävää. Varhaiskasvattajana ainakin olettaisin lastensaannin tuovan myös positiivisia ilmiöitä. Pelkkä toteamus: ”Tiedät sitten kun sinulla on omia lapsia”, ei välttämättä riitä tulevaisuuttaan pohtivalle nuorelle aikuiselle, joka on koulutuksensakin puolesta tottunut analysoimaan asioita. Keskusteluun lastenhankinnasta tarvitaan monenlaisia tarinoita. Ei ainoastaan väittelyitä siitä, kenen tulisi saada lapsia ja mikä olisi oikea ikä siihen.

Pauliina Kielinen

Pauliina Kielinen on Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin oleva, nykyinen oululainen kasvatustieteen maisteri, joka nauttii asioiden analysoinnista ja ihmisyyden ymmärtämisestä.

Kielinen, P. (. (2018). ”Farmariauto ja kaksi lasta”: Suomalaisten korkeakoulutettujen nuorten aikuisten näkemyksiä lastenhankinnasta. University of Oulu.

Vauvan hoitaja antaa väsyneen äidin levätä

kotisisarblogiÄh, ei taas. Vauva äännähtää vieressäni. En halua edes katsoa kelloa, kuinka vähän se on. Tunnen kyllä, että on jo aamu ja uusi päivä valjennut. Olen taas tänäkin yönä mennyt laskuissa sekaisin, montako kertaa vauva heräsi. Kolme? Viisi? Kaksitoista? Kaikesta väsymyksestä ja uupumuksesta huolimatta olen selviytynyt vauvan hoidosta mielestäni hyvin. Jaksan leikkiä ja olla siinä kuuluisassa vuorovaikutuksessa vauvani kanssa.

Mutta tämä väsymys! Se on kuin harmaa sumu, joka peittää minut ympärilleen. Kunpa saisi edes joskus nukkua pari tuntia putkeen! Vauvan päiväunetkin ovat katkonaisia ja lyhyitä. Liikkuvissa vaunuissa vauva nukkuu parhaiten, mutta minä jään ilman omaa lepoa. Raitista ilmaa onneksi saan, mutta ei se korvaa katkonaisia ja lyhyitä yöunia.

Koti on kaamean sotkuinen ja tavarat hujan hajan. Tiedän, että pitäisi tehdä yhtä sun toista, mutta en vain väsymykseltäni jaksa. Ne lyhyet hetket, kun vauva nukkuu, haluan vain istua rauhassa ja levätä. Onhan meitä kaksi aikuista tässä taloudessa, mutta puolisoni työpäivät ovat pitkiä, uuvuttavia ja vaativia. Hän kyllä toisena vanhempana huolehtii hienosti yhteisestä vauvastamme ja kodistamme, mutta en halua vaatia häntä siivoamaan, kokkamaan ja huolehtimaan vauvasta heti sen jälkeen, kun hän on tullut kotiin.

Neuvolassa terveydenhoitajan kyseltyä vointiani purskahdan spontaaniin itkuun ja kerron kuinka väsynyt olen. Terkkari ottaa väsymykseni tosissaan ja kutsuu viereisestä huoneesta sosiaaliohjaajan paikalle. Sosiaaliohjaaja kertoo palvelusetelistä, jolla voisin saada kotiin apua. Toinnuttuani itkukohtauksesta ajattelen, etten minä mitään apua oikeasti tarvitse. Ihan hyvin me pärjäämme. Joku varmasti tarvitsee apua minua enemmän. Mitä jos vien joltain toiselta avun tarvitsijalta mahdollisuuden kotiapuun, joka tarvitsee sitä minua enemmän? Minulle kuitenkin vakuutetaan, että olen oikeutettu saamaan kotiini apua, joten kannattaa sitä kuitenkin yrittää.

Kerroin yhdelle läheiselle ystävälleni hieman nolostuneena, että minulla olisi mahdollisuus saada kotiini apua. Mietin, mitähän hänkin mahtaa ajatella siitä. Olenhan itse vauvani halunnut ja toivonut ja nyt en häntä jaksakaan. Ystäväni kertoo, että heidän perheessään on palvelusetelillä käynyt lastenhoitajia useamman kerran. Hän kehuu, miten ihanaa on, kun hoitaja tulee muutamaksi tunniksi ja itse voi sillä aikaa käydä kaupassa, nukkua tai mennä vaikka kampaajalle. Ehkä minäkin siis rohkaistun tilaamaan kotipalvelun itselleni.

Saan ymmärtävän vastaanoton, kun soitan saamaani numeroon ja kerron väsymyksestäni ja halustani saada vauvalle hoitoa. Minulle taataan, että saan kokeneen ja ammattitaitoisen hoitajan, joka ei pelästy itkevää vauvaa tai sotkuista kotia. Ensimmäinen kerta jännittää valtavasti, mutta jännitys menee nopeasti ohi, kun lämmin ja sydämellinen hoitaja tulee meille ja ottaa lapseni ja toiveeni heti huomioon. Minulle jää tunne, että tälle ihmiselle voin luottaa pienen vauvani hoitoon. Ajattelen, että ensimmäinen hoitovuoro aloitetaan kevyesti. Hoitaja vie vauvan vaunulenkille, jolloin minä voin jäädä kotiin lepäämään.

Herään herätyskelloon ja tajuan, että olen nukkunut jo yli kaksi tuntia. En kuule itkua, tai oikein muutakaan ääntä. Kun pääsen olohuoneeseen, vauva on edelleen nukkumassa vaunulenkin jäljiltä ja hoitaja on vauvan nukkuessa hoitanut tiskit, siivonnut keittiön ja laittanut valtavan pyykkiläjän ojennukseen. Vau! Kotimme näyttää uudistuneelta, kun siellä on aiempaa siistimpää. Myös oma oloni on muuttunut pienten unien jäljiltä. Päätän, että pyydän hoitajan myös ensi viikoksi.

Anna Nupponen

Kirjoittaja on kotipalveluohjaaja Väestöliiton terapia- ja kotipalveluissa www.kotisisar.fi