About Väestöliitto vaikuttaa

Tämä blogi on osa Väestöliiton vaikuttamistoimintaa. Nostamme keskusteluun lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin liittyviä asioita, mm. perhevapaakeskustelua sekä perheen ja työn yhteensovittamisen kysymyksiä. Lue lisää: www.vaestoliitto.fi.

Voiko homous johtua yksinhuoltajuudesta?

Kysy homolta – Petteri vastaa

Kysymys:
Minulla on 14-vuotias poika. Hän kertoi jo 13-vuotiaana olevansa homo. Hän on tosin aina ollut tosi herkkä ja ”naismainen”, en tiedä, liittyykö tämä siihen? Lisäksi olen ollut
yksinhuoltajaäiti ja asunut hänen kanssaan aina kaksin, huolestuttaa, että myös tämä on vaikuttanut tilanteeseen. Johtuuko pojan homous siitä, että olen yksinhuoltaja?
ÄITI 38 vuotta

Petteri vastaa:
Voi hyvin olla, tai voi olla ettei liity. Seksuaalisuus on monimutkainen kokonaisuus
sosiaalisia, kulttuurisia ja biologisia tekijöitä. Ei ole ollenkaan varmaa voidaanko yksittäisiä luonteenpiirteitä, habitusta, toimintatapoja palauttaa henkilön  seksuaalisuuteen tai sukupuoleen. Se mitä taas voidaan tietää, on että seksuaaliselle suuntautumiselle sosiaalisia merkityksiä antaa kulttuuri. Onko poikasi “naismaisuus”, kuten itse sanoit, jollain tavalla huono merkki? Yhteiskunnalliset normit hyväksyttävästä maskuliinisuudesta ovat jokseenkin kapeat. Eikö noista normeista piittaamattomuus voisi päinvastoin olla myös merkki rohkeudesta?

Toisaalta on myös evidenssiä sen puolesta, että tietyn sukupuolen viehättävyydellä ja
aivojen rakenteilla on ainakin jonkinlainen yhteys. Esimerkiksi homoseksuaalisten miesten aivokurkiainen, eli aivopuoliskot toisiinsa yhdistävä “silta” muistuttaa enemmän
heteronaisten aivokurkiaista kuin heteromiesten. Ei liene täysin poissuljettua, etteikö
naissukupuolisille tyypilliseksi katsotut luonteenpiirteet, toimintatavat tai roolit voisi osin
saada vaikutteita biologiasta.

Seksuaalista suuntautumista pidetään joka tapauksessa yksilön valinnoista
riippumattomana osana persoonallisuutta. Siihen vaikuttavat monet tekijät sikiöaikaisesta hormonialtistuksesta alkaen, mutta hyvin todennäköisesti se joka tapauksessa on enemmän tai vähemmän muuttumaton. Homoseksuaalisuutta ei valita, eikä siihen vaikuta lapsuuden- tai nuoruudenaikainen perhemuoto — oli se sitten minkälainen tahansa.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Suhteellisuudentajua perhevapaakeskusteluun

Moni perhevapaauudistaja katsoo Ruotsiin. Elinkeinoelämä ihastelee alle 3-vuotiaiden lasten äitien meitä korkeampaa työllisyysastetta. Ratkaisuksi tarjotaan pienten lasten kotihoidon tuen keston lyhentämistä  mutta ei ansiosidonnaisen vapaan pidentämistä.

Sukupuolten tasa-arvon kannalta  Ruotsissa huomio kiinnittyy isien Suomea ahkerampaan perhevapaiden käyttöön.  Ratkaisuksi  moni tarjoaa perhevapaiden tiukempaa kiintiöintiä isän ja äidin osuuksiin.  Esillä ovat olleet 4+4+4, 5+5+5 tai 6+6+6 – mallit.

Uudistus ei myöskään saisi maksaa mitään tai mieluummin kustannusten pitäisi vähentyä.

Suhteellisuudentajua tähän keskusteluun tuo eri pohjoismaiden perhevapaajärjestelmien vertailu, jonka Väestöntutkimuslaitos ja Ajatuspaja Agenda julkaisivat äskettäin. Ruotsin hyvät työllisyys- ja tasa-arvotulokset kyllä innostavat, mutta yhtä lailla pitäisi innostua niistä keinoista, joilla ne on saavutettu. Tältä osin suomalainen keskustelu ei ole ajan tasalla.

Ruotsissa tuloksia ei ole saavutettu tiukoilla kiintiöillä vaan joustavuudella. Isän kiintiö (3 kk) on toki kuukauden Suomea pidempi mutta ei lähelläkään kuutta kuukautta. Äidin kiintiö on sama (3 kk) ja yhteisesti jaettava osuus on 10 kk.  Perhe voi melkoisilla vapausasteilla räätälöidä omaan elämäntilanteeseensa sopivan tukikokonaisuuden.  Vapaita voi käyttää aina lapsen kouluikään asti. Vapaita voi pitää osa-aikaisesti.

Etenkin pienten lasten äidit tekevät  Ruotsissa  huomattavasti enemmän osa-aikatyötä kuin Suomessa. Tämä myös selittää korkeampaa työllisyysastetta.  Ruotsissa osa-aikainen varhaiskasvatus on yli 3-vuotiaille maksutonta (15 tuntia viikossa).

Ruotsissa perhevapaisiin käytetään Suomea huomattavasti enemmän julkisia varoja.  Vanhempainpäivärahat ovat tasoltaan Suomea korkeammat. Korvaustasot ovat etenkin pieni- ja keskituloisille Suomea anteliaammat.  Ansiosidonnaiset vapaat ovat pidemmät. Nämä varmasti houkuttavat myös isiä vapaiden pitoon.

Eli otetaan oppia Ruotsista: tehdään perhevapaista nykyistä joustavammin monimuotoisten perheiden erilaisiin arjen tilanteisiin soveltuvia ja investoidaan lapsiin ja perheisiin eli pidennetään ansiosidonnaisia vapaita.

Perhevapaiden uudistamista ei pitäisi myöskään tehdä Suomessa niin perinteisellä etujärjestövalmistelulla. Uudistusvaihtoehtojen testaajiksi tarvitaan erilaisia perheitä, isiä ja äitejä, jotka päätöksiä käytännössä tekevät.  Hallituksen kokeilukulttuuria olisi hyvä soveltaa myös perhevapaisiin. Tutkijat voivat auttaa asiakasraatien ja testiryhmien kokoamisessa.  Uudistuksen pitää toimia myös käytännössä eikä vain teoriassa.

Perhevapaakeskustelussa  vanhemmuus näyttäytyy kovin usein rasitteena  työnantajalle ja kansantaloudelle. Omien pienten lasten hoitaminen on oudoksuttava urauhrauksena. Parisuhde ja perheellistyminen eivät ole kuitenkaan pääosin talousargumenttien vaan elämän mielekkyyden punnusten varassa. Lapsethan ovat ilo eivätkä taakka.  Hyvinvointia tai kansakunnan vahvuutta ei mittaa pelkästään kansantuote vaan myös ihmisten onnellisuus.  Tähän kuuluu myös mahdollisuus omien arvojen mukaisiin valintoihin ja omaan elämään vaikuttamiseen.  Perhe on parhaimmillaan puolisoiden tiimi, joka yhteistyössä toimii lapsen parhaaksi.

Vanhempien ratkaisuihin vaikuttavat omat arvot mutta myös arjen reunaehdot. Niitä asettavat työajat, työmatkat, lapsen ominaisuudet ja tarpeet, vanhempien elämäntilanne sekä perheiden monimuotoisuus.  Suomessa tehdään vuoro-, ilta- ja yötyötä myös pikkulapsiperheissä enemmän kuin monessa muussa maassa.  Epätyypilliset työt ja yrittäjäasema asettavat omia rajojaan etenkin jos asuntolainat on samalla maksettavana. Näissä tilanteissa tarvitaan joustavuutta niin perhevapailta kuin äideiltä ja isiltäkin.

Itse asiassa pienten lasten kotihoidon tuki on ollut nykyisen järjestelmämme joustavimpia osasia koska sitä voi käyttää palvelusetelin tavoin.  Näitä hyviä puolia ei pitäisi hukata.  Joustavuutta pitää lisätä samalla kun ilman muuta isien hoitovastuuta vahvistetaan.

Mutta miten saadaan isät käyttämään edes nykyiset kahden kuukauden vapaansa? Siihen tarvitaan työpaikoilla toimintakulttuurin muutosta.  Työnantajat ovat avainasemassa siinä miten työpaikoista tehdään perheystävällisiä niin että isien osallistuminen lasten hoitoon on sääntö eikä poikkeus

Pienten lasten kotihoidon tuen suosio selittyy myös osin työelämän nykytilanteesta.  Kilpailullisuus, pitkät työpäivät, matkatyöt ja iltatyöt voivat johtaa siihen, että työelämää ja riittävän hyvän vanhemmuuden tavoitteita ei saa yhteen sovitettua. Yksinhuoltajavanhemmilla tämä on kaikkein vaikeinta.

Moni hoitaa pieniä lapsia kotona koska ei luota päivähoidon laatuun. Hoitajien pysyvyys ja osaaminen lapsen kohtaamisessa, pienet ryhmäkoot sekä lyhyet matkat auttaisivat tässä suhteessa.  Hyvä vaihtoehto on myös osa-aikatyö, jolloin lastenkin hoitopäivät jäisivät kohtuullisen pituisiksi.  Siitä kyllä lapsetkin pitävät.

Perhevapaakeskustelussa kuuluu nyt vahvimmin hyvin koulutettujen, vakituisessa työssä olevien ääni. Kannattaa kuulostella myös siinä suhteessa perheiden moninaisuutta.   Syntyvyys on  alentunut eniten heikosti koulutettujen ja vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien nuorten parissa.  Perheellistymisestä ei saa tehdä hyväosaisten etuoikeutta.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Tutustu Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen ja Ajatushautomo Agendan Kolme myyttiä perhevapaista, Pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussajulkaisuun

Sateenkaareva nuori löytää vertaistukea somesta

Transnuoren aatteita 7

Vertaistuki on aina tärkeää, myös transsukupuoliselle nuorelle. Muut transnuoret ymmärtävät tilanteen parhaiten ja prosessissa pidemmällä olevat osaavat usein antaa vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin, joihin ei aina löydy kunnon vastauksia netistä.

Vertaistukea löytää mielestäni helpoiten sosiaalisesta mediasta. On useita keskustelufoorumeita ja facebook-ryhmiä, joihin on helppoa liittyä. Muita transihmisiä on myös helpoin löytää somen kautta. Hashtagien käyttö ja niiden avulla hakeminen tekee jo paljon.

Isommissa kaupungeissa voi myös olla esimerkiksi nuorisotiloissa kokoontuvia vertaistukiryhmiä, joilla on usein myös oma ohjaaja mukana kokoontumisissa. Näistä tukiryhmistä kannattaa kysyä oman paikkakunnan nuorisotyöntekijöiltä.

Itse olen kokenut vertaistuen erittäin tärkeäksi prosessini aikana. Aluksi löysin vertaistukea somen kautta ja se on edelleen minulle tärkein vertaistuen lähde. Olen myös mukana oman kaupunkini seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville nuorille tarkoitetussa ryhmässä ja sen toiminnassa.

Kannattaa reippaasti googlailla! Usein keskustelufoorumeilla voi pysyä täysin anonyyminä ja silti saada vastauksia kysymyksiinsä. Nykyään löytyy jo hyvin paljon suomenkielisiä ryhmiä, joten kielimuuri ei ole este. Itse olen hyötynyt vertaistuesta todella paljon ja toivon, että muutkin saavat siitä iloa elämäänsä!

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Voiko transsukupuolinen olla homo?

Kysy Homolta – Petteri vastaa

Kysymys:
Voiko transsukupuolinen edes olla homo? Eikö olis järkevämpää vain pysyä ”väärässä”
sukupuolessa ja olla hetero?

Petteri vastaa:
Hyvin voi olla! Historiallisesti seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti on ajoittain yhdistetty toisiinsa, ellei niillä ole sitten katsottu olevan jonkinlaista suoraa
yhteyttä. Nykyään ajatellaan, että seksuaalinen suuntautuminen on enemmän tai
vähemmän pysyvä seksuaalisen, romanttisen, ja emotionaalisen viehätyksen kohteen
määrittävä piirre. Sukupuoli-identiteetti taas on — jälleen kerran, enemmän tai vähemmän pysyvä — sisäinen kokemus omasta sukupuolesta.

Huomattavasti yksinkertaistettuna voi sanoa, että näitä kahta ominaisuutta voi
havainnollistaa kuviolla, jossa vaaka-akseli kuvaa seksuaalista suuntautumista, ja
pystyakseli sukupuoli-identiteettiä. Seksuaalisuus voi asettua mihin tahansa kohtaan
janaa, samoin kuin sukupuoli-identiteetti, mutta kumpikaan sijoitus ei määritä toisen
paikkaa.

Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt usein sijoitetaan samaan joukkoon, eroaa
noiden kahden yläjoukon kohtaamat spesifit haasteet toisistaan huomattavasti.
Sukupuolivähemmistöjen asema on usein reilusti seksuaalivähemmistöjen tilannetta
hankalampi: ihmisoikeuksia rikkova lainsäädäntö suurimpana ongelmana, jonka lisäksi
yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja yleisessä suhtautumisessa olisi korjausliikkeen varaa.

Kuului sitten kumpaan ryhmään tahansa — tai molempiin — joutuu etsimään keinoja
selviytyä ja menestyä vihamielisyyden keskellä. Sukupuolen korjaaminen vastaamaan
omaa, todellista sukupuolta on yksi mahdollinen tie siihen.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen

Sukupuoli ei ole päätettävissä

Transnuoren aatteita 6

Kun lapsi kertoo olevansa transsukupuolinen, se voi olla monelle vaikeaa ymmärtää tai sisäistää. Toiset ovat voineet aavistella asiaa vuosia, toiset ovat tienneet aina ja joillekin se voi tulla täysin puskista. Voi olla vaikeaa hyväksyä asiaa, mutta lasta täytyy silti tukea ja kunnioittaa. Jos kotoa ei saa tukea niin mistä sitten? Se on kasvavalle nuorelle ja kehittyvälle itsetunnolle erittäin tärkeää. On vaikeaa neuvoa vanhempia, kuinka toimia tällaisessa asiassa, kun ei ole yhtä oikeaa tapaa.

Tiedon kerääminen aiheesta voisi joka tapauksessa olla hyvä alku. Mitään asiaa ei ole helppoa hyväksyä, jos sitä ei ymmärrä. Sama pätee lapsen transsukupuolisuuteen. Googlesta löytyy hyvin kattava tietopaketti, esimerkiksi transtukipisteen sivuilta. Myös asiantuntijoihin voi olla itse yhteydessä, mikäli sen kokee tarpeelliseksi.

Asia kannattaa ottaa puheeksi myös lapsen kanssa sitten, kun vanhempi kokee siihen pystyvänsä. Lapsi voi kertoa vanhemmille omia ajatuksiaan, tunteitaan ja tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Jos vanhempi ei jostain syystä ollenkaan hyväksy lapsensa transsukupuolisuutta, on silti muistettava kunnioittaa lasta ja tämän kokemusta omasta sukupuolestaan. Kun lapsi on sopivan ikäinen, hän saattaa hakeutua sukupuolenkorjausprosessiin, ja on väärin, jos vanhempi on sille esteenä tai yrittää estellä. Sukupuoli kun ei ole päätettävissä.

Jos asia vaikuttaa aluksi ylitsepääsemättömältä, kannattaa aluksi sulatella asiaa rauhassa ja edetä sen käsittelyssä sopivaa vauhtia. On väärin vanhempaa kohtaan, jos lapsi olettaa, että vanhempi on heti sinut asian kanssa. On vanhempia, joille se on heti okei ja vanhempia, jotka eivät koskaan hyväksy sitä. Tärkeintä on kommunikaatio lapsen ja vanhemman välillä.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Perheystävällisyys työelämän vahvuutena

Olemme Suomessa viimeiset kymmenen vuotta taistelleet työelämämme ehkä suurimpien haasteiden kanssa. Vaikeuksien syövereissä suljemme usein silmämme meitä ympäröiville hyville asioille. Se on harmi, koska juuri niiden avulla voimme jälleen nousta kukoistukseen. Tähän mahdollisuuteen päätimme tarttua Työelämä 2020 -hankkeessa ja muotoilimme työelämästä brändin, joka keskittyy vahvuuksiimme.

Suomen työelämässä on kansainvälisten tutkimusten ja vertailujen valossa paljon voimavaroja, joita hyödyntämällä voimme vahvistaa kilpailukykyämme. Menestyksemme pohjautuu vahvaan osaamiseen, yhdessä tekemiseen ja turvalliseen ympäristöön. Nämä kolme vahvuutta ovat syntyneet ajan myötä ja luovat hyvän pohjan uudistuvalle työlle ja työelämälle. Uudistumisessa vallitsee kaksi voimakasta muutosajuria, digitalisaatio ja työn merkityksellisyys. Molemmissa piilee valtavia mahdollisuuksia ja ne tukevat toinen toisiaan.

Työn tekeminen muuttaa muotoaan. Työhön liittyvät rajapinnat, kuten aika ja paikka hämärtyvät ja samalla korostuu tasapainon löytäminen työn ja muun elämän välillä. Suomessa on yrityksiä, joissa on asetettu tavoitteeksi kahdeksan tunnin työpäivän riittävyys. Jos kahdeksan tuntia ei riitä, se kertoo tehottomuudesta. Kahdeksan tunnin päivän ei tarvitse tarkoittaa toimistolla olemista klo 8-16 vaan se voi koostua erilaisista osista riippuen työtehtävästä, asiakkaiden odotuksista tai perhetilanteesta. Työn tulos puhuu puolestaan.

Meillä täällä Suomessa onkin hyvät edellytykset oman työn räätälöintiin ja yhteensovittamiseen muun elämän kanssa. Joustavat työaikajärjestelyt sekä etätyö ovat tutkimusten mukaan yleistyneet vuosi vuodelta. Suomessa on käytössä tarvittavaa teknologiaa ja digivalmiutemme ovat huippuluokkaa. Osaamme myös tehdä itsenäisesti työtä, emmekä tarvitse työnjohtajaa kertomaan, mitä seuraavaksi pitää tehdä.

Meidän on hyvä tunnistaa, että tutkimusten mukaan olemme muihin Euroopan maihin verrattuna onnistuneet hyvin työn ja perheen yhteensovittamisessa. Tämä tutkimustulos vahvistaa Suomen asemaa kilpailussa kansainvälisistä osaajista edellytyksenä, että osaamme laajentaa maakuvamarkkinointia koskemaan myös työelämän laadullisia vahvuuksia.

Kaikissa työelämän painopistealueissa on silti vielä kehitettävää, myös työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Toivottavasti hyvät tutkimustulokset kannustavat edelleen työpaikkoja keskusteluun aiheesta – missä olemme esimerkillisiä ja mitä voimme vielä kehittää?

Työpaikoilla on käytössään paljon mahdollisuuksia työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Ratkaisevaa kuitenkin on, miten mahdollisuudet ovat sisäistetty osaksi arjen työtä. Kokevatko työntekijät, että heitä kuullaan ja huomioidaan kokonaisvaltaisesti? Haetaanko aidosti ratkaisuja työtilanteiden ja työuran eri vaiheissa? Onko työn ja muun elämän tasapainonäkökulma osana työpaikan kulttuuria? Näitä kysymyksiä tulisi miettiä jokaisella työpaikalla, työssään menestyvä työntekijä nimittäin muuttaa hyvän tunteen hyväksi tulokseksi.

Margita Klemetti
Kirjoittaja toimii Työelämä 2020 -hankkeen johtajana työ- ja elinkeinoministeriössä. Yhdessä laajan työelämäverkoston kanssa hän on rakentamassa suomalaisesta työelämästä Euroopan parasta vuoteen 2020.

Tule kuulemaan lisää perheystävällisyydestä yrityksen kilpailuetuna Miksi yrityksesi kannattaa olla perheystävällinen? –seminaariin 31.10.2017. Seminaarin ohjelma ja ilmoittautuminen löytävät täältä.

 

Yhtäläinen oikeus seksuaaliseen hyvinvointiin

Kun kasvuympäristökseni sattui 2010-luvun Suomi, olin onnekkaampi kuin moni muu nuori maailmassa. Nepalissa murrosikäisten tyttöjen toisiksi yleisin kuolinsyy on raskauden ja synnytyksen aiheuttamat komplikaatiot, yleisempää on vain itsemurha.

Maailmanpankin mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa lapsiluku naista kohden on edelleen korkeampi kuin missään mualla, melkein viisi, kun Euroopassa sama luku on 1,6. Lukujen ero ei selity vanhempien henkilökohtaisilla valinnoilla, vaan taustalla ovat erot ehkäisyn saatavuudessa ja kulttuureihin liittyvissä uskomuksissa ja asenteissa perhesuunnitteluun. Vaikka jättäisi mainitsematta kokonaisia teemoja alkaen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kokemasta syrjinnästä, lienee selvää, että seksuaalioikeuksien puolesta riittää yhä tehtävää niin paikallisesti kuin globaalisti ympäri maailmaa.

Seksi on mielenkiintoinen, ihmeellinen ja ihana asia. Kiehtovalla tavalla se yhdistyy osaksi esihistoriaa ja tulevaisuutta, ihmissuhteita ja uuden elämän ihmettä – sen fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen ulottuvuus, yhdessä tai erillään, voivat antaa valtavasti iloa ja nautintoa koettavaksi.

Ihmiset ajattelevat maailmasta ja seksistä eri tavoin, ja toisille abortti tai vaikkapa ehkäisy eivät ole vaihtoehtoja, jotkut ovat onnellisimmillaan usean kumppanin kanssa, toiset yksin ja joitain seksi ylipäätään ei kiinnosta lainkaan. Ajatukset siitä, minkälaiseen suhteeseen seksin harrastaminen sopii, vaihtelevat ja oma seksuaalisuus ja seksi voi olla myös jotain määritelmien väliltä tai ulkopuolelta. Parhaimmillaan seksi on osa itselle sopivaa hyvää elämää, tekijänsä näköistä ja itse valitulla tavalla toteutettua. Melkein kaikki on oikein ja sallittua, kunhan seksi perustuu vapaaehtoisuuteen, sillä seksuaalioikeudet ovat yhtäläisiä ja mielipiteistä riippumattomia.

Mulle on kerrottu oikeudestani keholliseen koskemattomuuteen ja päättää itse seksielämästäni ja kumppaneistani. Tiedän, mitä tehdä jos haluan tai en halua lapsia, miten vältetään seksitauteja ja miten riisto, väkivalta ja pakottaminen eivät kuulu seksin kanssa yhteen. Yksi monista syistä, miksi meidän maailmamme ei kuitenkaan ole vielä valmis on, etteivät kaikki maailman ihmiset tunne näitä oikeuksiaan tai saa riittävää seksuaalikasvatusta.

Koska ihmiset ovat epätäydellisiä ja erehdyksiä ja vahinkoja sattuu, kuuluu seksuaalioikeuksiin mahdollisuus jatkaa elämää myös harmien jälkeen. Aborttiharkinta on harvoin naisen tavoittelema tila, mutta vaikeassa tilanteessa on hurjan tärkeää saada tukea ja aborttiin päädyttäessä myös turvalliset toimenpiteet sen suorittamiseksi. Tälläkin hetkellä sadat miljoonat naiset ovat vailla asiallista tietoa ja välineitä turvalliseen perhesuunnitteluun, eikä aborttioikeus toteudu kaikkialla.

Tiistaina 26.9. vietetään maailman ehkäisypäivää ja tämän viikon torstaina kansaivälistä turvallisen abortin päivää, kummankin taustalla seksuaalioikeuksiin kuuluva oikeus seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin. Erityisesti naisten seksuaalioikeuksiin ja -terveyteen vaikuttamalla yhä useampi tyttö pystyy kouluttautumaan ja niin yksilön kuin yhteiskunnankin taloudellinen tilanne paranee, köyhyys vähenee, sukupuolet tasa-arvoistuvat ja perhekokojen siirtyessä perheiden toivomalle tasolle myös ympäristöhaasteet helpottavat.

Maailma muuttuu, kun vääriin käsityksiin perustuvat uskomukset vaihtuvat ja välineitä ja lääkkeitä, rahoitusta, mediatilaa ja poliittista tahtoa käytetään sen muuttamiseen.

Tua Videman, Väestöliiton nuorten työryhmän jäsen

Seuraa maailman ehkäisypäivän seminaaria ”Samat oikeudet, eri haasteet” nettilähetyksen kautta Väestöliiton sivulla www.vaestoliitto.fi tiistaina 26.9. klo 12-14.

Hyvin vietettyä aikaa

Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Suomi tarvitsee tietoa perheiden ruutuajasta ja  sen mukanaan tuomista muutoksista arkeen ja ihmissuhteisiin. 

Yöpöydällä odottaa kiinnostava uutuusromaani, mutta sen avaaminen tuntuu ylivoimaiselta rättiväsyneenä. Päädyn selailemaan somea. Sormella huiskauttelen näytölle puolituttujen kuulumisia tukuttain ennen kuin nukahdan.

Lapsi kinuaa Padia ja uusinta Ryhmä Haun jaksoa. Sitä samaa, jonka hän on jo viidesti tällä viikolla katsonut. Minun pitäisi ripustaa pyykit, laittaa ruoka ja katsoa työmeilit. ”Okei”, myönnyn. Kun jakso on loppu, hän kysyy ryhmähaulaisten kuvilla koristettu paita yllään: ”Saanko katsoa vielä yhden?”. Lupaan sen ja yllätän itseni sanomalla: ”Katsottaisiinko se yhdessä?”

Ruuduilla vietetty aika on lyhyessä ajassa saumattomasti nivoutunut arkeen. Vietämme länsimaissa enemmän aikaa ruutujen edessä kuin minkään muun toiminnan parissa.

Ytimessä on kamppailu huomiosta. Tiedämme, että monessa sovelluksessa on sisäänkirjoitettuna paljon taloudellista ja poliittistakin globaalia intressiä. Niiden pyrkimys on koukuttaa käyttäjänsä ajallisesti ja asiallisesti. Some-paasto on aikamme ilmiö, jolla mitataan rohkeutta irrottautua jostakin, jonka kokee tekevän riippuvaiseksi.

Tiedämme – tietenkin tiedämme, että ihmissuhteet kukoistavat, kun toisille annetaan aikaa ja huomiota. Me olemme ihmisenä ihmiselle olemassa vain silloin, kun keskitymme aidosti olemaan läsnä. Yhteinen aika on ihmissuhteen sementtiä.

Tähän kaikkeen some luo yhtäältä hyvän siltoja ja samalla välinpitämättömyyden muureja.

En ole tavannut yhtäkään ihmistä, jonka suhde sosiaaliseen mediaan ja ruutuaikaan laajemmin olisi jotenkin mutkaton ja helppo. Helsingin Sanomien kotikyselyn (2017) mukaan valtaosa suomalaisista käyttää sosiaalista mediaa kotona jatkuvasti tai vähintään muutaman kerran tunnissa. Naiset tekevät sitä miehiä useammin. Käyttö vähenee tasaisesti iän myötä. Lapsiperheet ja muut perheet eivät käyttömäärällä juuri erotu toisistaan.

Koko perheen televisiohetkistä muutos tähän ajasta ja paikasta riippumattomaan todellisuuteen on ollut käsittämättömän nopea.

Ruutujen äärellä vietetyn ajan ja sosiaalisen median vaikutusten ääneen pohdiskelu ei ole helppo teema. Sen äärellä moni tuntee syyllisyyttä ja epävarmuutta. Aiheen käsittelyä ei tainnut helpottaa taannoinen Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ”korppi tulee ja vie hylätyt lapset” -kampanja, joka kömpelöllä tavalla halusi sinänsä ihan oikein muistuttaa vanhempien läsnäolon merkityksestä.

Siksi on hyvä aloittaa keskustelu kasvaneen ruutuajan lisäarvosta ja hyödyistä.

Ruutuajan lisääntyminen on mahdollistanut perheiden uudenlaisen yhteydenpidon. Esimerkiksi monilla tuntemillani perheyhteisöillä on älypuhelinten välinen keskusteluryhmä, johon jaetaan kuvia lasten harrastuksista ja syksyn ensimmäisistä sienipiiraista. Eron myötä etäällä toisistaan asuvat lapsi ja vanhempi voivat olla läsnä toistensa elämässä nyt nettipuheluilla ja applikaatioilla, samoin työn ja opintojen perässä eri maihin muuttaneet perheenjäsenet.

Moni yksinäisyyttä kokeva vanhempi on saanut uusia ystäviä ja vertaistukea laajoista ja monenkirjavista sosiaalisen median yhteisöistä.

Useat ovat löytäneet netin avulla luotettavia ja rohkaisevia vastauksia arjen pulmiin – oli kysymys konstikkaan likatahran poispesuvinkeistä tai parisuhdevinkeistä.

On myös selvää, että moni lasten netti- tai videopeli parantaa keskittymiskykyä ja kasvattaa luovuutta, päättelykykyä sekä opettaa uutta.

Mutta sitten on se toinen puoli.

Hiekkalaatikoiden laidoilla mietitään rajoja lasten telkkarin ja tabletin tuijottamiseen. Onhan se nyt aika hätkähdyttävä tieto, että Yhdysvalloissa 3-5 -vuotiaat lapset ovat päivittäin ruudun ääressä 4 tuntia. Siis n-e-l-j-ä tuntia. Tiedämme myös, että lasten liiallisella ruutuajalla on ikäviä vaikutuksia vaikkapa vuorovaikutustaitoihin tai liikkumattomuuteen. Eniten se haittaa unta. Digitalisaation myötä nukumme sekä vähemmän että huonommin.

Tunnen teinien vanhempia, joita pelottaa lapsen tietokoneella viettämän ajan määrä. Netistä voi löytyä yksinäiselle kokonainen uusi ystäväpiiri ja toisaalta yhteisöjä, joissa tulee rumasti hyväksikäytetyksi.

Tiedän pariskuntia, joiden eron taustalla on puolison loputon nettipelaaminen.

Suomi on teknologian mallimaa. Monen tutun ilmiön, asian ja palvelun äärellä pohdimme digitalisaation helpottavia mahdollisuuksia. Olemme valtavan ylpeitä teknologian saavutuksista ja haluamme olla edelläkävijämaa niiden käyttöönotossa. Hallitus satsaa keinoälyn strategiseen selvitystyöhön. Mutta se ei vielä riitä.

Meidän pitäisi olla mallimaa myös teknologian ja perheiden hyvinvoinnin yhdistämisessä. Siis siinä, että ottaisimme tavoitteeksi hyvin vietetyn ajan ruutujen äärellä ja myös niiden ulkopuolella. Se sopisi Suomelle, jonka perhepolitiikka palveluineen ja etuisuuksineen on ollut edistyksellistä jo vuosikymmenestä toiseen. Kansakunnalle, joka mielletään hiljaiseksi ja aidoksi.

Käsitykseni mukaan Suomessa on paljon lapsiperheitä, joissa pohditaan rakkauden sekä rajojen arkista toteutumista ruutuajan suhteen. Moni taitaisi kaivata syyllistämisvapaalta vyöhykkeeltä konkreettisia neuvoja perheen yhteisen arjen sekä ajankäytön hallintaan. Julkisesti järjestettyjen perheiden palvelujen pitää kyetä antamaan tällaisia neuvoja.

Miten digitalisaatio muuttaa parisuhteita ja vanhemmuutta sekä lapsuutta? Nopean muutostahdin vuoksi tutkimustulokset eivät tahdo pysyä kehityksen perässä. Tarvitsemme parempaa tietoa ja tieteellistä analyysiä suomalaisten perheiden ruutujen äärellä vietetystä ajasta ja sen mukanaan tuomasta arjen totaalisesta muutoksesta. Tämän vuoksi tavoittelen aiheelle resursseja hallituksen strategisen tutkimustyön rahoituksesta.

Annika Saarikko
Kirjoittaja on perhe- ja peruspalveluministeri (kesk.)

 

Kaikki parisuhteet ovat samanarvoisia

Transnuoren aatteita 5

Miten transihmisten parisuhteet poikkeavat muiden ihmisten suhteista? Joitain asioita voi olla, mutta se on niin yksilöllinen asia, että se riippuu pitkälti henkilöistä. Joitakin yhteneväisyyksiä kuitenkin on.Transihmisten parisuhteet ovat yhtä hyviä ja samanarvoisia kuin kenen tahansa muunkin. Niistä kuitenkin löytyy joitakin eroja kahden cisheteron suhteeseen verrattuna. Cis kuvaa henkilöä jonka sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn mukaiset.

Kaksi cisheteroa aika epätodennäköisesti miettivät yhdessä toisen testosteroni- tai estrogeenihoidon tuomia vaikutuksia tai hei eivät käy yhdessä läpi sukupuolenkorjausprosessia. Transsukupuolisuus tuo parisuhteeseen ymmärrystä erilaisuudesta, taitoa hyväksyä erilaisuutta ja joillekin mahdollisesti myös apua itsetutkiskeluun tai oman kehon hyväksymiseen.

Transsukupuolisuudessa on tietenkin myös omat haasteensa. Esimerkiksi jos seurustelun alkaessa kumppani ei tiedä toisen olevan trans, kynnys kertoa asiasta voi kasvaa ajan myötä. Transsukupuolisuudesta puhuminen voi olla vaikeaa toiselle tai molemmille osapuolille. Mielestäni asiasta on tärkeää puhua, jotta toista voi ymmärtää ja tukea. Esimerkiksi transihmisen kanssa seurustellessa on tärkeää puhua siitä, mihin saa koskea ja mihin ei. Tämä tietenkin pätee jokaiseen suhteeseen, mutta transihmisten kokema kehoristiriita ja siitä johtuva ahdistus lisäävät tarvetta puhua asiasta.

Myös ihastuminen  voi tuoda transsukupuoliselle henkilölle aika paljonkin stressiä. Asiasta kertominen on monelle kova paikka jo muutenkin, mutta jos samassa syssyssä täytyy kertoa transsukupuolisuudestaankin, se on vielä isompi haaste. Voi tulla olo, että transsukupuolisuudesta kertoessa toisen tunteet haihtuvat, varsinkin jos tämä on seksuaalisesti kiinnostunut ainoastaan esimerkiksi naisista tai miehistä.

Omalla kohdallani näin on käynyt ja kyllä se on jättänyt pienen pelon puhua asiasta. Ihastuin heterotyttöön, joka ajatteli minun olevan ihan biologisestikin poika. Aluksi hän kertoi minulle olevansa ihastunut minuun. Samalla kerroin omista tunteistani. Muutaman päivän kuluttua päätin kertoa hänelle olevani transsukupuolinen. Se oli hänelle yllätys ja hän sanoi tarvitsevansa jonkin verran aikaa asian käsittelemiseen. Vähän ajan kuluttua tyttö kertoi, ettei pysty olemaan yhdessä kanssani asian tuoman oudon tunteen ja pienen ahdistuksen takia. Olihan se surullista, mutta ymmärrän kyllä häntä. Lopulta päätimme pysyä ystävinä. Itseäni ärsyttää se, että jotkut kutsuvat kyseisen tytön kaltaisia transfobisiksi. Ei se ole sitä. Jokaisella on oikeus omaan seksuaalisuuteensa ja omista tunteistaan päättämiseen.Transsukupuolisuuteni ei muuten häirinnyt kyseistä tyttöä.

Ennen tätä seurustelin puolitoista vuotta toisen tytön kanssa. Kun aloimme seurustella, en heti kertonut hänelle olevani transpoika, vaan hän ajatteli minun olevan  vain poikamainen tyttö. Kun olimme seurustelleet melkein puoli vuotta, päätin ottaa asian esiin. Tyttö otti asian hyvin ja kertoi aavistaneen sitä. Transsukupuolisuus ei ollut hänelle ongelma, mutta esimerkiksi uuden nimen opettelu oli vaikeaa ja se vei aikaa. Hänen kanssaan oli helppoa puhua kaikesta sen jälkeen, kun olin kertonut transsukupuolisuudesta. Sain tukea, jota en aikaisemmin ollut niinkään saanut. Tunsin oloni hyväksytyksi ja rakastetuksi. Lopulta kuitenkin erosimme syksyllä 2016. Olimme kai kasvaneet liikaa erillemme.

Suhteen jälkeen en ollut heti kiinnostunut etsimään uutta kumppania, mutta myöhemmin on tullut kiinnostusta alkaa ehkä seurustelemaan taas. Kumppanin voi löytää hyvällä tuurilla omasta kaveripiiristä. Jos haluaa uusia ihania ihmisiä elämäänsä, esimerkiksi some on hyvä vaihtoehto, jos ihmisiin tutustuminen esimerkiksi tapahtumissa tuntuu liian hurjalta.

Jokaisessa parisuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa, eikä transsukupuolisen kanssa seurustelu ole sen kummempaa. Oikean ihmisen löytäessä voi puhua lähes kaikesta.

Jusa

Kondomioppia nuorille, tärkeääkö?

Olen opettanut biologiaa ja terveystietoa yläkoululaisille monen vuoden ajan ja kondomin käytön opettaminen on ollut osa 8. luokan terveystiedon kurssia niin kauan kuin muistan. Aloittaessani seksuaalineuvojan opintoihin liittyvää opinnäytetyötä kondomin käytön ohjeistuksesta, ajattelin, että kaikki tietävät miten kondomin käyttöä opetetaan nuorille, pidin sitä itsestäänselvyytenä. Ja aivan syyttä.

Usein oletetaan nuorten tietävän paljon enemmän asioista, kuin he todellisuudessa tietävät. Erityisesti seksuaalisuus on alue, josta monet nuoret eivät halua kavereiden edessä tunnustaa olevansa tietämättömiä, eivätkä he kysy siitä aikuisilta, eivät halua eivätkä pysty. Nuoren elämässä olevilla muilla aikuisilla onkin tässä suuri rooli. Kuinka luontevasti asioista puhutaan, ja millainen malli aikuisten suhtautumisesta aiheeseen nuorille jää. Tämän kun aikuiset aina muistaisivat erilaisista asioista nuorten kanssa keskustellessaan.

Kouluterveyskyselyssä (2015) tulee esille, että yhdynnät alkavat monilla (18-19%:lla) 8.-9. -luokkalaisena. Yhdynnässä olleista moni (pojat 27%, tytöt 43%) on jättänyt ehkäisyn kokonaan käyttämättä, vaikka ehkäisyn käytöllä seksissä halutaan erityisesti ehkäistä ei-toivottua raskautta. Seksitaudin riskiä pidetään melko vähäisenä. Tämäkin asenne vähentää kondomin käyttöä.

Yläkoulussa nuoret ovat hyvin erilaisessa kehitysvaiheessa keskenään. Ei voi sanoa, että kaikki heistä tarvitsevat tietoa ehkäisystä juuri tietyllä luokka-asteella. Mutta koska tietoa on parempi antaa aikaisin, kuin liian myöhään, on 8. luokka-aste mielestäni juuri oikea aika. Kondomin käyttö tulee esille terveystiedon tunneilla ja terveydenhoitajan tarkastuksessa. Nuorelle on annettava mahdollisuus tiedon saamiseen ja kondomin käytön opetteluun niin, ettei hän koe tilannetta kiusalliseksi, ja että kondomista jää käsitys, ettei sen käyttö ole ihmeellistä eikä vaikeaa. Nuoret eivät halua yleensä erottua porukasta, joten siksi kondomin käytön opettelu oppitunnilla on hyvä tehdä niin, että koko luokka, tai ainakin mahdollisimman moni oppilaista saa harjoitella kondomin käyttöä samanaikaisesti. Opettajan rooli tilanteen ohjaamisessa ja ilmapiirin pitämisessä rentona ja luontevana on tärkeä. On hienoa, kun nuorille jää tunnin jälkeen käsitys, että kondomi on helppo hankkia ja käyttää ja se tulee pitää aina mukana.

Mielestäni omassa koulussani on toimiva konsepti siinä, miten kondomioppi on jaettu terveydenhoitajien ja terveystiedon opettajien kanssa. Luokassa jokainen saa harjoitella kondomin käyttöä 8. luokalla rennossa ilmapiirissä. Samana vuonna laajassa terveystarkastuksessa terveydenhoitaja keskustelee nuoren kanssa henkilökohtaisesti seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja antaa nuorelle kondomin, jonka käyttöä voi harjoitella rauhassa kotona. Nuoren niin toivoessa käytön opastusta annetaan myös tuolla kahdenkeskisellä vastaanotolla.

On hienoa, kun koulun aikuiset keskustelevat keskenään siitä, miten seksuaalikasvatus ja esimerkiksi kondomin käytön neuvonta koulussa hoidetaan. On myös hyvä, kun aihealuetta nuorten kanssa läpi käyvät aikuiset suhtautuvat seksuaalisuuteen luontevasti ja osaavat myös jutella siitä nuorten kanssa. Tällaisen mallinhan me nuorillekin haluamme antaa. Kondomi on tärkeä ja helppokäyttöinen ehkäisyväline, jota tulee käyttää. Nuorille tärkein viesti on, että he ymmärtävät, kuinka tärkeitä he ovat ja huolehtivat itsestään parhaalla mahdollisella tavalla.

Eeva Lehtinen
Biologian, maantiedon ja terveystiedon lehtori, seksuaalineuvojaopiskelija
Eeva tekee opinnäytetyönään Väestöliiton neuvonta- ja opetusaineistoa Kumita-kampanjan nettisivulle.
Kumita on valtakunnallinen kampanja, jolla halutaan lisätä nuorten kondomin käyttöä, kun on sen aika. Kampanjassa jaetaan kondomit kaikille 8.-luokkalaisille ja tarjotaan ohjaus- sekä neuvontamateriaalia mm. kampanjan nettisivuilla
www.kumita.fi, facebookissa, sekä instagramissa.