About Väestöliitto vaikuttaa

Tämä blogi on osa Väestöliiton vaikuttamistoimintaa. Juuri nyt nostamme keskusteluun perheen ja työn yhteensovittamisen kysymyksiä. Lue lisää: www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/

Hyvin vietettyä aikaa

Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Suomi tarvitsee tietoa perheiden ruutuajasta ja  sen mukanaan tuomista muutoksista arkeen ja ihmissuhteisiin. 

Yöpöydällä odottaa kiinnostava uutuusromaani, mutta sen avaaminen tuntuu ylivoimaiselta rättiväsyneenä. Päädyn selailemaan somea. Sormella huiskauttelen näytölle puolituttujen kuulumisia tukuttain ennen kuin nukahdan.

Lapsi kinuaa Padia ja uusinta Ryhmä Haun jaksoa. Sitä samaa, jonka hän on jo viidesti tällä viikolla katsonut. Minun pitäisi ripustaa pyykit, laittaa ruoka ja katsoa työmeilit. ”Okei”, myönnyn. Kun jakso on loppu, hän kysyy ryhmähaulaisten kuvilla koristettu paita yllään: ”Saanko katsoa vielä yhden?”. Lupaan sen ja yllätän itseni sanomalla: ”Katsottaisiinko se yhdessä?”

Ruuduilla vietetty aika on lyhyessä ajassa saumattomasti nivoutunut arkeen. Vietämme länsimaissa enemmän aikaa ruutujen edessä kuin minkään muun toiminnan parissa.

Ytimessä on kamppailu huomiosta. Tiedämme, että monessa sovelluksessa on sisäänkirjoitettuna paljon taloudellista ja poliittistakin globaalia intressiä. Niiden pyrkimys on koukuttaa käyttäjänsä ajallisesti ja asiallisesti. Some-paasto on aikamme ilmiö, jolla mitataan rohkeutta irrottautua jostakin, jonka kokee tekevän riippuvaiseksi.

Tiedämme – tietenkin tiedämme, että ihmissuhteet kukoistavat, kun toisille annetaan aikaa ja huomiota. Me olemme ihmisenä ihmiselle olemassa vain silloin, kun keskitymme aidosti olemaan läsnä. Yhteinen aika on ihmissuhteen sementtiä.

Tähän kaikkeen some luo yhtäältä hyvän siltoja ja samalla välinpitämättömyyden muureja.

En ole tavannut yhtäkään ihmistä, jonka suhde sosiaaliseen mediaan ja ruutuaikaan laajemmin olisi jotenkin mutkaton ja helppo. Helsingin Sanomien kotikyselyn (2017) mukaan valtaosa suomalaisista käyttää sosiaalista mediaa kotona jatkuvasti tai vähintään muutaman kerran tunnissa. Naiset tekevät sitä miehiä useammin. Käyttö vähenee tasaisesti iän myötä. Lapsiperheet ja muut perheet eivät käyttömäärällä juuri erotu toisistaan.

Koko perheen televisiohetkistä muutos tähän ajasta ja paikasta riippumattomaan todellisuuteen on ollut käsittämättömän nopea.

Ruutujen äärellä vietetyn ajan ja sosiaalisen median vaikutusten ääneen pohdiskelu ei ole helppo teema. Sen äärellä moni tuntee syyllisyyttä ja epävarmuutta. Aiheen käsittelyä ei tainnut helpottaa taannoinen Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ”korppi tulee ja vie hylätyt lapset” -kampanja, joka kömpelöllä tavalla halusi sinänsä ihan oikein muistuttaa vanhempien läsnäolon merkityksestä.

Siksi on hyvä aloittaa keskustelu kasvaneen ruutuajan lisäarvosta ja hyödyistä.

Ruutuajan lisääntyminen on mahdollistanut perheiden uudenlaisen yhteydenpidon. Esimerkiksi monilla tuntemillani perheyhteisöillä on älypuhelinten välinen keskusteluryhmä, johon jaetaan kuvia lasten harrastuksista ja syksyn ensimmäisistä sienipiiraista. Eron myötä etäällä toisistaan asuvat lapsi ja vanhempi voivat olla läsnä toistensa elämässä nyt nettipuheluilla ja applikaatioilla, samoin työn ja opintojen perässä eri maihin muuttaneet perheenjäsenet.

Moni yksinäisyyttä kokeva vanhempi on saanut uusia ystäviä ja vertaistukea laajoista ja monenkirjavista sosiaalisen median yhteisöistä.

Useat ovat löytäneet netin avulla luotettavia ja rohkaisevia vastauksia arjen pulmiin – oli kysymys konstikkaan likatahran poispesuvinkeistä tai parisuhdevinkeistä.

On myös selvää, että moni lasten netti- tai videopeli parantaa keskittymiskykyä ja kasvattaa luovuutta, päättelykykyä sekä opettaa uutta.

Mutta sitten on se toinen puoli.

Hiekkalaatikoiden laidoilla mietitään rajoja lasten telkkarin ja tabletin tuijottamiseen. Onhan se nyt aika hätkähdyttävä tieto, että Yhdysvalloissa 3-5 -vuotiaat lapset ovat päivittäin ruudun ääressä 4 tuntia. Siis n-e-l-j-ä tuntia. Tiedämme myös, että lasten liiallisella ruutuajalla on ikäviä vaikutuksia vaikkapa vuorovaikutustaitoihin tai liikkumattomuuteen. Eniten se haittaa unta. Digitalisaation myötä nukumme sekä vähemmän että huonommin.

Tunnen teinien vanhempia, joita pelottaa lapsen tietokoneella viettämän ajan määrä. Netistä voi löytyä yksinäiselle kokonainen uusi ystäväpiiri ja toisaalta yhteisöjä, joissa tulee rumasti hyväksikäytetyksi.

Tiedän pariskuntia, joiden eron taustalla on puolison loputon nettipelaaminen.

Suomi on teknologian mallimaa. Monen tutun ilmiön, asian ja palvelun äärellä pohdimme digitalisaation helpottavia mahdollisuuksia. Olemme valtavan ylpeitä teknologian saavutuksista ja haluamme olla edelläkävijämaa niiden käyttöönotossa. Hallitus satsaa keinoälyn strategiseen selvitystyöhön. Mutta se ei vielä riitä.

Meidän pitäisi olla mallimaa myös teknologian ja perheiden hyvinvoinnin yhdistämisessä. Siis siinä, että ottaisimme tavoitteeksi hyvin vietetyn ajan ruutujen äärellä ja myös niiden ulkopuolella. Se sopisi Suomelle, jonka perhepolitiikka palveluineen ja etuisuuksineen on ollut edistyksellistä jo vuosikymmenestä toiseen. Kansakunnalle, joka mielletään hiljaiseksi ja aidoksi.

Käsitykseni mukaan Suomessa on paljon lapsiperheitä, joissa pohditaan rakkauden sekä rajojen arkista toteutumista ruutuajan suhteen. Moni taitaisi kaivata syyllistämisvapaalta vyöhykkeeltä konkreettisia neuvoja perheen yhteisen arjen sekä ajankäytön hallintaan. Julkisesti järjestettyjen perheiden palvelujen pitää kyetä antamaan tällaisia neuvoja.

Miten digitalisaatio muuttaa parisuhteita ja vanhemmuutta sekä lapsuutta? Nopean muutostahdin vuoksi tutkimustulokset eivät tahdo pysyä kehityksen perässä. Tarvitsemme parempaa tietoa ja tieteellistä analyysiä suomalaisten perheiden ruutujen äärellä vietetystä ajasta ja sen mukanaan tuomasta arjen totaalisesta muutoksesta. Tämän vuoksi tavoittelen aiheelle resursseja hallituksen strategisen tutkimustyön rahoituksesta.

Annika Saarikko
Kirjoittaja on perhe- ja peruspalveluministeri (kesk.)

 

Kaikki parisuhteet ovat samanarvoisia

Transnuoren aatteita 5

Miten transihmisten parisuhteet poikkeavat muiden ihmisten suhteista? Joitain asioita voi olla, mutta se on niin yksilöllinen asia, että se riippuu pitkälti henkilöistä. Joitakin yhteneväisyyksiä kuitenkin on.Transihmisten parisuhteet ovat yhtä hyviä ja samanarvoisia kuin kenen tahansa muunkin. Niistä kuitenkin löytyy joitakin eroja kahden cisheteron suhteeseen verrattuna. Cis kuvaa henkilöä jonka sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn mukaiset.

Kaksi cisheteroa aika epätodennäköisesti miettivät yhdessä toisen testosteroni- tai estrogeenihoidon tuomia vaikutuksia tai hei eivät käy yhdessä läpi sukupuolenkorjausprosessia. Transsukupuolisuus tuo parisuhteeseen ymmärrystä erilaisuudesta, taitoa hyväksyä erilaisuutta ja joillekin mahdollisesti myös apua itsetutkiskeluun tai oman kehon hyväksymiseen.

Transsukupuolisuudessa on tietenkin myös omat haasteensa. Esimerkiksi jos seurustelun alkaessa kumppani ei tiedä toisen olevan trans, kynnys kertoa asiasta voi kasvaa ajan myötä. Transsukupuolisuudesta puhuminen voi olla vaikeaa toiselle tai molemmille osapuolille. Mielestäni asiasta on tärkeää puhua, jotta toista voi ymmärtää ja tukea. Esimerkiksi transihmisen kanssa seurustellessa on tärkeää puhua siitä, mihin saa koskea ja mihin ei. Tämä tietenkin pätee jokaiseen suhteeseen, mutta transihmisten kokema kehoristiriita ja siitä johtuva ahdistus lisäävät tarvetta puhua asiasta.

Myös ihastuminen  voi tuoda transsukupuoliselle henkilölle aika paljonkin stressiä. Asiasta kertominen on monelle kova paikka jo muutenkin, mutta jos samassa syssyssä täytyy kertoa transsukupuolisuudestaankin, se on vielä isompi haaste. Voi tulla olo, että transsukupuolisuudesta kertoessa toisen tunteet haihtuvat, varsinkin jos tämä on seksuaalisesti kiinnostunut ainoastaan esimerkiksi naisista tai miehistä.

Omalla kohdallani näin on käynyt ja kyllä se on jättänyt pienen pelon puhua asiasta. Ihastuin heterotyttöön, joka ajatteli minun olevan ihan biologisestikin poika. Aluksi hän kertoi minulle olevansa ihastunut minuun. Samalla kerroin omista tunteistani. Muutaman päivän kuluttua päätin kertoa hänelle olevani transsukupuolinen. Se oli hänelle yllätys ja hän sanoi tarvitsevansa jonkin verran aikaa asian käsittelemiseen. Vähän ajan kuluttua tyttö kertoi, ettei pysty olemaan yhdessä kanssani asian tuoman oudon tunteen ja pienen ahdistuksen takia. Olihan se surullista, mutta ymmärrän kyllä häntä. Lopulta päätimme pysyä ystävinä. Itseäni ärsyttää se, että jotkut kutsuvat kyseisen tytön kaltaisia transfobisiksi. Ei se ole sitä. Jokaisella on oikeus omaan seksuaalisuuteensa ja omista tunteistaan päättämiseen.Transsukupuolisuuteni ei muuten häirinnyt kyseistä tyttöä.

Ennen tätä seurustelin puolitoista vuotta toisen tytön kanssa. Kun aloimme seurustella, en heti kertonut hänelle olevani transpoika, vaan hän ajatteli minun olevan  vain poikamainen tyttö. Kun olimme seurustelleet melkein puoli vuotta, päätin ottaa asian esiin. Tyttö otti asian hyvin ja kertoi aavistaneen sitä. Transsukupuolisuus ei ollut hänelle ongelma, mutta esimerkiksi uuden nimen opettelu oli vaikeaa ja se vei aikaa. Hänen kanssaan oli helppoa puhua kaikesta sen jälkeen, kun olin kertonut transsukupuolisuudesta. Sain tukea, jota en aikaisemmin ollut niinkään saanut. Tunsin oloni hyväksytyksi ja rakastetuksi. Lopulta kuitenkin erosimme syksyllä 2016. Olimme kai kasvaneet liikaa erillemme.

Suhteen jälkeen en ollut heti kiinnostunut etsimään uutta kumppania, mutta myöhemmin on tullut kiinnostusta alkaa ehkä seurustelemaan taas. Kumppanin voi löytää hyvällä tuurilla omasta kaveripiiristä. Jos haluaa uusia ihania ihmisiä elämäänsä, esimerkiksi some on hyvä vaihtoehto, jos ihmisiin tutustuminen esimerkiksi tapahtumissa tuntuu liian hurjalta.

Jokaisessa parisuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa, eikä transsukupuolisen kanssa seurustelu ole sen kummempaa. Oikean ihmisen löytäessä voi puhua lähes kaikesta.

Jusa

Kondomioppia nuorille, tärkeääkö?

Olen opettanut biologiaa ja terveystietoa yläkoululaisille monen vuoden ajan ja kondomin käytön opettaminen on ollut osa 8. luokan terveystiedon kurssia niin kauan kuin muistan. Aloittaessani seksuaalineuvojan opintoihin liittyvää opinnäytetyötä kondomin käytön ohjeistuksesta, ajattelin, että kaikki tietävät miten kondomin käyttöä opetetaan nuorille, pidin sitä itsestäänselvyytenä. Ja aivan syyttä.

Usein oletetaan nuorten tietävän paljon enemmän asioista, kuin he todellisuudessa tietävät. Erityisesti seksuaalisuus on alue, josta monet nuoret eivät halua kavereiden edessä tunnustaa olevansa tietämättömiä, eivätkä he kysy siitä aikuisilta, eivät halua eivätkä pysty. Nuoren elämässä olevilla muilla aikuisilla onkin tässä suuri rooli. Kuinka luontevasti asioista puhutaan, ja millainen malli aikuisten suhtautumisesta aiheeseen nuorille jää. Tämän kun aikuiset aina muistaisivat erilaisista asioista nuorten kanssa keskustellessaan.

Kouluterveyskyselyssä (2015) tulee esille, että yhdynnät alkavat monilla (18-19%:lla) 8.-9. -luokkalaisena. Yhdynnässä olleista moni (pojat 27%, tytöt 43%) on jättänyt ehkäisyn kokonaan käyttämättä, vaikka ehkäisyn käytöllä seksissä halutaan erityisesti ehkäistä ei-toivottua raskautta. Seksitaudin riskiä pidetään melko vähäisenä. Tämäkin asenne vähentää kondomin käyttöä.

Yläkoulussa nuoret ovat hyvin erilaisessa kehitysvaiheessa keskenään. Ei voi sanoa, että kaikki heistä tarvitsevat tietoa ehkäisystä juuri tietyllä luokka-asteella. Mutta koska tietoa on parempi antaa aikaisin, kuin liian myöhään, on 8. luokka-aste mielestäni juuri oikea aika. Kondomin käyttö tulee esille terveystiedon tunneilla ja terveydenhoitajan tarkastuksessa. Nuorelle on annettava mahdollisuus tiedon saamiseen ja kondomin käytön opetteluun niin, ettei hän koe tilannetta kiusalliseksi, ja että kondomista jää käsitys, ettei sen käyttö ole ihmeellistä eikä vaikeaa. Nuoret eivät halua yleensä erottua porukasta, joten siksi kondomin käytön opettelu oppitunnilla on hyvä tehdä niin, että koko luokka, tai ainakin mahdollisimman moni oppilaista saa harjoitella kondomin käyttöä samanaikaisesti. Opettajan rooli tilanteen ohjaamisessa ja ilmapiirin pitämisessä rentona ja luontevana on tärkeä. On hienoa, kun nuorille jää tunnin jälkeen käsitys, että kondomi on helppo hankkia ja käyttää ja se tulee pitää aina mukana.

Mielestäni omassa koulussani on toimiva konsepti siinä, miten kondomioppi on jaettu terveydenhoitajien ja terveystiedon opettajien kanssa. Luokassa jokainen saa harjoitella kondomin käyttöä 8. luokalla rennossa ilmapiirissä. Samana vuonna laajassa terveystarkastuksessa terveydenhoitaja keskustelee nuoren kanssa henkilökohtaisesti seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja antaa nuorelle kondomin, jonka käyttöä voi harjoitella rauhassa kotona. Nuoren niin toivoessa käytön opastusta annetaan myös tuolla kahdenkeskisellä vastaanotolla.

On hienoa, kun koulun aikuiset keskustelevat keskenään siitä, miten seksuaalikasvatus ja esimerkiksi kondomin käytön neuvonta koulussa hoidetaan. On myös hyvä, kun aihealuetta nuorten kanssa läpi käyvät aikuiset suhtautuvat seksuaalisuuteen luontevasti ja osaavat myös jutella siitä nuorten kanssa. Tällaisen mallinhan me nuorillekin haluamme antaa. Kondomi on tärkeä ja helppokäyttöinen ehkäisyväline, jota tulee käyttää. Nuorille tärkein viesti on, että he ymmärtävät, kuinka tärkeitä he ovat ja huolehtivat itsestään parhaalla mahdollisella tavalla.

Eeva Lehtinen
Biologian, maantiedon ja terveystiedon lehtori, seksuaalineuvojaopiskelija
Eeva tekee opinnäytetyönään Väestöliiton neuvonta- ja opetusaineistoa Kumita-kampanjan nettisivulle.
Kumita on valtakunnallinen kampanja, jolla halutaan lisätä nuorten kondomin käyttöä, kun on sen aika. Kampanjassa jaetaan kondomit kaikille 8.-luokkalaisille ja tarjotaan ohjaus- sekä neuvontamateriaalia mm. kampanjan nettisivuilla
www.kumita.fi, facebookissa, sekä instagramissa.

Ovatko perhevapaat vain työmarkkina-asia?

Onko perhevapaiden uudistaminen pelkästään työmarkkina-asia? Onko kyse vain työllisyydestä ja tasa-arvosta vai myös lasten hyvinvoinnista? Vähentääkö uudistus lapsiköyhyyttä vai lisääkö?  Miten erilaiset tavoitteet ja monimuotoisten perheiden tarpeet yhteen sovitetaan?

Tätä soisin budjettiriiheen pian kokoontuvien ministereiden miettivän.

Hesari otsikoi äskettäin sovun perhevapaista alkavan löytyä mutta pienten lasten kotihoidon tuesta vielä kiistellään. Valmistelutyötä ennakoitiin tehtävän puhtaasti kolmikantaisesti – työntekijöiden ja työnantajien etujärjestöjen sekä valtion edustajien työryhmässä.  Pelkään pahoin, että silloin perhevapaat siirtyvät perhepolitiikan ytimestä työllisyys- ja kilpailukykyasioiksi.  Mahtaako silloin jäädä aikaa lapsivaikutusten arviointiin?

Työmarkkinajärjestöt julkistivatkin perjantaina kannanoton, jossa ne kiirehtivät hallitusta aloittamaan perhevapaauudistuksen. Tavoitteista ei löytynyt lasten hyvinvointia.

Valmistelua pitää johtaa lapsen edun periaatteen, johon valtio on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa sitoutunut. Lasten hyvinvoinnin näkökulmaa vahvistamaan tarvitaan valmisteluun lapsi- ja perhejärjestöjen sekä tutkimuksen asiantuntijat. Esimerkiksi Väestöntutkimuslaitos julkistaa lokakuussa perhevapaiden pohjoismaisen vertailun, joka antaa suhteellisuuden tajua oma järjestelmämme arviointiin.

Toivon, että puolueet ja poliittisten päättäjät itse ottavat keskeisen roolin valmistelussa. Toki työmarkkinatahoilla on siinä paikkansa, koska ne rahoittavat ansiosidonnaiset etuudet.

Mediakin voisi selvittää isien ja äitien näkemyksiä asiasta. Perheiden omat näkemykset ”kiistanalaisesta” pienten lasten kotihoidon tuesta ovat eri tavoin painottuneita kuin työmarkkinatahojen ja monien puolueidenkin. Väestöliiton perhebarometrin valossa kotihoidontuki ei näytä kiistanalaiselta vaan etenkin pienten lasten vanhempien laajasti arvostamalta.

Se ei olekaan ihme, koska lasten kotihoidon tuki on palvelusetelityyppinen ja joustava etuus, jota hyödynnetään oman perheen sisällä erilaisissa elämäntilanteissa, isovanhempien tai muun sukulaisen tai ulkopuolisen hoitajan palkkaamisessa sekä yksityisen päivähoidon ostamisessa. Näitä hyviä puolia ei pitäisi uudistuksissa menettää.

Budjettiriihestä odotan päätöstä jatkuvalle spekuloinnille vapaiden muutoksista. Lähivuodet voisi jo rauhoittaa. Perheillä on oikeus saada hyvissä ajoin tietoa, milloin mahdolliset uudistukset tulevat voimaan. Perhepolitiikan pitää olla pitkäjänteistä ja ennakoitavaa.

Perhevapaiden uudistamisen ehdotuksissa on mukana tasa-arvon kaapuun kiedottuja etuuksien tosiasiallisia leikkauksia. Etenkin nämä ovat omiaan vaikuttamaan perheiden suunnitelmiin ja jopa syntyvyyteen. Parempi olisi tehdä isompien remonttien valmistelu rauhassa ja tähdätä seuraavalle vaalikaudelle. Pienten askelten uudistamista voi tehdä toki nopeammalla tahdilla.

Monet uudistajat ovat puhuneet ”nollasummapelistä” eli siitä että ns. uutta rahaa ei uudistukseen käytetä. Miksi näin? Perheiden etuuksien reaaliarvohan on laskenut 1990-luvun alusta, lapsilisän osalta noin 30 prosenttia. Se on enemmän kuin monen muun väestöryhmän esimerkiksi eläkeläisten osalta. Uudistuksesta on vaikea saada lasten hyvinvointia ja isien hoitovastuuta lisäävää, jos ansiosidonnaista vapaata ei pidennetä. Siihen tarvitaan lisää rahaa.

Perhebarometreissä perheet toivoivat enemmän joustoa työelämään ja myös osa-aikatyön mahdollisuuksia. Ruotsissa äitien ja isien tasaisemmin jaettu hoitovastuu perustuu paljolti myös osa-aikatyön hyödyntämiseen. Lapsetkin pitävät eniten lyhyistä hoitopäivistä.

Perhevapaauudistuksen pitää tuoda enemmän joustavuutta ja vähentää jäykkyyksiä. Isille ja äideille pitää antaa mahdollisuuksia toimia myös tiiminä oman lapsensa hyvinvoinnin kannalta parhaaksi katsomallaan tavalla.

Suomessa ei ole hyvät perinteet uudistamisessa, joka perustuu tutkimukseen tai asiakaskokemukseen. Yleensä työryhmässä tai neuvottelussa päätetään poliittisesti sopivasta paketista. Jälkeenpäin sitten ihmetellään ei-toivottuja vaikutuksia ja sitä miten ihmiset käyttäytyivätkin uudistuksen jälkeen niin kovin yllättävästi.

Eikö perhevapaiden valmistelussa kannattaisi arvioida etukäteen vaikutuksia lapsiin sekä isien ja äitien todellisiin käyttäytymismuutoksiin? Olisivatko erilaisten perheiden asiakasraadit oikea tapa lähteä selvittämään parhaiten toimivaa kokonaisuutta? Mutu-tuntuma ei tähän riitä.

Mitä yksittäistä päätöstä toivoisin budjettiriihestä nuorten perheiden tueksi? Perheiden tasa-arvoa lisäisi äitiyspäivärahan alimman eli vähimmäispäivärahan tason korotus samalle tasolle kuin työmarkkinatuki. Se myös tukisi lapsiköyhyyden vähentämistä. Eniten lapsilukutoiveet ja syntyvyys ovat nimittäin vähentyneet heikossa työmarkkina-asemassa olevien ja heikosti koulutettujen parien perheissä. Perheellistymisestä ei saa tulla Suomessa hyväosaisten etuoikeus. 

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Kysy homolta: heteroksi eheytyshoidolla?

Kysymys:

Onko joku tullut oikeasti heteroksi sellaisella eheytyshoidolla? Mistä sellaista hoitoa saa?

Petteri vastaa:

Nämä niin kutsutut eheytyshoidot eivät ole oikeastaan hoitoja. Niillä ei korjata mitään, koska ei ole mitään korjattavaa. Perinteisesti vähemmistöseksuaalisuudeksi mielletyt suuntautumiset ovat nykyisen ymmärryksen valossa ihmisen seksuaalisuuden normaaliin vaihteluun sisältyviä orientaatioita, ja sellaisenaan ihan yhtä valideja suuntautumisia kuin heteroseksuaalisuuskin.

Eheytyksen perussisältö on, kuten nimityksestäkin voi päätellä, ihmisen rikkonaisuus. Homoseksuaalisuus ei itsessään ole mitenkään negatiivinen asia. Ei se ole mitään mistä pitäisi parantua — tai eheytyä, kuten sama asia nykyään tahdotaan mieluummin ilmaista.

Uudelleenbrändäyksestä huolimatta on hyvä muistaa, ettei näiden “hoitojen” tehokkuudesta ole tieteellistä näyttöä. Parhaimmillaankin ne ovat tehottomia, mutta mielenterveyden ammattilaisten yhä vahvempi konsensus on, että niistä todella on merkittävää haittaa. Joillain alueilla tämä konversioterapia on kiellettyä joko kaikilta, tai alle 18-vuotiailta, sen vaarallisuuden vuoksi.

Seksuaalisuus on luontainen osa ihmisyyttä, niin myös siinä tapauksessa kun se suuntautuu samaan sukupuoleen. Eheytyshoidot perustuvat kahden “vastakkaisen” sukupuolen binääriseen sukupuolikäsitykseen, sekä näiden “luontaiseen, toisiaan täydentävään” vuorovaikutukseen. Konservatiivisten sukupuoliroolien pakolla iskostaminen ihmisiin samalla kun luonnollisesta seksuaalisuudestaan pakotetaan kokemaan häpeää, voi johtaa monenlaisiin lieveilmiöihin — masennus, ahdistus sekä itsetuhoiset ajatukset ovat niistä tunnetuimpia mahdollisuuksia.

Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen ei sekään aina ole helppoa, tai yksinkertaista. Yhteiskunnan edelleen osin homofobisen ilmapiirin sisäistäminen — tavalla tai toisella — on enemmän sääntö, kuin poikkeus. Silloin, kun omasta seksuaalisuudestaan ei pääse sopimukseen itsensä kanssa, voi olla näiden vahingollisten keinojen sijaan viisampaa pohtia voisiko esimerkiksi homomyönteisestä psykoterapiasta olla apua.

Jos kiinnostus seksuaalisuuden muuttamiseen taas johtuu vaikeuksista sovittaa yhteen uskonnollinen vakaumus, ja seksuaalivähemmistöön kuuluminen, olisiko tutustuminen vähemmistöseksuaalisuuteen myönteisesti suhtautuvaan uskonnollisuuteen mahdollista? Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tällaista suhtautumistapaa edustaa esimerkiksi Yhteys-liike.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Jokaisen kokemus sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on erilainen

Transnuoren aatteita 4

Seksuaalisuudesta puhuttaessa esiin nousee usein myös sukupuoli. Ne ovat kaksi eri asiaa, mutta tavallaan myös kytköksissä toisiinsa. Minultakin on kysytty, että mitä eroa niillä sitten on? Seksuaalisuus, puhuttaessa seksuaalisesta suuntautumisesta, on sitä, kenestä pidät. Sukupuoli on osa sitä, mitä itse olet. Mielestäni sanonta Seksuaalinen suuntautuminen on sitä, kenen kanssa menet sänkyyn. Sukupuoli on sitä, kenä menet sänkyyn. kiteyttää näiden asioiden eron helposti ymmärrettävällä ja hauskalla tavalla.

Seksuaalisuuden merkitys sukupuolenkorjausprosessissa on vähän epäselkeä. Siitä puhutaan prosessin yhteydessä kuten muistakin asioista; koulusta, kodista ja kavereista. Lääkärit haluavat kuulla aiheesta, mutta se ei voi vaikuttaa diagnoosin saamiseen. Kysymykseen ‘’Mitä seksuaalisuutesi on?’’, ei voi vastata väärin, koska ei ole yhtä oikeaa vastausta. Mielestäni transsukupuolisuus ja seksuaalisuus eivät ole riippuvaisia toisistaan. Voi olla homo, hetero, bi tai vaikka aseksuaali ja silti trans.

Joillakin transihmisillä epäilykset omasta transsukupuolisuudesta heräävät sukupuolen ja seksuaalisuuden ollessa yhteiskunnan normien näkökulmasta ristiriidassa keskenään. Omalla kohdallani löysin vastauksia myös silloin, kuin aloin pohtia seksuaalisuuttani ollessani noin kahdeksanvuotias. Muistan kuinka ihastuin tuolloin ensimmäisen kerran tyttöön ja asia ihmetytti minua kovasti. Ensin ajattelin, ettei tytön ole mahdollista ihastua toiseen tyttöön. En tuolloin tiennyt seksuaalisuuden monimuotoisuudesta, vaan ajattelin kaikkien olevan heteroita.

Aikanaan sain enemmän tietoa, josta sain apua itsetutkiskeluun. Kun kerroin nuorempana joillekin ihmisille siitä, kuinka koen olevani oikeasti poika, he kyseenalaistivat ensimmäisenä seksuaalisuuteni. Joiltakin sain kuulla olevani vain todella lesbo. Ei ole kenenkään muun asia alkaa määritellä toisen seksuaalisuutta tai sukupuolta. Vaikka joku näyttäisi mielestäsi homolta, ei ole kohteliasta ilmaista sitä ääneen. Se voi tuntua kommentoitavasta todella pahalta, jos esimerkiksi kommentti menee ihan päin honkia.

Mielestäni ihmisten tulisi tällaisissa tilanteissa oppia ymmärtämään juurikin näitä sukupuolen ja seksuaalisuuden eroja. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että nuoren kertoessa olevansa jotain muuta kuin kehonsa oikeaksi tunteva hetero, hän on vain epävarma itsestään ja kyseessä on vain vaihe. Ihmisen ikä ei saisi ikinä olla este olla sitä mitä on.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Jokainen on hyvä sellaisena kuin on

Transnuoren aatteita 3

Koulussa ahdistusta tuottivat varsinkin tyttöjen ja poikien erilliset liikuntatunnit. Monesti tytöillä oli venyttelyä, joogaa tai muuta jumppaa samalla kun pojat pelasivat liikuntasalin toisessa osassa sählyä, korista tai futsalia. Lempiaineeni koulussa on aina ollut liikunta, mutta kun neljännellä luokalla meidät jaettiin tyttöjen ja poikien liikuntaryhmiin, sydämeni koki kovan kolauksen. Viidennellä luokalla aloin osallistumaan mahdollisimman paljon poikien liikuntaryhmän tunneille. Se sopi hyvin silloiselle liikunnanopettajalle. En tykännyt pelata tyttöjen kanssa, kun olin tottunut pelaamaan välitunneilla kovaa poikien kanssa. Tyttöjen kanssa mua käskettiin koko ajan varomaan voimankäytön kanssa. Poikien kanssa sain pelata paljon kovempaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikille pitäisi alusta asti tarjota mahdollisuutta päättää omasta liikuntaryhmästään.

Yläasteen ajan olin liikuntaluokalla. Meidän liikuntatunnit olivat yhteiset tytöille ja pojille. Tykkäsin luokastamme todella paljon, vaikka klikkejä olikin yhdeksännelle luokalle asti. Nautin koulunkäynnistä ja mulla oli koulussa enemmän kavereita kuin mitä ala-asteella oli ollut.

Olen iloinen siitä, että meidän kouluissa ei jaettu käsityöryhmiä sukupuolen mukaan. Olen kuullut, että jossain muualla on ollut tapana tehdä niin. Meidän kouluissa ei myöskään ollut tyttö-poika-jonoja.

Kamalia olivat mielestäni myös terveydenhoitajan pitämät tunnit, joilla puhuttiin murrosiästä. Meillä ne oltiin järjestetty erikseen tytöille ja pojille. Mun käskettiin erikseen mennä tytöille tarkoitetulle tunnille. Olisin silloin vaan halunnut jättää ne välistä. Mielestäni koko luokalle tulisi pitää yhteiset murrosikää käsittelevät tunnit.

Transsukupuolisuus ei ole juuri ollut esillä peruskoulussa. Lähinnä vain silloin, kun terveystiedon opettaja puhui asiasta väärillä termeillä samalla, kun käsiteltiin seksuaalisuutta. Yhdeksännellä luokalla etiikan kurssilla tein esitelmän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja paljon kiitosta esitelmän asiallisuudesta. Myöhemmin opettaja tuli kertomaan, että esitelmäni ansiosta hänkin oli oppinut paljon uutta.

Yleensä ehkä ajattelisi, että opettajat olisivat kuin valtavia tietokirjoja. Eivät he ole, eikä heidän tarvitsekaan olla, kunhan he opettavat asiallisesti, eivätkä tuputa omia mielipiteitään opetuksen seassa lapsille. Tottakai jokaisen opetuksessa näkyy omat arvot ja mielipiteet, mutta pitää muistaa painottaa, että ei ole oikeaa mielipidettä ja antaa oppilaiden muodostaa mielipiteensä itse.

Mielestäni on todella väärin opettaa lapsia ajattelemaan ahdasmielisesti. Esimerkiksi jos opettaja ei itse hyväksy homoseksuaaleja, ei hän mielestäni saa opettaa lapsille samaa. Hän ei voi tietää, onko kenties hänenkin tunneillaan nuori, joka on osa jotain seksuaalivähemmistöä. Asioista pitäisi puhua asiallisesti oikeilla termeillä ja painottaa, että jokainen on hyvä sellaisena kuin on.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

En mä leikkinyt jätkää, mä olin jätkä

Transnuoren aatteita 2

Ajattelin jo ala-asteikäisenä olevani poika, ainakin sisältä. Muistan, kun olin kolmannella luokalla ja toivoin, että kehoni muuttuisi yön aikana pojan kehoksi. Sama toive on mielessä edelleen. Viidennellä luokalla tajusin olevani transsukupuolinen.

Kaverini kertoi mulle, että nykyään ”tyttöjä voidaan muuttaa lääkärissä pojiksi lääkkeillä ja leikkauksilla” ja toisinpäin. Ilmaisu annettakoon kaverilleni anteeksi, sen verran pieniä oltiin tuolloin. Sen jälkeen kuitenkin etsin kotona tietokoneella netistä tietoa asiasta ja ymmärsin. Kerroin pian sen jälkeen samaiselle kaverilleni miltä musta tuntuu. Aina ei voi etukäteen tietää, miten ihmiset suhtautuvat sellaiseen asiaan. Onneksi kaverini otti asian hyvin ja oli todella ymmärtäväinen. Se oli minulle todella tärkeää, sillä sen jälkeen uskalsin olla vielä avoimemmin oma itseni. Sen jälkeen pystyin rauhassa alkaa suunnittelemaan muille kertomista.

Ala-asteella mua kiusattiin jonkin verran koulussa. Minulle huudeltiin välillä todella ikäviä ja törkeitä asioita. Tyypillistä oli mun pukeutumisesta ja pojille tyypillisestä käyttäytymisestä kuittailu. Joidenkin mielestä yritin leikkiä jätkää, mutta en mä leikkinyt. Olin oma itseni. Tottakai silloin ne sanat tuntuivat pahalta, mutta pyrin vain olemaan välittämättä. Outoa oli, että opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen juurikaan. Kiusaaminen onneksi loppui reilusti ennen ala-asteen loppua. Kiusaamisen loppumiseen vaikutti esimerkiksi se, että kiusaajat huomasivat, että en välittänyt heidän sanoistaan. Puhuin asiasta vanhemmilleni ja läheisimmille ystäville, joilta sain tukea ja voimaa sinä aikana.

Lapsena löysin paljon kavereita harrastusten parista, vaikkei niitä koulussa niinkään ollut.  Harrastin pitkään jalkapalloa ja jääkiekkoa. Lopetin molemmat tänä vuonna. Jälkeenpäin on jäänyt vähän harmittamaan ja tahtoisinkin jatkaa jalkapalloa jossain harrasteporukassa.

Olisi ollut mahtavaa päästä pelaamaan jalkapalloa poikien joukkueeseen, mutta en uskaltanut mennä, koska en uskonut pärjääväni. Mahdollisesti myöhemmin hormoneita jonkin aikaa käyttäneenä voisin yrittää johonkin joukkueeseen. Isommissa kaupungeissa on sekajoukkueita ja sellainen olisi mahtava munkin kotikaupungissa.

Suurin osa mun kavereista on ottanut hyvin mun lähtemisen sukupuolenkorjausprosessiin. Vain muutama laittoi muhun välit poikki, todennäköisesti siksi, että he ehkä ajattelivat mun muuttuvan ihan toiseksi ihmiseksi, vaikka ei se niin mene. Kaikki todelliset ystävät ovat kuitenkin pysyneet. Mun ystävät on mun tukijoukko ja turva. Heille on todella helppo puhua varsinkin silloin kun aikuiset eivät ymmärrä. Oon heistä jokaisesta kiitollinen. Musta jokaisen pitäisi kerätä ympärilleen perheen lisäksi myös joukko luotettavia ystäviä.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias nuori. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Transnuoren aatteita

Nyt alkaa uusi blogisarja, jonka kirjoittaja on 16 vuotias Jusa. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Moi! Täällä kirjoittaa kohta 16-vuotias Jusa. Näin aluksi teidän olisi varmaan mukava tietää musta vähän enemmän.

Olen lukiossa ensimmäistä vuotta opiskeleva nuori miehenalku. Olen kiinnostunut monista asioista, kuten urheilusta, musiikista, kielistä ja eri kulttuureista. En harrasta tällä hetkellä mitään aktiivisesti, mutta vapaa-ajalla tykkään soittaa kitaraa ja olla kavereiden kanssa. Haluaisin kuitenkin aloittaa taas tämmöisen pienen tauon jälkeen jonkin joukkuelajin.

Tänne mun olisi tarkoitus kirjoittaa asioista transnuoren näkökulmasta. Mun sukupuolenkorjausprosessi on vielä aivan alkuvaiheessa. Sain lähetteen transpolille viime vuonna kesäkuun alussa ja mun ensimmäinen aika sinne oli 1.2.2017. Käynti sujui mielestäni todella hyvin ja sain paljon hyödyllistä tietoa tulevasta. Odotus tuntuu kuitenkin pitkältä.

Aloin kirjoittamaan tänne blogiin transsukupuolisuudesta ja transsukupuolisena elämisestä näin nuoren näkökulmasta, koska haluan tavoittaa ihmisiä ja kertoo et hei, ei tää ole mikään tabu, me ollaan olemassa ja tästä pitää pystyä puhumaan. Mulla on haave päästä tulevaisuudessa auttamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia nuoria, sillä tiedän, että sellaisia auttajia ja neuvojia kaivataan.

Olen huomannut, että nykyään nuoret ovat usein paljon hyväksyttävämpää kuin aikuiset. Muakin on liian monta kertaa tullut vastaan aikuisia ihmisiä, jotka ovat kovaan ääneen ilmoittaneet, että transsukupuoliset ja homot kuuluisivat mielenterveystutkimuksiin. Mun mielestä se ei todellakaan ole oikein. Sen takia suurin osa mun tulevista teksteistä onkin kirjoitettu vanhemmille ihmisille, että heidän olisi mahdollisesti helpompaa ymmärtää.

Musta kaikilla olisi paljon mukavampaa ja varsinkin henkisesti voitaisiin paremmin, jos kaikki hyväksyvät toisensa sellaisena kuin ovat ja tukisivat toinen toistaan iästä, sukupuolesta, ihonväristä, uskonnosta tai muustakaan taustasta riippumatta. Jokaisella tulisi olla oikeus olla oma itsensä ilman, että tarvitsisi pelätä kenenkään muun reaktioita tai mielipiteitä. Kaikkien pitäisi muistaa, että kehu ja kauniit sanat kuulostavat aina paremmilta kuin toiseen liittyvä negatiivinen kommentointi.

Jusa

Oikeus olla oma itsensä tyttönä, poikana ja siltä väliltä

Lapsiasiavaltuutetun tehtävissä aikoinaan keskustelin usein lasten ja nuorten kanssa ihmisoikeuksista. Pohdimme, mikä on niissä kaikkein tärkeintä.

Monta kertaa päädyimme samaan lopputulokseen: tärkeintä on oikeus olla oma itsensä ja vaikka erilainen kuin muut. Lapset ja nuoret kokevat paljon painetta olla samanlainen kuin muut ja vastata ulkopuolisia odotuksia.

Oikeudessa olla oma itsensä on kyse yhdenvertaisuudesta ja siitä, että lasta tai nuorten ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa tai sisaruksiensa ominaisuuksien takia, ei rodun, kielen, mielipiteen, alkuperän, uskonnon, ihonvärin tai sukupuolen.

Tämä on toki monessa laissa huomattu ja aikuisia patistettu toimimaan syrjinnän estämiseksi. Esimerkiksi koulujen pitää nykyisin tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma. Luin omien lasteni koulun suunnitelman. Siellä käsiteltiin perusteellisesti maahanmuuttajien syrjintää ja kiusaamista. Hyvä näin, mutta suunnitelmassa ei puhuttu mitään sukupuolen moninaisuudesta tai sukupuolivähemmistöjen syrjinnän ehkäisystä.

Kuitenkin juuri sukupuoleen ja sen moninaisuuteen liittyvä kiusaaminen ja syrjintä ovat lasten ja nuorten arjessa usein kaikkein vaikeinta ja satuttavinta.

Sukupuoli ei ole on/off –kategoria vaan pikemminkin jatkumo. Kaikki lapset eivät ole varmoja siitä, ovatko he tyttöjä vai poikia, tai heidän käsityksensä asiasta voivat olla muuttuvia. Kaikki tytöt eivät ole tyttöjä samalla tavalla eivätkä kaikki pojat ole samanlaisia.  Eikä tällä tarvitse olla välttämättä tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa, joka on vielä asia erikseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskysely (2015) tuotti tietoa lasten hyvinvoinnista myös sukupuolen moninaisuuden ja seksuaalisen suuntautumisen kannalta.  Kyselyn tulokset olivat surullisia. Ne kertoivat, että omaan sukupuoleensa tai molempiin sukupuoliin ihastuneet yläkoululaiset olivat huomattavasti yksinäisempiä ja kiusatumpia kuin muut nuoret.

Kaikista 8. ja 9. luokkalaisista pojista 12 prosentilla ja tytöistä 6 prosentilla ei ollut yhtään läheistä ystävää. Mutta pojista jotka olivat ihastuneet samaa tai molempia sukupuolia oleviin peräti 30 prosenttia ja tytöistä 13 prosenttia oli ilman yhtään läheistä ystävää.

Sama ero näkyi koulukiusaamisessa. Vähintään kerran viikossa kiusatuksi joutui vuonna 2015 kuusi prosenttia perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaista. Samaan tai molempiin sukupuoliin ihastuneista pojista peräti 33 % koki itsensä kiusatuksi säännöllisesti ja tytöistä vastaavasti 13 prosenttia.

Ainakin kotona jokaisen pitäisi pystyä olemaan oma itsensä ja vaikka erilainen kuin muut. Omien huolten ja ilojen jakaminen omien vanhempien kanssa sekä kannustava kodin ilmapiiri on lasten ja nuorten mielenterveyden perusta.

Sukupuolen moninaisuus ja oman nuoren kuuluminen sukupuolivähemmistöön ei ole vanhemmillekaan niin yksinkertainen asia kohdata. Yläluokkalaisilla, jotka olivat ihastuneet samaan tai molempiin sukupuoliin tilanne kotona oli paljon huonompi kuin nuorilla keskimäärin. Heistä peräti 25 % eli joka neljäs koki keskusteluvaikeuksia vanhempiensa kanssa. Nuorista keskimäärin vastaavasti noin kahdeksan prosenttia ei juuri koskaan pysty keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan.

Samaan tai molempiin sukupuoliin ihastuneita oli Kouluterveyskyselyssä 2015 kaiken kaikkiaan 6 % perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisista.

Lasten hyvinvointia kannattelevat läheiset ihmissuhteet: omat vanhemmat, muut aikuiset ja kaverit.  Ajattelepa itsesi tilanteeseen, jossa et voi olla oma itsesi kotona etkä koulussa. Lapselle ja nuorelle se on suuri mielenterveyden uhka ja horjuttaja.

Nuorten hyvinvoinnin turvaamisen ja edistämisen kannalta on tärkeää, että Suomessa lisätään tietoa sukupuolen moninaisuudesta sekä myös transihmisyydestä. Tämä edellyttää, että varhaiskasvatuksen ja opetuksen sekä hoitoalan ammattilaisilla on sukupuolen moninaisuudesta asiallista tietoa sekä välineitä tukea lapsia, nuoria sekä heidän vanhempiaan asiassa, joka voi olla monelle vieras.

Väestöliitto on vanhemmuuden tuen sekä perheen ihmissuhteiden asiantuntija ja edistäjä. Haluamme olla mukana helpottamassa sukupuolisesti eri tavoin suuntautuneiden ja transnuorten elämää auttamalla lasten ja nuorten vanhempia ymmärtämään ja hyväksymään omat lapsensa sellaisina Luojan luomina kuin he ovat.

Oma erityiskysymyksensä on alaikäisten sukupuolen vahvistamismenettely, josta on käyty paljon keskustelua muissa Pohjoismaissa. Tanskassa ja Ruotsissa sukupuolen vahvistaminen on mahdollista yli 18-vuotiaille ja Norjassa jo 16-vuotiaille. Ruotsissa on valmistelussa ikärajan alentaminen. Mahdolliset muutokset tulee valmistella YK:n lapsen oikeuksien sopimus huomioiden siten, että lapsen edun sekä lapsen osallisuuden ja lapsen kuulemisen periaatteet toteutuvat uudistuksessa.

Hyvää Pride-kulkuetta !

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Väestöliiton kannanotto sukupuolen moninaisuuden tunnustavan lainsäädännön valmistelusta