Kiitollisuus auttaa parisuhdetta kestämään

Flickr, Marco40134

Pitkässä parisuhteessa kumppanista voi tulla itsestäänselvyys. On hyvä pysähtyä huomaamaan oma kumppani ja arvostaa häntä arjen kiireen keskellä. Joskus elämä huolehtii tästä pysähtymisestä. Yllättävä kriisi omassa tai vaikka jonkun läheisen elämässä voi havahduttaa arvostamaan omaa kumppania. Tutkimukset osoittavat, että parisuhteessa on tärkeä voida myös itse tietoisesti pysähtyä ja olla kiitollinen omasta kumppanista.

Hyvän kumppanin löytämisessä voidaan painottaa psykologista ja tieteellistä puolta sekä henkilöiden omaa aktiivisuutta. Näinhän se on, ettei kumppaninvalinta ole pelkkää sattumaa tai kohtalon oikkua. Toisaalta elämään liittyy aina myös hallitsemattomuus. Se, että olet juuri oman kumppanisi kanssa, on aina sattumaakin. Elämän sattumanvaraisuuden tiedostaminen voi lisätä kiitollisuuden tunteita omaa kumppania kohtaan. Ehkä teidänkin rakkaustarinaanne liittyy tapahtumia, joissa esimerkiksi ensitapaamisenne oli hiuskarvan varassa? Tai ehkä kumppanissasi on jokin erityinen asia, jonka vuoksi koet yhteyttä häneen?

Tutkimukset osoittavat, että kiitollisuus omasta kumppanista on keskeinen tekijä parisuhteen kestävyydessä. Kiitollisuus synnyttää ”anteliaisuuden kehän”: 1) ihminen huomaa oman kumppaninsa arvon 2) hän motivoituu pitämään kumppanistaan enemmän ”kiinni” 3) hän huomioi kumppania ja kuuntelee kumppaniaan enemmän 4) kumppani tuntee sitten itsensä arvostetuksi 5) kumppani tuntee kiitollisuutta toisesta 6) kun kumppani tuntee kiitollisuutta, hän alkaa huomioida toista enemmän. Kiitollisuus omasta kumppanista saa sinut siis herkemmin vastaamaan kumppanisi tarpeisiin. Tutkimukset osoittavat kiitollisuuden olevan motivoiva voima, joka lisää tyytyväisyyttä parisuhteeseen ja syventää tunneyhteyttä parin välillä.

Kiitollisuus ei tarkoita sitä, että vaikeudet sivuutetaan tai että täytyisi väkisin ”lietsoa” itseä kiitollisuuteen, vaikka olisit tyytymätön parisuhteeseesi. Hankalat asiat täytyy toki tunnistaa ja käydä läpi, jotta ne eivät jää kalvamaan. Jokaisessa parisuhteessa on omat akilleenkantapäät, mikään suhde ei ole täydellinen. Mutta ehkä hankalien asioiden keskellä on myös jotain hyvää, minkä vuoksi vielä olet tässä parisuhteessa? Voit aloittaa ”anteliaisuuden kehän” myös toisesta suunnasta: muutoksen tekeminen ja toisen aito huomioiminen voivat lisätä kiitollisuutta parisuhteessa. Jos parisuhteessa on vakavaa turvattomuutta, kuten väkivaltaa, kiitollisuus tai väkivaltatilanteiden välissä tapahtuva ”hyvittely” eivät voi luoda todellista läheisyyttä ja turvallisuutta.

Ihmisessä herää kiitollisuutta kumppania kohtaan silloin, kun hän kokee kumppanin todella ajatelleen häntä. Jokainen ihminen tarvitsee kokemuksen siitä, että hän on toisen mielessä. Kiitollisuus ja toisen huomiointi menevät yksittäisiä ”niksejä” ja tekoja syvemmälle. Tärkeää ei ole vain se, että huomioi toista – vaan että toinen on ollut mielessäsi juuri hänenä, ainutlaatuisena kumppaninasi.

Mistä sinun kumppanisi pitää? Miten voisit huomioida häntä tavalla, jonka juuri hän ymmärtää? Jos kumppanisi rakastaa tiettyä välipalaa työmatkallaan, voisitko sujauttaa sellaisen hänen laukkuunsa? Tai jos hän stressaantuu ruoanlaitosta, voisitko huomioida häntä siinä? Arjen huomionosoitusten ei tarvitse olla järin romanttisia, jos se ei ole tyyliäsi. Tärkeintä on, että kumppanisi huomaa sinun kuulevan hänen tarpeitaan ja ymmärtävän hänen mieltään, tykkäämisiään, inhokkejaan ja unelmiaan.

Omaan kiitollisuuden tunteeseen virittäytymisessä voi auttaa vaikka ensikohtaamisenne muisteleminen.  Mihin ihastuit puolisossasi? Mistä pidät hänessä erityisesti? Minä hetkenä tiesit, että tämän ihmisen kanssa haluat jakaa elämääsi?

Miten voisit osoittaa tänään kiitollisuutta kumppanillesi siitä, minkälainen ihminen juuri hän on?

Lähteet:

Algoe, S., Gable, S. & Masiel, N. (2010) It’s the little things: Everyday gratitude as a booster shot for romantic relationships Personal Relationships, 17 (2), 217-233 DOI: 10.1111/j.1475-6811.2010.01273.x

Gordon, A. M., Impett, E.A., Kogan, A., Oveis, C. & Keltner, D (2012). To have and to hold: gratitude promotes relationship maintenance in intimate bonds. Journal of personality and social psychology, 103 (2), 257-74.

Tunteet polkuna itsetuntemukseen

Joskus mietin olevani melkein kuin soitin. Jokin ihminen, tapahtuma tai asia painaa jotain kohtaa minussa synnyttäen erilaisia tunteita, kuin sointuja ikään.  Soinnut toimivat minulle viesteinä. Voin kuunnella, mistä ne kertovat. Tunteet eivät ole minä. Ne ovat minussa syntyviä vasteita erilaisiin sisäisiin tai ulkoisiin tapahtumiin. Jokin tapahtumissa kaipaa huomiotani. Tunne on merkkinä siitä. Tunteet kutsuvat pysähtymään, antamaan huomiota asialle ja johdattavat tienviittojen tapaan jonkin oleellisen äärelle.

Kysy itseltäsi: mitä tämä tunne kertoo minulle? Mikä tässä asiassa on minulle tärkeää? Mistä täyttymättömästä tarpeesta tämä tunne ehkä kertoo?

Suru voi viestiä, että olet menettänyt jotain, mikä oli tärkeää, jotain millä oli sinulle merkitystä. Samalla voit tuntea myös vaikkapa yksinäisyyttä, minkä takaa voi löytyä seuran tai kiintymyksen tarpeita. Viha tai suuttumus voi viestiä, että on tapahtunut jotain mitä et toivonut, mikä tuntuu epäoikeudenmukaiselta tai siltä ettei sinua ole otettu huomioon. Näiden takaa voi puolestaan löytyä kunnioituksen ja huomion tarpeita. Tunteet ilmestyvät, kunnes niiden taakse kätkeytyneet tarpeet ovat tulleet huomioiduiksi.

Aina ei ole helppoa tietää mitä tuntee. Tunteet voivat olla monikerroksellisia tai tuntua lähes nipulta, jolloin niitä on vaikea erottaa toisistaan. Auttaa, kun voi tuomitsematta tutkailla, mitä kaikkea itsessä tunteeseen oikeastaan liittyykään. Kun pysähtyy vaikkapa vihan äärelle, voi huomata, että jokin toisen toiminnassa tai sanoissa herätti itsessä oikeastaan ensin pelon. Tarkemmin katsoen ehkä hylkäämisen pelon tai torjutuksi tulemisen tunteen, mikä on käynnistänyt puolustautumisen tai hyökkäämisen. Toiselle ja monesti itsellekin näkyy vain viha. Vaatii asian ja itsensä äärelle pysähtymistä, että tunteisiin saa selvyyttä ja havaitsee, mitä itsessä tapahtuu.

Kaikki tunteet ovat luonnollisia sellaisenaan. Voimakkaat tunteet kertovat elämästä, jolla on merkitystä. Meitä ei kuitenkaan välttämättä ole elämässämme rohkaistu kaikkien tunteiden sallimiseen tai hyväksymiseen. Olemme saattaneet oppia peittelemään tai kätkemään osaa tunteista, kuten vaikka ärtymystä, vihaa, kateutta tai mustasukkaisuutta. Niitä ei ole ollut soveliasta näyttää tai niiden ilmaisuyritykset ovat johtaneet epätoivottuihin lopputuloksiin. Emme ehkä myönnä niitä itsellekään. Meitä saattaa hävettää, että meissä edes syntyy sellaisia tunteita. Saatamme kätkeä, tukahduttaa ja kieltää niitä.

Monesti kuulee tunteita määriteltävän positiivisiin, negatiivisiin, terveellisiin tai epäterveellisiin. Epäterveellisempää on kuitenkin turruttaa tai kieltää tunteita, koska se johtaa kaikkien tunteiden latistumiseen. Silloin elämä ei tunnu enää miltään ja kadottaa merkityksensä. Samalla, kun emme halua elämään kuuluvaa kipua, tuskaa tai surua, niin kiellämme myös ilon ja onnen tunteet. Ihmiselämään kuuluvat kaikenlaiset tunteet ja tunnetilat, emme voi valita pelkästään kolikon kirkkaampaa puolta.

On epärealistista vaatia, että olisi koko ajan hyvällä tuulella tai tuntisi aina onnea ja iloa. Ikuisesti iloisessa tilassa eläminen saattaa kertoa myös sisäisen maailman joustamattomuudesta. Muuta ei ehkä sallita itselle. Siinä pysymällä saatamme peittää todelliset tunteemme itseltämme tai muilta ja näyttää vain sosiaalisesti helpommin hyväksyttäviä tunteitamme. Tiukasti positiivisessa asenteessa pysyminen voi saada meidät myös tuntemaan huonommuutta siitä, jos kuitenkin sisällä tunnemme olomme toiseksi. Auttaa, jos tunteet voi nähdä vain luonnollisena vasteena johonkin sisäiseen tai ulkoiseen ärsykkeeseen, kuten ajatukseen, muistoon, tilanteeseen, asiaan, ihmiseen, sanaan tai äänensävyyn ja ymmärtää, että havaintojemme lisäksi myös tulkintamme vaikuttavat tunteiden syntymiseen.

Miten sitten olla tunteiden kanssa?

Anna itsellesi lupa tunteeseesi, hyväksy tunteesi. Sano vaikka: saan tuntea näin. Mitä enemmän pystymme hyväksymään itsessämme kaikenlaisia tunteita sitä vähemmän jäämme niihin kiinni. Ne pääsevät katoamaan kuin itsestään, menemään ohi omia aikojaan. Tunteiden hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita, että voi käyttäytyä, sanoa tai toimia miten tahansa. Tunteiden salliminen ei vapauta vastuusta. Huomioi myös missä voit turvallisesti antaa tunteen tulla, olla ja mennä pois. Kun oppii hyväksymään omia tunteitaan paremmin, niin niitä on helpompi hyväksyä myös toisissa.

Ihmiselämään kuuluu niin miellyttäviä kuin epämiellyttäviäkin tunteita, asioita ja tilanteita. Tunteesi tekevät sinusta ihmisen. Ei heikkoa ihmistä, vaan kokonaisen elävän ihmisen.

Sanna Nojonen
Psykoterapeutti, Mindfulness-ohjaaja

Sanna Nojonen työskentelee Väestöliiton terapiapalveluissa ja auttaa asioissa, jotka voivat liittyä esim. ihmissuhteisiin, elämän kriiseihin, mielialaongelmiin, itsetuntoon, pelkoihin, traumaattisiin kokemuksiin tai suruun. Hän on työskennellyt pitkään asiakkaiden kanssa, joilla on ollut raskauteen tai lapsettomuuteen liittyviä psyykkisen tuen tarpeita, kuten lapsen menetys, vakava sairaus, synnytyspelko tai -trauma.

Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

Onko sinulla pelastajasyndrooma?

businessman in superhero costume with heartbeat

Joillain ihmisillä on tapana ajautua parisuhteissaan hoivaajiksi tai pelastajiksi. Tätä taipumusta on nimitetty esimerkiksi ”pelastajasyndroomaksi” tai ”valkoisen ritarin syndroomaksi”. Pelastamista voi olla monenlaista, ja useimmat meistä tunnistavat itsessään joitain pelastajan piirteitä: joku voi esimerkiksi laittaa omat tarpeensa syrjään ja omistautua kokonaan kumppanin ja perheen tarpeille. Yksi tunnistaa olevansa sitten ”marttyyri”, kun kuitenkin harmistuu vastuun määrästä ja kokee epäreiluutta. Toinen pelastajasyndroomaa poteva puolestaan voi hakeutua parisuhteeseen, jossa hän ymmärtää kumppanin huonoa käytöstä kerta toisensa jälkeen, hoivaten, huolehtien ja puolustellen kumppanin käyttäytymistä muille ihmisille.

Traumaattisia kokemuksia kokeneille on tavallista käsitellä omia, sietämättömältä tuntuvia tunteita näkemällä ne jossakussa toisessa. Traumaattisessa tilanteessa ihminen kokee itsensä usein avuttomaksi ja kykenemättömäksi. Pelastajasyndroomassa ihminen heijastaa nämä omat, kipeät tunteensa kumppaniin. Kun kumppani on avuton ja kyvytön, ihmisen ei tarvitse nähdä itseään sellaisena. Hän ikään kuin ulkoistaa itsensä omasta traumastaan ja hoitaa sitä hoivaamalla kumppaniaan. Hän voi nähdä itsensä näiden ”heikkouksien” yläpuolella.

Pelastajasyndroomassa pelastaja yrittää oikeastaan auttaa itseään – hän pelastaa itseään pelastamalla kumppaniaan. Hoivaava rooli on voinut olla selviytymiskeino omassa lapsuuden perheessä, jossa lapsen tarpeille ei ole ollut tilaa. Lapsella ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä pelastajaksi. Esimerkiksi vanhempien riitoja sovittelevat lapset saattavat herkästi kärsiä aikuisena pelastajasyndroomasta – heidän osakseen voi parisuhteessakin tulla pyrkimys rauhoittaa tilannetta ja ajatella ensisijassa kumppanin tarpeita.

Hoivaaminen voi olla hyvin tyydyttävää, ja siitä voidaan antaa positiivista palautetta läpi elämän. Moni kehuu hoivaajaa jo lapsena: olet niin reipas, huomioonottava, kiltti. Koulussa palkitaan hymytytöt ja -pojat, ja ystävätkin arvostavat, kun jollekulle voi soittaa vaikka keskellä yötä. Moni pelastaja potee kaikkivoipuuden tunnetta. ”Nuo eivät pärjäisi ilman minua.” On palkitsevaa kokea olevansa tarpeellinen ja korvaamaton. Oma identiteetti ja tarkoitus elämässä löytyvät olemalla se olkapää, joka aina jaksaa ja jaksaa.

Kaikki hoivaaminen ei toki kerro siitä, että henkilöllä olisi pelastajasyndrooma. Elämässä tulee vastaan tilanteita, jolloin oma kumppani tarvitsee erityistä hoivaa tai apua. Parisuhteeseen kuuluu molemminpuolinen luottamus siitä, että toinen on tukena, kun häntä tarvitsee. Yleisesti ottaen hoivatuksi tuleminen on ihmislajin keskeinen keino selvitä hengissä, erityisesti lapsena, vanhuksena ja hankalissa elämäntilanteissa, kuten sairastaessa.

Pelastajasyndroomasta on kyse silloin, kun ihminen ei tunnista omia tarpeitaan eikä kohtaa niitä. Hoivaaminen on silloin ensisijassa hoivaajan oma ”defenssi” eli selviytymiskeino elämässä. Joku saattaa hoivata ja puuttua muiden asioihin silloinkin, kun toinen ei kaipaisi hoivaamista. Omien vihan tunteiden haltuunotto ja hyötykäyttö ovat keskeisiä pelastajasyndroomasta toipumisessa: huolehdin siitä, että minua ei kohdalla kaltoin. Pidän kiinni rajoistani. Annan itselleni luvan olla pettynyt ja vihainen kokemistani laiminlyönneistä.

Pelastajasyndroomasta toipuminen edellyttää myös kykyä surra omia traumaattisia kokemuksia. Sovittelijan ja pelastajan rooli oli ainoa mahdollinen selviytymiskeino jossain lapsuuden tilanteessa – mutta nyt aikuisena on mahdollista lähteä tutkimaan myös omaa haavoittuvuutta, omaa tarvitsevuutta ja omia tunteita.

Moni pelkää, että jos laittaa rajan ”pelastettavalle” kumppanille, kumppani hylkää. Turvallinen kumppani kuitenkin tukee sinua kuuntelemaan omia tarpeitasi.

Sinäkin ansaitset huolenpitoa ja hoivaa parisuhteessasi. Ensimmäinen kysymys onkin, sallitko huolenpidon ja hoivan itsellesi. Sallitko itsellesi olla heikko? Toinen kysymys on, miten voisit kertoa tarpeistasi puolisollesi, ilman syyttelyä. Kolmas kysymys on, vastaako puolisosi tarpeisiisi myönteisesti.

Lähde:

Srinath, S. (2002) Identificatory Processes in Trauma. Teoksessa Understanding Trauma. A Psychoanalytical Approach (toim. Caroline Garland), Lontoo: Karnac.

Kumppanin valinta: onko koulutustasolla väliä?

Kuva: Pinterest

Tuoreen katsauksen mukaan (2018) naiset suorittavat OECD-maissa useammin korkeakoulututkinnon kuin miehet: keskimäärin 38 % 25-34-vuotiaista miehistä on suorittanut korkeakoulututkinnon, kun naisilla vastaava luku on 50 %. Kuluneen 10 vuoden aikana ero miesten ja naisten koulutustasoissa on suurentunut.

Historiallinen muutos on kohdannut myös deittailukulttuurin: ensimmäistä kertaa kumppania etsivä, hedelmällisessä iässä oleva nainen on keskimäärin koulutetumpi kuin kumppania etsivä samanikäinen mies. Kumppaniehdokkaita ei välttämättä löydy kaikille opinnoista tai työelämästä.

Yksi ratkaisu tähän voi olla nettideittailu, sillä se laajentaa kumppania etsivän sinkun maailmaa omien koulutus- ja työpiirien ulkopuolelle. Toisaalta nettideittisivustoilla saatetaan kysyä hyvinkin tarkasti ihannekumppanin koulutustasosta ja vastaavasti karsia ehdokkaita koulutuksen perusteella.

Australialaisessa tutkimuksessa (2017) tarkasteltiin 41936 nettideittailijan kontakteja neljän kuukauden ajalta. Deittailijat olivat iältään 18-80-vuotiaita. Analysoituaan 219013 kontaktia tutkijat havaitsivat, että korkeasti koulutetut deittailijat pyrkivät löytämään kumppanin samalta koulutustasolta, missä he itse ovat. Koulutuksen merkitys vähentyi kuitenkin iän myötä.

Elina Mäenpää tutki väitöskirjassaan (2015) koulutustason merkitystä suomalaisten parinvalinnassa. Aineistona oli vuosina 1957-1979 syntyineiden naisten avo- ja avioliitot, kun naiset olivat 30-vuotiaita. Väitöskirjan tulokset osoittivat, että suomalaiset suosivat samaa koulutustasoa olevia puolisoita. Jopa 45 % pareista oli sama koulutustaso. Koulutustason samankaltaisuus oli tärkeintä korkeasti koulutetuille, ja isot erot puolisoiden koulutustasossa olivat hyvin harvinaisia. Mäenpää on antamissaan haastatteluissa todennut, että koulutuseroa voi joskus kompensoida esimerkiksi miehen korkeampi palkka.

On tärkeää pitää myös mielessä, että koulutustason merkitys parinvalinnassa on Suomessa pienempi, kuin monissa muissa Euroopan maissa, kuten esimerkiksi Norjassa tai Saksassa.

Onko koulutuksella väliä?

Mäenpään suomalaisessa aineistossa kumppaneiden sama koulutustaso pienensi eron riskiä. Erityisesti korkeasti koulutettujen kohdalla eron riski pieneni, kun kumppaneilla oli sama koulutustaso.

Koulutustason vaikutuksesta parisuhteen kestävyyteen on saatu hyvin erilaisia tuloksia Yhdysvalloissa: sosiologian professori Christine Schwartz kollegoineen kävi läpi amerikkalaisia parisuhdetilastoja vuosilta 1950-2004 ja selvitti, lisääntyvätkö avioerot, jos nainen on koulutetumpi ja tienaa enemmän. Kävi ilmi, että jos vaimo oli miestään koulutetumpi, avioeroriski kasvoi – mutta tämä vaikutus on kadonnut viime aikoina. Schwartzin mukaan tutkimukset osoittivat, että toisin kuin aikaisempina vuosikymmeninä, 1990-luvulla avioituneet amerikkalaispariskunnat ovat siirtyneet uuteen aikaan, jolloin naisen korkeampi tulotaso ei ole ollut enää yhteydessä suurempaan avioeroriskiin. Tulokset tukevat tutkijan mukaan sitä, että parisuhteessa siirrytään enemmän tasa-arvoiseen kumppanuuteen, pois jäykistä sukupuolirooleista.

Koulutus on vain yksi ulottuvuus

Ihmiset ovat erilaisia siinä, mitä he arvostavat elämässä ja kumppanissa. Jotkut toivovat voivansa jakaa kumppanin kanssa ammattiin liittyviä pohdintoja, toiset haluavat keskustella enemmän muista asioista. Voi olla esimerkiksi hyvin tyydyttävää keskustella työkavereiden kanssa työasioista, ja kotona päästä aivan muihin ajatuksiin.

Sinkku voi pohtia myös, vaikuttaako kumppanin koulutustaso keskusteluihin muista asioista, kuten politiikasta, uskonnosta, lasten kasvatuksesta, harrastuksista, hauskanpidosta, taiteesta tai kulttuurista. Kumppaneiden arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kohdata tai olla kohtaamatta hyvin monella muulla tasolla, koulutustaustasta riippumattakin. On luonnollista toivoa, että kumppani olisi samalla aaltopituudella ja ymmärtäisi omia kokemuksia ja ajatuksia.

Osuuko omaan kipupisteeseen?

Erot koulutustasossa voivat aktivoida kielteisiä vuorovaikutuskehiä, jos ne osuvat henkilön omiin kipupisteisiin. Kipupisteet ovat tyypillisesti riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita, tai yksinäisyyden kokemusta tunnetasolla. Kumppaniehdokkaan korkeampi koulutustaso voi osua esimerkiksi omiin itsetunto-ongelmiin. Matalammin koulutettu voi vaikka kokea olevansa huonompi, kuin korkeasti koulutettu puoliso. Silloin kyse voi olla yhtä paljon ihmisen omista kipupisteistä, kuin kumppaniehdokkaan koulutustasosta. Pohjimmiltaan parisuhteessa on tärkeää voida tuntea, että kumppanilta saa tunnetason tukea silloin, kun sitä tarvitsee. On tärkeää voida kokea kelpaavansa, riittävänsä ja olevansa rakas.

Joissain tapauksissa koulutustaustan pähkäily voi kertoa myös siitä, että syvään tunneyhteyteen heittäytyminen pelottaa ja kauhistuttaa – on helpompaa pohtia älyllisesti faktoja ja löytää ehkä vikojakin potentiaalisesta kumppanista, kuin ottaa riski ja luottaa toiseen.

Mitä kumppaniehdokkaan koulutustaso sinulle merkitsee? Onko koulutustason merkitys muuttunut sinulle iän tai kokemusten myötä?

Lähteet:

Education at a Glance 2018 (Summary in Finnish) / Koulutuskatsaus 2018: OECD Indicators / OECD:n indikaattorit

Eika, L.; Mogstad M. & Zafar, B. (2014) Educational assertive mating and household income inequality, National Bureau of economic research.

Domański, H. & Przybysz, D. (2007) Educational homogamy in 22 European countries, European Societies, 9(4), 495-526.

Helsingin sanomat 18.5.2015 ”Väitöskirja: Eron riski pienenee, jos kumppaneilla on sama koulutustaso”, toimittaja Heidi Asplund.

Mäenpää, E. (2015) Socio-economic homogamy and its effects on the stability of cohabiting unions. Väitöskirja: Helsingin yliopisto.

Schwartz, C. R. & Hongyun, H. (2014) The Reversal of the Gender Gap in Education and Trends in Marital Dissolution. American Sociological Review 79(4), 605-29

Schwartz, C. R. & Pilar, G-P. (2016) Trends in Relative Earnings and Marital Dissolution: Are Wives Who Outearn Their Husbands Still More Likely to Divorce? RSF: The Russell Sage Journal of the Social Sciences. 2(4), 218-36

De Hauw, Y.;Grow, A. & Bavel, J. V. (2017) The Reversed Gender Gap in Education and Assortative Mating in Europe. European Journal of Population, 33(4), 445–474.

Whyte, S. & Torgler, B. (2017) Things change with age: Educational assortment in online dating. Personality and Individual Differences, 109, 5-11.

Hankalat tunteet parisuhteessa

”Puolisoni ei huomioi minua riittävästi.” ”Olemme niin erilaisia ja arvostamme täysin eri asioita.” ”Emme keskustele mistään enää yhdessä.” ” Pienistä ja mitättömistäkin asioista saamme rankan riidan aikaiseksi.” Tällaisten kokemusten kuuleminen on varsin tavallista pariterapian vastaanotolla.

Mitä pidempiaikainen tärkeä ihmissuhde on, sitä suuremmalla koetuksella on kyky elää lähellä toista ihmistä. Mitä läheisempi tämä suhde on, sitä paljaampana kumpikin joutuu kohtaamaan sekä itsensä että toisen. Omat hankalat elämänkokemukset, tunne-elämän vaikeudet sekä kielteiset ajattelutavat tulevat myös suhteen toisen osapuolen kannettaviksi yhteiselämän aikana.

Terapiavastaanotolla puolisot voivat valittaa sitä, että ovat niin erilaisia ja siksi heille tulee riitoja. Totta kai he ovat erilaisia! Hehän ihastuivat toisiinsa ehkä juuri tämän asian vuoksi. Heitä viehätti toisen persoonan erilaisuus, temperamenttierot (eli käyttäytymis- ja reagointityylit), erilaiset elämänkokemukset, ajattelutavat ja tunteiden ilmaisun tavat. Erilaisuus on siis ollut heissä suhteen alusta lähtien. Mielenkiintoista onkin se, miten erilaisuudesta voi jossain vaiheessa tulla sellainen pulma, joka aiheuttaa suhteeseen lähinnä vain ongelmia.

Parisuhteen jatkumisen myötä puolisoiden erilaisuus voi vahvistaa yhteenkuulumattomuuden kokemusta. Jos yhteyden ylläpitoa ja läheisyyttä kumppaniin ei arjessa toimimalla vahvisteta, niin turhautuminen ja kielteiset tunteet lisääntyvät. Hankalat erimielisyydet johtavat helposti tilanteisiin, joissa toiselle sanotaan asioita, joita ei koskaan pitäisi sanoa. Toimintamalliksi voi kehittyä avoin toisen syyttely ja oman pahan olon purkaminen toiseen. Jotkut puolisot voivat moittia suuren osan valveillaoloajasta kumppaniaan ja muistuttaa toista siitä, mikä hänessä on vikana.

Toisaalta on myös parisuhteita, joissa kaikki mahdolliset hankalat tunteet ja ristiriidat lakaistaan maton alle. Niitä ei osata tai haluta käsitellä. Riitelyyn voi myös liittyä paljon uhkakuvia. Muistot omien vanhempien tuhoisista riidoista tai omasta selvittelijän roolista näissä tilanteissa, voivat johtaa elinikäiseen lupaukseen olla koskaan riitelemättä oman kumppanin kanssa. Tällöin on kehitettävä taidokkaita väistelykeinoja ja varottava sohaisemasta mihinkään kipinäpesäkkeeseen. Tässä tilanteessa parisuhteen merkittävät asiat voivat jäädä täysin keskustelematta. Toisen tunteminen ja aito ymmärtämys häntä kohtaan eivät myöskään kehity.

Oleellista parisuhteen hyvinvoinnin kannalta on se, että ristiriitoja ei vältellä, vaan niihin tartutaan rohkeasti ja niistä keskustellaan toista kunnioittavasti. Jotta suhde säilyisi toimivana, tarvitaan siis totuudellista ja rehellistä puhetta. Rehellinen puhe ei kuitenkaan ole sama asia kuin sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Myöskään totuudellisuus ei ole sitä, että riidan hetkellä nostaa esiin joka ikisen tunteensa toista kohtaan. On sen sijaan pohdittava mitä, miten, milloin ja kuinka paljon kannattaa toiselle sanoa eri tilanteissa. Kärsivällisyys, rauhallisuus ja harkinta auttavat ristiriitatilanteissa paremmin kuin spontaanius sanoa mitä sattuu tai aggressiivisuus, puolustautuminen ja vasta-argumenttien esittäminen.

Hankalimmissakin parisuhteen riidoissa tapahtuu usein toistuvia yrityksiä korjata tilannetta ja muuttaa vallitsevaa tunnelmaa. Epäonnistumiset näissä yrityksissä johtavat kylläkin lopulta turhautumiseen. Sen sijaan niissä onnistuminen ei näyttäisi olevan riippuvainen itse ratkaisumenetelmistä, vaan ihan muista seikoista. Kuten kyvystä säilyttää oma rauhallisuutensa ahdistavien asioiden äärellä.

Parisuhteen tasapainoon ja tyytyväisyyteen vaikuttaa keskeisesti se, miten kumppanit pystyvät kahdenkeskiseen vuoropuheluun. Vuoropuhelussa kumppanit pyrkivät luomaan kuuntelevan ja pohtivan tilan, jossa kriittinen arviointi ei kohdistu vaan toiseen vaan myös itseen. Kyky käsitellä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä kehittyy vain itsetuntemuksen kautta. Onnistunut vuoropuhelu voi auttaa tässä kehityksessä silloin, kun voi olla varma siitä, että saa myös kritiikin ohella ymmärtämystä ja myötätuntoa toiselta. Onnistunut vuoropuhelu ei siis ole toisen voittamiseen pyrkivää viestintää.

Tutkitusti kaksi kolmesta parisuhteen riidoista liittyy nk. pysyviin ongelmiin, joita ei ehkä kyetä ratkaisemaan koskaan. Näitä ovat esimerkiksi kumppaneiden luonteenpiireistä tai erilaisista tarpeista syntyvät riidat. Kun puolisoista toinen on pedanttinen ja toinen suurpiirteinen, niin arkielämän järjestämisessä on väistämättä aina myös ristiriitoja. Tai jos toinen puolisoista tarvitsee paljon turvallisuutta ja toinen haluaa erityisen paljon vapautta ja itsellisyyttä, niin riitojen aiheet ovat ennustettavissa.

Erilaisuuden ja siitä aiheutuvien ristiriitojen kanssa selviytymisessä onkin niiden ratkaisemisen sijaan useimmiten enemmän kyse siitä, miten opimme elämään ongelmien ja hankalien tunteiden kanssa. Tällöin kumppanin huonot piirteet tai käyttäytymistavat voidaan kokea hänen omina kasvukohtinaan, jotka eivät kylläkään hetkessä poistu – jos koskaan. Ne eivät kuitenkaan ole esteenä sen kokemiseen, että hän on rakas ja läheinen ihminen.

Päivi Jokimies

Kirjoittaja on pari-ja perhepsykoterapeutti, seksuaaliterapeutti ja sosiaalityöntekijä, joka työskentelee Väestöliiton terapiapalveluissa. Hänen erikoisalaansa ovat olleet vuodesta 2005 päihde- ja mielenterveysongelmat. Hän on myös työskennellyt vanhempien ja lasten kanssa sekä erilaisten seksuaalisten kysymysten parissa. Hän on vastaanotolla kohdannut myös ihmisiä, joilla on ollut hyvin traumaattisia elämänkokemuksia.
Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

Mietiskelyn lähteinä:

John Gottman & Julie Gottman & Joen DeClaire: Kuinka uudistat avioliittosi. Kokemuksia rakkauslaboratoriosta. Rasalas 2006.

Kaija Maria & Lari Junkkari: Läsnä ja lähellä. Seksuaalinen viisaus parisuhteessa. Otava 2006.

 

Sisu, kirouksemme?

Sodat. Millä siellä pärjättiin? Sisulla.

Nyt mennään! Oli mikä väsymys tahansa. Pelkoa ei Suomen poika tunne. Jos joku tunsi, se oli seonnut. Tai ammuttiin. Uupumus, kipu, ahdistus, kaikki kielletty. Syöpäläisistä viis. Ja siitä, että kaverit kaatuu syliin.

Kotirintamalla naiset pärjää. Ilman miestä, hammasta purren, kukonlaulun aikaan ylös, hoida talo, lapset, pellot, karja. Sisulla. Pienimmät lukittiin tupaan. Uupumusta ei tunnettu. Ei pelkoa, ahdistusta, avuttomuutta. Kaikki kielletty.

Lapset kasvoivat, jälleenrakensivat, kasvattivat lapsensa. Hyväksyttiinkö uupumus tai pelko? Päihteet, työnteko ja ankaruus auttoivat kieltämisessä.

Metsässä, pihoilla, koulussa pärjäävät lapset, yksin on pärjättävä. Pure hammasta! Isot pojat ei itke! Työteliäs! Kouluun hiihdetään yksin pimeässä. On ennenkin pärjätty, eikä meillä silloin ollut edes kenkiä.

Itsemurhat ja väkivalta, ei ennenkään ole valitettu.

Vanhemmat pärjäsivät. Häpeä ellet saa pidettyä firmaa, vaimoa ja lapsia kurissa. Ennenkin pärjättiin. Kotiapulaiset, kotiavut karsittiin, vie lapset aamulla eri suuntiin, ehdi kahdeksaksi, hymyile, työn perässä, työn ehdoilla. Pure hammasta ja tottele. Kiltti tyttö. Reipas poika.

Nyt me ällistellään, kun meidän nuoret menee Balille. Aurinkoon, jonnekin missä voi hengittää ja synkkä suomalaisuus ei ahdista. Ei kutsu työ, lapset, asuntolaina. Miksi ne jättää rakkaan oravanpyörämme? Tämän vuoksi taisteltiin! Mikseivät ole reippaita? Onko avaruudesta iskenyt joku kumma virus kaikkiin nuoriimme?

Kaikki kielletyt tunteet riehumassa oman nahan sisällä. Menevät etsimään itseään, myyvät kaiken, löytävät sata samanlaista.

Miksi ihmeessä?

Pitkä parisuhde on muutoksessa elämistä

Kuva: Flickr, Francisco Osorio

”Katso, tuossa me ollaan teinejä, eikä meillä ollut huolen häivää.” Iäkkäämpi pariskunta katselee valokuvia perhealbumista. ”Tuossa sinä olit jäänyt työttömäksi ja olit aika masentunut. Lapset olivat pieniä, ja me vain mietimme rahahuolia koko ajan.”  ”Tuossa minulla oli se vaihe, kun halusin yhtäkkiä taas seikkailla maailmalla. Ja sinä olisit halunnut nauttia kotielämästä.”  ”Tuossa olen sairaana. Tuntuu, että koko sosiaalinen elämämme ja parisuhteemmekin jäi silloin sivuun.” ”Tuossa sinä jäit eläkkeelle ja omistauduimme yhdessä lapsenlapsille. Tuntuu, että sinä taas avauduit maailmalle ja minulle.”

Pitkä parisuhde voi kuulostaa tasaiselta ja pysyvältä elämäntilanteelta. Parisuhde voikin tuoda turvaa ja tasaisuutta elämään. Elämä ja parisuhde ovat kuitenkin jatkuvaa muutosta: kummatkin puolisot muuttuvat eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa, ympärillä olevat asiat muuttuvat, perhe voi kasvaa tai olla kasvamatta, lapsilla on eri ikävaiheita, yhteiskunta ja työelämä sekä kummankin työtilanne muuttuvat. Pitkä parisuhde on jatkuvassa muutoksessa elämistä – yhdessä. Katsellessasi parisuhteesi ”kuva-albumia” jälkikäteen, voit ehkä kokea, että olet ihan eri ihminen, kuin tavatessasi puolisosi ensimmäisen kerran, ja että puolisosi on myös muuttunut. Ihminen on jatkuvassa muutostilassa niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Erilaisia kehitysvaiheita

Pohditaan ensin yksilön omaa kehitystä. Kehityspsykologi Erik H. Erikson jakoi ihmisen kehityksen karkeasti kahdeksaan eri vaiheeseen. Pariskunta voi käydä näitä vaiheita läpi hieman eri tahtiin, ja jokin vaihe voi olla yhdelle helpompi, kuin toiselle. Pohditaan tässä nyt nuoruuden ja aikuisuuden vaiheita: Erikson kuvaa 12-18-vuotiaiden kokeilevan erilaisia rooleja ja etsivän omaa identiteettiään. Arvot ja uskomukset voivat korostua tuossa iässä. Tietty alakulttuuri voi yhdistää nuoria pareja. Eriksonin mukaan keskiössä on tämän jälkeen (18-40-vuotiailla) rakkaus ja läheisyys: löytyykö elämään rakkautta ja läheisyyttä, vai uhkaako yksinäisyyden tunne? Pari voi olla kehityksessään eri vaiheessa esimerkiksi siinä, millä tavalla ja missä tahdissa he haluavat sitoutua.

Eriksonin mukaan keski-iän (40-65-vuotiaat) kehitykselle on merkittävää kokemus kuulumisesta yhteiskuntaan sekä kokemus siitä, että on hyödyksi muille. Oman käden jälki tuntuu tärkeältä, esimerkiksi työelämässä tai lasten kasvatuksessa. Työttömyys ja ulkopuolisuuden tunteet yhteiskunnasta vaarantavat ihmisen hyvinvointia. Niillä on suuri merkitys myös parisuhteen hyvinvointiin. Yli 65-vuotiaana ihminen saattaa puolestaan tarkastella elettyä elämää. Kokemus siitä, että on tyytyväinen elämään ja saavuttamiinsa asioihin, on tärkeää ihmisen kehityksessä. Pariskunnalla voi olla erilainen tunne siitä, menivätkö asiat elämässä, niin kuin he toivoivat.

Myös parisuhteessa on omat kehitysvaiheensa: puhutaan huumavaiheesta, erillistymisvaiheesta ja kumppanuusvaiheesta. Huuman jälkeen voi tuntua haastavalta, kun puolisoiden erillisyys ja erilaisuus korostuvat parisuhteessa. Kumppanuusvaihe edellyttää toisen hyväksymistä omana itsenään.

Jos sinulla on uusperhe, siinäkin eletään oma kehityskaarensa. On jopa sanottu, että uusperheen kehityksessä on seitsemän eri vaihetta, joissa kuljetaan unelmakuvista ristiriitoihin ja lopulta vakiintumiseen ja tilanteen helpottumiseen.

Yksi merkittävä muutosvaihe parisuhteessa voi olla lapsen saaminen. Raskaus ja lapsen saaminen aktivoivat omia kokemuksia lapsena olosta, rakastetuksi tulemisesta ja kelpaavuudesta. Jos näissä kokemuksissa on jotain traumaattista, ihminen voi muuttua myös parisuhteessa erilaiseksi. Hän voi pyrkiä selviytymään pintaan nousseiden traumaattisten kokemusten kanssa tavalla, joka voi tuntua puolisosta vieraalta. Myös lasten eri ikävaiheet nostavat pintaan kokemuksia omasta lapsuudesta: esimerkiksi uhmaikäisen vanhempi joutuu kohtaamaan omaa aggressiotaan uudella tavalla, tai murrosikäisen heräävä seksuaalisuus voi puolestaan nostaa pintaan oman suhtautumisemme kehoomme ja seksuaalisuuteemme. Nämä vaiheet voivat koetella myös vanhempien parisuhdetta.

Parisuhde ei kuulostakaan enää ”elämiseltä onnellisena elämän loppuun saakka”, kuten saduissa sanotaan. Oikeassa elämässä parisuhteen seikkailut vasta alkavat, kun kumppanit löytävät toisensa.

Parisuhteen tilannepäivitys

Toisinaan muutos omassa itsessä, puolisossa tai parisuhteen tunnelmissa voi tuntua niin suurelta, että siitä on vaikea selvitä yhdessä. ”Erilleen kasvamista” ennaltaehkäisee sen tiedostaminen, että kukaan ei ole lopun elämää samanlainen – ja että stressaavissa tilanteissa meistä jokaisella on omat suojakilvet päällä. Pitkä parisuhde edellyttää säännöllistä tilannepäivitystä: kuka minä olen tänä päivänä? Kuka puolisoni on? Mistä hän pitää, ja mitä hän haluaa elämältä? Missä tilanteessa parisuhteemme on? Kaipaako puolisoni nyt erityistä tukeani, ja minkälaista se tuki voisi olla? Mistä unelmoimme? Tunneyhteys pätkii ajoittain kaikissa parisuhteissa, ja se voi olla joskus pitkiäkin aikoja poikki. Keskeinen kysymys on, voiko yhteyden omaan kumppaniin löytää aina uudelleen.

Voisitko tänään pysähtyä katsomaan puolisoasi ihan rauhassa: mitä kuuluu ihmiselle, jonka kanssa valitsit olla? Mitä hän tarvitsisi sinulta tänään, jotta hän voisi kokea olevansa sinulle rakas? Mitä toivoisit itse?

Entä: mistä olet kiitollinen kumppanillesi ja parisuhteellenne?

 

 

Miksi uusperhe-elämä voi tuntua vaikealta?

Kuva: RogerMosley, http://www.Pixabay.com

Moni uusparisuhteessa elävä pohtii uusperheen mukana tulleita haasteita ja vaikeita tunteita. Moni tunnistaa riittämättömyyden, ulkopuolisuuden ja kiukun tunteita. Ne ovat yleisiä uusperheen herättämiä tunteita ja normaali reaktio uusperhemaailmassa, mutta monelle, joka on uusparisuhteessa ensimmäistä kertaa, uusia ja yllättäviä.

Ikävä ulkopuolisuuden tunne on yksi tavallisimmista uusperheen jäsenten hankalista tunteista ja sitä voi tuntea perheenjäsenistä kuka tahansa. Usein se on sitä sille aikuiselle, jolla ei ole omia biologisia lapsia. Ulkopuolisuuden tunteen heräämiseen vaikuttaa se, että historia ja ex-puoliso ovat aina läsnä uusperheen elämässä. Tärkeintä on tunnistaa ja hyväksyä se. Hankalat tunteet menevät ohi, kun niitä ei välttele, vaan antaa niille luvan tulla.

Yksi yleisimmistä uuspuolisoiden esittämistä kysymyksistä on kysymys täytyykö toisen biologista lasta rakastaa. Vastaus on, että ei tarvitse. Tärkeintä on antaa aikaa suhteen rakentumiselle ja pyrkiä olemaan vastuullinen ja välittävä aikuinen lapselle. Uusparin on hyvä keskustella keskenään lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Biologisen vanhemman tuki uudelle puolisolle uusperheroolin löytymisessä on aina tärkeää ja erityisen tärkeää se on uudelle puolisolle, jolla itsellään ei ole biologisia lapsia.

Monesti aiemman parisuhteen keskeneräinen eroprosessi heijastuu uusperheen elämään ja vaikeuttaa uusparisuhteen rakentumista. Se lisää ristiriitojen riskiä sekä suhteessa entiseen kumppaniin että uuteen puolisoon ja usein se vaikeuttaa vanhemmuuden jakamista. Jos entisen puolison prosessi on vielä kesken, saattaa se tulla esiin epäasiallisena keskusteluna, joka usein loukkaa nykyistä puolisoa. Asiallinen ja rauhallinen käytös entistä kumppania kohtaan on usein ajan kanssa paras tapa saada asiat sujumaan.

Uusparisuhteen rakentumiselle ja uusperheen vahvistumiselle on tärkeää rakentaa selkeät rajat uusperheeseen. Rajojen luominen on uusparin tehtävä ja heidän on hyvä keskustella keskenään, miten meidän perheessä toimitaan, mitkä ovat kenenkin roolit ja mihin kaikkeen suostutaan. Tämä vahvistaa nykyisen puolison tunnetta siitä, että hän on tärkeä puolisolleen.

Uusperheen muodostumisessa on neljä kehitysvaihetta – unelma onnesta, hämmennys, rähinä ja perheytyminen. Tämä prosessi vie yleensä 4-7 vuotta ja siihen sisältyy monia vaikeita tunteita. Omista tunteistaan on hyvä olla rehellinen ja puhua niistä. Uuspareja auttaa selviämään uusperheen haasteista, kun he kertovat toisilleen vaikeista tunteista ja miettivät yhdessä, kuinka toimia erilaisissa tilanteissa. Vahva parisuhde on uusperheen ydin. Ajan kanssa perheen jäsenet löytävät kukin paikkansa, uusperheeseen muodostuu pelisäännöt ja rakentuu me-henki. Parhaimmillaan uusperheen elämä on rikasta, siinä on välittämistä ja tunteiden paljoutta.

************************

Anne Huolman on perheterapeutti ja uusperheneuvoja ja hän ottaa asiakkaita vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa. Jos kaipaat apua, tietoa tai tukea uusparisuhde- tai uusperheasioihin, niin varaa aika hänelle www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

”Me too” parisuhteessa

Kuva: James Brey

Viime syksynä alkanut ”Me too” -kampanja on nostanut esiin naisten kokeman seksuaalisen häirinnän yleisyyden.

Kampanjan myötä moni nainen uskaltautui kertomaan häirinnän kokemuksistaan erityisesti työelämässä, oppilaitoksissa ja julkisissa tiloissa. Väkivallan tekijä ei aina kuitenkaan ole tuntematon huutelija tai työpaikan ahdistelija. Väkivalta voi tapahtua myös siinä ihmissuhteessa, jonka tulisi olla kaikkein turvallisin: parisuhteessa.

Raiskaus ja seksuaalinen ahdistelu eivät ole sellaisia parisuhteen ongelmia, joita voisi hoitaa pariterapialla. Ne ovat rikoksia. Niin kauan, kun toisen itsemääräämisoikeutta loukataan parisuhteessa, turvallisen parisuhteen luominen ei ole mahdollista. Suomessa raiskaus avioliitossa muuttui rikokseksi vasta vuonna 1994.

Me too -kampanja valaisi seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan liittyviä valtasuhteita. Kuten moni kampanjaan osallistunut totesi, ei ole helppoa kertoa häirinnän kokemuksista, jos hintana saattaa olla oma työpaikka, tai jos kokemuksia vähätellään. Parisuhteessa tapahtuvaa häirintää voi olla erityisen vaikea paljastaa: suurta osaa parisuhteessa tapahtuneista raiskauksista ei ilmoiteta poliisille. Tähän voi liittyä monia syitä. Väkivaltaa seuraa usein ”hyvittelyjakso”, mikä voi aiheuttaa hyvin ristiriitaisia tunteita uhrissa. Uhri saattaa syyllistää itseään ja hävetä tapahtunutta. Uhrilla voi olla huolta siitä, mitä kumppanille tapahtuisi ilmiannon jälkeen. Avun hakemiseen voi liittyä myös pelkoa häirinnän pahenemisesta, perheen hajoamisesta tai siitä, mitä kumppani voisi tehdä itselleen tai vaikka lapsille kuultuaan ilmiannosta. Moni pelkää, ettei heitä uskottaisi: kun muita todistajia ei ole, on vain sana sanaa vastaan.

Seksuaalista ahdistelua voi olla parisuhteessa monenlaista. Seksiin voi liittyä pelkoa, kiristämistä tai vaikka erolla uhkailua. Sellainen seksi, johon liittyy jokin uhkaus tai pelottelua, on aina seksuaalista väkivaltaa.

”Ein” sanominen ja rajan vetäminen ei ole aina yksiselitteistä. Traumaattisissa tilanteissa ihminen saattaa nimittäin jähmettyä ja lamaantua. Uhri saattaa ikään kuin irrottautua itsestään, katsoa tilannetta ulkopuolelta, jotta selviäisi siitä. Suostumuksen puutetta onkin ehdotettu uudeksi raiskauksen määritelmäksi rikoslaissa. Se, että ei sano ”eitä”, voi juurikin kertoa tilanteen traumaattisuudesta, eikä siitä, että suostuisi kosketukseen.

Seksuaalinen väkivalta voi olla myös henkistä. Kumppanin ulkonäön tai seksuaalisuuden kielteinen kommentointi, tai vertaaminen seksuaalisesti muihin, voi tuhota toisen itsetuntoa. Moni kokee, että luottamusta on vaikea palauttaa parisuhteessa tällaisten kommenttien jälkeen.

Jokaiselle pohdittavaa

Seksuaaliset tarpeet menevät harvoin täysin yksiin, ja usein yksi on aloitteellisempi kuin toinen. Onkin tärkeää, että parisuhteessa on tilaa avoimesti keskustella myös seksuaalisista tarpeista.

Joskus hellyyden kaipuuseen voi liittyä pakottavaa sävyä kenellä vain: ”Halaa nyt.” Keskeistä on, uskooko ihminen kumppaninsa ”ein” siinä kohdassa, omasta loukkaantumisen ja torjutuksi tulemisen tunteestaan huolimatta – vai jatkuuko lähestyminen. Toisen haluttomuus, voi näkyä myös pään kääntämisenä tai fyysisenä vetäytymisenä. Sekin on ”ein” sanomista.

Toista pakottamalla ei pääse lähelle. Yleensä kumppani vetäytyy enemmän silloin, jos hänen rajojaan rikotaan tai häntä yritetään pakottaa. Rajojen rikkominen voi nostaa pintaan myös aikaisempia traumaattisia kokemuksia siitä, kun omia rajoja ei ole kunnioitettu. Jos tiedät, että kumppanisi rajoja on joskus rikottu, ole erityisen hienotunteinen lähestyessäsi häntä.

Jokaisessa parisuhteessa on hyvä keskustella siitä, missä rajat menevät. Minkälainen kosketus tuntuu hyvältä, ja minkälainen ei? Milloin toisen houkutteleminen läheisyyteen muuttuu ahdistavaksi? Mikä lisää turvallisuuden tunnetta parisuhteen seksuaalisuudessa, ja mikä vähentää sitä? Onko turvallista sanoa ”ei”, ja mitä siitä seuraa? Entä kuinka se näkyy kumppanista, jos hän ei halua kosketusta – sanooko hän suoraan ”ei”, vai näkyykö se muulla tavoin?

Tukea ja lisätietoa:

Raiskauskriisikeskus Tukinainen

Rikosuhripäivystys

Nettiturvakoti

Väkivaltaa kokeneille naisille 

Väkivaltaa tehneille naisille

Väkivaltaa kokeneille miehille

Väkivaltaa tehneille miehille

 

 

 

Aina sama kaava treffeillä?

Kuva: PrimeYours

Deittailuun voi soveltaa tunnekeskeisen pariterapian ”kehä-mallia”. Kyseessä on vuorovaikutuskehä, jossa deittikaverit vaikuttavat toisiinsa omalla käytöksellään. Esimerkiksi kiinnostus toisen harrastuksia kohtaan voi luoda positiivista vuorovaikutuskehää. Positiivisella kehällä syntyy myönteinen yhteys ja kokemus siitä, että on arvostettu ja kiinnostava toisen silmissä.

Kielteisellä kehällä deittailijat puolestaan aktivoivat toistensa pelkoja, kuten torjutuksi tulemisen pelkoa. Esimerkiksi vastauksen viivyttäminen, eräänlainen ”pelaaminen”, voi aktivoida toisen pelkoa tulla hylätyksi. Kun pelko aktivoituu, ihminen pyrkii suojautumaan sitä vastaan itselleen ominaisella tavalla, esimerkiksi vetäytymällä. Kielteinen kehä on valmis.

Deittailu on erityisen altis kielteisille kehille, koska torjuntoja voi tulla usein, ja pikaisessa deittailun maailmassa toisten tunteita ei huomioida aina niin aktiivisesti. Näiden kokemusten vuoksi ihminen voi olla ”puolustusasemissa” jo lähtiessään treffeille.

On toisaalta luonnollista, että jokaisen treffikaverin kanssa ei synkkaa tai synny vuosisadan rakkaustarinaa. Voisi olla uuvuttavaa lähettää kaikille Tinder-matcheille yltiöystävällinen viesti, jos heitä on paljon – ja myös harhaanjohtavaa, jos ei ole kiinnostunut heistä kaikista. Sen sijaan kielteisen kehän tarkastelusta on hyötyä silloin, jos huomaamme ihmissuhteidemme toistavan samaa kaavaa.

Toistuvien kaavojen taustalla voi olla aikaisempia kokemuksiamme läheisistä ihmissuhteista. Mikäli meillä itsellämme on kokemus, että emme ole rakkauden arvoisia, tai ettemme voi luottaa muihin ihmisiin, nämä syvemmät tunteet aktivoituvat herkästi treffeillä. Saatamme selittää torjunnat niin, että ne vahvistavat omia pelkojamme. Silloin myös kielteinen vuorovaikutuskehä vahvistuu.

Saatamme unohtaa, että myös me itse vaikutamme siihen, minkälainen deittailun ”kehästä” tulee. Puolet deittailun kehästä on omaa osuuttamme.

Kolme tasoa

Deittailukehän voi jakaa karkeasti kolmeen eri tasoon: 1) käyttäytymiseen 2) suojatunteisiin 3) syvempiin tunteisiin.

Syvemmät tunteet ovat esimerkiksi pelkoja: ihminen voi pelätä esimerkiksi, ettei hän kelpaa tai riitä sellaisena, kuin on. Myös häpeä on tyypillinen syvempi tunne. Voit pohtia, mitä esimerkiksi pelkäät eniten treffeillä. Mikä on sinulle tyypillisin pelko tai häpeän aihe? Kysymys ei ole helppo, ja sen ajatteleminen voi tuntua kivuliaaltakin.

Emme aina olekaan tietoisia näistä syvemmistä tunteistamme. Niin sanotut suojatunteet voivat olla enemmän pinnalla. Tyypillisiä suojatunteita ovat esimerkiksi turhautuminen tai ärtymys. Nämä tunteet voivat myös helpommin näkyä deittikumppanille.

Voi olla, että treffikumppani ei kuitenkaan tiedä näistä tunteista mitään. Hän näkee päällepäin vain sen, miten toinen käyttäytyy. Kaksi tyypillistä tapaa käyttäytyä deittailun kielteisellä kehällä ovat vetäytyminen ja takertuminen. Jos tulee torjuttu tai epävarma olo, kunkin oma käyttäytymismalli eli selviytymisstrategia aktivoituu. Vetäytyvyys voi näkyä esimerkiksi vaikeutena ”avautua” syvemmistä aiheista, tai vaikeutena edetä suhteessa. Ihminen on oppinut ehkä lapsuudessaan, että paras tapa säädellä vaikeita tunteita on käsitellä niitä yksin. Takertuvuus puolestaan voi näkyä esimerkiksi hyökkäävyytenä tai vaikka ”viestipommituksena”. Takertuvasti kiintynyt ihminen voi helposti tulkita, että ”nyt se hylkäsi mut”. Takertuva on koko ajan varuillaan, ettei toinen vain ”katoa”.

Deittikumppanin käyttäytyminen ”osuu” syvempiin tunteisiimme. Positiivisella kehällä toisen avoin kiinnostus voi saada meidät tuntemaan itsemme tärkeäksi ja hyväksytyksi. Se rauhoittaa pelkoamme. Kun on hyvä olo toisen seurassa, voi haluta olla hänen kanssaan jatkossakin. Kielteisellä kehällä esimerkiksi liian vähäinen yhteydenpito voi herättää epävarmuuden siitä, onko merkityksellinen toiselle.

Mikä on sinun käyttäytymismallisi?

On helpompi ajatella, että ”ei ole ketään kiinnostavia ihmisiä” tai että ”kukaan ei kiinnostu minusta”, kuin pohtia, miten itse ylläpitää deittailun vuorovaikutuskehää. Esimerkiksi takertuminen voi joskus saada toisen vetäytymään ja hakemaan omaa tilaa. Vetäytyminen voi puolestaan saada toisen takertumaan tai vaikka luovuttamaan.

Oman osuuden hahmottaminen deittailun kehässä voi syventää itsetuntemusta. Miten itse ylläpidät turvallista tai turvatonta tunnelmaa treffeillä?

Deittailun kehä ei ole sattumaa. Ihminen toistaa kokemuksiaan lapsuuden tärkeistä ihmissuhteista vielä aikuisena, deittaillessa ja parisuhteessa. Emme välttämättä tiedosta sitä, miten syvemmät tunteemme, kuten pelkomme, näkyvät käyttäytymisessämme deittikumppanille – ja miten ne vaikuttavat vuorovaikutukseen. Deittailun ”kaavan” ratkaisemisessa ensimmäinen askel on tunnistaa oma osuus deittailukehällä.

Jos haluat lisätietoa kielteisistä kehistä, voit katsoa Tunnekeskeisen parisuhdekurssin 2. jakson asiantuntijavideon täältä.