Uusperheeksi ulkopuolisuuden kivun kautta

Uusperheet ovat lisääntyneet Suomessa koko ajan 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2014 niitä oli jo yli 50 000. Kaikista alle täysi-ikäisistä lapsista jopa 10 prosenttia elää uusperheessä. Uusperheet voivat olla hyvin erilaisia. Osassa niistä on vain toisen vanhemman biologisia lapsia ja osassa molempien. Lisäksi perheeseen voi kuulua myös uusparin yhteisiä lapsia. Lapset saattavat asua koko ajan perheessä tai sitten he käyvät vain viikonloppuisin.

Kaikkia suomalaisia perheitä yhdistää kasvaminen perheeksi. Kasvun vaiheet vain poikkeavat toisistaan riippuen siitä millainen perhe on kyseessä. Ydinperheessä vanhemmilla on ensin rakastumisen kahdenkeskinen vaihe, jossain kohtaa tulevat lapset ja pikkuhiljaa muodostuu perhe. Uusperheessä ei ole kahdenkeskistä vaihetta vaan lapset ovat heti osana perhettä. Bonusäiti tai isä muodostaa suhdetta lapsiin samaan aikaan kun aikuisten rakkaussuhde kehittyy ja syvenee. Myös lapset ottavat vastaan uuden tulokkaan, joka vie vanhemman huomiota. Tilanne nostaa herkästi esille mustasukkaisuuden tai ulkopuolisuuden tunteita. Kaikilla ihmisillä on toive olla jollekin kaikkein tärkein tässä maailmassa. Tärkeissä ja kiintymyksellisissä suhteissa kysymmekin toiselta, olenko sinulle ykkönen? Uusperheissä kokemus saattaa olla se, että kysymykseen vastataan, että et ole ykkönen, mutta olet hyvä kakkonen.

Ulkopuolisuus on ihmiselle kivulias kokemus. Kaikki ihmiset ovat kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta jossain kohtaa elämäänsä. On kuitenkin niin, että jotkut altistuvat tuolle tunteelle elämänsä aikana useammin ja kipeämmin kuin toiset. Uusperheen arki nostaa pintaan kaikki aiemmat osattomuuden kokemukset. Monet tunteet voivat olla niin voimakkaita, että ne tuottavat kokijalleen häpeää. Niitä yritetään siksi usein tukahduttaa tai peitellä. Uusperhe joutuukin kasvamaan yhtenäiseksi perheenjäsenten ulkopuolisuuden ja mustasukkaisuuden tunteiden läpi. Siksi kasvavan uusperheen pinnan alla usein kuohuu. Perheen kasvun kannalta on tärkeää, että kaikkien kokemukset, myös vaikeimmat tunteen, tulevat huomatuksi. Ymmärretyksi tuleminen luo kiintymystä ja rakentaa siltaa uusien perheenjäsenten välille.

Olen ollut havaitsevinani, että julkisuudessa esitellään yleensä valmista uusperhettä, ei keskeneräistä. Siitä saattaa syntyä mielikuva, että uusperheen tulisi olla heti valmis. Kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia ja ihmissuhteet ovat ristiriidattomia. Vaikeiden tunteiden olemassa olon puute herättää ajatuksia siitä, että onko noissa kasvukivuissa ja kuohunnassa jotain niin väärää, että sen esille tuominen on häpeällistä. Kuka aikuinen kehtaa sanoa ääneen, että tuntee mustasukkaisuutta lasta kohtaan tai, että ei kestä ajatusta puolison entisestä elämästä.

Uusperheellisiä usein hyödyttää tieto siitä, että perheeksi kasvaminen on prosessi, joka ei aina ole helppo. Joidenkin tutkimusten mukaan tuo prosessi voi viedä jopa seitsemän vuotta. Valoa kuitenkin häämöttää tunnelin päässä. Kuohunnan jälkeen on mahdollista löytää itsensä perheestä, jossa kaikilla on oma paikkansa. Voi olla, että ihan kaikki odotukset ”ydinperheestä” eivät täyty, mutta jonkinlainen sisäinen rauha tai kompromissi löytyy. Perhe tuntuu omalta.

  • Tutkimustietoa
  • Malinen, Vuokko ja Larkela, Pekka (2011): Parisuhde – uusperheen ydin. Väestöliitto.

Tänään vietetään Kansainvälistä uusperheiden päivää. Iloa päivään!

 

Hyvät tv-sarjat ovat parisuhteiden pelastus

Näin totesi eräs tuttavani jokunen aika sitten. Hän saattoi päästä lähemmäksi totuutta kuin arvasikaan. Hektinen arki etäännyttää helposti puolisosta. Työ, lastenhoito, harrastukset ja moni muu asia kalastaa päivästä suurimman palan. Puolittain nääntyneet aikuiset eivät jaksa enää yhdeksän aikaan miettiä parisuhdetta tai keskittyä puolison hyvinvointiin. Molemmat tarvitsevat oman hengähdystauon. Onneksi tuo hengähdystauko voi olla myös yhteinen.

Muistan nähneeni joskus sarjakuvan joka surkuhupaisella tavalla kuvasi arkista rakkaussuhdetta. Sarjakuvan ensimmäisessä ruudussa kulahtaneen näköinen pariskunta katseli sohvalla vierekkäin istuen televisiota. Seuraavassa ruudussa parisuhteen toinen osapuoli totesi puolisolleen, että sinun kanssasi on sitten niin kiva katsoa televisiota. Viimeisessä ruudussa pari istui jälleen hiljaa. Tätä voisi ehkä kutsua inhorealismiksi. Toisaalta syvemmällä tasolla sarjakuvan tekijä oli havainnut jotain hyvin oleellista. Loppujen lopuksi yhdessä jaetut tavalliset asiat tuovat ihmisille onnea.

Gottman ja Driver (2004) havaitsivat, että ohimenevät arjessa jaetut pienet keskustelut tai tekemisen hetket olivat tärkeämpiä parisuhteen hyvinvoinnille, kuin vakavat ja tunteisiin pureutuvat keskustelut. Tunteista keskustellessa voi parhaimmillaan ymmärtää toista paremmin ja päästä lähemmäksi toista. Toisaalta joskus tunteista voidaan puhua lakkaamatta ja silti kokea toinen etäiseksi.

Kun tekee päivittäin töitä suomalaisten parisuhteiden parissa, saa olla näköalapaikalla siihen, että mikä suomalaisia parisuhteissa hiertää. Hyvin usein ongelmaksi koetaan se, että suhteessa ei riittävästi puhuta tunteista. Tunteiden puhuminen on nostettu niin suureen osaan, että monet kokevat sen olevan itseisarvo. Tutkimusten valossa näyttää kuitenkin siltä, että tunteista puhuminen ei ole ainoa keino lähentää suhdetta puolisoon tai elää riittävän hyvässä ihmissuhteessa.

Gottmanin ja Driverin (2004) tulos heijastaa sitä, että parisuhteessa on tärkeää säilyttää toinen riittävän lähellä itseä. Yhteys toiseen pysyy, kun pieniä asioita jaetaan pitkin päivää. Sillä ei ole niin väliä, että mihin tuo keskustelu liittyy. Toiselle voi puhua lempisarjan edellisjaksosta tai pyykkipulvereiden koostumuseroista. Saman voi ajaa yhdessä tehty kauppareissu tai illallisen valmistus.

Viime aikoina on nostettu paljon esiin sitä, miten älylaitteet vievät perheenjäseniä ja puolisoita kauemmas toisistaan. Näin tapahtuukin silloin, jos molemmat tuijottavat omaa padiään eri huoneissa. Yhteys voi kuitenkin syntyä, kun molempien huomion kohteena on sama asia. Boothbyn ja kumppanien (2014) tutkimuksessa havaittiin, että yhdessä toisen kanssa samanaikaisesti jaetut kokemukset voimistavat niiden merkitystä. Sanat eivät ole välttämättömiä, jotta voidaan jakaa tunteita.

Myös fyysisen läheisyyden ylläpito on suhteen yhteydelle tärkeää. Kosketus ja toisen lähellä olo saa lähestymishormonin erityksen käyntiin. Stressihormonin eritys vähenee ja tekee yhä helpommaksi mennä lähelle toista. Parhaimmillaan päästään hyvälle kehälle, jossa molemmat tekevät töitä suhteen eteen. Tässä tulee myös esille TV -sarjojen plussat. Jos läheisyyttä on muutoin vähän, TV -sarjan katsomisen aikana on hyvä mahdollisuus kömpiä viereen. Sohvalla oleminen on luonteva tilanne, johon ei liity samanlaista torjunnan riskiä, kuin ehkä jossain toisessa tilanteessa.

Parisuhdetta voi verrata aikuisen ja lapsen väliseen kiintymykselliseen suhteeseen. Elääkseen ja voidakseen hyvin suhteessa olijat tarvitsevat kokemuksen toisen tavoitettavuudesta fyysisellä ja psyykkisellä tasolla. Jos lapsi jätetään ilman joka päiväisiä pieniä yhdessä jaettuja hetkiä, lapsi voi silminnähden huonosti. Usein unohdamme, että näin käy myös aikuiselle. Syyskesä ja pimenevät illat antavat hyvän syyn olla lähellä. Käyttäkää sitä hyväksi.

Driver J., Gottman, J.(2004) Daily Marital Interactions and Positive Affect During Marital Conflict Among Newlywed Couples. Family Process, Vol 43 (3), s. 301-314.

Boothby, E, Clark, M.Bargh, J (2014) Shared experiences are Amplified. Psychological Science. Vol 25 (12), s. 2209-2216.

Kosketa minua hellästi sanoillasi ja teoillasi

❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤

Kesällä nuori on vapaa koulun luomasta paineesta, rutiineista ja säännöistä. Silloin on enemmän mahdollisuuksia viettää aikaa ystävien kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin tai syventää tuttavuutta hieman etäisiksi jääneiden kavereiden kanssa.

Nuori ihastuu ja ehkä myös rakastuu. Kesälomalla uuteen ihmissuhteeseen on mahdollisuus panostaa ja antaa aikaa. Nuori tutustuu lähemmin ihastukseensa ja alkaa luottaa häneen hetki hetkeltä enemmän. Turvallisuuden tunne lisääntyy ja vahvistuu.

Uusi ihmissuhde sisältää yhdessä vietettyä aikaa, valvottuja öitä, tunteita, kohtaamisia, rakkauden tunnustuksia, lähetettyjä sekä vastaanotettuja viestejä, läheisyyttä, iloa ja nautintoa.

Toisinaan voi käydä niin, että kaikista voimakkaista läheisyyden ja rakkauden tunteista sekä upeista yhteisistä kokemuksista huolimatta suhde päättyy. Suhteen päättyminen – sen kestosta riippumatta – nostaa nuorella tunteita pintaan. Se voi olla helpotuksen tunteesta sydäntä raastavaan yksinäisyyden, hylkäämisen ja petetyksi tulemisen tunteeseen.

Nuori työstää surua sekä luopumisen tunnetta palaamalla suhteen aikaisiin viestittelyihin. Nuori pysähtyy lähetettyjen ja saatujen viestien ja kuvien äärelle sekä niihin liittyviin tunteisiin, saaden niistä lohtua.

Aikaa kuluu ja nuori saa etäisyyttä suhteen päättymiseen. Silloin voi mieleen alkaa hiipiä ajatus siitä, mitä suhteen aikana ihastumisen ja rakastumisen tunteessa lähetetyille luottamuksellisille seksiviesteille tapahtuu. Voiko nuori turvallisesti luottaa siihen, että kahdenkeskisiksi tarkoitetut viestit eivät vuoda eteenpäin. Pelaako luottamus vielä eron jälkeenkin?

Nuori tarvitsee jonkun ihmisen, jonka kanssa hän käy läpi huoltaan. Kun nuori kokee riittävän suurta turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta perhettä, läheisiä tai muita aikuisia kohtaan, hän todennäköisesti kertoo huolestaan, eikä jää yksin asian kanssa.

Seksiviestittely voi olla herättää aikuisessa huolta, pelkoa ja suuttumusta. Se voi olla aikuiselle täysin vierasta ja hämmentävää, jos tietoa siitä ei ole. On vain ajatus, että seksiviestittely on jotain pelottavaa ja vaarallista, josta on joskus ehkä kuullut.

Sinulta aikuinen, jolle nuori kertoo huolestaan, nuori odottaa lempeyttä, luottamuksellisuutta ja turvaa. Elämää ei voi kelalta taaksepäin eikä painaa ”delete” – nappulaa kokemusten tai tekojen pois saamiseksi. Elämä on tässä ja nyt.

Aikuinen, ota nuoren avun hakeminen ja puoleesi kääntyminen suurena luottamuksen osoituksena. Nuori kokee sinut turvalliseksi. Sanat ja teot, joilla nuorta ja tilannetta lähestyt, ovat merkityksellisiä.

Erään nuoren viisaisiin sanoihin kiteytyy paljon.

Kosketa minua hellästi sanoillasi ja teoillasi, vaikka olen toiminut sinun mielestäsi ehkä ajattelemattomasti, sillä

  • tarvitsen tukeasi
  • olen elämässäni vielä kokematon ja keskeneräinen
  • haluan kokea, ettet hylkää minua, vaan pysyt rinnallani
  • haluan säilyttää uskon ihmisten ja elämän hyvyyteen
  • haluan uskaltaa jatkossakin turvautua muihin ihmisiin ja luottaa heihin

Ajatuksista on matkaa tekoihin

Free Stock Photos

Moni ihminen on joskus pelännyt omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Toisinaan ajatuksia voi jopa säikähtää ja ahdistua siitä, mitä mielessä on. ”Enkö rakasta kumppaniani, kun ajattelen näin?” ”Voisinko satuttaa jotakuta, kun olen niin vihainen?” Silloin voi olla vaikea rauhoittaa omaa itseä, ja tunne saa entistä isomman roolin.

Joskus syyllisyys omista ajatuksista ja tunteista aiheuttaa jopa pakonomaisen tarpeen ”tunnustaa” ne. Joskus se voi helpottaa omaa oloa, mutta aina se ei ole paras vaihtoehto: ”Mulla on huono omatunto, kun en pidä sua oikein hauskana ihmisenä – mutta olet silti tärkeä ystävä!” Tunteet ja ajatukset eivät samalla tavalla satuta muita, kuin sanat ja teot.

Ajatusten ja tekojen erottaminen on tärkeä taito. Kaikenlaiset ajatukset ja tunteet kuuluvat elämään. Ajatuksille ei ole rajoituksia, mutta teoilla on: pohjimmainen raja kulkee siinä, että itseä tai toisia ei saa fyysisesti satuttaa.

Kielletyt tunteet?

Yhteiskunnassa eri tunteita pidetään usein eri arvoisina. Filosofian professori Loyal Rue onkin todennut, että kulttuuri moralisoi ihmisen tunne-elämää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on puhuttu niin sanotusta ”onnellisuuden pakkomielteestä” (happiness obsession). Myös suomalaisessa kulttuurissa on rohkaistu enemmän positiivisten kuin negatiivisten tunteiden ilmaisemiseen. Vanhempien kunnioitus on voinut tarkoittaa sitä, että vanhemmille ei saa kiukutella.

Länsimaissa kristinusko on vaikuttanut monella tapaa siihen, mitä tunteita pidetään suotavina ja mitä ei. Raamatun Uudessa Testamentissa on useita tunteisiin liittyviä kannanottoja. Uudessa Testamentissa verrataan kahta tunnetta tekoon: 1) vihaa verrataan murhaan (Matt.5:21–22; 1. Joh. 3:15) ja 2) naisen katsomista himoiten verrataan aviorikokseen (Matt. 5: 27). Näissä tunteissa, vihassa ja seksuaalisessa himossa, on ollut jotain, mikä herättää erityistä syyllisyyttä. Niitä ei saisi edes olla mielessä. Voiko tämä kertoa jotakin tunnekulttuuristamme vielä nykypäivänä?

Kasvatuskulttuuri on muuttunut, sillä lapsia kannustetaan nykyään osoittamaan enemmän erilaisia tunteita. Lapselle on tärkeää opettaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Lapsi saa olla innostunut, kiukkuinen, kateellinen, raivoissaankin. Lapsi saa olla utelias omasta kehosta ja seksuaalisuudesta. Hän saa olla riemuissaan tai pettynyt. Tunteiden vallassa ei kuitenkaan toimita ”päättömästi”, vaan niitä käsitellään sanojen avulla. Tunteet ja ajatukset on tärkeää erottaa teoista. Esimerkiksi uhmaikäiselle voi sanoa, että kiukku on ymmärrettävää, mutta ketään ei saa lyödä. Vanhempi voi sisällyttää viestiinsä toivon: kiukku menee kyllä ohi, haava paranee, jouluna saa sitten lahjoja, viikon päästä nähdään taas serkkuja.

Tunteiden hyväksyminen

Ihminen käy elämässä läpi tunteiden kirjon. Kriiseihin kuuluu sellaisia tunteita, joita ei olisi voinut edes kuvitella: syvää epätoivoa, koko kehossa tuntuvaa raivoa, kostonhalua, riipaisevaa yksinäisyyttä. Myös arkiseen elämään kuuluvat muutokset voivat herättää erilaisia tunteita: omat ikävaiheet ja vanheneminen, parisuhteen erilaiset vaiheet, lasten ikävaiheet ja esimerkiksi työelämän muutokset nostavat monenlaisia tunteita pintaan.

Ihmiset ovat erilaisia siinä, miten he voivat hyväksyä kokevansa näitä erilaisia tunteita: voiko tunteen tunnistaa ja voiko sen äärelle rauhassa pysähtyä? Pelottaako, että oma tunne muuttuu hallitsemattomaksi teoksi? Voiko tunnetta sietää, vai ryhtyykö ihminen tekemään nopeita ”siirtoja”, jotta pääsisi tunteesta äkkiä eroon?

Hätiköityjä päätöksiä näissä tilanteissa ehkäisee se, että henkilö voi käsitellä tunteitaan ja ajatuksiaan omassa mielessään ja luotettavien läheisten kanssa – nopean toiminnan sijaan. Silloin voimme välttyä monilta ylilyönneiltä sekä turhalta kärsimykseltä ihmissuhteissa. On ok vihata, inhota tai himoita ja haluta. Siitä on pitkä matka lyönteihin, pettämiseen ja muihin läheisiä satuttaviin tekoihin. Antaa tunteiden tulla ja mennä. Niitä voi tutkiskella rauhassa. Niistä voi puhua omien läheisten tai jonkun ulkopuolisen kanssa. Tunteista voi kirjoittaa ja niitä voi käsitellä myös erilaisen taiteen avulla, esimerkiksi piirtämällä tai musiikin kautta. Jotkut tunteet tarvitsevat mahdollisuuden ”jäähdyttelyyn”: sitä voi olla esimerkiksi puhelu ystävälle, tai ”happihyppely” kesken parisuhderiidan. Tunteiden käsitteleminen kaikessa rauhassa voi auttaa pohtimaan, miten kukin oikeasti haluaisi tilanteessa toimia.

Tunteet eivät ole oikein tai väärin. Mutta tunteita voi ilmaista rakentavasti tai tuhoavasti. Vanha sanonta voi auttaa tässä: kannattaa laskea kymmeneen, ennen kuin toimii.

Lähteet:

Fonagy, P. & Gergely, G. & Jurist, E. & Target, M. (2002) Affect Regulation, Mentalization, and the Development of the Self. New York: Other Press.

Nurminen, E. (2013) Kristinusko ja affektisäätelyn normit Uuden testamentin tekstissä sekä psykoterapeuttien raportoimina. Helsingin yliopisto (Uskontotieteen pro gradu -tutkielma).

Riis, O. & Woodhead, L. (2010) A Sociology of Religious Emotion. Oxford: University Press.

Rue, L. D. (2005) Religion is not about God: how spiritual traditions nurture our biological nature and what to expect when they fail. New Brunswick: Rutgers University Press.

En haluu oppia

”Minä ja kaveri tultiin koulun vessaan. Kaverilla oli tylsää tunnilla.”

”Ei oo kiva käydä koulua.. En haluu oppiakkaan.”

”Mitä pitää tehä, meni motivaatio kouluun.”

 

”Jokainen meistä voi oppia paljon enemmän kuin uskomme.”  – Kasvatustieteen professori Kai Hakkarainen.

Koulut alkavat taas ja se kuuluu Poikien Puhelimessa. Joillekin tämä on ilon päivä ja toisille motivaation löytäminen on yhtä kivireen vetämistä. On yksilöllistä miten opitaan ja mikä on oma kyky vastaanottaa tietoa ja käsitellä sitä. Siihen vaikuttaa myös suuresti oma käsitys itsestä sekä itsetunto. Suuri tekijä on myös poikien omat vertaisryhmät tai kaveripiiri.

Mistä löytää motivaatio oppimiseen? Oppimiseen tarvitaan taitoa ja tahtoa. Taidot muuttuvat ja ne voivat muuttua. Tällainen käsitys olisi hyvä saada myös pojalle itselle iskostettua. Tämän lisäksi ilmapiiri, jossa uskaltaa yrittää, epäonnistumisia ei pelätä, omat onnistumiset ja edistymiset huomataan sekä tietää miksi harjoittelee, tällöin ollaan hyvin pitkällä.

Näitä asioita on tutkittu Jyväskylän yliopistossa ja Niilo Mäki Instituutissa.

Poikien oppimismotivaatioon vaikuttaa myös suuresti kaveripiirin tai vertaisryhmän palaute. Mikäli palaute saadaan kannustavaksi ja oppimisen ilosta saa nauttia luo se edellytykset myös heikommin pärjääville. Minä osaan minä pystyn. Minä olen juuri hyvä tällaisena. Tämä on tasoni. Tästä voin parantaa tämän verran jos haluan, mutta ei ole pakko. Tällainen sisäinen puhe on kannustavampaa kaikille.

Tietysti tähän tarvitaan aikuisten tukea. Palaute on hyvä saada realistiseksi ja konkreettiseksi. Miten poika saavuttaa asettamansa tavoitteet. Nämä tavoitteet kannattaa myös asettaa realistiseksi. Mikä on se taso, mikä juuri tälle pojalle on riittävä.

Myös temperamentti ja tunteiden hallinta ohjaa oppimista. Mikäli onnistumisiin ja epäonnistumisiin suhtautuu lamauttavalla tai itseään sättivällä asenteella voi se johtaa kierteeseen, jossa ei uskalla tai anna itsensä epäonnistua. Virheistä oppii ja on hyvä antaa lasten tehdä myös virheitä. Kun käy lapsen kanssa läpi tunteita ja antaa suurimman pettymyksen tasaantua, voidaan yhdessä miettiä mitä tästä opimme. Mitä voimme tehdä toisin ja miten hienoa on lähteä uudestaan yrittämään seuraavalla kerralla.

Viestimme kaikille koulunsa aloitteleville on:
Oppikaa edes jotain. Oppikaa elämää varten tai muuttuvia työmarkkinoita varten. Tai vaikka vaan ihan huvikseen, kunhan opitte jotakin.

Kursiivit ovat suoria lainauksia puhelimeen soittavilta lapsilta ja nuorilta.

Poikien Puhelin kuuntelee ja kuulee murheita ja arjen iloja arkisin klo 13-18 numerossa 0800 94884. Vastaajana on aina aikuinen koulutettu mies. Myös Poikien Puhelin chat palvelee arkisin 13-15.

 

 

 

 

Rakkauteen kuuluu myös erillisyys

Kuva: Independent UK

Parisuhteen onnellisuuteen ei vaikuta ainoastaan se, kuinka paljon parilla on kahdenkeskistä aikaa tai kuinka paljon he puhuvat asioista keskenään. Parisuhteen hyvinvointiin vaikuttaa myös kummankin oma hyvinvointi: miten kumppanit voivat psyykkisesti ja fyysisesti. Tärkeä asia voi olla myös se, kuuluvatko kumppanit johonkin parisuhteen ulkopuoliseen yhteisöön, tai onko heillä omia intohimon kohteita. Omat ystävät ja harrastukset voivat tukea parisuhteenkin hyvinvointia. Myös saman katon alla tarvitaan sellaisia hetkiä, että voi olla yhdessä mutta erillään, vaikka ihan hiljaa omia juttuja puuhaillen. Tämä ei merkitse sitä, että muut asiat olisivat tärkeämpiä kuin oma kumppani. Turvallisessa parisuhteessa on turvallista olla myös erillään.

Kyky kestää erillisyyttä on varhainen osa ihmisen persoonallisuutta. Tätä kehitystä voi häiritä erilaiset kaltoinkohtelut tai vaikkapa liian takertuva vanhempi. Aikuisena vaikeus olla yksin näyttäytyy muun muassa mustasukkaisuutena ja ahdistusherkkyytenä.

Usein noin kahden ensimmäisen seurusteluvuoden jälkeen tulee ”parisuhteen erillistymisvaihe”. Silloin kumppanit kokevat tarvetta löytää oma yksilöllisyytensä symbioottisen huuman jälkeen. Tätä voi verrata siihen, kun pieni lapsi ymmärtää, että äiti onkin hänestä erillinen ihminen, jolla on oma tahto ja omat kokemukset. Samalla tavalla parisuhteen kehitys edellyttää sen ymmärtämistä, että kumppani ei ole oman itsen jatkumo vaan erillinen ihminen. Tämä voi tuntua pettymykseltä. Eikö kumppani olekaan kaikki tarpeet tyydyttävä onnen ja ymmärryksen lähde? Eriytymisvaiheessa pari usein ajautuu riitoihin. Hiljalleen kumppanit löytävät uuden tavan olla yhdessä, erillisinä yksilöinä. Tätä seuraa parisuhteen ”kumppanuus-vaihe”.

Eriytymättömyys näkyy parisuhteessa monin tavoin. Eri mieltä oleminen voi tuntua pelottavalta, eikä riitoja välttämättä ole ollenkaan. Koko ajan on varmistettava, että ei vahingossakaan loukkaa tai suututa toista – ja samalla omat tunteet ja ajatukset tukahtuvat. Toisaalta kumppanit voivat riidellä paljonkin, sillä jatkuva yhdessä oleminen saa paineet kasvamaan – elämä on yhtä isoissa tunteissa vellomista, eikä kumpikaan saa ”happea”. Jatkuva puhuminen ei välttämä kerro hyvästä kommunikaatiosta vaan vaikeudesta olla erillään kumppanista. Toimimaton riippuvuus kumppanista näkyy usein myös seksuaalisen halun vähenemisenä. Erillisyys saa aikaan ikävän ja halun hakeutua toisen luo.

On tavallista, että yksi kumppaneista kaipaa läheisyyttä enemmän kuin toinen. Erillisyyden herättämiä tunteita voi tutkia omassa mielessä. On hyvä tunnistaa, että itse voi omalla takertumisellaan myös ahdistaa kumppania ja ajaa tätä tiedostamattomasti kauemmas. Toisaalta, jos oma rakas on aina vetäytymässä, tämä herättää väistämättä yksin jäämisen ja torjutuksi tulemisen tunteita – ja saa hakemaan yhteyttä toiseen yhä enemmän. Kyseessä on itseään ylläpitävä kehä. Se ei ole kummankaan vika. Kumpikin yrittää selvitä kielteisellä kehällä parhaiksi oppimillaan keinoilla.

Erillisyys ei merkitse tunnetason kylmyyttä tai toisen sivuuttamista. Turvallinen läheisyys mahdollistaa turvallisen erillisyyden. Tässäkin toimii vertaus lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta: lapsi tutkii maailmaa, tulee välillä tankkaamaan turvaa vanhemman sylistä, leikkiessään lapsi kääntyy katsomaan: onko isä tai äiti siellä? Ja jatkaa leikkejään. Samoin parisuhteessa on turvallista tutkia maailmaa ja toteuttaa itseään, kun tietää, että kumppaniin saa tunnetason yhteyden. Kumpikin voi luottaa siihen, että toinen on tukena eikä hylkää.

Elämänhistoria määrittää osaltaan sitä, kuinka turvalliseksi henkilö kokee olonsa parisuhteessa. Omat reaktiot voivatkin olla niitä tunteita, joita on kokenut oman vanhemman tai muun läheisen kanssa. Täytyykö takertua toiseen, jotta voi olla varma rakkauden säilymisestä? Parisuhteesta voi tulla uusi näyttämö yksin jäämiselle tai tukahduttavalle läheisyydelle. Jokainen ihminen joutuu ainakin jossain määrin tasapainottelemaan elämässä näiden kahden välillä: erillisyyden ja läheisyyden.

Parisuhde on uusi mahdollisuus käsitellä omia tunteita. Onnellinen parisuhde tarvitsee sekä tunnetason läheisyyttä että kummallekin mahdollisuutta olla oma itsensä, yksilöinä.

Lisätietoa:

Hyväpaha lähimmäinen

Yksi ihmiselämän perustaitoja on sen ymmärtäminen, että samassa ihmisessä voi olla sekä hyvää että pahaa. Tämä taito joutuu koetukselle erilaisissa ihmissuhteissa, kuten parisuhteessa, vanhempi-lapsi-suhteessa, työpaikalla ja ystävien kanssa. Ihminen tasapainottelee läpi elämän sen kanssa, että läheiset voivat tarjota sekä iloa että pettymyksiä. Esimerkiksi keskellä parisuhderiitaa kukin yrittää muistaa, että tässä on oma rakas puoliso, joka ei todennäköisesti halua mitään pahaa, vaan on omalla tahollaan myös loukkaantunut.

Mitä suurempi loukkaantuminen toista ihmistä kohtaan on, sitä vaikeampaa on nähdä toisessa myös hyvät puolet. Jossain määrin meille jokaiselle on hankalaa pitää yllä hyvää mielikuvaa toisistamme, kun olemme suuttuneita, loukkaantuneita tai pettyneitä.

Kehityksen näkökulma

Pienen lapsen kehitykseen kuuluu mustavalkoisuus. Lapsen mielipide läheisistä muuttuu sen mukaan, tarjoavatko nämä hänelle mielihyvää vai eivät. Vanhempi on tilanteesta riippuen joko ”ihana” tai ”tyhmä”. Esimerkiksi kielteinen päätös lelukaupassa voi saada aikaan itkupotkuraivarin. Tämä kuuluu yleensä ihan normaaliin kehitykseen. Lapsi ei osaa vielä hallita suuttumuksen ja pettymyksen tunteitaan, tai sanoittaa niitä. Maailma kaatuu, kun asiat eivät mene niin, kuin lapsi toivoisi. Ja kaikki on tietenkin vanhemman syytä!

Lapsi sisäistää hiljalleen noin kolmen vuoden iässä, että sama ihminen voi tuottaa sekä mielihyvää että turhautumista. Vanhempi voi olla sekä ”hyvä” että ”paha” yhtä aikaa. Positiivinen kehitys edellyttää sitä, että aikuinen pystyy ottamaan vastaan sekä lapsen ilon että raivon purkaukset – asettaen turvallisesti rajoja. Kokonaisvaltainen käsitys muista ihmisistä ja maailmasta edellyttää sitä, että lapsi on itse tullut vastaanotetuksi kokonaisena ihmisenä. Aikuinen sanoittaa lapsen tunteita, kiukkua, nälkää tai väsymystä, tai mitä ikinä lapsi mahtaakin kokea, ja kestää nämä tunteet.

Joskus lapsi sekoittaa omat ja vanhemman tunteet keskenään. Kun lasta kiukuttaa, vanhempi on hänen mielestään tyhmä ja haluaa tahallaan jotain pahaa. Lapsi katsoo vihaisesti kulmiensa alta ja tokaisee, ”en rakasta sinua”. Hän voi kokea tämän tarkoittavan, ettei vanhempi rakasta myöskään häntä. Lapsi voi hämmästyä, kun vanhempi uhmakohtauksen keskellä sanookin, ”mutta minä rakastan sinua, ja siksi laitan rajoja”. Kiukkukohtauksissa rauhallisena pysyvä vanhempi luo turvaa: vaikka lapsi suuttuu, aikuinen pysyy samana, kuin ennenkin: turvallisena ja rakastavana. Helpommin sanottu kuin tehty!

Ihmisen kehitys jatkuu koko elämän. Niin lapset kuin aikuisetkin joutuvat tilanteisiin, joissa taito yhdistää sekä hyvää että pahaa samaan ihmiseen on todella koetuksella. Vihan tunteet ovat tarpeen, kun toinen loukkaa tai kohtelee huonosti. Viha auttaa irrottautumaan esimerkiksi haitallisesta parisuhteesta. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Merkittävää on, pystyykö ihminen aikuisena käyttäytymään vihaisuudesta huolimatta asiallisesti muita kohtaan. Pystyykö ihminen olemaan reilu, oikeudenmukainen, ei-kostava, ei-väkivaltainen vihaisuudesta huolimatta? Aikuinen, joka on saanut riittävän hyvin työstettyä hyvän ja pahan yhdistämistä, ei näe pettymyksen aiheuttajaa johdonmukaisesti vain ”pahana”. Hän ei käsittele vihan tunteitaan ensisijaisesti toiminnalla, kuten vanhempaansa läimäyttävä 2-vuotias. Ajatukset ovat hänelle eri asia kuin teot.

Mustavalkoisuus aikuisen ihmissuhteissa

Ilman kykyä yhdistää hyvää ja pahaa, aikuinenkin heijastaa toisiin ihmisiin sellaisia ominaisuuksia ja tunteita, joita hänellä itsellään on. Häntä ei ehkä lapsena autettu kestämään omia negatiivisia tunteita, eikä hän kestä niitä nytkään. Kaikki negatiivinen on helpompi nähdä läheisessä ihmisessä, kuin itsessä. Se, mistä hän syyttää muita, on joskus jotain, mitä hänen on itsessään vaikea kestää.

Läheiset voivat olla hämillään. Miten joku voi ymmärtää tilanteita niin väärin – ja syyttää heitä jostain sellaisesta, mitä he eivät ole tehneet? Kun hyvän ja pahan yhdistäminen ei onnistu, ihminen  luulee tietävänsä, minkälaisia toiset ovat, ja mitä he ajattelevat ja tuntevat. Uteliaisuudelle ja kysymyksille ei ole tilaa. Läheiset elävät jatkuvassa valmistilassa, koska he eivät voi tietää, mikä laukaisee rakkaassa ihmisessä taas muutoksen – ja saa hänet katsomaan ehdottomien mustien lasien läpi.

Kyvyttömyys nähdä ”harmaan eri sävyjä” voi vaikeuttaa ihmissuhteita. Unelmien kumppani muuttuukin yhtäkkiä pahimmaksi viholliseksi. Ystävä muuttuukin salaman nopeasti epäluotettavaksi petturiksi. Yksikin väärä sana voi aiheuttaa voimakkaan reaktion tai jopa välien katkaisemisen. Mustavalkoisuuden työstäminen esimerkiksi psykoterapiassa voi johtaa helpottavaan huomioon: riidoista ja suuttumuksesta voikin selvitä ilman, että menettää toisen ihmisen? Läheiset eivät haluakaan minua tahallaan hylätä tai satuttaa?

Miten tätä taitoa voi harjoitella?

Jokaisella meistä on hetkiä, jolloin on vaikea ajatella asioita monesta eri näkökulmasta. Ajattelu on erityisen vaikeaa silloin, kun tunteet käyvät kuumana, tai kun riita osuu johonkin itselle kipeään kohtaan. Hyvänä neuvona on yrittää pysähtyä, kun tunteet lyövät yli – pyrkiä ajattelemaan ja tutkimaan omia tunteita ennen kuin toimii niiden mukaan. Mikä laukaisi oman reaktion? Mitä vihan alla on? Usein kyse voi pohjimmiltaan olla pelosta tai häpeästä. Ihminen voi pelätä esimerkiksi yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista. Kuka tahansa voi ajautua läheisessä ihmissuhteessa kielteiselle kehälle, jos esimerkiksi kokee, ettei kelpaa toiselle.

Turvallisissa ihmissuhteissa tilanteita voi korjata myös jälkikäteen: pyytää anteeksi ja sanoa, että ”nyt pystyn taas kuuntelemaan sinua. Selvitetään tilanne.” Turvallisia ihmissuhteita ei määritä riidattomuus vaan se, voivatko toisilleen rakkaat ihmiset selvittää välinsä jälkikäteen, nähdä oman osuutensa riitelyssä ja pahoitella sitä aidosti.

Ihmissuhde- ja parisuhdevaikeuksiin voivat auttaa myös esimerkiksi ”mentalisaatioryhmät”, joissa opetellaan omien ja toisten tunteiden tunnistamista ja pohditaan ihmissuhteita yhdessä.

Tukea saatavilla:

Lue myös:

Laskeudu lomalle rauhassa

Kesäloma lähestyy. Kalenteri on täynnä. Monta asiaa täytyy vielä ehtiä tehdä ennen lomaa. Moni jaksaa juuri ja juuri pinnistellä kesälomalle saakka. Ensimmäisellä lomaviikolla onkin tavallista sairastaa flunssaa tai kärsiä päänsärystä muutaman päivän. Miksi piti vetää itsensä niin uuvuksiin? Voisiko lomalle lähteä toisella tavalla, vähemmän uupuneena?

Tutkimuksista tiedetään , että loman vaikutukset eivät kestä pitkään. Jos arkena raataa itsensä uuvuksiin, muutaman viikon loma ei auta jaksamaan taas toista samanlaista vuotta. Lepoa täytyy olla myös arjessa.

Voisitko tänä vuonna laskeutua lomalle rauhassa? Kalenteria voi rauhoittaa jo pari viikkoa ennen lomaa. Voit pohtia, mitä ihania loma-asioita voisit tehdä jo nyt. Joka päivä olisi hyvä olla edes yksi hetki, jolloin voit rentoutua ja tehdä jotain sellaista, mikä palauttaa. Mieti, mitkä asiat tuovat sinulle nautintoa ja rauhoittavat.

Kykyyn säädellä stressiä vaikuttaa se, miten meitä itseämme on rauhoitettu lapsena. Perheissä on erilaisia tapoja rauhoittua arjen keskellä, esimerkiksi päiväunille tai iltapuulle. Jos lapsella on ollut huolta tai murhetta, vanhemman rauhallisuus tai toisaalta hätäännys vaikuttavat siihen, minkälaiset eväät ihmisellä on rauhoittaa itseään stressaavissa tilanteissa aikuisena. Rauhoittumis- ja rentoutumistaitoja voi opetella läpi elämän. On tärkeää, että ihmisellä on käytössään päivittäisiä keinoja, joilla hän voi lievittää stressiä ja väsymystä. Aikuisena ihminen on itselleen vanhempi: hän ”vie” itsensä nukkumaan ajoissa ja huolehtii, ettei mene ylikierroksille.

Jokapäiväinen rauhoittumis- tai hemmotteluhetki voi lisätä myös itsetuntemusta. Joudut miettimään, mistä oikeasti pidät ja mitä oikeasti haluat tehdä tai olla tekemättä. Niille, keiden on vaikea kuunnella omaa tahtoa ja omia tunteita, voi olla avuksi pohtia tietoisemmin pieniä asioita: mitä haluat syödä tänään, minkä vaate tuntuu hyvältä päälläsi, kuinka paljon jaksat kuunnella tai lukea ahdistaviakin uutisia maailmalta, tarvitseeko kehosi liikuntaa ja jos tarvitsee, niin mikä tuntuisi oikeasti hyvältä.

Päivittäinen hemmotteluhetki on kaukainen ajatus, jos elät tällä hetkellä kriisissä tai muutoin ahdistuksen keskellä. Akuutti tai aikaisemmin koettu trauma voi saada ihmisen mielen ja kehon hälytystilaan, jolloin voi olla vaikea nukkua tai rentoutua. Kriisinkin keskellä on kuitenkin tärkeää, että pidät arjen rutiineista huolta: pyrit jollain konstilla saamaan unta ja syömään säännöllisesti, päivä kerrallaan. Jaksamiseen voi hakea tukea läheisiltä ja ammattilaisilta.

Pysähdy kuuntelemaan omaa oloasi. Mieti kolme asiaa, jotka tuntuvat sinusta hyvältä. Minkä niistä voisit tehdä tänään?

Lähteet:

de Bloom, J., Geurts, S. & Kompier, M. (2013) Vacation (after- ) effects on employee  health and well-being, and the role of vacation activities, experiences, and sleep. Journal of Happiness Studies, 14(2), 613-633.

de Bloom, J., Kompier, M., Geurts, S., de Weerth, D., Taris, T. & Sonnentag, S. (2009) Do We Recover from Vacation? Meta-analysis of Vacation Effects on Health and Well-being. Journal of Occupational Health, 51, 13-25.

Tukea rentoutumiseen:

Tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista

Tietoa rentoutumisesta

Rentoutus osana elämäntapaa

Kriisiapua kesällä:

Valtakunnallinen kriisipuhelin

Kriisikeskukset

Selma-oma-apuohjelma

Omahoito-ohjelmia ja -oppaita

Eropäätös on vaikea ja tuskallinen

Parisuhdetietoa on maailma pullollaan, mutta psykologian alan tutkija Sarah Allen kiinnitti huomiota aukkoon tutkimuksessa: Siihen hetkeen, kun ei oikein enää olla parisuhteessa, muttei vielä erottukaan. Miten ihmiset päättävät erostaan? Ja mistä toiset saavat päähänsä olla sittenkin eroamatta? Tutkijat halusivat ymmärtää ”ei kenenkään maata” parisuhdevaikeuksien ja eropäätöksen välillä.

Eropäätös on vaikein päätös mitä voi tehdä, ja tuskallisin. Sitä verrataan jopa rakkaan puolison kuolemaan. Vaikeille päätöksille on leimallista, että niillä on pitkäaikaiset vaikutukset. Vaikeaa päätöstä vaativa tilanne on uusi. Ei ole kokemusta, eikä kukaan voi tehdä päättelyä puolestasi. Vaikeista päätöksistä juuri eropäätös on päätös, jonka kohdalla harvoilla on tietoa kaikista eroon vaikuttavista tekijöistä. Eropäätös joudutaan lopultakin usein tekemään umpimähkään.

Ihminen on  järkiperäinen olento ja haluaisi tehdä ainakin ne vaikeimmat ja suurimmat päätöksensä järjellä. Kuitenkin parisuhdeongelmien kasaantuessa kuumina hiilinä pään päälle, ihminen alkaakin tuntea tunteita. Hän tuntee pelkoa, ja rakkaus läikähtelee hänen sisällään. Hän tuntee kiintymystä ja suunnatonta vihaa. Tunteet saavat ihmisen poikkeamaan järjen äänestä.

Tutkimuksen maailmassa perheille lähetetään järkeenkäypiä kyselyitä, tutkimuksia, joihin voi vastata rationaalisesti ja odotetusti. Perustellut, kootut vastaukset ovat tervetulleita. Mutta todellisuus ihmissuhteissa voi näyttää aivan toiselta.

Nobel – palkinnon voittanut psykologi ja talousteoreetikko Daniel Kahneman (2011) päätteli, että tunteet ovat suuressa osassa kaikkea päätöksentekoa. Järkiperäisiä perusteluja voi viljellä mielin määrin, mutta ellei päätökseen sisälly tunnetta, päätös voi jäädä hyvinkin tekemättä. Kun ihminen sitoutuu päätökseen, se tapahtuu tunteen, ei järjen kautta. Puhdas järjenkäyttö on harvinaista. Ihmistä voi ajaa vaikkapa tavoite tehdä hyvää toisille ja noudattaa hyvää tapaa huonon sijaan.

Siltikin ihmiset ovat liian pimennossa tehdessään eropäätöksiään. Tarvittaisiin parempaa ”eropäätöksen teoriaa” , sillä päätös on vaikea ja monet tarvitseva apua päätöksentekoon. Eron voimakkaista seurauksista kärsivät monet ihmiset. Eropäätöksen tunnepitoisuus tulisi avata ja ymmärtää, sen sijaan että se halutaan järkiperäistää.

On eropäätöksiä jotka ovat helpompia kuin toiset. Väkivaltaisesta suhteesta on päästävä ulos, ja liitoissa vailla sukupuolielämää on yleensä yksi tai kaksi erittäin huonosti voivaa ihmistä.  Silti muissakin liitoissa pohditaan eroa ja erotaan. Pitkästyminen ja kyllästyminen ovat joitakin aikamme erojen syitä. Jotta perhetutkijat voisivat paremmin ymmärtää eroamisen päätöksentekoa, heidän on otettava suuremmassa määrin huomioon paitsi järki, myös epärationaalisuus, tunnepohjainen edestakaisin sahaaminen päättämisen ja päättämättömyyden väillä, ja kaikki se inhimillinen haahuilu, mitä päätöksen tekeminen vaatii.

Monet eroajatusten kanssa tuskailevat sanovat muuttavansa mieltään useita kertoja päivässä. Kunnes tulee seuraava hetki,  ja seuraava ”järkähtämätön” päätös, joka tunnin kuluttua jälleen muuttuu. Perhe-elämä on yhtä emotionaalista sotkua, tutkijat toteavat, mutta se on todellisuutta, jonka varaan ihmiset rakentavat elämänsä.

Skam saa sukeltamaan nuoren nahkoihin

Vasemmalta Eva (Lisa Teige), Sana (Iman Meskini) Chris (Ina Svenningdal) & Vilde (Ulrikke Falch). Yle Kuvapalvelu.

Jos seuraat nuoria sosiaalisessa mediassa, et luultavasti ole voinut välttyä sanalta Skam. Norjalainen suursuosioon noussut tv-sarja lukioikäisistä nuorista on herättänyt keskustelua myös useissa tiedotusvälineissä. Sarjan kaikki kolme tuotantokautta löytyvät tällä hetkellä Yle Areenasta ja neljäs kausi julkaistaan Norjassa tänä keväänä.

Miksi aikuisen kannattaa katsoa Skamia? Luulet kurkistavasti 2010-luvun teini-ikäisen sielunmaisemaan, mutta huomaatkin kiitäväsi serpentiinitietä omaan sisimpääsi. Vaikka sarjan nuorten vaatteet, muotisanat ja sosiaalisen median suvereeni käyttö saattavat aluksi hämätä, ei sukupolvien kuilu ole pohjaton. Ihminen pinnan alla on sama.

Kun tv-sarjan nuori ihastuu yksipuolisesti, joutuu kiusatuksi, rakastuu ensimmäistä kertaa tai pitää ystävänsä puolia, nousevat tutut tunteet pintaan. Ilo, suru, pelko, viha tai rakkaus eivät ole muuttaneet muotoaan, eivätkä nuoren elämään liittyvät paineet tai leimautumisen pelko ole kadonneet mihinkään. Norjankielen sana skam tarkoittaa häpeää. Häpeä, erilaisuus ja anteeksianto niin itselle kuin muille liittyvätkin jokaisen päähenkilön tarinaan.

Sarjassa ehditään käsitellä niin ystävyyttä, mielenterveyden ongelmia, seksiä ja ehkäisyä, päihteitä, uskontoa kuin pettämistäkin. Skam tulee iholle ja tarttuu rohkeasti ja raikkaasti aiheisiin, joita aikuiset käsittelevät usein tunkkaisesti. Yhtäkkiä onkin helppoa muistaa, mitä on olla 16-vuotias ja hieman eksyksissä. Mieleen häivähtää ajatus: kuinka paljon itse on lopulta muuttunut?

Entä mikä Skamissa vetoaa nuoreen? Räävittömyys, rohkeus ja aitous. Finnejä ei piiloteta, hiukset rasvaisena voi tulla kouluun, ja hyväksyttäviä kehonmalleja on muitakin kuin se yksi median määrittämä. Kuten todellisesta elämästä, puuttuvat täydelliset kiiltokuvat myös sarjasta. Jokainen epäonnistuu joskus, mutta maahan ei jäädä makaamaan. Aina löytyy toivoa. Satunnaisia sekoiluja ja ylilyöntejä ei myöskään turhaan sensuroida. Nuoren maailma on usein mustavalkoinen, ja tunteet eletään täysillä hetkessä. Huumori onneksi keventää elämän synkeämpiä sävyjä.

Oli juoniratkaisuista tai draaman toteutuksesta mitä mieltä tahansa, voi nuorille suunnattuja sarjoja taatusti hyödyntää keskustelun herättelijänä. Miten itse toimisit, jos sinua olisi petetty? Kuinka kannattaisi puuttua ystävän syömishäiriöön? Millä tavalla voi toimia, jos joutuu toisten loanheiton kohteeksi?

Samaistumiskohteita voi löytää vaikkapa vahvan selviytyjän rooliin kätkeytyvästä Noorasta, seksuaalista identiteettiään etsivästä Isakista, uskonsa takia ennakkoluuloja kohtaavasta Sanasta tai Evasta, joka pettää toisen luottamuksen. Vaikka itseään ei sarjan hahmoista tunnistaisi, todentuntuinen kuvaus saa katsojan sujahtamaan vaivattomasti päähenkilön nahkoihin. Kaikkea ei tarvitse itse kokea ymmärtääkseen toista. On vain yritettävä katsoa maailmaa toisen silmin – ja se voi onnistua tv-draaman kautta mainiosti!