Eropäätös on vaikea ja tuskallinen

Parisuhdetietoa on maailma pullollaan, mutta psykologian alan tutkija Sarah Allen kiinnitti huomiota aukkoon tutkimuksessa: Siihen hetkeen, kun ei oikein enää olla parisuhteessa, muttei vielä erottukaan. Miten ihmiset päättävät erostaan? Ja mistä toiset saavat päähänsä olla sittenkin eroamatta? Tutkijat halusivat ymmärtää ”ei kenenkään maata” parisuhdevaikeuksien ja eropäätöksen välillä.

Eropäätös on vaikein päätös mitä voi tehdä, ja tuskallisin. Sitä verrataan jopa rakkaan puolison kuolemaan. Vaikeille päätöksille on leimallista, että niillä on pitkäaikaiset vaikutukset. Vaikeaa päätöstä vaativa tilanne on uusi. Ei ole kokemusta, eikä kukaan voi tehdä päättelyä puolestasi. Vaikeista päätöksistä juuri eropäätös on päätös, jonka kohdalla harvoilla on tietoa kaikista eroon vaikuttavista tekijöistä. Eropäätös joudutaan lopultakin usein tekemään umpimähkään.

Ihminen on  järkiperäinen olento ja haluaisi tehdä ainakin ne vaikeimmat ja suurimmat päätöksensä järjellä. Kuitenkin parisuhdeongelmien kasaantuessa kuumina hiilinä pään päälle, ihminen alkaakin tuntea tunteita. Hän tuntee pelkoa, ja rakkaus läikähtelee hänen sisällään. Hän tuntee kiintymystä ja suunnatonta vihaa. Tunteet saavat ihmisen poikkeamaan järjen äänestä.

Tutkimuksen maailmassa perheille lähetetään järkeenkäypiä kyselyitä, tutkimuksia, joihin voi vastata rationaalisesti ja odotetusti. Perustellut, kootut vastaukset ovat tervetulleita. Mutta todellisuus ihmissuhteissa voi näyttää aivan toiselta.

Nobel – palkinnon voittanut psykologi ja talousteoreetikko Daniel Kahneman (2011) päätteli, että tunteet ovat suuressa osassa kaikkea päätöksentekoa. Järkiperäisiä perusteluja voi viljellä mielin määrin, mutta ellei päätökseen sisälly tunnetta, päätös voi jäädä hyvinkin tekemättä. Kun ihminen sitoutuu päätökseen, se tapahtuu tunteen, ei järjen kautta. Puhdas järjenkäyttö on harvinaista. Ihmistä voi ajaa vaikkapa tavoite tehdä hyvää toisille ja noudattaa hyvää tapaa huonon sijaan.

Siltikin ihmiset ovat liian pimennossa tehdessään eropäätöksiään. Tarvittaisiin parempaa ”eropäätöksen teoriaa” , sillä päätös on vaikea ja monet tarvitseva apua päätöksentekoon. Eron voimakkaista seurauksista kärsivät monet ihmiset. Eropäätöksen tunnepitoisuus tulisi avata ja ymmärtää, sen sijaan että se halutaan järkiperäistää.

On eropäätöksiä jotka ovat helpompia kuin toiset. Väkivaltaisesta suhteesta on päästävä ulos, ja liitoissa vailla sukupuolielämää on yleensä yksi tai kaksi erittäin huonosti voivaa ihmistä.  Silti muissakin liitoissa pohditaan eroa ja erotaan. Pitkästyminen ja kyllästyminen ovat joitakin aikamme erojen syitä. Jotta perhetutkijat voisivat paremmin ymmärtää eroamisen päätöksentekoa, heidän on otettava suuremmassa määrin huomioon paitsi järki, myös epärationaalisuus, tunnepohjainen edestakaisin sahaaminen päättämisen ja päättämättömyyden väillä, ja kaikki se inhimillinen haahuilu, mitä päätöksen tekeminen vaatii.

Monet eroajatusten kanssa tuskailevat sanovat muuttavansa mieltään useita kertoja päivässä. Kunnes tulee seuraava hetki,  ja seuraava ”järkähtämätön” päätös, joka tunnin kuluttua jälleen muuttuu. Perhe-elämä on yhtä emotionaalista sotkua, tutkijat toteavat, mutta se on todellisuutta, jonka varaan ihmiset rakentavat elämänsä.

Skam saa sukeltamaan nuoren nahkoihin

Vasemmalta Eva (Lisa Teige), Sana (Iman Meskini) Chris (Ina Svenningdal) & Vilde (Ulrikke Falch). Yle Kuvapalvelu.

Jos seuraat nuoria sosiaalisessa mediassa, et luultavasti ole voinut välttyä sanalta Skam. Norjalainen suursuosioon noussut tv-sarja lukioikäisistä nuorista on herättänyt keskustelua myös useissa tiedotusvälineissä. Sarjan kaikki kolme tuotantokautta löytyvät tällä hetkellä Yle Areenasta ja neljäs kausi julkaistaan Norjassa tänä keväänä.

Miksi aikuisen kannattaa katsoa Skamia? Luulet kurkistavasti 2010-luvun teini-ikäisen sielunmaisemaan, mutta huomaatkin kiitäväsi serpentiinitietä omaan sisimpääsi. Vaikka sarjan nuorten vaatteet, muotisanat ja sosiaalisen median suvereeni käyttö saattavat aluksi hämätä, ei sukupolvien kuilu ole pohjaton. Ihminen pinnan alla on sama.

Kun tv-sarjan nuori ihastuu yksipuolisesti, joutuu kiusatuksi, rakastuu ensimmäistä kertaa tai pitää ystävänsä puolia, nousevat tutut tunteet pintaan. Ilo, suru, pelko, viha tai rakkaus eivät ole muuttaneet muotoaan, eivätkä nuoren elämään liittyvät paineet tai leimautumisen pelko ole kadonneet mihinkään. Norjankielen sana skam tarkoittaa häpeää. Häpeä, erilaisuus ja anteeksianto niin itselle kuin muille liittyvätkin jokaisen päähenkilön tarinaan.

Sarjassa ehditään käsitellä niin ystävyyttä, mielenterveyden ongelmia, seksiä ja ehkäisyä, päihteitä, uskontoa kuin pettämistäkin. Skam tulee iholle ja tarttuu rohkeasti ja raikkaasti aiheisiin, joita aikuiset käsittelevät usein tunkkaisesti. Yhtäkkiä onkin helppoa muistaa, mitä on olla 16-vuotias ja hieman eksyksissä. Mieleen häivähtää ajatus: kuinka paljon itse on lopulta muuttunut?

Entä mikä Skamissa vetoaa nuoreen? Räävittömyys, rohkeus ja aitous. Finnejä ei piiloteta, hiukset rasvaisena voi tulla kouluun, ja hyväksyttäviä kehonmalleja on muitakin kuin se yksi median määrittämä. Kuten todellisesta elämästä, puuttuvat täydelliset kiiltokuvat myös sarjasta. Jokainen epäonnistuu joskus, mutta maahan ei jäädä makaamaan. Aina löytyy toivoa. Satunnaisia sekoiluja ja ylilyöntejä ei myöskään turhaan sensuroida. Nuoren maailma on usein mustavalkoinen, ja tunteet eletään täysillä hetkessä. Huumori onneksi keventää elämän synkeämpiä sävyjä.

Oli juoniratkaisuista tai draaman toteutuksesta mitä mieltä tahansa, voi nuorille suunnattuja sarjoja taatusti hyödyntää keskustelun herättelijänä. Miten itse toimisit, jos sinua olisi petetty? Kuinka kannattaisi puuttua ystävän syömishäiriöön? Millä tavalla voi toimia, jos joutuu toisten loanheiton kohteeksi?

Samaistumiskohteita voi löytää vaikkapa vahvan selviytyjän rooliin kätkeytyvästä Noorasta, seksuaalista identiteettiään etsivästä Isakista, uskonsa takia ennakkoluuloja kohtaavasta Sanasta tai Evasta, joka pettää toisen luottamuksen. Vaikka itseään ei sarjan hahmoista tunnistaisi, todentuntuinen kuvaus saa katsojan sujahtamaan vaivattomasti päähenkilön nahkoihin. Kaikkea ei tarvitse itse kokea ymmärtääkseen toista. On vain yritettävä katsoa maailmaa toisen silmin – ja se voi onnistua tv-draaman kautta mainiosti!

Mitä on tunnefobia?

Tunteet ohjaavat ihmisen käyttäytymistä niin hyvässä kuin pahassa. Tunteet auttavat sopeutumaan muutoksiin ja suojelemaan omaa itseä. Tunne kertoo, ”missä mennään”.

Monien psyykkisten pulmien taustalla voi toisaalta olla vaikeus kokea jotain tunnetta. Psykologi McCullough kollegoineen kutsuu tätä vaikeutta tunnefobiaksi eli tunteen pelkäämiseksi.

Pohditaan ensin muunlaisia pelkoja: ihminen, joka pelkää korkeita paikkoja, voi vältellä lentokoneella matkustamista. Hän saattaa jättää ottamatta vastaan työtarjouksen, jos työpiste sijaitsee korkealla kerrostalossa. Bakteereja pelkäävä ei useinkaan halua hakeutua sairaanhoitajaksi. Hän saattaa avata ovenkahvat hihalla ja vältellä ihmisten kättelyä. Tunnefobia toimii samalla periaatteella. Ihminen välttää tietyn tunteen kokemista. Välttelyä voi tapahtua monella tavalla.

Tunnefobia syntyy, kun alkuperäiseen tunteeseen liittyy jokin sisäinen este. Esimerkiksi surun, innostuksen tai vihan kokemukseen liittyviä esteitä voivat olla häpeä, syyllisyys tai ahdistus. Ihmisellä voi olla vaikkapa tarve kertoa palaverissa innostavasta ideasta, mutta samalla hetkellä kun hän avaa suunsa, hän kokeekin voimakasta häpeää.  Häpeä aiheuttaa sisäisen ristiriidan. Toinen esimerkki: ihminen voi tunnistaa, että hänen on vaikea kohdata omia seksuaalisia tunteitaan, koska niihin liittyy voimakas ahdistus. Tällöin tunnefobia, sisäinen ristiriita, on tiedostettu ja sitä voi tutkia omassa mielessä.

Tunnefobia voi olla myös tiedostamaton. Tällöin ihminen suojautuu sisäiseltä ristiriidalta ymmärtämättä, mistä pohjimmiltaan on kysymys. Suojautumiskeinoja voi olla monia. Joku voi saada päänsäryn aina, kun häntä loukataan. Hänelle ei tule mieleenkään, että nyt voisi suututtaa tai että jokin estää suuttumusta. Toinen ajattelee, ettei hän halua vaikuttaa ihastuksensa silmissä liian innokkaalta, eikä viestitä tälle viikkoon. Kolmas sanoo kumppanin lähdettyä, että ”en oikeasti edes rakastanut häntä”. Itselle ahdistavilta tunteilta suojautuminen on inhimillistä.

Jonkin tunteen pelkääminen ei johda kaikkien tunteiden välttämiseen. Ensisijainen tunne voi korvautua jollakin toisella tunteella: esimerkiksi jos joku pelkää surun tunnetta, hän voi surun sijaan kokea vaikkapa vihaa. Henkilön ihmissuhteet saattavat kärsiä yllättävistä vihanpuuskista, ja oma surutyö jää tekemättä. Tunne ohjaa käyttäytymistä silloin haitalliseen suuntaan hyvinvoinnin kannalta.

Tunnefobian taustalla on yleensä traumaattisia elämäntapahtumia tai kokemuksia menneistä ihmissuhteista. Vanhemmat ja muut hoitajat, laajemmin koko yhteiskunta, voivat viestiä, että jotkut tunteet ovat sallitumpia kuin toiset. Lasta on voitu kieltää esimerkiksi itkemästä, suuttumasta tai vaikka koskettelemasta itseään. Tunteisiin liittyvät ihanteet ovat syvällä yhteiskunnassa, ja toisaalta jokaisella perheellä on oma tunnekulttuurinsa.

Tunnefobian ennaltaehkäisyyn auttaa se, että lapsen hoitajat pohtivat, mitkä tunteet ovat vaikeita heille itselleen. Kun vanhempi on sujut omien tunteidensa kanssa, hänen on helpompi ottaa vastaan lapsen tunteita. Lasta auttaa jo se, jos aikuinen nimeää hänen tunteensa. ”Taidat olla kiukkuinen.” ”Nyt sinun on ikävä äitiä, mutta pian äiti tulee.”

Miten sinun lapsuuden perheessäsi on suhtauduttu tunteisiin?  Voit pohtia seuraavia tunteita: viha, suru, pelko, ilo, innostus, hellyys, ylpeys, seksuaalinen halu. Minkä tunteen käsittelyyn olet saanut hyvät eväät kotoa? Onko jokin tunne ollut väärin tai häpeällinen? Jos jokin näistä tunteista tuntuu sinusta häpeälliseltä tai kielletyltä, miten olet suojautunut kokemasta tätä tunnetta? Tunnetko sen sijaan jotain muuta tunnetta, onko mielessäsi jokin tietty ajatus vai pyritkö ratkaisemaan tilanteen muulla tavoin? Oletko saanut läheisiltäsi palautetta tavastasi reagoida esimerkiksi iloisiin, surullisiin tai ärsyttäviin tilanteisiin?

Lähteet:

http://www.affectphobiatherapy.com/

McCullough, L., Kuhn, N., Andrews, S., Kaplan, A., Wolf, J. & Hurley, C. L. (2003) Treating Affect Phobia: A Manual for Short-Term Dynamic Psychotherapy. The Guilford Press.

Kuva: Hermosolut: Sebastian Kaulitzki/Shutterstock. Kasvot: Lassedesignen/Shutterstock. Kuvitus: Dan Bishop/Discover

Miten tästä tunteesta pääsee eroon?

elinanurminen_loka2016

Kuva: Psychotherapynewyork-sivusto

On ymmärrettävää, että ihminen haluaa päästä eroon ahdistuksesta ja pahasta olosta. Parempaa oloa ja mielihyvää voi etsiä esimerkiksi harrastamalla liikuntaa ja viettämällä aikaa läheisten kanssa. Pidempikestoista pahaa oloa, kuten masennusta ja ahdistusta, hoidetaan usein psykoterapialla. Pahaan oloon sisältyy paradoksi: se vaikea tunne, mistä haluaisi päästä eroon, voikin vaatia todellista pysähtymistä tunteen ääreen.

Meillä jokaisella on kokemus siitä, voiko toinen ihminen kestää meidän pahaa oloamme. Pienen lapsen pahalla ololla ei ole sanoja. Se tulee esiin itkuna ja huutona, esimerkiksi nälän tai mahakivun vuoksi. Samoin jokainen on vauvana kokenut, kestikö hoitava aikuinen tätä pahaa oloa, jolle ei ollut sanoja. Tiesikö aikuinen, mitä vauva kaipaa ja pystyikö hän vastaamaan vauvan tarpeeseen. Kestikö aikuinen vauvan hätääntymistä silloinkin, kun vauvan paha olo ei heti helpottanut?

Nämä muistin ulottumattomissa olevat kokemuksemme muokkaavat käsitystä siitä, miten voimme selvitä ahdistuksen kanssa: onko minun ahdistukseni siedettävissä, kestävätkö muut minun tunteeni, kestänkö ne itse – ja saanko apua, jos tarvitsen sitä? Hiljalleen vanhemman kyky ottaa vastaan lapsen ahdistusta hätääntymättä itse, sekä mahdollisuudet helpottaa vauvan pahaa oloa, muuttuvat ihmisen omaksi kyvyksi rauhoittaa itseään ja luottaa muiden ihmisten tukeen.

Joskus pahaa oloa poteva aikuinen haluaisi pikaisen ratkaisun tilanteeseensa. Löytyisikö tehokas pilleri, jolla pahan olon saisi pois ilman sen kummempaa vaivannäköä? Miten päästä eroon surusta, ikävästä tai alakulosta? Aikuinen ihminen kysyy nyt omin sanoin: Mistä tämä ahdistus johtuu? Hän haluaa helpotusta pahalle ololle ja miettii, pystyykö kukaan auttamaan häntä.

Paha olo on normaali reaktio kriisissä, ja se helpottaa yleensä ajan kanssa, kun ihminen saa riittävästi tukea. Hetkellinen paha olo voi mennä ohi esimerkiksi puhumalla läheisten kanssa ja vähentämällä työkuormitusta. Joku käsittelee asioita omassa mielessään ja saa siitä riittävästi selvyyttä elämäänsä.

Joskus paha olo ei helpota arkisin keinoin. Siitä ei pääse eroon hyvinvointioppailla. Pahan olon vältteleminen tai hukuttaminen vaikka työntekoon ei auta, kun saman olon kanssa painiskelee vuodesta toiseen.

Esimerkiksi psykodynaamisessa psykoterapiassa on tavoitteena tutkia rauhassa asiakkaan mielessä olevaa ja pyrkiä ymmärtämään asiakkaan kokemusta. Psykoterapiassa voi parhaimmillaan kokea, että joku ihminen kestää minun tunteeni eikä yritä päästä niistä eroon. Turvallisessa psykoterapiasuhteessa on mahdollisuus käydä läpi omia tunteita uudella tavalla, asettumalla kipeän ja tuskallisen ääreen. Ja huomaamalla, että tästä voi selvitä yhdessä. Aivan kuin vanhemman ja lapsen välillä, psykoterapeutin ja asiakkaan välillä oleva turvallisuuden tunne voi siirtyä asiakkaan omaan elämään psykoterapian jälkeen: pystyn rauhoittamaan itseäni ja suhtautumaan hyväksyvästi omiin kokemuksiini. Pystyn havainnoimaan ja tutkimaan tunteitani ilman, että yrittäisin päästä niistä eroon.

Lähde:

P.B.Sorensen (1997) Thoughts on the containing process from the perspective of infant/mother relations. Kirjassa S.Reid (ed): Developments in Infant Observation, 113-122. Routledge.

 

Miten sinä kohtaat minut?

shutterstock_107158634Pojat ja nuoret miehet miettivät sukupuoltaan Poikien Puhelimessa, mitä se tarkoittaa, miten olla poika tai miten kasvaa mieheksi. Keskustelut ovat liikuttavia ja joskus hämmentäviä. Annamme miehenä olemisesta kuvan, joka on mahdollisimman laaja-alainen ja monimuotoinen. Kuulemamme mukaan omanlaiseensa miehuuteen valmiit pojat eivät läheskään aina saa ajatuksilleen vastakaikua arjessaan.

Kaksi fuksipukeutunutta nuorta tyttöä sadevaatteissaan on jäämässä junasta. Nuori mies säntää äkkiä heidän peräänsä. Tytöt katsovat peloissaan luomien alta mustahupparista miestä. Junanvaunun matkustajat valmistautuvat näppäilemään hätänumeroon. Mies ojentaa toisen tytön jättämän hupparin ja palaa katse maassa penkilleen. Viimeinen hänen rekisteröimänsä asia on kiitos ja hymy tytöltä.

Poikien kasvu mieheksi on huomattavasti värikkäämpää ja monimuotoisempaa, kuin 20 vuotta sitten. Silti ajoittain käymme keskusteluita, joissa poika tai nuori mies tulee kohdatuksi sukupuolensa yleistettynä edustajana koulussa, lähipiirissään, vapaa-ajallaan tai kaveriryhmässä.

Päiväkodissa isää lähestyy toisen pojan äiti. Äiti kertoo kirjoittaneensa kirjeen isän vaimolle, koska hänen poikansa on puhunut isän pojasta paljon ja haluaisi leikkiä pojan kanssa myös vapaa-ajalla. Isä nyökkäilee hämmentyneenä ja ottaa kirjeen vaivaantuneena. Kiskoo päällystakin päälleen ja poistuu aamuiseen räntäsateeseen.

On todella antoisaa kuulla kun pojat ja nuoret miehet haluavat rakastaa, hoitaa lapsia, hyväksyä seksuaaliset suuntautumiset ja sukupuolen moninaisuuden, puhua tunteistaan, kyseenalaistaa miehisyyden myyttejä sekä rooleja. Tilastojen valossa ja puhelimessa kuulemamme perusteella pojat ovat valmiita tulemaan onnellisiksi kukin omalla tavallaan – ja ovat myös valmiita sallimaan sen muille. Vastapainoksi kuulemme myös toisenlaista, kapeampaa käsitystä miehisyydestä.

Mies kävelee kauppakeskuksessa, väistelee ihmismassaa kuulokkeet korvilla. ”Ohita oikealta ohita oikealta” mies toistelee itsekseen. Suoraan kohti marssi keski-ikäinen naishenkilö. ”Vasemmalle, oikealle, minne väistän?” , miettii mies. ”Tulee suoraan kohti. Pelottaa. Osuma. Ei edes yrittänyt väistää. Hävettää.” -Saatanan juntti, kuuluu vielä yleisen hälinän läpi. Mies jatkaa matkaa ja miettii, että on syntynyt Helsingissä.

Nuoret ovat avarakatseisempia ja antavat enemmän tilaa monimuotoiselle miehisyydelle. Mitäpä, jos me aikuiset seuraisimme perässä? Olisimmeko esimerkkeinä tuleville sukupolville positiiviseina miehen malleina, sellaisina, joilla ei ole historian taakkaa ja pakon kaheleita kannettavanamme. Ne ovat nimittäin raskas taakka kantaa.

Monimuotoista miesten päivää!

Hiljainen rakkaus

003

Kuva: Työryhmä Tarja Santalahti, Kari ja Anne Saaristo

Ovi käy. Mies tulee sisään pellolta ja käy tupaan istumaan. Nainen istuu mökissä ompelutöitä tehden. Aika kuluu ja pariskunta istuu etäällä toisistaan, omiin töihinsä uppoutuneina. Taustalla raksuttaa kello, mutta muuten on hiljaista. Hiljaisuuden rikkoo lopulta se, kun toinen kysyy, että pitäisikö keittää kahvit. Kahvimurut kaivetaan kaapin uumenista ja ladotaan rakkaudella koneeseen. Kiintymystä ei sanota ääneen, mutta sitä voi hengittää mökin ilmasta.

Parisuhde oli hyvin pitkään suomessa työnjakoa. Hyvä parisuhde tarkoitti sitä, että toiseen saattoi luottaa siinä, että hän ei lähde kylille juomaan tai riiaamaan keskellä kylmintä talvea. Mies hoiti raskaat työt ja nainen murkinat. Ihanne mies suomalaiselle naiselle, oli luotettava ja työteliäs, piste. Jos näin hyvä mies oli sattunut kohdalle, niin siitä saattoi kiittää luojaa joka ilta.

Tunteilulle ei vuosisadan alussa jäänyt juuri tilaa eikä aikaa. Tunteet näytettiin tekojen kautta. Muistan joskus nähneeni dokumentin, jossa vakavasti sairastunut suomalainen mies tietää kuolevansa. Hän on päättänyt tehdä puolisolleen niin paljon polttopuita, että vaimo pärjää niillä jäljellä olevat vuotensa. Mies tekee töitä, laskee ja miettii, että saako hän työnsä loppuun ennen kuolemaansa. Siitä ei puhuta, mitä mies tuntee vaimoaan kohtaan tai ajattelee omasta pois menostaan. Rakkautta ei ole totuttu tunnustamaan ääneen. Tunteet tulee lukea toisen toiminnasta ja rivien välistä.

Luotettavuus on yhä tärkeä ominaisuus suomalaisille. Tämä tuli esiin Osmo Kontulan (2013) tutkimuksessa. Vaikka monia muita odotuksia suhteelle on tullut, on kumppanin luotettavuus yhä ykkönen. Tämän voi ajatella juontuvan siitä, että ihminen syntyy tähän elämään täysin riippuvaisena toisen hoivasta. Meille ihmisille on tärkeää, että voimme tukeutua toiseen vaikealla hetkellä. Pitkäaikainen ja luottamuksellinen suhde luo sisäisen turvan tunteen. Suomessa, karussa ja kylmissä olosuhteissa luotettavuus on ollut ehkä vielä tärkeämpää kuin etelän lämmössä.

Turvallisuus, luotettavuus ja työteliäisyys ovat hyvä pohja, mutta ne eivät kuitenkaan enää nykyolosuhteissa näytä riittävän onnen tunteen saavuttamiseen. Naapuria ei enää onnitella, että kyllä sinulla kävi tuuri, kun sait tuon hiljaisen ja luotettavan Jukan joka osaa naulata. Nykyään kaivataan suhdetta, jossa on myös puhetta, tunteiden jakamista, romantiikkaa ja jännitystä.

On hienoa, että ihmiset saavat tietoa ja pystyvät nykyään tunnistamaan paremmin tarpeensa. Ihmiset ymmärtävät, että hyvää elämää on mahdollista etsiä ja yksi sen osa-alue on toimiva parisuhde. Joskus saattaa kuitenkin käydä niin, että päätellään liian nopeasti onnen löytyvän aidan takaa.

Mediassa elää voimakkaasti parisuhteiden idealisointi. Lehtijuttua ei yleensä tehdä suhteista, joissa on istuttu samassa olohuoneessa 30 vuotta. Jutut tehdään voimakkaan rakastumisen vaiheessa. Myös tiedon saanti on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Lähes jokainen suomalainen saa ähkyyn asti tietoa siitä, että mitä kaikkea hyvän parisuhteen tulisi sisältää. Tässä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta se saattaa luoda väärän kuvan siitä, että on olemassa joku parisuhteen ideaali joka on mahdollista tavoittaa.

Kukaan asiantuntija maailmassa ei pysty määrittelemään, että mikä toiselle on hyvä. Siksi jokainen joutuu omalta kohdaltaan pohtimaan tätä kysymystä. Kun tuota kysymystä miettii, on hyvä tietoisesti yrittää häivyttää kaikki ympärillä leijuvat odotukset ja normit. Kysyä vain itseltään, että onko minulla tässä tämän ihmisen rinnalla ihan riittävän hyvä olla.

Kontula, O (2013) Yhdessä vai erikseen. Väestöliiton perhebarometri.

Saako kotiasioista puhua?

Teacher discussing with children.

Teacher discussing with children.

Monille meistä on opetettu, että kotiasioista ei saa puhua vieraille. Vanhempi ei halua, että lapsi kertoo kenelle tahansa yksityiskohtia hänen vatsavaivoistaan tai sukulaisia koskevista mielipiteistään.

Päiväkoti-ikäinen lapsi ei aina kielloista piittaa. Hän kertoo äidin ja isin noloimmat jutut vailla sensuuria. Iän myötä lapsi kuitenkin sisäistää sen, että joistain asioista on kiellettyä puhua. Lapsi oppii, että jotkin asiat ovat yksityisiä.

Toisaalta hyssyttely voi peittää myös sellaisia vakavia asioita, joista olisi tärkeää puhua – vaikka se vanhemmista tuntuisikin vaikealta. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi vanhemman alkoholismi, kotiväkivalta tai vakavat mielen pulmat. Vanhempi voi tuntea häpeän lisäksi pelkoa siitä, että ”lapset vietäisiin häneltä”, eikä siksi hae apua. Lapsi voi oppia, että tällaisista kotiasioista ei saa kertoa kenellekään ja yrittää selviytyä yksin. Hankalasta tilanteesta tulee lapsen normaali arki.

Puhumattomuuden vaatimus lähtee useimmiten aikuisten, ei lasten tarpeista käsin. Aikuinen ei kestä häpeää tai omia huonommuuden tunteitaan. Jokin aihe on aikuiselle kiusallinen ja nolo. Hän voi pelätä menettävänsä kasvonsa. Tämä ei ole lapsen ongelma. Sen sijaan, että me aikuiset rajoittaisimme lapsiamme, me voimme pohtia omaa tapaamme käsitellä vaikeita asioita. Pitääkö selviytyä yksin? Miksi jokin asia tuntuu niin hävettävältä?

Kielto puhua hankalista kotiasioista on viesti: ”muihin ei saa turvautua, muuten petän vanhempani”. Kielto puhua kotiasioista voi merkitä samalla kieltoa kokea vihaa, pettymystä tai ärtymystä omia läheisiä kohtaan.

Joskus kotiasioista puhuminen voi herättää syyllisyyden tunteita vielä aikuisenakin. Kielto on sisäistynyt lapsen mieleen, ja se elää mielessä vielä silloinkin, kun ihminen ei ole enää riippuvainen vanhemmistaan. Silloin ihminen voi joutua tekemään töitä sen eteen, että hän antaa itselleen luvan tuntea erilaisia tunteita vanhempiaan kohtaan sekä ilmaista näitä tunteita. Kaikilla ihmisillä on sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita omia vanhempia kohtaan.

Noloista, kevyemmistä perhe-elämän paljastuksista kyllä selviää. Ne kuuluvat lapsiperheen arkeen, ja niitä voi olla hauskakin muistella jälkikäteen. Aikuinen voi suojata itse omaa yksityisyyttään ja myös lasta, niin ettei hän sano kaikkea ääneen lasten kuullen.

Kun emme rajoita lapsen vapautta kertoa mielessään olevista asioista, lapsi tietää voivansa tukeutua toisiin ihmisiin aina vaikealla hetkellä – ilman häpeää tai pelkoa siitä, että ei olisi hyväksytty vanhemman silmissä. Lupa kertoa kotiasioista viestittää, että lapsen tärkeäksi kokemat puheenaiheet ovat tärkeitä myös meille aikuisille.

Sinkku, ovatko tapailusuhteesi heijastuksia menneisyydestä?

elina-sinkkublogi-0916Psykoanalyyttinen käsite ”transferenssi” tarkoittaa ihmisen tapaa suhtautua nykyisiin ihmissuhteisiinsa samalla tavalla kuin menneisiin, lapsuuden ihmissuhteisiin.

Menneisyyden tunnekokemukset siirtyvät uusiin ihmissuhteisiin tiedostamatta. Tämä voi näkyä siinä, että reagoimme nykyisissä ihmissuhteissa jollakin opitulla tavalla, jota läheisemme eivät ymmärrä tai joka ei vastaa todellista tilannetta. Tästä huolimatta yritämme kuitenkin perustella, miksi tunteemme tai odotuksemme ovat oikeutettuja. Mitä enemmän ihmisellä on traumaattisia kokemuksia varhaislapsuudessa, sitä todennäköisemmin hän siirtää silloiset tunteensa, pelkonsa ja odotuksensa uusiin ihmissuhteisiinsa. Kyseessä eivät välttämättä kuitenkaan ole todelliset lapsuuden kokemukset vaan lapsen silloinen tulkinta niistä.

Transferenssi voi vaikuttaa monella tavalla sinkun deitteihin ja tapailusuhteisiin. Se voi näyttäytyä esimerkiksi jatkuvana kokemuksena hylätyksi tulemisesta. Saattaa olla, että sinkku kokee ihastuvansa aina tietynlaisiin ihmisiin, joita hän ei myöhemmin kuitenkaan koe luotettaviksi. Tai hän ei pääse irti suhteista, joissa hän ei koe oloansa turvalliseksi. Joskus sinkku voi oman tulkintansa kautta edesauttaa omien pelkojensa toteutumista, ikään kuin viedä tilanteita omien pelkojensa suuntaan. Mitä turvallisempi sinkun kokemus omista vanhemmistaan on, sitä realistisemmin hän pystyy näkemään deittikumppaninsa ilman menneisyyden silmälaseja. Sisäisten ristiriitojen käsitteleminen auttaa siinä, etteivät menneet kokemukset liiallisesti ota rakkauselämää näyttämökseen.

Psykoanalyytikko Veikko Tähkä kirjoitti, että rakastuminen ensi silmäyksellä on transferenssia. Mitä vahvempi myönteinen ensivaikutelma on, sitä todennäköisemmin kyse on transferenssista: ihastuksen kohteessa on jotain sellaista, mitä tärkeällä lapsuuden henkilölläkin oli. Sinkku kokee ihastustaan kohtaan samoja tunteita kuin lapsena vanhempiaan kohtaan, tilanteessa on jotain tuttua. Vahvassa myönteisessä tunnekokemuksessa sinkku ajattelee olevansa ”hyvä ihmistuntija” tai hyvällä ”intuitiolla” varustettu.

Sinkku, jos löydät itsesi toistuvasti hankalasta ihmissuhteesta, on mahdollista, että nämä suhteet ovat transferenssisuhteita – eli edustavat tiedostamattomasti aina uutta versiota omista vanhemmistasi. Käsittelemällä omia lapsuuden ihmissuhteita esimerkiksi psykoterapiassa ihmisellä on suurempi mahdollisuus kohdata kumppaniehdokkaat sellaisina, kuin he ovat.

Deittailu vie usein matkalle sisimpään ja omaan menneisyyteen. Jokainen deittikumppani, tapailu- tai parisuhde onkin aina uusi ja tärkeä mahdollisuus työstää käsitystä omasta itsestä ja muista ihmisistä.

Lähde:

Tähkä, V. (1982) Psykoterapian perusteet. Helsinki: Werner Söderström.

Kuva: Livehdwallpaper-sivusto

Huomaa myös:

 

Ukkosenjohdattimena

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_229592650

Kesälomakausi on jäänyt taakse ja klinikoiden väki kokoontunut täysimääräisenä kuulostelemaan lomakokemuksia.

Yksi yhteisten lomakeskustelujen kestosuosikki on sää: oliko sopivasti aurinkoa, lämpöä, hellettä tai yöllisiä sateita? Suosivatko tuulet purjehtijoita? Jokaisella on oma kantansa siihen, mikä oli loman ihannesää. Toiselle hehkuva helle sopii hyvin, toiselle taas hieman maltillisemmat lämpötilat.

Sääilmiöistä ukkonen kerää yleensä melko samansuuntaiset arviot.

Sähköä ilmassa: joku saa päänsärkyä, toisella on vain muuten painostava ja levoton olo. Luonnon valtavien voimien edessä pelonsekainen kunnioitus valtaa mielen. Haetaan turvallinen paikka, sähkölaitteet irrotetaan verkkovirrasta.

Ukkoskuuron mentyä ilma tuntuu puhtaalle ja helpolle hengittää. Sateen kastelema maa tarjoaa runsaan kirjon tuoksuja, luonnon värit kirkastuva. Puistoihin ja puutarhoihin satanut vesi herättelee kasvillisuutta uuteen kasvupyrähdykseen.

Toisinaan ukkosta on ilmassa myös lapsettomuusklinikalla. Sen voi aistia tai nähdä pilvisalamointina. Joskus voi huomata jääneensä itse Faradin häkin suojiin. Tällaisessa tilanteessa tuntee olevansa voimaton: on suojassa suurilta tunteilta ja samalla avuton auttamaan.

Lapsettomuuslääkärille sopii paremmin ukkosenjohdattimena toimiminen: salama saa iskeä vaikka kirkkaalta taivaalta. Suunnaton, joskus vuosien saatossa kertynyt varaus pääsee purkautumaan. Se voi yllättää, hämmentää ja pelästyttää kaikkia osapuolia, mutta myös puhdistaa ilmaa.

Ukkosenjohdattimena toimiminen on joskus välttämätöntä ja kuuluu tähän työhön.

Tunteiden ukkosmyrskyssä vastaanottohuoneen pitäisi olla potilaan turvapaikka. Paikka jossa ollaan valmiita vastaanottamaan ja ohjaamaan turvallisesti sivuun kaikki negatiivinen varaus mikä mielen maiseman ukkospilviin on kertynyt.

Millaiset ”kehykset” maailmaan haluat antaa lapsellesi?

shutterstock_119184907Kävelin päiväkodin pihan ohitse ja näin pojan juoksevan äitiään vastaan näyttäen innoissaan jotakin, jota kantoi käsissään. Katsoin poikaa odottavaan äitiin, joka näytti vihamieliseltä ja ilmeettömältä. Äidin kasvoilta oli vaikea lukea minkäänlaista jälleennäkemisen iloa. Kun poika näki äidin, hän pysähtyi, jähmettyi ja ilme muuttui vakavaksi. Tämän jälkeen poika käänsi katseensa maahan ja lähti laahustamaan äidin suuntaan. Kun poika saavutti äidin, äiti alkoi läksyttää poikaa siitä, että tämä oli ottanut mukaansa päiväkodin omaisuutta. Hiljaa poika meni takaisin pihalle, palautti lelun ja käveli äidin viereen.

Seuratessani kyseistä tapahtumaa mieleni teki mieli huutaa äidille ”etkö sinä ymmärrä, poika halusi näyttää lelua sinulle! Eikö mikään sinussa liikahtanut pojan riemussa?” En meinannut päästä yli tuosta näystä, pojan kasvoilla viipyilleestä yksinäisyyden ja häpeän tunteesta. Äidin ilmeettömät kasvot palasivat vielä illalla mieleeni. Pyöriskelin ja ajattelin, että miten olisin voinut ilmaista pojalle, että vika ei ollut hänessä. Minä olisin mielelläni katsonut mitä hänellä siellä kädessä oli.

Mietin äitiä ja äidin ilmeettömyyttä, vihamielisyyttä. Millaiset kasvot tämä äiti on kohdannut omassa lapsuudessaan? Miten kukaan voi niittää sieltä, mihin ei ole koskaan kylvetty?

Tapahtumaketju jätti minut pohtimaan, mitä ihmisen sisälle rakentuu samanlaisina toistuvien kohtaamisten kautta. Kaikki vanhemmat väsyvät joskus, ihmissuhteisiin kuuluu aina myös pettymyksiä, mutta mitä jos kokemusten varasto täyttyy toisen ilmeettömyydestä, ohituksista, vihamielisyydestä ja väheksynnästä.

Jotta pärjäisimme maailmassa, joudumme luomaan yleisiä käsityksiä siitä, miten se toimii. Jos poltamme käden liedellä, niin opimme jo yhdestä kerrasta, että ei kannata törkätä sormiaan hellaan. Miten sitten ihmissuhteissa? Myös niissä me pyrimme oman historiamme kautta luomaan käsitystä siitä, miten toiset ihmiset käyttäytyvät ja millä tavalla meidän kannattaa olla suhteessa heihin. Luomme myös mielikuvan siitä mikä oma arvomme on suhteessa muihin.

Käsitykset ja uskomukset itsestä ja toisista syntyvät tunteiden kautta. Ne eivät ole tietoisen aktiivisen ajattelun tulosta, vaan toistuvien tapahtumien ja niiden herättämien tunnetilojen yhdistelmä. Turvallinen ja hyväksyvä suhde vanhempaan luo lapselle uskon itseen ja toisiin. Lapsi, joka jää vaille hyväksyvää katsetta ja emotionaalista tukea, näkee maailman hylkäävänä ja itsensä arvottomana.

Lapsuudessa muodostuneet ”kehykset” maailmalle ja itselle jatkavat elämäänsä aikuisuudessa. Kielteiset kehykset voivat näkyä siinä, että on vaikea uskoa toisten kauniita sanoja, vaikea uskoa omaa arvoa tai vaikea uskoa omaan mahdollisuuteen saavuttaa asioita. Se pistää ajattelemaan, että mikä merkitys voi olla lämpimällä katseella ja pienellä määrällä uteliaisuutta. Siihen me ehkä pinnistäen pystymme.

Dopson, K. & Dozois, D. (2011) Risk factors in depression. Luku: Mechanisms related to the development of core beliefs ( s. 133-135). Academic Presss.