Arvostava vuoropuhelu on tärkeää seksuaalikasvatuksessa

Median uutisoimat seksuaalirikokset ovat herättäneet aiheellisen huolen siitä, miten  erilaisista yhteiskunnista Suomeen muuttaneet tuntevat suomalaisen lainsäädännön ja tasa-arvon periaatteet.

Olemme Väestöliitossa tehneet viime vuosina paljon työtä monikulttuurisuuden ja seksuaalikysymysten parissa. Olemme tuottaneet seksuaalikasvatuksen materiaaleja kotoutumiskoulutuksiin, selkokielisen verkkokurssin seksuaalioikeuksista ja tasa-arvosta sekä videon 8 kielellä. Olemme myös kouluttaneet vapaaehtoisia toimimaan tasa-arvon lähettiläinä keskustelutilaisuuksissa vastaanottokeskuksissa eri puolilla maata sekä mentoreina seksuaalisuuden asioissa Helsingissä.

Maahanmuuttajien tieto suomalaisesta lainsäädännöstä ja tavoista ei kasva sillä, että lakipykälät ja muu tieto kaadetaan tulijoiden päähän jonakin tietopakettina, pahimmillaan kirjallisen esitteen muodossa. Nämä asiat ovat vaikeita ja käsitteellisiä, joten niistä on voitava keskustella. Uusia asioita voidaan omaksua vain arvostavan vuoropuhelun kautta.

Keskeistä onnistuneessa seksuaalikasvatuksessa on, että se perustuu aidosti kaksisuuntaiseen vuorovaikutukseen. Täytyy siis kuunnella, ei vain saarnata yhtä totuutta. Täytyy pohtia ja vastata vaikeasti muotoiltaviin kysymyksiin.

Erityisesti nuorilla maahan tulleilla on paljon pohdintoja siitä, miten intiimeissä ihmissuhteissa tulisi täällä toimia. Mikä on oikein? Mitä minulta odotetaan? Miten pitäisi suhtautua humalaiseen tyttöön? Mitä teen, kun baarissa tai koulussa nainen istuu syliini ja yrittää suudella väkisin? Entä jos olen päätynyt sänkyyn ja nainen alkaakin sanoa, ettei halua? Vaatii opettelua ymmärtää, että täälläpäin naisen ei tarkoittaa todellakin ei, eikä ole pelkkää sievistelyä. Ja ettei miehenkään tarvitse olla aina valmis.

On tärkeää kertoa jokaiselle suomalaisesta lainsäädännöstä ja rangaistuksista. Jos asiat kertoo poliisi muodollisesti ilman keskustelua ja perusteluja, asia ei uppoa. Vastaanottokeskuksissa asuvat vakuuttavat usein asiantuntijoillemme kiitollisuuttaan saada keskustella seksuaalikysymyksistä. He voivat väittää, ettei heille kukaan koskaan ole kertonut näistä asioista halaistua sanaa, vaikka paikalla olisi todistetusti käynyt joku viranomainen tulkin kanssa kertomassa lainsäädännöstä. Kyse on siitä, että viestin perille menemiseksi tarvitaan keskustelua sekä selkokieltä. Muuten asia ei tunnu merkitykselliseltä tai itseä koskevalta ja jää käsitemössöksi, jolla ei koeta olevan kosketusta omaan elämään. Monella kriisimaista tulleella on myös masennusta, joka heikentää oppimis- ja muistamiskykyä.

Seksuaalikasvatuksessa on suuri hyöty kokemusasiantuntijoista. Niitä, jotka ovat itse kokeneet menestyksekkään Suomeen asettumisen ja kotoutumisen, kuunnellaan tarkkaan. On myös hyvä jos seksuaalisuudesta voi keskustella asioihin perehtyneen vanhemman henkilön kanssa omalla kielellä. Näin ehkäistään miesporukoissa toisinaan syntyvää naisia esineellistävää keskustelukulttuuria.

Asiat uudessa asuinympäristössä avautuvat pikku hiljaa, kun on tekemisissä ihmisten kanssa ja pystyy keskustelemaan asioista. Kun tänne tulijat otetaan vastaan tasaveroisesti, annetaan mahdollisuuksia tehdä työtä ja heidän kanssaan ollaan ylipäätään tekemisissä, on meillä avaimet vähentää väkivaltaa.

Muistetaan, että maahan muuttaneissa on hyvin erilaisia ihmisiä, eri puolilta maailmaa ja eri perustein maahan tulleita. Seksuaalirikoksiin syyllistyy kuitenkin vain hyvin pieni murto-osa maahan tulleista. Viime kädessä kaikki häviävät, jos kokonaisia ihmisryhmiä leimataan ja hyljeksitään.

Pioneerihommia nuorten seksuaaliterveyden edistämisessä

Aloitin työni Väestöliitossa melko pian valmistuttuani terveydenhoitajaksi keväällä 2001. Tuona samana syksynä Väestöliiton Nuorten Avoimet Ovet (ent. Avoimet Ovet) tuli teini-ikään täyttäessään 13 vuotta. Silloin nuoria kohdattiin etupäässä vastaanotoilla ja toiminnassa kehitettiin  nuorten seksuaaliterveysanamneesi kohtaamisen tueksi ja malliksi muillekin.  Kävimme kouluilla pitämässä seksuaalikasvatustuokioita ja  vanhempainiltoja ja koulutimme ammattilaisia, kirjoitimme kirjoja ja oppaita nuorten kohtaamisesta ja seksuaaliterveydestä.

Asiakkaita riitti yllin kyllin ja vastaanotoille heitä ohjautui eniten koulujen terveydenhuollon kautta. Yleisin käyntisyy oli ehkäisyn aloittaminen, joten suurin osa kävijöistä oli tyttöjä. Kohtaamisten kautta saimme tietoa siitä, millaisten seksuaaliterveyteen liittyvien asioiden kanssa nuoret elävät ja millaisia henkilökohtaisia kysymyksiä heillä on. Väestöliittoon oli hiljattain perustettu Miehen Aika-projekti, jonka tarkoitus oli muun muassa tarjota myös pojille omia palveluita ja materiaaleja mieheksi kasvamisen ja seksuaalisen kehityksen tueksi. Silti kokemus oli se, ettei poikia tavoitettu samalla lailla kuin tyttöjä. Lisäksi haasteena oli se, että toiminta kohdistui lähinnä pääkaupunkiseudulle.

Suunnitelmat olivatkin jo pitkällä http://www.seksuaaliterveys.org- internetpalvelun perustamiseksi, josta kaikki sukupuoleen ja asuinpaikkaan katsomatta voisivat löytää tietoa ja esittää oman kysymyksensä nettipalstalla ja varata ajan kahdenkeskeiseen ”One-to-One”-keskusteluun. Siihen aikaan oli olemassa eri tahojen avoimia chatteja, joissa kuka tahansa saattoi sanoa mitä tahansa ilman erityistä moderointia. Itsekin kokeilimme yleisen, moderoidun chatin pitämistä, mutta se osoittautui epäeettiseksi tavaksi tehdä seksuaalikasvatusta. Se mahdollisti epäasiallisen käyttäytymisen ja chat lopetettiinkin melko pikaisesti.

Väestöliiton palvelut olivat ensimmäisiä sähköisiä nuorille kohdistettuja neuvontapalveluja koko Suomessa ja melko ainutlaatuisia myös rajojen ulkopuolella. Nuoret saivat mahdollisuuden tuoda luottamuksella ja nimettömästi esiin omia henkilökohtaisimpia asioitaan ja huoliaan. Verkkotyön kautta saimme ensiarvoisen tärkeää tietoa siitä, mitä nuoret haluavat tietää ja mihin kaipaavat tukea ja apua. Saimme olla ensimmäisten joukoissa kokeilemassa palveluiden toimivuutta ja kohtaamassa verkkopalveluiden mahdollisuuksia ja uhkia, esimerkiksi nimettömyyteen, vaitiolo- ja ilmoitusvelvollisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kokemuksen kartuttua loimme kohtaamisen malleja verkkotyöhön. Tulipa minulta siinä kehittelyn tiimellyksessä kerran kadotettua koko Väestöliiton sivusto bittitaivaaseen… Kantapään kautta opittiin!

Nuo samat elementit palveluissa ovat pysyneet tähänkin päivään saakka (tietopankit, vastaanotto ja kysy asiantuntijalta-palsta). Nuorten tuomat aiheet ja kysymykset ovat osin pysyneet samoina, osin muuttuneet ajan ja sen ilmiöiden myötä. Esimerkiksi porno ja sen tuomat vääristyneet odotukset ja suorituspaineet puhututtivat jossain vaiheessa paljon, kun pornon saatavuus yleistyi. Myöhemmin pohdittiin seksuaalista suuntautumista ja tuotiin esiin seksuaalista häirintää ja väkivaltaa sen eri muodoissaan. Ehkäisy, seksitaudit ja omaan kehoon liittyvät kysymykset ovat ikuisia kestoaiheita palveluissa.

Palatakseni hetkeksi kasvotusten tapahtuviin vastaanottoihin en voi olla mainitsematta sitä, että myös siellä havaittiin uusia asioita ja ilmiöitä. Tästä tärkeimpänä aiheena nuorten kokema seksuaalinen kaltoinkohtelu. Koska nuorilta kysyttiin asiasta aina, huomaisimme sen yleisyyden, johon tarvittaisiin lisää tietoa ja keinoja sen kohtaamiseen. Myöhemmin saimme silloiselta RAY:lta projektirahaa NUSKA-projektille, jossa luotiin kohtaamis- ja verkostoitumismalli seksuaalisesti kaltoinkohdeltujen nuorten auttamiseksi. Tämä oli ainutlaatuista työtä ilmiön ympärillä siihen aikaan.

Olen saanut pitkän Väestöliittourani ajan olla aitiopaikalla seuraamassa nuorten seksuaaliterveyden edistämisen ja seksuaalikasvatuksen pioneerityötä. Olen kiitollinen kaikille Väestöliitossa kohtaamilleni ihmisille heidän jättämistään jäljistä minuun ja omaan ammatillisuuteeni. Toimin Väestöliitossa vuosien 2001-2018 välillä projektityöntekijänä, projektikoordinaattorina, kehityspäällikkönä ja viimeisimpänä asiantuntija-tiimiesimiehenä. Saatoin lähteä Väestöliitosta, mutta Väestöliitto ei minusta!

Onnea aikuinen, 30-vuotias Väestöliiton Nuorten toiminnot!

Tuulia Råmark
Kirjoittaja työskenteli Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla, Nuorten Avoimissa Ovissa ja nuorten tiimissä useissa tehtävissä vuosina 2001-2018

 

Vuosituhannen vaihde Nuorten Avoimissa Ovissa

Heti erikoistuttuani aloitin vakituisen työn Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalla kesällä 1998. Olimme maan ainoa erikoislääkärijohtoinen moniammatillinen seksuaaliterveyden yksikkö. Nuoria olin hoitanut jo yli kymmenen vuoden ajan ja pitänyt vastaanottoa myös Väestöliitossa.

Silloin oli suurta huolta nuorten seksuaaliterveydessä. Auroran ja Folkhälsanin nuorisovastaanotoille tuli yhä useammin tyttöjä, joilla ei ollut aavistustakaan siitä, ettei keskeytetty yhdyntä ole tehokas ehkäisy. Yhä useammalla ei ollut alkeellistakaan tietoa omasta anatomiastaan. Ehkäisyneuvolat ja kouluterveydenhuolto oli ajettu alas, eikä seksuaalikasvatusta ollut monissa kouluissa lainkaan. Vanhemmat kuvittelivat, että asiat opittiin edelleen koulussa ja kouluissa luotettiin, että vanhemmat puhuvat. Nuorten abortit lisääntyivät hälyttävästi.

Silloin teimme tempauksia ja mekastimme mediassa. ”Kun on aika rakastaa” oli kahden viikon kampanja, jolloin pikavauhdilla vastattiin kaikkiin nuorten kysymyksiin netissä. Sivustolla kävi tuhansia nuoria ja kysymyksiä satoi. Tästä lähti ajatus uudesta nettipalvelusta, jossa nuorille tarjottiin reaaliaikainen asiantuntijan vastaanotto.

Klinikka oli vauhdikas asiantuntija-, kehittämis-, tutkimus- ja hoitoyksikkö. Toimintamme oli vireää ja laajaa. Meillä työskenteli useiden erikoisalojen lääkäreitä, psykologeja, sairaanhoitaja, erikoissairaanhoitajia, kätilöitä, terveydenhoitaja, kasvatustieteen maisteri ja myös eri alojen opiskelijoita. Päivät olivat vaihtelevia, sillä nuoret tulivat ja menivät, me reissasimme kouluissa ja rakensimme messuja sekä tapahtumia.

Keskiössä olivat uusien työtapojen luominen ja koulutustoiminta. NAO vieraili kouluissa ja koululaisryhmiä vastaanotettiin klinikalla, jossa oli myös gynekologinen vastaanotto. Kävijöistä suurin osa oli tyttöjä, joten pojille perustettiin Nuorten Miesten Vastaanotto.

Jo tällöin toivottiin opetuksen kohdistamista yhä nuoremmille ikäryhmille. Totesimme, että lapset suhtautuvat esiopetus- ja ala-asteikäisinä asiallisesti ja innostuneen uteliaasti seksuaalisuuteen. Kirjoitimme Seksuaalisuuden portaat -mallin Opetushallitukselle peruskoulujen käyttöön ja synnytimme Vauvasta naperoiseksi -vihkosen. Kehitimme alakoulujen seksuaalikasvatukseen Ihmisterveysoppi-aineiston, jota testattiin vetämällä oppitunteja Herttoniemen ala-asteen 1.-4.-luokilla.

Lehtiartikkeleilla ja yleisöluennoilla pyrimme lisäämään kansan tietoutta seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyteen liittyvissä ajankohtaisissa asioissa. Samalla toteutettiin tärkeää asennemuokkausta. Minulla oli tiivis pitkä yhteistyökuvio Opetushallituksen kanssa jo 90-luvun alusta. Siellä suunnittelimme sisältöjä seksuaalisuudesta terveystietoon eri luokka-asteille. Puhuimme koulujen terveystiedon tärkeydestä myös mediassa. Seksuaaliterveysasioiden merkitys tehtiin tiettäväksi, myyttejä ja tabuja purettiin sekä neuvottiin tervettä, vastuullista suhtautumista omaan ja kumppanin seksuaaliterveyteen. Onneksi terveystieto tuli pian pakolliseksi ja nuorten seksuaaliterveys lähti saman tien paranemaan.

Silloinkin kirjoitettiin Hesariin mielipiteitä aborttioikeuden puolesta. Paljon siis tehtiin täysin samoja asioita kuin nyt. Joka vuosi kypsyy uusi nuorten sukupolvi joka tarvitsee samat tiedot, taidot ja tuen omalle seksuaalisuudelleen kuin aiemmatkin sukupolvet. Tämä työ säilyttää aina ajankohtaisuutensa ja tärkeydensä!

Raisa Cacciatore
Kirjoittaja on lastenpsykiatri ja asiantuntijalääkäri. Hän on työskennellyt Väestöliitossa vuodesta 1998, ensin seksuaaliterveysklinikalla ja myöhemmin perhe- ja vanhemmuustiimeissä

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

 

 

Kehotunnekasvatusta, ei aikuisviihdettä

Sanat sisältävät merkityksiä. Sanat herättävät päässämme kuvia ja ajatuksia.
On käytettävä oikeita sanoja. Mitä ne oikein ovat, ne oikeat sanat? Kuka määrittää oikean ja väärän? Ovatko pimppi tai pippeli vääriä sanoja, siis pitääkö olla vagina, vulva, penis ja glans? Onko vauvan koti väärä sana, ja mitä väärää siinä on?

Seksuaalikasvatus-sana häiritsi pahasti vanhempia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia tutkimuksessamme, joka koski pienten lasten kasvatusta.

”Seksi ja lapsuus eivät kuulu yhteen”, sanottiin.

Sen sijaan seksuaalikasvatuksen ammattilaiset sanoivat, ettei seksuaalikasvatus-sana heitä ahdista. Mutta entä jos tämä sana ahdistaa vanhempia, vieläpä niin paljon, että he sulkevat korvansa? Onko heitä varta vasten sokeerattava? Vanhemman päässä herää pelottavia mielikuvia ja ajatuksia. Silloin lapsi jää ilman tärkeää kasvatusta, johon lapsella on oikeus.

Olisi parasta, että vanhemmat ymmärtäisivät lapsuuden kehon, tunteiden, nautinnon ja seksuaalisuden – samoin kuin seksuaalikasvatuksen – olevat eri kuin aikuisten. Lapsen kehitysvaihetta vastaavilla asioilla voi olla lapsen kehitysvaiheeseen sopivat sanat. Kuten unnutus. Lasten kohdalla vanhempien asenne on ratkaiseva. Kunnioitetaan sitä!

Siksi on myös sana kehotunnekasvatus. Se avaa etenkin vanhemmille lasten seksuaalikasvatuksen ideaa ja painotusta: omaan kehoon tutustumista, tunteiden hallintaa ja turvataitoja. Tuo sen lähemmäs lapsuutta. Se on oikea sana Kotimaisten kielten keskuksen mukaan.

Lapsille nämä asiat ovat tietenkin luonnollisia ja iloisia. Lapsia seksi tai seksuaalisuus eivät ahdista, ellei heitä ahdisteta. Lasten häirintä voi myös tapahtua väärällä aikuispainotteisella tiedolla, eli pornolla.

Porno on kiihottamiseen, siis tunteitten herättämiseen tehtyä materiaalia.

Emme kutsu sitä aikuisviihteeksi, kun puhumme lapsille. Se luo väärän mielikuvan. Ikään kuin aikuiset viihtyisivät näin, pornoa katsellen tai tehden. Se antaa lapselle väärän kuvan aikuisuudesta, viihteestä ja seksuaalisuudesta.

Viihde on arkinen sana, kuten aikuinenkin. Pidetään ne sanat turvallisina.

Tiedetään, että ne aikuiset ovat onnellisimpia, joilla on ihan oikea ihmissuhde ja omanlaista, kahden välistä seksiä. Se ei ole viihdettä vaan hellyyttä, nautintoa ja läheisyyttä.

Tärkeintä on, että omat vanhemmat löytävät itselle luontevat sanat, joilla voivat antaa lapsille kehotunnekasvatusta ja turvataitoja. Ja että lapset voivat ja uskaltavat näistä asioista puhua turvallisen aikuisten kanssa.

Ehkäisy – konkreettinen väline ihmisoikeuksiin

Kuva: Killroy Productions/Shutterstock.com

Mikä tilanne?

Saanko jälleen kertoa teille tästä hämmentävän isosta luvusta: 214 miljoonaa naista haluaisi käyttää ehkäisyä, mutta ei voi. Syitä on monia: Ei ole rahaa ostaa, pillereitä ja kortsuja ei ole saatavilla missään, puoliso ei anna lupaa käyttää ehkäisyä, paikallisen kirkon mielestä ehkäisy on syntiä. Tai sitten ei ole tietoa, että ehkäisyn käyttö on ihan turvallista, virallista seksuaalikasvatusta ei ole annettu. Muutamia mainitakseni.

214 miljoonaa on yhtä paljon väkeä kuin kaikki suomalaiset, ranskalaiset, saksalaiset ja italialaiset yhteensä. Mutta nämä 214 miljoonaa naista eivät asu Euroopassa, vaan lähinnä kehittyvissä maissa. Eli siellä missä muutenkin esiintyy elämänhaasteita ja näillä pienillä asioilla voisi olla suuri merkitys hyvinvoinnille.

No mitä sitten?

Kun täällä nuorelle tarjotaan kunnan puolesta maksuttomia ehkäisyvälineitä, kyse on itseään suuremmasta asiasta. Tuskinpa siinä tilanteessa osapuolet kortsuja vaihtaessa yhdessä riemuitsevat, että ”Haa tässäpä ihmisoikeudet etenee kohisten!” Mutta itse asiassa siitä siinä isossa kuvassa on kyse.

Ilman ehkäisyä suunnittelemattomien raskauksien määrä kasvaa. Oikeus päättää omasta kehostaan ei toteudu.

Ilman ehkäisyä äitiys- ja vastasyntyneiden kuolemat lisääntyvät. Oikeus suojella itseään ja läheisiään ei toteudu.

Ilman ehkäisyä seksitaudit kuten hiv ja klamydia leviävät. Oikeus seksuaaliterveyteen ei toteudu.

Ilman ehkäisyä seksuaalisuudesta ja kaikesta sen upeudesta on vaikea nauttia. Oikeus omaan seksuaalisuuteen ei toteudu.

Ja jos nyt kasvatetaan vielä tätä kuvaa, niin on vaikea nähdä miten kestävä kehitys voisi edetä ilman ehkäisyä. Kestävän kehityksen eteen tarvitaan kaikkia. Mutta jos nuori joutuu jättämään koulut kesken suunnittelemattomien raskauksien takia ja kaikki energia menee ruoan hankkimiseen, niin kestävä kehitys jää kakkoseksi.  Silloin ollaan valinnan edessä: ostaako perheelleen ruokaa vai itselleen ehkäisyvälineitä. Miten itse valitsisit?

Onko tilanne nyt sitten ihan toivoton?

No ei todellakaan! itse asiassa muutamat sellaiset maat, joilla on mahdollisuus auttaa kehittyviä maita, päättivät yhdessä panostaa ehkäisyn, tiedon ja palvelujen saatavuuden parantamiseen muutama vuosi takaperin. Ja tuloksia on syntynyt. Silloin ehkäisyä vaille oli 225 miljoonaa naista, joten jotain edistystä on tapahtunut. Mutta hommaa vielä riittää. Nämä maat ovat asettaneet tavoitteeksi, että vuoteen 2020 mennessä ehkäisyä ja palveluita olisi lisää 120 miljoonalle naiselle! Tätä tavoitetta on helppo kannattaa. Suomi voi osaltaan jyvittää kehitysyhteistyöstään rahoja perhesuunnittelulle.

Ja sinä voit vaatia Suomen rahakirstunpäälläistujia suuntamaan varat oikein!

Huomenna, 26.9. vietetään Maailman ehkäisypäivää.

Lähteitä:

Seksuaalikasvatus edistää seksuaalioikeuksien toteutumista

Kuvitus: Ainoa Graphic Design / ainoa.fi

Tänään, 4.9.2018 vietetään kansainvälistä seksuaaliterveyden päivää.

Maailman seksuaaliterveysjärjestö WAS* korostaa seksuaalioikeuksien toteutumisen merkitystä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Väestöliitto on yli 70 vuoden historiansa aikana tehnyt paljon töitä sen eteen, että seksuaalioikeudet toteutuvat Suomessa ja maailmalla.

Seksuaaliterveys on seksuaalisuuteen liittyvän fyysisen, emotionaalisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Seksuaalikasvatuksella tarkoitetaan seksuaaliterveyteen liittyvän tiedon, palvelujen ja opetuksen tarjoamista.  Seksuaalikasvatus on yksi hyvin konkreettinen tapa edistää seksuaalioikeuksien toteutumista – ja tuntuukin siltä, että seksuaalikasvatuksesta puhutaan nyt enemmän kuin koskaan.

Tunne-, turva- ja vuorovaikutustaidot korostuvat tämän ajan seksuaalikasvatuksessa. Nuoret elävät maailmassa, jossa läsnäolevilla aikuisilla on suuri merkitys oikean tiedon jakamisessa sekä turvallisempien tilojen luomisessa.

Nuoret haluavat seksuaalikasvatusta, koska niitä tietoja hyödynnetään paljolti jokapäiväisessä arkielämässä.  Useimman nuoren elämässä ovat läsnä pohdinnot murrosiästä, kehojen moninaisuudesta, sukupuolesta, identiteetistä, ihmissuhteista, seksistä,  seksuaalisesta nautinnosta, ehkäisystä ja seksuaalisesta häirinnästä. Erityisesti näihin teemoihin liittyvät tiedot ja taidot seuraavat heitä läpi elämän.

On tärkeää,  että seksuaalikasvatustyötä tekevällä ammattilaisella on paikka, aikaa ja mahdollisuuksia tarkastella ammatillisesti omaa seksuaalisuuttaan ja siihen liittyviä arvoja ja asenteita.  Kun ammattilaisen työkalupakissa on monipuolisesti erilaisia työtapoja, se auttaa kaikkia! Vaihtelevat ja aktivoivat opetusmetodit hyödyttävän kaikenlaisia oppijoita.

Seksuaalioikeudet on tärkeää huomioida myös kouluympäristössä. Niitä voi havainnollistaa ja käsitellä oppilaiden kanssa Seksuaalioikeudet huoneentaulun välityksellä. Seksuaalioikeudet -checklist materiaalin avulla koulussa voi pohtia sitä, mitä seksuaalioikeudet tarkoittavat käytännössä ja arkielämässä.

*Maailman seksuaaliterveysjärjestö WAS (World Association of Sexual Health)

 

 

Aborttikeskustelu meni metsään

Kuva: Flickr

Minun on vaikea kuvitella, että yksikään ihminen haluaisi maailmaan lisää abortteja. Kuitenkin taas Suomessakin erittäin ajankohtaiseksi noussut aborttikeskustelu toistelee samoja, jo aikansa eläneitä argumentteja.

Kyllä, joillakin ihmisillä on uskonnollinen ja moraalinen vastustus aborttia vastaan. Heillä on siihen oikeus. Kuitenkaan emme voi perustaa ihmisten elämään vaikuttavia poliittisia päätöksiä yksittäisten ihmisten vakaumusten varaan.

Kenenkään uskonnollinen vakaumus ei saa asettaa vaakalaudalle miljoonien tyttöjen ja naisten itsemääräämisoikeutta, ihmisarvoa ja oikeutta päättää omasta lisääntymisestään. 

Aborttikeskustelu menee hakoteille silloin, kun päättäjät käyttävät henkilökohtaista uskontoaan argumentoinnin välineenä. Tämä kuulostaa siltä, kuin palaisimme vuosikymmeniä tai satoja ajassa taaksepäin. Keskustelemmeko seuraavaksi siitä, kenen uskonto ja moraali on kaikista arvokkain ja oikein? Kenellä on oikea maailmankuva ja ihmiskäsitys? Vai pitäisikö meidän kuitenkin keskittyä kunnioittamaan kansainvälisen yhteisön sopimia ihmisoikeuksia, jotka takaavat jokaiselle naiselle itsemäärämisoikeuden omaan kehoon?

Kaiken moraalisen juupas-eipäs –keskustelun keskellä unohtuu se, että me tiedämme, miten abortteja vähennetään. Meillä on tähän kaikki keinot, mutta abortin kieltäminen lailla ei tutkimusten mukaan ole sellainen. Sen sijaan aborttioikeutta rajoittavat lait aiheuttavat sietämätöntä inhimillistä kärsimystä tyttöjen ja naisten turvautuessa vaarallisiin keinoihin keskeyttää ei-toivottu raskaus.

Abortteja vähennetään tarjoamalla laadukasta seksuaalikasvatusta ja ehkäisyvälineitä, sekä suojelemalla tyttöjä väkivallalta.

Voisimmeko aloittaa aborttikeskustelun uudelleen ja pohtia, miten jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen oikeus tietoon, palveluihin ja koskemattomuuteen saadaan varmistettua?

Oikeus turvalliseen aborttiin, oikeus elää

Irlanti äänesti 25.5. humaanimman aborttilainsäädännön puolesta. Ympäri Eurooppaa ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien puolustajat hurrasivat kehityksen puolesta. Toisenlaistakin ääntä kuultiin. Muun muassa Suomen ulkoministeri Timo Soini esitteli blogissaan henkilökohtaisia mielipiteitään Irlannin äänestystuloksesta. Myöhemmin sekä nykyinen että edeltävä ulkomaankauppaministeri kiirehtivät huomauttamaan, että kyseessä ei ole Suomen virallinen linja. Päinvastoin. Suomi on viime aikoina nimenomaan aktiivisesti edistänyt seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Ja hyvä niin. Se on päätös, joka pelastaa ihmishenkiä.

Seksuaalioikeuksista yksi fataalein on juurikin oikeus päättää lapsiluvustaan. Joka vuosi 56 miljoonaa kertaa joku nainen jossain päätyy epätoivoiseen tilanteeseen. Hän on tullut tahtomattaan raskaaksi eikä näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin päättää raskaus. Suurin osa näistä naisista asuu kehitysmaissa ja maissa, joissa turvallisesti suoritettua aborttia ei ole saatavilla. Mutta hengenvaarallisia keinoja löytyy aina. Joka vuosi 25 miljoonaa kertaa abortti tehdään vaarallisissa olosuhteissa. Kymmeniä tuhansia yrittäneistä kuolee. Nämä kuolemat ovat täydellisen turhia ja järkyttäviä. Ja ne olisivat täydellisen estettävissä. Tutkimukset eivät tue väitettä, että aborttien kieltäminen vähentäisi tehtyjen aborttien määrä. Mutta kuoleman määrää se kyllä lisää.

Keinoja raskaudenkeskeytysten vähentämiseen kyllä löytyy. Paras tapa vähentää abortteja ovat seksuaalikasvatus ja ehkäisyvälineet. Suomi on tästä malliesimerkki. Kun seksuaalikasvatusta alettiin taas 90-luvun laman jälkeen lisätä, aborttiluvut kääntyivät laskuun ja ovat nyt maailman alhaisimpia.

Väestöliiton kehityspoliittisen ohjelman yksi neljästä painopisteestä on oikeus turvalliseen aborttiin. Se on painopiste, koska olemme elämän puolella.

Seksuaalikasvatus on ihmisoikeus!

”Koulu on monelle nuorelle ainut paikka, josta voi saada luotettavaa tietoa seksuaalisuudesta”

Nuoren seksuaalinen kehitys on asia, joka tapahtuu jokaisen nuoren kohdalla. Jokainen nuori tarvitsee aikuisen tukea eli seksuaalikasvatusta oman kasvunsa tueksi. Seksuaalikasvatus voi olla virallista tai epävirallista. Virallinen on muun muassa koulun opetuksessa ja terveydenhuollossa tapahtuvaa opetusta, ohjausta ja neuvontaa. Epävirallista seksuaalikasvatusta tapahtuu koulun ulkopuolella nuoren kotona tai vapaa-ajalla.

Virallinen seksuaalikasvatus ei ole opettajien ja terveydenhoitajien oma valinta toteuttaako sitä vai ei. Näitä ammattilaisia sitovat seksuaalioikeuksien lisäksi muun muassa opetussuunnitelma, viranomaisten suositukset ja terveydenhuollon lait ja asetukset. Näiden mukaan nuorille on annettava laadukasta ja oikea-aikaista seksuaalikasvatusta ja ammattilaisilla on oltava riittävää osaamista sen toteuttamiseen. Nuorilla on hyvin erilaiset lähtökohdat, kotien tilanteet vaihtelevat, eikä kukaan voi taata huoltajien mahdollisuuksia ja osaamista seksuaalikasvatuksen antamiseen. Monille nuorille tieto tulee kavereilta tai netistä ja muualta mediasta.

Koulun terveydenhuolto ja terveystiedon opetus ovat monelle olla ainoat tahot, joista nuori saa luotettavaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta seksuaaliterveysasioissa.

Asiantuntijoidemme kokemuksen mukaan koulu on usein juuri se paikka, jossa nuoret haluaisivat valistusta saada. Oppitunneilla saatu tieto on luotettavampaa kuin keskustelupalstoilta luettu, eikä sen kuulemiseksi tarvitse nähdä vaivaa tai paljastaa ajatuksiaan muille.

Nuorten seksuaalioikeudet eivät toteudu, jos ammattilaisilla ei ole tietoa ja koulutusta nuoren seksuaalikehityksestä ja sen tukemisesta. Onko koulun ammattilaisten peruskoulutuksessa näitä tärkeitä teemoja? Olemme kysyneet sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisilta ja ammattiin opiskelevalta (Terveydenhoitajapäivät, Educa-messut, Hyvinvointiareena) heidän kokemuksiaan ja toiveitaan omasta peruskoulutuksestaan ja siellä saatuun opetukseen nuorten seksuaalikehityksestä ja sen tukemisesta, seksuaaliterveydestä ja seksuaalikasvatuksesta. Jotkut kertoivat, että peruskoulutukseen kuului ko. koulutusta ja silloin teemojen kerrottiin olleen perusasioita, kuten äitiysterveys ja ehkäisy. Moni vastanneista oli käynyt erillisen kurssin, koulutuksen tai muun vapaasti valittavan koulutuksen omatoimisesti.

”Terveydenhoitajakoulutukseen sisältyy vähän aiheeseen liittyvää tietoa, mutta aivan liian vähän”.

”Perusopetusta eli tuo vapaavalintainen 5 op pitäisi saada kaikille yhteiseksi. Enemmän tietoa seksuaaliterveydestä joka ikävaiheeseen liittyen. Lasten, nuorten, miesten ja naisten, ikääntyneiden.”

”Perustietoa lisää, kohtaamista, sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden ero ja muodot, sekä seksuaaliseen kaltoinkohteluun liittyvät asiat”.

Vastaajat toivoivat peruskoukutuksessa käsiteltävän perusasioiden lisäksi erityisesti seksuaalisuuden puheeksi ottamista ja asiakkaan kohtaamista, käytännön ohjaustaitoja, seksuaalisen kaltoinkohtelun ja väkivallan tukemista, eri ihmisryhmien ja ikäryhmien seksuaalisuutta (vammaisuus, lapset, ikääntyneet, saman sukupuoliset, sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuus jne.), ihmis- ja seksuaalioikeuksia. Myös monikulttuurisuus tuo omat haasteensa nykypäivän valistukselle. Näiden teemojen tulisi olla perustietoa nuoria ja ylipäänsä ihmisiä kohtaaville ammattilaisille. Seksuaalioikeudet eivät voi toteutua, mikäli ammattilaisilla ei ole riittävää osaamista.

Kumita on sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama ja Väestöliiton toteuttama valistuskampanja yläkouluikäisille. Kampanjan tavoite on edistää nuorten seksuaalioikeuksia, lisätä nuorten tietoja, kertoa kondomista myönteiseen sävyyn seksitautien ja ei-toivottujen raskauksien ehkäisymenetelmänä ja madaltaa kondomin käyttöä. ”Tiedäthän miten tärkeä olet? – Kumita, kun on se aika.”

Väestöliiton Kumita-kampanjassa on tuotettu aineistoa ammattilaisten työn tueksi, mm. videot kouluterveydenhoitajan vastaanottotilanteesta ja terveystiedon tunnista.

Kumita 2018 alkaa taas. Aiemmista kampanjoista on saatu nuorilta mm. seuraavaa  palautetta:

  • Suurin osa vastaajista toivoo saavansa tietoa kondomin käytöstä oppitunnilla tai terkkarilta (kysymys: miten toivot)
  • yli 60 prosenttia toivoo saavansa koulusta eli terkkari ja opettaja (keneltä toivot)
  • On tärkeää, että koulusta saa ilmaisen kondomin ja valistuksen sen käyttöön (yli 60 %)

www.kumita.fi
Kumitan facebook-sivu

Laura Kormano ja Tuulia Råmark

Some kaipaa myönteistä puhetta, ei vihapuhetta

Tällä viikolla vietetään sekä mediataitoviikkoa että Väestöliiton nuorisotyöryhmän järjestämää Veckan Sexiä, seksuaalikasvatukseen ja -oikeuksiin liittyvää teemaviikkoa. Sosiaalisen median ja muun internetin käyttäminen taitavasti ja seksuaalikasvatus kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti: usein etenkin nuoret hakevat tietoa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista juuri netistä, koska “oikeassa elämässä” tapahtuva seksuaalikasvatus ei vastaan kaikkiin niihin tarpeisiin, joita erilaisilla nuorilla on. Internetin tietomäärä voi helpottaa nuorten elämää, mutta sosiaalisen median ilmapiirillä on myös negatiivisia vaikutuksia.

Monet sosiaalisen median palvelut kuten Facebook, Instagram ja Twitter ovat laatineet käyttäjilleen säännöt, jotka mm. kieltävät väkivaltaisen, seksuaalisen ja laittoman toiminnan somessa. Sosiaalinen media on osa jokaisen nuoren elämää tavalla tai toisella, ja se on tuonut kiusaajat myös kodin sisälle. Missä menee seksuaalisten puheiden tai vihapuheen raja? Miten vihapuhetta ja seksuaalissävytteistä puhetta sisältävä postauksia voitaisiin vähentää?

Varsinaisen vihapuheen lisäksi sosiaalisessa mediassa esiintyy valtavasti negatiivista kommentointia. Me nuorisotyöryhmäläiset olemme kiinnittäneet huomiota etenkin seksi- ja kehopositiivisten postausten keräämiin ilkeisiin kommentteihin. Nämä postaukset yrittävät purkaa yhteyskunnassamme tiukasti asustelevia normeja – seksi ei ole häpeän asia, ja itseään voi rakastaa vartalostaan riippumatta. Jostain aina kuitenkin mönkii esiin ilkeäsuisia ihmisiä, jotka naureskelevat tai täysin lyttäävät hyväntahtoiset postaukset.

Someajan nuorille tällaiset positiiviset postaukset ovat tärkeitä – emme enää näe vain yhtä elämisen mallia valtamediasta, vaan voimme somen kautta löytää vakuutuksia siitä, että mekin olemme oikeanlaisia ja hyviä, vaikka emme täysin noudattaisi yhteiskunnan vanhanaikaisia ja tukahduttavia normeja. Siksi positiivisen sisällön saama negatiivinen huomio on ongelmallista: nuorten vapautta elää rajoitetaan sekä “oikeassa elämässä” että virtuaalisesti.

Mikä siis avuksi? Onko parasta vain pysytellä poissa sosiaalisesta mediasta, joka on samanaikaisesti sekä taivas että helvetti; toisaalta tärkeä henkireikä vapauttavine sanomineen ja samanmielisine ystävineen, toisaalta täynnä kommentteja, jotka kiskovat muita alaspäin? On oltava jokin muu vaihtoehto.

Loukkaava tai ahdisteleva puhe ei lähde somesta ihmettelemällä, sivusta seuraamalla tai voivottelemalla. Tarvitaan hyvää ja täsmällistä valistusta siitä, mitä on loukkaava puhe ja miten jokainen voi osaltaan ehkäistä sen vaikutuksia. Tarvitaan enemmän resursseja esimerkiksi laittomuuden piiriin kuuluvien tapausten läpikäymiseen ja niiden tunnistamiseen. Tarvitaan lisää tietoisuutta loukkaavan laajuudesta sekä sen aiheuttamien sivuilmiöiden tunnistamisesta. Sosiaalinen media ongelmineen ei ole katoamassa, vaan se kehittyy koko ajan ja nopeammin kuin ikinä ennen.

Kirjoittajat ovat Väestöliiton nuorisotyöryhmän jäseniä
Lisätietoja ryhmästä