Vuosituhannen vaihde Nuorten Avoimissa Ovissa

Heti erikoistuttuani aloitin vakituisen työn Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalla kesällä 1998. Olimme maan ainoa erikoislääkärijohtoinen moniammatillinen seksuaaliterveyden yksikkö. Nuoria olin hoitanut jo yli kymmenen vuoden ajan ja pitänyt vastaanottoa myös Väestöliitossa.

Silloin oli suurta huolta nuorten seksuaaliterveydessä. Auroran ja Folkhälsanin nuorisovastaanotoille tuli yhä useammin tyttöjä, joilla ei ollut aavistustakaan siitä, ettei keskeytetty yhdyntä ole tehokas ehkäisy. Yhä useammalla ei ollut alkeellistakaan tietoa omasta anatomiastaan. Ehkäisyneuvolat ja kouluterveydenhuolto oli ajettu alas, eikä seksuaalikasvatusta ollut monissa kouluissa lainkaan. Vanhemmat kuvittelivat, että asiat opittiin edelleen koulussa ja kouluissa luotettiin, että vanhemmat puhuvat. Nuorten abortit lisääntyivät hälyttävästi.

Silloin teimme tempauksia ja mekastimme mediassa. ”Kun on aika rakastaa” oli kahden viikon kampanja, jolloin pikavauhdilla vastattiin kaikkiin nuorten kysymyksiin netissä. Sivustolla kävi tuhansia nuoria ja kysymyksiä satoi. Tästä lähti ajatus uudesta nettipalvelusta, jossa nuorille tarjottiin reaaliaikainen asiantuntijan vastaanotto.

Klinikka oli vauhdikas asiantuntija-, kehittämis-, tutkimus- ja hoitoyksikkö. Toimintamme oli vireää ja laajaa. Meillä työskenteli useiden erikoisalojen lääkäreitä, psykologeja, sairaanhoitaja, erikoissairaanhoitajia, kätilöitä, terveydenhoitaja, kasvatustieteen maisteri ja myös eri alojen opiskelijoita. Päivät olivat vaihtelevia, sillä nuoret tulivat ja menivät, me reissasimme kouluissa ja rakensimme messuja sekä tapahtumia.

Keskiössä olivat uusien työtapojen luominen ja koulutustoiminta. NAO vieraili kouluissa ja koululaisryhmiä vastaanotettiin klinikalla, jossa oli myös gynekologinen vastaanotto. Kävijöistä suurin osa oli tyttöjä, joten pojille perustettiin Nuorten Miesten Vastaanotto.

Jo tällöin toivottiin opetuksen kohdistamista yhä nuoremmille ikäryhmille. Totesimme, että lapset suhtautuvat esiopetus- ja ala-asteikäisinä asiallisesti ja innostuneen uteliaasti seksuaalisuuteen. Kirjoitimme Seksuaalisuuden portaat -mallin Opetushallitukselle peruskoulujen käyttöön ja synnytimme Vauvasta naperoiseksi -vihkosen. Kehitimme alakoulujen seksuaalikasvatukseen Ihmisterveysoppi-aineiston, jota testattiin vetämällä oppitunteja Herttoniemen ala-asteen 1.-4.-luokilla.

Lehtiartikkeleilla ja yleisöluennoilla pyrimme lisäämään kansan tietoutta seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyteen liittyvissä ajankohtaisissa asioissa. Samalla toteutettiin tärkeää asennemuokkausta. Minulla oli tiivis pitkä yhteistyökuvio Opetushallituksen kanssa jo 90-luvun alusta. Siellä suunnittelimme sisältöjä seksuaalisuudesta terveystietoon eri luokka-asteille. Puhuimme koulujen terveystiedon tärkeydestä myös mediassa. Seksuaaliterveysasioiden merkitys tehtiin tiettäväksi, myyttejä ja tabuja purettiin sekä neuvottiin tervettä, vastuullista suhtautumista omaan ja kumppanin seksuaaliterveyteen. Onneksi terveystieto tuli pian pakolliseksi ja nuorten seksuaaliterveys lähti saman tien paranemaan.

Silloinkin kirjoitettiin Hesariin mielipiteitä aborttioikeuden puolesta. Paljon siis tehtiin täysin samoja asioita kuin nyt. Joka vuosi kypsyy uusi nuorten sukupolvi joka tarvitsee samat tiedot, taidot ja tuen omalle seksuaalisuudelleen kuin aiemmatkin sukupolvet. Tämä työ säilyttää aina ajankohtaisuutensa ja tärkeydensä!

Raisa Cacciatore
Kirjoittaja on lastenpsykiatri ja asiantuntijalääkäri. Hän on työskennellyt Väestöliitossa vuodesta 1998, ensin seksuaaliterveysklinikalla ja myöhemmin perhe- ja vanhemmuustiimeissä

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

 

 

Kehotunnekasvatusta, ei aikuisviihdettä

Sanat sisältävät merkityksiä. Sanat herättävät päässämme kuvia ja ajatuksia.
On käytettävä oikeita sanoja. Mitä ne oikein ovat, ne oikeat sanat? Kuka määrittää oikean ja väärän? Ovatko pimppi tai pippeli vääriä sanoja, siis pitääkö olla vagina, vulva, penis ja glans? Onko vauvan koti väärä sana, ja mitä väärää siinä on?

Seksuaalikasvatus-sana häiritsi pahasti vanhempia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia tutkimuksessamme, joka koski pienten lasten kasvatusta.

”Seksi ja lapsuus eivät kuulu yhteen”, sanottiin.

Sen sijaan seksuaalikasvatuksen ammattilaiset sanoivat, ettei seksuaalikasvatus-sana heitä ahdista. Mutta entä jos tämä sana ahdistaa vanhempia, vieläpä niin paljon, että he sulkevat korvansa? Onko heitä varta vasten sokeerattava? Vanhemman päässä herää pelottavia mielikuvia ja ajatuksia. Silloin lapsi jää ilman tärkeää kasvatusta, johon lapsella on oikeus.

Olisi parasta, että vanhemmat ymmärtäisivät lapsuuden kehon, tunteiden, nautinnon ja seksuaalisuden – samoin kuin seksuaalikasvatuksen – olevat eri kuin aikuisten. Lapsen kehitysvaihetta vastaavilla asioilla voi olla lapsen kehitysvaiheeseen sopivat sanat. Kuten unnutus. Lasten kohdalla vanhempien asenne on ratkaiseva. Kunnioitetaan sitä!

Siksi on myös sana kehotunnekasvatus. Se avaa etenkin vanhemmille lasten seksuaalikasvatuksen ideaa ja painotusta: omaan kehoon tutustumista, tunteiden hallintaa ja turvataitoja. Tuo sen lähemmäs lapsuutta. Se on oikea sana Kotimaisten kielten keskuksen mukaan.

Lapsille nämä asiat ovat tietenkin luonnollisia ja iloisia. Lapsia seksi tai seksuaalisuus eivät ahdista, ellei heitä ahdisteta. Lasten häirintä voi myös tapahtua väärällä aikuispainotteisella tiedolla, eli pornolla.

Porno on kiihottamiseen, siis tunteitten herättämiseen tehtyä materiaalia.

Emme kutsu sitä aikuisviihteeksi, kun puhumme lapsille. Se luo väärän mielikuvan. Ikään kuin aikuiset viihtyisivät näin, pornoa katsellen tai tehden. Se antaa lapselle väärän kuvan aikuisuudesta, viihteestä ja seksuaalisuudesta.

Viihde on arkinen sana, kuten aikuinenkin. Pidetään ne sanat turvallisina.

Tiedetään, että ne aikuiset ovat onnellisimpia, joilla on ihan oikea ihmissuhde ja omanlaista, kahden välistä seksiä. Se ei ole viihdettä vaan hellyyttä, nautintoa ja läheisyyttä.

Tärkeintä on, että omat vanhemmat löytävät itselle luontevat sanat, joilla voivat antaa lapsille kehotunnekasvatusta ja turvataitoja. Ja että lapset voivat ja uskaltavat näistä asioista puhua turvallisen aikuisten kanssa.

Ehkäisy – konkreettinen väline ihmisoikeuksiin

Kuva: Killroy Productions/Shutterstock.com

Mikä tilanne?

Saanko jälleen kertoa teille tästä hämmentävän isosta luvusta: 214 miljoonaa naista haluaisi käyttää ehkäisyä, mutta ei voi. Syitä on monia: Ei ole rahaa ostaa, pillereitä ja kortsuja ei ole saatavilla missään, puoliso ei anna lupaa käyttää ehkäisyä, paikallisen kirkon mielestä ehkäisy on syntiä. Tai sitten ei ole tietoa, että ehkäisyn käyttö on ihan turvallista, virallista seksuaalikasvatusta ei ole annettu. Muutamia mainitakseni.

214 miljoonaa on yhtä paljon väkeä kuin kaikki suomalaiset, ranskalaiset, saksalaiset ja italialaiset yhteensä. Mutta nämä 214 miljoonaa naista eivät asu Euroopassa, vaan lähinnä kehittyvissä maissa. Eli siellä missä muutenkin esiintyy elämänhaasteita ja näillä pienillä asioilla voisi olla suuri merkitys hyvinvoinnille.

No mitä sitten?

Kun täällä nuorelle tarjotaan kunnan puolesta maksuttomia ehkäisyvälineitä, kyse on itseään suuremmasta asiasta. Tuskinpa siinä tilanteessa osapuolet kortsuja vaihtaessa yhdessä riemuitsevat, että ”Haa tässäpä ihmisoikeudet etenee kohisten!” Mutta itse asiassa siitä siinä isossa kuvassa on kyse.

Ilman ehkäisyä suunnittelemattomien raskauksien määrä kasvaa. Oikeus päättää omasta kehostaan ei toteudu.

Ilman ehkäisyä äitiys- ja vastasyntyneiden kuolemat lisääntyvät. Oikeus suojella itseään ja läheisiään ei toteudu.

Ilman ehkäisyä seksitaudit kuten hiv ja klamydia leviävät. Oikeus seksuaaliterveyteen ei toteudu.

Ilman ehkäisyä seksuaalisuudesta ja kaikesta sen upeudesta on vaikea nauttia. Oikeus omaan seksuaalisuuteen ei toteudu.

Ja jos nyt kasvatetaan vielä tätä kuvaa, niin on vaikea nähdä miten kestävä kehitys voisi edetä ilman ehkäisyä. Kestävän kehityksen eteen tarvitaan kaikkia. Mutta jos nuori joutuu jättämään koulut kesken suunnittelemattomien raskauksien takia ja kaikki energia menee ruoan hankkimiseen, niin kestävä kehitys jää kakkoseksi.  Silloin ollaan valinnan edessä: ostaako perheelleen ruokaa vai itselleen ehkäisyvälineitä. Miten itse valitsisit?

Onko tilanne nyt sitten ihan toivoton?

No ei todellakaan! itse asiassa muutamat sellaiset maat, joilla on mahdollisuus auttaa kehittyviä maita, päättivät yhdessä panostaa ehkäisyn, tiedon ja palvelujen saatavuuden parantamiseen muutama vuosi takaperin. Ja tuloksia on syntynyt. Silloin ehkäisyä vaille oli 225 miljoonaa naista, joten jotain edistystä on tapahtunut. Mutta hommaa vielä riittää. Nämä maat ovat asettaneet tavoitteeksi, että vuoteen 2020 mennessä ehkäisyä ja palveluita olisi lisää 120 miljoonalle naiselle! Tätä tavoitetta on helppo kannattaa. Suomi voi osaltaan jyvittää kehitysyhteistyöstään rahoja perhesuunnittelulle.

Ja sinä voit vaatia Suomen rahakirstunpäälläistujia suuntamaan varat oikein!

Huomenna, 26.9. vietetään Maailman ehkäisypäivää.

Lähteitä:

Seksuaalikasvatus edistää seksuaalioikeuksien toteutumista

Kuvitus: Ainoa Graphic Design / ainoa.fi

Tänään, 4.9.2018 vietetään kansainvälistä seksuaaliterveyden päivää.

Maailman seksuaaliterveysjärjestö WAS* korostaa seksuaalioikeuksien toteutumisen merkitystä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Väestöliitto on yli 70 vuoden historiansa aikana tehnyt paljon töitä sen eteen, että seksuaalioikeudet toteutuvat Suomessa ja maailmalla.

Seksuaaliterveys on seksuaalisuuteen liittyvän fyysisen, emotionaalisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Seksuaalikasvatuksella tarkoitetaan seksuaaliterveyteen liittyvän tiedon, palvelujen ja opetuksen tarjoamista.  Seksuaalikasvatus on yksi hyvin konkreettinen tapa edistää seksuaalioikeuksien toteutumista – ja tuntuukin siltä, että seksuaalikasvatuksesta puhutaan nyt enemmän kuin koskaan.

Tunne-, turva- ja vuorovaikutustaidot korostuvat tämän ajan seksuaalikasvatuksessa. Nuoret elävät maailmassa, jossa läsnäolevilla aikuisilla on suuri merkitys oikean tiedon jakamisessa sekä turvallisempien tilojen luomisessa.

Nuoret haluavat seksuaalikasvatusta, koska niitä tietoja hyödynnetään paljolti jokapäiväisessä arkielämässä.  Useimman nuoren elämässä ovat läsnä pohdinnot murrosiästä, kehojen moninaisuudesta, sukupuolesta, identiteetistä, ihmissuhteista, seksistä,  seksuaalisesta nautinnosta, ehkäisystä ja seksuaalisesta häirinnästä. Erityisesti näihin teemoihin liittyvät tiedot ja taidot seuraavat heitä läpi elämän.

On tärkeää,  että seksuaalikasvatustyötä tekevällä ammattilaisella on paikka, aikaa ja mahdollisuuksia tarkastella ammatillisesti omaa seksuaalisuuttaan ja siihen liittyviä arvoja ja asenteita.  Kun ammattilaisen työkalupakissa on monipuolisesti erilaisia työtapoja, se auttaa kaikkia! Vaihtelevat ja aktivoivat opetusmetodit hyödyttävän kaikenlaisia oppijoita.

Seksuaalioikeudet on tärkeää huomioida myös kouluympäristössä. Niitä voi havainnollistaa ja käsitellä oppilaiden kanssa Seksuaalioikeudet huoneentaulun välityksellä. Seksuaalioikeudet -checklist materiaalin avulla koulussa voi pohtia sitä, mitä seksuaalioikeudet tarkoittavat käytännössä ja arkielämässä.

*Maailman seksuaaliterveysjärjestö WAS (World Association of Sexual Health)

 

 

Aborttikeskustelu meni metsään

Kuva: Flickr

Minun on vaikea kuvitella, että yksikään ihminen haluaisi maailmaan lisää abortteja. Kuitenkin taas Suomessakin erittäin ajankohtaiseksi noussut aborttikeskustelu toistelee samoja, jo aikansa eläneitä argumentteja.

Kyllä, joillakin ihmisillä on uskonnollinen ja moraalinen vastustus aborttia vastaan. Heillä on siihen oikeus. Kuitenkaan emme voi perustaa ihmisten elämään vaikuttavia poliittisia päätöksiä yksittäisten ihmisten vakaumusten varaan.

Kenenkään uskonnollinen vakaumus ei saa asettaa vaakalaudalle miljoonien tyttöjen ja naisten itsemääräämisoikeutta, ihmisarvoa ja oikeutta päättää omasta lisääntymisestään. 

Aborttikeskustelu menee hakoteille silloin, kun päättäjät käyttävät henkilökohtaista uskontoaan argumentoinnin välineenä. Tämä kuulostaa siltä, kuin palaisimme vuosikymmeniä tai satoja ajassa taaksepäin. Keskustelemmeko seuraavaksi siitä, kenen uskonto ja moraali on kaikista arvokkain ja oikein? Kenellä on oikea maailmankuva ja ihmiskäsitys? Vai pitäisikö meidän kuitenkin keskittyä kunnioittamaan kansainvälisen yhteisön sopimia ihmisoikeuksia, jotka takaavat jokaiselle naiselle itsemäärämisoikeuden omaan kehoon?

Kaiken moraalisen juupas-eipäs –keskustelun keskellä unohtuu se, että me tiedämme, miten abortteja vähennetään. Meillä on tähän kaikki keinot, mutta abortin kieltäminen lailla ei tutkimusten mukaan ole sellainen. Sen sijaan aborttioikeutta rajoittavat lait aiheuttavat sietämätöntä inhimillistä kärsimystä tyttöjen ja naisten turvautuessa vaarallisiin keinoihin keskeyttää ei-toivottu raskaus.

Abortteja vähennetään tarjoamalla laadukasta seksuaalikasvatusta ja ehkäisyvälineitä, sekä suojelemalla tyttöjä väkivallalta.

Voisimmeko aloittaa aborttikeskustelun uudelleen ja pohtia, miten jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen oikeus tietoon, palveluihin ja koskemattomuuteen saadaan varmistettua?

Oikeus turvalliseen aborttiin, oikeus elää

Irlanti äänesti 25.5. humaanimman aborttilainsäädännön puolesta. Ympäri Eurooppaa ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien puolustajat hurrasivat kehityksen puolesta. Toisenlaistakin ääntä kuultiin. Muun muassa Suomen ulkoministeri Timo Soini esitteli blogissaan henkilökohtaisia mielipiteitään Irlannin äänestystuloksesta. Myöhemmin sekä nykyinen että edeltävä ulkomaankauppaministeri kiirehtivät huomauttamaan, että kyseessä ei ole Suomen virallinen linja. Päinvastoin. Suomi on viime aikoina nimenomaan aktiivisesti edistänyt seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Ja hyvä niin. Se on päätös, joka pelastaa ihmishenkiä.

Seksuaalioikeuksista yksi fataalein on juurikin oikeus päättää lapsiluvustaan. Joka vuosi 56 miljoonaa kertaa joku nainen jossain päätyy epätoivoiseen tilanteeseen. Hän on tullut tahtomattaan raskaaksi eikä näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin päättää raskaus. Suurin osa näistä naisista asuu kehitysmaissa ja maissa, joissa turvallisesti suoritettua aborttia ei ole saatavilla. Mutta hengenvaarallisia keinoja löytyy aina. Joka vuosi 25 miljoonaa kertaa abortti tehdään vaarallisissa olosuhteissa. Kymmeniä tuhansia yrittäneistä kuolee. Nämä kuolemat ovat täydellisen turhia ja järkyttäviä. Ja ne olisivat täydellisen estettävissä. Tutkimukset eivät tue väitettä, että aborttien kieltäminen vähentäisi tehtyjen aborttien määrä. Mutta kuoleman määrää se kyllä lisää.

Keinoja raskaudenkeskeytysten vähentämiseen kyllä löytyy. Paras tapa vähentää abortteja ovat seksuaalikasvatus ja ehkäisyvälineet. Suomi on tästä malliesimerkki. Kun seksuaalikasvatusta alettiin taas 90-luvun laman jälkeen lisätä, aborttiluvut kääntyivät laskuun ja ovat nyt maailman alhaisimpia.

Väestöliiton kehityspoliittisen ohjelman yksi neljästä painopisteestä on oikeus turvalliseen aborttiin. Se on painopiste, koska olemme elämän puolella.

Seksuaalikasvatus on ihmisoikeus!

”Koulu on monelle nuorelle ainut paikka, josta voi saada luotettavaa tietoa seksuaalisuudesta”

Nuoren seksuaalinen kehitys on asia, joka tapahtuu jokaisen nuoren kohdalla. Jokainen nuori tarvitsee aikuisen tukea eli seksuaalikasvatusta oman kasvunsa tueksi. Seksuaalikasvatus voi olla virallista tai epävirallista. Virallinen on muun muassa koulun opetuksessa ja terveydenhuollossa tapahtuvaa opetusta, ohjausta ja neuvontaa. Epävirallista seksuaalikasvatusta tapahtuu koulun ulkopuolella nuoren kotona tai vapaa-ajalla.

Virallinen seksuaalikasvatus ei ole opettajien ja terveydenhoitajien oma valinta toteuttaako sitä vai ei. Näitä ammattilaisia sitovat seksuaalioikeuksien lisäksi muun muassa opetussuunnitelma, viranomaisten suositukset ja terveydenhuollon lait ja asetukset. Näiden mukaan nuorille on annettava laadukasta ja oikea-aikaista seksuaalikasvatusta ja ammattilaisilla on oltava riittävää osaamista sen toteuttamiseen. Nuorilla on hyvin erilaiset lähtökohdat, kotien tilanteet vaihtelevat, eikä kukaan voi taata huoltajien mahdollisuuksia ja osaamista seksuaalikasvatuksen antamiseen. Monille nuorille tieto tulee kavereilta tai netistä ja muualta mediasta.

Koulun terveydenhuolto ja terveystiedon opetus ovat monelle olla ainoat tahot, joista nuori saa luotettavaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta seksuaaliterveysasioissa.

Asiantuntijoidemme kokemuksen mukaan koulu on usein juuri se paikka, jossa nuoret haluaisivat valistusta saada. Oppitunneilla saatu tieto on luotettavampaa kuin keskustelupalstoilta luettu, eikä sen kuulemiseksi tarvitse nähdä vaivaa tai paljastaa ajatuksiaan muille.

Nuorten seksuaalioikeudet eivät toteudu, jos ammattilaisilla ei ole tietoa ja koulutusta nuoren seksuaalikehityksestä ja sen tukemisesta. Onko koulun ammattilaisten peruskoulutuksessa näitä tärkeitä teemoja? Olemme kysyneet sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisilta ja ammattiin opiskelevalta (Terveydenhoitajapäivät, Educa-messut, Hyvinvointiareena) heidän kokemuksiaan ja toiveitaan omasta peruskoulutuksestaan ja siellä saatuun opetukseen nuorten seksuaalikehityksestä ja sen tukemisesta, seksuaaliterveydestä ja seksuaalikasvatuksesta. Jotkut kertoivat, että peruskoulutukseen kuului ko. koulutusta ja silloin teemojen kerrottiin olleen perusasioita, kuten äitiysterveys ja ehkäisy. Moni vastanneista oli käynyt erillisen kurssin, koulutuksen tai muun vapaasti valittavan koulutuksen omatoimisesti.

”Terveydenhoitajakoulutukseen sisältyy vähän aiheeseen liittyvää tietoa, mutta aivan liian vähän”.

”Perusopetusta eli tuo vapaavalintainen 5 op pitäisi saada kaikille yhteiseksi. Enemmän tietoa seksuaaliterveydestä joka ikävaiheeseen liittyen. Lasten, nuorten, miesten ja naisten, ikääntyneiden.”

”Perustietoa lisää, kohtaamista, sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden ero ja muodot, sekä seksuaaliseen kaltoinkohteluun liittyvät asiat”.

Vastaajat toivoivat peruskoukutuksessa käsiteltävän perusasioiden lisäksi erityisesti seksuaalisuuden puheeksi ottamista ja asiakkaan kohtaamista, käytännön ohjaustaitoja, seksuaalisen kaltoinkohtelun ja väkivallan tukemista, eri ihmisryhmien ja ikäryhmien seksuaalisuutta (vammaisuus, lapset, ikääntyneet, saman sukupuoliset, sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuus jne.), ihmis- ja seksuaalioikeuksia. Myös monikulttuurisuus tuo omat haasteensa nykypäivän valistukselle. Näiden teemojen tulisi olla perustietoa nuoria ja ylipäänsä ihmisiä kohtaaville ammattilaisille. Seksuaalioikeudet eivät voi toteutua, mikäli ammattilaisilla ei ole riittävää osaamista.

Kumita on sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama ja Väestöliiton toteuttama valistuskampanja yläkouluikäisille. Kampanjan tavoite on edistää nuorten seksuaalioikeuksia, lisätä nuorten tietoja, kertoa kondomista myönteiseen sävyyn seksitautien ja ei-toivottujen raskauksien ehkäisymenetelmänä ja madaltaa kondomin käyttöä. ”Tiedäthän miten tärkeä olet? – Kumita, kun on se aika.”

Väestöliiton Kumita-kampanjassa on tuotettu aineistoa ammattilaisten työn tueksi, mm. videot kouluterveydenhoitajan vastaanottotilanteesta ja terveystiedon tunnista.

Kumita 2018 alkaa taas. Aiemmista kampanjoista on saatu nuorilta mm. seuraavaa  palautetta:

  • Suurin osa vastaajista toivoo saavansa tietoa kondomin käytöstä oppitunnilla tai terkkarilta (kysymys: miten toivot)
  • yli 60 prosenttia toivoo saavansa koulusta eli terkkari ja opettaja (keneltä toivot)
  • On tärkeää, että koulusta saa ilmaisen kondomin ja valistuksen sen käyttöön (yli 60 %)

www.kumita.fi
Kumitan facebook-sivu

Laura Kormano ja Tuulia Råmark

Some kaipaa myönteistä puhetta, ei vihapuhetta

Tällä viikolla vietetään sekä mediataitoviikkoa että Väestöliiton nuorisotyöryhmän järjestämää Veckan Sexiä, seksuaalikasvatukseen ja -oikeuksiin liittyvää teemaviikkoa. Sosiaalisen median ja muun internetin käyttäminen taitavasti ja seksuaalikasvatus kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti: usein etenkin nuoret hakevat tietoa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista juuri netistä, koska “oikeassa elämässä” tapahtuva seksuaalikasvatus ei vastaan kaikkiin niihin tarpeisiin, joita erilaisilla nuorilla on. Internetin tietomäärä voi helpottaa nuorten elämää, mutta sosiaalisen median ilmapiirillä on myös negatiivisia vaikutuksia.

Monet sosiaalisen median palvelut kuten Facebook, Instagram ja Twitter ovat laatineet käyttäjilleen säännöt, jotka mm. kieltävät väkivaltaisen, seksuaalisen ja laittoman toiminnan somessa. Sosiaalinen media on osa jokaisen nuoren elämää tavalla tai toisella, ja se on tuonut kiusaajat myös kodin sisälle. Missä menee seksuaalisten puheiden tai vihapuheen raja? Miten vihapuhetta ja seksuaalissävytteistä puhetta sisältävä postauksia voitaisiin vähentää?

Varsinaisen vihapuheen lisäksi sosiaalisessa mediassa esiintyy valtavasti negatiivista kommentointia. Me nuorisotyöryhmäläiset olemme kiinnittäneet huomiota etenkin seksi- ja kehopositiivisten postausten keräämiin ilkeisiin kommentteihin. Nämä postaukset yrittävät purkaa yhteyskunnassamme tiukasti asustelevia normeja – seksi ei ole häpeän asia, ja itseään voi rakastaa vartalostaan riippumatta. Jostain aina kuitenkin mönkii esiin ilkeäsuisia ihmisiä, jotka naureskelevat tai täysin lyttäävät hyväntahtoiset postaukset.

Someajan nuorille tällaiset positiiviset postaukset ovat tärkeitä – emme enää näe vain yhtä elämisen mallia valtamediasta, vaan voimme somen kautta löytää vakuutuksia siitä, että mekin olemme oikeanlaisia ja hyviä, vaikka emme täysin noudattaisi yhteiskunnan vanhanaikaisia ja tukahduttavia normeja. Siksi positiivisen sisällön saama negatiivinen huomio on ongelmallista: nuorten vapautta elää rajoitetaan sekä “oikeassa elämässä” että virtuaalisesti.

Mikä siis avuksi? Onko parasta vain pysytellä poissa sosiaalisesta mediasta, joka on samanaikaisesti sekä taivas että helvetti; toisaalta tärkeä henkireikä vapauttavine sanomineen ja samanmielisine ystävineen, toisaalta täynnä kommentteja, jotka kiskovat muita alaspäin? On oltava jokin muu vaihtoehto.

Loukkaava tai ahdisteleva puhe ei lähde somesta ihmettelemällä, sivusta seuraamalla tai voivottelemalla. Tarvitaan hyvää ja täsmällistä valistusta siitä, mitä on loukkaava puhe ja miten jokainen voi osaltaan ehkäistä sen vaikutuksia. Tarvitaan enemmän resursseja esimerkiksi laittomuuden piiriin kuuluvien tapausten läpikäymiseen ja niiden tunnistamiseen. Tarvitaan lisää tietoisuutta loukkaavan laajuudesta sekä sen aiheuttamien sivuilmiöiden tunnistamisesta. Sosiaalinen media ongelmineen ei ole katoamassa, vaan se kehittyy koko ajan ja nopeammin kuin ikinä ennen.

Kirjoittajat ovat Väestöliiton nuorisotyöryhmän jäseniä
Lisätietoja ryhmästä

Seksuaalikasvatusta vai hihittelyä

Uimareissulla eskari-ikäisten kanssa ollut työntekijä kertoi: Kahviossa yksi lapsi alkoi hihittää ja sanoi että olitko sinä saunassa tyttöjen kanssa alasti. Juttelimme että käydäänkö saunassa vaatteet tai uikkarit päällä. Siellä hikoillaan ja hiki pitää pestä pois. Ja on tärkeä pestä itsensä hyvin ja varsinkin tietyt paikat: hiukset, kainalot, pimppi, pippeli, pylly ja varpaat. Muut lapset eivät nauraneet ja tai reagoineet oikeastaan mitenkään, olihan pesuista heille jo puhuttu. Heille oli tuttua myös se, että uimapuvun alla ovat omat paikat joista saa itse päättää. Tämäkin lapsi rauhoittui huomattavasti, kun sai iän mukaista tietoa ja taitoa.

Kymmenvuotiaiden terveystiedon ja biologian opettaja kertoi: Yksi lapsista alkoi tyrskähdellä ja näyttää merkitseviä kummia katseita toisille lapsille, kun puhuttiin lisääntymisestä. Kysyin mikä naurattaa ja hän sanoi: Mitä tarkoittaa kastikkeet naamalle? Selvästi sanat tulivat siis pornosta. Muut lapset olivat rauhallisia, heille oli puhuttu jo aiemmin median turvallinen käyttö. He tiesivät, että noita asioita ei lasten kuulu katsoa eikä ainakaan uskoa. Puhuimme siitä, mitä internetissä voi nähdä. Se liittyy seksuaalisuuteen, mutta on näyteltyä ja suurenneltua. Seksuaalisuudessa tärkeintä on vapaaehtoisuus ja se, että aina voi itse päättää katsooko tuollaisia kuvia tai mitä haluaa tehdä. Saatiin aikaan asiallinen ja hyvä keskustelu ja ilmeily loppui siihen.

Viisitoistavuotiaat kuuntelivat ehkäisyasiaa ja turvataitoja. Yläkoulun opettaja kertoi: Yksi nuori näytti kännykkäänsä ”salaa” toisille, piiloutui pulpetin taa ja hörisi. Kysyin haluaako hän kertoa kaikille mikä huvittaa, jolloin hän vaikeni, mutta virnuili edelleen ympäriinsä. Kerroin erilaisista tietolähteistä, netin kaupallisista kanavista ja terveystietoon liittyvistä luotettavista lähteistä, kuten Väestöliiton sivut. Toiset nuoret alkoivat kysellä ja tilanne rauhoittui.

Avoimuus, oikea ikätasoinen tieto ja keskusteluyhteys turvallisen aikuisen kanssa on parasta seksuaalikasvatusta kaiken ikäisille.

Saat, mitä mittaat

Kuva: freephotos

Indikaattorit, mittarit, tulos, tuotos, vaikuttavuus.

Kuulostaa puuduttavalta. Ainakin jos vertaa kestävän kehityksen suurenmoisiin tavoitteisiin. Vai miltä kuulostavat köyhyyden poistaminen, tyttöjen syrjinnän lopettaminen ja modernin ehkäisyn takaaminen kaikille?

Ainakin sukujuhlissa tuon jälkimmäisen luettelon kerrottuaan saa kuulla, että tekee tärkeää työtä.

Valitettavasti myös alussa luettelemiani mittaamiseen liittyviä termejä tarvitaan, jotta kestävän kehityksen tavoitteet saavutetaan. Voisi jopa sanoa, että ne ovat onnistumisen – tai ainakin onnistumisen todentamisen – elinehto.

Kysymykset laadukkaasta mittaamisesta ovat kuitenkin valtavan suuria, teknisesti ja filosofisestikin. Miten mitata tyttöjen syrjintää? Pitääkö sen olla joku numeerinen mittari, jota voidaan vertailla eri maiden välillä? Miten arvioidaan, kuinka moni jää ilman tarvitsemaansa ehkäisyä? Kuka määrittelee, millaiset ehkäisyvälineet ovat moderneja?

Laajuudestaan huolimatta juuri näihin kysymyksiin pitää kuitenkin kyetä vastaamaan, jotta tiedämme, teemmekö kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi oikeita toimenpiteitä.

Saat, mitä mittaat, sanotaan. Ja jotta tehdään oikeita asioita, meidän pitää mitata oikeita asioita.

Esimerkiksi 90-luvun laman aikaan Suomessa säästettiin seksuaalikasvatuksesta, mikä näkyi suurena määränä teiniraskauksia. Kun 2000-luvulla seksuaalikasvatukseen alettiin taas panostaa, lähti teiniraskauksien määrä laskuun. Määrä on jo puolittunut vuosituhannen vaihteen tasosta. Ja nyt – kiitos mittaamisen – päättäjät uskovat, että seksuaalikasvatukseen kannattaa satsata.

Meillä jokaisella on oikeus ja tarve hyvään tilastointiin, jonka pohjalta voidaan tehdä parempaa politiikkaa. Minulla on, näin kansainvälisenä tyttöjen päivänä, pyyntö maailman tilastonikkareille: ottakaa tytöt ja heidän todellisuutensa huomioon tilastoja laatiessanne. Varsinkin hyvin nuorten, 1014-vuotiaiden tyttöjen seksuaaliterveyteen liittyviä tarpeita ei tilastoida ja siksi ne jäävät näkymättömiin.

Tilastot on kuivia, ei siitä pääse mihinkään. Niiden kanssa vääntäminen voi olla tuskastuttavaa, kyllä. Mutta se on työtä, jota on tehtävä, jotta voimme suhtautua vakavasti perimmäisiin tavoitteisiimme: köyhyyden poistamiseen, tyttöjen syrjinnän lopettamiseen ja modernin ehkäisyn takaamiseen kaikille.