Aborttikeskustelu meni metsään

Kuva: Flickr

Minun on vaikea kuvitella, että yksikään ihminen haluaisi maailmaan lisää abortteja. Kuitenkin taas Suomessakin erittäin ajankohtaiseksi noussut aborttikeskustelu toistelee samoja, jo aikansa eläneitä argumentteja.

Kyllä, joillakin ihmisillä on uskonnollinen ja moraalinen vastustus aborttia vastaan. Heillä on siihen oikeus. Kuitenkaan emme voi perustaa ihmisten elämään vaikuttavia poliittisia päätöksiä yksittäisten ihmisten vakaumusten varaan.

Kenenkään uskonnollinen vakaumus ei saa asettaa vaakalaudalle miljoonien tyttöjen ja naisten itsemääräämisoikeutta, ihmisarvoa ja oikeutta päättää omasta lisääntymisestään. 

Aborttikeskustelu menee hakoteille silloin, kun päättäjät käyttävät henkilökohtaista uskontoaan argumentoinnin välineenä. Tämä kuulostaa siltä, kuin palaisimme vuosikymmeniä tai satoja ajassa taaksepäin. Keskustelemmeko seuraavaksi siitä, kenen uskonto ja moraali on kaikista arvokkain ja oikein? Kenellä on oikea maailmankuva ja ihmiskäsitys? Vai pitäisikö meidän kuitenkin keskittyä kunnioittamaan kansainvälisen yhteisön sopimia ihmisoikeuksia, jotka takaavat jokaiselle naiselle itsemäärämisoikeuden omaan kehoon?

Kaiken moraalisen juupas-eipäs –keskustelun keskellä unohtuu se, että me tiedämme, miten abortteja vähennetään. Meillä on tähän kaikki keinot, mutta abortin kieltäminen lailla ei tutkimusten mukaan ole sellainen. Sen sijaan aborttioikeutta rajoittavat lait aiheuttavat sietämätöntä inhimillistä kärsimystä tyttöjen ja naisten turvautuessa vaarallisiin keinoihin keskeyttää ei-toivottu raskaus.

Abortteja vähennetään tarjoamalla laadukasta seksuaalikasvatusta ja ehkäisyvälineitä, sekä suojelemalla tyttöjä väkivallalta.

Voisimmeko aloittaa aborttikeskustelun uudelleen ja pohtia, miten jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen oikeus tietoon, palveluihin ja koskemattomuuteen saadaan varmistettua?

Oikeus turvalliseen aborttiin, oikeus elää

Irlanti äänesti 25.5. humaanimman aborttilainsäädännön puolesta. Ympäri Eurooppaa ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien puolustajat hurrasivat kehityksen puolesta. Toisenlaistakin ääntä kuultiin. Muun muassa Suomen ulkoministeri Timo Soini esitteli blogissaan henkilökohtaisia mielipiteitään Irlannin äänestystuloksesta. Myöhemmin sekä nykyinen että edeltävä ulkomaankauppaministeri kiirehtivät huomauttamaan, että kyseessä ei ole Suomen virallinen linja. Päinvastoin. Suomi on viime aikoina nimenomaan aktiivisesti edistänyt seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Ja hyvä niin. Se on päätös, joka pelastaa ihmishenkiä.

Seksuaalioikeuksista yksi fataalein on juurikin oikeus päättää lapsiluvustaan. Joka vuosi 56 miljoonaa kertaa joku nainen jossain päätyy epätoivoiseen tilanteeseen. Hän on tullut tahtomattaan raskaaksi eikä näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin päättää raskaus. Suurin osa näistä naisista asuu kehitysmaissa ja maissa, joissa turvallisesti suoritettua aborttia ei ole saatavilla. Mutta hengenvaarallisia keinoja löytyy aina. Joka vuosi 25 miljoonaa kertaa abortti tehdään vaarallisissa olosuhteissa. Kymmeniä tuhansia yrittäneistä kuolee. Nämä kuolemat ovat täydellisen turhia ja järkyttäviä. Ja ne olisivat täydellisen estettävissä. Tutkimukset eivät tue väitettä, että aborttien kieltäminen vähentäisi tehtyjen aborttien määrä. Mutta kuoleman määrää se kyllä lisää.

Keinoja raskaudenkeskeytysten vähentämiseen kyllä löytyy. Paras tapa vähentää abortteja ovat seksuaalikasvatus ja ehkäisyvälineet. Suomi on tästä malliesimerkki. Kun seksuaalikasvatusta alettiin taas 90-luvun laman jälkeen lisätä, aborttiluvut kääntyivät laskuun ja ovat nyt maailman alhaisimpia.

Väestöliiton kehityspoliittisen ohjelman yksi neljästä painopisteestä on oikeus turvalliseen aborttiin. Se on painopiste, koska olemme elämän puolella.

Seksuaalikasvatus on ihmisoikeus!

”Koulu on monelle nuorelle ainut paikka, josta voi saada luotettavaa tietoa seksuaalisuudesta”

Nuoren seksuaalinen kehitys on asia, joka tapahtuu jokaisen nuoren kohdalla. Jokainen nuori tarvitsee aikuisen tukea eli seksuaalikasvatusta oman kasvunsa tueksi. Seksuaalikasvatus voi olla virallista tai epävirallista. Virallinen on muun muassa koulun opetuksessa ja terveydenhuollossa tapahtuvaa opetusta, ohjausta ja neuvontaa. Epävirallista seksuaalikasvatusta tapahtuu koulun ulkopuolella nuoren kotona tai vapaa-ajalla.

Virallinen seksuaalikasvatus ei ole opettajien ja terveydenhoitajien oma valinta toteuttaako sitä vai ei. Näitä ammattilaisia sitovat seksuaalioikeuksien lisäksi muun muassa opetussuunnitelma, viranomaisten suositukset ja terveydenhuollon lait ja asetukset. Näiden mukaan nuorille on annettava laadukasta ja oikea-aikaista seksuaalikasvatusta ja ammattilaisilla on oltava riittävää osaamista sen toteuttamiseen. Nuorilla on hyvin erilaiset lähtökohdat, kotien tilanteet vaihtelevat, eikä kukaan voi taata huoltajien mahdollisuuksia ja osaamista seksuaalikasvatuksen antamiseen. Monille nuorille tieto tulee kavereilta tai netistä ja muualta mediasta.

Koulun terveydenhuolto ja terveystiedon opetus ovat monelle olla ainoat tahot, joista nuori saa luotettavaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta seksuaaliterveysasioissa.

Asiantuntijoidemme kokemuksen mukaan koulu on usein juuri se paikka, jossa nuoret haluaisivat valistusta saada. Oppitunneilla saatu tieto on luotettavampaa kuin keskustelupalstoilta luettu, eikä sen kuulemiseksi tarvitse nähdä vaivaa tai paljastaa ajatuksiaan muille.

Nuorten seksuaalioikeudet eivät toteudu, jos ammattilaisilla ei ole tietoa ja koulutusta nuoren seksuaalikehityksestä ja sen tukemisesta. Onko koulun ammattilaisten peruskoulutuksessa näitä tärkeitä teemoja? Olemme kysyneet sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisilta ja ammattiin opiskelevalta (Terveydenhoitajapäivät, Educa-messut, Hyvinvointiareena) heidän kokemuksiaan ja toiveitaan omasta peruskoulutuksestaan ja siellä saatuun opetukseen nuorten seksuaalikehityksestä ja sen tukemisesta, seksuaaliterveydestä ja seksuaalikasvatuksesta. Jotkut kertoivat, että peruskoulutukseen kuului ko. koulutusta ja silloin teemojen kerrottiin olleen perusasioita, kuten äitiysterveys ja ehkäisy. Moni vastanneista oli käynyt erillisen kurssin, koulutuksen tai muun vapaasti valittavan koulutuksen omatoimisesti.

”Terveydenhoitajakoulutukseen sisältyy vähän aiheeseen liittyvää tietoa, mutta aivan liian vähän”.

”Perusopetusta eli tuo vapaavalintainen 5 op pitäisi saada kaikille yhteiseksi. Enemmän tietoa seksuaaliterveydestä joka ikävaiheeseen liittyen. Lasten, nuorten, miesten ja naisten, ikääntyneiden.”

”Perustietoa lisää, kohtaamista, sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden ero ja muodot, sekä seksuaaliseen kaltoinkohteluun liittyvät asiat”.

Vastaajat toivoivat peruskoukutuksessa käsiteltävän perusasioiden lisäksi erityisesti seksuaalisuuden puheeksi ottamista ja asiakkaan kohtaamista, käytännön ohjaustaitoja, seksuaalisen kaltoinkohtelun ja väkivallan tukemista, eri ihmisryhmien ja ikäryhmien seksuaalisuutta (vammaisuus, lapset, ikääntyneet, saman sukupuoliset, sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuus jne.), ihmis- ja seksuaalioikeuksia. Myös monikulttuurisuus tuo omat haasteensa nykypäivän valistukselle. Näiden teemojen tulisi olla perustietoa nuoria ja ylipäänsä ihmisiä kohtaaville ammattilaisille. Seksuaalioikeudet eivät voi toteutua, mikäli ammattilaisilla ei ole riittävää osaamista.

Kumita on sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama ja Väestöliiton toteuttama valistuskampanja yläkouluikäisille. Kampanjan tavoite on edistää nuorten seksuaalioikeuksia, lisätä nuorten tietoja, kertoa kondomista myönteiseen sävyyn seksitautien ja ei-toivottujen raskauksien ehkäisymenetelmänä ja madaltaa kondomin käyttöä. ”Tiedäthän miten tärkeä olet? – Kumita, kun on se aika.”

Väestöliiton Kumita-kampanjassa on tuotettu aineistoa ammattilaisten työn tueksi, mm. videot kouluterveydenhoitajan vastaanottotilanteesta ja terveystiedon tunnista.

Kumita 2018 alkaa taas. Aiemmista kampanjoista on saatu nuorilta mm. seuraavaa  palautetta:

  • Suurin osa vastaajista toivoo saavansa tietoa kondomin käytöstä oppitunnilla tai terkkarilta (kysymys: miten toivot)
  • yli 60 prosenttia toivoo saavansa koulusta eli terkkari ja opettaja (keneltä toivot)
  • On tärkeää, että koulusta saa ilmaisen kondomin ja valistuksen sen käyttöön (yli 60 %)

www.kumita.fi
Kumitan facebook-sivu

Laura Kormano ja Tuulia Råmark

Some kaipaa myönteistä puhetta, ei vihapuhetta

Tällä viikolla vietetään sekä mediataitoviikkoa että Väestöliiton nuorisotyöryhmän järjestämää Veckan Sexiä, seksuaalikasvatukseen ja -oikeuksiin liittyvää teemaviikkoa. Sosiaalisen median ja muun internetin käyttäminen taitavasti ja seksuaalikasvatus kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti: usein etenkin nuoret hakevat tietoa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista juuri netistä, koska “oikeassa elämässä” tapahtuva seksuaalikasvatus ei vastaan kaikkiin niihin tarpeisiin, joita erilaisilla nuorilla on. Internetin tietomäärä voi helpottaa nuorten elämää, mutta sosiaalisen median ilmapiirillä on myös negatiivisia vaikutuksia.

Monet sosiaalisen median palvelut kuten Facebook, Instagram ja Twitter ovat laatineet käyttäjilleen säännöt, jotka mm. kieltävät väkivaltaisen, seksuaalisen ja laittoman toiminnan somessa. Sosiaalinen media on osa jokaisen nuoren elämää tavalla tai toisella, ja se on tuonut kiusaajat myös kodin sisälle. Missä menee seksuaalisten puheiden tai vihapuheen raja? Miten vihapuhetta ja seksuaalissävytteistä puhetta sisältävä postauksia voitaisiin vähentää?

Varsinaisen vihapuheen lisäksi sosiaalisessa mediassa esiintyy valtavasti negatiivista kommentointia. Me nuorisotyöryhmäläiset olemme kiinnittäneet huomiota etenkin seksi- ja kehopositiivisten postausten keräämiin ilkeisiin kommentteihin. Nämä postaukset yrittävät purkaa yhteyskunnassamme tiukasti asustelevia normeja – seksi ei ole häpeän asia, ja itseään voi rakastaa vartalostaan riippumatta. Jostain aina kuitenkin mönkii esiin ilkeäsuisia ihmisiä, jotka naureskelevat tai täysin lyttäävät hyväntahtoiset postaukset.

Someajan nuorille tällaiset positiiviset postaukset ovat tärkeitä – emme enää näe vain yhtä elämisen mallia valtamediasta, vaan voimme somen kautta löytää vakuutuksia siitä, että mekin olemme oikeanlaisia ja hyviä, vaikka emme täysin noudattaisi yhteiskunnan vanhanaikaisia ja tukahduttavia normeja. Siksi positiivisen sisällön saama negatiivinen huomio on ongelmallista: nuorten vapautta elää rajoitetaan sekä “oikeassa elämässä” että virtuaalisesti.

Mikä siis avuksi? Onko parasta vain pysytellä poissa sosiaalisesta mediasta, joka on samanaikaisesti sekä taivas että helvetti; toisaalta tärkeä henkireikä vapauttavine sanomineen ja samanmielisine ystävineen, toisaalta täynnä kommentteja, jotka kiskovat muita alaspäin? On oltava jokin muu vaihtoehto.

Loukkaava tai ahdisteleva puhe ei lähde somesta ihmettelemällä, sivusta seuraamalla tai voivottelemalla. Tarvitaan hyvää ja täsmällistä valistusta siitä, mitä on loukkaava puhe ja miten jokainen voi osaltaan ehkäistä sen vaikutuksia. Tarvitaan enemmän resursseja esimerkiksi laittomuuden piiriin kuuluvien tapausten läpikäymiseen ja niiden tunnistamiseen. Tarvitaan lisää tietoisuutta loukkaavan laajuudesta sekä sen aiheuttamien sivuilmiöiden tunnistamisesta. Sosiaalinen media ongelmineen ei ole katoamassa, vaan se kehittyy koko ajan ja nopeammin kuin ikinä ennen.

Kirjoittajat ovat Väestöliiton nuorisotyöryhmän jäseniä
Lisätietoja ryhmästä

Seksuaalikasvatusta vai hihittelyä

Uimareissulla eskari-ikäisten kanssa ollut työntekijä kertoi: Kahviossa yksi lapsi alkoi hihittää ja sanoi että olitko sinä saunassa tyttöjen kanssa alasti. Juttelimme että käydäänkö saunassa vaatteet tai uikkarit päällä. Siellä hikoillaan ja hiki pitää pestä pois. Ja on tärkeä pestä itsensä hyvin ja varsinkin tietyt paikat: hiukset, kainalot, pimppi, pippeli, pylly ja varpaat. Muut lapset eivät nauraneet ja tai reagoineet oikeastaan mitenkään, olihan pesuista heille jo puhuttu. Heille oli tuttua myös se, että uimapuvun alla ovat omat paikat joista saa itse päättää. Tämäkin lapsi rauhoittui huomattavasti, kun sai iän mukaista tietoa ja taitoa.

Kymmenvuotiaiden terveystiedon ja biologian opettaja kertoi: Yksi lapsista alkoi tyrskähdellä ja näyttää merkitseviä kummia katseita toisille lapsille, kun puhuttiin lisääntymisestä. Kysyin mikä naurattaa ja hän sanoi: Mitä tarkoittaa kastikkeet naamalle? Selvästi sanat tulivat siis pornosta. Muut lapset olivat rauhallisia, heille oli puhuttu jo aiemmin median turvallinen käyttö. He tiesivät, että noita asioita ei lasten kuulu katsoa eikä ainakaan uskoa. Puhuimme siitä, mitä internetissä voi nähdä. Se liittyy seksuaalisuuteen, mutta on näyteltyä ja suurenneltua. Seksuaalisuudessa tärkeintä on vapaaehtoisuus ja se, että aina voi itse päättää katsooko tuollaisia kuvia tai mitä haluaa tehdä. Saatiin aikaan asiallinen ja hyvä keskustelu ja ilmeily loppui siihen.

Viisitoistavuotiaat kuuntelivat ehkäisyasiaa ja turvataitoja. Yläkoulun opettaja kertoi: Yksi nuori näytti kännykkäänsä ”salaa” toisille, piiloutui pulpetin taa ja hörisi. Kysyin haluaako hän kertoa kaikille mikä huvittaa, jolloin hän vaikeni, mutta virnuili edelleen ympäriinsä. Kerroin erilaisista tietolähteistä, netin kaupallisista kanavista ja terveystietoon liittyvistä luotettavista lähteistä, kuten Väestöliiton sivut. Toiset nuoret alkoivat kysellä ja tilanne rauhoittui.

Avoimuus, oikea ikätasoinen tieto ja keskusteluyhteys turvallisen aikuisen kanssa on parasta seksuaalikasvatusta kaiken ikäisille.

Saat, mitä mittaat

Kuva: freephotos

Indikaattorit, mittarit, tulos, tuotos, vaikuttavuus.

Kuulostaa puuduttavalta. Ainakin jos vertaa kestävän kehityksen suurenmoisiin tavoitteisiin. Vai miltä kuulostavat köyhyyden poistaminen, tyttöjen syrjinnän lopettaminen ja modernin ehkäisyn takaaminen kaikille?

Ainakin sukujuhlissa tuon jälkimmäisen luettelon kerrottuaan saa kuulla, että tekee tärkeää työtä.

Valitettavasti myös alussa luettelemiani mittaamiseen liittyviä termejä tarvitaan, jotta kestävän kehityksen tavoitteet saavutetaan. Voisi jopa sanoa, että ne ovat onnistumisen – tai ainakin onnistumisen todentamisen – elinehto.

Kysymykset laadukkaasta mittaamisesta ovat kuitenkin valtavan suuria, teknisesti ja filosofisestikin. Miten mitata tyttöjen syrjintää? Pitääkö sen olla joku numeerinen mittari, jota voidaan vertailla eri maiden välillä? Miten arvioidaan, kuinka moni jää ilman tarvitsemaansa ehkäisyä? Kuka määrittelee, millaiset ehkäisyvälineet ovat moderneja?

Laajuudestaan huolimatta juuri näihin kysymyksiin pitää kuitenkin kyetä vastaamaan, jotta tiedämme, teemmekö kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi oikeita toimenpiteitä.

Saat, mitä mittaat, sanotaan. Ja jotta tehdään oikeita asioita, meidän pitää mitata oikeita asioita.

Esimerkiksi 90-luvun laman aikaan Suomessa säästettiin seksuaalikasvatuksesta, mikä näkyi suurena määränä teiniraskauksia. Kun 2000-luvulla seksuaalikasvatukseen alettiin taas panostaa, lähti teiniraskauksien määrä laskuun. Määrä on jo puolittunut vuosituhannen vaihteen tasosta. Ja nyt – kiitos mittaamisen – päättäjät uskovat, että seksuaalikasvatukseen kannattaa satsata.

Meillä jokaisella on oikeus ja tarve hyvään tilastointiin, jonka pohjalta voidaan tehdä parempaa politiikkaa. Minulla on, näin kansainvälisenä tyttöjen päivänä, pyyntö maailman tilastonikkareille: ottakaa tytöt ja heidän todellisuutensa huomioon tilastoja laatiessanne. Varsinkin hyvin nuorten, 1014-vuotiaiden tyttöjen seksuaaliterveyteen liittyviä tarpeita ei tilastoida ja siksi ne jäävät näkymättömiin.

Tilastot on kuivia, ei siitä pääse mihinkään. Niiden kanssa vääntäminen voi olla tuskastuttavaa, kyllä. Mutta se on työtä, jota on tehtävä, jotta voimme suhtautua vakavasti perimmäisiin tavoitteisiimme: köyhyyden poistamiseen, tyttöjen syrjinnän lopettamiseen ja modernin ehkäisyn takaamiseen kaikille.

Sijoitetulla nuorella on viisinkertainen riski kokea seksuaalista kaltoinkohtelua

Vihdoinkin se on täällä! Vastikään julkaistiin kouluterveyskysely, jossa on arvokasta tietoa sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten tilanteesta. Kouluterveyskyselyyn lisättiin vuonna 2017 kysymys lapsen asuinpaikasta, jonka perusteella voidaan nyt ensimmäistä kertaa raportoida myös sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointia kansallisesti kattavan aineiston pohjalta. Tulokset antavat viitteitä siitä, miten lastensuojelun palveluita tulisi kehittää.

Kirjoitin alkuvuodesta nyt jo päättyneestä hankkeesta Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin, jossa toimin projektityöntekijänä.  Hanke kesti reilusti yli kolme vuotta ja kohtasin sinä aikana kymmeniä koulukodeissa asuvia nuoria sekä siellä työskenteleviä rautaisia ammattilaisia. Paikkakunnasta riippumatta yksi aihe nousi kerta toisensa jälkeen esille puheissa ja tarvekartoituksissa.  Me kysyimme nuorilta ja ammattilaisilta, mistä tarvitset tietoa. Kouluterveyskysely kysyi, mitä nuoret ovat kokeneet. Yhteinen nimittäjä oli seksuaalinen väkivalta.

Kansainvälisistä tutkimuksista tiedämme, että sijaishuollossa olevat nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Heillä on tilastollisesti enemmän raskaudenkeskeytyksiä, seksitauteja ja seksuaalisen kaltoinkohtelun kokemuksia. Tämän ovat tienneet kentällä olevat työntekijät jo vuosia, mutta kouluterveyskyselyn ansiosta tiedämme nyt, millainen tilanne Suomessa on. Sen mukaan sijoitetuilla nuorilla oli viisinkertainen riski seksuaalisen väkivallan kokemukselle verrattuna vanhempansa luona asuviin.

Seksuaalista väkivaltaa oli kokenut sijoitetuista lapsista harvempi kuin joka kymmenes ja nuorista joka neljäs. Kouluterveyskyselyssä seksuaalisella väkivallalla tarkoitettiin intiimien alueiden koskettelua vastoin tahtoa, intiimien alueiden kosketteluun tai seksiin painostamista tai rahan tai muun vastineen tarjoamista vastineeksi seksistä. Tarvekartoituksemme perusteella nuoret halusivat lisätietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta, häirinnästä, suojaikärajoista ja vastikkeellisesta seksistä.

Kouluterveyskyselyn tutkimustiivistelmästä käy ilmi, että sijaishuoltopaikasta luvattoman poissaolon aikana nuori on vaarassa joutua fyysisen ja seksuaalisen väkivallan uhriksi. Karkuteillä, yksin, rahattomana ja keinottomana nuori yrittää vain selviytyä tilanteesta, ja on helposti aikuisten hyväksikäytön armoilla.

Seksuaalisen väkivallan teemat ovat vaikeita aiheita käsitellä. Sanat saattavat hakea oikeita muotoja, äänenpainot etsiä omia taajuuksiaan ja välillä henkilökohtainen hätä voi värittää omia asenteita. Nuorten kanssa työtä tekevän olisikin tärkeää pohtia sitä, miten seksuaalisesta väkivallasta puhutaan. Jos tyypitämme väkivallantekijät joidenkin tiettyjen sukupuolien edustajiksi, ikäisiksi ja näköisiksi, kavennamme ilmiötä. Kouluterveyskyselyn mukaan yleisimmin seksuaalisen väkivallan tekijänä oli ollut ystävä tai muu tuttu nuori tai lapsi (57 %) tai tuntematon henkilö (52 %). Kouluterveyskyselystä  ei käy ilmi, olivatko väkivallan kokemukset tapahtuneet ennen sijoitusta vai sijoituksen aikana.

Seksuaalisen väkivallan ennaltaehkäisystä puhuttaessa nuorille on annettava asiallista ja ajanmukaista tietoa sekä monitasoista turvataitokasvatusta, jossa huomioidaan myös erilaiset oppijat. Seksuaalikasvatuksen parasta antia onkin mahdollisuus seisahtua erilaisten asioiden ja ilmiöiden äärelle, keskittyä reflektioon ja pohdintoihin. Kuka keskustelee nuorten kansa siitä,  millaiset tekijät vaikuttavat seksuaaliseen hyvinvointiin, kuinka määrittelemme omat ja toisten rajat sekä millaisia erilaisia seksuaalisen väkivallan muotoja on?

Yhtä tärkeää on sanoittaa erilaisten seksuaalisten tekojen nautinnollisuudesta. Siitä, kuinka sen on tärkeää olla hauskaa, rentoa, haluja herättävää. Miten siinä voi olla läsnä jotain kaunista, intiimiä. Kun tuomme näkyväksi sen kaiken hyvän, on meidän helpompaa tuoda näkyväksi myös se, millaisissa tilanteissa seksi ei ole seksiä, vaan väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua.

Seksuaalikasvatuksen tarkoituksena on antaa positiivisia elämän eväitä, ohjata nuorta turvalliseen ja tyydyttävään seksuaalisuuteen.  Vain kohtaamalla nuoria vaikutamme heihin. Toki parasta olisi se, jos voisimme auttaa seksuaalisen väkivallan tekijöitä ennaltaehkäisevästi niin, ettei näitä tekoja tapahtuisi.

*********************
Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin- hankesivuilla luentoja ja menetelmiä.
Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi, Kouluterveyskyselyn tuloksia tiiviisti.

 

 

Kondomioppia nuorille, tärkeääkö?

Olen opettanut biologiaa ja terveystietoa yläkoululaisille monen vuoden ajan ja kondomin käytön opettaminen on ollut osa 8. luokan terveystiedon kurssia niin kauan kuin muistan. Aloittaessani seksuaalineuvojan opintoihin liittyvää opinnäytetyötä kondomin käytön ohjeistuksesta, ajattelin, että kaikki tietävät miten kondomin käyttöä opetetaan nuorille, pidin sitä itsestäänselvyytenä. Ja aivan syyttä.

Usein oletetaan nuorten tietävän paljon enemmän asioista, kuin he todellisuudessa tietävät. Erityisesti seksuaalisuus on alue, josta monet nuoret eivät halua kavereiden edessä tunnustaa olevansa tietämättömiä, eivätkä he kysy siitä aikuisilta, eivät halua eivätkä pysty. Nuoren elämässä olevilla muilla aikuisilla onkin tässä suuri rooli. Kuinka luontevasti asioista puhutaan, ja millainen malli aikuisten suhtautumisesta aiheeseen nuorille jää. Tämän kun aikuiset aina muistaisivat erilaisista asioista nuorten kanssa keskustellessaan.

Kouluterveyskyselyssä (2015) tulee esille, että yhdynnät alkavat monilla (18-19%:lla) 8.-9. -luokkalaisena. Yhdynnässä olleista moni (pojat 27%, tytöt 43%) on jättänyt ehkäisyn kokonaan käyttämättä, vaikka ehkäisyn käytöllä seksissä halutaan erityisesti ehkäistä ei-toivottua raskautta. Seksitaudin riskiä pidetään melko vähäisenä. Tämäkin asenne vähentää kondomin käyttöä.

Yläkoulussa nuoret ovat hyvin erilaisessa kehitysvaiheessa keskenään. Ei voi sanoa, että kaikki heistä tarvitsevat tietoa ehkäisystä juuri tietyllä luokka-asteella. Mutta koska tietoa on parempi antaa aikaisin, kuin liian myöhään, on 8. luokka-aste mielestäni juuri oikea aika. Kondomin käyttö tulee esille terveystiedon tunneilla ja terveydenhoitajan tarkastuksessa. Nuorelle on annettava mahdollisuus tiedon saamiseen ja kondomin käytön opetteluun niin, ettei hän koe tilannetta kiusalliseksi, ja että kondomista jää käsitys, ettei sen käyttö ole ihmeellistä eikä vaikeaa. Nuoret eivät halua yleensä erottua porukasta, joten siksi kondomin käytön opettelu oppitunnilla on hyvä tehdä niin, että koko luokka, tai ainakin mahdollisimman moni oppilaista saa harjoitella kondomin käyttöä samanaikaisesti. Opettajan rooli tilanteen ohjaamisessa ja ilmapiirin pitämisessä rentona ja luontevana on tärkeä. On hienoa, kun nuorille jää tunnin jälkeen käsitys, että kondomi on helppo hankkia ja käyttää ja se tulee pitää aina mukana.

Mielestäni omassa koulussani on toimiva konsepti siinä, miten kondomioppi on jaettu terveydenhoitajien ja terveystiedon opettajien kanssa. Luokassa jokainen saa harjoitella kondomin käyttöä 8. luokalla rennossa ilmapiirissä. Samana vuonna laajassa terveystarkastuksessa terveydenhoitaja keskustelee nuoren kanssa henkilökohtaisesti seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja antaa nuorelle kondomin, jonka käyttöä voi harjoitella rauhassa kotona. Nuoren niin toivoessa käytön opastusta annetaan myös tuolla kahdenkeskisellä vastaanotolla.

On hienoa, kun koulun aikuiset keskustelevat keskenään siitä, miten seksuaalikasvatus ja esimerkiksi kondomin käytön neuvonta koulussa hoidetaan. On myös hyvä, kun aihealuetta nuorten kanssa läpi käyvät aikuiset suhtautuvat seksuaalisuuteen luontevasti ja osaavat myös jutella siitä nuorten kanssa. Tällaisen mallinhan me nuorillekin haluamme antaa. Kondomi on tärkeä ja helppokäyttöinen ehkäisyväline, jota tulee käyttää. Nuorille tärkein viesti on, että he ymmärtävät, kuinka tärkeitä he ovat ja huolehtivat itsestään parhaalla mahdollisella tavalla.

Eeva Lehtinen
Biologian, maantiedon ja terveystiedon lehtori, seksuaalineuvojaopiskelija
Eeva tekee opinnäytetyönään Väestöliiton neuvonta- ja opetusaineistoa Kumita-kampanjan nettisivulle.
Kumita on valtakunnallinen kampanja, jolla halutaan lisätä nuorten kondomin käyttöä, kun on sen aika. Kampanjassa jaetaan kondomit kaikille 8.-luokkalaisille ja tarjotaan ohjaus- sekä neuvontamateriaalia mm. kampanjan nettisivuilla
www.kumita.fi, facebookissa, sekä instagramissa.

Seksuaalikasvatuksella voi vaikuttaa

Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen tavoite on lisätä tietoa, taitoja, mahdollisuuksia ja vastuullisuutta. Seksuaalikasvatuksella on merkittävä rooli nuorten kehityksessä.

Seksuaalikasvatus ehkäisee riskikäyttäytymistä vahvistamalla nuoren itsetuntemusta, itsetuntoa ja positiivista minäkuvaa. Se antaa tietoja murrosiästä, raskauden ja seksitautien ehkäisystä, seksuaalikäyttäytymisestä sekä lisääntymisestä ja vanhemmuudesta. Kuulostaa hyvältä, eikö niin?

Mutta mitä tapahtuu, jos nuoret eivät saa tarvittavaa seksuaalikasvatusta?

Joka päivä yli 20 000 alle 18-vuotiasta tyttöä synnyttää lapsen. Vuosittain se tekee noin 7,3 miljoonaa alaikäisen synnytystä. Aikaiset raskaudet vaarantavat niin tytön terveyden kuin tulevaisuuden. Usein aikainen raskaus pakottaa tytön jättämään koulun kesken, jonka vuoksi hänen mahdollisuutensa saada töitä ja vaikuttaa omaan ja perheensä tulevaisuuteen pienenee.

Nuorilla on myös suurempi riski komplikaatioihin ja kuolemaan raskauden ja synnytyksen aikana. Raskauden ja synnytyksen aikaiset komplikaatiot ovat 15–19-vuotiaiden tyttöjen toiseksi yleisin kuolinsyy maailmassa.

Joka päivä todetaan yli miljoona uutta seksitautitartuntaa. Suurin osa voitaisiin estää tarvittavalla tiedolla. Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen avulla nuoret saavat tietoa siitä, miten ehkäistä seksitauteja. Vaikuttavaa, eikö olekin?

Suomessa ajankohtaisessa keskustelussa ollut maksuton ehkäisy olisi myös suunta kohti parempaa seksuaalikasvatusta. Ehkäisystä tulisi puhua enemmän ja siitä tulisi tehdä arkisempaa ja hyväksyttävämpää. Kokonaisvaltaisella seksuaalikasvatuksella turvataan se, että jokainen tietää, miten ehkäisyvälineitä käytetään. Maksuton ehkäisy varmistaa jokaiselle yhtäläiset oikeudet ehkäisyyn.

Seksuaalikasvatus tulisi mahdollistaa kaikille nuorille ympäri maailman. Toimiva seksuaalikasvatus on kulttuurisensitiivistä eli ottaa huomioon maan kulttuurin ja uskonnon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, sitä etteikö kaikilla nuorilla olisi oikeutta oikeaan tietoon myös seksuaalisuudesta.

Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus on seksuaalioikeus. Jokaisella on oikeus tietoon!

Pimppikö häpeä?

Tyttölapsi kumartuu tutkimaan miltä hänen pimppinsä näyttää. Aikuinen tuhahtaa: ”Anna olla rauhassa!”. Tyttönen hämmentyy, säikähtää ja nolostuu. Jos pimppi, pippeli ja peppu ovat häpeän ja nolouden asioita, lapset eivät ikinä opi olemaan tyytyväisiä kehoonsa tai edes kertomaan ahdisteluista.

Arkuus puhua asioista niiden oikeilla nimillä voi johtua omasta epävarmuudesta ja siitä, ettei vanhempi itse ole sinut seksuaalisuutensa tai kehonsa kanssa. Vanhemmat ajattelevat myös, ettei pienen lapsen kuulu tietää näitä asioita, sanoo seksuaaliterapeutti Oona Turunen Aamulehdessä 24.5.2017. Tyttöjen sukupuolielin on muutenkin piilossa. Se, ettei siitä edes puhuta oikealla nimellä, voi lisätä lapsen hämmennystä ja häpeää, Turunen sanoo. Hänen mukaansa tyttöjä kannattaa rohkaista tutustumaan omaan alapäähän heti, kun he osoittavat siihen kiinnostusta. Lapsen kiinnostusta ei pidä tuomita, vaan hänelle voi sanoa että hei, sun pimppi on tosi kaunis ja ihana, Turunen neuvoo. Lapselle puhuttaessa on hyvä käyttää niitä sanoja, jotka tuntuvat itsestä luontevilta ja mukavilta.

Juuri näin on. Tutkimuksemme mukaan alle kouluikäisiä lapsia kiinnostavat oma keho, erilaiset kehot ja kehojen vertailu. Tämä on herkkyysvaihe, jolloin keho otetaan omaksi. Se on paras hetki tukea kehonkuvaa: omanlainen keho on joka paikasta hyvä ja arvokas. Ensin tarvitaan paljon myönteisiä viestejä, tietoja taitoja ja hyvä asenne, jotta voidaan opettaa tärkeät turvataidot. Lasta ei pidä nuhdella ja rankaista ikätasoisuudesta. Sitä paitsi miksi tytön keholla pitäisi olla enemmän hävettävää kuin pojan keholla? Pojan pippelin näytöille useammin vain naureskellaan.

Lasten seksuaalikasvatukseen liittyy hämmästyttäviä myyttejä ja uskomuksia. Yksi on se, että jos lapselle antaa lisää tietoa kehosta, se altistaa lasta hyväksikäytölle. Asiahan on päinvastoin. Tietämättömyys, puhumattomuus, sanattomuus ja häpeä vaientavat lapsen tehokkaasti. Lapsen on mahdotonta ottaa esille asia, josta aikuiset nuhtelevat.

Toinen myytti on se, että kehossa on niin yksityisiä paikkoja, ettei niistä voi puhua. Tällöin unohdetaan, että jo pikkulasta ”valistavat” niin ikätoverit, isommat lapset ja nuoret, kuin satunnaiset, kysymysten aikana paikalla olevat aikuiset, kuten isovanhemmat ja naapurit – eli koko kylä. Lisäksi media tavoittaa heidät päivittäin.

Kolmanneksi osa haluaa rajata seksuaalikasvatuksen vain kotiin. Tutkimuksemme mukaan vanhemmatkin kaipaavat kipeästi aiheesta tietoa, oikeita sanoja ja malleja. Tilastokeskuksen mukaan pienten lasten seksuaalisen hyväksikäytön rikostilastot eivät laske. Tiedetään, että lasta hyväksikäyttävä henkilö on useimmiten lähipiiristä. Jotain on aika tehdä lasten suojaamiseksi.

Tutkimuksemme mukaan nyt päiväkodeissa ja varhaiskasvatuksessa on tilanne, jossa ammattilaisten koulutus ei vastaa käytännön tarpeita lapsen seksuaalisen kehityksen suojaamisessa ja tukemisessa. Lapsen normaalista kehityksestä kumpuavasta uteliaisuudesta lasta voidaan rankaista ja tuomita. Toisaalta lapsen oireilu sairauden tai kaltoinkohtelun vuoksi voi jäädä tunnistamatta ja vaille apua. Tilanne on turvaton pikkulapsille ja perheille.

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma VASU2017 sisältää kaikki kokonaisvaltaisen, ikätasoisen seksuaalikasvatuksen elementit. On aika herätä pienten lasten seksuaalioikeuksien tunnustamiseen ja kokonaisvaltaisen kehityksen, terveyden ja hyvinvoinnin tukeen ja turvaamiseen!

************************************
Aihetta käsitellään torstaina1.6. Eduskunnan kansalaisinfossa
klo 17.30 alkavassa tilaisuudessa Lasten seksuaalikasvatus osana kehotunnekasvatusta.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Tervetuloa!
Aika: 1.6.2017 klo 17.30-19.30
Paikka: Eduskunnan kansalaisinfo, Arkadiankatu 3, Pikkuparlamentti.