Hyvään elämään kuuluu myös kärsimys

Viime aikoina lehdissä on kirjoitettu paljon lapsettomuudesta. Päättäjät ovat huolissaan väestön määrän putoamisesta. Tilastot kertovat, että lapsia tehdään koko ajan vähemmän. Osa ihmisistä on lapsettomia omasta tahdostaan ja heidän valintaansa tulee kunnioittaa. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta saa lasta vaikka kuinka haluaisivat.

Ihmisten erilaiset elämäntilanteet häviävät tilastoiden keskiarvoihin. Lehtien otsikot voivat tuntua tahattomasti lapsettomista kipeältä. Moni heistä saattaa ajatella, että kyllähän sitä lapsia tekisi, jos se olisi mahdollista.

Jokaisella lapsettomalla ihmisellä on oma tarinansa lapsettomuudesta. Se saattaa olla tarina siitä, kuinka koko elämä on mennyt oikean kumppanin etsintään. Rakkaussuhteita on ollut, mutta ne ovat päättyneet ennen vakiintumista. Lapsettomuuden tarina voi myös kertoa rakkauden löytymisestä, mutta sen jäämisestä lapsen osalta hedelmättömäksi. Elämä on ollut molemmille vuoristorataa, jossa toiveet, kaipaus, odotus ja pettymys ovat vuorotelleet. Sekä rakkauden etsijä, että sen löytäjä voivat olla molemmat uupuneita, uupuneita odottamaan ja pettymään toiveessaan saada oma lapsi.

Jossain vaiheessa jokainen ihminen väsyy kaipaamiseen. Voi olla helpottavaa tulla ikään, jolloin lasten saanti tulee biologisesti mahdottomaksi. Vaikka olisi surrut omaa lapsettomuuttaan jo pitkään, saattaa tuntua helpottavalta päästää viimeisestäkin toivon rippeestä irti. Silloin elämää voi alkaa rakentamaan niille odotuksille, jotka ovat vielä mahdollisia.

Irti päästäminen vuosikymmenien mittaisista haaveista ei ole kuitenkaan helppoa. Kun on odottanut ja tehnyt paljon töitä jonkin asian suhteen, voi tulla tunne, että pettymykselle pitäisi olla joku kohde. On hankalaa kun ei ole ketään johon kohdistaa kaikkea sitä tunteiden sekamelskaa. On aika persoonatonta olla vihainen elämälle. Ihmisille opetetaan pienestä pitäen, että kaikille pitää olla reilu ja kohtuullinen. Elämä ei kuitenkaan aina ole reilu takaisin. Vaikka tekisi kaiken oikein, ei aina saavuta mitä haluaa.

Lapsettomuuden suru on kummallista surua. On helpompaa lohduttaa läheisensä menettänyttä kuin ihmistä joka suree jotakin joka ei ole koskaan elänyt. Kysymys on kuitenkin samalla tavalla menetyksestä. Sisäisestä potentiaalista, lapsesta joka on elänyt ihmisen mielessä hyvin pitkään, mutta ei ole koskaan saanut muotoa. Nykyään tiedetään, että suru ei ole kaunis kaari joka alkaa menetyksestä ja päättyy hyväksymiseen. Suru tekee pienen pesän ja on aina olemassa, toisinaan pienempänä ja toisinaan suurempana. Yleensä heräten eloon aina silloin kuin menetyksestä muistutetaan. Myös normit, joita yhteiskunnassa luodaan, saattavat joskus ylläpitää surua. On kipeää huomata, että itseltä uupuu jotain sellaista jota valtaosalla on.

Voiko menetyksestä huolimatta elää hyvää elämää? Suomen Kuvalehti järjesti 2009 kirjoituskilpailun teemalla ”hyvä elämä”. Kirjoittajat olivat enimmäkseen ihmisiä, joiden elämässä oli ollut isoja suruja, ei niitä joiden elämä oli mennyt oppikirjan mukaan. Kaikki kirjoittajat olivat erilaisissa elämäntilanteissa, oli leskiä, perheellisiä ja sinkkuja. Kirjoituksista saattoi tehdä muutamia tärkeitä huomioita. Hyvään elämään kuuluu myös kärsimys. Kukaan ei pysty sitä välttämään. Oma asenne ja pyrkimys pienistä asioista ja hetkistä nauttimiseen auttaa. Se, että tulee taloudellisesti toimeen tuo turvan, rikas ei tarvitse olla. Viimeisenä ja kaikkein tärkeimpänä ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, hyviä ihmissuhteita.

Positiivisen psykologian tutkimuksissa on saatu samankaltaisia tuloksia. Ihmisille tärkeintä näyttää olevan se, että he itse kokevat elävänsä merkityksellistä elämää. Ihminen tunnistaa omat hyvät ominaisuutensa ja pystyy käyttämään näitä johonkin yhteiseen hyvään. Ihminen tarvitsee myös kokemuksen sitoutumisesta ja kuulumisesta johonkin. Se voi olla sitoutumista toiseen ihmiseen, ihmisiin tai sitoutumista johonkin itselle tärkeään asiaan.

Jokaisen ihmisen kipu on aina ainutlaatuisesti koettu. Voimme kuitenkin yrittää ymmärtää jotakin tuosta kärsimyksestä, koska surua me koemme kaikki. Yhteiskunnassa olisikin tärkeä viljellä enemmän sitä asennetta, että pyrittäisiin näkemään yhdistäviä asioita, ei erottavia. Tällä hetkellä valtamediassa vilisee kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat, lapsettomat parit ja perheelliset, parisuhteessa elävät ja sinkut. Listaa voisi jatkaa pitkään. Olisi hyvä aina ajoittain muistaa, että ihmisiä lopulta yhdistävät useammat asiat kuin erottelevat.

Oxford Handbook of Positive Psychology (2009). Snyder, C.R ja Lopez, S.J. Oxford univercity Press.

Huomenna, 13.5. vietetään Lapsettomien lauantaita.

Eropäätös on vaikea ja tuskallinen

Parisuhdetietoa on maailma pullollaan, mutta psykologian alan tutkija Sarah Allen kiinnitti huomiota aukkoon tutkimuksessa: Siihen hetkeen, kun ei oikein enää olla parisuhteessa, muttei vielä erottukaan. Miten ihmiset päättävät erostaan? Ja mistä toiset saavat päähänsä olla sittenkin eroamatta? Tutkijat halusivat ymmärtää ”ei kenenkään maata” parisuhdevaikeuksien ja eropäätöksen välillä.

Eropäätös on vaikein päätös mitä voi tehdä, ja tuskallisin. Sitä verrataan jopa rakkaan puolison kuolemaan. Vaikeille päätöksille on leimallista, että niillä on pitkäaikaiset vaikutukset. Vaikeaa päätöstä vaativa tilanne on uusi. Ei ole kokemusta, eikä kukaan voi tehdä päättelyä puolestasi. Vaikeista päätöksistä juuri eropäätös on päätös, jonka kohdalla harvoilla on tietoa kaikista eroon vaikuttavista tekijöistä. Eropäätös joudutaan lopultakin usein tekemään umpimähkään.

Ihminen on  järkiperäinen olento ja haluaisi tehdä ainakin ne vaikeimmat ja suurimmat päätöksensä järjellä. Kuitenkin parisuhdeongelmien kasaantuessa kuumina hiilinä pään päälle, ihminen alkaakin tuntea tunteita. Hän tuntee pelkoa, ja rakkaus läikähtelee hänen sisällään. Hän tuntee kiintymystä ja suunnatonta vihaa. Tunteet saavat ihmisen poikkeamaan järjen äänestä.

Tutkimuksen maailmassa perheille lähetetään järkeenkäypiä kyselyitä, tutkimuksia, joihin voi vastata rationaalisesti ja odotetusti. Perustellut, kootut vastaukset ovat tervetulleita. Mutta todellisuus ihmissuhteissa voi näyttää aivan toiselta.

Nobel – palkinnon voittanut psykologi ja talousteoreetikko Daniel Kahneman (2011) päätteli, että tunteet ovat suuressa osassa kaikkea päätöksentekoa. Järkiperäisiä perusteluja voi viljellä mielin määrin, mutta ellei päätökseen sisälly tunnetta, päätös voi jäädä hyvinkin tekemättä. Kun ihminen sitoutuu päätökseen, se tapahtuu tunteen, ei järjen kautta. Puhdas järjenkäyttö on harvinaista. Ihmistä voi ajaa vaikkapa tavoite tehdä hyvää toisille ja noudattaa hyvää tapaa huonon sijaan.

Siltikin ihmiset ovat liian pimennossa tehdessään eropäätöksiään. Tarvittaisiin parempaa ”eropäätöksen teoriaa” , sillä päätös on vaikea ja monet tarvitseva apua päätöksentekoon. Eron voimakkaista seurauksista kärsivät monet ihmiset. Eropäätöksen tunnepitoisuus tulisi avata ja ymmärtää, sen sijaan että se halutaan järkiperäistää.

On eropäätöksiä jotka ovat helpompia kuin toiset. Väkivaltaisesta suhteesta on päästävä ulos, ja liitoissa vailla sukupuolielämää on yleensä yksi tai kaksi erittäin huonosti voivaa ihmistä.  Silti muissakin liitoissa pohditaan eroa ja erotaan. Pitkästyminen ja kyllästyminen ovat joitakin aikamme erojen syitä. Jotta perhetutkijat voisivat paremmin ymmärtää eroamisen päätöksentekoa, heidän on otettava suuremmassa määrin huomioon paitsi järki, myös epärationaalisuus, tunnepohjainen edestakaisin sahaaminen päättämisen ja päättämättömyyden väillä, ja kaikki se inhimillinen haahuilu, mitä päätöksen tekeminen vaatii.

Monet eroajatusten kanssa tuskailevat sanovat muuttavansa mieltään useita kertoja päivässä. Kunnes tulee seuraava hetki,  ja seuraava ”järkähtämätön” päätös, joka tunnin kuluttua jälleen muuttuu. Perhe-elämä on yhtä emotionaalista sotkua, tutkijat toteavat, mutta se on todellisuutta, jonka varaan ihmiset rakentavat elämänsä.

Rakkauden yhtiöittäminen

shutterstock_127605290Yhtiöittäminen on ajan henki. Miksi emme siis yhtiöittäisi myös rakkautta? Siinähän vähenee byrokratia ja palvelut sen kun paranevat. Jos tiedossasi on sopiva yhtiötoveri, niin tartu siis rohkeasti tähän pistämättömään rakkausvinkkiin.

Uuden yhtiön menestys perustuu taitavasti muotoiltuun yhtiöjärjestykseen, valittuun strategiaan ja luvassa oleviin investointeihin. Määritelkää siis yhtiötoverinne kanssa molempia tyydyttävä strategia ja työjako rakkauden suhteen sekä tavat jolla te lupaatte investoida rakkauteen. Miettikää yhdessä onko teillä tasapäiset mahdollisuudet näihin investointeihin vai onko teistä jommallakummalla paremmat rakkausresurssit pistää peliin. Tuleeko toisesta rakkauden suhteen ehkä jopa äänetön yhtiömies?

Määritelkää aluksi yhtiönne tuotto-odotukset. Kuinka paljon rakkautta sen tulee tuottaa ja millä tavoilla rakkautta mitataan? Millaiset teot ja tunneilmaisut luetaan rakkaudeksi ja kuinka niitä arvotetaan? Kuinka tärkeätä on rakkauden laatu sen määrää mittaavien suureiden rinnalla? Kuinka paljon tekoja ja tunneilmaisuja tulee olla, että rakkausyhtiön vuotuinen tilinpäätös jää positiiviseksi? Montako rakastelukertaa siihen esimerkiksi tulee sisältyä? Jos yhtiö tuottaa rakkausylijäämää, niin johtaako se yhtiöjärjestyksenne mukaan sormusten hankintaan? Jos tilinpäätös on sen sijaan negatiivinen, niin voiko tilit tasata lainaamalla rakkautta yhtiönne ulkopuolelta?

Rakkausyhtiön menestystä tulee tietenkin seurata neljännesvuosiraporteissa. Niistä näkee onko yhtiö tuottanut budjetoidun määrän rakkautta, onko rakkaus ollut laadultaan tavoitteiden mukaista ja onko yhtiön tuotos riittävä suhteessa parin rakkausinvestointeihin. Ovatko investoinnit tuottaneet tarkasteluvälillä budjetoidun määrän kuulluksi tulemista, hyväksyntää, läheisyyttä ja jopa intohimoa? Tämä arvio on tärkeä, sillä rakkausyhtiönne on kilpailutilanteessa muiden vastaavien yhtiöiden kanssa.

Rakkausyhtiössä ei voi välttää sitä, että ulkopuoliset ja myös kansainväliset yksityiset investoijat saattavat yrittää nurkanvaltausta yhtiössänne ja jopa houkutella yhtiötoverinne sitoutumaan kilpailevaan rakkausyhtiöön. Yhtiötoverinne luonteenpiirteet vaikuttavat siihen, kuinka tärkeänä hän pitää lyhyen aikavälin rakkausinvestointien tuotto-odotuksia. Oman rakkausyhtiönne pitkäaikainen tuotto voi olla varma, mutta lupaukset rakkauden lyhytaikaisista voittonäkymistä saattavat houkutella hänet investoimaan kilpailevaan yhtiöön.

Syntynyttä ongelmaa voi yrittää korjata hakemalla omalle rakkausyhtiölleen uuden yhtiökumppanin. Yhtiökumppanin valintaa harkittaessa on syytä selvittää kunnolla hänen pätevyytensä ja kokemuksensa menestyksekkääseen ja tyydytystä tuottavaan toimintaan rakkausyhtiössä. Rakkaus on taitolaji.

Milloin rakkaus syntyy?

shutterstock_219630088Ystäväni kertoi minulle joskus oman puolisonsa tapaamisesta. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui sokkotreffeillä. Rakkaus ei roihahtanut saman tien, vaan se vei aikaa. Ystäväni totesi, että puoliso oli alussa paljon innostuneempi kuin hän itse. Toisen innostus sai kuitenkin jatkamaan tapailua. Mielenkiinnosta kysyin, milloin hän sitten ihastui tai tiesi, että jutusta voisi tulla jotakin. Ystävä kertoi, että ihastuminen tapahtui hetkellä, jolloin hänellä oli murheita. Hän avautui huolistaan ja koki, että puoliso todella kuunteli ja osasi lohduttaa.

Aikaisemmin on todistettu, että keinotekoisesti tuotetut negatiiviset tunteet lisäävät seksuaalisen vetovoiman todennäköisyyttä. Dutton ja Aron (1974) huomasivat, että kun miespuolisten koehenkilöiden piti suorittaa pelottava tehtävä tai he odottivat joutuvansa kokemaan kipua, he viehättyivät todennäköisemmin paikalla olevasta naisesta. Tämän tutkijat ajattelivat johtuvan siitä, että kehon fyysisiä reaktioita tulkittiin seksuaalisiksi. Toinen mahdollinen selitys voisi olla, että koehenkilöiden kiintymyskäyttäytyminen aktivoitui stressaavassa tilanteessa. Ahdistavan tilanteen keskellä on todennäköisempää hakea tukea paikalla olevalta ihmiseltä, ja kohdistaa tähän toiveita. Jos tämä osoittaa lämpöä, vaikka hymyllä, on ihastumiselle luotu oivallinen alusta.

Voidaankin ajatella, että avun pyytäminen ja siihen vastaaminen luovat kiintymyksen. Meissä ihmisissä on kaksi puolta. Puoli, joka taaperon itseriittoisuudella ajattelee pärjäävänsä kaikessa. Sekä toinen puoli, joka ymmärtää ja tiedostaa oman riippuvuutensa. Parisuhteelle ei tee hyvää, jos liiaksi kääntyy itseriittoisuuden puolelle. Harhassa, jossa ajattelee selviävänsä elämästä ilman muita, ei puolisollakaan ole paikkaa, johon asettua.

Itseriittoisuuden harha näkyy arjessa silloin, kun ihminen alkaa elää niin kuin puolisoa ei olisikaan. Työn ja perhe-elämän vaikeudet sekä omat kehityshaasteet suoritetaan ilman toisen apua. Jos on oikein tiukka paikka, käännytään ehkä ystävien puoleen. Vähitellen ihminen alkaa uskoa, että ei itse asiassa tarvitse toista selvitäkseen elämästä. Tämä voi olla suhteen kuolinlaukaus. Muistan yhden naisen, joka kuvasi huomanneensa miehen palattua ulkomaankomennukselta kotiin, että ei itse asiassa tarvitse tätä enää. Kun riittävän kauan pinnistelee itsekseen ja etsii muita tuen tarjoajia, ei tarvetta toiselle enää ole.

Tarve toiseen voidaan kuitenkin joskus herättää henkiin. Tämä tapahtuu palaamalla niihin vaikeisiin hetkiin, jolloin tuen tarve olisi ollut olemassa eikä toinen ollut paikalla. Kun pieni lapsi kokee jääneensä yksin ilman vanhemman läsnäoloa, hän protestoi. Suurin osa vanhemmista ymmärtää, että tässä hetkessä tulee ottaa vastaan lapsen pettymys ja suuttumus ja varmistella, että nyt olen tässä, kaikki on hyvin. Aikuisuuden ihmissuhteissa tämä jää kuitenkin usein tekemättä. Syyllisyyden tunnetta voi olla vaikea sietää ja siksi puolustaudutaan. Suhteen kannalta olisi kuitenkin tärkeää kuulla puolison protesti. Kestää toisen kiukku siitä, että ei osannut lohduttaa tai ei ymmärtänyt olla paikalla. Jos oikein hyvin käy, pahoittelu ja syliin ottaminen voi korjata kiintymyksen haavoja. Luottamus ja tarve toiseen voi herätä uudelleen.

Muistakaamme siis, että ajoittainen romahtaminen on hyväksi parisuhteelle. Kun joutuu oman pienuutensa kanssa vastatusten ja ilmaisemaan toiselle, että en ehkä pärjääkään yksin tässä kaikessa, syntyy hyvää riippuvuutta. Ei patologiaa, ei ”läheisriippuvuutta” vaan oikeaa hyvää läheisyyttä, jossa voimme tarvita toista ja tulla tuetuksi.

Lähde: Dutton, D. ja Aron, A. (1974). Some evidence for heightened sexual attraction under conditions of high anxiety. Journal of Personality and Social Psychology. Vol 30, 4, 510-517.

Rakkauden vuosi 2017

shutterstock_92075405Tammikuu: Uuden vuoden lupaukset käytäntöön. Jos kumppanisi lopettaa tupakoinnin tai laihduttaa tai tekee sovintoa vanhan riidan yli, tue häntä.

Helmikuu: Ystävänpäivän aikaa. Mitä vain toivotkin, sanothan sen. Ei toinen osaa lukea ajatuksiasi, ei vielä. Sitten kun olette vanha pari, hän osaa.

Maaliskuu: Kalpea kuukausi, kalpea naama. Mistä väriä? Hankkikaa kotiin värikäs lautapeli ja pelatkaa. Kummasta tuli Monopolin voittaja?

Huhtikuu: Kevät, ihana kevät. Mitä ihanaa teille kahdelle? Linnutkin laulavat jo puissa. Yhdessä kuoroon?

Toukokuu: On valoisaa, mutta vielä kylmää. Miten mukavaksi voisi tehdä yhteisen ikkunanpesun? Rokkia ja rakkautta?

Kesäkuu: Paljain varpain nurmelle. Aurinkoa on ja kesäsadetta. Aurinko paistaa molempien sydämii,n kun sanotte toisillenne: rakastan sinua. Sanokaa se usein.

Heinäkuu: Kuuma. Sängyssä pärjää pelkällä lakanapeitolla. Varsinkin kun ihana sekstailu on kesäloman tärkein ja kuumin juttu. Lomalla hotelliseksi.

Elokuu: Luonto muuttuu tummanvihreäksi. Täyteläiset syyskesän kukat kukkivat. Rakkauden saa kukkimaan sanoilla. Kerro, mitä rakkaassasi arvostat.

Syyskuu: Työtä ja kiirettä, kinaakin tulee. Miten ratkot riidat? Jos jäät vaille huomiota ja aikaa, kerro miltä se tuntuu. Kerro ajoissa, ja kumppanisi vastaa kutsuun.

Lokakuu: Talvea kohti, lämmintä esille. Mikä hurmaava keitto lumoaisi tuoksullaan kotiin palaavan väsyneen rakkaan?

Marraskuu: Pakkanen koristelee ikkunat ja puut kuurallaan. Millaiset tunnelmavalot teidän lemmenpesään?

Joulukuu: Lahjoja ja salaisuuksia. Tavallinen lahja voi olla lähinnä sydäntä. Kaikki rakkaan ilahduttaminen tulee sinulle moninkertaisena takaisin.

Tinder turhauttaa

Man In Bed At Home Texting On Mobile Phone

Man In Bed At Home Texting On Mobile Phone

Digideittailu on turhauttavaa. Sinkun tulee olla Tinderissä aktiivinen, ja siltikään hän ei välttämättä pääse kontaktiin kiinnostavien ehdokkaiden kanssa. Mm. Lontoon ja Rooman yliopistojen tutkimuksen (2016) mukaan miehet saavat Tinderissä matchin 0,6 % todennäköisyydellä, naiset 10 % todennäköisyydellä. Tutkimus toteutettiin 14 ”valeprofiilin” avulla, jotka klikkasivat sydäntä kaikille 100 mailin säteellä.

Oxfordin yliopiston tutkimuksessa (2016) tarkasteltiin 19 miljoonaa viestiä ja huomattiin, että 39 % aloitteista ei vastata lainkaan. Deittisovelluksen viestiketjuista 11 % lopahtaa kahteen viestiin. Toisin sanoen: jos match syntyy ja jompikumpi lähettää ensimmäisen viestin, puolet näistä kontakteista loppuu ennen kuin alkaakaan. Turhauttavaa, vai mitä?

Tekemäni Tinder-selvityksen (2015) vastaajista yli puolet kertoi kiinnostuksensa vähentyneen Tinderiä kohtaan. Kuitenkin 71 % kyselyyn vastanneesta sinkusta aikoi edelleen käyttää Tinderiä lähiviikkoina. Mikä on sinkkujen moottori? Miten he jaksavat kuukaudesta ja ehkä vuodesta toiseen etsiä kumppania digideitissä?

Moni kokee saavansa Tinderissä myönteistä palautetta. Itsetunto voi nousta, kun huomaa: minulla riittää vientiä. Ei tarvita satoja matcheja, yksi mukava riittää. Tarinat Tinder-pareista rohkaisevat.

Matchin saaminen on välitöntä positiivista palautetta. Matchit eivät kuitenkaan lohduta, jos sinkku ei saa vastauksia tekemiinsä aloitteisiin. Tinder on ratkaissut osan pulmasta ”super like”-ominaisuuden avulla. ”Super likellä” voi kertoa erityisestä kiinnostuksesta toiselle sinkulle. Erityistykkäys imartelee sinkkua, joka digideittaillessaan voi kokea jatkuvaa turhautumista.

Niin kauan kuin ihminen janoaa yhteyttä toiseen ihmiseen, deittisovellukset menestyvät. Sinkku kestää turhautumista ja väsymistä, pitää deittitauon ja aloittaa etsinnän uudelleen. Yhä uudet deittisovellukset ja suuri sinkkukäyttäjien määrä kertovat siitä, että muillakin on haku päällä. Ihminen etsii rakastavaa suhdetta toiseen ihmiseen läpi elämänsä. Yhteyden kaipuu motivoi sinkkua, kun hän talsii jälleen uusille treffeille läpi loskan ja vesikelin. Elämään luottava sinkku uskoo, että tuolla jossain on juuri sopiva kumppani hänelle – varmasti useampiakin vaihtoehtoja. Toivo kumppanin löytämisestä voittaa turhautumisen.

Tekemäni selvityksen vastaajista 17 % oli löytänyt kumppanin Tinderistä.

Lue myös:

Deittiuupumus on terveysriski sinkulle

Lähteet:

Nurminen, E. (2015) Kysely Tinderin käytöstä. Väestöliiton Parisuhdekeskuksen kyselyselvitykset 6/2015.

Tyson, G; Perta, V. C.; Haddadi, H. & Seto, M. C. (2016) A First Look at User Activity on Tinder. Queen Mary University of London, Sapienza University of Rome, Royal Ottawa Health Care Group.

Zhang, J. & Yasseri, T. (2016) What Happens After You Both Swipe Right: A Statistical Description of Mobile Dating Communications. Oxford Internet Institute, University of Oxford.

Hiljainen rakkaus

003

Kuva: Työryhmä Tarja Santalahti, Kari ja Anne Saaristo

Ovi käy. Mies tulee sisään pellolta ja käy tupaan istumaan. Nainen istuu mökissä ompelutöitä tehden. Aika kuluu ja pariskunta istuu etäällä toisistaan, omiin töihinsä uppoutuneina. Taustalla raksuttaa kello, mutta muuten on hiljaista. Hiljaisuuden rikkoo lopulta se, kun toinen kysyy, että pitäisikö keittää kahvit. Kahvimurut kaivetaan kaapin uumenista ja ladotaan rakkaudella koneeseen. Kiintymystä ei sanota ääneen, mutta sitä voi hengittää mökin ilmasta.

Parisuhde oli hyvin pitkään suomessa työnjakoa. Hyvä parisuhde tarkoitti sitä, että toiseen saattoi luottaa siinä, että hän ei lähde kylille juomaan tai riiaamaan keskellä kylmintä talvea. Mies hoiti raskaat työt ja nainen murkinat. Ihanne mies suomalaiselle naiselle, oli luotettava ja työteliäs, piste. Jos näin hyvä mies oli sattunut kohdalle, niin siitä saattoi kiittää luojaa joka ilta.

Tunteilulle ei vuosisadan alussa jäänyt juuri tilaa eikä aikaa. Tunteet näytettiin tekojen kautta. Muistan joskus nähneeni dokumentin, jossa vakavasti sairastunut suomalainen mies tietää kuolevansa. Hän on päättänyt tehdä puolisolleen niin paljon polttopuita, että vaimo pärjää niillä jäljellä olevat vuotensa. Mies tekee töitä, laskee ja miettii, että saako hän työnsä loppuun ennen kuolemaansa. Siitä ei puhuta, mitä mies tuntee vaimoaan kohtaan tai ajattelee omasta pois menostaan. Rakkautta ei ole totuttu tunnustamaan ääneen. Tunteet tulee lukea toisen toiminnasta ja rivien välistä.

Luotettavuus on yhä tärkeä ominaisuus suomalaisille. Tämä tuli esiin Osmo Kontulan (2013) tutkimuksessa. Vaikka monia muita odotuksia suhteelle on tullut, on kumppanin luotettavuus yhä ykkönen. Tämän voi ajatella juontuvan siitä, että ihminen syntyy tähän elämään täysin riippuvaisena toisen hoivasta. Meille ihmisille on tärkeää, että voimme tukeutua toiseen vaikealla hetkellä. Pitkäaikainen ja luottamuksellinen suhde luo sisäisen turvan tunteen. Suomessa, karussa ja kylmissä olosuhteissa luotettavuus on ollut ehkä vielä tärkeämpää kuin etelän lämmössä.

Turvallisuus, luotettavuus ja työteliäisyys ovat hyvä pohja, mutta ne eivät kuitenkaan enää nykyolosuhteissa näytä riittävän onnen tunteen saavuttamiseen. Naapuria ei enää onnitella, että kyllä sinulla kävi tuuri, kun sait tuon hiljaisen ja luotettavan Jukan joka osaa naulata. Nykyään kaivataan suhdetta, jossa on myös puhetta, tunteiden jakamista, romantiikkaa ja jännitystä.

On hienoa, että ihmiset saavat tietoa ja pystyvät nykyään tunnistamaan paremmin tarpeensa. Ihmiset ymmärtävät, että hyvää elämää on mahdollista etsiä ja yksi sen osa-alue on toimiva parisuhde. Joskus saattaa kuitenkin käydä niin, että päätellään liian nopeasti onnen löytyvän aidan takaa.

Mediassa elää voimakkaasti parisuhteiden idealisointi. Lehtijuttua ei yleensä tehdä suhteista, joissa on istuttu samassa olohuoneessa 30 vuotta. Jutut tehdään voimakkaan rakastumisen vaiheessa. Myös tiedon saanti on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Lähes jokainen suomalainen saa ähkyyn asti tietoa siitä, että mitä kaikkea hyvän parisuhteen tulisi sisältää. Tässä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta se saattaa luoda väärän kuvan siitä, että on olemassa joku parisuhteen ideaali joka on mahdollista tavoittaa.

Kukaan asiantuntija maailmassa ei pysty määrittelemään, että mikä toiselle on hyvä. Siksi jokainen joutuu omalta kohdaltaan pohtimaan tätä kysymystä. Kun tuota kysymystä miettii, on hyvä tietoisesti yrittää häivyttää kaikki ympärillä leijuvat odotukset ja normit. Kysyä vain itseltään, että onko minulla tässä tämän ihmisen rinnalla ihan riittävän hyvä olla.

Kontula, O (2013) Yhdessä vai erikseen. Väestöliiton perhebarometri.

Positiivinen ja kannustava kasvatus – väkivallan vastavoima

shutterstock_398292211Ruuhkavuosien paineet

Aikaamme leimaa kiire, tehokkuus, monikanavainen tiedonvälitys, projektimainen työelämä ja oman elämän projektin hallinta. Ei ole kyse yksin ulkonäöstä, kun vanhemmat lenkkeilevät ja huhkivat kaiken kukkuraksi vielä kuntosaleilla. Työelämä vaatii hyvää fyysistä ja henkistä kuntoa. Jatkuva itsensä kehittämisen haaste, uudenoppiminen, toistuva itsensä uudelleen myyminen jatkuvien YT-neuvotteluiden keskellä edellyttää kirkasta ajattelua, vahvaa identiteettiä ja itsetuntemusta.

Sama koskee parisuhdetta. Ei riitä, että on yhteiset ja lapset ja asuntolaina. Suhteelta vaaditaan muutakin; lämpimiä yhteenkuuluvuuden tunteita ja jaettuja kokemuksia. Ja sitten vielä ne lapset, he joiden vuoksi ehkä roikkuu epätyydyttävässäkin pari- ja/tai työsuhteessa, heidätkin pitäisi kunnialla kasvattaa. Lasten takiahan tässä raadetaan, jotta heille mahdollistuisi hyvä elämä.

Huoh. Kuinka tämä pyörä pysäytetään?

Koko kylän on kasvatettava

Vanhemmat tarvitsevat kipeästi tukiverkkoja voidakseen toimia hyvinä vanhempina. Kun luonnolliset perhe- ja sukulaissuhteet haurastuvat, on uusi tukiverkko rakennettava oman sen hetkisen elämänpiirin kautta. Tarvitaan uusia yhteisöjä; pihapiirien, taloyhtiöiden, perhekerhojen ja ystävien muodostamia arjen apureita ja turvarenkaita, ottamaan koppia kun kiire ja paineet meinaavat syöstä yli laidan.

Kaiken päälle kaatuva uhma

Väsymys, ahdistus ja huolet tekevät kenestä tahansa helposti ärtyvän, jopa arvaamattoman: yhdessä hetkessä annamme lapselle periksi helposti, kun taas toisessa tilanteessa olemme erityisen jyrkkiä ja ehdottomia. Ja ainahan ne lapset eivät tottele.

Ensimmäinen askel kohti turvallista vanhemmuutta on hyväksyä se tosiasia, etteivät lapset käyttäydy kuten aikuiset eivätkä aina kuten aikuinen toivoo. Lapsi uhmaa vanhempiaan eri ikäkausina eri tavoin.  Uhma-ikä on tahtotaitojen kasvua, normaali ja tärkeä ilmiö, joka kuuluu jokaisen lapsen kehitykseen. Lapsen täytyy opetella ja kokeilla, mikä on oikein ja mikä väärin. Uhma näyttäytyy arkisissa tilanteissa; syömisessä, pukemisessa, nukkumaan mennessä, tulo- ja lähtötilanteissa. Uhmaa esiintyy usein myös elämän muutostilanteissa, kuten sisaruksen syntyessä tai päivähoidon aloittamisen yhteydessä.  Näissä tilanteissa tapahtuu myös tyypillisimmin aikuisen tekemiä ylilyöntejä.

Vanhemmat usein tietävät, että lapset tarvitsevat heitä tuomaan rajoja ja rakkautta ja kantavat epäonnistumisista, ylilyönneistä ja hektisestä elämänmenosta syyllisyyttä. Syyllisyys on hyvä asia. Se ohjaa aikuista oikeaan suuntaan. Toisaalta syyllisyys lisää ärtyisyyttä. Siihen ei saa jäädä jumiin.

Kasvatukseen piiloutuva väkivalta

Tutkimuksissa on osoitettu selvästi, että kurittaminen on lapselle ja tämän tulevaisuudelle haitallista. Kasvattajat eivät aina kuitenkaan tunnista, että myös henkisen väkivallan muodot kuten toistuvat pettymyksen, eristämishalun ja huonouden viestit ovat lapselle haitallisia. Haitallisuus perustuu siihen, että aikuisen vihamielinen käytös (ilme, eleet, ääni) pelottavat lasta.

Pelko aiheuttaa lapsen elimistössä saman reaktion kuin fyysinen väkivalta. Toistuvana pelko tuottaa lapselle myrkyllistä stressiä, jonka on todettu olevan yhteydessä mm. oppimis- ja keskittymisvaikeuksiin, päihde- ja mielenterveysongelmiin ja myöhempään sairastavuuteen. Väkivallalla tai pelolla kasvattaen ei saavuteta haluttuja tuloksia. Lapsi joka pelkää, ei opi toivottua, vaan ainoastaan sen että ylivallalla voittaa. Lannistava ja autoritaarinen kasvatus ei tue lapsen pärjäämistä nykymaailmassa, jossa tarvitaan vahvoja neuvottelu- ja sosiaalisia taitoja, joustavuutta, tunneälyä ja soveltamiskykyjä.

Turvallisessa ja väkivallattomassa ympäristössä eläminen on myös ihmisoikeuskysymys – oikeus kasvaa väkivallattomassa ympäristössä on kirjattu mm. YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Ei kasvateta lapsia vain selviytymään pahassa maailmassa vaan niin, ettei maailmasta tulisi kova.

Vanhempi – inhimillinen olento?

Jokainen vanhempi hermostuu lapselleen joskus. Vanhempikin on inhimillinen olento ja tekee virheitä. Tärkeää on, että lapsen ja kasvattajien yhteiselämän perusvire on myönteinen, lämmin ja kannustava ja uskalletaan asettua ja keskittyä vuorovaikutukseen, kohtaamiseen ja läsnäoloon lapsen kanssa. Kaikki voittavat kun joogahengitys, Mindfulness-keinot, johtajuuskoulutuksen anti, itsetuntemuskurssien sisällöt ja parisuhdeleirien vuorovaikutusharjoitukset muuttuvat todeksi arjessa ja tulevat avuksi vanhemmuuteen. Oleellista on, että kohtaamme arjessa hyväksyen sekä lapsemme että itsemme.

Joskus on terapeuttista nauraa omalle toiminnalleen. Kasvatuspuntari-kampanjalla vanhempia puntaroimaan kutsuneet lapsi- ja perhejärjestöt uskovat suomalaisten vanhempien intoon kehittyä kasvattajina. Kampanjaviestiä eteenpäin viemässä toimi Siskonpeti-tiimi, joka tuotti pisteliään hauskoja videoita kasvatuksellisiin tilanteisiin liittyen.

Oivallus ei synny saarnaten ja syyllisyyttä perässä vetäen vaan ymmärryksestä ”voin tehdä toisinkin”.

Kirjoittajat:

Johanna Matikka, suunnittelija, Ensi- ja turvakotien liitto
Raisa Cacciatore, LL, lastenpsykiatri, Väestöliitto ry
Suvi Laru, psykologi, psykoterapeutti, opettaja, Väestöliitto ry

Lähteet

Cacciatore R. (2008) Kiukkukirja (toim. Vuokko Hurme). Väestöliitto.
FinnBrain –tutkimus, Turun yliopisto
Gershoff, E. T. (2016) Should parents´ physical punishment of children be considered a source of toxic stress that affects brain development? Family Relations 65 (151-162)
Matikka, J. (2016) Vanhempien käyttämä kuritusväkivalta Suomessa tutkimusten valossa 2006-2016. Tampereen yliopisto, review tutkielma 2016.

Linkkejä on tarjolla lisää osoitteessa:

www.kasvatuspuntari.fi
www.perheaikaa.fiwww.vaestoliitto.fi/vanhemmuus

 

 

Sinkku, ovatko tapailusuhteesi heijastuksia menneisyydestä?

elina-sinkkublogi-0916Psykoanalyyttinen käsite ”transferenssi” tarkoittaa ihmisen tapaa suhtautua nykyisiin ihmissuhteisiinsa samalla tavalla kuin menneisiin, lapsuuden ihmissuhteisiin.

Menneisyyden tunnekokemukset siirtyvät uusiin ihmissuhteisiin tiedostamatta. Tämä voi näkyä siinä, että reagoimme nykyisissä ihmissuhteissa jollakin opitulla tavalla, jota läheisemme eivät ymmärrä tai joka ei vastaa todellista tilannetta. Tästä huolimatta yritämme kuitenkin perustella, miksi tunteemme tai odotuksemme ovat oikeutettuja. Mitä enemmän ihmisellä on traumaattisia kokemuksia varhaislapsuudessa, sitä todennäköisemmin hän siirtää silloiset tunteensa, pelkonsa ja odotuksensa uusiin ihmissuhteisiinsa. Kyseessä eivät välttämättä kuitenkaan ole todelliset lapsuuden kokemukset vaan lapsen silloinen tulkinta niistä.

Transferenssi voi vaikuttaa monella tavalla sinkun deitteihin ja tapailusuhteisiin. Se voi näyttäytyä esimerkiksi jatkuvana kokemuksena hylätyksi tulemisesta. Saattaa olla, että sinkku kokee ihastuvansa aina tietynlaisiin ihmisiin, joita hän ei myöhemmin kuitenkaan koe luotettaviksi. Tai hän ei pääse irti suhteista, joissa hän ei koe oloansa turvalliseksi. Joskus sinkku voi oman tulkintansa kautta edesauttaa omien pelkojensa toteutumista, ikään kuin viedä tilanteita omien pelkojensa suuntaan. Mitä turvallisempi sinkun kokemus omista vanhemmistaan on, sitä realistisemmin hän pystyy näkemään deittikumppaninsa ilman menneisyyden silmälaseja. Sisäisten ristiriitojen käsitteleminen auttaa siinä, etteivät menneet kokemukset liiallisesti ota rakkauselämää näyttämökseen.

Psykoanalyytikko Veikko Tähkä kirjoitti, että rakastuminen ensi silmäyksellä on transferenssia. Mitä vahvempi myönteinen ensivaikutelma on, sitä todennäköisemmin kyse on transferenssista: ihastuksen kohteessa on jotain sellaista, mitä tärkeällä lapsuuden henkilölläkin oli. Sinkku kokee ihastustaan kohtaan samoja tunteita kuin lapsena vanhempiaan kohtaan, tilanteessa on jotain tuttua. Vahvassa myönteisessä tunnekokemuksessa sinkku ajattelee olevansa ”hyvä ihmistuntija” tai hyvällä ”intuitiolla” varustettu.

Sinkku, jos löydät itsesi toistuvasti hankalasta ihmissuhteesta, on mahdollista, että nämä suhteet ovat transferenssisuhteita – eli edustavat tiedostamattomasti aina uutta versiota omista vanhemmistasi. Käsittelemällä omia lapsuuden ihmissuhteita esimerkiksi psykoterapiassa ihmisellä on suurempi mahdollisuus kohdata kumppaniehdokkaat sellaisina, kuin he ovat.

Deittailu vie usein matkalle sisimpään ja omaan menneisyyteen. Jokainen deittikumppani, tapailu- tai parisuhde onkin aina uusi ja tärkeä mahdollisuus työstää käsitystä omasta itsestä ja muista ihmisistä.

Lähde:

Tähkä, V. (1982) Psykoterapian perusteet. Helsinki: Werner Söderström.

Kuva: Livehdwallpaper-sivusto

Huomaa myös:

 

Rahaa ja rakkautta – perintöriita

perintöriidat

Kuva: Shutterstock

Perintöriita voi kertoa käsittelemättömistä tunteista. Ne tunteet, joita ei oman vanhemman kanssa voitu käsitellä, vyöryvät sisarusten päälle. Kaikki vaille jääminen, ulkopuolisuuden tunteet, mustasukkaisuus ja kateus saavatkin uuden areenan. Perilliset eivät oikeasti riitele antiikkikaapista tai mummon villasukista. Riita kumpuaa epävarmuudesta: olenko ollut merkittävä äidille tai isälle? Olenko jäänyt aina kakkoseksi? Onko minulla mitään arvoa?

Kaikilla sisaruksilla on keskenään kateutta ja kilpailua. Pienet lapset kisaavat koko ajan vanhempiensa huomiosta ja rakkaudesta. Erityisen kova paikka on pikkusisaruksen syntymä. Se voi herättää vanhemmissa lapsissa voimakkaita ulkopuolisuuden ja mustasukkaisuuden tunteita. Lapsi voi silloin yrittää hakea vanhemman huomiota tekemällä jotain kiellettyä, jolloin vanhempi joutuu torumaan lasta useammin. Aina vanhempi ei pysty tai huomaa kehua huomiota hakevaa lasta vauva-arjessa. Samoin lasten erilaiset temperamentit voivat johtaa kokemukseen siitä, että sisarusta suosittiin ja toista vain toruttiin.

Meistä jokainen joutuu kohtaamaan lapsuudessa tilanteita, jotka uhkaavat omaa itsetuntoa. Silloin kokemus omasta riittävyydestä, arvokkuudesta ja erityisyydestä horjuu. Monet näistä kokemuksista kuuluvat normaaliin kehitykseen. Useimmiten tasapaino löytyy, kun lapsi voi tukeutua vanhempaansa. Joskus vanhempi on liian väsynyt käsittelemään lapsen vaikeita tunteita, lapsi ei kerro omista tunteistaan vanhemmalle tai tilanne jää muusta syystä käsittelemättä.

Perustavanlaatuinen kokemus omasta riittämättömyydestä tai ulkopuolisuuden tunteesta ohjaa ihmisen tulkintoja omista sisaruksista ja läheisistä vielä aikuisena. Mitä voimakkaampi epäreiluuden tunne on, sitä vaikeampaa on kyseenalaistaa omat tulkinnat ja pohtia: ”Tiesikö joku, miltä minusta tuntui vai jäinkö yksin potemaan epäreiluuden kokemusta? Oliko sisarus oikeasti vanhempien suosikki? Haluaako sisarukseni todella viedä minulta kaiken?” Ihminen voi myös tiedostamattaan ajautua tilanteisiin, joissa hänen pelkonsa käy toteen, esimerkiksi jättäytymällä ulkopuolelle. Persoonallisuuden häiriöt kuten epävakaa persoonallisuus voivat vääristää tulkintoja muista ihmisistä vielä enemmän.

Joskus vanhempi on todella kohdellut täysin epäreilusti ja epäoikeudenmukaisesti yhtä tai useampaa lastaan. Ulkopuolisuuden tunne tai suosiminen ei kuitenkaan ole sisaruksen vika. Hänkin on ollut lapsi. Vastuu lasten tunteista on vanhemmalla. Jos vanhemman on ollut vaikea kestää syrjään jääneen lapsen pettymystä ja vihaa, ei lapsella ole mahdollisuutta kertoa niistä vanhemmille. Viha purkautuu vasta sitten, kun vanhempi on jo hoitokodissa tai kun tehdään perunkirjoituksia. Toisinaan tiedostamaton vihan tunne omia vanhempia kohtaan voi näyttäytyä ylihuolehtimisena vanhemmasta sekä sisarusten syyllistämisenä vanhemman hoidossa.

Pitäisikö epäreiluuden kokemuksista sitten kertoa 90-vuotiaalle vanhemmalle – vielä kun ehtii? Elokuvissa olemme nähneet sovinnontekoa sairasvuoteella. Viimeisellä hetkellä kaikki saatiin sovittua. Tällainen sovinto oman vanhemman kanssa ei aina ole mahdollinen. Vanhemmalla ei välttämättä ole voimaa kestää arvostelua omasta vanhemmuudestaan vuosikymmenten päästä. Kritiikki saattaa tuntua syyllistämiseltä. Vanhemmalla ei välttämättä ole keinoja puhua näin vaikeista tunteista, jos niistä ei ole ennenkään puhuttu perheessä. Silloin on parempi hyväksyä, että tämä prosessi on aikuisen lapsen henkilökohtainen matka omiin tunteisiinsa. Hän voi surra sitä, että hän ei enää voi saada ymmärrystä ja lohtua vanhalta vanhemmaltaan – tai jo edesmenneeltä vanhemmalta.

Emme voi muuttaa mennyttä, mutta voimme vaikuttaa nykypäivään. Menneet pettymykset eivät ratkea antiikkikaapista riitelemällä tai haukkumalla omat sisarukset lyttyyn. Oikea osoite lapsuuden tunteiden käsittelemiseen on psykoterapia. Omien tunteiden kohtaaminen on aikuista vastuunottoa. Sinun surusi ja pettymyksesi ansaitsee tulla kuulluksi tavalla, joka oikeasti auttaa sinua. Epäreiluuden kokemusta on turvallista surra ja purkaa terapeutille. Silloin se voi myös helpottaa ilman, että ihminen menettää vanhemman lisäksi omat sisaruksensa.