Kun tein töitä vanhojen ihmisten parissa, he usein kertoivat minulle spontaanisti tarinoita lapsuudestaan. Joskus niissä toistuivat lapsena saadut häpeäkokemukset. Omat vanhemmat olivat voimallisesti kieltäneet omiin sukuelimiin koskemisen. Tai opettaja oli nolannut lapsen luokan edessä arvostelemalla vaatetusta, lauluääntä tai kehonmuotoa. Eräs aikuinen mies muisteli järkytyksellä sukulaisensa kommenttia omasta ulkomuodostaan, kun häntä sanottiin ”kukkakepiksi”.

Nämä hetket palautuvat monelle elävästi mieleen vielä vanhanakin. Läheisten aikuisten sanat tai teot ovat satuttaneet tai hämmentäneet niin paljon. Häpeä tunteena on voimakas ja lamauttava. Häpeää on helppo aikuisen käyttää hiljentämään lapsi tai lopettamaan häpeällisen toiminnan. Valitettavasti häpeän leima on vaikea saada leimatun asian ympäriltä pois. Tunne jää kummittelemaan jopa loppu elämän ajaksi. Toiselle on vaikeaa puhua aikuisena sukuelimistään, toinen ei koskaan enää halua laulaa ääneen tai on ainaisesti tyytymätön omaan kehoonsa.

Häpeä on myös erilaista eri-ikäisenä. Mietin esimerkiksi pyöräkypärää, jota oli vähän häpeällistä pitää päässä teininä, koska se oli merkki siitä, että olen kunnollinen ja vanhempia kuunteleva nuori. Ja sellaista mielikuvaa ei haluttu varjella. Nyt aikuisuudessa tuntuu, että kypärän käyttö pyöräillessä on kunnia-asia ja merkki vastuullisesta aikuisesta. Lapsena häpeän aiheita saattoivat olla vaikka ne hetket, jolloin jäi kiinni valheesta tai jos aikuinen oli vihainen tai pettynyt lapseen. Nuorena häpeää saattoivat aiheuttaa nolot vaatteet tai se, ettei ollut kokemuksia seurustelusta.

Aikuisena häpeän aiheita on vaikeampi löytää. Nuorena halusi kuulua joukkoon hinnalla millä hyvänsä, jotta hyväksyttäisiin sosiaaliseen ryhmään tai saisi kumppanin. Aikuisena nämä paineet ovat poistuneet ja tiettyjä asioita on usein jo saavutettu. Voi olla vapaasti sellainen, kuin oikeasti on. Tällöin on vähemmän hävettävää. Silti keho tai seksuaalisuus ovat varmasti monelle aiheet, joista löytää häpeää loputtomiin. Synnytyksen jälkeinen keho, ihon roikkuminen, vanhenemisen merkit tai mikä vaan muutos kehossa tai kehon hyväksyminen ylipäätään, voi olla monelle pitkä prosessi ja jopa aiheuttaa häpeää.

Häpeän aiheet ja muodot vaihtelevat myös eri kulttuureissa, uskonnoissa ja perheissä. Yhteisöllisissä kulttuureissa pahimmassa tapauksessa voi häpäistä koko sukunsa, ainakin perheensä tai puolisonsa. Ja yksilökeskeisissä kulttuureissa käsketään häpeämään itseään. Mikä voi olla pahempaa, kuin hävetä itseään? Yksin tai suvun edessä. Usein nämä lauseet sanotaan lapselle tai nuorelle, joka vasta harjoittelee sosiaalisia sääntöjä tai koettelee näiden rajoja.

Olen kuullut monesti, että aikuiset pitävät häpeän aiheuttamista lapsille tai nuorille tarpeellisena ja jopa välttämättömänä. Muuten lapsista kasvaa ”häpeämättömiä”. Lapset haluavat kuulua joukkoon, eivät he tahallaan ole ilkeitä. Ja lapsen oman kehon tutkiminen ja kiinnostus seksuaalisuuden aiheisiin on aivan luonnollista. Heille opetetaan tavat ja normit lempeästi ohjaamalla. Lapset kaipaavat sitkeää muistuttamista sosiaalisista säännöistä, oikeuksistaan ja vastuistaan.

Pisarapuuttuminen esimerkiksi on loistava tapa opettaa lapsia tunnistamaan loukkaava käytös ympärillään ja puuttumaan siihen. (Lue lisää tästä Väestöliiton sivulta. Sopii myös työpaikan ohjeeksi!

Kasvatetaan lempeydellä ja ymmärryksellä. Ja suhtaudutaan myötätunnolla omiin häpeätaakkoihin. Jätetään ne menneisyyteen, eikä siirrettä niitä tuleville sukupolville.

Henriikka Kangaskoski
Hankekoordinaattori