Kaksi näkökulmaa

Saattaa olla, että joku teistä on joskus kuullut tai lukenut tarinan vanhasta naisesta ja hiiristä. Tarina kertoo kiltistä, ystävällisestä vanhasta rouvasta joka elää pienessä talossaan rauhallista elämää. Ainoa elämää synkentävä asia, on kamalat hiiret, jotka pyörivät rouvan harmina. Ne kakkivat kaikkialle ja syövät ruuat kaapeista. Juuri, kun lukija on päässyt samaistumaan vanhaan rouvaan, tarina kääntyykin aivan päälaelleen Tarinan kertoja alkaakin kuvata söpöä ja pelokasta hiiriperhettä, joka yrittää selviytyä elämässään. Heidän ainoa ongelmansa on kamala vanha nainen, joka haluaa listiä heidät.

Kaksi eri näkökulmaa hämmentää lukijaa. Molempien kokemus tuntuu yhtä lailla ymmärrettävältä. Tämä sama tilanne tulee usein esiin parien kanssa. Saman sadun voisikin muuttaa koskemaan parisuhdetta.

Olipa kerran Maija joka oli hyvä äiti ja vaimo. Hän hoiti kodin, pesi pyykit, imuroi, huolehti lapsista ja teki vielä kaiken tämän rinnalla palkkatöitä.  Maija koki tekevänsä parhaansa sen eteen, että kaikilla olisi perheessä hyvä olla. Maijalla oli vain yksi pulma, hänen puolisonsa Matti. Matti näytti olevan kiinnostunut vain töistään. Kotiin tultua Matti makasi sohvalla tablettia hipelöiden tai häipyi pihalle touhuamaan omiaan. Matti oli laiska ja välinpitämätön eikä osannut arvostaa Maijaa.

Olipa kerran Matti. Matti oli tavallinen suomalainen mies. Hän rakasti vaimoaan Maijaa ja oli aina ollut tälle uskollinen puoliso. Matti oli luetettava ja rehellinen mies joka puhui aina asiaa. Matti oli tehnyt pitkää päivää töissä lasten syntymästä lähtien, koska oli halunnut perheelleen vakaan toimeentulon. Matti halusi pitää perheestään huolta. Matilla oli vain yksi ongelma, hänen vaimonsa Maija. Maija oli aina tyytymätön Mattiin. Hän haukkui Mattia ja kritisoi kaikkea mitä tämä teki.

Kahden erilaisen näkökulman pitäminen samaan aikaan mielessä, onnistuu meiltä ihmisiltä toisinaan paremmin ja toisinaan huonommin. Parisuhteessa eläminen on kaikille haasteellista, kun omien kokemusten tarkastelusta tulisi pystyä joustavasti hyppäämään toisen tunteiden, kokemusten ja aikomusten ymmärtämiseen. Tämä vaatii ponnisteluja ja tunnetta siitä, että toisen mieleen tutustuminen on riittävän turvallista.

Turvallisuuden tunteeseen taas vaikuttavat ne kokemukset, joita jokainen on aiemmassa elämässään saanut. Jos oman vanhemman mieli on lapsuudessa tuntunut epävakaalta tai torjuvalta, voi toisen mieleen tutustuminen tuntua pelottavalta.  Silloin turvaudutaan omaan mieleen, historian kokemuksiin ja sen tuomiin malleihin. Oma mieli voi kertoa, että ei tuohon toiseen kannata luottaa, ei se välitä minusta tai jään kuitenkin yksin ja hylätyksi.

Aina ei kuitenkaan tarvitse olla edes vaikeita lapsuuden kokemuksia, että oma ajattelu kapenee. Joskus turvattomuuden voi tehdä se, että suhteessa on pitkään ollut vallalla kielteisen vuorovaikutuksen kehä. Kehällä on reagoitu toisen sanomisiin ja toimintaan nopeasti, ilman ymmärrystä toisen tunteista tai tarpeista. Pikku hiljaa aletaan uskoa, että toinen kokee tai tuntee juuri niin kuin itse ajattelee toisen kokevan tai tuntevan.

Myös mediassa otetaan herkästi parisuhteesta joku yksi näkökulma jota nostetaan. Se voi olla vaikeat kritisoivat ja nalkuttavat vaimot tai poissaolevat, puhumattomat miehet. On helpompaa pitää mielessä vain yhtä todellisuutta kerrallaan. Silloin voi samaistua vain omiin ajatuksiin, eikä tarvitse ponnistella ristiriitaisten todellisuuksien kanssa. Pelkän yhden todellisuuden ymmärtäminen ei ikävä kyllä auta ihmistä kehittymään ja jättää lopulta tyhjäksi ja yksinäiseksi.

Niemelä, Teija (2010) Toisen mielen ymmärtäminen parisuhteessa. Kognitiivisen psykoterapian verkkolehti, 7, 1, 48-70.

 

Mielikuvitusystävät

#mannankanssa

mannankanssa2Oltiin Mannan kanssa iltapalalla, kun hän kertoi yllättävän uutisen. Hänellä on uusi serkku, Salla. Salla aikoo tulla aika usein käymään meillä.

Perheessämme ovat vierailleet usein myös Ella ja Anna. Tutustuin Ellaan ensimmäisen kerran pitkällä mökkimatkalla. Isoveli ja -sisko jäivät sillä kertaa kaupunkiin, ja kuopuksen viihdyttäminen oli työn ja tuskan takana.

Jossain vaiheessa matkaa aloin ihmetellä, kenen kanssa lapsi juttelee takapenkillä. Kuvailee maisemia, vastaa kuulumattomiin kysymyksiin, nauraa äänettömille vitseille.

Ella piti Mannalle seuraa koko mökkiviikonlopun ajan. Hiekkaleikeissä teekupit katettiin kahdelle. Sisällä ei saanut istua tietylle tuolille, ettei vahingossa rusentaisi uutta ystävää. Itse asiassa pikkusiskoa, lapsi keksi. – Ella on mun yksivuotias pikkusisko! Ja sillä on isosisko Anna, joka myös on mun pikkusisko! Mutta niillä on eri vanhemmat! Anna on kohta kolme! Posket paloivat innosta.

Mietin, tikahtuuko tuo nyt tähän vallan, ja pitääkö minun lähteä leikkiin mukaan vai toitottaa reaalimaailman lainalaisuuksia. Ei ollut minusta toitottajaksi, ei kohonnut etusormi. Niin leppoisasti sujui reissu Ellan avustuksella.

Lapsen mielikuvitusystävä sai minut miettimään, miten on omien ystävyyssuhteitteni laita. Onko minulla enää ruuhkavuosien jäljiltä ystäviä, joita tavata in real life? En käy enää teatterissa tai leffassa kavereiden kanssa. Lasketaanko puoliso ystäväksi? Lasketaanko lounastreffit kavereiden kanssa muutaman kerran vuodessa? Ovatko Facebook-ystävät aikuisen mielikuvitusystäviä vai todellista sosiaalista elämää? Tukeeko aktiivinen some-elämä eristäytymistä vai sosiaalisuutta? Eli olenko yksin vai kavereiden ympäröimä, kun jutustelen netissä?

Ajan myötä Ellan kanssa alkoi tulla riitoja. Joskus Ella heittäytyi pikkuvauvaksi ja itki ja itki. Ellasta tuli kätevä syntipukki. Kuiski korvaan: Älä pese hampaita, älä suostu aamuisin mihinkään, juokse piiloon kun äiti hakee päiväkodista, ota äidin tavara ja piilota se kenkään, karju niille, kerro kakkavitsit ruokapöydässä, kaada lautanen, unohda nukkumaanmeno. #känkkäränkkäsoirepeatilla

Ei ollutkaan suuri yllätys, kun lapsi kertoi, ettei Ella käy meillä enää nyt kun Salla-serkku on tullut mukaan kuvioihin.
– Eikö? Miksi ei?
– Sen vanhemmat ei päästä sitä enää meille. Kun tää on niin kaukana.
– Harmittaako se sua?
– Ei. Sallalla on värjätty tukka, koska Salla on jo iso tyttö.

Saa nähdä, minkälaisiin vesiin sukellamme Sallan seurassa. Nykyään meillä asuu myös Pomo. Pomo on melko harkitseva. Manna tottelee Pomoa. Meidän vanhempien kannattaakin käydä Pomon juttusilla. Toivo elää, että hurlumhei-vuosien jälkeen sääntöjen noudattaminen nousisi nyt uuteen arvoon.

Olo on myös haikea. Vastahan se syntyi, kohta jo värjää tukkaa. Miten nopeasti haihtuvatkaan hauraan aurinkoiset lapsuuspäivät. Suljen silmät, näen järven välkkeen, tunnen karhean hiekan jalkapohjia vasten, kuulen linnut koivupuissa, moottoriveneet ulapalla ja lasten ilonkiljahdukset aitan edustalla. Vaikka Manna porhaltaa täyttä vauhtia eteenpäin, minä pysähdyn aina välillä ikävöimään ja kiittämään pientä Ella-ystävää.


#mannankanssa on blogisarja, jossa pienen lapsen ja aikuisen maailmat kohtaavat arkisissa tilanteissa.

Joulupukin terveiset: Lapsille ja vanhemmille aikaa olla yhdessä

joulupukki-vilkuttaa-reessa

Joulupukki toivottaa kaikille perheille oikein hyvää Joulun aikaa.

Olen vuosien ja vuosikymmenten aikana tavannut lukemattoman määrän eri kokoisia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia perheitä ja perheenjäseniä, jotka ovat tulleet tervehtimään minua talooni Joulupukin Pajakylässä.

Olen oppinut näiltä vierailta paljon. Usein koen, että opin enimmäkseen lapsilta. Tämä johtuu tietysti siitä, että juttelen enemmän lasten kuin aikuisten kanssa. Mutta lasten ilmeet ja äänensävyt puheessa kertovat paljon siitä miltä heistä tuntuu; ovatko he iloisia, onnellisia tai innoissaan.

Hyvin usein lapset ovat tulleet luokseni toisen vanhemman kanssa. Keskustelussa on käynyt ilmi, että toisella vanhemmalla on työreissu Rovaniemelle ja on päätetty ottaa lapsi/lapset mukaan ja tehdä heille ja toiselle vanhemmalle mukava lomapäivä. Hyvä ajatus.

Kävin Japanissa muutama viikko sitten. Eräs vierailun isännistä oli elintarviketeollisuusalan yritys. Se tuki useita vammaisten työpajoja ja hoito- ja päiväkoteja, joissa minulla oli suuri ilo vierailla. Vierailin myöskin päiväkodissa, joka oli yrityksen pääasiallisen toimitalon vieressä. Se päiväkoti oli yrityksen työntekijöiden lapsille. Erään lapsen isä oli juuri hakemassa lasta hoidosta ja juttelin hänen kanssaan hetken. Isä oli erittäin tyytyväinen, koska lapsen hoitoon tuominen oli niin vaivatonta.

Työn ja perheen yhteensovittaminen ei varmasti ole aina helppoa mutta se on mielestäni asia, jonka eteen kannattaa toimia aktiivisesti. Sen onnistuessa siinä on vain voittajia.  Enemmän aikaa lapsille ja läsnäolon lisääntyminen on henkinen investointi joka kantaa runsasta hedelmää hyvin kauas tulevaisuuteen.

Toivotan kaikille perheille oikein Hyvää Joulun aikaa. Olkoon se täynnä rakkautta ja hyvää ja rauhallista yhdessäoloa.

Rakkain terveisin
Joulupukki

Sinkku, ovatko tapailusuhteesi heijastuksia menneisyydestä?

elina-sinkkublogi-0916Psykoanalyyttinen käsite ”transferenssi” tarkoittaa ihmisen tapaa suhtautua nykyisiin ihmissuhteisiinsa samalla tavalla kuin menneisiin, lapsuuden ihmissuhteisiin.

Menneisyyden tunnekokemukset siirtyvät uusiin ihmissuhteisiin tiedostamatta. Tämä voi näkyä siinä, että reagoimme nykyisissä ihmissuhteissa jollakin opitulla tavalla, jota läheisemme eivät ymmärrä tai joka ei vastaa todellista tilannetta. Tästä huolimatta yritämme kuitenkin perustella, miksi tunteemme tai odotuksemme ovat oikeutettuja. Mitä enemmän ihmisellä on traumaattisia kokemuksia varhaislapsuudessa, sitä todennäköisemmin hän siirtää silloiset tunteensa, pelkonsa ja odotuksensa uusiin ihmissuhteisiinsa. Kyseessä eivät välttämättä kuitenkaan ole todelliset lapsuuden kokemukset vaan lapsen silloinen tulkinta niistä.

Transferenssi voi vaikuttaa monella tavalla sinkun deitteihin ja tapailusuhteisiin. Se voi näyttäytyä esimerkiksi jatkuvana kokemuksena hylätyksi tulemisesta. Saattaa olla, että sinkku kokee ihastuvansa aina tietynlaisiin ihmisiin, joita hän ei myöhemmin kuitenkaan koe luotettaviksi. Tai hän ei pääse irti suhteista, joissa hän ei koe oloansa turvalliseksi. Joskus sinkku voi oman tulkintansa kautta edesauttaa omien pelkojensa toteutumista, ikään kuin viedä tilanteita omien pelkojensa suuntaan. Mitä turvallisempi sinkun kokemus omista vanhemmistaan on, sitä realistisemmin hän pystyy näkemään deittikumppaninsa ilman menneisyyden silmälaseja. Sisäisten ristiriitojen käsitteleminen auttaa siinä, etteivät menneet kokemukset liiallisesti ota rakkauselämää näyttämökseen.

Psykoanalyytikko Veikko Tähkä kirjoitti, että rakastuminen ensi silmäyksellä on transferenssia. Mitä vahvempi myönteinen ensivaikutelma on, sitä todennäköisemmin kyse on transferenssista: ihastuksen kohteessa on jotain sellaista, mitä tärkeällä lapsuuden henkilölläkin oli. Sinkku kokee ihastustaan kohtaan samoja tunteita kuin lapsena vanhempiaan kohtaan, tilanteessa on jotain tuttua. Vahvassa myönteisessä tunnekokemuksessa sinkku ajattelee olevansa ”hyvä ihmistuntija” tai hyvällä ”intuitiolla” varustettu.

Sinkku, jos löydät itsesi toistuvasti hankalasta ihmissuhteesta, on mahdollista, että nämä suhteet ovat transferenssisuhteita – eli edustavat tiedostamattomasti aina uutta versiota omista vanhemmistasi. Käsittelemällä omia lapsuuden ihmissuhteita esimerkiksi psykoterapiassa ihmisellä on suurempi mahdollisuus kohdata kumppaniehdokkaat sellaisina, kuin he ovat.

Deittailu vie usein matkalle sisimpään ja omaan menneisyyteen. Jokainen deittikumppani, tapailu- tai parisuhde onkin aina uusi ja tärkeä mahdollisuus työstää käsitystä omasta itsestä ja muista ihmisistä.

Lähde:

Tähkä, V. (1982) Psykoterapian perusteet. Helsinki: Werner Söderström.

Kuva: Livehdwallpaper-sivusto

Huomaa myös:

 

Millaiset ”kehykset” maailmaan haluat antaa lapsellesi?

shutterstock_119184907Kävelin päiväkodin pihan ohitse ja näin pojan juoksevan äitiään vastaan näyttäen innoissaan jotakin, jota kantoi käsissään. Katsoin poikaa odottavaan äitiin, joka näytti vihamieliseltä ja ilmeettömältä. Äidin kasvoilta oli vaikea lukea minkäänlaista jälleennäkemisen iloa. Kun poika näki äidin, hän pysähtyi, jähmettyi ja ilme muuttui vakavaksi. Tämän jälkeen poika käänsi katseensa maahan ja lähti laahustamaan äidin suuntaan. Kun poika saavutti äidin, äiti alkoi läksyttää poikaa siitä, että tämä oli ottanut mukaansa päiväkodin omaisuutta. Hiljaa poika meni takaisin pihalle, palautti lelun ja käveli äidin viereen.

Seuratessani kyseistä tapahtumaa mieleni teki mieli huutaa äidille ”etkö sinä ymmärrä, poika halusi näyttää lelua sinulle! Eikö mikään sinussa liikahtanut pojan riemussa?” En meinannut päästä yli tuosta näystä, pojan kasvoilla viipyilleestä yksinäisyyden ja häpeän tunteesta. Äidin ilmeettömät kasvot palasivat vielä illalla mieleeni. Pyöriskelin ja ajattelin, että miten olisin voinut ilmaista pojalle, että vika ei ollut hänessä. Minä olisin mielelläni katsonut mitä hänellä siellä kädessä oli.

Mietin äitiä ja äidin ilmeettömyyttä, vihamielisyyttä. Millaiset kasvot tämä äiti on kohdannut omassa lapsuudessaan? Miten kukaan voi niittää sieltä, mihin ei ole koskaan kylvetty?

Tapahtumaketju jätti minut pohtimaan, mitä ihmisen sisälle rakentuu samanlaisina toistuvien kohtaamisten kautta. Kaikki vanhemmat väsyvät joskus, ihmissuhteisiin kuuluu aina myös pettymyksiä, mutta mitä jos kokemusten varasto täyttyy toisen ilmeettömyydestä, ohituksista, vihamielisyydestä ja väheksynnästä.

Jotta pärjäisimme maailmassa, joudumme luomaan yleisiä käsityksiä siitä, miten se toimii. Jos poltamme käden liedellä, niin opimme jo yhdestä kerrasta, että ei kannata törkätä sormiaan hellaan. Miten sitten ihmissuhteissa? Myös niissä me pyrimme oman historiamme kautta luomaan käsitystä siitä, miten toiset ihmiset käyttäytyvät ja millä tavalla meidän kannattaa olla suhteessa heihin. Luomme myös mielikuvan siitä mikä oma arvomme on suhteessa muihin.

Käsitykset ja uskomukset itsestä ja toisista syntyvät tunteiden kautta. Ne eivät ole tietoisen aktiivisen ajattelun tulosta, vaan toistuvien tapahtumien ja niiden herättämien tunnetilojen yhdistelmä. Turvallinen ja hyväksyvä suhde vanhempaan luo lapselle uskon itseen ja toisiin. Lapsi, joka jää vaille hyväksyvää katsetta ja emotionaalista tukea, näkee maailman hylkäävänä ja itsensä arvottomana.

Lapsuudessa muodostuneet ”kehykset” maailmalle ja itselle jatkavat elämäänsä aikuisuudessa. Kielteiset kehykset voivat näkyä siinä, että on vaikea uskoa toisten kauniita sanoja, vaikea uskoa omaa arvoa tai vaikea uskoa omaan mahdollisuuteen saavuttaa asioita. Se pistää ajattelemaan, että mikä merkitys voi olla lämpimällä katseella ja pienellä määrällä uteliaisuutta. Siihen me ehkä pinnistäen pystymme.

Dopson, K. & Dozois, D. (2011) Risk factors in depression. Luku: Mechanisms related to the development of core beliefs ( s. 133-135). Academic Presss.

Löysitkö rinnallesi isäsi tai äitisi?

shutterstock_213491296Ystäväpiirissäni olemme joskus ihmetelleet, kuinka paljon omat kumppanimme muistuttavat omaa vastakkaista sukupuolta olevaa vanhempaamme. Yhden isä edusti lapsuudessa vahvaa maskuliinisuutta ja hän päätyi naimisiin ”kaapin” kanssa. Toinen otti miehen, joka on kiinni kirjassa, ihan niin kuin oma isä silloin pienenä. Jotain tuttua, ihailtua ja hyvää, mutta myös sellaista joka hiertää ja haavoittaa.

Myös pariterapiassa asiakkaat usein kuvaavat vaikeimpana tilanteet, joissa puolison koetaan toimivan juuri niin kuin ohittava tai julma vanhempi. Nainen, jota hyväksikäytettiin lapsuudessaan, otti puolisokseen miehen joka kaltoin kohtelee häntä. Nainen odottaa, että vielä joku päivä mies huomaisi hänen arvonsa Mies, joka ei lapsuudessaan tullut koskaan nähdyksi, otti vaimon joka kulkee aina miehen ohi. Mies odottaa, että vaimo pysähtyisi ja hänen silmänsä syttyisivät.

Freud päätteli vuosisadan alussa, että lapsena me kaikki tahdomme naimisiin isän tai äidin kanssa. Nämä toteutumattomat toiveet tai odotukset seuraavat meitä aikuisuuteen ja kumppanin valintaan. Suurinta osaa nämä teoriat ovat ärsyttäneet ja ne ovat tuntuneet kovin kaukaa haetuilta. Kukaan ei halua huomata etsivänsä isäänsä tai äitiään.

Geher ja Bauman (2000) keksivät oivaltavan tutkimusasetelman, jolla tutkia oliko Freud oikeassa. He pyysivät noin 200 koehenkilöä arvioimaan laajan persoonallisuustestin ja kolmen eri kiintymyssuhdemallin avulla omaa puolisoaan sekä omia vanhempiaan. Tämän jälkeen he pyysivät puolisoa sekä vanhempia arvioimaan itseään samoilla mittareilla. Tällä asetelmalla pystyttiin kartoittamaan sitä, kuinka samankaltaisena osallistujat pitivät puolisoa ja vanhempiaan sekä sitä kuinka samanlaisia puoliso ja vanhemmat todellisuudessa olivat.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että osallistujien käsitys omasta puolisosta ja vastakkaista sukupuolta olevasta vanhemmasta olivat merkittävästi samankaltaisia. Todellinen samankaltaisuus oli vähäisempää. Kuitenkin myös todellisia yhtymäkohtia löytyi esimerkiksi avoimuuden, lähestyttävyyden, myöntyvyyden ja neuroottisuuden osilta.

Tutkimuksessa kartoitettiin myös parisuhdetyytyväisyyttä. Parisuhteeseensa tyytyväiset osallistujat arvioivat oman puolisonsa ja vastakkaista sukupuolta olevan vanhempansa samankaltaiseksi useilta eri persoonallisuuden osa-alueilta. Parisuhteeseensa tyytymättömät arvioivat samankaltaisuutta vain negatiivisten piirteiden, kuten neuroottisuuden osalta. Kiinnostavaa oli, että tyytymättömät olivat oikeasti löytäneet kumppanin joka muistutti vastakkaista vanhempaa juuri neuroottisuudessa.

Geherin ja Baumanin tutkimus synnyttää ajatuksen, että lapsuuden kokemuksemme vaikuttaa siihen, minkälaisen kumppanin valitsemme ja toisaalta siihen, millaisilla laseilla häntä katselemme. Kun olemme lapsuudessamme tulleet riittävästi kohdatuksi ja ihailluksi, ei tuttuuden etsimisessä ole mitään pahaa. Vaikka puolisomme jotkut piirteet rasittaisivat, löydämme kuitenkin myös niitä asioita, joita ihailemme ja arvostamme. Toisin käy silloin, kun etsimme tuttuuden perusteella sitä näyttämöä, jossa tulemme uudelleen ja uudelleen loukatuksi tai ohitetuksi. Siksi jokaisen on hyvä miettiä, että haluaako tulevan puolisonsa todella muistuttavan vanhempiaan ja jos niin missä suhteessa.

Geher, G & Bauman, K (2000) Perceived and actual characteristics of parents and partners: A test of a freudian model of mate selection. Current Psychology. Vol. 19 (3), s 194-214.

Mie romahan

Image

Toissapäivänä alkoi vasemman puolen päänsärky tai migreeni, en tiedä kumpi. Kaulaa särkee, niskaa särkee, kallonpohjaa särkee, otsaa särkee, päänahkaa särkee, kitalakea särkee, silmän takana jomottaa, poskiluun takana jomottaa, korvan alla jomottaa. Koko ajan, mutta etenkin yöllä sen huomaa. Kumpanakin yönä olen herännyt neljältä.

Jos vasemman puolen päälaesta ristiselkään sahais irti, olis hyvä. Koska se ei liene suositeltavaa, olen kokeillut seuraavia:

  • Panadol. (Ainoa raskausaikana sallittu särkylääke, jos oon ymmärtänyt oikein. Ei mitään apua)
  • Trooppisen ilmaston rekonstruonti kylpyhuoneeseen kuuman suihkun avulla, minkä jälkeen kuuma kaurapussi, minkä jälkeen piikkimatolla makoilua. (Ihanaa, mutta ei mitään apua.)
  • Sauvakävely. (Kipua ei huomaa sauvakävellessä. Sen jälkeen se palaa.)
  • Kuppi espressoa ja puolikas sitruuna puristettuna, nautitaan shottina. (Äskettäin äitiyslomalta palanneen työkaverin vinkki. Vähemmän pahan makuinen kuin miltä kuulostaa, mutta ei apua.)
  • Jumppa.  (Kipua ei huomaa jumpatessa. Sen jälkeen se palaa.)
  • Akupunktio (Tämä oli mielenkiintoista, ja menen varmaan uudelleen, mutta alkuraskauden aikana ei voi tehdä kovin rankkoja akupunktiohoitoja, ja alkoi oksettaa, kun neulat olivat olleet paikoillaan vasta viisi minuuttia. Lääkäri juotti mulle kiireesti sokeriteetä, komensi hoitopöydälle lepäämään ja sen jälkeen antoi erittäin helläkätisen kasvo- ja niskahieronnan. Kaikista tyydyttävintä sessiossa oli myötätunto, jonka sain, kun lääkäri näki jumin.)
  • Töistä pois jääminen ja nukkuminen / muu oleilu vaakatasossa. (Ei ehkä sanottavaa vaikutusta.)
  • Sauvakävely. (Kts. yllä)
  • Trooppisen ilmaston rekonstruonti kylpyhuoneeseen kuuman suihkun avulla, piikkimatto. (Tällä kertaa ilman kaurapussijatkoja, koska ajattelin että ehkä pitää koittaa kuuman sijasta kylmää.)
  • Panadol (Kts. yllä)
  • Jääpala kitalakea vasten. (Auttaa jonkin aikaa sulamisen jälkeenkin.)
  • Pussillinen pakastettuja mustaviinimarjoja. (Ulkoisesti. Sama vaikutus kuin sauvakävelyllä ja jumpalla, auttaa juuri sillä hetkellä.)
  • Pakastettu ruislimppu. (Ulkoisesti, pakastemarjojen sulamisen jälkeen. Muoto hankala, mutta vaikutus sama. )

Niin että onko kenelläkään vinkkejä? Paitsi että kannattaa käydä ostamassa kylmäpakkauksia apteekista.

Oletan, että tän on lakattava itsestäänkin tänään tai viimeistään huomenna. Tänään aion työpaikkajumpata puolen tunnin välein ja välttää tietokoneella istumista niin paljon kuin se on mahdollista työssä, joka perustuu tietokoneella istumiseen.

Ensi viikolla olen koko viikon työmatkalla. Sen jälkeisenä keskiviikkona on aika työpaikkalääkärille, josta aion puhua itselleni uuden lähetteen fysioterapiaan ja näkemyksen O:n suosittelemasta Maxalt Rabitab -migreenilääkkeestä, joka O:n neurologikaverin mukaan olisi ok käytettäväksi raskausaikana.

PS: Otsikko on sketsiohjelma Putouksen voittaneen Antsku-hahmon hokema. Katsoin Putouksen viime la ensimmäistä kertaa, kun oli Lyyli-iltamat. Sitä edellisenä perjantaina katsoin ensimmäistä kertaa Voice of Finlandin. Henkistä valmistautumista vanhemmuuteen, tosin vähän väärästä päästä aloitettuna. Mun muistoissa lapsuus kitetytyy pitkälti siihen, että on viikonloppu ja pidän itsestäänselvyytenä sitä, ettei vanhemmistakaan voi olla mitään kivempaa kuin leipoa pitsaa ja katsoa televisiosta Hukkaputkea, Velipuolikuuta, Hymyhuulia, Spede Show’ta tai Pulttiboisia.