Kehotunnekasvatusta, ei aikuisviihdettä

Sanat sisältävät merkityksiä. Sanat herättävät päässämme kuvia ja ajatuksia.
On käytettävä oikeita sanoja. Mitä ne oikein ovat, ne oikeat sanat? Kuka määrittää oikean ja väärän? Ovatko pimppi tai pippeli vääriä sanoja, siis pitääkö olla vagina, vulva, penis ja glans? Onko vauvan koti väärä sana, ja mitä väärää siinä on?

Seksuaalikasvatus-sana häiritsi pahasti vanhempia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia tutkimuksessamme, joka koski pienten lasten kasvatusta.

”Seksi ja lapsuus eivät kuulu yhteen”, sanottiin.

Sen sijaan seksuaalikasvatuksen ammattilaiset sanoivat, ettei seksuaalikasvatus-sana heitä ahdista. Mutta entä jos tämä sana ahdistaa vanhempia, vieläpä niin paljon, että he sulkevat korvansa? Onko heitä varta vasten sokeerattava? Vanhemman päässä herää pelottavia mielikuvia ja ajatuksia. Silloin lapsi jää ilman tärkeää kasvatusta, johon lapsella on oikeus.

Olisi parasta, että vanhemmat ymmärtäisivät lapsuuden kehon, tunteiden, nautinnon ja seksuaalisuden – samoin kuin seksuaalikasvatuksen – olevat eri kuin aikuisten. Lapsen kehitysvaihetta vastaavilla asioilla voi olla lapsen kehitysvaiheeseen sopivat sanat. Kuten unnutus. Lasten kohdalla vanhempien asenne on ratkaiseva. Kunnioitetaan sitä!

Siksi on myös sana kehotunnekasvatus. Se avaa etenkin vanhemmille lasten seksuaalikasvatuksen ideaa ja painotusta: omaan kehoon tutustumista, tunteiden hallintaa ja turvataitoja. Tuo sen lähemmäs lapsuutta. Se on oikea sana Kotimaisten kielten keskuksen mukaan.

Lapsille nämä asiat ovat tietenkin luonnollisia ja iloisia. Lapsia seksi tai seksuaalisuus eivät ahdista, ellei heitä ahdisteta. Lasten häirintä voi myös tapahtua väärällä aikuispainotteisella tiedolla, eli pornolla.

Porno on kiihottamiseen, siis tunteitten herättämiseen tehtyä materiaalia.

Emme kutsu sitä aikuisviihteeksi, kun puhumme lapsille. Se luo väärän mielikuvan. Ikään kuin aikuiset viihtyisivät näin, pornoa katsellen tai tehden. Se antaa lapselle väärän kuvan aikuisuudesta, viihteestä ja seksuaalisuudesta.

Viihde on arkinen sana, kuten aikuinenkin. Pidetään ne sanat turvallisina.

Tiedetään, että ne aikuiset ovat onnellisimpia, joilla on ihan oikea ihmissuhde ja omanlaista, kahden välistä seksiä. Se ei ole viihdettä vaan hellyyttä, nautintoa ja läheisyyttä.

Tärkeintä on, että omat vanhemmat löytävät itselle luontevat sanat, joilla voivat antaa lapsille kehotunnekasvatusta ja turvataitoja. Ja että lapset voivat ja uskaltavat näistä asioista puhua turvallisen aikuisten kanssa.

Kuuntele kehoasi lomalla – mistä olet tietoinen?

Kysyn usein asiakkailtani erilaisten hengitysharjoitusten yhteydessä ’Mitä tapahtuu juuri nyt?’  ’Mitä tunnet kehossasi juuri nyt?’  ’Mistä olet nyt tietoinen?´

Hengitysharjoitusta saattavat edeltää asiakkaitten kommentit, kuten
’Minä en tiedä yhtään missä mä meen, on taas ollut sellasta säätöä’,
’Enää en tällaista samanlaista jaksa. Sanon kaikille kyllä, otan kaikenlaisia velvollisuuksia itselleni töissä, kotona ja joka paikassa’,
’Apua, heti kun mä istun tähän, mua alkaa itkettää’,
’Nojoo, ehkä on hyvä vähän rauhoittua’.

Olen kuluneen vuoden aikana kohdannut kovin monia nuoriakin ihmisiä, joiden arkipäivää ovat rytmihäiriöt ja jonkinlaiset ’virhelyönnit’ sydämessä. Harvoin näissä tapauksissa kyse on vain somaattisesta, irrallisesta oireesta, vaan ennemminkin jonkinlaisesta tunnekuormasta ja stressistä. Kun erilaisten hengitys- ja rauhoittumisharjoitusten aikana sydän ja keho saavat huomiota, saattaa syntyä kosketus tukahdutettuun tunteeseen. Sydän saa luvan rauhoittua, kun se tulee kuulluksi. Kehomme kertoo lopulta, että nyt olisi aika kuunnella itseään. Kun vain ottaisimme sen tosissamme.

Stressistä aiheutuvat sydänoireet ovat yllättävänkin yleisiä. Jatkuva kiire saa aikaan tunteiden syrjään siirtämistä ja omien todellisten tarpeiden, esim. levon,  sivuuttamista. Tunteiden tukahduttamisesta seuraa mm. levottomuutta, suhteettomia hermostumisreaktioita pikkuasioista, erilaisten riippuvuuksien voimistumista, alakuloisuutta ja lopulta jopa elämänhalun vähenemistä. Kun tukahdutamme hankalalta tuntuvia tunteita, siinä sivussa niin tapahtuu myös ilon, myötätunnon ja rakkauden tunteille.

Tunteista vapautuu kohtaamalla

Erään asiakkaani sykkeen palautumiseen liittyvä First Beat -mittaustulos näytti kahden viikon ajalta pelkkää punaista, eli palautumista ei tapahtunut edes levossa, yölläkään. Mittaustulosten mukaan ainoa vihreä kohta oli yksi tunnin mittainen jakso, jolloin hän hengitysharjoituksen seurauksena tunnisti rinnassaan ahdistusta. Keskityimme kuuntelemaan sitä, ja lopulta saimme kiinni voimakkaasta turhautumisesta ja sen alla olevasta surusta, jota hän hiukan myöhemmin oivalsi pitäneensä sisällään lähes koko aikuisikänsä. Työskenneltyään jonkin aikaa näiden tunteittensa ja niihin liittyvien kokemustensa kanssa sydänoireetkin helpottivat.  Avainasia on ensisijaisesti tunteen kokeminen, ei niinkään tunteen nimeäminen tai sen analysointi. Läsnäolo on sitä, että antaa kaiken sen olla, mikä on juuri nyt. Vaikka tuntuisi hankalaltakin.

Joutilaisuus on lahja

Joskus kesäloma nostaa käsittelyyn asioita, joita olemme siirtäneet joko tietoisesti tai tiedostamatta johonkin tulevaan. Silloin, kun olemme vähemmän ohjelmoituja, kehomme nostaa tietoisuuteemme enemmän. Luulen tämän johtuvan siitä, että tunteemme ovat hitaampia kuin älymme. Ne eivät oikein aina pysy mukana arjen touhuissa. Turhautumisen alla on usein muita tunteita ja tarpeita, jotka kaipaavat tulla kuulluiksi.

Viime kesänä ollessani töissä muutaman päivän heinäkuussa useimmat asiakkaitteni aiheet olivat juurikin sellaisia, jotka joko olivat tulleet ns. puskista käsiteltäviksi, kuten esim. uskottomuus parisuhteessa, tai sitten asiaa oli jo pohdittu pitkään, ja päätetty nostaa kissa pöydälle kesälomalla, kuten esim. samankaltaisina toistuvat riidat parisuhteessa tai jonkinlaisen pysähtymisen tarve omassa elämässä. Kesäloma on monille myös jonkinlainen vedenjakaja samalla tavoin kuin vuodenvaihde; ottaako asia käsittelyyn ennen vai jälkeen loman?

Meillä on taipumus luoda ulkoisesti tavalla tai toisella sitä, mitä meissä on sisällä. Kaoottinen, stressaava tai suorituskeskeinen loma kertoo omasta sisäisestä tilastamme.

Mitä jos kysyisit itseltäsi…

  • Miten voisin viettää kesälomaani niin, että ensi syksy ja talvi olisi kevyempi, helpompi, vähemmän stressaava?
  • Miten voisin loman jälkeenkin nauttia läheisistä ihmisistä, harrastuksista, kuunnella omia tarpeitani?
  • Miten voisin varmistaa sen, että minun en enää siirrä jonkin asian aloittamista tai kohtaamista kiireeseen tai oman asemani korvaamattomuuteen vedoten?
  • Miltä haluan, että minusta tuntuu loman jälkeen? Millainen yhteys haluan, että minulla ja läheisilläni on loman jälkeen toisiimme?

Olen tehnyt itselleni kolme lupausta kesäksi:

  1. Pysähdyn ja hengitän joka päivä tietoisesti edes hetken. Kuuntelen, miltä kehossani tuntuu. Analysoimatta tai arvostelematta. Aion tukea itseäni niissä tuntemuksissa, mitä minussa nousee.
  2. En lupaa hetken innostuksissani mennä sinne tänne ja tuonne. Kuuntelen ehdotuksia ja lupaan palata asiaan. Teen päätöksen vasta, kun hengitys on tasaantunut.
  3. En lupaa mitään muuta. En mitään muuta. Kenellekään.

Tämän kirjoitettuani huomaan, että kehossani jo tapahtuu muutos, ihan pieni jonkinlainen asettuminen ja sisäinen huokaus helpotuksesta. Huomaan myös, että päässäni silti pyörivät suunnitelmat ja erilaiset täytyy ja pitää –ajatukset, mutta pyöriköön. Pudotan tietoisuuteni kehooni, ainakin juuri nyt.

 Kehoterapeuttini Riitta Kokko on sanonut viisaasti, että
’Rakkaus on sellaisten valintojen tekemistä, joka saa aikaan itsensä rakastamista.’

Väestöliiton terapeutit ja ihminen tavattavissa –mentorit ovat käytettävissä myös kesällä. Jos koet tarvitsevasi joko hetken tai pidemmän matkan rinnallakulkijaa, löydät varmasti itsellesi sopivan laajasta osaajajoukostamme sivuiltamme. Voit varata ajan nettiajanvarauksemme kautta.

Kaunista, rohkeaa ja lempeää kesää kaikille!

Heli Janhonen
Ihminen tavattavissa -mentor, terapeutti

 

Pimppikö häpeä?

Tyttölapsi kumartuu tutkimaan miltä hänen pimppinsä näyttää. Aikuinen tuhahtaa: ”Anna olla rauhassa!”. Tyttönen hämmentyy, säikähtää ja nolostuu. Jos pimppi, pippeli ja peppu ovat häpeän ja nolouden asioita, lapset eivät ikinä opi olemaan tyytyväisiä kehoonsa tai edes kertomaan ahdisteluista.

Arkuus puhua asioista niiden oikeilla nimillä voi johtua omasta epävarmuudesta ja siitä, ettei vanhempi itse ole sinut seksuaalisuutensa tai kehonsa kanssa. Vanhemmat ajattelevat myös, ettei pienen lapsen kuulu tietää näitä asioita, sanoo seksuaaliterapeutti Oona Turunen Aamulehdessä 24.5.2017. Tyttöjen sukupuolielin on muutenkin piilossa. Se, ettei siitä edes puhuta oikealla nimellä, voi lisätä lapsen hämmennystä ja häpeää, Turunen sanoo. Hänen mukaansa tyttöjä kannattaa rohkaista tutustumaan omaan alapäähän heti, kun he osoittavat siihen kiinnostusta. Lapsen kiinnostusta ei pidä tuomita, vaan hänelle voi sanoa että hei, sun pimppi on tosi kaunis ja ihana, Turunen neuvoo. Lapselle puhuttaessa on hyvä käyttää niitä sanoja, jotka tuntuvat itsestä luontevilta ja mukavilta.

Juuri näin on. Tutkimuksemme mukaan alle kouluikäisiä lapsia kiinnostavat oma keho, erilaiset kehot ja kehojen vertailu. Tämä on herkkyysvaihe, jolloin keho otetaan omaksi. Se on paras hetki tukea kehonkuvaa: omanlainen keho on joka paikasta hyvä ja arvokas. Ensin tarvitaan paljon myönteisiä viestejä, tietoja taitoja ja hyvä asenne, jotta voidaan opettaa tärkeät turvataidot. Lasta ei pidä nuhdella ja rankaista ikätasoisuudesta. Sitä paitsi miksi tytön keholla pitäisi olla enemmän hävettävää kuin pojan keholla? Pojan pippelin näytöille useammin vain naureskellaan.

Lasten seksuaalikasvatukseen liittyy hämmästyttäviä myyttejä ja uskomuksia. Yksi on se, että jos lapselle antaa lisää tietoa kehosta, se altistaa lasta hyväksikäytölle. Asiahan on päinvastoin. Tietämättömyys, puhumattomuus, sanattomuus ja häpeä vaientavat lapsen tehokkaasti. Lapsen on mahdotonta ottaa esille asia, josta aikuiset nuhtelevat.

Toinen myytti on se, että kehossa on niin yksityisiä paikkoja, ettei niistä voi puhua. Tällöin unohdetaan, että jo pikkulasta ”valistavat” niin ikätoverit, isommat lapset ja nuoret, kuin satunnaiset, kysymysten aikana paikalla olevat aikuiset, kuten isovanhemmat ja naapurit – eli koko kylä. Lisäksi media tavoittaa heidät päivittäin.

Kolmanneksi osa haluaa rajata seksuaalikasvatuksen vain kotiin. Tutkimuksemme mukaan vanhemmatkin kaipaavat kipeästi aiheesta tietoa, oikeita sanoja ja malleja. Tilastokeskuksen mukaan pienten lasten seksuaalisen hyväksikäytön rikostilastot eivät laske. Tiedetään, että lasta hyväksikäyttävä henkilö on useimmiten lähipiiristä. Jotain on aika tehdä lasten suojaamiseksi.

Tutkimuksemme mukaan nyt päiväkodeissa ja varhaiskasvatuksessa on tilanne, jossa ammattilaisten koulutus ei vastaa käytännön tarpeita lapsen seksuaalisen kehityksen suojaamisessa ja tukemisessa. Lapsen normaalista kehityksestä kumpuavasta uteliaisuudesta lasta voidaan rankaista ja tuomita. Toisaalta lapsen oireilu sairauden tai kaltoinkohtelun vuoksi voi jäädä tunnistamatta ja vaille apua. Tilanne on turvaton pikkulapsille ja perheille.

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma VASU2017 sisältää kaikki kokonaisvaltaisen, ikätasoisen seksuaalikasvatuksen elementit. On aika herätä pienten lasten seksuaalioikeuksien tunnustamiseen ja kokonaisvaltaisen kehityksen, terveyden ja hyvinvoinnin tukeen ja turvaamiseen!

************************************
Aihetta käsitellään torstaina1.6. Eduskunnan kansalaisinfossa
klo 17.30 alkavassa tilaisuudessa Lasten seksuaalikasvatus osana kehotunnekasvatusta.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Tervetuloa!
Aika: 1.6.2017 klo 17.30-19.30
Paikka: Eduskunnan kansalaisinfo, Arkadiankatu 3, Pikkuparlamentti.

Kullan arvoinen kehoitsetunto

shutterstock_394746478Kehoitsetunto on sitä miten niin me aikuiset, kuin myös nuoret tai jo pienetkin lapset pitävät ja nauttivat kehostaan, miten he arvostavat ja rakastavat omaa kehoaan, mitä tykkäävät olla omissa nahoissaan ja ajattelevat omasta kehostaan.

Kehoitsetunto kehittyy pikkulapsivuosina. Syntymästä asti lapsi kokee ylpeyttä kehostaan. Kasvatuksen tulisi tukea sitä niin, että jokainen lapsi tuntisi olevansa sellaisenaan oikeanlainen täysin riippumatta siitä millainen keho on.

Se tarkoittaa, että kenenkään kehoja ei kommentoida rumasti, ei selän takana eikä muutenkaan. Tämähän on isommilta opittu tapa ja yksi julmimmista kiusaamiskeinoista lapsilla ja nuorilla. Omaa kehoa kun ei voi vaihtaa eikä muuttaa.

Hyväksyvästä ja rakastavasta katseesta ja kannustavista lauseista lapsi saa vahvistuksen sille, että hän kelpaa ja on hyväksytty. Jos vanhemmalla tai kasvattajilla sen sijaan on arvioivat mittalasit silmillä, se hämmentää. Jos aina kuulee aikuisen suusta arvottavan kommentin: oletpas kömpelö tai ketterä, niin siro tai pullukka, tosi kaunis tai ruma kun väännät naamaa noin.

On tuskallista olla jatkuvasti arvioinnin kohteena! Kuka enää uskaltaa astua esiin? Kuka kehtaa tanssia tanssin, lurauttaa laulun, jos aikuisen arvioinnin piiska heti sivaltaa, tuomiten milloin hyväksynnän vaakakuppiin, milloin huonoon kastiin.

Huomauttelun ohella mahdollinen kuritus satuttaa ja rikkoo kehoitsetunnon. On tärkeää tukea lasten kehoitsetuntoa. Näin lapsi oppii kunnioittamaan ja arvostamaan monenlaisuutta, tasa-arvoa, ainutlaatuisuutta ja itseään.

Kehoitsetunto rakentuu koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. Nuori, joka rakastaa ja arvostaa kehoaan, myös suojaa sitä, ei anna kenenkään kaltoin itseään kohdella tai koskettaa, eikä rääkkää, myy tai vahingoita itse omaa kehoaan.

Opetetaan ja osoitetaan että jokaisen erilainen keho on arvokas ja kunnioitettava aarre, jota pitää ja saa hoitaa ja helliä.

Lisää tietoa Lapsi ja seksuaalisuus –sivustolta sekä Urpot.fi-sivulta.

Seksuaalinen vallankumous

HellähetkiRajattu

”Fyi olkkon, ei simmotti saa kysyä!” sanoi mummoni joskus 60-luvun alussa. Olinhan viattomuuksissani ollut niin hävytön, että olin erehtynyt kysymään miten vauvat vatsaan oikein joutuvat. Mummo oli kanssani saunassa, sillä äitiä minulla ei ollut. Miesten kanssa en saanut kylpeä.

Mummo oli mukava ja määrätietoinen nainen. Hän oli toiminut köyhäin kätilönä 1900-luvun alussa, mutta menetti sen työn oltuaan väärällä puolella sisällissodassa. Kun minä synnyin, hän oli ollut jo pitkään eläkkeellä myymälänhoitajan työstä. Mummo piti sylissä ja halasi. Mummo oli turvallinen. Ja hyvin tärkeä ihminen minulle, koska hän oli selviytyjän ja vahvan naisen malli pikkuiselle tytölle.

Joskus mummo kertoi, että oli olemassa sellainen naisihminen, jolla oli tupa täynnä lapsia ja jokahinen eri miehelle. Kun tämä raasu sitten jälleen huusi synnytystuskissaan, oli mummoni sanonut: ”Joko nyt uskot, ettet mene miesten kanssa?!” Tähän nainen vastasi polttojensa välissä: ”En usko vieläkään!”

Siinä kaksi kulttuuria kohtasi. Mummoni, joka tuli vaikeista oloista ja ajatteli, että seksi, seksuaalisuus ja lapsikatras olivat haitta naiselle. Ja nainen, joka ajatteli toisin.

Minut siis opetettiin alle kouluikäisenä 1800-luvun seksuaalikulttuuriin. Onneksi koulussa sain kaverikasvatusta ja pian kulttuuri vapautui toiseen äärilaitaan. Mutta nuo mummoni sanat jäivät kaivertamaan mieltä, erityisesti se säikähdys ja häpeä.

Kielteinen kasvatus on lasten seksuaalikasvatuksen tutkimuksessamme ollut ennemmin sääntö kuin poikkeus. ”Ei saa!”, ”Tuhmaa!”, ”Älä ronklaa!”, ”Hyi!” ovat olleet se tapa, joilla nykyvanhemmat on tutustutettu seksuaalisuuteen omassa lapsuudessaan. Tämä aikakausi on ollut julmaa pienen lapsen kehoitsetunnolle ja minäkuvalle.

Nyt on aika tehdä vallankumous ja vääntää sanat ja asenteet uuteen malliin. Pienen lapsen keho on ikioma ja arvokas. Se on suojaamisen ja hyvän kohtelun arvoinen alusta saakka. Oma keho on ainutlaatuinen ja ainoa oikea omaisuus joka ihmisellä on. Seksuaalisuus on tapa nauttia, saada lämpöä ja läheisyyttä, hellyyttä ja hyvää oloa. Ja rakentaa itsetuntoa, ja itsetuntemusta. Siitä alkaa uuden ajan seksuaalikasvatus, näistä mielikuvista ja asenteista.

Opetellaan tulevaisuudessa sanomaan lapselle:
”Hyvä kysymys, ja tosi tärkeä! Minun pitää ihan miettiä hetki että miten siihen vastaisin!”
”Koska sinun ikioma kehosi on niin arvokas ja hieno, siksi vain sinä päätät siitä!”
”Omia ihania paikkoja ei ole tapana näyttää kaikille. Siksi että ne ovat niin omia ja arvokkaita.”


Tutustu Väestöliiton uuteen Lapsi ja seksuaalisuus -tietopankkiin verkkosivuillamme! Sieltä saat tietoa lapsen ikätasoisesta seksuaalisuudesta ja siitä, miten aikuinen voi tukea lapsen tervettä kasvua ja kehitystä.

Tuntuu kivalta

OmakehoTyttömuutettu

”Äiti, miksi mun pippeli on aina aamulla näin pystyssä väärin päin? Mut mä kyllä tykkään koskea silloin mun pippelistä, se tuntuu kivalta”, kertoo eräs äiti poikansa pohtineen omaa kehoaan.

Joskus aamut pikkulapsiperheissä alkavat näin. Eli keskustelemalla pippelistä, tärkeästä asiasta.

Pienelle lapselle oma keho on ihmetyksen ja ihastuksen aihe. Omaa kehoa tunnustellaan, kosketaan ja siitä tykätään. Näin kuuluukin olla.

Vanhemmat saattavat joskus hämmentyä lapsensa elämän pohdinnoista ja tapahtumista. Kuten eräs isä kertoi lapsensa jutelleen päiväkotipäivän kuulumisista: ”Kun me oltiin päiväkodissa pissalla, Milla halusi nähdä minkälainen pippeli mulla on. Mä näytin sille, mutta en antanut koskea. Vaan mä saan koskea mun pippeliin”, kertoi lapsi. Lapselle kyseiset tapahtumat ovat osa arkea ja elämää – sitä, että oma ja toisen keho kiinnostaa niin itseä kuin kavereitakin.

Lapsen kanssa kannattaakin keskustella siitä, kuinka omasta kehosta voi ja tulee saada nauttia. Eräässä perheessä lapsi pohti sukupuolielintensä koskettamisesta, eli unnuttamisesta, näin: ”Illalla kun sä olet lukenut mulle iltasadun ja isä on sanonut iltarukouksen, niin mä saatan sen jälkeen koskea mun pimppiin ennen kuin nukahdan. Se tuntuu kivalta. Ja sit mä otan nallen kainaloon, kun mä haluan nukkua sen kanssa, se tuntuu kans kivalta.”

Lapsiperheen arkeen kuuluu siis se, että osataan ihmetellä ja ihastella yhdessä omaa kehoa. Yhtälailla keskustelu perheessä voi aamuisin alkaa sillä, pitääkö vaatteet ylipäätään laittaa päälle kun lähdetään päiväkotiin.

Ja elämä tuntuu kivalta.


Tutustu Väestöliiton uuteen Lapsi ja seksuaalisuus -tietopankkiin verkkosivuillamme! Sieltä saat tietoa lapsen ikätasoisesta seksuaalisuudesta ja siitä, miten aikuinen voi tukea lapsen tervettä kasvua ja kehitystä.