Tag Archives: häpeä

Uskallanko tulla näkyväksi?

Posted on by
Vastaus

Ihminen on sielullisesti kuin ilma tai tuuli. Se tulee näkyväksi vasta, kun on jotain mitä vasten sen olemassa olon voi huomata.

Ilma tai tuuli on näkymätön ja kuitenkin olemassa oleva. Se on, vaikka emme sitä näe. Se muuttuu havaittavaksi, kun se kohtaa jotain. Ihon, puun, kallion, meren, jonkun pinnan, toiseuden. Siinä se tulee näkyväksi, kuultavaksi, tunnettavaksi ja aistittavaksi toista vasten. Ilman sitäkin se on, mutta ei näkyvä tai määritettävissä millainen se on. Vasta kun se kohtaa jotain, käy ilmi onko se pehmeä, lempeä, mieto, hyväilevä vai ehkä kova, raaka tai kylmä.

Ihmisetkin tulevat näkyviksi toisia ihmisiä vasten. Suhteessa toisiin määrittyy myös sisäisyyteen käsitys siitä, millainen itse on, millaisena itse käsittää itsensä ja millaisena huomaa toisten näkevän itsensä.

Aina ei ole helppoa uskaltaa tulla näkyväksi. Voimme kätkeytyä näkymättömyyden piiloon, erilaisten roolien tai selviytymiskeinojen taakse uskaltamatta näyttäytyä sellaisena kuin olemme. Mikä meitä sitten estää näyttäytymästä? Mitä pelkäämme? Usein pelkäämme tulevamme haavoitetuiksi, torjutuiksi, mitätöidyiksi tai hylätyiksi. Pelkäämme, ettemme tulekaan nähdyiksi hyväksyttyinä, vaan jäämme muiden hyväksynnän ulkopuolelle. Saatamme tuntea sisäistä häpeää ja se estää meitä.  Suojaamme itseämme kivulta, jota näkyväksi tuleminen voisi aiheuttaa.

Suoja on usein syntynyt tarpeeseen, eikä se ole minullekaan vieras. Menneisyyden kokemukset, havainnot ja haavat ovat opettaneet meille, että tarvitsemme suojan turvaksemme. Siellä emme tule satutetuiksi.  Jos olemme yrittäneet tulla näkyviksi, olemme saattaneet saada osaksemme ikäviä, kipeitä kokemuksia, ehkä hylkäämistä, torjuntaa, ivaa, loukkaamista, satuttamista tai jotain muuta. On tullut olo, ettei ole turvallista näyttäytyä, koska silloin tulee vain haavoitetuksi. Vaikka suoja on ollut joskus tarpeen, onko se sitä enää tai kaikissa tilanteissa? Tarvitsemme taitoa tunnistaa, milloin suoja on tarpeen ja milloin sitä voisi keventää edes vähän. Sillä jos jäämme sen vangiksi, niin viemme itseltämme mahdollisuuden tulla hyväksytyksi ja ymmärretyksi. Sitä kuitenkin kaipaamme ja tarvitsemme.

Tarvitsemme riittävästi rakkautta, hyväksyntää ja turvallisuuden kokemusta, että uskaltaudumme aluksi ehkä haparoivin, heiveröisinkin askelin kokeilemaan tai harjoittelemaan näkyväksi tulemista. Siinä voi auttaa, kun kanssaihmiset ylläpitävät hyväksyvää ilmapiiriä, antavat tilaa, osoittavat kiinnostusta, kutsuvat osaksi keskustelua tai porukkaa. Se on uskomaton lahja, kun saa joskus olla turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, jossa kokee saavansa olla toisille juuri niin haavoittuva, pelkäävä ja heikko kuin on. Silloin saa ja uskaltaa olla kokonainen inhimillinen ihminen, kelpaava sellaisenaan.

Toisten hyväksynnän lisäksi tarvitsemme myös kelpaamista itsellemme, sisäistä kelpaamista. On uskaltauduttava katsomaan itsessään kaikkia puolia, myös niitä, jotka hävettävät tai haluaisi työntää pois. Tarvitsemme rehellisyyttä ja rohkeutta. Olennaista on kuitenkin, miten katsomme näitä puolia itsessämme. Kun pystymme näkemään ne myötätuntoisesti, lämmöllä ja lempeydellä, niin silloin näemme myös mitä varten ne ovat syntyneet, mihin niitä on tarvittu tai tarvitaan edelleen. Sitä sisäistä myötätuntoa vasten uskallamme tulla itsellemme sisäisesti näkyviksi sellaisina kuin olemme, pystymme hyväksymään ja kohtaamaan haavoittuvuutemme, kipumme ja heikkoutemme.

Kun pystymme kohtaamaan itsemme myös sisäisesti kokonaisina lempeydellä ymmärtäen, voimme uskaltaa tulla näkyviksi itsellemme ja toisillemme. Silloin meistä tulee se tuuli, joka olemme: liikkuva, muuttuva, elävä ja rajapinnoissa toisia vasten näkyvä.

Sanna Nojonen
Psykoterapeutti, mindfulness -ohjaaja
Väestöliiton terapiapalvelut

Tutustu Väestöliiton terapiapalveluihin ja varaa aika netissä

Pimppikö häpeä?

Posted on by
Vastaus

Tyttölapsi kumartuu tutkimaan miltä hänen pimppinsä näyttää. Aikuinen tuhahtaa: ”Anna olla rauhassa!”. Tyttönen hämmentyy, säikähtää ja nolostuu. Jos pimppi, pippeli ja peppu ovat häpeän ja nolouden asioita, lapset eivät ikinä opi olemaan tyytyväisiä kehoonsa tai edes kertomaan ahdisteluista.

Arkuus puhua asioista niiden oikeilla nimillä voi johtua omasta epävarmuudesta ja siitä, ettei vanhempi itse ole sinut seksuaalisuutensa tai kehonsa kanssa. Vanhemmat ajattelevat myös, ettei pienen lapsen kuulu tietää näitä asioita, sanoo seksuaaliterapeutti Oona Turunen Aamulehdessä 24.5.2017. Tyttöjen sukupuolielin on muutenkin piilossa. Se, ettei siitä edes puhuta oikealla nimellä, voi lisätä lapsen hämmennystä ja häpeää, Turunen sanoo. Hänen mukaansa tyttöjä kannattaa rohkaista tutustumaan omaan alapäähän heti, kun he osoittavat siihen kiinnostusta. Lapsen kiinnostusta ei pidä tuomita, vaan hänelle voi sanoa että hei, sun pimppi on tosi kaunis ja ihana, Turunen neuvoo. Lapselle puhuttaessa on hyvä käyttää niitä sanoja, jotka tuntuvat itsestä luontevilta ja mukavilta.

Juuri näin on. Tutkimuksemme mukaan alle kouluikäisiä lapsia kiinnostavat oma keho, erilaiset kehot ja kehojen vertailu. Tämä on herkkyysvaihe, jolloin keho otetaan omaksi. Se on paras hetki tukea kehonkuvaa: omanlainen keho on joka paikasta hyvä ja arvokas. Ensin tarvitaan paljon myönteisiä viestejä, tietoja taitoja ja hyvä asenne, jotta voidaan opettaa tärkeät turvataidot. Lasta ei pidä nuhdella ja rankaista ikätasoisuudesta. Sitä paitsi miksi tytön keholla pitäisi olla enemmän hävettävää kuin pojan keholla? Pojan pippelin näytöille useammin vain naureskellaan.

Lasten seksuaalikasvatukseen liittyy hämmästyttäviä myyttejä ja uskomuksia. Yksi on se, että jos lapselle antaa lisää tietoa kehosta, se altistaa lasta hyväksikäytölle. Asiahan on päinvastoin. Tietämättömyys, puhumattomuus, sanattomuus ja häpeä vaientavat lapsen tehokkaasti. Lapsen on mahdotonta ottaa esille asia, josta aikuiset nuhtelevat.

Toinen myytti on se, että kehossa on niin yksityisiä paikkoja, ettei niistä voi puhua. Tällöin unohdetaan, että jo pikkulasta ”valistavat” niin ikätoverit, isommat lapset ja nuoret, kuin satunnaiset, kysymysten aikana paikalla olevat aikuiset, kuten isovanhemmat ja naapurit – eli koko kylä. Lisäksi media tavoittaa heidät päivittäin.

Kolmanneksi osa haluaa rajata seksuaalikasvatuksen vain kotiin. Tutkimuksemme mukaan vanhemmatkin kaipaavat kipeästi aiheesta tietoa, oikeita sanoja ja malleja. Tilastokeskuksen mukaan pienten lasten seksuaalisen hyväksikäytön rikostilastot eivät laske. Tiedetään, että lasta hyväksikäyttävä henkilö on useimmiten lähipiiristä. Jotain on aika tehdä lasten suojaamiseksi.

Tutkimuksemme mukaan nyt päiväkodeissa ja varhaiskasvatuksessa on tilanne, jossa ammattilaisten koulutus ei vastaa käytännön tarpeita lapsen seksuaalisen kehityksen suojaamisessa ja tukemisessa. Lapsen normaalista kehityksestä kumpuavasta uteliaisuudesta lasta voidaan rankaista ja tuomita. Toisaalta lapsen oireilu sairauden tai kaltoinkohtelun vuoksi voi jäädä tunnistamatta ja vaille apua. Tilanne on turvaton pikkulapsille ja perheille.

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma VASU2017 sisältää kaikki kokonaisvaltaisen, ikätasoisen seksuaalikasvatuksen elementit. On aika herätä pienten lasten seksuaalioikeuksien tunnustamiseen ja kokonaisvaltaisen kehityksen, terveyden ja hyvinvoinnin tukeen ja turvaamiseen!

************************************
Aihetta käsitellään torstaina1.6. Eduskunnan kansalaisinfossa
klo 17.30 alkavassa tilaisuudessa Lasten seksuaalikasvatus osana kehotunnekasvatusta.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Tervetuloa!
Aika: 1.6.2017 klo 17.30-19.30
Paikka: Eduskunnan kansalaisinfo, Arkadiankatu 3, Pikkuparlamentti.

Skam saa sukeltamaan nuoren nahkoihin

Posted on by
Vastaus

Vasemmalta Eva (Lisa Teige), Sana (Iman Meskini) Chris (Ina Svenningdal) & Vilde (Ulrikke Falch). Yle Kuvapalvelu.

Jos seuraat nuoria sosiaalisessa mediassa, et luultavasti ole voinut välttyä sanalta Skam. Norjalainen suursuosioon noussut tv-sarja lukioikäisistä nuorista on herättänyt keskustelua myös useissa tiedotusvälineissä. Sarjan kaikki kolme tuotantokautta löytyvät tällä hetkellä Yle Areenasta ja neljäs kausi julkaistaan Norjassa tänä keväänä.

Miksi aikuisen kannattaa katsoa Skamia? Luulet kurkistavasti 2010-luvun teini-ikäisen sielunmaisemaan, mutta huomaatkin kiitäväsi serpentiinitietä omaan sisimpääsi. Vaikka sarjan nuorten vaatteet, muotisanat ja sosiaalisen median suvereeni käyttö saattavat aluksi hämätä, ei sukupolvien kuilu ole pohjaton. Ihminen pinnan alla on sama.

Kun tv-sarjan nuori ihastuu yksipuolisesti, joutuu kiusatuksi, rakastuu ensimmäistä kertaa tai pitää ystävänsä puolia, nousevat tutut tunteet pintaan. Ilo, suru, pelko, viha tai rakkaus eivät ole muuttaneet muotoaan, eivätkä nuoren elämään liittyvät paineet tai leimautumisen pelko ole kadonneet mihinkään. Norjankielen sana skam tarkoittaa häpeää. Häpeä, erilaisuus ja anteeksianto niin itselle kuin muille liittyvätkin jokaisen päähenkilön tarinaan.

Sarjassa ehditään käsitellä niin ystävyyttä, mielenterveyden ongelmia, seksiä ja ehkäisyä, päihteitä, uskontoa kuin pettämistäkin. Skam tulee iholle ja tarttuu rohkeasti ja raikkaasti aiheisiin, joita aikuiset käsittelevät usein tunkkaisesti. Yhtäkkiä onkin helppoa muistaa, mitä on olla 16-vuotias ja hieman eksyksissä. Mieleen häivähtää ajatus: kuinka paljon itse on lopulta muuttunut?

Entä mikä Skamissa vetoaa nuoreen? Räävittömyys, rohkeus ja aitous. Finnejä ei piiloteta, hiukset rasvaisena voi tulla kouluun, ja hyväksyttäviä kehonmalleja on muitakin kuin se yksi median määrittämä. Kuten todellisesta elämästä, puuttuvat täydelliset kiiltokuvat myös sarjasta. Jokainen epäonnistuu joskus, mutta maahan ei jäädä makaamaan. Aina löytyy toivoa. Satunnaisia sekoiluja ja ylilyöntejä ei myöskään turhaan sensuroida. Nuoren maailma on usein mustavalkoinen, ja tunteet eletään täysillä hetkessä. Huumori onneksi keventää elämän synkeämpiä sävyjä.

Oli juoniratkaisuista tai draaman toteutuksesta mitä mieltä tahansa, voi nuorille suunnattuja sarjoja taatusti hyödyntää keskustelun herättelijänä. Miten itse toimisit, jos sinua olisi petetty? Kuinka kannattaisi puuttua ystävän syömishäiriöön? Millä tavalla voi toimia, jos joutuu toisten loanheiton kohteeksi?

Samaistumiskohteita voi löytää vaikkapa vahvan selviytyjän rooliin kätkeytyvästä Noorasta, seksuaalista identiteettiään etsivästä Isakista, uskonsa takia ennakkoluuloja kohtaavasta Sanasta tai Evasta, joka pettää toisen luottamuksen. Vaikka itseään ei sarjan hahmoista tunnistaisi, todentuntuinen kuvaus saa katsojan sujahtamaan vaivattomasti päähenkilön nahkoihin. Kaikkea ei tarvitse itse kokea ymmärtääkseen toista. On vain yritettävä katsoa maailmaa toisen silmin – ja se voi onnistua tv-draaman kautta mainiosti!

Mitä on tunnefobia?

Posted on by
Vastaus

Tunteet ohjaavat ihmisen käyttäytymistä niin hyvässä kuin pahassa. Tunteet auttavat sopeutumaan muutoksiin ja suojelemaan omaa itseä. Tunne kertoo, ”missä mennään”.

Monien psyykkisten pulmien taustalla voi toisaalta olla vaikeus kokea jotain tunnetta. Psykologi McCullough kollegoineen kutsuu tätä vaikeutta tunnefobiaksi eli tunteen pelkäämiseksi.

Pohditaan ensin muunlaisia pelkoja: ihminen, joka pelkää korkeita paikkoja, voi vältellä lentokoneella matkustamista. Hän saattaa jättää ottamatta vastaan työtarjouksen, jos työpiste sijaitsee korkealla kerrostalossa. Bakteereja pelkäävä ei useinkaan halua hakeutua sairaanhoitajaksi. Hän saattaa avata ovenkahvat hihalla ja vältellä ihmisten kättelyä. Tunnefobia toimii samalla periaatteella. Ihminen välttää tietyn tunteen kokemista. Välttelyä voi tapahtua monella tavalla.

Tunnefobia syntyy, kun alkuperäiseen tunteeseen liittyy jokin sisäinen este. Esimerkiksi surun, innostuksen tai vihan kokemukseen liittyviä esteitä voivat olla häpeä, syyllisyys tai ahdistus. Ihmisellä voi olla vaikkapa tarve kertoa palaverissa innostavasta ideasta, mutta samalla hetkellä kun hän avaa suunsa, hän kokeekin voimakasta häpeää.  Häpeä aiheuttaa sisäisen ristiriidan. Toinen esimerkki: ihminen voi tunnistaa, että hänen on vaikea kohdata omia seksuaalisia tunteitaan, koska niihin liittyy voimakas ahdistus. Tällöin tunnefobia, sisäinen ristiriita, on tiedostettu ja sitä voi tutkia omassa mielessä.

Tunnefobia voi olla myös tiedostamaton. Tällöin ihminen suojautuu sisäiseltä ristiriidalta ymmärtämättä, mistä pohjimmiltaan on kysymys. Suojautumiskeinoja voi olla monia. Joku voi saada päänsäryn aina, kun häntä loukataan. Hänelle ei tule mieleenkään, että nyt voisi suututtaa tai että jokin estää suuttumusta. Toinen ajattelee, ettei hän halua vaikuttaa ihastuksensa silmissä liian innokkaalta, eikä viestitä tälle viikkoon. Kolmas sanoo kumppanin lähdettyä, että ”en oikeasti edes rakastanut häntä”. Itselle ahdistavilta tunteilta suojautuminen on inhimillistä.

Jonkin tunteen pelkääminen ei johda kaikkien tunteiden välttämiseen. Ensisijainen tunne voi korvautua jollakin toisella tunteella: esimerkiksi jos joku pelkää surun tunnetta, hän voi surun sijaan kokea vaikkapa vihaa. Henkilön ihmissuhteet saattavat kärsiä yllättävistä vihanpuuskista, ja oma surutyö jää tekemättä. Tunne ohjaa käyttäytymistä silloin haitalliseen suuntaan hyvinvoinnin kannalta.

Tunnefobian taustalla on yleensä traumaattisia elämäntapahtumia tai kokemuksia menneistä ihmissuhteista. Vanhemmat ja muut hoitajat, laajemmin koko yhteiskunta, voivat viestiä, että jotkut tunteet ovat sallitumpia kuin toiset. Lasta on voitu kieltää esimerkiksi itkemästä, suuttumasta tai vaikka koskettelemasta itseään. Tunteisiin liittyvät ihanteet ovat syvällä yhteiskunnassa, ja toisaalta jokaisella perheellä on oma tunnekulttuurinsa.

Tunnefobian ennaltaehkäisyyn auttaa se, että lapsen hoitajat pohtivat, mitkä tunteet ovat vaikeita heille itselleen. Kun vanhempi on sujut omien tunteidensa kanssa, hänen on helpompi ottaa vastaan lapsen tunteita. Lasta auttaa jo se, jos aikuinen nimeää hänen tunteensa. ”Taidat olla kiukkuinen.” ”Nyt sinun on ikävä äitiä, mutta pian äiti tulee.”

Miten sinun lapsuuden perheessäsi on suhtauduttu tunteisiin?  Voit pohtia seuraavia tunteita: viha, suru, pelko, ilo, innostus, hellyys, ylpeys, seksuaalinen halu. Minkä tunteen käsittelyyn olet saanut hyvät eväät kotoa? Onko jokin tunne ollut väärin tai häpeällinen? Jos jokin näistä tunteista tuntuu sinusta häpeälliseltä tai kielletyltä, miten olet suojautunut kokemasta tätä tunnetta? Tunnetko sen sijaan jotain muuta tunnetta, onko mielessäsi jokin tietty ajatus vai pyritkö ratkaisemaan tilanteen muulla tavoin? Oletko saanut läheisiltäsi palautetta tavastasi reagoida esimerkiksi iloisiin, surullisiin tai ärsyttäviin tilanteisiin?

Lähteet:

http://www.affectphobiatherapy.com/

McCullough, L., Kuhn, N., Andrews, S., Kaplan, A., Wolf, J. & Hurley, C. L. (2003) Treating Affect Phobia: A Manual for Short-Term Dynamic Psychotherapy. The Guilford Press.

Kuva: Hermosolut: Sebastian Kaulitzki/Shutterstock. Kasvot: Lassedesignen/Shutterstock. Kuvitus: Dan Bishop/Discover

Saako kotiasioista puhua?

Posted on by
Vastaus
Teacher discussing with children.

Teacher discussing with children.

Monille meistä on opetettu, että kotiasioista ei saa puhua vieraille. Vanhempi ei halua, että lapsi kertoo kenelle tahansa yksityiskohtia hänen vatsavaivoistaan tai sukulaisia koskevista mielipiteistään.

Päiväkoti-ikäinen lapsi ei aina kielloista piittaa. Hän kertoo äidin ja isin noloimmat jutut vailla sensuuria. Iän myötä lapsi kuitenkin sisäistää sen, että joistain asioista on kiellettyä puhua. Lapsi oppii, että jotkin asiat ovat yksityisiä.

Toisaalta hyssyttely voi peittää myös sellaisia vakavia asioita, joista olisi tärkeää puhua – vaikka se vanhemmista tuntuisikin vaikealta. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi vanhemman alkoholismi, kotiväkivalta tai vakavat mielen pulmat. Vanhempi voi tuntea häpeän lisäksi pelkoa siitä, että ”lapset vietäisiin häneltä”, eikä siksi hae apua. Lapsi voi oppia, että tällaisista kotiasioista ei saa kertoa kenellekään ja yrittää selviytyä yksin. Hankalasta tilanteesta tulee lapsen normaali arki.

Puhumattomuuden vaatimus lähtee useimmiten aikuisten, ei lasten tarpeista käsin. Aikuinen ei kestä häpeää tai omia huonommuuden tunteitaan. Jokin aihe on aikuiselle kiusallinen ja nolo. Hän voi pelätä menettävänsä kasvonsa. Tämä ei ole lapsen ongelma. Sen sijaan, että me aikuiset rajoittaisimme lapsiamme, me voimme pohtia omaa tapaamme käsitellä vaikeita asioita. Pitääkö selviytyä yksin? Miksi jokin asia tuntuu niin hävettävältä?

Kielto puhua hankalista kotiasioista on viesti: ”muihin ei saa turvautua, muuten petän vanhempani”. Kielto puhua kotiasioista voi merkitä samalla kieltoa kokea vihaa, pettymystä tai ärtymystä omia läheisiä kohtaan.

Joskus kotiasioista puhuminen voi herättää syyllisyyden tunteita vielä aikuisenakin. Kielto on sisäistynyt lapsen mieleen, ja se elää mielessä vielä silloinkin, kun ihminen ei ole enää riippuvainen vanhemmistaan. Silloin ihminen voi joutua tekemään töitä sen eteen, että hän antaa itselleen luvan tuntea erilaisia tunteita vanhempiaan kohtaan sekä ilmaista näitä tunteita. Kaikilla ihmisillä on sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita omia vanhempia kohtaan.

Noloista, kevyemmistä perhe-elämän paljastuksista kyllä selviää. Ne kuuluvat lapsiperheen arkeen, ja niitä voi olla hauskakin muistella jälkikäteen. Aikuinen voi suojata itse omaa yksityisyyttään ja myös lasta, niin ettei hän sano kaikkea ääneen lasten kuullen.

Kun emme rajoita lapsen vapautta kertoa mielessään olevista asioista, lapsi tietää voivansa tukeutua toisiin ihmisiin aina vaikealla hetkellä – ilman häpeää tai pelkoa siitä, että ei olisi hyväksytty vanhemman silmissä. Lupa kertoa kotiasioista viestittää, että lapsen tärkeäksi kokemat puheenaiheet ovat tärkeitä myös meille aikuisille.

Miksi et kertonut heti?

Posted on by
Vastaus

kirsinblogi16-vuotias nuori kertoi ensimmäistä kertaa kokemastaan raiskauksestaan vastaanotollani. Hän oli tullut raiskatuksi kaksi vuotta aiemmin kaverinsa kotona keskellä kirkasta päivää. Nuori pohti syytä siihen, mikä oli saanut hänet puhumaan asiasta juuri nyt: ”Miten olisin voinut siitä tapahtuneesta puhua aiemmin, kun minulla ei ollut sanoja, joilla olisin voinut kertoa, mitä tapahtui? Olin raiskauksen tapahtuessa vasta 14-vuotias lapsi”.

Seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus ja muut seksuaalirikokset ovat väkivallan muotoja, jotka loukkaavat nuoren seksuaalisuutta, itsemääräämis- ja ihmisoikeuksia sekä vaarantavat nuoren seksuaalikehityksen. On täysin absurdia ajatella, että traumaattisen teon kohteeksi joutunut ja voimakkaassa tunneryöpyssä oleva nuori pystyisi kertomaan rikoksesta tutulle tai tuntemattomalle henkilölle.

”Minä tottakai kertoisin heti jollekin, tai ainakin tekisin rikosilmoituksen” – lausahdus on tuttu yleensä aikuisten suusta, kun keskustellaan siitä, miten toimisi, jos joutuisi rikoksen kohteeksi. Niinpä. Sitä on niin äärettömän helppo kuvitella toimivansa kuin kone ja alkaa suunnitella toimintamallia, miten toimisi tai tulisi toimia tilanteessa, jossa jotain ikävää tapahtuisi.

Eikö seksuaalirikoksen kohteeksi joutuminen ole sellainen asia, josta haluaa puhua heti ja vaatia oikeutta kokemalleen vääryydelle? Ei todellakaan! Kun jotain järkyttävää tapahtuu, häpeä ja syyllisyys hiipivät salakavalasti ensimmäisenä paikalle estäen tapahtuneesta puhumisen. Lisäksi oma avuttomuus, neuvottomuus, ahdistuneisuus, epäusko, pelko ja huoli tekevät asiasta kertomisen entistä vaikeampaa. Pelottavan, kauhua ja lamaannusta herättävän kokemuksen kohtaaminen uudelleen puhumalla voi tuntua täysin ylitsepääsemättömältä ajatukselta.

”Miksi et kertonut heti?” on erittäin vahva kysymyslause. Se herättää herkästi syyllisyyden tunteen tai tarpeen alkaa puolustella itseään.

Nuori odottaa arvostavaa ja kunnioittavaa kohtaamista. Nuoren oloa voi helpottaa se, että aikuinen antaa ymmärrystä siihen, miten vaikeaa tapahtuneesta puhuminen voi nuorelle olla. Nuorta kannattaa kiittää siitä, että hän on rohkaistunut kertomaan tapahtuneesta juuri nyt.

Et halua olla valehtelija

Posted on by
Vastaus
Adam Voorhes

Kuva: Adam Voorhes

Valehtelija tai pettäjä saatetaan leimata pahikseksi, joka on nauttinut huijauksestaan täysin rinnoin. Harvoin mietitään, mitä valehtelu saa aikaan ihmiselle ja minkälaisten kysymysten kanssa valehtelija joutuu painimaan. Käännetään kuva nyt toisinpäin ja mietitään, miksi valehtelija loukkaa toiminnallaan myös itseään. Tässä tarkastelen valheita, joita kummatkin kumppanit pitävät parisuhteen luottamusta rikkovina. Tällaisia valheita voivat olla esimerkiksi uskottomuus, oman riippuvuuskäyttäytymisen salaaminen tai omaan identiteettiin liittyvät valheet.

Ensinnäkin, kukaan ei voi päättää toisen puolesta sitä, pitäisikö valheesta kertoa puolisolle vai ei. Näyttäisi kuitenkin siltä, että mikä tahansa päätös onkin, valheen seuraukset käyvät raskaaksi myös valehtelijalle itselleen.

Vaihtoehto 1: Mikäli et kerro totuutta, joudut elämään ehkä loppuelämäsi syyllisyyden tunteiden kanssa. Saatat olla kaikin puolin ihana ihminen, mutta tiedät huijaavasi omaa rakastasi. Se voi muuttaa sinun käsitystä omasta itsestäsi. Itsetuntosi saattaa laskea. Sinun voi olla vaikea syventää parisuhdettasi, kun salaisuus on mielessäsi. Tuntuu, kuin eläisit useassa eri todellisuudessa yhtä aikaa.

Tutkimukset osoittavat, että salaisuuden kantaminen saa ihmisen kokemaan kaikki fyysiset ponnistelut raskaampina. Salaisuuden kantaja kokee mäet jyrkemmiksi ja välimatkat pidemmiksi. Ratkaisevaa ei ole salaisuuden koko vaan se, kuinka paljon salaisuus on mielessäsi: mitä enemmän salaisuus kalvaa mieltäsi, sitä raskaammaksi koet kaiken fyysisen ponnistelun. Salaisuuden kantamisen on todettu olevan haitallista sekä psyykkiselle että fyysiselle terveydelle.

Vaihtoehto 2: Mikäli kerrot puolisollesi totuuden, et voi etukäteen ennustaa hänen reaktiotaan. Odotat ehkä, että oma olosi helpottaa, mutta pian kertominen jo lisääkin ahdistusta. Puolisosi on sokissa, ja keskustelette yö toisensa perään siitä, miksi näin on käynyt. Et voi tietää, voiko tai haluaako kumppanisi enää luottaa sinuun. Edessä voi olla pitkä prosessi, johon monet tarvitsevat pariterapiaa.

Joskus tilanne helpottaa nopeammin. Puolisosi on voinut aavistaa, että jotain on ollut pielessä, ja totuuden paljastuminen voi kaikesta huolimatta tuntua helpottavalta.

Valehtelun taustalla voi olla häpeän tunne. Häpeä saa piiloutumaan ja piilottamaan omat teot puolisolta. Kun valhe paljastuu, häpeä voi kasvaa. Puoliso kertoo lähipiirille valehtelusta, ja koet kaikkien paheksuvan sinua. Voit kokea menettäväsi kasvosi. Saatat tuntea, että kukaan ei ymmärrä tai halua ymmärtää niitä syitä, jotka sinun elämässäsi johtivat valehteluun. Aivan kuin sinulla ei olisi oikeutta puhua enää omista tunteistasi. Puoliso voi kysyä, oletko valehdellut jotain muutakin. Valehtelu voi leimata kaiken hyvänkin, mitä sinussa ja elämässänne on.

Voit tukea puolisoasi vain silloin, kun tulet toimeen oman häpeäsi kanssa. Jos piiloudut, et ole läsnä läheisillesi. Älä jää häpeän ja itseinhon valtaan. Jossain vaiheessa sinun on annettava itsekin anteeksi itsellesi. Kaikki ihmiset tekevät virheitä, eikä elämä ole mustavalkoista.

Parhaimmillaan salaisuuden paljastuminen voi olla uusi mahdollisuus lähentyä kumppanin kanssa. Pariterapia voi auttaa uuden luottamuksen rakentamisessa. Hae rohkeasti tukea. Valehtelusta voi selvitä.

Lähteet:

Slepian ML; Masicampo, EJ; Toosi NR. & Ambady N. (2012) The physical burdens of secrecy. Journal of Experimental Psychologiy: General, 141(4):619-24.
Slepian, ML; Camp, NP. & Masicampo, EJ. (2015) Exploring the secrecy burden: secrets, preoccupation, and perceptual judgments. Journal of Experimental Psychologiy: General, 144(2):e31-42.

Nettiluentoja aiheesta:
Valkoisia valheita ja vähän muutakin? – valehtelu parisuhteessa
Pettäminen ja petetyksi tuleminen
Kuva: Adam Voorhes

Häpeä saa piiloutumaan toiselta!

Posted on by
1

shutterstock_220131127Naisen mielen täyttää innostus hänen lähestyessään kotiovea. Tuntuu, että hän on päivän aikana oivaltanut jotain tärkeää, itsestään, elämästä. Hän haluaa jakaa tämän puolisonsa kanssa. Innostus kuitenkin latistuu, kun puoliso ei ilahdu, ei kiinnostu ja kääntyy kasvot peruslukemilla puhelimensa puoleen. Naisen kehossa ja mielessä tapahtuu jotain. Hän tuntee, kuinka mieli sulkeutuu. Kukan terälehdet menevät kiinni ja rinnassa tuntuu outo paino, häpeän paino.

Häpeä on reaktio hyväksyvän vastavuoroisuuden puutteeseen. Ihminen häpeää väärää odotustaan. Odotus siitä, että puoliso innostuisi samalla tavoin ja antaisi ehkä ihailua, tuntisi ylpeyttä oivaltavasta tyttöystävästä, osoittautuu vääräksi. Tunne on yleensä hyvin voimakas ja nopea. Se on romahdus, joka saa aikaan halun piiloutua maailmalta.

Silloin voi olla vaikea kuulla puolison toteamusta siitä, että hänellä oli tärkeä työasia mielessä ja hän ei siksi kuunnellut toista. Syyllä ei ole väliä, kun häpeä huutaa ihmisen omaa huonommuutta niin kovaa, että hän tarvitsee kaikki voimansa palauttaakseen hyvän mielikuvan itsestään. Puoliso ei välttämättä havaitse, että toinen kamppailee mitättömyyden tunteen kanssa. Sivuutamme kaikki arjessa hetkiä, joissa läheisemme taistelee häpeää vastaan, ilman, että huomaamme sitä.

Syyllisyys on häpeää helpompi tunne. Syyllisyys saa ihmisen yrittämään korjaamaan tapahtunutta. Puolisolta voi pyytää anteeksi, kun tietää toimineensa väärin toista kohtaan. Häpeä saa kuitenkin ihmisen kokemaan koko minuutensa vääränlaiseksi. Häpeä saa tuntemaan, että pyrkimykset lähestyä muita kannattaa lopettaa ja piiloutua muilta. Tämä kaikki käy niin nopeasti, että puoliso voi vain ihmetellä, että mihin toinen hävisi. Mitä tein väärin?

Häpeän taustalla voi olla vaikeita lapsuudenkokemuksia, joissa yksilö on kokenut hylkäämisiä ja sivuutetuksi tulemista. Tällöin parisuhteessa voi olla hyvin herkkänä kaikelle, joka voisi viitata torjumiseen ja aktivoida häpeän tunteen. Häpeän voi aktivoida vaikka liian lyhyt vastaus kysymykseen, huomion kohdistaminen toisaalle tai tutun rutiinin pois jääminen.

Pitkään jatkuessaan häpeä voi aiheuttaa vihaa itseä ja toista kohtaan. Häpeä saa katkeroitumaan ja kiinnittämään huomion suhteen kielteisiin asioihin. Toinen ratkaisu häpeän kokemukseen saattaa olla se, että ihminen piilottaa puolisolta omat halunsa ja toiveensa säilyttääkseen tämän hyväksynnän. Koska olen niin kelpaamaton, piilotan itseni, enkä tarvitse mitään. Yritän olla sellainen, kuin oletan puolison toivovan, jotta saisin olla olemassa.

Parisuhteissa seksuaalisuus on monille vaikea, joskus myös häpeää tuottava asia. Intiimissä tilanteessa ollaan hyvin herkkiä havaitsemaan pienetkin vihjeet omasta kelpaamattomuudesta. Seksuaalisuuteen liittyvää häpeää sivutaan jo raamatussa. Häpeä liittyy sukupuolisuuden saavuttamiseen. Aatami ja Eeva nauttivat paratiisissa toisistaan syntymäasussaan, kun syntiinlankeemuksen jälkeen heidän silmänsä aukaistiin. He huomasivat olevansa alasti ja häpesivät alastomuuttaan toistensa edessä.

Nykyään seksuaalikasvatuksessa pyritään siihen, että lapsen halu, tarve vastavuoroisuuden löytämiseen, saisi ”jumalalta” , vanhemmalta myönteisen vastaanoton ja lapsi kasvaisi seksuaalisuuteen ilman häpeän taakkaa.

Häpeästä on vaikeaa päästä eroon menemättä sitä päin. Piiloutumista vastaan tulisi taistella ja kääntyä peloista huolimatta puolison puoleen. Omissa tarpeissa ja haluissa ei ole mitään pahaa. Kun häpeän tunnistaa, se voi myös auttaa löytämään voimia ponnistaa eteenpäin.

Hävettääkö olla sinkku?

Posted on by
1

Sinkku; kuva Aino huotari

”Nämä olivat kyllä viimeiset sukuillalliset, joihin menen yksin.”

”Taas pariskuntien vappubileet. En kehtaa nähdä ystäviäni, kun olen vuodesta toiseen ainoa yksineläjä. Jään kotiin.”

”Mikä minussa on vialla, kun en löydä tyttöystävää?”

”Kuolisin häpeästä, jos joku tietäisi minun olevan nettideittipalstalla.”

Nämä lauseet ovat sinkkujen suusta kuultuja. Siis sellaisten sinkkujen, jotka haluaisivat mieluummin olla parisuhteessa, mutta eivät ole vielä löytäneet kumppania. Tunnekeskeisessä pariterapiassa puhutaan kielteiselle kehälle joutumisesta. Sinkkukin voi joutua kielteiselle kehälle! Sen seurauksena on häpeän tunne.

Parisuhdetta kaipaava sinkku voi kieltää itseltään läheisyyden tarpeet. Oman yksinäisyyden tuomitseminen saa sinkun vaatimaan itseltään riippumattomuutta toisista ihmisistä. Se on hyökkäys omia todellisia tunteita vastaan ja oman itsen hylkäämistä. Jokainen ihminen tarvitsee yhteyttä toisiin. Parisuhteesta haaveilevan yksineläjän on vaikea kestää yksinäisyyttä ja pettymyksiä tapailu toisensa jälkeen. On luonnollista, että yksinäisyydestä voi seurata masennuksen ja surun tunteita.

Osaatko siis lohduttaa itseäsi? ”Minun yksinäisyyteni on ymmärrettävää.” Häpeä eristää toisista ihmisistä ja estää löytämästä sen, mitä sinkku pohjimmiltaan kaipaa. Omien tarpeiden hyväksyminen auttaa yksineläjää toivon ja avoimuuden ylläpitämisessä. Toiveikkaana ja sitkeänä sinkku jaksaa uskoa kumppanin löytymiseen. Hän jaksaa etsiä rakkautta. Silloin hän voi sen myös löytää.

Sinkku, älä siis antaudu häpeän valtaan. Ja jos tunnetkin häpeää, tutki sitä tarkkaan. Se voi olla ratkaisun avain hyvinvointiisi.

Lue myös seksuaaliterapeutti Maaret Kallion kolumni ”Sinkku, sinulla on aina toivoa” ja psykologi Sanna Korpelan kirjoitus ”Kuka määrittää sinkun arvon?”.

Kuva: Aino Huotari

Monia meistä on kasvatettu häpeämään

Posted on by
1

Seksuaalikasvatus, joka pohjautuu häpeällä kasvattamiseen, on huonoa kasvatusta. Se ylläpitää tabua ja kieltoa puhua ihmisyyteen kuuluvasta asiasta. Seksuaalisuudesta ja seksistä voi ja pitääkin puhua. Toisaalta on myös olemassa hyvää häpeää, joka auttaa meitä kontrolloimaan sitä, mitä ja missä esimerkiksi puhumme seksistä. Huonoa ”seksikielikäytöstä” kuten loukkauksia, syyttelyä ja halventavaa puhetapaa ei pidä hyväksyä.

Ihmisen kehityksessä kasvuajan kokemukset muovaavat sisäistä seksuaalisuutta, jota aikuisena toteutamme omassa elämässämme ja parisuhteessamme. Häpeä aiheuttaa kontrollia ja kontrolli seksin aikana estää usein esimerkiksi vapaan nautinnon. Halusta, kiihottumisesta ja nautinnosta voi syntyä häpeän tunne. Omaa itseään tai jotakin ominaisuuttaan voi hävetä. Tämä aiheuttaa ansaitsematonta kärsimystä, yksijäämistä ja epätoivoa häpeästä johtuen.

Häpeä on myös ovela piiloutuja ja voimallinen tuhoaja. Se voi olla läheisriippuvuuden tai mustasukkaisuuden takana. Häpeä saapuu paikalle sammuttaen ilon, onnellisuuden ja nautinnon kokemuksen.

Häpeän tunne liittyy usein arvottomuuden kokemukseen sekä hylätyksi tulemisen tunteeseen, ikään kuin jäämme häpeämme kanssa yksin. Häpeän piilottaminen ei poista sitä, vaan salailu pikemminkin vahvistaa häpeän tunnetta. Häpeäsalailu peittää aidon seksuaalisen läheisyyden. Toiminta voi tuntua aluksia toimivalta, mutta surauksena on seksin suorittamista. Pahimmillaan tilanne johtaa masennukseen.

Häpeä on tunne tunteiden joukossa, sitä ei kannata torjua tai kieltää. Se ei ole pysyvä ja jos ajattelemme sen olevan ajatus tai uskomus, voimme myös työstää sitä. Häpeä, joka liittyy seksuaalisuuteen tai seksiin on käsiteltävissä. Häpeää kannattaa pysähtyä kuuntelemaan, sillä sen pyrkimys on myös suojata meitä. Se on osa ihmisyyttä.

Avoimuus ja turvallisuuden tunne ovat parasta vastalääkettä häpeälle. Lapset ja nuoret, joille seksuaalisuudesta ja seksistä on puhuttu, saavat mallin puhua näistä asioista myös aikuisissa suhteissa ilman häpeän tunnetta. Toisaalta aikuisena voi myös oppia puhumaan tunteistaan, haluistaan ja toiveistaan ilman häpeän tunnetta.