Väestöliiton perhebarometrikyselyssä vuonna 2015 miehistä noin 59 prosenttia ja naisista noin 38 prosenttia arvioi naisen hedelmällisyyden laskun alkavan todellista myöhemmin tai ei osannut arvioida sille mitään ikää (Rotkirch ym. 2017). Tutkimusten mukaan naisen hedelmällisyys on keskimäärin korkeimmillaan noin 20–24-vuotiaana, jonka jälkeen se alkaa pikkuhiljaa laskea. Lasku jyrkkenee 35. ikävuodesta eteenpäin, ja 40-vuotiaasta ylöspäin naisten hedelmällisyys romahtaa. Myös miesten hedelmällisyys laskee iän mukana, joskin loivemmin ja myöhemmin kuin naisten.

Tanskalaisella hedelmällisyys- ja perhesuunnitteluklinikalla vuonna 2014 toteutetussa tutkimuksessa oli mukana yli 35-vuotiaita, pääosin korkeasti koulutettuja, lapsettomia naisia, joista 82 prosenttia halusi vähintään yhden lapsen. 70 prosenttia tutkimuksen sinkkunaisista ja 54 prosenttia parisuhteessa olevista naisista oli hakeutunut klinikalle saadakseen tietää, kuinka pitkään voisivat vielä lykätä lastensaantia. (Birch Petersen ym. 2015.)

Lapsia saadaan yhä vanhempana. Tähän on monia syitä. Nuoruus on pidentynyt, nuoret kokevat, että perhe-elämä on tylsää ja elämä pitää ehtiä elää täydeksi ennen lapsia, sopivaa kumppania ei löydy. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että 2010-luvulla Suomessa tapahtunut jyrkkä esikoisten syntymien vähentyminen selittyy 75 prosenttisesti sillä, että parisuhteissa olevat saivat entistä vähemmän esikoisia (Hellstrand ym. 2021). Monesti lastensaannista puhuminen aiheuttaa ahdistusta ainakin niille, jotka niitä ehkä haluaisivat, mutta joiden elämäntilanteesta puuttuu elementtejä, jotka kokee tärkeiksi edellytyksiksi lastensaannille.

Mitä jos lastensaannin pohtiminen olisikin luonteva osa elämää jo yläkoulun terveystiedon tunneilta alkaen? Jos koulussa tai kutsunnoissa saisikin tietoa paitsi siitä, miten epätoivottuja lapsia ehkäistään, myös siitä, miten toivottuja lapsia saadaan. Voisi miettiä sitä, haluanko lapsia ollenkaan. Jos haluan, millä tavoin se ehkä minulle olisi mahdollista? Haluanko lapsia vain, jos löydän sopivan kumppanin, jonka kanssa lapsia yrittää? Vai olisiko minulle luontevaa esimerkiksi pohtia lastensaantia itsellisesti, tai kumppanuusvanhemmuutta (eli lastensaantia jonkun kanssa ilman romanttista parisuhdetta), tai jonkinlaista apilaperheratkaisua (jossa lastensaantia suunnitellaan lähtökohtaisesti useamman kuin kahden vanhemman kanssa)? Mitä jos erilaisista lääketieteellisistä avusteisista lastensaantimenetelmistä tietäisi jo kauan ennen kuin lastensaanti omassa elämässä olisi ajankohtaista?

Tutkittuun tietoon perustuva tuki auttaisi ottamaan oman perhepolun ohjat omiin käsiin ja voisi vähentää lastensaannin pohdintaan liittyvää ahdistusta. Näin voitaisiin myös ehkäistä sitä, että toivottuja lapsia jäisi syntymättä esimerkiksi tiedon puutteeseen liittyvän liiallisen lykkäämisen takia.

Monissa muissa maissa, kuten Ruotsissa, Tanskassa ja Australiassa, on kehitetty yhteiskunnallisia rakenteita, joilla tuetaan oman perhepolun suunnittelua. Suomesta tällaiset rakenteet ja oppisisällöt puuttuvat.

Syntyvyyden tutkijoita yhteen kokoava, Väestöliiton koordinoima Synty-verkosto jatkaa toimintaansa vuonna 2021 Alli Paasikiven Säätiön ja Merck Oy:n tuella. Vuoden 2021 toiminta keskittyy hedelmällisyystietoisuuden lisäämiseen. Pyrimme vaikuttamaan siihen, että Suomeen luotaisiin perhesuunnittelua tukevia rakenteita myös silloin, kun tavoitteena on saada lapsi, ei vain ehkäistä niitä.

Venla Berg

Tutkimusjohtaja, Väestöntutkimuslaitos

Lähteet:

Birch Petersen, K., Hvidman, H. W., Sylvest, R., Pinborg, A., Larsen, E. C., Macklon, K. T., … & Schmidt, L. (2015). Family intentions and personal considerations on postponing childbearing in childless cohabiting and single women aged 35–43 seeking fertility assessment and counselling. Human Reproduction, 30(11), 2563-2574.

Hellstrand, Nisén, Myrskylä (2021). Less partnering, less children, or both? Analysis of the drivers of first-birth decline in Finland since 2010. MPIDR Working Paper WP 2021-008. https://doi.org/10.4054/MPIDR-WP-2021-008

Rotkirch, A., Tammisalo, K., Miettinen, A. & Berg, V. (2017). Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Perhebarometri 2017, Katsauksia E51. Helsinki: Väestöliitto.