Category Archives: Uncategorized

Sisu, kirouksemme?

Posted on by
Vastaus

Sodat. Millä siellä pärjättiin? Sisulla.

Nyt mennään! Oli mikä väsymys tahansa. Pelkoa ei Suomen poika tunne. Jos joku tunsi, se oli seonnut. Tai ammuttiin. Uupumus, kipu, ahdistus, kaikki kielletty. Syöpäläisistä viis. Ja siitä, että kaverit kaatuu syliin.

Kotirintamalla naiset pärjää. Ilman miestä, hammasta purren, kukonlaulun aikaan ylös, hoida talo, lapset, pellot, karja. Sisulla. Pienimmät lukittiin tupaan. Uupumusta ei tunnettu. Ei pelkoa, ahdistusta, avuttomuutta. Kaikki kielletty.

Lapset kasvoivat, jälleenrakensivat, kasvattivat lapsensa. Hyväksyttiinkö uupumus tai pelko? Päihteet, työnteko ja ankaruus auttoivat kieltämisessä.

Metsässä, pihoilla, koulussa pärjäävät lapset, yksin on pärjättävä. Pure hammasta! Isot pojat ei itke! Työteliäs! Kouluun hiihdetään yksin pimeässä. On ennenkin pärjätty, eikä meillä silloin ollut edes kenkiä.

Itsemurhat ja väkivalta, ei ennenkään ole valitettu.

Vanhemmat pärjäsivät. Häpeä ellet saa pidettyä firmaa, vaimoa ja lapsia kurissa. Ennenkin pärjättiin. Kotiapulaiset, kotiavut karsittiin, vie lapset aamulla eri suuntiin, ehdi kahdeksaksi, hymyile, työn perässä, työn ehdoilla. Pure hammasta ja tottele. Kiltti tyttö. Reipas poika.

Nyt me ällistellään, kun meidän nuoret menee Balille. Aurinkoon, jonnekin missä voi hengittää ja synkkä suomalaisuus ei ahdista. Ei kutsu työ, lapset, asuntolaina. Miksi ne jättää rakkaan oravanpyörämme? Tämän vuoksi taisteltiin! Mikseivät ole reippaita? Onko avaruudesta iskenyt joku kumma virus kaikkiin nuoriimme?

Kaikki kielletyt tunteet riehumassa oman nahan sisällä. Menevät etsimään itseään, myyvät kaiken, löytävät sata samanlaista.

Miksi ihmeessä?

Pitkä parisuhde on muutoksessa elämistä

Posted on by
Vastaus

Kuva: Flickr, Francisco Osorio

”Katso, tuossa me ollaan teinejä, eikä meillä ollut huolen häivää.” Iäkkäämpi pariskunta katselee valokuvia perhealbumista. ”Tuossa sinä olit jäänyt työttömäksi ja olit aika masentunut. Lapset olivat pieniä, ja me vain mietimme rahahuolia koko ajan.”  ”Tuossa minulla oli se vaihe, kun halusin yhtäkkiä taas seikkailla maailmalla. Ja sinä olisit halunnut nauttia kotielämästä.”  ”Tuossa olen sairaana. Tuntuu, että koko sosiaalinen elämämme ja parisuhteemmekin jäi silloin sivuun.” ”Tuossa sinä jäit eläkkeelle ja omistauduimme yhdessä lapsenlapsille. Tuntuu, että sinä taas avauduit maailmalle ja minulle.”

Pitkä parisuhde voi kuulostaa tasaiselta ja pysyvältä elämäntilanteelta. Parisuhde voikin tuoda turvaa ja tasaisuutta elämään. Elämä ja parisuhde ovat kuitenkin jatkuvaa muutosta: kummatkin puolisot muuttuvat eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa, ympärillä olevat asiat muuttuvat, perhe voi kasvaa tai olla kasvamatta, lapsilla on eri ikävaiheita, yhteiskunta ja työelämä sekä kummankin työtilanne muuttuvat. Pitkä parisuhde on jatkuvassa muutoksessa elämistä – yhdessä. Katsellessasi parisuhteesi ”kuva-albumia” jälkikäteen, voit ehkä kokea, että olet ihan eri ihminen, kuin tavatessasi puolisosi ensimmäisen kerran, ja että puolisosi on myös muuttunut. Ihminen on jatkuvassa muutostilassa niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Erilaisia kehitysvaiheita

Pohditaan ensin yksilön omaa kehitystä. Kehityspsykologi Erik H. Erikson jakoi ihmisen kehityksen karkeasti kahdeksaan eri vaiheeseen. Pariskunta voi käydä näitä vaiheita läpi hieman eri tahtiin, ja jokin vaihe voi olla yhdelle helpompi, kuin toiselle. Pohditaan tässä nyt nuoruuden ja aikuisuuden vaiheita: Erikson kuvaa 12-18-vuotiaiden kokeilevan erilaisia rooleja ja etsivän omaa identiteettiään. Arvot ja uskomukset voivat korostua tuossa iässä. Tietty alakulttuuri voi yhdistää nuoria pareja. Eriksonin mukaan keskiössä on tämän jälkeen (18-40-vuotiailla) rakkaus ja läheisyys: löytyykö elämään rakkautta ja läheisyyttä, vai uhkaako yksinäisyyden tunne? Pari voi olla kehityksessään eri vaiheessa esimerkiksi siinä, millä tavalla ja missä tahdissa he haluavat sitoutua.

Eriksonin mukaan keski-iän (40-65-vuotiaat) kehitykselle on merkittävää kokemus kuulumisesta yhteiskuntaan sekä kokemus siitä, että on hyödyksi muille. Oman käden jälki tuntuu tärkeältä, esimerkiksi työelämässä tai lasten kasvatuksessa. Työttömyys ja ulkopuolisuuden tunteet yhteiskunnasta vaarantavat ihmisen hyvinvointia. Niillä on suuri merkitys myös parisuhteen hyvinvointiin. Yli 65-vuotiaana ihminen saattaa puolestaan tarkastella elettyä elämää. Kokemus siitä, että on tyytyväinen elämään ja saavuttamiinsa asioihin, on tärkeää ihmisen kehityksessä. Pariskunnalla voi olla erilainen tunne siitä, menivätkö asiat elämässä, niin kuin he toivoivat.

Myös parisuhteessa on omat kehitysvaiheensa: puhutaan huumavaiheesta, erillistymisvaiheesta ja kumppanuusvaiheesta. Huuman jälkeen voi tuntua haastavalta, kun puolisoiden erillisyys ja erilaisuus korostuvat parisuhteessa. Kumppanuusvaihe edellyttää toisen hyväksymistä omana itsenään.

Jos sinulla on uusperhe, siinäkin eletään oma kehityskaarensa. On jopa sanottu, että uusperheen kehityksessä on seitsemän eri vaihetta, joissa kuljetaan unelmakuvista ristiriitoihin ja lopulta vakiintumiseen ja tilanteen helpottumiseen.

Yksi merkittävä muutosvaihe parisuhteessa voi olla lapsen saaminen. Raskaus ja lapsen saaminen aktivoivat omia kokemuksia lapsena olosta, rakastetuksi tulemisesta ja kelpaavuudesta. Jos näissä kokemuksissa on jotain traumaattista, ihminen voi muuttua myös parisuhteessa erilaiseksi. Hän voi pyrkiä selviytymään pintaan nousseiden traumaattisten kokemusten kanssa tavalla, joka voi tuntua puolisosta vieraalta. Myös lasten eri ikävaiheet nostavat pintaan kokemuksia omasta lapsuudesta: esimerkiksi uhmaikäisen vanhempi joutuu kohtaamaan omaa aggressiotaan uudella tavalla, tai murrosikäisen heräävä seksuaalisuus voi puolestaan nostaa pintaan oman suhtautumisemme kehoomme ja seksuaalisuuteemme. Nämä vaiheet voivat koetella myös vanhempien parisuhdetta.

Parisuhde ei kuulostakaan enää ”elämiseltä onnellisena elämän loppuun saakka”, kuten saduissa sanotaan. Oikeassa elämässä parisuhteen seikkailut vasta alkavat, kun kumppanit löytävät toisensa.

Parisuhteen tilannepäivitys

Toisinaan muutos omassa itsessä, puolisossa tai parisuhteen tunnelmissa voi tuntua niin suurelta, että siitä on vaikea selvitä yhdessä. ”Erilleen kasvamista” ennaltaehkäisee sen tiedostaminen, että kukaan ei ole lopun elämää samanlainen – ja että stressaavissa tilanteissa meistä jokaisella on omat suojakilvet päällä. Pitkä parisuhde edellyttää säännöllistä tilannepäivitystä: kuka minä olen tänä päivänä? Kuka puolisoni on? Mistä hän pitää, ja mitä hän haluaa elämältä? Missä tilanteessa parisuhteemme on? Kaipaako puolisoni nyt erityistä tukeani, ja minkälaista se tuki voisi olla? Mistä unelmoimme? Tunneyhteys pätkii ajoittain kaikissa parisuhteissa, ja se voi olla joskus pitkiäkin aikoja poikki. Keskeinen kysymys on, voiko yhteyden omaan kumppaniin löytää aina uudelleen.

Voisitko tänään pysähtyä katsomaan puolisoasi ihan rauhassa: mitä kuuluu ihmiselle, jonka kanssa valitsit olla? Mitä hän tarvitsisi sinulta tänään, jotta hän voisi kokea olevansa sinulle rakas? Mitä toivoisit itse?

Entä: mistä olet kiitollinen kumppanillesi ja parisuhteellenne?

 

 

Tavallinen arki ja vanhemmuus

Posted on by
Vastaus

Kuulemme paljon puhuttavan vanhemmuudesta, arjesta ja lapsiperheiden haasteista. Me asiantuntijat annamme vinkkejä siihen, kuinka löydät 5 vinkkiä ”Helpotusta lapsiperheen arkeen” tai ”Näin jaksat taaperoikäisen tai murkun vanhempana”.

Mikä oikeasti on tärkeää?

Mitä tapahtuisi, jos et hakisikaan kysymyksiisi vastausta asiantuntijoilta ja someseiniltä, vaan sen sijaan kuuntelisit sisintäsi? Entä jos helpotus arkeesi löytyy sinusta ja löydät vastaukset sieltä, kuinka helpottaa Sinun elämäsi arkea ja läheistesi tätä päivää?

Mitä tapahtuisi, jos kysyisit tänään omalta lapseltasi ja nuoreltasi, mikä hänen mielestään olisi tärkeintä, johon panostatte yhdessä perheenä nyt tänä päivänä?

Mitä tapahtuisi, jos jaksaisitkin tavallisena arki-iltana kuunnella puolisosi jorinoita tai vaikka katsella vierellä jalkapalloa sen sijaan , että murehtisit siitä, että hän ei ole varannut teille kynttiläillallista gourmet-ravintolasta? Hän on kuitenkin rinnallasi, lähelläsi ja tavoitettavanasi, juuri tänä arki-iltana ja voit jakaa hänelle omia toiveitasi ja ajatuksiasi.

Mitä tapahtuisi, jos huomioisit mahdolliset omat vanhempasi ja kuulisit heitä juuri tänään: heidän toiveitaan ja tarpeitaan, sen sijaan että pohdit sitä että saat harmaita hiuksia kun he eivät muista kaikkia arjen yksityiskohta? Sillä voi myös olla niin, että joku tavallinen päivä he eivät enää ole läsnä sinulle ja mahdollisille lapsillesi

Entä mitä tapahtuisi, jos kiittäisitkin huomenna esimiestäsi? Siitä, että saat olla työssä, kehittää itseäsi ja osaamistasi, sen sijaan että murehdit tai napiset takanapäin kun kaikki asiat aina ovat organisaatiossa muutoksessa? Voit esittää rakentavia parannusehdotuksia työhön, sillä hyvä esimies kyllä ne huomioi, mutta ei välttämättä aina siinä aikataulussa kuin itse toivoisimme.

Ystäväni kysyi minulta taannoin, mitä toivoisin tulevaisuudelta ja elämältä viiden vuoden päästä. Vastaus oli mielessäni päivänselvä. Toivoisin lapselleni samaa iloa ja arjen touhua elämäänsä kuin hän kokee juuri tänään, tavallisena koulupäivänä. Sillä se riittäisi: eli tavallinen arki, tavallinen elämä, jossa minä saan olla tavallisena vanhempana mukana.

Vauvan hoitaja antaa väsyneen äidin levätä

Posted on by
Vastaus

kotisisarblogiÄh, ei taas. Vauva äännähtää vieressäni. En halua edes katsoa kelloa, kuinka vähän se on. Tunnen kyllä, että on jo aamu ja uusi päivä valjennut. Olen taas tänäkin yönä mennyt laskuissa sekaisin, montako kertaa vauva heräsi. Kolme? Viisi? Kaksitoista? Kaikesta väsymyksestä ja uupumuksesta huolimatta olen selviytynyt vauvan hoidosta mielestäni hyvin. Jaksan leikkiä ja olla siinä kuuluisassa vuorovaikutuksessa vauvani kanssa.

Mutta tämä väsymys! Se on kuin harmaa sumu, joka peittää minut ympärilleen. Kunpa saisi edes joskus nukkua pari tuntia putkeen! Vauvan päiväunetkin ovat katkonaisia ja lyhyitä. Liikkuvissa vaunuissa vauva nukkuu parhaiten, mutta minä jään ilman omaa lepoa. Raitista ilmaa onneksi saan, mutta ei se korvaa katkonaisia ja lyhyitä yöunia.

Koti on kaamean sotkuinen ja tavarat hujan hajan. Tiedän, että pitäisi tehdä yhtä sun toista, mutta en vain väsymykseltäni jaksa. Ne lyhyet hetket, kun vauva nukkuu, haluan vain istua rauhassa ja levätä. Onhan meitä kaksi aikuista tässä taloudessa, mutta puolisoni työpäivät ovat pitkiä, uuvuttavia ja vaativia. Hän kyllä toisena vanhempana huolehtii hienosti yhteisestä vauvastamme ja kodistamme, mutta en halua vaatia häntä siivoamaan, kokkamaan ja huolehtimaan vauvasta heti sen jälkeen, kun hän on tullut kotiin.

Neuvolassa terveydenhoitajan kyseltyä vointiani purskahdan spontaaniin itkuun ja kerron kuinka väsynyt olen. Terkkari ottaa väsymykseni tosissaan ja kutsuu viereisestä huoneesta sosiaaliohjaajan paikalle. Sosiaaliohjaaja kertoo palvelusetelistä, jolla voisin saada kotiin apua. Toinnuttuani itkukohtauksesta ajattelen, etten minä mitään apua oikeasti tarvitse. Ihan hyvin me pärjäämme. Joku varmasti tarvitsee apua minua enemmän. Mitä jos vien joltain toiselta avun tarvitsijalta mahdollisuuden kotiapuun, joka tarvitsee sitä minua enemmän? Minulle kuitenkin vakuutetaan, että olen oikeutettu saamaan kotiini apua, joten kannattaa sitä kuitenkin yrittää.

Kerroin yhdelle läheiselle ystävälleni hieman nolostuneena, että minulla olisi mahdollisuus saada kotiini apua. Mietin, mitähän hänkin mahtaa ajatella siitä. Olenhan itse vauvani halunnut ja toivonut ja nyt en häntä jaksakaan. Ystäväni kertoo, että heidän perheessään on palvelusetelillä käynyt lastenhoitajia useamman kerran. Hän kehuu, miten ihanaa on, kun hoitaja tulee muutamaksi tunniksi ja itse voi sillä aikaa käydä kaupassa, nukkua tai mennä vaikka kampaajalle. Ehkä minäkin siis rohkaistun tilaamaan kotipalvelun itselleni.

Saan ymmärtävän vastaanoton, kun soitan saamaani numeroon ja kerron väsymyksestäni ja halustani saada vauvalle hoitoa. Minulle taataan, että saan kokeneen ja ammattitaitoisen hoitajan, joka ei pelästy itkevää vauvaa tai sotkuista kotia. Ensimmäinen kerta jännittää valtavasti, mutta jännitys menee nopeasti ohi, kun lämmin ja sydämellinen hoitaja tulee meille ja ottaa lapseni ja toiveeni heti huomioon. Minulle jää tunne, että tälle ihmiselle voin luottaa pienen vauvani hoitoon. Ajattelen, että ensimmäinen hoitovuoro aloitetaan kevyesti. Hoitaja vie vauvan vaunulenkille, jolloin minä voin jäädä kotiin lepäämään.

Herään herätyskelloon ja tajuan, että olen nukkunut jo yli kaksi tuntia. En kuule itkua, tai oikein muutakaan ääntä. Kun pääsen olohuoneeseen, vauva on edelleen nukkumassa vaunulenkin jäljiltä ja hoitaja on vauvan nukkuessa hoitanut tiskit, siivonnut keittiön ja laittanut valtavan pyykkiläjän ojennukseen. Vau! Kotimme näyttää uudistuneelta, kun siellä on aiempaa siistimpää. Myös oma oloni on muuttunut pienten unien jäljiltä. Päätän, että pyydän hoitajan myös ensi viikoksi.

Anna Nupponen

Kirjoittaja on kotipalveluohjaaja Väestöliiton terapia- ja kotipalveluissa www.kotisisar.fi

Mielesi muuttuu kyllä vielä – vanhempien jakamat perhevapaat

Posted on by
Vastaus

”Mielesi muuttuu kyllä vielä”. ”Miksi nykyajan naiset hankkii lapsia ja sitten vasta miettii kuka ne hoitais?” ”Onpa hienoa, että isäkin osallistuu lasten hoitoon”. ”Onpa teillä nyt niin modernia”. ”Tämä on nyt ilmeisesti sitä nykyaikaa!”

Nämä olivat kommentteja, joita sain kuulla esikoistani odottaessani viisi vuotta sitten. Kerroin kaikille, että aion olla lapsen kanssa kotona perhevapailla yhdeksän kuukautta ja sitten lapsen isä jatkaa siihen asti, kunnes lapsi on 1 vuotta 1 kk ja aloittaa päiväkodin.

Sain tietenkin myös positiivia kommentteja, mutta yleensä aina jotain kommentteja. Tuntui kuin olisimme keksineet jonkin uuden mullistavan asian: isä hoitaa omia lapsiaan. Harmillisesti tästä oli kyse. No myönnetään, että meillä oli poikkeukselliset työnantajat, joiden työehdot helpottivat tasa-arvoista ratkaisuamme taloudellisesti. TES:ien ehdot ovat monesti erilaisia äideille ja isille, mikä ei suinkaan ole omiaan edistämään perhevapaiden jakamista ja tasa-arvoisten ratkaisujen yleistymistä.

Ei ollut suuri yllätys, että varsinkin edellisten sukupolvien edustajien oli vaikea ymmärtää ratkaisuamme. Sekin hämmästytti, että Kela jätti molempien lapsieni kohdalla huomioimatta merkkaamani ajan, jolle hain vanhempainvapaata ja laittoi tuen automaattisesti koko vanhempainvapaan kohdalta minulle, äidille.

Miten päädyimme tähän mullistavaan ratkaisuun? Samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin yhteisiin hommiin, sovittiin vaan että hoidetaan lapsi noin fifty-sixty. Perhevapaajärjestelmän jäykkyys asetti reunaehdot ja toimittiin niiden mukaan. Alusta asti päätimme, että jos näyttää siltä että meidän lapsi ei vielä sopeudu päiväkotiin niin tehdään muita ratkaisuja. Samaan ratkaisuun päädyttiin molempien lasten kanssa.

Mutta kaikki meni hyvin. Isän biologia ei asettanutkaan rajoitteita kodin pyörittämiselle. Myöhemmin lapsi viihtyi myös päiväkodissa ja minä sain nauttia työnteosta.

Toisen lapsen raskausaikana kommentit hoitojärjestelyistä olivat kadonneet. Mutta saimme yllättäen vahvaa painostusta päiväkodilta vähentää vanhemman lapsen päiväkotiaikaa. Se oli ahdistavaa. Mutta koska se tuntui melko yleiseltä käytännöltä, päätimme lyhentää lapsen viikkoa kahdella päivällä. Kotipäivät olivat välillä melko haasteellisia kaikille osapuolille. Oli aivan ihania päiviä. Ja sitten oli niitä päiviä kun en ollut nukkunut yhtään ja esikoinen sai katsella pädiä koko päivän. Tukiverkot tulivat tehokkaaseen käyttöön.

Hoidimme kuopusta hoitojakson lopuksi muutaman kuukauden osapäiväjärjestelyllä, niin että olimme puolison kanssa puoliksi töissä ja puoliksi kotona. Se onnistui, vaikka kaikki olikin aika sekavaa. Huolimatta loistavasta järjestelystä työnantajan kanssa oloni oli riittämätön. Ratkaisua kyllä helpotti, että koti, työpaikat ja päiväkoti ovat kaikki muutaman postinumeron sisällä. Se mahdollisti jouston joka suuntaan.

Kaiken kaikkiaan lasten kanssa kotona olo perhevapailla on mielenkiintoista aikaa ihmisen elämässä. Tuntuisi erikoiselta, että sen saisi kokea vain toinen vanhemmista.

Ja alun kommentteihin olisin halunnut sanoa: Vaikka mieleni olisikin muuttunut, sillä ei ole merkitystä. Isällä on yhtäläinen oikeus ja tarve olla lapsensa kanssa, päätökset tehdään yhdessä. On vain hyvä, että useammat kasvattavat lapsiani: koen että se on meidän lapsillemme parasta. Isä ei osallistu, vaan on täysin lastenhoitoon kykenevä henkilö. Ja jos tämä nyt onkin modernia, niin toivon sen huomenna olevan aivan tavallista.

Riikka Kaukoranta on vaikuttamistyön asiantuntija, joka rakastaa sitä, että elämässä on balanssi. Silloin on hyvä, kun on sopivasti kaikkea.

Jumissa uskottomuuskriisissä

Posted on by
Vastaus

Yksi tavallisimpia kriisin aiheuttajia parisuhteessa on uskottomuus. Kohdatessaan uskottomuuskriisin monet parit yrittävät pärjätä voimakkaiden tunteiden ja turvattomuuden kanssa keskenään. Useat myös hakevat ammattiapua. Kun asiat menevät hyvin, uskottomuus käynnistää parin välillä prosessin, jossa läheisyyttä aletaan uudelleen rakentamaan. Pettäjä osoittaa katumustaan, pyytää vilpittömästi anteeksiantoa, muuttaa toimintaansa ja yrittää löytää käsitystä omalle käytökselleen. Haavoitettu osapuoli taas yrittää löytää ymmärrystä sille, että miksi meille kävi näin ja etsii itsestään anteeksiantoa toisen virheille.

Joskus käy kuitenkin niin, että keskusteluyrityksistä huolimatta kriisiin jäädään jumiin. Pari pyörii samalla riitelyn kehällä viikosta tai kuukaudesta toiseen.  Olen havainnut, että tällaisissa jumeissa on aika usein kysymys kahdesta vaihtoehtoisesta tilanteesta.

Ensimmäisessä tilanteessa uskoton ei ole kantanut riittävää vastuuta omasta teostaan. Tällä tarkoitan sitä, että uskoton ei ole pyytänyt anteeksi tavalla joka olisi riittävästi korjannut tapahtunutta. Tällöin loukattu osapuoli ei ole nähnyt kumppanissaan sellaista katumusta, joka olisi osoittanut, että loukatun osapuolen kipu merkitsee kumppanille jotakin.  Hän ei ole ehkä myöskään nähnyt, että tapahtunut olisi käynnistänyt riittävää sisäistä prosessia uskottomassa kumppanissa. Tämän prosessin uupuminen voi saada loukatun osapuolen miettimään, että jos mikään ei muutu, niin pettäminen voi tapahtua koska vain uudelleen.

Mikä sitten saa uskottoman välttämään anteeksipyyntöä ja katumuksen näyttämistä? Kun on toiminut väärin, itseen katsominen aiheuttaa häpeää. Saattaa olla, että uskoton on oppinut elämänsä varrella välttämään hankalia tunteita ja piilottamaan toisilta omaa avuttomuuttaan. Parin välillä häpeän välttäminen voi näkyä niin, että kun loukattu osapuoli yrittää puhua tapahtuneesta, uskoton vetäytyy tai hermostuu. Tällöin loukattu jää ilman kokemusta jonka hän tarvitsisi – kokemusta, että oma pettymys otettaisiin vastaan ja sitä pahoiteltaisiin. Riittävää anteeksipyyntöä ja loukkaamisten korjaamista ei tapahdu. Saattaa olla, että pari jatkaa yhdessä, mutta haava on yhä auki. Läheisyyttä ei synny, koska loukattu osapuoli ei koe suhteessa riittävää turvallisuuden tunnetta. Pahimmillaan hän jää vahtaamaan ja kontrolloimaan puolison elämää ja yrittää sillä ratkaista puuttuvan tunnetason turvan.

Toisessa tilanteessa, pulmat syntyvät loukatun osapuolen hankaluudesta säädellä omia tunteitaan. Puolison uskottomuus on iso haava itsetunnolle. Se panee miettimään, olenko riittävä, kun joku toinen on ajanut ohitseni. Jos itsetunto on haavoittunut elämän aikana jo useamman kerran aikaisemmin, voi tunteiden säätelyn tehtävä käydä todella raskaaksi. Pintaan saattaa nousta kaikki aiemman elämän loukkaukset ja ohittamiset, jotka vaativat saada jotain korvausta. Jos on vielä niin, että ei ole voinut aiemmassa elämässään luottaa omiin läheisimpiin ihmisiin, perusturvallisuudentunne järkkyy herkemmin.

Joskus on niin, että vaikka uskoton olisi katunut tekoaan, pyytänyt monta kertaa anteeksi ja yrittänyt muuttaa itseään, se ei riitä loukatulle. Kielteisten tunteiden voima, pettymys, viha, raivo, suru, pelko ja epätoivo, voi ajaa loukatun osapuolen aina uudelleen säätelemättömään tilaan, jossa vastuu tunteiden hallinnasta sysätään toiselle. Uskoton joutuu syytetyn nurkkaan, josta pois pääseminen tuntuu mahdottomalta. Toivo voi kadota suhteesta ja uskoton alkaa valmistelemaan lähtöä tai kuolettaa omat tarpeensa.

Vaikka jokainen pari elää tässä hetkessä, mukana elää myös molempien historia. Kriisissä aiemman elämän haavat nousevat pintaan ja tulevat parin välille. Ihminen ei valitse sitä, mihin olosuhteisiin hän syntyy tai missä ympäristössä hän viettää elämän alkutaipaleen. Siksi on hyvä olla myös armollinen. On rankkaa kohdata tilanne, jossa toinen ei pysty ottamaan vastuuta ja pyytämään anteeksi. On myös rankkaa huomata se, ettei itse kykene anteeksiantoon. Näiden jumikohtien tunnistaminen voi kuitenkin olla uuden alku. Se voi auttaa löytämään suunnan, johon tähdätään joko yhdessä tai sitten joskus erillään.

 

Kun perheessä on sairautta

Posted on by
Vastaus

Mitä se sinulle merkitsee, kun perheessäsi on sairautta? Onko se sitä, että koko maailman käsikirjoitus menee uusiksi, ja joudut alkamaan katsomaan elämääsi aivan erilaisten lasien läpi? Onko se sitä, että haluat elää kuin viimeistä päivää, jos viimeinen päivä voi olla lähellä? Vai onko se sitä, että keskityt vaan hetkeen, minuutti, vartti, puoli tuntia kerrallaan, ja jossain kohtaa huomaatkin, että hei, on mennyt jo tunti etten ole ajatellut asiaa ollenkaan?

Mitä se sinulle merkitsee, kun perheessäsi on sairautta? Onko se sitä, että suunnittelet seuraavan matkan ja varaat sen tai ostat järkyttävän kalliit farkut tai uuden huonekalun kotiisi vaan sen vuoksi kun sattui sillä hetkellä tuntumaan siltä kun se piristää arkeasi? Vai onko se sitä, että joudut alkamaan pohtimaan tarkemmin elämää ja taloutta, jos ruokakuntaan on mahdollista tulla lähiaikoina jopa suuri muutos tai lovi sairauden vuoksi?

Mitä se sinulle merkitsee, kun perheessä on sairautta? Onko se sitä, että joudut pohtimaan, miten olla lapselle läsnä, mahdollisesti molempina vanhempina, kun toinen ei välttämättä pysty täysin fyysisesti tai henkisesti olemaan aina läsnä? Vai onko se sitä, että keskityt erityisesti siihen, että molempien vanhempien vanhemmuus säilyy, jotta lapsi kokee, että hänellä on mahdollisesti läsnä edes jollain tavalla kaksi vanhempaa?

Mitä se sinulle merkitsee, kun perheessä on sairautta? Onko se sitä, että elämääsi voi aikatauluttaa tutkimukset, kontrollit, odotus, pettymys, suru ja viha ja jälleen kenties aito toivo ja onnellisuuskin? Onko se sitä, että tuntuu kuin joutuisit rinnalla kulkijana välillä väistämättä omaksumaan äidin, isän, ystävän, kumppanin, terapeutin, sairaanhoitajan, kuntoutusohjaajan, lääkärin, papin, assistentin ja projektikoordinaattorin roolit? Vai onko se sitä, että keskityt olemaan juuri se toiselle joka olet lähtökohtaisestikin olet, omana itsenäsi ja jätät ammattilaisille heidän tekemänsä työt ja muille läheisille ja muille verkostoille oman osansa.

Mitä se sinulle merkitsee, kun perheessä on sairautta? Onko se sitä että elämän rajallisuus tulee väistämättä osaksi arkea ja elämää? Vai onko se sitä, että elät ahnaammin elämääsi juuri tällä hetkellä, tässä ja nyt, nauttien kaikesta pienestä jota on ympärilläsi ja huolehtien erityisesti myös itsestäsi. Sillä sitä elämä on, se on rajallista, muuttuvaista, yllättävää ja katkeransuloista, mutta se on läsnä tässä ja juuri nyt, myös sinulle, kenen perheessä kenties on sairautta.

Mitä Se siis Sinulle merkitsee, sinulle, jonka perheessä on kenties sairautta?

Tänään (27.9.) tästä aiheesta facebook-live klo 13 Perheajan facebooksivulla.
Tule mukaan!

**************************

Teksti on kirjoitettu osana Parisuhdekeskus Katajan Tukea parisuhteeseen kun perheessä on sairautta –asiantuntijaryhmän jäsenyyttä

Ehkäisy – konkreettinen väline ihmisoikeuksiin

Posted on by
Vastaus

Kuva: Killroy Productions/Shutterstock.com

Mikä tilanne?

Saanko jälleen kertoa teille tästä hämmentävän isosta luvusta: 214 miljoonaa naista haluaisi käyttää ehkäisyä, mutta ei voi. Syitä on monia: Ei ole rahaa ostaa, pillereitä ja kortsuja ei ole saatavilla missään, puoliso ei anna lupaa käyttää ehkäisyä, paikallisen kirkon mielestä ehkäisy on syntiä. Tai sitten ei ole tietoa, että ehkäisyn käyttö on ihan turvallista, virallista seksuaalikasvatusta ei ole annettu. Muutamia mainitakseni.

214 miljoonaa on yhtä paljon väkeä kuin kaikki suomalaiset, ranskalaiset, saksalaiset ja italialaiset yhteensä. Mutta nämä 214 miljoonaa naista eivät asu Euroopassa, vaan lähinnä kehittyvissä maissa. Eli siellä missä muutenkin esiintyy elämänhaasteita ja näillä pienillä asioilla voisi olla suuri merkitys hyvinvoinnille.

No mitä sitten?

Kun täällä nuorelle tarjotaan kunnan puolesta maksuttomia ehkäisyvälineitä, kyse on itseään suuremmasta asiasta. Tuskinpa siinä tilanteessa osapuolet kortsuja vaihtaessa yhdessä riemuitsevat, että ”Haa tässäpä ihmisoikeudet etenee kohisten!” Mutta itse asiassa siitä siinä isossa kuvassa on kyse.

Ilman ehkäisyä suunnittelemattomien raskauksien määrä kasvaa. Oikeus päättää omasta kehostaan ei toteudu.

Ilman ehkäisyä äitiys- ja vastasyntyneiden kuolemat lisääntyvät. Oikeus suojella itseään ja läheisiään ei toteudu.

Ilman ehkäisyä seksitaudit kuten hiv ja klamydia leviävät. Oikeus seksuaaliterveyteen ei toteudu.

Ilman ehkäisyä seksuaalisuudesta ja kaikesta sen upeudesta on vaikea nauttia. Oikeus omaan seksuaalisuuteen ei toteudu.

Ja jos nyt kasvatetaan vielä tätä kuvaa, niin on vaikea nähdä miten kestävä kehitys voisi edetä ilman ehkäisyä. Kestävän kehityksen eteen tarvitaan kaikkia. Mutta jos nuori joutuu jättämään koulut kesken suunnittelemattomien raskauksien takia ja kaikki energia menee ruoan hankkimiseen, niin kestävä kehitys jää kakkoseksi.  Silloin ollaan valinnan edessä: ostaako perheelleen ruokaa vai itselleen ehkäisyvälineitä. Miten itse valitsisit?

Onko tilanne nyt sitten ihan toivoton?

No ei todellakaan! itse asiassa muutamat sellaiset maat, joilla on mahdollisuus auttaa kehittyviä maita, päättivät yhdessä panostaa ehkäisyn, tiedon ja palvelujen saatavuuden parantamiseen muutama vuosi takaperin. Ja tuloksia on syntynyt. Silloin ehkäisyä vaille oli 225 miljoonaa naista, joten jotain edistystä on tapahtunut. Mutta hommaa vielä riittää. Nämä maat ovat asettaneet tavoitteeksi, että vuoteen 2020 mennessä ehkäisyä ja palveluita olisi lisää 120 miljoonalle naiselle! Tätä tavoitetta on helppo kannattaa. Suomi voi osaltaan jyvittää kehitysyhteistyöstään rahoja perhesuunnittelulle.

Ja sinä voit vaatia Suomen rahakirstunpäälläistujia suuntamaan varat oikein!

Huomenna, 26.9. vietetään Maailman ehkäisypäivää.

Lähteitä:

Miksi uusperhe-elämä voi tuntua vaikealta?

Posted on by
Vastaus

Kuva: RogerMosley, http://www.Pixabay.com

Moni uusparisuhteessa elävä pohtii uusperheen mukana tulleita haasteita ja vaikeita tunteita. Moni tunnistaa riittämättömyyden, ulkopuolisuuden ja kiukun tunteita. Ne ovat yleisiä uusperheen herättämiä tunteita ja normaali reaktio uusperhemaailmassa, mutta monelle, joka on uusparisuhteessa ensimmäistä kertaa, uusia ja yllättäviä.

Ikävä ulkopuolisuuden tunne on yksi tavallisimmista uusperheen jäsenten hankalista tunteista ja sitä voi tuntea perheenjäsenistä kuka tahansa. Usein se on sitä sille aikuiselle, jolla ei ole omia biologisia lapsia. Ulkopuolisuuden tunteen heräämiseen vaikuttaa se, että historia ja ex-puoliso ovat aina läsnä uusperheen elämässä. Tärkeintä on tunnistaa ja hyväksyä se. Hankalat tunteet menevät ohi, kun niitä ei välttele, vaan antaa niille luvan tulla.

Yksi yleisimmistä uuspuolisoiden esittämistä kysymyksistä on kysymys täytyykö toisen biologista lasta rakastaa. Vastaus on, että ei tarvitse. Tärkeintä on antaa aikaa suhteen rakentumiselle ja pyrkiä olemaan vastuullinen ja välittävä aikuinen lapselle. Uusparin on hyvä keskustella keskenään lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Biologisen vanhemman tuki uudelle puolisolle uusperheroolin löytymisessä on aina tärkeää ja erityisen tärkeää se on uudelle puolisolle, jolla itsellään ei ole biologisia lapsia.

Monesti aiemman parisuhteen keskeneräinen eroprosessi heijastuu uusperheen elämään ja vaikeuttaa uusparisuhteen rakentumista. Se lisää ristiriitojen riskiä sekä suhteessa entiseen kumppaniin että uuteen puolisoon ja usein se vaikeuttaa vanhemmuuden jakamista. Jos entisen puolison prosessi on vielä kesken, saattaa se tulla esiin epäasiallisena keskusteluna, joka usein loukkaa nykyistä puolisoa. Asiallinen ja rauhallinen käytös entistä kumppania kohtaan on usein ajan kanssa paras tapa saada asiat sujumaan.

Uusparisuhteen rakentumiselle ja uusperheen vahvistumiselle on tärkeää rakentaa selkeät rajat uusperheeseen. Rajojen luominen on uusparin tehtävä ja heidän on hyvä keskustella keskenään, miten meidän perheessä toimitaan, mitkä ovat kenenkin roolit ja mihin kaikkeen suostutaan. Tämä vahvistaa nykyisen puolison tunnetta siitä, että hän on tärkeä puolisolleen.

Uusperheen muodostumisessa on neljä kehitysvaihetta – unelma onnesta, hämmennys, rähinä ja perheytyminen. Tämä prosessi vie yleensä 4-7 vuotta ja siihen sisältyy monia vaikeita tunteita. Omista tunteistaan on hyvä olla rehellinen ja puhua niistä. Uuspareja auttaa selviämään uusperheen haasteista, kun he kertovat toisilleen vaikeista tunteista ja miettivät yhdessä, kuinka toimia erilaisissa tilanteissa. Vahva parisuhde on uusperheen ydin. Ajan kanssa perheen jäsenet löytävät kukin paikkansa, uusperheeseen muodostuu pelisäännöt ja rakentuu me-henki. Parhaimmillaan uusperheen elämä on rikasta, siinä on välittämistä ja tunteiden paljoutta.

************************

Anne Huolman on perheterapeutti ja uusperheneuvoja ja hän ottaa asiakkaita vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa. Jos kaipaat apua, tietoa tai tukea uusparisuhde- tai uusperheasioihin, niin varaa aika hänelle www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

Helppoa kuin heinänteko!

Posted on by
Vastaus

Väestöliitto parisuhde- ja perhekuvat. Kuva: Katja Tähjä

Miten voi olla, että perhevapaiden uudistaminen pysähtyy Suomessa kerta toisensa jälkeen, eikä valmista tule?

Perhevapaamallin kehittämisessä on kokeiltu numeroita, sanoja, retoriikkaa, puoluepolitiikkaa ja tunteisiin vetoamista, myös monia yhdistelmiä näiden väliltä. 6+6+6. 5+5+5. 9+9.

Kaikki te nokkelat ja kekseliäät ihmiset: Rakentakaa yksinkertainen järjestelmä, joka toimii kuin ihmisen mieli, ja hyväksykää myös jonkun toisen tekemä ehdotus. Se voi olla ratkaisun ydin.

Toimiva perhevapaasysteemi ja vanhempien joustavasti jakamat vapaat ovat investointi yhteiseen laariin, jossa kaikki voittavat ‒ ja joku vielä enemmän: lapsi.

Olette muissakin asioissa vieneet linjakkaasti läpi organisaatiouudistuksia, kehityshankkeita ja rakennuttaneet rautatieverkostoja. Olette johtaneet digijärjestelmien kehittämisiä ja perustelleet tarvittavia uudistuksia budjettineuvotteluissa. Näitä uudistuksia kutsutaan investoinneiksi.

Olette johtaneet yksiköitä, varuskuntia, sairaaloita ja maakuntauudistuksia. Olette olleet rohkeita sotureita, viisaita suvun vanhimpia, dynaamisia joukko-osastojen päälliköitä ja tehokkaita suuryritysten toimitusjohtajia.

Kertokaa ja näyttäkää, miten perhevapaauudistus viedään maaliin. Millä tempuilla vapaiden hakuprosessi ja tukikuukausien käyttö tehdään niin vaivattomaksi ja mukavaksi, että se koukuttaa myös isiä kuin penkkiurheilu tai nettisurffailu?

Kuka ottaa vastuun, tai jopa kunnian siitä, että viimeistään seuraavalla hallituskaudella Suomeen saadaan perhevapaajärjestelmä, joka virtaviivaisuudessaan vetää vertoja mille tahansa keksinnölle? Voisimmeko jopa olla parempia mallinlaatijoita ja vapaiden käyttäjiä kuin Ruotsi ja Tanska?

Kisa alkaa nyt! Mitkä maat voittavat isien pitämien perhevapaiden määrissä? Mitkä firmat vievät kansainvälisesti voiton äiti- ja isäystävällisyydessä sekä vanhempien tasa-arvoisessa kohtelussa? Best Fatherhood Company Award voisi olla hyvä kannustin, se vain pitäisi ensin perustaa.

Ei kai perhevapaajärjestelmän muuttaminen ja isien käyttämien vapaiden lisääminen niin kovin vaikeaa ole? Avaruusteknologia on.

Miten perheiden sisäiset neuvottelut vapaiden käyttämisestä saadaan tuntumaan paritanssilta, jossa kumpikaan osapuoli ei vie eikä vikise? Senhän pitää olla helppoa kuin heinänteko!

*******

Kirjoittaja Anna Kokko toimii perhe ja työ -kysymysten asiantuntijana Väestöliitossa. Hän on ollut mukana kehittämässä perhevapaiden Joustomallia ja seurannut lähietäisyydeltä perhevapaista käytävää keskustelua vuosien ajan. Perhevapaita hän on pitänyt kolmen lapsen kanssa yhteensä 5,5 vuotta ja ollut osittaisella hoitovapaalla ja osa-aikatyössä useissa jaksoissa lasten ollessa pieniä.