Viimeisessä THL:n Kouluterveyskyselyssä alakoululaisista 7,1 prosenttia ja yläkoululaisista 5,8 prosenttia ilmoitti joutuneensa koulukiusatuksi vähintään kerran viikossa. Määrä on laskenut tasaisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tämä on myönteinen kehitys, vaikka se on pieni lohdutus kaikille heille, jotka tällä hetkellä joutuvat kiusatuksi tai kantavat aikaisempia kokemuksia taakkanaan.
Tärkeä lisä Kouluterveyskyselyyn oli kysymys syrjivän kiusaamisen kokemuksista, eli kiusaamisesta, joka liittyy ulkonäköön, sukupuoleen, ihonväriin tai kieleen, vammaisuuteen, perheeseen tai uskontoon. Kysymysasettelussa tiedusteltiin näitä kokemuksia koko edellisen lukuvuoden ajalta, sekä kouluympäristössä että vapaa-ajalla, jolloin myöntävästi vastanneiden määrä on odotetusti isompi. Tällaisia kokemuksia oli 19 prosentilla alakoulujen, 26 prosenttia yläkoulujen, 11 prosenttia lukioiden ja 13 prosenttia ammatillisten oppilaitosten vastanneista. Syrjivän kiusaamisen kokemuksissa yleisimmät syrjintäperusteet ovat ulkonäkö (useammin tytöillä kuin pojilla) ja sukupuoli (useammin pojilla kuin tytöillä). Mielenkiintoista on tarkastella näitä lukuja paikkakunnittain: mistä kertoo esimerkiksi se, jos jollakin paikkakunnalla lähes viidesosa pojista ovat kokeneet sukupuolen ilmaisuun liittyvää kiusaamista ja vain pari prosenttia tytöistä?
Koulukiusaamisessa ei aina ole selkeästi tunnistettavissa mikään perinteisessä yhdenvertaisuuskeskustelussa tunnistettu syrjintäperuste. Kiusatuksi saattaa joutua mistä tahansa syystä. Silti taustalla on yleensä aavistettavissa kyseisessä ympäristössä vallitseva normi, josta poikkeaminen altistaa kiusaamiselle. Kiusaamiseen puuttumisessa ja sen ennaltaehkäisemissä onkin tärkeää tarkastella ja ravistella ympäristön normatiivisia rakenteita.
Millaisia haukkumasanoja kuuluu omilla koulukäytävillä? Mistä ne kertovat? Poikien Puhelimessa ei loman jälkeen tarvitse monta päivää olla vastaamassa, ennen kuin saa normibingon: edelleen kuuluu läski (ulkonäkö), homo ja huora (sukupuolen ilmaisu), n-sana (ihonväri), autisti (toimintakyky) ja lesta (uskonto). Omista kouluajoista tulee mieleen muitakin sanoja, joita ei tarvitse toistaa, mutta jotka joskus ajattelemattomasti ja usein julmasti osoittivat kaapin paikkaa myös aggressiohallintakykyjen tai sosioekonomisen taustan suhteen.
Sen sijaan, että fokus on normibingoa purettaessa aina vähemmistöissä, kannattaa pohtia, millainen ja miten tulisi muka olla, välttääkseen joutumista kyseisen huutelun kohteeksi. Näin voidaan tunnistaa kussakin ympäristössä vallitsevat normit ja miten ne toimivat. Miettiä mistä ne ovat lähtöisin, miten ne muuttuvat, miten niitä vaalitaan – muunkin kuin haukkumasanojen avulla? Milloin niistä hyötyy, milloin kärsii ja millainen olisikaan se ”kaikin puolin normaali ihminen”, joka kaikilla mittareilla olisi sopivan keskivertoinen? Sellainenkin on lupa olla, mutta erittäin harva on. Normeja tiedostamalla ei välttämättä poisteta syrjivää kiusaamista, mutta sen kautta voi oppia puhumaan liikoja vaativista ihanteista, ulossulkemisen mekanismeista sekä havaitsemaan miten valtaa käytetään niin koulun arjessa kuin yhteiskunnassa ylipäätänsä.
Tarvitaan välineitä ja selviytymisstrategioita kiusaamistilanteiden katkaisemiseksi niin uhreille, sivusta seuraajille kuin niille kiusaamiseen osallistujille, jotka haluaisivat oikeasti viheltää pelin poikki. Se vaatii rohkeutta ja usein sinnikkyyttä. Vaikka kiusaamisesta ja häirinnästä tulee kertoa aikuiselle, lasten ja nuorten on hyvää harjoitella keinoja päällä olevan tilanteen pysäyttämiseksi. Sanoittamaan ääneen se, mikä tapahtuu; kertoa miksi se on väärin ja vaatia muutosta. Jos tätä harjoitellaan yhdessä, sivusta seuraajalle voi olla matalampi kynnys lähteä puolustuskannalle ja luottaa siihen, että hän saa muitakin tuekseen.
Lukuvuoden alussa olisikin tärkeää, että jokaisessa koulussa varattaisiin runsaasti aikaa ryhmäytymiseen, johon tutustumisen ja yhteisen, rennon hauskanpidon lisäksi kuuluisi myös osuuksia kunnioittamisesta sekä toisaalta kiusaamisesta ja häirinnästä ja niihin puuttumisesta. Huonetaulujen sisältöjä kannattaa avata mahdollisimman konkreettisesti ja oppilaita ottaa mukaan koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitteluun. Kouluterveyskyselyn tuloksia voisi käyttää mielenkiintoisena keskustelupohjana.
Koulurauhan toteutumiseen voi vaikuttaa paitsi oppilaitosten ammattilaiset, oppilaat ja opiskelijat, välillisesti myös meidän muidenkin aikuisten esimerkki: kadulla ja julkissa liikennevälineissä, harrastus- ja urheilupiirissä sekä kodeissa. Välittäkäämme.
ANDERS HULDÉN
Kirjoittaja on Poikien Puhelimen työntekijä
Sote-uudistuksen
Mediassa meiltä psykologeilta usein kysytään vinkkilistoja onnellisuuden ja hyvinvoinnin parantamiseen. Kaivataan yksinkertaisia neuvoja siihen, miten omassa elämässä tulisi toimia. On inhimillistä haluta ”vinkkiä” tai ohjetta, mutta useimmat ongelmat ovat monimutkaisia, eikä selkeitä, kirkkaita vastauksia ole.
Opiskelupaikka jätti motivoituneen hakijan ulkopuolelle.
Meillä on ystäviä ja tuttavia, joista osa tietää että lapsellani on sukupuoliristiriita ja osa, jotka ovat tulleet meille tutuiksi vasta sen jälkeen, kun olemme alkaneet kutsua häntä tytöksi ja uudella nimellä. Näille ”uusille” tuttaville ja ystäville olen alusta asti puhunut lapsestani ainoastaan tyttönä enkä ole maininnut sukupuoliristiriidasta mitään. Mielestäni se on ollut luontevaa niin ja varsinkin tällä hetkellä, kun lapseni on yhdeksän vuotias eikä hänelle ole tullut vielä mitään murrosiän merkkejä, niin uskon, että kenelläkään ei ole edes epäilystä, että sukupuoleltaan hän olisi jotakin muuta kuin tyttö.