Kuka täällä saa näkyä ja kenen ääni kuulua?

Näkyminen on olemassa olemista. Se mitä katsomme ja näemme, on meille totta ja olemassa. Kun sydämensä särkenyt poistaa valokuva-albumista tai puhelimesta ex-rakkaansa kuvat, hän tekee symbolisen teon: ”En enää näe sinua, et ole enää olemassa minulle.” Koulukiusattu suttaa tussilla kiusaajansa kasvot luokkakuvasta ja symbolisesti estää tätä enää näkemästä – ”Et voi enää satuttaa minua. Et ole olemassa minulle.”

Tämä ajatus on laajennettavissa yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolle. Miten näytämme tai teemme näkyväksi kaikki yhteisömme jäsenet? Saavatko kaikki luvan olla yhtä paljon esillä, siis yhtä paljon olemassa? Miten esimerkiksi mediakuvastossa näkyväksi tulevat vähemmistöihin kuuluvat tai henkilöt, joiden ei katsota olevan tuottavia yhteiskunnan jäseniä? Leikataanko yhteiskunnan luokkakuvasta pois he, joiden ääni ei kanna ja joiden tarina on vain osalle samaistuttavissa? Onko niin, että täällä saa näkyä ja kuulua vain he, joilla on eniten valtaa ja kovin ääni?

Se, joka ei näy, on näkymätön.

Ihmisellä on tarve tulla katsotuksi, siis nähdyksi. Pieni lapsi kasvaa katseista, hän kokee olevansa olemassa ja rakastettu katseiden kautta. Identiteettimme kehittyy kohtaamisista, siitä miten meidät on nähty. Onko katse ollut lempeä ja kunnioittava vai ivallinen, loukkaava, julma?

Katseiden puuttuminen on yhtä kuin näkymättömyyys. Näkymättömät lapset kasvavat näkymättömiksi aikuisiksi, joilta puuttuu kokemus omasta arvokkuudesta.

On välttämätöntä, että kaikki yhteisöjemme jäsenet tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Jokaisen tarina on tärkeä. Erityisesti vähemmistöihin kuuluvilla on paljon kokemuksia ohitetuksi tulemisesta, ymmärtämättömistä kohtaamista, syrjinnästä ja ulkopuolelle sulkemisesta.

Juuri siksi olen onnellinen siitä, että Väestöliiton Nuorisotyöryhmä päätti toteuttaa Helsinki Pride -viikon yhteyteen näyttelyn, jossa 10 sukupuolivähemmistöön kuuluvaa nuorta tulee näkyviksi. Meillä on kunnia nähdä heidät valokuvien kautta juuri niin, kuin he itse ovat halunneet ja itsensä määrittäneet. Heidän äänensä kuuluu nyt suodattamattomana ja aitona. Tämä on ainutlaatuisen tärkeää ja merkityksellistä. Yhteiskunnassa meistä jokaisella on oikeus tulla todeksi myös muiden katseissa.

Väestöliiton Nuorisotyöryhmän ja Annantalon yhdessä tuottama näyttely ”Mun vuoro puhua” on nähtävissä 25.-29.6.2018 Helsingissä osoitteessa Annankatu 30, Annantalon takapiha A-lava. Tapahtuma on osa Helsinki Pride -viikkoa ja sen avajaiset 25.6. osa Nuorten Pride -viikon tapahtumia.

Kuva: Ales Cerin /Freeimages.com

 

 

Kuuntele kehoasi lomalla – mistä olet tietoinen?

Kysyn usein asiakkailtani erilaisten hengitysharjoitusten yhteydessä ’Mitä tapahtuu juuri nyt?’  ’Mitä tunnet kehossasi juuri nyt?’  ’Mistä olet nyt tietoinen?´

Hengitysharjoitusta saattavat edeltää asiakkaitten kommentit, kuten
’Minä en tiedä yhtään missä mä meen, on taas ollut sellasta säätöä’,
’Enää en tällaista samanlaista jaksa. Sanon kaikille kyllä, otan kaikenlaisia velvollisuuksia itselleni töissä, kotona ja joka paikassa’,
’Apua, heti kun mä istun tähän, mua alkaa itkettää’,
’Nojoo, ehkä on hyvä vähän rauhoittua’.

Olen kuluneen vuoden aikana kohdannut kovin monia nuoriakin ihmisiä, joiden arkipäivää ovat rytmihäiriöt ja jonkinlaiset ’virhelyönnit’ sydämessä. Harvoin näissä tapauksissa kyse on vain somaattisesta, irrallisesta oireesta, vaan ennemminkin jonkinlaisesta tunnekuormasta ja stressistä. Kun erilaisten hengitys- ja rauhoittumisharjoitusten aikana sydän ja keho saavat huomiota, saattaa syntyä kosketus tukahdutettuun tunteeseen. Sydän saa luvan rauhoittua, kun se tulee kuulluksi. Kehomme kertoo lopulta, että nyt olisi aika kuunnella itseään. Kun vain ottaisimme sen tosissamme.

Stressistä aiheutuvat sydänoireet ovat yllättävänkin yleisiä. Jatkuva kiire saa aikaan tunteiden syrjään siirtämistä ja omien todellisten tarpeiden, esim. levon,  sivuuttamista. Tunteiden tukahduttamisesta seuraa mm. levottomuutta, suhteettomia hermostumisreaktioita pikkuasioista, erilaisten riippuvuuksien voimistumista, alakuloisuutta ja lopulta jopa elämänhalun vähenemistä. Kun tukahdutamme hankalalta tuntuvia tunteita, siinä sivussa niin tapahtuu myös ilon, myötätunnon ja rakkauden tunteille.

Tunteista vapautuu kohtaamalla

Erään asiakkaani sykkeen palautumiseen liittyvä First Beat -mittaustulos näytti kahden viikon ajalta pelkkää punaista, eli palautumista ei tapahtunut edes levossa, yölläkään. Mittaustulosten mukaan ainoa vihreä kohta oli yksi tunnin mittainen jakso, jolloin hän hengitysharjoituksen seurauksena tunnisti rinnassaan ahdistusta. Keskityimme kuuntelemaan sitä, ja lopulta saimme kiinni voimakkaasta turhautumisesta ja sen alla olevasta surusta, jota hän hiukan myöhemmin oivalsi pitäneensä sisällään lähes koko aikuisikänsä. Työskenneltyään jonkin aikaa näiden tunteittensa ja niihin liittyvien kokemustensa kanssa sydänoireetkin helpottivat.  Avainasia on ensisijaisesti tunteen kokeminen, ei niinkään tunteen nimeäminen tai sen analysointi. Läsnäolo on sitä, että antaa kaiken sen olla, mikä on juuri nyt. Vaikka tuntuisi hankalaltakin.

Joutilaisuus on lahja

Joskus kesäloma nostaa käsittelyyn asioita, joita olemme siirtäneet joko tietoisesti tai tiedostamatta johonkin tulevaan. Silloin, kun olemme vähemmän ohjelmoituja, kehomme nostaa tietoisuuteemme enemmän. Luulen tämän johtuvan siitä, että tunteemme ovat hitaampia kuin älymme. Ne eivät oikein aina pysy mukana arjen touhuissa. Turhautumisen alla on usein muita tunteita ja tarpeita, jotka kaipaavat tulla kuulluiksi.

Viime kesänä ollessani töissä muutaman päivän heinäkuussa useimmat asiakkaitteni aiheet olivat juurikin sellaisia, jotka joko olivat tulleet ns. puskista käsiteltäviksi, kuten esim. uskottomuus parisuhteessa, tai sitten asiaa oli jo pohdittu pitkään, ja päätetty nostaa kissa pöydälle kesälomalla, kuten esim. samankaltaisina toistuvat riidat parisuhteessa tai jonkinlaisen pysähtymisen tarve omassa elämässä. Kesäloma on monille myös jonkinlainen vedenjakaja samalla tavoin kuin vuodenvaihde; ottaako asia käsittelyyn ennen vai jälkeen loman?

Meillä on taipumus luoda ulkoisesti tavalla tai toisella sitä, mitä meissä on sisällä. Kaoottinen, stressaava tai suorituskeskeinen loma kertoo omasta sisäisestä tilastamme.

Mitä jos kysyisit itseltäsi…

  • Miten voisin viettää kesälomaani niin, että ensi syksy ja talvi olisi kevyempi, helpompi, vähemmän stressaava?
  • Miten voisin loman jälkeenkin nauttia läheisistä ihmisistä, harrastuksista, kuunnella omia tarpeitani?
  • Miten voisin varmistaa sen, että minun en enää siirrä jonkin asian aloittamista tai kohtaamista kiireeseen tai oman asemani korvaamattomuuteen vedoten?
  • Miltä haluan, että minusta tuntuu loman jälkeen? Millainen yhteys haluan, että minulla ja läheisilläni on loman jälkeen toisiimme?

Olen tehnyt itselleni kolme lupausta kesäksi:

  1. Pysähdyn ja hengitän joka päivä tietoisesti edes hetken. Kuuntelen, miltä kehossani tuntuu. Analysoimatta tai arvostelematta. Aion tukea itseäni niissä tuntemuksissa, mitä minussa nousee.
  2. En lupaa hetken innostuksissani mennä sinne tänne ja tuonne. Kuuntelen ehdotuksia ja lupaan palata asiaan. Teen päätöksen vasta, kun hengitys on tasaantunut.
  3. En lupaa mitään muuta. En mitään muuta. Kenellekään.

Tämän kirjoitettuani huomaan, että kehossani jo tapahtuu muutos, ihan pieni jonkinlainen asettuminen ja sisäinen huokaus helpotuksesta. Huomaan myös, että päässäni silti pyörivät suunnitelmat ja erilaiset täytyy ja pitää –ajatukset, mutta pyöriköön. Pudotan tietoisuuteni kehooni, ainakin juuri nyt.

 Kehoterapeuttini Riitta Kokko on sanonut viisaasti, että
’Rakkaus on sellaisten valintojen tekemistä, joka saa aikaan itsensä rakastamista.’

Väestöliiton terapeutit ja ihminen tavattavissa –mentorit ovat käytettävissä myös kesällä. Jos koet tarvitsevasi joko hetken tai pidemmän matkan rinnallakulkijaa, löydät varmasti itsellesi sopivan laajasta osaajajoukostamme sivuiltamme. Voit varata ajan nettiajanvarauksemme kautta.

Kaunista, rohkeaa ja lempeää kesää kaikille!

Heli Janhonen
Ihminen tavattavissa -mentor, terapeutti

 

Tule istumaan tähän kalliolle, kun tässä on niin ihanaa

Teimme kolmivuotiaan kanssa pienen kävelyretken lähimetsään. Metsä ja polku olivat pojalle tuttuja ja hän vilisti iloisesti edelläni. Kun yritin jo kääntyä takaisin, hän houkutteli minua jatkamaan luvaten, että edessä on vielä hienompia mustikanvarpuja, kukkia ja  puuntaimia, ”lapsipuita”. ” Tämä on meidän kotimetsä, täällä ei ole mitään pelottavaa!” Mielessäni mietin, että ehkäpä lopulta on paljonkin perää niissä vertailuissa, joiden mukaan Suomi on yksi turvallisimpia ja onnellisimpia maita. Luottamus aikuisiin, turvallinen lähiympäristö, monipuolinen ruoka ja puhtaat vaatteet, leikkiin ja oppimiseen innostava varhaiskasvatus – nämä kuuluvat suuren lapsijoukon jokapäiväiseen arkeen.

Parannettavaakin on. Kaikkien lasten tärkeimpiinkään tarpeisiin emme pysty tämän päivän Suomessa vastaamaan. Siksi työtä lapsi- ja perhemyönteisen yhteiskunnan hyväksi on jatkettava. Väestöliiton kevätkokouksessa keskusteltiin vilkkaasti siitä, mistä lapsimyönteisyys rakentuu. Todettiin, että sen tulee lähteä jo hyvästä raskauden ja synnytyksen hoidosta ja sitten tuesta vanhemmuuteen, myös esimerkiksi kotiin annettavien palvelujen muodossa.  Perheiden taloudellinen turva nousi tärkeäksi näkökulmaksi.

Lapsinäkökulman tulee olla esillä niin SOTEn toimeenpanossa kuin sosiaaliturvan uudistamisessa. LAPE-kärkihankkeen työtä on määrätietoisesti jatkettava ja perhekeskukset saatava toimimaan maakunnissa. Eduskunnan juhalpäätöksellä ITLAlle uskotuin varoin tulee vahvistaa vanhemmuuden taitoja.   Lasten oikeuksien vahvistamiseksi hallitus on nyt kesäkuussa asettanut projektin lapsistrategian valmistelemiseksi se on tärkeä askel. Tästä lapsi- ja perhejärjestöt tekivät yhteisen aloitteen keväällä.

Lapset eivät ole yhteisöissämme vain huolenpidon vastaanottajina tai yhteiskunnan kehitystoimien kohderyhmänä. Lapset  – olivatpa he meille läheisiä tai kohtasimmepa heitä vaikka vain ohimennen jossakin arkisessa tilanteessa  –   tuovat meille monia ilon hetkiä. Työmatkalla bussissa tai junassa kuulee usein lasten hauskoja havaintoja. Yhden oman kesäpäiväni kruunasi se, kun kolmivuotias kutsui minua kalliolle viereensä istumaan. ”Istu tähän, tässä on niin ihanaa. Katso, aurinko paistaa!”

Eija Koivuranta
Väestöliiton toimitusjohtaja

Itse olet hullu!

”Olet hullu”, huutaa vanhempi. ”Sanot aina noin! Et tajua mistään mitään!”
Toinen vastaa: ”Ei pidä paikkaansa, johan selitin, minähän pyysin jo anteeksi, olin kiireessä! Sanoin ajattelemattomasti!”

Mutta. Ensimmäinen on jo kiihdyttänyt vauhtinsa täystuhoon. Paluuta ei ole, jompikumpi on leimattava kokonaan huonoksi. Tuhottava. Jommankumman on poistuttava näyttämöltä itsetunnolta ja persoonalta kelpaamattomana.

Ensimmäinen sanoo: ”Väität siis, että olen valehtelija! Väität siis että minä olen väärässä!” ja lähtee ulos paiskaten oven. Onneksi.

Nuori huokaisee helpotuksesta. Tällä kertaa ei tullut väkivaltaa. Enempää. Nuori huokaisee helpotuksesta myös, koska tällä kertaa kohteena ei ollut hän. Ja samalla hän tietää, että toisella kertaa hän on.

Vanhempien malli riitelyyn on rankka. Annetaan leimoja: hullu, itsekkäin tuntemani tyyppi, tyhmä, sika. Tarkoituksena mitätöidä persoona, antaa kelpaamaton leima, osoittaa toinen kokonaan pahaksi.
Saada murennettua jommankumman itsetunto. Leimata ja todistaa jompikumpi kokonaan huonoksi.
Sen sijaan, että puhuttaisiin asiasta, tapahtumasta, ja yritettäisiin ymmärtää ja päästä siitä yhteiseen käsitykseen. Että luotettaisiin siihen, että pohjimmiltaan kumpikin toivoo rauhaa, ymmärrystä ja arvostusta.

Tällä riitelytyylillä sellainen tulos on mahdoton. Nuori on koulussa oppinut rakentavaa riitelyä. Silloin pyritään kuuntelemaan, kuulemaan toisen näkökulma miksi hän sanoi tai teki jotain. Mitä hän tarkoitti? Mitä hän tarvitsi? On opeteltu kuuntelun taitoa.
Ja sitten miten omalta puolelta voi kertoa samat asiat haastamatta ja loukkaamatta lisää: Miltä se tuntui, miten ymmärsin, mitä pelkäsin, mitä tarvitsin.

Rakentavassa riitelyssä haetaan yhteisymmärrystä onnettomasta tapahtumasta, joka satutti tai loukkasi. Tavoitteena on parantunut kunnioitus ja läheisyys riitelijöiden välillä. Se on mahdollista. Mutta ei vanhempien mallilla. Jos riitelyssä heitetään leimoja ja nimitellään, silloin taistellaan siitä, kumpi mitätöi kumman. Se ei koskaan ole rakentavaa tai edistä kenenkään hyvinvointia. Se on vain surullista ja alkeellista. Kuin päiväkodista.

Nuori katsoo surullisena paikalle jäänyttä vanhempaa. Varmaankin hänen isovanhempiensa kotona on aina toimittu näin. Saadakseen todellista tukea ja olkapään ja itkeäkseen tuskan pois, nuori soittaa kaverilleen. On aika aloittaa uusi aika.

Epävarma parisuhteesta, varma lapsesta?

Flickr, Faith Kashefska Lefever

Joskus ihminen voi olla varmempi halustaan tulla vanhemmaksi, kuin omasta parisuhteestaan. Ehkä kymmenen vuoden seurustelun jälkeen jompikumpi huomaakin, että valitsisi nyt toisenlaisen kumppanin. Lasta olisi kuitenkin jo yritettävä, viimeiset hetket ovat käsillä. Onko järkeä epäillä suhdetta, jossa kaikki unelmat olisivat käden ulottuvilla? Onko suurempi riski lähteä suhteesta vai jäädä siihen?

Kolme-nelikymppisenä aloitetussa parisuhteessa tilanne voikin olla se, että perheen perustamisen aika tulee, ennen kuin edes tuntee omaa kumppania kovin hyvin. Ensitreffeiltä saakka keskeinen kysymys saattaa olla, voisiko tämä henkilö olla potentiaalinen isä tai äiti omalle lapselle. Halu saada lapsi voi jo alun perin saada ihmisen sitoutumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka ei tunnu oikealta. ”Nyt tai ei koskaan!”

Moni kuvaa esimerkiksi naimisiin menemisen tuntuvan suuremmalta sitoutumiselta, kuin lapsen saamisen. Lapsen vanhempina kumppanit ovat kuitenkin sidotut toisiinsa lopun elämää – verrattuna siihen, jos lapseton pari päättäisi erota. Moni eropari kohtaa toisiaan vielä kiikkustuolissa, lastenlastensa juhlissa.

Joskus lapsesta voi tulla kuin ratkaisu siihen epävarmuuteen, jota ihminen tuntee suhteessa kumppaniinsa. Epävarmuus parisuhteesta voikin nopeuttaa vauvapäätöstä. Joku voi haluta saada lapsen äkkiä, ennen kuin suhde ehtii päättyä. Se voi olla tapa sitoa kumppania omaan itseen, tai varmistaa vanhemmaksi tuleminen. Onko tämä järkevää taktikointia vai kumppanin hyväksikäyttöä? Voi olla esimerkiksi epäreilua kertoa kumppanille viiden vuoden päästä, että ”oikeastaan en ollut sinusta riittävän kiinnostunut”. Toisaalta harva katuu pitkällä tähtäimellä sitä, että on saanut lapsen. Päätös lapsesta voi myös olla kumppanien yhteinen, vaikka epävarmuus parisuhteesta olisikin tiedossa.

Ihmisen ”itseisarvo”

Elämä on täynnä ristiriitoja, joihin ei ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia. Kukaan ei voi tietää toisen puolesta, mikä on oikea ratkaisu parisuhteessa tai perheen perustamisessa. Jos joudumme jatkuvasti pohtimaan, onko parisuhteemme ”se oikea”, silloin on syytä hiljentää vauhtia ja käsitellä asiaa vielä. Toisaalta elämässä on hyvä kohdata myös realiteetit: jokaisessa parisuhteessa huuma hellittää, eikä kukaan puoliso tunnu joka päivä maailman ihanimmalta. Mikäli haluamme lapsia, sille on biologiset rajat, ja joskus on vain tehtävä päätös, haluaako lapsen vai ei.

Hyvä neuvo on, että jokaisella ihmisellä tulee aina olla ”itseisarvo”. Puoliso ei voi olla pelkkä väline lapsentekoon. Onnellisessa parisuhteessa tarvitaan molemminpuolista kunnioitusta. Se on myös lapsen etu. Vanhempien hyvinvointi lisää lapsen hyvinvointia.

Lapsi ei myöskään voi olla väline parisuhteen ristiriitojen käsittelemiseen. Lapsi ei voi olla vastuussa siitä, pysyvätkö hänen vanhempansa yhdessä vai eivät. Monilla pareilla lapsen saaminen myös heikentää tyytyväisyyttä parisuhteeseen.

Iän tuomat rajoitteet voivat pakottaa kohtaamaan epävarmuuden omasta parisuhteesta. Se on mahdollisuus työstää ja tutkia asiaa. Kyseessä on sinun arvokas elämäsi. On tärkeää, että voit pohtia, mitä haluat elämässäsi. Olisiko mahdollista ottaa esimerkiksi puolen vuoden aikalisä ja pohtia perinpohjin, mihin suuntaan lähdet – tai jäät?

När livet händer

I olika situationer som människor möter under livet vare sig det handlar om sorg eller glädje spelar arbetsgivarens agerande roll.

För några veckor sedan blev jag farmor för tredje gången – vilken lycka – vilken ära! Vem är denna nya lilla varelse som kommit till oss? Kommer hon att likna sina syskon? Vilka personlighetsdrag kommer hon att visa osv?

Eftersom man inte kunde veta exakt när babyn skulle bestämma sig för att komma till världen, hade jag i god tid berättat för min chef och för mina kollegor att jag troligen kommer att behövas för de äldre syskonen i familjen när deras föräldrar tar emot den nya babyn på BB. Och det fick jag full förståelse och uppbackning för. Tack vare arbetsgivarens attityd visste jag att det var ok att jag ombokade de arbetsuppgifter jag hade i kalendern för att finnas till hands i min familj. I praktiken gick det sedan så att jag och barnbarnens bonusfarfar fick en rolig dag tillsammans med de äldre syskonen innan hela familjen återvände hem med en ny familjemedlem att förundras över och att bekanta sig med.

Jag har också varit med om motsatsen – att överraskande förlora en nära anhörig. Också då var min upplevelse att arbetsgivaren bemötte mig med känslighet och respekt utan att för den skull överösa mig med frågor om mitt mående, orkande osv. Att dom, så att säga, på lagom avstånd ”höll ett öga” på mig. Det bemötande betydde mycket för mig i den situationen. Det hjälpte mig att öppet tala om mina upplevelser och känslor.  Och min öppenhet hjälpte också mina kollegor att förhålla sig till mig och min sorg på ett bra och stödjande sätt. Jag fick sakta men säkert komma tillbaka till arbetsplatsen och mina uppgifter här. Jag fick också stöd av företagsvårdens läkare och psykolog.

I mitt dagliga arbete med frånskilda föräldrar och deras barn hör jag ofta att de vuxna, men också att barnen oroar sig över hur vardagen ska rulla efter den stora livsförändring som skilsmässa alltid är. Barnen funderar över hur den ena eller båda föräldrarna ska orka med vardagen efter skilsmässan. De funderar på vem som ska föra dem till träningarna och hjälpa med matematikläxan. Inte sällan hör jag att barnen går omkring och oroar sig för hur familjens pengar ska räcka till när föräldrarna bor i två olika hem.

Att bli ensam förälder i familjen i samband med en separation ställer vardagsorken på prov för de flesta. Då man själv är trött och psykiskt påverkad av det som händer, borde man som allra mest orka vara en trygg, pedagogisk förälder till sina barn. Något som inte alltid är så lätt.

Skilsmässa i familjen förändrar livet för alla inblandade. Alla familjemedlemmar behöver tid och ro för att anpassa sig till den nya livssituationen.

I olika kriser och förändringar som människor kan möta i livet tycker jag att det viktigt att man kan kommunicera öppet med sin arbetsgivare om det utmaningar som pågår i ens liv, och som för tillfället eller på längre sikt kan påverka arbetshälsan och den egna orken. Kanske behöver man sjukskriva sig en tid och samla krafter till en fungerande vardag.  Oftast är det möjligt att hitta lösningar som passar båda parter oberoende om det handlar om en kortare eller lite längre period. Att vi alla ska orka med- och kunna sköta våra arbeten är i både arbetstagarens och arbetsgivarens intresse.

Anne Bjaerre
Hon är sakkunnig inom barn- och familjearbete på Barnavårdsföreningen i Finland.

Oikeus turvalliseen aborttiin, oikeus elää

Irlanti äänesti 25.5. humaanimman aborttilainsäädännön puolesta. Ympäri Eurooppaa ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien puolustajat hurrasivat kehityksen puolesta. Toisenlaistakin ääntä kuultiin. Muun muassa Suomen ulkoministeri Timo Soini esitteli blogissaan henkilökohtaisia mielipiteitään Irlannin äänestystuloksesta. Myöhemmin sekä nykyinen että edeltävä ulkomaankauppaministeri kiirehtivät huomauttamaan, että kyseessä ei ole Suomen virallinen linja. Päinvastoin. Suomi on viime aikoina nimenomaan aktiivisesti edistänyt seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Ja hyvä niin. Se on päätös, joka pelastaa ihmishenkiä.

Seksuaalioikeuksista yksi fataalein on juurikin oikeus päättää lapsiluvustaan. Joka vuosi 56 miljoonaa kertaa joku nainen jossain päätyy epätoivoiseen tilanteeseen. Hän on tullut tahtomattaan raskaaksi eikä näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin päättää raskaus. Suurin osa näistä naisista asuu kehitysmaissa ja maissa, joissa turvallisesti suoritettua aborttia ei ole saatavilla. Mutta hengenvaarallisia keinoja löytyy aina. Joka vuosi 25 miljoonaa kertaa abortti tehdään vaarallisissa olosuhteissa. Kymmeniä tuhansia yrittäneistä kuolee. Nämä kuolemat ovat täydellisen turhia ja järkyttäviä. Ja ne olisivat täydellisen estettävissä. Tutkimukset eivät tue väitettä, että aborttien kieltäminen vähentäisi tehtyjen aborttien määrä. Mutta kuoleman määrää se kyllä lisää.

Keinoja raskaudenkeskeytysten vähentämiseen kyllä löytyy. Paras tapa vähentää abortteja ovat seksuaalikasvatus ja ehkäisyvälineet. Suomi on tästä malliesimerkki. Kun seksuaalikasvatusta alettiin taas 90-luvun laman jälkeen lisätä, aborttiluvut kääntyivät laskuun ja ovat nyt maailman alhaisimpia.

Väestöliiton kehityspoliittisen ohjelman yksi neljästä painopisteestä on oikeus turvalliseen aborttiin. Se on painopiste, koska olemme elämän puolella.

Sámegielat kondomat dorjot seksuála vuoigatvuođaid

Deiven muitalastit moatte suopmelaš olbmái ahte lean dárkkisteamen davvisámegielat kondomadeavsttaid riektačállima. Sii reaškkašedje ja vehá imaštalle, galgetgo vel kondomaid geavahanrávvagat leat sámegillii. “Buot máilmme hommát”, gullui kommeantan. Muhto sámegiella dieđus heive juohke áidna dillái ja dannego eatnigiella lea olbmo čiekŋaleamos ja dehálaččamus giella, dasa lea dárbu maiddái seksuála vuoigatvuođaid ollašuhttimis.

Dan veardde mii mu beljiide lea gullostan, sámenuorat baicce atnet hirbmat positiiva áššin sámegielat kondomadeavsttaid. Gelddolaš dilis soaitá leat álkit beassat lohkat geavahanrávvagiid iežas gillii dannego daid ipmirda dalle buorebut. Ii soaitte váldogiella orrut buot lunddolaččamus gulahallangaskaoapmi nu intima dilis. Dasa lassin sámegielat veršuvdna orru muđuidge vehá čielgasut go álgodeaksta.

Buot ovcci sámegiela leat áitatvuložat earenoamážit Davviriikkaid garra assimilerenpolitihkaid geažil. Sámegielat kondomadeavsttat dorjot iežaset beales maiddái giellaealáskahttima ja sámit miehtá Sámi – eai dušše Suomas – besset geavahit daid. Go Nuoraidráđis lei sáhka kondomaid nuppi gielas, válljiimet golmma sámegiela lassin eaŋgalsgiela. Dalle kondomat leat buot sápmelaččaid geavahusas, vaikko ovdamearkka dihte lullisápmelaš ii dievaslaččat ipmirdivčče ovdamearkka dihte čállon davvisámegiela. Vaikko sámegiella ii leat buot sápmelaččaide vuosttas giella, lea dehálaš beassat geavahit ráhkes gielaža buotlágan oktavuođain.

Siika-Jovnna Gáhteriinná Risten, Sámedikki Nuoraidráđi ságadoalli

Saamenkieliset kondomit seksuaalioikeuksia tukemassa

Satuin kertomaan muutamalle suomalaiselle kaverille, että olen tarkistamassa pohjoissaamenkielisten kondomitekstien oikeinkirjoitusta. Reaktiot olivat huvittuneita ja hieman yllättyneitä: pitääkö kondomien käyttöohjeidenkin olla saameksi? ”Kaikkea sitä”, kuului kommenttina. Mutta saamen kieli tietysti sopii jokaiseen tilanteeseen ja koska äidinkieli on ihmisen syvin ja tärkein kieli, sille on tarvetta myös seksuaalisten oikeuksien toteuttamisessa.

Sen verran mitä minun korviini on kantautunut, saamelaisnuoret pitävät omankielisiä kondomitekstejä ehdottomasti positiivisena asiana. Jännittävässä tilanteessa saattaa olla helpompi päästä lukemaan käyttöohjeita omalla kielellä, koska ne ymmärtää silloin paremmin. Valtakieli ei välttämättä ole kaikista luonnollisin kommunikaatioväline niin intiimissä tilanteessa. Lisäksi saamenkielinen versio saattaa olla aavistuksen selkeämpi kuin alkuteksti.

Kaikki yhdeksän saamen kieltä ovat uhanalaisia erityisesti Pohjoismaiden kovien assimilaatiopolitiikoiden vuoksi. Saamenkieliset kondomitekstit tukevat omalta osaltaan myös kielenelvytystä ja saamelaiset kautta Saamenmaan – eivät vain Suomessa – pääsevät hyödyntämään niitä. Kun Nuorisoneuvostossa oli puhetta kondomien toisesta kielestä, valitsimme kolmen saamen kielen lisäksi englannin. Silloin kondomit ovat kaikkien saamelaisten käytössä, vaikka esimerkiksi eteläsaamelainen ei täydellisesti ymmärtäisikään esimerkiksi kirjoitettua pohjoissaamea. Vaikka saame ei ole kaikille saamelaisille ensimmäinen kieli, on tärkeää päästä käyttämään rakasta kieltä kaikenlaisissa tilanteissa.

Risten Mustonen, Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvoston puheenjohtaja

Otetaan konservatiiviset liikkeet tosissaan

Suomessa voin naisena elää suhteellisen huolettomasti. Jos tulen vahingossa raskaaksi, voin tehdä raskaudenkeskeytyksen. Jos aviopuolisoni lyö, voin erota. Voin myös kulkea kadulla käsi kädessä rakkaani kanssa –riippumatta hänen sukupuolestaan.

Minun on ollut helppo tuudittautua ajatukseen, että minun Suomeni ja Eurooppani on avoin ja edistyksellinen maailmankolkka, joka pitää kiinni jakamattomasta ihmisarvosta sekä naisten ja vähemmistöjen oikeuksista.

Ehkäpä tämän takia suhtauduin naureskellen aito avioliitto –kampanjoinnille kun tasa-arvoisesta avioliittolaista päätettiin. Ajattelin, että kampanjan ajatusmaailma on vain harmiton jäänne menneisyydestä, jota ei tarvitse ottaa tosissaan.

Olin väärässä.

En vielä silloin tiennyt, että maailmalla ja myös Euroopan sisällä naisten oikeudet ovat ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteena. Ja että niitä vastaan taistelee verkosto, joka on hyvin järjestäytynyt ja rahoitettu.

Uusi Agenda Euroopalle

Tammikuussa vuonna 2013 kaksikymmentä yhdysvaltalaista ja eurooppalaista abortinvastaisen liikkeen edustajaa ja samat arvot jakavaa konsulttia tapasivat salaisessa kokouksessa Lontoossa. Suunnitteilla oli kristillisiä arvoja mukailevan verkoston perustaminen, joka pyrkii naisten ja vähemmistöjen oikeuksien rajoittamiseen Euroopassa. Tähtäimessä oli olemassa olevan lainsäädännön muuttaminen, kuten avioero-oikeuden, ehkäisyn saatavuuden, aborttioikeuden sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien polkeminen.

Viiden vuoden aikana alkuperäinen ryhmä on kasvanut jo yli 100 järjestön verkostoksi, joka toimii yli 30 Euroopan maassa ja käyttää nimeä ”Agenda Europe”. Verkoston johtoajatuksena on ”luonnollisen järjestyksen” palauttaminen Eurooppaan. Luonnollinen järjestys tarkoittaa tälle ryhmälle naisen ja miehen muodostamaa ydinperhettä, jossa moderni ehkäisy ja abortti ovat kiellettyjä.

Verkoston toiminta on voimistunut ja laajentunut vuosi vuodelta ja se on jo saavuttanut konkreettisia muutoksia: esimerkkeinä Puolan kiristyvä aborttilainsäädäntö ja Keski-Euroopan tasa-arvoista avioliittoa vastustavat lakialoitteet.

Parempi agenda Euroopalle

Konservatiiviset liikkeet ovat myös meille suomalaisille todellinen uhka. Esimerkiksi abortin saatavuutta rajoittava laki omantunnonvapaudesta on Suomessakin noussut eduskunnan käsittelyyn asti.

Niinkin harmittoman tuntuiset liikkeet kuin Aito avioliitto –kampanja jakavat Agenda Europen kanssa saman konservatiivisen arvopohjan ja ovat osa maailmanlaajuista poliittista liikettä ja ideologiaa.

Minulla on itselleni ja teille lukijoille pyyntö: otetaan konservatiiviset liikkeet tosissamme. Vähättelemällä heidän toimiaan ja vaikutusvaltaansa vaarannamme nykyisen avoimen, inklusiivisen ja monimuotoisen Eurooppamme.

Puhutaan rohkeasti ja kuuluvasti seksuaalioikeuksien ja monimuotoisuuden puolesta –koska vain näin voimme olla kovaäänisempiä kuin Agenda Europe ja muut oikeuksiamme vastaan hyökkäävät.

Haluan, että tulevaisuuden Eurooppa on avoin, edistyksellinen ja se pitää kiinni jakamattomasta ihmisarvosta. Haluan, että tulevaisuuden naiset ja tytöt voivat tehdä itsenäisiä päätöksiä, elää huolettomasti oman näköistä elämää ja että heidän seksuaalioikeutensa toteutuvat. Siinä on uusi, parempi agenda Euroopalle.

P.S. Tervetuloa katsomaan kanssamme aihetta koskeva dokumentti Abortion: Backlash in Europe ja keskustelemaan aiheesta 31.5. klo 17:15 alkaen Kulttuuritehdas Korjaamolle. Tilaisuus on maksuton.

Tutustu myös kirjoituksen lähdejulkaisuun European Parliamentary Forum on population & Developmentin Restoring the Natural Order.

Koululaisen vanhemman arki -osa 3

Kohta on lauantai ja vuoden viimeinen koulupäivä!

Järkyttävää! Mihin Tämä vuosi oikein hurahti? Juurihan minä suunnittelin, että mitä ihmettä lapsi voisi laittaa päälleen ensimmäisenä koulupäivänä! Nyt syksyiset vaatteet ovat jo käyneet pieneksi ja uusien ostamisessa ei meikäläisen, äidin mielipide todellakaan enää riitä :).

Niin, lapset kasvavat joka päivä! On upeaa nähdä se pieni, asteittainen kehittyminen lasten toiminnassa ja ajattelussa joka kertoo siitä, että lapsi kasvaa, aistii ympäröivää maailmaa ja opettelee koko ajan elämää.

Tämä sama asia näkyy sekä pienten, että vähän isompienkin lasten ja nuorten kohdalla.

Opetellaan, harjoitellaan, onnistutaan, kaadutaan, mokataan ja taas noustaan ylös ja jatketaan. Minua ei välttämättä enää tarvita niin tarkasti sen pohtimisessa mitä lapsi laittaa tavallisena koulu- tai kesäpäivänä päälleen, kuten silloin kun hän oli vauva. Mutta tämä isompi lapsi tarvitsee edelleen minun tukea muissa tavallisissa arjen asioissa, kuten arjen rytmin ylläpidossa, eli siinä että muistetaan syödä, nukkua ja liikkua säännöllisesti ja terveellisesti. Sen muistuttamisessa, että läksyt tehdään ensin ja sitten vasta viiletellään leikkimässä kavereiden kanssa lähimetsässä, että ei tarvitse rättipoikkiväsyneenä koulutehtäviä tehdä kiukkuisena illalla.

Minua tarvitaan sen muistuttamisessa, monenko aikaan pitää sieltä ulkoa tulla sisälle iltatoimiin ja nukkumaan. Minua tarvitaan edelleen arjessa, siinä että olen turvallisesti läsnä ja tavoitettavissa, antamassa läheisyyttä ja tukea. Silloin kun polveen tulee naarmu ja tarvitsee sitä hoitaa ja putsata, tai kun on muita harmituksen hetkiä. Minua tarvitaan edelleen kehumisessa ja kannustamisessa lapsen iloista, kuten siinä miten upeasti vaikka joku legojen rakentaminen tai muu lapsen kiinnostuksen kohde on lapsella sujunut tai onnistunut ja minua tarvitaan haasteellisissa tilanteissa auttamaan, kun joku asia ei niin onnistukaan.

Minua tarvitaan rajojen ja reunaehtojen asettamisessa, kuten sen pohtimisessa miten pitkään voi pelata kännykällä peliä, tai voiko ylipäätään pelata ollenkaan. Ja minua tarvitaan kaverisuhteiden, harrastustoiminnan ja lapsen kaikkien verkostojen mahdollistamisessa. Ja minua tarvitaan sen muistuttamisessa ja mallin näyttämisessä siinä, kuinka erilaisten ihmisten kanssa toimiessa tulee muistaa kaikkien kunnioittaminen, kohteliaisuus ja ystävällisyys.

Nautitaan siis näiden upeiden tyyppien, ihanien lasten ja nuorten tukemista ja auttamista ja ollaan heille läsnä arjessa!

Pohdin syksyn ekaluokkalaisten listaa oppimisen edellytyksistä ja tärkeimmistä asioista, eli:

  1. Työrauhan antaminen itselle ja muille
  2. Taito kuunnella muita ja uskallus kertoa omia ajatuksia ja mielipiteitä
  3. Oman vuoron odottaminen ja kohtelias käytös, muiden huomioiminen

Nämä taidot ovat pohjana oppimiselle. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen kehittyvät näiden taitojen rinnalla. Toivon, että tämä lista jatkuu oleellisena osana koululaisten arkea myös tulevina kouluvuosina!

Ihanaa ja rentouttavaa kesälomaa kaikille koululaisille ja vanhemmille!