Poikien Puhelin pyrkii tavoittamaan entistä paremmin ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat nuoret miehet. Viime maaliskuun yhteishaun liki 72 100 hakijasta noin puolet haki ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen. Vaikka suurimmalla osalla heistä sujuu hyvin, lukiossa ja ammattilisissa oppilaitoksissa opiskelevien välillä on huomattavia eroja hyvinvoinnissa.
Siirtyminen peruskoulusta toiselle asteelle on keskeinen vaihe nuoren elämässä, jonka suurin osa ohittaa suuremmitta vaikeuksitta – mutta eivät kaikki. Poikien Puhelimessa keskustelemme toisinaan nuorten kanssa, jotka kokevat hämmennystä ja epävarmuutta tulevaisuuden suhteen peruskoulun päättymisen kynnyksellä, tai toiselle asteelle siirryttyään.
Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan kiusaaminen on huomattavasti yleisempää ammattioppilaitoksissa kuin lukiossa. Kiusaaminen on myös väkivaltaisempaa: noin viidennes kiusaamista kokeneista tai siihen osallistuneista kertoi kiusaamisen tapahtuneen lyömällä, potkimalla tai tönimällä. Kiusaamisen lisäksi päihteiden käyttö näyttää olevan huomattavasti yleisempää ammattiin opiskelevien poikien keskuudessa.
Amis 2018 -tutkimuksen mukaan opiskelijahuolto on useimmiten opiskelijaa lähinnä oleva tukipalvelu, mutta vain puolet tutkimuksen vastaajista kertoo saaneensa sieltä tarvitessaan apua. Naiset ovat hakeneet apua esimerkiksi terveydenhoitajalta, lääkäriltä, kuraattorilta tai psykologilta miehiä selvästi useammin. Miehistä apua oli hakenut 19 % ja naisista 30 %.
Kouluterveyskyselyn tuloksissa ilmenee myös alueellisia eroja opiskelijahuollon palveluiden saatavuudessa. Poikien Puhelin on yhdenvertainen matalan kynnyksen palvelu, jonka puoleen voi kääntyä tilanteessa kuin tilanteessa. Anonyymissa palvelussa voi keskustella myös asioista, joista puhuminen koetaan hankalaksi ammattilaisen kanssa kasvokkain. Poikien Puhelin ei korvaa opiskelijahuollon palveluita, mutta voi parhaimmillaan auttaa mieltä askarruttavien asioiden puheeksi ottamisessa ja rohkaista tarvittaessa hakeutumaan paikallisen avun piiriin.
Poikien Puhelimen tehtävänä on tarjota pojille ja nuorille miehille matalalla kynnyksellä tukea ja tietoa erilaisissa elämäntilanteissa ja -vaiheissa, ja ohjata heitä tarvittaessa paikallisen avun pariin. Nuoren aikuistuessa myös avun ja tuen tarpeet muuttuvat erilaisiksi. Toiselle asteelle siirryttäessä vastassa ovat täysi-ikäisyyden ja sen myötä aikuisuuden mukana tuomat odotukset ja velvollisuudet. Monelle näihin liittyvien ajatusten jakaminen ja niiden sanottaminen luottamuksellisesti ja anonyymisti voi olla huojentava kokemus.
Poikien Puhelin lähettää uutta nuorille suunnattua materiaalia kaikkiin ammatillisiin oppilaitoksiin tänä syksynä. Materiaaleja voi tilata ilmaiseksi osoitteesta www.poikienpuhelin.fi.
Lähteet
Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry: Amis 2018 -tutkimus: Mitä kuuluu, ammattiin opiskeleva (2018). https://www.amistutkimus.fi/wp-content/uploads/amis-2018-sisasivut-aukeamittain-painoon_korjattu.pdf
Opetushallitus. Koulutustilastot.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kouluterveyskysely.