Minä ja ekaluokkalainen

Tähän on tultu. Päiväkotirepun pakkaaminen on vaihtunut koululaisen elämään. Arjen määrittävät uudet, mutta myös tututkin sanat ja rytmi: kävelevät koulubussit, wilma-viestit, kirjojen kontaktoimiset ja iltapäiväkerhot.

Miten pienestä voikin muutamassa kuukaudessa kesän aikana venähtää ” iso ”koululainen? Huoneen seinät on uudelleen tapetoitu erilaisin julistein, musiikkimaku muuttui kuin yhdessä yössä ja carslompakko ei enää kelvannut käyttöön bussikortin säilyttämiseen. Lasta näkyy yhä vähemmän kotona, kun ulkona on kiinnostavat leikit kavereiden kanssa.

Äitinä minulla sitten alkoikin uusien verkostojen luominen koulumaailmaan. Alakoulun ja iltapäiväkerhon aikataulut määrittelevät päivärytmit ja lyhennetty työaika mahdollistaa arjen raamit. Kuinka minä opin ja sopeudun kaikkeen tähän uuteen? Kuinka saan autettua ja tuettua lastani uudessa tilanteessa? Kuinka autan lastani ylläpitämään entisiä ja luomaan uusia kaverisuhteita, jotta lapseni ei ole se yksinäinen lapsi koulussa, joka seisoo koulun pihalla reunassa muiden leikkiä katsellen ? Entä kuinka saan itseni rauhoitettua, että kyllä lapsi pärjää päivän aikana, vaikka aikuiset eivät enää ole niin tarkkaan huolehtimassa ja katsomassa perään, laitetaanko sateen kestävät housut ulos pihaleikkeihin vai ei?

Koulurauha on julistettu, lukujärjestys saatu ja arki alkanut. Arjessa lapsellani on läsnä joukko osaavia ammattilaisia ja uskomattoman laadukas suomalainen koulujärjestelmä ja tarvittaessa oppimisen tukimuodot. Uskallan siis luottaa vanhempainillan ja wilma-viestin sanomaan ja vedän henkeä: Ensimmäisen luokan oleelliset tavoitteet ovat äärimmäiset tärkeät ja samat kuin mitä jokaisessa työssä ja oppimisessa tulisi olla:

1. Työrauhan antaminen itselle ja muille

2. Taito kuunnella muita ja uskallus kertoa omia ajatuksia ja mielipiteitä

3. Oman vuoron odottaminen ja kohtelias käytös, muiden huomioiminen

Nämä taidot ovat pohjana oppimiselle. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen kehittyvät näiden taitojen rinnalla.

Ja niin aamulla taas lähdetiin yhdessä aurinkoisina, innostuneina ja luottavaisin mielin astelemaan uutta koulupäivää kohti.

 

 

En haluu oppia

”Minä ja kaveri tultiin koulun vessaan. Kaverilla oli tylsää tunnilla.”

”Ei oo kiva käydä koulua.. En haluu oppiakkaan.”

”Mitä pitää tehä, meni motivaatio kouluun.”

 

”Jokainen meistä voi oppia paljon enemmän kuin uskomme.”  – Kasvatustieteen professori Kai Hakkarainen.

Koulut alkavat taas ja se kuuluu Poikien Puhelimessa. Joillekin tämä on ilon päivä ja toisille motivaation löytäminen on yhtä kivireen vetämistä. On yksilöllistä miten opitaan ja mikä on oma kyky vastaanottaa tietoa ja käsitellä sitä. Siihen vaikuttaa myös suuresti oma käsitys itsestä sekä itsetunto. Suuri tekijä on myös poikien omat vertaisryhmät tai kaveripiiri.

Mistä löytää motivaatio oppimiseen? Oppimiseen tarvitaan taitoa ja tahtoa. Taidot muuttuvat ja ne voivat muuttua. Tällainen käsitys olisi hyvä saada myös pojalle itselle iskostettua. Tämän lisäksi ilmapiiri, jossa uskaltaa yrittää, epäonnistumisia ei pelätä, omat onnistumiset ja edistymiset huomataan sekä tietää miksi harjoittelee, tällöin ollaan hyvin pitkällä.

Näitä asioita on tutkittu Jyväskylän yliopistossa ja Niilo Mäki Instituutissa.

Poikien oppimismotivaatioon vaikuttaa myös suuresti kaveripiirin tai vertaisryhmän palaute. Mikäli palaute saadaan kannustavaksi ja oppimisen ilosta saa nauttia luo se edellytykset myös heikommin pärjääville. Minä osaan minä pystyn. Minä olen juuri hyvä tällaisena. Tämä on tasoni. Tästä voin parantaa tämän verran jos haluan, mutta ei ole pakko. Tällainen sisäinen puhe on kannustavampaa kaikille.

Tietysti tähän tarvitaan aikuisten tukea. Palaute on hyvä saada realistiseksi ja konkreettiseksi. Miten poika saavuttaa asettamansa tavoitteet. Nämä tavoitteet kannattaa myös asettaa realistiseksi. Mikä on se taso, mikä juuri tälle pojalle on riittävä.

Myös temperamentti ja tunteiden hallinta ohjaa oppimista. Mikäli onnistumisiin ja epäonnistumisiin suhtautuu lamauttavalla tai itseään sättivällä asenteella voi se johtaa kierteeseen, jossa ei uskalla tai anna itsensä epäonnistua. Virheistä oppii ja on hyvä antaa lasten tehdä myös virheitä. Kun käy lapsen kanssa läpi tunteita ja antaa suurimman pettymyksen tasaantua, voidaan yhdessä miettiä mitä tästä opimme. Mitä voimme tehdä toisin ja miten hienoa on lähteä uudestaan yrittämään seuraavalla kerralla.

Viestimme kaikille koulunsa aloitteleville on:
Oppikaa edes jotain. Oppikaa elämää varten tai muuttuvia työmarkkinoita varten. Tai vaikka vaan ihan huvikseen, kunhan opitte jotakin.

Kursiivit ovat suoria lainauksia puhelimeen soittavilta lapsilta ja nuorilta.

Poikien Puhelin kuuntelee ja kuulee murheita ja arjen iloja arkisin klo 13-18 numerossa 0800 94884. Vastaajana on aina aikuinen koulutettu mies. Myös Poikien Puhelin chat palvelee arkisin 13-15.

 

 

 

 

Jokaisen kokemus sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on erilainen

Transnuoren aatteita 4

Seksuaalisuudesta puhuttaessa esiin nousee usein myös sukupuoli. Ne ovat kaksi eri asiaa, mutta tavallaan myös kytköksissä toisiinsa. Minultakin on kysytty, että mitä eroa niillä sitten on? Seksuaalisuus, puhuttaessa seksuaalisesta suuntautumisesta, on sitä, kenestä pidät. Sukupuoli on osa sitä, mitä itse olet. Mielestäni sanonta Seksuaalinen suuntautuminen on sitä, kenen kanssa menet sänkyyn. Sukupuoli on sitä, kenä menet sänkyyn. kiteyttää näiden asioiden eron helposti ymmärrettävällä ja hauskalla tavalla.

Seksuaalisuuden merkitys sukupuolenkorjausprosessissa on vähän epäselkeä. Siitä puhutaan prosessin yhteydessä kuten muistakin asioista; koulusta, kodista ja kavereista. Lääkärit haluavat kuulla aiheesta, mutta se ei voi vaikuttaa diagnoosin saamiseen. Kysymykseen ‘’Mitä seksuaalisuutesi on?’’, ei voi vastata väärin, koska ei ole yhtä oikeaa vastausta. Mielestäni transsukupuolisuus ja seksuaalisuus eivät ole riippuvaisia toisistaan. Voi olla homo, hetero, bi tai vaikka aseksuaali ja silti trans.

Joillakin transihmisillä epäilykset omasta transsukupuolisuudesta heräävät sukupuolen ja seksuaalisuuden ollessa yhteiskunnan normien näkökulmasta ristiriidassa keskenään. Omalla kohdallani löysin vastauksia myös silloin, kuin aloin pohtia seksuaalisuuttani ollessani noin kahdeksanvuotias. Muistan kuinka ihastuin tuolloin ensimmäisen kerran tyttöön ja asia ihmetytti minua kovasti. Ensin ajattelin, ettei tytön ole mahdollista ihastua toiseen tyttöön. En tuolloin tiennyt seksuaalisuuden monimuotoisuudesta, vaan ajattelin kaikkien olevan heteroita.

Aikanaan sain enemmän tietoa, josta sain apua itsetutkiskeluun. Kun kerroin nuorempana joillekin ihmisille siitä, kuinka koen olevani oikeasti poika, he kyseenalaistivat ensimmäisenä seksuaalisuuteni. Joiltakin sain kuulla olevani vain todella lesbo. Ei ole kenenkään muun asia alkaa määritellä toisen seksuaalisuutta tai sukupuolta. Vaikka joku näyttäisi mielestäsi homolta, ei ole kohteliasta ilmaista sitä ääneen. Se voi tuntua kommentoitavasta todella pahalta, jos esimerkiksi kommentti menee ihan päin honkia.

Mielestäni ihmisten tulisi tällaisissa tilanteissa oppia ymmärtämään juurikin näitä sukupuolen ja seksuaalisuuden eroja. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että nuoren kertoessa olevansa jotain muuta kuin kehonsa oikeaksi tunteva hetero, hän on vain epävarma itsestään ja kyseessä on vain vaihe. Ihmisen ikä ei saisi ikinä olla este olla sitä mitä on.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Jokainen on hyvä sellaisena kuin on

Transnuoren aatteita 3

Koulussa ahdistusta tuottivat varsinkin tyttöjen ja poikien erilliset liikuntatunnit. Monesti tytöillä oli venyttelyä, joogaa tai muuta jumppaa samalla kun pojat pelasivat liikuntasalin toisessa osassa sählyä, korista tai futsalia. Lempiaineeni koulussa on aina ollut liikunta, mutta kun neljännellä luokalla meidät jaettiin tyttöjen ja poikien liikuntaryhmiin, sydämeni koki kovan kolauksen. Viidennellä luokalla aloin osallistumaan mahdollisimman paljon poikien liikuntaryhmän tunneille. Se sopi hyvin silloiselle liikunnanopettajalle. En tykännyt pelata tyttöjen kanssa, kun olin tottunut pelaamaan välitunneilla kovaa poikien kanssa. Tyttöjen kanssa mua käskettiin koko ajan varomaan voimankäytön kanssa. Poikien kanssa sain pelata paljon kovempaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikille pitäisi alusta asti tarjota mahdollisuutta päättää omasta liikuntaryhmästään.

Yläasteen ajan olin liikuntaluokalla. Meidän liikuntatunnit olivat yhteiset tytöille ja pojille. Tykkäsin luokastamme todella paljon, vaikka klikkejä olikin yhdeksännelle luokalle asti. Nautin koulunkäynnistä ja mulla oli koulussa enemmän kavereita kuin mitä ala-asteella oli ollut.

Olen iloinen siitä, että meidän kouluissa ei jaettu käsityöryhmiä sukupuolen mukaan. Olen kuullut, että jossain muualla on ollut tapana tehdä niin. Meidän kouluissa ei myöskään ollut tyttö-poika-jonoja.

Kamalia olivat mielestäni myös terveydenhoitajan pitämät tunnit, joilla puhuttiin murrosiästä. Meillä ne oltiin järjestetty erikseen tytöille ja pojille. Mun käskettiin erikseen mennä tytöille tarkoitetulle tunnille. Olisin silloin vaan halunnut jättää ne välistä. Mielestäni koko luokalle tulisi pitää yhteiset murrosikää käsittelevät tunnit.

Transsukupuolisuus ei ole juuri ollut esillä peruskoulussa. Lähinnä vain silloin, kun terveystiedon opettaja puhui asiasta väärillä termeillä samalla, kun käsiteltiin seksuaalisuutta. Yhdeksännellä luokalla etiikan kurssilla tein esitelmän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja paljon kiitosta esitelmän asiallisuudesta. Myöhemmin opettaja tuli kertomaan, että esitelmäni ansiosta hänkin oli oppinut paljon uutta.

Yleensä ehkä ajattelisi, että opettajat olisivat kuin valtavia tietokirjoja. Eivät he ole, eikä heidän tarvitsekaan olla, kunhan he opettavat asiallisesti, eivätkä tuputa omia mielipiteitään opetuksen seassa lapsille. Tottakai jokaisen opetuksessa näkyy omat arvot ja mielipiteet, mutta pitää muistaa painottaa, että ei ole oikeaa mielipidettä ja antaa oppilaiden muodostaa mielipiteensä itse.

Mielestäni on todella väärin opettaa lapsia ajattelemaan ahdasmielisesti. Esimerkiksi jos opettaja ei itse hyväksy homoseksuaaleja, ei hän mielestäni saa opettaa lapsille samaa. Hän ei voi tietää, onko kenties hänenkin tunneillaan nuori, joka on osa jotain seksuaalivähemmistöä. Asioista pitäisi puhua asiallisesti oikeilla termeillä ja painottaa, että jokainen on hyvä sellaisena kuin on.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Kiusaamisen lopettaminen vaatii sinnikkyyttä

Kuulemme kiusattujen tarinoita Poikien Puhelimessa yhtenään. Aina emme ole kuitenkaan taho, jonka puoleen käännytään ensimmäisenä. Liian usein käy ilmi, että kiusaamisesta on jo kerrottu. Vanhemmille, opettajille, rehtorille. Silti kiusaamista ei ole saatu loppumaan.

Keinot kiusaamisen vähentämiseen ovat olemassa, mutta usein erityisesti pitkäaikaisen kiusaamisen lopettamiseen menee aikaa ja tarvitaan useita keinoja. Näin asioiden ei tietenkään pitäisi olla, mutta käytännön kokemuksemme mukaan sinnikkyys on asiassa usein välttämätöntä.

Olemme Poikien Puhelimessa päätyneet nuoren kanssa yhteistyössä purkamaan kiusaamisen lopettamista selviin erillisiin osioihin. Tämä helpottaa nuorelle tilanteen hahmottamista ja antaa tavoitteita, joita kohti pyrkiä.

  1. Kiusaamisesta on kerrottava opettajalle ja vanhemmille, tai muulle luotettavalle aikuiselle. Jos opettaja ei puutu asiaan riittävästi, tilanteesta tulee kertoa rehtorille ja muille opettajille.
  1. Kiusaamiseen puututtaessa kiusaaja tulee saada ymmärtämään, että hän toimii väärin eikä hänen toimintansa ole hyväksyttävää. Tätä voi tehdä esimerkiksi sanoittamalla kiusaajan toimintaa kovaan ääneen. Harva haluaa kuulla koulun pihalla tai käytävällä toisen juontavan omaa kiusaamistaan ja muuta pahantekoaan selväsanaisesti.
  1. Kannattaa pyytää kavereita, sisaruksia tai muuta luotettavaa henkilöä mukaan kiusaustilanteeseen, sekä todistamaan, että kertomaan niistä. Yhdessä on helpompi mennä kertomaan asiasta.
  1. Kiusaamistilanteiden ylöskirjaaminen on tärkeää. Kaikista kiusaamisista kannattaa tehdä muistiinpanot. Jos kiusaaminen tapahtuu sähköisesti, kannattaa viestit säilyttää. Mitä paremmat todisteet tapahtuneesta on, sitä varmemmin siihen tulla puuttumaan.
  1. Kiusatuksi joutuminen ei ole oma vika. Omaa persoonallisuuttaan ei pitäisi tarvita muuttaa tämän takia. Yleensä kiusaaminen on kiusaajille tapa yrittää saada arvostusta ryhmässä ja saada mielihyvää toisen alistamisesta. Omien selviytymiskeinojen muuttaminen voi olla kuitenkin hyödyllistä. Helposti ärsyyntyvä on helppo kiusattava. Kun kiusaajat tietävät jonkun reagoivan helposti nälvimiseen, he saattavat keskittyä tämän kiusaamiseen. Itsehillinnän, rauhallisena pysymisen ja vastaan sanailemisen opettelu voi olla yksi keino vähentää kiusausta. Tähän ei tietenkään pitäisi joutua, kiusaus pitäisi saada loppumaan muilla keinoin.
  1. Joskus kaikki keinot ovat käytetty, mutta kiusaamista ei silti saada loppumaan. Joskus joudutaan pohtia jopa koulun vaihtamista. Se voi lopettaa kiusaamisen. Se on silti väärin, koska aikuisten vastuunottokyky tilanteesta on pettänyt, eivätkä kiusaajat joudu vastuuseen. Uudessa koulussa on myös mahdollisuus joutua kiusatuksi.
  1. Jos kiusaamiseen ei löydy apua koulun sisältä tai siihen liittyy pahoinpitelyä, kannattaa tehdä rikosilmoitus poliisille. Kannattaa myös tehdä itsestään ja kiusaajista lastensuojeluilmoitus. Ilmoituksen saatuaan viranomaiset puuttuvat muiden riittämättömään toimintaan.

Helposta asiasta ei ole siis kyse eikä yksittäinen ratkaisu todennäköisesti pure. Kokemuksesta voimme kuitenkin sanoa, että jos asiassa on sinnikäs, tilanne ennen pitkää helpottaa ja kiusaaminen loppuu. Itsestään näin ei käy. Kiusaamiseen on puututtava silloin, kun sitä tapahtuu.

Nuoriin kannattaa panostaa

shutterstock_102000970Kunnallisvaalit ovat keväällä ja nuorille tärkeitä teemoja on jokaisen puolueen puolueohjelmassa. Nuorten osallistuminen politiikkaan ja vaikuttaminen päätöksentekoon riippuu puolueitten painottamista asioista. Nuoret ovat kiinnostuneita koulutukseen liittyvistä asioista kuten korkeakoulutukseen liittyvistä muutoksista ja leikkauksista. Lisäksi nuoria kiinnostaa oman ikäisten terveydenhoidon vaihtoehdot, kuten se miten pääsee hoitoon ja mitä se maksaa opiskelustressin iskiessä.

Nuoria on turha odottaa tulevan vaalitilaisuuksiin tai tapahtumiin, jotka eivät nuoria koske. Nuoria saadaan osallistumaan yhteiskuntaan olemalla nuorten kanssa nuorten paikoissa kuten nuorisotiloissa, kauppakeskuksissa ja koulussa.

Nuoret ovat tärkeää saada osallistumaan päätöksentekoon, sillä nuoret ovat suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus, joihin kannattaa panostaa. Toki esimerkiksi koulutus ja siihen liittyvät oppilashuollon palvelut ovat vain yksi osa puolueiden painopisteitä, mutta jos yhteiskunta satsaa lapsiin ja nuoriin heistä kasvaa tasapainoisia nuoria voi yhteiskunta saada heihin satsaamansa rahat moninkertaisesti takaisin.

Kuntien on edistettävä nuorten vaikuttamista nuorisolain edellyttämällä tavalla. Nuorille on annettava tilaisuuksia, joissa he saavat vaikuttaa. Lisäksi kuntien on suunniteltava ja toteutettava strategia, jolla he toteuttavat nuorten osallistumisen päätöksentekoon. Nostaisin tärkeänä nuorten joukosta myös esille erityisryhmät (mm. vammaiset, maahanmuuttajat ja seksuaalivähemmistöt). He tarvitsevat eritystä tukea kaikenlaiseen osallistumiseen ja siihen, että uskaltavat ottaa kantaa asioihin.

Nuorten osallistumiseen vaikuttamiseen ei siis tarvita mitään ihmetekoja vain nuorten kuulemista nuorten paikoissa ja nuorille tärkeiden asioiden esille nostamista. Kunnilla on parempi tulevaisuus, jos he kuuntelevat nuoria.

Annamari Pulliainen
Väestöliiton nuorisotyöryhmän jäsen

Koululaisen pitkä loma – stressin lähde?

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_205323919Lapset pääsivät kesälaitumelle koulusta viikonloppuna. Moni perhe on kuitenkin jo kuukausia aikaisemmin kauhulla valmistautunut tähän tulevaan lomaan miettien, miten saa tänä kesänä lapsen loman aikaisen hoidon järjestymään. Koululaisen pitkä loma aiheuttaa monelle stressiä lapsen ollessa eka- tai tokaluokkalainen, mutta kun perheessä on vammaisia tai pitkäaikaissairaita lapsia, tuo loma-aikaisen hoidon järjestämisen stressi jatkuu vuositolkulla.

Moni kokee erityislapsiperheen elämän niin raskaana, että jättäytyy työelämästä kokonaan pois, koska perheen ja työn yhdistäminen on koettu liian haastavaksi. Töitä ei tarvitse kuulemma ajatellakaan, kun lapsi tarvitsee apua 24h/vrk. Vaikka lapselle on myönnetty avustajat, ei ole itsestään selvää, että vanhempi pystyisi tekemään töitä. Jos avustaja väsyy työhön, sairastuu tai muuten estyy tulemasta, ei lasta tule hoitamaan kukaan muu. Automaattisesti luotetaan siihen, että vanhempi on se joka hoitaa lapsen, vaikka vanhemmalla olisi kuinka tärkeä työpäivä tai joku tärkeä meno.

Pyysin Leijonaemoja kertomaan, miten lapsen kesäloman aikainen hoito on saatu järjestymään. Heti ensimmäinen kommentoija kertoi, että joutui lopettamaan vakityönsä ja tekee nyt osa-aikaista työtä kouluaikaan ja koulujen loma-aikaan sitten on kokonaan töistä pois. Toinen kertoi, että perheen vanhempien lomat pidettiin aina eri aikaan ja sitten äiti piti palkatonta vapaata, mutta lopulta äiti jäi työelämästä pois kokonaan. Kolmas kertoi olevansa koulussa töissä, joten loma on yhtä pitkä ja samaan aikaan kuin lapsella. Onneksi osalla kouluista on järjestelyjä, joissa lapsen hoito on järjestetty kesä- ja elokuussa. Tosin kaikille ei ole mahdollisuutta pitää kesälomaansa heinäkuussa. Tiedättehän te kaikki, mikä riita työpaikoilla on parhaasta lomakuukaudesta?

Itse olen järjestänyt liikuntavammaisen nuoren kesäloman niin, että teen töitä pääasiassa etänä. Pakollisia menoja tulee väkisin ja sillä viikolla kun olen työmatkalla, on mieheni lomaviikolla. Toki se harmittaa, että perheen yhteistä lomaa on vähemmän. Meillä on myös hyvät tukiverkot, omat vanhempani ja poikani kummitäti. He pystyvät auttamaan, jotta pääsen kokouksiin myös kesällä. Jos lähelläsi on erityislapsiperhe ja sinulla olisi mahdollista heitä auttaa, niin tarjoa apua. Me erityislasten vanhemmat olemme huonoja avun pyytämisessä.

Haluaisin kannustaa työpaikkoja perheystävällisiksi myös erityislasten vanhemmille. Meillä Leijonaemot ry:llä on neljä työntekijää, joista jokaisella on ainakin yksi erityislapsi. Meillä on liukuva työaika ja kolme työntekijää tekevät töitä pääasiassa etänä. Työ joustaa, kun lapsi pitää viedä sairaalaan tai terapiaan. Kesälomat pyritään järjestämään niin, että vanhempi voi olla koulunsa aloittavan ekaluokkalaisen tukena pari ensimmäistä viikkoa. Tiiminä tuemme toisiamme ja voimme tilapäisesti tehdä toisen työtehtäviä. Toisen työtehtävän hoitaminen on mahdollista, koska olemme laatineet hyvät ohjeistukset ja panostaneet työvaiheiden kirjauksiin ja raportointiin. Tämä on riskienhallintaa parhaimmillaan ja lisää myös työhyvinvointia ja tehokkuutta, kun voi olla samaan aikaan hyvä äiti ja hyvä työntekijä.

Janet Grundström
Kirjoittaja on Leijonaemot ry:n toiminnanjohtaja

Vanhemmuuden päivä

shutterstock_142845685Vanhemmuus on aurinkoisia aamuherätyksiä,  iltasatuja ja hyvän yön suukkoja.

Vanhemmuus on päiväkotirepun pakkaamisia, kiireisiä aamuruuhkassa suhailuja ja lapsen puhelujen vastaanottamista, kun lapsi lähtee yksin kotoa kouluun.

Vanhemmuus on päivän aikatauluttamista työn tai opintojen ja perheen tasapainottamisessa niin, että ehdit hakemaan lasta päivähoidosta tai iltapäiväkerhosta ja laittamaan lapselle ajoissa ruokaa ennen mahdollista harrastuksiin siirtymisiä.

Vanhemmuus on sitä, että uudet korkkarit jalassa käyt iltapäivällä lapsen kanssa katsastamassa kalastusmajan jossa lapsesi päivällä päiväkotiryhmän kanssa vieraili, kun tietenkin täytyy tietää, missä kohdassa muutama kala tuli onkeen.

Vanhemmuus on sitä, että ehdit paneutua lapsen kanssa alkuräjähdyksen teemaan samalla, kun korjaat isomman lapsesi vaatteita, vaihdat välissä kolmannen lapsesi vaippaa ja otat vastaan itkupotkuraivareita neljänneltä,  kun juuri nyt ei ole mahdollisuutta syödä herkkuja.

Vanhemmuus on sen tiedostamista, onko tänä päivänä in ryhmä hau vai angry birds vai mean girlsit ?

Vanhemmuus on lapsen ja nuoren rakkaussurujen lohduttamista ja kesätöiden hakemisen avustamista.

Vanhemmuus on sitä, että ymmärrät jääneesi jo aikaa sitten jälkeen periscopeista ja snapchateista yms. mutta teet parhaasi, että edes jollain tavalla ymmärrät missä maailmassa lapsesi ja nuoresi elää.

Vanhemmuus on sitä, että laitat myös itsellesi aamulla kellon soimaan, kun lapselle, nuorella tai nuorella aikuisella on tärkeä päivä, jotta varmistat että hän varmasti ehtii aamulla määränpäähänsä.

Vanhemmuus on kahdenkeskistä aikaa lapsen ja nuoren kanssa, mutta myös ajoittain oman ajan ottamista ja ajan antamista mahdolliselle puolisolle, jotta jaksat aina uudestaan iloita vanhemmuuden haasteista.

Vanhemmuus on arkea ja juhlaa, iloa ja surua, epätäydellisyyden ja epävarmuuden sietämistä, lepoa ja toimintaa ja erityisesti arvon antamista jokaiselle tällaiselle ihanalle, tavalliselle ja arvokkaalle vanhemmuuden päivälle  ! 🙂

 

Kympin aamu

shutterstock_142995187Lapsiperheiden jääkaapinovet ja muistitaulut täyttyvät nyt alkusyksystä koululaisten lukujärjestyksistä, harrastusaikatauluista ja päiväkodista ja kouluista tulleista infolapuista. Lisäksi kaikki muistettava päivitetään vanhempien kalentereihin, viestittelyarsenaalissa on käytössä myös lukuisat muut tavat. Jos perheessä on useampi lapsi, saattaa informaatiotulva vyöryä välillä hyökyaallon lailla.

Ideaalitilanteessa perhe ja työ limittyvät kokonaisuudeksi, jossa vanhempi kokee sekä työssään että kotona saavansa tukea omaan elämäänsä. Balanssin löytäminen ja säilyttäminen aiheuttaa aika ajoin kipuilua kaikille vanhemmille. Hyvät perhesuhteet voivat tukea kuormittavissa työelämäntilanteissa. Toisaalta työntekijä voi saada tukea työyhteisöstä oman yksityiselämänsä kriiseissä.

Vaikeita paikkoja työn ja perheen yhteensovittamisessa vanhemmille saattavat olla koululaisen kympin aamu, harrastuskuljetukset tai lapsen lääkärikäynti kesken työpäivän. Jos työpaikalla on jouston varaa, helpottaa se käytännön järjestelyjen lisäksi myös henkistä painetta ja tunnetta siitä, että pitäisi olla kahdessa tai kolmessa paikassa yhtaikaa. Jos työnantaja joustaa, joustaa työntekijäkin helpommin. Työyhteisön sisällä hyviksi havaittuja käytänteitä kannattaa jakaa ja jalostaa eteenpäin. Käytänteistä kannattaa puhua avoimesti kaikkien työyhteisön jäsenten ja erityisesti samassa elämäntilanteessa olevien kesken. Työaikapankit ovat loistava keksintö ja niiden käytön soisi lisääntyvän edelleen.

Niin, ja syksyllä pidettävissä vanhempainilloissa kannattaa käyttää aikaa verkostoitumiseen toisten vanhempien kanssa. Jos koululaisille ei ole aamuhoitoa saatavilla, on hyvä tietää, missä päin lapsen luokkakaverit asuvat, jolloin voidaan myöhäisinä aamuina kokoontua vuorotellen kunkin kaverin kotiin koulun alkua odottelemaan. Kun tuntee kavereiden vanhemmat, on helpompi sopia yhteisistä kuljetuksista harrastuksiin ja muodostaa vaikka kuljetusrinki.

Oman työpaikkani toimisto-ohjesäännössä lukee: Lapsen puheluun vastataan heti, vaikka keisari olisi paikalla. Minulla on paras syy kuunnella iltapäivällä oman koululaiseni päivän päällimmäiset mietteet. Toivon, että sinullakin.

Merja Korhonen

Kirjoittaja on Suomen Vanhempainliiton varhaiskasvatuksen asiantuntija ja kolmen koululaisen äiti.

”Käy juttelemassa kouluterveydenhoitajan kanssa”

_DSC8810Otsikon ohje tulee annettua usein, kun nuori kysyy meiltä neuvoa nettipalvelussa. Nuorilla on paljon omaan kehoon ja sen terveyteen liittyviä kysymyksiä. Pieniä ja isompia. Näennäisen pieni huoli voi nuoren mielessä muuttua suureksi, jos hän jää ongelmansa kanssa yksin. Osa murheista on sen sijaan vakavia, joihin pitääkin saada nopeasti apua.

Nuori vasta harjoittelee aikuisten taitoja. Rohkeutta lähteä omalle terveysasemalle huoltaan selvittämään ei välttämättä vielä ole. Jo pelkkä ajanvarausnumeroon soittaminen voi jännittää kaksi viikkoa. Kaikista asioista ei tunnu mukavalta puhua omalle vanhemmalle.

Kouluterveydenhuollon päätehtävä on ongelmien ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tunnistamisessa. Se seuloo ensimerkit kehittyvistä sairauksista ja valistaen estää uusia syntymästä. Sen tehtävä on tukea oppilasta niin kuin työterveyshuolto tukee työntekijää, eli pitää toimintakykyä – opiskelukykyä – yllä.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto on ehdottomasti myös matalakynnyksinen puskuri, joka kuulee nuoren hätähuudot ja pienemmätkin huolen huudahdukset. Sen pitäisi olla paikka, jonne nuori voi mennä koettuaan jotain häiritsevää tai huomattuaan jonkin olevan hullusti. Sen pitäisi olla myös paikka, josta nuori voi hakea apua kaverilleen.

Ideaalitilanteessa nuoret tuntevat kouluterveydenhoitajansa nimeltä. Terkkari löytyy omasta koulusta ja ovelle voi mennä kolkuttamaan aikaa varaamatta. Kouluterkkari tuntee nuoret monen vuoden varrelta ja tietää oleelliset asiat heidän kehityksestään ja taustastaan. Koulussa huolen herättäneet nuoret on helppo pitää hyppysissä.

Onko tämä pelkkää idealismia? Moni kouluterveydenhuollon ammattilainen kertoo, että juuri hätähuutojen kuulemiseen ei enää ole aikaa. Työpäivät täyttyvät laajojen terveystarkastusten ja niihin liittyvän paperibyrokratian pyörittämisestä. Eikä työaika välttämättä riitä niihinkään – osa määräaikaistarkastuksista saattaa jäädä resurssipulan takia tekemättä.

Monen koulun arkea on, että terveydenhoitaja on paikalla vain päivän tai kaksi viikosta, lääkäri paljon harvemmin. Ovea ei avata kolkuttajalle.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon merkitys pitää ymmärtää. Suomessa tulee vallita sellainen poliittinen tahto, että vaikka sosiaali- ja terveyspalveluita valtakunnallisesti uudelleenorganisoidaankin, halutaan silti turvata nuorille suunnatut ennaltaehkäisevät palvelut ja varhainen tuki hyvin resursoituina lähipalveluina.

Tiedä tämä, sinä kansanedustajaksi halajava: Nuorelle oman koulun oma tuttu terveydenhoitaja on parasta ongelmien ennaltaehkäisyä.

Tutustu Väestöliiton eduskuntavaalitavoitteisiin!