Koululaisen vanhemman arki -osa 3

Kohta on lauantai ja vuoden viimeinen koulupäivä!

Järkyttävää! Mihin Tämä vuosi oikein hurahti? Juurihan minä suunnittelin, että mitä ihmettä lapsi voisi laittaa päälleen ensimmäisenä koulupäivänä! Nyt syksyiset vaatteet ovat jo käyneet pieneksi ja uusien ostamisessa ei meikäläisen, äidin mielipide todellakaan enää riitä :).

Niin, lapset kasvavat joka päivä! On upeaa nähdä se pieni, asteittainen kehittyminen lasten toiminnassa ja ajattelussa joka kertoo siitä, että lapsi kasvaa, aistii ympäröivää maailmaa ja opettelee koko ajan elämää.

Tämä sama asia näkyy sekä pienten, että vähän isompienkin lasten ja nuorten kohdalla.

Opetellaan, harjoitellaan, onnistutaan, kaadutaan, mokataan ja taas noustaan ylös ja jatketaan. Minua ei välttämättä enää tarvita niin tarkasti sen pohtimisessa mitä lapsi laittaa tavallisena koulu- tai kesäpäivänä päälleen, kuten silloin kun hän oli vauva. Mutta tämä isompi lapsi tarvitsee edelleen minun tukea muissa tavallisissa arjen asioissa, kuten arjen rytmin ylläpidossa, eli siinä että muistetaan syödä, nukkua ja liikkua säännöllisesti ja terveellisesti. Sen muistuttamisessa, että läksyt tehdään ensin ja sitten vasta viiletellään leikkimässä kavereiden kanssa lähimetsässä, että ei tarvitse rättipoikkiväsyneenä koulutehtäviä tehdä kiukkuisena illalla.

Minua tarvitaan sen muistuttamisessa, monenko aikaan pitää sieltä ulkoa tulla sisälle iltatoimiin ja nukkumaan. Minua tarvitaan edelleen arjessa, siinä että olen turvallisesti läsnä ja tavoitettavissa, antamassa läheisyyttä ja tukea. Silloin kun polveen tulee naarmu ja tarvitsee sitä hoitaa ja putsata, tai kun on muita harmituksen hetkiä. Minua tarvitaan edelleen kehumisessa ja kannustamisessa lapsen iloista, kuten siinä miten upeasti vaikka joku legojen rakentaminen tai muu lapsen kiinnostuksen kohde on lapsella sujunut tai onnistunut ja minua tarvitaan haasteellisissa tilanteissa auttamaan, kun joku asia ei niin onnistukaan.

Minua tarvitaan rajojen ja reunaehtojen asettamisessa, kuten sen pohtimisessa miten pitkään voi pelata kännykällä peliä, tai voiko ylipäätään pelata ollenkaan. Ja minua tarvitaan kaverisuhteiden, harrastustoiminnan ja lapsen kaikkien verkostojen mahdollistamisessa. Ja minua tarvitaan sen muistuttamisessa ja mallin näyttämisessä siinä, kuinka erilaisten ihmisten kanssa toimiessa tulee muistaa kaikkien kunnioittaminen, kohteliaisuus ja ystävällisyys.

Nautitaan siis näiden upeiden tyyppien, ihanien lasten ja nuorten tukemista ja auttamista ja ollaan heille läsnä arjessa!

Pohdin syksyn ekaluokkalaisten listaa oppimisen edellytyksistä ja tärkeimmistä asioista, eli:

  1. Työrauhan antaminen itselle ja muille
  2. Taito kuunnella muita ja uskallus kertoa omia ajatuksia ja mielipiteitä
  3. Oman vuoron odottaminen ja kohtelias käytös, muiden huomioiminen

Nämä taidot ovat pohjana oppimiselle. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen kehittyvät näiden taitojen rinnalla. Toivon, että tämä lista jatkuu oleellisena osana koululaisten arkea myös tulevina kouluvuosina!

Ihanaa ja rentouttavaa kesälomaa kaikille koululaisille ja vanhemmille!

 

Tärkeä, vaikea äitienpäivä

Ellille

Koulussa oli kivaa! Sai kavereita, seuraa, leppoisaa jutustelua. Oli toisia, saman ikäisiä lapsia, joilla ei ollut koko ajan kiire tai ”tärkeää tekemistä”. Naurettiin, leikittiin, pelattiin.

Lapsen haaste on pärjätä lapsijoukossa. Olisi kiva olla tykätty! Kuusikymmenluvulla olin kuitenkin kummajainen yksinhuoltajan lapsena. Ja vielä isä-yksinhuoltajan. Outo lintu. Selustassa vähemmän aikuisia, vähemmän voimaa ja hoivaa. Aina eväät, tumput, luistimet unohtuneina.

Äitienpäivänä opettaja puhui kauniita sanoja äideistä: miten ihania rakkaat äidit meille ovat ja miten he hoitavat meitä. Alettiin tehdä äitienpäiväkortteja, jokainen sai taitetun puhtaan kartongin. Minulle tuli pala kurkkuun.

Oli siitä ennenkin puhuttu, kaikkien piti se kyllä tietää. Äkkiä sellaiset seikat katoavat toisten lasten mielestä. Kaikilla kahdensanvuotiailla on äiti, lasten kokemuksessa. Itsestään selvä asia. Äiti on maailman keskipiste. Onhan se pakko olla? Mutta että opettajakin ohittaa sen.

Olin ihan hiljaa, kunnes joku havaitsi jumini. Ei minulla ole äitiä, mutisin. Ja ennen kuin opettaja ehtii sanoa mitään, kuuluu luokasta: Miten niin ei ole äitiä? Kaikilla on äiti! Ja niin pilasin koko luokan iloisen tunnelman. Se muuttui kireäksi, ärtyneeksi hämmennykseksi. Tuijotin pulpettia etten näkisi kasvoja ja odotin ensimmäistä ivaa. Ja minä kun niin halusin, että kaikilla olisi hyvä mieli.

Kelle minä tän kortin teen? Enkelille? Haudalle? Isälle? Oikeaa vastausta ei ollut. Mistä minä olisin tiennyt. Tarvitsin apua, enhän voinut tehdä korttia olemattomalle. Olisi kai ollut parasta tehdä niin ja säästää muut hämmennykseltä.

Mun äiti on kuollut, sanoin kuitenkin päättäväisesti. Kauhistuneita, inhon sekaisia ilmeitä, kuten aina. Ne viestivät että olen tyhmä ja tylsä kun puhun tällaisia. Kuka sua sitten muka hoitaa? sanoi joku, ja halusin paeta. Halusin unohtaa koko kahden vuoden takaisen kuoleman, äidin ja enkelit. Haluan olla kuin muut! Olen reipas. Keksin jotain.

Teen kortin Ellille, sanoin. Elli oli sukulaismummeli, joka oli tullut meille auttamaan. Elli sai korttinsa. Seuravana vuonna Elli oli lähtenyt. Sama näytelmä toistui. Jouduin kiemurtelemaan kiperistä ja satuttavista tilanteista yhä uudelleen.

Äitienpäivä on hieno päivä ja tärkeä juhla! Miten nautinkaan omien lasteni kanssa äitienpäivistä ja suloisista korteista. Äidit ovat upeita ja kiitoksensa ansainneet! Ja jos oma opettajani olisi heti alussa puhunut äitienpäivästä, että kiitetään jotakuta rakasta, läheistä, joka meistä huolehtii ja hoivaa, kuten äitiä, minulla ja kaltaisillani olisi ollut helpompaa. Lapsen vastuuksi ei jäisi olla ongelma ja ilonpilaaja, vaan asia olisi tehty normaaliksi.

Aikuiset unohtavat joskus erityislapset ja heidän näkökulmansa. Läheisenpäivä on ihan hyvä ajatus.

Koulussa, kavereiden kanssa, harrastuksissa…

Olen todella kiitollinen, miten hienosti päiväkodissa lapseni kiinnostuksenkohteita tuettiin ja se oli heille ihan itsestään selvää. Muistan kuinka hain häntä hoidosta ja milloin hän oli pukeutunut minkäkinlaiseen prinsessamekkoon tai johonkin muuhun hienoon rooliasuun. Kukaan hoitajista ei kyseenalaistanut lapseni asu- tai leikkivalintoja. Se oli heille aivan täysin ”normaalia”. He myös antoivat paljon ihailua ja kehumisia lastani kohtaan. Uskon, että he ovat omalta osaltaan antaneet lapselleni hyvän itsetunnon palasia.

Vielä päiväkodissa lapseni lempikaveri oli poika, mutta esikouluun lapseni meni uuteen paikkaan ja eskarin aikana hän alkoi enimmäkseen leikkiä tyttöjen kanssa, mikä on jatkunut tähän päivään saakka.  Sen olen laittanut merkille, että lapseni ei ole koskaan jättänyt ketään leikeistä pois ja helposti on aina sujuneet leikit sekä poikien että tyttöjen kanssa. Meidän läheisessä ystäväperheessä on kaksi poikaa, ja lapset ovat säännöllisesti leikkineet aivan vauvasta lähtien. Leikit ovat jatkuneet yhtä luonnollisesti kaiken aikaa. Koulun lapseni aloitti samassa paikassa, kuin missä oli eskarissa. Tämä oli tietoinen valinta meiltä vanhemmilta. Ajattelin, että on helpottavaa hänelle, jos tottuu ja tutustuu koulun ihmisiin jo eskariaikana. Lapseni on aina ollut hyvin avoin ja sosiaalinen luonne. Hän on hyvin kiinnostunut muista ihmisistä ja iloisesti kohtaa uudet tuttavuudet.

Kun lapseni ilmoitti olevansa tyttö, haluaisi itseään kutsuttavan tytöksi ja vaihtoi kutsumanimensä, hän oli juuri aloittamassa toista luokkaa koulussa.  Kaikki on mennyt koulussa hyvin. Opettaja on todella luonnollisesti suhtautunut asiaan. Olemme yhdessä keskustelleet asian läpi ja olemme samalla linjalla asiasta. Opettaja tukee täysillä lastani. Hän järjestää tarvittaessa liikuntatunneilla oman pukeutumishuoneen lapselleni. Uinnista olemme saaneet vapautuksen, koska se olisi ollut hänelle liian ahdistavaa. Tiedän, että osa sukupuoliristiriitaa kokevista lapsista pukeutuu esimerkiksi omaan sukupuoli-identiteettiin sopivaan uima-asuun. Mekin olemme miettineet uima-asua, jossa alaosassa olisi mekko. Emme ole vielä löytäneet sellaista ja siitäkin huolimatta koulukavereiden kanssa uiminen olisi liian epämiellyttävä kokemus lapselleni.

Myös luokkakaverit perheemme ja läheistemme ohella ovat opetelleet lapsemme uuden kutsumanimen. Joillekin luokassa uusi nimi ja se, että nyt lapsi onkin tyttö, on aiheuttanut hämmennystä. Tätä on opettaja käynyt niiden lapsien kanssa läpi. Sen jälkeen asia on ollut kunnossa. Tyttökaverit olivat heti nimenmuutoksen alusta asti aivan fine tilanteeseen. Kukaan ei ihmetellyt tai kyseenalaistanut asiaa, ja paras ystävä ei ole sen koommin enää vahingossakaan vanhalla nimellä lastani kutsunut.  Nimenmuutos on tehty myös Wilmaan. Sekin meni todella helposti. Kysyin asiaa opettajalta, joka kävi asian läpi koulusihteerin kanssa ja niin nimi muuttui jo samana päivänä Wilmaan. Olen kuullut tästä asiasta erinäisiä haasteita vastaavassa tilanteessa olevien lasten osalta.

Harrastuksissa saattaa olla haasteita. Itse olen huomannut, kuinka tarpeettomasti tietyissä lajeissa jo pienet lapset jaotellaan sukupuolen mukaan joko tyttöjen tai poikien ryhmiin. Toki on esimerkiksi taideharrastuksia, joissa ei ole sukupuolen mukaan jaottelua. Lapseni on kuitenkin aina ollut kova liikkumaan, ja hyvin liikunnallinen ja taitava. On kokeiltu jo useampaa lajia ja onneksi joukosta on löytynyt laji, jossa hän saa olla juuri oma itsensä ja toteuttaa toivomaansa sukupuoli-identiteettiä. Hän pääsee olemaan samalla lailla mukana kuin muutkin tytöt aina kisapukuja, koristeita ja kampauksia myöten. Nostan isosti hattua valmentajalle, joka ei tiennyt sukupuoliristiriidasta juuri mitään ennen kuin tutustui lapseeni, mutta hän osasi suhtautua asiaan niin, että tunsin kovasti kiitollisuutta. Hän kertoi reilusti, että ei tiedä asiasta, mutta haluaa ottaa selvää ja kyseli minulta, miten pitäisi käytännön asioissa toimia, jotta lapsella on hyvä olla. Myös harrastusseura tukee lastani tässäkin asiassa täysillä. Nyt olemme aloittamassa uutta harrastusta lisäksi ja saa nähdä, kuinka siellä asiat menee. Nyt on kuitenkin siinä mielessä helppoa, että lapseni voi heti aloittaa harrastuksen tyttönä eli mennä omana itsenään.

 

Minä ja ekaluokkalainen

Tähän on tultu. Päiväkotirepun pakkaaminen on vaihtunut koululaisen elämään. Arjen määrittävät uudet, mutta myös tututkin sanat ja rytmi: kävelevät koulubussit, wilma-viestit, kirjojen kontaktoimiset ja iltapäiväkerhot.

Miten pienestä voikin muutamassa kuukaudessa kesän aikana venähtää ” iso ”koululainen? Huoneen seinät on uudelleen tapetoitu erilaisin julistein, musiikkimaku muuttui kuin yhdessä yössä ja carslompakko ei enää kelvannut käyttöön bussikortin säilyttämiseen. Lasta näkyy yhä vähemmän kotona, kun ulkona on kiinnostavat leikit kavereiden kanssa.

Äitinä minulla sitten alkoikin uusien verkostojen luominen koulumaailmaan. Alakoulun ja iltapäiväkerhon aikataulut määrittelevät päivärytmit ja lyhennetty työaika mahdollistaa arjen raamit. Kuinka minä opin ja sopeudun kaikkeen tähän uuteen? Kuinka saan autettua ja tuettua lastani uudessa tilanteessa? Kuinka autan lastani ylläpitämään entisiä ja luomaan uusia kaverisuhteita, jotta lapseni ei ole se yksinäinen lapsi koulussa, joka seisoo koulun pihalla reunassa muiden leikkiä katsellen ? Entä kuinka saan itseni rauhoitettua, että kyllä lapsi pärjää päivän aikana, vaikka aikuiset eivät enää ole niin tarkkaan huolehtimassa ja katsomassa perään, laitetaanko sateen kestävät housut ulos pihaleikkeihin vai ei?

Koulurauha on julistettu, lukujärjestys saatu ja arki alkanut. Arjessa lapsellani on läsnä joukko osaavia ammattilaisia ja uskomattoman laadukas suomalainen koulujärjestelmä ja tarvittaessa oppimisen tukimuodot. Uskallan siis luottaa vanhempainillan ja wilma-viestin sanomaan ja vedän henkeä: Ensimmäisen luokan oleelliset tavoitteet ovat äärimmäiset tärkeät ja samat kuin mitä jokaisessa työssä ja oppimisessa tulisi olla:

1. Työrauhan antaminen itselle ja muille

2. Taito kuunnella muita ja uskallus kertoa omia ajatuksia ja mielipiteitä

3. Oman vuoron odottaminen ja kohtelias käytös, muiden huomioiminen

Nämä taidot ovat pohjana oppimiselle. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen kehittyvät näiden taitojen rinnalla.

Ja niin aamulla taas lähdetiin yhdessä aurinkoisina, innostuneina ja luottavaisin mielin astelemaan uutta koulupäivää kohti.

 

 

En haluu oppia

”Minä ja kaveri tultiin koulun vessaan. Kaverilla oli tylsää tunnilla.”

”Ei oo kiva käydä koulua.. En haluu oppiakkaan.”

”Mitä pitää tehä, meni motivaatio kouluun.”

 

”Jokainen meistä voi oppia paljon enemmän kuin uskomme.”  – Kasvatustieteen professori Kai Hakkarainen.

Koulut alkavat taas ja se kuuluu Poikien Puhelimessa. Joillekin tämä on ilon päivä ja toisille motivaation löytäminen on yhtä kivireen vetämistä. On yksilöllistä miten opitaan ja mikä on oma kyky vastaanottaa tietoa ja käsitellä sitä. Siihen vaikuttaa myös suuresti oma käsitys itsestä sekä itsetunto. Suuri tekijä on myös poikien omat vertaisryhmät tai kaveripiiri.

Mistä löytää motivaatio oppimiseen? Oppimiseen tarvitaan taitoa ja tahtoa. Taidot muuttuvat ja ne voivat muuttua. Tällainen käsitys olisi hyvä saada myös pojalle itselle iskostettua. Tämän lisäksi ilmapiiri, jossa uskaltaa yrittää, epäonnistumisia ei pelätä, omat onnistumiset ja edistymiset huomataan sekä tietää miksi harjoittelee, tällöin ollaan hyvin pitkällä.

Näitä asioita on tutkittu Jyväskylän yliopistossa ja Niilo Mäki Instituutissa.

Poikien oppimismotivaatioon vaikuttaa myös suuresti kaveripiirin tai vertaisryhmän palaute. Mikäli palaute saadaan kannustavaksi ja oppimisen ilosta saa nauttia luo se edellytykset myös heikommin pärjääville. Minä osaan minä pystyn. Minä olen juuri hyvä tällaisena. Tämä on tasoni. Tästä voin parantaa tämän verran jos haluan, mutta ei ole pakko. Tällainen sisäinen puhe on kannustavampaa kaikille.

Tietysti tähän tarvitaan aikuisten tukea. Palaute on hyvä saada realistiseksi ja konkreettiseksi. Miten poika saavuttaa asettamansa tavoitteet. Nämä tavoitteet kannattaa myös asettaa realistiseksi. Mikä on se taso, mikä juuri tälle pojalle on riittävä.

Myös temperamentti ja tunteiden hallinta ohjaa oppimista. Mikäli onnistumisiin ja epäonnistumisiin suhtautuu lamauttavalla tai itseään sättivällä asenteella voi se johtaa kierteeseen, jossa ei uskalla tai anna itsensä epäonnistua. Virheistä oppii ja on hyvä antaa lasten tehdä myös virheitä. Kun käy lapsen kanssa läpi tunteita ja antaa suurimman pettymyksen tasaantua, voidaan yhdessä miettiä mitä tästä opimme. Mitä voimme tehdä toisin ja miten hienoa on lähteä uudestaan yrittämään seuraavalla kerralla.

Viestimme kaikille koulunsa aloitteleville on:
Oppikaa edes jotain. Oppikaa elämää varten tai muuttuvia työmarkkinoita varten. Tai vaikka vaan ihan huvikseen, kunhan opitte jotakin.

Kursiivit ovat suoria lainauksia puhelimeen soittavilta lapsilta ja nuorilta.

Poikien Puhelin kuuntelee ja kuulee murheita ja arjen iloja arkisin klo 13-18 numerossa 0800 94884. Vastaajana on aina aikuinen koulutettu mies. Myös Poikien Puhelin chat palvelee arkisin 13-15.

 

 

 

 

Jokaisen kokemus sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on erilainen

Transnuoren aatteita 4

Seksuaalisuudesta puhuttaessa esiin nousee usein myös sukupuoli. Ne ovat kaksi eri asiaa, mutta tavallaan myös kytköksissä toisiinsa. Minultakin on kysytty, että mitä eroa niillä sitten on? Seksuaalisuus, puhuttaessa seksuaalisesta suuntautumisesta, on sitä, kenestä pidät. Sukupuoli on osa sitä, mitä itse olet. Mielestäni sanonta Seksuaalinen suuntautuminen on sitä, kenen kanssa menet sänkyyn. Sukupuoli on sitä, kenä menet sänkyyn. kiteyttää näiden asioiden eron helposti ymmärrettävällä ja hauskalla tavalla.

Seksuaalisuuden merkitys sukupuolenkorjausprosessissa on vähän epäselkeä. Siitä puhutaan prosessin yhteydessä kuten muistakin asioista; koulusta, kodista ja kavereista. Lääkärit haluavat kuulla aiheesta, mutta se ei voi vaikuttaa diagnoosin saamiseen. Kysymykseen ‘’Mitä seksuaalisuutesi on?’’, ei voi vastata väärin, koska ei ole yhtä oikeaa vastausta. Mielestäni transsukupuolisuus ja seksuaalisuus eivät ole riippuvaisia toisistaan. Voi olla homo, hetero, bi tai vaikka aseksuaali ja silti trans.

Joillakin transihmisillä epäilykset omasta transsukupuolisuudesta heräävät sukupuolen ja seksuaalisuuden ollessa yhteiskunnan normien näkökulmasta ristiriidassa keskenään. Omalla kohdallani löysin vastauksia myös silloin, kuin aloin pohtia seksuaalisuuttani ollessani noin kahdeksanvuotias. Muistan kuinka ihastuin tuolloin ensimmäisen kerran tyttöön ja asia ihmetytti minua kovasti. Ensin ajattelin, ettei tytön ole mahdollista ihastua toiseen tyttöön. En tuolloin tiennyt seksuaalisuuden monimuotoisuudesta, vaan ajattelin kaikkien olevan heteroita.

Aikanaan sain enemmän tietoa, josta sain apua itsetutkiskeluun. Kun kerroin nuorempana joillekin ihmisille siitä, kuinka koen olevani oikeasti poika, he kyseenalaistivat ensimmäisenä seksuaalisuuteni. Joiltakin sain kuulla olevani vain todella lesbo. Ei ole kenenkään muun asia alkaa määritellä toisen seksuaalisuutta tai sukupuolta. Vaikka joku näyttäisi mielestäsi homolta, ei ole kohteliasta ilmaista sitä ääneen. Se voi tuntua kommentoitavasta todella pahalta, jos esimerkiksi kommentti menee ihan päin honkia.

Mielestäni ihmisten tulisi tällaisissa tilanteissa oppia ymmärtämään juurikin näitä sukupuolen ja seksuaalisuuden eroja. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että nuoren kertoessa olevansa jotain muuta kuin kehonsa oikeaksi tunteva hetero, hän on vain epävarma itsestään ja kyseessä on vain vaihe. Ihmisen ikä ei saisi ikinä olla este olla sitä mitä on.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Jokainen on hyvä sellaisena kuin on

Transnuoren aatteita 3

Koulussa ahdistusta tuottivat varsinkin tyttöjen ja poikien erilliset liikuntatunnit. Monesti tytöillä oli venyttelyä, joogaa tai muuta jumppaa samalla kun pojat pelasivat liikuntasalin toisessa osassa sählyä, korista tai futsalia. Lempiaineeni koulussa on aina ollut liikunta, mutta kun neljännellä luokalla meidät jaettiin tyttöjen ja poikien liikuntaryhmiin, sydämeni koki kovan kolauksen. Viidennellä luokalla aloin osallistumaan mahdollisimman paljon poikien liikuntaryhmän tunneille. Se sopi hyvin silloiselle liikunnanopettajalle. En tykännyt pelata tyttöjen kanssa, kun olin tottunut pelaamaan välitunneilla kovaa poikien kanssa. Tyttöjen kanssa mua käskettiin koko ajan varomaan voimankäytön kanssa. Poikien kanssa sain pelata paljon kovempaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikille pitäisi alusta asti tarjota mahdollisuutta päättää omasta liikuntaryhmästään.

Yläasteen ajan olin liikuntaluokalla. Meidän liikuntatunnit olivat yhteiset tytöille ja pojille. Tykkäsin luokastamme todella paljon, vaikka klikkejä olikin yhdeksännelle luokalle asti. Nautin koulunkäynnistä ja mulla oli koulussa enemmän kavereita kuin mitä ala-asteella oli ollut.

Olen iloinen siitä, että meidän kouluissa ei jaettu käsityöryhmiä sukupuolen mukaan. Olen kuullut, että jossain muualla on ollut tapana tehdä niin. Meidän kouluissa ei myöskään ollut tyttö-poika-jonoja.

Kamalia olivat mielestäni myös terveydenhoitajan pitämät tunnit, joilla puhuttiin murrosiästä. Meillä ne oltiin järjestetty erikseen tytöille ja pojille. Mun käskettiin erikseen mennä tytöille tarkoitetulle tunnille. Olisin silloin vaan halunnut jättää ne välistä. Mielestäni koko luokalle tulisi pitää yhteiset murrosikää käsittelevät tunnit.

Transsukupuolisuus ei ole juuri ollut esillä peruskoulussa. Lähinnä vain silloin, kun terveystiedon opettaja puhui asiasta väärillä termeillä samalla, kun käsiteltiin seksuaalisuutta. Yhdeksännellä luokalla etiikan kurssilla tein esitelmän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja paljon kiitosta esitelmän asiallisuudesta. Myöhemmin opettaja tuli kertomaan, että esitelmäni ansiosta hänkin oli oppinut paljon uutta.

Yleensä ehkä ajattelisi, että opettajat olisivat kuin valtavia tietokirjoja. Eivät he ole, eikä heidän tarvitsekaan olla, kunhan he opettavat asiallisesti, eivätkä tuputa omia mielipiteitään opetuksen seassa lapsille. Tottakai jokaisen opetuksessa näkyy omat arvot ja mielipiteet, mutta pitää muistaa painottaa, että ei ole oikeaa mielipidettä ja antaa oppilaiden muodostaa mielipiteensä itse.

Mielestäni on todella väärin opettaa lapsia ajattelemaan ahdasmielisesti. Esimerkiksi jos opettaja ei itse hyväksy homoseksuaaleja, ei hän mielestäni saa opettaa lapsille samaa. Hän ei voi tietää, onko kenties hänenkin tunneillaan nuori, joka on osa jotain seksuaalivähemmistöä. Asioista pitäisi puhua asiallisesti oikeilla termeillä ja painottaa, että jokainen on hyvä sellaisena kuin on.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Kiusaamisen lopettaminen vaatii sinnikkyyttä

Kuulemme kiusattujen tarinoita Poikien Puhelimessa yhtenään. Aina emme ole kuitenkaan taho, jonka puoleen käännytään ensimmäisenä. Liian usein käy ilmi, että kiusaamisesta on jo kerrottu. Vanhemmille, opettajille, rehtorille. Silti kiusaamista ei ole saatu loppumaan.

Keinot kiusaamisen vähentämiseen ovat olemassa, mutta usein erityisesti pitkäaikaisen kiusaamisen lopettamiseen menee aikaa ja tarvitaan useita keinoja. Näin asioiden ei tietenkään pitäisi olla, mutta käytännön kokemuksemme mukaan sinnikkyys on asiassa usein välttämätöntä.

Olemme Poikien Puhelimessa päätyneet nuoren kanssa yhteistyössä purkamaan kiusaamisen lopettamista selviin erillisiin osioihin. Tämä helpottaa nuorelle tilanteen hahmottamista ja antaa tavoitteita, joita kohti pyrkiä.

  1. Kiusaamisesta on kerrottava opettajalle ja vanhemmille, tai muulle luotettavalle aikuiselle. Jos opettaja ei puutu asiaan riittävästi, tilanteesta tulee kertoa rehtorille ja muille opettajille.
  1. Kiusaamiseen puututtaessa kiusaaja tulee saada ymmärtämään, että hän toimii väärin eikä hänen toimintansa ole hyväksyttävää. Tätä voi tehdä esimerkiksi sanoittamalla kiusaajan toimintaa kovaan ääneen. Harva haluaa kuulla koulun pihalla tai käytävällä toisen juontavan omaa kiusaamistaan ja muuta pahantekoaan selväsanaisesti.
  1. Kannattaa pyytää kavereita, sisaruksia tai muuta luotettavaa henkilöä mukaan kiusaustilanteeseen, sekä todistamaan, että kertomaan niistä. Yhdessä on helpompi mennä kertomaan asiasta.
  1. Kiusaamistilanteiden ylöskirjaaminen on tärkeää. Kaikista kiusaamisista kannattaa tehdä muistiinpanot. Jos kiusaaminen tapahtuu sähköisesti, kannattaa viestit säilyttää. Mitä paremmat todisteet tapahtuneesta on, sitä varmemmin siihen tulla puuttumaan.
  1. Kiusatuksi joutuminen ei ole oma vika. Omaa persoonallisuuttaan ei pitäisi tarvita muuttaa tämän takia. Yleensä kiusaaminen on kiusaajille tapa yrittää saada arvostusta ryhmässä ja saada mielihyvää toisen alistamisesta. Omien selviytymiskeinojen muuttaminen voi olla kuitenkin hyödyllistä. Helposti ärsyyntyvä on helppo kiusattava. Kun kiusaajat tietävät jonkun reagoivan helposti nälvimiseen, he saattavat keskittyä tämän kiusaamiseen. Itsehillinnän, rauhallisena pysymisen ja vastaan sanailemisen opettelu voi olla yksi keino vähentää kiusausta. Tähän ei tietenkään pitäisi joutua, kiusaus pitäisi saada loppumaan muilla keinoin.
  1. Joskus kaikki keinot ovat käytetty, mutta kiusaamista ei silti saada loppumaan. Joskus joudutaan pohtia jopa koulun vaihtamista. Se voi lopettaa kiusaamisen. Se on silti väärin, koska aikuisten vastuunottokyky tilanteesta on pettänyt, eivätkä kiusaajat joudu vastuuseen. Uudessa koulussa on myös mahdollisuus joutua kiusatuksi.
  1. Jos kiusaamiseen ei löydy apua koulun sisältä tai siihen liittyy pahoinpitelyä, kannattaa tehdä rikosilmoitus poliisille. Kannattaa myös tehdä itsestään ja kiusaajista lastensuojeluilmoitus. Ilmoituksen saatuaan viranomaiset puuttuvat muiden riittämättömään toimintaan.

Helposta asiasta ei ole siis kyse eikä yksittäinen ratkaisu todennäköisesti pure. Kokemuksesta voimme kuitenkin sanoa, että jos asiassa on sinnikäs, tilanne ennen pitkää helpottaa ja kiusaaminen loppuu. Itsestään näin ei käy. Kiusaamiseen on puututtava silloin, kun sitä tapahtuu.

Nuoriin kannattaa panostaa

shutterstock_102000970Kunnallisvaalit ovat keväällä ja nuorille tärkeitä teemoja on jokaisen puolueen puolueohjelmassa. Nuorten osallistuminen politiikkaan ja vaikuttaminen päätöksentekoon riippuu puolueitten painottamista asioista. Nuoret ovat kiinnostuneita koulutukseen liittyvistä asioista kuten korkeakoulutukseen liittyvistä muutoksista ja leikkauksista. Lisäksi nuoria kiinnostaa oman ikäisten terveydenhoidon vaihtoehdot, kuten se miten pääsee hoitoon ja mitä se maksaa opiskelustressin iskiessä.

Nuoria on turha odottaa tulevan vaalitilaisuuksiin tai tapahtumiin, jotka eivät nuoria koske. Nuoria saadaan osallistumaan yhteiskuntaan olemalla nuorten kanssa nuorten paikoissa kuten nuorisotiloissa, kauppakeskuksissa ja koulussa.

Nuoret ovat tärkeää saada osallistumaan päätöksentekoon, sillä nuoret ovat suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus, joihin kannattaa panostaa. Toki esimerkiksi koulutus ja siihen liittyvät oppilashuollon palvelut ovat vain yksi osa puolueiden painopisteitä, mutta jos yhteiskunta satsaa lapsiin ja nuoriin heistä kasvaa tasapainoisia nuoria voi yhteiskunta saada heihin satsaamansa rahat moninkertaisesti takaisin.

Kuntien on edistettävä nuorten vaikuttamista nuorisolain edellyttämällä tavalla. Nuorille on annettava tilaisuuksia, joissa he saavat vaikuttaa. Lisäksi kuntien on suunniteltava ja toteutettava strategia, jolla he toteuttavat nuorten osallistumisen päätöksentekoon. Nostaisin tärkeänä nuorten joukosta myös esille erityisryhmät (mm. vammaiset, maahanmuuttajat ja seksuaalivähemmistöt). He tarvitsevat eritystä tukea kaikenlaiseen osallistumiseen ja siihen, että uskaltavat ottaa kantaa asioihin.

Nuorten osallistumiseen vaikuttamiseen ei siis tarvita mitään ihmetekoja vain nuorten kuulemista nuorten paikoissa ja nuorille tärkeiden asioiden esille nostamista. Kunnilla on parempi tulevaisuus, jos he kuuntelevat nuoria.

Annamari Pulliainen
Väestöliiton nuorisotyöryhmän jäsen

Koululaisen pitkä loma – stressin lähde?

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_205323919Lapset pääsivät kesälaitumelle koulusta viikonloppuna. Moni perhe on kuitenkin jo kuukausia aikaisemmin kauhulla valmistautunut tähän tulevaan lomaan miettien, miten saa tänä kesänä lapsen loman aikaisen hoidon järjestymään. Koululaisen pitkä loma aiheuttaa monelle stressiä lapsen ollessa eka- tai tokaluokkalainen, mutta kun perheessä on vammaisia tai pitkäaikaissairaita lapsia, tuo loma-aikaisen hoidon järjestämisen stressi jatkuu vuositolkulla.

Moni kokee erityislapsiperheen elämän niin raskaana, että jättäytyy työelämästä kokonaan pois, koska perheen ja työn yhdistäminen on koettu liian haastavaksi. Töitä ei tarvitse kuulemma ajatellakaan, kun lapsi tarvitsee apua 24h/vrk. Vaikka lapselle on myönnetty avustajat, ei ole itsestään selvää, että vanhempi pystyisi tekemään töitä. Jos avustaja väsyy työhön, sairastuu tai muuten estyy tulemasta, ei lasta tule hoitamaan kukaan muu. Automaattisesti luotetaan siihen, että vanhempi on se joka hoitaa lapsen, vaikka vanhemmalla olisi kuinka tärkeä työpäivä tai joku tärkeä meno.

Pyysin Leijonaemoja kertomaan, miten lapsen kesäloman aikainen hoito on saatu järjestymään. Heti ensimmäinen kommentoija kertoi, että joutui lopettamaan vakityönsä ja tekee nyt osa-aikaista työtä kouluaikaan ja koulujen loma-aikaan sitten on kokonaan töistä pois. Toinen kertoi, että perheen vanhempien lomat pidettiin aina eri aikaan ja sitten äiti piti palkatonta vapaata, mutta lopulta äiti jäi työelämästä pois kokonaan. Kolmas kertoi olevansa koulussa töissä, joten loma on yhtä pitkä ja samaan aikaan kuin lapsella. Onneksi osalla kouluista on järjestelyjä, joissa lapsen hoito on järjestetty kesä- ja elokuussa. Tosin kaikille ei ole mahdollisuutta pitää kesälomaansa heinäkuussa. Tiedättehän te kaikki, mikä riita työpaikoilla on parhaasta lomakuukaudesta?

Itse olen järjestänyt liikuntavammaisen nuoren kesäloman niin, että teen töitä pääasiassa etänä. Pakollisia menoja tulee väkisin ja sillä viikolla kun olen työmatkalla, on mieheni lomaviikolla. Toki se harmittaa, että perheen yhteistä lomaa on vähemmän. Meillä on myös hyvät tukiverkot, omat vanhempani ja poikani kummitäti. He pystyvät auttamaan, jotta pääsen kokouksiin myös kesällä. Jos lähelläsi on erityislapsiperhe ja sinulla olisi mahdollista heitä auttaa, niin tarjoa apua. Me erityislasten vanhemmat olemme huonoja avun pyytämisessä.

Haluaisin kannustaa työpaikkoja perheystävällisiksi myös erityislasten vanhemmille. Meillä Leijonaemot ry:llä on neljä työntekijää, joista jokaisella on ainakin yksi erityislapsi. Meillä on liukuva työaika ja kolme työntekijää tekevät töitä pääasiassa etänä. Työ joustaa, kun lapsi pitää viedä sairaalaan tai terapiaan. Kesälomat pyritään järjestämään niin, että vanhempi voi olla koulunsa aloittavan ekaluokkalaisen tukena pari ensimmäistä viikkoa. Tiiminä tuemme toisiamme ja voimme tilapäisesti tehdä toisen työtehtäviä. Toisen työtehtävän hoitaminen on mahdollista, koska olemme laatineet hyvät ohjeistukset ja panostaneet työvaiheiden kirjauksiin ja raportointiin. Tämä on riskienhallintaa parhaimmillaan ja lisää myös työhyvinvointia ja tehokkuutta, kun voi olla samaan aikaan hyvä äiti ja hyvä työntekijä.

Janet Grundström
Kirjoittaja on Leijonaemot ry:n toiminnanjohtaja