Häpeä on luonnollinen tunne, joka auttaa ihmistä käyttäytymään tilanteeseen sopivalla tavalla. Tilanteeseen sopiva käyttäytyminen on tärkeää läheisten ihmissuhteiden rakentamisessa sekä erilaisiin ryhmiin sopeutumisessa. Häpeän tunne voi siis parhaimmillaan ennaltaehkäistä yksinäisyyttä ja ulkopuolelle jäämistä.

Treffaillessa häpeä voi auttaa ihmistä suojaamaan itseään esimerkiksi niin, ettei hän heti paljasta syvintä sisintään sellaiselle henkilölle, jonka luotettavuudesta hän ei vielä voi olla varma. Häpeä voi saada ihmisen käyttäytymään treffeillä kunnioittavammin toista kohtaan, kuin jos hän seuraisi jokaista mielitekoaan vailla häpeää.

Häpeä on hyvä palvelija, mutta huono herra. Moni kärsiikin liiallisista häpeän tunteista, eli on häpeäherkempi kuin toiset. Syvälle omaan persoonallisuuteen ulottuva häpeä ei enää suojaakaan ihmistä ja auta häntä sopeutumaan, vaan se päinvastoin voi eristää hänet muista ihmisistä: syvä, omaan persoonaan kohdistuva häpeän tunne saa ihmisen piilottamaan omaa, aitoa itseään. Häpeäherkkyyttä ei ole aina helppo tunnistaa itsessä: häpeä voi olla tiedostamatonta, ja usein se myös sekoitetaan syyllisyyden tunteeseen. Mitä häpeä pohjimmiltaan siis on?

Häpeän erottaa syyllisyydestä siinä, että syyllisyys kohdistuu omiin sanoihin ja tekoihin, eikä persoonaan. Häpeä sen sijaan on tunnetta oman persoonan huonoudesta ja kelpaamattomuudesta. Häpeä saa ihmisen tuntemaan oman itsensä vääränlaiseksi tai vialliseksi – ja tätä viallisuutta kukaan ei kestä toisen näkevän, se hävettäisi liikaa. Kuten muutkin tunteet, häpeä tuntuu myös kehossa. Tyypillisiä fyysisiä oireita ovat punastuminen, hikoilu, ja joidenkin kohdalla myös esimerkiksi takelteleva puhe ja katsekontaktin välttäminen. Häpeä aiheuttaa ”ajattelemattomuuden tilan”: ihminen ei pysty ajattelemaan leikkisästi ja luovasti.

Häpeä voi nousta pintaan tilanteissa, joissa ihminen paljastaa jotain itsestään ja ”tulee näkyviin” – esimerkiksi treffeillä. Lähestyt toista ihmistä tietämättä, saatko kiinnostuneen vastareaktion vai joudutko saman tien tai kenties myöhemmin torjutuksi. Torjunnan pelko on häpeässä keskeistä – se, että jään yksin tavoittelemaan yhteyttä toiseen, nolostuen lopulta omasta tarpeestani saada vastakaikua. Treffit ovat iso emotionaalinen riski. Kelpaanko, innostutaanko minusta, ymmärretäänkö minun juttuni ja vitsini? Häpeäherkkyys voi joskus olla keskeinen este kumppanin löytämiselle, sillä se vaikeuttaa oman itsen paljastamista toiselle ja siten läheisen suhteen muodostamista.

Häpeä syntyy kohtaamattomuudesta

Häpeä syntyy sellaisissa kokemuksissa, joissa tunnemme, ettei meitä rakasteta tai ettemme tule kohdatuiksi. Psykoanalyyttisessä kehitysteoriassa häpeän ajatellaan olevan varhaisempi tunne kuin syyllisyys. Se tarkoittaa sitä, että häpeäherkkyys voi juontaa juurensa jo ihmisen ensimmäisistä elinvuosista. Häpeän taustalla voi olla jo pienen vauvan kokemus torjutuksi tulemisesta: ihminen on lähestynyt itselleen tärkeitä hoivaajia mutta ei ole saanut riittävästi vastakaikua. Joskus kohtaamattomuus on voinut kohdistua vain osaan ihmisen persoonasta. Jos vanhemmalle on esimerkiksi erityisen vaikeaa käsitellä lapsen kiukun tai tyytymättömyyden tunteita, lapsi voi oppia häpeämään ja siten peittämään omia kiukun tunteitaan. Tämä voi näkyä miellyttämisen haluna ihmissuhteissa, mikä voi olla pitkällä tähtäimellä hyvin kuormittavaa.

Myös myöhemmät kohtaamattomuuden hetket voivat joko syventää tai synnyttää häpeäherkkyyttä. Lapsuus- ja nuoruusiässä esimerkiksi koulukiusaaminen voi synnyttää syviä häpeän kokemuksia. Myös aikuisuuden torjutuksi tulemisen kokemukset voivat lisätä häpeän tunnetta omasta itsestä: esimerkiksi jätetyksi tuleminen parisuhteessa tai ulkopuolelle jääminen työelämässä, kuten työttömyys tai työpaikkakiusaaminen, voivat olla tällaisia kokemuksia.

Kohtaamattomuudesta syntyvä häpeä on jossain määrin tuttua meille jokaiselle. Kukaan ei tule aina ja joka tilanteessa kohdatuksi: kenenkään vanhemmat eivät ole täydellisiä, ja monenlaiset pettymykset myös kuuluvat elämään ja kasvattavat meitä. Kun olemme kokeneet riittävästi rakkautta ja tulleet riittävästi kohdatuiksi, häpeästä ei tule meille ongelmaa vaan voimme käyttää sitä suojaavana tunteena. Silloin hetkelliset nolot tilanteet eivät merkittävästi laske mielialaamme. Tiedät ehkä aikuisuudestakin sen tunteen, kun innostuneena kerrot jostain asiasta, eikä kukaan tuekaan sinua tai reagoi, niin kuin odotit. Jos ihminen on erityisen häpeäherkkä, tällainen tilanne voi vaikuttaa häneen ja hänen mielialaansa voimakkaammin kuin sellaisiin, jotka eivät ole niin häpeäherkkiä. Häpeä ei tunnu mukavalta tunteelta, mutta jossain määrin se kuuluu meidän jokaisen elämäämme.

Suojautumiskeinot häpeää vastaan

Häpeältä voi suojautua treffeillä ainakin kahdella tavalla: pysymällä etäisenä tai puhumalla taukoamatta. Pohjimmaisena tarkoituksena häpeän välttämisessä on toive siitä, ettei toinen torjuisi. Tarkastellaan nyt lähemmin näitä kahta suojautumiskeinoa.

1. Monet voimakasta häpeää tuntevat ihmiset ovat hyvin arkoja ja ujoja. He yrittävät suojata itseään häpeän tunteelta pitämällä etäisyyttä muihin. Riskiä tulla torjutuksi ja joutua häpeälliseen tilanteeseen voi pienentää esimerkiksi vetäytymällä ja olemalla kylmä, varautunut tai tarkkaileva. Vetäytyminen, ”lukkoon meneminen” ja jäykkyys treffeillä voivat kierteen lailla lisätä torjutuksi tulemisen kokemuksia ja saada ihmisen suojautumaan yhä paksumman muurin taa.
2. Ihminen voi reagoida häpeän tunteeseen myös aivan päinvastaisella toimintatavalla: häpeää voi nimittäin peitellä myös ”paniikinomaisella höpötyksellä”. Oma todellinen itse jää puhetulvan alle piiloon. Ulospäin joku voi ajatella, että ”onpa tuossa ekstrovertti ja sosiaalinen ihminen”, mutta todellisuudessa kyse onkin eräänlaisesta sosiaalisuuden maskista. Ihminen ei silloin uskalla tavoitella aitoa vastavuoroisuutta toiseen, jossa kummallakin olisi yhtä lailla tilaa tulla näkyväksi.

Sekä vetäytyminen että puhetulva voivat aiheuttaa niin sanottua toissijaista häpeää: sinkkua alkaa hävettää oma käytös, jonka alun perin piti suojata häntä oman ”häpeällisen itsen” paljastumiselta. ”Miksi en taaskaan saanut sanotuksi mitään, miksi en osannut olla rennosti”, tai ”Miksi taas aloin hölöttää ja puhuin taukoamatta, taas nolasin vain itseni”. Kyseessä on eräänlainen tuplahäpeä.

Häpeäraivosta syvemmälle

Häpeä voi aiheuttaa niin sanottua häpeäraivoa. Raivolla voi nimittäin päästä häpeäkuopasta ylös. On lohdullisempaa ajatella, että toinen ei ollut sopiva tai että toisessa oli jotain vikaa, kuin käsitella torjumisesta kumpuavaa häpeän tunnetta. Suuttumusta voi toisaalta jokainen tarvita torjutuksi tulemisen jälkeen: se auttaa irrottautumaan ihastuksen kohteesta.

Häpeäraivo voi näkyä esimerkiksi kyynisenä suhtautumisena treffikumppaneihin. Jos vihan tunne treffikumppaneita kohtaan lyö yli, on keskeista pysähtyä miettimään vihan taustalla olevia tunteita. Tärkeää olisikin päästä pintaa syvemmälle ja ymmärtämään omaa häpeän kokemusta.

Tunnistatko olevasi häpeäherkkä ihminen? Miten työstät omia häpeän tunteitasi: torjutko sinä itsesi, sättimällä itseäsi loputtomiin ja eristäytymällä tai suojautumalla puhetulvan taa ja taas häpeämällä itseäsi? Vai voisitko olla itseäsi kohtaan rakastava ja myötätuntoinen? Voisitko lähteä tutkimaan häpeän tunteita jonkun luotettavan ihmisen tai ammattilaisen kanssa? Voisitko olla omassa elämässäsi se keskeisin ihminen, joka kohtaa sinut kaikkine puolinesi eikä hylkää sinua?

Lähteet:

Levin, S. (1967) Some metapsychological considerations on the differentiation between shame and guilt, The International Journal of Psychoanalysis, 48(2), 267-276.

Rechardt, E. & Ikonen, P. (1994) Häpeä psyykkisen lamaannuksen aiheuttajana. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 110(3): 278.