Miten otan lapsettomat huomioon nyt kun olen raskaana?

fr27 8Tältä näyttää työpöytä päivää ennen äitiyslomalle lähtöä. Ihan hyvä suoritus minusta. Mutta sitten asiaan. Sain sähköpostiin aihetoiveen. Kiitos T! Toive kuului näin:

Olisi kiva lukea blogistasi, miten olet nyt oman raskautesi aikana ottanut huomioon sen, että ympärilläsi voi olla lapsettomuudesta kärsiviä. Oletko omalla taustallasi pystynyt olemaan avoimesti onnellinen raskaudestasi, vai onko tullut sellaisia ”anteeksi, olen raskaana” -fiiliksiä? Jos esim. joku on kahvipöydässä alkanut jutella raskaudestasi, ja seurassa on ollut (syystä tai toisesta) lapsettomia naisia, oletko tarttunut teemaan vai pyrkinyt nopeasti vaihtamaan puheenaihetta? Entä miten olet ajatellut lähteä äitiyslomalle: matalalla profiililla vai järjestämällä kunnon läksiäiskakkukahvit? Muistelen, kuinka kerroit sinulle olleen vaikeaa osallistua kollegan äitiyslomakahveihin. Vai onko kaiken kaikkiaan tullut sellainen asenne, että olen raskaana ja niiiiin ansainnut sen – muiden tunteista viis! Ja miltä nyt tuntuu muistella tunteita, joita muiden raskaanaolo aikonaan aiheutti? Muistan, kuinka teiltä joogassa vietiin tyynyt äitiysjoogalaisille, ja jupisit tekstissäsi hiukan katkerana, kuinka raskaana olevat tietysti tarvitsevat niitä enemmän… Niin, miten se nyt mahtaa olla. 😉

Yllättävän vaikea kysymys. Olisi mielenkiintoista kuulla myös muiden – sekä lapsettomien että raskaaksi tulleiden lapsettomien – ajatuksia samasta asiasta.

En ole ollut raskauden aikana kovin monessa tilanteessa, jossa ympärillä on ollut ihmisiä, joiden lapsitoivestatusta en tiedä. Se johtuu kahdesta asiasta:

  • En ole liikkunut uusissa ympyröissä – paitsi jumpassa, missä en koskaan puhunut kenellekään mitään, ja nyttemmin äitiysjoogassa (missä käytän tyynyjä suurella antaumuksella).
  • Vanhoissa ympyröissä olen aika hyvin perillä ihmisten lapsitoiveista, koska olen puhunut avoimesti omasta lapsettomuudestani.

Epävarmoissa tilanteissa olen huomannut noudattavani samaa periaatetta kuin englannin kielen pilkkusäännössä: when in doubt leave it out. Ei tunnu hyvältä kohkata raskaudesta, jos mukana saattaa olla vasten tahtoaan lapsettomia.

Lapsettomien huomioonottamista on helpottanut, että raskauden ja vauvantarvikehankintojen käytännön yksityiskohdat eivät minusta ole kovin mielenkiintoisia kahvipöytäkeskustelun aiheita, jos muuta puhuttavaa on. Ja koska vierastan kaikenlaista pakkojuhlintaa, olen pyytänyt ettei mulle järjestetä koko talon niin sanottuja mammakahveja. Poistun perjantaina matalalla profiililla, ja musta on edelleen aivan ufo ajatus, että kutsuisin itseäni mammaksi tai äitiyslomaa mammalomaksi.

[Muuten, hankala sanoa, missä kohti kiinnostavan raja kulkee päässäni. Raskaudessa ja jopa niissä hankinnoissa on myös paljon sellaista, mistä saatan välillä kysellä aika maanisestikin. Esim. esinaisellani olisi tänään puoli tuntia ennen kotiinlähtöä ollut tähdellisempääkin tekemistä kuin vastata kysymykseen: ”Voiko olohuoneeseen hankkia vaalean pörröisen villamaton juuri ennen vauvan syntymää?” Varsinkin kun olin jo eilen saanut yhden Lyyleistä vakuuttamaan, että kyllä se käy, koska ”voihan sen laittaa pahimmassa ‘syön kaiken lattialta’ -vaiheessa vähäksi aikaa syrjään”. Samantapaisia kyselykierroksia olen suorittanut vauvan tarvitsemista vaatteista (Suteen ei voi tässä luottaa, koska se ei ymmärrä, miten vauvan nukuttaminen ulkona pakkasessa voi olla kansalaisvelvollisuus) ja tarvikkeista ja olen ikikiitollinen käytännöllisistä listoista, joita jotkut kanssabloggaajat ovat koonneet. Itse käytän Winnien listaa (Winnie, sun listalta puuttuu valkoinen karvainen villamatto!).]

Läheisen ihmisen kanssa kahdestaan ollessa on mahdotonta olla puhumatta raskaudesta. Tulossa olevaan elämänmuutokseen liittyvät ajatukset ja tunteet ovat niin isoja, että niistä vaikeneminen olisi minusta falskia, vaikka ystävä olisi lapseton. Toivon, että olen osannut pitää puheen siedettävällä tasolla.

Ihan viime viikkoina olen ulottanut raskaudesta puhumisen myös Facebook-päivityksiin. Enkä ole koskaan tuntenut syyllisyyttä raskaudestani, kun liikun julkisilla paikoilla vieraiden ihmisten keskellä.

Syyllisyyttä on ollut aika helppo olla kokematta ehkä siksi, että raskaana olevien naisten, lastenvaunujen tai vauvojen näkeminen tai vauvauutisten kuuleminen (paitsi ex-miehen vauvauutisten) ei ollut mulle koskaan se tosi voimakas surua aiheuttava ärsyke. Surin vauvavaiheen jälkeen tulevista asioista paitsi jäämistä.

Silti sellaisia ”anteeksi, olen raskaana -fiiliksiä” tulee: Kun piti kertoa raskaudesta ystävälle, joka on joutunut luopumaan lapsitoiveestaan. Ja nyt huoli saman ystävän kohtaamisesta. Ja se yksi tarina, joka on vielä kertomatta New Yorkin kurssilta.

Ja sitten joskus tätä blogia kirjoittaessa. Tuntuu hölmöltä, että bloggaan yhä lapsettomuus-otsikon alla, vaikka onhan se tavallaan loogista, että koko matka hedelmöityshoidoista äitiyden alkuun löytyy samasta paikasta. En ole viime aikoina kirjoittanut ollenkaan lapsettomuudesta, sillä se ei ole ollut mielen päällä. Toisaalta mulla ei ole myöskään mitään siitä kirjoittamista vastaan, en vain tiedä mitä sanoa.

Luulen, että mielelle tulee tarve käsitellä lapsettomuutta joskus lapsen syntymän jälkeen. Tai ehkä piankin. Viime viikolla oli ensimmäistä kertaa semmoinen olo, että halusin vihdoin katsoa yli vuosi sitten ostamani Hiljaa toivotut -dokkarin. En kuitenkaan vielä tehnyt sitä.


PS: Sähköpostiosoite on hilkka.susinen@gmail.com. Myös alalaidan kommentiboksin kautta saa kiinni. Olisi kivaa kuulla mahdollisimman monesta.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

14 thoughts on “Miten otan lapsettomat huomioon nyt kun olen raskaana?

  1. Heh, valkoinen karvainen villamatto ja kaksi koiraa on meidän taloudessa aika mahdoton yhtälö 😀 Varsinkin kun toinen meidän koirista suorastaan rakastaa mattoja ja onnessaan surffailee selällään niitä pitkin! Kuraisista tassuista nyt puhumattakaan.. Omistajien mielenrauhan takaamiseksi nimenomaan valkoiset matot ovatkin tästä syystä kiellettyjä tässä taloudessa. Mutta kiva jos listasta on ollut hyötyä! Alkuperäiseen listaan verrattuna on paljon karsiutunut pois sellaista minkä olen ajatellut hankkivani myöhemmin jos elämä ilman tuntuu mahdottomalta (kuten esimerkiksi kylpytuki, jota toiset kehuivat maasta taivaisiin ja toiset nimittivät turhakkeeksi). Aika paljon kaikenlaista joutuu kyllä hankkimaan pientä ihmisenalkua varten!

    Tykkää

  2. Hmm, minusta toisten ajatuksista ja tunteista ei tarvitse yhtään olla vastuussa, ELLEI varsinaisesti loukkaa (tahallaan tai vahingossa). Uskon, että kaikki lapsettomat ovat keskenään ihan yhtä erilaisia kuin muutkin ihmiset. Eri jutut, eri hetket satuttaa. Tai sitten toisten lapset ei satuta ollenkaan. Koska eihän sun raskaus oikeasti ole keneltäkään pois.
    Kun itse halusin lasta, kauan sitten, ja mietin, voinko koskaan saada, kaikista vaikeinta oli suhtautua ihmisiin, jotka tahtomattaan olivat tulleet raskaiksi ja siitä ihan paskana. Ei sekään minuun oikeasti liittynyt, mutta tuntui yleisesti pahalta. Olis tehnyt mieli ehdottaa, että voisiks mä ottaa sen, jos sä et tartte. Muuten en ole mielestäni kauhean kateellinen ihminen, noin ylipäätään.

    Tykkää

    • Musta lapsettomuuden yhteydessä on vaikea puhua kateudesta. Vaikka surun laukaisisi toisen ihmisen lapsen tai mahan näkeminen tai lapsi/äitiyspuheiden kuunteleminen, luulen että tosi harvalla päällimmäinen tunne on, että toisen onni on itseltä pois. Ainakin mulla valtava ulkopuolisuuden tunne ja ”mitä jos mulle ei koskaan” -suru/ahdistus oli oman itsen ympärille kiertyviä tunteita. En haluaisi ajatella niitä samalla kuin kateutta, johon ainakin mun päässä määritelmällisesti liittyy semmoisia aisoita kuin turhamaisuus ja pahansuopuus muita kohtaan.

      Tykkää

  3. Olen samaa mieltä kuin A. Jokainen on lopulta vastuussa omista tunteistaan, ainakin niin kauan kuin toinen ei tule tahallaan ja tarkoituksenomaisesti loukkaamaan. Tietenkin ihan hyvä on säilyttää jonkinlainen hienotunteisuus ja olla hieromatta sitä raskautta/vauvajuttuja lapsettomien naamaan, kun ei tiedä millaista surua toinen saattaa käydä läpi.

    Itse olen loukkaantunut lukemattomista ajattelemattomista kommenteista, joilla ei ole tarkoitettu ehkä pahaa, mutta ovat olleet mielestäni todella väärin sanoa lapsettomuuden kanssa taistelevalle. Kaikista eniten loukkaavat suorat vihjailut ”lastenhankinnasta” tai muut typerät lausahdukset (esim. ”sitten teidän ei enää koskaan tartte käyttää ehkäisyä!”) – varsinkin jos toinen vielä tietää lapsettomuudesta. En usko, että kukaan lapsettomuuden kanssa taistellut pystyy sellaisiin kommentteihin enää vuosienkaan jälkeen.

    Hei, mä mietinkin yksi kerta, ettet oo kertonu Nykistä sitä tarinaa. Kiinnostais kuulla!

    Tykkää

    • Mä ajattelen kanssa, että on ihan äärimmäisen harvinaista, että kukaan loukkaisi tarkoituksella.

      Luulen, että loukkaamisia ja loukkaantumisia tapahtuu siksi, että niin moni lapseton on jatkuvasti vereslihalla monta vuotta. Siinä tilassa pahoittaa mielensä melkein mistä vaan. Ja vastaavasti siihen oloon on vaikea samaistua – tajuta, että ihan tosi moni mitättömältäkin tuntuva asia saattaa satuttaa.

      Tykkää

  4. Mulla ei varsinaisesti ole kommenttia tähän uusimpaa tekstiin, vielä.
    Mutta haluaisin kiittää sua blogistasi, sulla on ihana tyyli kirjoittaa, tekstiä ei edes ”huomaa” lukevansa. Lisäksi olet hauska ja oivaltava.
    Olen itse juuri aloittanut IVF-hoidot. Ensimmäinen tuoresiirto oli viikko sitten ja viikon päästä raskaustestin vuoro. Kaikki on monintavoin jännittävää ja siksi onkin ihana lukea tuntemuksistasi ja kokemuksistasi. Lisäksi voin myös niin monessa muussa, arkisessakin, asiassa samaistua kirjoittamaasi, että naureskelinkin miehelleni, että välillä tuntuu kuin lukisin itsestäni! Tosin olen tässä vaiheessa lähinnä lukenut noita IVF-hoitojesi alkupään kokemuksia, lähinnä niitä samoja vaiheita, joissa itse olen nyt. Ja kun jossain vaiheessa tärppää, siirryn taas eteen päin blogissasi. Kiitos, että jaksat jakaa kokemuksiasi, minulle ainakin tämä on kovin arvokasta luettavaa.

    Tykkää

    • Kiitos Elviira. (Mun oikeassa elämässä Elviira on muuten mun isin mulle pienenä antama lempinimi.) Toivon, että teidän siirto onnistui – hirveästi tsemppiä jäljellä oleviin piinapäiviin! Olisi kiva kuulla susta jatkossakin.

      Tykkää

      • Heh, taas yksi hauska pieni yhteensattuma lisää! Alkoipa naurattaa ihan ääneen. Minullekin kävi niin onnekkaasti, että ensimmäinen siirto onnistui. Jotenkin… ihmeellisen tuntuista! Siirryn innolla blogissasi taas eteenpäin. Paljon onnea ja ihanuutta teille odotuksen loppumetreille.

        Tykkää

      • Kiitos! Ihanaa kyllä on. Kaiken tämän jännityksen keskellä, ihmeellistä ja ihanaa!

        Tykkää

  5. Hei. Haluaisin myös kiittää blogista. Meillä lasta yritettiin reilu kolme ja puoli vuotta (kunnes lopulta kesällä positiivista). Tuona yritys aikana (ainakin tuntui että) yli puolet kavereista/tuttavista tuli raskaaksi, muutama jopa useammasti. Jokaisesta vauva uutisesta olin aidosti onnellinen toisten puolesta, mutta silti itsekseni mietin, milloin on oma vuro ja mitä jos sitä ei tulekkaan. Itselleni parhaiten toimi se että kunhan sai (joka kerta saman) ajatusprosessin käytyä niin itse kyselin vauva kuulumisia mieluummin kuin että niitä tyrkytettiin minulle. Itse olen nyt sen jälkeen kun kerroin raskaudestani kaverilleni, joka myös haluaisi lapsen, puhunut raskaudesta hänen kanssaan oikeastaan vain kaverin aloitteesta.

    Tykkää

    • Moi Anzkuliini. Eli tulit nyt kesällä raskaaksi ja vauva tulossa lopputalvesta/alkukeväästä? Vai vauva tuli jo kesällä? Onnea joka tapauksessa!

      Mä luulen, että tuo on tosi hyvä huomaavaisuusperiaate, että vauvakuulumiset käydään lapsettoman ehdoilla. Tosin jotenkin silleen tasapainotettuna, ettei lapsiasioista myöskään pääsisi tulemaan sellaisia ”näistämei voi puhua ton kanssa” -juttuja.

      Mullekin on muuten ollut tärkeää tuntea, että olen osannut olla aidosti onnellinen raskaaksi tulleiden kavereiden puolesta. Viime viikolla kuitenkin tuli joku ihme hetkellinen flashback lapsettomuussuruun, ja sen yhteydessä tajusin – vasta nyt – että vaikka olin aidosti onnellinen, niin jokainen uutinen vei myös voimia.

      Nyt hyvää viikonloppua!

      Tykkää

  6. Päivitysilmoitus: Kertomatta jäänyt | Väestöliiton blogi

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s