Tässä postauksessa on enkunkielinen otsikko, koska ollaan New Yorkissa ja fraasista don’t try this at home tulee niin mieleen amerikkalaisten tv-ohjelmien varoitukset.
Kurssi on tosi hyvä. Meitä oppilaita on kaikkiaan 12 viisikymppisestä karibialaisprofessorista vähän yli kaksikymppiseen brasilialaistyttöön. Henki on niin kannustava, että kun viime perjantaina saatiin tehtäväksi pitää kolmen minuutin extempore-puhe vapaavalintaisesta aiheesta, tahattomasta lapsettomuudesta puhuminen tuntui itsestäänselvältä. (Olin jo ohimennen kertonut hoidoista aika monelle kurssilaiselle.)
***
Siitä oli tarkoitus tulla vaikuttava, annettujen ohjeiden mukainen puhe, näin:
YKSI. Vangitse kuulijoiden mielenkiinto. (Aiheeni on henkilökohtainen. Olen ollut asian suhteen tosi avoin – mutten ole ikinä puhunut tästä luokan edessä, enkä näin lyhyesti.)
KAKSI. Kerro mistä aiot puhua. (Kerron — taidepaussi — tahattomasta lapsettomuudesta, eli siitä, kun haluaa lapsia, muttei syystä tai toisesta voi saada niitä. Se on ollut iso osa elämääni kymmenen viime vuotta.)
KOLME. Tuo ilmi, miksi yleisön kannattaa olla kiinnostunut siitä, mitä aiot sanoa. (Ihmiset joilla ei ole kokemusta lapsettomuudesta, loukkaavat usein tietämättään niitä, jotka siitä kärsivät. Annan kolme vinkkiä, miten voit välttää tätä.)
NELJÄ. Varsinainen puheesi, mielellään kolmeen kohtaan kiteytettynä. (Preludina cool tiivistelmä kymmenestä viime vuodesta. Sitten kolme kohtaa neuvoja. Yksi: kun puhut yleisluontoisessa tilanteessa, älä oleta, että vanhemmuus on kaikille läsnäolijoille itsestäänselvyys. Kaksi: jos epäilet, että keskustelukumppanisi saattaa kärsiä lapsettomuudesta, luo hänelle vaivihkaa muutama hyvä tilaisuus ottaa asia puheeksi, jos hän haluaa – mutta älä tee sitä liian ilmeisesti äläkä missään tapauksessa painosta. Kolme: kun keskustelet ihmisen kanssa, joka on kertonut sinulle kärsivänsä lapsettomuudesta, keskity kuuntelemaan sen sijaan, että antaisit neuvoja. Keskustelukumppanisi on todennäköisesti kokeillut jo kaikkia keinoja.)
***
Siitä tuli ihan katastrofi.
Kun aikaa mittaava punainen munakello lähti käyntiin, unohdin mitä piti sanoa. Sydän hakkasi. Pääsin alkuun, mutta involuntary childlessness tuntui mahdottomalta lausuttavalta. Jotenkin sain sen suusta ulos. Samaan aikaan ääni petti. Takeltelin hajanaisia lauseita epäjohdonmukaisessa järjestyksessä. Aika loppui.
Lopuksi oli kritiikkikierros. Kävi ilmi, että puheeni oli kuulostanut siltä, että halusin kertoa omasta lapsettomuudestani. (Paitsi että tosi moni oli ensin luullut, että puhun vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, sillä olin nielaissut involuntary childlessnessin in-alun.) Olin vielä kritiikin aikana niin tunnekuohuissani ja pidättelin kyyneliä, etten saanut sanottua vielä siinäkään kohtaa, että tarkoitus ei ollut kalastella sääliä, vaan niiden neuvojen piti olla se pääpointti.
Puheesta jäi tyhmä olo. Ja pahempaa: pelkäsin loukanneeni yhtä ihmistä. Siitä lisää seuraavassa bloggauksessa.
PS: 8,5 tunnin lento meni hyvin, ei mitään raskauteen liittyviä ongelmia (viikkoja lentopäivänä tasan 27). Aikaerosta toipumisenkin luulisin olevan aika normaalia luokkaa, vaikka lääkäri varoitti, että raskauden takia se saattaa olla rankempaa kuin tavallisesti. Vauva tuntuisi voivan hyvin, sätkii aktiivisesti.
Väestöliiton blogi 
Ja teidän matka on jo puolessa. Aika kuluu hujauksessa. Toivottavasti ehdit nauttia niin luokassa kuin sen ulkopuolellakin. Susi taitaa jotua harjoittelemaan lähes yhtä ahdasta elämää ”kopissaan” kuin Lily. Täällä kotiaskareissa ajatellaan teitä kyllä ahkerasti.
TykkääTykkää