Maailma sellaisenaan, kun me tunsimme, muuttui. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aloitti sodan Euroopassa.

Samalla kun sodan kaameat kasvot valtasivat median, heräsi myös ihmisten auttamishalu. Ei pelkästään ukrainalaisten puolustustahto, vaan myös yksittäisten ihmisten halu helpottaa ukrainalaisten (ja venäläisten) uutta arkea.  Eurooppa muuttui päivässä yhtenäiseksi ja puhalsi heti yhteen hiileen. Miltei kaikki Euroopan valtiot tuomitsevat sodan ja valtavia pakotteita on asetettu Venäjälle. Miljoonia ihmisiä pakenee ja valtava humanitaarisen avun koneisto on käynnistetty. Tämä koostuu yksittäisistä ihmisistä, yrityksistä ja valtioista.

Pelko kasvaa ja turvallisuus horjuu, ei pelkästään Euroopan maiden, vaan myös kaikkien yksittäisten ihmisten ja perheiden mielissä.

Meidän perheemme nuoret pohtivat, että jos syttyy laajempi sota, Venäjä jatkaa sotaa ja hyökkää Suomeen, niin joutuvatko hekin taistelemaan? Mitä vastata nuorelle, kun hän pohtii näitä asioita?

Äitinä en voi luvata, että sota ei laajene, eikä nuoren tarvitse lähteä sotimaan. Voin vain rauhoitella, että Euroopan ja koko maailman valtiot tekevät kaikkensa, että sota saataisiin loppumaan. Nuori pohtii myös niitä nuoria, jotka ovat sodassa; miten heidän elämänsä voi koskaan palata ennalleen? Jälleen joudun vastaamaan, että en tiedä, mutta yritän luoda uskoa paremmasta ja että me kaikki voimme auttaa ja tukea.

Toinen nuori toteaa, että äiti tiedäthän, että jos Suomeen hyökätään ja täällä alkaa sota, niin hän on niitä ensimmäisiä reservissä olevia, jotka joutuvat lähtemään sotaan. Äitinä en voi muuta kuin todeta, että tiedän tämän ja rauhoitella, että nyt ei ole vaaraa, eikä Suomeen kohdistu välitöntä uhkaa.

Nuori äiti pohtii, että miten tämän kaiken kamalan keskellä voi kasvattaa pienen lapsen ja minkälainen on hänen tulevaisuutensa? Ja taas kerran, nyt mummin roolissa, rauhoittelen nuorta äitiä, että kyllä kaikki järjestyy ja elämä jatkuu ja kaikki muuttuu paremmaksi.

Rohkaisen nuoria, että nyt on tärkeä pitää itsestään ja lähimmäisistään huolta. Elää tätä päivää ja nauttia niistä ilonaiheista, joita tässä päivässä on, koska jokaisessa päivässä on jotain hyvää, jopa kaiken tämän kaaoksen keskellä.

Vaikka itse samaan aikaan tiedän, että kaikki on muuttunut. Samat asiat, jotka pyörivät nuorten mielessä, ovat myös minun mielessäni päivästä toiseen. Minkälainen tulevaisuus rakentuu tästä kaikesta meidän lapsillemme ja nuorille? Mitä voimme tehdä, jotta maailma olisi parempi paikka kaiken tämän kamaluuden jälkeen?

Kun sota loppuu, toivottavasti pian, alkaa valtava jälleenrakennus ­– ei vaan fyysinen, vaan myös henkinen, joka tulee kestämään vuosia, mahdollisesti satoja. Silloin meillä kaikilla on mahdollisuus ja velvollisuus rakentaa sellainen maailma ja Eurooppa, jossa jokaisella olisi parempi olla ja tällaiset sodat voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

Marina Wetzer-Karlsson
Ohjelmajohtaja, Väestöliitto