Sillä on väliä, kuka aloitti 

Surullinen pieni poika, kyynel silmässä katselee alaspäin. Ukrainan lippu on maalattu poskeen.

Ukrainan sota pakottaa meidät puhumaan lasten kanssa syvällisemmin oikeudenmukaisuudesta, anteeksiannosta ja myötätunnosta. 

Palveluissamme pienten lasten vanhempien kanssa puhutaan usein riidoista. Tai puhutaan niiden sopimisen vaikeudesta. Moni vanhempi tuntee neuvottomuutta anteeksipyytämisen opettamisessa lapselle, toinen kaipaa kumppanilta anteeksipyyntöä tai anteeksiantoa. Voi tuntua suhteettomuuden tajun puutteelta puhua riidoista ja sodasta samassa yhteydessä, mutta etenkin lapsi ymmärtää parhaiten oman mittakaavansa asioita. 

Ei ole merkityksetöntä, että Venäjän johto aloitti sodan. Se on tuomittavaa ja väärin. Tässä on myös lapsille tärkeän opetuksen paikka. Riidan aloittajan tai kiusaajan on kannettava vastuunsa. Aina pitäisi pelata reiluilla ja yhdessä sovituilla säännöillä, ja jos niin ei tee, niin siitä seuraa rangaistus. Aina ei ole helppoa sanoa kenessä on vika, mutta myös sellaisia tilanteita on. Tämä on sellainen tilanne. 

Lapsi voi kokea syvää epäoikeudenmukaisuutta, jos hänet esimerkiksi pakotetaan pyytämään anteeksi tilanteessa, jossa hän kokee itseään vastaan tehtyä vääryyttä. Tiedämme, kuinka epäoikeudenmukaisuuden kokemus helposti kasautuu ja kasvaa näennäisissä sovinnoissa. Siksi aikuisen tehtävä on selvittää, mitä on tapahtunut ja keskustelulla lisätä ymmärrystä osapuolten välille.  

Riidan keskellä perheissäkin tavoitellaan välirauhaa, jonkinlaista sovintoa, joka mahdollistaisi rauhallisemman keskustelun ja toipumisen ajan. Todellinen anteeksianto on mahdollista vasta silloin, kun asia on ratkennut jotenkin oikeudenmukaisella tavalla tai ihminen pystyy muilla keinoin päästämään irti kokemastaan vääryydestä. Se on lähes aina todella pitkä tie.  

On kriittisen tärkeää, että pysymme sotauutisten äärellä tosiasioissa ja erotamme omat tunteet faktoista. Lasten takia meidän täytyy keskittyä puhumaan oikeudenmukaisuuden tärkeydestä ja osaltamme edistää sovintoa, rauhaa ja toivoa. On myös kriittisen tärkeää, ettei myötätuntomme Ukrainalle käänny vihaksi venäläisiä kohtaan. 

Miten tärkeässä roolissa olemmekaan juuri nyt kasvattajina!  Aikuisena voi tuntua monin tavoin vaikealta ymmärtää ja selittää lapsille tapahtumia. Yksi mahdollisuus on käydä keskustelua lapsen muistamasta riitatilanteesta. Miten hän olisi ratkaissut sen? Mikä riidassa oli pahinta? Miltä tuntuu, kun saa itse anteeksi?  

Joka tapauksessa lapset tarvitsevat nyt paljon turvallisuuden tunteen vahvistamista ja sen me osaamme! Sitä voi tehdä tarjoamalla syliä, aikaa ja keskusteluhetkiä. Annetaan lasten kysyä kysymyksiä ja reagoida omalla tavallaan. Moniin kysymyksiin ei ole vastauksia, mutta aikuisina voimme ohjata lasten huolestuneisuutta, kiukkua tai surua oikeaan suuntaan. 

Minna Jaakkola
Pari- ja perhesuhteiden asiantuntija

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.