Median uutisoimat seksuaalirikokset ovat herättäneet aiheellisen huolen siitä, miten erilaisista yhteiskunnista Suomeen muuttaneet tuntevat suomalaisen lainsäädännön ja tasa-arvon periaatteet.
Olemme Väestöliitossa tehneet viime vuosina paljon työtä monikulttuurisuuden ja seksuaalikysymysten parissa. Olemme tuottaneet seksuaalikasvatuksen materiaaleja kotoutumiskoulutuksiin, selkokielisen verkkokurssin seksuaalioikeuksista ja tasa-arvosta sekä videon 8 kielellä. Olemme myös kouluttaneet vapaaehtoisia toimimaan tasa-arvon lähettiläinä keskustelutilaisuuksissa vastaanottokeskuksissa eri puolilla maata sekä mentoreina seksuaalisuuden asioissa Helsingissä.
Maahanmuuttajien tieto suomalaisesta lainsäädännöstä ja tavoista ei kasva sillä, että lakipykälät ja muu tieto kaadetaan tulijoiden päähän jonakin tietopakettina, pahimmillaan kirjallisen esitteen muodossa. Nämä asiat ovat vaikeita ja käsitteellisiä, joten niistä on voitava keskustella. Uusia asioita voidaan omaksua vain arvostavan vuoropuhelun kautta.
Keskeistä onnistuneessa seksuaalikasvatuksessa on, että se perustuu aidosti kaksisuuntaiseen vuorovaikutukseen. Täytyy siis kuunnella, ei vain saarnata yhtä totuutta. Täytyy pohtia ja vastata vaikeasti muotoiltaviin kysymyksiin.
Erityisesti nuorilla maahan tulleilla on paljon pohdintoja siitä, miten intiimeissä ihmissuhteissa tulisi täällä toimia. Mikä on oikein? Mitä minulta odotetaan? Miten pitäisi suhtautua humalaiseen tyttöön? Mitä teen, kun baarissa tai koulussa nainen istuu syliini ja yrittää suudella väkisin? Entä jos olen päätynyt sänkyyn ja nainen alkaakin sanoa, ettei halua? Vaatii opettelua ymmärtää, että täälläpäin naisen ei tarkoittaa todellakin ei, eikä ole pelkkää sievistelyä. Ja ettei miehenkään tarvitse olla aina valmis.
On tärkeää kertoa jokaiselle suomalaisesta lainsäädännöstä ja rangaistuksista. Jos asiat kertoo poliisi muodollisesti ilman keskustelua ja perusteluja, asia ei uppoa. Vastaanottokeskuksissa asuvat vakuuttavat usein asiantuntijoillemme kiitollisuuttaan saada keskustella seksuaalikysymyksistä. He voivat väittää, ettei heille kukaan koskaan ole kertonut näistä asioista halaistua sanaa, vaikka paikalla olisi todistetusti käynyt joku viranomainen tulkin kanssa kertomassa lainsäädännöstä. Kyse on siitä, että viestin perille menemiseksi tarvitaan keskustelua sekä selkokieltä. Muuten asia ei tunnu merkitykselliseltä tai itseä koskevalta ja jää käsitemössöksi, jolla ei koeta olevan kosketusta omaan elämään. Monella kriisimaista tulleella on myös masennusta, joka heikentää oppimis- ja muistamiskykyä.
Seksuaalikasvatuksessa on suuri hyöty kokemusasiantuntijoista. Niitä, jotka ovat itse kokeneet menestyksekkään Suomeen asettumisen ja kotoutumisen, kuunnellaan tarkkaan. On myös hyvä jos seksuaalisuudesta voi keskustella asioihin perehtyneen vanhemman henkilön kanssa omalla kielellä. Näin ehkäistään miesporukoissa toisinaan syntyvää naisia esineellistävää keskustelukulttuuria.
Asiat uudessa asuinympäristössä avautuvat pikku hiljaa, kun on tekemisissä ihmisten kanssa ja pystyy keskustelemaan asioista. Kun tänne tulijat otetaan vastaan tasaveroisesti, annetaan mahdollisuuksia tehdä työtä ja heidän kanssaan ollaan ylipäätään tekemisissä, on meillä avaimet vähentää väkivaltaa.
Muistetaan, että maahan muuttaneissa on hyvin erilaisia ihmisiä, eri puolilta maailmaa ja eri perustein maahan tulleita. Seksuaalirikoksiin syyllistyy kuitenkin vain hyvin pieni murto-osa maahan tulleista. Viime kädessä kaikki häviävät, jos kokonaisia ihmisryhmiä leimataan ja hyljeksitään.
En tietenkään voi kertoa ihmisistä, joita Väestöliiton työvuosina kohtasin. Mutta sen voin kertoa, että mitä syvemmälle työ seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan parissa ulottui, sitä laajemmaksi se myös mielessäni levisi.
Teimme kolmivuotiaan kanssa pienen kävelyretken lähimetsään. Metsä ja polku olivat pojalle tuttuja ja hän vilisti iloisesti edelläni. Kun yritin jo kääntyä takaisin, hän houkutteli minua jatkamaan luvaten, että edessä on vielä hienompia mustikanvarpuja, kukkia ja puuntaimia, ”lapsipuita”. ” Tämä on meidän kotimetsä, täällä ei ole mitään pelottavaa!” Mielessäni mietin, että ehkäpä lopulta on paljonkin perää niissä vertailuissa, joiden mukaan Suomi on yksi turvallisimpia ja onnellisimpia maita. Luottamus aikuisiin, turvallinen lähiympäristö, monipuolinen ruoka ja puhtaat vaatteet, leikkiin ja oppimiseen innostava varhaiskasvatus – nämä kuuluvat suuren lapsijoukon jokapäiväiseen arkeen.
Ihminen on sielullisesti kuin ilma tai tuuli. Se tulee näkyväksi vasta, kun on jotain mitä vasten sen olemassa olon voi huomata.
”Ihmisellä on syvä tarve vastavuoroiseen suhteeseen, jossa hän voi löytää itsensä – ja toisen”, psykoanalyytikko Riitta Tähkä on todennut.
Saattaa olla, että joku teistä on joskus kuullut tai lukenut tarinan vanhasta naisesta ja hiiristä. Tarina kertoo kiltistä, ystävällisestä vanhasta rouvasta joka elää pienessä talossaan rauhallista elämää. Ainoa elämää synkentävä asia, on kamalat hiiret, jotka pyörivät rouvan harmina. Ne kakkivat kaikkialle ja syövät ruuat kaapeista. Juuri, kun lukija on päässyt samaistumaan vanhaan rouvaan, tarina kääntyykin aivan päälaelleen Tarinan kertoja alkaakin kuvata söpöä ja pelokasta hiiriperhettä, joka yrittää selviytyä elämässään. Heidän ainoa ongelmansa on kamala vanha nainen, joka haluaa listiä heidät.
