Moni kehoasia on sellainen, josta aikuiset sekä vähän vanhemmat lapsetkin tietävät, ettei niistä ole tapana puhua. Kehon yksityiset paikat, toiminta, eritteet, seksuaalisuus esimerkkeinä. Pienimmät lapset ovat luonnostaan avoimia, ja heille ei ole vielä iskostunut päähän ajatusta, että joihinkin asioihin liittyy tietynlaista latausta, puhumattomuutta tai häpeää. He saattavat kysellä aikuisten mielestä noloja ja hyssyteltäviä kysymyksiä ihan missä vaan. Useimmiten tietenkin julkisella paikalla, kovaan ääneen lausuttuna! ”Mistä vauvat tulevat” ”Miksi täällä haisee kakka?” Tuttuja tilanteita monelle pienen lapsen vanhemmalle.

Kyselyissämme varhaiskasvatuksen henkilöstön someryhmissä tuli hyvin esille se, että pienimmät lapset kertovat kaikenlaista hauskaa kotoa. Suurta huvitusta aikuisissa aiheutti muun muassa se, kun lapset kertoivat iseillään olevan valtava pippeli tai äidillä jättimäiset rinnat. Joku lapsi oli kertonut, että hänen äitinsä pimppi on rikki, kun hän oli nähnyt kuukautissiteen vaihdon.

Isommat eskaria lähestyvät lapset ovat usein jo kuulleet yleisimmät kirosanat sekä huomanneet, että pissa-kakkajutut ovat aikuisten mielestä useissa tilanteissa vaivaannuttavia, pieruvitseistä puhumattakaan. He käyttävät tätä havaintoa hyväkseen. Aikuisten monet reaktiot saattavat huvittaa heitä. Voi olla, että ryhmissä ja luokissa esiintyy tällöin buumeja, joissa moni osallistuu näiden sanojen hokemiseen.

Lapset ovat kuitenkin aidon kiinnostuneita juuri näistä heidän kasvuunsa ja kehitysvaiheeseensa keskeisesti liittyvistä aiheista. He kaipaisivat asiallisia keskusteluja, tietoa ja luvan kysellä aikuisilta. ”Miksi kakka on ruskeaa? Miksi pissaamme? Pierevätkö puut?” Kun aikuiset antavat asiallisia vastauksia ja kertovat ikätasoisesti ja avoimesti elämään ja kasvuun liittyvistä asioista lapselle, heillä ei ole tarvetta lällätellä ja hokea näitä asioita.

Eräs ammattilainen totesi, kun heidän ryhmänsä aikuiset olivat alkaneet jutella avoimesti lasten kanssa kehosta ja eritteistä: ”Lapset ovat saattaneet olla ihmeissään siitä, että aikuinen ei kielläkään asiasta puhumista vaan päin vastoin, antaa mahdollisuuden kysyä lisää”. Tämä kertoo siitä, että lapsilla olisi paljon kysymyksiä ja kiinnostusta, jos vaan aikuiset haluaisivat jutella näistä asioista lasten kanssa. Se kertoo myös, että monet lapset ovat aistineet, että on paljon asioita, joista ei voi tai saa keskustella aikuisten kanssa.

Eikö tämä ole vähän huolestuttavaa? Lapset hakevat kysymyksiinsä siinä tapauksessa vastauksia jostain muualta. Kavereilta, isommilta lapsilta tai vaikka verkosta. Monissa kyselyissä lapset ja nuoret ovat vastanneet kysymykseen, kenelle kerrot ikävistä asioista, kertovansa kaverilleen. Lapset ja nuoret supisevat kavereidensa korviin synkkiäkin salaisuuksia: ”Ethän kerro tästä sitten aikuisille! Lupaathan?”

Turvallisin, ikätasoisin, ja paikkaansa pitävin tieto ja apu varmasti saataisiin omalta huoltajalta, kasvattajalta tai opettajalta. Läheiseltä turvalliselta aikuiselta.

Tehdään avoimuuden vallankumous. Ollaan lapsille näitä turvallisia aikuisia, joilta voi kysyä kaikesta ja kertoa kaiken! Puhumisen malleja aikuisille on paljon, niistä hankalimmistakin asioista.

Henriikka Kangaskoski
Hankekoordinaattori