Pidemmän päälle kaapissa voi tulla vähän tylsää. Suosittelen nettiyhteyttä.

Hurmalehden suosittu Kysy homolta –palsta vastaa nuorten kysymyksiin myös Väestöliiton blogissa! Tällä kertaa puhutaan kaapista ulos tulemisesta.

Kysymys:

Mitä hyötyä on kaapista ulos tulemisessa? Tuttavistani suurin osa suhtautuisi minuun luultavasti huonommin kaapista tulon jälkeen kuin ennen sitä, eikä tämä paljastus takaisi partnerinkaan löytymistä. Minulle on kerrottu, että kaapista saa tulla silloin kun haluaa.
Tämä sisältää oletuksen siitä, että jossain vaiheessa täytyy tulla ulos. Tavallaan haluaisin, mutta miksei voisi vain olla avoin näistä asioista pienen porukan kesken?
Nimimerkki M

Petteri vastaa:

Kaapin tyhjentämisen riskit ja sen hyödyt voivat vaihdella paljonkin ihmisten yksilöllisten tilanteiden mukaan. Perinteisesti on ajateltu että jos odottaa negatiivista reaktiota niin vanhemmilleen kannattaa kertoa vasta, kun ei enää asu kotona tai ole heistä taloudellisesti riippuvainen, niin yksinkertaistettu ohje kuin se onkin. Se valta-asema vanhemman ja lapsen välillä tekee heille kertomisesta usein vaikeimman päätöksen jonka kaapista tulemisen suhteen joutuu — tai pääsee — tekemään. Kovin suuria johtopäätöksiä ennalta koetusta pelosta tai jännittämisestä ei silti kannata vetää: ihmiset säännönmukaisesti yliarvioivat vanhempien negatiivisen reaktion intensiteetin ja todennäköisyyden.

Yhdysvalloissa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan kaksi kolmesta homomiehestä piti vanhemmilleen kertomista vaikeana, mutta näistä vain 12 prosenttia koki suhteen heikentyneen sen seurauksena. Loput 88 prosenttia koki suhteen joko voimistuneen tai pysyneen samanlaatuisena, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö tämä pätisi myös muihin ihmissuhteisiin.

Tässä edelleen varsin heteronormatiivisessa kulttuurissa ihmisen oletetaan olevan hetero kunnes toisin todistetaan. Kaapista tulemisen riitti on merkittävä kokemus, koska sillä osoitetaan tämä oletus vääräksi, samalla kun asetetaan itsensä alttiiksi kaikille niille negatiivisille lieveilmiöille joita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat edelleen kokemaan. Riski kokea syrjintää tai väkivaltaa on ihan todellinen — vaikkakin yhä harvinaisempaa se on. Miten nämä riskit arvottaa on syytä jättää henkilökohtaisen harkinnan varaan.

Toisaalta myöskään kaapissa pysyminen ei ole riskitöntä. Niin merkittävän identiteettiä koskevan salaisuuden pitäminen altistaa häpeälle, syyllisyydentunteelle ja ahdistukselle. Homoseksuaalisuus itsessään ei ole syy näille oireille, vaan seksuaaliidentiteetin salailu ja negatiivisille asenteille altistuminen. Nämä asenteet –   vaikkei niin ajattelisi – vähenevät kaapista tulemisen jälkeen. Seksuaalivähemmistöt on helppo tuomita silloin kun heitä ei tunne tai tiedä, mutta kontakti selvästi hälventää ennakkoluuloja ja stereotypioita. Torjunnan pelosta tulee helposti itseään toteuttava ennustus: kaapista ei uskalla tulla koska pelkää negatiivisia reaktioita, ja siten jättää antamatta mahdollisuuden ihmisille muuttaa näitä asenteita.

Selektiivinen paljastaminen (se pieni piiri) tuo tiettyyn pisteeseen asti samoja etuja kuin kokonaisvaltainenkin: itsetunto paranee, luottamus kasvaa ja ihmissuhteista tulee merkityksellisempiä. Joissain tapauksissa kaapinoven raottaminen mahdollistaa yhteisöllisyyden kokemuksia muiden sateenkaarevien kanssa. Verkostakin näitä yhteisöjä voi löytää. Kertomisen ihmisille joiden voi olettaa suhtautuvan positiivisesti — tai vähintäänkin neutraalisti — voi ottaa eräänlaisena kuivaharjoitteluna. Kaapista tuleminen on aina prosessi: se ei ole kerralla ohi. Sen saa tehdä monta kertaa, ja monille eri ihmisille.

Siihen kyllä tottuu, ja se arkipäiväistyy vähitellen.

Vielä mitä siihen kumppanin löytymiseen tulee: sellaisen löytymistä edistää kun ihmiset tietää mistä sukupuolesta olet kiinnostunut.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen. Petterin palstaan voi tutustua osoitteessa www.hurmalehti.fi. Uusi kysymys ja vastaus julkaistaan kuukauden ensimmäisellä viikolla