Transnuoren aatteita

Nyt alkaa uusi blogisarja, jonka kirjoittaja on 16 vuotias Jusa. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Moi! Täällä kirjoittaa kohta 16-vuotias Jusa. Näin aluksi teidän olisi varmaan mukava tietää musta vähän enemmän.

Olen lukiossa ensimmäistä vuotta opiskeleva nuori miehenalku. Olen kiinnostunut monista asioista, kuten urheilusta, musiikista, kielistä ja eri kulttuureista. En harrasta tällä hetkellä mitään aktiivisesti, mutta vapaa-ajalla tykkään soittaa kitaraa ja olla kavereiden kanssa. Haluaisin kuitenkin aloittaa taas tämmöisen pienen tauon jälkeen jonkin joukkuelajin.

Tänne mun olisi tarkoitus kirjoittaa asioista transnuoren näkökulmasta. Mun sukupuolenkorjausprosessi on vielä aivan alkuvaiheessa. Sain lähetteen transpolille viime vuonna kesäkuun alussa ja mun ensimmäinen aika sinne oli 1.2.2017. Käynti sujui mielestäni todella hyvin ja sain paljon hyödyllistä tietoa tulevasta. Odotus tuntuu kuitenkin pitkältä.

Aloin kirjoittamaan tänne blogiin transsukupuolisuudesta ja transsukupuolisena elämisestä näin nuoren näkökulmasta, koska haluan tavoittaa ihmisiä ja kertoo et hei, ei tää ole mikään tabu, me ollaan olemassa ja tästä pitää pystyä puhumaan. Mulla on haave päästä tulevaisuudessa auttamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia nuoria, sillä tiedän, että sellaisia auttajia ja neuvojia kaivataan.

Olen huomannut, että nykyään nuoret ovat usein paljon hyväksyttävämpää kuin aikuiset. Muakin on liian monta kertaa tullut vastaan aikuisia ihmisiä, jotka ovat kovaan ääneen ilmoittaneet, että transsukupuoliset ja homot kuuluisivat mielenterveystutkimuksiin. Mun mielestä se ei todellakaan ole oikein. Sen takia suurin osa mun tulevista teksteistä onkin kirjoitettu vanhemmille ihmisille, että heidän olisi mahdollisesti helpompaa ymmärtää.

Musta kaikilla olisi paljon mukavampaa ja varsinkin henkisesti voitaisiin paremmin, jos kaikki hyväksyvät toisensa sellaisena kuin ovat ja tukisivat toinen toistaan iästä, sukupuolesta, ihonväristä, uskonnosta tai muustakaan taustasta riippumatta. Jokaisella tulisi olla oikeus olla oma itsensä ilman, että tarvitsisi pelätä kenenkään muun reaktioita tai mielipiteitä. Kaikkien pitäisi muistaa, että kehu ja kauniit sanat kuulostavat aina paremmilta kuin toiseen liittyvä negatiivinen kommentointi.

Jusa

Onko kaapissa tylsää: suosittelen nettiyhteyttä

petterivastaaPidemmän päälle kaapissa voi tulla vähän tylsää. Suosittelen nettiyhteyttä.

Hurmalehden suosittu Kysy homolta –palsta vastaa nuorten kysymyksiin myös Väestöliiton blogissa! Tällä kertaa puhutaan kaapista ulos tulemisesta.

Kysymys:

Mitä hyötyä on kaapista ulos tulemisessa? Tuttavistani suurin osa suhtautuisi minuun luultavasti huonommin kaapista tulon jälkeen kuin ennen sitä, eikä tämä paljastus takaisi partnerinkaan löytymistä. Minulle on kerrottu, että kaapista saa tulla silloin kun haluaa.
Tämä sisältää oletuksen siitä, että jossain vaiheessa täytyy tulla ulos. Tavallaan haluaisin, mutta miksei voisi vain olla avoin näistä asioista pienen porukan kesken?
Nimimerkki M

Petteri vastaa:

Kaapin tyhjentämisen riskit ja sen hyödyt voivat vaihdella paljonkin ihmisten yksilöllisten tilanteiden mukaan. Perinteisesti on ajateltu että jos odottaa negatiivista reaktiota niin vanhemmilleen kannattaa kertoa vasta, kun ei enää asu kotona tai ole heistä taloudellisesti riippuvainen, niin yksinkertaistettu ohje kuin se onkin. Se valta-asema vanhemman ja lapsen välillä tekee heille kertomisesta usein vaikeimman päätöksen jonka kaapista tulemisen suhteen joutuu — tai pääsee — tekemään. Kovin suuria johtopäätöksiä ennalta koetusta pelosta tai jännittämisestä ei silti kannata vetää: ihmiset säännönmukaisesti yliarvioivat vanhempien negatiivisen reaktion intensiteetin ja todennäköisyyden.

Yhdysvalloissa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan kaksi kolmesta homomiehestä piti vanhemmilleen kertomista vaikeana, mutta näistä vain 12 prosenttia koki suhteen heikentyneen sen seurauksena. Loput 88 prosenttia koki suhteen joko voimistuneen tai pysyneen samanlaatuisena, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö tämä pätisi myös muihin ihmissuhteisiin.

Tässä edelleen varsin heteronormatiivisessa kulttuurissa ihmisen oletetaan olevan hetero kunnes toisin todistetaan. Kaapista tulemisen riitti on merkittävä kokemus, koska sillä osoitetaan tämä oletus vääräksi, samalla kun asetetaan itsensä alttiiksi kaikille niille negatiivisille lieveilmiöille joita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat edelleen kokemaan. Riski kokea syrjintää tai väkivaltaa on ihan todellinen — vaikkakin yhä harvinaisempaa se on. Miten nämä riskit arvottaa on syytä jättää henkilökohtaisen harkinnan varaan.

Toisaalta myöskään kaapissa pysyminen ei ole riskitöntä. Niin merkittävän identiteettiä koskevan salaisuuden pitäminen altistaa häpeälle, syyllisyydentunteelle ja ahdistukselle. Homoseksuaalisuus itsessään ei ole syy näille oireille, vaan seksuaaliidentiteetin salailu ja negatiivisille asenteille altistuminen. Nämä asenteet –   vaikkei niin ajattelisi – vähenevät kaapista tulemisen jälkeen. Seksuaalivähemmistöt on helppo tuomita silloin kun heitä ei tunne tai tiedä, mutta kontakti selvästi hälventää ennakkoluuloja ja stereotypioita. Torjunnan pelosta tulee helposti itseään toteuttava ennustus: kaapista ei uskalla tulla koska pelkää negatiivisia reaktioita, ja siten jättää antamatta mahdollisuuden ihmisille muuttaa näitä asenteita.

Selektiivinen paljastaminen (se pieni piiri) tuo tiettyyn pisteeseen asti samoja etuja kuin kokonaisvaltainenkin: itsetunto paranee, luottamus kasvaa ja ihmissuhteista tulee merkityksellisempiä. Joissain tapauksissa kaapinoven raottaminen mahdollistaa yhteisöllisyyden kokemuksia muiden sateenkaarevien kanssa. Verkostakin näitä yhteisöjä voi löytää. Kertomisen ihmisille joiden voi olettaa suhtautuvan positiivisesti — tai vähintäänkin neutraalisti — voi ottaa eräänlaisena kuivaharjoitteluna. Kaapista tuleminen on aina prosessi: se ei ole kerralla ohi. Sen saa tehdä monta kertaa, ja monille eri ihmisille.

Siihen kyllä tottuu, ja se arkipäiväistyy vähitellen.

Vielä mitä siihen kumppanin löytymiseen tulee: sellaisen löytymistä edistää kun ihmiset tietää mistä sukupuolesta olet kiinnostunut.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen. Petterin palstaan voi tutustua osoitteessa www.hurmalehti.fi. Uusi kysymys ja vastaus julkaistaan kuukauden ensimmäisellä viikolla

Miltä syrjintä tuntuu?

shutterstock_142975636Sydän hakkaa, kädet hikoavat, uni ei tule. Kaikki tuntuu olevan mustaa. Henkeä ahdistaa. Huomista ei näe, liekö edes olemassa. Sinut pitäisi tappaa, hakata, hiljentää. Tulla “juttelemaan” kotiovelle, bileissä, koulussa, töissä. Nurkan takana, kaupassa, kadunkulmassa. Olet virhe, paha, syntinen, tiesi uppiniskaisesti valinnut. Mikset vain voisi jo muuttua. Et saisi näkyä, puhua, hengittää, rakastaa. Et saisi olla olemassa.

Mietit, mitä uskallat pukea päälle. Jos laitat liehuvan villatakin, kyseenalaistetaanko ihmisarvosi? Tuijotetaanko sinua, huudellaanko sinulle, muuttuuko ilmapiiri jäätäväksi kun astut huoneeseen? Mitä vastaat, kun joku kysyy, millainen asu sinulla oli rippijuhlissasi? Uskallatko puhua itsestäsi, kumppanistasi, parisuhteestasi, elämästäsi? Uskallatko jakaa kokemuksiasi tai muistojasi? Että pidit pienenä barbeilla leikkimisestä, tai että halusit olla aina leikeissä äiti, tai että halusit pussata naapurin Kuismaa?

Tuhahtaako kaukainen sukulainen nähdessäsi sinut sukujuhlissa? Uskallatko mennä vessaan, pukuhuoneeseen, rannalle, baariin? Kertooko joku sinulle, että joudut helvettiin? Että olet sairas, että sinunlaisesi pitäisi lukita laitokseen? Suunniteletko elämääsi sen mukaan, missä ja kenen seurassa sinun ei tarvitse keskittyä pelkäämiseen?

Kertooko rakkaasi siitä, kuinka hänelle taas oli lauottu loukkauksia nyyttäreissä? Soittaako äitisi ja mainitsee, että Lyydia-täti oli jälleen manannut siskonsa lapsen alimpaan helvettiin? Tuijotetaanko sinua ja kumppaniasi kadulla, kun kävelette käsi kädessä? Puristatko toisen kättä tiukemmin, kiertyykö käsivartesi toisen ympärille, kuiskaatko jotakin lohduttavaa, osoitatko lintua tai kukkaa tai kylttiä, jotta toinen ei huomaisi, jotta edes toinen voisi säästyä?

Miltä sinusta tuntuisi?

17.5. vietetään kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää (IDAHOT; International Day Against Homophobia and Transphobia), jolloin tuodaan esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamaa syrjintää ja kamppailua sitä vastaan. Suppeasta nimestään huolimatta päivänä keskitytään myös esimerkiksi biseksuaalisuuteen tai intersukupuolisuuteen liittyvään syrjintään.

Minkä pienen asian sinä voisit tänään tehdä, jotta maailma olisi turvallisempi paikka olla?

Sakris Kupila

Kirjoittaja on kohdannut arjessaan syrjintää ja pelkää enemmän kuin tarvitsisi. Hän uskoo kuitenkin ihmisiin ja valoisaan, turvalliseen tulevaisuuteen.