Miksi homo on haukkumasana?

Miksi homo on haukkumasana?

Petteri vastaa:
Homoseksuaalisuuden historia on varsin pitkä — ainakin joitain tuhansia vuosia. Suuri osa siitä ajasta homoja on karsastettu ja kohdeltu muita huonommin.

Homoksi haukkuminen on tapa käyttää valtaa, irroittaa kohteeksi joutunut sosiaalisesta ympäristöstään ja osoittaa ettei hän ole samalla tavalla osa tätä yhteiskuntaa kuten tavanomaisempaa seksuaalista suuntautumista ilmentävät ovat.

Esimerkiksi kouluissa homottelulla voidaan nähdä olevan sekä seksuaalisuutta että sukupuolen ilmentämistä valvova ja kontrolloiva merkitys, opettajien homottelun kohdalla mukaan tulee myös tavoite kyseenalaistaa hänen auktoriteettinsa. Heteroseksuaalisuus nähdään edelleen vähemmistöseksuaalisuuksia validimpina ja arvokkaampana, jolloin elämän murrosvaiheissa, kuten yläkouluissa ja toisella asteella, voidaan kokea tarpeelliseksi ilmentää heteroseksuaalisuutta ulossulkevalla kielenkäytöllä.

Homottelu asettaa vähemmistöön kuuluvan kohteen siihen — ainakin joissain tapauksissa — kiusalliseen tilanteeseen että hän joutuu pohtimaan onko järkevämpää kieltää seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen, ja siten valehdella suuntautumisestaan, vai ei. Sen sijaan toisen heteroseksuaalisuuden avoimesti kyseenalaistava ihminen voi ajatella pönkittävänsä näin julkikuvaa omasta heteroseksuaalisuudestaan, riippumatta siitä mikä se todellinen suuntautuminen on.

Koska homoseksuaalisuutta ja heteroseksuaalisuutta arvotetaan eri tavoin, on
homottelu myös tapa järjestää ihmisiä arvohierarkiaan. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta hierarkioiden luominen ja ylläpitäminen on sietämätöntä, joten kaikkien täytyy osallistua näiden rakenteiden purkamiseen. Homottelun lopettaminen, ja siihen puuttuminen silloin kuin siihen törmää, on hyvä alku.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Miksi naisten kehoilla tehdään politiikkaa?

 

 

StockSnap

Hyvää kansainvälistä naisten päivää! Nyt jos koskaan naisten oikeudet tarvitsevat puolustajia.

Tämän päivän kuohuvassa maailmassa naisten oikeudet ovat nousseet poliittisen taistelun välineeksi. Samalla keskusteluista unohtuu ihmisoikeuksien turvaaminen.

Ensi töikseen astututtuaan valtaan Trump kiristi aborttiin liittyvää säätelyä allekirjoittamalla niin kutsutun Global Gag Rulen. Järkytystä aiheuttaa erityi­sesti se, että presidentti Trump ulotti Global Gag ­Rulen koskemaan ­kaikkia terveysjärjestöjä, joiden toiminta tai arvot millään tavalla sivuavat turvallista aborttia.

Samaan aikaan Euroopassa aborttia vastustava ja konservatiivisia perhearvoja peräänkuuluttava liikehdintä on nostanut päätään. Europarlamentaarikko Heidi Hautalan tekemän selvityksen mukaan EU:n alueelle toimii tällä hetkellä yli 500 aborttia vastustavaa ryhmää. Liikkeellä ovat voimakkaat lobbauskoneistot, jotka haluavat mm. muuttaa Euroopan unionin kielen konservatiivisemmaksi niin, että se ei sisällä viittauksia naisten oikeuksiin tai seksuaalioikeuksiin.

Miksi naisten oikeudet ovat nousseet tämän päivän poliittiseksi taistelutantereeksi? Miten on mahdollista, että poliittisessa retoriikassa painotetaan moraalia ja eettisyyttä puhumatta naisten itsemääräämisoikeudesta ja oikeudesta kehon koskemattomuuteen? Miten yksilön oikeudet voidaan mitätöidä politiikan nimissä?

Ominaista esimerkiksi aborttia vastustavalle keskustelulle on se, että sitä käyvät lähinnä miehet ja sen pohjana ovat uskonnolliset arvovalinnat. Yhdysvalloissa tehdyn selvityksen perusteella katolisen kirkon edustaja esiintyi television aborttikeskusteluissa asiantuntijana 6 kertaa useammin kuin esimerkiksi gynekologi. On vaikea ajatella, että jostain toisesta ihmisoikeuskysymyksestä konsultoitaisiin ensin kirkon edustajaa, ennen kuin ääni annetaan esimerkiksi kohderyhmälle itselleen. Tässä tapauksessa tytöille ja naisille, jotka loistavat politisoituneessa aborttikeskustelussa poissaolollaan.

Naisten oikeuksia mitätöivä politiikka perustuu naisiin kohdistuvaan vihapuheeseen, jota on vaikea huomata: kyse ei ole suorasta huorittelusta vaan sortavien arvojen normalisoimisesta politiisessa puheessa.

Kansainvälisenä naisten päivänä vuonna 2017 on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen meistä laittaa pisteen naisvihamieliselle puheelle ja sitä kautta tasa-arvoa vesittävälle politiikalle.

Me olemme kaikki vastuussa siitä, minkälaisessa maailmassa lapsemme kasvavat. Kenenkään ei pitäisi kokea, että hänen ihmisarvonsa on pienempi kuin muiden jonkun ominaisuuden, esimerkiksi sukupuolen, takia. Ihmisoikeudet tarvitsevat meitä kaikkia.

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

 

 

 

 

 

 

Aseksuaalien vuoro

shutterstock_154595420– Olemme aseksuaaleja: me emme ole rikki, me halutaan tulla näkyväksi eivätkä traumat tehneet meistä aseksuaaleja.

Helsinki Pride-viikolla tapaamamme nuorten viesti kiteytyy tavallaan tuttuun lauseeseen. Samoilla sanoilla on aikaisemmin haastettu homouteen, biseksuaalisuuten ja transihmisyyteen kohdistuvia ennakkoluuloja. Nyt ovat asialla aseksuaalit.

Nuorten kertomukset siitä, miten heidän ulostuloihin aseksuaalisuuden kanssa reagoidaan, muistuttavat monella tavalla lesbo-, homo-, bi-, ja transnuorten kokemuksia. Aseksuaalisuudesta kertominen herättää usein vähättelyä, kieltämistä, sääliä, ongelmatisointia tai hämmentyneitä, tunkeutuvia kysymyksiä.

Ihminen, joka on aseksuaalinen, saattaa romanttisella tasolla ihastua mitä tahansa sukupuolta oleviin ihmisiin ja näin ollen kokea myös jokin hetero-, homo-, bi- tai pan- etuliitteistä itsensä kuvaavaksi. Aseksuaali ei kuitenkaan tunne eroottista vetoa muita ihmisiä kohtaan. Hän voi olla täysin välinpitämätön suhteessa kaikenlaiseen seksin tekemiseen. Hän saattaa silti tehdä sitä, hyvästä tahdosta ja hyvässä seurassa, ilman että kokemus olisi millään lailla traumatisoiva. Hän voi kokea itsessään seksuaalisuutta, haluamatta kuitenkaan jakaa sitä muiden kanssa. Siitä huolimatta, hän saattaa nauttia intiimistä ja eksklusiivisista ihmissuhteista, joissa voi kokea lämpöä ja läheisyyttä.

Ihmisen yksilöllinen kokemus omasta seksuaalisuudesta voi vaihdella elämänkaaren aikana. Joskus toisen on vaikeaa ymmärtää kokemusta, mihin ei millään pysty samastumaan. Tätä on pitkän kaavan kautta opittu lhb-ihmisten suhteen. Aseksuaalisuuden kanssa tuntuu vielä olevan vaikeaa. Ajassa, jossa seksuaalisuudesta, himosta ja nautinnosta on lupaa puhua enemmän ja vapaammin kuin ehkä ikinä aikaisemmin, kokemusta aseksuaalisuudesta saatetaan tyrmätä. Olemme onnistuneet horjuttamaan hetero- ja sukupuolinormeja, mutta vahvana, sukupuoleen ja suuntautumiseen katsomatta jyllää seksinormi: sun pitää haluta, sun pitää olla haluttava. Saat haluta mitä vain, mutta jos et halua ollenkaan, ikinä, olet outo.

Sille, mikä rikkoo normeja, kaivataan usein selitys. Sen löytäminen voi olla kiinnostavaa, mutta se ei ole aina tarpeellista. Jos on tyytyväinen elämäänsä sellaisena kuin se on, kannattaa keskittyä siihen. Ei tarvitse korjata se, mikä ei ole rikki. Joskus löytää itsestään uusia puolia, joskus ei. Sen mukaan saa kukin määritellä itsensä, olla määrittelemättä ja määritellä uudelleen.

A-sanan kautta voi moni peilata kokemuksiaan, ja se ansaitsee lisää näkyvyyttä. Se ei poista sitä, että kenellä tahansa voi olla seksuaalisuutensa kanssa asioita, joita on hyvä käsitellä ja työstää itsekseen, kumppani(e)nsa tai ammattilaisen kanssa. Yhtä lailla kuin L:n, H:n ja B:n kanssa, A:n huomioiminen helpottaisi elämää monelle, jotka tällä hetkellä kokevat itsensä näkymättömiksi, joilta puuttuu sanoja itsensä tai läheistensä ymmärtämiselle tai joita yksinkertaisesti nyppii liialliset oletukset, ihmeelliset ennakkoluulot ja oudot kysymykset.

Miten sinä kohtaat minut?

shutterstock_107158634Pojat ja nuoret miehet miettivät sukupuoltaan Poikien Puhelimessa, mitä se tarkoittaa, miten olla poika tai miten kasvaa mieheksi. Keskustelut ovat liikuttavia ja joskus hämmentäviä. Annamme miehenä olemisesta kuvan, joka on mahdollisimman laaja-alainen ja monimuotoinen. Kuulemamme mukaan omanlaiseensa miehuuteen valmiit pojat eivät läheskään aina saa ajatuksilleen vastakaikua arjessaan.

Kaksi fuksipukeutunutta nuorta tyttöä sadevaatteissaan on jäämässä junasta. Nuori mies säntää äkkiä heidän peräänsä. Tytöt katsovat peloissaan luomien alta mustahupparista miestä. Junanvaunun matkustajat valmistautuvat näppäilemään hätänumeroon. Mies ojentaa toisen tytön jättämän hupparin ja palaa katse maassa penkilleen. Viimeinen hänen rekisteröimänsä asia on kiitos ja hymy tytöltä.

Poikien kasvu mieheksi on huomattavasti värikkäämpää ja monimuotoisempaa, kuin 20 vuotta sitten. Silti ajoittain käymme keskusteluita, joissa poika tai nuori mies tulee kohdatuksi sukupuolensa yleistettynä edustajana koulussa, lähipiirissään, vapaa-ajallaan tai kaveriryhmässä.

Päiväkodissa isää lähestyy toisen pojan äiti. Äiti kertoo kirjoittaneensa kirjeen isän vaimolle, koska hänen poikansa on puhunut isän pojasta paljon ja haluaisi leikkiä pojan kanssa myös vapaa-ajalla. Isä nyökkäilee hämmentyneenä ja ottaa kirjeen vaivaantuneena. Kiskoo päällystakin päälleen ja poistuu aamuiseen räntäsateeseen.

On todella antoisaa kuulla kun pojat ja nuoret miehet haluavat rakastaa, hoitaa lapsia, hyväksyä seksuaaliset suuntautumiset ja sukupuolen moninaisuuden, puhua tunteistaan, kyseenalaistaa miehisyyden myyttejä sekä rooleja. Tilastojen valossa ja puhelimessa kuulemamme perusteella pojat ovat valmiita tulemaan onnellisiksi kukin omalla tavallaan – ja ovat myös valmiita sallimaan sen muille. Vastapainoksi kuulemme myös toisenlaista, kapeampaa käsitystä miehisyydestä.

Mies kävelee kauppakeskuksessa, väistelee ihmismassaa kuulokkeet korvilla. ”Ohita oikealta ohita oikealta” mies toistelee itsekseen. Suoraan kohti marssi keski-ikäinen naishenkilö. ”Vasemmalle, oikealle, minne väistän?” , miettii mies. ”Tulee suoraan kohti. Pelottaa. Osuma. Ei edes yrittänyt väistää. Hävettää.” -Saatanan juntti, kuuluu vielä yleisen hälinän läpi. Mies jatkaa matkaa ja miettii, että on syntynyt Helsingissä.

Nuoret ovat avarakatseisempia ja antavat enemmän tilaa monimuotoiselle miehisyydelle. Mitäpä, jos me aikuiset seuraisimme perässä? Olisimmeko esimerkkeinä tuleville sukupolville positiiviseina miehen malleina, sellaisina, joilla ei ole historian taakkaa ja pakon kaheleita kannettavanamme. Ne ovat nimittäin raskas taakka kantaa.

Monimuotoista miesten päivää!

Pitääkö numerosta tehdä numeroa?

shutterstock_321375020Iltapäiväkerhon mehuhetkeen kuului rituaali. Kun duralexlasi oli juotu tyhjään, pohjasta piti kurkata siihen painettu sarjanumero. Se ennusti tai paljasti milloin mitäkin, mutta ennen kaikkea poika- tai tyttöystävien määrää. Asialle naurettiin ja lähdettiin sitten pidemmittä pohdiskelutta leikkimään. Hyvä niin.

Onnen luvut puhuttavat myös aikuisiässä. Ne voivat linkittyä vaikkapa kokemukseen itsevarmuudesta, vahvistetuksi tulemisesta tai itselle tärkeisiin arvoihin. Luvut 0, 6, 11, 57 tai 99 aiheuttavat neutraalia nyökkäilyä, kantaa ottavaa hiljaisuutta tai kummastelua ääneen. Toisille ne ovat samantekeviä.

Monenko kanssa olet harrastanut seksiä? Voiko siihen vastata rehellisesti, pitäisikö heittää alakanttiin vai yläkanttiin? Entä jos ei muista? Entä jos omasta mielestä tieto ei kuulu muille? Millaisen kuvan haluaa itsestään antaa? Vaikka kysyjä ei teekään numerosta numeroa, niin tekee moni muu. Sopivasta lukumäärästä on monenlaisia näkemyksiä, jotka vaihtelevat seurasta toiseen ja myös sukupuolesta riippuen. Ei tarvitse kovinkaan paljoa pintaa rapistella huomatakseen, että seksikumppanien määrä aiheuttaa edelleen naisten ja miesten kohdalla erilaisia mieliyhtymiä.

Seksikumppaneiden lukumäärästä voi olla ammattilaiselle mielekästä kysellä, mikäli kerää juuri tätä asiaa käsittelevää tilastoa, ja tietää miksi. Kysymykseen (lomakkeissa joskus valmiine vastausvaihtoehtoineen) liittyy kuitenkin niin paljon arvoja ja ennakkokäsityksiä, että siihen lukee helposti mukaan tunkeutuva ja arvottava sävy, vaikka se ei millään lailla olisi kysyjän tarkoitus.

Yksilöllisissä kohtaamistilanteissa kuten vastaanotolla, voi nuorelle jäädä epäselväksi, mitä kysymyksellä ajetaan takaa. Millaisia johtopäätöksiä tehdään? Vastauksen perusteella on varmaankin mahdollista keskustella riskikäyttäytymisestä tai siitä, mitä kukin elämässään toivoo, tavoittelee, suree tai pelkää. Kannattaa kuitenkin miettiä, millaista olettamista kysymyksen esittäminen ja siihen saadut erilaiset vastaukset kummassakin osapuolessa aktivoivat. Seuraako siitä avoin ja voimaannuttava keskustelu, vai outo fiilis leimatuksi ja lokeroiduksi tulemisesta?

Voiko tärkeitä aiheita ottaa puheeksi avoimempia kysymyksiä käyttäen? Oletko tyytyväinen itseesi ja ihmissuhteisiisi? Onko sinun helppoa/vaikeaa kertoa seksiasioissa, mitä haluat, mitä et ja neuvotella siitä? Koetko että seksikontakteissa toteutuu rajojen kunnioittaminen, puolin ja toisin? Näihin kysymyksiin ei välttämättä ole helpompaa vastata, mutta jotenkin niissä on enemmän keskiössä yksilö ja hänen ihmissuhteet kuin se, miltä hänen tilanteensa näyttää tilastojen valossa.

Jos lukuja haluaa edelleen käyttää keskustelun pohjana, voisi jälleen – ainakin ajatusleikkinä – varustautua duralexlasein ja pitää virittäytyvä mehuhetki. Virkistymisen jälkeen voi kurkata sarjanumeroa ja pohtia, mihin kaikkiin mittaavissa oleviin asioihin se voisikaan viitata. Ovatko luvut merkityksellisiä omassa elämässä, taustaa, nykytilaa ja toivetilaa ajatellen? Jos ovat, niin millä lailla?

Onko kaapissa tylsää: suosittelen nettiyhteyttä

petterivastaaPidemmän päälle kaapissa voi tulla vähän tylsää. Suosittelen nettiyhteyttä.

Hurmalehden suosittu Kysy homolta –palsta vastaa nuorten kysymyksiin myös Väestöliiton blogissa! Tällä kertaa puhutaan kaapista ulos tulemisesta.

Kysymys:

Mitä hyötyä on kaapista ulos tulemisessa? Tuttavistani suurin osa suhtautuisi minuun luultavasti huonommin kaapista tulon jälkeen kuin ennen sitä, eikä tämä paljastus takaisi partnerinkaan löytymistä. Minulle on kerrottu, että kaapista saa tulla silloin kun haluaa.
Tämä sisältää oletuksen siitä, että jossain vaiheessa täytyy tulla ulos. Tavallaan haluaisin, mutta miksei voisi vain olla avoin näistä asioista pienen porukan kesken?
Nimimerkki M

Petteri vastaa:

Kaapin tyhjentämisen riskit ja sen hyödyt voivat vaihdella paljonkin ihmisten yksilöllisten tilanteiden mukaan. Perinteisesti on ajateltu että jos odottaa negatiivista reaktiota niin vanhemmilleen kannattaa kertoa vasta, kun ei enää asu kotona tai ole heistä taloudellisesti riippuvainen, niin yksinkertaistettu ohje kuin se onkin. Se valta-asema vanhemman ja lapsen välillä tekee heille kertomisesta usein vaikeimman päätöksen jonka kaapista tulemisen suhteen joutuu — tai pääsee — tekemään. Kovin suuria johtopäätöksiä ennalta koetusta pelosta tai jännittämisestä ei silti kannata vetää: ihmiset säännönmukaisesti yliarvioivat vanhempien negatiivisen reaktion intensiteetin ja todennäköisyyden.

Yhdysvalloissa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan kaksi kolmesta homomiehestä piti vanhemmilleen kertomista vaikeana, mutta näistä vain 12 prosenttia koki suhteen heikentyneen sen seurauksena. Loput 88 prosenttia koki suhteen joko voimistuneen tai pysyneen samanlaatuisena, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö tämä pätisi myös muihin ihmissuhteisiin.

Tässä edelleen varsin heteronormatiivisessa kulttuurissa ihmisen oletetaan olevan hetero kunnes toisin todistetaan. Kaapista tulemisen riitti on merkittävä kokemus, koska sillä osoitetaan tämä oletus vääräksi, samalla kun asetetaan itsensä alttiiksi kaikille niille negatiivisille lieveilmiöille joita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat edelleen kokemaan. Riski kokea syrjintää tai väkivaltaa on ihan todellinen — vaikkakin yhä harvinaisempaa se on. Miten nämä riskit arvottaa on syytä jättää henkilökohtaisen harkinnan varaan.

Toisaalta myöskään kaapissa pysyminen ei ole riskitöntä. Niin merkittävän identiteettiä koskevan salaisuuden pitäminen altistaa häpeälle, syyllisyydentunteelle ja ahdistukselle. Homoseksuaalisuus itsessään ei ole syy näille oireille, vaan seksuaaliidentiteetin salailu ja negatiivisille asenteille altistuminen. Nämä asenteet –   vaikkei niin ajattelisi – vähenevät kaapista tulemisen jälkeen. Seksuaalivähemmistöt on helppo tuomita silloin kun heitä ei tunne tai tiedä, mutta kontakti selvästi hälventää ennakkoluuloja ja stereotypioita. Torjunnan pelosta tulee helposti itseään toteuttava ennustus: kaapista ei uskalla tulla koska pelkää negatiivisia reaktioita, ja siten jättää antamatta mahdollisuuden ihmisille muuttaa näitä asenteita.

Selektiivinen paljastaminen (se pieni piiri) tuo tiettyyn pisteeseen asti samoja etuja kuin kokonaisvaltainenkin: itsetunto paranee, luottamus kasvaa ja ihmissuhteista tulee merkityksellisempiä. Joissain tapauksissa kaapinoven raottaminen mahdollistaa yhteisöllisyyden kokemuksia muiden sateenkaarevien kanssa. Verkostakin näitä yhteisöjä voi löytää. Kertomisen ihmisille joiden voi olettaa suhtautuvan positiivisesti — tai vähintäänkin neutraalisti — voi ottaa eräänlaisena kuivaharjoitteluna. Kaapista tuleminen on aina prosessi: se ei ole kerralla ohi. Sen saa tehdä monta kertaa, ja monille eri ihmisille.

Siihen kyllä tottuu, ja se arkipäiväistyy vähitellen.

Vielä mitä siihen kumppanin löytymiseen tulee: sellaisen löytymistä edistää kun ihmiset tietää mistä sukupuolesta olet kiinnostunut.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen. Petterin palstaan voi tutustua osoitteessa www.hurmalehti.fi. Uusi kysymys ja vastaus julkaistaan kuukauden ensimmäisellä viikolla

Perhesuunnittelu on ihmisoikeus

Perhesuunnittelun tarkoituksena on, että kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus päättää lastensa lukumäärästä. Perhesuunnittelu on ihmisoikeus, joka kuluu myös nuorille, vammaisille, kaikille sukupuolille. Jokaiselle maailman ihmiselle. Seuraavissa videoissa nuoret kertovat itse miksi seksuaalioikeuksien toteutuminen on jokaisen kannalta tärkeää.

Anna 5 minuuttia aikaasi ja kuuntele mitä nuorilla on Sinulle kerrottavaa.

Seksi kuuluu vammaisille

 

Seksi kuulu kaikille sukupuolille

 

Seksi kuuluu nuorille

 

Seksi kuuluu kaikille

Videot on julkaistu Väestöliiton ja Rakkautta&Anarkiaa yhteisessä keskustelutilaisuudessa viime perjantaina.

Tänään vietetään maailman ehkäisypäivää.
Sen tarkoituksena on kertoa perhesuunnittelun hyödyistä kehitykselle.

Maailmassa on 225 miljoonaa naista, jotka haluaisivat käyttää ehkäisyä, mutta heillä ei ole siihen mahdollisuutta. Sen takia

  • 340 miljoonaa ihmistä saa seksitaudin, joista 2 miljoonaa on hiv-tartuntoja
  •  80 miljoonaa tyttöä ja naista tulee suunnittelemattomasti raskaaksi joka vuosi
  • 800 naista kuolee joka päivä raskaudesta ja synnytyksestä johtuviin komplikaatioihin
  • vuosittain tehdään 20 miljoonaa vaarallista aborttia

Sillä, että kaikilla ihmisillä olisi oikeus ja mahdollisuus käyttää ehkäisyä, voitaisiin estää nämä kauheudet. Siksi perhesuunnittelu on ihmisoikeus.

Väestöliitto edistää kehitysyhteistyöllä myös oikeutta perhesuunnitteluun.
Tue työtämme.

KYSY HOMOLTA vastaa syyskuun kysymykseen

petterivastaaHurmalehden huippusuosittu juttusarja Kysy Homolta on taas täällä! Syyskuussa kysytään,onko homo, jos on kerran harrastanut seksiä pojan kanssa.

Kysymys:
Oonko homo jos olen kerran harrastanut seksiä pojan kanssa (oon itse poika), mutta tykkään kuitenkin tytöistä?

Petteri vastaa:
Seksuaalinen suuntautuminen on yllättävän vaikea (ja joskus tarpeeton) määritellä. Nyky-yhteiskunnassa sen on totuttu tarkoittavan seksuaalista ja romanttista suuntautumista, jotka molemmat kohdistuvat johonkin tiettyyn sukupuoleen. Useimmilla ihmisillä näin todennäköisesti onkin, mutta ei kaikilla. Jotkut ihastuvat samaa sukupuolta oleviin vaikka eivät ole heistä seksuaalisesti kiinnostuneita. Toiset harrastavat seksiä samaa sukupuolta olevien kanssa olematta romanttisesti kiinnostuneita.

Ihmisistä, jotka eivät koe sijoittuvansa suoraan homon tai biseksuaalin lokeroon, vaikka saattavat harrastaa seksiä toisen samaa sukupuolta olevan kanssa, voidaan käyttää joskus termejä bi-curious tai heteroflexible. Vähemmistöidentiteetti voi monista tuntua vapauttavalta. Varsin usein kuulee jonkun sanovan että sanojen — vaikkapa homoseksuaalisuuden — löytäminen ikään kuin asettaa kokemuksen itsestä valoon. Toisaalta varsinkin nuoruudessa voidaan lokeroida itseä ja muita vähän liiankin innokkaasti. Seksuaalisuus ei välttämättä ole asia joka aina ja ikuisesti pysyy täysin samanlaisena. Jokaisella täytyy olla oikeus itse määritellä itsensä, oli se identiteetti sitten mikä hyvänsä ja kuinka pitkään tahansa. Tärkeintä joka tapauksessa on se että tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä.

Jos pitää toisista pojista niin sitten se vain on niin. Se mitä se tarkoittaa omalle identiteetille on kysymys johon täytyy vastata itse, eikä sitä tarvitse tehdä juuri nyt. Kokeileminen on aivan luonnollinen osa nuoruutta, mutta se täytyy tehdä yhteisymmärryksessä, ja turvallisesti.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen.

Väestöliitto on vahvasti mukana Rakkautta&Anarkiaa- elokuvafestivaaleilla, jossa ”Kenelle seksi kuuluu?”-teemakokonaisuus nostaa esille seksuaalisuuden monimuotoisuuden. Viikko huipentuu perjantaina 23.9. Savoyssa järjestettävään tilaisuuteen.

Tutustu teemaviikon ohjelmaan ja tule mukaan!

Miesten on otettava vastuu väkivallan vähentämisestä

shutterstock_151887479Miehet tekevät suurimman osan suomalaisesta väkivallasta. Miesten asenteiden muuttaminen niin väkivallan uhreja kohtaan kuin väkivallan tekemistäkin kohtaan on suomalaisen väkivallan vähentämisen tärkein tehtävä.

Tasa-arvotyössä on tehokkainta etsiä ryhmä, jota tietty ongelma vahingoittaa ja alkaa ratkaista ongelmaa ensin heidän osaltaan. Lähtökohdaksi ei voida ottaa, että kaikkia ongelmia ratkaistaisiin kerralla. On voitava nostaa esiin yksittäinen ratkaistava asia kerrallaan, riippumatta onko kyse esimerkiksi naisten vai miesten epätasa-arvo-ongelmista. Miestyön kentässä on paljon erityiskysymyksiä, jotka ovat hyvin mieskeskeisiä – väkivalta on eräs näistä. Yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin kannalta on tehokasta keskittää resursseja ja keskusteluaikaa miehiin, jotka ovat yliedustettuna niin rikosten tekijöinä kuin uhreinakin.

Miesten tasa-arvo ry tuomitsi 7.9.2016 Ville Niinistön lausunnon, joissa Niinistö vaati miehiä ottamaan vastuuta miesten tekemästä väkivallasta. Heidän mukaansa on populistista vihanlietsontaa, uhrien asemaa vähättelevää ja seksististä lähteä ratkomaan väkivallan ongelmaa mieslähtöisesti.

Tämä on mielestäni täysin väärä lähtökohta keskusteluun väkivallasta yleensä ja seksuaalisesta häirinnästä erityisilmiönä. On ensiarvoisen tärkeää, että yhteiskunnassamme ilmeneviä väkivallan muotoja puretaan pala kerrallaan. On väärin ajatella, että yhden ihmisryhmän kokeman tai tekemän vääryyden vähentäminen olisi poissa muiden hyvinvoinnista.

Sisällöllisesti Niinistö on oikeassa nostaessaan esiin sukupuolten ja sukupolvien eron seksuaalisessa häirinnässä. Miehet ovat tehneet seksuaalisesta häirinnästä valtaosan, kuten muustakin väkivallasta. On olennaista, että miehet myöntävät ongelman olemassaolon ja puuttuvat siihen. Nyt kasvavat miessukupolvet ovat usealla saralla vähemmän väkivaltaisia kuin aiemmat sukupolvet, eikä tämä näy vain miesten vaan myös esimerkiksi väkivaltaan kuolleiden naisten määrän hitaana, mutta varmana vähenemisenä (Rikosuhritutkimus 2015). Tuloksiin on päästy tunnekasvatusta, väkivallattomuutta ja tasa-arvoa korostavalla koulutuksella, jota on kohdistettu erityisesti miehiin. Toivottavaa on, että tällaista työtä kohdistetaan jatkossa naisiinkin, mutta erityisesti miehiin keskittyneen väkivallan vastaisen työn menestystä ei voida kieltää.

Oman työurani aikana olen kohdannut joitain tuhansia väkivaltaa tehneitä tai sitä kohdanneita, pääosin nuoria miehiä. Heille väkivalta on ollut akuutti ongelma ja pääosin juuri miesten välinen ongelma. Itse ihmettelen, kuinka suuri osa nuorista yhäkin on perinteisten väkivaltakäsitysten alla – kykenemättömänä ottamaan vastuuta tekemästään väkivallasta tai hahmottamaan itseään sen uhriksi. On surullista seurata, kuinka miehet omalla väkivallallaan menettävät läheisensä, joutuvat ongelmiin lain kanssa, menettävät arvostuksen niin omissa kuin muidenkin silmissä. Tarpeeksi ajoissa kohdattuina he kuitenkin kykenevät vielä muuttamaan käsityksiään ja etsimään elämälleen uutta, heille itselleen ja heidän läheisilleen parempaa suuntaa.

Ei näihin miehiin keskittyminen ole seksismiä. Se on tasa-arvotyötä, josta hyötyvät kaikki.

 

Maailma, jossa haluan lapseni kasvavan

tyttc3b6blogibannerishutterstock_25911529Tänään juhlitaan kansainvälistä tyttöjen päivää. Tyttöjen päivää vietetään, koska syntyminen tytöksi ei aina ole lottovoitto.

Vaikka koulutus on paras ase köyhyyttä vastaan, elää tällä hetkellä täällä meidän maapallollamme 65 miljoonaa tyttöä, jotka eivät pääse kouluun. Kouluun päässeistä tytöistä joka kolmas ei siirry alakoulusta yläkouluun. Liian monen tytön koulutie katkeaa lapsiavioliittoon, raskauteen tai väkivallan pelkoon.

Tällä maapallolla, jolla julkaistaan tyttöjen omaa Demi-lehteä, myydään prinsessapukuja ja puhutaan tyttöjen oikeudesta näkyä ja kuulua, tällä samalla maapalolla 15-19 -vuotiaiden tyttöjen toiseksi yleisin kuolinsyy on raskauden ja synnytyksen aiheuttamat komplikaatiot.

Tällä maapallolla, jossa isät kirjoittavat blogeja tyttäristään, letittävät heidän hiuksiaan  ja pohtivat, minkälaisen roolimallin haluavat heille antaa, tällä samalla maapalolla joka kolmas tyttö naitetaan alaikäisenä.

Tällä maapalolla on tutkittu ja ja todeksi havaittu, että tyttöjen aseman parantaminen, heidän kouluttamisensa ja ihmisoikeuksiensa turvaaminen, on ratkaisu köyhyyden kierteen katkaisemiseen.

Tyttöihin panostaminen ei tarkoita sitä, että poikien oikeuksia vähennettäisiin. Tyttöjen kouluttaminen ei tee poikien koulutuksesta vähempiarvoista. Tyttöjen terveydestä huolehtiminen ei tee pojista sairaampia, vaan päinvastoin – terveet ja koulutetut tytöt kasvavat naisiksi, jotka osaavat huolehtia terveydestään, synnyttävät terveitä lapsia, ja pystyvät panostamaan sekä oman perheensä että yhteiskuntansa hyvinvointiin.

Tytöt tarvitsevat aikuisia puolelleen. He eivät yksin pysty taistelemaan köyhyttä ja vanhingoittavia perinteitä vastaan. On vaikea ymmärtää, että me tämän päivän aikuiset sallimme yhdenkään tytön kärsiä sukupuolensa takia. Miksi emme tee kaikkeamme, että tytöissä piilevä valtava pontentiaali ei jää liian aikaisten avioliittojen, keskeytettyjen kouluvuosien ja syrjinnän alle?

Maailma, jossa sukupuoli ei määrittele ihmisen arvoa, on ihmiskuntamme etu. Se on myös maailma, jossa haluan lapseni kasvavan.