Iso askel henkilölle, valtava askel henkilökunnalle.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolustaminen työelämässä vaatii rohkeutta. Epäasiallisen kohtelun tai väkivallan vastustaminen vie usein valtavasti energiaa ja aikaa. Tällaiselle matkalle lähteminen ei ole helppoa.

Viime aikoina on, useammin kuin koskaan, voinut lukea ja seurata ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja taisteluja työelämän syrjinnän ja monien epäkohtien keskellä. Tuntuu, ettei mene päivääkään ilman uutta paljastusta, tuoretta tapausta, ilmiantoa. Pitkään suljettuna olleita pandoran lippaita on avattu.

Ongelmien ja rakenteiden läpinäkyväksi tekeminen on vaatinut monia vahvoja ja pelottomia yksilöitä ‒ yksin ja yhdessä. Työnantajien reagointi epäkohtien ilmaannuttua on ollut varsin näkyvää. Piiloon ei enää voi mennä. Median voima on ollut tässä ilmeinen, somen valta suuri.

Myös tutkimukset kertovat karua kieltään. Tuore työsyrjintää koskeva raportti osoittaa, että naiset kokevat kaikkia työsyrjinnän muotoja Suomessa neljä kertaa useammin kuin miehet. Sukupuoleen kohdistuva syrjintä koskee naisia jopa kymmenkertaisesti miehiin verrattuna.

Yksi tyypillisin työsyrjinnän muoto ilmenee työpaikkojen suosikkijärjestelminä. Niiden avulla ja niiden sisällä miehet päihittävät naiset monin verroin. Sukupuolia kohdellaan raportin mukaan edelleen työpaikoilla eriarvoisesti koskien tiedonsaantia, palkkausta, etenemismahdollisuuksia, koulutukseen pääsyä tai työvuorojen jakoa.

Toivon hartaasti, että lähitulevaisuudessa ei tarvitsisi enää nähdä lukuja, jotka osoittavat työpaikkojen syrjintätilanteita olevan näin runsaasti. Jokaisen ihmisen, sukupuoleen katsomatta, on päästävä vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin ja siirtymään lähtökohtaisesti samoille starttiviivoille. Etumatkaa ei saa antaa sukupuolen perusteella.

Miksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole vieläkään täysin toteutuneet, edes suomalaisessa työelämässä? Koska täältäkin löytyy taistelua rahan, ajan ja valta-aseman käyttämisestä, vastakkaisia intressejä ja kilpailevia arvoja sekä piintyneitä toimintamalleja. Kaikkea tätä ei voida todennäköisesti kokonaan kitkeä. Mutta mitä tuoreesta keskustelusta, julkisista anteeksipyynnöistä, vastuun ottamisesta ja rakenteiden avaamisesta seuraa, voi olla jotakin paljon nykyistä parempaa ja edistyksellisempää.

Nuoret, joiden kanssa juttelen päivittäin, kokevat ilahduttavan paljon tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koulussa, kaverisuhteissa ja harrastuksissa. Sukupuolten moninaisuus saa jalansijaa, ja kiusaamista sekä epäasiallista kohtelua kitketään jo päiväkodeissa ja alakouluissa. Toivoa siis on.

Vanhaa iskulausetta mukaillen, tasa-arvon edistyminen on iso askel henkilölle, ja valtava askel henkilökunnalle. Näin myös Oy Suomi Ab:ssa, sen kaikilla tasoilla. On osattava luovia erilaisten ihmistyyppien, alakulttuurien ja arvomaailmojen keskellä, pyrittävä olemaan reiluja, kunnioitettava ihmisyyttä ja tasa-arvoa.

Onneksi kun näkökulmaa terävöittävät sukupuolisilmälasit kerran laittaa nenälleen, ei eteen avartuvasta ja selkenevästä maailmakuvasta enää halua luopua. Tasa-arvo ja tasapuolisen kohtelun edistäminen on näkyvä päivittäinen ihmisoikeusasia.

Koulussa, kavereiden kanssa, harrastuksissa…

Olen todella kiitollinen, miten hienosti päiväkodissa lapseni kiinnostuksenkohteita tuettiin ja se oli heille ihan itsestään selvää. Muistan kuinka hain häntä hoidosta ja milloin hän oli pukeutunut minkäkinlaiseen prinsessamekkoon tai johonkin muuhun hienoon rooliasuun. Kukaan hoitajista ei kyseenalaistanut lapseni asu- tai leikkivalintoja. Se oli heille aivan täysin ”normaalia”. He myös antoivat paljon ihailua ja kehumisia lastani kohtaan. Uskon, että he ovat omalta osaltaan antaneet lapselleni hyvän itsetunnon palasia.

Vielä päiväkodissa lapseni lempikaveri oli poika, mutta esikouluun lapseni meni uuteen paikkaan ja eskarin aikana hän alkoi enimmäkseen leikkiä tyttöjen kanssa, mikä on jatkunut tähän päivään saakka.  Sen olen laittanut merkille, että lapseni ei ole koskaan jättänyt ketään leikeistä pois ja helposti on aina sujuneet leikit sekä poikien että tyttöjen kanssa. Meidän läheisessä ystäväperheessä on kaksi poikaa, ja lapset ovat säännöllisesti leikkineet aivan vauvasta lähtien. Leikit ovat jatkuneet yhtä luonnollisesti kaiken aikaa. Koulun lapseni aloitti samassa paikassa, kuin missä oli eskarissa. Tämä oli tietoinen valinta meiltä vanhemmilta. Ajattelin, että on helpottavaa hänelle, jos tottuu ja tutustuu koulun ihmisiin jo eskariaikana. Lapseni on aina ollut hyvin avoin ja sosiaalinen luonne. Hän on hyvin kiinnostunut muista ihmisistä ja iloisesti kohtaa uudet tuttavuudet.

Kun lapseni ilmoitti olevansa tyttö, haluaisi itseään kutsuttavan tytöksi ja vaihtoi kutsumanimensä, hän oli juuri aloittamassa toista luokkaa koulussa.  Kaikki on mennyt koulussa hyvin. Opettaja on todella luonnollisesti suhtautunut asiaan. Olemme yhdessä keskustelleet asian läpi ja olemme samalla linjalla asiasta. Opettaja tukee täysillä lastani. Hän järjestää tarvittaessa liikuntatunneilla oman pukeutumishuoneen lapselleni. Uinnista olemme saaneet vapautuksen, koska se olisi ollut hänelle liian ahdistavaa. Tiedän, että osa sukupuoliristiriitaa kokevista lapsista pukeutuu esimerkiksi omaan sukupuoli-identiteettiin sopivaan uima-asuun. Mekin olemme miettineet uima-asua, jossa alaosassa olisi mekko. Emme ole vielä löytäneet sellaista ja siitäkin huolimatta koulukavereiden kanssa uiminen olisi liian epämiellyttävä kokemus lapselleni.

Myös luokkakaverit perheemme ja läheistemme ohella ovat opetelleet lapsemme uuden kutsumanimen. Joillekin luokassa uusi nimi ja se, että nyt lapsi onkin tyttö, on aiheuttanut hämmennystä. Tätä on opettaja käynyt niiden lapsien kanssa läpi. Sen jälkeen asia on ollut kunnossa. Tyttökaverit olivat heti nimenmuutoksen alusta asti aivan fine tilanteeseen. Kukaan ei ihmetellyt tai kyseenalaistanut asiaa, ja paras ystävä ei ole sen koommin enää vahingossakaan vanhalla nimellä lastani kutsunut.  Nimenmuutos on tehty myös Wilmaan. Sekin meni todella helposti. Kysyin asiaa opettajalta, joka kävi asian läpi koulusihteerin kanssa ja niin nimi muuttui jo samana päivänä Wilmaan. Olen kuullut tästä asiasta erinäisiä haasteita vastaavassa tilanteessa olevien lasten osalta.

Harrastuksissa saattaa olla haasteita. Itse olen huomannut, kuinka tarpeettomasti tietyissä lajeissa jo pienet lapset jaotellaan sukupuolen mukaan joko tyttöjen tai poikien ryhmiin. Toki on esimerkiksi taideharrastuksia, joissa ei ole sukupuolen mukaan jaottelua. Lapseni on kuitenkin aina ollut kova liikkumaan, ja hyvin liikunnallinen ja taitava. On kokeiltu jo useampaa lajia ja onneksi joukosta on löytynyt laji, jossa hän saa olla juuri oma itsensä ja toteuttaa toivomaansa sukupuoli-identiteettiä. Hän pääsee olemaan samalla lailla mukana kuin muutkin tytöt aina kisapukuja, koristeita ja kampauksia myöten. Nostan isosti hattua valmentajalle, joka ei tiennyt sukupuoliristiriidasta juuri mitään ennen kuin tutustui lapseeni, mutta hän osasi suhtautua asiaan niin, että tunsin kovasti kiitollisuutta. Hän kertoi reilusti, että ei tiedä asiasta, mutta haluaa ottaa selvää ja kyseli minulta, miten pitäisi käytännön asioissa toimia, jotta lapsella on hyvä olla. Myös harrastusseura tukee lastani tässäkin asiassa täysillä. Nyt olemme aloittamassa uutta harrastusta lisäksi ja saa nähdä, kuinka siellä asiat menee. Nyt on kuitenkin siinä mielessä helppoa, että lapseni voi heti aloittaa harrastuksen tyttönä eli mennä omana itsenään.

 

Ennakkoluuloja, suvaitsemattomuutta vai tiedon puutetta?

Omiin ennakkoluuloihini törmäsin, kun huomasin, että lapseni ei haluakkaan olla poika. Olin aluksi melko kauhuissani ja mietin, että mitä se konkreettisesti tulevaisuudessa tarkoittaa. Ensimmäisenä tuli mieleen sukupuolenvaihdosleikkaus. Ajatus tuntui tuntemattomalta, oudolta ja pelottavalta. Ajattelin, että prosessi on pelottavan suuri ja leikkauksissakin on aina riskinsä.

Aloin etsiä tietoa, kävin kuuntelemassa transaiheisia luentoja ja keskustelin ammatti-ihmisten kanssa. Eräs kokemuspuhuja, transnainen, sai silmäni ehkä eniten aukeamaan ja ymmärsin, että monet asiat tuli nyt  helpommin käsiteltäviksi. Hän sai minut myös ymmärtämään kuinka merkityksellinen tuo sukupuolenvaihdosprosessikin voi osalle olla. Ja jos se on merkityksellinen ja se on se juttu, jolla oma lapseni saavuttaa kokemuksen hyväksyä oma kehonsa, pystyy olemaan tyytyväinen itseensä ja saavuttaa sen, jonka takia on joutunut lapsuutensa ja nuoruutensa elämään ristiriidassa, niin miksi minä en sitä hyväksyisi.

Olen kuullut joitakin ikäviä kommentteja aikuisilta ihmisiltä, joissa äitiyttäni, vastuuntuntoani ja kasvatustaitojani on kritisoitu. Se tuntuu todella pahalta. Miten voi olla vastuuton äiti ja kasvattaa väärin, jos hyväksyy oman lapsensa sellaisena kuin hän on? Hyväksyntä on mielestäni se ainoa oikea tapa tässäkin asiassa. Jos kotona ei saa hyväksyntää, niin edessä oleva tien on aika kivinen. Kun oma perhe ja läheiset hyväksyvät lapsen omana itsenään, on hänen myös helpompi kohdata ympäristön ennakkoluuloja.

Olen myös törmännyt somemaailmassa kirjoituksiin, joissa sukupuolivähemmistöistä on kirjoitettu ala-arvoisesti. Avointa kirjoittelua aikuisilta ihmisiltä, jotka ovat kohdistuneet esimerkiksi sellaiseen, että lapsi ei halua luokitella itseään pojaksi eikä tytöksi. Tällaiset halveksuvat kirjoitukset saavat minut aina ensin vihaiseksi, mutta sitten mietin, että varmasti asiaan liittyy juurikin paljon tietämättömyyttä. Jos ihmiset ottaisivat selvää ja oppisivat tietämään enemmän asiasta, uskoisin heidän myös ymmärtävän paremmin.

Se on yksi syy miksi tälläkin hetkellä haluan jakaa näitä ajatuksiani ja toivon, että kirjoitukseni edes vähän vähentäisivät ennakkoluuloja ja toisivat lisää ymmärtäväisyyttä sukupuolen moninaisuutta kohtaan. Annetaan jokaisen olla sellainen, kuin itse haluaa. Sellaiseksi millaisena tuntee olonsa hyväksi. Kohdataan ihmiset ihmisinä ei sukupuolina.

Mietin useasti, että vau minkä rikkauden olen oppinut lapseni kautta. Vau minkä kasan olen saanut itselleni lisää suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan. Ei ole merkitystä onko tyttö, poika vai joku muu tai vaikka kaikkea. Sillä on merkitystä, että jokaisen oma valinta tulee hyväksytyksi. Olen myös oppinut lisä annoksen epäitsekkyyttä. Jos lapsi kokee syntyneensä väärään sukupuoleen ja sitten tuo esille, että toivoo nyt tästä eteenpäin itseään kutsuttavankin tytöksi, niin on mielestäni aika itsekästä ajatella, että minä en sitä tekisi. Ei ole kysymys minun sukupuolestani. En voi koskaan ymmärtää täysin, miltä tuo asia hänestä tuntuu, mutta voin täysillä tukea ja kunnioittaa hänen kokemustaan.

Oma transprosessini

Moi kaikille lukijoille!

Haluan kirjoittaa tän mun viimeisen tekstin siitä, miten mun sukupuolenkorjausprosessi on edennyt kuluneen vuoden aikana.

Transpolikäyntejä on kertynyt nyt yhteensä neljä. Viides käynti olisi ollut kaksi viikkoa sitten, mutta jouduin pyytämään uutta aikaa huonon ajoituksen vuoksi.

Käynneillä on tehty psykologin tutkimuksia ja puhuttu mun menneisyydestä, nykypäivästä ja tulevaisuudesta. Olen hoitohenkilökunnan mukaan saanut hoidettua käynnit nopeasti ja seuraavalla käynnillä päätetään diagnoosin saamisesta. Odotan päätöstä hyvällä ja varmalla mielellä.

Transpolikäynnit ovat tuoneet mulle varmuutta itsestäni, sekä tietoa tulevaisuudesta. Käynnit voivat olla välillä todella raskaita. Mulla on Tampereelle matkaa kotoa yli 300 kilometriä, joten jokaisella käynnillä tapaan useampia hoitajia peräkkäin. Joidenkin kanssa olen puhunut raskaistakin menneisyydessä tapahtuneista asioista ja olo on ollut uupunut kotiin palatessa.

Silti prosessi antaa enemmän kuin ottaa. Toivo siitä, että muutaman vuoden kuluttua voin olla enemmän oma itseni ja sinut oman kroppani kanssa, antaa voimaa. Osa mulle siellä annetusta informaatiosta on vaikeaa ja raskasta käsitellä. Esimerkiksi se, että jos haluan edetä prosessissa haluamallani tavalla ja saada miehen sosiaaliturvatunnuksen, vaatii hedelmättömyystodistuksen. En siis voi tulevaisuudessa saada biologisia lapsia.

Mielestäni Suomen translaki on huono siinä mielessä, että ihmisen tulee olla kyvytön saamaan biologisia lapsia, jotta voi muuttaa sosiaaliturvatunnuksensa ja näin ollen olla myös yhteiskunnan silmissä kokemaansa sukupuolta. Se loukkaa mielestäni ihmisoikeuksia. Tottakai hormonihoitojen aloittaminen suoraan tekee ihmisestä kyvyttömän lisääntymään, mutta kaikki transihmiset eivät halua ollenkaan hormonihoitoja. Translain muuttamisesta on tietääkseni tehty aloite, mutta jää nähtäväksi, milloin muutoksia tapahtuu.

Odotan kuitenkin tulevaisuutta hyvillä mielin.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän on kirjoituksissaan valottanut elämäänsä nuorena transkundina. Blogisarjassa on käsitelty erilaisia elämänkokemuksia ja suhteita toisiin ihmisiin sekä koulumuistoja, jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja. Tämä on sarjan viimeinen kirjoitus.

Voiko homous johtua yksinhuoltajuudesta?

Kysy homolta – Petteri vastaa

Kysymys:
Minulla on 14-vuotias poika. Hän kertoi jo 13-vuotiaana olevansa homo. Hän on tosin aina ollut tosi herkkä ja ”naismainen”, en tiedä, liittyykö tämä siihen? Lisäksi olen ollut
yksinhuoltajaäiti ja asunut hänen kanssaan aina kaksin, huolestuttaa, että myös tämä on vaikuttanut tilanteeseen. Johtuuko pojan homous siitä, että olen yksinhuoltaja?
ÄITI 38 vuotta

Petteri vastaa:
Voi hyvin olla, tai voi olla ettei liity. Seksuaalisuus on monimutkainen kokonaisuus
sosiaalisia, kulttuurisia ja biologisia tekijöitä. Ei ole ollenkaan varmaa voidaanko yksittäisiä luonteenpiirteitä, habitusta, toimintatapoja palauttaa henkilön  seksuaalisuuteen tai sukupuoleen. Se mitä taas voidaan tietää, on että seksuaaliselle suuntautumiselle sosiaalisia merkityksiä antaa kulttuuri. Onko poikasi “naismaisuus”, kuten itse sanoit, jollain tavalla huono merkki? Yhteiskunnalliset normit hyväksyttävästä maskuliinisuudesta ovat jokseenkin kapeat. Eikö noista normeista piittaamattomuus voisi päinvastoin olla myös merkki rohkeudesta?

Toisaalta on myös evidenssiä sen puolesta, että tietyn sukupuolen viehättävyydellä ja
aivojen rakenteilla on ainakin jonkinlainen yhteys. Esimerkiksi homoseksuaalisten miesten aivokurkiainen, eli aivopuoliskot toisiinsa yhdistävä “silta” muistuttaa enemmän
heteronaisten aivokurkiaista kuin heteromiesten. Ei liene täysin poissuljettua, etteikö
naissukupuolisille tyypilliseksi katsotut luonteenpiirteet, toimintatavat tai roolit voisi osin
saada vaikutteita biologiasta.

Seksuaalista suuntautumista pidetään joka tapauksessa yksilön valinnoista
riippumattomana osana persoonallisuutta. Siihen vaikuttavat monet tekijät sikiöaikaisesta hormonialtistuksesta alkaen, mutta hyvin todennäköisesti se joka tapauksessa on enemmän tai vähemmän muuttumaton. Homoseksuaalisuutta ei valita, eikä siihen vaikuta lapsuuden- tai nuoruudenaikainen perhemuoto — oli se sitten minkälainen tahansa.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Kysy homolta: heteroksi eheytyshoidolla?

Kysymys:

Onko joku tullut oikeasti heteroksi sellaisella eheytyshoidolla? Mistä sellaista hoitoa saa?

Petteri vastaa:

Nämä niin kutsutut eheytyshoidot eivät ole oikeastaan hoitoja. Niillä ei korjata mitään, koska ei ole mitään korjattavaa. Perinteisesti vähemmistöseksuaalisuudeksi mielletyt suuntautumiset ovat nykyisen ymmärryksen valossa ihmisen seksuaalisuuden normaaliin vaihteluun sisältyviä orientaatioita, ja sellaisenaan ihan yhtä valideja suuntautumisia kuin heteroseksuaalisuuskin.

Eheytyksen perussisältö on, kuten nimityksestäkin voi päätellä, ihmisen rikkonaisuus. Homoseksuaalisuus ei itsessään ole mitenkään negatiivinen asia. Ei se ole mitään mistä pitäisi parantua — tai eheytyä, kuten sama asia nykyään tahdotaan mieluummin ilmaista.

Uudelleenbrändäyksestä huolimatta on hyvä muistaa, ettei näiden “hoitojen” tehokkuudesta ole tieteellistä näyttöä. Parhaimmillaankin ne ovat tehottomia, mutta mielenterveyden ammattilaisten yhä vahvempi konsensus on, että niistä todella on merkittävää haittaa. Joillain alueilla tämä konversioterapia on kiellettyä joko kaikilta, tai alle 18-vuotiailta, sen vaarallisuuden vuoksi.

Seksuaalisuus on luontainen osa ihmisyyttä, niin myös siinä tapauksessa kun se suuntautuu samaan sukupuoleen. Eheytyshoidot perustuvat kahden “vastakkaisen” sukupuolen binääriseen sukupuolikäsitykseen, sekä näiden “luontaiseen, toisiaan täydentävään” vuorovaikutukseen. Konservatiivisten sukupuoliroolien pakolla iskostaminen ihmisiin samalla kun luonnollisesta seksuaalisuudestaan pakotetaan kokemaan häpeää, voi johtaa monenlaisiin lieveilmiöihin — masennus, ahdistus sekä itsetuhoiset ajatukset ovat niistä tunnetuimpia mahdollisuuksia.

Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen ei sekään aina ole helppoa, tai yksinkertaista. Yhteiskunnan edelleen osin homofobisen ilmapiirin sisäistäminen — tavalla tai toisella — on enemmän sääntö, kuin poikkeus. Silloin, kun omasta seksuaalisuudestaan ei pääse sopimukseen itsensä kanssa, voi olla näiden vahingollisten keinojen sijaan viisampaa pohtia voisiko esimerkiksi homomyönteisestä psykoterapiasta olla apua.

Jos kiinnostus seksuaalisuuden muuttamiseen taas johtuu vaikeuksista sovittaa yhteen uskonnollinen vakaumus, ja seksuaalivähemmistöön kuuluminen, olisiko tutustuminen vähemmistöseksuaalisuuteen myönteisesti suhtautuvaan uskonnollisuuteen mahdollista? Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tällaista suhtautumistapaa edustaa esimerkiksi Yhteys-liike.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Jokaisen kokemus sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on erilainen

Transnuoren aatteita 4

Seksuaalisuudesta puhuttaessa esiin nousee usein myös sukupuoli. Ne ovat kaksi eri asiaa, mutta tavallaan myös kytköksissä toisiinsa. Minultakin on kysytty, että mitä eroa niillä sitten on? Seksuaalisuus, puhuttaessa seksuaalisesta suuntautumisesta, on sitä, kenestä pidät. Sukupuoli on osa sitä, mitä itse olet. Mielestäni sanonta Seksuaalinen suuntautuminen on sitä, kenen kanssa menet sänkyyn. Sukupuoli on sitä, kenä menet sänkyyn. kiteyttää näiden asioiden eron helposti ymmärrettävällä ja hauskalla tavalla.

Seksuaalisuuden merkitys sukupuolenkorjausprosessissa on vähän epäselkeä. Siitä puhutaan prosessin yhteydessä kuten muistakin asioista; koulusta, kodista ja kavereista. Lääkärit haluavat kuulla aiheesta, mutta se ei voi vaikuttaa diagnoosin saamiseen. Kysymykseen ‘’Mitä seksuaalisuutesi on?’’, ei voi vastata väärin, koska ei ole yhtä oikeaa vastausta. Mielestäni transsukupuolisuus ja seksuaalisuus eivät ole riippuvaisia toisistaan. Voi olla homo, hetero, bi tai vaikka aseksuaali ja silti trans.

Joillakin transihmisillä epäilykset omasta transsukupuolisuudesta heräävät sukupuolen ja seksuaalisuuden ollessa yhteiskunnan normien näkökulmasta ristiriidassa keskenään. Omalla kohdallani löysin vastauksia myös silloin, kuin aloin pohtia seksuaalisuuttani ollessani noin kahdeksanvuotias. Muistan kuinka ihastuin tuolloin ensimmäisen kerran tyttöön ja asia ihmetytti minua kovasti. Ensin ajattelin, ettei tytön ole mahdollista ihastua toiseen tyttöön. En tuolloin tiennyt seksuaalisuuden monimuotoisuudesta, vaan ajattelin kaikkien olevan heteroita.

Aikanaan sain enemmän tietoa, josta sain apua itsetutkiskeluun. Kun kerroin nuorempana joillekin ihmisille siitä, kuinka koen olevani oikeasti poika, he kyseenalaistivat ensimmäisenä seksuaalisuuteni. Joiltakin sain kuulla olevani vain todella lesbo. Ei ole kenenkään muun asia alkaa määritellä toisen seksuaalisuutta tai sukupuolta. Vaikka joku näyttäisi mielestäsi homolta, ei ole kohteliasta ilmaista sitä ääneen. Se voi tuntua kommentoitavasta todella pahalta, jos esimerkiksi kommentti menee ihan päin honkia.

Mielestäni ihmisten tulisi tällaisissa tilanteissa oppia ymmärtämään juurikin näitä sukupuolen ja seksuaalisuuden eroja. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että nuoren kertoessa olevansa jotain muuta kuin kehonsa oikeaksi tunteva hetero, hän on vain epävarma itsestään ja kyseessä on vain vaihe. Ihmisen ikä ei saisi ikinä olla este olla sitä mitä on.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Jokainen on hyvä sellaisena kuin on

Transnuoren aatteita 3

Koulussa ahdistusta tuottivat varsinkin tyttöjen ja poikien erilliset liikuntatunnit. Monesti tytöillä oli venyttelyä, joogaa tai muuta jumppaa samalla kun pojat pelasivat liikuntasalin toisessa osassa sählyä, korista tai futsalia. Lempiaineeni koulussa on aina ollut liikunta, mutta kun neljännellä luokalla meidät jaettiin tyttöjen ja poikien liikuntaryhmiin, sydämeni koki kovan kolauksen. Viidennellä luokalla aloin osallistumaan mahdollisimman paljon poikien liikuntaryhmän tunneille. Se sopi hyvin silloiselle liikunnanopettajalle. En tykännyt pelata tyttöjen kanssa, kun olin tottunut pelaamaan välitunneilla kovaa poikien kanssa. Tyttöjen kanssa mua käskettiin koko ajan varomaan voimankäytön kanssa. Poikien kanssa sain pelata paljon kovempaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikille pitäisi alusta asti tarjota mahdollisuutta päättää omasta liikuntaryhmästään.

Yläasteen ajan olin liikuntaluokalla. Meidän liikuntatunnit olivat yhteiset tytöille ja pojille. Tykkäsin luokastamme todella paljon, vaikka klikkejä olikin yhdeksännelle luokalle asti. Nautin koulunkäynnistä ja mulla oli koulussa enemmän kavereita kuin mitä ala-asteella oli ollut.

Olen iloinen siitä, että meidän kouluissa ei jaettu käsityöryhmiä sukupuolen mukaan. Olen kuullut, että jossain muualla on ollut tapana tehdä niin. Meidän kouluissa ei myöskään ollut tyttö-poika-jonoja.

Kamalia olivat mielestäni myös terveydenhoitajan pitämät tunnit, joilla puhuttiin murrosiästä. Meillä ne oltiin järjestetty erikseen tytöille ja pojille. Mun käskettiin erikseen mennä tytöille tarkoitetulle tunnille. Olisin silloin vaan halunnut jättää ne välistä. Mielestäni koko luokalle tulisi pitää yhteiset murrosikää käsittelevät tunnit.

Transsukupuolisuus ei ole juuri ollut esillä peruskoulussa. Lähinnä vain silloin, kun terveystiedon opettaja puhui asiasta väärillä termeillä samalla, kun käsiteltiin seksuaalisuutta. Yhdeksännellä luokalla etiikan kurssilla tein esitelmän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja paljon kiitosta esitelmän asiallisuudesta. Myöhemmin opettaja tuli kertomaan, että esitelmäni ansiosta hänkin oli oppinut paljon uutta.

Yleensä ehkä ajattelisi, että opettajat olisivat kuin valtavia tietokirjoja. Eivät he ole, eikä heidän tarvitsekaan olla, kunhan he opettavat asiallisesti, eivätkä tuputa omia mielipiteitään opetuksen seassa lapsille. Tottakai jokaisen opetuksessa näkyy omat arvot ja mielipiteet, mutta pitää muistaa painottaa, että ei ole oikeaa mielipidettä ja antaa oppilaiden muodostaa mielipiteensä itse.

Mielestäni on todella väärin opettaa lapsia ajattelemaan ahdasmielisesti. Esimerkiksi jos opettaja ei itse hyväksy homoseksuaaleja, ei hän mielestäni saa opettaa lapsille samaa. Hän ei voi tietää, onko kenties hänenkin tunneillaan nuori, joka on osa jotain seksuaalivähemmistöä. Asioista pitäisi puhua asiallisesti oikeilla termeillä ja painottaa, että jokainen on hyvä sellaisena kuin on.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Transnuoren aatteita

Nyt alkaa uusi blogisarja, jonka kirjoittaja on 16 vuotias Jusa. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Moi! Täällä kirjoittaa kohta 16-vuotias Jusa. Näin aluksi teidän olisi varmaan mukava tietää musta vähän enemmän.

Olen lukiossa ensimmäistä vuotta opiskeleva nuori miehenalku. Olen kiinnostunut monista asioista, kuten urheilusta, musiikista, kielistä ja eri kulttuureista. En harrasta tällä hetkellä mitään aktiivisesti, mutta vapaa-ajalla tykkään soittaa kitaraa ja olla kavereiden kanssa. Haluaisin kuitenkin aloittaa taas tämmöisen pienen tauon jälkeen jonkin joukkuelajin.

Tänne mun olisi tarkoitus kirjoittaa asioista transnuoren näkökulmasta. Mun sukupuolenkorjausprosessi on vielä aivan alkuvaiheessa. Sain lähetteen transpolille viime vuonna kesäkuun alussa ja mun ensimmäinen aika sinne oli 1.2.2017. Käynti sujui mielestäni todella hyvin ja sain paljon hyödyllistä tietoa tulevasta. Odotus tuntuu kuitenkin pitkältä.

Aloin kirjoittamaan tänne blogiin transsukupuolisuudesta ja transsukupuolisena elämisestä näin nuoren näkökulmasta, koska haluan tavoittaa ihmisiä ja kertoo et hei, ei tää ole mikään tabu, me ollaan olemassa ja tästä pitää pystyä puhumaan. Mulla on haave päästä tulevaisuudessa auttamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia nuoria, sillä tiedän, että sellaisia auttajia ja neuvojia kaivataan.

Olen huomannut, että nykyään nuoret ovat usein paljon hyväksyttävämpää kuin aikuiset. Muakin on liian monta kertaa tullut vastaan aikuisia ihmisiä, jotka ovat kovaan ääneen ilmoittaneet, että transsukupuoliset ja homot kuuluisivat mielenterveystutkimuksiin. Mun mielestä se ei todellakaan ole oikein. Sen takia suurin osa mun tulevista teksteistä onkin kirjoitettu vanhemmille ihmisille, että heidän olisi mahdollisesti helpompaa ymmärtää.

Musta kaikilla olisi paljon mukavampaa ja varsinkin henkisesti voitaisiin paremmin, jos kaikki hyväksyvät toisensa sellaisena kuin ovat ja tukisivat toinen toistaan iästä, sukupuolesta, ihonväristä, uskonnosta tai muustakaan taustasta riippumatta. Jokaisella tulisi olla oikeus olla oma itsensä ilman, että tarvitsisi pelätä kenenkään muun reaktioita tai mielipiteitä. Kaikkien pitäisi muistaa, että kehu ja kauniit sanat kuulostavat aina paremmilta kuin toiseen liittyvä negatiivinen kommentointi.

Jusa

Oikeus olla oma itsensä tyttönä, poikana ja siltä väliltä

Lapsiasiavaltuutetun tehtävissä aikoinaan keskustelin usein lasten ja nuorten kanssa ihmisoikeuksista. Pohdimme, mikä on niissä kaikkein tärkeintä.

Monta kertaa päädyimme samaan lopputulokseen: tärkeintä on oikeus olla oma itsensä ja vaikka erilainen kuin muut. Lapset ja nuoret kokevat paljon painetta olla samanlainen kuin muut ja vastata ulkopuolisia odotuksia.

Oikeudessa olla oma itsensä on kyse yhdenvertaisuudesta ja siitä, että lasta tai nuorten ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa tai sisaruksiensa ominaisuuksien takia, ei rodun, kielen, mielipiteen, alkuperän, uskonnon, ihonvärin tai sukupuolen.

Tämä on toki monessa laissa huomattu ja aikuisia patistettu toimimaan syrjinnän estämiseksi. Esimerkiksi koulujen pitää nykyisin tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma. Luin omien lasteni koulun suunnitelman. Siellä käsiteltiin perusteellisesti maahanmuuttajien syrjintää ja kiusaamista. Hyvä näin, mutta suunnitelmassa ei puhuttu mitään sukupuolen moninaisuudesta tai sukupuolivähemmistöjen syrjinnän ehkäisystä.

Kuitenkin juuri sukupuoleen ja sen moninaisuuteen liittyvä kiusaaminen ja syrjintä ovat lasten ja nuorten arjessa usein kaikkein vaikeinta ja satuttavinta.

Sukupuoli ei ole on/off –kategoria vaan pikemminkin jatkumo. Kaikki lapset eivät ole varmoja siitä, ovatko he tyttöjä vai poikia, tai heidän käsityksensä asiasta voivat olla muuttuvia. Kaikki tytöt eivät ole tyttöjä samalla tavalla eivätkä kaikki pojat ole samanlaisia.  Eikä tällä tarvitse olla välttämättä tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa, joka on vielä asia erikseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskysely (2015) tuotti tietoa lasten hyvinvoinnista myös sukupuolen moninaisuuden ja seksuaalisen suuntautumisen kannalta.  Kyselyn tulokset olivat surullisia. Ne kertoivat, että omaan sukupuoleensa tai molempiin sukupuoliin ihastuneet yläkoululaiset olivat huomattavasti yksinäisempiä ja kiusatumpia kuin muut nuoret.

Kaikista 8. ja 9. luokkalaisista pojista 12 prosentilla ja tytöistä 6 prosentilla ei ollut yhtään läheistä ystävää. Mutta pojista jotka olivat ihastuneet samaa tai molempia sukupuolia oleviin peräti 30 prosenttia ja tytöistä 13 prosenttia oli ilman yhtään läheistä ystävää.

Sama ero näkyi koulukiusaamisessa. Vähintään kerran viikossa kiusatuksi joutui vuonna 2015 kuusi prosenttia perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaista. Samaan tai molempiin sukupuoliin ihastuneista pojista peräti 33 % koki itsensä kiusatuksi säännöllisesti ja tytöistä vastaavasti 13 prosenttia.

Ainakin kotona jokaisen pitäisi pystyä olemaan oma itsensä ja vaikka erilainen kuin muut. Omien huolten ja ilojen jakaminen omien vanhempien kanssa sekä kannustava kodin ilmapiiri on lasten ja nuorten mielenterveyden perusta.

Sukupuolen moninaisuus ja oman nuoren kuuluminen sukupuolivähemmistöön ei ole vanhemmillekaan niin yksinkertainen asia kohdata. Yläluokkalaisilla, jotka olivat ihastuneet samaan tai molempiin sukupuoliin tilanne kotona oli paljon huonompi kuin nuorilla keskimäärin. Heistä peräti 25 % eli joka neljäs koki keskusteluvaikeuksia vanhempiensa kanssa. Nuorista keskimäärin vastaavasti noin kahdeksan prosenttia ei juuri koskaan pysty keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan.

Samaan tai molempiin sukupuoliin ihastuneita oli Kouluterveyskyselyssä 2015 kaiken kaikkiaan 6 % perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisista.

Lasten hyvinvointia kannattelevat läheiset ihmissuhteet: omat vanhemmat, muut aikuiset ja kaverit.  Ajattelepa itsesi tilanteeseen, jossa et voi olla oma itsesi kotona etkä koulussa. Lapselle ja nuorelle se on suuri mielenterveyden uhka ja horjuttaja.

Nuorten hyvinvoinnin turvaamisen ja edistämisen kannalta on tärkeää, että Suomessa lisätään tietoa sukupuolen moninaisuudesta sekä myös transihmisyydestä. Tämä edellyttää, että varhaiskasvatuksen ja opetuksen sekä hoitoalan ammattilaisilla on sukupuolen moninaisuudesta asiallista tietoa sekä välineitä tukea lapsia, nuoria sekä heidän vanhempiaan asiassa, joka voi olla monelle vieras.

Väestöliitto on vanhemmuuden tuen sekä perheen ihmissuhteiden asiantuntija ja edistäjä. Haluamme olla mukana helpottamassa sukupuolisesti eri tavoin suuntautuneiden ja transnuorten elämää auttamalla lasten ja nuorten vanhempia ymmärtämään ja hyväksymään omat lapsensa sellaisina Luojan luomina kuin he ovat.

Oma erityiskysymyksensä on alaikäisten sukupuolen vahvistamismenettely, josta on käyty paljon keskustelua muissa Pohjoismaissa. Tanskassa ja Ruotsissa sukupuolen vahvistaminen on mahdollista yli 18-vuotiaille ja Norjassa jo 16-vuotiaille. Ruotsissa on valmistelussa ikärajan alentaminen. Mahdolliset muutokset tulee valmistella YK:n lapsen oikeuksien sopimus huomioiden siten, että lapsen edun sekä lapsen osallisuuden ja lapsen kuulemisen periaatteet toteutuvat uudistuksessa.

Hyvää Pride-kulkuetta !

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Väestöliiton kannanotto sukupuolen moninaisuuden tunnustavan lainsäädännön valmistelusta