Voiko homous johtua yksinhuoltajuudesta?

Kysy homolta – Petteri vastaa

Kysymys:
Minulla on 14-vuotias poika. Hän kertoi jo 13-vuotiaana olevansa homo. Hän on tosin aina ollut tosi herkkä ja ”naismainen”, en tiedä, liittyykö tämä siihen? Lisäksi olen ollut
yksinhuoltajaäiti ja asunut hänen kanssaan aina kaksin, huolestuttaa, että myös tämä on vaikuttanut tilanteeseen. Johtuuko pojan homous siitä, että olen yksinhuoltaja?
ÄITI 38 vuotta

Petteri vastaa:
Voi hyvin olla, tai voi olla ettei liity. Seksuaalisuus on monimutkainen kokonaisuus
sosiaalisia, kulttuurisia ja biologisia tekijöitä. Ei ole ollenkaan varmaa voidaanko yksittäisiä luonteenpiirteitä, habitusta, toimintatapoja palauttaa henkilön  seksuaalisuuteen tai sukupuoleen. Se mitä taas voidaan tietää, on että seksuaaliselle suuntautumiselle sosiaalisia merkityksiä antaa kulttuuri. Onko poikasi “naismaisuus”, kuten itse sanoit, jollain tavalla huono merkki? Yhteiskunnalliset normit hyväksyttävästä maskuliinisuudesta ovat jokseenkin kapeat. Eikö noista normeista piittaamattomuus voisi päinvastoin olla myös merkki rohkeudesta?

Toisaalta on myös evidenssiä sen puolesta, että tietyn sukupuolen viehättävyydellä ja
aivojen rakenteilla on ainakin jonkinlainen yhteys. Esimerkiksi homoseksuaalisten miesten aivokurkiainen, eli aivopuoliskot toisiinsa yhdistävä “silta” muistuttaa enemmän
heteronaisten aivokurkiaista kuin heteromiesten. Ei liene täysin poissuljettua, etteikö
naissukupuolisille tyypilliseksi katsotut luonteenpiirteet, toimintatavat tai roolit voisi osin
saada vaikutteita biologiasta.

Seksuaalista suuntautumista pidetään joka tapauksessa yksilön valinnoista
riippumattomana osana persoonallisuutta. Siihen vaikuttavat monet tekijät sikiöaikaisesta hormonialtistuksesta alkaen, mutta hyvin todennäköisesti se joka tapauksessa on enemmän tai vähemmän muuttumaton. Homoseksuaalisuutta ei valita, eikä siihen vaikuta lapsuuden- tai nuoruudenaikainen perhemuoto — oli se sitten minkälainen tahansa.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Voiko transsukupuolinen olla homo?

Kysy Homolta – Petteri vastaa

Kysymys:
Voiko transsukupuolinen edes olla homo? Eikö olis järkevämpää vain pysyä ”väärässä”
sukupuolessa ja olla hetero?

Petteri vastaa:
Hyvin voi olla! Historiallisesti seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti on ajoittain yhdistetty toisiinsa, ellei niillä ole sitten katsottu olevan jonkinlaista suoraa
yhteyttä. Nykyään ajatellaan, että seksuaalinen suuntautuminen on enemmän tai
vähemmän pysyvä seksuaalisen, romanttisen, ja emotionaalisen viehätyksen kohteen
määrittävä piirre. Sukupuoli-identiteetti taas on — jälleen kerran, enemmän tai vähemmän pysyvä — sisäinen kokemus omasta sukupuolesta.

Huomattavasti yksinkertaistettuna voi sanoa, että näitä kahta ominaisuutta voi
havainnollistaa kuviolla, jossa vaaka-akseli kuvaa seksuaalista suuntautumista, ja
pystyakseli sukupuoli-identiteettiä. Seksuaalisuus voi asettua mihin tahansa kohtaan
janaa, samoin kuin sukupuoli-identiteetti, mutta kumpikaan sijoitus ei määritä toisen
paikkaa.

Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt usein sijoitetaan samaan joukkoon, eroaa
noiden kahden yläjoukon kohtaamat spesifit haasteet toisistaan huomattavasti.
Sukupuolivähemmistöjen asema on usein reilusti seksuaalivähemmistöjen tilannetta
hankalampi: ihmisoikeuksia rikkova lainsäädäntö suurimpana ongelmana, jonka lisäksi
yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja yleisessä suhtautumisessa olisi korjausliikkeen varaa.

Kuului sitten kumpaan ryhmään tahansa — tai molempiin — joutuu etsimään keinoja
selviytyä ja menestyä vihamielisyyden keskellä. Sukupuolen korjaaminen vastaamaan
omaa, todellista sukupuolta on yksi mahdollinen tie siihen.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen

Kysy homolta: heteroksi eheytyshoidolla?

Kysymys:

Onko joku tullut oikeasti heteroksi sellaisella eheytyshoidolla? Mistä sellaista hoitoa saa?

Petteri vastaa:

Nämä niin kutsutut eheytyshoidot eivät ole oikeastaan hoitoja. Niillä ei korjata mitään, koska ei ole mitään korjattavaa. Perinteisesti vähemmistöseksuaalisuudeksi mielletyt suuntautumiset ovat nykyisen ymmärryksen valossa ihmisen seksuaalisuuden normaaliin vaihteluun sisältyviä orientaatioita, ja sellaisenaan ihan yhtä valideja suuntautumisia kuin heteroseksuaalisuuskin.

Eheytyksen perussisältö on, kuten nimityksestäkin voi päätellä, ihmisen rikkonaisuus. Homoseksuaalisuus ei itsessään ole mitenkään negatiivinen asia. Ei se ole mitään mistä pitäisi parantua — tai eheytyä, kuten sama asia nykyään tahdotaan mieluummin ilmaista.

Uudelleenbrändäyksestä huolimatta on hyvä muistaa, ettei näiden “hoitojen” tehokkuudesta ole tieteellistä näyttöä. Parhaimmillaankin ne ovat tehottomia, mutta mielenterveyden ammattilaisten yhä vahvempi konsensus on, että niistä todella on merkittävää haittaa. Joillain alueilla tämä konversioterapia on kiellettyä joko kaikilta, tai alle 18-vuotiailta, sen vaarallisuuden vuoksi.

Seksuaalisuus on luontainen osa ihmisyyttä, niin myös siinä tapauksessa kun se suuntautuu samaan sukupuoleen. Eheytyshoidot perustuvat kahden “vastakkaisen” sukupuolen binääriseen sukupuolikäsitykseen, sekä näiden “luontaiseen, toisiaan täydentävään” vuorovaikutukseen. Konservatiivisten sukupuoliroolien pakolla iskostaminen ihmisiin samalla kun luonnollisesta seksuaalisuudestaan pakotetaan kokemaan häpeää, voi johtaa monenlaisiin lieveilmiöihin — masennus, ahdistus sekä itsetuhoiset ajatukset ovat niistä tunnetuimpia mahdollisuuksia.

Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen ei sekään aina ole helppoa, tai yksinkertaista. Yhteiskunnan edelleen osin homofobisen ilmapiirin sisäistäminen — tavalla tai toisella — on enemmän sääntö, kuin poikkeus. Silloin, kun omasta seksuaalisuudestaan ei pääse sopimukseen itsensä kanssa, voi olla näiden vahingollisten keinojen sijaan viisampaa pohtia voisiko esimerkiksi homomyönteisestä psykoterapiasta olla apua.

Jos kiinnostus seksuaalisuuden muuttamiseen taas johtuu vaikeuksista sovittaa yhteen uskonnollinen vakaumus, ja seksuaalivähemmistöön kuuluminen, olisiko tutustuminen vähemmistöseksuaalisuuteen myönteisesti suhtautuvaan uskonnollisuuteen mahdollista? Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tällaista suhtautumistapaa edustaa esimerkiksi Yhteys-liike.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Jokainen ihminen on hetero*

shutterstock_402928954Mikä tekee seksuaalivähemmistöjen yhteiskunnallisesta asemasta niin heikon? Onko se homofobia vai heteronormatiivisuus? Homofobia oikeuttaa joidenkin mielissä syrjinnän ja jopa väkivallan, kun taas heteronormatiivinen kulttuuri suojaa niiltä. Jokainen ihminen on hetero, kunnes toisin todistetaan – eikä heteroita syrjitä tai pahoinpidellä identiteetin vuoksi. Kaapista tuleminen on toki yhä useammin ilon aihe: eräänlainen osoitus henkilökohtaisesta rohkeudesta, moraalisesta integriteetistä, mitä näitä nyt oli. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se syy miksi seksuaalivähemmistöiltä tällainen suoritus vaaditaan: meidän yhteinen heteronormatiivinen kulttuurimme.

Jokainen osallistuu sen ylläpitämiseen: heterot, homot, ihan kaikki. Jos jossain on tilausta norminpurkutalkoille, niin tässä. Ei kysytä enää miesoletetuilta, että onko tyttöystävää, rohkaista sanomalla että kyllä se vaimo vielä löytyy tai tarpeettomasti sukupuoliteta  ohimennen  tehtyjä kommentteja. Jätetään ihmisille tilaa määritellä itse itsensä, omista lähtökohdistaan. Sen eri vähemmistöryhmien kokeman irrallisuuden tunteen ruokkiminen arvottavalla ja sukupuolittavalla kielenkäytöllä ei ole eettistä eikä tarkoituksenmukaista. Siitä on täysin mahdollista pidättäytyä kokonaan – jopa varsin pienin henkilökohtaisin uhrauksin.

Heteronormi on sosiaalisesti ja kulttuurisesti tuotettu, ei siis mikään luonnonlaki. Itse asiassa se haastetaan joka kerta kun joku ei-hetero niin sanotusti tuo sen toisenkin jalkansa pois Narniasta. Vähemmistöseksuaalisuuden julki tuominen on edelleen enemmän tai vähemmän vallankumouksellista – eräänlainen henkilökohtaisen poliittisen aktivismin lakipiste. Mikään ei vähennä ennakkoluuloja tai pura stereotyypioita yhtä tehokkaasti kuin sen osoittaminen, että hlbtiq-ihmisten asema koskettaa omaakin lähipiiriä. Seksuaalivähemmistöjen asia on meidän. Tasa-arvoisen avioliittolain kaataminen tai syrjinnän legitimisointi ei kosketa vain noita muita ihmisiä tuolla jossain etelän suurissa kaupungeissa vaan myös sitä omaa veljenpoikaa missä päin Suomea sitä ikinä sitten asutaankin.

Ikävä kyllä tilanteessa jossa ihmisoikeudet nähdään pelinappuloina – hallitusohjelmien kynnyskysymyksinä, luovuttamattomina mutta joustavina tai täysistuntosalin puheenvuoroja ansaitsemattomina – täytyy maailman luonnollisimpien asioiden luonne politisoituneina ilmiöinä hyväksyä. Avoin homoseksuaalisuus ei ole uhka kenellekään, mutta niin vain jotkut valvoo öitä sen vuoksi – että sellainen siitä voidaan rakentaa. Ei oteta sitä haasteena, vaan muistutuksena siitä että kerran voitettuja oikeuksia pitää olla valmis puolustamaan.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen.

Onko kaapissa tylsää: suosittelen nettiyhteyttä

petterivastaaPidemmän päälle kaapissa voi tulla vähän tylsää. Suosittelen nettiyhteyttä.

Hurmalehden suosittu Kysy homolta –palsta vastaa nuorten kysymyksiin myös Väestöliiton blogissa! Tällä kertaa puhutaan kaapista ulos tulemisesta.

Kysymys:

Mitä hyötyä on kaapista ulos tulemisessa? Tuttavistani suurin osa suhtautuisi minuun luultavasti huonommin kaapista tulon jälkeen kuin ennen sitä, eikä tämä paljastus takaisi partnerinkaan löytymistä. Minulle on kerrottu, että kaapista saa tulla silloin kun haluaa.
Tämä sisältää oletuksen siitä, että jossain vaiheessa täytyy tulla ulos. Tavallaan haluaisin, mutta miksei voisi vain olla avoin näistä asioista pienen porukan kesken?
Nimimerkki M

Petteri vastaa:

Kaapin tyhjentämisen riskit ja sen hyödyt voivat vaihdella paljonkin ihmisten yksilöllisten tilanteiden mukaan. Perinteisesti on ajateltu että jos odottaa negatiivista reaktiota niin vanhemmilleen kannattaa kertoa vasta, kun ei enää asu kotona tai ole heistä taloudellisesti riippuvainen, niin yksinkertaistettu ohje kuin se onkin. Se valta-asema vanhemman ja lapsen välillä tekee heille kertomisesta usein vaikeimman päätöksen jonka kaapista tulemisen suhteen joutuu — tai pääsee — tekemään. Kovin suuria johtopäätöksiä ennalta koetusta pelosta tai jännittämisestä ei silti kannata vetää: ihmiset säännönmukaisesti yliarvioivat vanhempien negatiivisen reaktion intensiteetin ja todennäköisyyden.

Yhdysvalloissa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan kaksi kolmesta homomiehestä piti vanhemmilleen kertomista vaikeana, mutta näistä vain 12 prosenttia koki suhteen heikentyneen sen seurauksena. Loput 88 prosenttia koki suhteen joko voimistuneen tai pysyneen samanlaatuisena, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö tämä pätisi myös muihin ihmissuhteisiin.

Tässä edelleen varsin heteronormatiivisessa kulttuurissa ihmisen oletetaan olevan hetero kunnes toisin todistetaan. Kaapista tulemisen riitti on merkittävä kokemus, koska sillä osoitetaan tämä oletus vääräksi, samalla kun asetetaan itsensä alttiiksi kaikille niille negatiivisille lieveilmiöille joita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat edelleen kokemaan. Riski kokea syrjintää tai väkivaltaa on ihan todellinen — vaikkakin yhä harvinaisempaa se on. Miten nämä riskit arvottaa on syytä jättää henkilökohtaisen harkinnan varaan.

Toisaalta myöskään kaapissa pysyminen ei ole riskitöntä. Niin merkittävän identiteettiä koskevan salaisuuden pitäminen altistaa häpeälle, syyllisyydentunteelle ja ahdistukselle. Homoseksuaalisuus itsessään ei ole syy näille oireille, vaan seksuaaliidentiteetin salailu ja negatiivisille asenteille altistuminen. Nämä asenteet –   vaikkei niin ajattelisi – vähenevät kaapista tulemisen jälkeen. Seksuaalivähemmistöt on helppo tuomita silloin kun heitä ei tunne tai tiedä, mutta kontakti selvästi hälventää ennakkoluuloja ja stereotypioita. Torjunnan pelosta tulee helposti itseään toteuttava ennustus: kaapista ei uskalla tulla koska pelkää negatiivisia reaktioita, ja siten jättää antamatta mahdollisuuden ihmisille muuttaa näitä asenteita.

Selektiivinen paljastaminen (se pieni piiri) tuo tiettyyn pisteeseen asti samoja etuja kuin kokonaisvaltainenkin: itsetunto paranee, luottamus kasvaa ja ihmissuhteista tulee merkityksellisempiä. Joissain tapauksissa kaapinoven raottaminen mahdollistaa yhteisöllisyyden kokemuksia muiden sateenkaarevien kanssa. Verkostakin näitä yhteisöjä voi löytää. Kertomisen ihmisille joiden voi olettaa suhtautuvan positiivisesti — tai vähintäänkin neutraalisti — voi ottaa eräänlaisena kuivaharjoitteluna. Kaapista tuleminen on aina prosessi: se ei ole kerralla ohi. Sen saa tehdä monta kertaa, ja monille eri ihmisille.

Siihen kyllä tottuu, ja se arkipäiväistyy vähitellen.

Vielä mitä siihen kumppanin löytymiseen tulee: sellaisen löytymistä edistää kun ihmiset tietää mistä sukupuolesta olet kiinnostunut.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen. Petterin palstaan voi tutustua osoitteessa www.hurmalehti.fi. Uusi kysymys ja vastaus julkaistaan kuukauden ensimmäisellä viikolla