Kysy homolta: heteroksi eheytyshoidolla?

Kysymys:

Onko joku tullut oikeasti heteroksi sellaisella eheytyshoidolla? Mistä sellaista hoitoa saa?

Petteri vastaa:

Nämä niin kutsutut eheytyshoidot eivät ole oikeastaan hoitoja. Niillä ei korjata mitään, koska ei ole mitään korjattavaa. Perinteisesti vähemmistöseksuaalisuudeksi mielletyt suuntautumiset ovat nykyisen ymmärryksen valossa ihmisen seksuaalisuuden normaaliin vaihteluun sisältyviä orientaatioita, ja sellaisenaan ihan yhtä valideja suuntautumisia kuin heteroseksuaalisuuskin.

Eheytyksen perussisältö on, kuten nimityksestäkin voi päätellä, ihmisen rikkonaisuus. Homoseksuaalisuus ei itsessään ole mitenkään negatiivinen asia. Ei se ole mitään mistä pitäisi parantua — tai eheytyä, kuten sama asia nykyään tahdotaan mieluummin ilmaista.

Uudelleenbrändäyksestä huolimatta on hyvä muistaa, ettei näiden “hoitojen” tehokkuudesta ole tieteellistä näyttöä. Parhaimmillaankin ne ovat tehottomia, mutta mielenterveyden ammattilaisten yhä vahvempi konsensus on, että niistä todella on merkittävää haittaa. Joillain alueilla tämä konversioterapia on kiellettyä joko kaikilta, tai alle 18-vuotiailta, sen vaarallisuuden vuoksi.

Seksuaalisuus on luontainen osa ihmisyyttä, niin myös siinä tapauksessa kun se suuntautuu samaan sukupuoleen. Eheytyshoidot perustuvat kahden “vastakkaisen” sukupuolen binääriseen sukupuolikäsitykseen, sekä näiden “luontaiseen, toisiaan täydentävään” vuorovaikutukseen. Konservatiivisten sukupuoliroolien pakolla iskostaminen ihmisiin samalla kun luonnollisesta seksuaalisuudestaan pakotetaan kokemaan häpeää, voi johtaa monenlaisiin lieveilmiöihin — masennus, ahdistus sekä itsetuhoiset ajatukset ovat niistä tunnetuimpia mahdollisuuksia.

Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen ei sekään aina ole helppoa, tai yksinkertaista. Yhteiskunnan edelleen osin homofobisen ilmapiirin sisäistäminen — tavalla tai toisella — on enemmän sääntö, kuin poikkeus. Silloin, kun omasta seksuaalisuudestaan ei pääse sopimukseen itsensä kanssa, voi olla näiden vahingollisten keinojen sijaan viisampaa pohtia voisiko esimerkiksi homomyönteisestä psykoterapiasta olla apua.

Jos kiinnostus seksuaalisuuden muuttamiseen taas johtuu vaikeuksista sovittaa yhteen uskonnollinen vakaumus, ja seksuaalivähemmistöön kuuluminen, olisiko tutustuminen vähemmistöseksuaalisuuteen myönteisesti suhtautuvaan uskonnollisuuteen mahdollista? Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tällaista suhtautumistapaa edustaa esimerkiksi Yhteys-liike.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Jokaisen kokemus sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on erilainen

Transnuoren aatteita 4

Seksuaalisuudesta puhuttaessa esiin nousee usein myös sukupuoli. Ne ovat kaksi eri asiaa, mutta tavallaan myös kytköksissä toisiinsa. Minultakin on kysytty, että mitä eroa niillä sitten on? Seksuaalisuus, puhuttaessa seksuaalisesta suuntautumisesta, on sitä, kenestä pidät. Sukupuoli on osa sitä, mitä itse olet. Mielestäni sanonta Seksuaalinen suuntautuminen on sitä, kenen kanssa menet sänkyyn. Sukupuoli on sitä, kenä menet sänkyyn. kiteyttää näiden asioiden eron helposti ymmärrettävällä ja hauskalla tavalla.

Seksuaalisuuden merkitys sukupuolenkorjausprosessissa on vähän epäselkeä. Siitä puhutaan prosessin yhteydessä kuten muistakin asioista; koulusta, kodista ja kavereista. Lääkärit haluavat kuulla aiheesta, mutta se ei voi vaikuttaa diagnoosin saamiseen. Kysymykseen ‘’Mitä seksuaalisuutesi on?’’, ei voi vastata väärin, koska ei ole yhtä oikeaa vastausta. Mielestäni transsukupuolisuus ja seksuaalisuus eivät ole riippuvaisia toisistaan. Voi olla homo, hetero, bi tai vaikka aseksuaali ja silti trans.

Joillakin transihmisillä epäilykset omasta transsukupuolisuudesta heräävät sukupuolen ja seksuaalisuuden ollessa yhteiskunnan normien näkökulmasta ristiriidassa keskenään. Omalla kohdallani löysin vastauksia myös silloin, kuin aloin pohtia seksuaalisuuttani ollessani noin kahdeksanvuotias. Muistan kuinka ihastuin tuolloin ensimmäisen kerran tyttöön ja asia ihmetytti minua kovasti. Ensin ajattelin, ettei tytön ole mahdollista ihastua toiseen tyttöön. En tuolloin tiennyt seksuaalisuuden monimuotoisuudesta, vaan ajattelin kaikkien olevan heteroita.

Aikanaan sain enemmän tietoa, josta sain apua itsetutkiskeluun. Kun kerroin nuorempana joillekin ihmisille siitä, kuinka koen olevani oikeasti poika, he kyseenalaistivat ensimmäisenä seksuaalisuuteni. Joiltakin sain kuulla olevani vain todella lesbo. Ei ole kenenkään muun asia alkaa määritellä toisen seksuaalisuutta tai sukupuolta. Vaikka joku näyttäisi mielestäsi homolta, ei ole kohteliasta ilmaista sitä ääneen. Se voi tuntua kommentoitavasta todella pahalta, jos esimerkiksi kommentti menee ihan päin honkia.

Mielestäni ihmisten tulisi tällaisissa tilanteissa oppia ymmärtämään juurikin näitä sukupuolen ja seksuaalisuuden eroja. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että nuoren kertoessa olevansa jotain muuta kuin kehonsa oikeaksi tunteva hetero, hän on vain epävarma itsestään ja kyseessä on vain vaihe. Ihmisen ikä ei saisi ikinä olla este olla sitä mitä on.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Jokainen on hyvä sellaisena kuin on

Transnuoren aatteita 3

Koulussa ahdistusta tuottivat varsinkin tyttöjen ja poikien erilliset liikuntatunnit. Monesti tytöillä oli venyttelyä, joogaa tai muuta jumppaa samalla kun pojat pelasivat liikuntasalin toisessa osassa sählyä, korista tai futsalia. Lempiaineeni koulussa on aina ollut liikunta, mutta kun neljännellä luokalla meidät jaettiin tyttöjen ja poikien liikuntaryhmiin, sydämeni koki kovan kolauksen. Viidennellä luokalla aloin osallistumaan mahdollisimman paljon poikien liikuntaryhmän tunneille. Se sopi hyvin silloiselle liikunnanopettajalle. En tykännyt pelata tyttöjen kanssa, kun olin tottunut pelaamaan välitunneilla kovaa poikien kanssa. Tyttöjen kanssa mua käskettiin koko ajan varomaan voimankäytön kanssa. Poikien kanssa sain pelata paljon kovempaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikille pitäisi alusta asti tarjota mahdollisuutta päättää omasta liikuntaryhmästään.

Yläasteen ajan olin liikuntaluokalla. Meidän liikuntatunnit olivat yhteiset tytöille ja pojille. Tykkäsin luokastamme todella paljon, vaikka klikkejä olikin yhdeksännelle luokalle asti. Nautin koulunkäynnistä ja mulla oli koulussa enemmän kavereita kuin mitä ala-asteella oli ollut.

Olen iloinen siitä, että meidän kouluissa ei jaettu käsityöryhmiä sukupuolen mukaan. Olen kuullut, että jossain muualla on ollut tapana tehdä niin. Meidän kouluissa ei myöskään ollut tyttö-poika-jonoja.

Kamalia olivat mielestäni myös terveydenhoitajan pitämät tunnit, joilla puhuttiin murrosiästä. Meillä ne oltiin järjestetty erikseen tytöille ja pojille. Mun käskettiin erikseen mennä tytöille tarkoitetulle tunnille. Olisin silloin vaan halunnut jättää ne välistä. Mielestäni koko luokalle tulisi pitää yhteiset murrosikää käsittelevät tunnit.

Transsukupuolisuus ei ole juuri ollut esillä peruskoulussa. Lähinnä vain silloin, kun terveystiedon opettaja puhui asiasta väärillä termeillä samalla, kun käsiteltiin seksuaalisuutta. Yhdeksännellä luokalla etiikan kurssilla tein esitelmän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja paljon kiitosta esitelmän asiallisuudesta. Myöhemmin opettaja tuli kertomaan, että esitelmäni ansiosta hänkin oli oppinut paljon uutta.

Yleensä ehkä ajattelisi, että opettajat olisivat kuin valtavia tietokirjoja. Eivät he ole, eikä heidän tarvitsekaan olla, kunhan he opettavat asiallisesti, eivätkä tuputa omia mielipiteitään opetuksen seassa lapsille. Tottakai jokaisen opetuksessa näkyy omat arvot ja mielipiteet, mutta pitää muistaa painottaa, että ei ole oikeaa mielipidettä ja antaa oppilaiden muodostaa mielipiteensä itse.

Mielestäni on todella väärin opettaa lapsia ajattelemaan ahdasmielisesti. Esimerkiksi jos opettaja ei itse hyväksy homoseksuaaleja, ei hän mielestäni saa opettaa lapsille samaa. Hän ei voi tietää, onko kenties hänenkin tunneillaan nuori, joka on osa jotain seksuaalivähemmistöä. Asioista pitäisi puhua asiallisesti oikeilla termeillä ja painottaa, että jokainen on hyvä sellaisena kuin on.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Miksi homo on haukkumasana?

Miksi homo on haukkumasana?

Petteri vastaa:
Homoseksuaalisuuden historia on varsin pitkä — ainakin joitain tuhansia vuosia. Suuri osa siitä ajasta homoja on karsastettu ja kohdeltu muita huonommin.

Homoksi haukkuminen on tapa käyttää valtaa, irroittaa kohteeksi joutunut sosiaalisesta ympäristöstään ja osoittaa ettei hän ole samalla tavalla osa tätä yhteiskuntaa kuten tavanomaisempaa seksuaalista suuntautumista ilmentävät ovat.

Esimerkiksi kouluissa homottelulla voidaan nähdä olevan sekä seksuaalisuutta että sukupuolen ilmentämistä valvova ja kontrolloiva merkitys, opettajien homottelun kohdalla mukaan tulee myös tavoite kyseenalaistaa hänen auktoriteettinsa. Heteroseksuaalisuus nähdään edelleen vähemmistöseksuaalisuuksia validimpina ja arvokkaampana, jolloin elämän murrosvaiheissa, kuten yläkouluissa ja toisella asteella, voidaan kokea tarpeelliseksi ilmentää heteroseksuaalisuutta ulossulkevalla kielenkäytöllä.

Homottelu asettaa vähemmistöön kuuluvan kohteen siihen — ainakin joissain tapauksissa — kiusalliseen tilanteeseen että hän joutuu pohtimaan onko järkevämpää kieltää seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen, ja siten valehdella suuntautumisestaan, vai ei. Sen sijaan toisen heteroseksuaalisuuden avoimesti kyseenalaistava ihminen voi ajatella pönkittävänsä näin julkikuvaa omasta heteroseksuaalisuudestaan, riippumatta siitä mikä se todellinen suuntautuminen on.

Koska homoseksuaalisuutta ja heteroseksuaalisuutta arvotetaan eri tavoin, on
homottelu myös tapa järjestää ihmisiä arvohierarkiaan. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta hierarkioiden luominen ja ylläpitäminen on sietämätöntä, joten kaikkien täytyy osallistua näiden rakenteiden purkamiseen. Homottelun lopettaminen, ja siihen puuttuminen silloin kuin siihen törmää, on hyvä alku.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Jokainen ihminen on hetero*

shutterstock_402928954Mikä tekee seksuaalivähemmistöjen yhteiskunnallisesta asemasta niin heikon? Onko se homofobia vai heteronormatiivisuus? Homofobia oikeuttaa joidenkin mielissä syrjinnän ja jopa väkivallan, kun taas heteronormatiivinen kulttuuri suojaa niiltä. Jokainen ihminen on hetero, kunnes toisin todistetaan – eikä heteroita syrjitä tai pahoinpidellä identiteetin vuoksi. Kaapista tuleminen on toki yhä useammin ilon aihe: eräänlainen osoitus henkilökohtaisesta rohkeudesta, moraalisesta integriteetistä, mitä näitä nyt oli. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se syy miksi seksuaalivähemmistöiltä tällainen suoritus vaaditaan: meidän yhteinen heteronormatiivinen kulttuurimme.

Jokainen osallistuu sen ylläpitämiseen: heterot, homot, ihan kaikki. Jos jossain on tilausta norminpurkutalkoille, niin tässä. Ei kysytä enää miesoletetuilta, että onko tyttöystävää, rohkaista sanomalla että kyllä se vaimo vielä löytyy tai tarpeettomasti sukupuoliteta  ohimennen  tehtyjä kommentteja. Jätetään ihmisille tilaa määritellä itse itsensä, omista lähtökohdistaan. Sen eri vähemmistöryhmien kokeman irrallisuuden tunteen ruokkiminen arvottavalla ja sukupuolittavalla kielenkäytöllä ei ole eettistä eikä tarkoituksenmukaista. Siitä on täysin mahdollista pidättäytyä kokonaan – jopa varsin pienin henkilökohtaisin uhrauksin.

Heteronormi on sosiaalisesti ja kulttuurisesti tuotettu, ei siis mikään luonnonlaki. Itse asiassa se haastetaan joka kerta kun joku ei-hetero niin sanotusti tuo sen toisenkin jalkansa pois Narniasta. Vähemmistöseksuaalisuuden julki tuominen on edelleen enemmän tai vähemmän vallankumouksellista – eräänlainen henkilökohtaisen poliittisen aktivismin lakipiste. Mikään ei vähennä ennakkoluuloja tai pura stereotyypioita yhtä tehokkaasti kuin sen osoittaminen, että hlbtiq-ihmisten asema koskettaa omaakin lähipiiriä. Seksuaalivähemmistöjen asia on meidän. Tasa-arvoisen avioliittolain kaataminen tai syrjinnän legitimisointi ei kosketa vain noita muita ihmisiä tuolla jossain etelän suurissa kaupungeissa vaan myös sitä omaa veljenpoikaa missä päin Suomea sitä ikinä sitten asutaankin.

Ikävä kyllä tilanteessa jossa ihmisoikeudet nähdään pelinappuloina – hallitusohjelmien kynnyskysymyksinä, luovuttamattomina mutta joustavina tai täysistuntosalin puheenvuoroja ansaitsemattomina – täytyy maailman luonnollisimpien asioiden luonne politisoituneina ilmiöinä hyväksyä. Avoin homoseksuaalisuus ei ole uhka kenellekään, mutta niin vain jotkut valvoo öitä sen vuoksi – että sellainen siitä voidaan rakentaa. Ei oteta sitä haasteena, vaan muistutuksena siitä että kerran voitettuja oikeuksia pitää olla valmis puolustamaan.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen.

Onko kaapissa tylsää: suosittelen nettiyhteyttä

petterivastaaPidemmän päälle kaapissa voi tulla vähän tylsää. Suosittelen nettiyhteyttä.

Hurmalehden suosittu Kysy homolta –palsta vastaa nuorten kysymyksiin myös Väestöliiton blogissa! Tällä kertaa puhutaan kaapista ulos tulemisesta.

Kysymys:

Mitä hyötyä on kaapista ulos tulemisessa? Tuttavistani suurin osa suhtautuisi minuun luultavasti huonommin kaapista tulon jälkeen kuin ennen sitä, eikä tämä paljastus takaisi partnerinkaan löytymistä. Minulle on kerrottu, että kaapista saa tulla silloin kun haluaa.
Tämä sisältää oletuksen siitä, että jossain vaiheessa täytyy tulla ulos. Tavallaan haluaisin, mutta miksei voisi vain olla avoin näistä asioista pienen porukan kesken?
Nimimerkki M

Petteri vastaa:

Kaapin tyhjentämisen riskit ja sen hyödyt voivat vaihdella paljonkin ihmisten yksilöllisten tilanteiden mukaan. Perinteisesti on ajateltu että jos odottaa negatiivista reaktiota niin vanhemmilleen kannattaa kertoa vasta, kun ei enää asu kotona tai ole heistä taloudellisesti riippuvainen, niin yksinkertaistettu ohje kuin se onkin. Se valta-asema vanhemman ja lapsen välillä tekee heille kertomisesta usein vaikeimman päätöksen jonka kaapista tulemisen suhteen joutuu — tai pääsee — tekemään. Kovin suuria johtopäätöksiä ennalta koetusta pelosta tai jännittämisestä ei silti kannata vetää: ihmiset säännönmukaisesti yliarvioivat vanhempien negatiivisen reaktion intensiteetin ja todennäköisyyden.

Yhdysvalloissa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan kaksi kolmesta homomiehestä piti vanhemmilleen kertomista vaikeana, mutta näistä vain 12 prosenttia koki suhteen heikentyneen sen seurauksena. Loput 88 prosenttia koki suhteen joko voimistuneen tai pysyneen samanlaatuisena, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö tämä pätisi myös muihin ihmissuhteisiin.

Tässä edelleen varsin heteronormatiivisessa kulttuurissa ihmisen oletetaan olevan hetero kunnes toisin todistetaan. Kaapista tulemisen riitti on merkittävä kokemus, koska sillä osoitetaan tämä oletus vääräksi, samalla kun asetetaan itsensä alttiiksi kaikille niille negatiivisille lieveilmiöille joita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat edelleen kokemaan. Riski kokea syrjintää tai väkivaltaa on ihan todellinen — vaikkakin yhä harvinaisempaa se on. Miten nämä riskit arvottaa on syytä jättää henkilökohtaisen harkinnan varaan.

Toisaalta myöskään kaapissa pysyminen ei ole riskitöntä. Niin merkittävän identiteettiä koskevan salaisuuden pitäminen altistaa häpeälle, syyllisyydentunteelle ja ahdistukselle. Homoseksuaalisuus itsessään ei ole syy näille oireille, vaan seksuaaliidentiteetin salailu ja negatiivisille asenteille altistuminen. Nämä asenteet –   vaikkei niin ajattelisi – vähenevät kaapista tulemisen jälkeen. Seksuaalivähemmistöt on helppo tuomita silloin kun heitä ei tunne tai tiedä, mutta kontakti selvästi hälventää ennakkoluuloja ja stereotypioita. Torjunnan pelosta tulee helposti itseään toteuttava ennustus: kaapista ei uskalla tulla koska pelkää negatiivisia reaktioita, ja siten jättää antamatta mahdollisuuden ihmisille muuttaa näitä asenteita.

Selektiivinen paljastaminen (se pieni piiri) tuo tiettyyn pisteeseen asti samoja etuja kuin kokonaisvaltainenkin: itsetunto paranee, luottamus kasvaa ja ihmissuhteista tulee merkityksellisempiä. Joissain tapauksissa kaapinoven raottaminen mahdollistaa yhteisöllisyyden kokemuksia muiden sateenkaarevien kanssa. Verkostakin näitä yhteisöjä voi löytää. Kertomisen ihmisille joiden voi olettaa suhtautuvan positiivisesti — tai vähintäänkin neutraalisti — voi ottaa eräänlaisena kuivaharjoitteluna. Kaapista tuleminen on aina prosessi: se ei ole kerralla ohi. Sen saa tehdä monta kertaa, ja monille eri ihmisille.

Siihen kyllä tottuu, ja se arkipäiväistyy vähitellen.

Vielä mitä siihen kumppanin löytymiseen tulee: sellaisen löytymistä edistää kun ihmiset tietää mistä sukupuolesta olet kiinnostunut.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen. Petterin palstaan voi tutustua osoitteessa www.hurmalehti.fi. Uusi kysymys ja vastaus julkaistaan kuukauden ensimmäisellä viikolla

KYSY HOMOLTA vastaa syyskuun kysymykseen

petterivastaaHurmalehden huippusuosittu juttusarja Kysy Homolta on taas täällä! Syyskuussa kysytään,onko homo, jos on kerran harrastanut seksiä pojan kanssa.

Kysymys:
Oonko homo jos olen kerran harrastanut seksiä pojan kanssa (oon itse poika), mutta tykkään kuitenkin tytöistä?

Petteri vastaa:
Seksuaalinen suuntautuminen on yllättävän vaikea (ja joskus tarpeeton) määritellä. Nyky-yhteiskunnassa sen on totuttu tarkoittavan seksuaalista ja romanttista suuntautumista, jotka molemmat kohdistuvat johonkin tiettyyn sukupuoleen. Useimmilla ihmisillä näin todennäköisesti onkin, mutta ei kaikilla. Jotkut ihastuvat samaa sukupuolta oleviin vaikka eivät ole heistä seksuaalisesti kiinnostuneita. Toiset harrastavat seksiä samaa sukupuolta olevien kanssa olematta romanttisesti kiinnostuneita.

Ihmisistä, jotka eivät koe sijoittuvansa suoraan homon tai biseksuaalin lokeroon, vaikka saattavat harrastaa seksiä toisen samaa sukupuolta olevan kanssa, voidaan käyttää joskus termejä bi-curious tai heteroflexible. Vähemmistöidentiteetti voi monista tuntua vapauttavalta. Varsin usein kuulee jonkun sanovan että sanojen — vaikkapa homoseksuaalisuuden — löytäminen ikään kuin asettaa kokemuksen itsestä valoon. Toisaalta varsinkin nuoruudessa voidaan lokeroida itseä ja muita vähän liiankin innokkaasti. Seksuaalisuus ei välttämättä ole asia joka aina ja ikuisesti pysyy täysin samanlaisena. Jokaisella täytyy olla oikeus itse määritellä itsensä, oli se identiteetti sitten mikä hyvänsä ja kuinka pitkään tahansa. Tärkeintä joka tapauksessa on se että tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä.

Jos pitää toisista pojista niin sitten se vain on niin. Se mitä se tarkoittaa omalle identiteetille on kysymys johon täytyy vastata itse, eikä sitä tarvitse tehdä juuri nyt. Kokeileminen on aivan luonnollinen osa nuoruutta, mutta se täytyy tehdä yhteisymmärryksessä, ja turvallisesti.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen.

Väestöliitto on vahvasti mukana Rakkautta&Anarkiaa- elokuvafestivaaleilla, jossa ”Kenelle seksi kuuluu?”-teemakokonaisuus nostaa esille seksuaalisuuden monimuotoisuuden. Viikko huipentuu perjantaina 23.9. Savoyssa järjestettävään tilaisuuteen.

Tutustu teemaviikon ohjelmaan ja tule mukaan!