Julkisuudessa otetaan aika ajoin kantaa kuntajohtajan arkeen. Monella suulla on todettu se, minkä arkihavaintoni kertovat: ammattiini ei ole enää niin suurta halukkuutta kuin mitä joskus on ollut. Kuntajohtajan työstä loistokkuus on varsin kaukana.

Kiistämättä työni on varsin vaativa. Minulta vaaditaan samaan aikaan sekä suuren visionäärin että hetkessä kiinni olevan kuuntelijan ja kannustavan esimiehen taitoja. Omalla karismallani minun tulisi kyetä konkretisoimaan tulevaisuudenkuva uskottavasti paitsi koko kuntaa edustaville päätöksentekijöille myös omalle henkilökunnalleni. Muutosta pitäisi johtaa niin, että muutoksen uhka muuttuisi kaikkien mielessä muutoksen mahdollisuudeksi. Kestävyysvajeen takia työ on jatkuvaa toimintojen uudelleenarviointia. Koetan pyrkiä eroon sanoista säästäminen ja leikkaaminen, sillä niillä on paha kaiku. Puhuisin mieluummin uudistumisesta ja toimintojen parantamisesta, koska siitähän siinä on kyse.

Valtion kuntapolitiikka on ollut tempoilevaa: kunnallisista palveluista säädetään lailla, jolloin kunnan oman budjettikirjan merkitys toiminnan ohjaajana vähenee. Kunnallisia palveluja on äärettömän paljon. Johtamisen vaikeutta lisää myös paikallinen julkisuus, jonka kanssa on vain pärjättävä.

Mistä sitten ammennan voimaa työhöni? Mikä minua motivoi?

Minua kiinnostaa hyvin paljon uusien asioiden oppiminen ja eteenpäin meneminen. Tutkiminen, ongelmien tunnistaminen ja niiden ratkaisu on luovaa työtä. Onnistuminen niissä tuottaa suurta iloa.

Kuntajohtajan ammatti on myös kuntalaisten palvelemista ja ihmisten parissa olemista, ihmisten hallitsemisen sijaan. Tämä on perusperiaate, joka alalle aikovien on syytä pitää mielessään. Kunnan etu on sama kuin kuntalaisten etu ja siihen tulee kaikin voimin pyrkiä menestyäkseen työssään.

Mitalin toinen puoli on kuitenkin perhe ja omat lapset. Myönnän, että ne ovat jääneet työni varjoon ja jopa jalkoihin, sillä olen eronnut ensimmäisestä avioliitostani ja näen lapsiani aiempaa vähemmän. Omatuntoon sattuu joskus, joskus useinkin, koska en ehdi jakamaan aikaani riittävästi lapsilleni. Kysyn usein itseltäni, vaatiiko työ liikaa lapsiltani?

Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen olento, minkä olen huomannut sekä itsestäni että lapsistani: Nautin entistä enemmän vähistä hetkistä lasteni kanssa. Keskityn heidän seurassaan paremmin kuin silloin, kun he olivat päivittäin läsnä. Sama toimii myös toisinkin päin: Lapseni ovat harvoin tavatessamme aiempaa hymyilevämpiä, iloisempia ja avoimempia.

Olen saanut kokemuksistani perustellun syyn pohtia työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen problematiikkaa johtamisen ja toimintojen järjestämisen näkökulmasta. Etenkin hallintotyössä tarvitsemme toisaalta yhteydenpitoa toisiimme entistä enemmän, mutta vastaavasti työn ja perhe-elämänkin takia aiempaa enemmän joustavuutta.

Säännöllinen työaika, josta perinteisesti olemme pitäneet kiinni, on siirtymässä yhä enemmän historiaan. Meidän ei tarvitse kokoontua joka aamu virastolle, emmekä edes voikaan, sillä erilaiset yhteistyö- ja asiakastapaamiset hoituvat monesti muualla. Toisaalta työn ja kodin yhteensovittaminen voi hoitua entistä enemmän teknologian ja luottamuksen keinoin: työpaikalla sovitaan etukäteen, mitä aiotaan tehdä etäällä ja siitä pidetään kiinni.

Joustotyö tuo lisää mahdollisuuksia olla läsnä joko omien lasten tai vaikkapa ikääntyvien vanhempien kanssa. Toisaalta se tuo lisää mahdollisuuksia keskittyä, kun virastolla läsnä olevat työtä keskeyttävät tekijät ovat poissa. Yksi näkökohta on myös ihmisten erilainen uni- ja valveillaolorytmi, joka voidaan ottaa huomioon työnteossa aiempaa paremmin.

Olen ryhtynyt tuomaan henkilökunnalleni myös konkreettisesti ajatusta siitä, että meidän pitää tehdä työtä aiempaa enemmän ryhmissä. Se tulee konkretisoitumaan virastorakennuksen remontin myötä, jonka myötä siirrymme hybrideihin eli muuntuviin toimitiloihin. Luovumme suurimmalta osin henkilökohtaisista työhuoneista ja eristäytymisestä. Uskon, että voimme silläkin tavoin uudistua ja tuoda työhömme sekä uutta ilmettä että tehokkuutta. Tätä samaa ajatusta jaan myös kunnan varsinaiseen palvelutoimintaan. Pyrimme niissäkin uudistumaan kaikin tavoin.

Uskon, että kunhan olen työtäni koskevissa asioissa omatuntoni kanssa sinut, pystyn sovittamaan työn ja perhe-elämän parhaiten yhteen. Tämän neuvon haluan myös jakaa kollegoilleni sekä kaikille muille, jotka tämän lukevat.

Esko Rautiainen

Kirjoittaja on toiminut Askolan kunnanjohtajana kesäkuusta 2007 alkaen. Sitä ennen hän on työskennellyt mm. Mellilän kunnanjohtajana (2003-2007), Askolassa hallintojohtajana ja kunnansihteerinä sekä Kestilässä kunnansihteerinä, josta ajasta myös muutaman kuukauden vt. kunnanjohtajana.