Katosiko parisuhdeonni, kun lapsi syntyi?

shutterstock_150845003Suurimmalla osalla pareista tyytyväisyys parisuhteeseen romahtaa ensimmäisen lapsen synnyttyä. Tuoreet vanhemmat riitelevät kahdeksan kertaa niin usein kuin lapsettomat parit.

Parisuhdetyytyväisyyden lasku johtuu unen puutteesta, taloudellisesta tiukkuudesta ja vanhemmuuteen liittyvistä kiistoista. Kahdenkeskistä aikaa ei ole, ja sukulaisten tukiverkko asuu toisella puolen maata. Mies saattaa uppoutua työhönsä, jotta voisi elättää perheensä. Nainen tuntee jäävänsä yksin lapsen kanssa. Naisella erittyy mielihyvää tuottavia hormoneja imetyksessä, kun mies jää vaille riittävää kosketuksen tuomaa hyvää oloa. Kumppanit voivat kokea jäävänsä kakkoseksi toistensa elämässä.

Lapsen syntymä heikentää parisuhdetta nykyisin enemmän, kuin 50 vuotta sitten. Tämä kertoo siitä, että parisuhteen odotetaan yhä enemmän olevan sielunkumppanuutta ja tunnetason ymmärtämistä – ei pelkästään arjen pyörittämistä.

Lasten synnyttyä parisuhde heikentyy useimmiten niillä, joiden on vaikea ylläpitää turvallista yhteyttä omaan kumppaniinsa. Turvallinen yhteys tarkoittaa kokemusta siitä, että voit kertoa kumppanillesi omista tunteistasi ja että saat niille vastakaikua. Turvallisessa parisuhteessa kumppanit ovat henkisesti ja fyysisestä läsnä toisilleen.

On normaalia, että lapsen syntymä aiheuttaa ristiriitoja sekä yksilölle että parisuhteeseen. Lapsen syntymä aktivoi ihmisen omat kokemukset vanhemmistaan ja läheisistä ihmissuhteista. Se voi herättää ahdistusta, pelkoa ja huolta, ja joskus myös halua vältellä näitä tunteita. Joku ratkaisee ahdistuksen keskittymällä vain lapseen, ja laittaa parisuhteen sivuun.

Samalla lapsen saaminen on uusi mahdollisuus työstää omaa tapaa olla läheisissä ihmissuhteissa. Sitoutumalla parisuhteeseen ja uuteen tulokkaaseen ihminen voi kohdata itseään syvemmin, kuin muissa ihmissuhteissa.

Jos kumppanit työstävät suhteensa haasteita jo ennen lapsen syntymää, heillä on paremmat mahdollisuudet kestää toistensa tapoja käsitellä elämänmuutosta. He pystyvät korjaamaan väärinkäsitykset nopeammin ja luottavat siihen, että kumppani rakastaa heitä.

Parisuhteen kannalta ratkaisevinta on se, että kuulet kumppanisi toiveita ja tarpeita. Rakkaasi tulee aina muistamaan: sinä olit hänen tukenaan silloin, kun hän eniten sinua tarvitsi.

Lähteet:
Gottman, J. M. & Gottman, J. S. (2007) And Baby Makes Three: The six-step plan for preserving marital intimacy and rekindling romance after baby arrives. New York: Crown.

Johnson, S. (2015) Suojelen sinua kaikelta. Kuinka rakastaa ja tulla rakastetuksi. (suom. Petri Auvinen teoksesta Love sense) Helsinki: Hogrefe Psykologien Kustannus.

Katso nettiluentoja aiheesta:
Isäksi ja äidiksi kasvaminen
Odotusajan tunteet ja kokemukset
Miten ymmärtää puolisoa?
Lue myös:
Parisuhdekeskuksen artikkeleita parisuhteesta ja lapsista

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.